Broken Heart Syndrome

Jessie odotti Kyleä oven ulkopuolella. Leikkauksen jälkeen mies oli kadonnut niin hätäisesti, ettei hän ollut ehtinyt sanomaan tälle sanaakaan. Eihän sillä ollut muutoin väliä, mutta Jessie olisi toivonut, että myös Kyle tulisi muun tiimin kanssa Lounge 3:seen. Hän uskoi vakaasti, että miehen olisi helpompi sopeutua porukkaan, jos tämä osallistuisi myös sosiaallisiin rientoihin. Heidän sairaalallaan työporukalla oli aina vaikean leikkauksen jälkeen yksille. Se oli perinne, josta ei poikettu. Siitä ei tarvinnut edes sopia erikseen.

Vaatteita vaihtaessaan Jessie oli avannut punaruskeat kiharansa joiden latvat ulottuivat vapaina aina lapaluiden alapuolelle. Jalassaan hänellä olivat korkeavyötäröiset, tiukat, lähes valkoiset farkut, sekä harmaat, piikkikorkoiset mokkanahkasaappaat, joissa oli nyörien päässä pienet tupsut. Päällään hänellä oli valkoinen, yksinkertainen neule, jonka helmasta lähti alas päin toinen, läpikuultavasta kankaasta tehty, hulmuava helma. Takkina hänellä oli valkoinen, lyhythelmainen villkangastakki. Näin työvuoron jälkeen naisen vasempaan nimettömään oli ilmestynyt kultasormus, jota koristi kolme pientä, upotettua timanttia.

Christianin kävellessä ensimmäisenä pukuhuoneen ovesta ulos, Jessie joutui nielaisemaan tervehdyksensä. Omaksi harmikseen hän tunsi poskillaan kuumotuksen, joka kertoi selvää kieltä kiusallisesta punastumisesta. Siitä huolimatta, että hän oli tukevasti kihloissa ihanan ja herttaisen miehen kanssa, kirurgien charmi ja itsevarmuus upposivat hänen kuin veitsi voihin. Mikä oli täysin naurettavaa. Jessie ei ollut enää vastavalmistunut nuori hoitaja, vaan piti itseään jo ammattilaisena. Ei hänen olisi pitänyt olla vietävissä, kuin pässi narussa.

Onneksi myös Kyle oli pukuhuoneessa, eikä ollut ehtinyt lähtemään. Jessien käytävällä jököttäminen ei näyttänyt siltä, että hän olisi odottanut komeaa kirurgia.
”Hei Kyle. Tulin kysymään, haluaisitko lähteä Kolmoseen muun tiimin kanssa?” Kolmonen oli heidän lempinimensä kyseiselle kuppilalle.

Christian yllättyi siitä, miten tunsi pettyvänsä, nähdessään Jessien käytävällä. Nainen oli selvästi tullut odottamaan Kyleä. Mikä tarkoitti sitä, että todennäköisesti he kävelisivät Lounge 3:seen kolmistaan. Äskeisen torppaamisen jälkeen, Kyle todennäköisesti lyöttäytyisi ennemmin Jessien kuin hänen seuraansa. Samaan aikaan hän tiedosti omat tuntemuksensa täysin naurettaviksi ja ylitseampuviksi. Ensinnäkin Jessie oli kihloissa ja vakavissaan miehensä kanssa. Toisekseen hänellä itsellään oli vaimo. Ja kolmanneksi, Kyle oli mies.

Kyle ryhtyi kiskomaan myrkynvihreää parkaansa ylleen kävellessään Christianin perässä ulos pukuhuoneesta. Hän olisi niin mielellään ollut juuri nyt matkalla kotiin syömään, eikä mihinkään kuppilaan, jos se nyt oli heidän määränpäänsä. Lieni tuskin turhaa sanoa, että hänellä oli muutama luottamusongelma. Hän oli edelleen hieman äkäinen kun kuuli Jessien tervehdyksen. Nainen oli vaikuttanut mukavalta, ja oli vaikea uskoa että tuo olisi mukana jossain niinkin typerässä kuin mopotuksessa, mutta kaipa ulkonäkö saattoi pettää. Tai sitten he ihan oikeasti olivat menossa baariin, ja hän oli vain typerä kuvitellessaan muuta.
Hän vain ei vielä osannut päättää, kumpaan halusi uskoa.

“Ilmeisesti.”, Kyle vastasi hieman äkäisenä. Hänellehän ei oltu annettu vaihtoehtoja, eikä mies ollut tunnettu siitä että tuo olisi osannut hyvin peittää omat tunteensa. Siinä samassa hänen puhelimensa ryhtyi soimaan. Kyle nappasi sen ulos takkinsa taskusta ja vilkaisi näyttöä. Seraphina. Pieni, helpottunut hymy levisi hänen huulilleen. Ehkä hänen siskonsa osaisi auttaa hänet pois tästä pulmasta, mutta miten hän onnistuisi pyytämään apua ilman, että näytti muiden edessä typerältä?
“Hei, Sera.”, Kyle vastasi lempeällä äänellä. Hän näytti rentoutuvan heti, kun sai kuulla siskonsa ääneen. Loppujen lopuksi, hän päätti olla pyytämättä apua. Hän kärsisi tämän yhden sosiaalisen tilanteen, ja jatkossa hän livahtaisi kotiin ennenkuin kukaan ehtisi estää häntä. “Ihan hyvin. Sopiiko jos soitan kuitenkin vähän myöhemmin? Mm-mm. Okei, myöhempään, Sera.”, Kyle sulki puhelimen ja tökkäsi sen takaisin taskuunsa. Seraphinalle puhuminen rauhoitti häntä aina. Hänen siskonsa ja parasystävänsä Jordan olivat varmasti maapallon ainoat ihmiset, joiden kanssa hän saattoi puhua hermostumatta, ja joiden kanssa puhuminen rauhoitti häntä tällä tavalla. Nuo kaksi tunsivat hänet parhaiten, eikä Kylen tarvinnut pelätä sekoilevansa sanojensa kanssa.

Jessielle tuli täydellisenä yllätyksenä se, miten äkäiseltä Kyle kuulosti. Ensimmäisenä hän ryhtyi miettimään mitä pukuhuoneessa oli tapahtunut tuon ja Christianin välillä. Oliko kirurgi taas kiusannut miestä, tällä kertaa kahden kesken. Jos niin oli, niin isompi mies olisi ehdottomasti ansainnut kunnon löylyytyksen. Oli törkeää kiusata uutta tyyppiä vain siksi, että tämä tuli erillaisesta ympäristöstä. Kaikenlisäksi Kyle oli pärjännyt hienosti elvytystilanteessa. Tämä oli säästänyt arvokkaita sekunteja hyppäämällä deffan ääreen. Näin Jessien ei ollut tarvinnut rientää takaisin kiinnitettyään anturit potilaan rintakehään.

Kylen puhelin soi ja Christian yllätti Jessien mulkoilemasta itseään. Hän ei täysin ymmärtänyt, mikä oli moiselle käytökselle syynä, mutta ilmeisesti hoitsulla oli parhaillaan jotain hampaan kolossaan.

Kyle vei kuitenkin hänen huomionsa tehokkaasti muualle. Sera kuulosti selvästi naisen nimeltä ja miehen ääni oli yllättävän pehmeä, tämän puhuessa puheluaan. Christian tunsi ikävän, terävän pistoksen sisällään ajatellessaan, että hoitsupojalla taisi olla kotona tyttöystävä odottamassa. Senkö takia tuo oli suhtautunut baariin lähtöön niin nuivasti? Miehellä oli kiire harrastamaan seksiä tyttönsä kanssa.
”Eiköhän lähdetä sitten”, Christian totesi, kun Kyle sai puhelunsa loppuun.

