Rise (K-18)

"Parempi pitää tuo mielessäsi, sillä tulen varmasti vaatimaan kaikennäköistä vielä.", Ana virnisti hieman Joshuan sanoille ja kohotti kätensä sipaistakseen miehen poskea tuon sulkiessa silmänsä. Hän ei voinut vieläkään kuitenkaan lakata miettimästä leimaantumista. Hän tiesi millaista se oli vaikkei sitä ollut itse kokenutkaan, mikä oli onni. Hän ei myöskään halunnut kokea sitä. Se oli jo ajatuksen tasolla pelottavaa, ja vaikka se kuulostikin kauniilta, se oli tappavaa. Häntä ei enää olisi jos hän olisi ollut leimaantunut. Ana painoi toisen käden vatsalleen ja jatkoi Joshuan posken silittelyä, ajatukset taas jossain muualla kuin nykyhetkessä.

"Ko..ti.", Loki toisti ja kiehnäsi päätään Jeremiahia vasten. Hänellä oli turvallinen olo tässä, Jeremiahin otteessa. Se lämmitti häntä sisältä ja rauhoitti hänen mieltään tavalla, jota hän ei ollut vielä tuntenut. Hän nosti katseensa toiseen ja yritti pinnistää ulos huuliltaan sen kysymyksen, joka hänen päähänsä oli ilmestynyt. "Ko..ti.. pi..meä?", Hän halusi tietää oliko heidän kotinsa pimeä paikka, kuten se kammio jossa hän oli aikaansa viettänyt. Pimeys tuntui sekä pelottavalta että turvalliselta. Se eristi kaiken sisälleen, piti turvassa ja samalla piilotti pedot sisäänsä.

"Varo mitä toivot aurana. Minä saatan nimittäin toteuttaa sen", Joshua mumisi silmät edelleen ummessa. Ana ei varsinaisesti auttanut häntä tunteiden ja tuntemusten haltuun saannissa, silittelemällä hänen poskiaan. Ne rauhoittuivat, mutta jäivät kytemään hiljakseen.
Joshua tarttui silmät edelleen ummessa Anan käteen, käänsi päänsä ja painoi huulensa kämmenelle. Eikä hän voinut vastustaa kiusausta vaan nuolaisi ja näykkäisi kämmenen pehmeää ihoa. Sen jälkeen hän päästi käden irti ja käänsi tummenneen katseensa naiseen. Hän olisi voinut ottaa tuon tässä ja tuota seinää vasten, kuuntelematta minkäänlaisia vastaväitteitä. Joten nyt oli oikea aika lähettää nainen omiin töihinsä.
"Sinun on parempi mennä tai minä päädyn tekemään jotain hallitsematonta", Joshua sanoi sipaisten peukalollaan Anaclaudian leukaa.

Jeremiah painoi pehmeästi päätään Lokin kiehnäävää päätä vasten ja suukotti tuota kevyesti korvan yläpuolelle. Todellisuudessa hän olisi halunnut ottaa Lokin kunnolla syliinsä, mutta silloin hän ei olisi saanut itseään päätä pidempää miestä tällä tavalla rintaansa vasten ilman, että heitä kumpaakin olisi sattunut. Tämä sai siis kelvata.
"Ei. Se ei ole pimeä. Mutta me voisimme pimentää sen aina silloin tällöin, jos haluat." Jeremiah katsoi Lokin päälakea kulmat aavistuksen kurtussa. Ei mies ollut aiemmin välittänyt siitä miltä heidän kämppänsä oli näyttänyt.

Ana ei voinut olla hymyilemättä Joshuan sanoille. Hän tiesi miehen tekevän melkein mitä tahansa, mitä hän keksisi pyytää. Ana ei kuitenkaan halunnut käyttää tuota hyväkseen. Se ei kuulunut hänen tapoihinsa. Hän sävähti suudelmaa kämmenellään, ja näykkäys sai hänet värähtämään miellyttävällä tavalla. Kuuma nuoli lähti kämmenestä suoraan hänen jalkojensa väliin, ja Ana olisi ollut aivan yhtä valmis ottamaan toisen sisäänsä tässä ja nyt.
"Olet ehkä oikeassa, cariño. Si no nos vamos ahora, somos la fuente de varias horas.", Ana sanoi hieman kiusaten kääntyen kuitenkin ovea kohden ja avaten sen. Hän tiesi ettei ollut reilua kiusoitella, mutta Joshua teki sitä samaa koko ajan hänelle. Kosto oli suloinen.

