Looking for trouble

Mikael hymähti hiljaa. Ei. Hän ei kaivannut yhtään enempää hurjia takaa-ajoja. Eikä myöskään kirjallisia hommia. Hän halusi tehdä juuri sitä, mitä he olivat tänäänkin aloitelleet, etsiä kadonneita. Vielä parempi oli, jos kadonneet olivat nuoria naisia.
Olihan se jo tänään nähty kuinka henkilökohtaisesti Mikael otti kadonneiden tyttöjen tapaukset. Hän tiesi tasan tarkkaan, että juuri Elise Harmonin kaltaisista jutuista hänen olisi parempi kieltäytyä ja pyytää Elizabethilta toisenlaisia tapauksia. Mutta ei, hän paneutui Elise Harrmoniin koko mielenterveydellään ja tekisi niin jatkossakin muiden vastaavanlaisien tapausten kohdalla.
Yksi terapeuteista oli sanonut kuulemansa perusteella, että hän yritti tietyllä tapaa korjata isänsä tekoja ja tehdä eroa heidän välilleen. Alitajuisesti hän saattoi yrittää luoda itsestään kuvaa nuorten naisten pelastajana. Mikä oli tietysti täydellinen vastakohta sille, mitä Mikaelin isä oli ollut. Silloin, terapeutin suusta, se oli kuulostanut täydellisen naurettavalta ja kaukaa haetulta idealta. Mutta myöhemmin hän oli joutunut toteamaan hiljaa itsekseen, että ehkä se vanha äijänkäppyrä oli ainakain osittain oikessa.

Samassa Mikael tajusi, että Eli odotti häneltä edelleen vastausta kysymykseensä. ”Enpä oikeastaan. Ajojahdit eivät ole minun juttuni.”
Mikaelin oli pakko miettiä, voisiko tunnustaa Elille olevansa ennemmin kiinnostunut juuri kadonneista. Varsinkin sen jälkeen mitä oli tapahtunut aiemmin tänään pizeriassa. Toisaalta, hän oli vannonut käyttäytyvänsä niin kuin mokomaa ei olisi tapahtunutkaan. Senhän takia hän oli pitäytynyt suunnitelmassa lähteä kaljalle Elin kanssa.
”Olen enemmän kallellaan katoamistapauksiin. Vaikka ne taitavatkin olla hieman pitkäveteisempiä kuin ajojahdit.”

"Hmmh.", Eli myönsi nyökäten, selvästi lukien vastausta rivien välistä ja muodostaen omaa mielipidettään tästä kaikesta. Hän ei voinut sille mitään, että ryhtyi profiloimaan Mikaelia kuin tulevaa rikollista. Pojan käytös nyt vain osoitti siihen suuntaan, että tuolla ei ollut kaikki inkkarit kanootissa. Toisaalta, mikä hän oli sanomaan yhtään mitään tai neuvomaan muita, miten kaidalla tiellä pysyttiin. Poliisin työ oli hänelle lähinnä kulissia, hän ei saanut siitä samanlaista adrenaliinia kuin jengin johtamisesta. Itseasiassa johtaminenkaan ei ollut se, mistä hän varsinaisesti nautti, se vain oli kiva pieni lisä. Hän ei suoranaisesti nauttinut jengissä olemisesta, mutta se tuntui osalta häntä. Jos hän ei tekisi sitä, hän ei tiennyt mitä tekisi vapaa-ajallaan. Hän varmasti kuolisi tylsyyteen.

"Katoamistapaukset ovat ihan mukavaa ajanvietettä, mutta itse pidän enemmän murhatutkimuksista. On mukavaa saada sitoa lankoja yhteen motiivin ja tekijän selvittämiseksi. Sellaista pientä aivotyöskentelyä.", Elille oli periaatteessa yksi se ja sama, mitä hän asemalla teki, kunhan sai tehdä jotain ettei aika kävisi pitkäksi. Hän inhosi kirjallisia raportteja siinä missä kuka tahansa muukin, ja oli parhaimmillaan silloin kun pääsi kentälle. Parhaimmillaan silloin, kun adrenaliini pääsi valloilleen, esim. väkivaltaisten rikollisten kiinniotoissa. Mikään muu ei säväyttänyt Eliä samalla tavalla, kuin vanha kunnon nyrkkitappelu. Hän nautti kunnon tappeluista, ja siksi hän harrastikin niin paljon erilaisia taistelulajeja.

Mikael nyökkäsi Elille. Hän oli päässyt lyhyenä kokelasaikana jo useammalle murhapaikalle mukaan. Tähän ei edes laskettu niitä paikkoja, jossa tuho oli selvästi vampyyrien aiheuttamaa ja jotka siirtyyivät alle sadasosasekunnissa Heavenille. Niitä oli ollut muutamankuuauden ainana noin parikymmentä. Se ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että Caldwellissa tavallisetkin ihmiset tekivät murhia siihen tahtiin, että kaupunki taisteli Yhdysvaltojen murhatilastojen kärkipaikasta yhdessä Chiagon ja Seatlen kanssa. Mikael ei kuitenkaan ollut saanut niistä mitään kiksejä. Ilmeisesti oman äidin löytäminen silvottuna ja kauniisti paloiteltuna, oli auttanut omalla tavallaan asiaa. Mikael ei todennäköisesti koskaan tulisi kohtaamaan mitään yhtä järkyttävää tai pysäyttävää. Murhapaikoista ei kuitenkaan ollut tullut hänelle ylitsepääsemätöntä estettä.
”Kukin tavallaan”, Mikael mutisi hymyillen. Hän vilkaisi pulloaan, jonka oli onnistunut hörppimään tässä lyhyessä ajassa lähes tyhjäksi. Se sai hänet viittaamaan baaritiskiä kohti, joilloin se rintavarustustaan esitellyt baaripirkko otti oitis jalat alleen. Ja Mikael sai todeta, että niitä jalkoja tosiaankin riitti, kun nainen asteli heitä kohti. Hän ei ollut varmaan koskaan nähnyt yhtä pitkiä ja kuumia sääriä.
”Samanlainen?” Nainen kysyi hymyillen ja nyökkäsi Mikaelin pullon suuntaan.
”Kyllä kiitos, muru.”
Nainen näytti innostuvan luvattoman paljon siitä, että Mikael kusui häntä muruksi.

