Rise (K-18)

Jeremiah nosti katseensa Lokin silmiin kun tuo yritti ottaa syyn tapahtuneesta omille niskoilleen. Eikä hän pystynyt käsittämään miksi. Miksi Loki ei syyttänyt häntä, kuten olisi kuulunut. Jeremiah ymmärsi täysin, miksi mies oli kieltänyt häntä sillä tavalla. Hänhän ei ollut jumalauta antanut tuolle muuta vaihtoehtoa. Jeremiah oli tässä se hirviö, ei Loki.
”Hulluutta ja älykkyyttä ei voi edes verrata toisiinsa, koska ne eivät sulje toisiaan pois”, Jeremiah sanoi kääntäen katseensa pois. Loki tuntui haluavan pidellä hänen käsiään paikallaan, joten katseen pois kääntäminen tuntui ainoalta vaihtoehdolta. ”Hullu voi olla myös tavattoman älykäs tai fiksu, kuten sinä sanoit. Enkä minä ole älykäs. En ole idioottikaan, mutta... Etkä sinäkään ole hullu. Rikki vain. Sinä olet kokenut elämässäsi hirveitä asioita. Totta kai ne jättävät jäljen. Mutta et sinä ole hullu.”

Jeremiah irrotti toisen kätensä hellävaroen toisen otteesta, viedäkseen sen päälaelleen. Hänen oli pakko sulkea silmänsä. Kurkussa maistui karvaalta, hänen vatsassaan velloi, mutta pahimmalta tuntui silmien kirvely. Hän oli täysin valmis itkemään kuin pikku lapsi. Hänellä ei kuitenkaan ollt pienintäkään aikomusta tehdä niin. Se ei kävisi mitenkään päinsä. Niinpä hän mieluummin puhui.
”Etkä sinä ole koskaan satuttanut minua”, Jeremiah sanoi käheällä äänellä. ”Et koskaan. En halua, että sinä joudut elämään jossain helvetin säilössä. Ei sellainen ole elämisen arvoista elämää. Se särkee minun sydämeni.”
Jeremiah halusi antaa Lokille aivan kaiken sen tilalle, mistä tuo oli joutunut luopumaan tai muutem menettämään tai kokemaan. Hän halusi pyyhkiä kaiken pois ja rakentaa tilalle uutta. Se ei kuitenkaan ollut enää mahdollista heidän kohdallaan, joten Jeremiahin täytyi antaa vain mahdollisimman paljon hyvää vastineeksi. Lokin ei todellakaan pitäisi joutua elämään pimeässä. Tuo oli näynyt sitä osaa elämästä aivan riittämiin useamman elämän edestä.
”Minä tulisin päästämään sinut ulos, vaikka pyytäisitkin sitä Analta.”

Loki hymähti surumielisesti. Jeremiah ei tuntenut häntä lainkaan.
"Oliks Dez hullu sen takia mitä se teki sulle? Koska mä oon tehny paljo enemmä ja paljo pahempaa ku Dez.", Jeremiahin täytyi ymmärtää millaisen hullun kanssa oli tekemisissä. "Mä oon raiskannu monia, ikään ja sukupuoleen kattomatta. Mä teen sitä koska mä nautin siitä. Mä nautin siitä ku ne huutaa ja anelee ja vuotaa verta.", Loki hymyili pirullisesti. Hänen täytyi saada Jeremiah ymmärtämään, hän oli yrittänyt sitä jo ennen Valerian ilmestymistä siellä kadulla. Jeremiah vain oli mennyt unohtamaan sen.
"Mä en oo satuttanu sua, fyysisesti, vielä. Siitä ei kuitenkaa oo mitää takuita koska mä sen teen. Mä en nimittäis välitä olla kenenkään narttuna. Ymmärräksä ollenkaa mitä mä sanon?", Hänen ei ollut tarkoitus satuttaa Jeremiahia sanoillaan. Mutta se taisi olla ainoa mahdollisuus.

Jeremiah kuunteli Lokin sanoja ja mietti niitä. Okei, Loki oli hyvin voinut tehdä tuon kaiken ja enemmänkin. Jeremiah ei yllättynyt siitä enää ollenkaan. Anaclaudiakin oli muistanut varoittaa häntä, moneen kertaan, vaalean miehen menneisyydestä. Ja mitä Jeremiah oli itse muistanut juuri äsken, olihan Loki tappanut ja raiskannut oman äitinsä.
Jeremiah hieroi tuskastuneena päätään käsivarteensa, aivan kuin olisi niin pystynyt ajattelemaan paremmin. Hän ei kuitenkaan avannut vieläkään silmiään. Oli parempi ettei hän nähnyt mitään, varsinkaan Lokia. Hänen ajatuksensa olivat muutenkin sekaisin.

”Satuta minua sitten. Näytä minulle”, Jeremiah sanoi hetken kuluttua. ”Anaclaudia sanoo, että me olemme leimaantumassa. Me emme voi siis olla erossa toisistamme. Vedämme toisiamme puoleemme pahemmin kuin mangeetit ja menetämme toimintakykymme täysin ilman toisiamme.”
Jeremiah ei olisi halunnut vieläkään halunnut myöntää leimaantumista. Hänellä oli kuitenkin käsissään pesun kestäviä todisteita. Hän oli täysin eri henkilö Lokin seurassa. Olisi ollut täydellisen typerää kieltää se. Anaclaudia oli ollut oikeassa, vaikka se kuulostikin hullulta. Tämän jälkeen Jeremiahilla ei ollut mitään syytä kieltää sitä. Hänen olisi pitänyt kävellä pois. Silti hän istui tässä edelleen. Antoi Lokin pitää itseään kädessään. Hän oli täydellisen kykenemätön liikkumaan.
”Satuta minua. Jos joudun elämään ilman sinua, kuolemakin olisi parempi ratkaisu. Kävelen silloin itse Heavenin tulilinjalle.”

Jeremiahin sanat saivat Lokin kohottamaan kulmiaan järkyttyneenä. Miksi ihmeessä toinen ei vain voinut ymmärtää? Hän ei tiennyt mitään leimaantumisesta tai rakkaudesta, ja toistaiseksi sillä ei ollut väliä.
"Sä et haluu et mä satutan sua, Jere. Sä vaan yrität kiertää tätä asiaa.", Loki huokaisi ja suoristautui lattialta töyteen pituuteensa. Hän tajusi housujensa olevan vielä auki ja sulki ne kiireesti jonka jälkeen kädet nousivat pörröttämään vaaleita suortuvia turhautuneena.
"Mul ei oo mitään syytä satuttaa sua, eikä se tuottais mulle nautintoa tehä sitä muuten vaan, koska sä oot.. pätkä.", Loki meinasi sanoa heikko, mutta muutti viime hetkellä mieltään.

