Rise (K-18)

Loki säpsähti kosketusta vatsallaan, ja kaarsi selkäänsä kuin paetakseen kosketusta. Tämä kaikki oli niin uutta ja jännittävää, ettei hän tiennyt miten suhtautua tälläiseen kosketukseen. Hänelle olisi helposti riittänyt pelkästään suuteleminen ja se, että hieroi lantiotaan Jeremiahin lantiota vasten, vaikka jokin hänen sisässään kertoikin, että se kaipasi enemmän. Hän tunsi jonkin polttelevan alavatsassaan, syvällä siellä, kerääntyvän ja kasvavan ja odottaen.
Jeremiahin sanat saivat hänet kuitenkin ymmälleen. Millä tavalla hänen pitäisi koskettaa tuota? Hänen suudelmastaan ja lantionsa liikkeistä tuli epävarmoja hänen ryhtyessään miettimään tätä. Hitaasti hän nosti toisen tärisevän kätensä irti lattiasta ja asetti sen varovaisesti Jeremiahin vatsalle, liu'uttaen kätensä lopulta hieman ylemmäs rintakehälle, matkien Jeremiahin käden liikkeitä.

Jeremiah voihkaisi kuuluvasti tuntiessaan Lokin käden ihollaan. Hän puski vartaloaan lähemmäs toisen käsiä ja tunsi katoavansa täysin tunteisiinsa. Hänen omat kätensä liukuivat ylemmäs Lokin vartalolla ja löysivät nopeasti tiukat, pyöreät nännit. Hän puristi ne sormiensa väliin ja ryhtyi hieromaan niitä. Aika ajoin hän vetäisi niitä kevyesti, haluten kuulla Lokin vaikertavan sen vuoksi.
Jeremiah alkoi olla kuitenkin pian tyytymätön asetelmaan. Loki tuntui epävarmalta ja hän halusi näyttää miehelle millaista tämä voisi parhaimmillaan olla. Hän halusi näyttää millaista todellinen nautinto oli.
Tarve sai hänet toimimaan nopeasti. Jeremiah lähti työntämään Lokia kyljen kautta selälleen, päästäkseen itse päälle ja tilanteen herraksi. Päästessään haluamalleen paikalle, hän kuitenkin painoi oman erektionsa takaisin Lokin etumusta vasten ja huulensa takaisin tuon huulille.

Pieni sähköinen kipu ampaisi suoraan nänneistä hänen haaroihinsa ja sai Lokin vaikeroimaan kuuluvasti Jeremiahin suuta vasten. Hänen oma kätensä pysähtyi siinä vaiheessa tyystin, eikä hän tiennyt miten päin olisi. Tuntui kuin koko hänen kehonsa olisi värissyt kosketuksesta. Asentoaan hänen ei tosin tarvinnut kauaa miettiä, kun Jeremiah ohjasikin hänet jo alleen. Asetelma ei ollut niin mukava, kuin hän olisi uskonut. Se sai hänet nostamaan kätensä vaistomaisesti vasten Jeremiahin rintaa, jälleen yrityksenään työntää toista pois yltään, vaikkakin hyvin heikosti. Hän ei voinut olla vastaamatta suudelmaan, tai nostamatta lantiotaan paremmin toista vasten, vaikka hän kuinka yritti sanoa itselleen että tämä oli jo liikaa. Häntä pelotti, mutta Jeremiah ei tuntunut ymmärtävän, miten paljon. Eikä Lokilla ollut voimia estää tuota. Hänen päänsä oli kuin sumussa.

Jeremiah pakotti Lokin kädet tuon pään pälle, pidellen niitä paikoillaan omalla kädellään. Nyt mies oli hänen allaan juuri niinkuin pitikin. Se oli jo yhdenlaista huumetta. Hän hieroi heidän lantioitaan verkkaisesti yhteen, kiihdyttäen kumpaakin näin pikku hiljaa yhä korkeammalle ja korkemmalle. Hänen tarkoituksensa oli saadat heidät kumpikin aivan rajalle ja anelemaan toisiltaan sitä viimeistä täyttymystä.
Jeremiah jatkoi allaan olevan miehen suutelemista vain hetken, siirtyen kuitenkin enempiä aikailematta tuon leualle. Siitä hänen huulensa, sekä kielensä kulkivat hyväilemään korvaa. Himo oli ottanut jälleen vallan hänestä, eikä hän pysynyt ihn täysin tekemisiensä tahdissa. Kroppa ehti nopeasti edelle, pään hiihtäessä vaivalloisesti perässä.
Jeremiah näykki Lokin korvaa kevyesti, lähtien lipomaan tietään siitä alaspäin kaulaa pitkin.

