Looking for trouble

Orland kurtisti kulmiaan. Hän ei ollut aivan odottanut tällaista vastausta, varsinkin kun ihmisen miehuus tuntui puskevan hänen kämmentään vasten tuon vastaanhangoittelusta huolimatta. Ehkei mies vain uskaltanut vastata hänelle kunnolla. Eiväthän he olleet tunteneet kovin kauaa. Vaikka Elin täytyi nähdä ettei hän aikonut sattuttaa tuota. Tai sitten tämä yksilö oli taas niitä purkissa kasvatettuja, jotka eivät ymmärtäneet vampyyreista mitään. Orlandin täytyi korjata tämä asia, jos niin oli.

Hän nousi seisomaan, vain asettuakseen istumaan leveälle sohvalle. Sen jälkeen hän ryhtyi asettelemaan itseään niin, että saattoi vetää ihmisen viereensä makaamaan. Jokainenhan piti läheisyydestä. Siitä tuli turvallinen olo, joten sen täytyi toimia tämänkin yksilön kanssa.
Orland asetteli ihmisen mahdollisimman mukavasti kainaloonsa ja painoi tuon lähelle itseään. ”Ei sun tartte mua pelätä. Mä pidän susta hyvän huolen”, Orland kuiskasi mahdollisimman lempeällä äänellä. Samalla hän hivutti toisen kätensä heidän väliinsä, voidakseen hyväillä ihmistään samalla housujen lävitse. ”Äläkä Vinistä välitä. Se sopeutuu nopeasti ja on ihan mukavaa seuraa kun siihen tottuu. Ja monilla vampyyreilla on ihmisiä lemmikkeinä. Tää on ihan normaalia, joten älä siitä huolehdi.”

Mitä ihmettä täällä tapahtui? Yhdessä hetkessä vampyyri yritti vietellä häntä ja seuraavana hetkenä hän..makasi tiiviisti vampyyrin kainalossa? Tuon kylmä ruumis tuntui rauhoittavan hänen mieltään vain hieman, mutta tämä oli kuitenkin väärin. Hän ei voinut uskoa korviaan kun vampyyri sanoi tämän olevan ihan normaalia, hänen ei tarvitsisi pelätä ja että hän olisi..lemmikki. Eli yritti kiemurrella kauemmas vampyyrin otteesta, mutta selkänoja joka oli vasten hänen omaa selkäänsä tuntui estävän sen totaalisesti.
Eli henkäisi kuuluvasti vampyyrin jatkaessa hänen kosketteluaan siitä mihin se oli jäänyt, ja puri samantien hampaat huuleensa estääkseen moisia ääniä syntymästä enää enempää. Tämä ei ollut missään määrin normaalia, ja vaikka hän nyt ei varsinaisesti pelännytkään tätä vampyyria, hän ei halunnut tuon kosketusta. "Lo..peta..", Eli huomasi hengityksensä tihentyneen lähelle huohotusta. Mitä hän voisi tehdä päästäkseen pois tästä pinteestä?

Orland kuuli Elin henkäyksen ja sen miten tuon hengitys tihentyi koko ajan. Ne olivat kuin riehuva myrskytuuli vampyyrin korvissa. Miehen olisi turha pidätellä tai peitellä niitä. Eikä tuon tarvitsisikaan. Mutta ehkä sekin menisi ohitse ajan kanssa. Hän tunsi myös, kuinka mies malttoi rentoutua ja rauhoittua pieneksi hetkeksi, ennen kuin ryhtyi työntymään taaksepäin hänestä. Elin pitäisi malttaa rentoutua kunnolla ja kokonaan. Tuon pitäisi luottaa häneen ja antaa virran vain viedä mukanaan. Silloin heillä olisi oikein hauskaa keskenään. Sitten he voisivat unohtaa teipit ja muut kahleet ja nauttia vain elämästä.

”Miksi minä lopettaisin kun sinä selvästi nautit tästä”, Orland kuiskasi lempeästi painaen huulensa vasten Elin kaulaa. Hän suuteli miehen ihoa pitkään ja maistellen, varoen kuitenkaan edes raapaisemasta herkkää ihoa. Hän oli ottanut jo aivan riittämiin verta ihmisestä, vain muutamia hetkiä sitten ja tuon täytyi saada palautua, koska muutoin leikki loppuisi hyvin lyhyeen.
Samaan aikaan hän jatkoi kalun hieromista housujen kankaan lävitse, lisäten hieman voimaa otteeseensa, jotta kosketuksesta tulisi vaativa.

Eli voihkaisi, eikä voinut sille mitään. Hänen koko ruumiinsa huusi lisää, kirkui helpotusta, mutta hänen järkensä oli sentään vielä tallella ja huusi vampyyriä lopettamaan. Se oli tosin vaikeaa, tuntui että veri jonka hän oli juonut sekoitti hänen päätään sitä enemmän, mitä enemmän Orland häneen koski. Tämä oli täysin naurettavaa. Eli ei missään nimessä ollut sellainen tyttömäinen mies, joka alistui mielellään muille miehille, jo pelkästään kokonsa vuoksi. Okei, hänellä oli nuorekkaat kasvot, mutta vartalon koko korvasi senkin asian. Eli yritti kääntää päätään pois tuntiessaan huulet kaulallaan, nyt hän pelkäsi hieman, että vampyyri ottaisi lisää verta hänestä ja tappaisi hänet. Onneksi niin ei kuitenkaan tainnut olla. Orland tuntui haluavan jotain aivan muuta kuin hänen vertaan.
Ehkä kaikki olisi nopeammin ohi jos hän lakkaisi pyristelemästä vastaan? Ehkä hän pääsisi pois tästä nöyryytyksestä jos hän vain..antaisi vampyyrin tehdä mitä halusi. Ajatuskin puistatti, mutta Eli ei tosiasiassa nähnyt juuri nyt muuta vaihtoehtoa. Tai sitten hän tappelisi vastaan ja ottaisi selkäsaunan? Se kuulosti paremmalta vaihtoehdolta.

