Suvun ylpeys K-18

Ibbien nauru oli kuin musiikkia hänen korvilleen. Hetkessä Daniel saattoi unohtaa kaikki ahdistuksensa aiheet ja epämukavat ajatukset jotka olivat vain hetkeä aikaisemmin risteilleet hänen päässään. "Enemmän kuin tarpeeksi aikaa, siis.", Daniel totesi, lähinnä itsekseen. Hän oli ensimmäkseen jo muutenkin karvaton, kiitos rouva Harrisin mieltymysten, joten siinä ei menisi kauaa.
"Lupaan hohtaa kuin posliini kun saavut. En tosin lupaa olla pukeissa.", Daniel virnisti ilkikurisesti madaltaessaan ääntään miehekkäämmäksi viimeisten sanojensa kohdalla. Tuntui kuin mitään pahaa ei koskaan olisikaan tapahtunut, ja vasta hetki sitten he olivat pelleilleet shoppaillessaan. Niin, kaikki oli hyvin. Daniel ei kuitenkaan sallinut itsensä unohtaa uhkaa, joka kohtasi häntä ja Ibbietä. Hänen olisi saatava nainen muuttamaan luokseen mahdollisimman pian. Hänen vain pitäisi keksiä, miten kertoisi Ibbielle.. salaisuutensa.

"Älähän sitten myöhästy, vaan mene laittamaan naamasi paikalleen. Nähdään kohta, Ibbs.", Daniel päätti lopulta puhelun ja sujautti puhelimen taskuunsa. Hän katsoi vielä hetken ulos ikkunasta, näyttäen hautautuneen ajatuksiinsa. Hän kuitenkin pudisti päätään väsyneenä. Hän ei pystyisi muodostamaan mitään järkevää suunnitelmaan nälkäisenä ja uupuneena, joten Daniel kääntyi kohti keittiötä ja pöytää, jonka ääressä Lius ruokaili parhaillaan. Hänen pitäisi ihan ensimmäisenä pyytää anteeksi käytöstään ja raivokohtaustaan. Varovasti, melkein kuin ujosti, Daniel lähti astelemaan pöytää kohden ja istuutui takaisin tuolille jonka oli kaatanut. Hän näytti koiranpennulta, joka häpesi kiukutteluaan. "Anteeksi."

Ibbie nauroi jälleen, Danielin vihjatessa odottavansa häntä ilkosen alasti. ”En malta odottaa”, hän sanoi miettimättä sanojaan sen enempää. Eikä hänen tarvinnutkaan miettiä. Olihan kyseessä Daniel. ”Äläkä huoli. Myöhästyminen ei kuulu sanavarastooni.”
Ibbie hyvästeli ystävänsä nopeasti, huolettomalla pus pusilla ja laski puhelimensa marmoriselle allastasolle. Nyt hän saattoi keskittyä jälleen omaan naamaansa. Katsellessaan paruukkiaan, hän mietti pitäisikö hiukset laittaa kiinni Nigelia varten.


Lius keskitti huomionsa takaisin lautaseensa, kun Daniel lopetti puhelunsa. Hän ei halunnut antaa miehen luulevan, että oli vakoillut tuota. Olisi ollut hienoa, jos hän olisi itsekkin tuntenut antaneensa toiselle tuon kaipaaman yksityisyyden. Niin ei kuitenkaan ollut, joten hän saattoi yrittää ainakin hieman kaunistella asioita. Eihän Daniel tosin ollut piilotellut häneltä tai mennyt toiseen huoneeseen puhumaan, mutta vilkuilu tuntui silti tietynlaiselta häirinnältä.

