Looking for trouble

Eli käänsi katseensa pois vampyyrin kehoittaessa häntä avaamaan jalkansa. Helvetti vieköön, hän ei ollut mikään nainen. Hän ei ymmärtänyt lainkaan miksi tämä vampyyri oli kiinnostunut hänestä. Hän ymmärtäisi ehkä hieman, jos olisi pienempi ja naisellisempi, mutta hän oli jumalauta samaa kokoluokkaa vampyyrin kanssa, eikä mikään perhanan neito. Miksi ihmeessä vampyyri oli kiinnostunut hänestä? Mitä enemmän Eli asiaa yritti miettiä, sitä vähemmän hän sitä ymmärsi. Hän ei avannut jalkojaan, hän ei halunnut paljastaa sitä mikä niiden takaa löytyisi. Oli tarpeeksi häpeällistä jo olla tässä vampyyrin pestävänä, aivan kuin hän ei olisi siihen itse pystynyt. Hän oli alasti vampyyrin kanssa ammeessa, ja vampyyri pesi häntä kuin mitäkin aivotonta vammaista. Hienoa. Juuri sitä, miksi hän oli eläkepäivänsä aina kuvitellut.

Orland kurtisti kulmiaan, kun ihminen käänsi vain katseensa pois päin ja tuntui pitävän jalkojaan entistä tiukemmin yhdessä. Aivan kuin ihmisen mielestä hänen huolenpitonsa olisi ollut jotenkin vastenmielistä. Hän ei vain voinut käsittää tuon ajatusmaailmaa.
Vampyyri ei ollut kuitenkaan valmis antamaan periksi. Niinpä hän tarttui tukevalla otteella Eliä kiinni polvista ja pakotti ne auki ilman sen suurempaa vaivaa. Eikä häneltä mennyt montaa sekunttia tajuta, mitä toinen oli piilotellut. Toinen oli ilmiselvästi kiihottunut.
”Taidatkin nauttia tästä”, Orlando mumisi lempeä hymy huulillaan.

Hän päätti unohtaa peseytymisen herkeksi ja tarttui pesukintaan peittämällä kädellä kiinni Elin miehuuteen. Orland tiesi varsin hyvin itsekkin miltä moinen väline tuntui kyseisen ruumiinosan herkällä iholla. Hän ryhtyi jälleen työstämään ihmistä rauhallisella ylös-alas liikkeellä.
”Sinun pitäisi pyytää minulta, jos kaipaat jotain”, Orland neuvoi Eliä, asettuessaan paremmin tuon jalkojen väliin. Hetken mielijohteesta, hän päätti kuitenkin asetella lopulta ihmisensä paremmin ammeeseen, jotta tuo voisi nauttia heidän kylpyhetkestään entistä paremmin.
Niinpä Orland työnsi nopeasti Elin aivan ammeen päähän asti ja painoi tuon nojaamaan selällään laitaa vasten. Sen jälkeen hän nosti ja tuki tuon jalat ammeen laidoille, joilloin hänellä itsellään oli täysin vapaa pääsy niiden väliin. Kun ihminen oli oikeassa asennossa, hän keskittyi jälleen tuon kosketusta kaipaavaan elimeen.

"E-ei!", Eli henkäisi tuntiessaan pehmeänkarkean pesukintaan varrellaan. Hän yritti riuhtoa jalkansa takaisin eteensä, mutta vampyyri oli, jälleen kerran, häntä vahvempi. Hän ei halunnut tälläistä huomiota itselleen, hän ei nauttinut tästä peseytymisestä niinkuin Orland kuvitteli. Hänen typerä kehonsa vain meni ja reagoi ihan ilman lupaa kaikkiin ärsykkeisiin.
Eli älähti pelästyneenä kun Orland ryhtyi asettamaan häntä paikoilleen parempaan asentoon. Asento ei kylläkään Elin mielestä ollut yhtään parempi, vaan paljon huonompi. Nyt häntä pelotti ensimmäistä kertaa tämä vampyyri. Hän pelkäsi vampyyrin tekevän sen, mikä oli viimeksi jäänyt tekemättä. Eli riuhtoi kahleitaan, yritti suoristaa kätensä voidakseen irroittaa vampyyrin otteen itsestään, mikä vain sai metallin pureutumaan ihoon. Hänen peukalonsa olivat edelleen sijoiltaan ja hän tunsi kuinka kuinka iho ryhtyi rikkoutumaan kahleiden alla.
"Älä.."

Orland hämmästyi suunnattomasti, kun Eli ryhtyikin pistämään yht'äkkiä vastaan, vaikka hän yritti vain auttaa ja helpottaa tuon oloa. Välillä hän ei käsittänyt lainkaan tätä ihmistä. Hän kuitenkin irrotti otteensa tuon elimeltä, hieman vastentahtoisesti, katseltuaan kuinka tuo yritti repiä itseään irti kahleista. Hän riisui pesukintaan kädestään niin, että ihminen varmasti näki sen ja jätti sen ammeen laidalle

