Rise (K-18)

Jeremiah rentoutui huomatessaan Lokin rauhoittuvan. Tuo oli selvästi säikähtänyt tilannetta, mutta rauhottui aste asteelta. Sehän oli ollut vain pikku vahinko. Mitään ei ollut sattunut ja heillä kummallakin oli kaikki hyvin. Tilanne olisi ohitse kun he nousisivat seisomaan.
Loki kuitenkin hätkähti Joshuaa ja samassa Jeremiah saattoi huomata olevansa suojassa käsivarsien, sekä rintakehän lomassa. Jeremiah haukkoi vaistomaisesti henkeään ja työnsi Lokia kauemmas, käsien lennähdettyä kaulalta miehen harteille hakemaan niistä parempaa otetta. Tällainen tuntui tukahduttavalta. Hän halusi nähdä mitä tapahtui, vaikka kyseessä ei ollutkaan vaaratilanne. ”Loki! Ei mitään hätää? Se on vain Joshua. Kaikki hyvin.”

Joshua kohotti kulmaansa Loki reaktiolle. Ei hän ollut odottanut tällaista kuulevansa tai näkevänsä. Hän lähetti oitis kuvan näkemästään Anan mieleen, jotta tuo näkisi miten hänen poikansa puolusti Jeremiahia. Isolta pahalta Joshualta. Johan tässä alkoi tuntemaan itsensä, siksi tietyksi hukkaseksi.
”Loki. Rauhoitu. Kaikki hyvin. En minä aio tehdä sinulle tai Jeremiahille yhtään mitään. Halusin vain nähdä, oletteko te kunnossa”, Joshua sanoi rauhallisella äänellä perääntyen puolikkaan askeleen.
”Kuulitko Loki? Ei Joshua halua meille pahaa. Ole ihan rauhassa. Minulla on kaikki hyvin”, Jeremiah yritti rauhoitella miestä, jotta tuo viimein päästäisi irti hänestä.

Loki ei tahtonut kuunnella, saati päästää Jeremiahista irti. Hän halusi perääntyä ovelta pois Joshuasta, mutta samalla hän ei halunnut peruuttaa sisälle asuntoonkaan, tietämättä millaisia demoneita siellä saattaisi piileskellä. Hän kuitenkin rauhoittui hieman, vain siksi että Jeremiah rauhoitteli häntä. Joshuan sanat olivat hänelle kuin ilmaa. Hitaasti hän irroitti otteensa Jeremiahista, ja kääntyi ympäri niin, että Jeremiah jäi turvaan hänen selkänsä taakse, samalla kun hän itse pääsi tarkkailemaan kunnolla Joshuaa. Hän kyykisteli edelleen maassa, aivan kuin valmiina loikkaamaan eteenpäin, jos Joshua tekisi yhdenkin väärän liikkeen. Hänen ajatuksensa tuntuivat olevan sekaisin. Kenties adrenaliinin vuoksi? Hänen toinen kätensä oli sivulle ojennettuna, kuin estäen Jeremiahia sekaantumasta tilanteeseen.

"Hmm. Näyttää siltä että pojan kanssa ei voi olla liian varovainen. Minusta tuntuu että hän oli paljon helpompi reagoimattomana, ja jopa entisenä itsenään. Silloin pystyin helposti arvioimaan hänen liikkeitänsä. Nyt, en osaa enää sanoa mitä hän ajattelee. Luuletko että pojat pärjäävät ilman valvontaa keskenään?", Ana yritti keskittyä töihinsä, mutta Joshuan jatkuvat raportit tekivät siitä hieman hankalampaa. Hän tosin arvosti sitä enemmän kuin kertoi, sillä hän tosiaankin halusi tietää mitä tapahtui silloinkin, kun hänen omat silmänsä välttivät. Ana oli saanut työt sisätiloissa tehtyä, ja kiersi nyt aluettaan tarkastamassa, että kaikki toimi kuten pitikin.

Jeremiah huokaisi helpotuksesta, kun Loki päästi hänestä viimein irti. Hän ajatteli miehen rauhoittuneen, mutta sai pian huomatakin olevansa toisen selän takana. Loki suojasi häntä omalla ruumiillaan, aivan kuin Joshua olisi heille suureksikin vaaraksi. Jeremiah ei voinut kuitenkaan jäädä istumaan ja antaa tilanteen vain tapahtua. Hänen täytyi saada miehen ajatukset muualle, mutta miten hn onnistuisi siinä.
Samassa idea pälkähti Jeremiahin päähän.
Hän nousi polvilleen Lokin takana, mutta ei pyrkinyt miesten valiin. Vaan nosit kätensä, apkottaakseen toisen pään kääntymään itseään kohti, painakseen suunsa tuon huulille. Jeremiah piti silmänsä auki ja seurasi katseellaan toisen reaktiota, ujuttaessaan kielensä tuon huulten välistä sisään ja hyväillessään niiden sisäpintoja.
Mikäli Loki alkaisi rentoutua, edes vähän, hän voisi viedä kätensä tuon hiuksiin ja tukistaa hellästi.
Joshua seurasi tilannetta varpaillaan, valmiina puuttumaan tapahtumiin, jos tarve vaatisi. Hän ei voinut sanoa etteikö Jeremiahin ratkaisu olisi ollut yllättävä. Hänellä ei olisi ensimmäisenä tullut mieleen, että mies lähtisi ottamaan tilannetta haltuunsa suutelemalla vaaleaa vampyyria.