Jeremiah kuuli miten Loki nousi seisomaan. Hän piti kuitenkin oman takapuolensa tiiviisti maassa. Vai ei miehellä ollut mitään syytä satuttaa häntä. Sanat saivat hänet melkein nauramaan. Eikö tuo ollut juuri sanonut olevansa vaarallinen ja satuttavansa häntä hetkenä minä hyvänsä. Nyt mies sanoi ettei hänellä ollut mitään syytä satuttaa häntä. Eivätkö ne olleet täydellisessä ristiriidassa keskenään. Eihän tuon sanoissa ollut mitään järkeä tai johdonmukaisuutta.

Jeremiah nousi ylös lattialta, välittämättä itse lainkaan siitä, että hänen sepaluksensa oli yhä auki. Sen verran hän malttoi olla siveä, että työnsi veltostuneen elimensä piiloon.
Hän asteli makuuhuoneen toiselle seinustalle, jossa sijaitsi ikivanha baarrikaappi.
Jeremiah ei yleensä juonut. Nyt hänellä ei kuitenkaan ollut töitä tehtävänään ja lisäksi, hän kaipasi jonkinlaista kokovartalo puudutusta. Hiljalleen hän oli alkanut ymmärtää illan tapahtumien perusteella, miksi hänen päänsä oli halunnut viheltää pelin poikki. Hän oli ollut hereillä vasta muutamia tunteja ja kaipasi jo samanlaista kahden viikon paussia. Hän kaatoi itselleen pullossa kypsynyttä viskiä, pyyhittyään ensin pahimmat pölyt lasista. Hän kumosi juoman kurkustaan alas ja kaatoi itselleen uuden, alkoholistin nopeudella.
Lasi toisessa ja pullo toisessa kädessään, Jeremiah kääntyi Lokin puoleen. Hän kohotti katseensa suoraan Lokin silmiin ja piti sen niissä, kävellessään vuoteelle. ”Ensin sanot että haluat satuttaa minua ja sitten sanot ettet voi satuttaa minua, koska olen heikko, lyhyt ja ruipelo. Kumpi pitää nyt paikkansa?”

Loki ei voinut olla hymähtämättä Jeremiahin sanoille. Jos tuon aikeena oli suututtaa hänet ja saada hänet väkivaltaiseksi, tapa oli ainakin oikea.
"Mä sanoin ettei siit oo takuita, ettenkö mä vois satuttaa sua. Mä en oo missään vaihees sanonu et haluisin satuttaa sua.", Loki täsmensi ja seurasi kiinnostuneesti Jeremiahin puuhia. Vai päätti toinen ryhtyä ryyppäämään.
"Se pitää paikkansa ettei mul oo syytä satuttaa sua, viel. Se pitää paikkansa ettenkö mä vois tehä sitäTajuutko?", Loki asteli Jeremiahin eteen ja nojasi käsillään vuodetta vasten, tuoden kasvonsa tuon kasvojen tasolle, huulillaan kylmä virne. "Mut jos sä ärsytät mua tahallas nyt, ni lopeta ajois."

Jeremiah tunsi kipeän kirpaisun rinnassaan Lokin huomauttaessa hänen ärsyttämisestään. Ei Jeremiah halunnut tahallaan ärsyttää toista tai pahoittaa tuon mieltä. Hänen silmissään käväisi häivähdys surusta, jonka vuoksi hänen oli pakko kääntää katseensa pois toisen silmistä. Hetken aikaa hän ajatteli tämän olevan täysin turha yritys.
Tuo ajatus sai hänet laskemaan lasin lattialle ja nostamaan pullonkaulan huulilleen.
”Tajuatko sinä, että me olemme kauan siten ylittäneet sen rajan, jolloin tuollaisilla asioilla on ollut merkitystä”, Jeremiah sanoi, nostaen katseensa uudelleen. Tällä kertaa hän onnistui pitämään heikkouden itsellään. ”Minä haluan sinut. Ei. Minä tarvitsen sinua. Jos kipu on ainoa keino saada sinut, niin sitten minä tarvitsen sitä. Satutat minua pahemmin, jos hylkäät minut. Silloin sinä tapat minut. Eikä tässä ole enää mitään tekemsitä halun kanssa.”

Loki sihahti turhautuneena hampaidensä välistä ja suoristi selkänsä, haroen toisella kädellään hiuksiaan. Toinen ei vain suostunut ymmärtämään häntä.
"Sä et nyt vaan tajuu.", Loki huokaisi turhautuneena. Hänellä ei ollut mitään käsitystä mistään leimaantumisesta, eikä hän tosiaankaan halunnut ottaa siitä selvää. Hän piti Jeremiahista, mutta hän ei ollut valmis sitoutumaan yhtään mihinkään. Toinen oli jo viineksi hermostunut aivan turhasta hänen suukottaessaan Davia, eikä Loki missään muotoa ollut valnos lopettamaan väkivaltaisia ja ailahtelevia tapojaan. Eikä hän mylskään halunnut toteuttaa väkivaltaisia mielihalujaan Jeremiahin kanssa.
"Et sä ymmärrä, et jos mä teen sulle niinkuin muille, sä hajoot. Meet rikki niinku mä. Sitäksä haluut? Olla hullu? Sä et oo valmis kestämään sitä kipua jota mä sulle aiheuttaisin. Mä panisin edelleen muita, tajuutko? Mä en aio viillellä sua, mä en haluu. Koska sä oot heikko.", Loki tunsi kipua sanoistaan. Mutta hänen olisi saatava Jeremiah ymmärtämään. Ana tietäisi varmasti jonkin tavan parantaa Jeremiah. "Lisäks, sä saat kohta kakaran. Ana tuskin haluu mua sen lähelle."