Loki älähti hiljaa tuntiessaan kuinka hänen kätensä lukittiin paikalleen. Se sai jonkinlaisen pakokauhun aikaan hänessä. Hän ei kuitenkaan pystynyt vastustamaan Jeremiahia. Hän vastasi edelleen suudelmiin, vaikka pelonsekaiset kyyneleet polttelivatkin jo hänen silmiään. Loki puristi silmänsä kiinni ja kaarsi selkäänsä, paremmin vasten Jeremiahia. Kun tuo siirtyi suutelemaan ja näykkimään hänen leukaansa ja siitä korvaa, Loki käänsi päätään poispäin toisesta, aivan kuin päästääkseen tuon paremmin kaulalleen, vaikka todellisuudessa hän yritti päästä tällä tavalla pakoon. Alahuultaan purren hän aikoi kestää sen, sillä nautinto jylläsi hänen kehossaan edelleen pakokauhusta huolimatta.

Jeremiah suuteli Lokin kaulaa. Hän nuoli sitä ja näykki, seuraten jänteiden linjoja ja tatuointien rajoja. Miehen iho tuoksui ja maistui ihanalta. Hän suorastaan ahmi sitä, koska hidas maistelu ja nautiskelu olivat tällä hetkellä täysin pois suljettuja. Hänen ruumiinsa kävi täysin ylikierroksilla ja se halusi edetä nopeasti. Hän halusi olla ahne.
Tällainen suutelu ei vain enää riittänyt.
Jeremiahin vei vapaan kätensä heidän väliinsä ja siirsi aavistuksen lantiotaan, päästäkseen kiinni miehen erektioon. Hän ryhtyi oitis hieromaan sitä vaativin liikkein, välittämättä pätkääkään tiellään olevasta farkkukankaasta.
Samassa Jeremiahin päähän pälkähti, että Lokilla hänen allaan oli aivan liikaa vaatteita päällään.

Loki voihkaisi äänekkäästi tuntiessaan hampaat kaulallaan ja taivutti päätään vielä enemmän pois toisesta.
"Je..re..", Hän henkäisi epätoivoisena, kuin anellen lisää vaikka yrittikin löytää sanoja siihen, että toinen lopettaisi sen sijaan että jaksaisi. Hän huudahti toisen ryhtyessä hyväilemään hänen haarojaan, sillä tunne oli jotain niin sanoinkuvaamattoman upeaa, että se pyyhkäisi melkein pakokauhun pois hänen mielestään. Melkein.
Hän olisi kuitenkin edelleen halunnut pakoon, vaikka hänen lantionsa pyrkikin lähemmäs Jeremiahin kättä epätoivoisesti.

Jeremiah murisi tyytyväisenä Lokin taivuttaessa kaulaansa yhä paremmin esille häntä varten. Palkinnoksi hän näykkäisi tuota kevyesti siitä kohtaa, missä iho oli kaikkein ohuinta ja puhalsi sen jälkeen viileää ilmaa huultensa välistä hentoisesti punertavaan jälkeen.
Lokin vaatteiden paljous tosin häiritsi häntä edelleen. Hän halusi saada heidän yltään pois joka ikisen turhan vaatekappaleen, joka esti heidän ihojaan koskettamasta toisiaan. Jeremiah halusi vaalean miehen alastomana alleen, Hän halusi tatuoidun ihon täysin paljaana sormiensa ulottuville.

Jeremiah nousi ylemmäs Lokin yllä, istuutuen tuon lantion päälle. Tässä asennossa hän saattoi hieroa itseään toisen miehen erektiota vasten. Hän tunsi Lokin painautuvan herkkää lihaansa vasten, mikä sai hänet vaikertamaan hurmoksessa. Tämä ei kuitenkaan ollut sitä, mitä hän kaipasi.
Samassa Jeremiah huomasi kyyneleet Lokin silmissä. Ne saivat hänet kurtistamaan kulmiaan. Nopeasti hän kuitenkin tajusi, niiden olevan nautinnonkyyneliä. Niiden täytyi olla. Eihään hän ollut satuttanut miestä. Hän oli tehnyt tuolle ainoastaan hyvää.
Jeremiah nojautui eteenpäin suudellakseen kyyneleet pois toisen poskilta. ”Tiedän, että se tuntuu hyvälle. Nauti vain joka hetkestä. Niin minäkin nautin.”

