Daphnen rikos (Kadonneen prinsessan sivuhaara. Jilli & SunSet)

Chrysler buildingin kellarikerroksissa maanalla sijaitsivat arestihuoneet. Näihin huoneisiin lukittiin kurittomat vampyyrit, joiden oli määrä odottaa oikeudenkäyntiä tai tuomiota. Jotkut kutsuivat huoneita putkiksi, mutta Hellin joku päättäjistä päätti 'putkan' olevan liian inhimillinen nimitys niille. Kaunistelu ei kuitenkaan muuta tosiasioita, sillä huoneet oli tarkoitettu nimenomaan selleiksi. Myös Daphne oli viety yhteen niistä. Hänen rikkeestään kentällä oli tiedotettu eteenpäin organisaationin johdolle ja nyt nuori nainen ei voinut tehdä muuta kuin odottaa tuomiotaan. Tiedossa oli, että johto ei takuulla suhtautunut suopeasti van Hellin suvun jäsenten vastustamiseen. Kun siihen lisättiin todisteaineiston sotkeminen kentällä, jota ei Daphnen kaltaiselle kokeneelle kenttäagentille pitäisi tapahtua, tuomio ei välttämättä ole kaikkein kevyin.

Francoise van Hell asteli hisseille poistuttuaan Lancelotin huoneesta. Hän halusi tavata Daphnen silmästä silmään ja keskustella asiasta tämän kanssa henkilökohtaisesti. Hän oli mahdollistanut paljon kyseisen nuoren naisen elämässä, eikä tyttö varmasti olisi selvinnyt näin pitkälle näin lyhyessä ajassa ilman hänen apuaan. Kayan katoaminen oli musertanut monen mielet, eikä Francoise varmasti ollut ainoa. Daphne oli Kayan paras ystävä. Sellaista sidosta ei sopinut vähätellä. Kaiken lisäksi Daphne oli järkevä tyttö, eikä tekisi virheitä, jos asia ei olisi näin henkilökohtainen. Oli ollut ehkä virhe laittaa hänet Kayaa etsivään ryhmään. Ystävän selittämätön katoaminen ja tulokseton etsintä, eivät välttämättä tehneet hyvää edes Daphnen kaltaiselle vahvalle naiselle.

Hississä seisoessaan Francoise vilkaisi kelloaan. Päivä saattaisi venyä hyvinkin pitkäksi. Hän saattoi vain toivoa, että saisi aarteensa päivän päätteeksi taikaisin kotiin.

Francoise saattoi muistaa elävästi sen pienen tytöntyllerön pinkissä juhlamekossaan, joka oli varastenut salakavalasti vampyyrien johtajan sydämen. Mies ei ollut kyennyt hallitsemaan tekojaan verettäessään tytön sen kummempia miettimättä. Vaikka hän olikin tuhonnut silloin jotain hyvin ainutlaatuista samalla hän oli saanut itselleen jotain sellaista, jonka hintaa ei voinut rahassa arvioida. Siitä pienestä tytöstä oli kasvanut hieno nuori nainen, joka edelleen kadottuaankin, piteli Francoisen sydäntä kämmenellään. Kaya oli hänen kaikkensa.

Hissi pysähtyi kellarikerrokseen. Ovien avauduttua Francoisea odotti turvatarkastus, josta ei poikettu edes Draculan ollessa kyseessä. Turvamiehet kyllä nikottelivat ja pyytelivät anteeksi, mutta Francoise antoi heidän tehdä työnsä. Kuten tapoihin kuului, myös hänen oli jätettävä päällysvaatteensa ja irrallinen omaisuuteensa turvahuoneiden ulkopuolelle säilöön. Johtajana hän totteli mukisematta. Eikä mennyt kauaakaan, kun vartija jo avasikin Daphnen huoneen oven ja Francoise asteli sisään.

”Tervehdys Daphne.”

Siitä lähtien, kun Daphne oltiin passitettu käsiraudoissa arestihuoneeseen, hän ei ollut saanut rauhaa. Sanaa ei tarkoiteta kirjamellisesti, vaan se tarkoittaa sitä, minkälaisia ajatuksia nuoren Daphnen mielessä liikkui. Ja ne olivat kaikkea muuta kuin onnellisia. Paikkakin oli erittäin masentava ja poisluotaan työntävä. Daphnesta tuntui jälleen siltä pieneltä tytöltä, joka oli ollut heitteillä Ranskan pimeillä kaduilla. Hän ei ollut kaivannut sääliä silloin eikä kaivannut nytkään, mutta se mitä tyttö oli kokenut näiden päivien aikana oli ollut aivan liikaa nuoren tytön mielenterveydelle.

Daphnelta oli mennyt täysin ajantaju. Hän ei tiennyt, miten kauan hän oli tässä sellissä viettänyt, mutta vietti jokaista päivää kuin viimeistä. Siellä hänen annettiin odottaa tuomiotaan. Olisi ollut paljon parempi, jos päätös olisi tehty heti.. Mutta organisaatio oli selvästi halunnut Daphnen ensin riutua sellissä, jotta tyttö varmasti katuisi virhettään ja tällä näytettiin esimerkkiä kaikille siitä, mitä seuraisi jos osoittaisi minkäänlaista epäkunnioitusta ketään, joka kuului hallitsijasukuun, Van Helliin. Tai edes kuvitteli lähtevänsä sooloilemaan tehtävän aikana. Neitokainen oli vain saanut tarpeekseen odottelusta ja hänen kärsimättömyytensä koitui hänen turmiokseen.