Orlandin kurkun perukoilla kaikui voimakas, tyytyväinen murina, kun hän kuuli lemmikkinsä voihkaisevan. Juuri noin. Miehen täytyisi vain rentoutua ja antautua, Orland huolehtisi lopusta. Hiljalleen, koko ajan suudellen, hän siirsi huuliaan ylemmäs, Elin korvalle ja ryhtyi kielellä hyväilemään tuota niin kovin väärin ymmärrettyä aluetta. Hetken kulutta hän kuitenkin siirtyi taas alemmas antaakseen huomiotaan myös muualle. Tämä ei tainnut tosin riittää, mutta he voisivat kyllä aloitella näin. Myöhemmin hän voisi viedä lemmikkinsä ylös ja vuoteeseen ja hyväillä tuota kaikella sillä taidolla, jonka oli vuosisatojen aikana itselleen kartuttanut.

”Voihki niin paljon kuin haluat. Kukaan ei kuule, eikä tule meitä häiritsemään”, Orland kuiskasi rauhallisesti Elin korvaan, avatessaan samaan aikaan tuon sepalusta.
Hyvin vähällä vaivalla hän otti esiin, haukkaamaan happea, kovettuneen, miehekkään elimen. Hänen oli itseasiassa pakko vilkaista alaspäin, jotta saattoi nähdä kyseisen kalun koko komeudessaan. Hitaasti ja rauhallisesti hän lähti liikuttamaan kättään paljaalla varrella, puristaen sitä niin, että tuntui. Toivon mukaan mies tosin sanoisi, jos se tuntuisi liiaksi.

Värähdykset tuntuivat suorastaan ravistelevan hänen kehoaan jokaisella pienellä huulten kosketuksella jotka hän tunsi ihollaan. Eli puri huultaan epätoivoisesti. Hän ei halunnut voihkia, hän ei halunnut antaa vampyyrille sitä tyydytystä, että tuo tietäisi tekevänsä hyvää työtä hänen kiihottamisensa kanssa. Hän oli joutunut vallan paskamaiseen liemeen sanoessaan 'ei' Valientille. Sitä oli myöhäistä katua.
Eli veti kiivaasti henkeä tuntiessaan kylmät sormet vartensa ympärillä. Jotenkin kylmä, viileä käsi tuntui helpottavan poltteeseen ja samaan aikaan lisäävän sitä liikkeillään. Moinen tunteiden vastakohtien tunteminen sai hänen päänsä pyörimään ja maailman heittämään kuperkeikkaa. Matala, tyytyväinen murahdus pakeni hänen kurkustaan, ja Eli tajusi hämärästi lantionsa puskevan vaistomaisesti miehen kättä vasten. Hän olisi voinut kuolla pelkästään häpeään.

Ihminen alkoi olemaan viimeinkin enemmän tunemustensa, kuin ajatustensa vietävänä. Tuo rentoutui silmiin nähden ja työntyi lantiollaan häntä vastaan, mikä oli vain ja ainoastaan puhdasta edistystä. Se sai Orlandin muuttamaan kätensä liikettä hieman vaativammaksi. Hän muutti myös kätensä asentoa niin, että hänen peukalonsa hieroi täsmällisesti herkkää pistettä elimen alapinnassa, aivan kärjen alapuolella. Kalun kärkeen ilmestyi pieni kirkas pisara, jonka hän otti mukaan liukastamaan kätensä liikettä. Pisaran jälkeen esiin tuli toinen, jolle hän teki myös samoin, kuten myös seuraavillekin. Pian hänen kätensä liikkui entistä vaivattomammin kovalla varrella.
Hän laittaisi ihmisensä laukemaan, moneen kertaan, jotta tuo voisi nähdä kuinka hyvä heillä tulisi olemaan yhdessä.

Hän pitäisi tuosta muutenkin huolta. Pesisi, ruokkisi ja tekisi muuta sellaista mitä lemmikkien kanssa nyt tehdään. Kun mies rupeaisi luottamaan ja kiintymään häneen, he voisivat käydä yhdessä ulkona. Siihen tosin menisi todennäköisesti aikaa, sillä ensin tuon olisi opittava, että karkailu on tuhmaa.
”Ääntele vain. Se kuulostaa kivalta. Turha sinun on pidätellä yhtään mitään. Sen kun annat kaiken tulla vain”, Orland kuiskasi ennen kuin painoi huulensa miehen kaulalle ja ryhtyi imemään ihoa huuliensa väliin.

