Looking for trouble

Orlandin kysymys oli outo, ja Eli kohotti kulmiaan hämmästyneenä. Hän tarkkaili vampyyrin ilmeitä ja eleitä, miettien, mitä tuo kysymyksellään haki. Halusiko tuo hänen katuvan, vai halusiko tuo kuulla että se oli ollut hänen elämänsä paras hetki? Hän ei vieläkään tiennyt, miksi tämä vampyyri välitti hänestä niin paljon, että uhmasi ystäväänsäkkin häntä puolustaakseen.
"En.", Eli kiskaisi verkkarinsa takaisin ylös ja kaivoi taskusta tupakkansa, nostaen yhden noista syöpäkääryleistä huulilleen ja sytyttäen sen. Hän ei yleensäkkään katunut seksiä, oli se sitten kenen tahansa kanssa. Seksi oli täysin luonnollinen asia, ja se oli helpottanut heidän molempien oloa, joten miksi hänen olisi sitä pitänyt katua? Siksi, koska vihasi vampyyria? Ehkä hänen olisi kuulunut katua, mutta tässä vaiheessa se olisi ollut myöhäistä ja siksi typerää. Tehtyä ei saanut tekemättömäksi, joten hänellä ei ollut mitään syytä varvoa sitä. "Pitäisikö minun?", Eli piti tarkat silmänsä vampyyrissä, tutkiakseen tuon reaktioita.

Vampyyri hymyili kuullessaan ihmisensä vastauksen. Hän ei tiennyt aivan tarkalleen, syytä siihen miksi Eli ei katunut tilannetta, mutta oli siitä huolimatta iloinen. Olisi ollut tyhmää olettaa, että tuolle olisi kehittynyt sieppaajaansa kohtaan muitakin tunteita kuin murhanhimoa, mutta sillä ei ollut väliä.
Orland antautui hetkellisen mielihalunsa vietäväksi kumartuessaan ihmisen puoleen ja antoi tuolle kevyen suukon poskelle. ”En osaa vastata siihen pitäiskö sun, mutta mä en ainakaan halua sitä.” Orland puhui lähellä miehen poskea ja perääntyi vasta sitten.

Hän meni noukkimaan lattialta maahan karisseet farkkunsa, pukeakseen ne takaisin päälleen. Hänen rintakehänsä oli sotkkuinen ja tahmea, mutta siitä selviäisi hupparin sulkemisella ja myöhemmin pikaisella pesulla.
Vampyyri ei ollut ängennyt Elin kanssa yhdessä pesulle sen ensimmäisen kerran jälkeen ja antaisi nytkin tuon hoitaa homman rauhassa. Hänen itse suuntaisi ensimmäiseksi keittiöön ja heidän veripussikätkölleen, jotta saisi näkänsä jälleen hallintaan.

Eli ei juurikaan pitänyt näistä pienistä hellyydenosoituksista, joita vampyyri hänelle jakeli. Hän kuitenkin teki parhaansa, jotta ei näyttäisi sitä ulospäin. Eli ei tiennyt miksi teki niin, mutta hänestä tuntui että se oli tällä hetkellä parasta. Hänen täytyisi esittää, ettei mikään vaivannut häntä. Nyt hän nousi ylös penkiltä, katseli likaantuneita vaatteitaan ja huokaisi puhaltaen savua ulos keuhkoistaan. "Menen suihkuun.", Eli totesi lyhyesti suunnatessaan kohti portaita pois kellarista. Tuhkakuppi löytyi hänen onnekseen melkein joka huoneesta, joten matkalla yläkertaan kohti suihkua, eli saattoi tumpata tupakkansa jämät yhteen matkan varrella sijaitsevaan tuhkakuppiin.

Kuinka monta päivää hän tulisi vielä kestämään? Kuinka kauan hän voisi koetella rajojaan Vinin kanssa, ennenkuin vampyyri saisi tarpeekseen ja tekisi hänestä selvän? Ei ainakaan muutamaan päivään, kiitos Orlandin joka oli taas syöttänyt hänelle omaa vertaan. Vin tuskin halusi hänen muuttuvan. Päästyään suihkuun Eli riisuutui nopeasti, heittäen likaantuneet vaatteensa pyykkikoriin, ennenkuin nousi ammeeseen ja avasi suihkun hanan.
Peseydyttyään nopeasti Eli nappasi pyyhkeen ympärilleen, ja asteli suoristan tietä Orlandin makuuhuoneeseen, ja kaapista hän nappasi itselleen nopeasti uudet vaatteet. Ainoa huonopuoli oli se, ettei Orland käyttänyt boksereita, ja Eli olisi kaivannut sellaiset. Pukeuduttuaan hän heittäytyi selälleen vuoteelle, sytytti itselleen tupakan ja jäi tuijottamaan kattoa.

Orland nyökkäsi Elille tuon ilmoittaessa menevänsä suihkuun. Aivan kuten hän oli ounastellutkin. Hän sai nopeasti housut jalkaansa ja hupparinsa kiskotuksi kiinni. Oli turhaa provosoida talossa edelleen liikuskelevaa Viniä entisestään esittelemällä hänen ja Elin lemmenleikkien jäännöksiä. Pukeuduttuaan Orland seurasi Eliä portaikkoon, mutta kääntyi tasanteen jälkeen toiseen suuntaan, keittiöön.

Avattuaan jääkaapin oven ja ottaessaan sisältä yhtä veripussia, hän pani merkille hyllyjen tyhjyyden. Eli oli kuluttanut ruokavarastojaan parissa päivässä enemmän kuin Orland oli aluksi laskeskellut. Tosin hänellä ei ollut juurikaan käsitystä siitä, kuinka paljon ihmiset yleensä söivät, joten hn oli itse arvioinut mitä todennäköisimmin väärin. Oli miten oli. Lopputulema oli kuitenkin se, että hänen oli aivan ehdottomasti käytävä kaupassa. Eihän hän halunnut lemmikkinsä nääntyvän nälkään. Varsinkin kun ihminen tuskin arvosti vampyyreille tarkoitettuja kerta-annoksisi pakattuja, pieniä pussukoita, jotka sisälsivät todellista elämäneliksiiriä.

