Verivala (Jilli&Shakke K-18 S/M)

(PJ:n kommetti: Peli sisältää väkivaltaa ja seksiä, sekä sado-masokismia. Tämä ei ole todellakaan heikkohermoisten luettavaa.)

Oli epämiellyttävän kuuma päivä, eikä tuuli oikein tuonut minkäänlaista helpotusta Los Angelesin asukkaille. Pelkkään harmaaseen, avonaiseen huppariin ja maastokuvioisiin housuihin sonnustautunutta miestä ei kuitenkaan kuumuus näyttänyt haittaavan. Kasvonsa blondi kuitenkin oli peittänyt hupulta, ikäänkuin suojatakseen itseään auringonpistokselta. Loki oli erittäin kalpea, mikä johtui osittain suuresta kasasta aurinkovoidetta miehen tatuoidulla keholla ja osittain siitä ettei blondi ollut ihminen.

Nälkäinen mielipuoli asteli lähes autioita katuja etsien itselleen ruokaa. Pussitettu veri saisi hänen puolestaan haistaa pitkän paskan, sillä nyt haettiin tuoretta ruokaa. Vaikka Anaclaudia pitikin miestä tiukassa otteessa, ihan vain tuon oman turvallisuuden vuoksi, Loki karkaili yhä useammin ulos Chaosin alueelta etsimään itselleen tuoretta naposteltavaa ja kidutettavaa.

Joku kiinnitti miehen huomion. Peukalonsa Loki oli työntänyt housujensa taskuihin, koska metalliset rystykynnet eivät sallineet miehen pitää koko käsiäänkään taskuissa. Blondi kääntyy aavistuksen muuttaakseen reittiään. Pulleahko mies hänen edellään ei edes tajua tulevansa seuratuksi, vaikka Loki käveleekin tuon perässä pitkän matkan, ennenkuin kujan kohdalla nappaa miehen mukaansa. Kidutettavaksi tämä ei olisi, mutta ruokaisa kylläkin. Uhri ei ehtinyt sanoa kissaakaan, kun kynnet jo upposivat tuon selkään tullen vatsasta ulos, ja samassa Loki jo iskikin hampaansa tuon kaulaan, ennenkuin kallisarvoinen ruoka ehtisi valua hukkaan.

Tyylikäs nainen seurasi huppupäistä blondia kadun toisella puolella. Hän istui pienen kahvilan ulkopöydässä ja näytti siltä, että luki lehteä paikan pöytätabletilta. Aivan kuin kuka tahansa nainen, joka oli päättänyt lähteä tuulettumaan ja nauttimaan kupposen kahvia matkallaan. Todellisuudessa hän oli seurannut nuorukaista jo useiden viikkojen ajan. Ei tietenkään aivan jalanjäljissä, vaan kauempaa ja paljon huomaamattomammin. Nainen ei kuulunut niihin, joka teki hätiköityjä päätöksiä ja syöksyi suinpäin uusiin tilanteisiin. Hän harkitsi kaikkea hyvin tarkkaan. Ettenkin kun kyseessä oli tämän kaltainen tilanne. Tietty sponttaanius oli tietysti hyväksi silloin tällöin, mutta ei nyt. Varsinkin kun seurattavalla vampyyrilla oli muutamia piirteitä, jotka saattoivat olla kohtalokkaita.
Kun blondi sieppasi pullukan, Valeria päätti maksaa laskunsa. Tiukkoihin vaatteisiin pukeutunut nuori nainen tuli ottamaan häneltä maksun hymyillen. Valeria oli nauttinut jääkahvistaan ja croisantista, mutta nyt hänellä olisi muuta puuhaa. Vaikka kahvilan päivänvarjon alla istuminen olisikin ollut kuinka houkuttelevaa tahansa. Hänen oli aika aloittaa harkitun suunnitelmansa toteuttaminen.

Valeria oli nainen, jota ei ensimmäiseksi olettanut näkevänsä Los Angelesin kaltaisessa kaupungissa. Hollywoodin huippuajat olivat nimittäin kaukana takanapäin. Elokuvateollisuuden mekka oli siirtnyt otollisemmille alueille. Vaikka kaupungissa asuikin edelleen pikkurikkaita, jotka nauttivat edelleen kaupungin charmista, rikollisuus kukoisti kaupungin kaduilla, kuten kaikenlainen alakulttuurit. Valeriasta huokui raha. Hän voisi olla monen taskuvarkaan unelmasaalis, ellei olisi mitä oli. Hänellä oli yllään kireät valkoiset farkut, jotka toivat esiin kaikki hänen muotonsa pyöreästä takapuolesta, kapeisiin mutta muodokkaisiin sääriin. Yläruumiinsa peittona hänellä oli löydähkö, kultainen toppi, joka toi vastapainon farkkujen kireydelle. Paidan etumukseen oli ommeltu mukaan kultaisia helmiä, jotka kimaltelivat auringon osuessa niihin. Topin päällä hänellä oli valkoinen, aito nahkatakki, jossa oli harmaa turkiskaulus. Nenällään hänellä oli trendikkäät aurinkolasit ja jaloissaan kaksikymmentäsenttiset kapeat korot, jotka olivat paidan tavoin kultaiset. Hunajanvaalet hiukset olivat auki ja aaltoilivat loivilla kiharoilla harteilta selkään. Ne liehuivat kevyesti ilmavirran mukana Valerian kävellessä.
Valerialla oli ylväs ryhti, joka ei horjunut hetkeksikään hänen kävellessään pilvenpiirtäjiin verrattavilla kengillään, kuin niitä ei olisi ollutkaan.

