Rise (K-18)

Lokin ilme palautui ahdistuneeksi siinä samassa kun Valeria sulki oven Dezin naaman edestä. Tämä oli huono homma. Hän kohotti katseensa naiseen tuon puhutellessa häntä, ja puri hetken alahuultaan. Tästä ei tulisi helppoa.
"Valeria, mä.. Mä pyydän, mä teen mitä sä haluut ja jään tänne, jos lupaat mulle ettet anna Jeree tolle mulkulle. Jos jätät Jeren rauhaan, mä teen mitä vaa.", Lokin oli nieltävä viimeisetkin ylpeytensä rippeet saadakseen tukahtuneet, pakotetut sanat suustaan. Hän puristi käsiään nyrkkeihin niin kovasti, että se sattui. Kipu ei kuitenkaan vielä toistaiseksi saanut hänen oloaan helpottumaan. Hänen täytyi vain toivoa, että Valeria suostuisi hänen pyyntöönsä.

"Hienoa. Lähdetäänpäs sitten tuonne minun tiloihini niin katsotaan, joskos saisimme selvää tilanteesta.", Ana totesi ystävälliseen sävyyn ja nousi ylös, pitäen kuitenkin itsensä koko ajan valmiina siltä varalta että Jeremiah päättäisi yrittää karkuun tai horjahtaisi. Jos Jeremiah uskaltaisikin sanoa yhdenkin sanan vastaan, taikka yrittää jotain, Ana kolkkaisi tuon samantien. Hän oli erittäin huonolla tuulella, kaikkien asioiden takia, ja vielä kaikenlisäksi tunnemyllerryksessä. Helvetin kuusitoista.

Valeria kurtisti kulmiaan ja siristi silmiään Lokin ryhtyessä neuvottelemaan hänen kanssaan. Tämä ei ollut se mies, josta hän oli alunalkaen kiinnostunut. Tässä miehessä, joka seisoi hänen edessään ei ollut pätkääkään sitä uhmakkkuutta tai hullun pelottomuutta omasta kohtalostaan. Eihän Loki tainnut vieläkään välittää siitä mitä hänelle itselleen tapahtui, mutta tuo välitti jostain. Valeria ei voinut olla miettimättä mikä tästä Jeremiahista teki niin erikoisen, että kaikki halusivat miehen itselleen. Ja miten helvetissä se vampyyri oli onnistunut kesyttämään Lokin tällä tavalla.
Valeria ei ollut yhtään varma siitä halusiko hän Lokin tällaisena itselleen. Mies ei ollut enää lainkaan niin kiehtova kuin tuo oli ollut joitain viikkoja aikaisemmin.
”Harkitsen asiaa”, Valeria sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hänen oli oikeasti mietittävä näitä uusia käänteitä ja saatava hieman kosketuspintaa sen suhteen millaisen Lokin hän olisi saamassa itselleen, jos he solmisivat sopimuksen. Saattaisihan olla, että tämä Jeremiah oli tehnyt Lokista täysin käyttökelvottoman. ”Tule tänne ja nai minua, niin keskustellaan sen jälkeen uudelleen.”

Jeremiah lähti kävelemään Anaclaudian rinnalla. Hänen ajatuksensa kulkivat edelleen hitaalla, mutta muuten hän taisi olla kutakuinkin kunnossa. Jos ei otettu huomioon sitä, että hänen rinnassaan tuntui jomottava kipu. Se sai Jeremiahin hieromaan vaistomaisesti rintaansa, miettien mistä moinen mahtoi johtua.

Loki siristi silmiään Valerian vastaukselle. Saatanan narttu. Hän vihasi naista melkein enemmän kuin äitiään, ja se oli jo paljon se. Oikeastaan hän ei vihannut äitiään edes niinkään paljoa, joten Valeria taisi viedä kylläkin voiton. Tuo halusi hänet, sellaisena kuin hän oli ennen ollut. Noh, saamasi pitää. Hän voisi hyvin yrittää taittaa naiselta niskat ja repiä sitten sillä aikaa pään irti, jos saisi siihen mahdollisuuden.
Loki nieli kaikki epävarmuutensa, kaikki pelkonsa ja tunteensa ja asteli Valerian eteen. Jos tuo halusi hänet rajusti, tuo saisi. Nopealla otteella hän kietaisi kätensä Valerian niskalle, kietoen hiukset taas ranteensa ympärille ja kiskaisten naisen päätä taaksepäin. Loki ryhtyi nuolemaan ja näykkimään tuon kaulaa, samalla kun toinen käsi etsiytyi naisen haaroille. Hän antaisi tuolle elämänsä kyytiä, jos Jeremiahin vapaus olisi siitä kiinni. Loki tukahdutti ajatuksensa. Hänen olisi helpompi nauttia tästä ilman niitä.

Ana piteli silmällä Jeremiahin jokaista liikettä ohjatessaan tuon omaan 'valtaistuinsaliinsa'. Hän asteli oleskelutilaan ja pitkän pöydän ääreen, jossa istahti omalle paikalleen ja viittasi Jeremiahia istumaan myös. Samalla hän saattoi painaa pöytään upotetusta kosketusnäytöstä muutamaa nappia, jolloin jokainen rakennuksen ovi lukittui. Näin Jeremiah ei pääsisi aivan heti karkaamaan.
"Noniin, Jeremiah. Kerrohan minulle sitten mitä täällä oikein tapahtuu sinun ja Alexanderin välillä."

Valeria tunsi pientä voitonriemua ja valtavaa tyytyväisyyttä kun Loki näytti terästäytyvän ennen kuin lähti astelemaan hänen luokseen. Jos tuo pystyisi naimaan häntä sillä samalla vimmalla kuin tähänkin asti, niin hän voisi hyvinkin suostua sopimukseen. Olihan tässä mahdollisuus, että mies unohtaisi ajan kanssa Jeremiahin täysi ja he olisivat jälleen lähtöpisteessä. Sillä erolla, että mies olisi kokonaan hänen.
Lokin käsi kietoutui hänen hiuksiinsa ja kiskoi päätä taaksepäin. Valeria taivutti päätään tyytyväisenä taaksepäin voihkaisten samalla matalasti, syvältä kurkustaan. Hänen vartalonsa oli odottanut tätä siitä lähtien kun Loki oli lähtenyt ja se lähti hyristen käyntiin kuin sai kaipaamansa. Valeria tiesi olevansa jo valmiiksi märkä ja valmis sieltä mihin Lokin toinen käsi hakeutui. Hän levitti vaistomaisesti jalkojaan, jotta mies pääsisi entistä paremmin käsiksi häneen.
Samalla hänen omat kätensä hakeutuivat aukaisemaan Lokin sepalusta, aivan kuin se olisi ollut joulun ensimmäinen lahja.

Jeremiah asteli sisään Anaclaudian tiloihin. Hän oli käynyt siellä vain pari kertaa aiemmin. Hän ei ollut vielä niin kokealla hierarkiassa, että olisi hoitanut Anan kanssa asioita tämän neuvottelupöydän ääressä. Hän hoito omaan työhönsä liittyvät keskustelut ryhmänjohtajansa kanssa. Ei Anan.
Eivätkä he olleet vielä ehtineet puhua niistä henkilökohtaisista asioista, jotka liittyivät siihen mitä naisen sisällä kasvoi. Niillä tuskin olisi kiirettäkään vielä, kun raskaus oli niin alussa.
Jeremiah istuutui Anaclaudian osoittamalle paikalle, rintalastaansa edelleen hieroen. Kipu ei ottanut helpottaakseen millään ja hän alkoi miettiä oliko vampyyreilla sydänsairauksia, joista hänelle ei ollut kerrottu ja johon hän tulisi kuolemaan. Ajatus tuntui naurettavalta, mutta se saattaisi olla ainoa asia, joka selittäisi tämän kivun.

