Rise (K-18)

”Auts!” Joshua hieroi takaraivoa siltä kohtaan, johon Anan käsi oli vain hetkeä aikaisemmin osunut. Hänen pitäisi selkeästi ruveta harkitsemaan jälleen sellaisia sieviä ujoja neitsyitä, jotka vain punastelivat, kun heiltä pyysi pusua. Lujatahtoisten ja äkkipikaisten naisten tapaileminen rupesi aina tuottamaan mustelmia ja kolotusta silloin kun sitä vähiten kaipasi. Äkkiä olisi voinut kuvitella, että Anaclaudia olisi ollut iloinen hänen paluustaan, mutta ehkä hänen pitäisi vain muuttaa vuorille nunnien kanssa.
”Ihan vain kiitoskin olisi riittänyt”, Joshua murahti kun kipu alkoi hiljalleen hellittää.

Joshua suoristautui ja vilkaisi Lokia, joka oli selvästi palaamassa tajuihinsa. Samassa hän tuli miettineeksi, missä Jeremiah mahtaisi olla. Joshua oli olettanut miehen olevan täällä Anaclaudian tarkasti vahtivan silmän alla. Tosin Anaclaudia olisi tuskin päästänyt miestä silmistään ellei ollut varma, että Jeremiah pärjäisi itsekseen, eikä saisi mitään hulluja päähän pistoja. Joten ehkä kaikki oli hyvin.
Ja ehkä vampyyrit oppisivat lentämään, maailmaan laskeutuisi rauha ja taivas muuttuisi pysyvästi vaaleanpunaiseksi.
Joshua ajatteli, että voisi käydä tervehtimässä poikaa ja tarkastaa missä kunnossa tuo oli kaiken tapahtuneen jäljiltä. Tuo tuskin ottaisi Lokia enää tuosta noin vain avosylin vastaan. Oli siis ehkä suotavampaa, että hän jäisi katsomaan missä kunnossa Loki heräisi ja katsoisi mitä vaalealla pojalla olisi ensimmäisenä mielessään.

Ana käänsi katseensa Joshuaan silmät säkenöiden salamoita tuon heittäessä kommentinsa kiitoksista.
"Gracias? ¿Quieres gracias? ¿Tiene usted alguna idea de lo preocupada que estaba !? Yo estaba preparado para nunca verte de nuevo después de ese beso y te vengo vals de vuelta en mí esperando a tirar mis brazos alrededor de ti ?!", Siitä oli vuosikausia kun Ana oli viimeksi saanut vaihteen samalla tavalla silmään ja ryhtynyt availemaan sanaista arkkuaan kotokielellään. Hän oli jättänyt kielen taakseen samalla kun oli jättänyt perheensä ja ylellisen elämän. Nyt se kuitenkin tuli sulavasti ja luontaisesti, tulisen latinon intohimolla. Ana astui Joshuan eteen suorastaan haastaen miestä katseellaan, tarttui tuota verisestä kauluksesta ja kiskaisi miehen lähemmäs itseään, painaen huulensa tuon huulia vasten.

Suudelma ei ollut aivan yhtä hellä kuin jäähyväisten aikana koettu, mutta se auttoi lievittämään hänen ahdistustaan. Hänellä oli konkreettinen todiste siitä, että Joshua tosiaankin oli hänen edessään eikä vain haave. Ana irtautui miehen huulista, selvästi rauhoittuneena. "Kelpaako tämä kiitoksesta?", Hänen katseensa viivähti vielä kertaalleen Joshuan huulissa, ennenkuin hän käänsi katseensa poikaan joka nytkähteli.
Loki yritti nousta istumaan, mutta vielä hetkeen hänen ruumiinsa ei kuunnellut käskyjä. Päässä pyöri ja maailma heitti kuperkeikkoja kiivaassa tahdissa. Kipu sai hänet värähtämään mielihyvästä. Hitaasti kädet ottivat käskyjä vastaan ja ryhtyivät tukemaan muuta ruumista Lokin noustessa ensin käsiensä varaan ja siitä hiljakseen istumaan.