Eli ei halunnut tätä, hän ei halunnut tätä nautintoa joka ravisteli koko hänen kehoaan vain muutaman pienen kädenliikkeen vuoksi. Sen täytyi johtua verestä, jota hän oli saanut, sillä koskaan aikaisemmin pelkkä käteenveto ei ollut tuntunut näin hyvältä. Hän tunsi miten orgasmi tekeytyi uhkaavasti hänen alavatsansa tietämillä, ja yritti parhaimpansa mukaan manata sitä pois. Hän ei halunnut laueta jonkin verenimijän käsissä. Se tosin tuntui mahdottomalta tehtävältä. Eli ei enää edes huomannut huokailevansa ääneen, hän oli aivan liian keskittynyt käymään sotaa kehonsa kanssa voidakseen huomata moisia pieniä asioita. Hänen lantionsa liikkui edelleen Orlandin käden rytmiin mukautuen, puski voimakkaasti vastaan aivan kuin hän olisi ollut se joka olisi ollut ottamassa, se joka hallitsi tilanteen.

Huulet hänen kaulallaan ja se paine joka aiheutui kun ihoa imettiin olivat se viimeinen pisara, jotka työnsivät hänet yli reunan. Eli huusi avuttomasti lauetessaan vampyyrin käsittelyssä, hän painoi kuuman otsansa vasten vampyyrin kaulaa tajuamattaan. Hänen kehonsa tuntui myllertävän ja säkenöivän orgasmin vuoksi. Tuntui kuin jokainen lihas hänen kehossaan olisi yhtäkkiä päättänyt jännittyä ja rentoutua sitten aivan yhtä yllättäen. Eli ei enää tiennyt miten päin oli ja missä oli, ja lopulta, kun viimeinenkin pisara oli syösty ulos, hän jäi huohottavana ja väsyneenä paikoilleen makaamaan.

Orland oli harvinaisen tyytyväinen tilanteeseen, kun hänen ihmisensä ajautui lopulta hyvän olon vietäväksi. Hän hyväili tuota taidolla ja tarkkaan, pakottaen tuosta esiin noita ihania ääniä.
Kun mies lopulta ensin jännittyi ja alkoi sitten liikehtiä orgasmin voimasta, vampyyri painoi tuota itseään vasten, lopettamatta hetkeksikään työtään. Hän sulki silmänsä ja nautti äänistä, tuoksusta, orgasmin tunnusta. Se oli suorastaan ekstaattista. Tälläinen puuha aiheutti myös hänen nivusissaan poltetta ja kihelmöintiä, jolla ei ollut mitään tekemistä tarttuvien tautien kanssa. Hän olisi halunnut vahvemmin mukaan puuhaan ja tuntea omassa kehossaan nuo nautinnon nuolet ja aallot. Ihminen ei tosin ihan vielä tainnut olla valmis sellaiseen.
"Tuntuiko hyvältä? Helpottiko? Haluatko, että mä jatkan?" Orland kysyi kuiskutellen sanoja miehen korvaan, hyväillen tuon elintä samalla. Tällä kertaa hänen kätensä liikkeet olivat tosin enemmänkin rauhallisia ja lepytteleviä, käytännössä katsoen pelkkää silittelyä. "Vai vienkö sut pesulle? Kyllä sä voit mulle sanoa. Mä pidän susta huolen."

Eli tunsi itsensä likaiseksi, hyvinkin likaiseksi. Hän halusi tulikuumaan suihkuun ja pestä ihonsa teräsharjalla, varsinkin niistä kohdista joihin vampyyri oli koskenut. Hänellä oli samanlainen raiskattu olo kuin nuorenakin, vaikka tällä kertaa vampyyri ei sentään ollut tehnyt muuta kuin vetänyt hänelle käteen. Eli tosin epäili, ettei se jäisi tähän. Emnemmin tai myöhemmin tuo ottaisi hänet, halusi hän itse sitä tai ei.
Ja samassa hänelle tarjottiin vaihtoehtoja. Eli päätteli nopeasti, että jos Orland veisi hänet pesulle, tuo joutuisi poistamaan teipit, mikä antaisi hänelle mahdollisuuden paeta.
"Suihkuun..", Eli mumisi kuin olisi alisitunut kohtaloonsa, vaikka todellisuudessa hän hautoi suunnitelmaa paosta.

Vampyyrin ilme kirkastui ja tuo tunsi pientä voitonriemua, koska hänen ihmisensä oli viimein sanonut kunnolla mitä halusi. He edistyivät selvästi tässä isäntä ja lemmikki asiassa. Orland oli kuitenkin harvinaisen tietoinen siitä ettei voisi vielä kunnolla luottaa lemmikkiinsä. Ihmiset kun eivät olleet tyhmiä, vaikkakin hieman yksinkertaisia. Lisäksi tällä yksilöllä oli voimakas taisteluntahto. Tuo saattaisi yrittää paeta jos näkisi jossain tilaisuuden siihen. Onneksi Vivian oli järjestänyt heidän kylpyhuoneeseensa erinäisiä mukavuuksia, tosin aivan toiset tarkoitukset mielessään.

Orland pomppasi ylös sohvalta salaman nopeudella ja otti ihmisensä hellävaroen käsivarsilleen. Varmistettuaan, että ote oli tukeva, eikä pudottaisi lemmikkiään vaikka tuo jostain syystä lähtisi rimpuilemaan, hän lähti astelemaan yläkertaa kohti.
Orland ja Vivian olivat aikanaan vallanneet itselleen kaksikerroksisen vanhan omakotitalon, jonka olivat muokanneet mieleisekseen. Ja kiitos Vivianin, tontin sisäpuolella ei liikkunut edes hiiri huomaamatta. Talo sijaitsi alueella, joka oli joskus kaiketi ollut sellaista parempaa aluetta, mutta ei ollut sitä enää. Nykyään alue oli täynnä vampyyreja.