Kuullessaan Anan kysymyksen Jeremiah pudisti päätään, mutta ei siksi, että olisi kieltäytynyt vastaamasta. Paremminkin hän ei tiennyt sitä itsekkään. Anaclaudialle tuskin kuitenkaan riittäisi tällainen vastaus.
”Pelkään, että minusta on tulossa samanlainen kuin Dez.” Jeremiah aloitti pahimmasta pelostaan. Se tuntui loogisimmallta. ”Olen alkanut tuntemaan jonkinlaista selittämätöntä, oikeastaan aivan järjetöntä, omistushalua Lokia kohtaan. Se ei vain käy järkeen yhtään minkään kanssa. Loki seuraa minua kuin varjo, joten voisi kuvitella, että haluaisin päästä hetkeksi eroon hänestä. Silti voisin kahlita hänet itseeni kiinni. Minua pelottaa, että se sama virhe tai mikä se ikinä onkaan, mikä Deziä ohjaili on minussa. Pelkään, että vien tilanteen samoihin mittasuhteisiin, vaikka en haluaisikaan.”

Loki murahti tyytyväisenä Valerien käydessä hänen housujensa kimppuun. Hän onnistui olemaan jo puolikovana nyt, kun oli heittänyt kaiken järjellisen ajattelun päästään. Hänen tarvitsi vain palata siihen entiseen, unohtaa Jeremiah ja kaikki muu turha. Loki lähti työntämään hitaasti Valeriaa kohti seinää, lukiten naisen lopulta itsensä ja seinän väliin. Hän laski molemmat kätensä alushousujen vyötärönauhalla samalla kun painoi huulensa naisen huulia vasten, ja repäisi alushousut kappaleiksi tieltään. Moisia turhuuksia. Hän suuteli Valeriaa kuin aina ennenkin, mutta silmien katse oli silti tyytymätön. Hän antoi käsiensä kiertää Valerian takapuolelle ja puristi voimakkaasti, näykkien naisen alahuulta.

Niimpä tietysti. Juuri sitä mitä hän oli pelännytkin. Jeremiah oli leimaantumassa, tai ainakin siltä se kuulosti. Ana nojasi kyynärpäätään pöytään ja leukaansa kämmeneensä, kuunnelle tarkasti Jeremiahin jokaista sanaa.
"Minä en usko, että sinusta tulee koskaan Dezin kaltaista. Minä uskon, että saat vielä elämäsi raiteilleen. Ehkä siinä vaiheessa, kun katsot ensimmäistä kertaa omaa lastasi silmiin ja näet miten täydellisen asian olet onnistunut luomaan. Ehkä jo aiemmin.", Ana totesi vakavalla äänen sävyllään, pitäen tummien silmieensä katseen tarkasti Jeremiahissa. Hän ei vieläkään tiennyt, mitä tekisi Jeremiahin ja lapsen suhteen, mutta ehkä se valkenisi hänelle. Jeremiahin ei kuitenkaan tarvinnut tietää hänen epäröinnistään vielä.

Valeria kaivoi Lokin kalun käsiinsä, pettyen hieman kun se ei ollut täysin valmiina niin kuin yleensä tässä vaiheessa. Toivon mukaan Loki reagoi edelleen hänen käsityöskentelyynsä, vaikka tuon libidolle tuntui kelpaamaan enää vain se Jeremiah. Nainen alkoi hiljalleen vihaamaan sitä poikaa. Se saamarin Jeremiah oli rikkonut hänen rakkaan lemmikkinsä ja Valeria voisi tappaa tuon ihan vain saadakseen siitä nautintoa. Mitä sillä vampyyrilla oli sellaista, mitä hänellä ei ollut tuhatkertaisesti. Hän voisi antaa Lokille kaiken. Mitä sellaista Jeremiah voisi antaa, jota mies ei saisi häneltä.
Valeria kietoi sormensa Lokin varren ympärille ja ryhtyi hyväilemään sitä lujaa puristaen verkkaisella edestakaisin liikkeellä. Eihän hän halunnut, että kaiken tämän vaivan jälkeen mies laukeaisi hänen reisilleen.
Lokin työntäessä hänet seinää vasten, Valeria vain voihkaisi. Mies oli pääsemässä jälleen siihen moodiin, mitä hän oli kaivannutkin. Hän saisi jälleen mustelmia, jotka häipyisivät aivan yhtä nopeasti kuin olisivat tulleetkin ja lopulta hänen paikkojaan särkisi miellyttävällä tavalla, kuten kunnon seksin jälkeen kuuluikin.
Hänen olisi tehnyt mieli sanoa pieni vastalause sille, että Loki tuhosi hänen upouudet alushousunsa, mutta ei viitsinyt pilata tunnelmaa. Niitä sai aina ostettua lisää.
Valeria vastasi suudelmaan ahnaasti raapien samalla Lokin kylkeä, välittämättä siitä, että hänen hampaansa saattoivat raapia tuon huulia hieman liian voimakkaasti.

Jeremiah nosti katseensa Anaclaudiaan ja hymyili naiselle. ”Kiitos. Tuntuu hyvältä, kun joku uskoo minuun. Taidat olla ensimmäinen siinä lajissa.”
Jeremiah oli joutunut elämään koko elämänsä Dezin seläntakana kuunnellen kuinka hän oli liian heikko, liian kiltti ja monia muita asioita liikaa. Dez oli järjestänyt kaiken niin, että Jeremiah oli saanut elää viisisataa vuotta täysin suojassa, mutta toimintakyvyttömänä. Sen vuoksi pitkätkin vartiovuorot Chaosin rajoilla eivät tuntuneet pahoilta. Ainakin hän sai tehdä jotain hyödyllistä, vaikka siihen ei kuuluisikaan paljoa toimintaa.
Jeremiah kuitenkin vakavoittui ja siirsi katseensa takaisin lattiaan. ”En voi mitään sille, että tämä huolestuttaa minua. En keksi mitään muuta selitystä sille omistushalulle, joten en voi olla miettimättä vaihtoehtoa, että olisin samaan tapaan viallinen kuin Dez.”

Loki tunsi kovettuvansa täyteen mittaansa hiljakseen Valerian käsitellessä häntä. Oli tunnelma mikä tahansa, hänen kehonsa reagoi asianmukaisella tavalla kosketuksiin. Sen hänen äitinsä oli hänelle opettanut, ja juuri nyt ensimmäistä kertaa niiden vuosien jälkeen, hän inhosi itseään ja sitä, miten valmis hän oli tunkeutumaan Valerian sisään. Nopealla otteella hän nosti naisen syliinsä, jatkaen samalla ahnasta suudelmaa ja nauttiessaan siitä kivusta, jota Valeria aiheutti ja joka sykki hänen sisässään. Hitaasti hän asetti itsensä valmiiksi, kiusoitellen nuppinsa kärjellä Valerian herkimpiä sopukoita ennenkuin paikasi naisen omaa lannettaan vasten, tunkeutuen tuon sisään väkivaltaisesti, juuri kuten he molemmat siitä nauttivat. Ehkä elämä ei olisikaan niin hirveää, jos hän jäisi Valerian luokse. Ajatuksiin oli hyvin vaikea keskittyä, niiden tunnelma vaihteli laidasta toiseen ja kaikki oli sekavaa, seksin hämärtämää.