Loki oli kireänä kuin viulun kieli, ja tuntiessaan käden pakottavan päätään toiseen suuntaan, hän murahti ja pisti hieman vastaan, mutta antoi päänsä lopulta kääntyä kohtaamaan Jeremiahin katseen. Ja samassa hän tunsikin jo huulet huulillaan. Se sai hänet ensin häkeltymään. Miksi ihmeessä toinen halusi osoittaa hänelle hellyyttä ja huomiota juuri nyt? Loki ei kuitenkaan voinut vastustaa suudelman tuomaa euforiaa, ja hitaasti hän antoi silmiensä lipua kiinni ja ruumiinsa rentoutua. Hän yritti vastata tähän uudenlaiseen suudelmaan imitoimalla tarkasti Jeremiahin toimia, päästäen kielensä kohtaamaan tuon kielen. Hänen ei tarvinnut hirveästi edes yrittää, sillä tuntui siltä kuin hänen kehonsa olisi tiennyt mitä teki. Loki antautui täysin Jeremiahin vietäväksi, rentoutuen hetki hetkeltä enemmän. Hän sävähti pientä tukistusta, tunsi kuinka Anan sitoma lenkki antoi periksi ja lipesi pois hänen hiuksistaan, vapauttaen suortuvat villeiksi hänen harteilleen.

Jeremiah henkäisi yllättyneenä, mutta tyytyväisenä, kun Loki vastasikin yht'äkkiä suudelmaan.
Sinivihreät silmät tahtoivat lipsua hiljalleen umpeen, kun miellyttävä tunne alkoi vallata hänen sisuksiaan suudelman edetessä. Hän halusi painua tiukemmin kiinni Lokiin, mutta ei halunnut tehdä sitä Joshuan katsellessa. Hän halusi heille rauhaa, joten oli parempi pitää pää skarppina, eikä uppoutua hetkeen. Siihen tulisi tilanteita myöhemmin.
Silti hän ei mahtanut vielä lopettaa vaan avasi toisen suuta entiestä enemmän kielellään. Perustellen sen itselleen sillä ettei halunnut ottaa riskiä, että Loki palaisi ärhentelemään Joshualle. Hän työnsi kieltään toisen kieltä vastaan, hyväillen tuon koko suuta sillä. Hän piteli edelleen kiinni Lokin hiuksista ja leuasta, jotta hänen kätensä pysyisivät paikoillaan, eivätlä lähtissi vaeltamaan.

Joshua katseli poikien puuhia heten aikaa ja tunsi olevansa tunkeilija yksityisessä hetkessä. Nyt olisi hyvä aika lähteä jollekkin hieman yksityisemmälle vartiointipaikalle. Hän voisi pitää parivaljakkoa silmällä vaikka ei olisikaan itse näkyvillä.
”Selvitetään se. Siirryn suojaisemmalle paikalle niin, että voin nähdä miten pojat pärjäävät kahdestaan.”

Loki inahti heikosti vasten Jeremiahin suuta. Hänen kätensä, joka oli aiemmin ollut ojentuneena suojelemaan Jeremiahia, tippui nyt velttona hänen sivulleen. Hän oli täysin voimaton Jeremiahin otteessa, ja vaikka häntä valtasivatkin parhaillaan aivan uudenlaiset tuntemukset, hän ei voinut vastustaa Jeremiahia. Uudet tuntemukset pelottivat häntä. Ne polttivat hänen alavatsaansa ja sytyttivät parhaillaan koko loppukehoakin tuleen. Hitaasti Loki hivutti itsensä kääntymään Jeremiahia kohden, rikkomatta heidän välistä yhteyttään hetkeksikään. Hän ryhtyi nojaamaan eteenpäin, pakottaakseen toisen nojautumaan kohti lattiaa. Lokilla ei ollut mitään hajua siitä mitä teki parhaillaan. Hänen kehonsa tuntui ottaneen vallan ja hän toimi täysin vaistojensa varassa, aikeissaan alistaa Jeremiah alleen ja.. Ja tehdä mitä? Miten hän helpottaisi tätä korventavaa tunnetta? Tätä vaistoa joka käski ottaa ja alistaa? Lokista tuntui, että hän menettäisi itsensä pian tähän suudelmaan, jos se vielä pitkittyisi. Se pelotti häntä.

