Silmiltä suojassa, suljettujen ovien takana. K-18

Hän oli useasti hyväillyt itseään haaveillen tälläisestä tapahtumasta, ja orgasmit olivat aina olleet hyviä. Tämä orgasmi sen sijaan oli aivan toisesta maailmasta, kun siihen liitettiin polttava kuumotus, joka aiheutui Rafaelin nesteistä, jotka täyttivät hänet sisältä. Jonathan tukahdutti huutonsa puremalla huultaan, eikä edes tajunnut kouristelevansa kuin kohtauksen saanut.
Ja sitten se oli ohi. Maailma sumeni hetkeksi hänen ympäriltään, ja hän tiedosti vain etäisesti sen, että Rafael kaatui hänen vierelleen vuoteelle. Meni vähintään vartti, ennenkuin Jonathan kykenu nousemaan vuoteelta. Hän irvisti tuntiessan, kuinka Rafaelin lasti valui hänen sisältään ulos hänen noustessaan vuoteesta. Hän oli palvelija, eikä hänelle olisi koskaan tullut mieleenkään käyttää isäntänsä suihkua, mutta tämä oli poikkeustilanne. Hyvin nopeasti Jonathan pesi pois kaikki merkit siitä, mitä oli tapahtunut, ennenkuin palasi takaisin makuuhuoneeseen hävittääkseen loputkin todisteet. Lakananvaihto oli hieman hankalampi toimenpide, kun Jonathan yritti olla herättämättä Rafaelia. Tämän jälkeen hän putsasi tuon vartalon märällä liinalla, ennenkuin vaatetti ja asetteli takaisin kunnolla vuoteeseen.
saatuaan kaiken valmiiksi Jonathan rojahti tuolille lopen uupuneena. Hän hautasi päänsä käsiinsä. Nyt hänellä olisi aikaa katua tekojaan ja inhota itseään.

Rafael ei osoittanut pienintäkään elonmerkkiä missään vaiheessa Jonathanin toimiessa hänen vuoteensä läheisyydessä tai muualla huoneessa tai kylpyhuoneessa. Tuo nukkui rauhallisen oloisena ja aivan kuin hänellä ei olisi minkäänlaista käsitystä maailman menosta. Jonathan sai rauhassa puhdistaa hänet, hävittää todisteet, pukea ja peitellä oikeaan asentoon vuoteeseen. Rafael vain nukkui ja tilanne jatku palvelijan ryhtyessä katumaan tapahtunutta.

Kovin kauaa Rafael ei kuitenkaan saanut nukkua rauhallisesti. Hänen kuumeensa nousi ja sai posket punertamaan sen vuoksi. Se sai nuorenherran myös valittelemaan ja heittelehtimään jälleen painajaistensa kourissa. Hänen huuliltaan pulppusi tasaisena virtana sopertelua, josta ei olisi ottanut kukaan selvää. Punaiset läiskät hänen ihollaan, jotka olivat jo aiemmin hieman himmenneet, kirkastuivat ja lähtivät leviämään miehen kasvojen laitoja pitkin.

Grahamilla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, miksi oli lopultakin päätynyt raivaamaan ahtaasta kalenteristaan aikaa tehdäkseen yhden ylimääräisen vierailun nuoren Rafael Lupein talossa. Hänen aikataulunsa oli niin tarkkaan mitoitetut ettei hänellä olisi ollut tähän aikaa muutoin kuin hätätapauksessa. Siitä huolimatta hän seisoi nyt pienen kartanon etuovella ovikelloa soittaneena ja odotti, että joku tulisi laskemaan hänet sisään. Tämä ei voinut johtua Rafael Lupein palvelijasta. Se mies hössötti samaan tapaan kuin naiset ja oli vähintäänkiin yhtä raivostuttava, huolehtiessaan hieman liian tunnon tarkasti armaasta isännästään.

Tosin suurin syy siihen, miksi tohtori oli päätynyt tähän nuoren herran oven taakse, oli edellä mainitun miehen äiti. Rouva Lupei ei varsinaisesti hössöttänyt poikansa voinnin vuoksi, mutta oli vähintäänkin pelottava kun Graham oli kertonut ettei kyseinen poika välttämättä pääsisi osallistumaan seuraaviin tanssiaisiin kuntonsa vuoksi. Mietittyään asiaa yön ylitse Oana oli ollut hyvin vähällä tulla lankoja pitkin tohtorin työhuoneeseen kertomaan kuinka tärkeää oli, että Rafael parantui mahdollisimman nopeasti.
Tohtorille ei ollut jäänyt juurikaan vaihtoehtoja.
Onneksi rouva Lupei ja Romina neiti olivat säästyneet tartunnalta. Suurempi työ oli ollut siinä, että hän oli saanut naisväen pysymään kotonaan, eikä ryntäämään suorinta tietä potilasvuoteen äärelle hoivaamaan sairasta miestä.

Ovet avautuivat ja siistiin pukuun pukeutunut miespalvelija lähti johdattamaan lääkäriä kohti isäntänsä makuuhuonetta. Asiakkaansa ovella tohtori Hallow ei ottanut itselleen vapauksia, jotka liittyivät hänen asemaansa, vaan koputti kohteliaasti oveen, jääden odottamaan. Hän nimittäin oletti Jonathanin päivystävän herransa vierellä edelleen, vaikka kaiken järjen mukaan miehen pitäisi olla parempi. Tuo oli viettänyt nimittäin taudin kourissa niin pitkään, että sen olisi pitänyt lähteä jo helpottamaan.
Ellei jotain odottamatonta ole sitten sattunut.