Kujalle päästyään tuoreen veren tuoksu suorastaan hulmahti naisen sieraimiin ja sai hänet hymyilemään. Vampyyrille, veri oli aina verta. Huumaavan tuoksun johdattelemana hän löysi nopeasti Lokin. Valeria hymyili näylle, vaikka se olisi saanut monet ihmiset oksentamaan.
”Ei kovin hienovaraista kultaseni”, nainen sanoi hymyillen lähes huvittuneesti.

Ateriointinsa keskeyttävä blondi sähes säpsähtää uutta ja yllättävää ääntä takana. Hölmönä ja varomattomana Loki oli jättänyt selkänsä kohti kujan sisääntuloa. Nyt hän jätti ateriansa ja hypähti eteenpäin, kääntyen loikkansa aikana ympäri nähdäkseen puhujan. Loki laskeutui ketterästi kyykkyyn maahan ja loi julman mulkaisun hänet keskeyttäneelle naiselle. Lähes hienovaraisesti mies pyyhkäisee verta suupielestään, vaikka blondissa ei ollut hippustakaan hienovaraisuutta. "Mitä sä haluut?", Puhe oli enemmänkin sähisty kirous kuin varsinaisia lauseita. Loki ei selvästikkään pitänyt siitä, että hänen ruokailuaan häirittiin. Sen jopa tämä hölmö vampyyri aisti, ettei nainen ollut aivan normaali vampyyri.

Mutta hän ei myöskään kuunnellut ketään muuta kuin Anaa. Joten tämä nainen, kuka sitten olikin, oli vain häiriköivä este. Loki aukoi nyrkkejään kuin verytelläkseen käsiensä lihaksia, valmiina hyökkäämään naisen kimppuun ja repimään tuon kurkun auki. "Voisit kuule häippästä. Tollasia pikku hutsuja mä syön aamupalaks.", Mielipuolen virne kohosi blondin huulille tuon suoristautuessa seisomaan täyteen uhmaavaan pituuteensa. Hänen oli edelleen nälkä, ja tällä naisella hän voisikin leikitellä hetken aikaa. Ajatukset naisen kidutuksesta täyttivät Lokin pään miellyttävillä kuvilla, joista vain psykopaatti voi nauttia.

Valeria hymyili tyytyväisenä. Pieni mielihyvä kutkutteli miellyttävänä vatsassa, hänen huomatessaan säikäyttäneensä Lokin. Aivan kuin hän olisi juonut hiukan liikaa todella hyvää viiniä. Nainen rupesi astelemaan verkkaalleen ympäri kujaa. Hän hymyili edelleen maireasti kuin kerman juonut kissa. Joka askeleella hänen korkonsa napsahti terävästi asfalttiin. Ihmisiä se ei olisi välttämättä häirinnyt, mutta vampyyrin korvaan se kuului selkeästi. ”Miltä sinusta kuulostaisi, jos vastaisinkin haluavani sinut?” Leikkisä hymy käväisi naisen huulilla hänen katsoessaan Lokia kohden, ennen kuin kiinnitti huomionsa välinpitämättömänä muualle. ”Olet vansin potra poika ikäiseksesi ja sinulla on paljon sellaisia avuja, joista olen kiinnostunut. Eivätkä ne ole pelkästään fyysisiä.”
Valeria mittaili nopeasti Lokia päästä varpaisiin ja hymähti tyytyväisenä.

Valeria nauroi raikuvasti Lokin kommentille aamupalasta. Huomautuis sai vedet kihoamaan naisen silmiin. Loki oli kerta kaikkiaan ainutlaatuinen. Tämä aisti varmasti, ettei Valeria ollut tältä vuosisadalta, saati vuosituhannelta. ”Voi pikkuinen, olet aika huvittava”, Valeria sanoi saadessaan naurunsa tyrehtymään. ”Ensinnäkin sinun kuuluu puhua minulle kuin hienolle naiselle, koska sitä minä ennen kaikkea olen. Ja toisekseen tuskin olet maistanut koskaan mitään minun kaltaistani, kultaseni.”
Valeria huomasi Lokin rupeavan pullistelemaan. Se oli omalla kieroutuneella tavallaan todella suloista. Aivan kuin kärpänen yrittäisi uhkailla täysikasvuista kissaa. ”Sinuna en tekisi noin muru.”
Painona omille sanoilleen hän väläytti kulmahampaitaan ja nosti aurinkolasejaan hopeisina hohtavien silmiensä tieltä. Nyt niiden hopeainen sävy oli tosin muuttumassa mustaksi.