Lius kohotti katseensa, vasta kun siro uros oli astellut pöydän ääreen. Hän vain hymyili lempeästi tuon anteeksipyynnölle. He olivat kumpikin ihmissusia, joten molemmat tiesivät kuinka helposti tunteet välillä keittivät ylitse. Lius tiesi itse olevansa pahimmillaan varsinainen painekattila. Lisäksi hän sai aikaiseksi paljon pahempaa tuhoa ja hänen pitelemiseensä tarvittiin parikin lauman jäsentä.
”Ei siinä mitään. Sellaista sattuu”, Lius sanoi lopulta hymyillen rohkaisevasti. Ei ihmissuden tarvinnut pyytää toiselta anteeksi asioita, jotka kuuluivat heidän olemukseensa. Ibbie oli selvästi Danielille rakas, joten suojeluvietin räjähtäminen tällaisessa tilanteessa oli täysin luonnollista. Edelleen, Lius olisi itse räjähtänyt pahemmin.
”Syöhän nyt niin jaksat. Ilmeisesti sinulla on päivä täynnä tekemistä.” Lius työnsi lautasta lähemmäs Danielia. Kahvi taisi olla jo hieman turhan jäähtynyttä, mutta pannussa olisi vielä lisää. Eikä keittäminenkään olisi ongelma. Samalla hän toivoi, ettei uros alkaisi eritellä hänelle päivänsä aikataulua. Hän ei halunnut tietää mitä kaikkea tuon päivään kuului. Yhtä hyvin tuo olisi voinut tuikata häntä veitsellä rintaan ja ryhtyä kääntelemään sitä haavassa.
”Otin yhteyttä omaan laumaani. Alfani ottaa yhteyttä New Yorkin laumoihin, sillä tilanne on huolestuttava. Vaikka sinä et olisikaan kuvioissa mukana, laumat tuskin pitävät siitä, että täällä liikkuu yksinäinen ihmissusi, teilaamassa ihmisiä”, Lius sanoi selittääkseen mitä oli saanut aikaiseksi Danielin vielä nukkuessa. ”En lupaa mitään, mutta he saattavat tarjota suojelustaan sinulle ja Ibbielle, jos hyvin käy. Jos niin ei käy niin, voimme keksiä jonkin muun vaihtoehdon teidän turvassa pitämiseksi.”

Daniel katsoi nälkäisenä hänelle tarjottua lautasta, ja ujosteltuaan vielä pienen hetken, hän ryhtyi syömään. He olivat keskustelleet Liuksen kanssa jonkin verran heitä koskevien asioiden suhteen, ja Daniel ymmärsi sanomattakin ettei Lius tahtonut kuulla hänen työstään, eikä Daniel siis aikonut ryhtyä kertomaan urokselle siitä. Hän söi hyvällä ruokahalulla, kerraten päässään nopeasti tämän päivän aikataulua jotta ehtisi tekemään varmasti kaiken.
"Kiitos, mutta me pärjäämme varmasti. Minä pidän Ibbiestä huolen.", Daniel kuulosti itsevarmalta, vaikka hän ei ollut laisinkaan varma itsestään. Hän pelkäsi pettävänsä Ibbien ja että naiselle sattuisi jotain. Mutta, olihan hän jo päättänyt että vastaisi suostuvasti mitä tahansa häneltä pyydettäisiin, jotta Ibbie olisi turvassa. Nainen kuitenkin oli hänelle kuin oma sisko, ja vaikka hän ei rakastanutkaan tuota romanttisessa mielessä, hän rakasti naista kaikilla muilla tavoilla. Daniel ei tiennyt, mitä tekisi ilman Ibbietä ja tuon rohkaisuja sekä ystävyyttä.

"En sano että kieltäytyisimme tarjouksesta, jos sellainen tulee. Tarkoitan että pärjäämme varmasti ilmankin, mikäli laumaasi ei kiinnosta tälläinen.. noh, minä.", Daniel ei tiennyt millä nimellä ihmissudet kutsuivat yksineläjiä sekä purtuja yksilöitä. Eihän hän tiennyt loppupeleissä paljoakaan siitä, millaisia ihmissudet ja hän itse oli. Hän kohautti kuitenkin olkiaan huolimattomasti. Hän ei halunnut olla liikaa tekemisissä ihmissusien kanssa, se kävi hänelle enemmän kuin hyvin. Daniel söi nopeasti lautastaan tyhjäksi, tiedostaen varsin hyvin että hänen pitäisi pian lähteä mikäli aikoisi ehtiä kotiinsa ja ajelemaan itsensä siloiseksi. "Onko sinulla vielä autoni avaimet?", Daniel muisti yllättäen Liuksen ajaneen heidät tänne, mutisten kysymyksensä suu puolitäynnä ruokaa.

