Rise (K-18)

Jeremiah pesi itsensä rivakasti päästä varpaisiin. Lyhyessä hiusmallissa oli hyvinä puolina se, että sen pesemiseen kului saman verran aikaa kuin vaikka jalkojen pesuun. Hän oli pian valmis ja kuivasi itsensä suihkun ulkopuolella, ennen kuin veti ylleen ne samat vaatteet, jotka yllään oli joitain hetkiä aiemmin herännyt. Hän tarvitsisi omat kamppeensa. Jeremiah ei ollut oikein kotonaan löysissä verkkareissa ja liian isossa t-paidassa ja ajatteli kaiholla työkäyttöön hankkimiaan nahkahousuja. Anaclaudia ei voisi kuitenkaan pitää häntä koko aikaa mikroskoopin alla ja tuon pitäisi päästää hänet melko pian omaan kämppään. Tai vähintäänkin hakemaan tavaransa, jos meinasi majoittaa hänet täällä. Jeremiah olisi tosin kaivannut omaa rauhaa ja hiljaisuutta.
Pukeuduttuaan, hän suuntasi kulkunsa takaisin alas. Hänen pitäisi päästä puhumaan vanhusten kanssa.

”Hyvä, että olemme edes jossain asiassa samaa mieltä”, Joshua sanoi silmiään aavistuksen pyöräyttäen. ”Enkä minä ole koskaan epäillytkään ettet tietäisi mitä tee. Olen tuntenut sinua ennen monia samanlaisia naisia ja tiedän, että myös teillä on aivot tuolla korvien välissä. Tällä kertaa sinä pyysit neuvojani ja sait niitä, joten älä rupea ärhentelemään siinä.”
Joshua oli jo lisäämässä kommenttinsa perään jotain, joka sopi ainoastaan heidän kahden korville, kun kuuli askeleita portaissa. Hän kääntyi katsomaan alas palaavaa Jeremiahia. Hänen silmänsä laajenivat aavistusen, nähdessään miehen uusimman hiusmallin. Oliha tuo tietysti käytännöllinen malli, mutta jotenkin tilanteessa alkoi olemaan jo liikaa pisteitä i:n päällä. Nyt hiukset vain tuntuivat korostavan tilannetta.
”Ei teidän tarvitse aina lopettaa keskustelua kuin seinään, kun minä tulen paikalle”, Jeremiah vastasi kuin ohimennen, astellessaan esiin portaikosta.

Ana huokaisi mutta suoristi ryhtinsä Joshuan siirtäessä huomionsa Jeremiahiin joka asteli parhaillaan heidän luokseen. Hän soi toiselle hymyn, vaikkakin kirosi mielessään tuon keskeytystä ja pisteliästä kommenttia. Hän ei myöskään voinut olla katselematta miehen uutta hiusmuotia, joka sai hänet kohottamaan kulmiaan. Tämä oli jo liikaa, ja vain vahvisti naisen pahoja aavistuksia. Ana käänsi kuitenkin katseensa Joshuaan, kuin jatkaakseen siitä, mihin he olivat jääneet.
"Minä olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että vaikka saisimme jonkun ujutettua Anubiksen riveihin, se tulee olemaan kovin riskialtista. Enkä tiedä onko meillä ketään käytettävissä moiseen tehtävään.", He olivat keskustelleet aiheesta kaksi viikkoa aikaisemmin, ja Ana toivoi ettei Jeremiah huomaisi heidän puhuneen aivan jostain muusta. "Minä ole huolissani, novio. Stressaan tilannetta ja olen raskaana. Sinun täytyy suoda anteeksi ärhentelyni.", Ana lähetti nopean anteeksi pyynnön toivoen sen riittävän.
"Virkistikö suihku? Ainakin näytät paremmalta kuin aikaisemmin.", Ana siirsi huomionsa takaisin Jeremiahiin.

Jeremiah kohotti kulmaansa Anaclaudian muka jatkaessa keskustelua. Hän ei uskonut, että nuo olivat puhuneet Anubikseen soluttautumisesta. He olivat puineet hänen tilannettaan ja miettineet todennäköisesti yhdessä, kuinka pahasti hänen päänsä oli pehmennyt. Tai jotain muuta vastaavaa. Mutta saihan jengin johtaja puhua luottohenkilölleen mistä halusi ja milloin halusi. Jeremiah tosin toivoi, että Anaclaudia olisi luottanut häneen enemmän. Ainakin nainen olisi voinut yrittää. Ei menisi pitkääkään aikaa, kun heillä olisi yhteinen lapsi vastuullaan.
Jeremiah asteli muitta mutkitta pöydän toiselle puolelle, sipaisten Lokin tukkaa kävellessään tuon ohi.
”Ehtikö tulla ikävä?” Jeremiah kysyi mieheltä istuutuessaan tuolille tuon viereen. Hän kääntyi nopeasti Anaclaudian puoleen tuon tiedustellessa miten hänen suihkunsa oli mennyt. Oli siinäkin aiheen vaihdos. ”Jep. Kuten sanoin, olisin edelleen valmis palaamaan töihin. Mutta siinä ei taida olla neuvottelun varaa.”
Jeremiah katsoi Anaclaudiaa suoraan silmiin ja virnisti kevyesti. Ei hän rupeaisi naisen kanssa väittelemään asiasta yhtään enempää. Tuo halusi pitää hänet tarkkailussa ja sillä sipuli. Ei auttnut valittaa.

Joshua seurasi Jeremiahin liikehdintää. Tuo käveli ja liikkui edelleen rauhallisesti ja rennosti kuten aina ennenkin, mutta nyt liikkeissä oli itsevarmuutta. Jeremiah ei ollut enää se maanrakoon alistettu pieni poika, joka kaipasi tukea ja huomiota, sekä osoitusta siitä, että joku välitti. Todennäköisesti, ilman Dezin hyväksikäyttöä, Jeremiahista olisi kasvanut juuri tällainen nuori mies. Tai sitten ei. Dezin teot vaikuttivat tuohon edelleen.
”Älä huoli rakkaani. Tämä tilanne saisi varmasti kenet tahansa ärtyisäksi. Harmi, että meillä on kädet täynnä näiden kahden tontun kanssa. Olisin voinut muuten tehdä olosi mukavaksi.”

