Suvun ylpeys K-18

Ibbie nyökkäsi ja tarttui Danielin kännykkään tuon ojentaessa sitä hänelle. Hän valitsi huolellisesti muutaman eri kuvakulman, joissa varmasti näkyisi kunnolla miehen ruumiinrakenne. Oli tietyllä tapaa outoa nähdä toinen täydessä tällingissä. Hän oli tottunut Danielin työvaatteisiin ja siihen, että tuo muistutti hieman naista. Hän ei ollut kutienkaan nähnyt aiemmin mitään vastaavaa ja oli outoa ajatella, että se oli juuri Daniel joka poseerasi hänelle. Juuri siitä syystä hän ei halunnut uskoa, että tuoreella asiakkaalla olisi sanottavanaan yhtään poikkipuolista sanaa Danielin ulkomuodosta.
”Minä kun ajattelin, että lähtisit testaamaan johonkin yökerhoon uutta ulkomuotoasi. Sinulla riittäisi varmasti vipinää”, Ibbie totesi ilkikurisesti, kun Daniel ilmoitti siistivänsä itsensä. Sääli, siinä meni iso työ täysin hukkaan. Toivottavasti työ tuottaisi kuitenkin huomenna tulosta.

Hän tarkasti vielä otoksensa ja sen, että ne olisivat kelvollisia esiteltäväksi asiakkaalle. Ollessaan tyytyväinen, hän ojensi puhelimen takaisin miehelle. Koska Danielin piti päästä takaisin pukeutumispöydän ääreen siistimään kasvonsa, Ibbie nousi pois tieltä. Hän otti peruukin Danielilta ja pakkasi sen huolellisesti omaan laatikkoonsa. Kotona hän laittaisi sen omalle paikalleen. Kuljetuslaatikoissa ne tuppasivat muuttumaan tunkkaisiksi ja laatikkosäilytys lyhensi niiden elinikää huomattavasti.
”Ripusta se mekko henkariin, äläkä jätä sitä lojumaan mihin tahansa, ettei se rypisty!” Ibbie huikkasi Danielin perään tuon kadotessa vaatehuoneeseen. ”Naistenvaatteita käsitellään hellävaroen.”

Danielin vaihtaessa vaatteita, Ibbie pakkasi laukkujaan. Hän toisi huomenna Danielille hieman erilaisen peruukin lainaan, mutta suositteli tuolle edelleen pidennyksiä, jotka olivat vielä luonnollisemman näköisiä. Meikkinsä hän pakkasi myös laukkuun ja sulki sen huolellisesti. He olivat yhtä aikaa valmiita ja Ibbie nosti kantamuksiaan Danielin tullessa ulos vaatehuoneesta.
”Ihan oikeasti, mielellänihän minä autan sinua Daniel”, Ibbie sanoi tuon kiitellessä häntä jälleen. ”Joten älä suotta kiittele. Tämä on myös aika hauskaa ja huomenna vielä hauskempaa, kun minä olen saanut yhdet kunnolliset yöunet pohjille.”

"Gertrude hoitaa mekon silityksen ja kaiken huomenna aamulla.", Gertrude, hänen vanha saksalainen taloudenhoitajansa, oli ollut tyrmistynyt aluksi kuullessaan Danielin pyynnön huoltaa hänen muutamat naistenvaatteensa huolellisesti. Vahvasti saksaa murtava nainen oli kuitenkin toipunut alkujärkytyksestään muistutettuaan itselleen nuoren herran työnkuvasta. Taloudenhoitaja oli myös ottanut sydämenasiakseen puhua Danielille pelkkää saksaa, jos he joskus sattuivat kohtaamaan, mikä tosin oli harvinaista sillä uros tuppasi nukkumaan aina naisen tullessa töihin. Gertruden mielestä nuoren herran ei sopinut unohtaa saksalaisia juuriaan, ja Daniel oli myöntynyt ja lupautunut puhumaan saksaa naiselle. Mikä oli omalla tavallaan ärsyttävää, mutta toisaalta myös mukavaa vaihtelua. Saksaa ääntäessään hän sai puheeseensa sen tietyn maskuliinisen, karhean sävyn, joka puuttui englanninkielestä.

"Lähdetäämpä sitten viemään sinua niille kauneusunille, ruusunen.", Daniel sulloi puhelimen taskuunsa, varmisti jälleen muutamaan otteeseen että hänellä oli kaikki mukana, ennenkuin ryhtyi avustamaan Ibbietä kuljettamaan tavaransa eteiseen, jossa hän pukeutui jälleen näennäisen lämpimästi mutta kuitenkin kevyesti. Ei sopinut näyttää ihmisille olevansa liian lämminverinen. Sisäpuhelimella hän pyysi jälleen autonsa eteen valmiiksi, jonka jälkeen hän tilasi hissin joka kuljetti heidät ala-aulaan. Jälleen kerran hän avasi autonsa ovet Ibbielle ennenkuin kiersi omalle paikalleen.
Matka sujui nopeasti, sillä tähän aikaan illasta oli hieman vähemmän ruuhkaa, varsinkin sunnuntaisin, ja pian Daniel saikin nousta jälleen autosta voidakseen päästää Ibbien ulos ja auttaakseen tuota kantamustensa kanssa ylös.
Ainoa vain että heti kun hän astui ulos autosta, hän jähmettyi. Se sama ihmissuden haju oli taas täällä, leijaili ilmassa aivan kuin tuo olisi vasta mennyt tästä ohi. Se tuntui vahvempana, ja Daniel ei voinut enää uskoa että kyseessä olisi pelkkää sattumaa. Hän nielaisi, ja kääntyi katsomaan Ibbietä. Hän ei halunnut päästää naista kotiinsa tänä yönä. Hänen olisi keksittävä joku tekosyy jolla viedä tuo takaisin omaan kotiinsa turvaan.
"Kuule, Ibbs, mitäs jos sittenkin viettäisit yön minun luonani? Säästäisi huomenna aikaa jos olisit yötä, eikä sinun tarvitsisi raahata tavaroitasi edes takaisin. Lupaan ajaa sinut kuitenkin huomenna kotiin. Miltä kuulostaa?", Daniel yritti pitää äänensä rauhallisena ja mahdollisimman normaalina, mutta pelkäsi kuitenkin hätänsä kuultavan jostain läpi, ilmeestä tai eleestä.

Vaikka Ibbie nauttikin Danielin seurasta suunnattomasti ja vietti mielellään aikaa tuon kanssa, hän ei voinut olla onnellisempi päästessään suuntaamaan kohti kotia ja omaa sänkyä. Hän antoi Danielien mielellään auttaa itseään kantamustensa kanssa. Eteisessä hän otti takkinsa ja käsilaukkunsa kaapista sillä aikaa, kun mies tilasi autoaan paikalle. Pukeutuessaan hän suunnitteli menevänsä ensin kylpyyn, sitten hän keittäisi itselleen rauhoittavaa yrttiteetä ja joisi sen sängyssä, samalla kun selailisi tabletiltaan läpi tämän kuun muotijulkaisuja. Sen jälkeen hän painaisi päänsä tyynyyn, eikä takuulla heräisi ennen kellonsoittoa. Jos hän olisi oikein väsynyt kotiin päästessään, hän kyllä skippaisi kylvyn. Se oli vain ylimääräinen luksus, jonka hän oli valmis itselleen suomaan.
Saatuaan kengät jalkaansa, takin kunnolla päälleen ja kaulahuivin kaulaansa, hän lähti Danielin kanssa hissillä alas. Auto odotti heitä kuten olettaa saattoi ja mies auttoi hänet jälleen turvallisesti istumaan etupenkille.

Tällä kertaa auton lämpö, pehmeä hyrinä ja mukava istuin olivat todella tehdä Ibbielle tepposet. Hänen silmänsä lupsuivat koko matkan ja hän saattoi aika-ajoi torkahtaakkin, taistellessaan untansa vastaan. Olisi ollut niin helppoa vain luovuttaa ja nukkua siihen asti, kunnes he olisivat hänen talonsa edessä. Ibbie ei vain suostunut antamaan periksi. He eivät olleet perillä yhtään liian aikaisin.
Sitten Daniel alkoikin käyttäytymään kummallisesti. Ibbie kurtisti kulmiaan miehen yllättävälle ehdotukselle. Olihan hän ollut ennenkin toisen luona yötä, mutta hän ei aivan ymmärtänyt miksi Daniel oli ehdottanut sitä nyt, kun he olivat hänen kotonaan. Hän ei todellakaan jaksaisi ruveta miettimään mitä tarvitsisi mukaansa ja sinnitellä vielä takaisin Danielin asunnolle, kun hänen oma sänkynsä odotti häntä vain muutamaa kerrosta ylempänä.
”Daniel, juuri nyt minä haluan vain sänkyyn ja nukkumaan. En millään jaksaisi enää valvoa vielä yhtä automatkaa, saati sitten miettiä mitä tarvitsen luoksesi mukaan”, Ibbie sanoi ja ryhtyi nousemaan ylös autosta. ”Joten, vaikka ehdotuksesi voisi toisessa tilanteessa ollakin houkutteleva, niin ei kiitos. Ei tänään.”