Orland imi pussista verta ja suuntasi askeleensa ulko-ovea kohti. Eteisessä hän mietti hetken aikaa, uskalsiko jättää Vinin ja Elin akhdestaan asuntoon. Hänellä ei tosin ollut juurikaan muuta mahdollisuutta. Vin ei suostuisi lähtemään ihmiseen liittyville asioille ja Eliä Orland ei ollut vielä valmis viemään uudelleen ulkomaailmaan.
Hän päätti olla mahdollisimman nopea, heittäessään tyhjän veripussin roskikseen ja ryhtyi kiskomaan kenkiä jalkaansa.

Viimein puolituntinen oli ollut Vinille yhtä helvettiä. Hän oli vittu kuullut kaiken. Jokaisen voihkaisun, sanan ja jopa sen, kuinka Orlandin kettingit olivat kilisseet kaksikon liikkeiden tahdissa. Hän olisi halunnut rymistellä alas ja repiä ihmisen irti Orlandista, ja nyhtää tuosta sen jälkeen irti pieniä palasia, kunnes jäljellä olisi vain luut. Mikä vittu siinä ihmisessä kiehtoi niin ettei toinen vampyyri tuntunut kyllästyvän siihen millään ja päätyi vielä sekstailemaan tuon kanssa.
Vin tunsi menettäneen ainoan valttikorttinsa nyt, kun Eli ja Orland olivat viimein päätyneet harrastamaan sitä itseään. Tähän asti hän oli ollut ainoa, joka oli pystynyt tyydyttämään Orlandin kyltymättömän seksinnälän. Ja nyt hän joutui kilpailemaan huomiosta jonkun perkeleen puusta alas laskeutuneen, karvattoman apinan kanssa.
Ei kovinkaan ihanteellinen tilanne.

Silloin Vin kuuli selkeääkin selkeämmin ulko-oven käyvän.
Se sai hänet heräämään synkistä ajatuksistaan tähän hetkeen. Oliko Orland lähtenyt ulos? Oliko hän kenties kahden ihmisen kanssa?

Tupakan savu leijaili rauhallisesti ylös kohti kattoa ennenkuin katosi ja haihtui ilmaksi. Eli seuraili näitä kiekuroita laiskasti makoillessaan selällään vuoteella. Hän mietti viimeisiä muutamia päiviä, jotka oli viettänyt tässä talossa lukittuna. Aika kävi pitkäksi, ja vaikka hän saisikin nukkua enemmän, hän ei tehnyt sitä kuitenkaan tarpeeksi. Hän todellakin oli vanki, vaikka saikin liikkua asunnossa suht vapaasti. Hän sai ruokaa, juotavaa, tupakkaa, suihkun, vuoteen.. Kaikki mitä ihminen nyt saattoi kaivata, paitsi vapautta. Hän oli kuitenkin sisäistänyt tilanteensa omasta mielestään aika hyvin. Hän oli ehdottoman tarkasti käynyt jokaisen ikkunan ja oven läpi, heti kun sai siihen tilaisuuden, ja tullut siihen tulokseen, että itsekseen hän ei täältä poistuisi. Eli oli tosin varma, että enemmin tai myöhemmin Orland veisi hänet ulos, kokeiluna, ja silloin hänellä olisi tilaisuutensa karata. Hänen piti vain olla kiltti poika siihen asti.

Ulko-oven ääni sai hänet havahtumaan ajatuksistaan hereille. Kumpi vampyyreistä oli lähtenyt ulos? Eli saattoi vain toivoa, että Vin oli lähtenyt vetämään päätään täyteen, niinkuin hänen ensimmäisenä yönään täällä. Tosin siinäkin oli huonot puolensa, Vinin pistäessä kunnon eläimelliset orgiat pystyyn aina palatessaan kotiin. Eli ei välittänyt kuunnella sitä. Hänen pitäisi pyytää korvatulpat Orlandilta kunhan tuo seuraavan kerran kävisi kaupassa. Eli käänsi kylkeää ja karisti tuhkaa savukkeestaan yöpöydällä olevaan astiaan. Oli tylsää vain maata paikallaan, ainoana seuranaa lakanoista lähtevä kahina.

Vin oli ravannut ympäri omaa makuuhuonettaan, kuluttanut kehää lattiaan ja toivonut, että hänen omien jalkojensa tömähdykset olisivat hieman peittäneet, Orlandista ja ihmisestä lähteviä ääniä. Nyt hän oli kuitenkin seisahtunut paikoilleen ja kuunteli. Hän kuunteli asunnon näennäistä hiljaisuutta ja hyvin nopeasti hän tavoitti etsimänsä. Tupakan tuhoamien keuhkojen hiljaisen rahinan ja selvän, vahvan sydämen sykkeen. Hän oli totta tosiaan kahden ihmisen kanssa.
Nyt oli mietittävä, miten hän hyödyntäisi tämän uuden tilaisuuden. Hänellä ei välttämättä olisi kovinkaan kauaa aikaa vietettäväksi ihmisen kanssa. Nuljaketta ei lisäksi voisi edes tappaa, jotta siitä pääsisi eroon, sillä Orland oli antanut tuolle vertaan. Tappamalla ihmisäpärästä ei pääsisi eroon.
Hakkaaminenkin tuntui hieman liian rauhanomaiselta vaihtoehdolta. Ihminen todennäköisesti toipuisi kaikin puolin kunnon selkäsaunasta. Sen sijaan se vain kasvattaisi tuon vihaa häntä kohtaan. Hän olisi hyvin nopeasti tise vaarassa, jos vain hakkaisi ihmisen.
Henkiset taraumat sen sijaan olivat asia erikseen.