Jossain vaiheessa Jonathan oli torkahtanut. Hän oli nähnyt painajaisia siitä, että Rafael oli muistanut kaiken heidän välillään tapahtuneen, syyttänyt siitä häntä ja heittänyt tuon ulos. Uni tuntui todelliselta, niin todelliselta, että herätessään siitä Jonathan tajusi huutavansa ja itkevänsä. Nopeasti hän kuitenkin hillitsi itsensä tajutessaan sen olleen vain pahaa unta. Hän siistiytyi jälleen nopeasti, ja palatessaan takaisin makuuhuoneeseen hän sai kauhukseen huomata Rafaelin kuumeen lähteneen taas nousuun. Paniikki iski kyntensä häneen. Mitä jos tämä johtui kokonaan siitä, että Rafael oli juonut hänestä? Entä jos tämä oli hänen syytään? Jonathan riensi kylpyhuoneeseen, kasteli pienen pyyhkeen kylmällä vedellä ja asetteli sen isäntänsä otsalle, valmiina juoksemaan puhelimen luokse.

Hänen ei kuitenkaan tarvinnut soittaa. Sisäinen puhelin särähti ja Caleb, palvelija joka oli tohtorin laskenut sisään, ilmoitti tuon tulosta, ja samassa ovelta kuuluikin jo koputus. Jonathan kiirehti ovelle, kiskaisi sen auki ja katsoi tohtoria kuin tuo olisi ollut pelastava enkeli.
"Tohtori Hallow, olin juuri aikeissa soittaa teille. Nuoren herran kuume on jälleen nousussa, ja läiskät hänen kasvoillaan ovat alkaneet taas levitä, sir.", Jonathan astui pois oven edestä, pidellen sitä auki tohtorille, ja sulkisi oven kunhan tuo pääsisi sisään.

Kuten tohtori oli olettanutkin niin se miespalvelija, Jonathan avasi hänelle oven. Hän ei tosin pitänyt siitä, kuinka innokkaasti Jonathan oli ottamassa häntä vastaan heidän aamuisen keskustelunsa jälkeen. Hän olisi melkkein voinut olettaa, että palvelija käskisi hänen suksia hiiteen ja, että hän oli löytänyt uuden lääkärin herraansa hoitamaan.
Ammattimaisena lääkärinä Graham ei tietenkään antanut ajatustensa näkyvä. Hän vain nyökkäsi ystävällisesti Jonathanille kävellessään tuon ohitse Rafaelin huoneeseen.

Tohtori toimi täsmälleen samoin kun ensimmäisellä kerralla, vieraillessaan Rafaelin luona. Hän asteli suorinta tietä vuoteen viereen ja laski lääkärinlaukkunsa yöpöydälle, silmäillen samalla potilastaan arvioiden. Nuori herra tosiaan näytti huonommalta. Hetken aikaa Graham mietti oliko hän kenties suhtautunut Jonathanin soittoihin turhan ylimielisesti ja ajatellut sitä vain turhanpäiväisenä hössötyksenä.
Hän ei voinut kuitenkaan tehdä omia johtopäätöksiään ennen potilaan tutkimista.
Mutta jo pelkästään Rafaelin ihon koskettaminen kertoi, että kuume oli saatava nyt laskemaan. Hän ei voisi antaa noin korkean kuumeen olla edes vampyyrilla. Se oli ehdottomasti saatava laskemaan. Lisäksi, nyt oli korkea aika aloittaa myös muiden oireiden lievittäminen, tai rouva Lupei tekisi hänestä hyvin nopeasti selvää jälkeä.
”Kuinka kauan hän on ollut tällainen?” Graham kysyi vetäessään kumihanskoja käsiinsä. ”Mene laittamaan nuorelle herralle kylmä kylpy. Meidän on korkea aika saada tämä kuume laskemaan.”
Puhuessaan Graham veti peiton Rafaelin yltä, päästäkseen tutkimaan nuoren herran tilan. Ihottuma oli levinnyt nyt joka paikkaan. Kasvoissa oli muutama kohta, jota ei peittänyt punainen läiskä. Miehen nivelet olivat kaikki turvonneita ja arkoja ja kyhmyt olivat levinneet ihottuman mukana.

Jonathan puristeli jälleen käsiään pakkomielteisesti selkänsä takana seuratessaan tohtoria lähemmäs vuodetta, jääden kuitenkin kunnioittavan välimatkan päähän. Hän tunsi syyllisyyttä. Hän syytti itseään eikä varmasti antaisi itselleen anteeksi.
"Tunnin verran, sir. Käskitte minun ottaa hieman rennommin, joten odotin ja katsoin, olisiko tämä vain ohimenevä vaihe, sir. Siksi en ole soittanut aiemmin.", Jonathan vastasi tohtorin kysymykseen pientä katkeruutta äänessään, ennenkuin kumarsi päätään ja kiiruhti kylpyhuoneeseen laskemaan kylmää kylpyä. Hän ei varsinaisesti ollut vihainen tohtorille, sillä omaa syytähän tämä oli. Hän oli nukahtanut, eikä ollut tarkkaillut Rafaelin tilaa niin aktiivisesti kuin hänen olisi pitänyt, ja nyt oli käynyt näin. Hän tiesi, että jos ei tohtori häntä listisi, Oana tekisi sen kyllä ilomielin. Jonathan ei välittänyt vaikka hän itse sairastuisi.
Ja nyt kun hän oli päässyt ajattelemasta sitä, hän huomasi tuntevansa olonsa tavallista väsyneemmäksi. Ei ollut lainkaan hänen tapaistaan edes torkahtaa sillä tavalla. Sillä ei kuitenkaan olisi väliä, eikä hän sanoisi asiasta mitään. Hänellä oli ulkopuolisesti kaikki hyvin.