Hän oli arvannut Ibbien kieltäytyvän ehdotuksesta, mikä sai Danielin turhautumaan. Millä ilveellä hän voisi kertoa naiselle että halusi tuon turvaan ja pelkäsi, ettei Ibbie ollut kotonaan turvassa.
Ainoa vaihtoehto olisi, että hän jäisi tähän odottamaan ja vahtaamaan Ibbien rakennusta, kaiken varalta. Hän selviäisi kyllä yhdestä unettomasta yöstä. Daniel ei tosiaankaan nähnyt muuta vaihtoehtoa, vaikka tiesi olevansa aivan liian paranoidi. Mutta tämä hajujälki oli tismalleen sama kuin murhapaikalta tullut, ja platinablondi oli täysin varma asiasta. Haju oli syöpynyt hänen mieleensä yhdessä sen kuvottavan verenhajun kanssa.
"Hyvä on, Ibbs. Nähdään sitten huomenna.", Daniel yritti hymyillä naiselle normaalisti. "Tarvitsetko kantoapua ylös?", Hän tunsi äänensä värisevän aivan aavistuksen, yrittäessään painaa tunteitaan pinnan alle. Hänen pitäisi puhua tästä jonkun kanssa, joka tietäisi hänen..tilanteestaan. Hän voisi toki puhua pomolleen, joka tiesi ja tuki häntä, mutta tuo vanha mies ei muuten tiennyt ihmissusista mitään ja osaisi tuskin auttaa häntä. Mikä neuvoksi? Danielista ei juurikaan olisi tappelemaan mikäli hän törmäisi murhaajaan, mutta kyllä hän varmasti edes jotain tuhoa saisi aikaan. Sen verran, että murhaaja jäisi kiinni.

Ibbie katsoi Danielia kummastuneena, yrittäen keksiä mistä kenkä oli alkanut noin yht'äkkiä puristamaan. Mies vaikutti hieman oudolta, mutta hän ei osannut sanoa millä tavalla. Ehkä toinenkin oli väsynyt ja käyttäytyi siksi niin oudosti. Ibbie nosti kantamuksensa takapenkiltä kadulle ja jätti ne siihen odottamaan siksi aikaa kunnes hyvästelisi ystävänsä. Hän asteli miehen luokse ja kietoi käsivartensa tuon harteille. ”Kyllä minä pärjään Daniel. Älä huoli. Mene sinäkin nukkumaan, niin jaksat huomenna häikäistä sen uuden asiakkaasi.”
Viimeiseksi Ibbie suukotti Danielin poskea ja toivotti tuolle hyvää yötä. Sitten hän otti tavaransa ja lähti kiikuttamaan niitä sisälle taloonsa, miettien edelleen mikä mieheen oli yht'äkkiä mennyt. Toivottavasti mitään ei ollut sattunut. Vaikka se olikin epätodennäköistä, olihan hän ollut koko päivän Danielin seurassa ja tuo oli käyttäytynyt tähän asti aivan normaalisti.


Hän seurasi tapahtumia syvältä varjoista. Se runsasmuotoinen ihmisnaaras halasi nuorta ihmissutta, tietämättä varmastikkaan minkä kanssa oli tekemisissä. Se sai häijyn hymyn muodostumaan varjoissa vaanivan suden huulille. Tämä pikku susi vaikutti melkoisen kesyltä tapaukselta. Tuolla oli kiva pikku elämä, joka vaikutti melkoisen yleelliseltä ja kiva pikku ystävätär, jolle voisi olla muutakin käyttöä. Hänen epäonnekseen pomot olivat vain käskeneet pitää toistaiseksi silmällä tätä vaaleaa yksilöä ja etsiä mahdollisia heikkoja lenkkejä, joilla tuota voitaisiin tarvittaessa uhkailla. Sellainen oli löytynyt melkoisen helposti. Tuo brunette narttuhan oli koko ajan kiinni uroksessa. Homma ei olisi voinut käydä helpommin.

"Hyvä on hyvä on. Menen nukkumaan heti kun olen suorittanut iltarutiinini.", Daniel hymyili vastasessaan Ibbien halaukseen. Hän ei olisi millään halunnut päästää naisesta irti, mutta lopulta tuo irroittautui hänestä, painaen suukon hänen poskelleen ja sen jälkeen rientäen sisälle. Daniel vilkutti Ibbien selälle vielä siihen asti kun nainen katosi ovesta sisälle ja hänen katseensa kantamattomiin. Daniel nojasi autoonsa, työntäen kädet syvälle taskuihinsa. Hän katsoi rakennusta haluttomana lähtemään.
Daniel nuuhkaisi ilmaan kuin kokeillen, todeten samassa että hajujälki ei ollut kadonnut mihinkään. Aivan kuin hajun lähde olisi edelleen paikalla. Tämä sai pieneen urokseen vauhtia ja hän pyörähti ympäri, nuuhkien ilmaa ja yrittäen paikantaa hajun lähdettä. Hitto vie, että oli turhauttavaa omata hyvä hajuaisti muttei kykyjä käyttää sitä hyödyksi. Daniel yritti elää ihmisen elämää, eikä siksi treenannut mitään ihmissuden kykyjä, ja hän olisi melkoisen surkea jäljittäjä ja saalistaja tai mitä tahansa muuta. Hänen aistinsa olivat herkät, mutta se oli hyödytöntä jos niitä ei osannut käyttää kunnolla.

Hän aikoi kuitenkin yrittää. Daniel haisteli ilmaa mahdollisimman huomaamattomasti, liikkuen pois autonsa läheltä, seuraten nenäänsä parhaansa mukaan. Muutaman kerran hän käveli aivan väärään suuntaan, ja tajusi sen siinä vaiheessa kun ei meinannut enää tunnistaa hajua. Sitten hän palasi samaa reittiä takaisin ja yritti uudestaan. Hänen nenänsä johdatti häntä kohti vastapäistä rakennusta ja sen kujaa.

Pentu oli siis huomannut hänet. Tuo ei osannut olla sitten yhtään hienovarainen. Tuollaista kömpelöä jäljittämistä oli jopa surullista katsella. Hän ei itse ollut vielä kovinkaan kauaa ihmissusi, mutta osasi silti nämä asiat paremmin kuin tuo rääpäle. Melkein tekisi mieli päästää napero pahasta ja listiä tuo siihen paikkaan. Ikävä kyllä, häntä oli kielletty tekemästä juuri niin. Pomoilla oli muuta mielessään tämänkin säälittävän rimpulan varalle, ellei tuo sitten osoittautuisi täydelliseksi pettymykseksi. Silloin hän voisi saada blondin ja tuon tytön. Naaraasta riittäisi hupia pitkäksi aikaa. Vaalea uros voisi katsella, miten hän ottaisi naaraan niin kuin uroksen kuuluisi ottaa, rimpuilevana ja kirkuvana. Samaan aikaan hän laittaisi veren valumaan ja rikkomalla tuon kauniin vaalean ihon. Lopulta, kun naaraasta ei olisi enää hyötyä, hän astuisi tuon takaapäin ja juuri laukeamisensa hetkellä, hän viiltäisi kurkun auki. Uros saisi katsella koko esityksen alusta loppuun. Ajatuskin tästä sai hänen housuissaan syttymään ja kihelmöimään miellyttävästi.