Jeremiah voihkaisi täysin vaistomaisesti kun heidän suudelmansa muuttui entistä vaativammaksi ja voimakkaammaksi Lokin puolelta. Kaikki tahto lopettaa tai keskeyttää tuntui katoavan täysin hänen jäsenistään. Hänen ruumiinsa kuumeni hiljalleen, polttava tarve levisi hiljaa, mutta vääjäämättömästi kaikkialle. Muistot, joita hän ei edes tiennyt omistavans, vastaavanlisesta tilanteesta, heräilivät hiljalleen. Niissä hän painoi vaaleaa vampyyria alleen, sai tuon voihkimaan, otti tuon suuhunsa.
Jeremiah tunsi miehuutensa heräilevän hiljalleen verkkareiden kankaan kätköissä, varsinkin kun Loki lähti kääntymään häntä kohden. Se sai hänet vain voimistamaan heidän välistään yhteyttä, suutelemaan voimakkaammin ja vajoamaan alemmas, kohti lattiaa.
Jokin sai kuitenkin hänen kätensä laskeutumaan heidän väliinsä ja estämään Lokia. Työllä ja tuskalla, Jeremiah rikkoi heidän suudelmansa ja katsoi Lokia silmiin. Ovi heidän lähellään oli edelleen apposen ammollaan, mutta Joshua oli kadonnut sen kehyksistä. Jeremiahin teki mieli hymyillä, kun hän mietti mikä oli saanut Anaclaudian vahtikoiran perääntymään.
”Rauhoitutaan hieman”, Jeremiah sanoi, pidellen Lokia edelleen kiinni hiuksista. Hänen otteesa tosin heltyi hieman ja hän alkoi sen sijaan hieromaan tuon niskaa sormenpäillään. Jeremiah huomasi äänensä olevan tavattoman paksu, mikä teki siitä matalamman, sekä pehmeämmän ja se tuntui jäävän kiinni kurkkuun.

Loki olisi halunnut vastustella Jeremiahin ryhtyessä rikkomaan heidän yhteyttään ja työntäessä häntä pois. Ensimmäinen ajatus oli jatkaa, jatkaa ja alistaa tuo siitä huolimatta alleen, että se voisi hyvinkin rikkoa kaiken heidän välillään. Loki meinasikin jo kumartua eteenpäin, silmät himosta tummenneina mutta silti niistä kuvastui pelko tähän uudenlaiseen tilanteeseen ja tunteisiin. Ja nyt kun hän pysähtyi ajattelemaan koko tilannetta, pelko sai hänet perääntymään. Hän nojautui taaemmas käsiensä varassa ja istui lopulta aloilleen, tuijottaen Jeremiahia häkeltyneenä. Mitä juuri oli tapahtunut? Mikä oli tämä outo tunne, joka pakotti hänen haaroissaan? Se oli melkein kivulias, ja siirtäessään katseensa alemmas, Loki tajusi että housujen etumus pullotti tavalla, jota hän ei ollut aiemmin nähnyt. Se sai hänet äännähtämään ihmeissään, ja blondi painoi hyvin äkkiä molemmat kätensä haaroilleen, kuin pakottaakseen pullotuksen katoamaan. Se vain ei tuntunut tepsivän. Hädissään hän nosti katseensa takaisin Jeremiahiin, kuin pyytäen apua.

Lokin rauhoittuessa ja perääntyessä, Jeremiah nousi nopeasti ylös lattialta sulkemaan asunnon ulko-ovea. Joshua oli kadonnut omille teilleen, mutta se ei yksinään taannut heidän yksityisyyttään. Niinpä Jeremiah painoi oven tiiviisti kiinni ja vielä lukitsi sen ulkopuolisilta. Lokinkin olisi helppo tarvittaessa avata lukko. Jeremiahin pitäisi vain näyttää uudelleen miten se toimi, jotta mies mistaisi sen.
Lokin hätääntynyt äännähtely sai Jeremiahin ajatukset kuitenkin keskeytymään ja pään kääntymään miehen puoleen. Hän ei aluksi nähnyt mitään silminhavaittavaa hätää tai uhkaa, eikä ymmärtänyt miksi mies näytti niin tuskastuneelta. Jeremiah katsoi tarkemmin ja tajusi Lokin painavan haarojaan. Ei mennyt kauaakaan sen tajuamiseen, millaiseen tukalaan tilanteeseen mies oli joutunut. Jeremiah kun kamppaili saman vaivan kanssa itsekkin. Hän tosin peitti sen ja pysyi hiljaa, mutta Lokille tämä oli kaiken järjen vastaisesti uusi tilanne, joten hän ei vonut ohittaa sitä pelkällä olankohautuksella.