Graham nyökkäsi Jonathanin vastaukselle. Oli hyvä, että palvelija oli sittenkin malttanut hieman rentoutua ja hän uskoi vakaasti, että tuo olisi soittanut hänelle ennemmin tai myöhemmin isäntänsä voinnin huonontumisesta. Eikä mitään vahinkoa ollut ehtinyt tapahtua. Onneksi hän oli päättänyt tulla vierailulle ja ollut paikalla silloin kun tarvittiin. Eikä hän vieläkkään uskonut Rafael herran kuolevan tähän.

Jonathanin siirtyessä kylpyhuoneeseen, tohtori alkoi riisumaan potilastaan, jotta he voisivat yhdessä palvelijan kanssa siirtää mies kylpyyn hieman jäähtymään. Hänellä olisi kyllä kuumetta alentavia lääkeseerumeja, mutta niiden toimimista vampyyreilla ei aina voinut taata. Heidän lajinsa jäsenet kun olivat aina yksilöllisiä, mitä tuli lääketieteeseen.
Kun Rafael makasi vuoteella ilman rihmankiertämääkään, Graham ryhtyi penkomaan laukkuaan. Hänellä oli nivelten turvotusta laskevaa seerumia, sekä yhtä, joka auttaisi kiputiloihin. Toivonmukaan viruksen runnoma elimistö ei polttaisi lääkkkeen vaikutusta heti pois.
Pistettyään annokset injektiona suoraan Rafaelin suoneen, hän nappasi potilaansa käsivarsilleen, viedäkseen tuon palvelijan valmistelemaan kylpyyn.

Jonathan teki tilaa nähdessään Grahamin tuovan alastonta Rafaelia kylpyhuoneeseen. Hän vältti katsomasta isäntänsä alastonta kehoa, mutta teki sen tahdikkaasti, kuten palvelijan kuuluikin, eikä paljastanut käytöksellään mitään siitä, mitä heidän välillään oli tapahtunut aikaisemmin. Hän siirtyi sivuun jotta tohtori voisi tehdä työnsä. Miksi tämän kaiken oli pitänyt tapahtua? Miksi hän ei ollut vain työntänyt Rafaelia pois yltään? Hänellä olisi ollut oikeus kieltäytyä kuumehouruisista käskyistä, mutta.. Niin, hän välitti Rafaelista liikaa jotta pystyi vastustamaan tuota, vaikka vastustaminen olisikin ollut tuolle parhaaksi. Hän katuisi tätä luultavasti koko loppuelämänsä ajan. Jos Rafael ei paranisi, voisiko hän elää itse lainkaan?

Graham laski ylhäisöpojan varovaisesti alas viileään veteen, varoen kolhimasta tuota yhtään enempää kuin oli tarvis. Hän nimittäin oli varma siitä, että Oana saisi tietää, jos hän jollain tapaa rusikoisi tuon poikaa. Rafael vaikersi vajotessaan hiljalleen viileään veteen. Graham ei juurikaan välittänyt miehen valituksesta tietäessään, että kylmä kylpy oli juuri sitä mitä tuo tarvitsi vaikka mies valittikin.
”Kun saamme kuumeen laskemaan ja hänet kunnolla hereille, voimma yrittää antaa verta pienissä annoksissa olon kohentamiseksi”, tohtori sanoi varmistaessaan potilaansa olevan tukevasti paikoillaan. ”Minä voisin mennä soittamaan pari puhelua tuonne toiselle puolelle ja pyytää mielipidettä kollegoiltani. Huolehdi sinä siitä, että nuori herra pysyy pystyssä. Voisit huuhdella tällä vedellä myös hänen otsaansa.”
Graham nousi ammeen reunalta seisomaan odottamatta sen kummemmin vastausta Jonathanilta. Tuo todennäköisesti huolehtisi isännästään käskemättäkin, joten hän voisi rauhassa hoitaa tarvittavat puhelut.

"Kyllä, sir.", Jonathan ryhtyi siinä samassa käärimään jälleen hihojaan, ja asettui sen jälkeen Rafaelin taakse, kannatellen hellällä otteella tuon päätä leuan alta, toisella kädellään hän ryhtyi kauhomaan vettä hellästi Rafaelin otsalle. Hänen isäntänsä tuntui tulikuumalta jopa kylmässä vedessä, ja vaikka Graham ei välittänytkään Rafaelin vaikerruksista, Jonathanin sydämeen ne sattuivat. Hän olisi tehnyt mitä vain voidakseen ottaa taudin pois isännältään, mitä vain jotta tuo voisi taas hyvin ja olisi oma itsensä. Ja unohtaisi kaiken mitä oli tapahtunut. Olisi tarpeeksi, jos hän yksin muistaisi ja katuisi, siinä olisi hänelle rangaistusta riittämiin. Nyt hän ei kuitenkaan voinut muuta kuin odottaa, katsoa ja odottaa, koska hänen isäntänsä toipuisi.