Lamar ei ollut täysin varma siitä, miksi hänet oli muutettu. Kaiketi se liittyi hänen luonteenomaiseen taipumukseen nauttia väkivallasta ja tehdä sitä muille. Viimeiset kymmenen vuotta, hän oli istunut vankilassa lukuisista raiskauksista, joista oli jäänyt kiinni. Niitä oli vain muutamia. Kukaan ei ollut vielä osannut yhdistää häntä lukuisiin murhiin, mikä oli hänen oma onnensa. Muuten hänet olisi varmaankin jo tuomittu kuolemaan. Joka tapauksessa, kun hän oli vapautunut vankilasta, eräs tyyppi oli tullut ja tehnyt hänelle tarjouksen, josta ei yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. Hän sai suojaa ja resursseja toteuttaa itseään monella tapaan. Lisäksi hän sai uskomattomat voimat ja pitkän, pitkän elämän.
Ainut vain, kun hän oli juhlinut uudenlaista vapauttaan tässä samalla, kun oli pitänyt tätä vaaleaa suden kuvatusta silmällä, pomot olivat vetäneet herneet nenäänsä. Kuulemma viisi raadeltua uhria, yhden viikonlopun aikana kiinnitti liiaksi huomiota. Mikä oli täydellisen naurettavaa hysteriointia, sillä kukaan ei voinut yhdistää niitä minkään inhimillisen olennon tekemäksi.
Paitsi tämä rääpäle, joka odotuksista osasi selvästi käyttää nenäänsä. Vaikkakin huonosti. Lamar päätti helpottaa pennun elämää hieman ja astui esiin kadulle.
”Minuako etsit?”

Vaikka hänen ruuumiinsa olikin kokenut eräänlaisen uudelleensyntymän, hän oli ja näytti edelleen neljäkymmentä vuotiaalta mieheltä, joka oli jo alkanut kärsimään kaljuuntumisesta. Tämän vuoksi hän ajeli päänsä kokonaan. Lamar oli reilut sataseitsemänkymmentä senttiä pitkä ja hänellekin oli ruvennut kertymään keskivartalolle vararengasta. Kaikin puolin hän oli keski-ikäisyydessään ja mitäänsanomattomuudessaan niin tavllinen, ettei kukaan osannut epäillä häntä mistään. Todennäköisesti, ulkopuolisen silmissä hän näytti miehektä, joka oli lähtenyt ulos kävelylle.
”Aika näpsäkän näköinen tyttö sinulla”, hän sanoi nyökäten rakennukseen, joiden ovista naaras oli juuri hetki sitten kadonnut.

Hajujälki lämpeni ja voimistui, ja sai niskavillat nousemaan pystyyn Danielin niskassa. Hän yritti paikallistaa jälkeä, ja joka hetki hetkeltä hän tunsi olonsa varmemmaksi nenäänsä seuratessaan.
Tosin hänen ei tarvinnut tehdä sitä kauaa kun hänen eteensä astuikin jo tuiki tavallisen ihmisen näköinen uros. Daniel kyyristyi samantien valmiina.. niin, mihin? Tappelemaan? Pinkaisemaan karkuun pikemminkin. Uroksen sanat saivat hänen kurkustaan nousemaan murinan, jonka tarkoituksena oli kai olla edes jotenkin päin uhkaava. Ainoa vain, että Danielista oli hyvin vaikea saada mitenkään päin uhkaavan näköistä. Tämä uros siis todellakin oli seurannut Ibbietä, ja syistä huolimatta Daniel ei aikoisi sen jatkua.
"Mitä sinä haluat hänestä?", Daniel murahti, vahva saksalainen askentti puheessaan, kuten aina kiihtyessään tai suuttuessaan. Mitä hän voisi tehdä jos tuo uros päättäisi hyökätä? Tuo oli isompi ja varmasti painavampi, ja luultavasti vahvempi kuin hän itse. Daniel oli korkeintaan notkea ja nopea, mutta siihen hänen taitonsa sitten taisivatkin jääsä. Ehkä hänen pitäisi mennä Ibbien mukana niille itsepuolustuskursseille, tai pyytää naista näyttämään edes muutama liike hänelle.
"Pysy erossa Ibbiestä."

Pilkallinen virne levisi Lamarin kasvoille, kun vaalea uros murisi hänelle. Kaiketi sen olisi kuulunut tuntua uhkaavalta. Hän ei kuitenkaan edes viitsinyt pelätä tätä onnettoman, pehmeän näköistä urosta, joka olisi naurettavan helppo tappaa tähän kadulle. Kyymys, jonka tuo esitti hänelle, sai lukuisat mielikuvat ja ideat nousemaan Lamarin viereen. Ihmisnaaraan vaalea iho, täynnä syviä, vertavuotavia haavoja, ruskea tukka veressä. Naaras huutaisi, kun hän ottaisi tämän väkisin. Ehkä hän myös sitoisi tämän. Sitominen toi aina mukavana lisän seksiin, johan sen oli huomannut tavallinen väkikin. Naaras ei tosin tulisi selviämään loppuun asti. Tuo olisi hänen palkintonsa, jonka hän ansaitsi pitkäveteisestä ja tylsästä työstä, New Yorkin kaduilla. Jälleen hän tunsi, kuinka mielikuvat sytyttivät hänet sisältä. Hän oli vähällä vastata
”Henkilökohtaisesti haluaisin tuon nartun alleni, verta valuvana ja huutamaan henkensä hädässä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa”, Lamar vastasi. Hän tiesi, että uros suuttuisi hänen vastauksestaan ja saattaisi, jopa ryhtyä väkivaltaiseksi, yrittäessään suojella kallista naarastaan. ”Tässä ei nimittäin ole kysymys tuosta ihmisnartusta, vaan sinusta. Minun pomoni ovat kiinnostuneita sinusta ja jos toimit, kuten kiltin pennun kuuluukin, tuolla naaraalla ei tule olemaan mitään hätää.”

Lamarilla ei ollut lupaa paljastaa raskauttavia tietoja yhtään kenellekkään. Sen vuoksi hänkin tiesi hyvin vähän siitä, mitä pomot suunnittelivat. Hän ei ollut edes nähnyt kaikkia heistä. Hän oli pelkkä rivimies, joka nytkin leikki omalla hengellään ollessaan kontaktissa tähän nuoreen urokseen. Hän ei ollut kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta, kun blondi yritti suojella naarastaan.
”Sinulle tullaan esittämään tässä lähitulevaisuudessa kysymys. Jos vastaat siihen oikein, sinulla ja naaraalla ei ole mitään hätää”, Lamar sanoi hymyillen maireasti. Hän nautti tästä tilanteesta. ”Siihen asti minä pidän teitä molempia silmällä.”

Murina joka kumpusi syvältä Danielin voimistui tämän vieraan vastauksesta. Jos hän olisi ollut suden muodossa, hänen turkkinsa olisi pöyhistynyt tekemään hänestä suuremman ja uhkaavamman näköistä, mutta siinä hän silti seisoi, yhtä ruipelona ja heiveröisen näköisenä kuin aina. Daniel ei halunnut ajatellakkaan moista vaihtoehtoa, ja jos ei muuta vaihtoehtoa olisi, hän vaikka palkkaisi jonkun salaa vartioimaan Ibbietä.
Uroksen kuitenkin jatkaessa puhettaan, Daniel hämmentyi. Kyse hänestä? Pomot? Mitä helvettiä täällä tapahtui? Oliko joku idiootti turhantärkeä ja tyhmänrikas pomo kiinnostunut hänestä ja halusi ostaa hänet? Mitä helvettiä täällä oikein tapahtui?

Daniel suoristi itsensä ja pakotti itsensä lakkaamaan murisemasta. "Ja jos vastaan tähän kysymykseen väärin, Ibbie saa kärsiä, niinkö?", Daniel halusi varmistua tästä tosiseikasta. Toki hän tekisi kaikkensa pitääkseen Ibbien turvassa, vaikka sitten antaisi oman henkensä. "Ymmärrättehän te varmasti, ettei Ibbie ole minun narttuni? Hän on ystävä ja työkaveri, mutta siinä kaikki. Luulisi teidän etsivän jotain..henkilökohtaisempaa kiristämisekseni.", Hän ei tiennyt oliko tämä pelkkää bluffia, vai yrittikö hän jotenkin kiemurrella Ibbien ulos tästä sotkusta. Daniel ei tiennyt, mitä tekisi jos joku satuttaisi Ibbietä hänen takiaan. Nainen oli hänelle tärkeä, mutta kuolisiko hän tosiaan tuon puolesta? Kyllä, varmasti. Daniel vakuutti itselleen että tekisi juurikin näin.

Lamar nauroi Danielin murinan voimistuessa entisestään. Ainakin tästä pennusta olisi hupia hänelle itselleen, jos ei kenellekään muulle. Kun pentu yritti vielä vaistomaisen reaktionsa jälkeen selitellä, ettei naaras merkinnyt hänelle mitään, Lamar nauroi entistä railakkaammin. Ei tätä yksilöä oltu ainakaan järjellä pilattu. Hän voisi raportoida asiasta pomoilleen ja tehdä lopun tästä turhanpäiväisestä kyttäämisestä. Ei tästä pennusta olisi taistelemaan heidän riveissään.
”Ihan miten haluat, pentu”, Lamar totesi saatuaan naurunsa laantumaan. ”Minulla ei ole kuitenkaan aikaa tällaiseen kivaan pikku väittelyyn. Yö on vasta aluillaan, mutta en ole ehtinyt edes aloittaa sitä, mitä todellisuudessa haluan tehdä. Tulen aamulla tervehtimään taas tätä sinun tyttöstäsi, mutta nyt minun täytyy mennä. Hyvää yötä. Anna tytölle pusu minunkin puolestani.”