Joshua kohotti vain aavistuksen toista kulmaansa Anan alkaessa selvittämään hänelle tunteitaan espanjaksi. Okei, ehkä hän oli ollut hieman liian hätäinen, mutta minkäs hän sille voi kun nainen hänen edessään sai veren kiehumaan suonissa. Ainakaan Anaclaudia ei ollut innostunut haukkumaan häntä munattomaksi kusipääksi tai ladellut uhkauksia hänen perhekalleuksiensa käsittelystä. Sitähän saattoi pitää positiivisena merkkinä.
Sitten nainen kiskaisikin häntä eteenpäin takin liepeistä ja suuteli. Joshua murahti kiitollisena avatessaan huulensa Anaclaudialle. Ei hän ollut kaivannutkaan mitään hellää ja suloista, tulinen ja temperamenttinen oli enemmän hänen makuunsa. Se kuitenkin ehti loppua ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan.
Anaclaudian kysymykselle hän vain hymyili vinosti. Nopeasti, ennen kuin nainen ehtisi vetää päätään kauemmas, hän sipaisi tuon mustia hiuksia. ”Aluksi. Voit jatkaa tuosta kun olemme kahden ja minä voin näyttää kuinka kiitollinen olen siitä, että et ole vielä kuohinut minua, vaikka selvästi haluaisitkin.” Joshua puhui matalalla kehräävällä äänellä.

Samassa Loki siirtyikin varovaisesti istumaan, mikä sai vanhan vampyyrin kääntämään huomionsa tuohon.
”Millainen olo kaveri?” Joshua kysyi kyykistyen Lokin eteen. ”Ota ihan rauhallisesti. Niskasi oli murtunut vielä muutama hetki sitten.”

Varoittava mulkaisu ammuttiin Joshuan suuntaan. Hän ei lainkaan ymmärtänyt tämän miehen toimintatapoja saati tapaa ajatella. Se saisi kuitenkin nyt odottaa. Hän harkitsi kyllä vakavasti toisen kuohimista, ihan vain jo senkin takia että Joshuan tytär oli syyllinen osaan hänen ongelmistaan ja päänsäryistään. Nyt heidän molempien huomio oli kuitenkin blondissa, joka näytti katsovan ympärilleen hölmistyneenä.
Loki ei alkuun saanut katsettaan tarkennettua mihinkään. Hän kuuli ääniä, mutta ne kuulostivat vääristyneiltä korvien vielä soidessa. Hänen niskansa ei aivan jaksanut vielä kannatella päätä, ja se retkahti taaemmas seinää vasten. Nyt hänellä oli mukava asento. Hiljalleen hänen katseensakkin rupesi tarkentumaan ja korvien tinnitys hellittämään. Hän ymmärsi mitä Joshua hänen edessään sanoi ja virnisti tuolle. "Mahtava.", Hän vastasi kysymykseen olostaan. Kipu sai hänet heräämään nopeammin ja hyrähtämään käyntiin. Hän ei aikaillut lainkaan noustessaan seinän tukemana seisomaan, vaikka hänen kroppansa valittikin sitä vastaan.
"Mis se saasta on? Meil jäi juttu kesken.", Loki katseli ympärilleen virnuillen ja tuntui vasta nyt tajuavan, ettei ollutkaan hotellissa vaan Anan palatsissa. "Eh?", Hänen näytti hölmistyneeltä eikä oikein tuntunut ymmärtävän mitä oli tekeillä.
"Ota ihan rauhallisesti, Alexander. Olet nyt kotona. Dezistä on huolehdittu."

Joshua seurasi Lokin nousemista tarkkaavaisena ja oli valmis ottamaan kopin, mikäli tuon jalat pettäisivät alta tai tasapaino ei olisi ottanut vielä asettuakseen. Loki näytti kuitenkin pysyvän pystyssä mainiosti ilman apujakin. Kai ne hullut palautuivatkin nopeammin sellaisista pikku jutuista kuin niskanikamien murtuminen.
Joshua nousi myös seisomaan pitäen blondia edelleen silmällä. ”Tulin paikalle juuri kun Dez oli onnistunut murtamaan niskasi. Onneksi hän ei keksinyt mitään muuta keinoa tehdä sinua toimintakyvyttömäksi ennen sitä. Huolehdin siitä, ettei hän enää ikinä häiritsisi meitä ja toin sinut kotiin. Jonne sinun olisi pitänyt tosin kävellä suoraan omin voimin sen jälkeen kun lähdit Valerian huoneesta, eikä lähteä tarkastamaan olisiko Dez sinulle vielä vihainen.” Joshua sanoi aavistuksen moittivaan sävyyn. Loki tuskin tajusi tehneensä mitään väärin, mutta aina kannatti yrittää, jos joku pienikin järjenhippunen rupeaisi itämään miehen päässä.