Ana hymähti hieman Jeremiahin sanoille. Hän saattoi olla ensimmäinen, mutta tuskimpa sentään. Joshua uskoi toiseen myös. Heillä ei ollut mitään syytä epäillä Jeremiahin olevan yhtä sairas kuin Dez, ja vaikka Jeremiah olisikin ja kohdistaisi sen Alexanderiin, se tuskin tekisi blondista pojasta sen hullumpaa.
"Oletko harkinnut..", Ana aloitti mutta sulki suunsa. Olisiko hänen fiksua kysyä leimaantumisesta? Voisiko se aiheuttaa järkytystä Jeremiahissa? "Että olet vain mieleltäsi järkyttynyt? Uskon, että jos siitä on kyse, se korjaantuun. Jos tiedostaa ongelman, se on helpompi ratkaista. Dez ei koskaan uskonut että suojelemisesi oli millään tapaa ongelma, jonka takia se meni niihin mittasuhteisiin, enkä usko että hänellä on enää toivoakaan parantua.", Ei, hän ei voisi sanoa niitä sanoja ääneen. Jos Jeremiah olisi leimaantumassa, se nähtäisiin varmuudella pian.

Valeria voihkaisi tyytyväisenä tuntiessaan miehen kovettuvan otteessaan koko komeuteensa. Ilmeisesti Jeremiah ei ollut kuitenkaan onnistunut pilaamaan aivan kaikkea. Valerialle oli aivan sama, ketä Loki ajatteli, kunhan tuo olisi valmiina häntä varten. Nainen saattoi jo melkein tuntue miltä tuo ihana, paksu, pitkä ja kova elin tuntuisi hänen sisällään, kun mies paiskaisi itsensä hänen sisäänsä. Mies oli ilmeisesti saanut vihdoin ja viimein jutun juonesta kiinni, pienestä alun kankeudesta huolimatta. Vaikka tällä kertaa kankeus oli väärä ilmaus kuvaamaan tilannetta.
Kun mies nosti hänet nopeasti syliinsä, selkä seinää vasten, Valeria voihkaisi tyytyväisenä. Hän nautti siitä, miten miehen sormet ja ne tavalliset kynnet pureutuivat hänen kiinteisiin pakaroihinsa. Hänen harmikseensa Loki ei kuitenkaan työntynyt hänen sisäänsä heti vaan hieroi hänen märkää lihaansa, todennäköisesti tietäen, että sai sillä hänet kiukkuiseksi kuin ampiaisen.
”Loki, pian...” Pyyntö muuttui huudoksi, kun Loki paiskautui hänen sisäänsä varoittamatta ja yhtään pidättelemättä. Valerian kynnet upposivat miehen lapaluihin. ”Juuri näin... Jatka... Jatka...”

Jeremiah mietti Anaclaudian sanoja. Mieleltään järkyttynyt? Olihan se tietysti miellyttävämmin sanottu kuin se, että nainen olisi nimittänyt häntä suoralta kädeltä hulluksi.
”Saattaahan se hyvinkin olla niin”, Jeremiah mumisi hiljaa. Samassa hän ryhtyi miettimään mihin Loki oli hävinnyt. Hän oli vasta nyt tajunnut kunnolla ettei vaalea mies ollutkaan hänen mukanaan. Lisäksi hänen lähimuistinsa tuntui pätkivän ja pahasti. He olivat riidelleet Lokin kanssa. Sitä muistikuvaa seurasi musta aukko ja sen jälkeen Joshua oli jostain syystä katkaissut häneltä niskat. Todennäköisesti heillä oli ollut jonkinnäköisiä erimielisyyksiä jostain. Tuskin vanha vampyyri olisi muuten hänen vääntänyt hänen rankaansa poikki.
Kun hän yritti kaivella muistiaan, pään lävisti kova kipu.
”Minulla on tainnut mennä lähimuisti”, Jeremiah sanoi hieroen hieman ohimoitaan. ”Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, mitä tapahtui ennen kuin Joshua katkaisi minulta niskat.”

Loki siirsi hampaansa Valerian kaulalle ja antoi niiden lävistää kelmeän ihon. Hän tarvitsi Valerian verta unohtaakseen. Hän tarvitsi sitä pystyäkseen jatkamaan. Jo ensimmäinen pisara tuntui pyyhkivän alleen hänen aiemmat epävarmuutensa. Seuraava pisara auttoi unohtamaan tuskan ja surun. Kolmas teki hänestä oman sekopäisen itsensä. Hän jatkoi raivokkaasti Valerian naimista, nostaen tuota käsillään ylemmäs samalla kun veti lantiotaan pois, ja paiskasi naisen alas samalla kun toi taas lantionsa eteen. Hän panisi tuota kunnes aivot olisivat hölskyneet pilalle. Hän panisi, kunnes ei enää itsekkään tuntisi mitään. Loki ei tahtonut enää olla perillä maailman menosta. Hän nautti kivusta selässään, nautti verestä joku soljui hänen kielelleen ja siitä kurkkua pitkin alas. Hän joi vain hieman, vain sen verran että sai itsensä kasattua, ja nuoli sitten haavaa kunnes se umpeutui.

Lähimuistin menetys oli toistaiseksi vielä hyvä juttu. Jeremiahin ei tarvitsisi muistaa mitään, mitä tuo tuskin halusikaan muistaa. "Siinä asiassa en valitettavasti osaa auttaa. Minulla ei ole käsitystä siitä, mitä on tapahtunut sillä välin kun olette olleet ulkona.", Jos Jeremiah kysyisi Alexanderista, hän valehtelisi, ainakin toistaiseksi. Siihen saakka kunnes Joshua palauttaisi mielipuolen takaisin kotiinsa. Ana ei epäillyt hetkeäkään, etteikö mies saisi hänen pikku karkurinsa takaisin. Ana tiesi tarkalleen, mitä vastata, ja selityksenkin vielä. Oli hyvä olla varautunut kaikkeen.

Valeria voihki tyytyväisenä Lokin rajun naimisen tahdissa. Jälleen hän ei voinut olla miettimättä kuinka oikealta tällainen tuntui. Hän kietoi säärensä miehen lantion ympärille, varmistaakseen, että pysyisi ylhäällä ja voidakseen itsekkin liikkua hieman edistäen heidän kummankin nautintoaan. Lokin upottaessa hampaansa hänen kaulaansa, Valeria heitti päätään taaksepäin, jotta mies pääsisi entistä paremmin hänen ihoonsa kiinni. Imaisut tuntuivat jälleen terävinä hänen koko ruumiissaan ja eritoten siellä, missä miehen varsi souti. Se toimi mukavana lisäkiihdyttimenä rajuille työnnöille. Hän tosin hämmästyi hieman siitä, kuinka vähän tuo lopulta otti.
Valeria ei tosin ehtinyt miettimään kyseistä seikkaa kovinkaan kauaa, sillä Lokin rajut otteet ajoivat asiansa. Hän huohotti kovaan ääneen, kun orgasmi lähti hiljalleen kerääntymään hänen ytimeensä ja nousemaan siitä vääjäämättömään huippuunsa. Ei mennyt kauaakaan kun hän laukesi huutaen ja puristuen Lokin ympärille yhä uudestaan orgasmin aaltojen tahdissa.

Jeremiah hieroi ohimoitaan yrittäessään muistaa tapahtumien kulkua. He olivat riidelleet Lokin kanssa. Mies oli suuttunut hänelle ja puhunut siitä, kuinka hän alisti tuota. Jeremiah ei voinut mitään, että sanojen muistelukin sai hänen sydämensä puristumaan kasaan. Hän saattoi vain toivoa Lokin tulevan pian takaisin, jotta he voisivat puhua. Hän ei missään nimessä halunnut saada toista tuntemaan oloaan ahdistuneeksi.
”Voinko mennä etsimään Lokia? Minua inhottaa istua vain paikoillani tekemättä mitään”, Jeremiah kysyi nostaessaan katseensa jälleen Anaclaudiaan.
Olihan tietysti mahdollista ja todennäköistä, että blondi palaisi pian takaisin aivan omin voiminkin.