Lamar kääntyi kannoillaan lähteäkseen, kääntäen näin röyhkeästi selkänsä vaalealle urokselle. Jos pentu päättäisi kaikesta huolimatta hyökätä hänen kimppuunsa takaapäin, hän niittaisi tuon asfalttiin, sainovat pomot sitten mitä hyvänsä. Sitten hän menisi ja viimeistelisi tuon naaraan juuri kuten haluaisi. Hänen silmilleen eivät taistelukyvyttömät rääpäleet hyppineet. Lisäksi, ei blondi voinut olla niin tärkeä osa heidän suunnitelmiaan, että tuon tappaminen olisi jollain tapaa merkittävä takaisku tai minkäänlainen isku ollenkaan. Tuntui ainakin uskomattomalta edes ajatella, että rääpäleestä saattaisi olla mitään todellista hyötyä.

Daniel puristi käsiään nyrkkeihin niin kovasti että kynnet pureutuivat kämmenen pehmeään lihaan ja saivat ihon rikkoutumaan. Hänen teki mieli hyökätä tuon ylimielisen kusipäisen uroksen kimppuun tällä saatanan punaisella sekunnilla, mutta Daniel kuitenkin hillitsi itseään. Hän ei voittaisi, luultavasti, sillä ainakin puheidensa perusteella tuo oli 'kova jätkä'. Sitäpaitsi, mitä tappelemiseen tuli, kaikki olivat kovempia kuin hän. Ihmisen hän nyt vielä voittaisi, jos käyttäisi ihmissuden voimiansa, mutta toisille lajitovereilleen hän tuskin pärjäisi. Ehkä pienille penuille?
Daniel sylki maahan vieressään, irvistäen urokselle. Hän halusi vastata jotain tuon törkeyksiin, mutta tiesi kaiken luultavasti vain pahentavan hänen tilannettaan, eikä hän halunnut tehdä sitä. Niimpä Daniel puri poskensa sisäpintaa ja katsoi kuin vieras käänsi hänelle selkänsä ylimielisesti, eikä hän voinut tehdä mitään asialle.

Kun uros oli kadonnut näkyvistä, ja oli hajunkin perusteella tarpeeksi kaukana, Daniel palasi autolleen ja lyyhistyi toivottomana penkille. Hänen kroppansa tärisi adrenaliinista joka oli täyttänyt hänen suonensa. Vieras ei ollut suoralta kädeltä uhannut häntä, ja Daniel oli yllättynyt siitä ettei ollut saman tien uroksen nähtyään ollut ollut häntä koipiensä välissä ja itkua pidättelemässä. Vasta nyt hän tajusi miten peloissaan oli. Kyyneleet täyttivät hänen silmänsä ja valuivat kuumina hänen poskilleen, eikä platinablondi osannut muuta kuin tuijottaa täriseviä käsiään. Miksi tämä tapahtui hänelle? Hänen vanhaa arpeaan vihloi, aivan kuin nauraen hänelle, ja pian Daniel huomasi nostaneensa jalkansa istuimelle, halaavansa polviaan ja itkevänsä holtittomasti. Auto tukahdutti hänen äänensä, pitäen sen ulkopuolisilta salassa, ja huurustuvat ikkunat kätkivät hänet omaan pieneen turvaansa.

Lius tiesi, että hänen pitäisi palata Caldwelliin. Daniel ei ollut antanut kuulla itsestään mitään koko viikonloppuna, vaikka tuolla oli hänen puhelinnumeronsa. Uros ei soittaisi ja hänen täytyisi yksinkertaisesti hyväksyä tämä tosiasia, sekä palata omaan elämäänsä. Zacharias oli huomauttanut hänelle tästä jo joitain kertoja, niin kasvotusten, puhelimitse, kuin tekstiviestilläkin. Kaiken lisäksi Lius tiesi veljensä olevan oikeassa. Oli typerää odottaa soittoa urokselta, jolla oli valinnanvaraa joka sormelle ja enemmänkin. Hän oli ollut tälle mitä todennäköisemmin yksi monista, jonka kasvot sekoittuivat toisiin yhtenäiseksi massaksi, josta ei ottanut selvää. Lisäksi Liuskaan ei ollut varma olisiko soittanut, jos joku olisi poistunut hänen luotaan yhtä hätäiseen, kuin hän oli lähtenyt Danielin luota. Vaalealla uroksella oli siis kaikki syyt unohtaa hänet.
Silti Lius oli edelleen Caldwellissa ja yritti saada aikansa kulumaan odotuksen lomassa. Hän tunsi itsensä säälittäväksi. Häntä myös pidettäisiin säälittävänä tämän vuoksi. Kale ja Rickki ratkeaisivat riemusta kuullessaan tästä. Lisäksi, Zacharias oli pysynyt ainakin toistaiseksi kärsivällisenä hänen päähänpinttymälleen, mutta jossain vaiheessa hänelläkin menisi hermo. Eikä alfaa uhattu. Jos Lius olisi siis järkevä, hän kääntyisi nyt ja suuntaisi asuntoonsa pakkaamaan tavaroitaan. Järkevänä hän ajaisi Caldwelliin vielä tämän yön aikana. Sen sijaan hän kuitenkin jatkoi päämäärätöntä kävelyään pitkin uuden kaupungin katuja.

Sitten hänen nenänsä tavoitti tuoksun, jonka se muisti harvinaisen hyvin. Lius ei voinut uskoa sattumaa. Daniel oli jossain lähellä. Sen lisäksi täällä oli ollut toinen ihmissusi, jonka hajua hän ei tunnistanut entuudestaan. Danielin tuoksu oli kuitenkin se, joka sai hänet seisahtumaan niille sijoilleen. Hän halusi mennä katsomaan urosta, mutta ei voinut olla miettimättä saavuttaisiko sillä tavalla uuden asteen omassa säälittävyydessään. Sen lisäksi, että hän ei osannut yhden yön jälkeen jatkaa eteenpäin, hänestä tulisi myös stalkkeri. Lius ei kuitenkaan voinut mitään sille, että hän lähti seuraamaan Danielin tuoksua. Omasta mielestään hän ei ollut lähelläkään uroksen omaa asuntoa, jota hän oli tietoisesti vältellyt viimeisempien päivien ajan. Tuo ei siis ollut kotonaan. Ehkä Danielkin harjoitti yöllisiä lenkkejä.
Lius oli pukeutunut tänään niin kuin yleensäkin pukeutui. Khakihousut ja bleiseri olivat sääneet jäädä osastolle, käyttämättömät vaatteet. Tänään hänellä oli jalassaan kuluneiden ja repaleisten farkkujen seurana moottoripyöräkengät, yläruumiinsa verhona, pitkähihainen t-paita, sekä prätkätakki. Hiukset hän oli jättänyt tänään auki.

Hän seurasi Danielin tuoksua uudelta näyttävän, virtaviivaisen auton luokse. Sen kohdalla hän epäröi hieman. Hän näki uroksen hahmon auton ikkunasta, mutta ei ollut varma mitä hänellä olisi lupa tehdä. Näytti aivan siltä, kuin toinen olisi itkenyt. Danielin hartiat näyttivät hytkyvän ja tuo oli panunut jollain tapaa kasaan. Auton ikkunatkin olivat alkaneet höyrystymään, joten uros oli ehtinyt olla hetken aikaa paikallaan. Lius teki päätöksensä nopeasti ja asteli koputtamaan auton ikkunaan. Avaisipa toinen sitten oven tai ikkunan, Lius kysyisi: ”Hei onko kaikki hyvin? Satuin kävelemään tästä ohi ja näin sinut.”