Murun purjehtiessa pois päin, takapuoli kutsuvasti keinahdellen, Mikael kääntyi takaisin Elin puoleen ja mietti mistä he olivat puhumassa.
”Onhan siinä varmasti oma viehätyksensä kun kokoaa johtolangoista selkeää kuvaa, mutta minua ei ole murhatutkimukset koskaan sävähdyttäneet samalla tavalla. Eivät ne minua ahdista tai mitään. Jos Elizabeth määräisi meidät jonkun tapauksen äärelle, en pistäisi vastaan.” Mikael jatkoi samasta aiheesta omilla mielipiteillään, ihan vain koska hiljaisuus tuntui masentavalta vaihtoehdolta.

Mikael kuulosti tylsältä tyypiltä, mutta toisaalta kai se oli odotettavissa jos oma isä oli sarjamurhaaja, sitä ei välttämättä kiinnostunut murhista yhtä innokaasti kuin joku, joka toteutti niitä, tosin hyvin hyvin harvoin. Eli ei ollut niitä jengiläisiä, jotka murhasivat ihan vain koska jollakulla oli vääränlaiset kengät. Hän antoi siihen luvan vain hyvin harvoin, ja silloinkin tarkkojen ohjeiden kanssa jotta hänen jengiinsä ei osattaisi yhdistää yhtään mitään. Kenenkään ei tarvinnut tietää, että Reapersit olivat todellisia, eivätkä vain katulegendaa.
Hän halusi, että he pysyisivät katulegendana.

"Eihän siinä, jokaisella on omat mieltymyksensä.", Eli nosti katseensa baaripirkkoon tuon tullessa kysymään Mikaelilta, ottaisiko tuo toisen, ja viittoili naiselle samalla, että ottaisi itsekkin uuden. Hän ei ollut aivan varma, oliko neito Mikaelin vilkuilultaan huomannut sitä, mutta toisaalta hänellä oli kaksi tervettä jalkaa, joilla hän voisi hakea itse itselleen uuden kaljan. Baaripirkko ei ollut aivan hänen tyylisensä nainen, hän piti enemmänkin sellaisista hieman kovapäisemmistä ja poikamaisemmista, jotka eivät esitelleet sulojaan kaikelle kansalle. Eli piti siitä, kun sai käyttää mielukuvitustaan. Seuraavan puheenaiheen valitsemisen hän päätti jättää kokelaan valittavaksi, ihan vain mielenkiinnosta, nähdäkseen mistä poika puhuisi.

Mikael ei keksinyt enää mitään järkevää jatkoa heidän puheenaiheelleen. Elin vastauksesta oli mahdotonta ainkaan jatkaa keskustelua. Ehkä se olikin miehen tarkoitus. Saattoihan hyvinkin olla, että tuo yritti parhaansa mukaan suostutella Mikaelia astumaan ulos kuorestaan ja omien mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Mikaelista vain tuntui hieman siltä ettei Eli tehnyt sitä ainakaan hyvää hyvyyttään. Hänestä oli jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että mies tarkkaili häntä ja kehitteli hänestä jonkinlaista profiilia.
Mikaelilla ei kuitenkaan ollut mitään todisteista tästä. Hän uskoi myös edelleen siihen, että pääsisi kaikkein helpommalla kun yritti parhaansa mukaan olla normaali ja luonteva.

”Miten sinä päädyit poliisiksi?” Mikael kysyi kun Eli ei jatkanut heidän keskusteluaan millään tavalla.
Neiti pitkäsääri päätti valita tosin tämän hetken palatakseen heidän oluidensa kanssa. Toisin kuin Eli oli odottanut, nainen oli huomannut hänen viittomisensa ja laski nyt molempien miesten eteen uudet juomat. Mikael siemaisi omastaan ennen kuin se oli ehtinyt edes kunnolla koskettaa pöydän pintaa.
”Terttetteko te vielä jotain?” Nainen puhui molemmille, mutta katsoi Mikaelia silmät tuikkien.
”Ei just nyt, muru”, Mikael sanoi ja hymyili naiselle ikään kuin palkkioksi.
”Okei. Huikatkaahan sitten, kun on tarvetta”, nainen sanoi, kääntyen taidokkaasti korkojensa varassa kohti baaritiskiä.
Tällä kertaa Mikael ei jäänyt katsomaan naisen purjehdusta pois päin, vaan siirsi silmänsä takaisin Eliin.