Tietysti, kun koko organisaatio oli kuullut Daphnen kohtalokkaasta virheestä, myös sellissä olevat muutkin ''vangit'' tiesivät siitä. Suurin osa oli selvästi Daphnea vanhempia. Joten nämä katsoivat tyttöä hyvin halveksivin katsein. Jotkut täydelliset sekopäät olivat jopa ihailleet Daphnen rohkeaa temppua, mutta suurin osa heistä vain käänsi selkänsä. Kukaan ei puhunut Daphnelle mitään..

Tämä vain virui huoneessaan yksin, pimeässä. Neiti ei ollut sen päivän jälkeen nähnyt päivänvaloa, sillä hän oli alati pimeässä huoneessa. Hieman valoa antoi korkealla oleva pieni ikkuna, mutta se ei paljoakaan valoa antanut. Vertakin tytöille annettiin hyvin niukasti ja tämän takia Daphne näytti riutuneelta. Hän oli selvästi laihtunut. Ellei hänellä olisi säkkikankaasta tehtyä kaapumaista ns. vankipukua päällään, hänellä olisi paistanut kylkiluut läpi. Daphnen silmissä oli tyhjä katse. Hänen silmiensä ympärillä olisi näkynyt mustat silmänaluset, jos olisi ollut ihminen. Unenpuutteesta ei Daphne kärsinyt, sillä vampyyrit eivät tarvise unta. Siitä huolimatta Daphne näytti erittäin heikolta. Eli jos tytön olisi halunnut tappaa, se kävisi juuri nyt erittäin helposti.

Muutaman arvenkin tyttö oli onnistunut hankkimaan. Joskus vankeja päästettiin hieman jaloittelemaan, valvonnan alaisena tottakai, mutta Daphnen ensimmäinen kerta ulkona oli jäänyt viimeseksi. Kuten aiemmin mainittiin, arestihuoneessa oli myös täydellisiä sekopäitä. Ulkoilmapäivänä, joksi näitä päiviä kutsuttiin olivat vapaaehtoisia. Jotkut halusivat päästä ulos jaloittelemaan, mutta eivät kaikki. Mutta kuitenkin tämä sekopää oli yhtäkkiä hyökännyt Daphnen kimppuun. Tyttö jäi alakynteen ollessaan paljon heikompi kuin tuo miespuolinen sekopää. Kesti aikansa ennenkuin vartijat olivat tämän huomanneet ja Daphne oli ehtinyt saamaan ilkeän näköisen arven olkäpäähänsä ja kaksi oikeanpuoleiselle poskelle. Koska Daphne oli myös lyönyt päänsä seinään oli mukava mustelma jäänyt niskaan. Tämän kohtauksen jälkeen Daphne ei uskaltautunut enään ulos.

Daphne ei siis ollut nukkunut ollenkaan. Joka kerta, kun hän yrittikin nukahtaa, hän näki painajaisia. Joko tuomiostaan, Kayasta taikka jostain muusta aivan kamalasta. Daphne oli itkenyt joka yö, mutta niin hiljaa ettei kukaan kuullut. Daphne oli itkenyt niin paljon, että jos hän enää yrittäisi itkeä, kyyneliä ei tulisi. Daphne ajatteli aina, että seuraavana päivänä hänet tuomitaan, mutta vastausta ei vielä ole kuulunut. Tyttö oli siis matkalla hulluuteen. Hänen mielensä oli pahasti järkkynyt ja hänen terveytensä rapakunnossa.

Tämä aamu ei ollut yhtään erilainen. Hän oli valvonut ties jo kuinka monta yötä. Pimeässä huoneessa istuminen päivätolkulla ei tehnyt hyvää kenellekkään. Daphne ei ollut poikkeus. Daphne istui sängyllä tai no jos sitä metallista sängynkyhäelmää voidaan kutsua sängyksi. Siinä Daphne kuitenkin istui polvet lähellä tytön rintakehää. Hän tuijotti seinää. Tyttö ei enää osannut kuvitellutkkaan, että pääsisi koskaan vapauteen. Siellä hän odotti.. Nyt jos koskaan Daphne olisi toivonut olevansa ihminen. Hän olisi päässyt kärsimyksistään.. Nyt kuolemattomuus tuntui enemmän kiroukselta kuin lahjalta.

Pian Daphne kuulee askeleita. Ne tuntuivat kuuluvan jostain hyvin kaukaa, vaikka todellisuudessa ne olivat todella lähellä. Lähempänä kuin nuori Daphne osasi kuvitellakkaan. Nyt Daphne kohotti katseensa oveen, kun askeleet pysähtyivät hänen ovensa eteen. Voisiko olla, että hänen tuomionsa olisi vihdoin päätetty? Vai olisiko se taas joku niistä tyypeistä, jotka lukivat hänelle lakia? Ja koska ei osannut arvata kumpi oli oikeas vastaus. Hän laski katseensa takaisin vastakkaiseen seinään, kun henkilö astui sisään.

Daphne katsahti sivusilmällä kuitenkin ovelle. Nyt Daphnen tyhjä katse jäykistyi kuin olisi juuri nähnyt ihka oikean aaveen ovellaan vaikka katsoikin hahmoa vain sivusilmällä. Ääni, jonka henkilö omasi, oli hänelle liiankin tuttu. Se oli itsensä kreivi Dracula XIII. Kaikista henkilöistä , joka olisi tullut sisään, häntä Daphne ei olettanut näkevänsä.
''Tervehdys... arvon Dracula.'' Daphne vastasi toisen tervehdykseen hyvin heikolla ja väsyneellä äänellä.