Orland vei Elin kylpyhuoneeseen ja laski miehen vaatteineen päivineen tilavaan ammeeseen. Ammeen toiseen päähän, seinään oli kiinnitetty kahleet, jotka pitivät jopa riuhtovan vampyyrin paikoillaan. Ketjut antaisiva Elille vain vähän liikkumavaraa.
Orland kiinnitti Elin kahleisiin jo ennen kuin ryhtyi edes harkitsemaan teippien irrottamista. "Sori, mut mä en voi luottaa suhun vielä. Mä en halua, että sä karkaat ja jätät mut yksin Vinin kanssa", Orland sanoi sipaisten lempeästi Elin poskea varmistettuaan ensin, että kahleet olivat varmasti lukossa. "Nyt mä avaan sun teipit."

Eli tunsi itsensä hyvin nöyryytetyksi vampyyrin nostaessa hänet syliinsä kuin naisen. Hänhän oli perhana sentään kaapin kokoinen roteva mies, joten tälläinen kohtelu olisi saanut kenet tahansa itseään kunnioittavan miehen tuntemaan häpeää. Elin ei tosin auttanut vastustella, hän käänsi ainoastaan häpeästä punehtuneet kasvonsa pois ja yritti pitöä kiinni ylpeytensä rippeistä.
Orlandin laskiessa hänet ammeeseen, Eli katsoi toista ensin hyvin hämmentyneenä. Aikoiko tuo pestä hänest vaatteineen päivineen? Hänen takkinsa vaikutti kadonneen harteilta jo aika päiviä sitten, joten jäljellä olivat enää tuhkan harmaa kauluspaita, hihaton valkoinen t-paita sen alla sekä siistit mustat housut ja hänen kenkänsä. Ja sitten vampyyri olikin jo kahlinnut hänen kätensä. Vittu. Millaisella sekopäällä oli kylpyhuoneessa kahleet? Eli nosti taas tulta ja tappuraa syöksevän katseensa sieppaajaansa. "Sä oot hullu, perhanan verenimijä.", Eli tajusi samassa ettei hänen ah niin rakas kidnappaajansa ollut kertonut nimeään. Oliko ehkä olemassa mahdollisuus että hän pääsisi täältä hengissä pois, ja vampyyri ei halunnut paljastaa itsestään mitään?

Orland kohotti kulmaansa hieman hämmästyneenä Elin aloittaessa hänen haukkumisensa. Okei, he eivät olleet siis aivan niin pitkällä kuin hän oli ehtinyt olettamaan. Mutta hiljaa hyvä tuli, kuten sanonta kuului.
Ihminen saattaisi tosin arvostaa häntä enemmän jos ymmärtäisi asioiden todellisen laidan. Sen miten hyvässä turvassa tuo oli hänen ja Vivianin kanssa. "Kyllä sä voit mua haukkua, jos siitä tulee sulle parempi mieli", Orland sanoi kurottautuessaan riisumaan ihmisen kenkiä. "Mutta mieti vähän tätä. Haluisitko sä oikeesti mieluummin kadulle kuolemaan? Valient ei ole ihan eilisen teeren vampyyri. Se on nähnyt monta sataa vuotta elämää ja oppinut jokaisesta. Sen lisäksi siinä ei taida olla jäljellä enää pätkääkään inhimillisyyttä. Jos joku on sen tiellä, se raivataan pois tieltä ja nykyään ei ole edes väliä millainen sotku siitä syntyy kun kaikki tietää meistä."
Orland laski riisumansa kengät kaakeloidulle lattialle siististi vierekkäin. Hän nousi seisomaan ja asteli peilikaapille, josta otti esiin sakset. Oli turvallisempaa ja helpompaa vain leikata Elin vaatteet pois tuon päältä. He olivat kutakuinkin saman kokoisia, vaikka ihminen taisi olla muutaman sentin pidempi ja hän taas rotevampi. Vaatteet sopisivat kuitenkin, joten oli turha säästellä näitä, jotka olivat rähjääntyneet ja tahriintuneet kujalla. Orland kumartui ammeen ääreen aloittaakseen ihmisen jaloista.
"Nyt kannattaa olla liikkumati. Mä en oikeesti halua satuttaa sua", Orland ohjeisti ryhtyessään leikkaamaan vaatteita. Varmuuden vuoksi hän painoi Elin jalkaa myös alas ammetta vasten ettei tuo saisi hölmöjä ideoita. Hän leikkasi kankaan mukana myös miestä kahlinneet teipit.

"Valient on päättänyt, että sä oot kuollut, joten se ei välitä pätkääkään kuinka monta siinä sivussa menee kun se lähtee tätä toteuttamaan. Mulle ja Vinille se ei ryppyile. Kahdesta syystä. Ekaks, me ollaan Vinin kanssa jo yksittäin sitä vanhempia. Se vois lähettää meitä vastaan tietty vielä vanhempia tyyppejä. Mutta siitä päästään siihen toiseen juttuun, me ollaan Vinin kanssa helvetillinen tiimi. Joku on sanonut, että meiän vuodet vois laskea yhteen ja lähteä sitten suunnitteleen hyökkäystä. Sä ja sun läheiset ootte kaikkein parhaassa turvassa kun sä oot täällä. Mä pidän huolen susta ja katon ettei sulta puutu mitään. Käsitätsä?"