Vin kehitteli suunnitelmansa nopeasti ja lähti sitten omasta huoneestaan. Hän suuntasi suorinta tietä Orlandin huoneeseen. Hän oli nopea niin kuin vampyyrit yleensä. Ovi oli hetkessä lukossa ja hän hajareisin ihmisen päällä. Vin asettui mukavasti sen lantion päälle ja lukitsi heikot kädet pään yläpuolelle.
”Hei. Oliko ikävä?” Vin kehräsi tyytyväisenä tilanteeseen. ”Kuulin mitä teitte tuolla kellarissa. Taisit tykätä Orlandin tiukasta perseestä? Vai?”
Vin halusi kätensä vapaaksi, jotta voisi tehdä ihmiselle erinäisiä asioita. Onneksi hän oli järjestellyt heidän asuntonsa juuri vastaavanlaisia tarkoitusperiä varten. Tosin kohteen oli tarkoitus olla joku muu kuin ihminen, mutta ainakaan tuo ei pääsisi hänen kahleistaan karkuun.

Hän ehti taas vaipua ajatuksiinsa. Hiljaisuuden tuomaan seesteisyyteen vaipuminen oli kuitenkin virhe, sillä seuraavassa hetkessä Eli tajusi olevansa selällään, kädet lukittuina päänsä päälle ja Vin hajareisin yllään. Elin ilme muuttui siinä samassa murhaavaksi kun hän sai toisen silmät näkökenttäänsä. "Suksi vittuu, Vin.", Eli ärähti ja ryhtyi rimpuilemaan tuon otteessa. Hän ei tosiaankaan halunnut aiemman toistoa, hän ei halunnut yhtään myrkkyä omaan kehoonsa enempää, ei halunnut puremisesta aiheutuvaa pientä kipua. Voi, jospa se vain jäisikin siihen..

"Päästä irti, Vin.", Eli näytti tuskastuvan kun vampyyri ei näyttänyt hievahtavankaan hänen päältään, ei vaikka hän teki mitä. Millä ilveellä hän saisi itseään monta kertaa vahvemman vampyyrin muka irroittamaan otteensa? Ja kannattiko hänen edes pullikoida vastaan? Tiedä vaikka kaikki tämä olisikin ollut Vinille vain kivaa leikkiä, ja hän pääsisi helpommalla jos vain alistuisi ja olisi kiltisti?

Ilme vampyyrin kasvoilla venyi rumaan virneeseen, kun hän tunsi miten ihminen yritti rimpuilla hänen otettaan vastaan. Se oli täydellisen hyödytöntä ja tämä maan matonenkin todennäköisesti tiesi sen, mutta ei vain suostunut sisäistämään sitä.
”Mites nyt suu pannaan kun ihanainen Orland ei olekaan sinua pelastamassa, ison ja pahan Vin-sedän kynsistä?” Pieni, mutta harvinaisen tyytyväinen kehräys kumpusi vampyyrin sisältä, tuon ottaessa Elin kädet toiseen omistaan. Hän nojautui eteenpäin ja ryhtyi kaivamaan esiin patjan alle piilotettuja, sänkyyn tukevasti kiinnitettyjä kahleita. ”Mitä, jos me pidettäisiin hiema hauskaa sillä aikaa kun Orland on asioilla?”
Nopeasti ja hyvin tottuneilla otteilla hän kiinnitti Elin kädet kahleisiin. Aivan yhtä tottuneena ja vanhoihin tapoihinsa kangistuneena hän kokeili kahleiden pitävyyttä. Samalla se toimi todisteena ihmiselle, että tuo olisi seuraavassa hetkessä täysin hänen armoillaan.
”Onko Orland kertonut sinulle millaisesta seksistä minä pidän?”

Kun ihminen oli tiukasti kiinni käsistään, Vin saattoi nousta pois tuon päältä. Varoen mahdollisia potkuja, jotka osuessaan vain kasvattaisivat hänen vitutustaan. Hän kiskaisi äkkiä löysät verkkarit pois ihmisen yltä, ennen kuin ryhti kahlitsemaan tuon jalkoja. Samaan aikaan hän vihelteli samaan tapaan, kuin olisi täyttänyt ristikkoa.

Eli irvisti rumasti ja puri poskeaan pitääkseen kielensä kurissa. Hän ei ollut tottunut nielemään tälläistä paskaa, mutta Vinin sanat kolahtivat kovaa hänen ylpeyteensä. Niin, Orland ei ollut paikalla pelastamassa häntä. Helvetti, että sapettikin kun tarvitsi jonkun toisen apua tälläisessäkin asiassa.
Ja samassa hänestä tuntui, kuin huone olisi muuttunut kymmenen astetta kylmemmäksi. Vinin sanat hauskanpidosta kylmäsivät häntä tavalla, joita vain traumatisoituneet saattoivat tuntea. Eli muisti aivan liian hyvin, kuinka joku oli puhunut hänelle melko samanlaisilla sanoilla monia vuosia sitten. Ja sitten hän olikin taas jo kahleissa. Eli nykäisi niitä niin kovasti kuin pystyi, tuloksetta.
"Hei, Vin.. Tämä alkaa olla kaukana hauskasta vitsistä.", Eli murahti vastauksesti Vinin kysymykseen. Hän yritti kohoittaa polvensa iskeäkseen vampyyriä sillä selkään, mutta tuo ehti nousta hänen päältään vallan mallikkaasti ilman iskuja. Ja seuraavaksi hänen housunsa olivat poissa. Ei helvetti. Ei vittu. Ei. Ei. "Lopeta, Vin. Ihan tosi.", Eli riuhtoi epätoivoisesti jalkojaan estääkseen vampyyria kahlitsemasta niitä.

Vin naurahti kolkosti kuullessaan ihmisen mielipiteen tilanteesta. Hän tarttui raudanlujalla otteella kiinni toiseen huitovaan jalkaan ja naulasi sen kiinni patjaan. Kun hän erotti ihmisen äänessä pienen epätoivon ja paniikin, jollaista ei ollut aiemmin kuullut, hän vilkaisi tuon suuntaan nähdäkseen tuon kasvot.
Voisiko olla, että ihminen olisi otettu väkisin ennenkin? Trauma suorastaan hehkui ja loisti tuota kuin merkkivalo. Se sai vampyyrin tosin virnistämään entistä ilkeämmin. Häntä ei kiinnostanut lainkaan, mitä ihminen tästä saisi tai onnistuisiko hän repimään auki jotain vanhoja haavoja. Vittu, hän oli vampyyri. Ihmisten naurettava hauraus ei ollut hänen ongelmansa.