Francoise katseli Daphnea vaiti. Hänen rinnassaan pisti pieni syyllisyyden tunto naisen nähdessään. Suoraansanottuna tämä näytti kamalalta. Hetki arestissa oli tehnyt ihmeitä Daphnelle, eikä suinkaan positiivisessa mielessä. Aivan kuin häntä olisi pidetty vuosikausia lukittuna kellarissa. Ilmeisesti Francoisen oli puututtava organisaationin arestijärjestelmään pikimmiten. Hän ei halunnut tietää missä kunnossa ne kiinniotetut olivat, jotka olivat viettäneet rakennuksen kellarikerroksessa pidemmän aikaa. Tilanne oli karmaiseva. Joko hän ei ollut itse halunnut nähdä tilannetta todellisessa kantissaan tai sitten häneltä oli piiloteltu totuutta. Sekään ei olisi mitenkään tavatonta Hellin kaltaisessa organisaatiossa. Francoisen pitäisi puhua asiasta Lancelotin ja muun yrityksen johdon kanssa mahdollisimman pian. Nyt kun hän oli New Yorkissa, siihen oli hyvää aikaa. Jos Kaya löytyisi, hän ei olisi välttämättä lähdössä aivan heti.

Putkan ovi Francoisen perässä sulkeutui ja hän jäi kaksin Daphnen kanssa. Mies kuitenkin tiesi, että sen takana seisoi vartija ryhdikkäässä asennossa valmiina heti tarvittaessa. Draculasta sekin oli naurettavaa, kun kyseessä oli Daphne. Hän päätti kuitenkin olla sanomatta asiasta ja sen sijaan asteli peremmälle pieneen, koruttomaan huoneeseen. Huone oli liioittelua, koirankoppi olisi saattanut olla parempi nimi kyseiselle loukolle. Huoneen hygieniataso oli luultavasti kaatopaikkaakin matalampi.

Mies istui pienelle tuolille, mutta ennen sitä nykäisi aavistuksen housunpunttejaan, jotta ne eivät kiristäisi polvien kohdalta hänen istuessan. Hän katseli Daphnea vielä hetken vaitonaisena. Ikävä kyllä hänen oli rangaistava tyttöä, vaikka tämän käytökselle olisikin inhimillinen selitys. Se oli tehtävä, joka hänelle oli langennut yrityksen pääjohtajana. Hän saattoi kuitenkin lieventää tuomiota, mikä oli Daphnelle vain parempi. Ne, jotka eivät tunteneet naista olisivat varmasti antaneet tälle potkut.

”Sinulle tuskin on jäänyt epäselväksi se, miksi olet täällä.” Francoise harrasti harvoin smal talkkia ja tässä tilanteessa taisi olla vain parempi mennä suoraan asiaan. Daphne tuskin kaipasi tuskan pitkittämistä mukavuuden vuoksi. ”Kun kyseessä on agentin tekemä rikkomus, se käsitellään yleensä toimipisteen johdossa ja jos rike on vakavampi se laitetaan käsiteltäväksi neuvostolle. Haluan kuitenkin tehdä sinun kanssasi poikkeuksen ja käsittelen itse tapauksesi. Johtokunnalla ei ole valtaa kieltää minua ja sinun tapauksessasi katson tämän parhaaksi vaihtoehdoksi. En ikävä kyllä voi jättää sinua rankaisematta.

”Poikani kanssa käydystä selkkauksesta annan varoituksen, koska uskon siinä olleen myös omaa syytäni. Tämä aika on rankkaa meille kaikille. Etenkin meille, joille Kaya on ollut läheinen.” Francoise katsoi Daphena merkitsevästi ja aavistuksen anteeksipyytävästi. ”Ymmärrän kyllä, että pinna on kireällä ja se purkautuu ikävällä tavalla kentällä. Minun olisi pitänyt tajuta se, kun muodostin Kayan etsintäpartiota. Ehkä ne, joilla olisi suurin into löytää tyttäreni, eivät ole kuitenkaan niitä kaikkein parhaimpia etsijöitä. Sinullakin on ollut roppakaupalla tunteita tässä pelissä mukana. Siksi siis varoitus ja siirto toiseen ryhmään. En nimittäin usko, että sinun ja Terenjan kannattaa työskennellä enään yhdessä. Et ole enään missään tekemisissä Kayan etsintöjen kanssa, mutta huolehdin siitä, että saat omaisena tiedot etenemisestä.” Francoise rykäisi selvittääkseen kurkkuaan.

Daphne sivusilmällä katsoi, kun jättimäinen rautaovi sulkeutui Draculan astuessa sisään. Draculaa seuraava silmä seurasi hänen kulkuaan ja pian hän istuikin Daphnea vastapäätä. Daphne ei ymmärtänyt lainkaan, miksi Dracula oli ylipäätänsä vaivautunut tulemaan. Vielä epävarmempaa oli se, oliko hänen tulonsa hyvä vaiko paha merkki. Tosin Daphne ei millään osannut ajatella tilannetta millään lailla hyväksi. Joten tyttö laski päänsä polviensa tasolle.

Vartijat olivat yhä takana. Miksi ei olisi? Tyttöä pidettiin hulluna akkana, eikä hän itse tiennyt syytä miksi. Eihän hän ole kuitenkaan tappanut ketään. Tosin rike oli paha ja ehkä hänen luultiin hänen kuntonsa huomioon ottaen sekä tämän mieleterveydentilan, että Daphne yrittäisi karata. Turhaa.. Mihin Daphne muka menisi? Kotiinsa hän ei voisi mennä.. Karkaaminen tästä vankilasta oli sula mahdottomuus, joten periaatteessa näin tiukka varatoimi oli turhaa. Daphne ei ole sellaisessa kunnossa, että kykenisi pakenemaan.