Lounge 3 oli sairaalan lähellä sijaitseva viihtyisä, trendikäs, olohuonemainen pikkuravintola, joka oli saraalaväen suosiossa. Sieltä sai drinkkejä ja kevyttä, nopeaa ruokaa kuten salaatteja, toasteja ja vartaita. Paikan valaistus oli hieman hämyisä, mutta lämmin ja tilassa oli käytetty paljon kiiltävää puuta, pehmeiden istuinten kanssa.

Muu leikkaustiimi oli jo kokoontuneena talon pisimmän pöydän ääreen ja aloittanut rentoutumisen. Jokaisen edessä oli jo lasillinen.
”Eikö minun pitänyt tarjota ensimmäinen kierros?” Christian kysyi asteleessaan pöytää kohden.
”Meitä janotti”, nainen, jolla oli lyhyt, musta polkkatukka, sanoi hymyillen ja kohotti lasiaan.

Nyt kun hän oli rauhoittunut aikaisemmasta kiukustaan, Kyle saattoi ryhtyä pikkuhiljaa hermoilemaan tulevaa illanistumista. Näyttäisikö hän ihan typerältä muiden silmissä, jos kieltäytyisi alkoholista ja pysyttelisi limuissa? Hän oli jättänyt autonsa tänään kotiin, sillä ei ollut ollut varma mihin sen jättäisi, ja hänen olikin ollut tarkoitus tarkistaa mahdolliset parkkipaikat vuoronsa jälkeen, vaan tässä sitä mentiin, baariin. Sera nauraisi itsensä hengiltä kun kuulisi että hän oli hengaillut baarissa muiden hoitajien ja lääkärien kanssa.
Baari johon he astuivat vaikutti mukavan kotoisalta, eikä yhtään sellaiselta räkälältä kuin Kyle oli kuvitellut. Hänellä tosin ei hirveästi ollut kokemusta baareissta, mutta ne joissa hän oli ne harvat kerrat käynyt, olivat olleet kovaäänisiä ja haisseet hielle ja alkoholille. Tämä sen sijaan vaikutti melko miellyttävältä.

Kyle oli jättäytynyt Christianin ja Jessien taakse, ja nyt se jännitys iski häneen taas, kun hän näki muun tiimin jo istumassa pöydässä. Onnistuisikohan hän jotenkin tekeytymään näkymättömäksi? Mies riiputti päätään ja katseli hermostuneen oloisesti ympärilleen. Hän yritti miettiä miten selviäisi tästä tilanteesta ilman, että tulisi naurunalaiseksi. Muiden silmissä hän näytti luultavasti huumeriippuvaiselta joka oli tullut baariin etsimään diileriä, tai pieneltä pojalta joka yritti piiloutua Christianin ja Jessien selkien taakse, kuin lapsi joka piilotteli vanhempiensa takana.

Christian pudisteli hyväntahtoisesti päätään, riisuessaan takkia ja huiviaan, ripustaakseen ne koukkuun paksussa hirsipylväässä. ”Alkoholistit”, hän moitti työtovereitaan hyväntahtoisesti.
Myös Jessie riisui päällysvaatteensa. Sen tehtyään, hän kurotti kättään tarkoituksenaan napata Kylen näkösälle muiden eteen. ”Hei kaikki, tämä on Kyle. Hän on se uusi hoitaja.” Jessie sai sanoillaan kaikkien huomion kääntymään heidän suuntaansa.

”Kyle, tuossa on Helen. Anestesialääkäri”, Jessie aloitti esittelykierroksensa naisesta, joka oli joukon vanhin. Nainen oli lyhyt ja runsasmuotoinen, vaikkei kuitenkaan lihava. Hänellä oli harteille ulottuvat, hunajanvaaleat aaltoilevat, hiukset ja vihreät silmät, jotka olivat tällä kertaa pillossa silmälasien takana. Kädessään hänellä oli viskilasi ”Sitten on Walt. Hän oli leikkauksessa avustavana kirurgina.” Walt oli melkoisen nuoren oloinen mies, laivastonsinisessä jakussa ja harmaassa kauluspaidassa. Tällä oli suklaanruskeat, siististi kammatut hiukset ja silmät samaa sävyä. Hän joi olutta. ”Cole ja Holly ovat sairaanhoitajia, kuten mekin.” He olivat nuoria naisia. Holly oli se, jolla oli lyhyt polkkatukka ja Colella taas oli lyhyet, punaiset kiharat ja lähes keijukaismainen olemus. Kumpikin naisista joi omenamartinia.

Jokainen Jessien esittelimistä ihmisistä nyökkäsi ja kohotti lasiaan tervehdykseksi Kylelle.
”Tervetuloa New Yorkin keskussairaalaan muru”, Helen totesi vielä päälle ja siemaisi viskistään.
Samassa mustiin suoriin housuihin ja vihreään, pitkähihaiseen trikoopaitaan pukeutunut tarjoilija tuli pöydän luokse ottamaan tilauksia. ”Mitäs teille saisi olla”, hän kysyi vilkuillen avoimesti Hollyn viereen istuutunutta Christiania.
”Minulle gin tonic ja muulle seurueelle, mitä he keksivät ottaakaan, minun piikkini. Mutta vain yhdet”, Christian ilmoitti.
”Minulle persikka mojito”, Jessie sanoi istuutuessaan kirurgia vastapäätä, Colen viereen.

Voi jeesus. Kyle tunsi hermojensa kiristyvän hetki hetkeltä, mutta kuitenkin hän ryhtyi riisumaan takkiaan kuuliaisesti. Hän kärisi täällä hetken ja pakenisi sitten kotiinsa, ennenkuin tulisi liian pimeään ja turvatonta kävellä yksin. Hän ehti tuskin saamaan takkia yltään kun Jessie jo nappasi hänet ja teki hänestä kaikkien silmätikun. Hän pakotti hämmentyneen, arastelevan hymyn kasvoilleen ja tervehti jokaista vuorollaan, nyökäten. Suustaa hän ei saanut sanaakaan. Oi miksi häntä ei ollut siunattu isänsä puhelahjoilla tai äitinsä raudanlujilla hermoilla? Ehei, molemmat piirteet olivat menneet hänen sisarelleen ja hänelle oli jäänyt jäljelle kaikki ne huonot ominaisuudet. Joskus Kyle oli ollut katkera siskolleen, mutta siitä oli kauan eikä sitä ollut edes jatkunut kauaa. Kai se oli ollut niitä teinivuosien hormoonikaunoja.

Kun esittelyt oli hoidettu, Kyle ripusti takkinsa muiden seuraksi, ja pälyili sitten pöytää, etsien vapaata paikkaa katseellaan. Harmi vain, että ainoa vapaa tila oli jäänyt Christianin viereen. Kyle istui alas, niin etäälle kirurgista kuin pystyi, aivan kuin olisi pelännyt saavansa mieheltä jonkin tarttuvan taudin, ja käänsi sitten katseensa tarjoilijaa kohden. Hän puristi ihan hetkeksi silmänsä kiinni, ajatteli tarkasti sanansa ennenkuin vastasi. “Kokis, kiitos.”, Ei änkytystä, hyvä. Hän oli onnistunut sanelemaan haluamansa, joskin turhan hiljaisella äänellä, mutta oli puhunut kuitenkin selkeästi ja ymmärrettävästi.

Muut pöydästä tilasivat itselleen toiset sitä samaa, jota heillä oli jo neniensä edessä. Tarjoilijatar näpytteli tilaukset päätteelleen, otti maksun maireasti hymyillen Christianin kortilta ja palasi baaritiskin luokse hakemaan juomia.