”Tämä ei olekkaan vitsi”, Vin totesi keskittyen jälleen ihmisen jalkojen kahlitsemiseen. Hän otti toisen jalkopäähän kiinnitetyn kahleen ja lukitsi sen nilkan ympärille. ”Se, että Orland raahasi sinut tänne ja paapoo sinua kuin mitäkin koiranpenikkaa, on vitsi. Tämä on totisinta totta.”
Toinenkin jalka oli nopeasti alta pois hoidettu ja ihminen makasi kahlehdittuna X-asentoon, täysin hänen armoilleen. Tämä oli itseasiassa harvinaislaatuinen tilanne, sillä ensimmäistä kertaa, tämän kyseisen ihmisen näkeminen ei varsinaisesti vituttanut häntä.
Nopeasti hän kävi varmistamassa, että ovi oli varmasti lukossa, eikä Orland pääsisi keskeyttämään heitä, jos sattuisi palaamaan kotiin kesken kaiken.
”Aloitetaanko sitten?” Vin kysy kääntyessään takaisin ihmisen puoleen.

Tähänkö hänen onnensa sitten loppuikin? Hän oli vuosikausia koetellut omia rajojaan, uteliaisuuttaan, nähdäkseen kuinka pitkälle voisi mennä ennenkuin joku napsahtaisi. Hän vain ei ollut koskaan odottanut, että tämä olisi se lopputulos, jonka hän joutuisi kohtaamaan. Tämä oli hinta siitä, ettei hän varonut sanojaan, vaan työnsi muita syvemmälle ärtymykseen kunnes oli liian myöhäistä. Vinin kanssa hänen ei tosin ollut tarvinnut tehdä paljoa, sillä vampyyri oli vihannut häntä ensimmäisestä sekunnista lähtien ihan ilman syytä. Tai olihan tuolla syy, tuon vaimoke piti uudesta lelustaan enemmän kuin aviomiehestä, joka oli ihan hyvä syy vittuuntua. Hän vain tosin ei halunnut maksaa siitä, että Orland oli tehnyt oman päänsä mukaan. Hänhän oli jo valmiiksi uhri.

"Ihan tosi, lopeta. Tää ei hyödytä sua mitenkään.", Eli puhui nopeasti, hätiköiden. Hän yritti epätoivoisesti muuttaa vampyyrin mieltä tuon aikeista, niin epätoivoisesti että puhui kuin katujen kasvatti, slangilla. Eli pyrki aina puhumaan siististi, vaikka nykyaikana se oli luultavasti harvinaisempaa ja omituisempaa, mutta hän halusi pitää yllä tiettyä imagoa. Nyt hänen imagonsa kuitenkin särkyi, sillä enemmän kuin mitään muuta, hän halusi välttää raiskatuksi tulemisen uudestaan. Se nöyryytys ja likainen olo joka hänellä oli ollut jälkeenpäin..se häpeä. Ne olivat kuin tahra jota hän ei saisi pestyä pois. Ja nyt Vin aikoi tahrata hänet uudelleen.

”Oot oikeassa. Tästä ei ole mulle mitään varsinaista hyötyä”, Vin myönsi, ryhtyessä avaamaan omia housujaan. Hän suorastaan nautti ihmisen epätoivoa kuultavista sanoista, sekä aneluista. Jossain vaiheessa hän oli miettinyt, että sitoisi tuon suunkin. Hän ei halunnut kuitenkaan jättää yhtään anelua kuulematta. ”Sen jälkeen kun on elänyt melkein vuosituhannen, oikeastaan jo muutaman sadan vuoden jälkeen, sitä oikeastaan lakkaa ajattelemasta omaa hyötyään ja tekee just niin kuin huvittaa.”
Vin potki housut tieltään ja heitti paidan niiden perään. Kuten Orlandkaan, hänkään ei käyttänyt boksereita. Hän ei tosin erityisesti nauttinutkaan tilanteesta, joten ihminen saattoi nähdä hänen kalunsa roikkuvan velttona omalla paikallaan. Siihen tulisi kuitenkin nopeasti muutos.

”En mä kuitenkaan ole ihan niin ilkeä, kun sä kuvittelet”, Vin sanoi noustessaan vuoteelle polvilleen. Istuessaan tukevasti omien jalkojensa päällä, hän ryhtyi hyväilemään itseään, jotta saisi suostuteltua vehkeensä paraatikuntoon. Hänelle tämä oli sama kuin olisi nainut nukkea, ilman mitään intohimoa. Tosin tämän tarkoitus ei ollut pelkästään oma tyydytys, vaan ihmisen tahraaminen ja trauman aiheuttaminen. Onneksi, joku oli joskus hoitanut jo valmistelut, jolloin tämä kerta olisi ihmiselle entistä kivuliaampi. ”Tietty mä haluan, että säkin nautit tästä. Eiks se ole jo reilua?”
Hän pysyi hetken hiljaa paikoillaan, antoi ihmisen sisäistää sanansa ja antoi niiden myötä tulevan pelon kasvaa hetken aikaa. Vasta sitten hän kumartui tuon ylle ja iski hampaansa kaulasuonen lävitse. Tällä kertaa hän ei juonut, laski vain myrkkynsä sisään ja odotti, että se alkaisi vaikuttamaan, hyväillen samalla innottomasti itseään.