Lius nyökkäsi Danielin ilmoittaessa, että he pärjäisivät pahimman sattuessa keskenään. Eikä voinut mitään surulle, joka kaihersi hänen rintakehäänsä. Hän olisi halunnut toisen tukeutuvan häneen tällaisessa tukalassa tilanteessa, jossa kaipasi selvästi apua. Parhaansa mukaan, hän yritti muistutella itseään tilanteen todellisesta puolesta. He olivat nyt naineet Danielin kanssa muutamia kertoja, mutta eivät tunteneet toisiaan sen paremmin. Toki hän oli tarjonnut Danielille apuaan, mutta hänkään ei voinut tehdä ihmeitä, jos ei saanut tässä tilanteessa yhdenkään lauman tukea. Lisäksi, laumat saattaisivat antaa tukensa Danielille, mutta ihmisenä Ibbie saattaisi olal hyvinkin pois suljettu. Kovinkaan moni ihmissusi ei näinä aikoina vaarantaisi omaa henkeään tai laumaansa, jonkun tuntemattoman ihmisen tähden.
”Ymmärrän. Pidän sinut kuitenkin ajantasalla. Laumat ryhtyvät varmasti jonkinlaisiin toimiin, sillä tämä rakki tappaa heidän alueellaan. Eikä meidän piireissämme olla kovinkaan suvaitsevaisia tällaisten asioiden suhteen”, Lius sanoi. Hän ei tiennyt kuinka paljon Daniel tiesi laumoista ja reviireistä, joten oli parempi täsmentää tilannetta nyt kun siihen oli mahdollisuus.

Lius nousi saarekkeen äärestä hakeakseen itselleen lisää kahvia, kun Daniel kyseli avaimiaan suu pannukakkua ja pekonin rippeitä tursuten. Eikä Lius voinut muuta kuin tyrskähtää tälle kuuluvalla äänellä ja hekotella itselleen kahvia kaataessaan.
”Ne ovat tuolla ruokapöydällä”, Lius sanoi. ”Muun omaisuutesi taisit löytää kännykkäsi luota tuossa aikaisemmin. Anteeksi, että tutkin taskusi. Minusta tuntui vain kohtuulliselta, että vaatteesi olisivat puhtaat herättyäsi. Haluatko vielä kahvia?” Tehostaakseen kysymystään Lius kohotti hieman kädessään olevaa pannua.

Daniel nyökkäsi Liuksen sanoille aivan kuin olisi ymmärtänyt, mistä tuo puhui. Daniel ei kuitenkaan aikonut kertoa tälle ihmissudelle vakaumuksestaan pysyä kaukana laumoista ja muista kaltaisistaan. Hän ei kaivannut mitään sellaista. Hän aikoi pitää kiinni ihmisyytensä rippeistä niin kauan kuin pystyi. Danielille ei ollut koskaan tullut mieleenkään, että hän yrittäisi hakeutua jonkun lauman helmoihin utelemaan itselleen paikkaa ja tietoa. Hän ei halunnut sellaista. Hän oli tyytyväinen nykyiseen elämäänsä ja sillä selvä.
Liuksen anteeksipyynnölle hän kohautti olkiaan. Hänen taskuissaan ei ollut mitään sellaista, mitä hän ei olisi voinut julkisesti esitellä. Vain hänen avaimensa, lompakkonsa ja kännykkänsä olivat olleet mukana hänen lähtiessään ulos eilen, joten mitään sellaista Lius ei ollut voinut nähdä, mitä hän ei olisi halunnut.