Lääkäri poistui kylpyhuoneesta potilaansa makuuhuoneeseen ja sulki oven huolellisesti perässään.
Rafael vääntelehti kylmässä vedessä, aivan kuin olisi yrittänyt päästä pakoon sitä. Hetken päästä hänen luomensa alkoivat värähdellä ja vain tovi sen jälkeen, Rafaelin tinan harmaat silmät avautuivat. Kuumeesta huolimatta ne olivat kirkkaat ja selkeät. Nopeasti ne etsiytyivät Jonathanin silmiin.
”Hei”, Rafael kuiskasi käheällä äänellä. Ei siksi, että olisi yrittänyt pysyä hiljaa, vaan koska hänen äänensä ei tuntunut yksinkertaisesti kantavan mihinkään kovempaan.

Jonathanin kasvoille nousi lempeä hymy hänen nähdessään Rafaelin avaavan silmänsä. Hän oli helpottunut nähdessään, kuinka kirkkaat ne taas olivatkaan. Tämä tarkoitti sitä, ettei aikaisemmat tapaukset ainakaan toistuisi nyt. "Huomenta, sir. Kuinka voitte?", Hän oli kysynyt samaa kysymystä pitkin iltaa, eikä ollut koskaan saanut tarpeeksi hyvää vastausta. Hän toivoi Rafaelin pikaista parantumista, jolloin hän voisi palata takaisin muihin tehtäviinsä ja yrittää edes hetkeksi unohtaa ne kiihkeät hetket, jotka hän oli viettänyt Rafaelin sängyssä. Hän kaipasi myös omaa huonettaan ja unta. Hän tunsi päänsä raskaaksi ja olonsa voipuneeksi, mutta ennen kaikkea hänen oli huolehdittava Rafaelista.

Rafael tutki kiinnostuneena Jonathanin kasvoja. Tuo näytti siltä kuin voisi hetkenä minä hyvänsä asettua pitkäkseen tuhannen vuoden unta varten tai vain luuhistua paikoilleen tällä silmän räpäyksellä. Hänen palvelijansa oli kaikessa yksinkertaisuudessaan riutuneen näköinen. Eikä Rafael ollut koskaan nähnyt miestä tällaisena. Se sai hänet tuntemaan kevyttä syyllisyyttä oman sairautensa vuoksi. Jonathan oli mitä ilmeisemmin valvonut hänen vierellään joka hetki ja hyppinyt pitkin seiniä pienimmänkin muutoksen vuoksi. Rafael arvosti tuon huolenpitoa, mutta palvelijan pitäisi päästä mitä pikimmiten lepäämään ja ottamaan itselleen ravintoa.
Rafael muisti tarkalleen miten Jonathan oli kertonut hänelle sairaudesta. Sen jälkeen hän muisti juoneensa ja nukahtaneensa uudestaan. Siitä oli täytynyt kulua tunteja, sillä hänen palvelijansa näytti vuosikausia vanhemmalta.
Jonathan oli aivan liian kiinni hänessä. Sen näki nyt kaikkein selvimmin. Tuo onnistui tappamaan itsensä taatusti huolehtimalla hänestä, jos tilanne pitkittyisi tästä entisestään.

”Kelvollinen, jos verataan siihen aikaisempaan”, Rafael sanoi korjaten hieman asentoaan ammeessa. Joku oli asettanut hänet juuri sen verran väärään asentoon, että hän tunsi olonsa epämukavaksi. Se oli kuitenkin helposti korjattavissa. Liikkuessaan hän varoi visusti ettei kipu näkyisi hänen kasvoillaan. ”Sinusta ei voi sanoa samaa. Näytät kuoleman väsyneeltä. Sinun pitäisi levätä ja syödä Jonathan.”

Rafael vaikutti yhtä tarkkanäköiseltä kuin aina. Kukaan muu koko kartanossa ei huomannut koskaan muutoksia hänen voinnissaan, sillä hän oli mestari esittämään kaiken olevan kunnossa. Rafael oli ainoa joka huomasi, ja se taisikin olla yksi niistä syistä, että hän välitti tuosta niin paljon. Lempeästi hymyillen Jonathan jatkoi isäntänsä viilentämistä kylmällä vedellä. "Älkää rasittako itseänne kantamalla huolta minusta, sir. Voin aivan mainiosti.", Jonathan jatkoi hymyään, odotti malttamattomana että tohtori palaisi takaisin kylpyhuoneeseen jotta hän pääsisi pois Rafaelin tutkivan katseen alta. Se tästä vielä puuttuisi, että tuo muistaisi yhtäkkiä kaiken.