Tarkastellen ihmistä kurtistettujen kulmiensa alta, Orland perääntyi nojaamaan ammeen toista laitaa vasten. Hänen olisi tehnyt mieli tupakkaa. Elin käytös meni tosiaankin yli hänen käsityskykynsä. Hän oli ollut ennenkin ihmisten kanssa ja nuo olivat olleet aina halukkaita. Orland ei ollut joutunut koskaan raiskaamaan yhtäkään ihmistä. Tilanteet olivat menneet pikemminkin juuri päinvastoin.
Vampyyri antoi periksi halulleen ja nousi ylös ammeesta, kävelläkseen nahkahousuilleen. Eikä häntä jaksanut lainkaan kiinnostaa, että lattialle jäi märkä polku hänen jäljiltään, kun ei ollut vaivaantunut kuivaamaan itseään.
”Miks mä en saa helpottaa sun oloa?” Orland kysyi kaivaessaan tupakoita taskustaan. ”Pelkäätkö sä tai jotain? En mä satuttais sua. Mun tarkotus olis vaan saada sut nauttimaan ja rentoutumaan. Kyllä sä tiedät varmasti millainen olo tollaisesta tulee.”
Löydettyään etsimänsä Orland palasi ammeeseen. Hän varmisti, että ikkunanlaudalla oli tuhkakuppi edelleen valmiina, ennen kuin sytyttti yhden savukkeen. Kätensä hän oli sentään malttanut kuivata, jotta ei kastelisi savukkeita saman tien.

Eli hämmentyi vampyyrin lopettaessa yhtäkkiä. Hän ei ollut uskonut, että tuo suostuisi lopettamaan keskenkaiken, niinkuin ei ollut tehnyt viimeksikään. Heti vampyyrin peräännyttyä hän kiskaisi jalkansa takaisin ammeeseen ja lantionsa eteen. Hän hengitti kiivaasti ja seurasi vampyyrin jokaista liikettä kuin saaliseläin seuraisi saalistajaa. Hän ei ymmärtänyt miksi helvetissä edes pelkäsi jotain sellaista. Hänen pitäisi ryhdistäytyä.
Hän painoi päänsä kuullessaan vampyyrin puhuvan. Niin, kai se oli outoa ettei hän antanut toisen helpottaa oloaan, vaikka hänen olonsa ei niin kovin tukala ollutkaan, ja viime kerta oli todistanut sen ettei vampyyri tosissaan aikonut satuttaa häntä. Eli ei kuitenkaan ollut valmis myöntämään mitään. Sytyttimen ääni sai hänet nostamaan melkein nälkäisenä katseensa. Kauanko siitä oli kun hän oli viimeksi polttanut tupakan? Nikotiinin himo hänen sisällään roihahti, ja Eli katsoi himoiten savuketta Orlandin sormissa. Okei, hänen teki sen verran kovasti mieli, että vetäisi vaikka käteen vampyyrin silmien alla sellaisen saadakseen.
"Voi..", Eli selvitti kurkkuaan näyttäen nololta. "Voisinko saada yhden tupakan?"

Eli ei vastannut hänen kysymykseensä, mutta Orland oli iloinen, että tuo pyysi häneltä jälleen jotain.
”Tietysti. Odotahan vähän.” Vampyyri nosti oman tupakkansa ikkunanlaudalla olevan tuhkakupin reunalle ja nappasi sieltä jotain mukaansa, noustakseen vain jälleen ammeesta. Hän kävi noutamassa Elille pyyhkeen, jotta tuo voisi kuivata toisen kätensä tupakointia varten. Homma ei onnistuisi jos arkunnaula olisi märkä.

Froteekangas mukanaan, vampyyri asteli ja polvistui Elin viereen. Miestä ei näyttänyt lainkaan haittaavan heidän molempien alastomuus, vaan tuo toimi aivan yhtä luonnollisesti, kuin heillä kummallakin olisi ollut vaatteet päällä. Hän upotti kätensä jälleen veteen ja etsi Elin toisen käden itselleen.
”Mä avaan sun toisen kahleen. Saat enemmän liikkumavaraa. Mä en kuitenkaan aio kokonaan vapauttaa sua”, Orland selvensi toimiaan, työntäessään avaimen veden alla toisen kahleen lukkoon. ”Meillä on vielä vähän yhteistä opetelavaa siihen, että voidaan vähentää näiden kahleiden määrää.”
Saatuaan käden irti, vampyyri puristi avaimen tiukasti nyrkkiinsä ja ryhtyi kuivaamaan Elin kättä. Siinä ohimennen hän väänsi myös sijoiltaan menneen peukalon paikoilleen. Nähdessään ihmisen ruhjeet, jotka olivat tulleet tuon riuhtoessaan itseään kahleissa, Orland ei voinut mitään sille, että hänen päänsä painui alas. Hänen suunsa painui yhdelle haavalle ja kieli lipaisi rikkoutunutta ihoa, sekä siitä tihkuvaa verta. Enempää hän ei kuitenkaan tehnyt, vaan vetäytyi nopeasti ennen kuin muuttaisi mielensä.
”Sun pitää olla oikeesti varovainen kun Vin tulee kotiin. Sillä ei ole juurikaan itsehillintää, mitä tulee tuoreeseen vereen.”