"Kyllä, kiitos.", Daniel nyökkäsi kahvitarjoukselle janoisen näköisenä. Hän oli saanut lautasensa tyhjäksi tässä ajassa, vaikka se olikin enemmän kuin mitä hän yleensä söi, ainakin jos Ibbie oli hänen luonaan. Danielin täytyi aina hieman varoa syömisiään naisen nähden, mutta muulloin hän söi silloin kun oli nälkä ja niin paljon että tuli kylläiseksi. Harvemmin Daniel tosin kokkasi itse, hän oli varsinainen kömpelys keittiössä, ja tilasi sen vuoksi ruokaa eri paikoista, tai kävi useammassa ravintolassa syömässä.

Lius tuli Danielin luokse kahvipannuineen ja täytti tuon kupin. Sen jälkeen pannu olikin tyhjä, sen saattoi huuhdella odottamaan uudelleen käyttöä. Tämän jälkeen hän saattoi asettua takaisin oman lautasensa ääreen, joka oli myöskin tyhjä. Hän vilkaisi tarjoilulautasille, jossa oli jäljellä enää pelkkiä rippeitä, miettien jaksaisiko syödä vielä loputkin. Eipä tarvitsi säilöä onnetonta määrää ruokaa tai heittää sitä pois.
”Onko sinulla vielä nälkä?” Lius kysyi vilkaisten Danielia kahvikuppinsa lomasta. Mikäli Daniel ilmoittaisi olevansa kylläinen, hän kaapisi loput aamiaisesta lautaselleen. Muutoin hän antaisi toisen ottaa ensin.

”Ilmoitan tänään vielä omalle laumalleni tämän naaraan surmasta”, Lius ilmoitti Danielille. Juuri nyt, kun heillä ei ollut tämän parempaa tietoa, heidän täytyi olettaa tapon olleen jonkinlainen varoitus tai tapa saada Daniel muuten vain varpailleen. Laumoja taatusti kiinnosti miksi Daniel oli tämän kaiken kohteena juuri nyt. Saattoi olla, että alfat haluaisivat myös tavata uroksen, mutta sen ei pitäisi olla mikään ongelma. Lius ei ainakaan uskonut. Hän halusi uskoa, että toinen oli hoitanut kaiken mitä tuli toisen lauman reviirillä asumiseen, ilman siihen kuulumista. ”Heitä varmasti kiinnostaa tämä, sillä tapon täytyy olla jonkinlainen uhkaus tai varoitus tai vataava. Ei sillä, että haluaisin turhaan huolestuttaa sinua, mutta sellaisena se on vain ajateltava.”

Daniel pudisti päätään kysymykselle nälästä, ja keskittyi sen sijaan juomaan kahviaan mahdollisimman nopeasti. Hänellä alkoi olla kiire, mutta hän ei halunnut olla epäkohteliaskaan. Lisäksi, hän tarvi enemmän kofeiinia suoniinsa voidakseen työskennellä täydellä teholla ja ripeydellä.
Hänen mielialansa tosin laski hieman siinä vaiheessa kun Lius ilmoitti mielipiteensä siitä, miksi se joku nainen oli murhattu. Hän tiesi hyvin itsekkin että kyseessä oli uhkailua ja pelottelua, se kävi järkeen jo sen uroksen tapaamisesta. Mutta Daniel ei halunnut ajatella asiaa juuri nyt. "Ymmärrän.", Hän totesi hiljaa kuivalla äänellä. Daniel kieltäytyi aina tapaamasta ihmissusia jos pystyi vaikuttamaan asiaan, ja kaarsi nuo aina mahdollisimman kaukaa jos oli mahdollista. Jos Lius olisi tämän tiennyt, tuo olisi myös tiennyt ettei hän ollut saanut kenenkään lupaa asua reviirillä. Daniel ei edes tiennyt olevansa jonkun reviirillä, sillä hän vältteli kaikkea.
Tyhjennettyään kuppinsa Daniel nousi, suuntasi kohti ruokapöytää jossa Lius oli ilmoittanut hänen autonsa avainten olevan ja nappasi avaimet kouraansa. "Kiitos..aamiaisesta ja..kaikesta..", Daniel mumisi pystymättä katsomaan Liuksen suuntaan. Häntä hävetti jälleen oma käytöksensä ja se, että oli raahannut toisen mukaan tähän sotkuun sekä aiheuttanut toiselle luultavasti mielipahaa.