Loki äänteli vasten Jeremiahin rintaa, yrittäen ilmaista haluaan olla pimeässä. "Pi..meä.", Hän oli oppinut nauttimaan pimeästä, toivotti sen tervetulleeksi. Vaikka siellä saattoikin vaania kaikki ne pedot jotka hän oli mielestään heittänyt. Ne odottivat hetkeä jolloin pääsisivät takaisin päivän valoon. Loki tarttui kädellään Jeremiahin rintaan ja nosti katseensa melkein epätoivoisena toiseen. Hän olisi halunnut sanoa jotain, muttei tiennyt miten muotoilla sanansa. Se tuntui turhauttavalta, kun ei pystynyt ilmaisemaan itseään. Hän halusi sanoa Jeremiahille, että piti toisesta, että tunsi itsensä turvalliseksi tuon kanssa. Ja ettei pimeys pelottanut häntä lainkaan jos vain toinen olisi hänen lähellään. Ja sekin ahdisti, ettei hän ymmärtänyt miksi tunsi näin, mutta se oli murheista pienin.

”Niin. Jos se tuntuu sinusta turvalliselta, paikan saa myös pimennettyä”, Jeremiah sanoi silitellen taas Lokin hiuksia hellin ottein. Hän olisi halunnut, että mies pystyisi kommunikoimaan normaalisti ja kertomaan tuntemuksistaan hänelle. Eihän tuo ollut ennenkään pajoa puhunut itsestään, mutta nyt tuo olisi selvästi halunnut kertoa hänelle jotain.
Oli ironista, että nyt kun Lokilla viimein oli asiaa, tuo ei kyennyt puhumaan kunnolla.
Hän katsoi toisen ahdistuneita kasvoja ja siirsi kätensä Lokin käden päälle. Samalla silitellen peukalollaan kiinni puristunutta nyrkkiä auki.

Samassa Jeremiahin päähän pälkähti ajatus. Hän ei tiennyt miten voisi sen toiselle ilmaista niin, että tuo todella ymmärtäisi. Mutta sillä tapaa Loki pystyisi kommunikoimaan hänen kanssaan lähes normaalisti.
”Loki kuulehan”, Jeremiah aloitti. ”Koska sinä et osaa kunnolla puhua. Voisit ajatella miltä sinusta tuntuu ja kertoa sen minulle sitten ajatuksien kautta. Ajattelet vain sitä miltä sinusta tuntuu ja sitten ikään kuin työnnät sen minulle. Opetan sinua, jos se ei heti onnistu. Mutta voisit kuitenkin yrittää.”

Joshua hymyili Analle. ”Etta foriocata estos cuim ignisto, aurana.”
Sen sanottuaan hän käänsi Anan lantiosta takaisin ovea kohti ja tönäisi lempeästi eteenpäin. Muutoin he eivät tosiaankaan poistuisi tästä huoneesta moneen tuntiin.
Joshua yritti keskittää ajatuksensa Anan naimisen sijaan siihen, että lähtisi pian liikenteeseen kahden muistinmenetyksestä kärsivät pikkuvampyyrin kanssa.

Loki kallisti päätään kuunnellessaan ohjeita tarkkaan. Hän nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi, ja keskittyi sitten tutkailemaan tuntemuksiaan ja sitä, miten ne voisi ilmaista sanattomasti. Hän ymmärsi ajatusten lähettämisen nyt paremmin, kun Joshua oli niitä hänelle aikaisemmin lähettänyt. Hän ajatteli turhautumisen tunnettaan ja työnsi kuvainnollisesti ajatustaan Jeremiahille, pinnistyksen ja keskittymisen paistaessa tuon kasvoilta. Hän halusi Jeremiahin ymmärtävän itseään paremmin, halusi ymmärtää itse itseään paremmin, ja Jeremiah voisi häntä auttaa siinä. Jeremiah tiesi kaikki sanat, Jeremiah voisi opettaa häntä.
Loki lähetti myös nämä sanattomat pyynnöt Jeremiahille, toivoen että tuo ymmärtäisi ilman sanojakin, että hän halusi oppia, halusi ymmärtää ja osata.

"Egost su ignisto, pella.", Ana vastasi takaisin vilkaistessaan Joshuaa olkansa yli astellessaan tuon tönäisemänä ulos huoneestaan. Hän huomasi poikien istuvan edelleen lähekkäin ja Lokin näyttävän keskittyvän johonkin hyvin ankarasti. Ana asteli muitta mutkitta omalle paikalleen.
"Mitenkäs täällä sujuu?"