Jeremiah polvistui Lokin eteen ja tarttui kiinni tuon käsistä, tarkoituksenaan vetää ne pois kasvaneen erektion päältä.
”Lok... Alex. Tuo on aivan tavallinen ja luonnollinen reaktio”, Jeremiah sanoi silitellen ainakin toisen miehen rystysiä, vaikka ei saisi käsiä kunnolla omiinsa. ”Se tarkoittaa sitä, että pidät kosketuksestani ja suudelmani saa olosi tuntumaan hyvältä. Minullekkin käy noin. Varsinkin sinun kanssasi. Se ei ole paha taai pelottava asia. Ei ollenkaan. Se muuttuu itseasiassa koko ajan paremmaksi.”

Loki seurasi tiiviisti Jeremiahin jokaista liikettä ja odotti apua ongelmaansa. Kun toinen lopulta polvistyi hänen eteensä ja veti kädet pois haaroilta, hän olisi ollut jo valmis itkemään. Jeremiahin sanat saivat hänet kuitenkin rauhoittumaan. Ihan tavallinen ja luonnollinen reaktio? Sittenhän hänellä ei pitäisi olla mitään hätää. Hän nyökkäsi Jeremiahin jatkaessa selitystään ja näytti huojentuneelta. Häntä ei siis vaivannutkaan mikään tappava tauti tai muu omituisuus. Hän vain oli.. nauttinut Jeremiahin kosketuksesta. Hän kallisti viimeisille sanoille kuitenkin päätään. Muuttuisi paremmaksi? Miten? Tämä tila oli lähestulkoon kivulias ja vähintäänkin vaiva, joten miten se voisi olla parempi?

Loki kuitenkin nyökkäsi lopulta ja nousi ylös lattialta, katsellen ympäriinsä pimeässä asunnossa. Se näytti tutulta, vaikka musitikuvia ei ollutkaan. Siinä oli tietty nostalginen tunne. Loki oli viettänyt viimeiset kaksi viikko eristyksessä, ja hänen muistinsa oli pimentynyt viimeisen kahden päivän aikana. Nyt kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä, oli melkein ironista että silti niin moni asia tuntui tutulta. Varovasti Loki lähti ottamaan askeleita peremmälle asuntoon. Hän kurkisti jokaiseen huoneeseen ja katseli hetken ympärilleen, jännittyneenä ja valmiina pakenemaan, jos varjoista hyökkäisikin demoni. Lopulta hän päättyi makuuhuoneeseen. Se sai hänen päänsä kutisemaan sisältä, aivan kuin muistot olisivat pyrkineet esille, mutta jäivät kuitenkin jälleen aivan käden ulottumattomiin.

Jeremiah antoi Lokin nousta rauhssa ylös ja seurasi tuota vaitonaisena perässä. Toinen ei kysellyt ollenkn erektiosta, joka kasvojen ilmeestä päätellen hämmensi tuota, vaikka Jeremiahin antama selitys oli näyttänyt rauhoittavan ainakin jonkin verran. Lopulta hän antoi miehen kuitenkin tutustua paikkoihin rauhassa, eikä ryhtynyt seuraaaman tai kyselemään sen enempää.
Jeremiah suuntasi itse makuuhuoneeseen, päästäkseen eroon epämukavista, löysistä vaatteista, jotka haisivat ikävällä tavalla ummettuneelle. Hän riisui paitaa jo kävellessään makuuhuoneen seinustalla sijaitsevalle urheilukassille. Housut hän potkaisi pois jaloistaan seisoessaan laukun vieressä, ennen kuin kyykistyi tonkimaan sen sisältöä tarkemmin. Hän löysi nopesti mustan ihonmyötäisen t-paidan, sekä ne kovasti kaipaamansa nahkahousut.

Loki tarkasteli makuuhuonetta hetken aikaa ovelta käsin ennenkuin uskaltautui astumaan sisään. Jeremiahin läsnäolo huoneessa rauhoitti häntä, ja hän rohkeni ryhtyä tutkimaan paikkoja, vilkuillen samalla koko ajan Jeremiahin suuntaan, kuin varmistaakseen ettei toinen katoaisi yhtäkkiä pimeyteen. Loki astui varovasti polvellaan vuoteelle, tarkastellen sitä kuin ihmeellisintä asiaa maailmassa, ennenkuin konttasi sille kunnolla. Hän nosti yhden tyynyistä kasvojensa eteen käännellen sitä hetken ennenkuin painoi sen kasvoilleen, vetääkseen syvään henkeä. Sen tuoksu tuntui rauhoittavalta, eikä lainkaan auttanut ongelmaan joka piili edelleen hänen haaroissaan. Muisto hyökkäsi hänen mieleensä varoittamatta kuin salama. Muistossa hän makasi vuoteella ja hyväili itseään, juurikin tätä samaista tyynyä nuuskien. Se sai Lokin pudottamaan tyynyn ja perääntymään vuoteen jalkopäähän kompuroiden. Muisto oli ollut niin yllättävä, eikä hän oikein tiennyt mistä moinen kuva hänen päähänsä oli tullut, että se sai hänet säikähtämään.