Elin pää tuntui mrnevän entistä pahemmin pyörälle vampyyrin puheista. Läheiset? Keitä vampyyri tarkoitti? Hänen ainoa omaisemsa ja läheinen olo Max, ja tuo tuskin tekisi sen enempää kuin mitä hän oli miestä ohjeistanut. Ainakin Eli toivoi niin, hän ei halunnut Maxin heittävän hemkeään ja uraansa hukkaan vain hänen vuokseen. Ehkä tämä tosiaan olisi parempi, tosin Eli olisi mielummin kuollut kuin vampyyrin veripankki ja seksilelu. Hänellä oli vielä ylpeytensä jäljellä, vaikka vampyyri yrittikin sekoittaa hänen päätään mukavilla sanoillaan ja käytöksellään.

Orlandin ryhtyessä leikkaamaan hänen vaatteitaan, Eli testasi käsiään piteleviä kahleita ja niiden pitävyyttä. Okei, ei mitään mahdollisuutta päästä irti. Hän ei myöskään voisi yrittää heilauttaa jalkaansa niin että vampyyri puhkoisi saksilla hänen valtimonsa, sillä hän ei halunnut muuttua yhdeksi noista, eikä hän olisi pystynyt siihen moehen pidellessä hänen jalkaansa ammeen pohjaa vasten. Se niistä vaatteista sitten. Joutuisikohan hän viettämään loppu vankeutensa alasti?
"Minulla ei ole mitään syytä uskoa vampyyrin sanoja, varsinkaan sellaisen joka kidnappaa ihmisen omaksi huvikseen.", Eli murahti lopulta vastaukseksi. Kunhan veri hänen elimistöstään haihtuisi, hän purisi kielensä poikki ja tukehduttaisi itsensä omaan vereensä. Ikävä tapa kuolla, mutta parempi kuin tämä.

Saatuaan housut leikeltyä täydellisen käyttökelvottomiksi ja siivottuaan rippeet pois ammeesta, Orland siirtyi Elin paidan kimppuun. Kun ihminen puhui hänelle ensimmäistä kertaa heidän lyhyen tuttavuutensa aikana lähes asiallisesti, hän kohotti fosforinväriset silmänsä mieheen.
”Eihän sun tarttekkaan uskoa”, Orland totesi keskittyessään leikkaamaan ensin hihat irti paidasta. ”Mutta joskus kannattaa kuunnella sitä epätodennäköisintäkin vaihtoehtoa.”

Vampyyri heitti jälleen kankaiden rippeitä lattialle. Hän oli saanut ihmisensä rintakehän paljaaksi. Nyt oli jäjellä enää käsivarsissa roikkuvien hihojen halkaiseminen.
”Ja on vampyyrit tehnyt paljon pahempaakin kuin vain siepanneet ihmisiä. Hei ihan oikeesti. Kai säkin oot uutisia nähnyt. Nykypäivänä me ollaan vielä näppärämpiä peittelemään jälkiä. Esimerkiksi, tässä muutama kuukaus takaperin, teiän uutiset oli täynnä sitä kolmentoista tytön joukkomurhaa. Se saatananpalvonta juttu. Paloiteltuja ruumiita, joissa jokaisessa palassa oli joku riimu ja niitä teidän kammoksuttavia kuuskuuskutosianne ja pentagrammeja. Ei varmaan tullut kenelläkään mieleenkään, että sen takana oli pikku joukko vampyyreja. Yks tuttu vampyyrilauma oli ottanut silloin vähän liikaa ja mopo oli karannut käsistä. Ne pentagrammit meni jo vähän yli. Veikkaan, että paikalliset noidat hautoo edelleen jonkinlaista kostosuunnitellmaa niiden vuoksi.”
Ensimmäinen hiha.
”Sitten, kuulin yhdeltä tutulta mimmiltä, että sen tekisi ihan sikana mieli verettää jonkun palottelumurhaajan poika, joka asuu täällä. Ihan vain siksi, että se vois nähdä kuinka luova vampyyri siitä tulis, kun tappaminen on sillä tavalla geeneissä.”
Toinen hiha.

Nyt Eli istui ammeessa ainoastaan kahleiden vankina, ilman rihmankiertämääkään. Orland avasi vesihanan, jotta mies saisi lämmintä vettä ympärilleen ja ryhtyi sitten siivoamaan kankaanrippeitä lattialta.
”Pahimpia on ne vampyyrit, jotka ei ole koskaan olleetkaan ihmisiä”, Orland sanoi noukiessaan kangasta lattialta käsivarrelleen. ”Niille inhimillisyys on täydellisen vieras käsitä. Niille ihmiset on oikeesti käveleviä Bic Macejä.”