Daphne oli aikasemmin kuullut tästä vankilasta. Ulospääsyä ei ole ja se on tehty vartavasten vampyyreiden lukkojen takana pitämiseksi. Mutta kun sen kokee itse näkee asioita, joita toiset eivät näe. Esimerkiksi juuri sen miten vankeja todellisuudessa kohdellaan ja minkälaiset olot heillä on. Kumpaakin kysymykseen vastaus oli: Surkea. Heitä kohdeltiin kuin eläimiä.. Ei siis ihme, että jotkut vangeista olivat sekopäitä. Paikka ajoi kenet tahansa asukin hulluuteen..

Vaikka sellin asukki Daphnen katse näytti tyhjältä ja poissaolevalta, ei se silti tarkoittanut ettei kuullut mitä Dracula hänelle kertoi. Rangaistus siis vihdoinkin tulisi. Daphne tunsi olonsa hieman paremmaksi, mutta kuitenkin haikeaksi. Hän ei sietänyt paikkaa, muttei kuvitellut paikkansa olevan muuallakaan. Hän oli taatusti yksi nuorimmista vangeista. Ja Daphnelle oli enemmän kuin selvää, miksi hän oli täällä. Siitä nimittäin monet vangit jaksoivat yhä ja yhä uudelleen muistuttaa. Eikä tekojaan nyt niin helposti unohda.
Ja vaikka hän ehkä pääsisikin pois täältä, ei se silti tarkottaisi, että asiat parantuisivat tuosta vain. Daphne on nimittäin arestihuoneessa ollessaan on kokenut sellaisia asioita, joita ei hänen kaltaisensa tytön pitäisi koskaan kokeakkaan. Hänen itsekkyytensä ja itsevarmuutensa on kadottunut kuin tuhka tuuleen, mutta hän on yhä välinpitämätön siitä, mitä hänelle tulee tapahtumaan.

''Tiedän.. Tuomiotani tässä olenkin jo tovin odotellutkin..'' Daphne yritti selvittää käheää kurkkuaan saadakseen edes hiukan äänensä kuuluviin.
''Sinäkö? Mutta miten ihmeessä.. Siis mitä ihmettä?'' Daphne kummasteli yhä hiljaisella äänensävyllä jota tuskin kukaan muu kuin Dracula itse kuuli. Ja jos vartijat kuulisivat hänet, hänen äänensä kuuloistaisi pikemminkin vain karhealta kuiskaukselta.

Daphne kuunteli kuitenkin Draculan puheen loppuun sen enempää häiritsemättä. Ei Terenjassa vika ollut, Daphnessa itsessään se oli. Mutta samalla lailla Terenja oli läheinen kuin Daphnekin, mutta hän oli kuitenkin sen verta suuressa arvossa, ettei hänen hulluutensa häirinnyt ketään.. Mutta Daphne on asia erikseen. Juuri sen takia, koska kukaan ei ymmärtänyt häntä niin häntä haluttiin rangaista. Ei Daphne ollutkaan odottanut pääsevänsä kuin koira veräjästä.
Daphnesta tuntui jotenkin kurjalta. Dracula näytti näkevän suoraan hänen sisäänsä ja luki hänen tunteitaan kuin avointa kirjaa..

Mitä Dracula taas ei tiennyt, että Daphne tiesi totuuden. Kaya ei ollut Kaya.. Hän oli oikeasti aivan joku muu.. Sen takia hän ei oikeastaan välittänyt tiedotettiinko hänelle Kayan etsintöjen etenemisestä vai ei. Tosin tyttö edelleen välittää Kayasta suuresti, vaikka tunteekin itsensä petetyksi. Tämä oli osasyynä siihen, miksi Daphne oli ylipäätänsä poissa tolaltaan. Hänen poistamisensa etsinätpartiosta saattaa olla todella viisas ratkaisu. Ehkä Daphne silloin saa hiukan kevennettyä taakkaa hartioiltaan.
Daphnen teki mieli hymyillä siitä, että edes joku ymmärtäisi hänen tuskansa. Dracula itse oli varmasti ainoa, joka häntä todella ymmärsi.. Mutta Daphne ei kyennyt hymyilemään.. Ei varmasti kykenisikään vielä vähään aikaan..

''Noh.. arvoisa Dracula.. ettehän te voineet mitenkään ennustaa tulevia tapahtumia.. Ei kukaan voinut.. Ja oli rangaistukseni kuinka ankara tahansa.. Olen valmis tekemään sen..'' Daphne selitti hiljaa pahoittevalla äänensävyllä, ikäänkuin olisi syyttänyt itseään kaikesta tapahtuneesta pahasta.

”Sinä olet pikku tyttöni paras ystävä”, Dracula sanoi aavistuksen karhealla äänellä. Äänensävy oli muuttunut vain aavistuksen, mutta tarkka kuuntelija saattoi erottaa siinä selvää surua. Francoise ei ollut mennyt järjiltään, mutta hän oli pohjattoman surullinen lapsensa katoamisesta. Mies taisi olla niitä harvoja van Hellin suvun jäseniä, joilla oli riittävä rippunen mielenterveyttä jäljellä siihen, että pysyi järjissään. Suurimman osan suvun jäsenen mielenterveyden tilaa saattoi ainoastaan arvailla ja kauhistella. ”Tämä on vähintä, mitä voin tehdä hänen hyväkseen. Kaya tuskin haluaa nähdä sinua telkien takana.”