Daniel ei tiennyt kauanko aikaa oli kulunut, mutta kyyneleet eivät ottaneet loppuakseen. Ja kun ne viimein alkoivat hyytymään, Daniel oli aivan varma että oli itkenyt itsensä tyhjäksi, sillä ainakin hänen olonsa oli tyhjä, hyödytön ja surkea. Hän oli varma että kyyhöttäisi tässä lopun yötä, sillä hänen ruumiinsa tärinä ei ottanut laantuakseen ja nyyhkäykset ravistelivat edelleen aika ajoin hänen hentoa vartaloaan.
Ja nyt hän oli saada sydänkohtauksen kun joku koputti auton ikkunaan. Blondin nenä oli niin tukossa, ettei tuo olisi haistanut edes ammoniakkia vaikka se olisi tuotu hänen naamansa eteen, joten pahaa aavistamattomana hän meni painamaan nappia joka avasi ikkunan.
Ja katui sitä siinä samassa. Jostain syystä juuri Liuksen hän olisi kaikkein vähiten halunnut nähdä juuri nyt. Hän oli saanut tarpeekseen ihmissusista yhdelle illalle. Daniel tunsi selittämättömän kiukun alkavan kiehua sisällään Liuksen sanojen vuoksi. Oli toisella uroksella otsaa.

"Näytänkö minä siltä että kaikki on hyvin?", Daniel sähähti tarkoitettua kipakammin. Hän ryhtyi kuivaamaan naamaansa hupparinsa hihohin, vain huomatakseen sen täysin turhaksi hommaksi ihan vain sen takia, että suuren uroksen näkeminen jollain tapaa kuitenkin huojensi hänen oloaan, toi hänelle turvallisuuden tunnetta ja sai Daniel aloittamaan itkemisensä uudestaan, vaikka pieni uros olikin ollut hetki sitten varma että oli itkenyt juuri seuraavien viiden vuoden edestä kyyneleitä. Tuntien itsensä avuttomaksi hän hautasi kasvonsa uudestaan polviinsa. "Me-me-mene pois!", Hän änkytti nyyhkäystensä välistä, huitoen sokkona toisella kädellään ikkunan suuntaan kuin sanoakseen "hus pois", jollekkin vähäpätöiselle ötökälle.

Näky, joka odotti Liustan auton ikkunan takana, oli sydäntä repivä. Daniel näytti yksinkertaisesti surkealta. Tuo oli ehtinyt itkeä jo hyvän tovin päätellen punaisista silmistä ja nenästä. Lius ei voinut olla miettimättä, mikä oli saanut nuoren uroksen noin epätoivoiseksi. Jossain muussa tilanteessa hän olisi saattanut veikata sydänsuruja, mutta sen vähän perusteella mitä hän Danielista tiesi, se tuntui epätodenköiseltä.
”En halunnut tehdä imiselviä johtopäätöksiä”, Lius totesi lempeästi. Danielin jatkaessa itkuaan ja hätistellessä häntä pois, Liuksen oli pakko miettiä mitä tekisi. Se, että hän vain jättäisi toisen tähän oman onnensa nojaan, ei tuntunut vaihtoehdolta. Lius murehtisi hamaan tulevaisuuten sitä, että oli jättänyt uroksen oman onnensa nojaan silloin kun tuo olisi tarvinnut tukea ja apua eniten. Niinpä hän kurotti kätensä auton ikkunasta sisään ja avasi oven itselleen. Hitaasti ja rauhallisesti, mahdollisimman hellin ottein hän siirtäisi Danielia, päästäkseen itse hivuttautumaan autoon tuon kanssa. Lopulta hän nostaisi ja vetäisi uroksen syliinsä, välittämättä mahdollisista vastusteluista.

Oli jo ihan tarpeeksi paha, että joku oli nähnyt hänet tässä kunnossa, ja nyt hän vielä jatkoi itkuaan lisää, nolaten itseään entistä enemmän. Mikä hän oikein oli? Joku pahainen pentu tai narttu? Daniel ei tosin juuri nyt jaksanut välittää. Hänen olonsa oli niin surkea, että hänelle alkoi olla aivan sama vaikka kaikki hänen asiakkaansa olisivat juuri nyt kävelleet hänen ohitseen.
Ja sitten hän kuuli etäisesti kuinka auton ovi avattiin, ja hätä iski kyntensä häneen uudestaan. Hän ryhtyi rimpuilemaan vastaan, hän ei halunnut ketään lähelleen juuri sillä hetkellä, mutta Daniel sai pian huomata vain väsyttävänsä itseään entisestään tapellessaan vastaan, ja sai pian löytää itsensä Liuksen sylistä. Auto oli suhteellisen tilava, mutta tälläisessä asetelmassa se kävin kovin ahtaaksi. Daniel pyristeli vielä hetken, yrittäen työntää itseään irti Liuksesta, muristen tuolle epätoivoisesti. Mutta lopulta hänen oli pakko luovuttaa, ja hän sai huomata Liuksen lämmin ja suuremman ruumiinrakenteen tuovan hänelle turvallisuuden tunnetta ja lohtua.
Daniel päätti luovuttaa ja antautua pideltäväksi, ja nyyhkytti nyt vasten suuremman uroksen rintaa, ja hiljakseen hänen kyyneleensä alkoivat ehtyä ja hänen olonsa rauhoittua. Nyt jos koska hän oli uupunut täysin, eikä Danielilla tuntunut olevan voimia liikkua. Hän oli käpertyneenä suuremman uroksen sylissä, pyyhkien väsyneesti naamaansa hihaansa.

Lius piteli kiinni Danielista, antaen tuon rimpuilla kuitenkin suhteellisen vapaasti. Hän kuitenkin esti tuota hienovaraisesti satuttamasta itseään ja häntä. Hän uskoi, että uros rauhoittuisi kunhan oli saanut pahimmat patoutumat purettua ja uuvutettua itsensä. Sitä jatkui tosiaan oman aikainsa. Lius sai kuitenkin huomata, että hiljalleen toinen alkoi väsymään ja luovuttamaan. Lopulta Daniel painui hänen rintakehäänsä vasten ja hän saattoi kietoa paksut käsivartensa tuon ympärille. Liuksella ei ollut onneksi kiire mihinkään. Tai ei ollut ainakaan enää sen jälkeen, kun oli nähnyt toisen itkevän. Hän antoi Danielin nyyhkyttää ja täristä sylissään, sekä sotkea paitansa kyyneleisiin ja räkään. Paita oli juuri nyt pienin hänen huolistaan. Jossain vaiheessa hän alkoi hieroa lohduttavasti Danielin selkää, tajuamatta sitä varsinaisesti itsekään.
”Pystytkö tai haluatko sinä kertoa minulle, mikä oikein on hätänä?” Lius kysyi hiljaisella äänellä, kun aikaa oli kulunut jonkin aikaa. Hän ei varsinaisesti odottanut vastausta, sillä epäili uroksen olevan väsynyt. Itkeminen tuppasi usein väsyttämään ja Daniel tuntui hänen sylissään juuri nyt täysin veltolta ja rauhkealta. Tuon nyyhkäykset olivat myös harvenneet.
Tämä sai Liuksen miettimään, mitä hänen pitäisi lopultakin tehdä. Hän ei voinut jättää Danielia yöksi autoon, eikä hän luottanut täysin siihen, että tuo olisi kykeneväinen ajamaan kotiinsakaan tässä kunnossa.

Daniel pysyi hiljaa vielä pitkään senkin jälkeen kun Lius oli esittänyt kysymyksensä. Hän ei nimittäin tiennyt, halusiko, tai osaisiko kertoa tuolle mitä oli tapahtunut. Lopulta, Daniel vetäytyi tiukempaan kerään Liuksen sylissä aivan kuin pieni kissa. Hän painoi kätensä tiiviisti rintaansa kuin suojellakseen sydäntään.
"Täällä oli ihmissusi.. Se, joka on murhannut kaikki ne ihmiset.. myös Sebastianin.. uskoisin..", Danielin ääni värisi hänen puhuessaan, ja hänen äänensä oli tuskin kuiskausta kovempi. Tässä vaiheessa hän tajusi auton ikkunan olevan edelleen auki, ja hän hapuili tärisevät sormensa nappulalle joka sen sulkisi. Uros tosin jätti sen hieman raolleen jotta ilma vaihtuisi. "Hän sanoi että jos en suostu johonkin heidän vaatimukseensa, hän.. tappaa Ibbien.", Viimeisten sanojen kohdalla Daniel puristui entistä tiukemmin kasaan ja hänen koko ruumiinsa jännittyi pelosta ja raivosta. Hän ei tiennyt mitä voisi tehdä, muuta kuin suostua jokaiseen vaatimukseen silmäänsäkkään räpäyttämättä. Hän ryhtyisi aivottomaksi orjaksi jos se takaisi Ibbielle turvaa. "Minua pelottaa Ibbien puolesta, haluan suojella häntä mutta.. kuten varmaan arvaat, minusta ei ole tappelemaan.", Daniel naurahti ääni täynnä ironista sarkasmia.

