Suvun ylpeys K-18

VAROITUS! Sisältää alaikäisille ja heikkohermoisille sopimatonta materiaalia.

Torstai 03.12.2150
Klo. 19:37

Tila oli avara ja korkea, vanha varasto, jonka uusi omistaja oli tehnyt siitä gallerian. Seinät oli maalattu kauttaaltaan valkoisiksi, lattia oli oikeaa puuta, jossa naaraiden korot kopahtelivat ainoastaan pehmeästi. Nyt tilan valaistus oli hämyisä. Ainoat valot oli suunnattu imartelemaan seinillä roikkuvia utuisia maalauksia, jotka olivat tänä iltana kaikkien katseiden kohteena. Hiljaiset, valkoisiin pukeutuneet tarjoilijat pujahtelivat taiteenystävien lomassa tarjoilemassa viiniä ja pienen pieniä suupalasia. Nurkkaan, johon katseet eksyivät harvoin oli pystytetty baari, johon tujakampaa tavaraa kaipaavat saattoivat hakeutua. Drinkkejä saattoi lunastaa korkeaa hintaa vastaan, viinin kuuluessa elämykseen.
Lius nimitti tällaista tilaisuutta taidenäyttelyiden perustyyppi B:ksi. Rahaa oli käytetty, mutta tarkkaan harkiten, jotta menetyksiltä vältyttäisiin varmasti. Silti illan esilläolijaan luotettiin, sillä hän oli lupaava tulokas. Perustyyppejä oli kaikenkaikkiaan A:sta D:hen ja Lius oli ehtinyt nähdä ne kaikki. Eikä hän varsinaisesti nauttinut yhdestäkään. Silti hän oli aina paikalla, kun sai tilaisuuden tehdä tilaa veljensä kustannuksella. Tämän iltainen tilaisuus oli ainoastaan kutsuvieraille, joten näillä tyypeillä oli rahaa. Ensimmäiset tarjoukset tehtäisiin tänä iltana ja kaupat huomenna päivällä. Tästä näyttely jatkuisi vielä kahden kuukauden ajan, jonka jälkeen mietittäisiin taitelijan tulevaisuutta.
Zachariaksen viimeisimmästä läpimurrosta, joka oli ollut melkoisen vaatimaton, oli tullut nyt kuluneeksi sellaiset neljäkymmentä vuotta. Tällä kertaa hän esiintyi keski-iän kynnyksellä tasapainottelevana, hiljaisena, hieman ujona persoonana, joka kertoi tuntemuksistaan ja näkemyksistään utuisten, kuvitusten kautta. Näin tuota oli ainakin kuvailtu kun ensimmäiset mainokset näyttelystä oli julkaistu pari viikkoa sitten. Kun Lius oli kuullut peitenimen, Emory Waylon, hän oli nauranut niin makeasti, että oli ollut vähällä kusta housuihinsa. Nimi oli parempi kuin edellinen. Liekö veljellä alkaneet ideat loppumaan.

Liuksen katse siirtyy veljeen. Zacharias, siis Emory, oli esitelty yleisölleen vain hetki sitten ja nyt hän oli siirtynyt keskustelemaan vieraiden kanssa. Hänen vierellään seisoi pitkäsäärinen Macie Acker, jota oli kiittäminen tästä kaikesta. Hän oli omien sanojensa mukaan löytänyt taiteilijan, ollut päävastuussa tämän näyttelyn järjestämisessä ja oli nyt taiteilijansa seuralainen tänä suurena iltana. Lius ei pitänyt naaraasta, tuo oli aivan liikaa sellaisia asioita, mistä hän ei pitänyt. Onneksi hänen tarvitsi sietää naisen seuraa vain hyvin, hyvin harvoin. Emory tuntui sen sijaan suorastaan nauttivan ihastuttavan Macin seurasta.
Zacharias oli hyvä näyttelijä. Oli helppo uskoa, että hän oli hermostunut näyttelyn vuoksi. Käytös juorusi avoimesti siitä, että tietyllä tapaa hän nautti saamastaan huomiosta, mutta ei osannut suhtautua siihen oikealla tapaa.
Harmi vain, että näyttelijänsuoritukselta vei tuntumaa veljen naurettava ulkomuoto. Tosin, Lius oli ainoa, jonka silmiin Emory näytti naamiaisasuun puetulta pelleltä. Hänhän oli ainoa, joka tiesi ulkokuoren olevan pelkkä hämäykseksi tarkoitettu puku. Emoryn hiukset olivat punertavat ja toivat hieman mieleen haalistuneen porkkanan. Ne olivat hieman liian pitkät, ollakseen siistit. Puku oli siisti, mutta sen verran nuhjaantunut ja kulunut, ettei Zacharias olisi koskaan suostunut käyttämään sitä omana itsenään. Koko komeuden kruunasi kuitenkin punertava parta, joka muistutti ennemmin leukaa ja poskia koristavaa harakanpesää, sekä paksusankaiset silmälasit. Lius mietti, pystyikö veli edes näkemään kunnolla vihreiden piilolinssien ja naarmuisten lasien lävitse.

Daniel nauroi kohteliaasti peittäen suutaan kädellään, joka ei pidellyt hulppean kallista kuohuvaa shampanjaa. Hänen tarkoin huoliteltu ulkomuotonsa, somistavat korut ja käytös kertoivat luultavasti heti jokaiselle vastaantulijalle, mikä hän oli miehiään. Hänen vierellään seisoi hänen tämäniltainen seuralaisensa, salskea englantilaismies joka oli melkoisen varakas, muttei suinkaan siitä varakkaimmasta päästä. Tämä mies, Sebastian Conelly, piteli omistushaluisesti toista kättään lähellä Danielin lantiota, kuin tehdäkseen kaikille selväksi että tämä heiveröisen, naismaisen näköinen kaunis kukkanen oli hänen omaisuuttaan. Ainakin tämän illan. Daniel ei nähnyt omassa työssään mitään pahaa, vaan jopa arvosti sitä, ja oli ylpeä itsestään. Hänen kauniin sinisisiä silmiään verhosti pitkät ripset jotka eivät suinkaan vähentäneet hänen feminiinistä ulkonäköään. Tämä tosin ei Danielia haitannut. Joitain hänen naisasiakkaitaan saattoi haitata, mutta harvoimpa kukaan sellainen hänen palveluitaan pyysi, jota nuo pienet yksityiskohdat olisivat haitanneet.

Tänä kauniina iltana Daniel oli kammannut hiuksensa siistille jakaukselle ja pukeutunut koreaan itämaiseen tapaan. Hänen asunsa oli toki miehille tarkoitettu, mutta sen juhlavuus näin yhdysvalloissa saattoi mennä monilta ohi, ja asua olisi hyvinkin voinut luulla naisen asusteeksi. Siihen kuului hennon sininen liivi, valkoinen korkeakauluksinen aluspaita sekä suorat, hieman pussimaiset housut. Sebastian piti itämaisesta kulttuurista, joka oli täysin syynä Danielin tämäniltaiseen asuun. He olivat saapuneet jonkin nousevan taiteilijan näyttelyyn, ja vaikka Daniel nauttikin näistä tapahtumista, hän ei juurikaan nauttinut seuralaisestaan. Mies oli liian karkea eleissään, ja jos tuo ei maksaisi hänelle tästä hyvää hintaa ja olisi seuralaispalvelun vakioasiakkaita, hän olisi kieltäytynyt tästä keikasta.
"Levi, hakisitko minulle juotavaa, rakkaani?", Daniel nosti katseensa itseään pidempään mieheen ja nyökkäsi hymyillen. Täällä oli perhana vieköön palvelusväkeä moiseen hommaan, miksi ihmeessä hänen täytyi alentua? Sisäisesti Daniel pyöräytti silmiään, mutta poistui kuitenkin etsimään käsiinsä lähintä tarjoilijaa joka kantaisi mukanaan lasillista kuohuvaa. Sebastian halusi luultavasti keskustella jotain noiden muiden vanhojen pierujen kanssa, jotka nyt ympäröivät hänen seuralaistaan.

Naureskellessaan hiljaa, oman päänsä sisällä veljensä ulkomuodolle, pieni ääni hänen päässään huomautti, ettei hän itsekkään ollut täysin oma itsensä tänä iltana. Jos Lius olisi saanut valita, hän olisi näyttäytynyt joka paikassa repaleisissa farkuissa ja nahkatakissa. Sellainen ulkomuoto ei tosin ollut soveliasta tällaisissa tapahtumissa. Vaikka Lius olisikin suostunut vetämään ylleen kauluspaidan näin juhlan kunniaksi. Näissä tapahtumissa oli kuitenkin pidettävä yllä aivan tietynlaista imagoa. Muutoin heitettiin niska-perse otteella ulos tai ainakin katsottiin halveksivasti nenänvartta pitkin ja kierrettiin kaukaa.
Niinpä hän oli ensi töikseen käynyt suihkussa ja pessyt itsensä päästä varpaisiin. Hän oli kuivannut ja kammannut pitkän tukkansa niskaan, lähes huomaamattomalle nutturalle ja katsonut tarkkaan ettei se lähtisi hapsottamaan illan aikana. Partansa hän oli jättänyt ajamatta. Se oli päässy kasvamaan melkoisen tuuheaksi ja kaipaisi pian muutakin kuin pintapuolista siistimistä, mutta kelpasi vielä tänään. Damiana oli onneksi ystävällisesti hoitanut hänelle asianmukaiset vaatteet tälle illalle. Muuten hän olisi varmasti päätynyt vetämään ylleen sen nahkatakin. Nyt hän oli saattanut pukea jalkaansa kalliin tuntuiset khakihousut, päälleen mustan poolopaidan, ruskean jakun, sekä sukkiensa päälle italialaiset loaferit. Damiana olisi varmasti ollut tyytyväinen näkemäänsä, mutta Lius ei ollut tuntea itseään nähdessään jostain heijastuksensa.
Onneksi hän oli pysytellyt viimeisimpien vuosikymmenten aikana sen verran piilossa, että saattoi unohtaa kaiken maailman pellenvetimet ja naamioinnin.