Normaali vampyyri olisi viimeistään siinä vaiheessa ruvennut pelkäämään, kun nainen paljasti silmänsä. Mutta Lokilta puuttui tuo pieni järjen ääni, joka sanoi millon piti pelätä. Naisen korkojen napsahdus lähinnä ärsytti ja tuon puheet vielä enemmän. Viis Loki siitä, oliko nainen hienohelma vai ei, nuori vai ikivanha. Hän oli nälkäinen ja hän halusi syödä rauhassa. "Ensinnäki, mä en oo sun muru.", Vaikka blondi hymyili, hymyssä ei ollut mitään suloista saati hyvää. Se oli puhtaasti välinpitämätön ja kertoi paljon blondin mielentilasta. "Toisekseen, mua ei kiinnosta.", Tämän sanoessaan Loki kallisti päätään, antaen omien, tumman jäänsinisten silmiensä vilahtaa hetkeksi esiin blondien otsahiusten suojista. Vaikka mies ei tuntenutkaan pelkoa, niin epävarmuutta kylläkin. Ehkä jossain mielensä porukoilla hän tiesi ettei tulisi voittamaan mikäli lähtisi taistelemaan tämän naisen kanssa, mutta toisaalta, ei se ollut Lokia ennenkään estänyt.

"Me tehään nyt näin; joko sä painut vittuun ja helvetin nopeesti ja jätät mut rauhaan, tai sitten mä seivästän sun nätit pikku simmut näihin.", Loki nosti esiteltäväksi aseensa, terävät rystykynnet jotka välähtivät auringossa. Häntä oli varoitettu, joten hän antaisi oman varoituksensa. Oli nainen miten vahva tahansa, naarmuitta tuo ei selviäisi. Sen Loki oli jo päättänyt. Tietysti hän voisi tehdä kuin pieni koiranpentu ja kutsua Anaa avukseen, mutta siitä olisi aivan liikaa riesaa loppupeleissä. Sitäpaitsi, tämä nainen vaikutti Anaakin vahvemmalta, reilusti.

Valeria nauroi entistä makeammin. Uhitteleva lapsi oli tietyllä tavalla todella suloista ja Valerian silmissä Loki oli juurikin sitä. Pelkkä, uhmaikäinen lapsi vampyyri, jonka hän voisi pyyhkäistä pois maailmankartalta vain sormeaan koukistamalla. Ainakin näin kuvainnollisesti ilmaistuna.
”Kuulehan muru. Minä en kysynyt kiinnostaako sinua. Minulla on kyllä omat kenoni saada sinun kaltaisesi... Pojat, kiinnostumaan tarjouksistani.” Musta alue silmissä oli yltänyt nyt Valerian pupilleihin asti, jolloin hänen silmänsä näyttivät sysimustilta helmiltä.

”Enkä minä ole painumassa minnekkään muru, vaan sinä lähdet minun mukaani”, Valeri kaivoi käsilaukustaan esiin tainnutus aseen, jonka luodit sisälsivät tainnuttavan määrän emulsiota, jossa oli sekä kuollutta verta, että kalmojuuri-villiruusu uutetta. ”Voit kävellä perässäni omin jaloin, tai sitten tulet väkisin. Minulle käy molemmat.”

Samassa Valerian taakse ajoi tyylikäs, auringonkeltainen urheiluauto, josta nousi mustiin kaksi mustiin pukeutunutta naista. Kyseisillä naisilla oli samanlaiset kasvonpiirteet kuin Valeriallakin.

Hymy ja virne vaihtuivat nyrpeään, raivoa kuvastavaan ilmeeseen. Loki sylkäisi maahan vierelleen nähdessään tainnutus aseen ja naisen "ystävät". "Hyvä on sitte.", Mies kohotti käsiään ja olkapäitään aivain kuin sanoakseen "kai sitten". "Tehään tää hankalasti.", Lopulta nyrpeä ilme vaihtuu jälleen hampaat paljastavaan virneeseen Lokin singahtaessa kohti Valeriaa. Hän oli nopea ja ketterä pituudestaan huolimatta. Mutta ehkäpä suora hyökkäys ei ollut se kaikkein paras..

Vuosituhannet toivat hämmästyttävää nopeautta vampyyrinaiselle. Hän ehti reagoimaan ennen kuin mies oli lähelläkään häntä. Hän kohotti aseensa ja ampui yhden luodin suoraan kohti Lokin sydäntä.