Christian asettui mukavammin tuolilleen ja antoi katseensa kiertää pöytäseurueessaan. Hänen vanhempansa eivät olisi hyväksyneet tätä. Heidän silmissään sudet pystyivät piilottelemaan parhaiten vetäytymällä ja eristäytymällä. Hän oli kuitenkin toista mieltä. Ystävystymällä ja suhteita luomalla pystyi piiloutumaan paljon paremmin. Kun mahdollisimman monet tunsivat hänet ja pitivät häntä hyvänä, kunnollisena tyyppinä, kukaan ei uskonut hänestä mitään pahaa. Tällä tavalla sai aikaan sellaisen turvaverkon, jonka varaan oli helppo tukeutua. Kukaan ei osaisi epäillä häntä ihmissudeksi. Edes hänen vaimonsa ei tiennyt sitä. Tosin Isabellelle pitäisi kertoa pian, sillä tämä alkaisi pian epäillä sitä, miksi hän ei vanhennut laisinkaan.

”Teit todella ihmeellistä työtä tänään Christian”, Holly kujersi nojautuen lähemmäs vieressään istuvaa miestä. Holly ja Cole olivat kumpikin sinkkuja ja kumpainenkin oli tehnyt sen hyvin selväksi. Oli lähes mielenkiintoista, miten hoitaja naiset menivät täysin sekaisin kirurgien läsnäollessa. Aivan kuin pitkälle kouluttautuneet lääkärit olisivat olleet jonkin sortin palkinto, jota kaikki hoitajat havittelivat. Jos oli naimisissa sellaisen kanssa, oli saavuttanut elämässään kaiken. Harmi vain, että kirurgit tiesivät millainen vaikutus heillä oli kunnollisiin naisiin ja käyttivät tätä hyväksi. Kirurgia petollisempaa mieslajia ei ollut olemassakaan.

”Kiitos Holly, mutta tämä ei ollut ensimmäinen ihminen, jonka olen kursinut urani aikana kokoon”, Christian kiitti hymyillen. Holly olisi juossut kirkuen karkuun, jos olisi tiennyt kuinka paljon hän olikin kursinut ihmisiä kokoon. Niitä oli huomattavasti enemmän, kuin moni kirurgi ehti leikkaamaan koko uransa aikana.
”Mistä päin sinä olet Kyle?” Helen kysyi pöydän toisesta päästä.

Kaikki olisi hyvin, niin kauan kun kukaan ei musitaisi hänen olemassaoloaan. Luultavasti hyvinkin pian ihmiset unohtaisivat hänen läsnäolonsa ja keskittyisivät omiin juttuihinsa. Sitähän ystävät tekivät; keskustelivat keskenään sisäpiirijutuista, joista Kyle ei tietäisi mitään. Sivusilmästään hän seurasi kuinka tuo hoitaja.. Hollyko se nyt oli, viekoitteli Christiania. Hänen olisi tehnyt mieli tuhahtaa ja pyöräyttää silmiään moiselle käytökselle, mutta kaipa hän tekisi itsekkin samoin, jos tuntisi vetoa – siis muutakin kuin fyysistä – Christianiin, ja tietäisi varmasti että toinen olisi myös miehiin päin. Ja siltä se ei vaikuttanut. Kyle yleensä osasi erottaa miehet, jotka olivat homoja, heteroista. Tietenkään hän ei näin lyhyen tuttavuuden perusteella osannut sanoa, mutta toistaiseksi toinen vaikutti ainakin hänen silmissään heterolta. Joten turha edes kuvitella. Tosin, se mitä tapahtuisi yksinollessa hänen oman makuuhuoneensa suojissa, jäisi hänen omaksi tiedokseen.

Oman nimensä kuuleminen veti Kylen takaisin nykyhetkeen pois oman päänsä sisältä. Hän tunsi pienimuotoisen lämmön poskillaan, aivan kuin olisi jäänyt kiinni likaisista ajatuksistaan. Hän yritti pakottaa hymyn kasvoilleen kääntäessään katseensa Helenin suuntaan. Noniin, ihan rauhassa nyt, osaat sanoa tämän ihan ilman ongelmia, olet sanonut samat sanat jo muutamaan otteeseen tänään..
“Yonkersista, täältä pohjoiseen.”, Hienosti hoidettu. Ei takeltelua, ei änkytystä. Äänestä puuttui itsevarmuus mutta se ei haitannut. Pääasia oli että hän oli saanut sanottavansa ulos suusta ilman ongelmia. Pitäisiköhän hänen käydä terapeutilla, kuten Sera oli ehdottanut? Tosin se taisi olla vain ajan haaskausta tässä iässä. Hänen olisi pitänyt hoitaa ongelmansa lapsena jo, mutta vanhemmat eivät olleet koskaan nähneet tätä ongelmana.

Helen nyökkäsi Kylen vastaukselle, kun tätä vastapäätä istuva Walt kurtisteli kummastuneen oloisena kulmiaan. Jessien olisi tehnyt mieli peittää nuoremman kirurgin suu molemmilla käsillään. Kyseinen kirurgi oli tunnettu siitä ettei tuolla tuntunut olevan minkäänlaista suodatinta ja tuntui suoltavan jokaisella suun avaamisella loukkauksia.
”Eikös se Yonkers ole aika pieni paikkakunta?” Walt ehti sanomaan, ennen kuin kukaan ehti kunnolla estää.
”Annahan olla Walt”, Jessie kiiruhti sanomaan.
”Mitä?” Walt näytti aidon hämmästyneeltä.

Keijukaismainen Cole nojautui pöydän ylitse kohti Kyleä, käsi suunsa edessä suojanaan. Naisella oli pyöreän mallisissa kasvoissaan kullan sävyiset, isohkot, ulkosyrjästä aavistuksen ylöspäin nousevat silmät, kapea nenä ja suppusuu. ”Älä ota itseesi mistään, mitä Walt sanoo. Hänellä on jäänyt puuttumaan jotain olennaista aivojen ja suun väliltä”, nainen sanoi, eleistään huolimatta niin, että koko pöytäseurue kuuli sen. Muut pöydässä nauroivat hyväntahtoisesti, Walt näytti ainoastaan hämmentyneeltä, aivan kuin tämä ei olisi täysin tajunnut mistä puhuttiin.

Samassa tarjoilija saapui pöydän äärelle täpötäyden tarjottimen kanssa ja ryhtyi jakamaan juomia pöytäseurueelle. Christian otti tyytyväisenä vastaan gin tonicinsa miettien olevansa sen tarpeessa. Hän nauttisi juoman rauhassa ja lähtisi sen jälkeen kotiin. Ehkä hän poikkeaisi jo matkalla jonkun noutoruoka paikan kautta tai sitten hän vain tilaisi ruuan suoraan kotiin.
”Kerrohan sitten millainen Yonkersin paikallinen sairaala on”, Christian kehotti Kyleä. ”Varmaan melkoisen paljon pienempi kuin New Yorkin siaraala.”

Kyle tunsi punan kohoavan jälleen poskilleen toisen kirurgin huomautuksesta. Niin, sehän se. Kukaan ei koskaan ajatellut Yonkersista muuta kuin että se oli pieni paikka, pahainen peräkylä jossa kaikki tunsivat toisensa. Noh, olihan se melkolailla totta, mutta silti se kirpaisi. Yonkers oli mukava paikka kuitenkin, loppujen lopuksi. Se oli melko rauhallinen ja viihtyisä yhteisö.
Samassa se toinen hoitajista nojautui häntä kohden, ja Kyle räpytti yllättyneenä silmiään. Hänen teki mieli vetäytyä kauemmas, mutta pysyi kuitenkin paikoillaan. Naisen sanat sen sijaan olivat pienoinen yllätys, jotka saivat Kylen hymyilemään tahtomattaankin. Vaikkakin aavistuksen ujosti. Hän nyökkäsi. “Joo, ei se mitään.”, Hän onnistui sanomaan yllättävän sujuvasti, hapuillen sanojaan vain aavistuksen, sen verran ettei sitä edes välttämättä huomaisi.