Tuntemastaan veljellisestä ylpeydestä huolimatta, Emoryn teokset eivät juurikaan kiinnostaneet. Silmäiltyään taulut nopeasti läpi, Lius oli etsinyt itselleen sopivan nurkan, jonne oli saattanut hautautua tarkastelemaan ympäristöään. Yllättäen sellainen paikka oli löytynyt aivan baaritiskin äärestä. Siellä oli kohtuullisen mukava penkki, sekä mahdollisuus pitää lasi koko ajan miellyttävän täytenä. Eihän hän ollut tullut tänne ryyppäämään, mutta jollain se aika oli hänenkin saatava kulumaan.
Lius oli siirtymäisillään tavanomaisesta, mielenkiinnottomasta ensimmäisestä tarkkailukierroksestaan, siihen toiseen kirrokseen, joka saattaisi määrittää illan kulun aivan uudelleen. Hän ei ollut täällä etsimässä seuraa, eikä odottanut sellaista löytävänsä. Tilanteen tarkastamisessa ei kuitenkaan ollut koskaan mitään pahaa. Tarjonnan puutteesta se ei johtunut. Hän löysi katseellaan nopeasti ihmisiä, jotka olivat täysin avoimesti homoja. Ongelma oli siinä, että näistä jokainen oli tullut paikalle seuralaisen kanssa ja oli enemmän kiinnostunut itse tilaisuudesta, kuin seurasta. Tällainen hankaloitti suuresti kaikenlaista seuranhakua. Tietysti joskus saattoi käydä tuuri.

Taivaansinisten, tyynten silmien katse kiinnittyi nuoreen urokseen, joka näytti selvästi etsivän jotain. Uros näytti miltein naaraalta, mutta ei selvästikkään ollut sitä, eikä edes yrittänyt olla. Se sai tämän vaikuttamaan entistä milenkiintoisemmalta. Lius seurasi katseellaan uroksen etsintöjä, mittaillen samalla tätä päästä varpaisiin. Tuollainen ulkomuoto näytti itseasiassa melkoisen viehättävältä. Uroksen ruumiinrakenteesta oli kuitenkin mahdotonta sanoa mitään tarkkaa, sillä väljät, hieman liehuvat vaatteet piilottivat siitä alleen paljon. Sellainen oli kuitenkin omiaan herättämään Liuksen mielenkiintoa entisestään.
Hän ei kyennyt muistamaan, kenen seurassa oli uroksen nähnyt, mutta oli melkoisen varma, että tällä oli seuralainen.

Missä ne pirun tarjoilijat menivät juuri silloin kun hän niitä kaipasi? Daniel näytti turhautuvan, mutta se näkyi hänestä pelkkänä tyytymättömänä huulien mutristuksena. Hän sipaisi hieman platinanblondeja hiuksia paremmin pois otsaltaan ja äkkäsi lopulta tarjoilijan. Hän hymyili voitonriemuisesti itselleen, ja lähti suuntaamaan arvokkain askelin kohti baaritiskiä, jolla tarjoilija juuri täydensi tarjotintaan voidakseen palata kiertelemään ja palvelemaan muita. Eihän tässä mitään ongelmaa, siis. Daniel pääsi tarjoilijan luokse, mutta odotti kiltisti että tuo saisi tarjottimensa täytettyä, ennenkuin pyysi kohteliaasti saada lasia. Noniin, tämä tehtävä olisi suoritettu. Daniel pyörähti kannoillaan ja siirsi katseensa Sebastianin suuntaan. Mies näytti keskustelevan edelleen niiden vanhojen jäärien kanssa, ja miehen ilmeestä päätellen hänen ei olisi soveliasta keskeyttää tätä keskustelua. Sebastian luultavasti soisi hänelle jälleen huomiotaan, kunhan bisnespuheiltaan ehtisi. Aina silloin tällöin, seuralaisen työ oli tylsää.

Nyt hänellä oli tosin hetki omaa rauhaa, ja hän saisi vaikka katsella taideteoksia hieman lähemmin, Sebastian kun ei niistä juurikaan tuntunut välittävän. Daniel kohotti oman lasinsa täyteläisille huulilleen ja siemaisi, antaen nyt katseensa kiertää tilaisuudessa olijoita. Rikasta väkeä, bisnesmiehiä ja -naisia, noiden seuralaisia ja vaimoja. Daniel erotti samantien ketkä olivat maksullisia, ainakin ne jotka tunsi henkilökohtaisesti, muiden kohdalla hän saattoi vain esittää hyvin kokemuksen täytteisiä arvauksia.

Se, miten vaalea uros mutristi huuliaan itsekseen, oli todella palkitsevan näköistä. Liuksen mieleen tuli monia tilanteita, joissa hän olisi oikein mielellään katsellut moista mutristelua. Niinpä hän antoi itsensä viihtyä näiden mielikuvien seurassa, seuratessaan platinablondin menoa. Toisaalta, kun mietti hieman tarkemmin, oli hyvin todennäköistä, että tämän kyseisen tapauksen paikaystävä pääsi kovin helpolla. Tuollaiselle ilmeelle saattaisi olla hyvin vaikeaa sanoa ei. Lius tiesi sen vanhasta kokemuksesta. Myös hänellä oli ollut heiloja, jotka olivat osanneet väännellä naamaansa hellyyttävästi tahtonsa läpi saamiseksi.

Liuksen sydän löi muutaman kerran tiheämmällä tahdilla, kun viehkeä blondi kääntyikin yllättäen häntä kohti, ilme kirkastuen. Lukuisat ajatukset täyttivät hänen päänsä sillä siunaamalla hetkellä, eikä hän saanut kunnolla kiinni yhdestäkään. Oliko uros huomannut hänen tuijotuksensa? Oliko tämä loukkaantunut vai kiinnostunut vai valmis käskemään häntä painumaan hiiteen? Pitäisikö hänen itsensä liueta paikalta vähin äänin? Ennen kuin Lius ehti saamaan päätään minkäänlaiseen järjestykseen, vaalea uros asteli hänen ohitseen. Nopeasti hänelle selvisi, että toinen oli innostunut tarjoilijan, eikä hänen näkemisestään.
Lius olisi voinut nauraa itselleen. Hän oli reagoinut kuin täydellinen idiootti. Mitä todennäköisemmin viehättävä uros ei ollut edes huomannut häntä. Eikä olisi taatusti edes kiinnostunut hänestä, vaikka olisi huomannut. Vaikka Liuksen sukupuoli olisikin oikea, uros näytti siltä, että silmäilisi mieluummin hieman toisenlaisia tapauksia. Eihän se tietenkään tarkoittanut, etteikö Lius olisi voinut kokeilla onneaan blondin suhteen. Vaikkakin tämän poikaystävä, jos sattui olemaan paikalla, olisi taatusti mustasukkainen omaisuudestaan.

Silloin hänen nenänsä tavoitti tuoksun. Oli ihme ettei hän ollut huomannut sitä aikaisemmin. Tosin ilmassa leijui lukuisten eri hajuvesien pistävät tuoksut, jotka sekoittivat kenen tahansa hajuaistin. Kalekin olisi ollut sekaisin täällä, vaikka hänen nenänstä tarkka olikin. Siitä huolimatta vaalea uros, oli ehdottoman varmasti ihmissusi, aivan kuten hänkin.
Lius käänsi katseensa uudelleen uroksen puoleen, uudenlaista mielenkiintoa katseessaan. Hän ei ollut aiemmin nähnyt näin sulokasta sutta, ellei naaraita otettu lukuun. Urokset olivat yleensä poikkeuksetta edes jollain tapaa lihaksikkaita ja massiivisia. Olihan Zacharykin, vaikka veli yrittikin peitellä sitä vaatteidensa alle. Tuoksusta ei voinut kuitenkaan erehtyä nyt, kun hän oli jo saanut vainun. Tämä oli yllättävä ja mielenkiintoinen käänne. Lius ei halunnut uskoa, että alfa, jonka reviirillä he parhaillaan vierailivat, olisi lähettänyt jonkun tarkkailemaan heidän tekemisiään. Se olisi ollut suoranainen loukkaus Zachariasta kohtaan, joka oli toiminut kunniallisesti ja etiketin mukaan. Suden täytyi olla paikalla omilla ehdoillaan.

Uros sai kuohuvansa, mutta jäi selvästi epäröimään paikoilleen. Lius seurasi sinisten silmien katsetta aina perille asti. Maalissa seisoi varsinaisen kermaperseinen ihmisuros, joka oli keskittynyt viihdyttämään liikemiesmäisiä, kuivakoita miehiä. Tyyppi ei selvästikkään tajunnut, millaisen helmen oli onnistunut nappaamaan. Eikä tämä näyttänyt tajuavan, ettei tämänsorttista tapausta kannattanut suututtaa elle halunnut joutua purruksi. Vaalea uros ei nimittäin näyttänyt järin tyytyväiseltä tilanteeseen. Tämä näytti kuitenkin sopeutuvan siihen nopeasti, aivan kuin olisi tottunut moiseen kohteluun ja siirtävän huomiokykynsä muualle ympärilleen.
Lius oli tällä hetkellä enemmänkin kuin vain kiinnostunut tästä uroksesta ja kun miehen heilalla näytti olevan muuta mielessään, hän tuskin saisi parempaa tilaisuutta lähestyä. Bourbon lasista kiinni pidellen ja toinen käsi rennosti takin taskussa, hän lähti lähestymään tätä takaapäin.
”Pidätkö taiteesta?” Ei järin omaperäinen keskustelunavaus, mutta toimi tässä tilanteessa.