Tämä vampyyri oli hyvin omituinen. Olivatko kaikki vampyyrit tälläisiä? Jälleen kerran Eli huomasi miettivänsä mikä ihme hänessä viehätti tätä vampyyriä, että tuo toimi aivan kuin hän olisi ollut tuolle jotain tärkeämpää kuin pelkkä pussillinen verta. Toki veri taisi olla tärkeää vampyyreille, mutta sitähän nuo saivat milloin halusivat, joten hänen ei pitäisi olla mitään erityistä. Eli ei tapellut vastaan vampyyrin avatessa hänen toisen kahleensa. Hän aikoi käyttäytyä kiltisti siihen asti, että saisi paremman tilaisuuden paeta. Hän sähähti kivusta vampyyrin kiskaistessa sormi takaisin omalle paikalleen. Pirulainen että se teki kaikkien näiden kertojenkin jälkeen kipeää. Oli hassua, miten paljon enemmän se sattui kun sormen niksautti paikalleen, kuin sen irroittaminen kuopastaan. Eli tunsi kivuliaan tutun tytkytyksen kädessään joka kertoi siitä, että peukalon juuri alkoi turvota, kun kudosneste täytti kipeää kohtaa parantaakseen ja suojatakseen aluetta.
Hän hätkähti tuntiessaan huulet ranteellaan. Hän oli valmis nykäisemään kätensä irti jos vampyyri päättäisi ruokailla, mutta sen sijaan tuo vain nuolaisi hänen rikkoutunutta ihoaan joka alkoi muistuttaa abstraktia taidetta kaikkine erivärisine mustelmineen ja ruhjeineen. Ja tämä Vin niminen vampyyri.. Ehkä hän voisi jossain vaiheessa hyödyntää tuota, saada parivaljakko riitelemään keskenään ateriasta, ehkäpä? "Minä..yritän..", Eli mumisi vastahakoisesti. Hänen olisi aika ryhdistäytyä, ottaa takaisin itselleen etsivän rooli ja piiloutua hymynsä taakse. Siten hän pääsisi kahleista nopeammin.

Orland vilkaisi ihmistä tuon suostuessa hieman liian auliisti hänen neuvoonsa. Mies oli onnistunut saamaan jo muutaman kerran hänen ajatuksensa hakoteille, eikä hän voinut olla varma yrittikö tuo sitä nytkin. Nopeasti hän kuitenkin keskitti huomionsa Elin käden kuivaamiseen, vaikka hommaa ei ollut enää juurikaan jäljellä.
Sen tehtyään, hän siirsi pyyhkeen sivuun ja nousi itsekkin takaisin ammeeseen. Nyt hän saattoi ojentaa ihmiselle tupakan askistaa ja auttaa tuota sytyttämään sen. Kun ihmisellä oli oma savukkeensa, hän saattoi keskittyä uudelleen omaansa. Harmi vain, että se oli ehtinyt palamaan tällä välin loppuun tuhkakupin reunalla, jolloin hän joutui sytyttämään itselleen uuden.
”Niin. Miks sä et halua, että mä helpotan sun oloa? Sähän kuitenkin tykkäsit siitä tuolla alakerrassa”, Orland kysyi, siirtäen keskustelun takaisin aiempaan. ”Ja sä kuitenkin selvästi kaipaisit hieman kosketusta.”
Puhuessaan Orland nyökkäsi Elin tiukasti suljettuun jalkoväliin. ”Vai tuntuko se pahalta aiemmin?”

Helvetti, tälläisen keskustelun aikana hänen olisi vaikea pitää naamansa peruslukemilla, sillä hän tunsi kuumotuksen valtaavan alaa poskiltaan samantien, kun vampyyri käänsi puheenaiheen takaisin hänen helpottamiseensa. Antaisit jo olla, Eli ajatteli itsekseen ja veti syvään henkeä tupakastaan. Aaaaaah, miten se tuntuikaan helpottavan hänen oloaan. Eli tunsi rauhoittuvansa samantien, ja nojasi nyt päätään taakse vasten kaakeleita, puhaltaen savua kohti kattoa. Oli huvittavaa, miten paljon jokin näinkin pieni ja myrkyllinen asia saattoi parantaa hänen oloaan.
"Koska.. en edes tiedä nimeäsi. Tuntuu väärältä tehdä se jonkun sellaisen kanssa, jota ei tunne yhtään.", Mikä oli tietysti vale, Eli oli vienyt naisia ja miehiä kotiinsa tietämättä noista mitään muuta kuin nimen, joten miksi häntä mukamas häiritsisi se, ettei hän tiennyt vampyyrin nimeä. Hän veti uudestaan syvään henkeä savukkeestaan ja antoi sen rauhoittaa mieltään entisestään. Hänen pitäisi kehitellä jokin suunnitelma pois pääsyyn. "Lisäksi, sinä toit minut tänne vasten tahtoani, imit vertani ja myrkytit minut omallasi. Miksi sinä kuvittelet että olisin suostuvainen mihinkään?"

Orland seurasi Eliä tarkkaavaisena ja huomasi miten tuo rentoutui jo ensimmäisestä henkäyksestä nikotiinia. Hän niin tiesi tunteen. Pitkä aika polttamatta ja ensimmäinen sisäänveto... Parempaa ei ollut.
”Ai.” Orland näytti aidon yllättyneeltä tajutessaan ettei ollut tosiaankaan kertonut Elille nimeään. Olihan se ihan ymmärrettävää, että tuo suhtautui epäluuloisesti häneen. ”Se on Orland. Ja sun nimi on Eli. Valient kertoi sen mulle.”

Seuraavat syytökset saivat sitä vastoin Orlandin kulmat kurtistumaan uudestaan. Eikö ihminen oikeasti ymmärtänyt, mitä kaikkea hän oli tehnyt tuon hyväksi. Kaveri taisi tosiaan olla yksinkertainen tapaus, vaikka onnistuikin ehkä hieman hämäämään. Tilanne alkoi hiljalleen nyppimään vampyyria. Ehkä hänen pitäisi sittenkin totella Valientin käskyä ja pistää ihminen kylmäksi. Hän voisi etsiä itselleen innokkaamman lemmikin.
”Ensinnäkin, mut oli määrätty tappamaan sut. Vampyyrille luontainen tapa hoitaa homma, nyt vain sattuu olemaan veren imeminen. Kyseletkö sinäkin usein pihviltäsi, saatko sinä nyt haukata siitä palasen? Te ihmiset olette meille ravintoa siinä missä teille siat, lehmät ja kanat ja mitä kaikkea muuta te nyt syötte. Me ollaan eri lajia”, Orland sanoi painottaen kahta viimeistä sanaa lujalla äänellä. ”Meidän ei kuitenkaan tartte välttämättä tappaa. Mä en ole tappanut vuosisatoihin ravinnon vuoksi. Toisekseen, olisitko sä edelleen mieluummin kuollut? Ja kolmanneksi, en mä ole sua myrkyttänyt, vaan auttanut. Musta näytti, että sä olit viittä vailla valmis potaisemaan tyhjää, joten annoin sulle mun verta. Sitä parempaa lääkettä ei olekaan. Se pistää kropan kerralla kuntoon. Huomasit sä kenties, ettei mun hampaan jäljetkään ole enää itikan pistoja kummempia.”