Rafael tutkiskeli Jonathanin kasvoja tuon pitäessä hänen päätään edelleen paikoillaan. Hänen palvelijansa oli taitava vähättelemään omaa tilaansa ja saamaan hänen olonsa rauhalliseksi, vaikka olisi itse romahtamaisillaan työtaakkansa alle.
Kun Jonathan valutti vettä hänen otsalleen täysin varoittamatta, hän ei voinut olla hätkähtämättä ja irvistämättä. Viileä vesi tuntui tavallaan tavattoman hyvältä ja samaan aikaan aivan yhtä inhottavalta. Jos hän ei tietäisi paremmin, hän olisi voinut vannoa Jonathanin nauttivan tällaisesta vesikidutuksesta. Niin ei kuitenkaan ollut.

Kun kylmät väreet helpottivat, Rafael keskittyi jälleen miehen kasvojen tutkiskelemiseen. Tuo ei näyttänyt merkkiäkään siitä, että ajatukset miehen päässä olisivat palanneet siihen mitä he olivat aiemmin tehneet sängyssä. Rafael ei ollut aivan vielä valmis näyttämään palvelijalleen, että muisti kaiken tuosta. Hän muisti ettei ollut silloin aivan oma itsensä. Hänestä tuntui edelleen siltä, kuin hän olisi ollut marionettinukke jollekin oudolle voimalle. Siitä huolimatta hän oli nauttinut jokaisesta hetkestä.
Mikä oli tietysti täydellisen väärin.
Hänen pitäisi antaa kaikki huomionsa Romina-neidille, eikä miespalvelijalleen. Vaikka aika Jonathanin kanssa oli ollut kertakaikkisen uskomatonta. Ei hän ollut koskaan osannut kuvitella, että seksi miehen kanssa tai seksi ylipäätänsä, saattaisi tuntua niin hyvältä. Käteenveto oli kaukana siitä millaista oli päästä tositoimiin.

”Jonathan. Sinä et ole kunnossa”, Rafael sanoi moittivalla äänensävyllä työntäen makuuhuoneen tapahtumat pois mielestään. Hän halusi Jonathanin lepäämään edes hetkeksi ja unotavan hänet. Tosin, tunnettuaan Jonathanin niin monien vuosien ajan, hän tiesi tarkalleen mikä tepsisi viimeisenä vaihtoehtona. ”Jos et suostu tähän vapaaehtoisesti niin joudun pian käskemään sinut suihkuun, syömään ja lepäämään.”

Jonathan oli aikeissa hymyillä ja kertoa olevansa elämänsä kunnossa, mutta hymy kuoli hänen huulilleen yhtä äkkiä kuin se oli ollut aikeissa muodostuakkin. Hän katsoi Rafaelia aivan kuin isäntä olisi juuri iskenyt häntä vasten kasvoja, sen sijaan että huolehti hänen terveydestään.
"Sir, minä vakuutan teille olevani täysin kunnossa. Antakaa minun huolehtia velvollisuuksistani, sir.", Jonathan näytti hätää kärsivältä yrittäessään vakuuttaa olevansa kunnossa. Työ oli hänelle ainoa elinehto, hänellä ei ollut jäljellä mitään, jos se otettiin pois häneltä. Jo pelkästään se että Rafael kantoi huolta hänestä, tuntui musertavalta. Isännän ei kuulunut kantaa tälläistä huolta pelkästä palvelijasta, joka hän loppujen lopuksi oli. Hän halusi pysytellä Rafaelin vierellä siihen asti kunnes tuo olisi terve. Lisäksi, hänhän oli käynyt jo suihkussa, sen jälkeen kun isäntä oli nukahtanut uudelleen uuvutettuaan itsensä täysin. Ravinto kuulosti tosin houkuttelevalta, samoin kuin lepo, mutta Rafael meni kaiken muun edelle.

Rafael sulki silmänsä Jonathanin ryhtyessä anelemaan ettei hän vain toteuttaisi käskyä, joka takaisi tuon hyvinvoinnin. Hän ei tuntenut oloaan hyväksi ja nyt uutena vaivana, päänsärky teki tuloaan tämän keskustelun vuoksi. Miksi Jonathan ei voinut olla kuten muut palvelijat ja olla välittämättä hänestä noin henkilökohtaisella tasolla.
”Sinä et jätä minulle juurikaan vaihtoehtoja Jonathan”, Rafael sanoi väsyneellä äänellä. ”Enkä minä ole antamassa sinulle potkuja tai viemässä työtäsi muulla tavalla. Olet edelleen henkilökohtainen palvelijani, mutta haluaisin todella, että huolehtisit hetken aikaa vain ja ainoastaan itsestäsi.”