Loki siirsi katseensa Joshuaan ja siristi silmiään. "Haa? Mä en muista sanoneeni et otan käskyjä vastaan sulta.", Hän käänsi päätään ja sai sen naksahtamaan. Ah, se palautui vieläkin paikoilleen ja sai hänen ihonsa värisemään jälleen. "Tapoit sä mun saaliin?", Hitaasti hän työnsi itsensä irti seinästä ja pysyi vain vaivoin pystyssä, huomio kokonaan Joshuassa. Hän tunsi vihaa siitä että hänen hupinsa oli evätty. Vielä enemmän hän tunsi vihaa siitä, että hänen kostonsa oli otettu häneltä pois.
"Alexander, rauhoitu. Sinusta ei ollut vastusta Dezin ikäiselle.", "Älä sä kerro mulle mihin musta on ja mihin ei. Mul on Valerian verta mun suonis, mä olisin voittanu.", Loki vilkaisi vain hieman Anaa sivusilmällään. Hän ei halunnut rauhoittua, ei ainakaan vielä.
"Siitä puheen ollen. Minä ymmärsin että pojalle voi aiheutua jotain ongelmia sen veren takia?", Ana käänsi katseensa Joshuaan ja valmistautui tarttumaan blondia niskasta kiskaistakseen tuon istumaan jos tarve vaati. Toistaiseksi poika kuitenkin vain huojui paikoillaan, mutta tuon asento vakautui hiljakseen.

Joshua siristi silmiään Lokin sanoille. Tuo ei näyttänyt lainkaan muistavan mihin tilanteeseen oli päätynyt hyökättyään yksinään Dezin kimppuun. Jos hän olisi tullut sekunttejakin myöhemmin, blondi olisi hyvinkin saattanut olla kuollut.
”Minä pelastin sinun perseesi. Ei tullut mieleen, että minun olisi pitänyt kääriä se mies sinulle lahjapakettiin”, Joshua murahti tyytymättömänä. Hän muisti vasta nyt, että Lokin kanssa oli turha ruveta väittelemään. Yhtään mistään.
Niinpä Joshua kiinnitti huomionsa Anaclaudiaan tuon kysellessä Valerian veren sivuvaikutuksista. ”Nyt kun Lokilla ei ole mahdollisuuksia saada sitä enää lisää, se palaa ennen pitkään loppuun. Loki heikkenee nopeasti siihen pisteeseen missä on ollutkin ennen kuin on saanut verta. Hän saa todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin vierotusoireita, kun ei saa uutta annosta. Ne saattavat olla rankkojakin. Hänen pitäisi kuitenkin palautua normaaliksi, kun veri on kokonaan haihtunut ja viimeisetkin sivuvaikutukset hellittävät.”

"Oi! Älkää käyttäytykö ku mua ei olis! ", Loki huudahti. Hänentkatseensa sinkoili molemmissa, raivon tummentaessa hänen jäänsinisiä silmiään. Mitä vittua nämäkään kaksi tiesivät mistään? Vieroitusoireet eivät olleet pahoja, eivät ainakaan tähän asti olleet olleet.
"Johan minä sanoin, rauhoitu. Voitat itsellesi ilmaisen lipun kammioon tuolla käytöksellä.", Ana totesi kylmästi silmäillessään blondin käytöstä. Kammio oli vampyyrin kestävä huone tämän talon kellarissa, jossa Loki oli ennenkin viettänyt aikaansa rangaistuksena.
"Ana..", Loki syorastaan murisi. Hän ei lainkaan pitänyt siitä huoneesta. Se oki pimeä, sieltä ei päässyt pois. Hän tunsi itsensä aina ansaan ajetuksi eläimeksi sinne joutuessaan. "Rauhoitu niin voimne keskustella."

Joshua käänsi katseensa takaisin Lokiin, joka oli ruvennut käyttäytymään kuin ansaan ajettu eläin. Tilanne alkoi muistuttaa kovasti sitä kertaa New Yorkissa, kun hän oli paljastanut Anaclaudialle Lokin ja Valerian suhteen. Loki oli jo silloin meinannut syöksyä raiteiltaan, kunnes Jeremiah oli saanut blondin rauhoittumaan.
Siitä Joshuan mieleen tulikin...
”Missä Jeremiah muuten on?” Hän ei uskonut, että Anaclaudia olisi istunut tähän asti tyynesti paikallaan, jos toinenkin olisi lähtenyt omille teilleen etsimään Lokia. Hänen mielessään kävi, olisiko nainen lukinnut pojan siihen kammioon, josta nyt Lokia varoitti.