Tarjoilija saapui takaisin heidän juomiensa kanssa ja Kyle siemaisi omaansa kiitollisena. Ehkä kukaan ei ollut kuullut hänen tilaustaan ja kuvitteli hänenkin nauttivan alkoholia. Hän ei halunnut tuntea itseään sen enempää ulkopuoliseksi, kuin jo valmiiksi oli. Hän meinasi tosin tukehtua huikkaansa kun Christian kehotti häntä kertomaan polistaan. Ennenkuin hän ehti estää itseään, Kyle mulkaisi huippukirurgia myrkyllisesti, aivan kuin syyttäen. Eihän Christian kai sille mitään voinut, eihän tuo tiennyt että hänellä oli ongelmia puheen kanssa, mutta silti hän syytti toista siitä, että tuo veti huomiota häneen ja pakotti hänet tilanteeseen, jossa hän ei ollut hyvä.
Kyle laski katseensa syliinsä ja näytti nieleskelevän, hapuillen niitä sanoja joilla osaisi kertoa edellisestä työpaikastaan. “S-s-se on paljon.. pienempi.”, Häntä hermostutti, hermostutti todella. Ehkä olisi ollut parempi, jos hän olisi sittenkin ottanut alkoholia. Kenties se olisi rentouttanut häntä ja hän olisi voinut puhua sujuvammin.

Miehestä näki päällepäin, että tuon olo oli tukala, ja että tuo kamppaili parhaillaan sisäisesti saadakseen sanansa suusta, mielellään ilman ongelmia. “Yon-n-kersissa ei.. ei yleensä satu mitään kovinkaan.. va-vakavaa. Hyvin harvoin..mitään suurempaa.”, Kyle tunsi menevänsä aivan lukkoon mitä enemmän hän änkytti. Häpeä ja nolous maalasivat hänen kasvonsa kirkkaan punaisiksi, ja taisipa silmätkin kostua, uhaten kyyneleillä. Voi että miten hänen teki mieli nousta pöydästä ja rynnätä ulos. Ehkä se olisi hyvä idea. Kyle tuijotti syliään, vihaisena itselleen, ja jännittyneenä. Hän aikoi toteuttaa surkean ideansa lähteä, ja ryhtyi nousemaan paikaltaan.

Christian oli vähällä vettää gin toniciaan väärään kurkkuun, kun Kyle yllättäen mulkaisi häntä lähes myrkyllisesti. Keskittyen kuitenkin siihen mitä teki, hän sai kuin saikin nielaistua ilman kakomista. Hän ei kuitenkaan käsittänyt, miksi olisi ansainnut moisen vihamielisen katseen. Kehotus kertoa Yonkersista, oli täydellisen tavanomainen kun istuttiin iltaa uusien työtovereiden kanssa.

Kun Kyle lopulta alkoi änkyttämään, Christian uskalsi aavistaa miksi oli ansainnut katseensa. Ehkei toinen ollut hyvä sosiaalisissa tilanteissa. Jos niin oli, hän ymmärsi myös sen miksi mies oli niin hanakasti yrittänyt kieltäytyä kierroksesta. Nyt kirurgi tunsi itsensä paskiaiseksi ja nyt ihan tarkoituksettomasti. Aamulla hän oli piikitellyt Kyleä tarkoituksella ja jopa ilkeyttään. Tätä hän ei ollut kuitenkaan suunnitellut. Mies oli jo leikkaussalissa näyttänyt mihin hänestä oli, joten hänellä ei ollut mitään syytä kiusata tuota.

Kun Kyle nousi tehdäkseen lähtöä, myös Christian nousi. Jos tilanne oli miehelle liian tukala, hän ei halunnut pakottaa tätä jäämään. Niinpä hän asteli ottamaan miehen takkia naulakosta.
”Saatan Kylen ulos”, Christian ilmoitti enemmän Jessielle kuin muulle seurueelle. Nainen oli nimittäin selvästi nousemaisillaan itsekin paikaltaan. Hän ei halunnut tätä nyt jalkoihinsa. ”Tässä”, Christian sanoi ojentaessaan takkia Kylelle.

Sanoipa toinen mies mitä tahansa, Christian lähtee kävelemään tämän rinnalla ulos ravintolasta. Hän jättää kuitenkin oman takkinsa naulakkoon, minkä voi tulkita viestiksi siitä, että on itse vielä jäämässä. Kunhan he pääsisivät ulos, hän pyytäisi anteeksi. ”Olen pahoillani, että pakotin sinut mukaan, vaikka tämä on sinulle selvästi tukalaa.”

Hän hämmästyi siitä, että kirurgi seurasi hänen esimerkkiään ja nousi hänen perässään. Aikoiko toinen taas estellä häntä? Siltä ei kuitenkaan vaikuttanut, kun Christian harppoi hänen edellään naulakolle ottamaan hänen takkinsa. Hetken aikaa Kyle seisoi siinä jähmettyneenä koska ei ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa, mutta sitten Christian sanoi aikovansa saattaa hänet ulos. Kyle soi siis kirurgille jälleen pikaisen mulkaisun, mutta kääntyi sitten vielä pöytäseuruettan kohden ja nyökkäsi pahoittelevan hyvästinsä noille, kasvot edelleen punaisina. “An-anteeksi.” Tämän jälkeen Kyle kääntyi Christianin puoleen ja nappasi takkinsa miehen käsistä, kiskoi sen ylleen ja heitti reppunsa taas olalle, ennenkuin suuntasi kulkunsa ulos, Christian vierellään. Jättäisi minut jo rauhaan..

Christianin anteeksipyyntö ulkona sentään oli jotain, mitä Kyle oli osannut odottaa vielä vähemmän, kuin sitä että mies halusi saattaa hänet ulos. Tämänkö takia tuo oli tehnyt sen? Jotta voisi pyytää anteeksi rauhassa? Kyle oli ymmällään, hän ei kyennyt ymmärtämään mikä kirurgin todellinen luonto oli. Oliko tuo piikittelevä, kiusaava öykkäri vaiko mukava tyyppi? Se sai hänet entistä hermostuneemmaksi, kun ei tiennyt, miten käyttäytyä toisen edessä. Seistessään kylmällä, nopeasti pimentyvällä kadulla, Kyle asetti kätensä puuskaan ja katsoi Christianin ohi maata kohden, osaamatta päättää miten reagoida toisen anteeksipyyntöön.

“E-et sinä voinut tietää.”, Loputtoman hiljaisuuden jälkeen Kyle sai pakotettua suunsa auki. Hän oli päätynyt siihen ratkaisuun, että kaipa Christian oli loppupeleissä ihan kunnollinen kaveri, jolla vain sattui olemaan huono huumorintaju. Niimpä hän päätti antaa tuolle anteeksi. Kyle ei muutenkaan ollut mikään kovin hyvä pitämään kaunaa yllä, joten miksipä sitä pitkittämäänn turhaan. “Mi-mi..”, Kyle änkytti, ja sulki silmänsä, vetäen syvään henkeä rauhoittuakseen. Noniin, yritä uudestaan. Hän avasi vihreät silmänsä, jotka edelleen tuntuivat kiiltelevän häpeän kyynelistä, ja katsoi suoraan Christianin pistäviin silmiin. “Minä en ole hyvä..sosiaalisissa tilanteissa. Hermostun helposti..ja ajattelen liikaa, ja hermostun vielä enemmän. Enkä osaa kunnolla.. ilmaista itseäni.”, Hän puhui rauhallisesti, tapaillen jokaista sanaa yksi kerrallaan mahdollisimman selkeästi, jotta saisi sanottavansa sanottua. “Mut-mutta töissä, se ei koskaan häiritse. Silloin en ehdi..ajatella, hermostumista.”, Kyle tunsi tärkeäksi lisätä tuon pienen yksityiskohdan, jotta Christian ei ajattelisi että hän alkaisi änkyttämään aina töissäkin. Hän ei halunnut potkuja. Saatuaan sanottua sen mitä halusi, Kyle laski katseensa maahan, ja valmistautui lähtemään kotiin.