Kylpyhuoneen ovi avautui ja tohtori Hallow asteli sisään kumihanskoja käteensä vetäen. Hän havaitsi nopeasti nuoren herran olevan hereillä ja mitä ilmeisemmin kutakuinkin tolkuissaan.
”Hyvää yötä herra Lupei”, Graham totesi hymyillen astellessaan miehen luokse ammeen viereen. ”Millainen vointinne on tällä kertaa? Tämä on ensimmäinen kerta kun tapaamme niin, että olet hereillä.”
Rafael hymyili perhelääkärilleen ja tajusi samalla, että tässä oli hänen tilaisuutensa saada Jonathan hetkeksi lepäämään. Eihän hän tosiaankaan ollut pyytänyt miestä lähtemään kahden viikon lomalle vaan ainoastaan huolehtimaan hetken itsestään.
”Aiempiin kertoihin verrattuna, voin lähestulkoon hyvin, herra tohtori”, Rafael sanoi suoristaen asentoaan ammeessaa asiaan kuuluvalla tavalla.
”Se on hyvä kuulla”, Graham sanoi hymyillen.
”Tohtori hyvä. Puhuin tässä palvelijani kanssa ja haluaisin lähettää hänet hekeksi lepäämään. Hän on tosin huolissaan kunnostani, eikä tohdi jättää minua yksikseni. Voisitteko te huolehtia minusta toimenpiteiden ajan ja sen aikaa, että joku muu tulee paikalle katsomaan minun perääni.” Rafael puhui rauhallisella äänellä ja hymyili koko ajan.
Graham nosti katseensa hetkeksi Jonathaniin kuin arvioiden tilannetta. Sen jälkeen hän äänsi katseensa takaisin asiakkaaseensa. ”Voin järjestää teille käyntini jälkeen hoitajan tänne paikan päälle, huolehtimaan teistä. Palvelijanne voi levätä rauhassa ja teistä huolehditaan asiaan kuuluvalla tavalla.”

Jos aikaisempi oli tuntunut iskulta kasvoihin, tämä tuntui puukotukselta suoraan sydämeen. Jonathanin kasvoilla kävi suru, mutta hän poisti sen nopeasti, taikoi kasvonsa jälleen asiallisiksi ja vetäytyi hieman taaemmas ammeesta, kumartan Rafaelille. "Kuten tahdotte, herrani.", Hän kumarsi myös tohtorille ja poistui tämän jälkeen kylpyhuoneesta ja lopulta Rafaelin makuuhuoneesta, aivan kuten häntä oli käsketty. Hän ei ymmärtänyt, miksi se sattui näin paljon. Miksi hän tunsi näin kun Rafael ainoastaan ajatteli hänen hyvinvointiaan. Jonathan suuntasi kartanon läpi omaan huoneeseensa, sulki oven perässään ja nojasi selkäänsä ja takaraivoaan siihen hetken aikaa, yrittäen rauhoittua.
Kun hän tunsi olonsa hieman selkeämmäksi, hän astui peremmälle siististi sisutettuun huoneeseensa. Sieltä löytyi vain kaikki tarpeellinen, eikä juurikaan mitään ylimääräistä tai persoonallista, mikä teki huoneesta täydellisesti Jonathanin näköisen. Hän asteli vuoteensa luokse, ryhtyen riisumaan vaatteitaan järjestelmällisesti ja konemaisesti, kuten jokaisena hetkenä kun oli yksin. Vaatteet laskostettiin vuoteen reunalle siististi, ja nyt alaston palvelija saattoi astela omaan suihkuunsa, joka oli paljon pienempi ja yksinkertaisempi kuin Rafaelilla.
Jonathan vain ei jaksanut enää seistä, säädettyään veden kuumaksi. Hän rohjahti lattialle istumaan ja veti polvet rintaansa vasten, antaen kuuman veden syleillä itseään. Hän ajatteli Rafaelia ja tuon kuumaa kosketusta. Hän ajatteli katkerasti sitä, miten huonosti oli työnsä tehnyt jos hänet kerta täytyi lähettää pois jaloista.

Rafael seurasi Jonathanin menoa ulos huoneesta, vaientaen parhaansa mukaan sydämessään tuntuvan syyllisyyden pistoksen. Hän teki oikein. Jonathanin täytyi saada levätä hetken aikaa. Tuo oli valvonut hänen vierellään aivan liian kauan. Sitten oli vielä se tapaus, jolloin hän ei ollut voinut hillitä itseään. Rafael ei ollut aivan varma olisiko ollut paras vaieta vai puhua asiat selväksi siitä.
Hän oli tehnyt Jonathanille juuri niin kuin isä oli tehnyt omien palvelijoidensa kanssa ja jota Rafael oli halunnut välttää parhaansa mukaan. Tuli hän mihin tahansa päätökseen Jonathanin kanssa puhumisesta, tärkeintä olisi varmistaa ettei tapahtumat vain toistuisi.

Kun tohtori Hallow oli sitä mieltä, että Rafael oli lillunut kylmässä vedessä riittävän kauan, tuo auttoi hänet ylös, kuivasi ja etsi hänelle jopa puhtaan pyjaman vaatehuoneen kätköistä. Rafaelin pukiessa sängynlaidalla istuen, tohtori soitti yhdelle hoitajistaan ja pyysi tuota tulemaan kartanolle.
Loppujen lopuksi, Rafael päätyi takaisin omaan sänkyynsä. Hän oli kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, että ainaisen nukkumisen sijaan hän saattoi istua ja lukea, samala kun suloinen, tummatukkainen ja sinisilmäinen, hoitaja Alycia istui nojatuolissa vahtimassa hänen ravinnon saantiaan, sekä vointia.