Vampyyri puhui kuin tuo olisi tehnyt hänelle suuren palveluksen, mutta Elin silmissä tuo oli riistänyt häneltä aika pitkälti kaiken. Hänestä tuntui edelleen siltä, että hän olisi mielummin kuollut kuin vampyyrin huorana, jolloin joutui anelemaan kaikkea. Hän luultavasti joutuisi pyytämään tästä lähin lupaa kuselle pääsemiseen. Helvetti.
"Kuolema ei aina ole se huonoin vaihtoehto.", Eli kohautti hieman olkiaan ja veti jälleen savua keuhkoihinsa. Hän joutui nojautumaan eteenpäin ylettääkseen karistamaan tuhkat tuhkakuppiin, ja nojautui lopulta taas rennommin ammeen päätyyn. Tilanne oli kaikessa naurettavuudessaan alkanut tuntua vähemmän ja vähemmän nololta, ja nyt tuntui jo melkein normaalilta istua kuumassa ammeessa toisen isokokoisen miehen kanssa vetämässä röökiä keuhkoihin. Eli veti syvään henkeä ja antoi hölmön hymyn vallata huulensa siirtäessään katseensa Orlandiin. Hänellä olisi kana kynittävänä Valientin kanssa, jos joskus saisi siihen tilaisuuden.
"Mutta toistaiseksi, kaipa tämä kuolemisen voittaa. Ainakin nyt minulla on mahdollisuus kostaa sille mulkulle, vai mitä?", Eli hymyili. Hän ymmärsi kyllä, mitä vampyyri tarkoitti puhuessaan että he olivat vain ravintoa noille, samalla tavalla kuin eläimet olivat heille. Hän ei silti ymmärtänyt, mistä vampyyri oli saanut päähänsä tämän olevan hänelle suurikin palvelus.

”Mä voin kyllä tappaa sut edelleen, jos se susta tuntuu paremmalta vaihtoehdolta”, Orland totesi murahtaen. Hän ei vain käsittänyt miksi mies ei voinut vain olla hiljaa tyytyväinen omaan osaansa, joka oli hänen silmissään aika hyvä.

Hän käänsi katseensa pois ihmisestä, katsellakseen ulos ikkunasta. Lasin takkana oli alkanut jo sarastaa. Yön tummuus oli jo muuttunut aamun kirkkaudeksi ja siitä se muuttuisi yhä entisestään päivää kohti. Orland mietti milloin Vin tulisi kotiin. Hänen lemmikkinsä ei ollut ollenkaan niin hauska kuin hän oli aluksi kuvitellut. Kun toinen vampyyri tulisi purkamasta kiukkuaan, he voisivat lukita ihmisen johonkin huoneeseen, josta tuo ei pääsisi pois ja tehdä jotain yhdessä. Orlandilla oli hyvin vahva näkemys siitä, mitä se jotain oli, ihmisen ollessa niin perkeleen hankala.
Vampyyri tumppasi tupakan kuppiin ja viskasi pesukintaan ihmiselle.
”Kuuraahan itsesi nyt loppuun, kun minun kosketukseni ei kelpaa. Vien sut sitten petiin”, Orland totesi, ehkä hieman tylysti, noustessaan ylös ammeesta. Hän nappasi käyttämättömän pyyhkeen ja rupesi kuivaamaan itseään. Hän voisi jättää lemmikkinsä hetkeksi aikaa yksikseen. Ei tuo mihinkään pääsisi karkaamaan, vaikka olisi selvästi halunnutkin. Kun hän saisi ihmisen pois silmistään hetkeksi, hän voisi miettiä mitä sen kanssa tekisi.
Vampyyrinveren poistuminen elimistöstä kestäisi jonkun aikaa. Se mitä hän oli antanut, kestäisi useammaksi päiväksi, joten ellei hän halunnut tehdä uutta vampyyria, he joutuisivat odottamaan.

Vampyyri ei ilmeisesti arvostanut hänen viimeisiä sanojaan, jotka olivat hieman olleet kuin antautumisen julistus. Kaikkia ei vain voinut miellyttää. Vampyyrin tyly käytös kieli siitä, että tuo oli saanut tarpeekseen mukavan leikkimisestä, mikä ei varsinaisesti enää haitannut Eliä. Hän alkoi olla niin kyllästynyt tähän tilanteeseen, ettei jaksanut välittää. Jos vampyyri ei kerran kuunnellut kun hän sanoi tämän olevan parempi vaihtoehto kuin kuolema, mikä tosiaankin tarkoitti samaa kuin mistä vampyyri oli vain hetkeä aikaisemmin puhunut, tuo tuskin kuuntelisi enää mitään muutakaan. Eli poltti tupakkansa ruahassa loppuun vielä senkin jälkeen, kun oli saanut pesukintaasta kasvoihinsa. Tumpattuaan savukkeen jämät, hän ryhtyi kiltisti pesemään itseään vapaalla kädellään kuten vampyyri oli sanonut, hymyillen omaa hymyään jatkuvasti. Vai otti Orland nokkiinsa siitä, että hän oli kieltäytynyt tuon kosketuksesta. Se sai Elin hymyilemään ilkikurisesti sisäisesti. Hän oli ehkä itsetuhoinen näinä ajatuksineen, mutta minkäs hän sille mahtoi. Tilanne oli uusi.
Peseydyttyään Eli suki vielä vettä hiuksiinsa, pörrötti niitä ja nykäisi sitten lopulta vielä kahlittua kättään jotta vampyyri varmasti kuulisi sen. "Puhdasta tuli, äiti."