Christian pysähtyi seisomaan ravintolan vihreän markiisin alle, kädet ristissä rintakehällään. Siniset silmät tähyilivät pilvistä taivasta, sen sijaan, että olisivat katsoneet Kyleä. Taivas oli rusehtavan harmaan, paksun pilvimassan peitossa. Pienintäkään toivoa valosta, ei päässyt massojen lävitse. Ilma oli kolea ja kostea. Plus asteista huolimatta kylmä tuntui luissa ja ytimissä asti. Siitäkin huolimatta, että hän oli ihmissusi. Toisaalta nyt hän oli ihmismuodossa. Paksun turkin läpi ei kylmä ja koleus päässeet samalla tavalla. Christian ei halunnut edes miettiä, mitä Kyle tunsi parhaillaan. Onneksi tuon takki näytti ainakin paksulta.

Ennen kuin kysienen ajatus pääsi edes kunnolla loppuun asti, kun Christian alkoi ihmetellä omaa huoltaan toisen hyvinvoinnista. Hän olisi ymmärtänyt se paremmin, jos he olisivat olleet ystäviä pitkältä ajalta. Näin lyhyen ajan puitteissa, Christian epäili omia tarkoitusperiään.

”Mutta oli silti väärin painostaa sinua tulemaan. Jatkoin painostusta, vaikka sanoit hyvin selvästi ettet aio tulla”, Christian sanoi. Syyllisyys tuntui inhottavalta ja vieraalta. Hän teki harvoi päätöksiä ja asioita, joiden vuoksi olisi tuntenut syyllisyyttä. Eikä tämänkään pitänyt olla sellainen kerta. Tarkoitus oli ollut ottaa uusi tiimin jäsen mukaan illanviettoon. ”Joten olen pahoillani. Tarkoitus ei ollut olla ilkeä.”

Kyle yllättyi täysin siitä, miten paljon Christian vaikutti katuvan. Tuo näytti oikeasti siltä, että olisi tehnyt jotain pahempaakin, vaikka totuushan oli ettei toinen mies ollut millään voinut tietää hänen ongelmistaan, ja toiminut siltä oletukselta että hän oli normaali. Nyt oli hänen itsensä vuoro siis tuntea pisto omassatunnossaan. Hän oli syyttä suotta syyttänyt Christiania inhimillisestä virheestä. Hitto vieköön. Hän oli niin huono olemaan vihainen, varsinkin kun siihen ei ollut oikeaa syytä. Ja Christianin anteeksipyyntö kuitenkin vaikutti vilpittömältä, mikä sai Kylen tuntemaan kasvojensa punoittavan, häpeästä omaa käytöstään kohtaan, kenties.
“Äh.. E-ei se mitään.. M-minun omaa syytäni s-se on.”, Kyle hieraisi käsivarttaan, tuentien olonsa hyvin epämukavaksi. Miksei hän vain lähtenyt kotiin niinkuin oli aikonut? Sen sijaan hän seisoi täällä kylmässä, pimenevässä illassa, tuntien kuinka viima löysi tiensä hänen parkatakkinsa sisään. Kaiken lisäksi ne perhanan verenimijät aktivoituivat mukavasti yöaikaan, ja jos hän ei olisi varovainen, hänestä itsestään tulisi potilas.

“A-anteeksi e-että syytin sinua.”, Kyle yritti saada äänensä vakaaksi ja nosti jälleen katseensa Christianiin. Hän katsoi toista suoraan silmiin parhaansa mukaan, ennenkuin tunsi olonsa jälleen epämukavaksi ja antoi katseensa lipua takaisin maahan. Miksei hän vieläkään kaikkien näiden vuosien jälkeen ollut oppinut olemaan hieman enemmän sosiaalinen? Pahus.
“M-minun on nyt parempi.. mennä. Ennenkuin t-tulee liian myöhä.”, Kyle mumisi hiljaisella äänellä, aivan kuin olisi hävennyt myöntää että häntä hieman pelotti liikkua näin myöhään ulkona, vaikka se oli ihan normaalia ja oikeutettua pelkoa ihmisille.

Kylen ilmoittaessa, että hänen oli parempi vain lähteä, ennen kuin kello olisi liikaa. Mikä oli täysin ymmärrettävää. Mies oli pelkkä ihminen ja vampyyrit olivat uhka. Niissä verenimijöissä oli riittämiin purtavaa ihmissusillekin, jotka oli perimätiedon mukaan luotu varmpyyreiden vertaisiksi. Vaikka valtaosa vampyyreista halusikin rauhaa ja yritti työskennellä sen saavuttamiseksi, joukossa oli riittämiin mätämunia, jotta huoli olisi ainoastaan järkevää elossa pysymisen kannalta. Yöaika oli kaikkein vaarallisinta aikaa. Sairaalassa oli riittävästi paikattavia, ilman hölmöilijöitäkin.

”Se on hyvä idea”, Christian sanoi pehmeällä äänellä. Samassa hän alkoi miettiä miten mies pääsisi kotiin ja yllättävä, selittämätön huoli valtasi hänen mielensä. Hänellä ei ollut mitään syytä olla huolissaan miehestä, jonka oli vasta tavannut. Siitäkin huolimatta, että tämä kiinnosti häntä käsittämättömällä tavalla. Ja vaikka hänellä oli vaimo, jota rakasti, ei hän voinut pitää suutaan kiinni. ”Haluatko, että saatan sinut? Vai soitanko sinulle taksin?”
Helvetti. Ihmissusien piti olla tunnettuja uskollisuudestaan. Siitä huolimatta Christian ei päässyt yli ajatuksesta, että teki parhaillaankin väärin vaimoaan kohtaan. Vaikka siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä. Ehkä hänen olisi pitänyt tilata jotain tujakampaa, kuin pelkkä gin tonic.

Noniin, tämä epämukava tapaus olisi tässä. Hän painelisi kotiin, ottaisi pitkän, kuuman kylvyn ja painuisi nukkumaan. Niin joo, ja pitihän hänen syödä. Sen jälkeen nukkumaan, jotta jaksaisi huomiseen aamuvuoroon, vaikka Kylella ei ollutkaan ollut koskaan aikaisemmin ongelmia herätä, nukkuisi hän kuinka huonosti tahansa.
Se tuli kuitenkin yllätyksenä, että Christian tarjoutui saattamaan hänet tai tilaamaan taksin. Kyle nosti yllätyksestä levinneet vihreät silmänsä kirurgiin ja räpäytti muutaman kerran hämmästyneenä silmiään. Miksi ihmeessä tuo oli hänelle nyt niin mukava? Aamulla Kyle olisi voinut tirvaista kirurgia päin näköä, jos siis harrastaisi moista väkivaltaa, mutta nyt hän ei enää ymmärtänyt lainkaan mitä toisen päässä liikkui. Hän tunsi pienen myllerryksen vatsassaan, joka oli kuin varoitus. Hän tiesi mitä tunne tarkoitti. Christianista oli tulossa hänelle hyvää vauhtia ihastuksen kohde, mikä tekisi hänen elämästään vain entistä hankalampaa. Niin ei saanut käydä. Christianin pitäisi vain jatkaa ikävää piikittelyään ja kaikki olisi hyvin.