Loki ei tiennyt mitä tehdä. Hän sai kätensä vapaiksi Jeremiahin noustessa istumaan hänen lantionsa päälle, mutta hän ei enää tiennyt, mitä käsillään tehdä. Hän halusi peittää naamansa ja näin peittää häpeän tunteen jota myös tunsi. Hänen lantionsa liikahti vaistomaisesti ylemmäs Jeremiahin painautuessa houkuttelevasti hänen erektionsa ylle. Hän ei kuitenkaan kyennyt peittämään kasvojaan aivan vielä, sillä toinen kumartui suutelemaan kyyneleet hänen poskiltaan pois. Hän nyökkäsi toisen sanoille, puristaen silmiään yhä kiinni. Tämä oli hyvin pelottavaa ja ahdistavaa, mutta jos kerta Jeremiah nautti tästä, hänen täytyisi yrittää myös nauttia tästä enemmän. Tämän pitäisi tuntua pelkästään hyvälle eikä pelottaa häntä lainkaan. Jossain aivojensa taka-alalla hän tunsi epämiellyttävää tunnetta, kun unohdetut muistot pyrkivät pinnalle.

Jeremiah suuteli Lokin kasvoja lempeästi kauttaaltaan. Hänen pitäisi hidastaa ja olla hellempi. Hän ei halunnut toisen pelkäävän. Hän halusi Lokin nauttivan.
”Älä pelkää Alex. Nauti. Anna tunteen viedä sinua mukanaan”, hän kuiski hiljaisella äänellä. ”Minä teen tämän sinulle hyväksi.”
Suudellessaan edelleen Lokin kasvoja ja kuiskiessaan tuolle hempeitä, lohduttavia sanoja, hän vei kätensä alemmas paidan helmalle. Hitaasti ja rauhallisesti hän lähti hivuttamaan kangasta ylemmäs, hyväillen samalla tuon ihoa koko matkalta. Kun hän pääsi viimein rintakehälle ja löysi uudelleen pienet, kovat nännit, hän pysähtyi hetkeksi. Peukalollaan hän hiveli niitä, pyöritteli sormiaan niiden päällä.
Tällainen hidas tahti tuntui kidutukselta, eikä Jeremiah millään malttanut lopettaa itsensä hieromista toista vasten. Hän kaipasi sitä yhteyden tunnetta, jonka he voisivat saada aikaan ainoastaan ollessaan sisäkkäin.
Jeremiah nousi sen verran, että saattoi painaa päänsä alemmas ja lipoa toista herkkää nipukkaa kielensä kärjellä. Hetken kuluttua hän vaihtoi nänniä, siirtäen peukalonsa sen aiemman päälle, kielen tilalle. Sormi liukui helposti ja vaivattomasti syljen kostuttamalla iholla. Hänen ei sopinut omista haluistaan ja tarpeistaan huolimatta kiihdyttää tahtiaan liiaksi, jotta Loki tuntisi olonsa edelleen mukavaksi.

Loki yritti nyökätä. Hän yritti olla pelkäämättä ja yritti nauttia. Mutta epämiellyttävä tunne hänen takaraivossaan jatkui, eikä pelko tahtonut ottaa hellittääkseen. Vielä toistaiseksi se ei ollut ylitsepääsemätön, mutta Loki ei tiennyt vieläkään miten tilanne etenisi, ja sekin oli osa hänen pelkoaan. Jeremiahin sanat saivat hänet kuitenkin hieman rauhoittumaan. Lupaukset siitä että toinen tekisi tästä nautinnollista ja hyvää saivat hänet rentoutumaan aavistuksen toisen käsittelyssä.
Käsivartensa hän nosti viimein silmiensä päälle Jeremiahin siirtyessä osoittamaan huomiotaan hänen nänneilleen. Loki huokaisi nautinnosta ja voihkaisi voimattomana, selän kaareutuessa käsiä ja suuta vasten paremmin. Tämä oli nautinnollista.