Valerian lauetessa tuon syvimmät lihakset sykkivät ja puristuivat, lypsivät häntä kohti omaa orgasmia. Loki painoi päänsä Valerian olkaa vasten paiskatessaan tuon yhä uudestaan ja uudestaan vasten lantiotaan, ennenkuin laukesi viimein huutaen. Hän puristi silmiään kiinni tähtien säkenöidessä verkkokalvoilla, ja tuijotti hetken aikaa pimeyttä luomiensa läpi. Sitten hän päästikin Valerian jo lattialle, välittämättä lainkaan siitä ottaisivatko naisen jalat tuon painon vastaan vai ei.
"No, kelpasko?", Hän virnisti ja kallisti päätään laskien kädet lanteilleen. Hän muisti enää vain hämärästi, miksi oli ylipäätänsä kieltäytynyt tästä mukavasta leikistä. Valerian veri osasi huumata hänen päänsä taitavasti, samoin, kuin hänen oma armiollinen unohtamisensa. Hulluilla oli helpompaa.

"Alexander on tällä hetkellä töissä, valitan. Suunnittelemme isompaa keikkaa huomiselle yölle, ja tarvitsin hänen apuaan sen simulaatiossa. Hän tulee varmasti muutamassa tunnissa kotiin. Siihen asti me voisimme hieman keskustella.", Ana totesi ja katsoi Jeremiahia tarkkaan, arvioidakseen tuon kasvojen liikkeistä mitä mies ajattelisi hänen sanansa kuullessaan. Myös blondi joutuisi aika ajoin töihin, kunhan sopiva tarve miehelle löydettiin. Sen ei pitäisi yllättää Jeremiahia lainkaan, eikä miehellä pitäisi olla mitään syytä kyseenalaistaa tätä. Ainakin Ana toivoi ettei Jeremiah lähtisi haaraamaan vastaan.

Valeria älähti päätyessään takamus edellä lattialle. Hän oli ollut aivan liian tokkurassa seksin jäljiltä, jotta olisi ehtinyt saada niitä kun Loki oli päästänyt hänestä irti. Se ei selvästikkään ollut kiinnostanut miestä.
”No tämä viimeisin, ei ollut aivan sitä, mitä olin odottanut”, Valeria sanoi tyytymättömänä noustessaan lattialta. Hän oli tosin saanut juuri sen mitä oli halunnut ja Loki olisi saattanut tehdä saman tempun, vaikka olisikin itse hakeutunut tilanteeseen. Se ei kuitenkaan helpottanut yhtään jomotusta Valerian häntäluun tietämillä. ”Anna tuon olla viimeinen kerta.”
Samassa oveen koputettiin niin, että oli ihme, että se oli moisten iskujen jälkeen vielä yhtenä kappaleena.
”Sinun kultasi veli osaa olla todella kärsimätön”, Valeria huokaisi, napatessaan leninkinsä lattialta. Alusvaatteisa esiintyminen ei varsinaisesti haitannut häntä, mutta sen suhteen kannatti olla valikoiva, kenen edessä esiintyi ilman housuja.

Valeria oli kahden minuutin kuluttua enemmänkin kuin tyytyväinen, että oli pukeutunut. Oven takana ei nimittäin seissyt Dez, vaan hänen isänsä.
Joshua seisoi huoneen kynnyksellä kuin myrskyn merkki. Kädet olivat tiukassa ristissä rinnalla ja mies näytti siltä, kuin olisi ollut valmis antamaan tyttärelleen oikein perusteellisen ja perinteisen selkäsaunan. Valeria nielaisi ja perääntyi vaistomaisesti.
”Hei kultaseni”, Joshua totesi viileällä äänellä, astuen samalla kynnyksen ylitse.

Jeremiah nyökkäsi jo ymmärtämisen merkiksi, kunnes tajusi Anaclaudian sanoissa ristiriidan. Tuohan oli sanonut, ettei tiennyt siitä mitä kadulla oli tapahtunut. Samassa uusi päänsäryn aalto sai hänet älähtämään. Kipu palautti hänen mieleensä muistikuvan vieraasta naisesta ja Lokista lähtemässä tuon mukaan. Mielikuvan myötä palautui myös rintakipu, joka löi Jeremiahin kaksinkerroin tuolillaan.
Helvetti. Tältäkö sydämen särkyminen tuntui? Hän ei keksinyt kivulle muuta merkitystä. Jeremiah painoi kätensä rinnalleen niin kuin ne olisivat voineet jollain tavalla hellittää kipua.
”Ana kiltti. Älä valehtele minulle, vaikka se tekisi oloni paremmaksi”, Jeremiah sanoi hetken kuluttua, kun kipu hieman hellitti ja hän saattoi suoristautua paikoillaan. Tunne ei kuitenkaan kadonnut minnekkään.

Loki virnisti tyytyväisenä itseensä. "Enhä toki.", Hän heilautti hartioitaan niskojansa naksutellen ja kiskaisi housut takaisin jalkaansa kun oveen koputettiin. Hän odotti innolla Dezin tapaamista uudelleen, hän olisi enemmän kuin mielellään provosoinut tuota uudelleen. Sen sijaan hän ostahti nojatuolille Valerian pukeutuessa, kasvot kohti ovea virnuillen. Hänellä olisi muutama oikein mehukas mielikuva Dezille.
Ainoa vain ettei se ollutkaan Dez. Virne kuoli Lokin kasvoilta tuon tunnistaessa Joshuan. Sen sijaan hänen katseensa synkkeni. Miksi vitussa mies täällä oli? Kieltämässä häntä tapaamasta Valeriaa jälleen kerran? Ja miksei tuo ollut pitämässä huolta Jeremiahista? Hän oli täällä ainoastaan jotta pätkä pysyisi turvassa, joten vähin mitä Joshua saattoi tehdä oli pysytellä pätkän luona. Miehen äänen sävy sai jopa Lokin suoristamaan selkänsä hetkellisesti, ennenkuin hän nojautui eteenpäin kiinnostuneena, reisiinsä nojaten. Tästä tulisi hauskaa seurattavaa.

Jeremiahin reaktio oli juuri sitä, mitä hän oli pelännyt. Toinen ei selvästikkään uskonut hänen sanojaan.
"Mitä sinä haluat minun sanovan? Että Alexander lähti Joshuan tyttären matkaan? Senkö sinä haluat kuulla?", Ana kohotti hieman kulmiaan, mutta hänen äänensä tihkui jäätä. Hänellä ei tainnut kuitenkaan olla hermoja tälläiseen juuri nyt. Tuntui siltä että hänen koko elämänsä heitti kuperkeikkoja niin hirveässä tahdissa, ettei siinä pysynyt mukana millään. Hän ei halunnut valehdella Jeremiahille, eikä kertoa tuolle totuutta. Mutta hänelle alkoi riittää kaikki nämä sotkut, jotka jätettiin hänelle selvitettäväksi.

Valeria kietoi vaistomaisesti kätensä itsensä ympärille hänen isänsä astellessa sisään. ”Miten sinä löysit minut”, tytär kysyi värisevällä äänellä.
”Helposti. Etsin kaupungin toisiksi kalleimman hotellin, koska et halunnut palata enää siihen kalliimpaan siinä pelossa, että tulisin etsimään sinua sieltä”, Joshua sanoi tyynesti. ”Minä tunnen sinut, vaikka olisit valmis väittämään tai uskomaan jotain muuta.”
Valerian suu puristui tiukaksi viivaksi ja hän pudisti päätään kuin ei olisi ollut valmis uskomaan tuon sanoja. Sillä aikaa kun tytär kokosi itseään, Joshua kohotti katseensa nojatuolissa istuvaan Lokiin. Poika näytti olevan ainakin päällisin puolin täysin kunnossa. Huoneessa löyhkäsi seksi ja veri, joten sopi olettaa, että Valeria oli pitänyt pojasta hyvää huolta.
”Hei Loki. Haluaisitko lähteä kotiin?” Joshua ei halunnut sanoa Jeremiahin luo, vaikka tarkoittikin sitä, siltä varalta, että mies oli edelleen vihainen toiselle. ”Minä hoidan asiat Valerian kanssa, joten voit lähteä turvallisin mielin.”
”Isä!” Valeria huudahti selvästi tyytymättömänä siihen, että Joshua puuttui hänen suunnitelmiinsa.
”Hiljaa Valeria. Me puhumme kohta.”

