Vallanvaihto: Hälytystilassa (Jilli & SunSet kaksinpeli)

Aurinko oli laskemassa. Se värjäsi koko taivaarannan purppuran, punaisen ja kullan sävyillä samoin kuin kimmeltävän meren. Leonard katseli sitä mietteliäänä silmät taivaan lukuisiin väreihin kohdistettuna. Isokokoinen, tummaihoinen vampyyri oli pysähtynyt hetkeksi aikaa paahtavan kuuman auringon polttamalle asfaltille vain katsellakseen auringonlaskua. Hän oli laskenut kantamuksensa jalkoihinsa, mutta vain hetkeksi.
Amerikkalainen auringonlasku oli kaukana Afrikan auringonlaskusta, Leonard mietti. Vaikka hän oli asunut koko ikänsä Amerikassa, hänen sydämensä kaipasi usein Afrikkaan, äitinsä kotimaahan. Yli vuosisata sitten hän oli vieraillut äitinsä synnyinmaassa. Koko maa tuntui olevan tärviöllä. Se oli säälittävää. Hän olisi halunnut nähdä maan Kagison aikaan, jolloin hänen vanhempansa olivat rakastuneet.
Leonard ei ollut mikään romantikko, mutta hänen vanhempiensa tarina olisi sopinut kirjaan.

Leonard ravisti rivakasti päätään ja hätisti näin moiset hupsut ajatukset pois mielestään. Hänellä oli töitä riittämiin ilman, että hän haaveilisi puolet päivästä.

Leonard nosti olalleen kolme raskasta, täysrautaista ilmastointiputkea, joita oli ollut kantamassa. Niiden halkaisija oli kaksikymmentä senttiä ja ne olivat erittäin raskaita. Hän kantoi niitä parhaillaan alueen laitamilla sijaitsevalle vesitornille, joka toimi heidän tähystyspaikkanaan. Rickki oli pyytänyt Leonardia tuomaan ne jo monta päivää sitten. Rickki asui vesitornissa yhdessä sielunkumppaninsa ja lastensa kanssa. Perhe hoiti yhdessä tähystämisen ja pysyi tiiviisti yhteydessä Leonardin kanssa.

Chaosin alue Los Angelesissa sijaitsi aivan sen itäisellä rajalla. Vampyyrit olivat vallanneet erään vanhan omakotitaloalueen. Siellä ei ollut asunut ihmisä moneen kymmeneen vuoteen, joten alue oli ollut helppo vallata. Sitä ympäröiväit pohjoisesta, idästä ja lännestä korkeat kukkulat ja etelästä päin meri. Paikka oli kerrassaan täydellinen.
Anaclaudia oli löytänyt sen ja siirtänyt jengin sinne. Jokainen oli asettunut alueella omilleen, mutta kaikki pitivät kuitenkin tiiviisti yhtä. Alue oli kuitenkin vielä pahasti keskeneräinen. Rakennustöitä oli riittämiin, jotta paikka olisi täysin turvallinen koko jengille. Leonardilla oli töitä enemmän kuin muilla, sillä hän oli jengin turvallisuusvastaava. Anaclaudia oli jättänyt hänet vastuuseen turvallisuudesta ja koko jengistä, siksi aikaa kun hän vieraili New Yorkissa.

Leonard kunnioitti syvästi Anaclaudiaa ja tämän johtajan taitoja. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, miksi nainen suojeli edelleen sitä mieltäpuolta rääpälettä, joka asetti koko jengin yhä uudestaan ja uudestaan hengenvaaraan. Leonard olisi tappanut moisen äpärän heti, kun se ilmestyi Chaosin alueelle. Loki toi mukanaan aivan liian suuren ja turhan riskin. Sen suhteen johtaja oli aivan liian lempeä.

Melice katsoi auringonlaskun punertavalle taivaalle. Se toi hänelle mieleen Ranskan kauniit auringonlaskut ja hänen äitinsä kukkaistutukset ja se kauneuttaan kukkiva puutarha. Se näytti kerrassaan upealta, kun auringon viimeiset säteet valaisivat puutarhan kasvit punakeltaiseen loistoon. Amerikassa tämä näkymä ei näyttänyt yhtä korealta, sillä nykyään kasvit tuskin kasvoivat ja jos kasvoivat ne kuihtuisivat hyvinkin nopeasti. Tämä on niiden ihmisten syy.. Tästä maasta oli tullut karu asfalttiviidakko ihmisten ahneiden pyrkimysten takia. Jos he eivät olisi kuluttaneet niin paljon kaunista luontoa, ehkä tässäkin kaupungissa olisi jotain kauneutta jäljellä.

Melice oli tehnyt koko päivän töitä, vaikka hänellä nyt niitä ei niin paljon ollutkaan niinkuin toisilla jengin jäsenillä. Mutta kukaan ei koskaan tuntunut valittavan lisäkäsistä, varsinkin kun kyseessä olivat tekniset laitteet, joiden asennus vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Ja koska nämä pitivät koko jengin alueelle asentaa, homma kestää kauemmin, sillä jengin alue ei ollut mitään pienimpiä. Varsinkin, kun vanhat ovat menneet rikki ja uusia pitäisi saada tilalle mahdollisimman pian, jotta mahdollisilta vaarantilanteilta vältyttäisiin.

Melice kurotteli lampunpylvääseen ja otti rikki menneen turvakameran alas. Hänellä oli tikapuut, joiden avulla Melice yltäisi korkeimpiinkin paikkoihin. Ja olihan niitä käytettävissä, kun muutkin jengin jäsenet olivat remonttihommissa. Melice laskeutui maahan ja avasi tikapuiden viereen jätetyn laatikon, johon oli päivän aikana kerännyt muutaman kameran. Ne tarvitsivat pikaista korjausta.. Jotkut nimittäin oli ammuttu rikki, jotkut taas oli revitty maahan tai jotain vastaavaa. Joidenkin kohdalla korjaaminen oli helpompaa ja nopeampaa, kun taas toiset piti rakentaa melko lailla uudestaan.

Melice otti laatikon syliinsä ja asteli verstaalle, missä oli pari muutakin jengiläistä työntouhussa. Melice laski laatikon hetkeksi maahan laittakseen essun päällensä, suojalasit silmilleen ja hansikkaat käteen. Verstaan tapaisessa paikassa, tällaiset välineet olivat välttämättömiä oman turvallisuuden vuoksi. Yksi näistä teknikoista nimeltään Alan tuli Meliceä vastaan..