Jeremiah avasi mielensä täysin levälleen, jotta hän saattoi edesauttaa Lokin ajatusten lähettämistä. Eikä mennyt kauaakaan kun hieman epävarmat mielikuvat tuntemuksista täyttivät hänen päänsä. Se muistutti hieman Lokin puhetta ja sanojen kokeilevaa lausuntaa. Taidot oli selvästi edelleen hallussa. Ne kaipaisivat vain hieman esiin houkuttelemista. Kuten puhuminen ja ajatusten lähettäminenkin oli edelleen tuon mielessä, vaikka hän oli hetkellisesti sen unohtanut. Onneksi heidän ei tarvitsisi siis aloittaa täysin alusta. Ja mitä hän saattoi mielikuvista ymmärtää, myös vaalea mies halusi oppia aivan yhtä lailla.
”Hyvä Loki”, Jeremiah sanoi hymyillen, nostaessaan kätensä miehen poskelle. ”Minä opetan sinulle kaiken. Voit tällä tavalla kertoa minulle mitä haluat tietää ja minä selitän kaiken. Opetan sinut puhumaankin uudestaan. Opetan sinulle aivan kaiken.”

Jeremiah nojautui suutelemaan Lokia suoraan suulle, aavistuksen rohkeammin kuin aikaisemmin. Hän nuolaisi huulia ja näykkäisi kevyesti, kunnes Anaclaudian palatessa veti päänsä pois.
”Hyvin. Me edistymme Alexin kanssa koko ajan”, Jeremiah sanoi, katse suoraan Lokin silmissä, vaikka puhuikin Anaclaudialle.
”Olettekos te pojat valmiita lähtemään ulos?” Jsohua kysyi kiskoessaan pitkää takkiaan päälleen. Vaate oli uusi, sillä veritahrat eivät olleet lähteneet edellisestä muuten kuin polttamalla. Se oli tosin tarkoittanut myös takin loppua.

Loki näytti innostuvan siitä että onnistui ja saamistaan kehuista. Hän nyökkäli iloisesti Jeremiahin sanoille ja lähetti tuolle telepaattisesti kuvailun tunteistaan, joita tunsi nyt. Iloa, intoa ja riemua. Hän sai Jeremiahin kehuista itsevarmuutta. Hän kuitenkin kuuli tuon taas kutsuvan itseään sillä oudolla nimellä. Loki oli valmistautumassa lähettämään näistä tuntemuksista ja kysymyksistä lisää ajatuksia, kun Jeermiah jo nojautuikin suutelemaan häntä. Loki katsoi toista silmät suurina, sillä tämä oli erilaienn suudelma kuin aiemmat. Ne olivat olleet kokeilevia ja lyhyitä, kun taas tämä tuntui saavan hänessä aikaan taas uusia tuntemuksia. Loki olisi halunnut vastata suudelmaan edes jotenkin, vaikkei tiennyt miten ja miksi, mutta sitten heidät jo keskeytettiinkin.

"Sehän on hienoa.", Ana totesi katsellessaan poikia kiinnostuneena. Hän oli selvästi keskeyttänyt jotain, eikä Jeremiah edes katsonut häntä kohden puhuessaan. "Olkaapas kiltisti ja tulkaa ajoissa kotiin.", Ana virnisti kiusoittelevasti katsoessaan pukeutuvaa Joshuaa. Oli niin sääli että mies verhosi upean kroppansa moisella turhakkeella. Hän käänsi huomionsa näyttöpaneeliinsa voidakseen käydä nyt vihdoin ja viimein töihin.

Joshua hymyili valloittavasti Analle varmistaessaan, että hänellä oli riittävästi puolustukseen tarvittavia välineitä mukanaan. Pari neljäkymmentäkaliiperista, niin tavallisena kuin solaris-mallisena, pätkä ketjua, viidakkoveitsi, pari muuta, vain hieman pienempää teräasetta, sekä pieni kokoelma heittotähtiä, joita hän oli oppinut käyttämään jo tuhansia vuosia sitten, sekä suhteellisen lyhyt pätkä ketjua. He eivät poistuisi Chaosin rajojen sisäpuolelta, mutta aina oli hyvä varautua kaikkeen, esimerkiksi Heavenin tai Hellin yllätyshyökkäykseen.
”Kyllä kulta. Mennäänhän sitten pojat”, Joshua sanoi marssiessaan talon ulko-ovea kohti, jääden kuitenkin odottelemaan kaitsettaviaan käsi ovenkahvalla.