Jeremiah saattoi vannoa kuulevansa äänen, joka kieli jonkin särkymisestä.
”Selvä.”
Hän nousi seisomaan vuoteelta, välittämättä lainkaan siitä oliko Loki hänen tiellään vai ei. Viski putosi hänen käsistään, kolahti lattialle ja kellahti kumoon. Viinaa alkoi pulppuamaan pullonsuusta lattialle kastelemaan kokolattiamattoa.
Jeremiah ei katsonut Lokia lähtiessään astelemaan unohtuneen t-paidan luokse, samalla kun sulki housujensa sepalusta. Hän ei kestänyt enää tätä kipua. Hänen sydämensä tuntui olevan räjähtämäisillään. Tunne oli tuttu, hän oli kokenut tämän ennenkin. Se oli palautunut muistona mieleen. Se oli sama, jota hän oli tuntenut silloin kun Loki oli lähtenyt Valerian matkaan. Onneksi Jeremiah tiesi tarkalleen miten pääsisi eroon tästä tunteesta.
Hän kumartui nostamaan paitansa lattialta.
Anaclaudia pärjäisi lapsen kanssa. Tuo kasvattaisi muksusta hyvän vampyyrin ja olihan tuolla Joshua kaverinaan. Loki pärjäisi. Olihan tuo pärjännyt tähänkin asti ja näytti selviävän jatkostakin.

Lokiin koski. Hän oli tehnyt sen mitä halusi kaikkein vähiten. Hän halunnut tämän päättyvän näin. Olisi parempi jos Jeremiah vihaisi häntä. Luontaisella ketteryydellään ja vampyyrin nopeudella hän siirtyi Jeremiahin eteen, estäen tuota lähtemästä.
Jos Jeremiah halusi kipua, tuo saisi sitä.
"Jere.. vihaat sä mua?", Loki yritti parhaansa mukaan pitää äänensä kylmänä ja rauhallisena. Tämä olisi Jerelle helpompaa jos tuo vain pystyisi inhoamaan ja vihaamaan häntä. Hitaasti Loki kohotti kätensä Jeremiahin rintakehälle, liu'utti sormiaan ylemmäs kaulalle, ja antoi sorniensa lipua sulokkaasti toisen miehen kurkun ympärille. Hän ei puristanut vielä, piteli vain hellästi kiinni.

Jeremiah kiskaisi paidan päälleen, kiinnittämättä juurikaan huomiota Lokin liikkeisiin makuuhuoneessa. Hän kuuli kyllä askelia, mutta oletti miehen lähtevän kuten oli aikonutkin, eikä kiinnittänyt siksi huomiota siihen mihin tuo kulki. Jeremiah yritti olla miettimättä liikaa sitä, kuinka Loki menisi pyytämään Anaclaudialta uutta arestia bunkkerissa.
No, pian sillä ei ollut väliä, missä mies arestinsa viettäisi.
Kohta tuon ei tarvitsisi hulehtia yhtään mistään.

Tästä syystä Jeremiah hätkähti rajusti huomatessaan Lokin seisovan edessään. Hän käänsi kuitenkin nopeasti pois, jotta saisi pitää ajatuksensa ja suunnitelmansa omana tietonaan. Loki ei ollut tyhmä, vaikkakin hieman ymmärtämätön joissain asioissa. Jeremiah ei halunnut ottaa mitään riskiä sen suhteen, että jäisi kiinni juuri nyt.
Hän hätkähti myös sormien kosketusta rintakehällään. Hän ei olisi uskonut, että Loki suostuisi vielä koskemaan häneen äskeisen palopuheensa jälkeen.
”En.” Hän vastasi kysymykseen kuolleella, sävyttömällä äänellä, pitäen katseensa toisessa suunnassa, yhdessä huoneen nurkista. Hän ei kääntänyt katsettaan edes silloin kun Loki tarttui kiinni hänen kurkustaan. Hän oli päätöksensä jo tehnyt, eikä halunnut minkään nyt horjuttavan sitä. Ratkaisu olisi paras kaikille. Jo yksistään Lokin kasvot saattaisivat riittää muuttamaan hänen mielensä.

Loki muutti sormiensa paikkaa nostaen ne Jeremiahin leuan alle, ja pakotti tuon kasvot kohtaamaan omansa, samalla kun painoi väkivaltaisesti huulensa tuon huulille. Jos Jeremiah ei vielä vihannut häntä, pian vihaisi. Viimeisenä lahjanaan hän toteuttaisi tuon toiveen ja satuttaisi tuota niin, ettei Jeremiah varmasti koskaan haluaisi nähdä häntä enää. Sitten tuo ymmärtäisi, että oli parempi pysyä hänestä kaukana.
Loki painoi sormillaan Jeremiahin poski kuoppia pakottaen tuon avaamaan suunsa, työntyen kielellään maistelemaan tuota omistushaluisesti. Tämä ei tuntunut Lokista yhtään sen mukavammalta tilanteelta kuin se tuntui Jeremiahista, mutta hän ei voinut ottaa sitä riskiä, että tekisi joskus vielä jotain pahempaakin. Hän halusi sulkeutua takaisin pinnan alle ja unohtaa kaiken. Miten olikaan helpompi olla muistamatta?

Jeremiah taisteli hetken aikaa Lokin otetta vastaan, mutta myöntyi lopulta kääntämään päätään pakotettuna. Hän yllättyi täydellisesti Lokin painaessa huulensa hänen huulilleen. Tämä ei tosiaankaan ollut sitä mitä hän oli odottanut tai mihin hän oli valmistautunut. Tosin, kuten hän oli aiemmin sanonut, oli aivan sama miten hän Lokin saisi. Kunhan vain sai. Helvetti olisi pieni vain pieni suupala, jos hän menettäisi tämän miehen.
Eikä tällainen suudelma tuntunut pahalta. Sormet, jotka puristuivat pihtien tapaan hänen leukaperiinsä, saivat hänet olemaan vain varpaillaan. Kipu hävisi muihin suudelman aiheuttamiin tuntemuksiin. Dez oli puristanut paljon kovempaa ja senkin Jeremiah oli oppinut kestämään. Isona syynä oli jo se, että tällä kertaa hän halusi tämän kaiken. Tämä oli ainoa keino pitää Loki lähellä.
Mitä tuli suudelman sisältämään rajuuteen ja omistushaluisuuteen, Jeremiah ainoastaan nautti niistä ja vastasi samalla mitalla. Heidän hampaansa kolisivat yhteen, kielet sotkeutuivat toisiinsa ollessaan aivan yhtä ahneita ja hyökkääviä. Jeremiah saattoi maistaa veren, eikä ollut varma, kumpi oli raapaissut hampaillaan kumpaa. Eikä sillä ollut mitään väliä. Jeremiah saattoi tuntea kuinka hänen vartalonsa heräsi sisältä päin, roihu syttyi ja kasvoi jossain keskivartalon tietimillä ja eteni vääjäämättömänä.