Loki näytti nielaisevan ja purevan hammasta yhteen rauhoittuakseen. Se oli kuitenkin vaikeaa. Jeremiahin nimen kuuleminen sai hänet säpsähtämään ja kääntämään katseensa Joshuaan. Jere.. hän ei ollut lainkaan varautunut siihen että palaisi enää jengiin, joten hän oli satuttanut toista. Pahasti.
"Nukkumassa, yläkerrassa. Antaa hänen levätä niin kauan kun haluaa.", Ana piti katseensa edelleen Lokissa, joka näytti ottavan askeleen taaemmas kuullessaan Jeremiahin olevan samassa rakennuksessa. Blondi näytti siltä että oli valnia karkaamaan vaikka lähimmän ikkunan kautta ulos.

Joshua kurtisti kulmiaan Anan vastaukselle. Nukkumassa? Luulisi vampyyrin jo heränneen tällaisen möykkään, jota he olivat pitäneet ja tulleen katsomaan mitä alhaalla tapahtui. Niinhän Jeremiah oli viimeksikin tehnyt kun he olivat Anaclaudian kanssa jututtaneet Lokia. Vaalean miehen äänen olisi pitänyt vetää mies alakertaan, jos nuo kaksi olivat leimaantumisvaiheessa. Vaikka Jeremiah olisi päättänyt mitä ennen kuin meni vuoteeseen, toisen puoliskonsa äänen kuuleminen, olisi pitänyt saada tuo heräämään.
Joshuan mielessä kävi parikin mielikuvaa siitä, mitä yläkerrasta saattaisi löytyä, osa verisiä ja osa vähän vähemmän.
Hänen oli pakko tarkastaa asia.

Joshua lähti sen enempää aikailematta juoksemaan kohti yläkertaan vieviä rappusia ja niitä pitkin ylös. Hän avasi ensimmäisen tasenteella olevan oven ja kurkisti sisään. Jeremiah ei ollut onneksi ruvennut sen ahkerammin etsimään huonetta, vaan oli kaatunut ensimmäiseen vastaan tulevaan sänkyyn.
Nyt Joshua ei rymistellyt sisään, vaan asteli varovaisesti, lähes hiipien Jeremiahin viereen. Poika näytti normaalilta, eikä ilmassa leijunut veren kuparista hajua, joten Joshua saatttoi sulkea parikin vaihtoehtoa pois mielestään. Jeremiah näytti uupuneelta, mutta levolliselta. Todennäköisesti tuo tosiaan nukkui. Joshua ei kuitenkaan ollut vieläkään tyytyväinen siihen, ettei Jeremiah ollut herännyt heidän pitämäänsä meteliin.

Loki perääntyi toisenkin askeleen siinä vaiheessa kun Joshua lähti kohti yläkertaa. Häneen iski pakonomainen tarve paeta paikalta. Hän ei voinut kohdata Jeremiahia, hän oli rikkonut toisen lähdöllään eikä hän ollut valmis kohtaamaan toista.
"Pysy paikallasi, Alexander. Sinä et ole lähdössä mihinkään.", Ana katsoi tuimasti blondia ja jännitti lihaksensa valmiina tarttumaan toiseen. Hän ei halunnut ryhtyä tappelemaan, hänen täytyi myös ajatella vauvaansa.

"Mä häivyn, Ana. Sä et voi estää mua. Mä häivyn.", Loki murisi ja perääntyi ovea kohden. Hän ei voinut jäädä.
"Sinä et lähde mihinkään. Jos ei muu auta, suljen sinut kammioon. Sitäkö sinä haluat?", Ana astui Lokin eteen. Loki näytti epäröivån, ja tuon silmistä kuvastui tarve paeta.