"Valitan, niin paljon kuin arvostankin innokkuuttasi palata töihin, haluan varmistaa että olet kunnossa ennenkuin päästän sinut silmistäni. Ymmärrät varmasti.", Ana totesi vastaten Jeremiahin virneeseen hymyillen. Hän nojasi eteenpäin ja asetti kyynärpäänsä pöytää vasten ja nojasi päätään kämmeniinsä. "Uskon että sinulla on liuta kysymyksiä, jotka kaipaavat vastaamista. Vastaan mielelläni kaikkeen joihin pystyn, mutta haluaisin ensin kysyä sinulta yhtä asiaa. Muistatko mitään siltä ajalta, kun olet nukkunut?", Ana tarkoitti tällä sitä, oliko toinen kuullut tai tiedostanut edes jollain tavalla sen, että tuota oli hoivattu ja että hän oli käynyt usein puhumassa miehelle.
"Me emme puhu tuosta aiheesta nyt, novio. Älä pakota minua lukitsemaan sinuakin unohduksen kammioon."

Loki nosti katseensa pöydän pinnasta tuntiessaan kosketuksen hiuksillaan. Hän katsoi ensin suuntaan josta Jeremiah oli tullut, ja tajusi vasta sitten tuon siirtyneen hänen toiselle puolelleen. Hän siirsi katseensa Jeremiahin suuntaan ja kallisti päätään kysymykselle, hymyillen. "Je-re."

Jeremiah vilkaisi Lokin suuntaan tuon toistaessa hänen nimensä. Jälleen. Ilmeisesti kaverin nykyinen sanavarasto oli hyvin vähäinen. Jeremiah ei ollut itseasiassa kuullut kovinkaan montaa muuta ja toinen oli näyttänyt mieltyvän hänen nimeensä.
”Jep. Minun nimeni on Jeremiah”, hän sanoi ojentaen kätensä Lokille. Koska he istuivat nyt tässä vierekkäin ja hän oli tuskin pääsemässä ihan heti pois Anaclaudian piianpenkistä, hän voisi pitää Lokia kädestä kiinni. Hänellä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, kaipasiko toinen vielä hänen huomiotaan vai oliko tuo samanlainen kaikkien kanssa. Tuskin kädestä pitelystä mitään haittaa oli. ”Sinä taisit vain kutsua minua useammin pätkäksi kuin omalla nimelläni.”

”Minä puhuisin tästä aiheesta oikein mielelläni rakkaani. Muistatko millainen ääni sinusta lähtee kun hieron sitä pientä kuoppaa polvitaipeessasi? Minä muistan oikein hyvin.”
Joshua piti ilmeensä vakavana ja seurasi Jeremiahin käytöstä, kun tuo jutteli Lokin kanssa. Jeremiah oli jälleen etäinen, vaikka tuo käyttäytyi Lokin kanssa samalla tavalla kuin ennenkin. Tuo kosketti vaaleaa vampyyria lähes koko ajan, vaikka kosketusten muoto vaihteli. Yhtään suukkoa he eivät olleet kuitenkaan keskenään jakaneet, vaikka sekin oli kuulunut kaksikon normaaliin kanssakäymiseen.

Anaclaudian puhuessa jälleen Jeremiah käänsi huomionsa tuohon. Kyllä. Hänellä oli kysyttävää. Oli mukavaa, että nainen oli tarjoutunut puhumaan itse. Ainakaan hänen ei tarvitisi kammeta vastauksia itselleen väkisin. Olisihan tästäkin voitu saada aikaan mehevä väittely.
”En muista mitään. Minulla on reilun kahden viikon kokoinen tyhjä aukko päässäni, joka rehellisesti sanottuna tuntuu enemmänkin kahdelta sekunnilta”, Jeremiah sanoi totuuden mukaisesti. Hän oli suihkussa yrittänyt varovaisesti kaivella mieltään, jos jokin muisto olisi ponnahtanut esiin. ”Viimeisin muistikuvani on kahdennenkymmenennenseitsämännen tai kahdeksannen päivän tietämiltä, kun kaaduin aamulla rättiväsyneenä sänkyyn tehtyäni neljäntoistatunnin vartiovuoron ja käytyäni sen jälkeen vielä treenaamassa muutaman tunnin. Menin kotiin Lokin kanssa. Muistaakseni en saanut edes riisuttua kunnolla kun olin jo unten mailla.”

Loki tarttui tyytyväisenä ojennettuun käteen ja hymyili lapsekkaasti, pitäen katseensa koko ajan Jeremiahissa. Hänen päänsä yritti rekisteröidä uusia sanoja ja yhdistää niitä tarkoituksiin sitä mukaa, kun hän niitä kuuli. Se tosin tuntui raskaalta ja vaikealta, ja olisi saanut hänet vain turhaan turhautumaan, joten oli parempi vain hymyillä ja tuijottaa. Hänellä ei tuntunut olevan mitään käsitystä siitä, mitä hänen ympärillää tapahtui.

"Te lo advierto, Joshua. Más palabra sobre el tema y se nalgadas, cariño.", Ana suorastaan murisi takaisin ja yritti pitää rennon hymynsä kasvoillaan samalla kun keskittyi kuuntelemaan Jeremiahin selotusta. "Vai niin. Tilanne kuulostaa mielenkiintoiselta. Siitä on tosiaan kaksi viikkoa, kun sinä kävelit nuo portaat ylös ja kävit nukkumaan. Kysy mitä haluat tietää, ja yritän vastata parhaani mukaan.", Ana totesi rauhallisesti tarkkaillen kuinka pojat olivat vuorovaikutuksessa keskenään. Loki näytti paljon eloisammalta Jeremiahin läsnäollessa, mutta aivan yhtä tyhjäpäiseltä kuin aikaisemmin.