Helvetti, hän ei saisi selvästi Viniä muuttamaan mieltään pelkillä sanoilla, tai varmaan millään muullakaan. Eli ei kuitenkaan suostunut siihen, hän ei halunnut suostua siihen että olisi pelkkä uhri. Jos Vin tosiaan aikoisi raiskata hänet, hän tekisi tuolle selväksi ettei ollut luovuttaja. Hän taistelisi vastaan niin paljon kuin pystyisi.
"Anna mennä sitten, impotentti. Katsotaan mihin susta on. Ja kun sun rakas pikku Orland kuulee tästä, taitaa tulla avioero.", Eli suorastaan sylkäisi sanat suustaan tuntiessaan hampaat kaulallaan. Tässä asetelmassa ei ollut mitääb reilua. Kaikkein vähiten hän halusi nauttia tästä. Kaiken kaikkiaan se tässä oli juuri pahinta, että Vin pakotti hänen kehonsa reagoimaan ja nauttimaan haluamallaan tavalla, eikä Elin omalla mielipiteellä ollut väliä. Eli tunsi kuinka myrkky lähti veren mukana kiertämään muualle elimistöön, kuinka se sai hänen hengityksensä tihentymään ja sydämen hakkaamaan nopeammin. Se saavutti pian hänen jalkovälinsä, ja sai aikaan polttava paineen. Eli tunsi kuinka hänen kalunsa ryhtyi kovettumaan jo pelkästään myrkyn vuoksi. Hänen päänsä tuntui sumealta ja himontäyteiseltä. Ja silti hän halusi pois. Eli ryhtyi riuhtomaan kahleitaan päästäkseen pois.

Vampyyri tuhahti kylmästi ihmisen viimeisille sanoille ennen kuin tuo alkoi huohottamaan himosta, jota ei tahtonut tuntea.
"Teen tässä palveluksen myös Orlandille. Hän oppii ettei mihinkään noin hauraaseen kannata kiintyä ja tuhlata aikaansa", Vin sanoi asettuessaan ihmisen jalkojen väliin. Myrkky oli yksi niistä vähistä asioista, joilla hän aikoi helpottaa ihmisen oloa. Tämä ei ollut seksiä. Tämä oli raiskaus, sen puhtaimmassa muodossa. Vin kuitenkin halusi ihmisen nauttivan tahtomattaan ja laukeavan. Se täydellistäisi nöyryytyksen. Siitä syystä, samaan aikaan kun hyväili ja valmisteli itseään, hän työnsi sormensa tuon sisälle. Tämä ei saisi sattua liikaa, koska muuten ihminen ei nauttisi.
Hän työnteli sormeaan ihmisen sisään verkkaisella tahdilla, ilman sen suurempaa mielenkiintoa ja huolehti samalla, että onnistui stimuloimaan sitä nautinnollista pistettä aivan suolen etuseinämässä.

"Aargh! Ei! Älä!", Eli huudahti kauhusta tuntiessaan sormen työntyvän sisäänsä. Hän jännittyi täydellisesti, ja tunsi kuinka hänen suolensa suorastaan imi sormea sisäänsä, siitäkin huolimatta ettei hän halunnut. Hän myös tunsi paineen, ja sen, kuinka se hiljakseen suli nautinnoksi, nautinnoksi jota hän ei myöskään halunnut. Avuttomat voihkaukset pakenivat yksitellen hänen kurkustaan, vaikka Eli kuinka yritti tukahduttaa ääntään puremalla huultaan. Ei, hän ei halunnut tätä. Eli tunsi kyyneleiden polttelevan silmiään, ja puristi silmänsä kiinni jotteivat ne pääsisi karkaamaan. Hänhän ei perkele vieköön itkisi, ei tämän vampyyrin nähden. Vaikka hän kuinka yritti vastustella ja rimpuilla irti, se oli täysin turhaa. Kahleet pitivät hänet paikoillaan jotta hän voisi kärsiä rauhassa nöyryytyksensä. Hänen taistelutahtonsa oli kadonnut sillä samaisella sekunnilla, kun sormi oli työntynyt hänen sisäänsä.

Ihmisen pyynnöt ja anelut menivät täydellisest kuuroille korville. Vampyyri kyllä kuuli ne ja nautti niistä, mutta ei tehnyt mitään helpottaakseen tuon oloa. Tai teki, mutta ei ihmisen pyytämällä tavalla. Hän jatkoi tuon hyväilyä määrätietoisesti, ensin yhdellä sormella, kunnes lopulta työnsi sisään toisenkin. Kaikkein mieluiten hän olisi satuttanut ihmismiestä, repinyt ja raastanut tuon, mutta tämä toimi paremmin. Lisäksi hänellä oli mahdollisuus tällaiseen harvinaislaatuiseen häpäisemisen muotoon, joten miksi hän ei käyttäisi tätä.
Oman käden vakaa ja varma kosketus alkoi tuntua hiljalleen hänen jalkojensa välissä. Elin nousi pystyyn, vaikkakin hieman vastahakoisesti. Ihmisen raiskaaminen ei ollut Vinistä missään määrin kiihottavaa, joten täydelliseen paraatikuntoon hän sitä tuskin koskaan saisikaan. Tämä sai siis riittää.

Samassa Vin kuuli ulko-oven käyvän uudelleen, mikä tarkoitti sitä, että Orland oli kotona. Hieman väärään aikaan, mutta eipä tuo pääsisi heidän väliinsä. Makuuhuoneen ovi oli lukossa ja vampyyrin kestävä, joten Orland oli ja pysyi sen toisella puolella.
”Voihkihan vähän. Kerro kuinka paljon pidät tästä”, Vin murisi, lisäten ihmisen sisään kolmannen sormen.
Koska Orland oli tullut kotiin, hän kumartui antamaan ihmiselle ylimääräisen annoksen omaa myrkkyään puremalla tuota kaulan toiseen sivuun. Samaan aikaan hän hieroi sitä tiettyä pistettä ihmisen sisällä entistä ponnekkaammin yrittäen kirvoittaa tuon huulilta muutaman kunnollisen voihkaisun. Ihan vain Orlandin iloksi.

Ei, ei näin. Hän ei halunnut tätä näin. Oman huohotuksensakkin alta hän kuuli oven käyvän, ja samassa tuntui siltä, kuin hänen äänihuulensa olisivat lamaantuneet. Tämä sai aikaan sen, että muistot nuoruudesta ja aiemmasta raskauksesta palautuivat lähes yksityiskohtaisesti hänen mieleensä.