Jeremiah sipaisi vielä nopeasti Lokin huulia peukalollaan. ”Lähdetäänhän sitten.”
Hällävaraisesti, eikä missään nimessä torjuvasti hän työnsi miehen pois sylistään ja nousi seisomaan, ojentaen sitten kätensä Lokille, jotta tuo voisi tarttua siitä kiinni.
Hän tosiaan kaipaisi toisenlaisia vaatteita. Liian isot verkkarit ja t-paita eivät tosiaankaan olleet hänen juttunsa. Hän kaipasi ylleen nahkaa, johon oli tottunut vartiointityössä, sekä hieman enemmän ihoa myötäilevää kangasta ylävartalonsa peitoksi.
Kunhan Loki olisi valmis seuraamaan, Jeremiah johdattaisi tuon ulos talosta öiseen, kosteaan yöilmaan.

Ana pyöräytti hymyillen silmiään Joshualle ja syventyi takaisin näytöllä näkyviin tietoihin. Hänellä olisi vielä kierrokset käytävänä tänä yönä, mutta sekään ei veisi niin paljon aikaa. Loppujen lopuksi hänellä oli nyt melko hyvin aikaa myös itselleen, eikä hänen tarvisi murehtia ruokailuakaan tänä iltana. Joshua oli jostain syystä päättänyt uhrata itsensä hänen henkilökohtaiseksi veripankikseen. Ana mietti koko tätä järjestelmää hetken, eikä voinut muuta kuin ihailla miestä. Hän ei kantanut tuon lasta, joten periaatteessa Joshualla ei ollut mitään velvollisuuksia myöskään huolehtia hänestä tai lapsesta. Ja silti tuo tuntui niin tekevän.

Loki tarttui Jeremiahin ojennettuun käteen ja nyökkäsi. Hän nousi seisomaan tuoliltaan ja lähti seuraamaan Jeremiahin perässä ulos. Hän vilkaisi ovella vielä taakseen ja vilkutti Analle vapaalla kädellään, ennenkuin siirsi katseensa takaisin Jeremiahin selkään. Hän halusi nähdä paikan, jota toinen kutsui heidän kodikseen. Hän halusi viettää siellä aikaa toisen kanssa.

Joshua antoi Jeremiahin jättäytyä Lokin kanssa muutaman askeleen jälkeen itsestään. Hän ei halunnut painostaa kumpaakaan poikaa läsnäolollaan, vaan tekeytyi mieluummin olemattomaksi, pitäen kuitenkin kaikki aistit hereillä ja terävinä. Sen lisäksi, että hän vahti parivaljakkoa, piti hän myös silmällä ympäristöä.
Chaosin alueella vallitsi sellainen rauha, joka oli ominaista juuri tälle päämajalle. Vampyyreja kulki siellä täällä hoitamassa omia asioitaan juuri niin kuin heidän oli määrättykin tekevän. Ne tehtiin rauhallisella tehokkuudella, joka tuntui myös olevan juuri ominaista tälle jengille. Ana oli huolehtinut johtajuudensa aikana siitä, että jokaisella oli oma tehtävänsä ja he tiesivät tarkalleen mitä tehdä. Ne, jotka huolehtivat alueen rakennus ja järjestystöistä, joita oli vielä jonkinverran, olivat Joshuan ymmärtämän mukaan vapaayöläisiä, jotka kohensivat alueen oloja vapaaehtoisesti. Järjestys ja hierarkia oli ihailtava. Joshuan ei tarvinnut edes miettiä, olisivatko täksi yöksi kentälle määrätyt siellä missä pitikin.
Ana oli tehnyt ihailtavaa työtä. Homma oli hoidossa silloinkin kun projekteja ei ollut työnalla.

Jeremiah piteli kiinni Lokin kädestä, johdatttaessaan tuota kohti rakennusta, josta oli vallannut huoneistonsa. Jonne vaalea vampyyri oli muuttanut heti perässä. Jeremiah tunsi tien hyvin, vaikka oli asunut Losissa vasta muutaman päivän. Tai siis, muutaman viikon, kuten Joshua ja Ana olivat antaneet hänen ymmärtää. Hänen muististaanhan oli poistunut useita päiviä ja pari viikkoa olivat kuluneet täysin tiedottomassa tilassa.
Jeremiah käänsi nopeasti katseensa Lokiin. ”Kerro minulle mitä haluat tietää, niin minä opetan sinua. Voimme aloittaa nyt heti, koska meidän ei ole mitään syytä viivytellä tämän asian kanssa.”