Eli kuunteli vampyyriä lähes puolella korvalla, eikä jaksanut kiinnittyä mihinkään, mitä tuo puhui. Hän ei halunnut kuulla. Hän inhosi jokaista vähänkin ystävällisempää sanaa joka tuon suusta tuli, sillä se teki tilanteesta vielä pahemmin. Se antoi ymmärtää, että vampyyri ei oikeasti ollut niin paha, kuin mitä hän ajatteli. Hän halusi ennemmin käyttää aikansa miettiäkseen, mikä olisi mahdollisimman kivuttomin tapa tappaa itsensä kahlittuna.
Vasta kun Orland puhui sarjamurhaajan pojasta, Eli säpsähti ajatuksistaan hereille niin, että nykäisi huomaamattaan kahleitaan kuuluvasti. Ei helvetti, Mike.. "Mitä..sinä sanoit?", Eli toivoi kuulleensa väärin. Hänellä ei ollut minkäänlaista tunnesidettä Mikaeliin, mutta toinen oli helvetti vieköön hänen kokelansa, tai siis oli ollut. Hänen tehtävänsä oli varmistaa, että pojasta tulisi täysivaltainen poliisi, joten eikö ollut sanomattakin selvää, että hän halusi varoittaa toista lähestyvästä uhkasta? Hänen olisi pitänyt sanoa Maxille, että pitää poikaa silmällä, jos hän vain olisi tiennyt tämän aikaisemmin.. Mikael oli ollut vain yksi pano muiden joukossa, mutta he olivat sentään työskennelleet yhdessä. Puhelin..puhelin.. Se oli hänen housujensa taskussa, housujen jotka olivat vain hetkeä aiemmin tuhottu hänen yltään pois. Ja tuskimpa vampyyri antaisi hänen tekstata vain koska hän pyytäisi nätisti. Helvetti, hänhän voisi samantien lähettää Heavenille tiedon olinpaikastaan ja siitä, kuka hänen kanssaan olisi. Jep, ei mitään mahdollisuutta. Eli näytti syventyvän ankaraan ajatteluun. Miten hän voisi varoittaa Mikaelia lähestyvästä vaarasta?

Orland kohotti katseensa ihmisen reagoitua selvästi johonkin hänen sanomaansa. Mitä hän oli sanonut sellaista, että sai miehen havahtumaan kun tähän asti tuo oli näyttänyt vain mököttävän. Hän oli puhunut siitä mitä kaikkea vampyyrit tekivät, iso osa ilman minkäänlaisia omantunnontuskia. Ne paloitellut tytöt, se jonkun tyhjänpäiväisen sarjamurhaajan poika.
”Mun pointti oli se, että sulla on asiat ihan hyvin mun kanssa. Vampyyrit tekee paljon pahempiakin asioita, kuin sieppaa ihmisiä”, Orland sanoi ja jatkoi kangassuikaleiden haalimista syliinsä.

Yksi pilalle mennyt suikale tuntui luonnottoman raskaammalta. Nopealla tutkimisella selvisie, että se oli osa ihmisen housuja, jonka taskunpohjalla oli piilossa ja suojassa tuon kännykksä. Orland varastoi koko kasan syliinsä nopeasti ennen kuin ihminen kiinnittäisi siihen sen tarkempaa huomiota ja rupeasis vaatimaan omaisuutta itselleen. Orlandin pitäisi sammuttaa ja piilottaa laita, jotta hänen ihmisensä ei saisi mitään tyhjänpäiväisiä päähänpistoja avun soittamisesta tai jostain muusta. Ei hän halunnut, että ihminen karkaisi, sillä hän piti kaverista koko ajan enemmän. Vaikka tuo käytännössä katsoen vain haistatteli ja mökötti, mutta se tulisi muuttumaan ajan kanssa.
Orland nousi seisomaan ja asteli ulos kylpyhyoneesta. Kangasnipun hän heitti muitta mutkitta roskikseen, mutta kännykän kanssa hän joutui hieman pähkäilemään.

Noin viittä minuuttia myöhemmin hän palasi kylpyhuoneeseen, mukanaan pari pyyhettä.
”Onko vesi sopivan lämmintä?”

Vampyyri ei tajunnut mistä hän puhui. Ehkä se oli parempi. Hän ei halunnut ajatellakkaan, mitä tapahtuisi jos tuo saisi tietää hänen ajattelevan Mikaelinkin hyvinvointia. Perhana, eihän hän kuuluisi tälläisessä tilanteessa ajatella mitään muuta kuin omaa hyvinvointiaan. Hän oli itsekkin varsinaisessa kiipelissä, mutta ainakaan vampyyri ei näyttänyt aikovan muuttaa häntä kaltaisekseen ihan vielä. Eli seurasi sivusta, kuinka vampyyri keräsi kangasuikaleet lattialta ja kun tuo poistui, hän ryhtyi nykimään kahleitaan, aivan kuin olisi kuvitellut saavansa ne irti.
Hän oli opetellut pakenemaan käsiraudoista, ja peukaloiden sujauttaminen pois sijoiltaan onnistui myös häneltä ilman sen suurempaa tuskaa, mutta nämä kahleet eivät vain suostuneet irtoamaan. Eli irvisti kivusta, kun kahleet pureutuivat hänen ihoonsa, painoivat sijoiltaan naksautettuja peukaloita entistä huonompaan asentoon. Hänen täytyi päästä pois.

Eli hätkähti vampyyrin palatessa. Hänen ihonsa oli rikkoutunut paikoin ranteista, eikä hän saisi peukaloitaan paikoilleen ilman että saisi kätensä vapaiksi. Hänen silmänsä olivat täynnä vihaa ja ahdistusta. Hän halusi varoittaa Mikaelia, hänen täytyi. Mutta miksi?