Eli hymyili naiselle ja nyökkäsi kiitokseksi tuon tuodessa heidän juomansa. Hän oli hyvinkin iloinen siitä, ettei hänen tarvinnut loppujen lopuksi nousta kuitenkaan pöydästä hakemaan itselleen juotavaa. Hän odotti, että nainen katoaisi kuuloalueen ulkopuolelle ennenkuin vastaisi Mikaelin kysymykseen, joka oli tylsän tavanomainen, eikä kertonut pojasta juuri mitään, muuta kuin sen että tuo vältteli puhumasta itsestään liikaa.
"Vanha ukkoni on poliisi. Olet saattanut törmätäkkin häneen asemalla, Max Goldwell. Päätin seurata hänen jalanjäljissään koska minulla ei ollut parempaakaan tekemistä.", Eli hymyili tavanomaisesti, ei lämpimästi vaikka olisi voinut olettaa että puhuessaan omasta isästään, ihmisille tuppasi tulemaan lämmin sävy puheeseen ja ilmeisiin. Ei Elille. Hän ei paljastanut itsestään mitään. Muut saivat vetää hänestä niin paljon johtopäätöksiä kuin halusivat, ajatella mitä tykkäsivät.

Eli oli siis seurannut isänsä jalanjälkiä. Loppujen lopuksi tieto ei yllättänyt Mikaelia ollenkaan. Oikeastaan, se vähä mitä hän oli oppinut pariaan tuntemaan, Eli vaikutti juuri sellaiselta. Ja kyllä, nyt kun Eli sen mainitsi, Mikael oli muutamia kertoja törmännyt Goldwelliin asemalla ja tainnut jopa vaihtaa muutaman yhdentekevän sanan miehen kanssa. Hän ei tosin ollut osannut yhdistää Eliä ja Maxia toisiinsa. Mikä johtui mitä todennäköisimmin siitä, että hän oli niin tuore tapaus asemalla.
”Vai että isipapan jalanjäljissä”, Mikael mutisi kuin kertoakseen, että oli kuullut ja ymmärtänyt Elin kertomuksen. ”Minä en seuraa isäni jalanjälkiä. Kuten saatat hyvin huomata. Antiikki ei ole minun juttuni.”
Mikael virnisti ironisesti omille sanoilleen. Oli yleisessä tiedossa, että paloittelumurhien ohella, hänen isänsä oli pyörittänyt oikein menestyvää antiikkibisnestä.

Hän ei mielellään puhunut isästään, mutta otti asian esille aina silloin tällöin. Hän nimittäin tiesi, että jokainen tämän maan poliisi tietäisi kuka hän oli, kun näkisi hänen hartioidensa välissä lähes identtisen kopion tunnetun sarjamurhaajan pärstästä. Lisäksi oli vielä hänen nimensä. Oli turhaa yrittää olla kuin hänen ja Mikael Hayton vanhemman välillä ei olisi ollut mitään. Kaikki tiesivät siitä ja aihe ponnistaisi esiin aina aika-ajoin. Oli huomattavasti parempi ja mukavampi kun hän otti myös itse asian puheeksi aina silloin tällöin. Ainakaan hänen ei silloin tarvitsisi kuunnella turhanpäiväistä supatusta selkänsä takana.

"Antiikissa ei olekkaan mitään jännittävää, tylsiä vanhoja pölyisiä esineitä.", Eli myönteli aivan kuin ei mukamas olisi tiennyt, että Mikaelin rakas oma isä oli tehnyt taiteellisia luomuksia nuorista tytöistä asettelemalla ja muovaamalla ruumiita hieman uudempaan uskoon. Nykytaidetta. Mikael ei silti kuitenkaan ollut niin puhelias kuin hän oli toivonut. Eli oli odottanut että Mikael keksisi ihan vain hiljaisuuden poistamiseksi jotain puheenaiheita, joista riittäisi kenties juttua vielä myöhemmäksikin aikaa. Eli kaivoi viereltään istuimelta takkinsa taskusta tupakkansa ja sytytti itselleen yhden, ottaen sen jälkeen nautinnollisen kulauksen kaljastaan. Tämän jälkeen hän suunnisti taas tutkailevan katseensa uteliaana Mikaelin suuntaan.
"Meinaatkos viedä baaripirkon tänään kotiin? Hän vilkuilee sinua edelleen."

Siemaistessaan oluestaan, Mikael tunsi päässään sen tutun hitaan tuntemuksen, kun alkoholi alkoi hiljalleen viedä voittoa ajatustenjuoksusta. Hän olisi parissa tunnissa kaatokännissä, jos jatkaisi tätä tahtia. Se ei kuitenkaan aiheuttanut hänessä muuta reaktiota kuin uuden kulauksen pullon suusta.
”Kalliita, pölyisiä esineitä, joista kaikkia ei saa enää edes kunnolla puhtaaksi”, Mikael korjasi Eliä nopeasti alkoholin höllätessä hänen kielenkantojaan. ”Joista suurin osa ei ole edes kovin kummoisen näköisiä.”
Mikael havaitsi hämärästi, että hän oli alkanut jälleen elehtimään pulloa pitelevällä kädellään puhuessaan ja oli suoranainen ihme ettei juoma läikkynyt pöydälle. Kännissä hän puhui aina ja kolme kertaa nopeammin sekä noin kymmenen kertaa vähemmän asiaa ja elehti kuin motorisoitu variksenpelätin.