Jeremiah seurasi Lokin puuhia sivusilmällä. Hän kurtisti hieman kulmiaan, miehen tutkiessa lähemmin sänkyä, jossa he olivat nukkuneet ennen muistinmenetyksiään. Jeremiah muisti tarkalleen, miltä toinen mies oli tuntunut häntä vasten. Ennen Losiin muuttoaan hän ei olisi voinut kuvitellakkaan, että se oli saattanut tuntua niin rauhoittavalta ja hyvältä. Dezin kanssa hän oli vihannut sitä, miten isoveli oli ängennyt hänen viereensä. Kun se oli ollut Loki, hän olisi halunnut miehen entistä tiukemmin kiinni itseensää.
Jeremiah kiinnitti huomionsa nopeasti takaisin housuihinsa, joita ryhtyi kiskomaan jalkoihinsa. Hän oli saanut kiskottua ne ylös, mutta nappeja hän ei ollut ehtinyt edes ajattelemaan, kun kuuli epämääräistä ääntä sängyn luota.
Jeremiah kääntyi nopeasti, nähdäkseen vain miten jokin oli jälleen säikäyttäynyt Lokin. Toinen säikkyi tavattoman helposti, mutta se ei häirinnyt Jeremiahia. Hänen ainoa ajatuksensa oli ainoastaan suojella. Hänen mielestään yksikin säikähdys oli liikaa. Lokin ei pitäisi joutua pelkäämään ollenkaan. Hän riensi, housut edelleen avonaisina miehen luokse ja suorastaan hyppäsi tuon vierelle sänkyyn. Hän kietoi käsivartensa Lokin ympärille ja veti tuon rintaansa vasten. ”Mitä se oli? Mikä sinut säikäytti?” Jeremiah kuiski sanansa toisen korvaan, painaessaan kädellään tuon päätä omaansa vasten.

Loki käänsi päänsä Jeremiahin suuntaan parhaaksi juuri kun mies veti hänet rintaansa vasten. Hän takertui Jeremiahiin kuin henkensä edestä, ja painoi päänsä tiukemmin toisen kaulaa vasten, hakien lohtua. Hän yritti muodostaa ajatuksena jonkinlaisen selityksen sille, mitä oli juuri tapahtunut, ja parhaiten se onnistui jälleen muotoilemalla tunteita niin, että toinen saattaisi ne ymmärtää.
"Kuva. Päässä. Mikä?", Loki kykeni muodostamaan yksinkertaisen kysymyksen, jonka jälkeen hän lähetti ainokaisen muistonsa Jeremiahille, samaisen joka oli hänet pelästyttänyt. Kuvan jossa hän hyväili itseään vuoteella. Mitä hän teki ja miksi? Mistä kuva oli tullut? Oliko se puuttuva muisto, vaiko jonkinlainen toive jota hän ei ymmärtänyt? Hän olisi voinut keksiä tuhat muutakin kysymystä, mutta juuri nyt hänelle oli tärkeintä että Jeremiah oli hänen lähellään ja piti hänestä kiinni.

Jeremiah piteli kiinni Lokista ja tunsi hiljaista tyytyväisyyttä, kun toinen haki turvaa hänestä tällaisessa tilanteessa. Juuri näin sen piti ollakin. Hän halusi olla toisen tukena ja turvana, silloin kun tuo sitä tarvitsi. Hän silitteli miehen hiuksia rauhoittavasti ja oli lähellä, antaen tuon takertua häneen entistä tiukemmin.
Lokin lähettämä mielikuva ja ajatukset eivät tulleet yllätyksenä, mutta niitä seeuraava vihlova kipu tuli. Jeremiah huudahti kivusta, joka löi hänet kaksinkerroin ja sai tajunnan sumentumaan hiukan. Epäselvät kuvat Lokin lähettämästä tilanteesta tulvivat esiin mielen perukoilta, mutta tällä kertaa ne olivat hänen omasta näkökulmastaan. Ne olivat kuitenkin niin hämäriä ja epäselviä, että hänen oli mahdotonta sanoa mitä silloin oli tapahtunut.
Sen lisäksi kipu teki muusta ajattelemisesta lähes mahdotonta. Hänen päänsä tuntui olevan räjähtämäisillään. Hän painoi kämmeniään ohimoilleen, jos olisi sillä tavalla saanut sen helpottamaan. Jossain vaiheessa hän tunsi jotain pehmeää kasvojaan vasten ja tajusi hämärästi kaatuneensa kyljelleen kivun vuoksi.