Loki katseli ympärilleen heidän kulkiessaan, nähden kaiken nyt omasta mielestään ensimmäistä kertaa. Hän yritti parhaansa mukaan painaa reittiä mieleensä jotta osaisi kulkea myös yksin tarvittaessa. Hän siirsi kuitenkin huomionsa Jeremiahiin heti kun tuo vain puhui. Hän nyökkäsi ja muotoili mielessään kysymystä, joka hänelle pälkähti ensimmäisenä; mikä oli 'Loki' ja miksi Jeremiah kutsui häntä sillä nimellä? Hän oli jo ehtinyt sopeutua nimeen Alexander, jolla Ana ja Joshua olivat häntä kutsuneet, joten tuntui hassulta että hänellä olisi vielä toinenkin nimi. Muita kysymyksiä hän voisi miettiä seuraavaksi, kunhan saisi tähän ensimmäiseen vastauksen.

Jeremiah odotti ja antoi Lokille aikaa miettiä kysymyksiään. Hän kulki eteenpäin tuttua reittiä, nauttien toisen käden kosketuksesta. Vaalealla miehellä ei tosin kauaa kestänyt ensimmäisen kanssa. Jeremiah tosin kurtisti sille kulmiaan hieman, kunnes tajusi ettei Anaclaudia yleensä edes puhunut toisesta tuon etunimellä vaan aina Alexanderina.
”'Loki' on käsittääkseni lempinimi, jonka sinä olet ottanut itsellesi. Oikea nimesi on Alexander. En tiedä sen alkuperästä sen enempää. Et koskaan kertonut minulle. Minä kuitenkin opin kanssasi kutsumaan sinua sillä nimellä vietettyäni aikaa kanssasi. Opin varmasti uudelleen kutsumaan sinua Alexiksi vähän ajan päästä.” Jeremiah yritti selittää tilannetta parhaansa mukaan, mutta ei ollut aivan oliko onnistunut siinä.

Loki kallisti hieman päätään selitykselle. Jostain syystä nimi tuntui tutulta, mutta hän ei tiennyt miksi. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä. Jos se kerta oli jokin lempinimi, hänen puolestaan Jeremiah saisi kutsua häntä sillä nimellä, jos tuo haluaisi. Hän vain oli kaivannut tietoa siitä, miksi hänellä oli sellainenkin. Seuraavaksi hän ryhtyi miettimään uutta kysymystä. Hän tiesi nyt oman nimensä ja lempinimensä, mutta se ei silti kertonut hänelle kuka hän oli, ja jollain tasolla hän myös ymmärsi ettei se ollut aivan normaalia. muut tuntuivat tietävän hänestä enemmän, ja tunsivat itsensäkkin hyvin, joten miksi hän ei tuntenut? Mikä hänessä oli erilaista kuin muissa?
"Mikä minussa on vikana?" oli kysymys jonka hän onnistui muotoilemaan mielessään ja lähettämään Jeremiahille. Jokaisella yrityksellä lähettäminen oli helpompaa, samoin kuin kysymysten muotoileminen.

Lokin seuraavan kysymyksen kohdalla, hän seisahtui nopeasti ja kääntyi miestä päin. Hän vei kätensä tuon kasvoijen molemmin puolin, pakottaen toisen katsomaan itseään suoraan silmiin. Jeremiahin ilme oli totinen ja tuima. Hän ei halunnut Lokin ajattelevan, että tuossa itsessään oli jotain vikana tai että tuo olisi jollain tavalla pilalla.
Jeremiahin äkkinäinen seisahtuminen sai myös Joshuan pysähtymään, vaikka tuo ei kääntynyt katsomaan heitä päinkään vaan piti silmänsä edessä päin, katselemassa jonnekkin kauas.
Jeremiah ei olisi tosin välittänyt juuri nyt, vaikka vanha vampyyri olisi tullut heidän viereensä seisomaan ja tuijottammaan. Hänen ajatuksensa olivat jossain paljon tärkeämässä, kuin Joshuassa.

”Lo... Alex, haluan sinun tietävän, että minun silmissäni sinussa ei ole yhtään mitään vikaa. Pidän sinusta juuri sellaisena kuin olet”, Jeremiah sanoi vakavana. ”Minä tiedän sinusta hyvin vähän, mutta mitä ilmeisemminkin sinullakaan ei ole ollut kovin helppo elämä. Kuten ei minullakaan. Mutta meistä kumpikaan ei ole pilalla. Olemme vain kokeneet kovempia kuin moni muu. Joten, ole kiltti, älä ajattele, että sinussa on jotain vikaa. Se tekee minut surulliseksi, koska minä en näe asioita niin.”
Jeremiah siveli tällä kertaa kummallakin peukalollaan kapeita kasvoja, omat kasvot edelleen peruslukemilla. ”Mitä tulee muistinmenetykseesi. Siihenkään minä en osaa kunnolla vastata. Taidan olla melko surkea opettaja?”