Jeremiah vilkaisi ylös työnsä lomassa ja hymyili hyväillessään edelleen ihoa kielellään. Loki näytti selvästi nauttivan, vaikka peittikin kasvoja käsivarsillaan. Mies kuitenkin työnsi rintakehäänsä häntä vasten, minkä täytyi kertoa siitä, että tuo nautti. Hän rakasti sitä mitä sai aikaan miehen ruumiissa.
”Hyvä rakas. Nauti.” Jeremiah lipaisi nänniä kerran ja puhalsi sitten samaan kohtaan ilmaa. ”Puske itseäsi minua vasten. Hiero itseäsi minuun. Tee olosi hyväksi rakas.”
Jeremiah keskittyi uudelleen Lokin nänneihin ja jatkoi tuon paidan hivuttamista ylöspäin, jotta saisi sen pois miehen päältä. Kun hänen edessään oli pelkkää paljasta, tatuoitua ihoa. Hän ryhtyi suutelemaan kuvien rajoja ja hiveli niitä sormillaan. ”Tee minulle mitä haluat.”

Loki puri alahuultaan ja yritti tukahduttaa voihkauksiaan. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan nautinnolliset huokaukset pakenivat yksi kerrallaan hänen kurkustaan pitelemättöminä. Hän olisi halunnut heittelehtiä toisen alla, mutta Jeremiahin paino enemmän tai vähemmän naulasi hänet lattiaan, aivan kuin toinen olisi painanut satoja kiloja. Hän ei edes tajunnut paidan kadonneen yltään ja Jeremiahin siirtyneen hänen tautointinsa rajoille. Toisen sanat olivat hänelle kuin vierasta kieltä. Hän ei tiennyt mitä haluaisi tehdä muuta kuin ehkä karata tästä tilanteesta. Jeremiah olisi aivan hyvin voinut lyödä hänelle rubikin kuution käteen ja ksäkenyt ratkaisemaan sen.
"En..osaa..", Loki kähähti ja värähti Jeremiahin alla.

”Kyllä sinä osaat”, Jeremiah kähisi vasten toisen ihoa, samalla kun antoi käsiensä vaeltaa ja nautti sleän ihon tunnutsta sormiensa alla. Hän antoi huultensa lipua pitkin tatuoinnilla mustutettua ihoa. ”Anna vaistojen viedä.”
Jeremiah malttoi hetkeksi irrottaa toisen kätensä Lokin iholta, ohajatakseen sen omalle, paljaalle iholleen. Hän kaipasi kosketusta. Vaikka hän saikin nautintoa siitä, miten sai Lokin reagoimaan omiin tekemisiinsä. Jeremiah halusi miehen olevan muutoinkin mukana. Hän halusi tuon kokeilevan, ottavan, haluavan.
”Kosketa mua.” Jeremiah ohjasi Lokin kättä kyljellään ylöspäin, omalle rintakehälleen, oman nänninsä ylitse.

Loki pudisti vimmatusti päätään. Ei, hän ei osannut. Hän ei tiennyt miten hänen pitäisi toimia tälläisessä tilanteessa, sillä se oli hänelle aivan uusi. Lokin olisi tehnyt mieli vetää kätensä irti Jeremiahin kyljeltä tuon ohjatessa sitä ylös rinnalle.
"Ei..", Loki tahtoi pois. Hän nautti, mutta jos Jeremiah vaati häneltä jotain mitä hän ei osannut, hän halusi pois jottei tuottaisi pettymystä. Hän pelkäsi sitä aivan yhtä paljon kuin piileviä muistoja ja tätä tilannetta. Hän ymmärsi Jeremiahin olevan itselleen tärkeä, ja se oli ainoa syy miksi hän oli halunnut yrittää selvitä tilanteesta. Se oli edelleenkin ainoa syy, miksi hän ei ollut rimpuillut itseään väkisin irti. Hän tunsi Jeremiahin kättään vasten, ja liikauttamalla vain hieman kättään hän sai sormiinsa tuon nännin. Hän imitoi jälleen Jeremiahin tekosia ja nipisti sen sormiensa väliin. "En..osaa..", Loki vaikeroi uudelleen.