''Ah, Lise.. Näköjään sinullakin riittää töitä..'' tämä totesi hieman naurahtaen.
''Äläpäs virnuile siinä, sinulla on vähintään yhtä paljon tehtävää kuin minullakin..'' Melice tokaisi takaisin nyökäten kohti Alanille osoitettua pöytää.
''Haluaisitko auttaa minua näiden kanssa? Näitä riittää ja minulla ei ole kuin kaksi kättä..'' Melice vielä pyysi.
''Tiedät varmasti, että minulla on muitakin hommia, mutta eiköhän minulta hieman aikaa sinun auttamiseesi liikene..'' Alan sanoi.
''Mainiota! Sitten vain hommiin..'' Melice hymähti.

Nämä kaksi suuntasivat kummatkin omille työpöydilleen ja Melice laski pöytien väliin laatikon, joka oli täynnä rikki menneitä tai viottuneita turvakameroita. Melice otti yhden kameroista pöydälle ja avasi työkalupakin ja otti sieltä ruuvimeisselin. Laite pitäisi nimittäin purkaa ennekuin voi nähdä, mikä oli varsinaisesti vialla.

Leonard oli saanut toimietettua ilmastointiputket Rickkille. Rickki oli ollut omassa työhuoneessaan korjailemassa jotain vempainta, mistä Leonard ei juuri ymmärtänyt mitään.

”Terve Leo”, Rickki sanoi virnistäen työpöytänsä ääressä. Hän pyyhkäisi ultramariininsinisiä hiuksia pois silmiltään ja nojautui taaksepäin tuolikyhäelmässään.
”Leonard, kuten olen sinua ennenkin muistuttanut”, Leonarda sanoi tuimasti.
”Miten vain”, Rickki tokaisi.
”Toin ne putket, joita sinä kaipasit”, Leonard sanoi osoittaen ulos ikkunasta, joka oli rakennettu vesitornin seinämään. Sillä hän tarkoitti, että putket löytyisivät tornin juurelta.
”Kiitos. Pojat saavat kantaa ne tänne ylös”, Rickki sanoi. ”Mary tarjoaisi sinulle varmasti muuten jotain purtavaa kiitokseksi, mutta hän on juuri hoitamassa tähystystä.”
”Se on pääasia. Haluan edelleen raportin tunnin välein”, Leonard totesi ja kääntyi lähteäkseen. ”Sano emännälle terveisiä.”
”Mary tirvaisisi sinua, jos kuulisi, että sanoisit häntä emännäksi.”

Leonard naureskeli lähtiessään vesitornista.

Hän ei varsinaisesti halunnut tietää mitä mies niillä teki. Jotenkin se liittyi tähystämiseen tai sitten Rickkin teini-ikäisiin lapsiin. Nuoresta iästään huolimatta Rickkin pojat saivat tehdä töitä ihan samalla tapaan kuin kaikki jengin jäsenet. Leonardista se oli erittäin kunnioitettavaa. Rickki ja Mary olivat kasvattaneet pojat hyvin.
Neljästä teinistä oli tulossa oivia taitelijoita ja tähystäjiä. Leonard opetti heille mielellään omia kikkojaan ja he kuuntelivat aivan yhtä innokkaasti. Rickkin pojat olivat todella älykkäitä poikia. Vaikka toistaiseksi heidän huomionsa kiinnittyi aivan liiaksi muuhun, kuten esimerkiksi Chaosin hameväkeen.

Nyt Leonard käveli kohti pajaa. Hän toivoi, että porukka oli siellä työn touhussa kuten hän oli määrännyt. Ana oli jättänyt kaiken hänen vastuulleen. Vaikka Leonard ei siitä olisi välittänyt. Hän hoiti mielellään oman työnsä, mutta hän oli ainoa, johon Anclaudia luotti tosissaan. Nainen ei olisi koskaan jättänyt ketään muuta johtoon ja Leonard ymmärsi. Kaikesta huolimatta Chaosissa oli enemmän sekopäitä kuin tervejärkisiä. Mikä oli erittäin valitettavaa.
Pajana toimi eräs omakotitalo, jossa oli erittäin tilava autotalli ja työkaluvaja. Siitä oli saatu muokattua harvinaisen helposti jengin tarpeita vastaava paja.

”Terve taloon”, Leonard tervehtien työpisteidensä ääressä puurtavia jengiläisiä.

Työn touhussa oltiin ilman muuta. Pajasta tai verstaasta tai miksi sitä ikinä halusi kutsua saattoi jokainen sinne tulija kuulemaan metallin kirskeen taikka korjauslaitteiden melun. Melice sai irrottettua ruuvit kameran ulkopuolelta. Nyt hän sai otettua ulkolevyt irti ja nähdä mikä tämän kyseisen kameran ongelmana oli. Mutta juuri, kun Melice avasi sen, kamera päästi pienen pamahduksen. Kameran sisältö näytti olevan kamalassa kunnossa, kuin ne olisi poltettu tai vastaavaa., mutta ulkolevyt olivat moitteettomassa kunnossa, joka hieman mietitytti Meliceä. Mutta sitten se selvisikin, yksi levyistä oli ollut löysällä ja näin joku oli helposti voinut vahingoittaa kameran sisältöä.

Syvään huokaisten Melice kietoi huivin päähänsä hiuksiensa suojaksi. Neiti oli tarkka ulkonäöstään ja sen suojelemisesta. Tai ainakaan silloin, kun se ei ollut välttämätöntä ja vahingon voi helposti välttää. Melice joutuu purkamaan koko laitteen saadakseen korvattua kärähtäneen mikrosirun uudella. Lähetinkin oli myös uusittava. Muuten kameralla ei olisi yhteyttä turvakeskuksen valvomoon. Melice purkasi sisällönkin osiksi, kunnes sai käsiinsä kärähtäneen mikrosirun. Kärähtäneen mikrosirun hän heitti läheisimpään ongelmajäteastiaan. Nyt hän tarvitsisi uuden tilalle..

''Alan, onko ne mikrosirut kenties sinulla?'' Melice huhuili Alanin suuntaan.
''Kyllä täällä ne ovat, montako tarvitset?'' Alan huikkasi takaisin.
''No anna saman tien koko loota, ei tiedä vielä kuinka monet muut mikrosirut kaipaavat uudistamista.''

Melicen onneksi mikrosiruja oli valmiina, sillä oli hirveä homma alkaa tehdä sellaista itse. Mikrosirut olivat tarkkaa käsityötä ja siinä vaadittiin ehdotonta tarkkuutta, jotta se toimisi oikein. Kyseisessä pajassa oli onneksi henkilöitä, jotka hoitaisivat mikrosirujen valmistuksen tai jos osaajia ei ollut, niin ne olisi tilattava jostain.. Ja näinä aikoina, minkään osien saaminen ei ollut helppoa, varsinkaan, kun niiden valmistaminen vei ikuisuuden riippuen henkilöstä, jonka käsityötä ne ovat.