Loki oli yllättynyt siitä että Jeremiah vastasi hänen suudelmaansa. Hän murahti vasten toisen huulia, kaivaten metallisia kynsiään. Minne hän olikaan jättänyt ne? Hän pystyisi toki aiheuttamaan kipua ihan muutenkin, ilman että viiltäisi Jeremiahin ihoa auki.  Loki irrottautui suudelmasta, pitäen kuitenkin kasvonsa vielä tarpeeksi lähellä Jeremiahin kasvoja, niin että heidän huulensa olivat vain senttien päässä toisistaan, ja lähti työntämään Jeremiahia leuasta pidellen kohti seinää.
Saatuaan miehen seinää vasten, hän tarttui tuota ranteesta, taivuttaen käden kivuliaasti seläntaakse samalla kun käänsi tuon kasvot edellä vasten seinää. Hän yritti parhaansa jottei toinen nauttisi, vaikka jokin osa hänestä olisikin halunnut tappaa itsensä tämän vuoksi. Hänen sisäinen petonsa alkoi kuitenkin heräilemään ja sumentamaan järkeviä ajatuksia. Loki painoi huulensa Jeremiahin kaulalle, suudellen ja näykkien niin kovaa kuin pystyi ihoa rikkomatta. Hänen vapaa kätensä liukui kyljen kautta alas paidan helmalle ja sieltä sen alle, jossa se nousi Jeremiahin toiselle nännille, ryhtyen nipistämään ja hieromaan sitä kovakouraisesti.

Jeremiah vastasi Lokin murahdukseen omallaan ja oli valmis tarttumaan toiseen, vetääkseen tuon yhä lähemmäs itseään. Hän halusi enemmän ja kovemmin, sekä rajummin. Hän oli täydellisen valmis kaikkeen, kunhan siihen liittyi mahdollisimman paljon alastomuutta ja orgasmi. Olihan hän ollut täysin valmiina laukeamaan vasta hetkiä sitten, ennen kuin Loki oli päästänyt ilmoille ne muutamat sanat, jotka olivat saaneet kaiken pysähtymään kuin seinään. Nyt Jeremiah kiihtyi nollasta sataan vain muutamassa sekunnissa.

Samassa Loki lähitikin työntämään häntä seinää vasten. Jeremiah älähti kivusta kun tuo taivutti hänen kätensä selän taakse. Kipu vihloi hänen olkavarttaan kun nivel taisteli luonnotonta asentoa vastaan. Vaistomaisesti hän nosti toisen, vapaan kätensä seinää vasten.
”Loki..?” Jeremiah oli hämillään. Hän ei ollut tosissaan uskonut, että Loki satuttaisi häntä oikeasti. Vaikka tämä ei ollut vielä muuttunutkaan täydellisen epämiellyttäväksi. Hän oli edelleen kovana kuin kivi ja valmiina tekemään melkein mitä vain päästäkseen huippuunsa.
Kun Loki huulet alkoivat kulkemaan niskan iholla, Jeremiah voihkaisi. Voihkaisu puolestaan muuttui lujaksi vaikerrukseksi, kun sormet löysivät hänen nänninsä. Jeremiah äänteli pää taakenossa kohti kattoa, työntäen vaistomaisesti takapuoltaan kohti toisen lantiota.
Polte hänen vartalollaan levisi, kun kipu, jota vaalea mies hänelle aiheutti, vain kiihdytti häntä entisestään.

"Mmh?", Loki virnisti itsekseen painellessaan suudelmia toisen kaulalle. "Sähän halusit tätä?", Jos Jeremiah nyt pyytäisi häntä lopettamaan, hän luultavasti vielä pystyisi siihen. Mutta jos tuo voihkisi vielä tähän samaan tapaan eikä kieltäisi häntä, antaisi tämän mennä pidemmälle, hän ei ollut ollenkaan varma pystyisikö enää lopettamaan. Siitä tuntui olevan ikuisuus kun hän oli saanut päästää petonsa valloilleen. Kammiossa vietetty aika oli jättänyt häneen jälkensä, ja hän janosi nyt lisää. Hieman hän taivutti Jeremiahin rannetta paremmin kohti kattoa, varoen kuitenkin rikkomasta luuta. Hän yritti edelleen alitajuntaisesti välttää kovan kivun aiheutusta Jeremiahille, vaikka tuo olikin sitä pyytänyt häneltä.

Hitaasti Loki laski kätensä Jeremiahin nännillä alemmas, ryhtyi availemaan housuja paremmin ja kiskomaan niitä alemmas, samalla kun piti paineen tuon kädellä ja ranteella. Hän ryhtyi jälleen näykkimään paljaaksi taivutettua kaulaa samalla, kun hänen sormensa kiersivät nyt paljastetulle, kovalle erektiolle. Samalla kun hän ryhtyi puristamaan ja pumppaamaan Jeremiahia hitaasti, hän hieroi omaa kankaan peittämään erektiotaan Jeremiahian paljasta takapuolta vasten. Hän halusi Jeremiahin sisään, hän halusi tietää miten tuo puristuisi hänen vartensa ympärille.

Jeremiah haukkoi vaistomaisesti henkeä, Lokin taivuttaessa hänen kättään entisestään. Nivelet tuntuivat rusahtelevan niissä tuntuvan väännön vuoksi. Hän nousi varpailleen ja taivutti selkärankaansa, löytääkseen miellyttävämmän kulman kädelleen. Se tuntui kuitenkin täysin mahdottomalta. Kipu ei hävinnyt mihinkään ja se sai kyyneleet nousemaan Jeremiahin silmiin. Hän sulki ne estääkseen verensekaisten pisaroiden valumisen poskilleen. Hän oli pyytänyt tätä. Tämä oli sitä, mitä Loki tarvitsi ollakseen hänen kanssaan. Jeremiah ei itkisi mistään hinnasta.