“Äh, ei tarvitse. Ei minulla ole pitkä matka.”, Kyle sanoi sanansa melkein hätäisesti, mutta änkyttämättä. Hän oli niin ymmällään Christianin kiltteydestä, ettei hänelle jääny tilaa ajatella omaa hermostuneisuuttaan joka aiheutti tuon ikävän vaivan. Tosiasiassa hänellä oli noin puolentunnin kävelymatka, mutta jos hän kävelisi reippaasti, hän pääsisi varmasti hieman nopeammin kotiin. Mikäs sen parempaa, kuin koti. Hän saisi jättää tämän päivän taakseen ja toivottavasti hän unohtaisi tämän kutittelevan nipistelyn vatsassaan.

Kun Kyle katsoi häneen suurilla, vihreillä silmillään, Christian lähestulkoon hätkähti. Hän sai kuitenkin hillittyä reaktionsa vuosikymmenten tuomalla kokemuksella. Yllättäen Christian tunsi olonsa hyvin, hyvin paljaaksi. Aivan kuin Kyle olisi onnistunut näkemään suoraan hänen sieluunsa asti. Hänen oli pakko kääntää katseensa pois peläten Kylen tunnistavan hänen sisäisen eläimensä. Vaikka se oli täysin mahdotonta. Vain toinen susi pystyisi tunnistamaan mikä hän oli. Ihminen ei pystyisi mitenkään näkemään tai edes arvaamaan sitä. Siitä huolimatta nuo vihreät silmät tuntuivat riisuvan häneltä joka ikisen, huolella suunnitellun ja paikalleen valetun kerroksen.

”Hyvä kuulla”, Christian sanoi vältellen nyt vuorostaan Kylen katsetta. ”Me näemme siis huomenna.”
Tämän sanottuaan kirurgi suunnisti suorinta tietä takaisin sisätiloihin ja pöytään, jossa muu työryhmä häntä jo odotti. Tässä seurassa hän tunsi olevansa turvassa, niin hullulta kuin se kuulosti. Kukaan näistä ihmisistä ei katsonut häntä, kuin olisi nähnyt syvemmälle kuin silmillä saattoi nähdä.
Jessie vilkuili huolestuneena hänen ohitseen ovelle. Kaiketi nainen olisi halunnut varmistaa ettei Christian ollut mukiloinut Kyleä baarin ovelle. Että hoitaja osasikin olla ärsyttävän epäluuloinen. Milloin hän oli onnistunut antamaan itsestään sellaisen kuvan, että kiusasi omaksi ilokseen ja harrastuksekseen itseään pienempiä.

Keskiviikko 02.12.2150
Klo. 07:24

Sairaalan pukuhuoneessa Christian riisui itsensä boksereilleen ja viikkasi siviilivaatteensa huolellisesti kaappiin päivän ajaksi. Toisesta pinosta hän otti valkoisen t-paidan ja ryhtyi kiskomaan sitä alastoman ylävartalonsa peitoksi.

Hän oli päätynyt edellisenä iltana juomaan aikomaansa drinkkiä muutaman enemmän, hälventääkseen hieman Kylen aiheuttamaa alastomuuttaan. Sen jälkeen hän oli suunnannut suorinta tietä kotiinsa ja jatkanut itsensä hoitamista bourbon pullolla. Hän oli tilannut itselleen ruokaa ja soittanut lopulta Isabellelle. Vaimo oli tyytyväinen oloonsa Italiassa ja aikoi viipyä matkallaan vielä ylimääräisen viikon. Ilmeisesti tämä oli ilmeisesti tutustunut matkan aikana johonkin kolleegaansa, jolla oli uusia kiehtovia ideoita, joihin hän halusi tutustua. Tämän hänen vaimonsa todella osasi. Tyttöjen matka oli muuttunut yllättäen työmatkaksi. Ja juuri nyt kun Christian olisi kaivannut vaimoaan kipeimmin kotiin.
Kaipuusta huolimatta, Christian oli saanut mennä yksin nukkumaan, eikä sänky ollut koskaan tuntunut yhtä tyhjältä kuin sinä iltana.

Aamulla, herätyskellon soidessa hän kiitti sitä, että oli ihmissusi. Muutoin hän olisi ollut heräteessään, sekä kuoleman väsynyt, että krapulainen. Eläimellisen puolensa ja sen ominaisuuksien ansiosta, hänen elimistönsä käsitteli alkoholia aivan eri tavalla. Hän pystyi juomaan huomattavasti isompia määriä alkoholia, kuin tavallinen ihminen, tulematta edes kunnolla humalaan. Lisäksi alkoholi paloi hänen elimistöstään pois nopeammin. Kukaan ei halunnut itselleen kankkusesta kärsivää kirurgia.

Oli melkein pettymys kuinka nopeasti Christian päätti heidän keskustelunsa. Vaikka Kyle oli jo hetken aikaa ollut valmis lähtemään, jokin oli aina saanut hänet pysymään paikoillaan. Se jokin oli ollut Christian. Kirurgi ei kuitenkaan yllättäen halunnut enää jatkaa heidän keskusteluaan, ja näytti jopa välttelevän häntä. Tämä oli luultavasti vain kuvittelua, mutta se vaivasi Kylea silti. “J-joo, huomiseen.”, Hän oli ymmällään, ja katseli kuinka kirurgi suorastaan pakeni kadulta takaisin sisälle. Ehkä tuolle oli tullut kylmä? Olihan mies ollut täällä ulkosalla ilman takkia jo hyvän aikaa. Silti hän seisoi vielä hetken paikallaan, aivan kuin olisi toivonut Christianin palaavan, mutta lopulta Kyle pudisti päätään typerille ajatuksilleen ja kääntyi suunnatakseen kotiin.

Hän toteutti melkein kaikki aikaisemmat suunnitelmansa. Hän valmisti itselleen pikaisen aterian samalla kun puhui Seraphinan kanssa puhelimessa. Hän kertoi siskolleen kaiken, paitsi tietysti omat henkilökohtaiset ajatuksensa ja sen, miten typeräksi hän tunsi itsensä niiden vuoksi. Syötyään hän oli päättänyt puhelun ja suunnannut kylpyyn. Ilta oli siis sujunut melkoisen nopeasti, ja pian hän olikin omassa vuoteessaan ja syvässä unessa.

Keskiviikko 02.12.2150
Klo. 06:15

Kyle heräsi herätyskelloonsa virkeänä. Hän toimitti kuuliaisesti aamuntoimensa rutiininomaisesti. Peseytyminen ja siistiytyminen, puhtaat vaatteet ylle ja aamupala. Sitten reippaasti ulos ovesta ja työpaikalle. Kaikki meni kuten aina ennenkin, eikä mielenperukoilla kummitellut Christian, eikä miehen nimen ajattelu saanut aikaan perhosia hänen vatsaansa. Hyvä. Tänä aamuna Kyle suuntasi työpaikalleen myös jalkaisin, koska ei ollut eilen muistanut selvittää parkkipaikoista, eikä se toisaalta haitannutkaan. Kävely teki hänelle vain hyvää.

Astuessaan sisään henkilökunnalle tarkoitetuistaovista, Kyle vilkaisi kelloaan ja totesi sen olevan vasta pian puoli kahdeksan. Hänellä oli siis puolisen tuntia hyvää aikaa vaihtaa vaatteensa ja koota itsensä tulevaa päivää varten. Pukuhuoneen ovelle päästyään hän heilautti oven auki ja astui sisään, odottaen tilan olevan tyhjä.
Väärin. Christian oli juuri kiskomassa paitaa lihaksikkaan kroppansa peitoksi, ja moisen näyn näkeminen sai väkisinkin punan nousemaan Kylen kasvoille. Nopeasti hän riisti katseensa irti toisesta ja siirsi sen lattiaan, antaen oven sulkeutua takanaan. Hän selvitti kurkkuaan hieman häpeillen. “Hu-huomenta.”, Vilkaisemattakaan Christiania, Kyle suuntasi omalle pukukopilleen, näppäili sen auki ja ryhtyi vaivaantuneena riisumaan. Ei ollut helppoa olla homo, varsinkin jos pukuhuoneessa oli tuon sorttista silmänruokaa heti aamusta.