Melice asetti mikrosirun paikalleen ja oli juuri purkamassa lähetintä korjatakseen sen, kunnes kuuli Leonardin äänen ovelta. Melice oli niin keskittynyt työhönsä, ettei heti kyennyt vastaamaan tervehdykseen. Vasta hetken kuluttua sai neiti lähettimen purettua, pystyi hänkin puhumaan.
''Kas, tervehdys Leonard! Kiirettä pitää, vai mitä?''

Nopean tervehdyksen jälkeen ei Melice jäänyt odottamaan Leonardin vastausta, vaan palasi takaisin lähettimen uudelleenkokoamisen pariin. Hän purkasi kaikki joutokset ja alkoi ottaa metallilankaa ja juottamaan uusia johtoja ja komponentteja kiinni kuparilevyyn. Mikrosirun Melice oli myös juottanut paikoilleen kyseiseen levyyn. Juotos oli tärkeä prosessi, sillä sen avulla johdot kytketään kuparisiruun ja sen kautta kameraan, joka lähettäisi tarkkaa kuvaa valvomoon.

Leonard katsahti Melicen suuntaan ja nyökkäsi. ”Kuinkas muutenkaan”, hän tokaisi tavalliseen koruttomaan tapaansa. Puoliksi afrikkalaisen miehen geeneihin ei kuulunut ominaisuuksia vitsailusta ja mukavien rupattelusta. Joku saattoi pitää Leonardia tylsänä, mutta hän osaisi asiansa.

Vielä Los Angelesissa ei ollut koittanut sellaista päivää, että chaosilaiset eivät olisi olleet työntouhussa. Tukikohtana toimiva alue oli niin tuore, että se teetti töitä vielä moneksi vuodeksi. Samalla kun piti rakentaa ja luoda uutta, vanhat hajosivat samaan tahtiin. Chaosin tekniikka ei ollut koskaan ollut siitä parhaimmasta päästä. Uutta teknologiaa oli lähes mahdotonta saada käsiin, varsinkin Los Angelesin kaltaisesta kaupungissa, joka kuihtui hiljalleen.

Leonard asteli Melicen taakse ja kumartui naisen olan ylitse tarkastamaan, mitä tämä teki. Hän nyökkäsi hyväksyvästi.
”Onko alueita vielä pimeänä?” hän kysyi Meliceltä. Leonardin oli tiedettävä se, jotta hän pystyisi lähettämään jengiläisiä vahtiin.

”Onko kukaan nähnyt Kirkiä?” Leonard kysyi suoristautuessaan ja ryhtyi sitten katselemaan ympärilleen. Hän ei löytänyt katseellaan miestä, jota etsi.

Kirk, tai kuten useimmat häntä kutsuiva, Rotta, oli haka hankkimaan tavaraa. Mies oli muuttuessaan ollut hakkeri ja narkkari. Hän oli joutunut vääränlaisiin piireihin jo nuorena, mutta oli onnistunut keräämään suhteita, joita ei ollut muilla. Nykyään hän työskenteli Chaosille, kiitos Anaclaudian. Leonardilla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millä nainen oli uhkaillut tai lahjonut Kirkin heidän puolelleen. Leonard ei luottanut mieheen, mutta hänen oli pakko myöntää, että Kirk oli hyödyllinen, huumeriippuvuudestaan huolimatta. Vampyyrin oli helppo saada huumeita, joten Kirk joutui harvemmin eroon aineistaan.
Leonard oli lähettänyt Kirkin pari päivää sitten asioille, mutta Rotasta ei ollut kuulunut mitään pariin päivään. Leonard toivoi, että hommat hoidettaisiin mahdollisimman pian. Kirk välitti kuitenkin harvemmin aikatauluista.
Koska Anaclaudia ei ollut paikalla, Kirk jäi täysin Leonardin vastuulle.

Melice keskittyi juotoksiinsa niin keskittyneesti, ettei huomannut takanaan kykkivää Leonardia. Hän vain teki työnsä niinkuin pitikin. Melice otti jälleen pari komponenttia käteen ja silmänräpäyksessä juotti ne. Joskus oli mukavaa, kun omisti vampyyrin nopeuden. Se ei rajoittunut ainoastaan kentälle, vaan ainakin Melicen tapauksessa myös käsityöhön. Melicen korjaamat laitteet menivät harvoin rikki. Neiti teki nimittäin teki todella tarkkaa työtä ja valitsi metallit ja muut osat tarkkaan. Chaosilla ei ainoastaan ole puutetta uustekniikasta vaan myös sen osaajista. Tähän työhön oli myös laitettu sellaisiakin osaajia, jotka välttämättä eivät osanneet hommaansa niin hyvin. Mutta varsinainen syy piili siinä, että laiteitta testailtiin tulevia tarkoituksia varten. Tällä saatiin selville, mikä materiaali olisi kestävintä ja mikä koko olisi sopivin.

Melice oli saanut kuparilevyn valmiiksi ja nyt kiinnitti sen lähettimeen. Sen jälkeen hän alkoi uudelleen kokoamaan itse lähetintä. Se oli pieni, mutta tärkeä osa koko kamerassa. Sitten Melice otti seuraavaksi käsiinsä kytkinnappulan, joka pitäisi liittää lähettimeen, jotta valvomossa voidaan laittaa kameroita päälle ja pois sieltä käsin.
''Enimmäkseen Itä- ja pohjoisalueet. Keskustakin on jotenkuten pimeänä, muttei enään niin paljon. Olemme saaneet kyllä Länsi- ja eteläalueiden kamerat kuntoon. Niitä asennetaan paikoilleen parasta aikaa, kun mekin puhumme.'' Melice selitti samalla, kun yhdisti kytkintä lähettimeen.

Melicekin tunsi aika hyvin suurimmat osan jengin jäsenistä. Myös Kirkin. Tällä näytti olevan hyvät suhteet, jotka olisivat ilman muuta hyödyksi. Varsinkin sellaisten tarvikkeiden hankkimisessa, joita olisi muuten vaikea hankkia. Kirk oli siis Anaclaudian ja koko jengin kannalta tärkeä henkilö.
''En ole minä ainakaan nähnyt.. Toivoisin tosin, että hän saisi sitä polyureaa jostakin. Sille olisi nimittäin käyttöä useille Chaosin laitteille.'' Melice tokaisi ja tiesi puhuvansa useiden tekniikkojen puolesta.

Polyurea on 2- komponenttinen pinnoite, jota saa sprayn muodossa. Sitä, kun ruiskutetaan minkä tahansa metallin pinnalle, se tekee niin metallista kuin lasista, puusta ja monesta muustakin materiaalista luodinkestävän. Se ei ollut sen ainoa hyvä ominaisuus. Polyurea on nimittäin kosteuttahylkivää, hyvän lämpötilakeston sekä hyvän kemikaalikeston omaavaa lujaa ympäristöystävällistä materiaalia. Eli siis täydellistä pinnoitemateriaalia Chaosin turvallisuuden että sitä turvaamien laitteiden menestymisen ja pitkän iän kannalta. Jos sitä saisi, ei tarvitsisi huolehtia laitteiden korjaamisesta niinkään usein.