Annettuaan katseensa kiertää hetken aikaa paikallaolijoissa, hän alkoi kyllästyä siihen. Hän voisi tietysti mennä sosialisoimaan muidenkin kanssa, sillä jotkut seuralaisista hän tunsi nimeltä. Hän vain ei tahtonut olla epäkohtelias ja häiritä, sillä jokaisella näytti olevan enemmän tai vähemmän tekemistä ja kiihkeä keskustelu meneillään.
Oli siis suoranainen helpotus, kun Daniel kuuli askeleiden lähestyvän itseään. Jo ennenkuin häntä puhuteltiin, hän loihti kasvoilleen mitä lämpimimmän ja suloisimman hymynsä. Lopulta hän myös käänsi kasvonsa tulijan puoleen jotta tuokin saisi nähdä hänen hymynsä.

"Kyllä, jonkinverran.", Daniel tarkasteli tätä miestä päästä jalkoihin mahdollisimman huomaamattomasti. Ehdottomasti jokin oli vialla, hän ei vain oikein osannut sanoa vielä mikä. Aivan kuin tämä herrasmies ei oikeasti olisi..herrasmies. Tämä sai Danielin tietenkin hieman säikymmäksi. Hän otti puolihuolimattoman askeleen sivulle, kuin varautuen siihen että muukalainen päättäisi yllättäen käydä häneen käsiksi. Siitä oli jo kuutisenkymmentä vuotta, kun häntä oli purtu, mutta hän ei vieläkään oikein osannut luottaa vieraisiin. Hän pärjäsi, jos se kuului työhön.

Hetkonen. Jokin tässä miehessä oli kuitenkin tuttua.. Daniel veti syvään henkeä nenänsä kautta ja ymmärsi. Tällä miehellä, uroksella, oli sama tuoksu kuin sillä joka häntä oli purrut. Daniel ei juurikaan ollut tekemisissä muiden ihmissusien kanssa, mutta tapasi noita aina silloin tällöin tämänkaltaisissa tapahtumissa. Mutta ihmissuden tunnistaminen sai hänet entistä enemmän varuilleen, ja äsken yhtä hymyä ollut mies näytti korkeintaan nyt eksyneeltä lampaalta kuin ylväältä seuralaiselta.

Vaalea uros kääntyi hänen puoleensa ja jälleen Liuksen sydän teki tepposiaan. Hän ei ollut osannut odottaa hymyä. Varsinkaan sellaista, joka hänelle suotiin. Oikeastaan hän oli odottanut nenän nyrpistystä ja sellaista halveksivaa päästä varpaisiin vilkaisua tai jotain muuta vastavaa. Yllätys oli siis melkoisen iloinen, kun ensin oli toipunut alun järkytyksestä. Vastaus hänen tylsääkin tylsempään keskustelunavaukseen oli asiallinen ja jopa tietyllä tapaa lämmin. Ainakaan se ei torjunut häntä täysin siltä seisomalta. Tämä antoi mahdollisuuden hieman pidempään keskusteluun.

Sitten vaaleaverikön ilme alkoi muuttua asteittain. Hymystä katosi kirkkain terä ja vaaleansinisissä silmissä käväisi häive, jonka saattoi tulkita varautuneisuudeksi. Tilanne muuttui monta astetta sulkeutuneemmaksi, eikä siihen olisi tarvittu edes vaalean suden pientä perääntymistä alleviivaamaan koko tilannetta. Tämä kaikki sai Liuksen hämmentymään. Hän tarkasteli uroksen muuttuvaa reaktiota, paksut kulmakarvat hienoisessa, hämmentyneessä kurtussa. Vaikka tilanne oli ollut lähtökohdiltaan jo perin yllättävä, ei hän ollut aivan tällaista odottanut. Eikä hän käsittänyt mikä sen oli saanut aikaan.
Lius ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut tätä nuorta urosta. Hän ei ollut näyttänyt hampaitaan, käyttäytynyt uhkaavasti tai muuttunut sudeksi kaiken tämän väenpaljouden keskellä. Toisen reaktio oli aivan käsittämätön.
Eikä tilanteen vaivautuneisuus jäisi pian huomaamatta myös muilta. Kaikkein paras vaihtoehto Liuksen kannalta olisi perääntyä ja kadota massaan, ennen kuin hän voisi hiippailla vähin äänin asunnolleen odottamaan Zachariasta. Hän voisi kertoa veljelleen tapahtuneesta ja tämä voisi auttaa häntä ymmärtämään outoa tilannetta. Helppo ratkaisu ei ollut kuitenkaan kosktaan tuntunut siltä kaikkein luontaisimmalta hänelle. Niinpä Lius mietti vaihtoehtojaan, jatkaen toisen tarkkailua.

Ohimennen, tehdäkseen tilanteesta edes hieman luontevamman, hän oli siemaisevinaan juomastaan. Todellisuudessa juoma vain hipaisi hänen huuliaan. Lius joisi sitten, kun saisi edessään komeilevan arvoituksen ratkaistuksi. Hän halusi saada tietää, mikä toista ihmissutta vaivasi.
Sitten hänen päähänsä pälkähti ajatus. Vieläkään hän ei uskonut platinablondin olevan tämän alueen alfan asioilla. Ehkä tämä oli kulkuri ja erakko, joka pelkäsi joutuneensa liemeen törmätessään toiseen suteen. Niin sen täytyi olla. Tämän täytyi olla luvattomasti lauman alueella ja oli nyt haistanut suden myös Liuksessa. Uroksen täytyi olla kauhuissaan siitä, miten paikallisella laumalla oli tapana rangaista luvattomia tunkeilijoita. Tämän onneksi asia ei kuulunut Liukselle pätkän vertaa. Zacharias saattaisi tajutessaan ilmoittaa tästä erakosta lauman alfalle, mutta hänellä ei ollut velvollisuutta siihen.
”Saanko tarjota drinkin? Voimme siinä ohella jakaa näkemyksiämme näistä taidehelmistä”, Lius sanoi, yrittäen kuulostaa mahdollisimman rauhoittavalta. Hän ei voisi alkaa selvittämään asiaa tässä julkisella paikalla, mutta ainakin hän voisi käyttäytyä rauhallisesti ja yrittää viestittää toiselle hienovaraisemmin, että tämä huolehti turhaan.

Ryhdistäydy, Daniel! Hän komensi itseään ja rauhoitteli mieltään. Hän ei missään nimessä voisi järjestää kohtausta täällä, ei kaikkien keskellä ja silmien alla. Lisäksi, tämä kaapinkokoinen uros ei vaikuttanut siltä että halusi hänelle pahaa, mutta Daniel ei kuitenkaan kyennyt aivan täysin rentoutumaan. Hän laski katseensa hetkeksi lattiaan, veti syvään henkeä kootessaan itseään. Kun Daniel tunsi itsensä hieman rauhallisemmaksi, ainakin niin rauhalliseksi että pystyi piiloutumaan seuralaisen maskinsa alle, hän kohotti kasvonsa ja hymyili rauhallisesti.
"Se olisi mukavaa. En usko että seuralaiseni pahastuu, sillä hänellä näyttää olevan muita kiireitä.", Daniel totesi viimeisimmän vilkaistuaan nopeasti sivusilmällä Sebastianin suuntaan, joka ei näyttänyt enää edes muistavan tulleensa tänne jonkun kanssa. Noh, kunhan hän saisi rahansa, kaikki olisi hyvin.

Niimpä Daniel siirsi huomionsa takaisin suurempaan urokseen, hymyillen tuolle mahdollisimman ystävällisesti. Hän siemaisi nopeasti omasta lasistaan hieman lisää, aivan kuin se olisi auttanut häntä rentoutumaan maagisesti. Ainakin hänen olonsa oli parempi nyt, kun hän tiesi voivansa esittää seuralaisen rooliaan, eikä hänen tarvinnut olla oma itsensä. Hänen oma itsensä oli säälittävä pelkuri, jota Daniel vihasi yli kaiken. Hän oli jo ihmisenä ollut sellainen. Ja senhän takia hän oli tähän liemeen joutunutkin. Jos vain suinkin mahdollista, Daniel pysytteli etäällä kaikista ihmissusista ja noiden reviireistä. Hän tiesi vain hyvin vähän noiden tavoista, sillä häntä purrut tyyppi oli lähtenyt melko pian livohkaan ja kadonnut jälkiä jättämättä.
Sitä ennen uros oli tosin vaahdonnut ummet ja lammet siitä, kuinka hienoja otuksia ihmissudet olivat.
Todellakin..
Daniel kääntyi takaisin baaritiskiä, luoden nyt odottavan katseen urokseen. Hän oli seuralainen, ja tapoihin kuului että herra kulki edellä, johtajana.

Tämä ei mennyt lainkaan niin kuin olisi pitänyt. Oli ollut selvästi tavattoman typera idea mennä ja yrittää iskeä paikan ainoa ihmissusi. Johan sen näki avioerotilastoistakin, että evoluutio oli mennyt vikaan siinä, että lajit etsivät sopivia kumppaneita hajuaistin perusteella.
Sitten toinen näyttikin ottavan itseään niskasta kiinni ja pyrkivän takaisin tilanteen herraksi. Näytti aivan siltä kuin uros olisi nostanut kasvoilleen jonkinlaisen ilmeettömän naamion. Tuollainen ei ollut varsinaisesti omiaan kohentamaan kenenkään mielialaa, mutta ehkei tilanne ollut vielä täysin menetetty. Minkäänlaista kohtausta ei ollut syntynyt, eikä uros ollut dumbannut Liusta ensi silmäyksellä. Pohjalta suunta oli aina ylöspäin.