Pukuhuoneen oven käydessä, Christian hätkähti. Vaikka sen ei olisi pitänyt olla yllätys. Huoneessa oli hänen kaappinsa lisäksi neljäkymmentäneljä muuta samanlaista. Mikä tarkoitti puhtaasti sitä, että näin vuoron vaihtuessa pukuhuoneissa tuppasi käymään kuhina. Kääntyessään ovea kohti ja nähdessään tulijan, hän ei juurikaan yllättynyt sen ollessa Kyle. Tänä aamuna hän ei juurikaan luottanut tuuriinsa.

Hyvästeltyään Kylen edellisenä iltana baarin edessä, hän ei ollut saanut miestä ajatuksistaan. Tämä ja tämän riisuva katse olivat kummitelleet hänen mielensä perukoilla koko illan. Nuori mies oli vieraillut jopa hänen unissaan. Mikä oli vähintäänkin häiritsevää. Kylestä oli muodostumassa hänelle varsinainen pakkomielle ilman mitään järkevää syytä. Eikä hän osannut sanoa miksi niin oli käymässä. Christian oli jopa miettinyt, että se liittyisi hänen susipuoleensa. Hänen sisäinen eläimensä näki tässä ihmismiehessä jotain, jota hän itse ei kyennyt vielä näkemään.

”Hyvää huomenta”, Christian sanoi, kiskaisten paitansa kokonaan alas. Hän ei voisi käyttäytyä kuin hermoheikko idiootti ja herättää epäilyksiä kenessäkään. Hän oli työskennellyt liian kauan luottamuksen ansaitsemiseksi ja elämänsä turvaamiseksi, jotta voisi nyt alkaa kaivamaan maata omien jalkojensa alta. ”Pääsit ilmeisesti turvallisesti kotiin.”

“Mmh.”, Kyle mumisi vastaukseksi kasvot yhä punoittaen. Hän ryhtyi varovaisesti, aivan kuin olisi pelännyt hajoavansa kappaleiksi, riisumaan vaatteitaan. Hänellä oli tietty rutiini, kuten kaikilla ihmisillä, näin arkipäiväisen asian hoitamiseen. Miksi, oi miksi hänen kaappinsa oli melkein Christianin vieressä. Jos kirurgi ryhtyisi nyt vääntämään jotain small talkkia, Kyle heittäytyisi sairaalan katolta alas. Ajatus sai hänet melkein naurahtamaan. Eihän se nyt oikeasti niin vakavaa ollut, mutta Kyle oli toivonut olevansa ensimmäisten joukossa pukuhuoneessa, siis yksin, jotta voisi kerätä itsensä tulevaa päivää varten ja valmistautua henkisesti siihen että joutuisi keskustelemaan ihmisten kanssa. Yonkersissa hän oli onnistunut lyömään työmoodinsa päälle astuessaan pukuhuoneesta ulos, ja oli kyennyt jonkinlaisiin small talkkeihin, mutta enimmäkseen hänen työtoverinsa olivat tietäneet hänen ongelmastaan ja jättäneet hänet joko omaan arvoonsa, tai sitten vältelleet ylimääräistä keskustelua. Aika yksinäistä, kun sitä näin mietti.

Sillä ei tosin olisi mitään väliä täällä. Hän työntäisi ihmiset aivan samalla tavalla kauemmas luotaan kuin aikaisemminkin, ja pian jopa Christian varmasti ryhtyisi välttelemään keskustelemista hänen kanssaan.Tuo oli osoittanut jo eilen illalla sen, ettei pahemmin halunnut olla hänen kanssaan tekemissä, kun oli saanut tietää hänen ongelmastaan. Kirurgihan oli suorastaan rynnännyt takaisin baariin sisälle sen kuultuaan. Se ei yllättänyt Kylea lainkaan, eikä hän syyttänyt toista. Eihän hän varmasti itsekkään olisi osannut olla sellaisten lähellä, joilla oli sama ongelma. Hän kuitenkin yritti.
“Py-pysyttelin pääteillä. N-niillä harvemmin s-sattuu mitään.”, Kyle mumisi kiskaistessaan t-paitansa yltään ja viikatessaan sen huolellisesti kaappiinsa. Hän avasi farkkunsa ja otti kaapistaan työasunsa valmiiksi eteensä penkille.

Christian otti kaapista pinkan, jossa oli tummansiniset työhousut ja paita. Hän ravisteli housut auki ja ryhtyi pukemaan niitä jalkaansa. Samaan aikaan hän yritti käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Tällainen vaivaantuminen ei vain sopinut hänelle lainkaan. Varsinkin kun hän ei tiennyt mistä tämä johtui. Helvetti. Kun oli elänyt näin pitkään, sitä olisi voinut kuvitella, että tällaiset tilanteet olisivat olleet jo menneen talven lumia. Siitä huolimatta hän käyttäytyi kuin keskenkasvuinen pentu. Vain sen takia, että joku ruipelo, ihminen sai hänen olonsa hämilleen.

”Se on ihan järkevää”, Christian sanoi ryhdistäytyen parhaansa mukaan. Hän ei voinut käyttäytyä kuin mikäkin idiootti. Kuten hän oli jo aiemmin todennut, hän ei voinut kaivaa maata omien jalkojensa alta. ”Meillä on ihan riittävästi paikattavia täällä, ilman että ihmiset etsivät tieten tahtoen ongelmia.”
Christian kiristi ja sitoi housun nyörit rusetille, jotta löysät housut eivät pääsisi koko ajan valumaan. Saman tien hän otti penkiltä työpaitansa ja ryhtyi kiskomaan sitä päänsä ylitse. ”Jessie muuten kyseli perääsi, kun olit lähtenyt”, hän kertoi miehelle. Nainen oli itseasiassa ryhtynyt kovistelemaan häntä, kun muut eivät olleet kuulleet. Mitä ilmeisemmin Christian oli onnistunut antamaan itsestään niin huonon kuvan päivän aikana, että nuori nainen oli katsonut huolen olevan tarpeellinen. ”Hän oli jostain syystä varma, että olin onnistunut karkoittamaan sinut seurastamme ja taisi hän uhata tirvaistakin minua, jos en opettele käyttäytymään ihmisiksi.”
Jessiehän ei tosin tiennyt ettei hän ollut ihminen lainkaan.

Kyle hymähti hieman vastaukseksi Christianin huomautukselle siitä että heillä jo oli jo ihan tarpeeksi potilaita ilman, että hän etsisi tieten tahtoen ongelmia. Hän oli aivan samaa mieltä, ja jo pelkästään ajatuskin vampyyrin kohtaamisesta oli pelottava, vaikka hän ei ollutkaan koskaan nähnyt vampyyria läheltä. Kaipa hän oli ollut onnekas. Kiskottuaan työpaitansa päälle Kyle riisui housunsa, viikkasi ne ja laittoi kaappiinsa ennenkuin puki ylleen sairaalahousut. Nyt hän olisi valmis kohtaamaan työpäivän ja sen kauhut. Hän varmisti että hänellä oli kaikki tarvittavat lätkät.