Joshua istahti Jeremiahin viereen vuoteelle. Poika ei reagoinut ollenkaan siihen, että sänky narahti ja liikahti kun sen päälle laskeutui lisää painoa. Kulmiaan edelleen kurtistellen Joshua kutsui Jeremiahia nimellä ja ravisteli tuota hartiasta. Ei vieläkään mitään.
Joshua huokaisi ja nousi. Hän oli nähnyt vastaavan ennenkin, eikä Jeremiah jättänyt heille muuta vaihtoehtoa kuin odotella. Jotain hyötyä siitäkin, että oli elänyt puoli ikuisuutta. Mikään ei yllättänyt enää.
Joshua palasi alakertaan Anan ja Lokin luokse. "Haluatte varmaan hyvät uutiset ensin. Jeremiah on kyllä kunnossa, mutta minulla ei ole pienintäkään käsitystä milloin hän herää."
Samassa Joshua tajusi, että hänen kannattaisi antaa tarkempi selitys sillä Ana ja Loki tuskin olivat törmänneet vastaavaan. Hän vain mietti miten voisi kuvailla tilanteen niin, että se ymmärrettäisiin. "Jeremiahin pää on päättänyt sammuttaa valot koska se on kokenut raskasta ylikuormittumista. Ilmiö on harvinainen, mutta ei tavaton. Se on vampyyrielimistön tapa käsitellä kovia kriisejä. Se muistuttaa tuhannen vuoden unta, mutta siitä voi herätä omin avuin. Ellei tila ole kestänyt liian kauaa, jolloin ruumiin kuivuessa se saattaa lipsahtaa sen puolelle."

Ana kääntyi Joshuan suuntaan miehen palatessa alakertaan ja kohotti hieman kulmiaan yllättyneenä tuon selostuksesta. Vai oli Jeremiahin tila niin huono. Noh, mies heräisi toivon mukaan siinä vaiheessa kun aivot olisivat saaneet käydä kaiken läpi rauhassa. "Ymmärrän. Ehkä näin on parasta.", Ana nyökkä pohdiskelujensa päätteeksi.

Loki tosin ei ottanut uutista aivan yhtä hyvin vastaan. Miehen silmät laajenivat järkytyksestä. Hänen mielensä takertui sanoihin 'tuhannen vuoden uni' ja 'kuivuninen'. Jere oli siis taas vaarassa, hänen takiaan. Tämä oli hänen syytään. Hänen syytään.
Minun syytäni.
Se kaikki tuntui liialta kestää, varsinkin syytökset joita hänen oma mielensä syyti. Loki tarttui päähänsä ja karjui. Hän halusi äänen lakkaavan.

Joshua nyökkäsi ja oli tyytyväinen Anan reaktioon. Tuo oli ymmärtänyt pointin. "Jep. Ja me voimme aina ehkäistä kuivumista antamalla Jeremiahille verta, jos näyttää siltä, että hän tarvitsee sitä."
Samassa Loki näytti siltä, että tämä kaikki alkoi olla hänelle liikaa. Karjunta sai Joshua kääntämään huomionsa vaaleaan mieheen. "Loki rauhoitu. Jeremiahilla ei ole mitään hätää. Voit mennä vaikka katsomaan. Hän herää vielä, kun pidämme hänestä huolta. Hänellä on paljon ajateltavaa ja nyt siihen on aikaa."
Jos tämä ei toimisi, Joshua antaisi Anan hoitaa miehen raivarit, koska hänellä ei loppujen lopuksi ollut minkäänlaista käsitystä miten blondia pitäisi käsitellä. Anaclaudialla oli huomattavasti pidempi kokemus mielipuolen kanssa. Mikäli nainen apua tarvitsisi Joshua oli valmis astumaan tuon ja Lokin väliin.

Ana näytti hätkähtävän blondin yllättävää huutoa ja kääntyi poikaa kohden. Vanhasta tottumuksesta hänen vartalonsa jännittyi ja jalat erkanivat toisistaan tukevampaan haara-asentoon. Ana oli täysin keskittynyt siihen että saisi kohtauksen lopoumaan nopeasti jos sille oli tarvetta.
Huuto kuoli lopulta Lokin kurkkuun ja hitaasti tuo laski kätensä alas.
"Hänelle on turha puhua tuossa tilassa.", Ana vilkaisi nopeasti Joshuaa ennenkuin siirsi huomionsa takaisin blondiin jonka silmät olivat nyt aivan tyhjät. Hän oli kokenut tämän ennenkin. Loki oli käyttäytynyt näin kolmesti koko sadan vuoden aikana, ja tulos oli aina yhtä rumaa jälkeä. Poika menetti kaiken järkensä tuossa tilassa.