Jeremiah vaikersi kovaan ääneen, kun Loki tarttui hänen nänniinsä. Tunne oli taivaallinen. Pienikin liike sai nautinnon nuolien ampumaan hänen lävitseen suoraan nivusiin. Orgasmi väreili hänen aivan hänen kalunsa tyvessä, valmiina räjähtämään ja purkautumaan ulos hänestä. Hän oli niin valmis, jo pelkästä suutelusta, sekä hyväilystä. Jos Loki nyt tarttuisi kiinni hänen miehuudestaan, se olisi menoa ja hän laukeaisi huutaen.
”Juuri noin rakas”, Jeremiah voihki. ”Jatka. Sinä saat minut tulemaan.”
Mies painoi huulensa toisen uudelleen kaulalle, imi kevyesti. Samalla hän piteli Lokin kättä paikoillaan, haluten tuon jatkavan, hyväillessään, sekä nykiessään edelleen toisen nänniä sormillaan.

Jeremiahin kannustukset saivat hänet rohkaisemaan mieltään hieman enemmän. Hän ei tosin ymmärtänyt mitä tuleminen tarkoitti, mutta sillä ei tainnut tällä hetkellä olla väliä. Tärkeintä oli se, ettei Jeremiah tuntenut oloaan petetyksi, tai haukkunut häntä surkeaksi ja menettänyt hermoaan koska ei osannut. Hieman rohkeammin hän hän nipisteli ja nykäisi nänniä aina välillä, pyöritellen sitä sormiensa välissä kun ei saanut kättäänkään pois. Hän taivutti kaulaansa paremmin toiselle. Kaikki olisi hyvin niin kauan kun he eivät tekisi tämän enempää, siltä Lokista tuntui vaikka hän ei ymmärtänytkään tätä tunnetta.

Jeremiah voihki entistä voimakkaammin Lokin vain jatkaessa hänen nänninsä hyväilyä. Se sai hänen oman lantionsa hieromaan entistä tiiviimmiin itseään toisen kivikovaa erektiota vasten. Tylppä pää hankautui juuri oikeassa kulmassa hänen välilihaansa vasten, voimistaen tuntemuksia, jotka rinnan hyväily sai aikaan. Liike sai aikaan myös sen, että hänen kalunsa hankkautui nahkahousujen etumusta vasten.
Luoja miten hän haluaisi jatkaa eteenpäin.
Hyvin hitaasti Jeremiah vei kätensä alemmas, huomioiden toisen ihoa mahdollisimman paljon. Hän pysähtyi vasta kun sai kätensä miehen erektiolle. Hieroessaan sitä, hän onnistui samalla hyväilemään puolihuolimattomasti myös itseään. Tunne oli yksinkertaisesti sanoinkuvaamaton.
”Lok... Alex...” Jeremiah vaikersi epätoivoisena. Hän halusi laueta.

Loki äännähti voihkaisten ja tunsi kuinka hänen lantionsa kaartui paremmin vasten Jeremiahia. Hän jatkoi kädellään niinkuin Jeremiah oli tehnyt hänen kanssaan. Hän tunsi tulevansa hulluksi, menettävänsä itsensä ja tämän maailman. Niin sekaisin hänen tunteensa olivat. Hän ei tiennyt mitä oli tapahtumassa hänen alavatsansa seudulla, sillä tuntui kuin siellä olisi parhaillaan tekeytynyt räjähdys, joka vain odotti.
Tuntiessaan Jeremiahin käden housujensa läpi elimellään, Loki nytkähti ja äännähti melkein vinkaisten. Kosketus sai hänen varpaansa kipristymään. Toisen kutsuessa hänen nimeään, Loki nosti hieman käsivarttaan joka peitti edelleen hänen silmiään, nähdäkseen mitä toinen haluaisi. Hänen katseensa oli sumuinen, eikä hän erottanut lainkaan Jeremiahin kasvoja. Hän näki vain epämääräisen hahmon yllään.

”Loki...” Jeremiah ei enää kyennyt muistamaan millä nimellä oli toista luvannut kutsua. Hänen oli pakko nousta parempaan asentoon, päästäkseen paremmin käsiksi heidän kummankin vetoketjuihin.
”Haluan laueta kanssasi... Minä en kestä enää...” hän mumisi avatessaan heidän kummankin housujaan. Hänellä ei mennyt kovinkaan kauaa saada heidän housujaan auki, vaikka sorminäppäryys hieman kärsikin kärsimättömyyden vuoksi. Hän olisi voinut laueta jo nähdessään kaksi, valmiustilassa olevaa erektiota vierekkäin. Hänen kärkensä helmeili kirkkaita pisaroita, kuin ennakoiden tulevaa.
Pienellä lantion liikkeellä hän sai ne hieroutumaan vastakkain, mikä puolestaan sai hänet vaikertamaan kuin olisi ollut kuolemaisillaan. Jeremiah vei kätensä alas sulkeakseen heidät kummankin kämmenensä sisään.