Jeremiah hieroi rintalastaansa saadakseen kivun hellittämään edes jollain tavalla. Eihän hän voinut varsinaisesti syyttää Anaclaudiaa tapahtuneesta tai siitä, että tuo oli valehdellut hänelle. Hän olisi vain toivonut naisen uskovan hänen olevan kovempaa tekoa. Ei hän voinut vaikuttaa Lokin päätöksiin mitenkään. Jos tuo uskoi saavansa muualta jotain parempaa, Jeremiahin olisi vain opittava elämään sen kanssa.
Lisäksi, tämä olisi hyvää shokkihoitoa hänen omistushalulleen. Koska Loki lähti omasta vapaasta tahdostaan, Jeremiahin oli vain hyväksyttävä se. Hän voisi jatkaa elämäänsä ja yrittää rakentaa siitä paremman kuin se oli tähän asti ollut.
Lisäksi eihän siinä ollut mitään järkeä, että hän haaveili sellaisest vampyyrista kuin Loki. Ensinnäkin blondi oli mies ja toisekseen moisen sekopään kanssa seurustelu ei ollut tervettä. Jeremiah olisi todennäköisesti menettänyt ajan kanssa omankin järkensä.
”Parempi sekin on kuin valehdella. Äläkä huoli. En minä lähde Lokin perään. Ehkä on parempi, että asiat menivät näin.”

Loki kallisti hieman päätään kuunnellessaan isän ja tyttären välistä keskustelua. Hän ei haluaisi jäädä mistään paitsi, kun näin mehevästä jutusta oli kyse. Kun Joshua käänsi hetkeksi huomionsa häneen, hän nosti toisen kätensä leppoisaan tervehdykseen virneen kera. "Mä jäisin mielelläni kyl kuuntelee, koska koskeehan tää muaki.", Loki ei tehnyt elettäkään noustakseen. Jos Joshua haluaisi hänet ulos huoneesta, tuo saisi heittää hänet ulos. "Olkaa ku mua ei oliskaa.", Loki jäi katselemaan tiiviisti ja odotti, saisiko lentää niskapers-otteella ulos huoneesta, vai antaisiko Joshua hänen mahdollisesti jäädä.

Anan kulmat kohosivat yllätyksestä kattoon Jeremiahin todetessa, että näin oli ehkä parempi. No jopas jotakin. "Pahoittelen että valehtelin, en vain ollut varma mielentilastasi.", Ana totesi nyökäten ja otti hieman rennomman asennon tuolillaan. Ei sillä, Jeremiah ei olisi päässyt lähtemään Alexanderin perään vaikka olisikin halunnut. Koko rakennus oli lukittu ja ulos pääsisi vain väkivalloin. Jos ehtisi siis ovelle asti ja ryhtymään murtamaan sitä.

Joshua kohotti kulmiaan. Loki taisi nauttia tilanteesta. Joshua ei voinut tietää millaista tuhoa Valeria oli saanut aikaan sinä lyhyenä aikana, jonka oli viettänyt Lokin kanssa. Tuskin tuo oli kuitenkaan ehtinyt tekemään päivän hyvää tekoa.
”Selvä. Jos pidät suusi kiinni”, Joshua sanoi. Sitten hän viittoi Valerialle paikan sohvalta. ”Sinä. Istu.”
Valeria kipitti isänsä osoittamalle paikalle kiltisti kuin palkintopuudeli. Hän istuutui kädet sylissään ja painoi päänsä alas. Joshua sulki oven heidän perässään, ennen kuin asteli nojatuoliin Valeriaa vastapäätä. Asetelma oli kuin suoraan jostain teini elokuvasta, jossa lapsi joutui puhutteluun karattuaan ulos ystäviensä kanssa juhlimaan. Keskkustelunaiheet olivat tosin hieman erilaisia tässä kohtauksessa, eikä niistä olisi saanut kovinkaan kummoista elokuvaa aikaiseksi.
”Valeria, minä haluan, että sinä päästät Lokin menemään”, Joshua sanoi rauhallisella äänellä.
Valeria kohotii päänsä ja oli jo väittämäisillään isälleen vastaan, kunnes sulki suunsa tuiman katseen vaientamana.
”Lisäksi haluan, että poistut kaupungista. Unohdat Lokin ja Jeremiahin. Äläkä yritä väittää minulle ettet tiedä mistä puhun. Lisäksi, olen valmis seuraamaan sinua ja vahtimaan, että tottelet näitä käskyjä mukisematta.”
”Isä!” Valeria huudahti tyytymättömänä.
”Niin kultaseni?”
”Minä olen aikuinen. Ollut jo muutaman tuhat vuotta! Et voi tulla yht'äkkiä määräilemään mitä teen tai mitä en! Sinua ei ole tähänkään asti kiinnostanut minun tekemiseni, joten miksi nyt?”
”Minua on aina kiinnostanut sinun tekemisesi. Olen aina tiennyt missä menet tai mitä teet. Ja jos väität olevasi aikuinen niin käyttäydy sen mukaan. Minä ja äitisi emme kasvattaneet tällaista tytärtä.”
”Ette te edes kasvattaneet minua!” Valeriane parkaisi ja nousi seisomaan.
”Me voimme keskustella tästä hetken kuluttua tarkemmin kultaseni. Sinä tiedät millaisessa asemassa sinun äitisi on ja me halusimme antaa sinulle parhaat mahdolliset lähtökohdat valinnoillamme”, Joshua toteti tyynesti, aivan kuin Valerian kiukunpuuskat olisivat ollet arkipäivää. ”Mutta suostutko päästämään Lokin, unohtamaan hänet ja jatkamaan elämääsi jossain muualla?”
”Minulla ei taida olla vaihtoehtoja?” Valeria kysyi ristiessään kätensä rinnoilleen.
”Eipä oikeastaan.”
”Hyvä on. Loki. Häivy.” Valeria katsoi isäänsä murhaavasti. Hän ei edes vilkaissut Lokin suuntaan, kiinnittäen kaiken huomionsa mieheen, joka oli juuri pialnnut häneltä kaiken. ”Mene sen kullanmurusi luokse. Toivottavasti se ruipelo vielä huolii sinut tämän jälkeen. Tämä keskustelu on ohi sinun osaltasi.”

Jeremiah hymyili, mutta suru, jota hän tunsi teki siitä vinon irvistyksen. Anaclaudia ei siis sittenkään ollut yhtään niin varma hänestä kuin oli antanut aluksi ymmärtää.
”Pelkäsitkö, että rupean riehumaan ja huutamaan tai käyttäytymään muuten kuin mielipuoli?” Jeremiah kysyi, vaikka uskoi tietävänsä vastauksen. ”Olen pahoillani, että olen aiheittanut tällaisen sotkun. Tarkoitukseni oli ihan rehellisesti vain auttaa. Halusin olla hyödyksi jollekkin edes kerran elämässäni.”
Ehkä Dez oli sittenkin ollut oikeassa itäessään hänet sivussa kaikesta. Anaclaudian kannaittaisi todennäköisesti tehdä samoin. Tai sitten hänen itsensä kannattaisi vain lähteä jengistä. Silloin hän ei kuitenkaan näkisi lastaan tai tuon syntymää. Hän ei voisi nähdä lapsensa varttumista tai olla osa tuon elämää.
”Voisin yrittää nukkua. Tunnen itseni kuoleman väsyneeksi. Jos et halua päästää minua silmistäsi niin voin kyllä jäädä tänne, missä voit vahtia minua”, Jeremiah sanoi. Hän oli kuullut oven lukon naksahtavan kiinni heidän perässään, vaikka olikin jättänyt huomauttamatta asiasta. Oli kuitenkin helppo arvata mitä Anaclaudia hake takaa näillä turvatoimillaan.