Loki hätkähti ja jähmettyi paikoilleen Jeremiahin kääntyessä yllättäen häntä kohden ja nauliten hänen kasvonsa käsiensä väliin. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tujottaa Jeremiahin silmiin, vaikka toisen ilme saikin hänet säikähtämään. Oliko hän onnistunut suututtamaan Jeremiahin? Hänen pelkonsa kuitenkin suli Jeremiahin puhuessa. Toisen mielestä hänessä ei ollut mitään vikaa, mutta miksi hän sitten ei ollut kuin muut? Miksei hän pystynyt tuottamaan sanoja samalla tavalla, kuin Jeremiah? Hän ei kyennyt ilmaisemaan itseään mitenkään helposti, eikä se tuntunut lainkaan mukavalta.
Jeremiahin todetessa olevansa surkea opettaja, Loki hymyili ja pudisti päätään sen verran kuin toisen kädet hänen kasvoillaan antoivat myöten. "Hy..vä. Hy-vä.", Loki yritti parhaansa mukaan kehua toista, mutta kun sanat tahtoivat edelleen takertua hänen kurkkuunsa, hän nosti kätensä Jeremiahin käsien päälle ja painoi niitä tiukasti kasvojaan vasten, hymyillen toiselle lempeästi.

Ennen Lokin haparoivia kehuja, hän oli onnistunut nappaamaan miehen varsinaiset kysymykset heidän avoimesta yhteydestään. Hän ymmärsi hieman liian myöhään, mitä toinen oli kysymyksellään tarkoittanut. Siihen hän luultavasti osasi vastata.
Jeremiahin ilme suorastaan suli. Se muuttui nopeasti tuimasta lempeäksi ja hän hymili Lokille. Hänen oli noustava varpailleen ja vedettävä hieman toisen päätä alemmas, jolloin saattoi suudella otsaa vaaleiden hiusten alla. Tällaiseissa tilanteissa heidän pituuseronsa näkyi ja tuntui, mutta sillä ei ollut väliä. Jermiah aikoi siitä huolimatta oli Lokille niin hyvä tuki ja turva kuin taisi. Tämä oli kuitenkin enemmän puhdasta tarvetta kuin halua. Toisen ollessa heikko ja hukassa, hän halusi suojella tuota.

”Sinulla on muistinmenetys”, Jeremiah sanoi laskeutuessaan takaisin jalkapöytiensä varaan. ”Sen vuoksi et osaa puhua samalla tavalla kuin me muut. Tämä ei kuitenkaan ole pysyvää. Sinä opit ja muistat koko ajan enemmän ja enemmän. Ja minä autan sinua. Niin paljon kuin osaan ja pystyn.”

Lempeä suudelma hänen otsallaan sai Lokin hymyilemään entistä hellemmin. Hän piti tälläisestä lempeydestä ja hellyydestä, jota sai nyt osakseen. Se tuntui korvaavan jotain, mitä hän ei muistanut. Se tuntui hyvittävän jonkin vääryyden, vaikka hän ei ymmärtänytkään mitä ja miksi. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä niin kauan, kun Jeremiah vain pysyi hänen vierellään näin. Ne muistot, jotka olivat kadonneet hänen päästään, saisivat hänen puolestaan pysyä pimeässä, odottamassa vaikka maailman loppuun asti.
"Kii..tos.", Loki oli valmis opettelemaan vaikka vain yhden sanan kerrallaan, tai olemaan oppimatta, kunhan vain Jeremiah jaksaisi yrittää opettaa häntä. Jo se tuntui riittävän hänelle, vaikka maailman tappiin asti. Loki kumartui rohkaistuneena lähemmäs, ja painoi huulensa Jeremiahin huulia vasten, tällä kertaa jo sulavasti. Hän matki sitä mitä toinen oli aiemmin tehnyt, eli ujutti kielensä ulos ja lipaisi toisen huulia sillä, ennenkuin vetäytyi irti toisesta. "Kii..tos, Jere."

Jeremiah yllättyi hieman Lokin kumartuessa suutelemaan häntä. Sitä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, jolloin hän ehti vastaamaan pikaiseen suudelmaan, imaisemalla nopeasti miehen kielenkärkeä. Hän ei kuitenkaan alkanut sen hyökkäävämmäksi, vaikka mieli olisi tehnyt.
”Ei mitään. Teen tämän mielelläni. Haluan, että olet onnellinen”, Jeremiah sanoi sipaisten Lokin hiuksia nopeasti.