Jonathanilla ei ollut mitään käsitystä siitä, kauanko aikaa oli kulunut siitä kun hän oli astunut suihkuun. Hän tiesi vain jäseniään kolottavan pitkällisen istumisen jäljiltä. Loppujen lopuksi Jonathan oli niin väsynyt, ettei jaksanut edes kuivata itseään, vaan kaatui täysin tapojensa vastaisesti sänkyyn. Hän onnistui vain vaivoin taistelemaan itsensä peitteiden alle, käpertymään pieneksi palloksi ja nukahtamaan.
Edes unissaan hän ei päässyt takaisin Rafaelin vierelle. Painajaiset piinasivat häntä koko sen ajan jonka hän nukkui. Ja kun hän lopulta heräsi, hän tunsi itsensä henkisesti entistä uupuneemmaksi. Ruumiillisesti hän voi jo paljon paremmin, mutta hän tunsi olevansa epävakaa mieleltään. Ehkäpä ruoka auttaisi. Jonathan nousi ja asteli vaatekaappinsa luokse joka sisälsi lähestulkoon pelkästään hänen palvelijan asusteitaan. Siellä oli kuitenkin muutama hienompikin asuste, jos hänen täytyisi olla tavallista edustavampi, mutta myös muutama vaihtoehto tälläisille "vapaapäiville", jotka olivat harvinaisia. Tälläiset vaatteet koostuivat tavallisesta t-paidasta sekä farkuista, jotka rentoudestaan huolimatta olivat hyvin siistit. Jonathan suki hiuksensa suoriksi, mutta jätti ne auki, ja suuntasi henkilökunnan keittiötiloihin, hakeakseen itselleen ravintoa.

Fane katseli kauhuissaan sotkua, jonka oli juuri saanut aikaiseksi. Herra Lupeista huolehtiva hoitaja oli soittanut isännän huoneesta keittiöön ja ilmoittanut herran olevan hereillä. Hoitajatar oli antanut tarkat ohjeet siitä, mitä herra Lupeille tuli tarjota ja kokki oli ryhtynyt heti töihin avustajiensa kanssa. Fanen tehtäväksi, koska Jonathania ei ollut näkynyt, oli langennut aterian tarjoileminen isännälle. Ikävä kyllä, nuori palveluspoika ei ollut päässyt edes keittiöstä ulos, kun oli jo onnistunut mokaamaan. Fane piti itseään jo valmiiksi maailman kömpelöimpänä vampyyrina, eikä tämä välikohtaus ollut omiaan ainakaan kohottamaan teinipojan mieltä. Sillä jollain tavalla hän oli onnistunut kompuroimaan omiin jalkoihinsa. Kaatumaan hän ei ollut sentään onnistunut, mutta sen sijaan kaikki mitä tarjottimella oli ollut, oli nyt lattialla yhtenä kanakeiton ja posliininsirpaleiden sekaisena sotkuna.
Fane kuuli jo askeleita takanaan, kun kokki ryntäsi katsomaan mitä hän oli saanut aikaan.

”Sinä typerä poika!” Miesvampyyri karjui heti kun sai lasketuksi yksi plus yksi.
Fane käpertyi oitis niin pieneen kasaan, kuin se seisoaltaan oli mahdollista ja sulki silmänsä. Hänen odottamansa, kova isku tuli noin viisi sekunttia sen jälkeen ja sai hänen korvansa tillittämään.
Kokki raivosi, koko ranskalaisen tempperamenttinsa voimalla, samaan aikaan kun Fane pidätteli kyyneliään ja odotti uutta lyöntiä.

Myrskyävä meteli kantautui vähintäänkin toiseen päähän koko kartanoa, ja tavoitti Jonathanin korvat. Täällä oli aina hyvin hiljaista ja rauhallista, ja siksi jokainen pienikin ääni sai hänet nostamaan päätään. mistä tässä metelissä oli kyse? Jonathan, vaikkakin vielä 'vapaalla', lähti kulkemaan kohti keittiötä ripeästi, ja pääsi paikalle parahiksi katsomaan kuinka heidän kokkinsa kohotti kättään lyödäkseen.
"Monsiur, hyvänen aika.", Jonathanin ääni oli rauhallinen mutta siinä oli tuima sävy. Rafael tuskin olisi pitänyt siitä, että kokki kuritti nuorta palveluspoikaa, oli syy mikä hyvänsä, eikä siitä pitänyt Jonathankaan. Tuimana hän asteli lähemmäs kaksikkoa, katsoen sotkua lattialla. Oliko tämä se syy? Vahinkojahan sattui kaikille, jopa hänelle itselleen, eikä siitä pitänyt nostaa tälläistä haloota. "Selittäkää minulle mitä täällä oikein tapahtuu."

Fane kuuli kokin kohoavasta kädestä lähtöisin olevan ilmavirran ja kyyristyi entisestään. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun häntä oli lyöty ja mademoiselle Lupei löi kokkia huomattavasti napakammin, mutta ei hän tästä silti pitänyt. Iskua ei kuitenkaan tullut, sillä jokin keskeytti ranskalaisen vampyyrin raivoamisen.
Kauhuissaan Fane kohotti viiriäisenmunan sinisien silmiensä katseen ylös kohti Jonathania. Nuori poika oli varma, että siinä seisoi hänen seuraava kurittajansa.