Loki teki vetoketju eleen suunsa edessä kertoakseen ettei pihahtaisi sanaakaan, ja nojasi sen jälkeen rennosti selkänojaan tarkkailen kuinka Valeriasta muuttui kiltti pikkutyttö heti kun isi vähän komensi. Hän ei voinut olla virnistelemättä. Tämä näky oli kuin suoraan jostain komediasta, ja Loki sai tehdä töitä pitääkseen mölyt ja naurut mahassaan. Lopputulos oli kuitenkin arvattavissa. Ja sekin toteutui. Loki mutristi suutaan tyytymättömänä Valerian komentaessa häntä häipymään. Rennosti hän nousi tuoliltaan ja vilautti Valerialle kauniisti keskisormeaan.
"Ciao vaan, narttu. Nähää myöhemmin, Josh!", Loki naurahti ja suuntasi kulkunsa suoraan ulos huoneesta. Noniin. Hän oli vapaa. Odottaisikohan Dez häntä mielellään? Jännitys sai hänen ihonsa kihelmöimään miellyttävästi ja blondi rusautti niskansa jälleen, virnistellen kuin saalistava peto. Vyöltään hän irroitti metalliset kyntensä ja sujautti ne käteensä. Noniin, nyt hän vain jäljittäisi Dezin tuoksun, joka ei näin puhtaassa hotellissa ollut vaikeaa, sillä juntin haju oli helppo muistaa. Loki seurasi hajua tarkasti kuin jäljittävä koira. Se johdatti hänet hissille, jonka jälkeen hänen täytyi pysähtyä joka kerroksessa tarkistamaan, missä juntti oli jäänyt.

Helppoa se ei missään nimessä ollut. Mukana taisi olla ihan puhdasta intuitiota ja arvausta kuin oikeasti hajun perusteella jäljittämistä. Muutama kerros kuitenkin alemmas, ja Loki oli aivan varma, että oli löytänyt juntin kerroksen. Hän kävi yksitellen jokaisen oven läpi, kunnes pysähtyi yhden kohdalla. Tässä, tässä se oli aivan varmasti. Virne levisi ja sai huulet eroamaan toisistaan niin, että kulmahampaat välkähtivät hotellin valaistuksessa. Muina miehinä Loki koputti oveen ja astui sivuun odottamaan. Kunhan Dez avaisi oven, hän iskisi sivusta kyntensä mieheen, toivon mukaan osuen ja upottaen ne.

"Älä viitsi Jeremiah. Sinä tiedät etten tarkoittanut sitä.", Ana totesi tuimasti ääni jäätä tihkuen. Jeremiah käyttäytyi kuin pahainen kakara ja tuntui vellovan itsesäälissä. Hänen täytyisi ravistella mies heräämään todellisuuteen, jos ei sanoillaan niin teoillaan. "Olet ollut suuri apu ja arvostan sitä mitä olet saanut aikaiseksi Alexanderin kanssa. Lakkaa vähättelemästä itseäsi. Jos haluat arvostusta ja sitä että sinua kohdellaan kuin tasavertaista jengiläistä, ala käyttäytyä sen mukaan. Luuletko sinä, että minä sain kunnioitusta vain koska pyysin kiltisti? Luuletko, että muut kuuntelevat minua koska olen räpsytellyt silmiäni heille?", Anan ääni oli vakaa ja tuima. Se suorastaan vaati kuuntelemaan.
"Mene ihmeessä levolle.", Hän sanoi lopulta huokaisten ja hieroi toisella kädellä ohimoitaan. "portaat ylös, oikealle. Valitse mikä tahansa huone."

Dez oli maannut vuoteella, sen päätyyn nojaillen ja surffannut pienen taulutelvision kanavia, tuntematta varsinaista mielenkiintoa yhteenkään ohitse vilahtavaan ohjelmaan. Ainakin hänen käsillään oli jotain tekemistä.
Hänestä tuntui, että kulunut viikko oli koostunut pelkästä odottelusta. Ensin hän oli odotellut, että se saamarin Chronos oli päästänyt hänet vapaaksi. Seuraavaksi hän oli odottanut sopvaa tilaisuutta ja Valeriaan törmättyään hän oli odottanut milloin tuo viimein ryhtyisi toimiin. Ja koko ajan hän odotti sitä hetkeä, kun saisi pikkuveljensä takaisin itselleen. Järjestely alkoi hiljalleen kyrpimään todenteolla.
Kun oveen koputettiin, Dez nousi sängyltä vauhdilla. Hän asteli sille avatakseen sen ja vaikka odottikin Valeriaa, hän ei voinut olla ottamatta huomioon sitä, että se saattaisi myös olla se blondi sekopää. Hän ei tiennyt miksi Valerian kaltainen nainen edes halusi harrastaa seksiä moisen mielipuolen kanssa, mutta syy miksi mies oli tuon luona, oli ollut selkeääkin selkeämpi.
Niinpä, avatessaan oven, hän jättäytyi sen taakse suojaan, varmistaakseen ensin kuka hänen huoneeseensa pyrki.

”Äh, Ana en minä sitä tarkoittanut”, Jeremiah sanoi painaen päänsä käsiinsä. Hän mietti kuumeisesti miten saisi selitettyä tuntemuksensa ja ajatuksensa naiselle. Helppoa se ei ollut, koska hän ei ollut puhunut niistä aiemmin kenelläkkään. ”Haluan hoitaa työni hyvin ja olla hyödyksi. Minua on aina suojeltu ja pidetty piilossa, jo silloin kun olimme vielä ihmisiä. Olin perheemme nuorin. Toinen isoveljeni kuoli meidän ollessamme lapsia. Dez oli paikalla ja syyttää kaiketi edelleen itseään sen vuoksi. Äiti otti asian myös raskaasti, joten Dez vannoi hänelle pitävänsä minut turvassa, jotta moinen ei toistuisi minun kohdallani. Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun olen vastuussa yhtään mistään. Ja joo, olen tietoinen, että Loki on rauhoitunut minun kanssani. Sinä olet kertonut sen minulle ennenkin. Mutta minun olisi pitänyt pitää työ ja huvi erillään. Ajoin Lokin pois omistushalullani ja loukkasin häntä, kun minun olisi vain...” Mitä hänen olisi oieastaan pitänyt tehdä? No ei ainakaan ihastua naurettavalla tavalla. Mitä hän olisi halunnut tehdä? Hän oli halunnut parantaa Lokin. Hän oli suonut tuolle hellyyttä vain, näyttääkseen etteivät kaikki olleet pahoja. Homma oli vain lähtenyt hieman lapasesta.
Miksi hän oli halunnut korjata jotain, joka oli täydellisen rikki? Koska oli nähnyt Lokissa jollain tapaa itsensä. Hän halusi uskoa, että hänellä itselläänkin olisi ollut vielä toivoa.
Aluksi hän oli oikeasti halunnut auttaa Anaclaudiaa, mutta asiat olivat muuttuneet nopeasti.