Joshua kuunteli Jeremiahin ja Lokin keskustelua, tekeytyen mahdollisimman näkymättömäksi. Tosin poikien maailmaan ei tainnut muita vampyyreja edes mahtua tällä hetkelä. Parivaljakko näki ainoastaan toisensa. Toisaalta, parempi niin. Tilanne olisi voinut olla heidän muistinmenetystensä jäljiltä monella tapaa paljon huonompi.
Hän lähetti keskustelua samalla Analle kahdesta syystä. Jotta nainen pysyi perillä siitä, missä mentiin ja jotta tuo ei huolehtisi turhaan. Leimaantumista turvallisempaa vaihtoehtoa ei ollut olemassa, vaikka se saikin eri variaatioita sen kokevien vampyyrien mukaan.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Jeremiah tarttui uudestaan miehen käteen ja lähti johdattamaan tuota jälleen eteenpäin, kohti kotia.
”Seuraava kysymys”, hän kehotti lempeästi miestä jatkamaan kysymyksiään. He olisivat pian perillä, mutta heillä olisi vaikka ikuisuus aikaa jatkaa oppitunteja.

Loki nyökkäsi hymyillen Jeremiahille. Hän tunsi samoin. Hän halusi että myös Jeremiah olisi onnellinen, ja vaikka hän ei tiennyt kuinka tehdä sen, hän yrittäisi silti. Hän kallisti päätään miettiessään seuraavaa kysymystään. Mitä hän voisi vielä udella? Hän halusi oppia kaiken mahdollisimman nopeasti, mutta se ei tainnut olla toteutettavissa.
"Kuinka tehdä Jere onnelliseksi?" sitä hän päätti kysyä, sillä siihen hän kaipasi myös vastausta. Hän piti katseensa tiiviisti toisen selässä ja niskassa, yrittäen miettiä mitkä olisivat hänen seuraavat kysymyksensä. Niitä oli varmasti miljoona, mutta ne eivät suostuneet tulemaan esille kuin yksi kerrallaan, silloin ja tällöin, kuin itse halusivat. Juuri kun hän tunsi että oli saamassa kiinni jostain tärkeästä kysymyksestä, se lipesi hänen sormiensa ulottuvilta takaisin pimeyteen.

Jeremiah näki jo talon. He olisivat pian perillä. Muutamissa ikkunoissa oli valo. Heidän asuntonsa oli kuitenkin pimeänä, kuten saattoi olettaakin. Jeremiah olisi halunnut jäädä sinne. Jos hän joutuisi jäämään pois töistä, hän olisi yhtä hyvin voinut viettää sen kotona Lokin kanssa. He olivat viettäneet aivan liian vähän aikaa kahdestaan Jeremiahin joutuessa viettämään lähes kaiken aikansa palvelemassa jengiä. Hänen pitäisi ehdottomasti hyvittää se Lokille.
Ilmeisesti Ana kuitenkin halusi heidät omalle tukikohdalleen, jotta saattoi pitää heidät mikroskooppinsa alla.
Samassa Jeremiah kuuli Lokin seuraavan kysymyksen. Hän käänsi katseensa olkansa yli nähdäkseen toisen kasvot.
”Minulle riittää, että saan olla sinun kanssasi ja lähelläsi. Se tekee minut onnelliseksi”, Jeremiah sanoi silitellen jälleen Lokin rystysiä.

Silloin he pääsivät rakennuksen etupihalle. Ulkovalot olivat suurimmalta osin rikki. Se ei kuitenkaan vampyyrin silmiä häirinnyt. Jeremiah kiersi rakennuksen toiselle puolelle, jossa asuntojen ovet ja portaat toiseen kerrokseen sijaitsivat. Jeremiah asteli kohti portaita ja niitä ylös.
”Kohta ollaan kotona. Oletko valmis?” Vain muutama metri ja he olivat ovella. Jeremiah avasi sen ja astui sisään.

Loki hymyili Jeremiahin vastaukselle. Hän ei aivan täysin ymmärtänyt sitä, miten sellainen asia saattoi riittää, mutta toisaalta, eikai sillä olisi niinkään väliä. Tärkeintä oli että he olivat nyt yhdessä. Se tuntui hyvältä ja oikealta. Hän tarkkaili heidän ympäristöään pistäen merkille kaiken minkä pystyi, asteli portaat Jeremiahin perässä ja viimein he tulivat oikealle ovelle. Se tuntui tutulta, vaikka hän ei sitä muistanutkaan. Loki seisahtui ovelle, katsellen kuinka Jeremiah astui sisään. Häntä jännitti, sillä hän edelleen epäili 'kotia'. Odottaisiko selittämätön pelko häntä kynnyksen toisella puolen? Mutta Jeremiah astui jo sisään, joten jos siellä jokin odottaisikin, tuo olisi vaarassa. Se pelko sai Lokin kiirehtimään toisen perässä niin nopeasti, ettei hän välittänyt katsoa eteensä lainkaan, vaan ryntäsi pää kolmantena jalkana Jeremiahin perään.