Lokin tyhjät silmät kääntyivät puolustusasennossa seisovaan Anaan. Hän kallisti päätään aivan kuin ei olisi tiennyt kuka hänen edessään seisoi. Hän kyyristi hieman selkäänsä, valmistautuen loikkaamaan. Blondi jännirti jalkojensa lihakset ja hyökkäsi Anaa kohden. Ana astui viime hetkellä sivuun ja yhdellä nopealla ja harkitulla liikkeellä hän iski Lokin lattiaan kyynärpäätään käyttäen.
"Jäähyn paikka.", Ana mutisi ja kumartui voidakseen nostaa Lokin lattialta.
Pojalla vain oli omat ideansa. Kun Ana oli kyykyssä, Loki iski kätensä tuon kurkkuun ja ryhtyi puristamaan henkitorvea kasaan. Analle tämä oli täysi yllätys, sillä iskun olisi pitänyt lamaannuttaa Lokin keho.

Huomatessaan, että Anaclaudia ei ollut odottanut Lokin pystyvän pistämään vastaan enää. Hän astui eteenpäin ja ikivanhan vampyyrin varmuudella, sekä voimalla irrotti blondin Anaclaudian kaulasta. Saatuaan naisen irti ja siirrettyään tuon vaivihkaa turvaan selkänsä taakse, hän tarttui Lokiin niin, että sai tuon molemmat kädet lukituksi ja pojan paikoilleen. Jos Ana oli valmis käyttämään voimaa niin kyllä hänkin uskaltaisi. Vaikka Loki olisi päätynyt juomaan Valerian kuiviin, tuolla ei olisi voimia häntä vastaan.
"Oliko sinulla jotain koppia, jossa tämä poika voi rauhoittua?" Joshua kysyi pidellen pojasta kiinni raudanlujalla otteella. Hän ei halunnut edes miettiä mitä Loki voisi saada aikaan tässä mielentilassa ja vapaana. Eikä hänellä ollut hajuakaan kuinka kauan tämä tila kestäisi.

Ana oli jo tarttumassa Lokin käteen kammetakseen tuon otteenbirti itsestään, mutta Joshua ehti ensin. Ana yllättyi hieman kun mies astui heidän väliinsä kuin suojellakseen häntä. Ana ei muistanut milloin viineksi joku olisi tehnyt samoin. Tai muisti sittenkin. Sehän oli viimelsi hänen edesmennyt rakkaansa jonka lasta hän oli kantanut. Sitä ei kuitenkaan kannattanut muistella nyt.
"Kellarissa. Täällä.", Ana kähähti vastaukseksi ja nyökkäsi päätään jotta Joshua seuraisi häntä.
Loki tempoi vastaan kuin riivattu. Hän huusi ja potki ilmaa, yritti riuhtoa itseään irti Joshuan otteesta silläkin uhalla että hänen kätensä repeäisivät irti.

Joshua nyökkäsi Anaclaudialle. Kevyesti nostaen hän sai Lokin mukaansa lähtiessään kulkemaan naisen perässä kellariin. Pojan pyristely hänen käsissään oli sama kuin kärpänen olisi taistellut kissaa vastaan jäätyään kiinni. Joshua ei juurikaan välittänyt moisesta vaan keskittyi saamaan pojan kellariin ja toistaiseksi pysyvästi lukkojen taakse. Samalla hän mietti poikia hetken aikaa. Jeremiah oli vaipunut uneen, jonka jälkeen poika olisi ainakin jonkin verran eheämpi. Lokin kohtalosta hän ei osannut sanoa mitään, mutta ei se hänen silmissään hyvältä näyttänyt.
Kun Loki olisi turvallisesti lukkojen takana, Joshua kääntyi Anaclaudian puoleen. "En tiedä pitäisikö sinua ihailla vai hankkia sinulle samanlainen suljettu huone kuin tuolle", hän sanoi. Joshuan äänessä ei kuitenkaan ollut pätkääkään ivaa, lähinnä lempeää ihailua. "Moni olisi luovuttanut jo aika päiviä sitten."
Nyt kun hänellä oli aikaa, eikä Loki uhannut heidän kummankaan terveyttä, Joshua tarkasteli naista päästä varpaisiin tutkiakseen silmämääräisesti oliko tuo nyt varmasti kunnossa. Jos Joshualta olisi kysytty, Anaclaudian pitäisi olla varovaisempi ollessaan raskaana. Mutta häneltähän ei kysytty, eikä häntä olisi kuunneltu jos olisi avannut suunsa omatoimisesti. Oli siis parempi pitää mölyt mahassa.