Loki onnistui kuitenkin kuljettamaan hänen ajatuksensa tehokkaasti pois kivusta. Kun Jeremiah tunsi sormien kiertyvän varrelleen, hänen silmissään alkoi sumeta. Hän työnsi vaistomaisesti lantiotaan kättä vasten. Tuntiessaan Lokin housujen peittämän erektion takapuolellaan, hän ei osannut enää päättää mitä ruumiinosaa vasten olisi lopulta halunnut työntyä. Tilanne oli käymässä aivan liian eroottiseksi. Kivusta huolimatta.
Jeremiah tunsi orgasmin kasvavan sisällään. Samalla, kutakuinkin samasta kohtaa, heräsi jotain muuta, joka oli samaan aikaan tuttua ja vierasta. Se valtasi alaa aivan yhtä vääjäämättömänä ja muutti kaiken mihin ylsi joksikin paljon synkemmäksi. Tämä kaikki sai Jeremiahin vaikertamaan ja voihkimaan entistä kovempaan ääneen. Hän etsi myös parempaa asentoa Lokin käsissä kivun ja hekuman yhtyessä aivan uskomattomaksi tunteeksi, joka oli vähällä nielaista hänet.
”Laita se sisääni. Nai minua”, Jeremiah sanoi käheällä äänellä, puristaen seinää vasten työntyvän kätensä nyrkkiin.

Loki olisi voinut kehrätä kuullessaan Jeremiahin sanat. Enää ei ollut paluuta. Nyt mentiin rajojen yli ja rytinällä. Loki päästi irti Jeremiahin kalusta, ryhtyi avaamaan vapaalla kädellään omia housujaan saadakseen kivuliaasti tykyttävän kalunsa esiin. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt työntymään toisen sisään. Ei vielä..ei vielä.. Toinen saisi anella sitä häneltä. Hän ryhtyi kiusoittelemaan toista omalla kalullaan, hieroen sitä tuon takapuoleen, käyden aina välillä herkullisen lähellä sitä suloista sisäänkäyntiä josta hän halusi rynnätä sisään. Samalla hän vei kätensä takaisin Jeremiahin kalulle, tällä kertaa puristaen sormensa sen tyven ympärille, kieltääkseen tuota edes ajattelemasta laukeamista.
"Pyydä nätisti ja mä saatan harkita asiaa..", Loki kuiskasi kehräten Jeremiahin korvaan, näykkäisten korvanlehteä kivuliaasti, samalla kun liikutteli lantiotaan kiusoittelevasti. "Huuda vähän..itke ja anele..", Loki lisäsi painetta taivutetulle kädelle, aivan kuin olisi yrittänyt nostaa Jeremiahin ilmaan kädestä pidellen.

Jeremiah työnsi ahnaana paljasta takapuoltaan Lokin kiusaavaa kalua vasten. Se vain kasvatti kipua hänen olkapäässään, mutta sillä ei ollut enää mitään väliä. Kipu oli pientä verrattuna siihen mitä hän saisi, jos Loki viimein työntyisi hänen sisäänsä. Jeremiahin ajatukset olivat lukkiutuneet siihen miltä kova erektio tuntuisi hänen sisällään. Miltä se tuntuisi kun toinen mies liikkuisi hänen sisällään.
”Loki... Pian”, hän vastasi kiltisti vaalean miehen käskyyn anella omalla kivusta ja himosta käheällä äänellään.
Seuraavassa hetkessä Jeremiah karjaisikin jo kivusta. Loki oli lukinnut sormensa hänen kalunsa varteen, kahliten orgasmin hänen sisäänsä. Se oli ollut jo räjähtämäisillään, mutta pysähtyi kuin seinään. Samalla Loki nosti häntä ylöspäin käsivarresta kiinni pidellen ja Jeremiahin oli pakko nousta varpailleen. Sillä jos hän ei olisi niin tehnyt, hänen olkavartensa olisi mennyt nätisti sijoiltaan. Kyyneleet tulvivat yli äyräidensä ja valuivat hänen poskilleen.
Jeremiah ei ollut aivan varma, oliko hän helvetissä vai taivaassa. Hän ei ollut enää varma siitä halusiko kuolla vai elää, jatkaa vai lopettaa. Tämä kaikki meni hänen sietokykynsä ylitse.
”Pian... Ole kiltti... En... En kestä enää...”


Rickki istui omalla paikallaan näyttöjensä edessä, keskittyen siihen, mitä valtovntakamerat hänelle esittivät. Hänen olonsa oli kertakaikkisen mainio. Mary oli juuri ravinnut itseään hänen suonestaan ja nukkui nyt tyytyväisenä omassa sängyssään. Hänen suloisen vaimonsa vatsa oli ruvennut pyöristymään jo selkeästi. Vielä Mary sai sen paitojensa alle piiloon, mutta ei menisi kauaakaan kun vauvan kasvu näkyisi selkeästi kaikille.
Ajatuskin siitä sai Rickkin hymyilemään kuin idiootti. Olihan heillä jo neljä poikaa, mutta nuorimmaisen syntymisestä oli jo melkein sata vuotta ja tämä sai kaiken tuntumaan jälleen uudelta ja ihmeelliseltä. Lisäksi, olisi aivan uskomattoman upeaa, jos tämä uusi tulokas olisikin tyttö. Pojissa ei ollut mitään vikaa. He olivat itseasiassa erinomaisia nuoria vampyyreja. Mutta Rickki ei voinut olla kaipaamatta omaa pientä prinsessaa hemmoteltavakseen. Se tyttö ei tosin tekisi päivääkään töitä Chaosille. Tytöt olivat tyttöjä ja pojat poikia.
Rickki kieltäytyi ajattelemasta sitä, että Mary teki töitä Chaosille ja heidän jenginsä johtaja oli myös nainen.

Rickki kurtisti kulmiaan. Yhden ruudun kulmassa näkyi liikehdintää. Ei mitään selkeää, mutta jotain kuitenkin. Kamera, joka kuvaa lähetti sijaitsi lähellä laitakaupunkia, noin kilometrin päässä heidän omilta rajoiltaan.
Muutamalla näpäytyksellä, Rickki sai muutettua hieman kameran kulmaa nähdäkseen mitä kyseisellä syrjäisellä kadunpätkällä oli tekeillä.
Johan näkyi. Pieni ryhmä Heavenin agentteja, ruudulla näkyi viisi, ahdistelivat nurkkaan naista. Rickki veikkasi kyseisen typykän olevan pahoihin ongelmiin joutunut siviilivampyyri. Nainen piti puoliaan, mutta alkoi selvästi väsyä. Tuo oli joutumassa nurkkaan ahdistetuksi. Rickki kurtisti kulmiaan, naisessa ei näkynyt merkkejä luodeista. Sen lisäksi yhdelläkään Heavenin agentilla ei ollut käsissään veitsiä.
Rickki avasi nopeasti viestintä yhteyden Anaclaudian kanssa. Mikäli nainen olisi päättensä äärellä tai tuolla oli rannelähetin mukanaan, he pystyisivät keskustelemaan heti. Tämä systeemi oli rakennettu nimenomaan tällaisia hätätilanteita varten. Samalla hän näppäili heidän pomolleen jo viestiin kordinaatteja, jotta tuo voisi lähettää ryhmän apuun, jos katsoi sen aiheelliseksi.
”Anaclaudia. Kilometrin matkan verran meistä on tilanne päällä. Siviili vastaan viisi Heavenin agenttia. Tilanne saattaa nopeasti siirtyä meidän alueellemme, jos siviili pääsee vielä pakenemaan. Tilanne näytti tosin aika tukalalta. En tosin näe agenteilla yhtään asetta kädessä, joten en osaa sanoa mitään varmaa heidän suunnitelmistaan.”