Lius katseli miten Daniel ryhtyi tekemään lähtöä. Hän olisi toivonut, että uros olisi viipynyt vielä hieman pidempään. Tuolla ei tosin ollut enää mitään syytä jäädä hänen luokseen. Lius oli tehnyt voitavansa hänen hyväkseen, he olivat naineet ja syöneet, joten koska he eivät seurustelleet, eivätkä aikoneetkaan tehdä niin, Danielin oli aika lähteä. Vaikka ajatus tuntui kuinka masentavalta tahansa.
Kun toinen oli valmis lähtöön Lius nousi tuoliltaan, ”saattaakseen” tuon ovelle, kuten kunnollisen isännän kuului. Oli se Zacharias saanut edes jotain taottua hänen päähänsä.
”Sinulla on minun numeroni. Tallensin sen vielä puhelimeesi. Joten jos tarvitset apua, niin soita”, Lius sanoi panottaen sanojaan siinä toivossa, että hänen sanansa jäisivät itämään Danielin mieleen. Tallennettuaan oman numeronsa toisen kännykkään, hän oli myös siirtänyt tuon numeron itselleen. Eihän heidän tarvitsisi lähettää kuin yksinkertaisia tekstiviestejä tarvittaessa. Ellei uroksella ollut takataskussaan jonkun vahvan lauman taustatukea, Lius halusi uskoa olevansa tuon paras apu tässä tilanteessa. ”Aja varovaisesti. Pidän sinut ajan tasalla, jos tilanteeseen tulee muutoksia meidän puoletamme. Haluan sinun pysyvän kärryillä siinä missä mennään.”


Hieman ennen kymmentä Ibbie pysäytti oman pikku, kauppakassi-autonsa Danielin talon eteen. Hän ei tuntenut oloaan täysin mukavaksi vaatteissa, jotka oli vetänyt ylleen ennen lähtöään. Tosin, eihän hän ollutkaan oma itsensä, vaan Nigelin henkilökohtainen versio Agelicista. Nigelin kanssa hän oli sellaisen hiljaisen ja hillityn, hieman ujon naisen perikuva. Mies piti juuri sellaisesta ja nyt Ibbie oli saanut huomata olevansa, jopa hieman liiaksi tuon rauhallisen miehen makuun. Hän ei kyllä aivan täysin käsittänyt niitä, jotka tieten tahtoen rakastuivat seuralaiseen tai prostituoituun, kun kunnollisen ihmissuhteen aikaansaaminen oli niin tavatoman epätodennäköistä.
Ibbie oli pukeutunut tämän päiväistä varten ohuisiin, nuden sävyisiin sukkahousuihin, joiden päälle hän oli vetänyt vielä reisiin asti ulottuvat, ohuet, luonnonvalkeat villasukat. Kengiksi hän oli valinnut nyöritettävät, piikkikorkoiset, khakin väriset nahkasaappaat, joita ei olisi pukenut ylleen omassa persoonassaan ellei siitä olisi maksettu. Vartalonsa hän oli peittänyt yksinkertaisella, valkoisella neulemekolla, jossa oli 3/4-hihat ja pitsiä helmassa, sekä hihahsuissa. Nahkatakki, jonka hän oli pukenut päälleen oli ennen kaikkea tyttömäinen ja nahan vaalea sävy vivahti vaaleanpunaiseen. Kaulassa hänellä oli harmaa, muhkea casmire-huivi ja käsiään varten samaa sarjaa hansikkkaat. Tyttömäinen käsilaukku oli väriltään kermainen. Kun Ibbie vilkaisi kasvojaan auton sisäpeilistä, näytti lähes siltä kuin hänellä ei olisi meikkiä ollutkaan. Siitäkin huolimatta, että hän oli ehostanut itseään hieman yli puoli tuntia. Tarkkana ulkonäöstään, hän päätyi kuitenkin lisäämään hieman persikan sävyistä huulipunaansa. Peruukilleen hän ei ollut lopultakaan tehnyt muuta kuin taivutellut hieman latvoja. Nigel pitäisi niiden luonnollisesta ulkomuodosta.
Miten mies saattoi rakastua, kun tuo ei edes tiennyt hänen käyttävän alituiseen peruukkeja?