Leonard tunsi stressipäänsäryn tekevän tuloaan. Ärsyttävä, suorastaan pistävä kipu kummitteli hänen ohimoillaan. Leonard nosti suuren kämmenensä otsalleen ja hieroi peukalollaan toista ohimoaan. Hänestä oli melkein ironisen huvittavaa, ettei päänsärkyyn meinannut millään tottua, vaikka se alkoi hiljalleen olemaan päivittäinen vaiva. Anaclaudia saisi hiljalleen tulla taikaisin New Yorkista, ennen kuin Leonardin stressisärystä tulisi krooninen vaiva.
Leonard tiesi, että Kirk oli kyllä tavattomaksi hyödyksi koko jengille. Kaikkien oli kuitenkin pakko myöntää, mutta hänestä oli myös helvetisti harmia. Pitä kiireisempi tilanne, sitä hitaammin Kirk toimi. Eikä Leonardilla itsellään ainakaan ollut aikaa juosta kyseisen narkin perässä ympäri Losia. Varsinkaan nyt kun koko alue oli hänen vastuullaan. Hänen taakkaansa helpottaisi suunnattomasti se, että kaikki vain tekisivät omat työnsä niin kuin oli käsketty eivätkä sekoilisi kuten halusivat.
Onneksi tällaisestakin jengistä löytyi ne kuuliaiset ja tottelevaiset, jotka tekivät työnsä tunnollisesti.

”Melice, pystytkö mitenkään irtautumaan tuosta, jos lähetän sinun tilallesi jonkun hoitamaan tämän? Etsisit Kirkin ja lähtisit sen jälkeen minun ja muutaman muun mukaan täydentämään verivarastoja. Tarvitsemme taustatukea.”

Vaikka käytännössä katsoen jokainen Chaosin vampyyri joi verta ihmisistä, viime ajat olivat olleet niin kiireisiä, että harva ehti lähteä metsästämään. Lisäksi yksi tärkeimmistä säännöistä oli, että elävää ruokaa ei tuotu Chaosin alueelle.

”Olen paoillani Melice, mutta minäkään en millään kerkeä etsimään sitä narkkia. Lähetän myös porukkaa vartioimaan sokeita alueita.”
Leonard katsoi Meliceä suorastaan anelevasti. Hän tiesi, että naisella oli varmasti yhtä vaikeaa ja kiireistä kuin hänellä itselläänkin ja silti Leonard joutui pyytämään häneltä tällaista. Ikävä kyllä, pahoittelut eivät auttaneet juuri nyt.

Melice vielä kytki johdot paikoilleen kameraan ja oli oikeastaan melkein valmis. Siis tämän yhden kameran kanssa ja monet muut odottivat laatikossa. Melice murahti itsekseen, sillä työn määrä oli aikamoisen suuri. Eikä asiaa helpottanut yhtään se, että on tehnyt taas töitä putkeen kokonaisen päivän. Meliceltä on mennyt melkein tyystin ajantaju, sillä työskennellessä ajan kulua ei oikein huomaa.

Melice mutristi huuliaan aavistuksen. Taas se Kirk on mennyt lusmuilemaan. Se ei tuntunut Melicen mielestä oikein reilulta, että yksi lusmuilee, kun muut työnskentelevät kätensä rakoille, niinkuin voisi sanoa. Mutta silti Melice ei valittanut siitä, että hänen pitäisi mennä ison miehen saattajaksi. Vaikka olihan se rasittavaa, mutta Kirk olisi saatava kiinni tavalla tai toisella.

''Kaipa minä voin, Alan voi hoitaa nämä puolestani, koska hän tarjoutui muutenkin auttamaan minua.. Etkö vain Alan?'' Melice tuijotti Alaniin jopa hiukan tuimasti.
''Ai jätätkö sinä nämä yksin minul-'' Alan ähkäisi.
''Sori, mutta tuli kiireisempiä hommia.. Eikä niitä nyt niin paljon ole.. Kiitos arvostan tätä kovasti.'' Melice hymyili erittäin sarkastisesti riisueessaan hansikkaitaan..

Melice jätti huivinsa, essunsa ja koko muunkin pajavarustuksensa pöydälle ja oli suuntamassa pois sieltä. Tottakai neiti ensin laittoi tavarat paikoilleen. Melice halusi olla tarkka ja muutenkin oli tärkeää, että välineet olisivat paikoillaan ja helposti löydettävissä. Sen jälkeen hän vei korjaamansa kameran Alanille tämän viimeisteltäväksi.

''Juu tottakai voin tulla mukaan.. Eihän se homma eikä mikään. Tosin minun täytyy ennen etsintäretkelle lähtöäni pikaista hakemassa pari juttua taloltani, jos se ei haittaa.. Ilmoitan sinulle, kun löydän Kirkin, mutta minne haluat minun tuovan hänet, kun löydän hänet?'' Melice selitti samalla, kun katsoi samanaikaisesti Leonardin aneleviin silmiin ja venytteli lihaksiaan. Metsästäminen ei tuottanut Melicelle ongelmia. Hänhän suorastaan piti siitä.

Melice oli juuri suuntaamassa talolleen, kun kuuli vielä Leonardin pahoittelevan äänensävyn. Harvoin Melice kuuli keneltäkään täällä pahoittelevaa äänensävyä. Varsinkaan sellaisesta syystä, kuin ylityöstäminen.
''Sinähän kuulostat nyt vallan lepsulta Leonard.. Mutta ei sinun tarvitse anteeksi pyydellä.. Eihän se sinun vikasi ole, että Kirk on tuollainen lusmuilija.'' jos Leonard oli tarkkakorvainen, saattoi tämä kuulla naisen jopa hieman naurahtavan.

Melice laittoi mustan lyhyen nahkatakkinsa takaisin päälle. Vaikka eihän se ollut pakollista tällaisesta hellesäässä, mutta Melicestä tuntui aika oudolta, jos hänellä ei ole mitään suojaa käsivarsillaan. Pajassa työskentely oli asia kuitenkin erikseen..
''No käyn nyt talollani ja lähden sitten saman tien. Näemme sitten kai myöhemmin!'' Melice huikkasi perään, ennekuin lähti ripeästi kävelemään talolleen.