”Loistavaa”, Lius vastasi hymyillen, koko hammasrivistönsä leveydeltä. Toinen odotti hänen menevän selvästi edeltä. Lius ei kuitenkaan suostunut jättäytymään jälkeen.
Sulavasti, koostaan huolimatta, hän astui uroksen rinnalle ja vei kätensä tämän ristiselälle. Lähes huomaamattomasti painaen hän lähti johdattamaan platinablondia kohti syrjään jätettyä ja hämyisää baaritiskiä. Tällaisessa pehmeässä pimeydessä oli helppo sulautua varjoihin suojaan ei toivotuilta katseilta. Juuri nyt, Liuksen ajatellessa toisen seuralaista, gallerian hämärä tunnelma tuntui aivan loistavalta idealta. Hänen täytyisi kiittää Macieta jälkeen päin. Vaikka Zachariaksen fani tuskin oli ajatellut Liuksen tarpeita avajaisiltaa ja esillepanoa suunnitellessaan.
”Minun nimeni on muutoin Lius”, hän sanoi tehdäkseen tuttavuutta, samalla kun he astelivat kohti baaritiskiä.
Baarimikko ryhdistäytyi selvästi tiskin takana ja valmistautui palvelemaan asiakkaita. Mitä ilmeisemmin juhlat olivat tyypin osalta varsin pitkäveteiset. Tiskillä ei varsinaisesti käynyt kummoinen kuhina. Silloin tällöin jonkun hienostodaamin tylsistynyt mies kävi tilaamassa tiskiltä viskin, mutta muuten tyyppi sai tehdä itsensä kiireiseksi laseja kiilottamalla.

Daniel tunsi hienoisen väristyksen kulkevan selkäänsä pitkin ylemmäs tuntiessaan ventovieraan uroksen käden ohjaavan itseään hienotunteisesti eteenpäin. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, sillä tälläinen kosketus oli hänelle aivan liian tuttu. Melkein kaikki hänen asiakkaistaan harrastivat samaa, paitsi naiset, joille hän itse teki samoin. Danielin täytyi tosin myöntää ettei juurikaan pitänyt naisasiakkaiden viihdyttämisestä, vaan mielummin hän oli itse niinsanotusti naisen roolissa.
"Olen Levi.", Daniel soi urokselle pienoisen hymyn. Hän ei ollut täällä omalla ajallaan, omana itsenään, joten hän ei myöskään käyttäisi täällä omaa nimeään. Seuralaispalvelulla oli lisäksi tarkat säännöt siitä. Ihan kaikille ei kerrottu oikeaa henkilöllisyyttä, eikä se ollut turvallistakaan. Lisäksi, mikäli tämä herra joskus toivoisi ostavansa hänen palvelujaan, tuon olisi helpompi löytää hänet jos tietäisi jo valmiiksi hänen työnimensä.

Tiskille päästyään Daniel laski alas molemmat omista laseistaan, joista toinen oli ollut Sebastianille, ja tarkkaili tämän jälkeen edessään olevaa viinilistaa, aivan kuin ei olisi jo tiennyt mitä haluaisi. Hän kosketti hologrammi näyttöä, vetäen listan lopulta pois edestään.
"Roederer Cristal Rosea, kiitos.", Levi soi baarimikkolle lämpimän hymyn, joka kertoi että hän tiesi mitä halusi, ja saisi myös sen. Hänen täytyi näyttää itsevarmalta myös palveluskunnan edessä. Hän ei tahtoisi olla huonojen juorujen kohde. Kerrottuaan tilauksensa Daniel saattoi jälleen keskittää huomionsa uuteen seuralaiseensa. Vaikka hänen kasvonsa hymyilivät, siniset silmät tutkivat urosta varuillaan.

”Hauska tutustua Levi”, Lius sanoi hymyillen. Hän jäi nojaamaan rennosti tiskiin, pitäen katseensa kuitenkin tiukasti uudessa seuralaisessaan, jonka oli onnistunut nappaamaan. Samalla hän piti kuitenkin vaivihkaa silmällä Levin varsinaista deittiä, välttääkseen mahdolliset ongelmat. Vaikka ei ollut hänen vikansa, jos joku muu ei osannut pitää kiinni omaisuudestaan. Mitä todennäköisemmin tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun toinen uros hylkäsi Levin kesken tällaisten juhlien. Sen saattoi nimittäin lukea platinablondin reaktiosta. Lisäksi Levi ei tuntunut olevan ensimmäistä kertaa hienoissa juhlissa. Tämä ei pälyillyt ympärilleen, silmät selällään kuten jotkut muut paikalla olijat. Platinablondi osasi suhtautua järjestelyihin asiaankuuluvasti ja tiesi miten baarimikolta sai tilattua haluamansa. Lius oli nähnyt niitäkin, jotka menivät aivan lukkoon, kun eivät tienneet mitä tehdä tai osanneet käyttää elektronista drinkkilistaa. Lisäksi Levi selvästi tunsi hienot juomat, joita listalla oli. Tämän äänestä puuttui epävarmuus, joka oli tavallista outoja juomia tilatessa.

”Selvä. Entä täytänkö minä teidänkin lasinne herra Blackbourne?” baarimikko kysyi Liukselta, vilkaisten lähes tyhjää bourbonlasia. Tyypin ei tarvinnut enää edes kysyä mitä hän joi.
”Mikäs siinä”, Lius tokaisi ja siemaisi lasinsa tyhjäksi, laskeakseen sen tiskille täytettäväksi. Suraavassa hetkessä hän oli kiinnittänyt huomionsa jo takaisin Leviin.
Varautuneisuus ei ollut hävinnyt mihinkään, vaikka uros yrittikin peitellä sitä rennon, luontevan ulkokuoren alle. Lius ei antanut sen häiritä, vaikka olikin hieman pahoillaan, vaan pyrki tekemään tilanteesta myös omasta puolestaanm mahdollisimman luonnollisen. Mikä oli näissä pellenvetimissä helpommin sanottu kuin tehty.

”Mikä sinut toi tänne?” Lius kysyi hetken kuluttua. Oli parempi pitää miellyttävää keskustelua yllä, kuin vain tuijottaa Levia tuppisuuna. Todennäköisesti hän onnistuisi sillä tavalla vain saamaan toisen uroksen entistä vaivaantuneemmaksi. ”Harrastatteko te taidetta, vai onko teillä kenties muunlaisia intressejä?”
Baarimikko työnsi molemmat lasit heidän eteensä, mahdollisimman huomaamattomasti. Lius kaivoi takkinsa sisätaskusta esiin pienen korttikotelon ja sieltä pankkikorttinsa ojentaakseen sen odottavalle työntekijälle.

Daniel soi melkein epäuskoisen katseen urokseen vierellään, tuon kysyessä mikä hänet tänne toi. Eikö se olli aivan liian ilmeistä? Oliko tässä maailmassa sittenkin vielä joitakin, jotka eivät tunnistaneet maksullista seuralaista vaikka sellaisen vieressä seisoivat? Toisaalta, eihän hänen otsassaan sentään lukenut "Vuokrattavissa", mutta Daniel oli aina kuvitellut sen näkyvän itsestään kilometrien päähän, että hän oli vain maksettu seuralainen. Tietämättömyys ja kömpelö keskustelunjatko oli kuitenkin jollain tapaa myös suloista, ja sai Danielin hymyilemään jopa aidosti.
"Taide on kyllä mielenkiintoista, mutta olen täällä lähinnä käsikoristeena.", Daniel kiitti baarimikkoa juomansa saadessaan nyökkäämällä tuolle hienoisesti päätään, ennenkuin siirsi huomionsa takaisin Liuksen puoleen. Blackbournen nimi, jonka baarimikko oli maininnut, soitti etäisesti kelloa hänen päässään. Kenties hän oli nähnyt nimen mahdollisten asiakkaiden listalla? Lukenut uutisista jotain? Kuullut sisäpiirijuoruja? Oli mahdotonta muistaa, mutta fakta ei muuttunut mihinkään.

"Entä teidät, herra Blackbourne? Ette vaikuta mieheltä joka pukeutuu mielellään tuollaisiin vaatteisiin.", Seuralaisen täytyi olla hyvinkin tarkkaavainen seurastaan. Danielin täytyi kyetä nappaamaan pienimmätkin eleet ja informaatiot joita hänelle saatettaisiin vihjaista. Ja vaikka uros olikin esitellyt itsensä etunimellään, Danielista tuntui paremmalta herroitella tuota. Ehkäpä uros tajuaisi minkälaisen kalan oli verkkoonsa houkutellut. Daniel nojasi tiskiin mahdollisimman hienostuneesti, ristien toisen jalkansa toisen nilkkansa päälle, aivan kuin olisi yrittänyt vietellä jokaista ympärillä olijaa. Danielin katse hakeutui kuitenkin vähän väliä Sebastian suuntaan. Hänen täytyi pitää miestä silmällä ettei tuo saisi syytä rähjätä hänelle myöhemmin. Hänen täytyisi rientää heti kun ihmismies vain näyttäisi siltä että etsi häntä.

Lius sai korttinsa pian takaisin, kun siltä oli veloitettu juomien hinta. Nyt hän saattoi jättää baarimikon omaan arvoonsa ja keskittyä täysin edessään seisovaan Leviin. Hän oli onnistunut todellakin löytämään näyttelystä jotain kiinnostavaa. Ei sillä, että syy olisi ollut Zachariaksen, mutta hän ei todellakaan ollut heistä se taiteellinen veli. Levi oli kuitenkin ehdottomasti koko rakennuksen kiinnostavin teos.