Hetki, jolloin Jeremiah sulki heidän erektionsa toisiinsa omalla kädellään, oli se joka sai todellisuuden hämärtymään, menneen ja nykyisen sekoittumaan keskenään. Hän vavahti ja käänsi päänsä pois Jeremiahista, purren hetken aikaa alahuultaan. Kyyneleet valuivat jälleen hänen käsivartensa alta poskille Lokin vaikeroidessa Jeremiahin otteessa.
"Lopeta..äiti..älä..", Hänen kätensä joka oli aiemmin hyväillyt Jeremiahia, työnsi nyt tuota pois päältään voimattomasti, aivan kuten silloin aikaa sitten jolloin hän oli ollut vielä ihminen. Muisto valtasi hänet täysin, ja jos hän olisi siirtänyt kätensä pois kasvoiltaan, hän olisi varmasti nähnyt ympärillään äitinsä makuuhuoneen. Hänen lantionsa nytkähti toisen kättä ja erektiota vasten, mikä sai hänet taas inhoamaan sitä kuinka hänen kehonsa reagoi ilman lupaa tilanteisiin, joihin se ei olisi saanut reagoida.

"Lopeta..äiti..älä.."
Jeremiah liikkeet loppuivat, kuin hän olisi törmännyt seinään. Tuntui kuin joku olisi kaatanut hänen päälleen ämpärillisen kylmää vettä. Hän heittäytyi taaksepäin, pois Lokin päältä. Sillä seurauksella, että osui selkänsä takana olleeseen seinään. Hänen sisuksiaan kylmäsi. Himo ja lämpö olivat tipo tiessään ja hän tunsi ainoastaan pakokauhua. Hän oli mennyt liian pitkälle. Hän oli tehnyt juuri niin kuin Dez olisi tehnyt.
Päänsärky palasi. Tällä kertaa se toi mukanaan sanoja. Jeremiah vaikersi ja painoi kämmenensä ohimoilleen.
"Se alko ku mä olin pieni. Mun isä kuoli, ja se narttu sekos ihan täysin.”
Jeremiah haukkoi henkeään. Hän sulki silmänsä, yritti työntää itsensä kauemmas Lokista, jotta ei olisi vahingossakaans satuttanut tuota enempää.
”Kuha mä olin tarpeeks vanha, hakkaamisen jälkeen se raiskas mut. Säälittävää, eiks oo?”
Jeremiah halusi itsensä mahdollisimman kauan Lokista.
”Mä olin mies ja silti se narttu raiskas mut.”
Hän ei voinut olla enää Lokin lähellä. Hän satuttaisi miestä vielä jatkossakin.
"Mä kuristin sen nartun. Mä kuristin sen ja nautin siitä, ja mä nain sitä kunnes se kuoli."
Hän ansaitsisi kuolla tämän vuoksi.
Jeremiahilla ei ollut tarkkaa käisitystä siitä milloin tällainen keskustelu oli käyty tai mistä muistot kumpusivat, mutta näin oli tapahtunut. Loki oli kertonut hänelle äidistään. Jeremiah ei voinut jatkaa näin. He olivat Dezin kanssa liian samanlaisia, jotta mies olisi turvassa hänen kanssaan.
”Anna anteeksi Loki. Anna minulle anteeksi. Minä en tee noin enää ikinä. En koske sinuun enää. Minä... Minä...” Sanat takertuivat Jeremiahin kurkkuun. Ne sattuivat ja kuristivat. Pääns kipu ei ottanut hellitttääkseen, mutta se ei ollut tällä kertaa yhtä lamaannuttava. Jeremiah ei kuitenkaan uskaltanut avata silmiään. Hän ei voinut katsoa Lokia tämän jälkeen.