Samalla kun piteli kiinni Lokin kädestä, Jeremiah silitteli automaattisesti peukalollaan tuon rystysiä. Hänen huomionsa oli tästä huolimattta keskittynyt täydellisesti Anaclaudiaan.
Kun nainen pyysi häntä kysymään mitä halusi, Jeremiah joutui miettimään. Hän halusi tietää kaiken, mutta se käsitti melkoisen liudan erilaisia kysymyksiä. Hänen oli mietittävä, mitä asioita halusi tietää ehdottomasti ja mitkä saivat vaikka unohtua tärkeämpien tieltä.
”Mistä luulette tällaisen.. Unijakson johtuneen?” Jeremiah kysyi ensimmäiseksi. Hän halusi tietää voisiko tällainen toistua ja voisiko itse ehkäistä sellaista.

Joshua päätti vastata tähän, koska hän oli nähnyt tällaista aikaisemminkin. Anaclaudialla oli tuskin mitään sitä vastaan.
”Olen törmännyt vastaavanlaisiin tilanteisiin aiemminkin”, Joshua sanoi varovaisesti. Jeremiah oli kaiketi tajunnut hänen olevan vanha, mutta tuskin pojalla oli pienintäkään hajua siitä kuinka vanha. Eikä Joshua mielellään mainostanut ikäänsä. Anaclaudia sen tiesi ja se sai luvan riittää. Eikä tämä johtunut siitä, että hän oli päässyt rupsahtamaan. Helvetti. Hänhän oli maailman parhaiten säilynyt kahdeksantuhatta vuotta vanha mies. Hänen kohdallaan oli moni botoxlääkäri ihmeissään. ”Kun elämä ja sen tapahtumat käyvät liian raskaiksi käsitellä, vampyyrin aivot eräällä tapaa viheltävät pelin poikki. Vampyyri vaipuu kuoleman kaltaiseen uneen, jonka aikana pää käsittelee kaikki raskaat ja ahdistavat asiat rauhassa, lähinnä suojellakseen mieltä. Olen kuullut, että tämä ilmiö kuuluu samaan kastiin vampyyreiden ilmiömäisen paranemiskyvyn kanssa. Jos vampyyria hoidetaan asiaankuuluvasti, eikä anneta kuivua, hän herää itsekseen tästä unesta.”
Jeremiah kurtisti kulmiaan yrittäessään käsittää Joshuan sanoja. Niissä ei ollut mitään järkeä. Toisaalta, vastaus saattais löytyä niistä unohdetuista muistoista.
”Joten, miksi minun pääni päätti viheltää pelin poikki? Mitä silloin tapahtui?”

"Täysin varmaa tietoa tapahtumien kulusta minulla ei ole, mutta asiat menivät kutakuinkin näin.", Ana aloitti ja järjesteli hetken ajatuksiaan ennenkuin ryhtyi puhumaan uudestaan. "Ensimmäisen viikon täällä olostasi olitte Alexanderin kanssa kuin kanaemo ja tipu, poika seurasi sinua kaikkialle. Uskomme, että olitte alkaneet leimautua toisiinne. Kaksi viikkoa sitten lähditte kaupungille, jossa teille tuli ilmeisesti riitaa, ja Joshuan tytär joka oli hyvin mieltynyt Alexanderiin, käytti tätä tilannetta hyväkseen ja pakotti Alexanderin mukaansa. Mielesi järkyttyi tästä, sillä leimaantuminen oli luultavasti alkanut, ja ajatus siitä ettet näkisi poikaa enää koskaan sai sinut yksinkertaisesti hajoamaan. Tämä siis on vain minun päättelyäni, varmasti en voi sanoa mitään.", Ana kertoi asiat niinkuin oli kuullut ja nähnyt. Hänellä ei siis tosiaankaan ollut varsinaista ensimmäisen käden tietoa tapahtumista ja niiden kuluista, mutta toivottavasti tämä riittäisi Jeremiahille. Hän ei tiennyt, miten tuo ottaisi uutisen leimaantumisestaan. Se olisi hyvin mielenkiintoista nähdä.

Jeremiahilta meni puolet Anaclaudian selostuksesta ohitse, kun hänen aivonsa takertuivat leimaantumiseen. Jeremiah tiesi teoriassa mitä leimaantuminen tarkoitti. Kaksi vampyyria rakastuivat toisiinsa niin palavasti, että heistä tuli täydellisen yksiavioisia. Se ei ollut koskaan kuulostanut Jeremiahin mielestä kovinkaan kauniilta edes ajatuksena. Kyllä hänkin oli ajatellut rakastuvansa ja mahdollisesti perustaa perheen jonkun mukavan, kiltin naisen kanssa. Leimaantuminen tarkoitti kuitenkin sitä, kun toinen puolisko kuolisi, homma olisi pelattu. Sitä eläisi loppuelämänsä ilman toista puoliastaan ja toivoi omaa kuolemaansa.
Hän ymmärsi myös, ettei leimaantumisen kohteeseen voinut juurikaan vaikuttaa. Mutta olisihan sitä voinut kuvitella, että mies leimaantuu naiseen ja päinvastoin. Eikö se ollut suvun jatkumisenkin kannalta kaikkein järkevin vaihtoehto.
Jeremiah vilkaisi Lokia nyt aivan uudessa valossa. Oliko hän ollu tosiaan vähällä leimaantua mieheen? Hänen olisi tehnyt mieli kiskaista kätensä kokonaan pois miehen otteesta ja peruuttaa toiselle puolelle huonetta, ihan vain ettei vahinko pääsisi tapahtumaan.
”Hetkinen. Luulin ettei leimaantumista voi estää?” Jeremiah sanoi kääntäen katseensa Anaclaudiaan. ”Ei minusta tunnu siltä, että olisin juuri nyt leimaantunut tai mitään. Ei kai se silloin voi olla tapahtunut? Ja voiko mies tosiaan muka leimaantua mieheen? Eikö se ole täysin luonnonvastaista?”