Leonard murahti tyytymättömän oloisena Melicen kommentille siitä, että hän alkoi muuttumaan hiljalleen lepsuksi. Ana voisi laittaa Melicen ensi kerralla johtoon. Silloin he voisivat katsoa kuinka lepsuksi tyttö muuttuu johtaessaan isoa, ylityöllistettyä porukkaa sekopäitä useamman päivän ajan.
Hän halusi kuitenkin yrittää olla oikeudenmukainen niille, jotka hoitivat työnsä kunnolla ja tunnollisesti. Leonardia itseään vitutti suunnattomasti, jos hänen oma työnsä keskeytettäisiin samalla tavalla, kuin hän oli juuri keskeyttänyt nyt Melicen homman. Leonard ei olisi toiminut yhtä tyynesti ja suostuvaisesti.
”Saat minut kiinni puhelimella. Meillä ei taida juuri nyt olla parempaa viestintä mahdollisuutta. Soita, kun löydät Kirkin”, Leonard sanoi Melicelle. ”Sinullahan on puhelimeni numero. Vai mitä?”

Melicen mentyä Leonard kiersi pajassa jokaisen työpisteen luona. Jengiläiset kertoivat hänelle mielellään mitä tekivät ja miten hommat edistyivät. Paja kierroksen jälkeen Leonard oli astetta tyytyväisempi elämäänsä kuin hetkeä aiemmin. Nyt hänen olisi käveltävä verisäilölle ja tiedusteltava, kuinka paljon he tarvitsisivat verta. Samalla hän pystyisi selvittämään, kuinka monta kantajaa hänen oli otettava mukaan Losin kaupunkiin.

He ryöstivät Los Angelesin veripankin noin kerran kuussa. Ihmiset alkoivat hiljalleen olla ongelmissa, kun mitkään uudet turvatoimet eivät tepsineet. Olihan Losissa myös Hellin järjestämä veripalvelu, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta saada sieltä verta koko jengin tarpeisiin. Hellin nirppanokat suhtautuivat erittäin epäillen rekisteröimättömiin vampyyreihin.
Cahosin oma veripankki oli Angelin vastuulla. Se sijaitsi kutakuinkin keskellä vanhaa ja rappeutunutta omakotitaloaluetta. Kyseisessä talossa oli ollut aikanaan koulu, joten siellä oli ollut jo valmiiksi täydellinen kylmiö verensäilyttämiseksi. Angel oli ollut ennen muuttumistaan vampyyriksi, sairaalan laboratoriotyöntekijä, joten hän oli ottanut luonnostaan verensäilytyksen hoitaakseen. Nainen suoritti myös sen jaon samalla.
Angel oli ennen kaikkea harvinaisen mielenkiintoinen nainen. Jopa Leonardin oli pakko myöntää se, kuten monen muunkin Chaosissa työskentelevän miehen. Angel voisi hyvin johtaa armeijaa, jos tilaisuus olisi sattunut kohdilleen. Nainen pysyi kuitenkin kaikkein mieluiten sivussa ja hoiti niitä vähäpätöisempiä, mutta ehdottoman välttämättömiä töitä. Angel ei halunnut olla siellä, missä tapahtui koko ajan.
Leonard ymmärsi naista hemmetin hyvin.

Melice käveli talolleen, jossa lojui vielä laatikoita ympäriinsä. Hänellä ei ole ollut aikaa purkaa niitä, sillä Melice on työskenellyt kellon ympäri. Suljettuaan oven Melice meni makuuhuoneseensa, joka lähinnä toimi vaatteiden ynnä muiden yksityisten tavaroiden varastona, vaikka eihän niitä nyt hirveästi ollutkaan. Huone vaikutti aika tyhjältä ja synkältä ilman huonekaluja sitä koristamassa.

Melice meni yhdelle laatikoista ja otti sieltä esille vyölaukun. Melice laittoi vyön lantiolleen ja otti siihen kaksi pistoolia, toinen oli varustettu kuolleenmiehenverellä ja toinen näistä oli UV- pistooli. Muutamat lisäpanokset löysivät myös paikkansa. Sitten Melice pisti vielä kännykkänsä mustan nahkatakin taskuun. Neiti vielä siisti hieman hiuksiaan ja häipyi ovesta ulos. Oven lukittuaan Melice suuntasi pois alueelta ja lähti vampyyrijuoksua pois Chaosin alueelta.

Melicestä ei takuulla olisi johtajaksi ja sen takia tämä kunnioittaa Anaa todella paljon. Se nainen oli jotain, mitä Melice ei tulisi varmasti koskaan saavuttamaan. Johtajalla oli varmasti paljon töitä pitäen käsissään kaikkia naruja. Mutta vaikka Melice ei sitä varmasti avoimesti myöntäisikään, hän omalla tavallaan kunnioitti myös Leonardia. Tämä oli todella järjestelmällinen ja hyvä työssään. Vaikka Meliceä tottakai hieman ärsytti hänen työnsä keskeyttäminen, mutta hänellä itselläänkin oli asiaa Kirkille, joten se ei niin paljoa häntä oikeastaan haitannut.

Melice suunnisti joillekin syrjäisille kujille. Nämä kujat olivat synkkiä ja ihmiset välttivät näitä juurikin niiden huonon maineen takia. Jotkut jopa sanovat, että nämä kujat ovat mätäpaiseita Los Angelesin kaupungissa. Tosin ei se enään haitannut, kun kaupungista oli poissa kaikki kauneus. Hän avasi osoitekirjan ja otti Kirkin numeron esille. Melice painoi soittonappulaa ja painoi luurin korvalleen.
''Toivottavasti se lusmuilija ei ole jättänyt puhelintaan minnekkään'' Melice ajatteli puraisten hieman huultaan. Meliceä vain ärsyttäisi hieman jos hän joutuisi koluamaan koko kaupungin yhen miehen perässä.

Kirk kuuli puhelimensa soivan. Sen soittoääni rupesi heti ärsyttämään häntä. Joku jengiläinen soittelisi taas ja ruinaisi jonkin varastetun tavaran perään. Mies tuuppasi sen hetkisen naisystävänsä pois päältään ja nousi vastatakseen puhelimeensa. Nainen kiljaisi tömähtäessään lattiaan ja mulkaisi vihaisesti miestä. Kylmillä lattialankuilla makaava vampyyrinainen sihahti Kirkille muutaman hävyttömän kirouksen, mutta tämä suhtautui asiaan pelkällä olankohautuksella. Dina selviäsi. Tämä ei saanut pudotuksesta edes mustelmaa, joka ei paranisi muutamassa sekunnissa.
Kirk ei tunnistanut numeroa puhelimensa näytöltä, jonka valmistus oli lopetettu jo kymmeniä vuosia sitten.
”Haloo”, hän vastasi puhelimeen murahtaen.