Ana huokaisi läväyttäessään oven kiinni ja lukitessaan sen koodilla. Sen takaa alkoi heti vaimea pauke ja huuto. Saattaisi mennä parikin päivää ennenkuin blondi rauhoittuisi kunnolla.
"Luulen että pehmustettu huone alkaa kuulostamaan hyvältä. En tiedä enää, miksi edes vaivaudun. Kai minä säälin poikaa vieläkin.", Ana hieraisi kurkkuaan ja lähti suuntaamaan takaisin oleskelutilaan voidakseen istua hetkeksi alas.
Miksi hän tosiaan edes yritti vielä? Eikö olisi ollut Lokinkin kannalta parempi että tuo pääsisi kärsimyksistään? Pojan täytyi tajuta, edes alintajuntaisesti, olevansa liian rikki voidakseen enää parantua. Ana ei tiennyt mitään keinoa joka olisi saanut blondin parantumaan täysin. Se tuskin oli mahdollista.

Joshua vilkaisi vielä ovea varmistaakseen, että lukot pitäisivät Lokin oven sisäpuolella, ennen kuin lähti seuraamaan Anaclaudiaa takaisin ylös. Ovi näytti olevan paksua terästä ja lukkoja tuskin saisi millään konstilla sisältä päin rikki. Jos heillä olisi ollut enemmän aikaa, eikä yhtä hullua taakkanaan, niin hän olisi tarkastanut huoneen kunnolla ja kauttaaltaan. Nyt hän saattoi vain uskoa, että nainen osasi huolehtia omasta ja jenginsä turvallisuudesta. Tosin Ana ei tainnut tinkiä mistään, mikä liittyi hänen väkensä hyvinvointiin.
Joshua seurasi naisen perässä takaisin ylös. Samalla hän saattoi nautiskella hetken aikaa hiljaa itsekseen näkymästä ylhäällä edessä. Anaclaudia olisi mitä todennäköisimmin tyäntänyt hänet portaita alas ja lukinnut Lokin kanssa samaan tyrmään, jos olisi huomannut hänen katselevan takapuoltaan. Parempi siis pysyä hiljaa, eikä ainakaan antaa tuolle minkäänlaisia ideoita rankaisemiseen, vaikka jotkut naiset arvostivat positiivista palautetta myös peräpäästään.

”Toisaalta, mitä minä olen Lokia seurannut tuo vaikuttaa hulluudestaan huolimatta melko onnelliselta”, Joshua sanoi itsekseen mietiskellen. ”Loppujen lopuksi paljon onnellisemmalta kuin moni muu. Vai mitä luulet? Enemmänhän me saamme stressiä hänen toilailuistaan.”
Ylhäällä Joshua istuutui Anan kokouspöydän äärelle ja nosti kädet niskaalleen, tutkiskellen Anaclaudiaa päästä varpaisiin. Nainen näytti edelleen hyvinvoivalta ja virkeältä. Vaikka tuolla oli selvästi stressiä erinäisistä jengiin liittyvistä asioista, nainen ei vaikuttanut olevan niistä moksiskaan. ”Haluatko vielä kysyä jotain vai tuntuuko, että kaikki on selvää? Siis mitä tulee Valerianeen tai Jeremiahin tilanteeseen.”

"Ehkäpä hän on onnellinen, kuka tietää. Jos poika edes tietää mitä sellainen tunne tarkoittaa.", Ana totesi ottaessaan rennomman asennon tuolillaan. Hän mietti useinkin sitä, oliko Loki onnellinen vai ei. Sitähän hän ei voinut varmasti tietää, sillä vaikka Lokilta olisi kysynyt, tuo olosi vain virnistänyt ja nyökännyt. Ana kuitenkin epäili pojan tietävän kyseisen tunteen tarkoitusta.

"Eipä tule juuri nyt erikoista mieleen. Poika saa vieroitusoireita ja kärsii ne huoneessaan, tyttäresi ei enää vaivaa meitä. Eikös siinä ole kaikki tärkeimmät?", Ana hymähti hieman. Hän ei juurikaan halunnut udella enempää, mitä tuli Valerian ja Joshuan tekemään sopimukseen. Eikä hän liion kehdannut udella mieheltä liikoja tuon menneisyydestä. "Voit toki kertoa, voiko pojan oireita helpottaa, jos tiedät tavan."