Vampyyrin pahin kiukku oli ehtinyt laantua siinä samassa kun hän oli kuivannut itseään froteella. Joten hän saattoi kääntyä katsomaan Eli ilman, että hänen silmänsä salamoivat. Toinen kulmakarva kohosi kysyvästi miehen kutsutta häntä äidikseen. Orland ei ollut aivan varma, olisiko pitänyt vittuuntua moisesta kommentista vai vain nauraa. Olihan se kaiketi aivan luonnollista, että ihminen kapinoi vangitsemistaan vastaan. Vittu, hän itse olisi tehnyt enemmänkin kuin vain kapinoinut. Hän olisi yrittänyt varmaan tappaa jokaisen hengittävän tai ei-hengittävän olennon lähietäisyydeltään.
Ehkä hänen pitäisi sittenkin vain antaa ihmisen rauhoittua muutaman päivän ajan ja katsoa sitten tilannetta uudestaan.
”Sitten meidän pitää varmaan kuivata ja pukea sinut”, Orland totesi kietoessaan pyyhkeen lanteilleen. ”Mä käyn hakemassa sulle jotain vaatetta. Mulla ei mene kauhean kauaa, jos pakoa mietit. Saan sut nopeasti takaisin liekaan.”

Eli kohautti olkiaan Orlandin sanoille kuin sanoakseen ettei välittänyt enää tässä vaiheessa pätkääkään olilo hänellä enää vaatteita yllään vai ei. Toinen oli jo nähnyt kaiken mitä hänestä oli nähtävänä ja enemmänkin. Tuo oli koskettanut häntä.
"Minä en hirveästi taida päästä kauemmas vaikka haluaisin.", Eli totesi ja nykäisi edelleen kahleissa olevaa toista kättään. Hän voisi toki yrittää järsiä kätensä poikki, mutta siinä kestäisi parhaimmillaankin muutama tunti, ja vampyyri tuskin oli menossa hakemaan hänelle vaatteita toisesta valtiosta.

"Et niin. Vaikka sä onnistuisitkin jotenkin pääsemään siitä irti, sun matka tyssäis ihan viimeistään tän talon pihalla", Orland totesi aurinkoisesti hymyillen. Olihan ihminen vittuillut hänelle minkä oli kerennyt, joten kaiketi hänelläkin oli oikeus moiseen. Eikä tämä ollut pelkkää vittuilua. Ihminen saisi olla helvetin taitava, jos aikoi päästä Vinin turvatoimien läpi ja oli epätodennäköistä, että tuo pääsi edes ulos talosta. Jokainen ulos johtava ovi avautui vain koodilla ja avaimella, eikä panssaroituja ikkunoita saanut edes auki.

Orland asteli pyyhe lanteillaan omaan huoneeseensa ja suoraan vaatekaapilleen. Nopeasti hän pukeutui ensin itse, ennen kuin alkoi edes etsimään vaatteita lemmikilleen. Orland ei ollut koskaan ollut mikään alusvaatteiden ystävä, joten nytkin hän veti jalkaansa pelkät löysät verkkarit, jotka jäivät lököttämään väljinä lantiolle. Päällensä hän puki mustan hupparin, josta ei vetänyt kiinni edes vetoketjua. Mitä sitä nyt kotona hienostelemaan.
Elille hän valitsi samanlaisen vaateparren, uskoen ettei tuolla ollut niin väliä. Kuitenkin, ennen kuin löi vaatekaapin ovet kiinni hän nappasi mukaansa vielä yhden hihattoman aluspaidan. Olihan ihminen jo todistanut ettei ollut aivan yhtä avoin tapaus kuin hän.
Matkalla hän nappasi mukaansa Vinin huoneesta vielä yhdet käsiraudat ja palasi kylpyhuoneeseen pyöritellen kyseistä helyä sormensa ympärillä.
"No niin. Ei tehdä hommasta yhtään sen epämukavampaa kuin se jo on. Mä irrotan sut kahleista. Saat kuivata ittes ja pukea, mutta muistetaan, että mä olen meistä se vahvempi, nopeampi ja vampyyri", Orland sanoi laskiessaan vaatteet pyykkikorin päälle. Hän otti avaimen ja nojautui ammeen puoleen avaamaan Elin kahletta. Samalla hän vetäisi myös tuon toisen peukalon takaisin paikoilleen. Sen jälkeen hän perääntyi ovelle antaakseen ihmiselle tilaa toimia.