”Hän kieltää sen”,Joshua totesi kiinnostuneen Anaclaudialle. Jeremiah olisi saattanut tosin kieltää sen myös kaksi viikkoa sitten. ”Hän ei näe sitä edes mahdollisuutena. Tilanne saattaisi olla sama, vaikka tätä kahden viikon paussia ei olisi tapahtunutkaan.”

"Ei se ole luonnonvastaista millään tavalla, Jeremiah. Kaksi miestä ja kaksi naista voi aivan hyvin leimaantua toisiinsa. Rakkaus ei katso ikää eikä sukupuolta, niinkuin ei myöskään leimaantuminen.", Ana totesi kuin asia olisi ollut päivän selvä. Hän ei nähnyt siinä mitään eriskummallista. Jos ajatteli tuolla tavalla kuin Jeremiah nyt, ei myöskään harrastaisi seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa.
"Ja teknisesti ottaen leimaantumista ei voikkaan estää. Mutta näyttää siltä, että teidän kohdallanne tarpeeksi suuri järkytys sai aivonne katkaisemaan alkaneen leimautumisen väkisin, mikä sinun kohdallasi on luultavasti aiheuttanut muistikatkoksen, ja Alexanderin kohdalla.. Noh, näet itsekkin millainen hän on nyt.", Ana jätti mielellään kertomatta, että oli lukinnut pojan kahdeksi viikoksi eristykseen ilman valoa ja mahdollisuutta ulkoiluun. Mutta Jeremiahin käytös vaikutti siltä, kuin tuo ei olisi enää välittänyt Lokista samalla tavalla.

"Hän voi kieltää sitä niin paljon kuin haluaa, tilanne oli kuitenkin aivan eri kaksi viikkoa sitten. Hän käytönnössä katsoen tunnusti minulle itse olevansa ihastunut poikaan. Hän ei varmasti tajunnut, että se oli enemmän kuin ihastumista..", Ana vastasi tarkkaillen Jeremiahia. "Hän sanoi tuntevansa omistushalua Alexanderista. Minusta se on aika lähellä rakkaudentunnustusta."

”Minä en usko, että tämä tilanne on kokonaan ohitettu. Leimaantuminen ei katkea tai katoa tuosta noin vain. Pojat olivat kuitenkin jo niin pitkällä, että mustasukkaisuus alkoi olemaan ylitsepääsemätöntä. Se saattaa hyvinkin äynnistyä uudelleen jonkin ajan kuluttua”, Joshua sanoi. Hän ei suostunut uskomaan, että homma oli tällä taputeltu. Muutoinhan vampyyrit tekisivät tätä jatkuvasti huomatessaan itsessään leimaantumisen oireita. Joshua ei olisi uskonut tätä, mutta hän olisi puhunut juuri nyt oikein mieluusti Veden kanssa, joka oli varsinainen leimaantumisen asiantuntija, vaikka hän ei yleensä hinkunut päästä ritareiden seuraan. ”Muistatko miten Jeremiah reagoi Lokin herättelyyn? Me saimme puhua ummet ja lammet ja todennäköisesti olisimme saaneet räjäyttää koko huoneen, emmekä silloinkaan olisi saaneet minkäänlaista vastakaikua. Lokiin Jeremiah reagoi ensimmäisellä kerralla.”

Jeremiah käänsi katseensa Lokiin ja ryhtyi tutkailemaan miehen kasvoja, aivan kuin olisi yrittänyt etsiä niiltä selitystä leimaantumiseen tai tähän kaikkeen muuhun. Hän ei voinut kuvitellakkaan, että olisi leimaantunut mieheen. He olivat kyllä kerran päätyneet naimaan Lokin kanssa, sillä kujalla missä Heavenin agentti oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Mutta se oli ainoa kerta ja silloinkaan hän ei ollut oma itsensä. Hänen oli täytynyt mennä sekaisin kuolleesta verestä. Dezin kanssa hän oli vihannut jokaista kertaa aivan yhtä paljon.
Olikohan kaksi viikkoa unta palloon ollut sittenkin hieman liian vähän. Kolmas viikko saattaisi pyyhkiä tämänkin keskustelun hänen päästään.
”Tämä kuulostaa aivan uskomattomalta”, Jeremiah totesi puuskahtaen. Hän kääntyi takaisin Anaclaudian ja Joshuan puoleen, rojahtaen tuolin selkänojaa vasten. Vieläkään hän ei kuitenkaan irrottanut kätensä otetta Lokista. Vaan jatkoi tuon rystysten silittelyä. ”Ette siis kuitenkaan voi olla varmoja, että jotain tällaista leimaantumista olisi tapahtunut? Niinhän sinä juuri sanoit.”

Anan teki mieli tarttua lähimpään tuoliin ja viskata sillä päin naamaa, Jeremiahin yhä kieltäessä leimaantumisen mahdollisuuden.
"Jeremiah, ymmärrän että sitä voi olla vaikea uskoa ja sulattaa, mutta olen varma että leimaantuminen oli alkanut. Et varmasti muista sitä itse, mutta olit sairaalloisen mustasukkainen Alexanderista, siihen pisteeseen asti että kun hän lähti toisen matkaan, sinä murruit.", Ana yritti vielä rauhallisesti saada tuota tajuamaan, että näin tosiaan oli. Jostain syystä hän vain hermostui kovin helposti tänään. Johtuiko se raskaudesta? Ana painoi toisen käden vatsalleen, pitäen huomionsa edelleen kuitenkin Jeremiahissa. "Ja nytkin sinä pidät poikaa kädestä kiinni etkä päästä irti, vaikka sinua kuulostaa inhottavan ajatus mieheen leimautumisesta.", Ana sanoi sanat ehkä hieman kärkkäämmin, kuin oli aikonut. Mikä ihme häntä oikein ärsytti?