Elin kysyessä hänen suunnitelmistaan povekkaan, pitkäsäären suhteen, Mikael vilkaisi tiskin suuntaan ja sai palkakseen hymyn kyseiseltä tapaukselta. Ajatus oli toki houkutteleva. Seksi kelpasi aina. Sillä ei ollut väliä kenen kanssa sitä teki, kunhan sen oli vähintäänkin tyydyttävää. Mikaelista tuntui kuitenkin ettei hän ollut sillä tuulella.
Ajatukset saattoivat tosin muuttua illan edetessä. Mikael tiesi, että siinä tietyssä kännin pisteessä hän olisi kiimainen kuin sonni. Baaripirkko ehtisi tosin siihen mennessä saada kilpailijoita.
”En usko”, Mikael sanoi kääntäen katseensa takaisin Eliin. ”Onhan mimmi vetävä, mutta jotenkin en ole sillä tuulella. Tosin, jos juon vielä muutaman oluen lisää, mieli saattaa tietysti muuttua. Kysy uudestaan kahden ja puolen oluen jälkeen.”

Eli kohotti hieman kulmiaan huomatessaan Mikaelin alkavan jo humaltua. Oliko mies ehtinyt vetää matkallaan pohjat? Hän ei voinut olla hymyilemättä. Tällä kertaa tosin aidosti huvittuneena. Tästähän se hupi irtoaisi. Humalassa ihmisillä oli tapana sanoa ja tehdä kaikenlaista, mitä eivät välttämättä selvinpäin tehneet. Hän näkisi millainen Mikael Hayton olisi todellisuudessa, kun järjenjuoksu olisi viinan hämärtämä.
"Minä kysyn.", Eli lupasi ja kohotti pullon omille huulilleen ja otti kulauksen, ennenkuin jatkoi tupakointiaan rauhassa. Hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta humaltua, hänen olisi oltava täysin selvä yöllä, tai jengin johtamisesta ei tulisi juuri mitään. Lisäksi, humalassa hänellä oli tapana hakeutua entistä herkemmin ongelmiin, lähinnä turhanpäiväisiin tappeluihin ja vieraisiin sänkyihin. Ja sammumaan, se oli suurin ongelma. Hänen univelkansa tuntuivat rapsahtavan kaikki kerralla päälle, kun hän sai tarpeeksi alkoholia elimistöönsä. "Minulle kyllä kelpaisi, mutta naikkosella ei taida olla silmää näin vanhoille miehille.", Eli virnisti hieman leikillään.

Mikael virnisti Elin luvatessa kysyä äskeistä uudelleen hieman myöhemmin. Hän kohotti uudelleen pullon huulilleen, huomatakseen juoneensa senkin jo. Hänen tahtinsa oli tappavan nopea. Todennäköisesti hän olisi pöydän alla nopeammin kuin oli aluksi laskeskellut. Joku olisi saattanut huolestua tällaisen tajuamisesta, mutta Mikael viittoi suosikki baaripirkkoaan tuomaan hänelle uuden pullon.

”Kyse ei ole loppujen lopuksi ulkonäöstä ja iästä, vaan pikemminkin itsevarmuudesta”, Mikael ryhtyi auliisti ohjeistamaan ohjaajaansa naisasioissa. ”Mieti kaikkia niitä vanhoja ukkoja, joilla on nuori rakastajatar. Eivät ne ole niitä naisia iällään pokanneet, vaan asenteella. Jotkut tietysti lompakollaan, mutta rahamiehet ovat kuitenkin vähemmistössä. Älä ajattele, että ei naisia kiinnosta, vaan ajattele mitä kaikkea ne voi sinulta saada. Naiset tykkää asenteesta.”
Mikaelin selonteko naisten haluista, keskeytyi kun neiti pitkäsääri kiikutti hänelle uuden oluen ja nappasi tyhjentyneet pullot mukaansa. Mikael pani merkille, että oli saanut tällä kertaa pullonsa alle lasinalusen. Todennäköisesti sen toiselta puolelta löytyisi selkeällä käsialalla kirjoitettu puhelinnumero.
Nainen ei kuitenkaan jäänyt vihjailemaan tai vinkkailemaan mitään sen suuntaista, vaan kiiruhti takaisin töihinsä. Ilmeisesti tuo uskoi lasinalusen ja lämpimän hymyn olevan aivan riittävä vihjaus siitä, mitä hän Mikaelilta toivoi.

Eli ratkesi nauramaan Mikaelin ryhtyessä neuvomaan häntä naisten kanssa. Hän ei voinut sille mitään. Hän ei muistanut koska oli viimeksi kuullut joltakulta noin typerää puhetta, ja vieläpä ihan tosissaan. Luuliko Mikael tosissaan, että hänellä olisi ongelmia saada joku sänkyynsä? Hän ei tietenkään puhunut siitä eikä se varmaan näkkynyt päällepäinkään, mutta Elillä olisi aina halukkaita takapuolia ja haaroja jonossa jos niin tahtoisi. Hän oli alamaailmassa sen verran tunnettu ja iso nimi, että jo pelkästään se herätti monissa sitä villiä himoa, kun nuo halusivat kokeilla sitä vaarallisen jengipomon kanssa vehtaamista.
Kunhan Eli sai naurunsa rauhoittumaan, hän joutui pyyhkimään silmiään. Hän haroi vielä hieman hiuksiaan pois kasvoiltaan, varoen kuitenkin etteivät ne jääneet taakse, hän ei kaivannut ketään joka tunnistaisi hänet täällä. Hän siirsi hyväntuulisen katseensa takaisin Mikaeliin ja kohotti kaljaansa päätään pudistellen, ja otti siitä kunnon hörpyn. "Kiitos vaan vinkeistä, Mike, mutta uskoisin kyllä pärjääväni itsekseni."

