Vallanvaihto: Hälytystilassa (Jilli & SunSet kaksinpeli)

Melice joi veriannoksensa loppuun ja siirtyi kuuntelemaan Leonardia niinkuin näytti tekevän kaikki muutkin. Suunnitelmassa ei ollut tosin mitään uutta, mutta se oli vain rutiinia kuunnella sitä, joka oli johdossa oli homma sitten kuinka tuttu tahansa.

Melice ei edes välittänyt kenet saisi parikseen. Sille ei ollut naiselle suurtakaan merkitystä johtuen juuri
siitä, että nainen kykeni työskentelemään kenen kanssa vain. Ystävystyminen oli asia aivan erikseen. Kaikki eivät pitäneet suorapuheisista naisista ja johan se on huomattu sekä tänään että muulloinkin.

Melice katsahti nuoreen Catiin, joka oli nähtävästi valittu hänen parikseen. Ei Melicellä ollut mitään valittamista sen kanssa tosin, naisen sanottiin olevan kyvykäs ikäisekseen ja se sopi Melicelle paremmin kuin hyvin.
''Tarvitseeko sinun valmistautua tai jotain, Cat? Minulla on jo tarvittavat tarvikkeet jo mukana ja minusta voisimme lähteä matkaan vaikka heti..''

Cat väläyttää Melicelle säteilevän hymyn. Neitokaisen silmät tuikkivat kuin tähdet, eikä hän näytä päivääkään kahdeksaatoista vuotta vanhemmalta.
”Lähdetään vain. Minulla on kaikki mitä tarvitsen”, Cat sanoo iskien Melicelle silmää.
Kaikki Losin Chaosin jäsenet tietävät millainen ilopilleri Cat osasi olla. Neitiä ei tuntunut masentavan yhtikäs mikään, sillä hän kulki aina suupielet korvissa.

Cat hyppää alas työtason päältä, jolla oli istunut. Normaalioloissa hän olisi saattanut kilistä, sillä hänen asuihinsa kuuluivat oleellisena osana erilaiset helyt ja kettingit. Cat oli kuitenkin käsillä olevaa tehtävää ajatellen pukeutunut hyvinkin järkevästi ja jättänyt helistimet kotiinsa. Hänellä on yllään musta, löysä toppi, jonka helmasta oli leikattu pitkä pätkä pois. Näin vaatekappale paljasti hyvinkin litteän vatsan ja navassa olevan auringonlaskun väreissä välkehtivän naparenkaan. Jalassaan hänellä on yksinkertaiset, mustat, shortsit, jotka olivat joskus olleet housut. Sukkiensa kanssa Cat oli tehnyt itselleen pienen myönnytyksen, sillä ne ovat myrkynvihreiden ja mustien raitojen peittämät. Jalassa hänellä on saapasmalliset paksukorkoiset ja -pohjaiset korkokengät. Niiden korot olivat metallia.
Tumma pukeutuminen hyödytti kuitenkin vain vähän, sillä Catin koko ruumis oli peitettynä värikkäisiin tatuointeihin. Paljaita kohtia oli vain muutamia.

Vyössään Catilla oli neljä käsiasetta ja lukuisia lippaita. Aseista kaksi oli solareita. Ne jotka tunsivat Catin, tiesivät, että molempien saappaiden varsiin oli piilotettu veitsen varmuuden vuoksi. Cat luotti tuliaseisiin. Neitokainen pärjäsi tarpeentullen lähitaistelussa, mutta se ei kuulunut hänen varsinaisiin vahvuuksiinsa.

”Mennäänkö sitten?” Cat kysyi ja melkein pomppi paikoillaan.

Melice katsoi vienosti hymyillen työtasolta pompahtanutta Catia. Tämä oli varsinainen väripilkku muiden joukossa. Cat erottui aina joukosta.. Siitä ei ollut epäilystäkään. Melice omalla tavallaan hieman piti Catin tyylistä suoraan sanottuna. Se oli vallan hienoa, että uskalsi olla täysin oma itsensä..

Mitä Catin ilopillerisyyteen tulee.. Nuori vampyyrineitonen muistutti iloisella ja optimistisella asenteellaan Melicen omaa menehtynyttä pikkusiskoaan Daphnea. Sanat eivät kyenneet selittämään miten paljon Melice todella kaipasi Daphnea.. Daphne oli omalla tavallaan kuin pieni päivänsäde. Hän oli ujo, mutta jotenkin onnistui hurmaamaan ihmiset pirteällä iloisuudellaan. Aina, kun isosisko oli ollut maassa, Daphne oli onnistunut piristämään häntä. Vieläkin Melice katuu syvästi sitä päivää jolloin joutui lähtemään kotimaastaan Lyonista. Mutta se oli ollut turhaa, sillä Daphne menehtyi kuitenkin.. Hänen urauksensa oli siis ollut aivan turha. Tosin Melice ei itse puhu tästä koskaan, joten Chaosin jäsenistä ei kukaan tiedä hänen menneisyydestään.. Hempeiden puhuminen ja avautuminen ei ollut Melicen parhaita puolia..