Tyytyväisenä ulkomuotoonsa, Ibbie nousi ulos autostaan ja ryhtyi kantamaan työvälineitä sisältäviä laukkujaan kohti Danielin talon ovea. Sisällä hän tervehti aulavahtia iloisesti, tietäen miehen tunnistavan hänet peruukista huolimatta ja suuntasi askeleensa kohti hissiä. Päästessään Danielin kerrokseen, Ibbie ei voinut muuta kuin huokaista helpotuksesta saadessaan laskettua kantamuksensa alas.
”Daniel! Muru! Täällä ollaan!” Ibbie huhuili omaan pirteään tapaansa, ryhtyessään riisumaan hiljaisen Agelicille tarkoitettuja päällysvaatteita yltään. Heillä ei olisi aikaa hukattavaksi, jos aikoisivat saada kaiken valmiiksi.

Danielin silmät siristyivät Liuksen kertoessa että tuo oli koskenut hänen puhelimeensa. Hän oli tähän täysin tyytymätön, sillä puhelimessa oli koko hänen kalenterinsa, tietoja tietyistä asioista joita hänen pitäisi muistaa tiettyjen asiakkaiden kanssa jotka tapaisi vasta ensimmäisiä kertoja ja henkilökohtaisia muistutuksia. Daniel oli varma, ettei Lius ollut tutkaillut hänen puhelintaan, mutta hän ei voinut kuitenkaan mitään sille, että epäili toista. Millä oikeudella uros oli urkkinut hänen puhelintaan lupaa kysymättä? Daniel ei kuitenkaan sanonut mitään. "Selvä.", Hänen äänensä oli kylmä, mikä kertoi siitä ettei hän ollut hyvillään. Lius olisi voinut pyytää. Tälläisessä tilanteessa Daniel olisi saattanutkin harkita numeronsa antamista suuremmalle urokselle. Harkita.

Kotiinsa Daniel ajoi melko hurjaa vauhtia. Hän oli ärtynyt ja huolissaan ja sekaisin, ja kaikkea. Nyt kun hän oli yksin ajatukset lentelivät vapaasti vaikka hän yrittikin hätistää niitä mielestään. Autonsa hän jätti Tonyn osaaviin käsiin jälleen kerran ja suuntasi kiireellä ylös omaan huoneistoonsa. Hänellä alkoi olla kiire. Taloudenhoitaja oli lähtenyt vain joitain hetkiä aiemmin, sen huomasi asunnossa tuoksuvasta puhtaudesta. Danielilla ei kuitenkaan ollut aikaa jädä arvostamaan tätä, vaan hän suuntasi kylpyhuoneeseensa kiireellä. Vaatteet jäivät lojumaan sinne minne ne putosivat hänen yltään hänen riisuutuessaan matkan varrella. Hän mietti, miten paljon uskaltaisi kertoa Ibbielle. Voisiko hän kertoa ylipäätänsä mitään? Ibbie tiesi hänen huonosta taipumuksestaan harrastaa seksiä shokkihoitona, sillä se oli muutaman kerran saattanut hänet jopa entistä pahempiin ongelmiin, kun kasuaali seksikumppani olikin osoittautunut pahemman luokan stalkkeriksi. Tämä oli yksi syy sille, ettei Daniel harrastanut irtosuhteita.