"Anna mennä, huuda vaan. Ei sua kukaan tuu auttaa. Huuda vaan, ni kaikki tulee vaan kattomaan ja nauramaan sulle.", Blondi mies kuiskasi hänen korvaansa työntyessään hänen sisäänsä yhä uudestaan ja uudestaan. Hän ei pystynyt huutamaan, ei vaikka olisi halunnutkin. Itku kuristi hänen kurkkunsa kasaan ja ainoa ääni mikä hänen suustaan lähti olivat tukahtuneet karhea nyyhkäykset.

Samanlaiset karheat huokaukset pakenivat hänen huuliltaan nytkin, kun Vin upotti häneen kolmannen sormensa ja lisään myrkkyä. Eli heitti päänsä toiselle puolelle tyynyä ja puri huultaan. Hän ei halunnut että hänelle naurettaisiin. Mutta karhea, hätääntynyt voihkaisu toisensa jälkeen pakeni hänen huuliltaan kuitenkin siinä vaiheessa kun myrkky alkoi vaikuttaa. Elin silmät sumenivat kyynelistä hänen avattuaan ne. Tämä oli niin nöyryyttävää..
"Lo..peta.."

Orland riisui parhaillaan eteisessä kenkiä jaloistaan ja kuulosteli hajamielisenä talon ääniä. Päällisin puolin talo vaikutti rauhalliselta. Vin ei ollut siis lähtenyt haastamaan uudelleen riitaa Elin kanssa, kun hänen silmänsä oli välttänyt. Mikä oli hyvä. Hän oli tarkoituksella pitänyt kiirettä ostosten kanssa, jotta pääsisi mahdollisimman nopeasti Elin avuksi, jos tarve olisi vaatinut.
Kahleiden kolina sai hänet jähmettymään ja vampyyrin aistit heräämään. Kylmät, kauhun väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin, kun hän jäi hetkeksi kuulostelemaan merkkejä siitä ettei kaikki ollut niin hyvin kuin aluksi oli näyttänyt.

Kun vain hetkeä myöhemmin kuului Elin aneleva ääni pyytämässä jonkin loppumista, Orland juoksi suorinta tietä portaisiin ja rymisteli makuuhuoneensa ovelle. Kauhukseen hän sai huomata sen olevan lukossa. Hän yritti muutaman kerran ravistella oven kahvaa, ihan vain varmistaakseen ettei se ollut vain jumissa.
”Eli? Eli? Oletko kunnossa? Mitä siellä tapahtuu?” Orland toivoi että kuvitteli kaiken. Hän toivoi ettei Vin ollut huoneessa tekemässä yhtään mitään Elille.
”Älä huoli kaveri! Mä pidän sun lemmikistä oikein erityisen hyvää huolta!” Kun Orland kuuli Vinin vastaavan, maa tuntui katoavan hänen jalkojensa alta. Hän päätyi ravistelemaan ovea yhä voimakkaammin toivoen, että se antaisi jostain syystä periksi. ”Vin! Lopeta, mitä ikinä teetkin ja avaa ovi!”

Vinin oli pakkko hieman nopeuttaa suunnitelmaansa. Vaikka oli oiken, että Orland saisi opetuksen, hän ei halunnut piinata ystäväänsä turhan takia. Vampyyri kuulosti tuskastuneelta tilanteeseen ja jopa hieman pelokkaalta, mikä oli vähintäänkin häpeällistä tilanteen huomioonottaen.
Vin ujutti sormensa ulos ihmisen sisältä. Hänen oma elimensä seisoi sen verran tukevasti, että homma hoituisi niin kuin kuuluisi, joten hän voisi aloittaa. Vampyyri asettui ihmisen ylle ja ryhtyi sovittelemaan itseään sormien tilalle. Hän ei juurikaan pidätellyt itseään, työntyessään ihmisen sisään.

Eli ei enää osannut erottaa Orlandin ääntä, kaikki mitä hän kuuli oli Vinin irvailu, ja päässään soivat muistojen äänet, kuviteltu nauru joka oli aivan liian todellista ollakseen pelkkää mielentuotosta.
Seuraavaksi Eli tajusi huutavansa itse. Huutoon sekoittui kasa nautintoa ja kipua, joka tuntui repivän hänet pieniksi palasiksi. Eli tajusi etäisesti anelevansa käheästi, hän pyysi Viniä lopettamaan, hän pyysi tuota jatkamaan. Hänen päänsä oli raskas ja hutera. Päälimmäinen tunne oli kuitenkin häpeä. Hänet oli tahrattu. Jälleen. Eli yritti vain heikosti vastustella enää tässä vaiheessa, hänen kehonsa hukkuessa nautintoon. Hänen päänsä oli niin sekaisin myrkystä, ettei hän tiennyt enää, anellakko Viniä lopettamaan vain työntymään entistä rajummin hänen sisäänsä. Eli inhosi tätä, jossain syvällä myrkyn alla, hän toivoi kuolevansa ja yritti kieltää kehoaan nauttimasta. Se ei toiminut. Eli tunnisti järjettömän mielihyvän ryhtyvän luomaan orgasmia hänen palleissaan, puristava tunne joka oli niin miellyttävä.

Orland lopetti oven ravistelemisen siinä vaiheessa kun kuuli Elin huutavan. Sen sijaan hän ryhtyi hakkaamaan ovea nyrkeillään, kuin se olisi voinut antaa periksi niiden alla. Elin äänet saivat aikaan tunteen, joka oli kuin joku olisi kaatanut jääkylmää vettä hänen päälleen. Hän halusi auttaa ihmistään, repiä Vinin irti tuosta ja hakata ystäväänsä, kunnes tuon pään tilalla olisi jäljellä enää veristä muusia. Hän ei ollut käsittänyt, että Vin voisi lopulta päätyä tällaiseen ratkaisuun. Ei hän ollut osannut edes kuvitella, että Vin saattaisi vihata ihmistä näin paljon.
”Vin! Päästä minut sisään! Ovi auki!” Orland vihasi tätä voimattomuuden tunnetta. Helvetti, hän ei ollut joutunut kovinkaan montaa kertaa vampyyriksi muuttumisensä jälkeen tällaiseen tilanteeseen ettei yksinkertaisesti pystynyt tekemään mitään. ”Vittu Vin! Jos sä et nyt lopeta, m tapan sut!”