Mutta nyt ei ollut aikaa miettiä menneisyyden murheita. Melicellä ja Catilla kummallankin oli tehtävä ja siinä oma panoksensa panostettavana. Melicellä ei yleensä ollut tapana jäädä haaveilemaan, joten Melice sanoi Catille omaan ehkä hieman tylsänkin neutraalisella äänellään jättäen verimukinsa jollenkin pöydälle:
''Juu mennäänpä sitten..''
Melice ei jäänyt odottamaan Catin vastausta vaan käveli jo ulos oviaukosta, josta oli aikasemmin Kirkin kanssa tullutkin.

Melice hymähti vain pienesti katsellessaan Catin menoa hänen edellään. Hän ei tosin nähnyt sitä, koska nuori naikkonen oli ehtinyt jo rullalaudallaan pidemälle. Melice ei turhaan tunteile eikä hymyile.. Viime ajat eivät muutenkaan paljon sellaiselle aihetta anna. Ajat olivat todella kurjat ja se tekee monet ihmiset ja vampyyrit vakavaksi, mutta toisaalta oli niitäkin, jotka jaksoivat olla optimistisia ja kulkea hymyssä suin. Se oli erittäin ihailtavaa Melicen mielestä..

Melice kulki tietä pitkin Cat jo edellään. Hän ei pitänyt mitään kiirettä ja katseli ympärilleen kävellessään kuitenkin ripakkaa tahtia.
Kun Melice saavutti vesitornin, hän nyökkäili parille muulle agentille ja asettui siihen porukkaan sitten odottamaan Leonardin ja muiden saapumista.

Cat saapui vesitornille hieman Melicen jälkeen. Hän heilautti kättään niille harvoille, jotka olivat jo saapuneet paikalle. Samalla hän potkaisi lautansa kettärästi käteensä. Osa heistä tervehti Catia takaisin. Kaikki näistä vampyyreista olivat miehiä. Catista oli helppo pitää ja moni uros oli todennut tämän hyvinkin lähietäisyydeltä. Tässä saattoi olla yksi syy siihen, miksi miehet olivat aivan erityisen suotuisia kyseistä väripilkkua kohtaan. Sen lisäksi Cat oli aina iloinen ja avoin kaikkia kohtaan.
Nimestään huolimatta Cat ei käynyt silmille raapien ja sähisten, kuten muutamat muut naiset.

Heillä oli vielä kymmenen minuuttia aikaa. Hän pani merkille miten jo paikalle saapuneet vampyyrit liikahtelivat levottomasti, vaikka yrittivätkin pysytellä paikoillaan. Kaikki halusivat päästä tositoimiin. Tämä oli rutiinikeikka, luultavasti ilman minkäänlaista jännitystä tai sen kummempaa toimintaa. Se ei kuitenkaan näyttänyt häritsevän Chaoslaisia.
Cat ei ollut poikkeus.

Anaclaudian lähdettyä hoitamaan asioita New Yorkkiin jengi oli joutunut olemaan ihan hissuksiin. Chaos oli täynnä vaikeasti hallittavia persoonallisuuksia, joilla suurimmalla osalla oli hyvin vankkumaton tahto. Ilman määrätietoista johtajaansa tilanne olisi saattanut luiskahtaa helposti irti hyppysistä. Tällainen tarkoitti yleensä jotain enemmän tai vähemmän katastrofaalista. Leonard oli paras vaihtoehto pitämään porukkaa edes joten kuten kasassa. Isosta järkäleestä kuitenkin näkyi, ettei hän ollut elementissään joutuessaan kaitsemaan vampyyrilaumaa. Varsinkin kun kyseinen lauma oli yhtä vaikea pitää kurissa ja järjestyksessä kuin lastentarharyhmä.