Loki kierähti kyljelleen heti kun paino hänen yltään katosi ja veti uudestaan polvet rintaansa vasten. Hän puristi silmiään kiinni ja yritti saada menneisyyden katoamaan uudestaan päästään. Tällä kertaa hän ei vain voinut unohtaa. Kaikki haudatut muistot tuntuivat vilistävän vapaina hänen päässään.
"Isä, isä katso!", Hän muisti kuinka oli ojentanut isälleen itse tekemänsä vasaran syntymäpäivä lahjaksi. Hän muisti, miltä oli tuntunut kun isän esimies oli käynyt heidän ovellaan kertomassa huonot uutiset. Hän muisti pelon, jota ensimmäinen isku hänen kasvoissaan oli aiheuttanut. Muisti kivun vatsassaan myrkyn jäljiltä. Hän eli ne kaikki uudestaan vain muutamassa sekunnissa. Ja kun muistot viimein lakkasivat, lakkasivat siihen sairaaseen kuvaan hänestä itsestään kuristamassa äitiään, hän ponkaisi pystyyn kontilleen ja konttasi lähimpään nurkkaan ja yökkäili. Hänen kehonsa yritti puskea väkivaltaisesti ulos sitä pahanolon tunnetta joka hänen sisässään velloi, mutta mitään helpotusta hän ei saanut.

Puristaessaan silmiään kiinni muistot jatkuivat. Hän sai jokaikisen takaisin. Lagnia, verettäminen, Ana.. Joka ainoa helvetin muisto jotka hän oli unohtanut ja tukahduttanut palasivat hänen mieleensä. Viimeisimpänä tämän illan muisto. Hänen silmänsä rävähtivät auki ja hän kääntyi katsomaan Jeremiahin suuntaan, joka oli vastakaisella puolella huonetta seinää vasten.
"Jere..", Loki kuiskasi käheästi. Hän pyyhki sylkeä epätoivoisesti suupielestään ja kyyneleitä poskiltaan. Hitaasti hän lähti konttaamaan toista kohden ja päästyään aivan lähelle, hän ojensi kättään koskettaakseen toista varovasti. "Jere. Anna anteeks.", Hän ei tiennyt mitä muutakaan voisi sanoa toiselle helpottaakseen tuon oloa. Hän oli tehnyt jotain sanoinkuvaamattoman hirveää toiselle kutsumalla tuota äidikseen, varsinkin kun oli kertonut tuolle mitä se narttu oli hänelle tehnyt. "Mä meen takas Anan luo, se saa lukita mut uudestaan kammioon, okei?"

Jeremiah peitti pänsä kädellään. Hän raapi kynsillä ihoaan niin, että jälkeen jäi pitkiä, verta tihkuvia juovia. Hän halusi päästä eroon siitä. Se tuntui likaiselta. Aivan kuin hänen päällää olisi jotain totaallisen oksettavaa. Levottomana liikehtivät käsi siirtyi hiuksille, mutta ei löytänyt sieltä mitään, mistä olisi voinut ottaa kiinni ja repiä.
Nyt hatarat, sanojen muodossa esiin ilmestyneet muistot olivat hellittäneet ja jääneet jälleen taka-alalle. Pään kipu oli hellittänyt sen myötä kuten edelliselläkin kerralla. Jeremiahilla ei ollut voimaa tai keskittymiskykyä takertua niihin. Eikä kyllä liiemmin haluakaan. Riitti, että hän muisti moisen tilanteen olemassa olon. Nyt filminauhana hänen päässään pyörivät kaikki ne kerrat kun Dez oli ottanut hänet väkisin ja vasten tahtoaan. Hän muisti kuinka isoveli oli puhunut hänelle juuri samanlaisia sanoja, joita hän oli itse lausunut hetki sitten. Mies oli kahlinnut hänet samalla tavalla alleen, pakottanut hänet nauttimaan. Luojalle kiitos, hän ei ollut ehtinyt sentään purra Lokia.