Jos Lokilta olisi kysytty, hän olisi luultavasti kehuskellut olevansa nopein vampyyri koko Losissa, vaan nytpä miehen puheet olisi todistetty turhiksi. Blondi ei edes ehtinyt kunnolla reagoida, kun hoipperoi ja taaemmas kivun iskiessä tuota rintaan. Epäuskoisena tuo katsoi rintaansa ja sitten naista joka häntä oli ampunut, ennenkuin lamaannus alkoi viedä voittoa ja Loki putosi persiilleen maahan.

”Sinuna miettisin kaksi kertaa, ennen kuin rupeaisit ryttyilemään itseäsi vuosituhansia vanhemmalle vampyyrille”, Valeria sanoi hymyillen aurinkoisesti. Aivan kuin hän olisi juuri tehnyt jotain niinkin tavanomaista, kuin tervehtinyt naapuaria ruusuisessa lähiössä. ”Mutta älä huoli. En ole herkästi suuttuvaa tyyppiä.”
Seuraavaksi hän kääntyi kahden ystävänsä puoleen. Todellisuudessa nuorelta näyttävät naiset olivat Valerian lapsenlapsenlapsenlapsenlapsia. Molemmat kunnollisia tyttöjä ja auttoivat mielellään isoisoisoisoisoäitiään. Vaikka Valeria halusi kutsuttavan itseään mieluummin tädiksi. ”Nostakaa hänet autoon tytöt. Meillä on vielä paljon puhuttavaa.”

Valerian sukulaistytöt lähtivät astelemaan Lokia kohden.
”Ja ai niin, Loki. Nukut luultavasti kohta kuin pieni vauva, joten matka sujuu varmasti mukavasti”, Valeria sanoi hymyillen pirullisesti olkansa yli. ”Sandra ja Melody, pistäkäähän vauhtia.”

Sandraksi ja Melodyksi kutsutut naiset kumartuivat tarttuakseen Lokia molemmista käsistä.

Loki yritti hivuttautua kauemmas itseään lähestyvistä naisista, tosin se ei onnistunut mitenkään kummoisesti kun koko keho oli lamaantunut ja uni alkoi hiipiä silmiin. "Haista vittu.", Blondi sylkäisi suustaan nauravalle naiselle, ja ennenkuin tuo oli autoon asti edes päässyt, Loki oli jo täydessä unessa. Taju kankaalla.

Kun Loki herää, hän näkee ympärillään modernin, yleellisesti sisustetun huoneen. Väreiksi huoneeseen oli valittu beigen, ruskean, kullan ja limen vihreän sävyjä. Mies olisi tuskin koskaan ollut niin hienossa huoneessa. Seuraava asia, minkä hän luultavimmin tajuaisi olisi se, että hänet oli kahlittu kiinni eräänlaiseen rautaiseen kehikkoon, jonka olisi helposti voinut kuvitella johonkin s/m luolaan. Lokin jalat oli kiinnitetty kehikon alaosaan ja kädet yläosaan niin, että hän oli paikoillaan X-asennossa.
Huone oli toistaiseksi autio, mutta samassa ovi kävi ja Valeria asteli huoneeseen. Hänellä oli muuten samat vaatteet, mutta nahkatakkinsa hän oli hyljännyt.

”Oi, olet hereillä. Maittoiko uni”, nainen totesi nauraen ja asteli vaatekaapille, joka oli täynnä eri näköisiä, mutta selvästi kalliita vaatteita. Nyt hän mietti mitä pukisi ylleen. ”Anteeksi, että jouduin sitomaan sinut, mutta en halua tänne turhaa sotkua. Tämä hotelli on maksanut omaisuuksia muru”.

Blondi avasi hitaasti silmänsä unen väistyttyä hiljalleen tuon silmistä. Hän katseli lähes kuvottuneena ympäröivää hienoutta ja värin sekasotkua, sitä se miehelle oli, ennenkuin yrittäessään liikkua tuo huomasi olevansa kahlittuna. "Mitähän vit..", Pidemmälle Loki ei päässyt kun ovi jo kävi ja hänen vangitsijansa astelee ovesta sisään kuin maailman kuningatar.Ärtymys nousee saman tien miehen mieleen ja tuo lähes murisee Valerialle kahleistaan. "Päästä mut pois tai saat katua.", Tyhjiä lupauksia, Loki tiesi. Mutta jokin tässä tilanteessa sai hyvin vanhat muistot heräämään ja pyrkimään pinnalle. Kahlittuna. Blondi ravistaa nyt huputonta päätään raivokkaasti. Tuo ei todellakaan halunnut muistaa yhtään mitään minkä oli haudannut mielensä pohjalle.