Liuksen hymy hyytyi muutamalla asteella, Levin kertoessa miksi oli paikalla. Tämä ei voinut tarkoittaa muuta kuin, että oli täällä töissä. Hieman erillaisissa kuin palkatut tarjoilijat tai baarimikko. Olisihan Liuksen pitänyt osata varautua myös tähän vaihtoehtoon. Seuralaisia kun tuntui olevan nykyään joka paikassa. Zachariaskin oli käyttänyt heidän palveluitaan silloin tällöin, kun niitä tarvitsi. Tietentahtoen eristäytyvän erakon oli vaikea solmia pysyviä ihmissuhteita, varsinkin jos sattui olemaan vielä ihmissusi. Silloin pitkät ihmissuhteet olivat vain ja ainoastaan typeriä. Lius oli kuitenkin todennut, ettei itse aikonut sekaantua mihinkään vastaavaan. Häntä karmi ajatus maksullisesta seurasta, vaikka sellainen oli nykypäivänä täysin luonnollista. Jotkut tilanteet kun vaativat vastaavia järjestelyitä.
Lius pyrki pitämään reaktionsa kurissa mahdollisimman hyvin. Hänen omat mielipiteensä eivät juuri nyt liittyneet tähän hetkeen.
Silti, nyt kun kissa oli nostettu pöydälle, Lius ei voinut olla panematta merkille asioita. Lähinnä hän huomaisi pieniä juttuja, jotka liittyivät Levin käytökseen. Vaikka tämä oli varuillaan, hän osaisi ainakin näytellä luontevaa, kuin kaikki olisi hyvin. Lisäksi nyt, pienet flirttailevat eleet tuntuivat kertovan neonvalokyltin tavoin, mikä hän oli miehiään.

”Velvollisuus”, Lius vastasi. Täänään hän ei ollut virallisesti paikalla taiteilijan veljenä, mutta ei hän aikonut myöskään esittää mitään taideharrastelijasnobia. ”Ja ole hyvä, kutsu minua Liukseksi. Isäni oli herra Blackbourne ja tuollainen saa minut tuntemaan itseni ikälopuksi.”
Lisäksi hän yksinkertaisesti vihasi isäänsä. Kaikki mikä, jollain tapaa yhdisti hänet Sebastian Blackbournen kanssa, sai hänessä aikaan pahoinvointia. Hän oli harvinaisen tyytyväinen asioiden nykyiseen tilanteeseen, isä oli kadonnut ja toivon mukaan myös pysyvästi kuollut. Jos niin ei ollut, hän oli kyllä varlmis korjaamaan sen.
”Haluatko katsella ympärillesi?” Lius kysyi viitateen saliin ja lukuisiin taideteoksiin, joita seinillä roikkui. Jos Levi nyt oli yllättäen saanut itselleen hieman vapaata, eikö se kannattanut hyödyntää.

Pieni reaktio uroksessa oli helposti huomattavissa kun kiinnitti tuohon tarpeeksi huomiota. Danielin hymy muuttui astetta surkeammaksi, ja samalla ehkä jopa uhmakkaan ylpeäksi. Oli surullista siinä mielessä, että jotkut vieroksuivat edelleen seuralaisten käyttöä, halveksivat tai pitivät heitä pelkkinä huorina, säälivät heitä koska heillä ei mukamas ollut varaa valita. Daniel kyllä kertoi kaikille mielellään, että oli valinnut ammattinsa itse, ja oli siitä ylpeä. Hänellä ei ollut mitään syytä hävetä sitä. Kaikki hänen asiakkaansa eivät suinkaan halunneet harrastaa hänen kanssaan seksiä, ja hän saattoi myös tästä kieltäytyä. Daniel kuitenkin käyttäytyi aivan kuin ei olisikaan nähnyt tätä pienoista muutosta Liuksessa, ja suuntasi huomionsa jälleen muuhun ympäröivään maailmaan. Hän piti kuitenkin tarkasti silmällä sekä Sebastiania että Liusta, kuten kunnon seuralaisen kuuluikin.

"Velvollisuusko? Kuulostaapa järin ikävältä. Ette siis taida nauttia taiteesta kovinkaan paljoa?", Daniel siemaisi juomastaan ja katsoi sivusilmällä Liusta. Hän ei vieläkään oikein osannut arvioida, oliko tämä uros hänen ystävänsä vai vihollisensa. Mikä oli sinänsä huono juttu, sillä Daniel oli aina pitänyt itseään hyvänä ihmistuntijana. Tai no, ainakin sen jälkeen kun oli päästänyt sen perkeleen mielipuolen puremaan itseään.
Daniel ei voinut olla hymähtämättä hieman uroksen pyynnölle sinutella. "Suokaa anteeksi, Lius. Olen vallan kaavoihin kangistunut, ja herroittelu kuuluu työnkuvaan. Se saa useimmat miehet tuntemaan itsensä hyvinkin tärkeiksi.", Daniel ei tiennyt miksi tunsi tarvetta kertoa työstään näinkin kiusoittelevalla tavalla. Hän ei uskonut että kaipasi tätä kyseistä urosta itselleen asiakkaaksi. Hän oli jo viimeisen kerran jälkeen todennut, ettei ikinä ottaisi asiakkaakseen ihmissutta. Niistä oli vain harmia, ja hän tahtoi jatkaa elämäänsä ihmisenä, niin hyvin kuin se vain olisi mahdollista.

Lius hymyili hiljaa itsekseen. Ilmeisesti hän oli juuri onnistunut tekemään itsestään takapajuisen juntin tai ainakin antanut itsestään sellaisen vaikutelman. Sitä hän ei ollut, vaikka ei pitänytkään itseään kultturellina persoonana. Kun eli pitkän elämän Blackbourne Castlessa, oppi paljon asioita kulttuurista. Vaikka Lius ei sitä mainostanutkaan, hän osasi pukeutua ongelmitta ja oikeaoppisesti smokkiin, useat haarukat ja veitset lautasen vierellä ei tuottanut hänelle ongelmia, hän pystyi keskustelemaan Bethovenista ja Vivaldista vaivattomasti, sekä takeltelematta. Ne eivät kuitenkaan kiinnostaneet häntä. Kuten ei myöskään tällainen patsastelu hienoissa vetimissä ja lasit kourassa.

”Nautin hieman erilaisesta taiteesta”, Lius sanoi hetken kuluttua. ”Taidetta on monenlaista ja minä olen kallellani sellaiseen hieman käytännönläheisempään. Tämä on tietenkin vain omaa näkemystäni, mutta minun silmissäni hyvin tehty, kaunis huonekalu voi olla itsessään taideteos. Lisäksi arkkitehtuuri saa minun mielestäni aivan liian vähän huomiota osakseen.”
Hän oli olut väärässä. Ei hänen ollut tarvinnut tehdä itsestään junttia. Hän taisi olla pohjimmiltaan jo valmiiksi sellainen. Tällainen höpöttely ainoastaan teki siitä vain todempaa. Ehkä hänen kannattaisi lopettaa itsensä nöyryyttäminen mahdollisimman nopeasti.
”Minä en tarvitse herroittelua, itsetuntoni kohottamiseksi”, Lius sanoi vaihtaen nopeasti puheenaihetta. ”Se saa minut miettimään kävelytuen hankkimista ja lobotomiaa.”

”Cornelius! Kultaseni!”
Kun Lius kuuli tutun, kantavan ja vahvasti italiaa korostavan äänen, hän sulki silmänsä kuin rukoillakseen. Tavallisesti häntä ei haitannut laumanjäseniin törmääminen tällaisissa tilaisuuksissa. Tietysti myös muita oli paikalla tukemassa alfaa. Mutta juuri nyt hän ei osannut keksiä pahempaa keskeytystä, varsinkin kun kyseessä oli Damiana, jolla ei yksinkertaisesti ollut suun ja aivojen välissä minkäänlaista sensuuria. Siitä huolimatta Lius kääntyi ääntä kohti, valmiina levittämään kätensä naaraalle, joka oli hänelle kaikkein lähimpänä äitiä.
Damiana Silvestri oli heidän beetansa uskollinen kumppani ja käytännössä katsoen koko lauman todellinen emo. Naaras, jonka juuret polveutuivat vahvasti Italiasta, näytti nykyään noin neljäkymppiseltä. Lius tiesi, että hänellä alkoi olemaan ikää hiljalleen lähemmäs neljäsataa vuotta. Suurimman osan siitä, hän oli asunut Amerikassa, eikä ollut päässyt eroon tuosta korostuksestaan. Damianan iho oli väriltään vahvaa maitokahvia ja tällaisessa hämyisässäkin valossa se tuntui hehkuvan. Tuuheiden ripsien ympäröivät silmät olivat mustat kuin hiilet ja silti täynnä rakkautta. Naaras oli tänä iltana kihartanut paksut mustat hiuksensa sähäköille kiharoille, jotka ryöppysivät vapaina hänen harteilleen. Damiana oli pukeutunut kiireestä kantapäähän mustaan. Läpikuultava paita hulmusi naaraan perässä, tämän ottaessa rivakoita askelia Liusta kohti. Sen alla oli musta, tyköistuva toppi, joka toi runsaat, pehmeät naaraan muodot selkeästi esiin. Damiana ei ollut koskaan hävennyt runsauttaan, joka tuntui kasvavan sitä mukaan, mitä enemmän tuolle vuosia kertyi. Jalassaan hänellä oli mustat, tärkätyt housut, jotka kapenivat nilkkoja kohti, sekä korkeakorkoiset mustat, samettikengät. Naaraan korvissa, kaulalla ja ranteilla säihkyi kulta.