"Minä menetän pian malttini, cariño, enkä tiedä miksi. Haluan viskata häntä tuolilla naamaan. Luuletko että hän pahastuisi siitä? Olenko muistanut syödä tänään?", Ana yritti ohjata itseään rauhoittumaan puhumalla Joshualle. Mies saisi varmasti hänet jollain konstilla rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Jeremiah kurtisti kulmiaan Anaclaudian sanoille. Hän ei pitänyt lainkaan siitä, että nainen yritti saada hänet vakuuttumaan asiasta, jota hän ei pitänyt lainkaan mahdollisena tai edes muistanut, vaikka niin olisi tapahtunut. Hän laski katseensa käteensä, joka piteli edelleen kiinni Lokin kädestä. Vaistomainen reaktio oli päästää irti ja todistaa Anaclaudian sanat vääriksi. Se tuntui kuitenkin julmalta Lokia kohtaa. Mies oli täysin pihalla tapahtumista, joten ei ollut reilua, että tuo tuntisi olonsa vielä hyljeksityksi. Varsinkaan kun tuo ei ymmärtänyt tilanteesta mitään. Todennäköisesti tuolla ei ollut hajuakaan siitä mistä he puhuivat.
”Okei. Voihan olla, että minä olin leimaantumassa. Se on kuitenkin ohi nyt. Aivoihini tuli vika, joka korjasi tilanteen. Aamen”, Jeremiah totesi. Hän ei halunnut ruveta väittelemään Anaclaudian kanssa aasiasta, kun luultavasti heistä kumpikaan ei antaisi asiassa periksi. Hän ei halunnut uskoa, että hänelle oli ollut vähällä käydä niin. Hän oli ollut ystävällinen Lokille, koska oli luvannut Anaclaudialle vahtivansa tuota ja pitävänsä tuosta huolta. Siinä kaikki. Lisäksi hän oli tuntenut pientä sympatiaa miestä kohtaan. Siinä se oli sitten ollutkin.

”Rauhoitu aurana. Se johtuu hormooneista ja voi hyvinkin olla, että olet taas nälkäinen. Kun saamme tilanteen hoidettua, minä ravitsen sinua.” Joshua ujutti vai vihkaa kätensä pöydän alle etsien Anaclaudian käden omaansa, rauhoitellakseen tuota. ”Vai pitääkö minun taas alkaa puhua sopimattomia sinun polvitaipeistasi, että saat muuta ajateltavaa?”

"Jeremiah, mi amor, ymmärrätkö sinä ettei leimaantuminen katoa tuosta noin vain?", Ana huokaisi raskaasti ja lopen uupuneena tähän kyseiseen aiheeseen. Oli kuitenkin tärkeää että Jeremiah ymmärtäisi mitä oli tapahtunut ja mitä oli meneillään. Ana laski kätensä vatsansa päältä pöydän alle ja tarttui kiitollisena Joshuan kädestä, mutta puristi sitä lopulta melkein kaikin voimin kuullessaan miehen sanat.
"Cariño, sinä leikit hengelläsi, ja kohta minä viskaan teitä molempia tuolilla naamaan kunnes osaatte käyttäytyä.", Ana totesi hellästi, ja hellitti kätensä puristuksen tuon kädestä, yrittäen keskittyä Jeremiahiin ja tähän tilanteeseen.
"A-aaah!", Loki äännähti yllättäen, aivan kuin olisi herännyt jostain haaveistaan ja tajunnut missä oli ja mitä ympärillä tapahtui. Hän katsoi hyvin tarkkailevasti Jeremiahia ja kumartui lähemmäs toista, hieraisten nenällään toisen poskea. "Je-re. Pät..kä.", Loki hymyili hurmaavasti ja katsahti sitten Jeremiahin käteen joka silitti häntä ja piteli hänestä kiinni. Ja sitten, aivan varoittamatta, hän kumartui jälleen lähemmäs Jeremiahia ja painoi huulensa toisen huulille, kuten oli tehnyt silloin kun yritti herättää tuota. Hän kaipasi vain huomiota.

”Mistäs sinä tiedät, jos minä vaikka innostuisin tuollaisesta tuolien viskomisesta? Olen aina pitänyt hieman rajummista otteista.” Joshua piti ilmeensä vakavana, olemuksensa rauhallisena ja huomionsa Jeremiahissa. Kätensä hän kuitenkin piti Anan kädessä. ”Purista vain niin lujaa kuin haluat aurana, jos se hieman hellittäisi tuota sinun murhanhimoasi.”

Jeremiah oli jo väittämässä vastaan Anaclaudialle siitä ettei hän tuntenut olevansa mitenkään päin leimaantunut, vaikka nyt pitelikin Lokia kädestä. Hän antoi toiselle sitä tukea ja turvaa, mitä mies oli alusta asti kaivannut. Nyt todennäköisesti vielä kipeämmin, kun ei omannut muistoja kenestäkään tai mistään. Kyseinen vaalea mies onnistui kuitenkin keskeyttämään hänen puhetulvansa.
Lokin huudahtaessa yllättyneenä, Jeremiahin katse kääntyi salamana varmistamaan, ettei toisella ollut hätää. Hänen silmänsä rävähtivät yllättyneenä auki, kun toinen hieraisi nenällään toisen poskea. Hän ei välittänyt pätkääkään siitä, että hänen reaktionsa puhui täsmälleen samaa kieltä Anaclaudian kanssa. Sen sijaan hän keskittyi lämpimään tunteeseen, joka valtasi alaa hänen rintakehässään, toisen osoittaessa tunnistamisen merkkejä häntä kohtaan. Lokin nimitellessä häntä jälleen pätkäksi, hänen huulilleen muotoutui ensimmäinen lämmin hymy sen jälkeen kun oli noussut yläkerran vuoteesta.
”Niin. Muistatko sinä taas minut?” Jeremiah kysyi pehmeällä äänellä, nostaen toisen kätensä vaalean miehen poskelle.
Lokin huulien painuessa lähemmäs hänen suutaan, Jeremiah henkäisi yllättyneenä ja vastasi suudelmaan hetkeäkään epäröimättä. Hän ujutti kielensä ulos suustaan, nuolaisemaan kevyesti toisen huulia, silmien painautuessa vaistomaisesti kiinni.