Loki huokaisi nautonnillisesti vasten Jeremiahin kaulaa tuon huutaessa ja anellessa. Se sai väristykset kulkemaan hänen selkäänsä pitkin suoraan kiveksille asti ja Loki painoi melkein hellän suudelman Jeremiahin kaulalle kuin kiitoksena hyvin tehdystä työstä. Hän irroitti otteensa jälleen Jeremiahin kalula, vieden sen heidän väliinsä voidakseen ohjata itsensä kunnolla toisen sisälle. Hän asetteli itsensä varsin mukavasti, polviaan koukistaen, ennenkuin survaisi itsensä sisään.
Jeremiah oli pyytänyt kipua. Nyt tuo saisi sitä enemmän kuin tarpeeksi. Loki ei hellittänyt käden taivutusta hetkeksikään. Hän pysytteli hetken paikoillaan ennenkuin ryhtyi liikuttamaan lantiotaan rajuin liikkein. Hän suorastaan paiskoi itseään sisään vetäydyttyään ensin hitaasti ulos. Hän vei kätensä takaisin Jeremiahin kalulle, puristaen sitä taas tyvestä. Jeremiah saisi laueta vain hänen luvallaan.

Ana oli suorittamassa kierroksensa viimeisiä käyntejä kun hänen rannelähettimensä piippasi viestistä. Hän kurtisti kulmiaan lukiessaan sen. Viisi agenttia ahdistelemassa yhtä siviiliä? Helvetti vieköön, eikö niillä agenteilla ollut parempaa tekemistä? Ja vieläpä aseettomina?
"Kiitos, Rickki. Käyn tarkastamassa tilanteen.", Hän vastasi viestiin nopeasti ja lähti suuntaamaan Rickkin antamien koordinaattien suuntaan. Hän ei tarvitsisi kokonaista tiimiä viiden agentin hoitelemiseksi, mutta tietenkään koskaan ei voinut olla varovainen. Niimpä samalla kun kiiruhti kohti koordinaattien osoittamaa paikkaa, hän mietti ketkä olivat tällä hetkellä vapaina ja ehtisivät tälläiselle keikalle.
"Lähden tarkastamaan tilannetta rajojen ulkopuolella. Miten pojat pärjäävät?", Ana näpytteli viestiä samalla Leonardille, käskeäkseen tuota ottamaan jonkun mukaansa ja suuntaavan sitten kohtauspaikalle. Hän halusi kuitenkin kuulla vielä Joshualta, että Loki ja Jeremiah olivat kunnossa eivätkä tappaneet toisiaan parhaimmillaan.

Jeremiah huusi uudelleen kun Loki survoi itsensä hänen sisäänsä. Kipu ja nautinton olivat muuttuneet jo yhdeksi, joten tunne oli vain ja ainoastaan juuri sitä, mitä hän oli kaivannutkin. Se sai hänen päässään heittämään ja käden hakemaan tukea seinästä. Hänen ruumiinsa lähti vaistomaisesti Lokin liikkeisiin mukaan.
Hän oli aivan rajalla. Se, että Loki pidätteli hänen laukeamistaan, ajoi häntä yhä lähemmäs hulluutta. Juuri nyt, hän oli valmis tekemään mitä tahansa, jotta saisi tulla. Ihan mitä tahansa. Nyt tilanteessa oli juuri sopivasti kipua, jotta se olisi myös mahdollista. Hänen ei tarvitisi auttaa itseään siinä. Kun Loki antaisi sen tapahtua, hän tulisi lujaa.
”Loki kiltti... En kestä... Anna... Minun... Tulla...”


Joshua seurasi tapahtumia talon pienen varastorakennuksen katolta. Hän istui sen harjalla, jalat suorassa ja kädet ristissä leveällä rintakehällään, katse suoraan makuuhuoneen suurissa ikkunoissa. Paikka oli ehkä turhan avoin, jos halusi pysyä piilossa. Mutta Joshualle sillä ei ollut väliä, jos joku sattuisi näkemään hänet. Hän piti silmällä Lokia ja Jeremiahia, josta pojat todennäköisesti olivat myös tietoisia siitä.
Vaikka hän olisi juuri voinut tehdä mitä tahansa muuta, kuin katsella kahden nuoren miesvampyyrin sekstailua. Pojat tosiaan vetivät toisiaan puoleensa kuin mangeetit. Oli tilanne mikä hyvänsä, nuo eivät selvästikkään osanneet pitää näppejään erossa toisistaan. Eikä noita näyttänyt vaivaavan lainkaan se, että koko jengi saattaisi hyvinkin nähdä heidän puuhansa. Olisivat nuo voineet edes vähän vetää verhoja eteen.

Anaclaudian tunkeutuessa hänen päähänsä, Joshuan teki mieli tuhahtaa. Kuinkakohan tarkan selonteon rouva haluaisi tapahtumista. Joshua päätti säästää naisen yksityiskohdilta.
”He selvittelevät välejään. Loki on ilmeisesti palautumassa hiljalleen omaksi itsekseen.”

Loki pudisti päätään Jeremiahin kaulaa vasten. "Ei vielä.", Hän oli niin lähellä itsekkin, että oli vaikea keskittyä mihinkään muuhun. Hän ei kuitenkaan aikonut lopettaa tätä näin lyhyeen. Hitaasti hän painoi huulensa Jeremiahin kaulalle, paljasti hampaansa ja upotti ne Jeremiahin ihon läpi. Hän antoi myrkkynsä valua toisen suoniin samalla kun jatkoi armotonta työntymistään tuon sisään uudestaan ja uudestaan. Hekumoissaan hän ei edes tajunnut lisäävänsä vääntöä Jeremiahin lukittuun käteen.
"Oota viel hetki..", Loki muutti työntönsä nopeammiksi, paiskaten itseään toisen sisään rajusti ja nopeasti, säälimättä. Hän oli niin lähellä.. Kunhan orgasmi oli aivan lähellä, hän päästi irti Jeremiahin kalusta lauetessaan itse tuon sisälle.