Orland laski pyyhkeet vanhanaikaisen vessanpöntön päälle. Samassa hänen sieraimiinsa kantautuu hyvin vieno, veden lähes täysin tukahduttama veren tuoksu. Se sai hänet kääntämään katseensa nopeasti ihmisensä suuntaan ja harpomaan tuon luokse. Samaan aikaan kun hän polvistui ammeen viereen, hän onki jo veden alta esille tuon toista kättä. Tyytymättömänä hän katseli kevyitä ruhjeita ja sijoiltaan mennyttä peukaloa, aavistaen vahvasti toisen käden olevan myös samassa kunnossa. Näky sai hänet huokaamaan hieman tyytymättömänä.
”Minä en pidä siitä, että satutat itseäsi”, Orland sanoi hellällä äänellä. Tylysti hän varmisti, että kahleet olisivat varmasti paikoillaan ja kiristi niitä vielä aavistuksen, jotta ihminen pääsisi niistä ketkutellen pois. Nyt ne taatusti pureutuisivat tuon ihoon kipeästi, pienestäkin liikkeestä, mutta ainakaan tuo ei karkaisi. ”Jos sinä jatkat tähän samaan malliin niin me joudumme käyttämmään näitä kahleita kauan. Ja tästä talosta ne eivät lopu. Mistä saat kiittää Viniä. Se tykkää kaikesta pervosta, joten näitä on vähän joka nurkassa.”

Kun ihminen olisi ja pysyisi ammeessa, Orland ryhtyi riisumaan omia vaatteitaan. Hän menisi kylpyyn lemmikkinsä kanssa ja pesisi tuon huolella. Silloin hän voisi varmasti näyttää ettei tekisi tuolle pahaa.

Eli irvisti vampyyrin kiristäessä hänen kahleitaan. Helvetin kuusitoista. Hän mietti kuumeisesti, olisiko hänellä mitään keinoa päästä varoittamaan Mikaelia ja karkaamaan, mutta toistaiseksi hänellä ei tainnut olla mitään mahdollisuutta moiseen.
"Sinä.. sinä sanoit että minä ja läheiseni ovat turvassa, mitä tarkoitit sillä?", Eli muisti keskustelunpätkän yllättäen, ja nosti katseensa parahiksi vedestä vain nähdäkseen kuinka vampyyri riisuutui hänen edessä. Näyllä oli jostain kumman syystä suora vaikutus hänen alakertaansa, ja Eli kirosi vampyyrin verta alimpaan helvettiin. Tämä ei ollut oikea aika tai paikka moisille tuntemuksille. Taaskaan.

Eli veti polvensa mahdollisimman lähelle rintaansa, piilottaen näin alkavan erektionsa jalkojen taakse piiloon. Ele näytti korkeintaan siltä kuin hän olisi tehnyt tilaa vampyyrille, tai niin hän ainakin toivoi. Jos tuo huomaisi taas hänen olotilansa.. Eli ei halunnut toistaa sohvalla tapahtunutta. Hän halusi vapautensa takaisin. Hän halusi muutaman tunnin unet ja raskaat pitkät päivät takaisin. Noh, nyt se kaikki taisi olla myöhäistä.

Orland viskoi omat vaatteensa pyykkikoriin, jotta Vivian ei pääsisi jälleen valittamaans siitä kuinka hän jätti kaiken levälleen. Luoja, häntä isompi ja karskimpi miesvampyyri osasi kyllä aika ajoin olla varsinainen rouva. Hänen riisumisensa käsitti vain pari paitaa, sekä nahkahousut, joita hän ei tosin heittänyt pyykkikoriin, vaan viikkasi siististi korin päälle. Hän nyhtäisi tukastaan irti pienen kumilenkin, joka oli pitänyt pidempää takatukkaa aloillaan tähän asti.
Nyt Eli saattoi nähdä kunnolla miten alastoman vampyyrin vartalolla juoksi lukuisia mustia triaabilikuvioita. Ne lähtivät nilkoista ja loppuivat niska-kaula akselille. Ainoa tatuoinneista paljas kohta, kasvojen lisäksi oli rintakehä. Sillä alueella oli tosin toien huomionherättäjä. Orlandin molemmat nännit oli lävistetty renkailla, joiden välissä kulki ketju yhdistämässä niitä. Tuon keskeltä lähti toinen pienten lenkkien sarja, jonka pää oli vampyyrin kalun kärjessä olevassa pienessä rengaslävistyksessä. Orlandille oli tosin moni sanonut, että kaverilla jonka korvat ja naama olivat varsinainen romumetallin kierrätyspiste, moinen oli pientä.

Orland kääntyi takaisin Eliä kohti, noustakseen tuon kanssa ammeeseen. Hän hymyili jälleen kun ihminen puhui hänelle muuten kuin vittuillen.
”Sä et ole Valientin tiellä enää. Sillä ei ole syytä huolestua sun vuoksi. Se saa rellestää nyt rauhassa, vaikka et olekaan yhtään niin lopullisesti poissa kuin se haluis”, Orland sanoi asettuessaan Eliä vastapäätä lämpimään veteen. Amme oli aavistuksen liian ahdas kahdelle isolle miehelle, mutta Orland pyrki antamaan Elille mahdollisimman paljon tilaa. Toisaalta, kun ihminen veti jalkojaan lähemmäs itseään, vampyyri saattoi työntää omansa suoriksi ammeen reunoja vasten. Silloin tuon jalkaterät päätyivät nätisti Elin lantion viereen. ”Jos se tietäis, että olet elossa, mutta piileskelet ja olisit jollain tapaa uhka sen toimille, se saatttais käyttää sun läheisiä apuna houkuttelemaan sua esiin. Loppujen lopuksi se tappais teidät kaikki.”
Orland kurotti ottamaan pesukintaan ja pullollisen saippuaa.