Joshua supisti huuliaan ja mietti millaisia keinoja oli kokeiltu niiden muutamien kanssa, joita oli vieroitettu Valerian verestä. Monia asioita oli kokeiltu, mutta kovin moni niistä ei ollut toiminut kovinkaan suurella menestyksellä. Puhtaaseen vampyyrinvereen kun ei ollut olemassa korvaushoitoja. Ehkä olisi vain parempi, että Lokin antaisi kärsiä vieroituksestaan suljetussa, pehmustetussa huoneessa.
”Ei ole tullut vielä vastaan yhtään, joka olisi tehonnut”, Joshua sanoi kuin olisi maistellut sanojaan. ”Ihmisveri saattaa helpottaa vieroitusoireita, mutta ei poista niitä. Eikä minunkaan verestäni ole ollut juurikaan apua näissä tapauksissa. Se saattaa helpottaa pojan oloa, mutta siirtää vain väistämätöntä. Pojalle on tulossa oireita vapinasta hallusinaatioihin ja ylivilkkauteen, sekä pahaan oloon. Hänelle voisi tietysti hankkia rauhoittavia, jotka pitäisivät hänet rauhallisena mutta eivät nekään eivät varsinaisesti auta. Pojan on vain kestettävä vieroitus. Mikä on tietysti ikävää, mutta ainakaan hän ei pääse repsahtamaan uudestaan koska ei pysty mitenkään hankkimaan lisää sitä mitä haluaa.”
Joshua tarkasteli Anaclaudian ilmeitä saadakseen edes jotain vihiä siitä mitä tuo ajatteli. ”Jeremiahin kohdalla emme voi tehdä muuta kuin estää häntä kuvumasta. Jos hän kuivuu liiaksi, meidän keinomme eivät riitä herättämään häntä.”

Ana nyökytteli vaitonaisena. Loki saisi siis pysyä lukkojen takana ja pitkään. Se ei saanut häntä tuntemaan muuta kuin pientä sääliä poikaa kohtaan. Loki selviäisi kyllä. Kun mietti mistä kaikesta tuo oli jo selvinnyt, tämän pitäisi olla pikkujuttu sen kaiken rinnalla.
"Jos Jeremiah herää ennenkuin Alexander on selvinnyt, emme kerro hänelle mitään, mikä järkyttäisi hänen mieltään uudestaan. En tiedä montako hermoromahdusta kestän siltä mieheltä, ennenkuin saan itse hermoromahduksen.", Ana hymähti hieman kertoakseen että oli puoliksi vitsaillut. Hän ei ihan vähällä saanut hermoronahdusta, mutta koskaan ei tiennyt milloin viimeinen pisara tulisi, varsinkaan kun raskaushormoonit saattoivat saada kaiken tuntumaan vielä pahemmalta.

Joshua nyökytteli. Hän ymmärsi Anaclaudian näkökulman Jeremiahin suhteen. Hän kuitenkin piti epätodennäköisenä sitä, että poika heräisi aivan heti. Tuolla oli useamman ihmisiän verran käsiteltäviä asioita. Lisäksi Joshua uskoi, että ruumis ja pää yrittivät suojella poikaa leimaantumiselta. Hän tiesi tapauksia, joissa kyseinen biologinen ilmiö oli keskeytynyt kun kohteet saatettiin eroon toisistaan. Jeremiah oli kokenut järkytyksen Lokin taholta ja ruumis oli lyönyt valot kiinni suojellakseen mieltä.
”Älä kuitenkaan tuomitse Jeremiahia vielä näiden päivien perusteella. Poika on fiksu ja minun näkemykseni mukaan oikein hyvässä jamassa tilanteeseen nähden. Lisäksi hän on henkisesti vahva, kunhan saa voimavarat käyttöönsä. Olen nähnyt monien heikompienkin selviytyvän pahemmistakin lähtökohdista. Vuosisatoja jatkunut hyväksikäyttö olisi voinut saada aikaan jotain paljon pahempaakin”, Joshua sanoi siirtäen katseensa kattoon pohtiessaan Jeremiahin tilannetta. ”Poika opettelee vasta elämään omin voimin. Tähän asti hänellä on ollut vain halu. Nyt hän on saanut myös tilaisuutensa.”
Joshua käänsi katseensa Anaclaudiaan. Hänen päähänsä pälkähti ajatus siitä miten nainen olisi sopinut Egyptiin. Ulkonäön puolesta tuo olisi ollut varmasti ihailtu, mutta luonne ja taisteluntahto olisivat sopineet ennemmin sotilaalle. Eikä naissotilaita hyväksytty yleisesti edes vampyyrien keskuudessa. Paitsi tietysti Morbidaa ja Aqualitaa, jotka olivat itse Lilithin valitsemia naisritareita. Tosin jälkimmäistä ei olisi voinut pitää mitenkään päin sotilaana. Aqualitan lahjat olivat olleetkin muissa tehtävissä.