Jeremiahin yllättävä huuto ja kaksinkerroin taipuminen saivat Lokin perääntymään ensin hädissään. Hän luuli aiheuttaneensa kivun toiselle, vaikkei tiennytkään miten, ja se sai kyyneleet muodostumaan hänen silmiinsä. Hän äänteli hätääntyneesti, katseen sinkoillessa hurjasi nurkasta toiseen hänen etsiessään jotakuta joka auttaisi. Lopulta Jeremiah kaatui kyljelleen vuoteelle, ja yhäkään kukaan ei tullut auttamaan. Loki halusi mennä toisen luokse, tarttua tuohon samalla tavalla rauhoittavasti kuin Jeremiah oli tehnyt hänelle, mutta nyt hän pelkäsi vain satuttavansa Jeremiahia uudelleen.
Loki kompuroi itsensä ylös vuoteesta ja hakeutui lähimpään nurkkaan. Hän veti polvet rintaansa vasten ja painoi päänsä polviinsa, kietoen vielä kädet ympärilleen. Hän yritti hakeutua siihen tiedottomaan tilaan, sillä paniikissaan hän tunsi vain sen olevan ainoa asia joka saisi hänet rauhoittumaan. Lisäksi sillä tavalla hän ei voisi satuttaa Jeremiahia uudestaan. Hitaasti, maailma sumenikin hänen ympäriltään. Pimeys muuttui jälleen turvalliseksi paikaksi ja nielaisi hänet sisäänsä. Jokainen ääni tuntui tulevan jostain kaukaa vedenpinnan yläpuolelta, ja silmien katse kiinnittyi elottomasti lattiaan. Näin oli parempi.

Kipu hellitti hiljalleen, kun Jeremiah malttoi päästä irti muistoista ja mielikuvista. Se tuntui lipuvan hiljalleen pois päin, kun hän ei enää väkisin yrittänyt tonkia pääkoppaansa. Kohtaus oli vienyt hetkellisesti kaikki voimat hänen ruumistaan ja hän tunsi itsensä märäksi rätiksi lakanoilla. Hetken aikaa hän ei voinut muuta kuin maata vuoteella ja nauttia kivuttomuuden tunteesta. Luoja, että se tuntui hyvältä.
Jeremiah ei kuitenkaan tuntenut Lokia samalla sängyllä kanssaan, mikä puolestaan sai hänet nousemaan ja katsomaan ympärilleen. Hän ei uskaltanut kuitenkaan liikkua kovinkaan nopeasti tai hätäillen, ettei saisi uutta kipukohtausta, vaikka uskoikin sen liittyneen suurimmalta osin muistinmenetykseensä.

Hän äkkäsi Lokin nurkasta, kääritytyneenä oman ruumiinsa ympärille. Jeremiah tajusi säikäyttäneensä toisen varmasti pahan päiväisesti käytöksellään. Tuo ei ollut taatusti tietänyt mitä olisi pitänyt tehdä.
Jeremiah nousi varovaisesti ylös ja asteli suorinta tietä miehen luokse. Hän kietoi kätensä tuon ympärille, veti takaisin syliinsä ja alkoi silitellä tuon hiuksia. ”Ei mitään hätää. Kaikki hyvin. Se meni jo ohi. Olen kunnossa.” Hän puhui rauhallisia sanoja, tasaisella äänellä ja jatkuvalla syötöllä, saadakseen ahdistuksen laukeamaan ja Lokin rauhoittumaan.

Loki jännittyi vaistomaisesti Jeremiahin otteessa, vaikkei tehnyt elettäkään liikkuakseen. Hän halusi pysyä tiedottomuudessa, se oli paljon helpompaa, mutta Jeremiahin ääni ja rauhoittelut yrittivät vetää häntä väkisin pinnalle. Miksi hänen piti olla tälläinen? Olisi paljon helpompaa jos hän pystyisi olemaan olematta, tekeytymään näkymättömäksi, tyhjäksi kuoreksi joka hän oli ollut ennen Jeremiahin tapaamista. Tai helpompaa voisi olla myös muistaminen. Ensimmäinen muisto oli jo avattu, joten miksi hän ei saisi loppujakin esille, jos vain yrittäisi kovasti? Kuoressaan Loki pinnisti, hän yritti pakottaa itsensä muistamaan mikä sai hänet irvistämään. Oli epämukavaa yrittää muistaa, ja hänen kroppansa varoitteli häntä siitä. Jokin osa hänessä sanoi, että oli parempi unohtaa.
"Satutinko. minä. Jereä?", Sanat tulivat ulos hänen kurkustaan melko vähäisellä vaivalla. Loki katse ei kuitenkaan edelleenkään tarkentunut mihinkään. Hän puristi polviaan tiukemmin vasten rintaansa, ja yritti ujuttaa itseään kauemmas Jeremiahista. Hänen päähänsä alkoi tulvia tietoa pinnistelyjen seurauksena, mutta muistot hän jätti rauhaan. Ne muistot, joista hänen tiedostamaton osansa varoitti.