Lius ei ehtinyt sanomaan sanaakaan, kun Damiana nappasi hänen kasvonsa käsiinsä ja suukotti häntä molemmille poskille. Tämä taisi olla ainoa naaras, jonka hän oli antanut koskaan suudella itseään.
”Cornelius-kulta! Siitä on aivan liian pitkään! Mitä sinulle kuuluu nykyään?” Damiana kailotti, jopa hieman turhan innokkaasti, keräten varmasti jokaisen paikallaolijan huomion.
”Hyvää kiitos”, Lius sanoi, yrittäen perääntyä naisen lujasta otteesta. ”Damiana, kiltti.”
Samassa mustat silmät olivatkin jo äkänneet Liuksen vierellä seisoneen Levin. ”Kukas tämä komistus on?” Damiana kysyi ujostelematta, mittaillen urosta päästä varpaisiin.
”Damina, tämä on Levi. Tapasimme juuri, emmekä taida tietää toisistamme muuta kuin nimet. Levi, tämä on Damiana. Perheeni ystävä ja minun äidinvastikkeeni.” Lius esitteli kaksikon toisilleen toivoen, että rouva Beeta, älyäisi jatkaa matkaansa.

Daniel nyökkäsi ja näytti erittäin kiinnostuneelta jatkamaan keskustelua taiteiden eriosa-alueista, sillä se vaikkutti olevan jotain mistä Lius olisi mielellään puhunut. Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata suutaan kovin paljoa, kun uros vaihtoikin jo puheenaihetta. "Pahoittelen suuresti tökeröä käytöstäni.", Daniel loi pahoittelevan katseen uroksen suuntaan ja hymyili tavalla joka suorastaan sanoi että hänelle oli parempi antaa anteeksi taikka hän itkisi. Okei, hän ei mielellään ollut mikään itkupilli, Danielin täytyi myöntää, mutta silti hän tuppasi olemaan melko herkästi kyyneleet poskillaan. Oliko hän hitto vieköön uros vai narttu?
Välillä noiden kahden sukupuolen raja oli hämärtynyt täysin myös hänelle itselleen.

Juuri kun hän oli siirtämässä puheenaihetta johonkin muuhun, huudahdus sai hänet sulkemaan suunsa melkein säikähtäneenä. Suuret silmät levisivät entisestään ja etsiytyivät äänen aiheuttajan suuntaan. Jo ennenkuin Daniel sai silmiinsä tämän naaraan, hän haistoi tuon ominaistuoksun joka melkein hautautui hajuveden alle. Daniel otti askeleen taaemmas, vain huomaten baaritiskin pureutuvan paremmin selkäänsä. Hänellä ei ollut pakoreittiä. Oli jo ihan liikaa että hän oli törmännyt yhteen ihmissuteen ja joutui nyt juttelemaan tuon kanssa jottei aiheuttaisi kohtausta tai olisi töykeä, ja sitten vielä tälläinen kovaääninen naaras änkeää soppaan lisäksi. Kivaa.
Daniel yritti tekeytyä näkymättömäksi kaksikon vaihtaessa kuulumisia, ja silmäili Sebastianin suuntaan, jonka huomio oli myös siirtynyt heidän suuntaansa. Daniel oli jo huokaisemassa helpotuksesta, pelastuksesta jonka mies hänelle soisi vinkatessaan hänet takaisin luokseen, mutta hälyn laskeuduttua, Sebastian käänsi huomionsa takaisin liikekumppaneihinsa. Kivat.

Niimpä Daniel kokosi itsensä jälleen kerran, loihti kasvoilleen sen naisille tarkoitetun komean hymynsä, siirsi huomionsa Damianaksi kutsuttuun ja ojensi kättään naaraalle, kumartaen selkäänsä aavistuksen verran, voidakseen suudella naaraan kättä jos tuo sen hänelle ojentaisi.
"Ihastuttavaa tavata, neiti. Olen Levyana, mutta kutsukaa minua Leviksi.", Daniel käytti kokonaista seurapalvelun nimeään, syystä jota ei itsekkään tiennyt. Levyana oli hänestä itsestään turhan naisellinen nimi, ja senkin hän oli saanut pomoltansa joka oli täysin sitä mieltä että se puki häntä ja hänen saksalaisia juuriaam täydellisesti. Mene ja tiedä.

Lius katseli miten Damiana mittaili Leviä täysin peittelemättä, tuntien itse pientä huolta ja levottomuutta. Heidän emohahmonsa tiesi kyllä hänen suuntautumisestaan. Mutta Lius ei voinut kuollakseenkaan muistaa, oliko tämä koskaan aikaisemmin tavannut yhtään hänen partnereistaan. Hän ei pitänyt suurta meteliä ihmissuhteistaan. Zacharias ja Kenith taisivat olla ainoita, jotka saattoivat nähdä vilauksen jostain hänen uroksistaan. Muutoin hän piti urokset ja lauman erillään.
Damiana näytti saaneen arviointinsa päätökseen. Ilmeisesti Levi tyydytti hänen näkemyksiään, sillä naaraan huulet levisivät hymyyn ja silmiin syttyi lämmin tuike. Sen sijaan, että olisi ojentanut kätensä suudeltavaksi, Damiana venytti jälleen omaan tuttuun tapaansa soveliaisuuden rajoja ja veti Levin halaukseen rintaansa vasten, välittämättä mahdollisista pyritelyistä. ”Voi kultaseni, minustakin on ihastuttavaa tavata teidät. Minä olen kuitenkin rouva ja hyvin ylpeä siitä, joten älä suotta neidittele minua. Helpommalla pääset kun kutsut minua suoraan Damianaksi.”
Lius huomasi selvästi sen hetken, kun Damiana veti syvään henkeen Levin tuoksua. Se oli juuri ennen kun naaras työnsi uroksen käsivarrenmitan päähän itsestään. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt mitään tunnistamisen merkkejä vaan jatkoi tilannetta omana itsenään. ”Onpas sinun tukkasi vaalea. Kerrassaan ihastuttava. Onko se oma väri vai käytkö sinä kampaajalla värjäämässä sen?”

Liuksen oli pakko puuttua peliin ja ainakin yrittää pelastaa Levi naaraan kynsistä. ”Damiana, ovatko Massimoja Ricki täällä myös?”
Damiana siirsi nyt huomionsa kokonaan Liukseen, kuten uros oli toivonutkin. ”Voi eivät. Massimo on edelleen Italiassa ja Ricki juuri nyt, ties missä”, Damiana totesi hellästi nauraen. ”Mutta voisit muistuttaa veljeäsi, että olemme tulossa koko perhe piipahtamaan kotona ensi viikolla. En tiedä tosin vieläkään kuinka kauan ehdimme viipyä.”
”Minä kerron hänelle”, Lius vastasi.
”Syöttekö te pojat kunnolla”, Damiana kysyi kurtistaen hieman kulmiaan tarkkailtuaan hetken aikaa Liuksen kasvoja. Samassa hän nostikin jo kätensä ja puristi uroksen poskea, aivan kuin kokeillakseen. Moinen äidillinen ele sai nolostuksen punan nousemaan Liuksen kasvoille. Hän oli pitänyt itseään aikuisena uroksena jo useamman vyösikymmenen. Silti Damiana sai hänet tuntemaan olonsa jälleen pikkupojaksi. ”Sinä olet tainnut vähän laihtua sitten viime näkemän. Teidän täytyy pitää huolta itsestänne. No, ainakin minä pääsen pian varmistamaan, että te saatte edes muutaman kunnollisen aterian. Voisti lähettää Kennithile viestiä, että hänkin voisi tulla pyörähtämään. En ole nähnyt sitä poikaa ikuisuuksiin.”
”Sanon, sanon”, Lius mumisi tuskastuneena, yrittäen samalla kiemurrella irti naaraan sormien napakasta otteesta.
”No mutta, minä käyn tervehtimässä seuraavaksi itse taiteilijaa. Pidä sinä itsestäsi huoli Cornelius ja sinut oli mukava tavata Levi. Ehkä me törmäämme vielä tämän illan aikana.”

Lopulta Damiana oli poissa, aivan yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt paikalle. Lius hieroi poskeaan, joka punoitti selvästi kokemansa koettelemuksen jälkeen, samalla kun katseli Damianan perään.
”Anteeksi tuosta. Kuten sanoin, hän on minulle kuin äiti ja tietää sen itsekkin”, Lius sanoi lopulta kääntäessään huomionsa takaisin seuralaiseensa. ”Eihän hän onnistunut pelästyttämään sinua?”
Tyhmä kysymys.

Daniel odotti kaikessa rauhassa että käsi laskettaisiin hänen kädelleen, mutta se miten naaras lopulta vetikin hänet tuttavalliseen halaukseen yllätti hänet täysin. Häntä ei koskaan juurikaan halailtu, ei ainakaan ilman että hän sai siitä maksua. Daniel tunsi kuinka hänen silmänsä laajenivat ensin yllätyksestä, joka muuttui nopeasti pakokauhuun ja lopulta suli lämpimään tunteeseen. Hän ei kuitenkaan vastannut tähän halaukseen, sillä tunsi sen olevan liian julkeaa, joten hän vain pysyi paikoillaan nauttien hetken aikaa tästä mukavasta tunteesta. Halaus ei ehkä ollut rakastavan sukulaisen tai kumppanin halaus, mutta se antoi kuitenkin Danielille tälläisen tunteen.
Ja aivan liian pian se tunne oli poissa ja hän seisoi käsivarrenmitan päässä Damianasta. "Suokaa anteeksi erheeni, Damiana. Olisihan minun pitänyt tietää että noin ihastuttava ja kaunis nuorinainen on jo varattu.", Daniel hymyili kiusoittelevasti, aivan kuin flirttaillen. Hänen oli hyvä kaupata itseään kaikille, jottei asiakkaiden virta vain ehtyisi. Damiana ei suinkaan olisi ensimmäinen naimisissa olevan nainen, joka hänet ostaisi. "Kiitän, väri on omani ja pidän siitä itsekkin."