Jeremiah tajusi Lokin tointuneen vasta kun tunsi kosketuksen paljaalla ihollaan. Hän sävähti, kuin häntä olisi piiskattu ruoskalla. Jeremiah vaikersi epätoivoisena. Miksi Loki vielä tuli hänen lähelleen? Eikö hän ollut saanut aivan riittämiin tuhoa aikaiseksi.
Jeremiah kaipasi kipeästi kuolemaa, päästäkseen pois satuttamasta Lokia.
Siitä huolimatta vaalean miehen kosketus tuntui rauhoittavan häntä. Hartiat olivat ensimmäiset, jotka rentoutuivat. Jeremiahin kynnet hellittivät otteensa kärsineestä lihasta ja hän kurkisti käsivartensa lomasta Lokin kasvoja.
Toinen mies näytti lyödyltä, eikä Jeremiah voinut olla miettimättä, että hän oli saanut kyseisen ilmeen aikaiseksi. Hän oli satuttanut miestä niin pahasti, että se näkyi tuon kasvoilta. Lokin sanat saivat Jeremiahin kurtistamaan kulmiaann ja nostamaan päätään. Niissä ei ollut mitään järkeä. Ei yhtikäs mitään. Miksi Loki pitäisi lukita johonkin helvetin kammioon, kun Jeremiah oli se pahantekijä.
”En ymmärrä”, Jeremiah kysyi kohottaen päätään hieman. ”Miksi sinut pitäisi panna lukkojen taakse? Minähän tässä se paha olen. Minut tässä pitäisi kahlehtia arkkuun, joka on ääriä myöten täynnä kalmojuurta ja villiruusua. Ja pistää vähintään kymmenen metriä multaa päälle. Loki, sinä et ole tehnyt mitään väärää.”
Jeremiah puristi kyntensä kiinni käsivarsiinsa, jotta ei olisi vahingossakaan kurottanut hyväilemään Lokin kasvoja ja satuttanut tuota.

Loki hymyili surullisesti Jeremiahin sanoille. Tämä kaikki oli täysin hänen syytään, vaikka hän ei ollutkaan varsinaisesti tehnyt mitään pahaa tällä hetkellä, muuta kuin iskenyt Jeremiahia henkisesti killuttimille. Hän oli tiennyt jo aikaisemmin, että hänen läsnäolonsa tulisi tuottamaan Jeremiahille vain kipua, ja silti hän oli hakeutunut takaisin toisen seuraan. Hänellä oli ollut muistinmenetys, mutta sekään ei ollut mikään selitys sille, että hän oli tehnyt tämän toiselle.
Loki pudisti päätään. "Mä tein väärin.", Hän tiesi Jeremiahin väittävän vastaan, jos hän olisi kertonut tuolle siitä, että tämä olisi hänen syytään. Niimpä hän tyytyi vain sanomaan tehneensä väärin, ja toivoi että Jeremiah hyväksyisi sen.

Loki asetti kätensä nyt Jeremiahian käsien päälle jotta tuo lakkaisi raatelemasta itseään. Veren haju oli sekoittaa hänen päänsä, vaikka hän ei edes ollut nälkäinen. Muistin takaisin saaminen oli tehnyt hänelle jotain. Kammiossa hänen aivonsa olivat nollaantuneet, mieli oli pyyhkinyt kaiken pahan pois väliaikaisesti, ja nyt kun hänen muistinsa oli palautunut, hän oli ollut henkisesti vahvempi, jolloin mieli oli pystynyt käsittelemään tuskaiset tapahtumat paljon rationaalisemmin kuin mitä hän oli ihmisenä ollessaan. Muistot laukaisivat hänessä korkeintaan enää kuvotusta, mutta hulluus oli suurimmilta osin ainakin tiessään. Ainakin toistaiseksi. Häneltä tulisi luultavasti aina puuttumaan se tietty itsesuojeluvaisto, joka johtui puhtaasti siitä ettei hän osannut arvostaa itseään enää.
"Mä oon hullu, Jere. Mä voin ruveta riehuu koska vaan. Siks on parempi et mä oon meistä se joka menee kammioon. Sä oot fiksu.", Loki silitteli rauhoittavasti peukaloillaan toisen käsiä, katsellen tuota edelleen surullinen hymy kasvoillaan. Hän olisi halunnut unohtaa menneisyytensä, mennä takaisin siihen mielipuolisuuden maailmaan jossa oli elänyt vielä kolmisen viikkoa sitten. Kaikki oli mennyt sekaisin. Kaikki oli nyt päälaellaan.
Omalla tavallaan Loki olisi nyt entistä vaarallisempi. Hän tunsi edelleen suurta verenhimoa jota ei pelkällä syömisellä voinut tukahduttaa. Mutta hän ajatteli järkevästi.