Se mitä Christian sanoi sai hänet kuitenkin yllättymään. Hän suuntasi katseensa mieheen jälleen sillä samalla hämmentyneellä tavalla kuin eilen illallakin, ja kuunteli kuinka toinen selosti Jessien kovistelusta. Jessie kuulosti yhä enemmän ja enemmän Seralta, ja Kyle oli varma, että kyseinen nainen tulisi luultavasti olemaan se kenen kanssa hän ystävystyisi nopeiten niin että voisi jopa keskustella lähes vaivattomasti. Christianin viimeiset sanat olivat kuitenkin se pisara, joka sai Kylen nauramaan. Hän ei voinut mitään sille täysin yllättyneelle, vapautuneelle naurulle joka kumpusi hänen sisältään. Sera oli nimittäin sanonut aivan samaa edellisenä iltana, kun hän oli puhelimessa kertonut huippukirurgista joka tykkäsi piikitellä keltanokkia. Sera oli uhannut tulla käymään pistämässä kirurgin ojennukseen jos moinen ei loppuisi.

Kyle sai lopulta naurunsa rauhoittumaan ja pyyhkäisi naurunkyyneleitä silmistään. “Anteeksi, en voinut sille mitään. Seraphina sanoi aivan samalla tavalla eilen illalla.”, Kyle selitti nauruaan, rennosti, huolettomasti, aivan kuin olisi keskustellut jonkun kanssa jonka oli tuntenut vuosia. Hän ei edes itse tajunnut sitä, mutta varmasti pian hän taas muistaisi oman jännityksensä ja ryhtyisi änkyttämään. Niin se meni aina.

Hiljaisuus sai Christianin kääntämään katseensa Kylen suuntaan. Näin tehdessään, hän kohtasi jälleen ne aseista riisuvat, vihreät silmät, jotka olivat saanrry hänet häkeltymään jo edellisenä iltana. Nyt hän sai huomata ettei sen vaikutus ollut muuttunut juurikaan yön aikana. Se sai hänen sydämensä takomaan nopeammin ja vatsan kääntymään ympäri. Tämän jälkeen tilalla jäi miellyttävä kihelmöivä, lämmöntunne, jonka Christian tunnisti aivan liiankin hyvin.

Sitten tilanne oli ohitse. Aivan yllättäen Kyle purskahti nauruun, eikä Christian pystynyt käsittämään miksi. Tuskin Jessien kovistelu nyt noin hauskaa oli. Kyle näytti siltä, että katkeaisi pian naurusta. Se sai aiemman, häkellyttävän tunteen katoamaan ja tilalle tulemaan puhtaan hämmennyksen. Hetken kuluttua Kyle kuitenkin rauhoittui ja pyyhki naurunkyynleitä silmäkulmistaan. Christian puolestaan saattoi vain odottaa, tilanteen rauhoittumista. Kun Kyle lopulta sai puhutuksi, se tuntui iskulta vasten kasvoja. Mikä oli vain entistä raivostuttavampaa. Jos tällä nuorella miehellä oli tyttöystävä, se ei kuulunut pätkääkään hänelle.
Hän ei ollut ihastunut.

”Olen ilmeisesti ollut liian kauan naimisissa”, Christian totesi ottaessaan lääkärintakkiaan kaapista. ”Viehätysvoimani alkaa ilmeisesti hiipua, kun kaikki naiset tuntuvat haluavan tirvoa minua nykypäivänä. Tai sitten nykypäivän naisväki tykkää vain rankemmasta meiningistä.”
Christian piilotteli parhaansa mukaan omaa epävarmuuttaan vitsien ja piikittelyn taakse. Suoraan sanottuna hän ei tunenut oloaan kovinkaan kotoisaksi omissa nahoissaan juuri nyt.

Hän ei vain mitenkään voinjut olla virnistämättä Christianin sanoille. Hän tunsi olonsa sillä hetkellä aivan liian hyväksi, nauraminen todella teki hyvää. “Älä ole huolissasi. Seralla on sellainen tapa. Hän on aivan liian ylisuojelevainen pikkuveljestään.”, Kyle pudisti päätään hyväntuulisesti ajatellessaan sisartaan. “Ja Jessie muistuttaa aivan liikaa Seraa puheidesi perusteella, mikä sai minut nauramaan. Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut pilkata.”, Kyle hymyili lämpimästi Christianille. Hän istahti alas hetkeksi ja painoi takaraivonsa vasten pukukaappia, katsellen kattoa. Tämä aamu sai hyvän alun, ja Kyle toivoi että tämä hyväntuulisuus jatkuisi. Se oli harvinaista hänelle, tuntea itsensä näin rennoksi ja iloiseksi vieraassa paikassa. Hän tiesi vallan hyvin, että ennenmmin kuin myöhemmin se muuttuisi. Mutta toistaiseksi hän halusi nauttia tästä vapaudesta.

Pitäisiköhän hänen käydä hakemassa aulasta tölkki energiajuomaa itselleen ennen vuoron alkua? Ei häntä väsyttänyt, ei lainkaan, mutta hänen teki kuitenkin mieli liikkua, eikä istua paikoillaan. Ja mitä kauemmin hän viettäisi aikaa Christianin kanssa, sitä varmemmin ne eiliset tunteet palaisivat nipistelemään hänen vatsaansa. Tämä ajatus sai hymyn haihtumaan hänen kasvoiltaan, ja Kyle oikaisi äkkiä selkänsä, pyöräytti hartioitaan ja niskaansa. Älä ajattele sitä, hän kielsi itseään. Jatka rennosta olostasi nauttimista. Kyle nousi penkiltä ja asteli peilin luokse, kääntäen näin selkänsä Christianille. Hän ryhtyi kokoamaan hiuksiaan pienelle nutturalle takaraivoonsa, ja sitoi ne kiinni jotta ne pysyisivät poissa hänen silmiltään päivän ajan. Olisikohan jo korkea aika käydä kampaajalla?

Vai isosisko? Christian ei voinut mitään tuntemalleen huojennukselle kuullessaan, että edellä mainittu nainen olikin Kylen sisar, eikä tyttöystävä. Tämä puolestaan sai hänet entistä harmistuneemmasksi. Olihan hän toki ollut ennenkin ihastunut. Eikä se ollut normaalisti yhtään hullumpaa. Se oli itseasiassa yleensä oikein miellyttävää. Christian nautti treffailusta. Hän vei mielellään uuden seuralaisensa ulos, erilaisiin paikkoihin ja liehitteli tätä. Lisäksi, ihastumisen aikaan ihmiset tuntuivat olevan vähintään yhtä aktiivisia makuuhuoneen puolella, kuin ihmissudet olivat luonnostaan.

Nyt ongelmana oli se, että vastapuoli oli mies. Christian rakasti edelleen vaimoaan, mutta aika kului ja hänen oli ryhdyttävä pian toimenpiteisiin sen suhteen. Mikä oli ollut tiedossa jo silloin kun hän oli nainut Isabellen. Tämä ei kuitenkaan liittynyt mitenkään siihen, millaisia tunteita Kyle oli onnistunut hänessä aiheuttamaan.
Christian ei vain tuntenut oloaan kotoisaksi itsensä kanssa tässä tilanteessa.

Kyle nousi paikaltaan ja meni peilin eteen sitomaan hiuksiaan kiinni. Nyt Christian vasta pani merkille, kuinka pitkät hiukset miehellä oli. Oliko tyyli tarkoituksenmukainen, vai eikö toinen vain ollut ehtinyt leikkauttamaan tukkaansa?
”En olettanutkaan, että olisit tehnyt niin”, Christian totesi samalla kun sai valkoisen takkinsa viimein ylleen. ”Jessie on melkoinen vähäosaisten puolustaja. Ikävää vain, että olen onnistunut antamaan hänen silmissään sen vaikutelman, että minun vuokseni täytyy puolustaa jota kuta.”