Eli kohautti uudestaan olkiaan kuin sanoakseen, että vampyyri oli oikeassa. Hän hyväksyi täysin sen tosiseikkana, ettei luultavasti tällä kertaa pääsisi karkuun, mutta se ei toki tarkoittanut sitä, että hän luovutti. Hän myönsi olevansa kusessa tällä hetkellä, mutta jos hän näkisi tilaisuuden paeta, hän myös käyttäisi sen. Tai jos hänellä olisi keinot ja tilaisuus tappaa tämä vampyyri, hän käyttäisi senkin, pääsi karkuun tai ei. Eli istui lämpimässä, haalistuvassa vedessä odottaen, kun Orland katosi etsimään hänelle päällepuettavaa, ja kurtisi hieman kulmiaan kun vampyyri palasi käsirautoja heilutellen. Jippii, lisää kahleita. Toisaalta, eipä hän oikeastaan ollut mitään muuta odottanutkaan. Hän ei vastannut mitään Orlandin kommentille. Vampyyrin kumartuessa irroittamaan hänen kahlettaan, Eli veti huomaamattaan syvään henkeä toisen tuoksua. Siihen sekoittui huumaavasti tuon käyttämä saippua, tupakka ja miehen ominaishaju. Eli huomasi pitävänsä tuoksusta.
Saatuaan kätensä vapaaksi ja peukalonsa ikävän kivun saattelemana paikoilleen, Eli nousi hitaasti ja rauhallisesti ammeesta kuin näyttääkseen vuorostaan vampyyrille ettei aikonut tehdä mitään. Hän hieraisi ranteitaan ja ravisteli hieman käsiään, kuin olisi yrittänyt ravistaa kivun pois, ennenkuin otti hänelle tarkoitetun pyyhkeen ja rupesi kuivaamaan itseään perinpohjaisesti. Hänen kalunsa seisoi edelleen valmiudessa, ja nyt tila alkoi jo pikkuhiljaa olemaan kivulias, mutta Eli ei aikonut sanoa asiasta mitään. Hän pukeutui vaatteisiin jotka Orland oli hänelle valinnut, ja ojensi sen jälkeen kiltisti kätensä vampyyrille jotta tuo voisi laittaa hänet rautoihin.

Orland seurasi kädet ristissä rintakehällään ihmisensä kuivattelua ja pukeutumista. Enää hän ei innostunut samalla tavalla Elin rauhallisesta käytöksestä. Hän kaipasi enemmän todisteita siitä, että tuo oli alkanut enemmänkin kuin vain sopeutua tilanteeseen.
Samalla hän katseli miehen paraatikunnossa seisovaa elintä. Ajatus siitä, miten hän voisi helpottaa tuota pakotusta ja tekisi sen mielellään, sai myös hänen housuissaan eloa aikaan. Aivan kuin hänen veitikkansa olisi halunnut ilmoittaa olemassaolostaan kaverilleen ja kertoa, että niillä voisi olla kivaa yhdessä. Mutta koska Eli oli sanonut ettei pidä hänen kosketuksestaan, Orland piti kätensä kurissa. Ja pitäisi vastaisuudessakin siihen asti, että ihminen pyytäisi häneltä toisin.

Eikä Orland voinut olla kohottamatta kulmaansa kun mies ojensi hänelle nätisti käsiään käsirautoja varten. Hänen oli pakko miettiä mitä tuo juoni.
Mitään sanomatta hän kuitenkin kahlitsi Elin toisen ranteen. Käsirautojen toisen pään hän lukitsi omaan käteensä. "No nyt me ollaan nätti pieni paketti. Mitä sä nyt haluisit? Unta? Ruokaa? Tupakkaa?" Orland olisi halunnut ehdottaa myös neljättä vaihtoehtoa, mutta muistutti itseään, että joutuisi hoitamaan sen Vinin kanssa.

Eli yllättyi kun vampyyri ei kahlinnutkaan hänen molempia käsiään, vaan kiinnitti toisen raudanpuolikkaista itseensä. Hän nosti kulmiaan lievästi huvittuneena kääntäessään katseensa Orlandin puoleen.
"No, minulla oli suunnitelmissa että pyydän sinua viemään minut nukkumaan jotta olisin voinut vetää käteen, mutta siihen taisikin nyt tulla muutos.", Eli nosti kahlittua kättään sen verran että se nykäisi hellästi Orlandin kättä, kuin näyttääkseen mistä suunnitelman muutos johtui. Hän hymyili edelleen kuin se hölmö etsivät joka hän oli vielä eilen ollut. Kyllä, hän aikoi leikkiä kilttiä poikaa aina siihen saakka kuin se oli hänen oman terveytensä edunmukaista. Niin kauan, kunnes hänellä olisi tilaisuus käyttäytyä muulla tavalla.

"Tupakka tosin kelpaa aina.", Eli nyökkäsi painoksi sanoilleen ja katsoi vampyyriä kuin odottaen, miten tuo reagoisi hänen käytökseensä. Hän käyttäytyi kuin mikäkin pässinpää, koska ei tiennyt mitä häneltä edellytettiin hengissä pysymistä varten. Pitäisikö hänen käyttäytyä kuin alistuvainen narttu? Taistella vastaan kynsin ja hampain? Hän ei tiennyt, joten kaipa hän kokeili tällä tavalla tikulla jäätä, testaten mikä saisi vampyyrin luottamaan häneen nopeiten.

Orland kohotti kulmiaan Elin vastaukselle, mutta piti suunsa visusti kiinni. Ihminen ei ollut pyytänyt häntä auttamaan, vaan sanoi aikovansa tehdä sen itse, joten hänellä ei ollut mitään syytä innostua tai tehdä mitään muutakaan sen suuntaista. Vain toivoa, että Vin tulisi mahdollisimman pian kotiin ja olisi sillä päällä tai ainakin suostuvainen. Vampyyria kyllä hieman ärsytti ihmisen asenne, mutta hän oli sanonut monta kertaa ettei aikonut tehdä tuolle pahaa, eikä tuo selvästikkään pitänyt hänen kosketuksestaan. Tyytykööt sitten omaansa, jos se oli niin paljon parempi.
”Selvä”, Orland totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.