Jeremiah ei antanut Lokille tilaisuutta perääntyä sylistään, vaan piteli tuosta kiinni lujasti, mutta mahdollisimman hellästi. Hän silitteli tuon selkää ja hiuksia, pidelläkseen miestä mukana tässä maailmassa ja hänen kanssaan pimeässä huoneessa.
”Et satuttanut. Minä olen kunnossa”, Jeremiah sanoi painaen huulensa hiusten peittämälle ohimolle. ”Se kipu johtui muistinmenetyksestäni. Uskoisin niin. Muistoja palautui pintaan. Sellaisia muistoja, jotka eivät halua tulla esiin. Se aiheutti kipua päässäni, joka vei minulta toimintakyvyn hetkeksi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään hätää. Ja se ei missään nimessä ollut sinun syytäsi. Sinä et satuttanut minua.”
Varovaisesti Jeremiah vei toisen kätensä heidän väliinsä ja Loki leualle. Hän pakotti toisen pään ylemmäs, katseen itseensä ja painoi huulensa tuon huulille. Toivon mukaan hellyys ja läheisyys olisivat jälleen ratkaisu miehen herättelemiseksi tähän maailmaan. Ainakin se oli toiminut aiemmin kun tuo oli yllättäen pelästynyt Joshuaa. Jeremiah oli aivan yhtä hyökkäävä kuin aikaisemminkin. Hän nuoli toisen huulia ja pakotti tuon suuta auki päästäkseen jälleen tutustumaan sen sisäpintoihin.

Tiedot jotka hänen päähänsä soljuivat olivat lähinnä sanoja ja niiden tarkoituksia. Ympäröivä maailma tuntui edelleen ihmeelliseltä asialta. Hän halusi kuitenkin pysyä pinnan alla. Jeremiahin rauhoittavat sanat tulivat hetki hetkeltä lähempää, kun tuo kiskoi häntä väkisin kohti pintaa, jonka alle hän niin mielellään olisi jäänyt.
Loki tunsi kuinka hänen katseensa pakotettiin ylös, ja kun hän tarkensi hieman katsettaan, hän saattoi erottaa Jeremiahin kasvot omiensa edessä. Ja sitten tuo jo suutelikin häntä jälleen. Loki yritti olla vastaamatta, hän halusi rimpuilla irti ja palata kuoreensa. Hän jopa nosti toisen kätensä Jeremiahin rintaa vasten työntääkseen tuon pois läheltään. Hän kuitenkin vastasi suudelmaan, tahtomattaankin. Tuntui kuin hänen kehollaan olisi ollut kaksi mieltä, joista toinen osa yritti työntää Jeremiahia kauemmas, ja joista toinen vastasi tuon suudelmaan halukkaasti.

Jeremiah jatkoi suudelmaa hyväillen Lokin huulia kielensä kärjellä. Hän upotti molemmat kätensä vaaleiden suortuvien sekaan ja piteli kiinni, kuin olisi pelännyt toisen katoavan hänen otteestaan hetkenä minä hyvänsä.
”Sinä et satuttanut minua... Älä mene... Tarvitsen sinua täällä...” Jeremiah puhui suudelman lomasta toivoen hartaasti, että hänen sanansa ja suudelmansa saisivat Lokin vakuuttumaan kaiken olevan hyvin. Jeremiahin päänsärky oli helpottanut kokonaan, eikä siitä ollut jäljellä enää muuta kuin muisto. Hän tiesi pystyvänsä jarkossakkin välttämään sen, kunhan jättäisi päähän lukkiutuneet muistot rauhaan ja lukkojen taakse.
”Alex... Tule takaisin...”

Jeremiahin valtasi tarve. Hän halusi tuntea toisen itseään vasten ja lähellään. Tällainen istuskelu ei riittänyt. Hän tarvisti heidän vartalonsa jokaisen tuuman yhteen ja toista vasten.
Hän vei kätensä toisen ympärille ja tarttui Lokia kiinni sen käden ranteesta, joka oli painunut häntä vasten työntämään heitä erilleen. Jeremiah muisti vielä tarkkaan, kuinka vaalea mies oli eteisessä työntänyt häntä alemmas, päästäkseen hänen päälleen. Nyt hän halusi samaa. Suudelmaa hetkeksikään katkaisematta, Jeremiah yritti vetää toista ylleen, samalla kun hivutti itseään pitkälleen lattialle.