Häneltä meni aikaa saada itsensä täysin karvattomaksi hieman odotettua aikaisemmin, sillä hänen ajatuksensa tuntuivat lähtevän koko ajan harhailemaan muualle, mikä sai hänet pysähtymään liikkeissään. Lopulta, kun hän oli valmis, hän kuulikin Ibbien kutsuvan itseään eteisestä. Helvetti. Noh, Daniel oli luvannut olla alasti naisen tullessa, ja näköjään hän pitäisi lupauksensa. Ibbien äänen kuuleminen sai hänet rauhoittumaan ja hymyn nousemaan Danielin kasvoille. Hän nappasi telineestä pyyhkeen jolla ryhtyi kuivaamaan hiuksiaan samalla kun asteli muutoin alastomana ulos kylpyhuoneestaan, ja suuntasi olohuoneeseen.
"Huomenta hunajaiseni.", Daniel virnisti pörröttäessään pyyhkeellä hiuksiaan. "Viitsisitkö keittää kahvia meille? Kuuma kylpy sai minut uudelleen uniseksi.", Hän vitsaili, tosin hän ei sanoisi vastaan jos Ibbie suostuisikin keittämään hänelle lisää kahvia.

Ibbie kantoi parhaillaan meikkipakkiaan, sekä muita kantamuksiaan peremmälle Danielin asuntoon, kun sai miehen viimein näkökenttäänsä. Tuon alaston olemus ei aiheuttanut minkäänlaisia järkytyksen aihetta, vaan se sai aikaan pelkkää hersyvää naurua. Ystävä oli selvästi pitänyt päänsä ja tapasi hänet tosiaankin ilman rihman kiertämääkään. Tosin Ibbie uskoi vakaasti tämän olevan puolitahaton vahinko ja Danielilla oli venähtänyt suihku suunniteltua pidemmäksi, minkä seurauksena tuo oli päättänyt toteuttaa uhkauksensa.
”Niin, että sinun mielestäsi kaiken sen muun hyvän lisäksi, jonka minä teen sinun vuoksesi täysin vapaaehtoisesti, jotta pysyisit leivänsyrjässä kiinni, minun pitäisi ruveta vielä passaamaan sinua myös keittiön puolella? Olenko minä vastaanottanut jonkinlaisen piian pestin täysin tietämättäni?” Ibbie kysyi huvittunutta moitetta äänessään, silmät tuikkien, samalla kun laski kantamuksensa käsistään baaripöydälle. ”Eikö tuolle sinun vaativuudellesi ole enää mitään rajoja?”
Ibbie vilkaisi Danielin suuntaan mahdollisimman moittivana, pyyhkäisten samalla hartioitaan hipovat kullanruskeat suortuvat selkänsä puolelle. Vaikka hän nyt Danielia leikillään läksyttikin, totuus oli, että myös hänen kahvihammastansa kolotti. Heillä olisi vielä pitkä päivä edessä, johon liittyisi kaikelaista laittautumista ja valmistautumista, joka olisi Danielille täysin vierasta. Kofeiini pitäisi heidät kummatkin vireessä.

Niinpä Ibbie tepasteli keittiöön ja ryhtyi keittämään kahvia, kuten ystävä oli pyytänyt häntä tekemään. ”Ihan ensimmäiseksi me puhdistamme sinun kasvosi aivan erityisen huolella ja laitamme sinulle kasvonaamion. Sinulla ei ole ollut ennen tälläisia kerroksia pakkelia naamassa, sillä joudun häivyttämään ja korostamaan joitain piirteitäsi aivan eri tavalla. Joten annamme ihollesi mahdollisuuden selvitä hengissä. Sen jälkeen laitamme kynnet. Koska sinä vietät vain hyvin lyhyitä aikoja kynnet lakattuina, niin käytämme aivan peruslakkaa. Sen jälkeen meikkaan kasvosi pohjille ja lähden hoitamaan tapaamiseni Nigelin kanssa”, Ibbie selosti heidän aamun ohjelmaansa valmistellessaan samalla kahvinkeitintä ja ottaessaan kuppeja esille kaapista. ”Minulla menee Nigelin kanssa kokonaisuudessaan puolitoista tuntia, joten kiidän sitten suorinta tietä tänne ja hoidetaan sinut loppuun.”
Kahvissa menisi vielä hetki, joten Ibbie asteli yhdelle mukanaan tuomista laukuistaan ja ryhtyi ottamaan esiin pieniä puteleita. Viisi niistä hän asetteli suoraan riviin pöydälle Danielin eteen. ”Menet nyt pesemään kasvosi. Aloitat tällä, sitten tällä”, Ibbie sanoi osoitellen puteleita järjestyksessä vasemmalta oikealle. ”Sitten tulet takaisin minun luokseni nassu puhtaana ja raikkaana.”