Tunteilut oli tällä kertaa tunteiltu ja Francoisen oli ryhdistäydyttävä. Hän ei voinut itkeä kuin pahainen kakara nuoren vampyyrin nähden. Se olisi ollut alemmuuden näyttämistä ja heikkouden myöntämistä, eikä koko vampyyrimaailman johtaja voinut näyttää sellaista yhdellekkään alaiselleen. Varsinkaan keskenkasvuiselle tytölle. Maailmassa oli tasan tarkkaan yksi henkilö, jolle Francoise olisi voinut kuvitella näyttävänsä kaikki tunteensa avoimesti. Sääli kyllä, Alexandru ei ollut juuri nyt siinä kunnossa, että olisi voinut ottaa vastaan minkäänlaisia tunteen osoituksia. Tai ainakaan nainen ei niitä pystyisi sekavassa mielentilassaan käsittelemään. Se oli varmaa.

”Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen rangaistus aateliselle vampyyrille niskuroinnista ja tämän arvon kyseenalaistamisesta”, Francoise sanoi palauttaakseen ennemmin itsensä kuin Daphnen maanpinnalle puhumalla rikosnimikkeillä. Näistä asioista Daphnea virallisesti syytettiin. ”Toinen rangaistus tulee todistuskappaleiden sabotoinnista ja tutkintapaikan sotkemisesta. Nyt joudun olemaan äskeistä ankarampi, sillä tällaista ei pitäisi tapahtua sinun kaltaisellesi koulutetulle kenttäagentille. Vaikka se olisikin ollut vahinko, se on silti tuomittava virhe. Siksi alennan sinut paperitöihin arkistoon. Ehkä työjakso arkistossa saa sinut muistamaan mitä kentällä pitää ottaa huomioon.”

Paperihommilla Hellissä tarkoitettiin täysipäiväistä päätteen ääressä istumista tunkkaisessa toimistossa. Kukaan ei halunnut sitä hommaa, kun kenttätehtävienkin ohella hoidetut paperihommat ottivat suurinta osaa työntekijöistä armottomasti päähän. Arkistotyöntekijät joutuisivat myös järjestämään kellareita, missä oli miljoonia kansioita, jotka vain odottivat virtuaaliseksi tiedoksi muuttamista. Hellissä vitsaillaan, että edes kuolemattomuus ei auttaisi kuolemisessa tylsyyteen, jos joutuu töihin arkistoon.

”Lisäksi joudut tarkkailun alaiseksi. Sinuun ammutaan erikoisjäljitin, jolla liikkumisiasi seurataan”, Dracula jatkoi puhettaan. Erikoisjäljittimen voisi käsittää jo loukkauksena. Sellainen pistettiin vain kaikkein tarkimmin valvotuille rikollisille vampyyreille. ”Ja sinulla on ainoastaan rajattu alue, jolla voit liikku. Muuten sitä voidaan pitää rangaistuksen vastustamiseksi, sekä niskuroinniksi ja tuomiota voidaan tiukentaa. Toivon, että noudatat annettuja ohjeita hyvin tarkkaan. Minulla ei ole sen jälkeen enään sananvaltaa sinuun.”

Daphne oli ymmällään. Hän ei voinut vain käsittää, miksi hän näki näin ison vaivan.. Tottakai hän on Kayan paras ystävä, mutta tässä on nyt kyse jostain paljon vakavammasta. Daphne ei ymmärtänyt sitä, miksi Dracula tunteili noin. Hän oli tehnyt aivan liikaa Daphnen hyväksi.. Ei voinut olla mahdollista, että Daphne näkee Draculan tuossa tilassa. Nyt Daphne tunsi vielä enemmän syyllisyyttä kuin koskaan elämässään. Daphne laski katseensa maahan. Hän ei kyennyt enään katsoa Draculaa silmiin. Suoraansanottuna Daphne oli hieman liikuttunut..

Mutta vihdoinkin siirryttin itse asiaan. Mikä ajoi tukalan syyllisyyden tunteen hetkeksi pois. Se että Dracula muutti äänensänysä takaisin ennalleen oli Daphnelle pieni helpotus. Hän oli varmasti odottanut kuolemantuomiota.. Mutta tämä rangaistus oli pientä siihen verrattuna. Kun Dracula alkoi luettelemaan Daphnen rikkeitä ääneen, Daphnen olo muuttui kurjaksi. Itse hän oli sotkunsa aiheuttanut. Paljon mielummin hän olisi marssinut teloitukseen, mutta sitä ei näyttänyt Dracula hyväksyvän.

Paperihommia päivästä toiseen. Kuulostaa melkein luksukselta. Daphne tietää sen, että se oli rasittavaa työtä, mutta oli sekin parempi kuin tässä huoneessa kykkiminen. Ja mitä pienempi alue, sitä parempi Daphnelle. Hän halusikin eristäytyä muusta maailmasta edes jonkin verran ja työ on mitä oivin tapa siihen. Vaikka luulisi ettei Daphne olisi yhtään mielissään siitä, että häneen asetetaan jokin laite valvomaan hänen liikkeitään. Häntä pidettiin nyt siis rikollisena.. Toisaalta hän saisi olla täysin omassa rauhassa, mutta jos tämä katsottiin rangaistukseksi niin mikäs siinä..

Daphne tuntee todella isoa syyllisyyttä teoistaan ja tekee mitä tahansa hyvittääksen sen. Hän oli valmistautunut johonkin todella paljon pahempaan. Ei Daphne silti pidä tätä helppona.. mutta kuitenkin hän oli valmis suorittamaan rangaistustaan. Missä Kaya ikinä onkaan.. Daphne toivoo, että tällä olisi kaikki hyvin ja hän olisi turvassa...