Lius jatkoi Danielin selän hieromista tuon käpertyessä entistä tiiviimmin hänen syliinsä. Moinen tuntui luvattoman hyvältä ja Lius painoi vielä poskensa vasten pienemmän uroksen päälakea, jolloin tuon tuoksu kiiri entistä voimakkaampana hänen nenäänsä. Kyyneleet tekivät tuoksusta tietyllä tapaa entistä raskaamman ja huumaavamman. Aivan kuin kesäsade, joka runsasti kaikki tuoksut ympärillään. Huoliamatta siitä, miten tähän tilanteeseen oli päädytty, Lius ei voinut olla nauttimatta toisen painosta sylissään, ruumiin lämmöstä itseään vasten ja siitä miten hän saattoi tuntea itsensä tarpeelliseksi tässä. Hän ei kuitenkaan aikonut sanoa näitä tosiseikkoja ääneen, sillä saattoi olla, että Daniel vain kimpaantuisi siitä. Niinpä hän keskittyi kuuntelemaan mitä toisella oli sanottavanaan ja miten tilanteeseen oli lopultakin päädytty. Kun Daniel käpertyi entistä tiukemmalle sykkyrälle, hän puolestaan lujitti käsivarsiensa otetta tuon ympärillä.

Daniel oli selvästi huolissaan tästä Ibbiestä, kuka naaras sitten ikinä olikaan. Hän ei uskaltanut veikata muuta kuin, että tämä naaras oli Danielille hyvin tärkeä. Ei kai tuo muuten olisi mennyt näin pois tolaltaan. Lius ei vain tiennyt miten hän voisi mitenkään auttaa urosta. Jos hän ei tiennyt, kuka oli uhannut Danielin Ibbietä, ei hän voinut tehdä mitään. Erakosta voitaisiin hankkiutua vielä eroon, mutta jos se oli jonkun New Yorkin lauman jäsen tilanne olisi ongelmallinen. Lisäksi, Lius ei tiennyt miten muut ihmissudet suhtautuisivat ihmisnaaraan suojelemiseen. Jos tämä Ibbie olisi susi, hommassa ei olisi mitään ongelmaa.
Lius ei kuitenkaan voinut sille mitään, että ihmisnaaras tuntui hänestä yhdentekevältä sen rinna, että Danielia oli uhkailtu. Tieto siitä sai eläimen hänen sisällään heräämään ja nostamaan raivostuneena päätään. Hän ei pitänyt lainkaan siitä, että urosta oli uhkailtu ja oli sen perusteella valmis lähtemään etsimään sitä kusipäätä.
Se olisi kuitenkin harkitsemattomin teko, jonka hän voisi tehdä juuri nyt. Hän ei tiennyt mitä hänellä oli vastassaan ja olisi typerää syöksyä suin päin omaan tuhoonsa. Sitä tärkeämpää olisi saada Daniel rauhoittumaan edes hieman.
”Rauhoituhan nyt allaani”, Lius kuiski lempeästi Danielin korvaan. ”Voimme yhdessä yrittää keksiä jotain, mutta nyt sinun pitäisi yrittää hieman rauhoittua.”

Samassa Lius keksi lyhyen aikavälin suunnitelman. Hän lähti siirtämään Danielia pois sylistään pelkääjän paikalle istumaan. Hän ei voisi millään ajaa autoa, jos tuo pysyisi paikallaan. Vaikka hän ei olisi halunnut tämän istuvan missään muualla kuin sylissään. Hän ei kuitenkaan halunnut päättää tätä kaikkea auto-onnettomuuteen. Saatuaan Danielin paikoilleen ja varmistettuaan, että tuon turvavyö oli tiiviisti kiinni, hän käynnisti auton. Se lähti käyntiin paljon hänen omaansa sulavammin ja tasaisemmin. Todennäköisesti se myös kulki paremmin kuin hänen rotiskonsa.
Matka ei ollut pitkä. Alle viiden minuutin kuluttua hän pysäköi auton oman talonsa eteen. Rakennus ei ollut sellainen hieno pilvenpiirtäjä, kuin se missä Daniel asui. Huolimatta siitä, että talo oli moderni sen arkkitehti oli yrittänyt noudattaa suunnitteluvaiheessa jonkinlaista jotain sellaista, jota saattoi kutsua klassiseksi New Yorkiksi. Julkisivu oli tiiltä, ikkunat isoja ja moniruudullisia.
”Nousehan sitten”, Lius sanoi napatessaan Danielin auton avaimet ja avatessaan kuskin ovea. ”Mennään ylös.”

Daniel kohotti päätään kuullessaan hyvin, hyvin omituisen sanan Liuksen suusta. Hän ei tiennyt miksi toinen oli häntä kutsunut, mutta jostain syystä hän ei uskonut sen olevan kuitenkaan loukkaus. Daniel päätti, että kysyisi siitä myöhemmin, kunhan saisi aivonsa ja ajatuksensa järjestykseen ja toipuisi hieman tämän iltaisesta shokistaan. Hän avusti omassa siirtämisessään sen verran, että siirtyi kiltisti Liuksen avustuksella pelkääjän paikalle. Hän toivoi toisen vievän hänet kotiinsa, mutta matkan edetessä kävi selväksi ettei näin tulisi käymään. Väsynyt mieli sai hänet luomaan kauhukuvia, joissa Lius kuului samaan jengiin sen mulkvistin kanssa joka oli häntä uhkaillut, ja tämä puolestaan sai pienemmän uroksen puristumaan jälleen kasaan istuimellaan. Häntä vietiin tuntemattomaan paikkaan, ja hän oli ihmissuden seurassa. Tämän täytyi olla jokin juoni, koska miksi muuten Lius olisi ilmaantunut paikalle kreivin aikaan lohduttamaan häntä? Tuon täytyi olla kimpassa niiden paskiaisten kanssa.

Siitäkin huolimatta että Daniel oli varma tästä seikasta, hän nousi viileän rauhallisesti autosta. Hän ehkä pystyisi yllättämään suuremman uroksen, ja saisi tehtyä edes jotain tuhoa aikaiseksi ennenkuin kuolisi itse. Tai sitten hän vain suostuisi kiltisti tuon vaatimuksiin, jotta Ibbie saisi elää. "Minun pitäisi mennä kotiin..", Daniel mumisi. Hänellä oli aamulla paljon tekemistä illan asiakastaan varten, ja Ibbie tulisi aamulla hänen luokseen. Hänen täytyisi vähintään ilmoittaa aulan vartijalle ettei palaisi yöksi kotiin jottei tuo huolestuisi. Danielin mieli oli jokapuolella, hän ei pystynyt tarttumaan kiinni yhteenkään järkevään ajatukseen, ja hänen tunteensa hyppivät kauhusta totaaliseen rauhallisuuteen. Hän ei enää erottanut oikeaa vasemmasta. Hän tunnisti toki oireet, aina silloin kun kykeni järkevään ajatteluun, ja tiesi saavansa ahdistuskohtauksen hetkenä minä hyvänsä. Sama oli tapahtunut silloin kun häntä oli purtu. Daniel seisoi edelleen autonsa vierellä, kykenemättä liikkumaan. Hän oli väsynyt, niin kovin väsynyt että voisi lyyhistyä tähän paikkaan. Silmät tuijottivat lasittuneina eteen, näkemättä mitään.

Lius oli valinnut oman kotinsa, sillä pohdittuaan pitkään viime kertaista hän oli todennut ettei Daniel kaivannut vieraitai omalle reviirilleen. Hän ei halunnut tunkeutua paikkoihin, joihin häntä ei kaivattu. Mutta toistaiseksi, hän ei ollut myöskään valmis jättämään Danielia yksin. Toinen oli edelleen selvästi pois tolaltaan ja Lius halusi varmistaa, ettei tuo lopulta keksisi mitään typerää. Kenen tahansa arviointikyky saattoi pettää tiukassa tilanteessa. Niinpä Lius oli tuonut Danielin kotiinsa, jossa tuota voisi pitää hieman silmällä.