Valeria kääntyi vaatekaapillaan ympäri ja hymyili edelleen. ”Päästäisin sinut irti ja jättäisin sinut paitsi kaikesta hauskuudesta. En usko. Tulet pitämään tästä varmasti. Mutta älä huoli, pääset kyllä irti, sitten kun hauskuus on alkanut. Tarvitset sitten nimittäin käsiäsi”, Valeria sanoi kääntyen takaisin vaatekaapilleen. ”Mistäs sinä pitäisit?”
Kysymys oli lähinnä ilmaan heitetty ajatus, sillä Valeria tiesi tarkalleen, ettei Lokilta saisi minkäänlaista järkevää vastausta. Hän rupesi tutkailemaan tarkemmin vaatekaapin sisältöä.

”Käsittääkseni olet ollut ihminen ennen muodonmuutostasi”, Valeria jatkoi puhettaan, mutta tällä kertaa sanat oli osoitettu Lokille. ”Sivistikö Lagnia sinua koskaan vampyyrien ylväillä mytologioilla.”

Samalla Valeria otti kaapistaan esiin mustan korsetin, jossa oli kiiltävää satiinia ja koristeellista pitsiä.

"Silvotusta ruumiistasi aamupalalla.", Loki vastasi Valerian kysymykseen siitä mistä hän pitäisi, vaikka hänen ei luultavasti ollutkaan tarkoitus vastata. Suurin osa blondin sen hetkisestä aivotoiminnasta kului muistojen poissa pitämiseen. Erinäisiä, "rikkinäisiä" kuvia kuitenkin poksahti mieleen aina silloin tällöin, eikä Loki pitänyt niistä ollenkaan, vaikka ei varsinaisesti muistanutkaan mihin ne liittyivät. Mies oli onnistunut totaalisesti blokkaamaan ihmisiitensä nuoruusvuodet mielestään.

Lagnian nimen kuuleman sai blondin säpsähtämään ja tuo nosti jäistä tulta leiskuvat silmänsä Valeriaan. "Mistä sinä Lagnista tiedät?", Tuo sähisi, sivuuttaen täysin blondin kysymysen ja muut puheet, sekä korsetin jonka nainen oli ottanut esiin.

Valeria laski korsetin jonkinlaiselle pöydän ja jalkarahin risteytykselle. Se näytti pehmeältä ja mukavalta, mutta sen päällä oli kristallisessa vaasissa kukkia ja sen vieressä kultainen omena, joka ei taatusti ollut aito. Valeria oli täysin tyyni, aivan kuin hän ei olisi kuullutkaan Lokin kiukkuista toivetta omasta silvotusta ruumiistaan.
”Minulla on yhteyksiä, joiden kautta saan tietooni erinäisiä asioita. Loppujen lopuksi, Lagniaa ei ollut kovin vaikea löytää”, Valeria vastasi samalla kun kaivoi laatikosta esiin nailoniset stay-upit. ”Tiedän sinusta aika paljon muru. Minä en mielelläni ryhdy mihinkään ilman tarkkoja taustatietoja. Usko pois, olen suunnitellut tätä tapaamista useamman vuoden ajan. Mutta me emme puhu nyt siitä.”

Valeria heitti sukat korsetin viereen ja rupesi sitten riisumaan itseään. Hän seisoi ilman paitaa, rintaliiveissään hieman kauempana Lokista. ”Katso muru tarkkaan, sillä kohta saat nimittäin maistaa.” Hänen silmissään pilkahti ilkikurisesti. Enään iirikset eivät olleet mustat kuten kujalla. Ne välkkyivät jälleen hopeisina, kuin kuutamon valoittamat lätäköt. ”Mutta kultaseni, tiedätkö kuka on Lilith?”

Loki ei halunnut katsoa mutta katsoi silti, kuinka nainen riisuutui hänen edessään. Ärtynyt ilme pysytteli kuitenkin tämän kasvoilla, sillä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Loki tunsi itsensä kuin saarretuksi eläimeksi. Jos tämän sydän olisi vielä lyönyt, se olisi hakannut tuhatta ja sataa adrenaliinin voimalla. Ajatus siitä että nainen olisi tavannut Lagnian ja tehnyt tuolle jotain ärsytti egoistista blondia suuresti. Hän oli ainoa joka sai tappaa Lagnian. "En, eikä kiinnosta.", Luultavasti Loki oli todellisuudessa kuullut puhuttavan Lilithistä, mutta sillä hetkellä mies ei aikonutkaan ajatella asiaa saati muistella yhtään mitään. Kauhukuvat menneisyydestä pyrkivät yhä rauhattomaan mieleen ja blondilla oli suuri työ pitää ne kasassa. Hän ei halunnut "maistaa" tätä naista. Jopa hänen kaltaisensa vauhkoontunut mielipuoli ymmärsi sen. "Mitä jos vaan kierisit ja kuolisit, hmm? narttu.."