Eli kallisti hieman päätään ihmetellessään lävistyksiä, joita vampyyrillä oli. Hänen katseensa laskeutui aina jalkovälille saakka, kunnes häntä puistatti. Hän ei ikinä voisi kuvitellakkaan lävistävänsä itseänsä sieltä. Jestas sentään. Eli käänsi katseensa pois samantien tuntiessaan pientä kuumotusta poskillaan. Mitä helvettiä hän oikein punasteli, aikuinen iso mies. Vampyyrilla ei ollut mitään mitä hän ei itse ollut aikaisemmin nähnyt, paitsi ehkä nuo lävistykset kaikkine ketjuineen ja outouksineen. Silti, hän ei halunnut punastella eikä ajatella asiaa.

Vampyyrin kertoessa hänelle sanojensa tarkoituksen, Eli huokaisi. Jotain sen suuntaista hän oli aavistellutkin. Mikä ihme se typerä pieni ääni hänen päässään oli ollut, joka oli sanonut että tämä vampyyri pitäisi huolen hänen tuttavistaan jos hän vain pyytäisi? Ja alentuisiko hän pyytämään jotain vampyyriltä? Saattaisi ehkä alentuakkin, kun kyseessä oli Mikaelin henki. Varsinkin jos kyseessä olisi Maxin henki. Maxille hän oli niin paljosta velkaa, että hän tekisi varmasti ihan kaikkensa pitääkseen tuon turvassa. Mikaelista hän oli pitänyt, ihan vain jo siksi että poika herätti hänen uteliaisuutensa mukavasti.

Orland hieroi tunnontarkasti myskistä saippuaa pesukintaalle, jonka oli vetänyt toiseen käteensä. Kun saippua oli imeytynyt ja se vaahtosi hän nojautui eteenpäin, aloittaen pesun ihmisensä kaulasta. Hän painoi toisen kätensä puolittain leuan ja posken päälle, estääkseen lempeästi tuota karkaamasta ja perääntymästä, kun alkoi pestä tuon kaulaa ja hartiaa toiselta puolelta. Samaan aikaan hän saattoi vilkaista kaulan haavoja, jotka oli saanut aiemmin aikaan omilla hampaillaan. Ne näyttivät hyviltä. Vampyyrinveri oli edistänyt parantumista ja nyt ne olivat enää pelkkiä punertavia pintahaavoja.
Orland kuitenkin varoi hankaamasta niiden päältä kintaalla.
”Kun saadaan sinut puhtaaksi niin annan sinulle mukavat vaatteet ja voit nukkua”, Orland sanoi keskittyen täysin työhönsä. ”Sen jälkeen hoidetaan sinulle jotain syötävää. Vampyyrin veri pitäisi sinunkin elimistösi käynnissä, mutta ei se ravitse teitä kuten meitä.”
Hartialta Orland siirtyi pesukintaan kanssa Elin käsivarrelle.

Eli katsoi murhaavasti sieppaajaansa tuon ryhtyessä pesemään häntä kuin mitäkin lasta. Nöyryytykset eivät tainneet siis loppua aivan vielä. Kaiken lisäksi, ei menisi kauaakaan kun vampyyri pääsisi pesureitillään tarpeeksi alas ja huomaisi hänen seisokkinsa. Eli yritti ajatella karmeimpia murhapaikkoja joita oli nähnyt, mutta mikään niistä ei saanut hänen veitikkaansa laskemaan. Helvetin vampyyrin veri. Eli piti silmänsä tiukasti vampyyrin silmissä, seuraten tuon katsetta, aivan kuin olisi odottanut jotain merkkiä. Hän kuuli kyllä mitä toinen sanoi, mutta hän ei halunnut vastata. Nukkuminenkin kuulosti aivan liian turhalta. Häntä ei väsyttänyt enää lainkaan, olihan hän jo nukkunut jonkin aikaa matkallaan tänne. Oli ihmeellistä, miten keho sopeutui pieniin lyhyisiin unenpätkiin ja huijasi lopulta jopa aivojakin, että nyt olit virkeä. Tosin, siihen saattoi vaikuttaa myös se perhanan veri joka kohisi hänen elimistössään ennenkuin palaisi loppuun.

Orland pesi huolellisesti ja pikkutarkasti, koko Elin ylävartalon. Jossain vaiheessa hän oli noussut polvilleen ammeessa, jotta ei tarvitsisi kurotella. Selänpesu onnistui kun hän oli nojautunut ihmistään vasten ja vetänyt tuota myös omaa rintaansa vasten. Samalla hän oli saattanut haistella kuolevaisen tuoksua, johon sekottui nyt vahvana miehinen suihkusaippua. Jestas miten hän pitikin tästä yksilöstä yhä enemmän.
Eikä mennyt kauaakaan kun oli aika siirtyä yhä alemmas. Orland tosin aloitti jaloista, pesten ensin jalkapohjat ja -pöydät, siirtyen siitä hiljalleen sääriin.
”Avaahan jalkojasi niin saadaan sinut kunnolla puhtaaksi”, Orland neuvoi päästyään polvitaipeisiin asti. Niistä hänen olisi jatkettava reisille, mutta näytti siltä ettei Eli ollut lainkaan niin yhteistyöhaluinen, murjottaessaan kuin mikäkin pieni lapsi. Vampyyrille ei tosin olisi ongelma, eikä mikään pakottaa Elin jalkoja haluamaansa asentoon, mutta eikö olisi mukavampaa jos toinen tekisi sen itse.