”Taisin olla väärässä. Ei se leima ole kadonnut yhtään mihinkään.” Joshua seurasi poikien suudelmaa ja toivoi, ettei tilanne etenisi tästä ainakaan kovinkaan pitkälle. Hän ei halunnut joutua kahden leimaantuneen vampyyrin väliin. ”Pidetään me suu soukemmalla ja annetaan Jeremiahin tajuta tilanne rauhassa itsekseen. Leimaantuminen on helppo kieltää, mutta ruumiilleen sitä ei voi mitään.”

Loki pysyi hetken paikoillaan Jeremiahin vastatessa suudelmaan. Hän ei oikein tiennyt miten siihen piti reagoida. Aikaisemmin kun hän oli tehnyt tämän saman, toinen oli vain jatkanut uniaan, ja nyt tuo kuitenkin reagoi. Lopulta hän kuitenkin perääntyi ja kallisti päätään ja hymyili lapsekkaasti. "Je-re.", Loki toisti ja piti katseensa Jeremiahissa.

Anan kulmakarvat hipoivat kattoa hänen katsellessaan kuinka Jeremiah vaiennettiin noinkin helposti pelkällä kömpelöllä suudelmalla. Hän vilkaisi nopeasti sivusilmällään Joshuaa ennenkuin siirsi katseensa takaisin Jeremiahiin ja Lokiin. "Jos hän vielä tuonkin jälkeen kieltää sen, olen valmis takomaan sen faktan hänen päänsä sisään.", Ana puristi kättä joka häntä rauhoitti, ja odotti että tilanne olisi ohitse ja he pääsisivät jatkamaan tätä turhaa väittelyä.

”Rauhoitu aurana. Kyllä hän sen tajuaa aikanaan. Ei pusketa heitä tietentahtoen eteenpäin. Eiköhän tässä ole sattunut jo aivan riittämiin vahinkoa. Leimaantuminen ei ole pelkkää omistushalua, vaikka siinä mustasukkaisuus onkin voimakkaampaa. Voin luvata, vaikka Jeremiah olisikin muuttunut pysyvästi ja olisi kylmä ja etäinen ketä tahansa kohtaan, niin hän ei tule koskaan satuttamaan Lokia. Ei millään tavalla. Jos prosessi pääsee rauhassa loppuun asti, kukaan ei pidä Lokista parempaa huolta kuin Jeremiah. Leimaantuminen ei ole myöskään pelkkä voimistunut sukupuolivietti. Hän ei tule tekemään mitään ilman Lokin suostumusta, joten sitäkin on turha pelätä. Voit päästää heidät jatkossa suihkuuun yhdessä, jos he haluavat.”
Joshua puristi Anan kättä hieman tiukemmin, jotta naiselle tulisi edes jonkinlainen tunne hänen läsnäolostaan. Vaikka tuo todennäköisesti mietti parhaillaan kuinka kovaa uskaltaisi lyödä ennen kuin tuoli tai Jeremiahin kallo halkeaisi.

Jeremiah antoi Lokin vetäytyä suudelmasta omaan tahtiinsa. Hän avasi silmänsä, tuntien pientä, surullista puristusta rinnassaan. Hän ei olisi halunnut Lokin perääntyvän, mutta ei alkanut vaatimaan tuota takaisin. Jeremiahin katse hakeutui Lokin iloisesti tuikkiviin silmiin. Mies oli tosiaan kuin lapsi.
Jeremiah sipaisi jälleen hellästi Lokin hiuksia ja silitti tuon poskea. ”Niin. Jere. Tai pätkä. Jere käy ihan hyvin.”

"Minä tiedän kyllä, mitä leimaantuminen tarkoittaa, cariño. Sinun on turha luennoida siitä minulle kuin sata vuotiaalle lapselle.", Ana totesi rauhalliseen sävyyn seuratessaan poikia. Hän ei kuitenkaan pitänyt siitä alkuunkaan, että Jeremiah oli muuttunut. Hän halusi tietää millä tavalla ja miten tuo käyttäytyisi, kun heitä ei enää valvottu. Analla oli noussut jonkinlainen äidinvaisto Lokia kohtaan, ja tuo halusi varmistaa että poika tosiaan pysyisi turvassa. "Minä vaadin sinun pääsi vadille jos jotain sattuu heidän välillään, cariño.", Anan ääni oli edelleen rauhallinen, mutta siinä viivähti silti varoittava sävy. Mikään ei tainnut olla pelottavampaa kuin lastaan suojeleva äiti.

Loki ojensi kättään ja kosketti varovasti Jeremiahin poskea, hymyillessään edelleen. Hän nyökkäsi toisen sanoille ja ryhtyi sitten osoittamaan itseään. "A..lex..an..der.", Sillä nimellä Ana ja Joshua olivat häntä kutsuneet, joten hän oletti sen olevan hänen nimensä. Sen lausuminen kuitenkin vaati paljon ponnisteluja sen pituuden vuoksi. Ja muutamaan otteeseen pojan ilme oli oikein tuskastunut hänen pakoittaessaan jotain tavua ulos. Lopputulos oli kuitenkin ymmärrettävissä, ja sai Lokin hymyilemään.

”Mistä sinä et nyt vaatisi minun päätäni vadille kultaseni.” Joshua ei voinut olla hymähtämättä Anan mieleen. Tuntui hieman siltä, että joka päivä yhä useampi asia oli hänen vastuullaan tai vikansa. Mutta hän oli valmis antamaan paljon anteeksi naiselle, jonka päätä raskaushormoonit sekoittivat.
Hänen kätensä irtosi naisen kädestä ja lipui lähes huomaamatta hieromaan tuon alaselkää laajoin, pyörivin liikkein. Jeremiah ja Loki olivat niin keskittyneitä toisiinsa, että he tuskin huomaisivat mitään, mitä pöydän toisella puolella tapahtui.