Danielin vain seisoessa paikoillaan, Lius käveli tuon luokse ja veti kainaloonsa. ”Mennäänhän nyt sisälle. Keitän meille teetä. Voit sisällä soittaa ja ilmoittaa läheisillesi missä olet.” Toivon mukaan tämä raihoittaisi edes hieman Danielia. Eihän hän sentään aikonut kidnapata urosta. Tuo saattoi lähteä koska tahansa, jos niin halusi. Toki Lius vastusteli uroksen ollessa tuossa tilassa, mutta lopulta hänellä ei olisi muuta mahdollisuutta.
Lius lähti johdattamaan Daniealia sisälle rappuun, jonka ovi avattiin kortilla ja koodilla. Tämän jälkeen, yhä toisesta kiinni pitäen, hän vei uroksen hissiin. Painettuaan viidennentoista kerroksen nappia, hän veti Danielin rintaansa vasten ja halasi tuota. Tällä kertaa hän ei yrittänytkään suudella urosta, vaikka muisti hyvin millainen heidän edellinen yhteinen hissimatkansa oli ollut. Liuksen ruumis muisti sen myös erityisen hyvin, varsinkin tuntiessaan Danielin ruumiinlämmön omaansa vasten. Hissimatka oli kuitenkin riittävän lyhyt, jotta mitään raskauttavaa ei ehtinyt tapahtua. Niinpä, kun metalliset ovat avautuivat, Lius saattoi johdattaa uroksen oman asunnon ovelle.

Ovi aukeni pieneen eteiseen ja lyhyeen käytävään, joka päättyi vasemmalla isoon yleistilaan ja oikealla makuuhuoneeseen. Välissä oli ainoastaan kylpyhuoneen ohi. Lattiat oli punervaa kirsikkaputa, seiniin oli puolestaan käytetty sekä kuningaskalastajan sinistä, että hyvin vaaleaa, lämpimän harmaata sävyä. Sisustuksessa oli käytetty paljon puuta ja lasia, tekstiilijen rinnalla. Ulko-ovea vastapäätä oli peilikaappi, johon Lius riisui oman nahkatakkinsa ja piilotti moottoripyöräsaappaansa.
”Täällä on minun makuuhuoneeni”, Lius sanoi, johdattaen Danielin oikealle. ”Tarkoitukseni ei ole vietellä sinua vuoteeseen tuossa tilassa. Haluan vain näyttää, ettei asunnossa ole muita tai mitään, mitä minun pitäisi salata sinulta.”
Lius avasi oven, joka oli samaa kirsikkapuuta kuin kiiltäväksi vahattu lattiakin. Oven takaa paljastui makuuhuone, joka noudatti samaa värimaailmaa kuin muukin asunto. Kaksi suurinta seinää olivat kuningaskalastajansiniset ja kaksi lyhyempää lämmintä harmaata. Iso parisänky kutakuinkin keskellä huonetta oli pedattu punaisella. Päiväpeitto oli metallinhoihtoista, kultaisen punaista, muhkeaa kangasta. Suuret koristetyynyt olivat karmiininpunaiset, kultaisilla koristekuvioilla ja pehmeä, siististi viikattu torkkupeitto oli viininpunainen. Sängyn molemmin puolin oli yksinkertaiset, modernit yöpöydät, joista molemmilla seisoi suuri lamppu. Seinään oli upotettu vaatekaappi ja sänkyä vastapäätä oli piironki, joss Lius säilytti sukkiaan, alusvaatteitaan ja muuta pientä. Sen yläpuolella oli suuri pyöreä, kultakehyksinen peili. Katosta lattiaan ulottuvat yksiväriset, oranssinpunervat verhot olivat ohutta, karkeaa kangasta ja päästivät päivällä auringonvaloa sisään. Seinillä oli hillittyä, mustavalkoista taidetta. Käytävän oven vieressä oli kapea ja korkea, maitolasinen ikkuna, jonka toisella puolella oli kylpyhuone. Samaisella seinällä, piirongin toisella puolella oli myös liukuovi kylpyhuoneeseen.
”Tässä on kylpyhuone”, Lius sanoi peruuttaen käytävälle ja avasti toisen oven. Kylpyhuone oli käytännössä katsoen kauttaaltaan valkoista marmoria, lukuunottamatta puisia tasoja. Siellä oli suihku, jonne olisi mahtunut kolme, täysikasvuista ihmissusiurosta vaivatta ja suuttimia oli yhdeksässä suunnassa.
”Täällä on yhdistetty keittiö, ruokasali ja olohuone”, Lius sanoi tarttuen Danielia kädestä ja vei tuota vastakkaiseen suuntaan käytävällä. Pieni keittiö työtasoinen ja pitkineen saarekkeineen oli vasemmalla, työtasot olivat betonia ja ovien pinnat hunaijaista, kultaisen sävyistä puuta. Olohuoneen oikeassa reunassa oli suuri lasinen ruokapöytä, jonka ääreen mahtui vaivatta kymmenen hengen seurue istumaan. Tilanjakajana toimi valtava kaappi, kirjahylly rakennelma, joka erotti ruokailutilan oleskelutilasta. Sieltä löyty baarikaappi, sekä paikka telvisiolle. Sohvat olivat suuria ja suoralinjaisia, väriltään mustia. Nojatuolit jatkoivat samaa linjaa. Verhot olivat valkoiset.
”Täällä on vielä vierashuone”, Lius sanoi, kävellessään suoraan eteenpäin viimeiselle ovelle. Se oli pienempi kuin päämakuuhuone ja sen värit koostuivat vedenvihreäst ja hopeasta. Muutoin se oli melkoisen samankaltainen, kuin isompi makuuhuone.
Kaikki Liuksen asunnossa oli modernia ja suoralinjaista. Värit olivat selkeitä ja rohkeita ja tietyllä tapaa neutraaleja, vaikka paikkaa ei olisi erehtynyt luulemaan naisen asunnoksi. Lius kuitenkin myönsi auliisti, ettei ollut itse vastuussa paikan sisustuksesta, vaan oli jättänyt sen Damianan vastuulle. Tuolla oli silmää tällaisille asioille ja Lius vietti aikaansa kaupinkiasunnossa niin vähän, että ei jaksanut käyttää energia kakkoskotinsa sisustusratkaisujen miettimiseen.
”Keitän nyt sitä teetä”, Lius sanoi palaten takaisin keittiöön. ”Voit katsella rauhassa ympärillesi.

Daniel tunsi pientä paniikkia, joka tahtoi kasvaa hänen sisällään, mutta Liuksen lupaus siitä että hän saisi soittaa ja kertoa missä oli, rauhoittivat häntä hieman. Hän katsoi eksyneen pennun tavoin ylös toiseen urokseen tuon lähtiessä hellästi ohjaamaan häntä sisälle taloon ja kohti hissiä. Hän ei vastustellut enää, vaan antoi suuremman uroksen viedä hänet omaan asuntoonsa ja eteisessä hän onnistui jopa potkimaan tennarinsa jaloistaa huolettomasti. Vaikka Daniel iei juurikaan ollut siinä mielentilassa että olisi jaksanut kiinnostua hienoista sisustusratkaisuista, hänelle tuli kuitenkin mukavan rauhallinen olo neutraalinoloisessa asunnossa. Hän olisi halunnut kiertää ympäriinsä, ja pian siihen tarjoutuikin tilaisuus kun Lius lähti esittelemään hänelle asuntoaan. Uroksen mainitessa makuuhuoneen, hän nosti katseensa jälleen toiseen järkyttyneen oloisesti. Näytti tosin siltä että tuo luki hänen ajatuksensa ja korjasi nopeasti hänen ensimmäiset ajatuksensa kertomalla ettei aikonut yrittääkkään päästä hänen pöksyihinsä, mikä oli lohdullista. Daniel nyökkäsi vaitonaisena ja seurasi toista urosta voidakseen nuuhkia, ettei paikalla tosiaankaan ollut muita.

Nenäänsä hyväksikäyttäen hän nuuhkaisi läpi jokaisen huoneen jonne tumma uros hänet vei, varmistaen näin ettei täällä ollut muiden tuoreita hajuja. Sänky keskellä makuuhuonetta sai hänen kroppansa suorastaan kiljumaan unta ja Daniel olisi oikein mielellään noudattanut tämä mielihalua ja sännännyt suureen, pehmeän näköiseen vuoteeseen. Hän vastusteli kuitenkin ja jatkoi Liuksen perässä kulkemista, tuon esitellessä hänelle jokaisen huoneen yksi kerrallaan.
Daniel tunsi olonsa pieneksi pennuksi tälläisen vuoksi, mutta eihän hän voinut sille mitään ettei hänen kehonsa halunnut kuunnella hänen omia käskyjään liikkua, vaan hän tarvi ulkopuolisen ärsykkeen, joka tässä tapauksessa oli Liuksen lämmin, suuri käsi joka johdatti häntä huoneesta toiseen. Vihdoinkin kierros oli valmis ja Daniel jäi omien avujensa varaan suuremman uroksen alkaessa keittämään teetä. Hetken aikaa pienempi uros vain seisoi paikoillaan katsellen ympärilleen olohuoneessa. Lopulta hän päätti istuutua sohvalle, jossa hän veti taas polvensa rintaansa vasten. Missä tahansa muussa tilanteessa hän olisi jo näpytellyt Ibbielle viestiä kertoakseen naiselle missä oli, mutta sen sijaan ottaessaan kännykkänsä esiin hän valitsikin yhteystiedoista oman rakennuksensa aulan numeron.