”Jos sinulla ei ole mitään kysyttävää, voisimme mennä laittamaan nimet papereihin”, Francoise sanoi ja nousi seisomaan. Hän pyyhkäisi pukunsa etumusta aivan kuin kopin saasta olisi ollut tarttuvaakin. Mies ei voinut väittää, etteikö olisi tuntenut oloaan huojentuneeksi kun pääsisi pois. Samalla hän huomasi Daphnen kokoon painuneen olemuksen. ”Älähän nyt. Uskopois, johtoporras olisi takuulla erottanut sinut. He eivät ole näin helliä. Olisit voinut hyvästellä tulevaisuutesi Hellissä saman tien.”

Francoise koputti metallioveen. Odottaessaan, että vartija avaisi oven hän puhui vielä Daphnelle: ”Odota täällä kunnes saan tilanteen selvitettyä niin, että kun laitat nimesi rangaistussopimukseen pääset astelemaan saman tien tämän kellarin ovista ulos. Pääset pian pois, joten odota hetki.”

Vartija sulki oven vielä kerran Francoisen perässä. Vielä tämän päivän aikana ovi suljettaisiin Daphnen perässä.

Francoise asteli puhumaan suorinta tietä vuorossa oleville turvamiehille. Hän käsi heitä valmistelemaan huoneen, jossa sopimus voitaisiin allekirjoittaa ja jossa Daphnelle luovutettaisiin hänen henkilökohtainen omaisuutensa, sekä asennettaisiin jäljitin. Sen jälkeen tyttö saattoi astella ulos niin vapaana kuin hänen tilanteessaan se oli vain mahdollista.

Daphne tyytyi vain nyökkäämään. Dracula ilmaisi asiansa hyvin selkeästi, joten Daphne ei myöskään kysellyt mitään. Mitä epäselvää siihen olisi muka jäänyt? Paperitöitä, ympärivuorokautisen tarkkailun lomassa. Dracula tuntui kuvittelevan, että Daphne ei ollut ajatellut pahempaa.. Pieleen meni.. Daphne oli itseasiassa ajatellut myöskin erottamista, mutta myöskin teloistusta tai maasta karkoittamista. Ei Daphne myöskään tykännyt tästä ''vakoilulaite'' ajatuksesta. Mutta minkäs sille mahtaa.. Ei niin, että Daphnella olisi muka valinnanvaraa..

Daphne pääsisi ehkä pois tästä vankilasta, muttei mielensä vankilasta. Mielessään hän oli yhä negatiivisten ajatustensa vanki. Ja kaikensorttiset ajatukset liikkuivat nuoren Daphnen pään sisällä.
Nyt Daphne nousi seisomaan. Hänen tuli odottaa sellissään niinkuin Dracula oli käskenyt.. Siinä hän sitten seisoi ja odotti..

Daphne sai odottaa piinaavan pitkän hetken ennen kuin hän saattoi kuulla oven takana liikehdintää. Oven aukaisi vartija, joka viittoi tyttöä seuraamaan. Mies johdattaisi naisen käytäviä pitkin turvatarkastuksien läpi huoneeseen jossa oli pieni muovinen pöytä, jonka ääressä kaksi tuolia vastakkain toisiaan. Huoneessa oli myös pieni, kankainen ja kolkon näköinen sermi. Dracula istui pöydän ääressä edessään tabletti ja elektroninen kynä. Molemmin puolin vampyyrien johtajaa seisoi kaksi vartijaa. Huoneessa oli myös hoitajalta näyttävä nainen.

Pöydällä oli myös metallisella tarjottimella siististi viikattuna ja pinottuna Daphnen vaatteet ja tarvikkeet, jotka häneltä oli otettu ennen arestihuoneeseen lukitsemista. Aivan tarjottimen vieressä oli pistoolilta näyttävä laite, jossa oli valtavan kokoinen neula. Kyseisellä laitteella oli tarkoitus ampua Daphneen lähetin, jolla hänen liikkeitä seurattaisiin.

”Allekirjoitammeko samantien? Pääsemme kumpikin pois tästä kolkosta paikasta?” Francoise kysyi lähes aurinkoisesti hymyillen. Samalla hän viittasi Daphnea istumaan tuoliin edessään.

Daphne odotti seisoen katsoen seinää, josta paistoi heikko auringonvalo. Tyttö ei mennyt ihan auringonpaisteen kohdalle vaan seisoi hieman sen vieressä, aivan kuin luulisi sen valon korventavan hänet poroksi, jos menisi lähellekkään sitä.
Vartija tuli Daphnen huoneeseen ja automaattisesti Daphne seurasi vartijaa huoneeseen, joka näytti Daphnen mielestä juuri sellaiselta kuulustelutilalta, jonka oli nähnyt aikasemmin ennekuin hänet oltiin tuotu tänne. Se karmaisi Daphnea, koska nuori neitokainen ei pitänyt kuulustelutilojen kaltaisista huoneista, joissa oli tukala ilmapiiri.

Daphne seisoi hetken ja katsoi ensin tavaroitaan. Daphnesta oli todella mukavaa saada tavaransa takaisin. Daphne oli melkein jo unohtanut, että hänellä oli nuo vaatteet. Ne näyttivät paljon huokuttelevimmilta, kuin se riepu, joka oli Daphnella nyt päällä. Daphne katsoi seuraavaksi pöydällä makavaa tablettia, joka näytti Draculan mainitsemalta sopimukselta ja sen vieressä tottakai oli kynä, jolla oletettiin, että Daphne kirjoittaisi signatuurinsa. Huone oli niukasti valaistu. Ainoastaan yksi kattovalo ja pöydällä makaava tabletti antoivat edes hieman valoa tällä kolkolle paikalle.