”Hyvä. Juuri niin. Minä olen Jeremiah ja sinä olet Alexander”, Jeremiah kannusti Lokia. Hän päätyi nojautumaan eteenpäin ja antamaan toiselle pienen pusun poskelle palkinnoksi oikein lausutusta nimestä. Hän antoi kuitenkin huultensa vain hipaista toisen vaaleaa ihoa ennen kuin perääntyi takaisin omalle paikalleen. Huomaamattaan Jeremiah oli kääntynyt täysin Lokia vasten niin, että Anaclaudia ja Joshua saattoivat tarkastella ainoastaan hänen sivuprofiiliaan. ”Voimme kutsua sinua Alexiksi, jos se on helpompaa. Alex. Miltä se kuulostaa?”

"Olen varmasti rasittava. Mutta ajattele positiivisesti, enää vuosi jäljellä.", Ana totesi sarkastisen iloisella äänellä. Hän värähti hieman Joshuan irroittaessa kätensä siirtääkseen sen alaselälle. Hän olisi paljon mielummin ollut tekemässä jotain muuta, kuin keskustelemassa Jeremiahin aivotoiminnasta ja puuttumista tiedoista. Hänellä oli omiakin töitä, vaikka nyt olikin mennossa hieman rauhallisempi aika. Hän harkitsi kuitenkin edelleen vakavasti Anubiksen kaappaamista sisältä päin.

"A-lex.", Sana oli hieman helpompi lausua, ja poikaa kannusti jokainen pieni hellyydenosoitus. Hän halusi tehdä parhaansa jotta saisi niitä enemmänkin. "Jere.", Loki osoitti tällä kertaa ensin Jeremiahia, ja sitten taas itseään. "Alex.", Hän toisti innokkaana ja paljon sujuvammin kuin aikaisemmin. Ilmeisesti puhuminen helpottui mitä enemmän sitä teki, ja sanatkin alkoivat saamaan merkityksiään takaisin.

”Njääh. Pidän sinusta äksyilystäsi huolimatta. En minä muuten käyttäisi niin paljon aikaa sinun houkuttelemiseksesi sänkyyn”, Joshua sanoi alkaen piirellä koukeroisia kuvioita Anaclaudian alaselkään. ”Jos minä keksin pojille jotain tekemistä siksi aikaa, kun sinä rupeat pomoilemaan. Sormesi syyhyävät päästä näppäimistön ääreen. Sitä ennen minun pitää varmaan ruokkia sinut.”

”Hyvä Alex. Juuri näin”, Jeremiah kehui hymyillen Lokin tapaillessa heidän nimiensä lyhenteitä. Loki ymmärsi ilmeisesti suurimman osan heidän puheestaan tai oli ainakin nopea oppimaan asioita uudelleen.
”Odotelkaas te pojat hetki tässä niin lähdetään hakemaan sinulle Jeremiah kunnollisia vaatteita teidän kämpältänne. Tiedä vaikka Lokin muisti palautuisi hieman, jos hän pääsee käymään tutussa ympäristössä”, Joshua sanoi. ”Sinun kanssasi me pyörähdämme tässä välissä tuolla makuuhuoneessa. Eihän se käy, että rupeat rähisemään viattomille jengiläisille.”
Joshua lähti astelemaan muitta mutkitta Anan edellä tuon makuuhuoneeseen.
Jeremiah vilkaisi kerran Joshuan perään, vain kiinnittääkseen huomionsa takaisin Lokiin. ”Kuulitko? Lähdetään kohta käymään kotona”, Jeremiah kysyi kuin lapselta, tunnustellen miltä sanat kuulostaisivat Lokin korvissa.

"Lakkaa lukemasta ajatuksiani, cariño. Sitä paitsi, innostut turhaan jos kuvittelet saavasi mitään vastinetta ruokkimisestani.", Ana vilkaisi sivusilmällään Joshuaa, aavistellen tuon haluaan tehdä muutakin kuin vain ruokkia hänet. Hän siirsi huomionsa takaisin Jeremiahiin, joka yritti opettaa Lokia uudestaan puhumaan. Hän suoristautui vasta, kun Joshua totesi että he lähtisivät hetken päästä kämpille ja käänsi katseensa toiseen. Mitä ihmettä nyt tapahtui. Seuraavaksi hän saikin jo telepaattisen viestin ja pyöräytti silmiään Joshualle joka suuntasi hänen makuuhuoneeseensa kuin se olisi ollut myös tuon. Ana ei voinut olla murisematta toisen mieleen vastauksena. Hän kuitenkin nousi tuoliltaan ja seurasi perässä kiltisti, hampaat kutisten.

"Ko..ti?", Loki kallisti päätään ja kurtisti kulmiaan sanalle. Jostain syystä sana ei kuulostanut mukavalta. Se sai hänessä jonkinlaisen omituisen tunteen aikaiseksi, jota hän ei kuitenkaan voinut nimetä. Hän näytti miettivän tarkkaan sanaa ja sen merkitystä, yrittäen yhdistää tuota tunnetta johonkin sanaan jonka olisi kuullut. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja hän turhautui, ja käänsi surkeat kasvonsa kohti Jeremiahia. "Mi..kä?", Hän painoi kättä rinnalleen ja yritti kysyä, mikä se tunne oli joka siellä puristi.

”En minä lue sinun ajatuksiasi. Olet vain istunut paikallasi tekemättä mitään sen verran kauan, että alat ärtyä. Se on yleensä merkki siitä, että sinut on parempi päästää töihin”, Joshua vastasi tyynesti kävellessään Anan huoneeseen. ”Enkä minä odota mitään aurana. Ei minun päässäni pyöri pelkästään seksi, vaikka annankin aika-ajoin ymmärtääkin niin. Selviän kyllä ilmankin, sillä minulle riittää vallan hyvin se, että saan ravita sinua.”
Makuuhuoneessa Joshua sulki nopeasti oven heidän perässään, eikä aikaillut vetäessään Anan itseään vasten. Kyllähän hän olisi voinut viedä tämän paljon pidemmällekkin, mutta hän oli luvannut antaa tuolle jo työrauhan. Hän voisi hyvin yrittää uudelleen sitten kun aurinko nousisi ja jengin alueella hiljenisi.
Hän ei voinut kuitenkaan vastustaa kiusausta suudella naista. Niinpä hän painoi huulensa alas nopeaan, mutta syvään ja nälkäiseen suudelmaan. Ennen kuin itsehillintä pettäisi pahemman kerran, hän vetäytyi irti, nojasi seinään ja paljasti kaulansa naiselle. ”Anna mennä aurana. Ota minusta.”