Hän lähti kävelemään edeltä, eikä aikonutkaan viedä tuota tupakalle, vaan omaan huoneeseensa. Jos tuo halusi mennä ”nukkumaan” niin menkööt sitten. Sama se hänelle oli. Tai ei oikeastaan, mutta tehkööt miten lysti.
Huoneessaan hän sulki ensimmäiseksi oven heidän jälkeensä, ihan vain varmuuden vuoksi. Ei Eli pääsiisi pakenemaan, mutta ei koskaan voinut tietää milloin tuo yrittäisi sitä ja tämä oli helpompaa ilman turhia yrityksiä. Kun ovi heidän jäljessään oli tiukasti lukittu, Orland kaivoi taskustaan avaimen, jolla saattoi avata kahleiden toisen pään. Toisen hän jätti ainoastaan roikkumaan miehen ranteeseen. Tuo sai nyt nauttia uudenlaisesta rannerenkaastaan jonkin aikaa, vaikka se oli täysin hyödytön toisen pään ollessa auki.
”Olehan sitten kuin kotonasi. Huuda kun olet valmis tai tarvitset jotain tai mee sitten vaikka nukkumaan. Mä kuulen kyllä kun sä huudat”, Orland sanoi kääntyen ovelle. ”Tää ovi on lukossa, sekä erikoisvahvistettu ja ikkunassa on panssarilasi, joten älä suotta tuhlaa enrgiaa niiden kokeilemiseen. Mä käyn nappammassa tässä samalla sulle evästä jostain.”
Tämän sanottuaan vampyyri livahti ulos ovesta ja sulki sen takanaan niin, että lukko napsahti varmasti kiinni.

Eli seurasi vampyyriä kiltisti makuuhuoneeseen, ja kääntyi melkein odottaen toisen suuntaan. Hän oli kuvitellut toisen ainakin tarjoutuvan helpottamaan oloaan, sillä eihän hän missään vaiheessa ollut sanonut suoraan, ettei pitänyt siitä. Vai oliko? Eli ei enää tässä vaiheessa ollut varma, mutta omasta mielestään hän ei ollut sanonut inhoavansa toisen kosketusta. Hän oli itseasiassa suunnitellut, että olisi tarjonnut sitä vaihtoehtoa Orlandille, päästää tuo pukille, niin sanotusti, jos se vain nopeuttaisi hänen vapaaksi pääsyään.
Hölmistyneenä hän jäi kuitenkin seisomaan makuuhuoneeseen kädet vapaina, katsomaan suljetun oven perään päätään kallistaen. Kaipa hän oli tehnyt sitten jotain hyvin väärää, tai ainakin sanonut jotain väärää, kun Orland noin vain jätti hänet omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Näin oli tosin parempi, paljon parempi. Ainoa vain, ettei vampyyri ollut jättänyt hänelle tupakkaa. Perkele.
"Voisitko tuoda tupakkaa tullessasi?", Eli huusi oven läpi toivoen, ettei vampyyri ollut ehtinyt liian kauas ja että tuo tosiaankin kuulisi. Sitten hän kääntyikin ympäri tutkaillakseen huonetta paremmin. Ensin hänen täytyisi kuitenkin tehdä housuissaan jokottävälle stondikselle jotain, sillä se alkoi tosiaankin jo sattua. Eli asteli vuoteelle, otti mukavan asennon ja ryhtyi hyväilemään itseään. Nyt kun hän kosketti itseään, hän huomasi ettei se ollut lainkaan yhtä hyvää kuin jonkun toisen tekemänä. Hän tajusi ajattelevansa vampyyrin kylmiä käsiä varrellaan ja sitä tunteiden sekamelskaa joka siitä aiheutui. Helvetti, nyt vampyyri oli jo hänen päänsä sisällä.

Orland laskeskeli, että ihmisellä menisi ainakin jonkin aikaa itsensä tyydyttämiseen, joten hän uskoi voivansa poistua talosta siksi aikaa. Hänen ja Vinin kaapit olivat täydellisen tyhjiä. He olivat unohtaneet jo aika päiviä sitten ne kaikki ilot, joita ruuasta sai. Kaikki tuntui maistuvan tuhkalta kun sitä vertasi vereen, josta kaikki vampyyrit saivat sen todellisen elinvoiman. Eli ei kuitenkaan ollut vampyyri. Tuo tarvitsi ruokaa ja koska Orland oli päättänyt pitää ihmisen lemmikkinään, hänen oli järjestettävä sitä. Mikään kokki hän ei ollut. Ei ollut koskaan ollutkaan, joten hänen oli keksittävä jotain muuta.

Lähtiessään, hän veti hupparinsa viimein kiinni, lippalkin päähänsä ja aurinkolasit silmilleen, miettien mitä ihminen söisi. Talon portailla hän totesi olevansa täydellisen pihalla siitä, mitä ihmiset nykypäivänä vetivät kitusiinsa. Homma alkoi tuntua entistä ongelmallisemmalta. Ensi kerralla hänen täytyisi kysyä, mitä kaveri halusi syödä. Nyt hän ei viitsinyt mennä keskeyttämään tuon puuhia. Vampyyri ei nimittäin uskont voivansa mitään itselleen, jos marssisi keskelle tilannetta, jossa ihminen vetäisi itselleen käteen. Hän mitä todennäköisimmin päätyisi pakottamaan Elin johonkin, mitä tuo ei välttämättä kestäisi.