Melice nojasi vasten seinää. Hän käveli eestaas hieman ärtyneenä. Puhelin hälytti, mutta mitään vastausta ei ollut vielä kuulunut. Nuorta neitiä hieman kismitti tämä, sillä hän halusi päästä mahdollisimman pian oman työnsä pariin. Melice vain halusi olla kohtelias tarjoutuessaan hakemaan Kirkin. Oikeasti häntä ei olisi yhtään huvittanut, mutta tiesi miten paljon paineita Leonardilla oli harteillaan.. Mutta vaikka kuinka suorapuheinen neiti olikaan, oli asioita, joita hän ei lausuisi ääneen.

Piinallisen tuokion kuluttua Melice kuuli vihdoin Kirkin äänen langan toisesta päästä..
''Terve Kirk, Melice tässä. Missäs sinä huitelet? Sinua kaipaillaan tukikohdassa..'' Melice puhui puhelimeen rauhallisesti kuin häntä ei olisi ärsyttänyt sillä hetkellä yhtään. Vaikka huomasi Kirkin äänensävystä, ettei langan toisessa päässä oltu samalla aaltopituudella.

Kirk etsi katseellaan housuja sekaisin olevan huoneensa lattialta ja samalla hän kuunteli Meliceä vain puolella korvalla.
Oli harvinaisen ärsyttävää, että jos hän halusi pitää pikkiriikkisen hetken vapaata, niin heti joku jengistä oli hänen perässään kärttämässä jotain pikkujuttuja. Eikö tässä maailmassa saanut edes pienen hetken aikaa nautti kuolemattomasta elämästä.
”Olen Chaosin alueella. Kämpässäni. Ollut jo joitain tunteja, joten älää viitsikö hössöttää. Siitä saa päänsärkyä.”
Kirkin kämppä sijaiti alueen pohjoispuolella. Se oli varmasti alueen ränsistynein talo ja mies piti tukikohtaansa sen ullakolla. Paikka oli enemmän ja vähemmän saastainen, eikä kukaan normaalia aivotoimintaa omaava olento suostuisi elämään siellä.

Nainen, jonka nimeä Kirk ei edes vaivautunut muistamaan nousi lattialta niskojaan nakellen. Hän loi Kirkkiin murhaavia katseita.

Melice kääntyi takaisin kävelykadulle. Neiti huokaisi syvään. Hän oli siis aivan turhaan lähtenyt pois sieltä. Kirk saattoi myös kuulla sen, että Melice oli aivan yhtä turhautunut kuin hänkin. Ympärivuorokautinen työskentely ei tehnyt kenellekkään kovinkaan hyvää, ei edes vampyyrille. Mutta, mitä nopeammin hommat saataisiin valmiiksi sitä pikemmin voisi Melicekin hieman rauhottua..

''No voi anteeksi, että häiritsen arvokkaita vapaahetkiäsi.. Leonard sinua kaipailee enkä minä.. Hän lähetti minut asialle.. Hänelle kai on tähdellisempää tekemistä kuin sinun perässäsi juokseminen.'' Melice tiuskaisi. Neidin hermot olivat stressistä ja kiireestä johtuen kireällä eikä hän jaksanut enempää valitteluja.

''Hän tahtoo tavata sinut mahdollisimman pian.. Tee minulle palvelus ja pysy siellä missä nyt oletkin. Soitan sinulle aivan kohta takaisin..'' Melice sulki puhelimen. Melice vaihtoi vampyyrijuoksuun. Hän jatkoi vielä vähän matkaa, kunnes hänen oli pysähdyttävä. Hänen olisi ilmoitettava Leonardille Kirkin olinpaikasta.
Melice kaivoi jälleen kännykkänsä esiin, mutta etsi tällä kertaa Leonardin numeron. Heti sen löydettyään Melice painoi soittonappulaa ja puhelin alkoi hälyttää..

Melicen lyödessä luurin hänen korvaansa Kirk tuijottaa laitetta halveksivasti. Miksi helvetissä ihmiset halusivatkaan tulla tavoitetuksi jokapaikassa? Tämähän oli ihan käsittämätön riesa! Kaikesta ärsyttävyydestä huolimatta hänen oli kuitenkin pakko myöntää, että Melice oli varsin sähäkkä nainen. Ehkä kuitenkin jopa liian sähäkkä hänen makuunsa. Pikku kermaperse diiva!
Mies heittää puhelimen sängylleen ja mulkaisee seurassaan olevaa naista.
”Pistä vaatteet päällesi”, Kirk murahtaa. ”Eikä välttämättä olisi pahitteeksi, jos lähtisit litomaan. Mulle tuli hommia.”
Nainen, jonka nimeä Kirk ei muista, haukkoo henkeään selvästi tuotuneena. Se on ilmeisesti vampyyrinaisten yleinen tapa ilmeentää mielipiteitään. Täysin turha ruumiintoiminto, kun tarkkaan tähdätty nyrkinisku ajaa täsmälleen saman asian. Mies tietää mokanneensa. Ilmeisesti kuitenkin myös vampyyrinaiset ovat aivan yhtä innottomia ja mielikuvituksettomia kuin ihmisnaikkosetkin.

Kirk ei kuitenkaan välittänyt naisen mielipiteestä tämän hetkiseen tilanteeseen, vaan sulkee housunsa ja päättää etsiä itselleen jonkun paidan päälleen. Hän astelee vaatkeaappinaan toimivaan nurkkaukseen ja rupeaa tonkimaan esiin jotain päälle pantavaa.
Nainen lähtee ovet paukkuen.


”Älä viitsi Leonard. Ei se voi nyt noin kamalaa olla”, Angel naurahtaa.
Angelilla on edessään läppäri, jonka hän on purkanut osiin keittiön työtasolle. Hän tutkii ja pudistaa osia aikomuksenaan koota kone myöhemmin. Naisen otteet ovat varmoja ja hallittuja. Hän tietää mitä tekee. Nämä ovat niitä pieiniä asioita, joiden vuoksi Leonard pitää kyseisestä naisesta.
”Luuletko tosiaan?” Leonard kysyy kurtistaen kulmiaan. ”Astu hetkeksi minun kenkeeni Annie.”
”En halua. Minusta ei olisi siihen, jonka vuoksi olen oikein mielelläni pelkästään verivaraston hoitaja. Kuten hyvin tiedät”, Angel kertoo, kasvoillaan ilme tiedän-mihin-minun-voimavarani-riittävät-herra-täydellisyyden-tavoittelija.

Samassa Leonardin puhelin soi. Miehen tekisi melkein mieli huokaista helpotuksesta hänen huomatessaan, että soittaja on Melice. Nainen on ilmeisesti löytänyt narkkarin ennätysajassa.
”Haloo. Melice?”