Jeremiah kurtisti kulmiaan nähdessään Lokin tuskaisen ilmeen. Mies muisti ilmeisesti ainakin etäisesti, jos ei aivan täysin sen mitä kotona oli tapahtunut, kun tuo oli ollut vielä ihminen.
Hän nojautui lähemmäs Lokia ja hellästi tuon sydämen päällä olevaan käteen. Hän silitti toisen rystysiä ja katsoi tuota silmiin, miettien miten muotoilisi asian uudestaan. Loki oli selvästi ihmeissään siitä, mitä tunsi, joten hänen oli selitettävä, mikä tunne oli. Ei hän voinut vain ohittaa toisen pahaaoloa. Samalla hän voisi selittää sen ettei heidän kodissaan ollut tapahtunut mitään pahaa ja se oli mukava paikka.
”Sinulla on pahoja muistoja vanhasta kodistasi. Ne satuttavat sinua tuonne”, Jeremiah sanoi painaessaan sormensa kutakuinkin toisen lyömättömän sydämen päälle. Samalla hän piteli miehen kättä toisessa kädessään. ”Se on kuitenkin vain ikävä tunne, eikä tee sinulle pahaa. Me menemme nyt paikkaan, jossa sinä ja minä olemme asuneet sen jälkeen kun minä tulin tähän kaupunkiin. Siellä ei ole tapahtunut pahoja asioita. Minä olen ollut onnellinen siellä sinun kanssasi, vaikka emme me siellä juuri muuta tehneet kuin nukkuneet yhdessä. Ymmärrätkö minua? Se on hyvä paikka, jonnne me menemme. Ei paha.”

Ana seurasi kiltisti perässä ja kääntyi Joshuaa kohden, valmiina jo upottamaan hampaansa tuon kaulaan. Miehellä vain oli muita ajatuksia, näin alkuun, kuten hän oli arvellutkin. Ana vastasi suudelmaan mielellään, vaikka olikin juuri todennut ettei Joshua tulisi saamaan mitään. Oli silti pettymys kun suudelma loppui. Hän seurasi katseellaan kuinka Joshua painoi selkänsä seinää vasten ja paljasti viettelevästi hänelle kaulansa. Jo pelkästään se sai hänen hampaansa pitenemään ja kutiamaan halusta upota ihon läpi. Hitaasti hän astui lähemmäs ja painoi kätensä joshuan leveälle rintakehälle, nousi hieman varpailleen ja painoi suudelman kaulalle, ennenkuin upotti hampaansa ihon läpi. Hän ei yhtään ihmetellyt miksi Loki oli jäänyt koukkuun Valerian vereen, sillä näin vanha veri oli erittäin hyvää. Ana ruokaili nautinnolla, puristaen paitaa kättensä alla. Veri ravitsi häntä paremmin kuin yksikään pussiveri, ja sai hänet tuntemaan itsensä jälleen tyyneksi ja rauhalliseksi. Omaksi itsekseen.
Ana kuitenkin tiesi omat rajansa ja vetäytyi irti saatuaan tarpeeksi. Hän nuolaisi haavaa ja pyyhkäisi sitten peukalollaan suupieliään. "Gracias, cariño.", Ana kuiskasi hymyillen.

"Hy..vä?", Loki toisti tarttuen tähän sanaan. Häntä rauhoitti jo pelkästään se, että Jeremiah piteli hänen kättään ja puhui rauhallisella äänellä. Se sai sen oudon tunteenkin laantumaan ja lopulta hän nyökkäsi. "Ko..ti.", Hymy palasi blondin kasvoille ja hän kumartui painamaan päänsä vasten Jeremiahin hartiaa.

Joshua voihkaisi hiljaa ja tukahtuneesti Anaclaudian ottaessa hänen suonensa. Hän sulki silmänsä ja uppoutui hetken aikaan siihen uskomattomaan hyvänolon tunteeseen, jonka nainen sai hänessä aikaan. Hän nautti suunnattomasti siitä, miten nainen käytti hänen ruumistaan itsensä ja lapsensa ravitsemiseen. Se oli huumaavaa ja päihdyttävää. Joshua olisi voinut jatkaa tätä ikuisuuksia ja viedä tämän paljon pidemmälle.
Hetki loppui kuitenkin nopeasti ja Anaclaudia vetäytyi hänestä. Nähdessään miten nainen pyyhki suupieliään, Joshuan valtasi halu tehdä sama kielellään. Hän kuitenkin pysyi paikoillaan, tasatakseen hetken aikaa tuntemuksiaan, jotka tilanne oli saanut aikaiseksi.
”Mitä tahansa sinulle”, Joshua sanoi sipaisten Anaclaudian poninhäntää. Hänen oli pakko sulkea silmänsä, saadakseen tunteensa hallintaan, sillä naisen katseleminen sa ne kiehumaan yhä uudelleen ja uudelleen yli.

Jeremiah hymyili Lokin takertuessa positiivisiin sanoihin. Hän nyökkäsi kerran sen merkiksi, että toinen oli ymmärtänyt oikein.
Kun mies nojautui eteenpäin, Jeremiah puolestaan hivutti vaistomaisesti itseään tuolilla tuota vastaan. Hän kietoi kätensä Lokin ympärille ja veti tuon entistä lähemmäs rintaansa vasten. Poskensa hän painoi Lokin päälakea vasten ja silitteli toisella kädellä miehen niskaa. Hänelle tuli lämmin ja hyvä olo tästä. ”Niin Alex. Meidän koti. Se on hyvä paikka. Ehkä sinä muistat jotain uutta kun menemme sinne.”