Mikael kurtisti kulmiaan kun hänen avuliaille neuvoilleen naurettiin. Hän oli tarkoittanut pelkkää hyvää, varsinkin kun Eli oli kuulostanut puhuessaan siltä etteivät naiset kiinnostuneet tuosta. Ilmeisesti kommenttia ei ollut tarkoitettu aivan sillä tavalla kuin hän oli sen käsittänyt.
Ajatukset tuntuivat hidastuneen hänen päässään entisestään, jolloin Mikael mietti miten hän humaltuikin näin nopeasti. Olihan hän toki juonut sellaisella tahdilla, että moni ammattijuoppokin olisi jäänyt ihmettelemään. Yleensä hän kuitenkin kesti paremmin. Sitten hän muisti ettei ollut syönyt kunnolla. Olivathan he käyneet Elin kanssa lounaalla, mutta hän oli jättänyt jälkeensä lähes täysin syömättömän pizzan menetettyään hermonsa.
Okei, syy selvitetty, juodaan lisää, Mikaelin aivot tuntuivat sanovan siitä huolimatta, että he olivat menossa kovaa vauhtia kohti kaatokänniä. Seuraavana päivänä ei tosin ollut töitä, joten oli loppujen lopuksi aivan sama kuinka huonossa kunnossa hän olisi seuraavana aamuna. Kukaan ei tullut hänen kotiinsa motkottamaan, jos hän makasi kotona krapulassa.

”No, ei kai siinä sittenn”, Mikael totesi, nostaen pullon huulilleen. Hän etsi hieman parempaa asentoa paikoillaan ja nojasi lopulta selkäänsä taaksepäin, katsellen pöydän toisella puolella istuvaa Eliä. Tuon juoma näyttänyt hupenevan ollenkaan. Mikael mietti sumeassa päässään, että ehkä hän ei voinut moittia, jos toinen ei halunnut olla yhtä nopeasti talutuskunnossa kuin hän. Samassa hänen päähänsä pälkähti toinen asia, joka ei liittynyt edelliseen mitenkään päin. ”Minkä ikäinen sinä muuten olet. Et näytä minua kovinkaan paljon vanhemmalta, mutta puhut välillä kuin vanha ukko.”

Eli kohotti hieman yllätyneenä kulmiaan Mikaelin kysyessä hänen ikäänsä. Eikö toinen ollut tiennyt sitä jo? Hänen kasvoilleen tuntui jähmettyneen se hölmö hymy vaikka hän nosti pullon taas huulilleen, yrittäen edes hieman kiriä Mikaelia, ettei tuo kuvittelisi yhtäkkiä että hänen suunnitelmansa olisi juottaa tuo känniin ja käyttää sitten jollain tapaa hyväksi. Koska sehän hänen suunnitelmansa oli, mutta hän ei sentään aikonut kertoa sitä kokelaalleen.
"Kaksikymmentäkahdeksan.", Eli totesi mukamas nolona sopivan hiljaisuuden jälkeen. Hän veti viimeiset henkoset savukkeestaan ennenkuin tumppasi sen tuhkakuppiin. Hänen teki jo nyt mieli uutta savuketta, mutta oli parempi odottaa ainakin hetki. Hän ei kaivannut aikaista hautaa ihan vielä, ja jos hän jatkaisi tätä tahtia polttamista se tulisi kuitenkin jossain vaiheessa enemmin tai myöhemmin. "Luulin että se on yleistä tietoa asemalla.", Eli kohautti hieman olkiaan aivan kuin olisi ihmetellyt, ettei Mikael ollut ottanut selvää paristaan sen enempää. Sekin oli yleistä tietoa, että hänellä oli melkoisen kattava ja pitkä rikosrekisteri.

Mikael nyökkäsi Elin vastaukselle ja pudisti päätään jatkolle. ”En epäile etteikö se olisi yleistä tietoa, mutta en ole tullut kysyneeksi, kuulleeksi tai kiinnostuneeksi siitä aikaisemmin. Eikä kaksikymmentä kahdeksan ole vielä ikä eikä mitään.” Mikael heilutteli kättään huolettomasti kuin sanoakseen ettei Elillä ollut vielä mitään hätää. Hän ei tosin voinut tietää miltä hyvän nousuhumalan alainen huitominen lopulta näytti. Mahdollisesti melko huvittavalta ja käsittämättömältä.
”Vielä on palvelusvuosia jäljellä”, Mikael mumisi nojaten päätään loossin korkeaan selkänojaan ja silmänsä sulkien. Maailma tuntui lähtevän pyörimään verkkaisesti ympyrää hänen tehdessään niin. Jälleen kerran voitiin todeta etteivät tyhjä vatsa ja olut sopineet kimppaan. Vieläkään Mikael ei välittänyt. Yksi krapula saattaisi tehdä vain hyvää. Ainakin hän tietäisi pitäneensä hauskaa.
”Ethän sä ole kuin muutaman vuoden mua vanhempi”, Mikael totesi hieman yllättyneenä, kun hänen aivonsa olivat saaneet suoritettua pienellä viiveellä luonnollisen laskutoimituksen. Neljä vuotta ikäeroa ja he tuntuivat olevan täydellisesti eri planeetoilta.