Kokki käänsi tyytymättömän katseensa Jonathaniin, mutta laski kuitenkin kätensä. Suoristaessaan ryhtiään, mies tönäisi Fanen eteenpäin Jonathanin eteen, voimalla joka oli vähällä kaataa nuorukaisen.
”Selitä”, kokki käski vahvasti rankalaisittain korostaen.
Fane väisteli Jonathanin katsetta, tietäen varsin hyvin, kuka tuo oli. Hän yritti kuitenkin parhaansa mukaan suoristaa omaa rankaansa, jotta ei näyttäisi palloksi käpertyneeltä siililtä, pitäen päänsä kuitenkin alhaalla ja katseen maahan luotuna.
”Olen pahoillani herra”, Fane sanoi kyyneleitä pidätellen ja taistellen pitääkseen äänensä vakaana. ”Minun piti viedä herra Lupeille hänen ateriansa, mutta kompuroin...”
”Poika on täydellisen kelvoton tapaus. En käsitä, miksi mademoiselle Lupei tahtoo piinata meitä tällaisella toivottomalla lapsella”, kokki sanoi ilmaisten oman mielipiteensä ja risti vielä sanojensa painoksi kätensä rintakehälleen.

Jonathan kohotti toista kulmaansa katsoessaan, kuinka kokki tyrkkäsi pojan hänen eteensä. Hän ei pitänyt siitä, että palvelusväkeä piti kurittaa kun nuo tekivät virheitä, vaikka oli toki saanut omankin osansa kurituksesta. Ei tosin koskaan Rafaelilta. Kuultuaan Fanen selostuksen omasta kompuroinnistaan ja kokin mielipiteen asiasta, Jonathan nosti toisen käden lanteilleen ja toisella hän hieraisi otsaansa. "Je vais continuer à aller d'ici, vous pouvez revenir au Seigneur pour préparer un nouveau repas, monsieur.", Jonathan pyöräytti rannettaan kuin ilmaistakseen, että tämä olisi kokin osalta tässä.

Kunhan kokki katoaisi takaisin keittiöönsä valmistamaan Rafaelille uuden aterian, Jonathan kumartuisi keräämään sirpaleita lattialta. "Älä turhaan ole surullinen, Fane. Vahinkoja sattuu kaikille.", Jonathan puhui rauhoittavalla ja lempeällä äänellä ja nosti katseensa nuoreen palveluspoikaan. Toinen oli vielä niin uusi, ja varmasti sen vuoksi kömpelö, koska jännitti aivan liikaa. Tuo pitäisi saada rentoutumaan. Jonathan oli varma, että tästä nuorukaisesta tulisi vielä hieno palvelija, kunhan vain saisi rauhassa aikaa opetella siihen.

Kokki kurtisti kulmiaan ja oli selvästi tyytymätön Jonathanin reaktioon. Palveluspojalle tekisi hyvää muutama kunnon selkäsauna. Oppisipa varomaan askeleitaan. Ranskalaisvampyyri ei kuitenkaan sanonut mitään, kun Jonathan ilmoitti tämän olevan tässä hänen osaltaan. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hän olisi ollut erityisen tyytyväinen tilanteeseen. Nyt hän kuitenkin saattoi näyttää miten kunnon henkilökunta käyttäytyi.

Kokin mentyä hiljaa jupisten, Fane kaivoi nopeasti taskustaan esiin nenäliinan, jolla ryhtyi kuivaamaan silmienalusiaan. Vampyyreiden kyynelistä, kun jäi näkyviin selvät jäljet. Sillä aikaa Jonathan oli ehtinyt jo polvistumaan sirpaleiden ääreen.
”Herra, älkää”, Fane älähti, kiiruhtaen polvilleen lattialle, kuin suojellakseen sirpaleita. ”Kyllä minä siivoan. Syyhän on kokonaan minun. Ei teidän tarvitse.”
Keittiöön pyrähti samaan aikaan kaksi kikattelevaa palvelustyttöä, jotka olivat alkuillan työskennelleet pyykkituvassa. Nuoret naisenalut pysähtyivät kuin seinään nähdessään lattialla kykkivät Jonathanin ja Fanen. Hennon punatukkainen Scasha vilkaisi nopeasti sotkua lattialla. ”Oi. Me käymme hakemassa teille komerosta apuvälineitä. Ette te saa käsin tuota siistiksi?”
”Miten niin me?” kipakka, vaalea Gabriella kysyi oitis ystävältään.
”Suu kiinni Gabriella”, Scasha moitti ystävänsä ja lähti tönimään tuota takkaisin samaa reittiä kuin olivat tulleetkin.

Jonathan katsoi Fanea hieman ihmetellen kun tuo kielsi häntä siivoamasta. Hän vain toimi kuten palvelija tekisi, eli siivoaisi sotkun jonka näki edessään. Eikä hän voinut sille mitään. Toisaalta, hän myös sääli hieman Fanea, ja hän halusi osoittaa pojalle etteivät aivan kaikki olleet julmia tässä kartanossa, ja ehkäpä hän voisi myös opettaa tuolle miten palvelijan tuli käyttäytyä. Ehkä siitä tässä olikin kyse, ettei Fanella ollut kunnollista opettajaa?
"Kiitos, neidit.", Jonathan hymyili lempeästi tytöille ja kohottautui sitten suoraksi odottaessaan että he saisivat apuvälineet. "Älä syytä itseäsi, Fane. Kuten sanoin, vahinkoja sattuu. Sinun pitää vain luottaa itseesi.", Sehän oli tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta Jonathanille moinen oli luontaista. Hän oli syntynyt palvelijaksi ja hän kuolisi sellaisena. Tämä oli tosin oivaa lääkettä siihen, että Rafael oli lähettänyt hänet matkoihinsa päivän ajaksi. Tämä saisi hänen ajatuksensa toisaalle.