Viniä eivät juurikaan Orlandin uhkaukset pelottaneet. Tuo sanoi mitä sylki suuhun toi, saadakseen heitä erottavan oven auki. Vampyyri rauhoittuisi kun tilanne olisi ohi. Olihan tuon pakko.
Hän sulki Orlandon huudot pois mielestään ja eskittyi työntymään ihmiseen tasaisen tappavaan tahtiin. Suurimmaksi osaksi hän katsoi, että ihminen hänen allaan nautti. Mutta ei voinut täysin vastustaa kiusausta ja olla satuttamatta tuota. Tuon oli tarkoitus kärsiä, nautinto oli vain osasi sitä, mutta pieni kipu tuskin tekisi pahaa. Työstäessään miestä lantiollaan, hän vei kätensä heidän väliinsä ja ryhtyi hieromaan kovettunutta elintä, jotta saisi tuon laukeamaan mahdollisimman nopeasti. Ei hänen ollut tarkoitus pitkittää tätä. Tärkeintä oli, että päämäärä tulisi saavutetuksi.

"Eih..älä..lisää.. lopeta..", Eli aneli tietämättä mitä oikeastaan halusi. Hän halusi tämän olevan jo ohi, hän halusi päänsä selväksi myrkystä, joka piinasi hänen kehoaan ja voimisti tuntemuksia pelkästään hyviksi. Hän tunsi päänsä ehkä hieman selkeämmäksi, hän kuuli Orlandin huutavan ja oli siitä pelkästään tyytyväinen. Hyvä, toivottavasti tuo toteuttaisi uhkauksensa ja tappaisi Vinin, muussa tapauksessa hän tekisi sen itse. Hän ei ehkä ollut tarpeeksi vahva, niinkuin vampyyri, mutta jotenkin hän sen tekisi. Eli virnisti kolkosti maatessaan Vinin alla, voihki nautinnosta joka ravisteli ja poltti hänen kehoaan. Kyllä vain, hän tekisi sen.
Jos ei muuten, hän heittäisi menemään turhan ihmisyytensä ja ryhtyisi vampyyriksi.
Eli tunsi selkänsä kaareutuvan, aivan kuin ajatus muuttumisesta olisi ollut erityisen nautonnillonen, mutta tajusi lopulta sen johtuvan siitä, että Vin pumppasi häntä lähemmäs kohti orgasmia. Tuo halusi siis hoitaa homman nopeasti, aivan kuten hänkin, ja Eli yritti keskittyä pelkkään nautintoon, ihan vain sen takia että sillä tämä loppuisi. Se ei oikeastaan ollutkaan niin vaikeaa kuin hän oli ajatellut.
Ja hän laukesi huutaen, lisää anellen.

Vin tunsi sanoinkuvaamatonta kuvotusta ihmisen anellessa hänetä lisää. Hänen olisi tehnyt mieli lyödä niin, että tuon tajunnantaso hämärtyisi ja tuo pitäisi suunsa kiinni. Se söisi hänen toiminnaltaan kuitenkin tehoja ja hän tarvitsi kaiksen sen hyödyn mitä tällä tilanteella oli tarjottavanaan. Muuten hän olisi liannut itsensä täysin turhaan.

Kun ihminenlähti laukeamaan Vin heittäytyi pois tuon päältä. Rajansa kaikella ja hän ei halunnut missään nimessä saada päälleen tuon himon nesteitä. Lisäksi hän oli saavuttanut päämääränsä, saanut ihmisen laukemaan ottaessaan tuon vasten tahtoaan. Inhoten hän kasoi sängyn vierellä seisoen tuon alhaisen olennon tulemista. Tuon elin pulppusi vaaleaa nestettä kaikkia-alle, ihmisen heittelehtiessä kahleita vasten ja huutaessa. Vin ei todellakaan käsittänyt mitä Orland sai tällaisen olennon kanssa olemisesta. Hän oli todella pettynyt ystäväänsä. Pettymyksen tunnetta lisäsi entisestään se, että kaveri huusi ja raivosi edelleen oven takana, kuin olisi yrittänyt tulla sen läpi kaikella voimalla.
Ihmisen orgasmin vielä jatkuessa, Vin ryhtyi noukkimaan lattialta vaatteitaan, pukeakseen ne päälleen.

Orland kuuli Elin sekä kieltävän Viniä, että anelevan lisää. Hän tajusi niin kutsutun ystävänsä myrkyttäneen miehen, kaiken muun hyvän lisäksi, mitä tuolle teki. Vittu, heidän välinsä eivät tulisi koskaan palautumaan samanlaisiksi tämän jälkeen. Jos hän siis saisi murhanhimonsa selvitettyä, eikä tappaisi miestä heti kun tuo avaisi oven. Juuri nyt se vaikutti melko mahdottomalta. Hän oli tosiaankin valmis repimään tuosta irti pieniä suikaleita.

Sitten Vin avasikin oven, ollen täysissä pukeissa ja sen näköinen kuin ei olis tehnyt mitään sen kummempaa kuin ottanut nukoset tai viettänyt hetken lukien.
Sillä samaisella hetkellä mies sai kuitenkin päälleen lähes satakiloa raivostunutta vampyyria. Ilmeisesti toinen ei ollut odottanut aivan tätä, sillä tuo kaatui Orlandin voimasta selälleen lattialle. Heistä lähti melkoinen rymähdys. Orland sähisi ja hänen hampaansa olivat työntyneet esiin täysimittaisina, valmiina uppoamaan lihaan. Hän asetti kätensä molemmin puolin Vinin päätä ja oli valmis repimään sen irti juurineen päivineen. Hän halusi satuttaa ystäväänsä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Nähdä veren lentävän, kuulla lihan halkeamisesta lähtevän äänen.
”Oletko nyt aivan varma tästä Orland?” Vin kysyi täydellisen tyynellä äänellä. Aivan kuin ei olisi ollenkaan pelännyt sitä mitä toinen voisi tehdä. ”Tappaisitko sinä tosiaan omaa lajiasi ihmisen vuoksi?”