Vajaan kahdenkymmenen minuutin kuluttua Orland palasi kämpille, mukanaan lähimmästä ravintolasta mukaan pakattuna kolme erilaista voileipää, kokista ja tietysti sitä tupakkaa. Hän sai jo ovella todeta ettei Vivian ollut vielä palannut. Ilmeisesti mies purkaisi siis kiukkuaan, jonkun ystävänsä luona ja siinä saattaisi vierähtää tovi, jos toinenkin. Hän olisi siis kahden ihmisensä kanssa.
Heittäen lippiksensä ja aurinkolasinsa olohuoneeseen, Orland lähti kipuamaan yläkertaan. Hän uskoi, että ihminen oli saanut suoritettua hommansa tähän mennessä. Tuon värkki oli näyttänyt sen verran valmiilta ja kipeältä ettei siihen ollut voinut mennä kauaa. Nyt tyyppi todennäköisesti kaipaisi tyydytyksen jälkeistä tupakkaansa.
Ennen huoneeseen astumista, Orland sulki vaistomaisesti kaikki hengitystiensä, jotta ei vahingossakaan haistaisi ilmassa leijuvaa seksiä ja saisi itse jotain päähän pistoja. Hänen oma erektionsa ei ollut suostunut laskemaan, koko tänä aikana. Eikä hänen aivoistaankaan ollut liiemmin apua, sillä ne tuntuivat käyvän ylikierroksilla. Mielikuvat ja kuvitelmat, joita se turha elin tuotti, ihmisestä nautinnon pauloissa olivat hyvin eläväisiä ja vaikuttivat suoralla linjalla hänen alakertaansa. Tämän jälkeen hän joutuisi todennäköisesti itse ottamaan mallia ihmisestä ja rervehtimään oikeaa kättään.
”Täällä olisi evästä ja tupakkaa.” Vampyyri ilmoitti ovelta kovaan ääneen ja varoi visusti katsomasta peremmälle huoneeseen, jotta ei näkisi ihmistä alastomana.

Kaksikymmentä minuuttia olisi normaalisti ollut enemmän kuin tarpeeksi, mutta hyväiltyään itseään ensin viisi minuuttia, hän oli turhautunut. Eli oli noussut vuoteesta, kävellyt hetken ympyrää ja turhautunut enemmän. Sen jälkeen hän oli asettunut takaisin vuoteelle mukavaan asentoon ja aloittanut alusta. Hän oli lauennut kerran, mutta hänen erektionsa ja himonsa eivät silti tuntuneet ottavan laantuakseen. Hän kirosi sitä mielessään raskaasti, huohottaessaan vuoteella. Hän kaipasi jotain, mutta ei tiennyt aivan varmasti mitä se oli. Oliko se vampyyrin kylmä käsi vaiko kuuma reikä, jäisi arvoitukseksi.
Vielä silloinkin kun ovi kävi Orlandin palatessa kotiin, Eli hyväili itseään. Hän oli puristanut silmänsä kiinni ja yritti käyttää mielikuvitustaan parhaimpansa mukaan. Hän oli haudannut puolet kasvoistaan tyynyihin, veti henkeen niiden omistajan tuoksuja ja veti käteen kuin hänen henkensä olisi siitä riippunut.
Ja sitten ovi kävi, ja Orland oli huoneessa. Eli hätkähti ja jäätyi paikoilleen. Vittu vittu vittu.

Orland seisoi selkä huoneeseen päin ja kuulosteli tarkkaan. Hiljaisuudesta hän erotti selkeänä raskaan, huohottavan hengityksen, mikä tarkoitti joko sitä, että Eli oli juuri lopettanut tai sitten tuo jatkoi yhä. Vampyyrin olisi todella tehnyt mieli kääntyä ja katsoa kummasta oli kyse, sekä tarjota auttava käsi hoitamaan homma. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Edelleenkään hän ei pitänyt itsehillintäänsä riittävän vahvana.

Niinpä vampyyri peruutti muutaman askeleen verran huoneeseen, laski kantamuksensa kangaskassissa lattialle, josta ihminen voisi ne löytää. Samalla hän varoi katsomasta visusti sänkyyn. Varmuuden vuoksi hän sulki vielä silmänsäkin. Hän kyllä löytäisi sokkona ulos huoneesta.
”Jätän sut vielä rauhaan”, Orland mumisi, haparoidessaan takaisin ovelle, siitä huolimatta, että hänen erektionsa olisi kovasti halunnut jäädä tähän huoneeseen.

Nyt kun vampyyri oli samassa huoneessa, Eli toivoi jostain syystä entistä enemmän tuon kosketusta omalla varrellaan. Hänen päänsä oli pyörällä ja häntä inhotti moinen ajatus. Ei siksi, ettei olisi pitänyt miehestä, vaan siksi että tuo oli helvetti vieköön siepannut hänet lelukseen. Se vitutti Eliä niin suunnattomasti, että hän vihasi vampyyriä. Tuo riisti häneltä vapauden ja kutsui sitä hyväksi asiaksi. Mutta nyt hänen tilanteensa oli kuitenkin kivulias, eikä hän uskonut saavansa sitä huippua pelkästään omalla kädellään, jota tarvitsi.

"O-odota..", Eli henkäisi ennenkuin ehti edes tajuta sitä. Helvetti! Hän ei todellakaan halunnut harrastaa seksiä tämän vampyyrin kanssa, hän ei todellakaan aikonut tarjota persettään tuolle kuin kiimainen narttu, joten miksi, voi miksi pyhä jumala sentään hän oli pyytänyt vampyyriä jäämään huoneeseen?
"Taidan..tarvita apua.."