”Lilith on meidän kaikkien äiti. Hän on ensimmäinen vampyyri tämän maailman päällä”, Valeria jatkoi puhumistaan, välittämättä lainkaan Lokin kiukuttelusta. Samalla hän jatkoi riisuutumistaan. Paitaa seurasivat kengät ja housut. Nyt hän seisoi Lokin edessä pelkissä alusvaatteissa. Ilman korkojakin hän näytti pitkältä. Normaalistikkin Valeria oli melkein satakahdeksankymmentä senttinen ja kun siihen lisättiin kaksikymmentäsenttiä kapeita piikkikorkoja hän oli melkein kaksi metrinen, laiha nainen.
”Jonain päivänä hän luultavasti palaa, mutta se on sen päivän murhe”, Valeria sanoi riisuessaan rintaliivejään. ”Mutta ennen kaikkea, hän on minun äitini. Olen hänen kohdussaan kasvanut ja hänen lihaa ja vertansa. Ennen kaikkea vertansa.” Nyt Valeria hymyili entistä ovelammin. Samalla hän riisui alushousunsa. Kovin kauaa hän ei seisonut Lokin edessä ilkosen alasti vaan otti vaatekaapista uudet alushousut ja sukkaliivit. ”Voitko kuvitella millaiselta maistuu todellisen vampyyrin veri. Sen puhtaampaa verta ei ole tässä maailmassa.”

Seuraavaksi Valeria otti mustan korsetin ja rupesi pukemaan sitä päälleen. ”Olen vain hänen tyttärensä ja minun vereni on hieman laimeampaa, mutta voin vannoa, että se suorastaan sulaa kielelle.”

Loki yritti katsoa muualle naisen riisuutuessa hänen edessään, sillä hän ei millään tahtonut antaa periksi ja katsoa, mutta lopulta hänen silmänsä palasivat aina tuohon ovelaan, juonivaan julmaan naiseen joka oli hänet kahlehtinut tänne. "Ei kiinnosta.", Loki tuhahti kuin mököttävä lapsi jolle puhuttiin karkista. Oikeasti hän halusi maistaa tuota verta, halusi niin kovasti, olihan hän edelleen hyvin nälkäinen. Mutta mielipuolen ego kuitenkin hangoitteli vastaan, eikä tuo osannut näyttää rehellisiä tunteitaan. Ainoat rehelliset tunteet joita miehestä sai olivat raivo sekä julma mielihyvä.

Valerian pukeutuminen ei vienyt kauaa. Kaupungilla päällä olleet vaatteet jäivät lojumaan lattialle. Ilmeisesti hänen ei tarvinnut siivota niitä lattialta itse. Kun uudet, vähäiset vaatteet, jotka käsittivät ainoastaan alusvaatteet, olivat hänen päällään hän kumartui kaappiin ottaakseen sieltä itselleen kegät. Mustat, kiiltonahkaiset avokkaat, joiden kapea korko oli ainoastaan vähän lyhyempi kuin edellisten.
”Älä huijaa minua Loki. Haluat maistaa minua. Me tiedämme sen molemmat ja voin vannoa, että saat maistaa paljon muutakin kuin vertani”, Valeria sanoi hymyillen työntäessään jalkansa sisään kenkiinsä. ”Minä todella pidän sinusta poika. Sinussa on sisua enemmän, kuin monessa muussa ikäisessäsi tai vanhemmassa vampyyrissa. Jopa Lagnia on vanha ja tylsä käppänä sinuun verrattuna.”

Nyt Valeria oli pukeutunut. Enään piti valita asusteet. Hän asteli huoneen reunalla olevalle peilipöydälle ja avasi sen laatikon. ”Pidätkö enemmän helmistä vai niiteistä muru?”

Huoneen ovelta kuului napakka koputus.
”Tulkaa sisään tytöt”, Valeria huikkasi tottuneesti. Hän ilmeisesti tiesi tarkalleen, keitä oli tulossa.
Melody ja Sandra astelivat sisään huoneeseen vain hetken kehotuksen jälkeen. Kummallakin oli yllään musta, tiukka ja aivan liian lyhyt helmainen mekko, sekä nahkasaappaat. Moni isoäiti olisi voinut komentaa lapsen lapsiaan pukeutumaan siveämmin, mutta Valeria ei kuulunut niihin persooniin. Tytöt osaisivat kyllä pitää huolen itsestään, mikäli olisivat yhtään tulleet hänen sukuunsa.
”Sinulla taisi olla nälkä?” Valeria kysyy kääntyen Lokin puoleen, viitaten samalla Sandraa astelemaan Lokin ulottuville. ”On hyvä syödä vähän välipalaa, ennen hauskanpitoa. Uupumus voi lopettaa leikin turhan lyhyeen.”

Sandra asteli Lokin eteen. Toisin kuin Valeria hän ei hymyillyt. Siirsi vain hiuksiaan kaulansa tieltä ja tarjosi kaulaansa Lokille.