Loki inahti voimattomana vasten Jeremiahin suuta, vastaten suudelmaan nälkäisenä. Hän ei pitänyt siitä lainkaan, että hänen kehonsa toimi tällä tavalla ilman hänen lupaansa, ja nautti tästä jälleen aivan liikaa. Hän saattoi tuntea puristuksen haarojensa välissä jälleen, vaikka hän kuinka yritti kieltää itseään, vaikka hän kuinka pyristeli pysyäkseen pinnan alla. Jeremiah kuitenkin onnistui kiskomaan hänet pinnalle. Pelkät sanat jo olisivat saattaneen riittää, mutta suudelma auttoi asiaa tapahtumaan nopeammin. Lokin katse tarkentui ja niihin tuli taas eloa, eikä tuo ollut enää yhtä jännittynyt kuin hetkeä aiemmin.
Loki ei vastustellut enää siinä vaiheessa, kun Jeremiah lähti vetämään häntä ylleen. Hän asettui kättensä varaan tuon ylle, asettaen jalkansa toisen jalkojen väliin. Hän lähti toimimaan jälleen vaistonsa varassa, ja ryhtyi puskemaan erektiotaan Jeremiahia vasten, murahdellen tyytyväisenä.

Jeremiah olisi voinut huokaista puhtaasta helpotuksesta, tuntiessaan Lokin rentoutuvan itseään vasten. Hänen suulleen tuli kuitenkin muuta tekemistä, kun pidemmän vampyyrin lantio painui hänen omaansa vasten ja hän tunsi toisen erektion omaansa vasten. Hänen selkärankansa ponkaisi kaarelle. Mikä sai pään kääntymään taaksepäin lattiaa vasten, samalla kun lantio pyrki ylemmäs kohti Lokia. Jeremiah voihkaisi kovaa ja matalalta nyt kun suudelma oli rikkoutunut. Hänen vartaloaan poltti, kuin hän olisi seisonut keskellä roviota. Tämä oli tosin huomattavasti miellyttävämpää, kuin elävältä palaminen.
Lokin ruumis veti häntä mangeetin tavoin puoleensa. Eteisessä hän oli vielä pystynyt kieltäytymään, mutta nyt he olivat menneet moisten rajojen ylitse. Hän tarvitsi tätä. Hän tulisi taatusti kuolemaan, jos joku keskeyttäisi heidät nyt.
Tuntemukset eivät laantuneet, mutta Jeremiah oppi pian sietämään niitä sen verran, että pystyi etsimään toisen huulia takaisin omilleen.

Ajatukset vilistivät villisti hänen päässään. Mihin tämä johtaisi? Loki ei tiennyt, häntä pelotti mutta ruumis otti niin helposti vallan aivoista. Hän puski lantiotaan paremmin Jeremiahia vasten, hieroi heidän erektioitaan toisiaan vasten ja painoi suunsa vahvasti takaisin Jeremiahin huulille tuon ryhtyessä hamuamaan hänen omiaan takaisin. Hän otti ne ahnaasti vastaan, pakotti kielensä toisen huulien välistä sisään ja ryhtyi nälkäisenä maistelemaan tuota. Loki tunsi tärisevänsä, jännityksestä ja pelosta. Hän ei tiennyt miten pitkälle uskaltaisi mennä, tai edes sitä, miten tästä edettiin pidemmälle. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, nyt oli väliä vain sillä että hän sai Jeremiahin huulet omilleen.

Jeremiah voihkaisi tyytyväisenä saadessaan Lokin huulet takaisin omilleen. Hän avautui tuon suuta vasten ja otti miehen sisäänsä, sulkien huulensa kielen ympärille, imeäkseen sitä hetken. Samalla hänen levottomat kätensä olivat lähteneet liikkeelle, lantion puskiessa edelleen toista vasten. Itseasiassa, Jeremiah myötäili Lokin alaruumiin liikkeitä täydellisen vaistonvaraisesti omassa kehossaan syntyvien nautinnon aaltojen tahdissa. Tilanne sai hänet voihkimaan yhä uudestaan ja uudestaan. Hän halusi kuitenkin enemmän. Sitä ajatellen, hän ujutti kätensä Lokin paidan alle. Sormet tunnustelivat kovan sixpackin ääriviivoja ahnaina ja etenivät koko ajan ylemmäs. Jeremiah oli varma siitä, että oli tulossa hulluksi, jos ei sitä jo ollut.
Hän tosin kaipasi myös Lokin kosketusta. Hän halusi miehen koskettavan vartaloaan kaikkialta. Hän halusi tuntea tuon ihon, kädet, huulet, hampaat ja kaiken muukin omalla ruumiillaan ja ihollaan.
”Kosketa... Minua...” Jeremiah sai juuri ja juuri sanotuksi samalla kun ahnehti toisen huulia omillaan.