"Hmh, en tiedä onko se hyvä vai huono asia. Noh, sen näkee sitten.", Ana kiihdytti tahtiaan päästäkseen mahollisimman nopeasti siviilin luokse. Hän ei voinut sietää Heavenin agentteja, jotka kuvittelivat olevansa jotain jumalan kaltaisia. Ana kiipesi lähimmän rakennuksen katolle, ja lähti etenemään kattoja pitkin kohti kujaa, joka oli onneksi niin lähellä, että hän sai nopeasti silmiinsä siviilin ja ne agentit jotka tuota ahdistelivat. Ana sihahti hampaidensa välistä. Hänelle ei tekisi tiukkaakaan hoidella noita yksin. Saappaansa varresta hän nappasi esiin veitsen. Se riittäisi moisille rakeille. Sen enempää miettimättä Ana loikkasi katolta alas, siviilin ja agenttien väliin. Hän tajusi siinä samassa tehneensä typerästi. Pärjäsi hän tai ei, oli typerää rynnätä toiminnan keskelle tarkkailematta tilannetta ensin. Sekoittivatko hormoonit hänen päänsä näin pahasti?

Jeremiah vaikersi pettyneenä, kun Loki vastasi kieltävästi hänen pyyntöihinsä. Hän halusi tämän jo päättyvän. Hän halusi laueta. Hän olisi halunnut huutaa hekumansa huipulla ja unohtaa kaiken muun paitsi hänen ruumistaan moukaroivan orgasmin. Kuitenkin se vampyyri, joka piteli lähes kirjaimellisesti hänen laukeamistaan kädessään, eväsi sen häneltä.
”Loki... Pian... Ole kiltti...” Jeremiah aneli entistä voimakkaammin, kunnes tunsi pistävän kivun kaulallaan. Myrkky vei mukanaan sen viimeisenkin järjen hivenen, joka hänellä saattoi olla jäljellä. Hänen sisuksiaan poltti. Nautinto oli muuttumassa jo kivuliaaksi sen saavutettuaan huipun, jonka yli ei kuitenkaan päässyt. Lokin vääntäessä samalla hänen kättään Jeremiah huusi. Luut rutisivat. Kipu oli kovaa ja se toi mukanaan valkoisen sumun, hänen tietoisuutensa alkaessa rakoilla. Nivel antaisi periksi hetkenä minä hyvänsä. Hänen kyntensä pureutuivat seinään, rikkoivat tapetin, maalin ja kipsin sen alla, joka mureni ja varisi lattialle.

Jeremiah ei ehtinyt ajatella olkavartensa kipua, kun Loki jo irrottikin otteensa ja hän laukesi. Hän huusi nautintoaan kohti kattoa niin, että ikkunat helisivät. Laukeaminen vei mukanaan kaikki muut tuntemuukset ja sumensi aistit, jolloin häneltä jäi huomaamatta se kuinka hänen olkavartensa rusahti pois paikoiltaan. Jeremiah ei tuntenut enää kipua, vain kaiken pysäyttävää ja nielevää nautintoa.


”He näyttävät pärjäävän.” Joshua irvisti katsellessaan miten kaksikko viimeisteli aktiviteettinsa makuuhuoneen seinää vasten. Hän käänsi katseensa pois hetkeksi, jotta nuo saisivat jonkinlaisen rauhan. Toivonmukaan pojat eivät aloittaisi uusintakierrosta heti edellisen päätyttyä. ”Millainen tilanne siellä rajalla on? Tarvitsetko apuvoimia? Tämä homma alkaa käydä tylsäksi.”
Joshua katseli kukkuloiden takana sarastavaa aamunkajoa, joka oli huomattavasti miellyttävämpi tarkkailun kohde kuin kaksi sekstaavaa vampyyria.


Xella tunsi voimiensa heikkenevän entisestään. Hän ei pysyisi enää kauaa tolpillaan. Hänen ruumistaan valtasi kipu, joka oli lähtöisin pienestä nuolesta. Kyseinen ammus, jonka agentit olivat häneen ampuneet oli sisältänyt kalmojuuri-villiruusu uutetta. Hän oli odottanut luotia. Nuoli ei kuitenkaan tehnyt muuta vahinkoa, kuin syöksi sen pirullisen aineen hänen suoniinsa ja sisälleen. Se oli kuitenkin aivan riittävästi, vaikka hän olikin ylpeä vastustuskyvystään. Lisäksi, vaikka hänen näkökenttänsä oli sumea, Xella oli varma siitä, että yksi agenteista lataili parhaillaan uutta nuolta aseeseensa. Jännä ettei moisessa tainnutusvärkissä ollut sarjatulen mahdollisuutta.
Pistävä, polttava kipu hänen solisluunsa yläpuolella kieli siitä, että hän oli ollut oikeassa viimeisestä. Uusi annos sitä yrttilitkua sai Xellan polvet pettämään. Asfaltti raapi niitä, kun hän putosi koko painollaan maahan. Ruskeat hiukset valahtivat hänen silmilleen, selkä taipui taaksepäin seinää vasten.
Loistavaa, nyt agentit voisivat paloitella hänet juuri niin pieniksi paloiksi kuin halusivat.

Loki tyhjensi itsensä täydellisesti Jeremiahin sisälle, ulvoi riemusta ja nautinnosta aina niin kauan kunnes orgasmi hellitti otteensa hänestä. Näin sen piti olla. Hänen piti ottaa ja hallita, pidellä käsissään toisten nautintoa ja kipua. Hän laski hitaasti otteensä irti Jeremiahin kädestä ennenkuin pakotti itsensä irtautumaan tuosta. Hänen jalkansa eivät enää tahtoneet pidätellä koko ruumista pystyssä, ja Loki notkahti lattialle istumaan, virnistellen tyytyväisenä. Nyt Jeremiah varmasti lähtisi, jättäisi hänet tähän pimeään makuuhuoneeseen miettimään tekojaan ja olemustaan, hylkäisi hänet kuin rikkinäisen lelun joka hän oli toiselle varmasti ollut. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä. Millään ei ollut.