Valerian ilmettä oli vaikea tulkita. Tilanteesta huolimatta hän jaksoi pitää yllä lämmintä hymyään, aivan kuin hän olisi emännöinyt loisteliaita illalliskutsuja. Sen sijaan hänen edessään oli nuori mies sidottuna ja valmiina jonkinlaiseen s/m hauskaan. Kaiken tämän lisäksi hän tarjoili omaa sukulaistaan välipalaksi uhrilleen.

"Tsh, veres ei kiinnosta mua sen enempää ku muukaa se paska mitä jauhat.", Kun oli jo kerran aloittanut välinpitämättömän esittämisen, totuuden kertominen ei olisi tullut Lokille mieleenkään. Niimpä tuo tyytyi murjottamaan ja teeskentelemään ettei olisi nälissään, saati himoinnut tuon naisen verta. Mutta kun naisen puheet siirtyivät jälleen Lagniaan, jonkinsortin omituinen mustasukkaisuuse leimahti jälleen blondin sisällä ja tämä soi aidosti murhaavan silmäyksen tälle otsahiustensa takaa.

Koputus sai valppaana olevan vampyyrin katseen kiinnittymään samantien oveen. Loki yllättyi hieman nähdessään nuo kaksi pikku narttua uudestaan ja vielä enemmän mies häkeltyi kun toinen asteli hänen luokseen välipalaksi. Loki ei tahtonut uskoa koko juttua todeksi. Valeria tosiaan yllytti häntä ruokailemaan..lapsenlapsenlapsen..lapsestaan, eikä toinen laittanut vastaan lainkaan, ainoastaan ojensi hänelle houkuttelevaa kaulaansa. Alkuun Loki veti päänsä kauemmas kuin kauhistuneena moisesta ajatuksesta. Hän oli ainoastaan häkeltynyt eikä osannut reagoida oikealla tavalla.

Mutta koska poika parka oli mielipuoli, tuo eli lähinnä pelkästään vaistojensa varassa. Niimpä hetkeäkään kauempaa tuhlaamatta, tämä upotti hampaansa tarjottuun ateriaan sen suurempia ajattelematta. Suloisen maukkaan veren maku tulvahti Lokin suuhun, ja tämä joi ahnaasti tarjotusta ateriasta vailla minkäänlaista aikomusta lopettaa ajoissa. Mikäli Sandra aikoi olla buffettina vielä kauan, Loki joisi viimeiseen pisaraan. Itse-kontrolli oli myös jotain, mitä mieheltä tuntui puuttuvan.

Sandran huulilta purkaantui selvääkin selvempi nautinnon huokaus. Vampyyrien myrkky oli joskus suorastaan autuasta. Etenkin sen mielestä, josta juotiin. Sandra nojautui Lokia vasten ja painoi kätensä tämän rinnalle. Nainen kiemurteli pienesti, mutta se ei suinkaan ollut vastaan hangoittelua. Sandra selvästi nautti välipalana olosta.
”Maistuuko?” Valeria kysyi hymyillen. Hän seisoi edelleen kauempana, mutta katseli kuitenkin kiinnostuneena, kuinka halukkaasti Loki joi hänen sukulaistytöstään. Valeriasta verenjano oli ainoastaan hyvä asia. Se osoitti sen, että Lokista oli vampyyriksi. Valeria ei ymmärtänyt niitä pyhimyksiä ja etiikka hippejä, jotka joivat ainoastaan pussitettua verta tai yrittivät selvitä eläinten verellä. Hänestä se oli naurettavaa. Ne vampyyrit taistelivat aivan turhaan todellista luontoaan vastaan. Heidän todellinen luontonsa oli juoda ihmisverta, eikä sitä voisi kieltää kukaan.

Sandra tiesi tarkalleen, milloin Loki oli ylittämässä rajaansa. Vaikka hän selvästi nautti tilanteesta, naiselle ei tullut pieneen mieleenkään tulla imetyksi kuiviin ja ruveta nukkumaan. Sandra riuhtaisi itsensä irti, perääntyi ja lopulta läimäisi miestä avokämmenellä kasvoihin. Myös miesten oli tiedettävä rajansa, vaikka heille annettaisiinkin lupa johonkin. Tiettyjä rajoja ei kannattanut yrittää, vaikka oltiinkin kuinka intiimisti yhdessä.

”Taisit juoda aavistuksen verran liikaa”, Valeria nauroi. Hän kääntyi takaisin lipastolleen. Hän nosti esiin helminauhan, jossa oli ainakin viidessä kerroksessa rivissä, kauniita maidonvalkoisia helmiä. Eikä kenelläkään korun nähdessään kävisi pienessä mielessäkään, etteivätkö ne olisi aitoja. ”Tytöt tietävät omat rajansa. Esivanhempiinsa tulleita.”

Melody ja Sandra astelivat kumpikin istumaan huoneen, tai pikemminkin yleellisen sviitin sohvalle. He keskustelivat keskenään jostain, niin hiljaa ettei edes tarkka vampyyrin korva aistinut sitä.