Eli nyökkäili Mikaeli selostukselle. Ei, hän ei ollut vanha vaikka tunsi eläneensä paljon kauemmin kuin mitä oli todellisuudessa elänyt. Hän tiesi melko hyvin kuitenkin Mikaelista, sillä hän oli lukenut pojan paperit kun Elizabeth oli hänelle ilmoittanut että tuo tulisi hänen kontolleen. Hän oli senkin jälkeen vielä tehnyt hieman omia tutkimuksiaan liittyen Mikaeliin ja saanut tietää tuon historiasta vieläkin enemmän.
"Niinhän se on. Tuntuu vain siltä, että olisin elänyt kaksi kertaa niin kauan, kuin todellisuudessa olen elänyt.", Hän virnisti hieman ja hieraisi sänkistä leukaansa. Hän tiesi että näyttäisi ikäiseltään jos ajaisi moisen turhuuden pois. Hän tekikin niin ajoittain, aina silloin kun Max jaksoi nalkuttaa hänelle siitä tarpeeksi kauan. Maxilla kun oli tapana ilmestyä hänen asunnolleen kutsumatta, odottaa siellä aamuvarhaisella kunnes hän palaisi kotiin, eikä edes kysellyt missä hän oli yönsä viettänyt. Istui vain pöydän ääressä edessään kuppikahvia ja tabletti josta saattoi lukea päivän uutiset. Mikäs siinä. Se ei pahemmin häirinnyt enää Eliä, hän oli jo niin tottunut siihen.

”Sanos muuta”, Mikael mumisi Elille vastaukseksi. Aika ajoin myös Mikael saattoi tuntea oman menneisyytensä painon ja sen kuinka jotkut asiat olivat vanhentaneet häntä vuosikausia. Suurimman osan ajasta hän tunsi itsensä juuri siksi kaksikymmentäneljä vuotiaaksi, joka hän olikin.
Mikael hörppäsi oluestaan, miettien omaa menneisyyttään. Hän ei ollut tavannut isäänsä kovinkaan montaa kertaa lapsuus- tai nuoruusvuosinaan. Äidin kuolemankin jälkeen oli mennyt pitkään ennen kuin hän oli tajunnut millainen mies isäpappa todellisuudessa oli. Luojan kiitos heitä ei oltu koskaan annettu isän huostaan kun äiti oli kuollut. He olivat olleet kyllä liian nuoria huolehtimaan itsestään, mutta onneksi äidin sisar oli suostunut ottamaan heidät muutamaksi vuodeksi kattonsa alle.
Jos Mikaelilta oltaisiin kysytty, milloin hän koki tulleensa viimein oikeasti aikuiseksi, se oli ollut juuri sillä samaisella hetkellä kun hän oli yöllisellä vessareissulla sattunut painamaan olhuoneen valokatkaisijaa. Hän ei ikinä unohtaisi sitä näkyä.

Mikael joi puolikkaan oluen loppuun yhdellä kulauksella pyyhkiäkseen sivuun viimeisen muiston äidistään. Jälleen hän viittoi baaripirkkoa, joka kipitti paikalle kuin hyvin koulutettu puudeli. Nainen tuli itseasiassa sen verran nopeasti, että Mikael uskoi tuon pidelleen yhtä pulloa käden ulottuvilla valmiina. Eikä hän itse aikaillut nostaessaan uuden uhrin huulilleen.
Kalja alkoi tosin hiljalleen kusettamaan, sen lisäksi, että nousi humisten päähän. Mikael totesi, että nyt olisi hyvä hetki piipahtaa saniteettitilojen puolella.
”Käyn kusella”, hän informoi Eliä, ryhtyessään nousemaan paikoiltaan. Harmi vain, että nyt hän sai tajuta, kuinka nopeasti alkoholi oli tehnyt tehtävänsä. Aivan kuin hänen aivojensa ja jalkojensa väliltä oli kadonnut kaikki viestintä ja mokomat olivat muuttuneet hyytelöksi. Askeleet olivat tosin vielä melko vakaita. Nouseminen oli ollut se ongelmallisin ja hän oli ollut vähällä kaataa oman juomansa samassa rytäkässä.

Eli tutkaili hymynsä takaa Mikaelia, ja kun tuo päätti lähteä nousemaan, hänen kroppansa jännittyi vaistomaisesti valmiina nappaamaan kiinni, jos Mikael olisi pelkän horjahduksen sijaan kaatunutkin. Onneksi niin ei käynyt, mutta Eli totesi että seuraavan oluen jälkeen hän varmasti saisi saattaa Mikaelin kotiin, mikäli tuo nyt enää osaisi kertoa missä asuisi. Hän ei halunnut viedä kokelasta omaan kotiinsa, vaikkakin se oli lähellä, sillä hän katoaisi yöksi pois, ja siitä tulisi ongelma jos Mikael heräisi kesken yötä ja tajuaisi hänen olevan poissa. Hän ei jaksanut turhia ongelmia, ne olivat turhauttavia ja saivat hänet huonolle tuulelle.
Nyt tosin oli väärä aika miettiä sitä. Vielä ei tiennyt, mitä tämä ilta toisi tullessaan. Voisihan olla että Mikaelin humala tasoittuisi pian ja tuo pystyisi kävelemään tai hyppäämään taksiin tai miten nyt aikoikaan päästä kotiinsa. Eliä se ei juurikaan kiinnostanut. Hän oli melko tunteeton, kuulemansa mukaan.