Eihän tälläisestä pienestä keskustelusta ollut lainkaan haittaa, ja Daniel oli omiaan keskustelemaan naisten kanssa muodin ja kauneuden saloista. Hän panosti kuinkin myös itse ulkonäköönsä varmasti yhtä paljon kuin naiset, joten meikkausvinkit, uudet kuumat kampaamot sekä muut olivat hänelle aina tervetulleita infoja. Lius puuttui peliin aivan turhaan, mutta tavallaan Daniel oli siitä kuitenkin hyvillään, sillä hän saattui astua sen huomaamattoman askeleen taaemmas ja jäädä itseään suuremman uroksen varjoon. Hän siemaisi lasistaan ja seurasi kaksikon sanavaihtoa, ja hymyili itsekseen. Oliko hänen oma äitinsä ollut tuollainen? Hän ei muistanut. Oli paljon asioita joita hän oli unohtanut, kuten myös sen miksi hänen perheensä oli hänet lähettänyt pois saksasta. Vaikka Daniel olikin asunut ties kuinka kauan yhdysvalloissa, hänen puheestaan kuulsi silti edelleen pieni hienoinen palanen saksan aksenttia. Suuttuessaan se tosin puski pinnalle hyvinkin vahvana.

"Toivottavasti tapaamme.", Daniel soi pienen kumarruksen Damianalle naisen tehdessä lähtöään. Hän hymyili ja vilkutti naisen selälle, ennenkuin laski kätensä takaisin lasilleen. Daniel siemaisi ja siirsi huomionsa Liuksen puoleen, ja hymyili tälle rauhallisesti. "Älkää suotta pahoitelko. Minusta on aivan ihanaa tavata uusia ihmisiä.", Danielin käyttäessä sanaa 'ihminen', hän laski sanalle huomaamattaan hieman painoa, aivan kuin se olisi ollut ääneen lausumaton toivomus siitä, että hän kaipasi helppoa ihmisen elämää. "Minua ei ihan vähällä pelästytetä, olkaa huoleti.", Mikä oli tietysti vale, sillä hän oli säikky kuin lammas. Daniel kuitenkin hymyili rauhallisesti eikä antanut sen näkyä päällepäin, ainakaan toivottavasti.

Lius ei voinut mitään sille, että tunsi lievää huojennusta siitä miten tyynesti Levi oli lopultakin suhtautunut Damianan yllätyshyökkäykseen. Moni olisi taatusti kiusaantunut naaraan tuttavallisesta käytöksestä. Tai ainakin Levi osasi peittää todella hyvin tunteensa juuri nyt.
”Olen pahoillani. Hän on melkoisen... Rehevä persoona.” Liuksen oli pakko miettiä hetken aikaa sopivaa sanaa kuvaamaan Damianaa. Rehevä oli ehkä kömpelö ja vähättelevä ilmaus, mutta tähän hätään hän ei ollut keksinyt parempaa. ”Voi olla, että se johtuu myös hänen Italiaisista juuristaan. En usko, että hänen perheessään kukaan tietää, mitä henkilökohtainen tila tarkoittaa. Hän on siitä huolimatta kerrassaan hurmaava nainen. Viiden minuutin jälkeen, olisitte todennäköisesti olleet ylimpiä ystäviä.”

Lius tarttui baaritiskille unohtuneeseen lasiinsa ja nosti sen huulilleen juodakseen. Hän tarvitsi jotain toetakseen äskeisestä ryöpytyksestä. Poski punoittaisi varmasti vielä pitkän aikaa tämän jälkeen. Damianalla oli vankka ote. Hän ei ollut varsinaisesti odottanut Damianan yllätyshyökkäystä ja tilanne oli tullut hänellekin puun takaa. Tietysti hänen olisi pitänyt osata valmistautua paremmin, kun tunsi laumansa jäsenet. Lius ei oikeastaan muistanut, oliko Damiana jättänyt yhtään Zachariaksen taidenäyttelyä välistä. Lius kävi niistä velvollisuudesta, mutta naaras rakkaudesta taiteeseen, sekä alfaan, joka oli hänelle kuin oma poika.
”Mistä me puhummekaan ennen kuin ystäväni saapui keskeyttämään meidät?” Lius kysyi. Osittain siksi, että ei tosiaankaan muistanut sitä, mutta myös siksi, että tarvitsi vielä lyhyen hetken aikaa ajatella. Damiana tuntui tosiaan tekevän lähtemättömän vaikutuksen yhä uudelleen ja uudelleen. Lius tunsi päänsä enemmän kuin vain tyhjäksi.

Daniel ei voinut mitään pienelle naurahdukselle joka pääsi pakenemaan hänen huuliltaan. Kömpelö kuvaus naisesta oli melkoisen osuva, mitä hän nyt oli ehtinyt tuota tapaamaan sen muutaman minuutin ajan. "Kuten sanoin, teidän ei suotta tarvitse pahoitella. Oli varsin miellyttävää tavata hänet.", Pieni valkoinen valhe. Levi ei todellakaan tahtonut tavata yhtäkään ihmissutta. Eikä varsinkaan joutua läheisimpiin väleihin noiden kanssa. Hän ei tiennyt varsinaisesti mitään laumahierarkiasta tai mistään muustakaan, ja se sopi hänelle enemmän kuin mainiosti.
"Keskustelimme taiteen erimuodoista. Te kerroitte pitävänne enemmän arkkitehtuurista ja sen sellaisesta.", Levi ohjasi heidät takaisin aikaisemmalle keskustelunaiheelle ilman mitään ongelmia. Hänelle ei maksettu unohtelusta. Tai no, teknisesti hänelle ei myöskään maksettu juuri nyt siitä, että hän vietti aikaansa jonkun muun kuin oman seuralaisensa kanssa. "Minä puolestani en vielä aivan ehtinyt esittämään omaa kantaani arkkitehtuurin saralta, mutta täytyy sanoa etten ole aivan täysin-.."

"Levi!", Yllättävä huudos keskeytti Danielin ja sai hänet säpsähtämään säikkynä. Kutsu ei ollut mitenkään ystävällinen vaan selkeästi vihaa sisälleen kätkevä, jonka vain tarkkakorvainen saattoi erottaa. Kääntäessään säikähtäneen katseensa, Daniel saattoi huomata Sebastianin marssivan heitä kohden. Tuon vihreät silmät kipinöivät mustasukkaisesta vihasta, eikä Daniel osannut hetkeen tehdä muuta kuin seistä paikoillaan, näyttäen samalta kuin häntä olisi juuri läimäisty poskelle.
"Mitä pirua sinä oikein puuhaat? Olen kutsunut sinua ainakin kolmesti!", Sebastian vilkaisi vain pikaisesti Liuksen suuntaan, näyttäen toiselle miehelle selkeästi ettei pitänyt siitä että tuo vietti aikaansa hänen seuralaisensa kanssa. Sebastian tarttui nopealla otteella Danielin ranteeseen ja kiskaisi tuon lähemmäs itseään, tehden näin selväksi kenen omaisuutta heiveröinen mies oli. "Suo..suo anteeksi, Sebastian. Näytit kiireiseltä joten ajattelin..", Daniel sopersi, saamatta lainkaan aikaa kasata itseään, kun mies jo keskeytti hänelle uudestaan. "Sinä olet minun omaisuuttani, enkä maksa sinulle turhanpäiväisestä ajattelusta!"

Lius oli hyvin kiitollinen siitä, että Levi tarttui hänen kysymykseensä niinkin innokkaana ja lähti johdattelemaan heidän keskusteluaan. Uroksen puhuessa hän saattoi haparoida kiinni omista ajatuksistaan ja yrittää saada ne jonkin moiseen järjestykseen. Se kävi onneksi nopeasti, kun hän oli päässyt ensin alkuun ja Damianan jättämät jälkivaikutukset olivat hälvenneet riittävästi.

Pian hän saattoi keskittyä täydellisesti Leviin ja tämän puheeseen. Harmi vain, että heidät keskeytettiin saman tien uudestaan. Tällä kertaa keskeytys tuli Levin puolelta. Ilmeisesti tämän seuralainen oli viimeinkin osannut kaivata Leviä ja oli nyt varsin sydämistynyt tilanteesta, jonka oli käytännössäkatsoen itse aiheuttanut. Lius ei pitänyt lainkaan siitä, millä tavalla tämän ihmisuroksen silmät kipinöivät. Tuollainen mustasukkaisuus ja omistushalu kertoi yleensä siitä, ettei tyyppi kaihtanut keinoaja saadakseen haluamansa. Hyvin pian Lius oli huolissaan Levin fyysisestä kunnosta, eikä hän luottanut lainkaan tähän vihreä silmäiseen urokseen.
Hänen huolensa kasvoi entisestään, kun uros tempaisi Levin kädestä luokseen, varomatta lainkaan. Tämä halusi selvästi näyttää mitä kuului ja kuka käski, kaikille paikalla olijoille. Levi näytti selvästi pelokkaalta, mikä sai Liuksen sisällä kiehumaan. Tuntemus oli yllättävä ja täysin selittämätön, mutta ei hän juuri nyt ehtisi sitä analysoimaankaan. Hän halusi vain Levin pois tuon tyypin käsistä, ennen kuin tätä sattuisi pahemmin. Hän voisi helposti täräyttää tältä kaverilta tajun kankaalle. Hänellä olisi myös riittävästi todistajia ympärillään, jotka voisivat kertoa poliiseille mitä tapahtui.
Kun ihmisuros vain jatkoi Levin nöyryyttämistä, tällä kertaa huomauttaen varsin koruttomasti heidän asiakassuhteestaan, tuntemukset Liuksen rintakehän tietämillä vain kasvoivat. Veri kohisi hänen päässään niin, että sen ylitse oli vaikeaa kuulla oikeastaan mitään muuta. Hämärästi hän tajusi jännittäneensä vartalonsa joka ikisen lihaksen, kuin olisi valmiina hyökkäämään. Samaan aikaan hän puristi käsiään nyrkkiin, estäen niitä tekemästä yllättäen jotain harkitsematonta.