Daphne seuraavaksi katsoi Draculaa. Edelleen se sama tyhjä katse silmissään. Jotka näyttivät ulkopuolisen silmin niin, että ne olisivat katsoneet kaukaisuuteen, mutta Dracula varmasti tiesi, että Daphne katsoi häntä. Katse osui myöskin aivan pieneksi hetkeksi laitteiseen, joka näytti samanlaiselta laitteelta, jolla ammuttiin reiät korviin. Daphne ei välittänyt kenestäkään muusta tässä huoneessa eikä edes huomioinut ketään muuta kuin Draculan.

Daphne nyökkäsi Draculalle ja istui häntä vastapäätä olevalle tuolille ja istui siihen. Sitten hän otti tabletin käteensä, tai ainakin Daphne luuli, että hänen piti ottaa. Niinpä hän otti myös pöydältä kynän, scrollasi hieman hitaasti aivan kuin olisi lukenut sopimuksen ainakin jotenkin ellei perusteellisesti. Daphne kuitenkin halusi katsastaa sen läpi kertaalleen, vaikka tiesi täysin mihin oli ryhtymässä.
Sanaakaan sanomatta Daphne otti kynän käteensä ja kirjoitti ''Allekirjoitus'' kohtaan oman nimensä.

Nimensä allekirjoitettuaan, Daphne nousi tuolista sen verran, että laski tabletin ja kynän takaisin Draculan eteen. Tabletissa oli hänen signatuurinsa ja Daphne tiesi, että nyt hänen rangaistuksensa otettaisiin käytäntöön. Nyt ei ollut minkäänlaista peruuttamisvaraa, mutta eihän Daphnella olisi ollut vaihtoehtojakaan.
Sen jälkeen Daphne istahti takaisin. Nyt Daphne otti sotkuiset hiuksensa, jotka ylsivät nyt melkein kylkiluihin kouriinsa. Hän siirsi hiukset niskastaan niin, että niska jäi avoimeksi, sillä Daphne oletti, että lähetin ammuttaisiin sinne. Aseteltuaan hiukset niin, että ne eivät roikkuneet enään niskassa, Daphne nyökkäsi uudelleen merkiksi siitä, että Daphne oli valmis lähettimen siirtämisprosessiin, jonka Daphne toivoi, että se ei kestäisi pitkään.

Francoise sipaisi tottuneesti oman puumerkkinsä sopimukseen Daphnen jälkeen. Muutamalla painalluksella sopimus oli tallessa Hellin tietoverkostossa. ”Sinä olet nyt vapaa nainen Daphne Moreau.” Huomautus oli todella ironinen, sillä juuri nyt Daphne oli kaikkea muuta kuin vapaa.

Daphne siirsi hiuksiaan aivan turhaan, sillä tomeran näköinen hoitaja nappasi häntä tiukalla otteella kiinni käsivarresta. Nainen pakottaa häntä suoristamaan koko käsivarren ja lähetin ammutaan noin kymmenen senttiä kyynärtaipeen yläpuolelle.

”Nyt voit pukeutua omiin vaatteisiisi. Saat tiedot tuomiosi ehdoista ennen kuin poistut täältä. Sieltä ilmenee se rajattu alue, jolla saat liikkua ja työvuorolistasi seuraavalle kuukaudelle arkistossa”, Francoise sanoi. ”Toivon, että palaat nyt kotiisi rauhoittumaan ja sopeutumaan näihin uusiin muutoksiin. Minä palaan nyt poikani luo. Hyvää päivänjatkoa neiti Moreau.”

Tämän sanottuaan Francoise nousi ja lähti, jättäen Daphnen vartioiden ja hoitajan seuraan.

Daphne katsoi kuinka Dracula allekirjoitti myöskin sopimuksen, joka virallisti Daphnen rangaistuksen. Nyt tämä päätyisi Hellin arkistoihin ja nyt Daphnen rangaistus voisi virallisesti alkaa. Draculan tokaistua Daphnen vapaudesta, Daphne ei vastannut mitenkään taikka reagoinut. Daphne tiesi, että tokaisu oli tarkoitettu hyvinkin ironiseksi, sillä nyt hänen jokaista liikettään tultaisi vahtimaan.

Kun tomeran näköinen hoitaja asteli tytön luo ja otti tätä tiukalla otteella hänen käsivarrestaan väkisin suoristaen sen.. Daphnelta pääsi hyvin hiljainen ähkäisy. Käsivarsi joka oli hetki sitten niin rentona, jännittyi yhtäkkisesti. Siltikään tyttö ei näyttänyt minkäälaisia tuskan merkkejä. Hän vain istui siinä kuin patsaana, kun Dracula läksi huoneesta. Daphne jäisi yksin vartijoiden ja häntä tiukasti käsivarttaan otteessaan pitävän hoitajan kanssa.

Daphne katsoi, kun Dracula lähti ovesta ja ovi paukahti kiinni hänen perässään. Miksi Daphnea olisi kiinnostanut minne hän oli menossa? Se oli täysin Draculan oma asia.. Ehkä hän sanoi sen ollakseen kohtelias. Mutta ei se häirinnyt kaikkein eniten, vaan se, miksi Dracula oli ylipäätään suostunut tulemaan tapaamaan tyttöä. Tyttö oli kuin päällä puuhun lyöty. Tyttö ei voinut olematta hämmästelemättä Draculan käytöstä.