"Iltaa, Norman. Halusin ilmoittaa sinulle etten välttämättä tule kotiin tänä yönä. Kyllä. Palaan viimeistään aikaisin aamulla, joten ei syytä huoleen. Kiitos, ja hyvää yötä Norman.", Daniel oli saanut äänensä kuulostamaan täysin normaalilta. Kai se johtui siitä että hän näytteli suurimman osan ajastaan, tehdessään seuralaisen työtä. Hänen tosiaankin pitäisi palata viimeistään aikaisin aamulla, voidakseen ryhtyä valmistelemaan iltaa varten. Hänen koetreffinsä olivat kuudelta, ja tekemistä riitti varmasti ennen sitä. Daniel lepuutti poskeaan polviaan vasten, toinen käsi jalkojensa ympärillä, tuijottaen puhelinta kädessään. Hänen teki mieli soittaa Ibbielle vain varmistaakseen että nainen oli kotona ja elossa, mutta hän tiesi toisen jo varmasti nukkuvan, eikä siksi vastaisi puhelimeen mikä taas aiheuttaisi hänelle itselleen taas vain uuden paniikin. Hänen sydämensä kiivas syke oli jo lähtenyt rauhoittumaan, eikä ollut mitään järkeä kiivastuttaa itseään uudestaan.

Lius aloitti teenkeittämisensä marssimalla suorinta tietä baarikaapilleen, joka oli ennemmin vitriini keskellä suurta kaappi ja hyllykollaasia. Hän valitsi sieltä pienen, kultaetikettisen pullon, joka sisälsi konjakkia ja palasi keittiöön. Hän kääri hihansa, ennen kuin täytti ruostumattomasta teräksestä tehdyn teepannun vedellä. Odottaessaan veden kiehumista, hän kavoi esiin keraamisen pannun, kaksi kuppia ja niihin kuuluvat lautaset, sekä purkillisen kullanruskeaa hunajaa. Hän annosteli irtoteetä siivilään juuri kun, pannu alkoi viheltää liedellä. Teen hautuessa, hän kaatoi kummankin mukin pohjalle runsaan tilkan konjakkia ja annosteli perään hunajaa. Lopulta, hän lastasi kaiken puiselle, yksinkertaiselle tarjottimelle ja kantoi ne olohuoneen pöydälle.
Lius istui itse nojatuolille, jonka hän veti lähemmäs matalaa kahvipöytää, antaen sohvan kokonaan Danielin käyttöön. Ainakin toistaiseksi. Jos alkaisi näyttämään siltä, että uros olisi läheisyyden tarpeessa, hän menisi tuon viereen.

”Haluaisitko kertoa minulle kuka tämä Ibbie on, josta olet niin kovin huolissasi?” Lius kysyi kaataessaan haudutettua teetä konjakin ja hunajan sekaan. Hän työnsi valmiin teen, Danielin eteen pöydällä ja otti oman mukinsa käsiinsä. ”Haluan ainakin yrittää auttaa sinua, joten olisi reilua, jos valoittaisit minulle hieman tilannetta. En kuitenkaan tiedä mihin kaikkeen pystyn, sillä New York ei ole minun reviiriäni. Asun itse Caldwellissa, joten käteni ovat joissain tapauksissa hyvinkin sidotut. Lupaan kuitenkin yrittää auttaa sinua ja Ibbietä.”

Daniel käänsi hitaasti katseensa Liukseen tuon palatessa tarjottimineen olohuoneeseen. Hän pystyi heikosti haistamaan alkoholin ja hunajan tukkoisen nenänsä läpi, ja ajatteli että tilkkanen alkoholia tekisi varmasti enemmän kuin hyvää hänelle tässä tilanteessa. Parhaassa tapauksessa se voisi jopa auttaa häntä rentoutumaan tarpeeksi jotta hän voisi nukkua. Daniel näpläsi puhelintaan laiskasti, asettaen itselleen varmuudeksi muutaman herätyksen jotta olisi varmasti ajoissa kotona ennenkuin Ibbie pääsisi paikalle.
"Ibbie on..", Daniel mietti hetken olisiko tässä tilanteessa parempi valehdella vai kertoa totuus. "Paras ystäväni, työkaverini, satunnainen seksikumppani ja melkein kuin sisko minulle.", Totuus, siis, selvästi. Daniel otti teekupin käsiinsä nauttien sen lämmöstä käsiään vasten. Hän pyöritteli kuppia laiskasti käsissään ennenkuin siemaisi siitä. Lämpö tuntui valtaavan hitaasti hänen kroppaansa ja rentouttavan hänen oloaan heti. Taas Daniel muisti miten väsynyt olikaan.

Hän ei tiennyt miten Lius aikoi Ibbietä ja häntä auttaa, kun hänkään ei tiennyt miten auttaa naista. Hän varmasti painostaisi naista muuttamaan luokseen heti huomenna. "En edes tiedä, mistä on kyse. Haistoin saman hajun aikaisemmin tänään Ibbien asunnon lähellä, ja illalla tyyppi oli siellä taas. Hän...hän sanoi haluavansa satuttaa Ibbietä, ja tekisi sen varmasti jos en suostuisi hänen pomojensa ehtoihin..", Danielin ääni murtui paikka paikoin hänen ajatellessaan kaikkia niitä kauheita vaihtoehtoja joita se mulkku voisi Ibbielle tehdä. Hän ei kuitenkaan sallisi sitä, jos hän vain pystyisi sitä mitenkään estämään. "Jos se pitää Ibbien turvassa, suostun heidän ehtoihinsa, olivat ne sitten mitä tahansa."

Lius katseli miten Daniel näpräsi puhelintaan ja pyöritteli teemukiaan käsissään hiljaisena. Tuo näytti edelleen surkealta ja siltä, että voisi hetkenä minä hyvänsä purskahtaa uudelleen itkuun. Lius olisi halunnut vetää uroksen syliinsä ja pitää tuon siinä, kunnes toinen nukahtaisi. Sitten hän voisi kantaa Danielin omaan sänkyynsä ja kietoutua tuon ympärille nukkumaan. Juuri nyt hän ei edes osannut ajatella seksiä, kun Daniel oli tuossa kunnossa. Liuksen perimmäiset vaistot halusivat ainoastaan lohduttaa ja suojella urosta kaikelta maailman pahalta.
Siinä vaiheessa, kun Daniel kuvaili Ibbietä satunnaiseksi seksikumppanikseen, Lius oli vähällä murista. Hän sai kuitenkin hillittyä itsensä ja estääkseen moista tapahtumasta vahingossakaan, hän keskittyi teehensä. He eivät seurustelleet. Se, että Liuksella itsellään oli tunteita urosta kohtaan, ei tarkoittanut automaattisesti suhdetta. Daniel oli tehnyt harvinaisen selväksi ettei heidän välillään ollut mitään. Liuksen oli vain hillittävä itsensä ja tunteensa ollessaan Danielin lähettyvillä. Se oli kaikkein yksinkertaisinta. Parasta olisi, jos he eivät olisi tosiaankaan tavanneet enää, mutta hän ei halunnut jättää toista pulaan.

Danielin äänen varpistessa ja murtuessa, Lius laski oma teensä pöydälle ja nousi astellakseen istumaan uroksen viereen. Hän otti sohvan selkänojalta pehmeän, oranssin viltin, jonka kieroi Danielin harteille. Istuuduttuaan tuon vierelle, hän veti uroksen vielä varovaisesti kainaloonsa.
”Korjaa minua, jos olen ymmärtänyt väärin. Ibbie on siis käytännössä katsoen sinun läheisin ihmisesi täällä New Yorkissa”, Lius tiivisti vielä Danielin sanat kaiken varalta, jotta hänelle itselleen ei jäisi mikään epäselväksi. Jos hän oli ymmärtänyt oikein, Ibbie oli siis täydellinen kohde, jos halusi kiristää Danielia. Tilanne vaikutti kaikin puolin kurjalta uroksen kannalta. Jälleen Lius päätyi hieromaan lohduttavasti Danielin käsivartta, samalla kun puhui. ”Ja tämä ihmissusi on siis tarkkaillut Ibbietä, todennäköisesti jo jonkin aikaa. Sitten minä en ymmärräkkään enempää. Voisitko kertoa minulle tarkalleen, mitä tänä iltana tapahtui. Yritä muistaa kaikki, jos vain suonkin pystyt.”