”No niin Loki. Me voisimme sitten käydä asiaan”, Valeria sanoi lopulta, hieman liian kauan kestäneen hiljaisuuden jälkeen. ”Käsittääkseni sinä pidät hiukan rajummasta menosta. Vai mitä?”

Loki ruokaili ahnaasti aina siihen saakka kunnes hänen ateriansa riistäytyi hänen ulottumattomiinsa. Verivana valui hitaasti alas pitkin miehen leukaa, ja virnistellen Loki nuolaisi verta huuliltaan. Vaikutti siltä että täyttävä ateria oli saanut miehen kiukuttelun laantumaan jossain määrin, sillä tuo näytti enemmänkin nauttivan läimäisystä kasvoilleen kuin pahoittavan mielensä. Tukeva ateria huumasi blondin päätä, eikä tuo jaksanut kiukutella juuri sillä hetkellä. "Oliko tuo muka lyönti?", Loki irvisti loittonevalle Sandralle ja kiinnitti sitten huomionsa Valerian suuntaan. Hymy hyytyi miehen kasvoilta ja tilalle tuli tuima ilme.

Kyllä, Loki piti hieman erilaisista, väkivaltaisemmista leikeistä, mutta jokin sidottuna olemissa sai hänen selkärankansa kananlihalle. Lopulta mies kuitenkin virnisti ja sai kuin saikin työnnettyä pyrkivät muistot takaisin mielensä perukoille. Nyt hän pystyisi nauttimaan tilanteensta. "Näytä pahimpas, narttu.", Loki sylkäisi sanat suustaan virnistellen mielipuolisesti. Tuo alkoi nauraa ulvovaa nauruaan, kuin ei olisi koskaan kiukutellutkaan tai muutakaan.

Valeria avasi yhden lipaston alemmista vetolaatikoista. Kyseinen laatikko oli usein lukittuna. Lapsilla ei ollut asiaa hänen leluilleen. Sieltä hän otti esiin pienen veitsen, sekä pitkän, nahkaisen piiskan.
”Näin aluksi”, Valeria hymyili pirullisesti tarkkaillen Loki ilmettä. Olisi voinut helposti kuvitella, että nainen alkaisi hetkellä minä hyvänsä kasvattamaan sarvia päähänsä. Vetsen hän sujautti rintansa viereen, korsettinsa sisään, mutta piiskan hän piti käsissään.
”Ajattelin, että jos aloittaisimme näin tuttavallisemmin ja neuvottelemme sitten vakavammista asioista.”

Nainen lähti astelemaan panttivankiaan kohden sivellen piiskalla pitkiä sääriään. Jokainen askel oli kaikin puolin liioiteltu ja aavistuksen hidas. Hänen katseensa oli nauliintunut Lokin silmiin, tai ainakin siihen kohtaan miehen otsahiuksia, joiden takana silmät olivat. Hän hymyili edelleen. Nyt hymy oli kuitenkin aiempaa maireampi.
”Malta hetki kultaseni. Pääset pian pois siitä”, Valeria kujersi suoraan Lokin korvaan. Samalla hän nuolaisi sitä. Tämän jälkeen hän perääntyi.
Ensimmäinen piiskan sivallus tähdättiin suoraan Lokin kasvoihin. Valeria ei lyönyt täydellä voimalla. Se olisi ollut täysin liioiteltua hänen ikäiseltään vampyyrilta. Iskun oli kuitenkin talkoitus tuntua. Aivan kuten sitä seuraavien kolmen iskun, jotka usuivat vuorotellen Lokin molemmille poskille.

Valerian hampaat olivat tulleet esille. Hän laski piiskan ja astui jälleen lähemmäs Lokia. Tummuneen hopean sävyinen katse etsi Lokin silmiä, samalla kun nainen vei kätensä toisen haaroille ja purisi.

Vaistomainen, ihmisajoilta jäänyt nielaisu karahti Lokin kurkussa tuon katsellessa Valerian "lelu" valintoja. Piiska nyt tuskin tuntuisi pahemmin missään, tai kohtahan se selviäisi. Loki seurasi Valerian liioitellun hidasta kävelyä ja värähti kun nainen kujersi hänen korvaansa nuolaisten sitä. Piiskan sivallus vasten hänen kasvojaan oli odottamaton, ja sai miehen pään heilahtamaan toiselle olalle. Lokin huuli halkesi miehen vahingossa purressa siihen ja tämä sylkäisi virnistäen verta ennen seuraavia iskuja. Voi kyllä, tuo tuntui. Mutta ei se mitään.

Kun Valeria kouraisi Lokin haaroja, tuo saattoi tuntea kuinka blondilla alkoi jo haarukset kovettua. Jokaisen piiskan sivalluksella Valeria saattoi myös nähdä Lokin silmät otsahiusten heilahtaessa pois edestä. Loki tuijotti suoraan Valerian silmiin, intensiivisesti. Mies myös virnisteli koko ajan.