Daphne oli aina ajatellut Draculan niinkuin useimmat muutkin. Todella arvokkaana ja tyynenä ja ennekaikkea kunnianarvoisena Hellin johtajana. Mutta se Dracula, jonka Daphne oli päässyt sellissä näkemään... Vaikka se oli ollut vain sievoinen hetki.. Se yksi ainoa lause.. ”Sinä olet pikku tyttöni paras ystävä”.. Siinä kohtaa Daphne oli huomannut Draculassa täysin uuden puolen. Puolen, joka tosiaan välitti tyttärestään.. Mutta miten se Daphneen liittyi? Millä tavalla Daphnen teot ja seuraukset liittyivät Draculaan ja tämän tyttäreen Kayaan? Daphne oli aivan ällistynyt.. Tekikö Dracula tämän Daphnelle vain Kayan vuoksi.. vai oliko takana kenties jotain muuta? Daphnen ajatus herpaantui siinä samassa, kun hoitajan ote Daphneen tiukentui. Nyt hän istui siinä.. Miksi he eivät vaan voineet hoitaa hommaansa?

Daphnen käsivarsi jännityi täysin tahattomasti. Hänen odottaessa, että joku ampuisi vakoilulaitteen hänen käteensä. Daphne vain toivoi, että tämä olisi pian ohi, jotta hän voisi päästä pois tästä ankeasta paikasta..

Hoitaja tarttuu kliinisen näköiseen pistooliin ja vie sen oikealle paikalle. Normaalikokoisen ihmisen pikkurillin paksuinen piikki upotetaan Daphnen lihaan ja lähetin ammutaan paikalleen. Koskettaessaan käsivarttaan, Daphne voi tuntea pienen kouhouman ihon alla.

Hoitaja perääntyy ja toinen vartijoista ojentaa Daphnelle tämän vaatteet ja nyökkää sivustalla olevaa sermiä kohden. Nyt kun tyttö on virallisesti vapaa, hänelle suodaan jopa yksityisyys vaatteiden vaihtoon. Sermin takana on matala ja pitkä penkki, jonka päällä on rautainen laatikko, johon Daphnen on tarkoitus jättää arestissa käyttämänsä vaatteet.

Kun Daphne saisi vaatteensa vaihdettua hänet saatettaisiin ulos arestitiloissa ja ojennettaisiin Francoisen lupaama kansio tuomion tiedoista. Nyt hän olisi viimein vapaa lähtemään.

Daphne hieman parahti, kun hoitaja otti hänen käsivarrestaan kiinni. Nyt se vain tiukentui. Vihdoin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hoitaja oli tarttunut pistooliin ja vienyt sen oikealle kohdalleen Daphnen kyynärvarteen. Nuori tyttö parahti jälleen pienesti, kun tunsi piikin purevan lihaansa ja siinä olevan mikrosirun vai mikä vakoilulaite olikaan menevän hänen lihansa sisään. Ja koska lihas oli jännittynyt, piikin isku sattui Daphnen käteen paljon enemmän kuin se olisi jos Daphnen käsi olisi ollut rentona.

Daphne hoitajan perääntyessä nousee tuolistaan ja koittaa kohtaa, jossa tuntee pienen kohouman juuri vakoilulaitteen ansiosta. Daphnesta se tuntuu erittäin epämukavalta ja näkee, että iho piikin puhkaiseman kohdan ympärillä oli arka. Daphne kohautti olkiaan rentoutaakseen lihaksensa, mutta sitten hievoinen kipuaalto iski. Mutta se oli niin pian ohi, kun Daphne rentoutti kätensä suoraksi.

Daphne näkee vartijan edessään ojantaen Daphnelle tämän vaatteet. Daphne ottaa vaatteet kaksin käsin syliinsä ja nyökkää vartijalle ikäänkuin kiitokseksi, vaikka ei se nyt varsinaisesti kiitokseksi ollut tarkoitettukkaan. Tyttö marssi vartijan osoittamam sermin taakse ja sulki sermiä niin, ettei kukaan muu näkisi häntä. Ketään ei muutenkaan tuskinkaan kiinnostanut..

Daphne riisui kaapumaisen kankaan yltään, jolloin tytön hyvin laiha rintakehä paljastui, tosin tyttö itse oli ainoa, joka sen näki. Daphne oli laihtunut huomattavasti. Daphne ei myöskään pitänyt rintakehästään törröttävistä kylkiluista joten puki paitansa ja liivinsä mahdollisimman nopeasti ylleen, jota seurasivat ruusunpunainen hame sekä verkkosukkikset bootseineen. Daphne asetteli vielä hiuksensa nopeasti paikoilleen ja kiinnitti myöskin hiuskoristeensa paikoilleen ja tämän jälkeen jo tulikin takaisin sermin takaa takaisin vartijan eteen vastaaottaakseen kansion.

Kansiossa oli tarkat tiedot rangaistuksen ajankohdasta, paikasta sekä tiedot siitä miten se suoritetaan. Daphne katseli kansiota ja käänteli sen sivuja, kun poistuessaan rakennuksesta. Hänen oli mentävä Hellin toimistolle arkistotöihin ja rangaistus tulisi voimaan heti. Heti siis, kun pääsisi kotiin hieman siistimään itseään. Sen näköisenä, kun Daphne nyt oli ei lähdettäisi töihin. Daphne avasi oven ja laittoi saman tien kätensä kasvojen eteen, Tyttö ei ollut nähnyt päivänvaloa ikuisuudelta tuntuneen aikaan, joten Daphnella oli jälleen totuteltava auringonvaloon.
Onneksi liivin taskusta löytyi aurinkolasit, vaikka Daphne ei niitä yleensä tarbinnut, mutta nämä kuumat ajat miltein vaativat, että hänen olisi pidettävä niitä varmuuden vuoksi mukanaan. Daphne laittoi lasit päähänsä ja käveli hiljattain kotiinsa jättäen viimein ankean Crysthel Buildingin.