Hieman askeleitaan tapaillen ja hoiperrellen Mikael lähti suuntaamaan kohti vessaa. Tosin ensimmäinen ongelma tuli siinä ettei hänellä ollut mitään hajua missä kyseinen mukavuuslaitos oli. Ihmispaljouden keskeltä sellaista oli vaikea löytää. Harhailtuaan hetken pallo hukassa, Mikael löysi kuitenkin kaipaamansa. Naisten vessaan oli jo pienoinen jono, joka tuntui olevan tavallista paikasta riippumatta. Mies ei käsittänyt miten naiset saivat aikaan jonoja, olivat he sitten missä tahansa. Se ei tosin häntä liiemmin kiinnostanutkaan. Ihmetytti vain hieman.
Hän suoriutui matkastaan kunnialla. Ei kaatunut päin pisoaaria tai onnistunut nolaamaan itseään muutenkaan. Kun oli hetken aikaa harjoitellut kävelyä hyytelöjaloilla, se sujui koko ajan paremmin. Lisäksi Mikael tunsi humalansa tasoittuvan hieman. Olihan hän edelleen huomattavasti pahemmassa kännissä kuin mitä baarissa vietetty aika ja nautittujen oluiden määrä antoi käsittää, mutta sille nyt ei mahtanut enää mitään. Hänellä oli takanaan rankka päivä. Tai oikeammin rankka elämä.

Yhtenä kappaleena hän suuntasi kulkunsa takaisin kohti Eliä, kiinnittämättä juurikaan huomiota siihen, mihin tarkalleen käveli tai lopulta istuutui. Hän käytännössä katsoen peruutti Elin viereen loossiin. Niinpä, asettuessaan alas, hän onnistui kellahtamaan melkein etsivän syliin. Mikä oli tosin parempi vaihtoehto, kuin pöydälle tai lattialle rojahtaminen.
”Hups. Sori Boris”, Mikael pyysi hieman sammaltaen, kääntyen katsomaan olkansa ylitse toisen kasvoja kohti, katse hieman harittaen. ”Ei ollut tarkoitus syliin änkeä. Eikä oikeestaan viereenkään.”
Sanoistaan huolimatta Mikael jäi hetkeksi nojaamaan Elin kylkeen, ennen kuin hänen aivonsa saivat käsiteltyä käskyn istuutua kunnolla, irti toisesta miehestä ja lähetetyksi sen eteenpäin muulle keholle.

Eli oli syventynyt kännykkänsä tutkimiseen sillä aikaa kun Mikael teki tehtävänsä vessassa. Hän oli myös onnistunut tyhjentämään kaljansa ja tilannut jo uuden sen tilalle. Yksi enää korkeintaan tämän jälkeen, se oli mukavan hiprakan raja joka menisi ohi niillä tunnin unilla, jotka hän suunnitteli vielä ottavansa ennen yötä. Kun Mikael lopulta palasi ja lähestyi pöytää, Eli työnsi puhelimen takaisin taskuunsa ja oli jo nostamatta katsettaan pöydän toiselle puolelle, koska oletti Mikaelin istuvan sinne takaisin, kun tunsikin kuinka toinen rohjahti melkein hänen syliinsä. Eli siirtyi vaistomaisesti hieman taaemmas, Mikaelin jäädessä suurinpiirtein röhnöttämään hänen kylkeensä anteeksipyyntöjensä jälkeenkin. "Eihän siinä mitään, näitä sattuu.", Eli totesi melkein lempeästi ja teki lopulta tilaa Mikaelille kun tuo sai ruotonsa suoristettua. Selvä se, Mikaelille ei enempää. Tosin, jos toinen aikoi vielä juoda, hän ei voisi sitä varsinaisesti kieltääkkään. Hän voisi korkeintaan antaa ystävällisen neuvon siitä että hiljentäisi tahtia. "Kannattaa varmaan hieman jo hidastaa tahtia?", Eli kysyi hymyillen.

Mikael kampesi itsensä parempaan asentoon penkillä ja kääntyi varovaisesti pöytää kohti, jotta ei aiheuttaisi humalapäissään enempää tilanteita joiden vuoksi oli hyvä pyytää anteeksi. Nyt kun hänen aivonsa olivat selvinneet istumaan-käskystä, mies alkoi tiedostamaan millaiseen tilanteeseen oli itsensä ajatunut. Hän oli juonut itsensä alle tunnissa humalaan, johon suurimmalla osalla meni koko ilta ja vähintään puolet enemmän alkoholia. Sen lisäksi hän ei ollut tehnyt tätä yksin tai kenenkään tutun seurassa, vaan sen ainoan ihmisen, jonka sana painaisi kaikkein eniten kun hänen ammattiosaamistaan lopulta arvioitaisiin sen viimeisen kerran. Mikael tunsi häpeän punan nousevan kasvoilleen syventämään humalan aikaansaamaa punoitusta.
”Jep. Ehkä”, Mikael mumisi painaen päänsä käsiinsa, niin kuin se muka hänen oloaan helpottaisi. Tämä känni ei katoaisi muuten kuin kitumalla tai nukkumalla. ”Olisi ehkä myös kannattanut syödä lounaalla.”
Hillitäkseen hieman sitä kätensä edestakaista liikettä, joka oli hänet tähän tilanteeseen ajanut, Mikael ryhtyi etsimään takkinsa taskusta tupakka-askia sekä sytkäriään.”Minun ei ollut tarkoitus vetää päätä täyteen”, hän yritti mumista puolustuksekseen. Tupakan sytyttäminen tuotti jälleen lieviä ongelmia.