"Hmm, sanotaanko että heitin itseni juuri viiden agentin ja siviilin väliin. Sellainen tilanne.", Ana virnisti hieman suoristaessaan selkänsä. Hänen takanaan oleva siviili vaipui seinää vasten eikä näyttänyt lainkaan siltä että voisi enää taistella henkensä puolesta. Ana kohotti veitsen eteensä ja katsoi säälien agentteja.
"Joka ikinen kerta te ihmiset onnistutte lietsomaan minussa enemmän inhoa. On siinäkin, viisi yhtä naista vastaan.", Ana ei varmasti herättänyt kokonsa puolesta pelkoa yhtään kenessäkään, mutta hänen tulinen luonteensa ja olemuksensa sitäkin enemmän. Hän ei turhaan ollut ylpeä johtaja. Hän osasi taistella siinä missä kuka tahansa muukin. Ana ei tosin aikonut jäädä aikailemaan tähän ihmisten kanssa. Hän tekisi noista nopeasti selvää jälkeä ja veisi sitten naisen takanaan hoitoon. Ana liikahti nopeasti lähimmän agentin luokse, heilauttaen veistään siistissä kaaressa tuon kurkkuun. Liike oli nopea ja liikerata lyhyt, jolloin hän pääsi siirtymään yhdellä pyörähtävällä askeleella seuraavan luokse.

Jeremiahin polvet pettivät hänen altaan. Hänen kätensä, joka oli toistaiseksi käyttökelvoton, valahti hänen vierelleen ja sai lattian kumahtamaan osuessaan sen pintaan. Terveen kätensä hän oli nostanut ylös seinälle, voidakseen nojata otsaansa sitä vasten. Jeremiahin silmät olivat edelleen kiinni ja päässä tuntui pyörivän. Samaan aikaan hän tunsi olonsa autuaan tyhjäksi ja jollain tapaa likaiseksi, sekä käytetyksi. Avatessaan silmänsä varovaisesti hän pani merkille, kuinka orgasmista oli jäänyt seinään sekä tahra, että reikä kun hänen sormensa olivat nautinnon kourissa murtaneet kipsin. Silmien tehdessä näitä havaintoja, Jeremiahin ruumis ryhtyi korjaamaan itseään, aiheuttaen kipua. Se sai miehen irvistämään muutaman kerran.

Hiljalleen, paranemisen myötä hänen sumealta tuntuva päänsäkin alkoi selkiytymään ja ajatukset lähtivät liikkeelle. Jeremiahista tuntui, että hän tarvitsisi pienen hetken aikaa aivan itsekseen. Hänen oli pakko ajatella tätä kaikkea hetki aivn rauhassa. Ilman, että Loki olisi lähelllä viemässä hänen ajatuksiaan muualle.
Tämän päätöksen innoittamana, Jeremiah nousi seisomaan. Hän ei katsonutkaan Lokiin päin kävellessään suihkuhuoneeseen. Hänen oli parempi saada omata ajatuksensa ensin selkeään järjestykseen.

Jeremiah astui suihkuuun ja väänsi hanan niin kuumalla, kuin putkistoista lähti. Hän antoi polttavan veden valua niskaansa ja selkäänsä pitkin. Se helpotti hieman saastaisuuden tuntemuksia. Mutta vain vähän.
Oikeastaan hän ei pystynyt aivan täysin ymmärtämään sitä, miksi tunsi olonsa niin likaiseksi. Hän oli itse pyytänyt tätä. Loki oli tehnyt juuri niin kuin hän oli odottanutkin. Oli siis täydellisen typerää tuntea olonsa tällaiseksi tai surkutella taphatumia yhtään sen enempää.

Joshua kirosi ääneen kuullessaan Anaclaudian vastauksen. Vampyyrin sisält kumpuava ensimmäinen, vaistomainen reaktio oli juosta suorinta tietä naisen luokse ja pistää tuota ahdistelevat agentit matalaksi muutamalla napakalla nyrkiniskulla. Hänen työnsä oli vain toistaiseksi täällä.
”Mitä helvettiä sinä oikein mietit Analaudia? Et selviä mitenkään yksin. Sano, että sinulle on edes tulossa apuvoimia.” Joshua ei voinut mitään sille, että hänen ajatuksissaan oli aimo annos syyttävyyttä. Anaclaudian olisi pitänyt olla viisaampi. Varsinkin nyt, kun tuolla oli toisenkin henki omalla kontollaan. Joshua käänsi katseensa takaisin poikien suuntaan, saadakseen jonkinlaisen käsityksen tilanteesta. Nuo olivat ehtineet jo lopettaa, mikä oli ehdottoman positiivista hänen kannaltaan. Jeremiah oli menossa kaiketi suihkuun, kasvot synkkänä kuin myrskyä enteilevä taivas. Loki istuskeli toistaiseksi lattialla ilmeisen tyytyväisenä itseensä.

Parivaljakolla ei näyttänyt olevan mitään varsinaista hätää, mikä sai ikivanhan vampyyrin vaihtamaan levottomana painoaan jalata toiselle. Hän halusi olla juuri nyt Anaclaudian luona, auttamassa tuota vaikeassa tilanteessa, mutta muisti samalla hyvin mitä hänet oli määrätty tekemään.
Ajatus Anaclaudiasta vei tosin nopeasti voiton ja Joshua lähti rientämään suuntaan, jossa naisen olemuksen tunsi. Aivan sama, vaikka tuo suolistaisi hänet siitä hyvästä. Ainakin olisi todennäköisempää, että nainen pytyisi moiseen, jos Joshua astuisi väliin.

Xella räpytteli silmiään, kun jostain ilmestyi tumma hahmo hänen ja Heavenin agenttien väliin. Hän joutui kannattelemaan yläruumiinsa painoa käsivarsiensa varassa. Jalat eivät kantaneet enää ja pian kädetkin antaisivat periksi. Hän olisi maassa, voimaton puolustamaan itseään. Heavenin agentit voisivat tehdä hänelle mitä tahansa haluaisivat. Vaikka hänen ja ihmisten väliin olikin ilmestynyt jotain. Xella ei voinut kuitenkaan täysin luottaa siihen, että hänen näkemänsä oli täysin totta.

Hänen kätensä vapisivat hervottomasti, voimien hiipuessa yhä selvemmin. Oli enää vain hetkistä kiinni milloin hänen voimansa pettäisivät lopullisesti. Xella puri hampaitaan yhteen ja yritti kestää. Hän ei halunnut olla täysin avuton. Hän ei halunnut olla ansaan ajettu, helposti tapettava riistaeläin.