Melice huomasi, että Leonard vastasi puhelimeen melkein heti. Toisin kuin eräät. Mutta kuitenkin Melice oli iloinen Leonardin nopeasta vastauksesta.
''Terve, sain selville missä Kirk on. Hän on lähempänä kuin luulimmekaan. Hän nimittäin majailee omassa talossaan. Pyysin häntä pysymään talossaan, kunnes soitan hänelle takaisin. Pyysit nimittäin minua soittamaan, kun tiedän Kirkin olinpaikan. Elikkä kaipaisin nyt sitä lisäohjeistusta. Täytyykö minun lähettää hänet jonnekkin vai miten on?''

Melice oli pienoisen matkan päässä Chaosin alueelta. Palaaminen alkuperäiseen tehtäväänsä huokutteli neitiä, mutta sitten muisti, että hän lupautui Leonardin mukaan verenhakureissulle. Niinpä elektroniset laitteet saivat odottaa Meliceä vielä jonkin aikaa. Että sitä osasi olla melkoinen työmyyrä, kun ajatukset tuntuvat olevan vain työnteossa. Melice voisi kaivata pientä taukoa, mutta tuskin hän osaisi olla paikallaan kovinkaan kauaa, kun muutkin tekevät hommia ahkerasti. Mutta Melice silti toivoo, että heidän kova työnsä ja siihen panostus vielä palkittaisiin.

Leonardin teki mieli huokaista. Hän uskoi jälleen tuntevansa päänsäryn ohimoillaan. Angel puolesataan vain katseli häntä silmät tuikkien ilkikurinen virne kasvoillaan. Samalla nainen siisti edelleen tietokoneen pikkuisia palasia. Leonardin päässä kävi ajatus siitä, kuinka tottunut saattoi olla työhönsä, jos ei tarvinnut edes katsoa mitä teki.
”Käy hakemassa hänet ja tulkaa Angelin luo”, Leonard murahtaa puhelimeensa ja sulkee sen. Hänellä ei ole tapana sortua turhiin jaaritteluihin puhelimessa. Hän kiittäisi Meliceä vaivannäöstä sitten kasvotusten.

Melice päästi pienen huokauksen, kun Leonard sulki puhelimen. Miksi hänelle murahdellaan ja mökötetään? Ihan kuin olisi hänen syynsä, että oli näin paljon töitä tehtävänä.. Melice oli erittäin tympääntynyt, mutta rauhoitti itsensä. Hän haluaisi välttää räjähtämästä kenenkään kasvoille, vaikka häntä ärsyttäisi kuinka. Nimittäin se ei koskaan tuota hyvää tulosta.

Pian Melice oli takaisin Chaosin alueella ja suuntasi kohti Chaosin pohjoisaluetta. Aluetta, jossa tiesi Kirkin pitävän majaansa. Melice käveli ovea kohti ja koputti muutaman kerran etuovea. Melice osasi arvostaa yksityisyyttä, joten siitä syystä hän ei halunnut rynnätä sisään.

Ei Leonard varsinaisesti mököttänyt kenellekkään. Hän oli vain oppinut elämänsä aikana hoitamaan monet asiat mahdollisimman nopeasti, ilman mitään ylimääräistä. Kyseiseen käytäntöön kuuluivat tavat, joissa puhelimeen ei lörpötelty turhia. Sellainen vei turhaan tehokasta työaikaa. Siellä, missä tämä iso, tumma mies oli kasvanut, menetetty aika saattoi viedä jopa ihmishenkiä. Se sopi hyvin harvoin hänen tavoitteisiinsa.
”Tuletko mukaan?” Leonard kysyi Angelilta, joka näytti viimein lopettaneen tietokoneen osien putsauksen.
Leonard näppäili samalla viestejä puhelimellaan kaikille muille mukaan lähteville. Muut osasivat osasivat odottaa tätä ja vahtia puhelintaan. He eivät olleet kuten Narkkari-Kirk, joka katosi kuin pieru saharaan aina kun häntä tarvittiin jossain.

Nainen hymähti, aivan kuin Leonard olisi sanonut jotain huvittavaa ja nousi metalliselta baarijakkaralta.
”Tietysti tulen. Tarvitsette mukaanne kaiken mahdollisen avun”, Angel sanoo. ”Menen heittämään varusteita päälle tällä välin.”
Leonard jäi vanhaan suurtalouskeittiöön näppäilemään puhelintaan ja kokoamaan porukkaa kasaan. Losin Chaosista löytyi kymmeniä, jotka halusivat lähteä verenhakureissulle. Leonard ei kuitenkaan suostunut ottamaan mukaansa ihan ketä tahansa. Joidenkin mukaan ottaminen oli iso riski, joka saattaisi aiheuttaa pahoja vaaratilanteita. Tällaisessa tehtävässä ne oli ehdottomasti minimoitava. Varsinkin kun Anaclaudia ei ollut paikalla.


Melicen ei tarvitse odottaa kauaa kun Kirk tulee jo avaamaan vanhan talon oven. Hän nojaa ovenpieleen ja mittailee naista päästä varpaisiin. Huulilleen hän on loihtinut ilkikurisen virnistyksensä, jota hän käyttää yleensä ollessaan tekemisissä naisten kanssa.
Kirk on pitkä ja hyvin laiha mies. Hän näyttää enemmän tai vähemmän nälkiintyneeltä, sillä ei ole jaksanut pitää huolta kunnostaan vampyyriksi muuntautumisensa jälkeen. Hänen silmiensä alla on valtavat tummat varjot ja kasvot ovat arpien peittämät. Ne ovat peruja hänen aikaisemmasta narkkarielämästään.
”Terve kaunokainen”, Kirk sanoi siirtäessään katseensa Melicen silmiin. Puheesta ja miehen elekielestä olisi voinut päätellä tämän olevan kovinkin itsevarma naistenmies. Todellisuudessa hän oli vain vampyyriksi muutettu ihmisraunio.

Melice katsahti Kirkiin, kun tämä näytti mittailevan häntä omalla katseellaan. Mies näytti selkeästi siltä, ettei pari kunnon ryyppyä verta tekisi yhtään pahaa.. Hänen kaltaisensa miehen pitäisi pitää parempaa huolta omasta kehostaan.. Tosin jokainen toimii miten parhaaksi näkee.
''Tsk..'' Nainen virnisti huvittuneena, kun Kirk nimitteli häntä kauniiksi, mutta tietää Kirkin tekevän usein näin vastakkaisen sukupuolen edustajille.
'Tule, meidän pitäisi mennä Angelin luo.. Leonard odottaa meitä siellä..'' Pidettyään pienen tauon Melice lisäsi vielä:
''Sitäpaitsi pari hörppyä verta ei tekisi lainkaan pahaa kehollesi että hipiällesi.'' Odottamatta Kirkin vastausta nainen kääntyi hieman pois oven luota niin, että hänen tummat kiharansa hieman hulmahtivat naisen kääntyessä ja jäi seisomaan odottavan näköisenä.