Jeremiah kääntyi Lokin puoleen kynnyksellä, älähtäen saadessaan melkein kaksi metriä vapyyria päälleen kovalla vauhdilla. Jeremiah älähti heti kun tajusi menettävänsä tasapainonsa. Hän yritti parrhaansa mukaan löytää tuevaa jalansijaa, korjaamaan asentoaan, jotta pysyisi pystyssä. Se oli kuitenkin turhaa.
Hän kaatui. Hän ehti juuri ja juuri nostamaan kätensä eteen, ottaakseen edes osan painostaan niin vastaan. Ei häntä sattunut, oli vain yllättynyt.

Loki huudahti yllättyneenä kun hän törmäsi johonkin. Ja kun se jokin ei tukenutkaan hänen painoaan vaan kaatui hänen allaan, hän kaatui perässä. Kun hän viimein uskalsi kunnolla avata silmänsä ja katsoa mihin oli törmännyt, hän säikähti entistä enemmän tajutessaan törmänneensä Jeremiahiin ja kaataneensa tuon. Hän oli nelinkontin Jeremiahin yllä, ja ryhtyi hätääntyneenä ääntelemään, voidakseen pahoitella ja kysyä oliko toinen kunnossa. Hän vain ei keskittynyt lainkaan siihen, mitä suustansa päästi, joten sanat olivat pelkkiä äännähdyksiä joilla ei ollut mitään tarkoitusta. Pelko ja hätä paistoivat blondin kasvoilta hänen pelätessään satuttaneensa toista.

Jeremiah oli palautunut yhteentörmäyksestä nopeasti ja oli jo nousemassa ylös, kun kuuli jonkin ynähtelevän ja ääntelevän yllään hätääntyneenä. Hän kääntyi lattialla nopeasti kohdatakseen vain Lokin kasvot. Tuo oli ilmeisesti kaatunut myös ja tilanne oli säikäyttänyt miehen pahemman päiväisesti.
Jeremiah vetäytyi hieman, päästäkseen istumaan Lokin alla. Hän laski kätensä puolittain toisen harteille ja kaulalle, pidellen tuosta rauhoittavasti kiinni.
”Ei mitään hätää Loki. Tässä ei käynyt kuinkaan. Se oli vain pientä kompurointia. Ei ole mitään hätää. Kaikki hyvin.” Jeremiah puhui rauhallisella äänellä. Samalla hän hieroi Lokin ihoa rauhallisesti, saadakseen sanoilleen hieman enemmän painoa.
”Oletteko te kaksi kunnossa?” Joshua kysyi kynnyksellä seisoen. Hänellä ei ollut varsinaisesti tarvetta astua mukaan tilanteeseen, mutta Lokin hätääntynyt ääntelehtiminen oli saanut hänessä halun tarkastaa tilanne ennen kuin homma karkaisi käsistä.

"Ynnh..ääh.", Loki äännähti vielä kertaalleen ennenkuin Jeremiah laski kätensä hänen kaulalleen. Jo pelkkä kosketus sai hänet rauhoittumaan huomattavasti, ja sanat hoitivat lopun. Helpottunut hymy kohosi hänen kasvoilleen hänen nähdessään ettei Jeremiahilla ollut hätää. Kuullessaan Joshuan ääneen Loki kuitenkin kääntyi katsomaan miestä olkansa yli ja siristi silmiään, aivan kuin mies olisi ollut yksi niistä demoneista jotka piilottelivat pimeydessä. Kuin uhka. Jos hänen sydämensä olisi lyönyt, se olisi tällä hetkellä takonut tuhatta ja sataa. Hän oli edelleen säikähdyksestä sekaisin, vaikka Jeremiah onnistuikin rauhoittamaan häntä. Törmäys oli kuitenkin saanut hänet tuntemaan entistä suurempaa tarvetta suojella Jeremiahia, ja nyt ollessaan hieman liian kireänä tälläisestä säikähdyksestä, hän koki Joshuan jollain tapaa uhaksi. Toisen kätensä Loki kietoi Jeremiahin ympärille, vetäen lyhyemmän äkkiä itseensä kiinni, mulkoillessaan äänettömänä Joshuaa. Hän käyttäytyi vaistojensa varassa, ja vaikka hän ei sitä muistanut, hän tunsi mustasukkaisuutta Joshuaa kohtaan.