Eli huohotti raskaasti, silmät edelleen sumeina. Hänen kehonsa rauhoittui hiljakseen orgasmista, ja tilalle tuli vapina, aivan kuin hän olisi uinut jäisessä vedessä. Hän halusi irti kahleistaan, halusi rynnätä kuumaan suihkuun ja hangata itsensä puhtaaksi tästä tahrasta. Elin onneksi hänen päänsä oli kuitenkin selkiytynyt hieman enemmän, kiitos laukeamisen. Tuntui kuin tavaran ulos puskeminen olisi samalla puskenut ulos myrkkyä. Kiva juttu, nyt hän muistaisi kaiken selkeästi.
Ja samassa ovi aukesi, ja Vin päästi valloilleen raivostuneen vampyyrin. Eli ei nähnyt mitä tapahtui sen jälkeen kun kaksikko kaatui lattialle, sillä hän oli helvetti vieköön edelleen kiinni kahleissaan. Hän kuuli Vinin sanat, ja häntä kylmäsi. Orland tuskin tappaisi rakasta ystäväänsä yhden vaivaisen ihmisen vuoksi.
"Or..land.", Eli aneli käheästi. Häneen sattui, ja hän halusi irti näistä vitun kahleista, ja sen jälkeen hän halusi itse tappaa Vinin. Kunhan hän vain pääsisi irti, hän näyttäisi tuolle vampyyrin mulkulle, että ihmisiäkin kannatti pelätä.

Orland jäykistyi Vinin yllä, mutta ei tuon sanojen vuoksi. Hänen ihmisensä kutsui häntä. Eli tarvitsi hänen apuaan. Se sai vampyyrin pysähtymään niille sijoilleen, kun tuo ei tiennyt mitä olisi tehnyt.
Orland oli kahden vaiheilla. Hän olisi halunnut repiä viheliäisen vampyyrin pään irti ja auttaa tuot kohtaamaan lopullinen kuolema. Samaan aikaan hän olisi kuitenkin halunnut auttaa Eliä, irrottaa tuo kahleistaan ja viedä pesulle. Ennen kaikkea hän olisi halunnut viedä Elin jonnekin todella kaus täältä, pois Vinin luota. Tappamisessa ei menisi kovinkaan kauaa, mutta sotkujen siivoamin oli asia erikseen. Ruumiin hävittäminen olisi työlästä ja kaiken sen vampyyriin säilötyn veren siivoaminen veisi tuhottomasti aikaa.

Murhanhimo laantui hiljakseen Orlandin meittiessä kuumeisesti vaihtoehtojaan. Se koki kuitenkin uuden piikin Vinin alkaessa nauramaan halveksivasti. Aivan kuin tuo olisi sanonut tienneensä ettei Orland voisi koskaan tappaa häntä.
Vihan huumassa Orland kohotti toisen kätensä ja iski sen suorinta tietä vampyyrin rintalastan lävitse ja puristaakseen tuon sydämen kouraansa. Se ei vampyyria tappaisi, mutta se sattuisi aivan helvetillisesti. Hän puristi elimen nyrkkiinsä, antoi kynsiensä upota kudosten läpi ja rikkoa lihann, joka oli ihmisille niin elintärkeä. Veri pulpusi haavasta hiljaseen ja sen tuoksu valtasi huoneen. Vin huusi kivusta ja yritti rimpuilla pois Orlandin alta.
”Jos sä enää vilkaisetkin Eliin päin, yhden ainoan kerran, niin tää ei jää näin vähäiseksi”, Orland sanoi puristaen kuollutta elintä kädessään jokaisella sanalla entistä kovempaa. Kunnes päästi irti ja repäisi kätensä ulos vampyyrin rinnasta.

Seuraavassa hetkessä hän olikin jo Elin vieressä sängyllä. Hän sulki tuon kasvot käsiensä väliin ja pakotti ihmisensä katsomaan itseään. Veri sotki puolet miehen kasvoista, mutta vampyyri ei välittänyt. Sen saisi pestyä pois.
”Eli? Eli? Kuuletko sä mua? Satuttiko se sua jotenkin muuten? Pitääkö mun auttaa sua jotenkin muuten? Kerro mulle?” Hänen omassa äänessään kuulsi hätäännys, vaikka hän yritti peittää sen parhaansa mukaan.

Eli saisi pitää itseään onnekkaana, ettei nähnyt mitä Orland teki vampyyrille. Hän kuuli äänet, ja jo ne riittäisivät antamaan hänelle painajaisia pitkäksi aikaa. Hänen silmänsä laajenivat aavistuksen kun Orland olikin jo hänen yllään, pakotti hänet katsomaan itseään veren tahrimilla käsillään. Eli haistoi veren selvästi, ja tunsi kuinka se sotki hänet entisestään. Hitaasti Eli kuitenkin yritti pudistaa päätään vastatakseen Orlandin hätääntyneisiin kysymyksiin. Toisen huolestuneisuudesta päätellen olisi ollut helppo kuvitella tuon olevan rakastunut, hah, miten naurettava ajatus.

"Ei.. ei tehny. Päästä mut vaan irti näistä..Haluan pesulle.", Eli mumisi lopulta ääneen. Hänen vartaloaan kivisti tämä typerä asento, sekä Vinin tekoset hänen peräpäässään. Hän kostaisi, hän kostaisi. Hän kysyisi Orlandilta kuinka vampyyriä satutettaisiin, samalla tavalla kuin Orland oli nyt satuttanut, niin että Vin huutaisi tuskasta ja kovaa.