”Nirppanokka”, Kirk tuhahti, mutta lähti seuraamaan Meliceä kuuliaisesti kuin hyvinkin koulutettu koira. Kävellessään hän potki pikkukiviä ja muita vastaan tulevia roskia kädet taskujensa uumenissa. Häntä ei varsinaisesti huvittanut lähteä kotoaan mihinkään. Varsinkaan Leonardin läksytettäväksi.

Samaan aikaan Agelin keittiöön oli ehtinyt saapua kahdeksan Leonardin kutsumaa vampyyria. He olivat innoissaan ja odottivat pääsyä kaupunkiin. Tehtävä ei ollut kummoinen. Pelkkää rutiinia, mutta kaikki olivat siitä huolimatta tyytyväisiä. He olivat viettäneet aivan liian pitkän aikaa mitään tekemättä. Olihan alueella koko ajan jotain pientä puuhaa, mutta siinä se sitten olikin.
Paikalla oli myös kaksi Rickkin ja Maryn pojista. Pojat olivat nuoria, mutta kekseliäitä ja tottelevaisia. He olivat elementissään juuri tällaisissa tehtävissä. Leonard ei ollut koskaan aliarvioinut nuoria vampyyreita. Heistä saattoi olla joskus enemmän hyötyä kuin aikuisista.

Angel jakoi parhallaan kaikille pieniä veriannoksia, jotta jokainen saisi itselleen riittävästi voimia pienen iskun toteuttamiseksi. Puolikuntoisena oli turha lähteä yhtään minnekkään.

''Hei, minä kuulin tuon.. mutta jos ystävällisen neuvon antaminen tekee minusta nirppanokan niin mikäs siinä'' Melice vastasi Kirkin tuhahdukseen tyynellä äänensävyllä katsahtamatta Kirkiin lainkaan.

Silti Kirk näytti seuraavan Meliceä. Onneksi hän ei tehnyt lähdöstä sen vaikeampaa. Kävellessään Melice otti huomioon, että aurinko oli mennyt piiloon kokonaan ja ilta näytti koittavan. Se oli mitä oivallisin hetki vampyyreille lähteä yölliselle metsästyreissulle. Pimeällä ajalla oli muutenkin helpompaa metsästää, luonnollisesti.

Ei mennyt kauan, kun Melice saavutti vanhan koulurakennuksen ja astui sisään avoimesta ovesta tai pikemminkin tämä ovi oli saranoiltaan irti, mutta mitä muuta voisitkaan olettaa niin vanhalta ja ränsistyneeltä koulurakennukselta..

Melice käveli sisään nähdäkseen, että siellä odottelikin kymmenen Chaosin vampyyria. Kahdeksan Leonardin ja veriannoksia jakavan Angelin lisäksi siis. Melice oletti heidän olevan Leonardin valitsemia vampyyreita verenhakureissulle. Melice tervehti kaikkia yksitellen, tosin nyökkäillen sanakaan sanomatta yhdistyessä kyseiseen porukkaan.

”Tuossa sinullekkin kulta”, Angel sanoi ojentaessaan Melicellekkin pienen mukillisen verta. Samalla hän iski toiselle naiselle leikkisästi silmää.
Kun jokainen oli saanut oman annoksensa Agel siirtyi juttelemaan erään miehen kanssa, joka nojaili rennosti yhteen työtasoon. Miehen nimi oli James ja heillä oli huhujen mukaan jotain vispilänkauppaa keskenään.

Leonard nappasi Kirkiä niskasta kiinni heti kun tämä astui sisään. Hän retuutti narkkarin kovakouraisesti toiseen huoneeseen. Hetken kuluttua keittiöön kantautui vihainen karjunta kun Kirk sai kuulla kunniansa.

Angel pudisteli naureskellen päätään.

Melice kohotti aavistuksen kulmiaan Angelin ojentaessa hänelle verimukia. Mutta jostain syystä hän oli hieman huvittunut.
''Kiitos Angel'' Tälle hymyiltiin takaisin, ehkä ensimmäinen kerta, kun neiti on hymyillyt aidosti tänään. Melicellä nimittäin on nykyään harvoin aihetta hymyyn..

Keittiöön kantautuva Leonardin karjunta ei hätkähdyttänyt Meliceä millään tavalla. Melice vain nojasi seinää vasten tuijottaen jonnekin kaukaisuuteen yhdestä koulun rikki menneistä ikkunoista. Melicellä otti kulauksen mukistaan maistellen verta varovasti suunpielillään. Että osasikin nauttia veren mausta ja yhä pimenevästä taivaasta..

Leonardin huutoa kesti aikansa. Hän palasi muiden luo huomattavasti tyynemmän näköisenä, kuin oli hetki sitten kuulostanut. Kirk ei tullut hänen kanssaan. Jos Leonard ei ollut kyllästynyt miehen pelleilyyn lopullisesti ja kiskonut tämän päätä irti, niin luultavasti hän oli lähettänyt Kirkin omiin töihinsä.
”Hyvä, että olette nyt kaikki täällä. Ja jokainen on saanut annoksensa?” Leonard kysyi, tarkoittaen kysymyksensä mitä suurimmassa määrin Angelille. Nainen nyökkäsi lyhyesti.
”Hyvä sitten”, Leonard sanoi. Hän näytti aavistuksen helpottuneelta. Liekö johtuen siitä, että jotkin asiat sentään sujuivat vaivattomasti. Hän alkoi selittämään suunnitelmaansa, joka ei juurikaan poikennut siitä perinteisestä. He jakautuisivat neljään ryhmään. Isoimmassa iskuryhmässä olisi viisi jäsentä ja kolmessa pienemmässä kaksi. Pienien ryhmien tarkoitus oli turvata selusta, kun taas Leonardin viiden hengen poppoo hoitaisi itse murtautumisen. Puhuessaan hän jakoi ryhmät tottuneesti. Melice sai parikseen Catin, kolmikymppisen vampyyritytön, joka oli ihmisten iässä vasta kahdeksantoista vuotias. Yhdessä he olisivat ryhmä kolmonen. Catilla oli mangetalla värjätty irokeesi kampaus, jonka hän palmikoi kulkemaan päätä myöten ja kellanvihreät silmät. Cat osasi käsitellä aseita ja liikkui hiljaa kuin vaaniva kissa. Mistä lie tytön lempinimi.
Ryhmät siirtyisivät kohteeseen eri reittejä.
”Paikalla on kuitenkin oltava tasan yksitoista, reikä reikä”, Leonard sanoi. ”Ottakaa mukaan mitä uskotte tarvitsevanne. Tapaamme kahdenkymmenen minuutin kuluttua vesitornilla, jossa saatte viimeiset ohjeet. Lähdemme yhtä aikaa.”