”Hyvä herra”, Lius aloitti mahdollisimman tyynesti, tarkoituksenaan yrittää korjata tilanne puhumalla. Hän ei kuitenkaan voinut mitään sille, että yleensä niin vakaa ja vahva ääni tärisi pidätellyistä tunteista. ”Tämä ei ole Levin vika. Minä lähestyin häntä, huomattuani hänen olevan yksin. Tarjosin hänelle juotavaa ja hän myöntyi tarjoukseen puhtaasti ystävällisyyttään. Reaktionne on täysin kohtuuton tilanteeseen nähden.”

Daniel ei voinut oikeastaan mitään muuta tässä tilanteessa kuin seistä nöyränä paikoillaan, katse lattiaan luotuna ja kuunnella läksytyksensä. Sebastian oli oikeassa, tuo oli hänet ostanut ja tuo päätti miten hän käyttäytyi, periaatteessa. Daniel ei kuitenkaan pitänyt lainkaan siitä, miten mies häntä kohteli. Sebastian oli vakioasiakas, ja tätä ennen mies oli aina käyttäytynyt hyvin, vaikkakin välillä hieman arveluttavasti, jonka vuoksi Daniel oli tähän suostunut. Hän ei kuitenkaan ollut tiennyt että Sebastian voisi viedä mustasukkaisuutensa näinkin pitkälle.
"Anteeksi, Sebastian. En tarkoittanut loukata.", Daniel painautui miehen kylkeen pahoittelevasti, ja laski toisen pienen kätensä miehen rintaa vasten rauhoitellakseen. Tämä kyllä hiveli Sebastianin egoa, kun hänen seuralaisena käyttäytyi kuin mikäkin nainen. Sitä iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun Lius puhui.

Sebastianin katse syttyi uudestaan salamoimaan, ja hän siirsi sen hitaasti Liuksen suuntaan. "Turhaan yritätte puolustella häntä. Hän tietää tehneensä väärin ja sillä hyvä. Levi on varsin tietoinen siitä että on täällä minun kanssani, enkä todellakaan maksa hänelle siitä että hän viekoittelee täällä muita miehiä sänkyynsä.", Sebastianin äänen sävy oli hyvinkin pisteliäs, ja kertoi vahvasti siitä mitä hän juuri sillä hetkellä ajatteli maksamastaan seurasta. Daniel tiesi, että vaikka monet pitivätkin seuralaisista ja ostivat noita, pohjimmiltaan monet pitivät heitä kuitenkin vain kalliina huorina.
"Sebastian kiltti.", Daniel yritti vielä rauhoitella tilannetta. Ei ollut vaikea nähdä miten kireästi Lius puristi käsiään nyrkkeihin. Hän nosti katseensa urokseen ja suorastaan rukoili katseellaan ettei tuo hankaloittaisi tilannetta edelleen.

Pakottavan polttava tunne Liuksen rintakehässään kasvoi entisestään, kun Levi kietoutui viekottelevasti toisen uroksen ympärille. Oli törkeää, ettei hän edes yrittänyt puolustautua tuollaisia kohtuuttomia syytöksiä vastaan. Uros ei ollut tehnyt mitään väärää ja tuon seuralaisen käytös oli pöyristyttävän väärin, eikä sellaista pitänyt ainakaan tukea. Muutama mojova nyrkinisku keskelle kukonpojan naamataulua palauttaisi taatusti leiveilijän takaisin maanpinnalle. Lius valmistautui jo hyökkäämään tyypin kimppuun.

”Mitä täällä tapahtuu!”
Heidän järjestämänsä pikku kohtaus oli herättänyt myös Macie Ackerin huomion. Ihmisnaaras raivasi tiensä yleisön läpi, päästäkseen tapahtumien keskipisteeseen. Zachariaksen tukija koostui käytännössä katsoen kokonaan pitkistä sääristä ja jäntevästä lihasta, joka herätti miesten huomion. Hän siirteli noita metrisääriään lantionsa alapuolella niin rivakkaan tahtiin, että kastanjanruskea tukka hulmusi perässä. Tänään naaras oli verhonnut vartalon paloautonpunaiseen, ihonmyötäiseen ja avarakauluksiseen mekkoon. Jalassaan hänellä oli sävy sävyyn sopivat stilettikorkokengät. Huulipuna sopi tietenkin myös pakettiin. Päästessään paikalle Macie nosti kätensä lanteilleen ja silmäili tapahtumia haukankatseellaan.
Kun tämä kilometrien päähän näkyvä häiriötekijä oli saapunut keskeyttämään alkaneen tilanteen, Lius huomasi veljensä aivan Macien takana. Zachariaksen ilme oli vakava ja huolestunut. Lius saattoi melkein kuulla uroksen ajatukset. Tämä halusi hänen lähtevän. Poistuvan vähin äänin pois paikalta ja tilanteesta, jotta tämän suurempaa meteliä ei syntyisi. Keskeytyneen tilanteen jälkeen kukaan ei muistaisi Liuksen kasvoja ja he välttyisivät turhalta huomiolta. Lius ei kuitekaan halunnut lähteä. Ei ennen kuin varmistaisi ettei Levillä olisi mitään hätää. Kaikkein mieluiten hän toimisi itse ovimiehenä ja heittäisi Sebastianin ulos. Mieluiten takaoven kautta. Toivon mukaan roskisten tyhjentäminen tapahtuisi alkuviikosta.

"Hei, mitäs jos nyt vain rauhoituttaisiin kaikki.", Daniel yritti turhaan hymyillä rauhoittavasti molemmille uroksille. Juuri nyt hän olisi kaikkein eniten halunnut vajota maan alle häpeän vuoksi. Hän ei todellakaan halunnut aiheuttaa tälläistä kohtausta, sillä se vaikuttaisi myös hänen maineeseensa. Vaikkakin Daniel oli enimmäkseen nolostunut tilanteesta, se alkoi myös suututtaa häntä.
"Turpa kiinni, Levi! Sinä olet pelkkä maksullinen seuralainen, joten pysy erossa tästä!", Sebastianin sanat saivat Danielin silmät täyttymään kyynelistä, joita uros yritti parhaansa mukaan estää karkaamasta poskilleen, jotka punehtuivat vihasta. Hän ei sentään ansainnut tuollaisia loukkauksia.

Ennenkuin platinablondi ehti kuitenkaan sanoa mitään, hän kuuli naaraan huudahduksen. Daniel piti jääräpäisesti katseensa lattiassa, yrittäen edelleenkin tahdonvoimansa avulla olla itkemättä. Hänhän ei piruvieköön itkisi! Tilanne menisi varmasti aivan pian ohitse, ja tämän jälkeen hän voisi kieltäytyä tapaamasta Sebastiania enää ikinä.
"Ei tässä mitään hätää.", Sebastian totesi Macielle kylmän rauhallisella äänellä, luoden naiseen katseen joka kertoi että hän oli täysin tilanteen herrana.

Lius katseli miten Zacharias liikkui levottomasti taka-alalla. Hän oli tässä tilanteessa täydellisen kädetön. Eikä se sopinut lainkaan Zachariaksen luonnolle, joka oli tottunut alfana hallitsemaan kaikkea ja pitämään ohjat omissa käsissään. Nyt hän halusi Liuksen pois tilanteesta, mieluummin koko rakennuksesta, välttääkseen kaiken mahdollisen huomion ja mahdolliset konfliktit, joita tällainen tilanne tarjosi. Lius puolestaan oli hyvillään tästä. Hän ei nimittäin aikonut liikahtaakkaan paikaltaan.

Hän käänsi katseensa Macieen, joka arvioi parhaillaan tilannetta konjakinruskeat silmät sirillään. Macie ei selvästikkään pitänyt siitä, että hänen järjestämissään tilaisuuksissa rettelöitiin, millään tavalla. Lius toivoi, että olisi saanut Levin pois tilanteesta jonnekkin suojaan. Sievä uros ei ansainnut tätä nöyryytystä tai häpeää. Kaikkien katseet oli suunnattu häneen ja Sebastianiin. Suurin osa odotti kuollakseen mitä tulevan piti ja tästä riittäisi seurapiirijuoruja vielä moniksi kerroiksi.
Luojan kiitos, Macie ei ollut tyhmä.
”Minun täytyy pyytää teitä poistumaan paikalta heti”, Macie sanoi tehtyään tilanteesta omat johtopäätöksensä. ”Seuralaisenne jää tänne ja hänelle tilataan oma taksi kunhan te olette poistuneet. Mielentilanne ei vaikuta sellaiselta, että teidät voitaisiin päästää lähtemään yhdessä.”

Vaikka Lius ei pitänytkään veljensä ystävästä, juuri nyt hän olisi voinut suudella ihmisnaarasta. Macie oli selvästi terävä, eikä nähtävästi pelännyt nousta edes urosta vastaan. Vaikka Liuksen olisi tehnyt mieli tehdä selvää Sebastianista henkilökohtaiseksi, juhlien järjestäjän kurinpalautus ja selvä häätö olivat ehdottomasti tehokkaampia. Lisäksi Lius saattoi olla varma, että Levistä huolehdittaisiin ja uros pääsisi tämän jälkeen turvallisesti kotiin. Hän halusi kuitenkin päästä vaihtamaan vielä pari sanaa tämän kanssa, ennen kuin heidän tiensä eroaisivat.