Virne vaihtui nopeasti hämmästykseksi kun kynnet eivät puhkoneetkaan ihoa. Se paska oli osannut odottaa häntä. Loki kirosi mielessään. Hänen liikeratansa oli aivan liian nopea jotta hän oli voinut pysähtyä. Käsi veti koko kropan perässään. Loki päätti siis jatkaa liikerataa suoraan sisälle. Hän ponkaisi jalkansa irti lattiasta ja heitti itsensä yhdellä sulavalla kuperkeikalla sisälle. Päätyessään jaloilleen hän kääntyi vikkelästi, sai silmiinsä Dezin ja virne kohosi jälleen hänen kasvoilleen. Hän ponkaisi itsensä eteenpäin, kynnet jälleen valmiina iskemään Deziä joka piilotteli oven takana kuin mikäkin rotta.

"Minä ymmärrän kyllä, Jeremiah. Se ei silti muuta faktoja. Sinun täytyy ryhdistäytyä, ihan vain jo pelkästään itsesi takia. Tiedän ettei se ole helppoa ja vie aikaa, mutta kuten olen jo sanonut, uskon että pystyt siihen.", Ana totesi laskiessaan kätensä ohimoiltaan. Hänen olisi tehnyt mieli pitää kuukauden loma ihan kaikesta, viettää ne mielellään nukkuen tiedottomana kaikesta. Hänen jengiään uhkasi nälkä ja sitten muutamat yksittäisetkin henkilöt vaativat häneltä kaiken. Hän saisi kyllä kaiken kuntoon, siitä ei ollut epäillystäkään. Hän vain halusi kaiken kuntoon mahdollisimman nopeasti jotta ne olisivat takanapäin. Hän odotti vieläkin Rickkiltä infoa siitä, kuinka simulaatio sujui ja toivoi todella että he onnistuisivat huomenna keikassaan.

Dez katseli kuinka Loki rymisteli sisään ja löi oven kiinni tuon perässä, jotta heidän pikku välienselvittelynsä ei saisi sen suurempaa yleisöä muista hotellivieraista. Dez ei olisi välttämättä kaivannut tätä yhteenottoa juuri nyt. Tietysti hän halusi kostaa niin Anaclaudialle kuin Lokille, mutta ensin hänen olisi pitänyt saada Jeremiah turvaan. Vasta sitten hän voisi keskittyä repimään Lokilta raajoja irti yksi kerrallaan ja tuhoamaan Anaclaudian. Kunhan olisi repinyt ensin sen sikiön, ulos naisen vatsasta omin paljain käsin. Nyt hän voisi vain huvitella hieman Lokilla ja päästää tuon sitten menemään, tai oikeammin paiskata roskakuiluun ja toivoa tuon selviytyvän kotiin asti.
Dez oli valmiina sillä samaisella seunnilla kun Loki ponkaisi häntä kohden kynnet edellä. Hän väisti, yritti tarttua kiinni toisen käsivarresta, voisi ohjata teräaseiden liikeradan uutta kohdetta päin, eli huoneen seinään. Oli todennäköistä, jos hän onnistuisi, että ynnet uppoaisivat vähintään puoleen väliin, ellei jokin menisi pieleen. Se antaisi Dezille aikaa siirtyä Lokin selän taakse, lukita toinen käsi miehen selän taakse ja ottaa tuosta kiinni napakalla kuristusotteella.
”Mukava nähdä sinuakin kultu”, Dez kuiskaisi lähes lempeästi Lokin korvaan.

”Kiitos Ana”, Jeremiah sanoi noustessaan ylös tuolilta. Hän ei juuri nyt jaksanut käydä tätä keskustelua läpi. Hänen päätään ja rintaansa särki, joten nyt olisi kaikkein paras toteuttaa lupaus nukkumaan menosta. ”Menen nyt sinne nukkumaan.”
Hänen olisi tehnyt mieli pyytää Anaclaudiaa kertomaan Lokille, kun tuo tulisi, missä hän oli, mutta olisi ehkä parempi pyytää tuota salaamaan hänen olinpaikkansa. Joten Jeremiah pysyi hiljaa, eikä pyytänyt mitään. Hän lähti astelemaan Anaclaudian osoittamia portaitia kohti, kiivetäkseen ylös. Hän niin valitsisi ensimmäisen huoneen, jossa olisi edes joku kelvollinen nukkuma-alusta ja sammuttaisi valot omalta vinttiosastoltaan.

Turhautuminen alkoi kasvaa siinä vaiheessa kun ihon sijaan kynnet osuivatkin seinään ja upposivat melkein tyveä myöten sen sisuksiin. Juma-vitun-lauta. Seuraavaksi hän olikin jo Dezin otteessa, toinen käsi kivuliaasti selän taakse väännettynä ja käsi kurkkuaan puristamassa. Lisäksi se mulkku kehtasi nimitellä häntä kullaksi. Loki kuitenkin virnisti. Hän oli jo unohtanut kaiken, minkä oli Jeremiahilta oppinut. Maailmassa ei ollut mitään hellää ja mukavaa. Maailma oli kylmä ja kova, ja ainoa tapa nauttia tästäkin paskasta elämästä oli heittää järki menemään.
"Yo, saasta. Oliks noin kova ikävä?", Loki riuhtaisi vapaata kättään irroittaakseen kynnet seinästä. Ne vaatisivat tosin vielä muutaman napakan riuhtaisun ennenkuin irtoisivat. Hän voisi toki aina lähettää Analle viestiä ja kertoa pikku pulmastaan, mutta blondi ei vain ollut sitä tyyppiä, jotka juoksivat vanhempien helmoihin jokaisesta pikku vastoinkäymisestä. Loki suoristi sormensa ja kiskaisi kätensä vapaaksi kynsistä, tähdäten samalla liikeradalla kyynärpäänsä Dezin kylkeen.

"Lepää hyvin, Jeremiah.", Ana totesi ja seurasi miehen menoa toiseen kerrokseen. Kunhan Jeremiah oli poissa näkyvistä, Ana saattoi laskea hetkeksi päänsä pöytään vasten, nyt kun kukaan ei ollut sitä näkemässä. Johtajat eivät olleet heikkoja, eikä alaisten kuulunut nähdä heitä tälläisinä. Ana lepuutti päätään vain hetken, ennenkuin suoristautui ja ryhtyi näppäilemään pöytään upotettua päätettä. Hän kävi kertaalleen läpi Rickkin suunnitelman, kertaalleen läpi oman varasuunnitelmansa, ja ryhtyi miettimään mahdollisia skenaarioita joissa jokin voisi mennä pieleen, ja kuinka niistä selvittäisiin. Oli parempi odottaa asioiden menevän vikaan ja valmistautua toimimaan niissä oikealla tavalla, sen sijaan että uskottelisi kaiken menevän hyvin.

Dez antoi Lokin kyynärpään upota kylkeensä, pitäen otteensa kuitenkin lujana. Moinen kipu ei ollut mitään sen rinnalla, mitä Chronos oli hänelle tehnyt. Samassa hän muisti sulkea päänsä kanavat pitääksen Lokin poissa sieltä ja mielensä kirkkaana. Hän ei kaivannut valheellisia mielikuvia pikkuveljestään sotkemaan päätään. Edellisissä oli aivan riittämiin painajaisten aihetta.
Koska Loki oli jäättänyt metallihirvityksensän seinään, oli antaa sen pysyäkkin siellä. Joten hän kiskaisi Lokin kauemmas seinästä jottei tuo enää yltäisi menetettyyn aseeseen.
”Sanotaanko vaikka näin, että jätit minuun lähtemättömän vaikutuksen sillä viimeisellä kerralla”, Dez sanoi pelatakseen aikaa. Hänen olisi mietittävä hieman vaihtoehtojaan. Loki tuskin antaisi asian olla, jos hän patistaisi tuon matkoihinsa. Hän voisi tietysti tappaa miehen tässä ja nyt, mutta jälkien siivoaminen olisi työlästä. Lisäksi hän halusi miehen kärsivän huomattavasti enemmän kuin mihin hänen arsenaalinsa tällä kertaa riitti. Ehkä olisi vain parempi tehdä tuosta hetkeksi aikaa toimintakyvytön ja dumbata jonnekkin toipumaan.
Nopealla liikkeellä Dez nosti kätensä molemmille tuon päätä ja hallitulla liikkeellä katkaisi blondilta niskat, juuri kun oveen koputettiin.

Kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun Dez oli avannut Joshualle oven huoneeseensa, mies koputti Anaclaudian päämajan ojeen, korjaten Lokin asentoa hartiallaan. Poika olisi todennäköisesti tiedoton enää muutaman minuutin. Juuri sopivasti päästäkseen kertomaan mammalleen hotellin tapahtumista.
Joshua oli tehnyt sopimuksen tyttärensä kanssa. Tuo todennäköisesti pakkaili parhaillaan tavaroitaan ja mietti millä lennolla pääsisi kaikkein nopeiten pois Losista. Valeria ei ollut juurikaan ihastunut ajatukseen siitä, että hän seuraisi tyttöä seuraavat sata vuotta joka paikkaan ja oli vannonut pyhästi ettei enää koskaan palaisi Losiin edes ohikulkumatkalla. Parempi niin. Pikku keskustelun jälkeen Valeria oli myös kertonut auliisti sopimuksestaan Dezin kanssa ja ennen hotellista poistumistaan Joshua oli käynyt hakemassa Lokin ja suorittamassa Jeremiahin isoveljen nopean eliminoinnin.
Vampyyrit eivät harmi vain osanneet kuolla siististi. Dez oli vielä yrittänyt pistää vastaan, joten Joshua oli nyt yltä päältä veressä. Siinä oli hieman hänen omaansa, mutta suurin osa punaisesta, hiljalleen kuivuvasta plasmasta, oli kuulunut Dezille.

"Hieno homma.", Loki ähkäisi tuntiessaan puristuksen yhä kaulallaan. Hänen iskunsa ei siis ollut kuitenkaan tehnyt yhtään mitään. Seuraavaksi Dez jo raahasikin häntä kauemmas kynsistä. Loki ojensi vapaata kättään sitä kohden, kuin hukkuva pelastusrengasta kohden. Hän ei halunnut luopua leluistaan.
Sitten maailma pimeni ikävän rusahduksen saattelemana.

Ana ei edes nostanut katsettaan päätteestä kuullessaan koputuksen. Hän painoi lukitussyteemistä etuoven auki päästääkseen pyrkijän sisään. Hän oli käyttänyt ajan tehokkaasti unohtamalla itsensä ja muut ongelmat, sekä keskittynyt ratkomaan jokaista kuviteltua ongelmaa jonka hän vain keksi suunnitelman saralta. Siksi hän yllättyi nähdessään tulijan oven takana. Verinen Joshua ja eloton Alexander. Ana ei pelännyt pojan kuolleen, tuskin Joshua olisi hänelle raatoa raahannut mukaansa, mutta miehen verisyys sen sijaan sai hänet kohottamaan yllättyneenä kulmiaan. Hän ei uskonut miehen tappaneen tytärtään, joten kenet sitten? Vai oliko Alexander harannut vastaan ja käynyt Joshuan kimppuun? Vaihtoehtoja oli monia, mutta spekulointi oli turhaa kun saattoi kysyä edessään olevalta kuinka asiat oikeasti olisivat.

Ana nousi pöydän takaa ja kiersi nopeasti miesten luokse. "Mitä ihmettä oikein tapahtui? Miksi sinä olet aivan veressä uitettu?", Ana vilkaisi Joshuan taakse Alexanderiin ja totesi pojalla olevan edelleen pää harteilla, joten kuten hän oli epäillytkin, poika ei ollut raato. seuraavaksi hän nosti katseensa takaisin Joshuaan. Hän ei aikonut riemastua miehen paluusta, sillä saattoihan hyvinkin olla että tuo lähtisi palautettuaan blondin oikealle omistajalleen. Ana katsoi Joshuaa aivan kuten olisi katsonut ketä tahansa alaisistaan. Hän ei aikonut elätellä turhia toiveita tai tehdä itsestään naurunalaista osoittamalla kiintymystä, jos kävisikin ilmi että Joshua lähtisi.

Joshua avasi oven tunkeakseen itsensä sisään Lokin kanssa. Saatuaan oven kiinni heidän perässään hän laski kantamuksensa oven viereen kyljelleen. Mies nousisi siitä kun niskavamma korjaantuisi. Lokin viereen hän laski tuon teräskynnet, joista toisen hän oli saanut kiskaista irti hotellin seinästä. Toisen hän oli irrottanut miehen kädestä ennen kuin se putosi matkalla.
Sen jälkeen Joshua saattoi kääntyä Anaclaudian puoleen. Hän oli iloinen nähdessään naisen uudestaan. Varsinkin kun hänen matkaalleen oli tullut yllätteän peruutus. Aina ei voinut voittaa, mutta joskus sentään. Hän oli ainoastaan hieman pettynyt siitä ettei Anaclaudia juossut hänen kaulaansa hukuttaakseen häntä suudelmiin ja rakkaudentunnustiksiin. Se ei tosin tainnut olla missään määrin naisen tapaista.
”Hoidin erään tuholaisongelman pois päiväjärjestyksestä”, Joshua sanoi viitateen vaatteittensa ja kasvojensa uuteen väritykseen. ”Valeria suostui päästämään Lokin menemään, kuten näkyy ja yllättävää kyllä toteti itsekkin, että Los Angeles on hänen osaltaan nähty kaupunki. Käsittääkseni hän keräilee parhaillaan kimpsujaan ja kampsujaan lähteäkseen kotiin pienelle hermolomalle. Hän oli sitä mieltä ettei tarvitse enää tässä iässä isäänsä matkakumppanikseen, mutta lupasi soitella ja pitää minua ajan tasalla. Mitä en kyllä usko hetkeäkään. Mitä tähän vereen ja poikasi väliaikaiseen niskavaurioon tulee, Valeria oli lyöttäytynyt yhteen Dezin kanssa. Hoidin jälkimmäisen pois päiväjärjestyksestämme. Lopullisesti. Saanko nyt pusun?”
Joshua virnisti Anaclaudialle, eikä voinut pitää viimeistä kommenttia sisällään vaikka todennäköisempää oli saada turpaansa siitä hyvästä.

Ana kuunteli tarkkaavaisesti Joshuan sanoja, eikä voinut olla kohottamatta kulmiaan kuullessaan Dezin uuden kumppanin ja nykyisen leposijan. Vai niin, se oli mahtavaa. Hänellä oli kaksi huolenaihetta siis vähemmän. Joshuan viimeiselle kommentille hän kuitenkin siristi silmiään ja mulkaisi miestä. He olivat sanoneet jo hyvästit, hän oli jo valmistanut itsensä siihen ettei näkisi toista enää ja siinä tuo nyt kuitenkin seisoi, vaatimassa suudelmia. Ana puristi kätensä nyrkkeihin mulkoillessaan miestä ja nopealla liikkeellä kohotti toisen kätensä ja tirvaisi miestä takaraivoon.
"Idiootti.", Ana sihahti ja käänsi tuolle selkänsä. Hän oli ollut huolissaan, hän oli luovuttanut, ja taas ne käännettiin päälaelleen. Tämän täytyi johtui hormooneista, eihän muuten menettäisi itsehallintaansa tällä tavalla. Hän ei ollut edes uskaltanut ajatella sitä vaihtoehtoa, että Joshua palaisi vielä hänen luokseen. Hän ei ollut valmistautunut tähän henkisesti. Ana siirsi huomionsa Alexanderiin, joka makasi edelleen lattialla, mutta alkoi näyttää elon merkkejä. Poika inahti kun luut ryhtyivät asettumaan paikoilleen, ja huokaisi kun ranka lähti paranemaan.