Eli jatkoi hymyilyään ja lopulta kohotti toisen kätensä jolla pörrötti Mikaelin hiuksia. "Älä stressaa, joskus täytyy vetää pelti kiinni jotta muistaa taas seuraavalla kerralla olla varovaisempi.", Hän lohdutti nuorempaansa, aivan kuin se auttaisi mitään. Se, mitä kokelas tekisi vapaa-ajalla ei tulisi vaikuttamaan tuon arviointiin millään tavalla, ellei siitä koituisi ongelmia. Jos Eli päätteli, että Mikaelilla olisi alkoholin kanssa ongelmia tulevaisuudessa, hän saattaisi harkita mainitsevansa siitä Elizabethille, mutta hän ei uskonut että siitä tulisi ongelmaa. Hän nosti vain pullon huulilleen ja joi siitä pitkän kulauksen, seuratessaan sivusilmällä kuinka Mikael yritti sytyttää tupakkaa jälleen kerran hieman haparoiden.
"Meinaatko pärjätä itseksesi kotiin? Vai haluatko että minä katson perääsi ja hoidan sinut kotiin?", Eli toivoi, että Mikael kertoisi hänelle osoitteensa. Sitä hän ei ollut vaivautunut painamaan mieleensä tuon tietoja lukiessaan, ja nyt hän katui sitä.

Elin pörröttäessä hänen hiuksiaan Mikael katsoi miestä kuin alienit olisivat siepanneet tuon ja tuoneet tilalle vaihdokkaan. Moinen, puolihuolimaton hellyydenosoitus sai hänen sisimpänsä lämpenemään. Itseasiassa, hän ei muistanut oliko kukaan koskaan tehnyt hänelle vastaavaa. Äiti, ehkä. Isä oli suhtauttunut aina lapsiinsa etäisen kohteliaasti, eikä ollut jaellut minkäänlaisia huomionosoituksia kummallekkaan heistä.
Mikaelin sytytintä pitelevä käsi laskeutui syliin ja hän antoi nyt humalan viedä mennessään ne viimeisetkin soveliaisuuden rippeet, joita oli ollut jäljellä. Tiedostaen hämärästi olevansa seuraavaksi siinä pisteessä, että alkaisi hinkkaamaan itseään kaikkea seisovaa vasten, jopa katulamppuja, Mikael painaa päänsä Elin hartialle. Tupakka edelleen huultensa välissä roikkuen hän kiehnäsi itseään tuon kaulaa vasten ja hengitti sisään miehestä kumpuavaa tuoksua. Sitä hallitsi suurimmaksi osaksi tupakansavun katku, mutta sen alta puski esiin aromi, joka saattoi hyvinkin olla Elin suihkusaippua.
Mikael kaipasi lisää hellyyttä ja läheisyyttä. Hän halusi jonkun, vaikka sitten Elin, koskettavan itseään ja olevan lähellä.

"Hei hei, älä sammu siihen, Mike.", Eli totesi huvittuneena, uskoen toisen alkavan jo nuokkumaan. Ehkä nyt olisi hyvä aika lähettää kokelas kotiin toipumaan ja nukkumaan humala pois. "Lähdetäämpäs sitten nappaamaan sinulle taksi.", Eli totesi, ja yritti hellästi työntää kaulassaan kiehnäävää miestä kauemmas, jotta tuo voisi nousta pois hänen edestään. Eli oli hieman lukittuna, sillä hänen toisella puolellaan oli seinä, ja toisella puolella Mikael kiehnäsi kiinni hänessä. Hän ei saisi pöytääkään siirrettyä, joten jos Mikael ei nousisi itse, hänen olisi hieman hankalampi päästä tuon ohi jotta voisi nostaa tuota ylöskään. Kaikkein helpointa olisi, jos toinen siis nousisi itse.

Elin töniminen aiheutti aluksi Mikaelissa täysin päinvastaisen reaktion. Sen sijaan, että hän olisi noussut ylös, hän painautui entistä tiukemmin kiinni kaitsijaansa ja kietoi kätensä tuon vyötärön ympärille.
Mikael ei ollut koskaan ollut kovinkaan tarkka siitä minkä sorttisia ihmisiä omaan sänkyynsä raahasi. Oli tosin muutamia sääntöjä, joita hän kunnioitti ihan asioiden selkeyttämisen vuoksi. Mies tai nainen, homma hoituisi aina jollain tavalla. Vielä koskaan Mikael ei ollut jäänyt vaille tyydytystä. Elin ruumiinlämpö, vartalon tuntu ja tuoksu saivat kokelaan hormoonit hyrräämään. Humalallakin oli mitä suurin osuus asiaan, mutta elävä, lämmin ihminen Mikaelin vieressä sai homman käyntiin. Hän nosti päätään sen verran, että sai kuiskattua pehmeällä äänellä Elin korvaan; ”En minä halua kotiin. Haluan sinun sänkyysi ja allesi.”
Selvinpäin Mikael ei olisi koskaan esittänyt niin suorasukaista ehdotusta kenellekään, jonka kanssa työskenteli. Tai sellaiselle, jonka seksuaali-identiteetistä ei ollut täysin varma. Tällä kertaa hän oli kuitenkin kaukana selvästä, joten sääntöjen rikkominen ei tuntunut kovinkaan suurelta menetykseltä.

Omat sanat aiheuttivat Mikaelissa kuitenkin tietynlaista varmuutta, jonka voimalla hän lopulta nousi ylös, vain painautuakseen uudelleen Eliä vasten. Todennäköisesti vanhemmalle miehelle alkoi hiljalleen olla selvää se, mitä humaltunut kokelas tuolta kaipsi.