Leonard saapui vesitornille hieman ennen määrättyä aikaa. Angel oli hänen seurassaan, kuten oli saattanutkin olettaa.
Moni löisi taatusti vetoa sen puolesta, että kyseisellä parivaljakolla oli jonkinlaista vispilänkauppaa keskenään. Kukaan ei kuitenkaan ollut saanut tähän väitteeseen vedenpitäviä todisteita. Se ei kuitenkaan estänyt heitä vetämästä omia johtopäätöksiä. Angel ja Leonard näyttivät tulevan harvinaisen hyvin toimeen. Ja varmasti afrikkalaistaustainen viilipytty omasi jonkinlaisia seksuaallisia taitoja ja taipumuksia, vaikka ei näyttänytkään niistä merkkiä ulos päin. Tosin, jos Angelin kaltainen lujatahtoinen nainen oli niitä tyydyttämässä, ei niistä välttämättä ollut mitään näytettävää.

Leonard antoi katseensa kiertää joukkiossa tyynen rauhallisesti, kun hän laski päässään saapuneiden päälukua. Muutamia puuttui vielä.
Huomaamataan Leonard kiristeli hampaitaan. Hän ei edes halunnut kuvitella tilannetta, että osa jengin jäsenistä olisi tehnyt oharit ja päättänyt jättää tulematta viisitoista minuuttia ensimmäisen briiffin jälkeen. Tämä kauhukuva mielessään iso mies rupesi, huomaamattaan järjestelemään jo paikalle tullutta porukkaa uudelleen. Samalla hän vilkuili rannekelloaan.

Melice nojasi tankoon ja jutteli parin agentin kanssa. Hän myös oli hieman levoton, sillä hänkään ei poikennut muusta ryhmästä. Hiljaaolo olisi ollut tuskallista, jos olisi joutunut istumaan paikoillaan, mutta onneksi niin ei ollut. Mutta, kun tällaisia hetkiä tuli että porukkaa joutui odottelemaan niin ei ollut mikään ihme, että porukassa levottomuus levisi.

Leonardo ja Angel vihdoin tulivat. Melice oli kuullut kaikenlaisia juttuja myöskin heidän välisistä vispilänkaupoista, mutta Melicellä ei ollut tapana uskoa moisiin hölynpölyihin ellei joku kyennyt sitten todistamaan väitteitä tosiksi. Se olisi taas asia aivan erikseen.
Melicekään ei kuulunut niihin villinaisiin, mutta hän ei säästele sanojaan. Meliceä voidaan moittia tylsäksi aina silloin tällöin.. Näyttää nimittäin siltä, että nainen omistautuu täysin työlleen. Se ei tarkoittanut etteikö nainen osannut olla ajoittain myös mukava seurapiirinainen, mutta juoruilusta hän ei niinkään välittänyt. Melice luottaa nimittäin vain faktoihin.

Leonardin ja Angelin tullessa, Cat rupesi vaihtamaan levottomana painoa jalalta toiselle. Pian he pääsisivät liikkeelle. Nuoren naisen ei kuitenkaan käynyt kieltäminen etteikö häntä olisi hieman harmittanut se, että hän ei päässyt varsinaisiin tositoimiin Melicen kanssa. Johtajan käskyä ei kuitenkaan auttanut kyseenalaistaminen. Hän oli kuitenkin todistanut taitonsa moneen kertaan ja Leonardin päätökseen oli taatusti kymmeniä hyviä syitä. Hän tuskin oli tehnyt sitä hetken mielijohteesta.

Leonard antoi katseensa kiertää tarkkaavaisena vampyyrista toiseen jengiläisten kerääntyessä hänen ympärilleen odottamaan jatko-ohjeita. Hän tiesi, että he halusivat kentälle. Vähintään puolet, luultavasti isompi osa, janosi huomattavasti rankempaa toimintaa kuin mitä veripankin ryöstö tarkoitti. Hänen mielessään kävi vertauskuva raadosta ja korppikotkista.
”Kaikki ovat paikalla. Lähdetään liikkeelle. Muistakaa tehtävänne ja laittakaa radiota päälle. Testaamme niitä heti hajaannuttuamme.”

Radiot, pienet, kätevät laitteet, jotka jengin nörtti oli kasannut Hellin vanhoista lähettimistä. Hell ei pystynyt enää jäljittämään vaikka olikin ne aiemmin omistanut. Sen sijaan Chaosin jäsenet pysyivät yhteydessä toisiinsa. Niitä ei ollut montaa, koska ne hajosivat tasaisin väliajoin ja uusia oli erittäin hankalaa saada.
Cat laittoi nopeasti oman napin korvaansa ja kytki vyöllään roikkuvan laitteen päälle. Hän näytti Melicelle peukkuaan ennen kuin lähti viilettämään heille annettuun suuntaan.
Hän pysähtyi kahden kilometrin päässä suojaisalle umpikujalle testaamaan radiotaan.
”Yy, kaa, koo. Tässä Cat. Kuuluuko?” Samalla hän latasi ja varmisti aseitaan.