Daniel loi Ibbieen kaikkein suloisimman ilmeensä jonka vain onnistui loihtimaan. Tuntui, että kaikki oli taas normaalisti ja kuin ennen, kun he saivat puhua näin keskenään. Lopulta Daniel saattoi virnistää kun huomasi naisen kuitenkin ryhtyvän kahvinkeittoon. "Olet seksikkäin piika jonka tiedän.", Hän virnuili astellessaan baaritiskinsä luokse seuraamaan Ibbien tulevia ohjeistuksia.
Ja niitähän olikin paljon. Daniel alkoi tuntea epätoivoa tajutessaan, kuinka paljon naisena olemiseen vaadittiin. Hän kuunteli Ibbien selostuksen päivän kulusta ja katsoi sitten melkein kauhuissaan kun tuo lastasi kasan puteleita hänen naamansa eteen. Daniel ei voinut olla hymyilemättä ja irvistämättä. "Selvä selvä, minä menen.", Hän painoi mieleensä putelien käyttöjärjestyksen ja ja kaappasi ne sitten syliinsä. Tokihan hän hoiti ihoaan hyvin, vähintään yhtä hyvin kuin tavallinen nainen, mutta loppujenkin lopuksi, kuten aina, Ibbs oli oikeassa. Hänen kasvonsa eivät olleet tottuneet siihen meikin määrään, jonka hän lopultakin tulisi saamaan kasvoilleen, joten oli parasta myös huoltaa sitä kunnolla. Hänellä ei ollut varaa antaa ihonsa kärsiä, sillä tässä työssä hyvä iho ja kauneus olivat niitä tärkeimpiä. Tuskin kukaan asiakas haluaisi finninaamaista miestä jolla oli rasvainen iho. Niimpä Daniel ryhtyi kärsivällisesti puhdistamaan kasvojaan Ibbien ohjeistuksen mukaan.

Puolessa välissä puhdistusrituaalia Daniel saattoi tuntea kahvin tuoksun leijailevan nenäänsä. Hän veti syvään henkeä ja pesi kiireellä kasvonsa loppuun päästäkseen nauttimaan kahvista. Suoriuduttuaan tästä rituaalista joka muistutti lähes jonkinsorttisen demonin kutsumista, hän nappasi putelit mukaansa ja siirtyi takaisin keittiöön. "Voisin käydä kiskaisemassa bokserit jalkaan, täällä alkaa olla viileää.", Daniel virnisti laskettuaan pullot pöydälle. Hän ei jäänyt odottamaan lupaa vaan kiiruhti nopein askelin makuuhuoneeseensa, kiskaisi ylleen bokserit ja palasi sitten erittäin kiiltävän puhtaana ja hieman säädyllisempänä jälleen keittiöön.

Danielin otettua pesuaineet mukaansa ja kadottua kylpyhuoneeseen, Ibbie ryhtyi ottamaan työkalujaan esille. Hän oli ottanut mukaansa useita kynsilakkoja, joista suurin osa oli enemmän tai vähemmän punaisia, joukossa oli myös pari hentoa vaaleanpunaista, sekä yksi helmiäisen valkoinen. Jälkimmäiset olivat sitä varten, jos Danielia alkaisi arveluttamaan, mutta hän itse suositteli vakaasti räväkämpää vaihtoehtoa nyt kun tarkoitus oli tehdä vaikutus. Hempeillä ehtisi myöhemmin. Hän oli tullut Seuraavaksi Ibbie otti esille peruukkinsa, jolle ei tehnyt hyvää viettää pitkä aikoja kuljetuslaatikossaan. Tämän päiväinen valinta oli yksi blondeista peruukeista. Tämä oli vain hieman lyhyempi kuin eilinen ja sen sävy taittui aavistuksen lämpimämpään, ollen kuitenkin edelleen hyvin vaalea. Se sopisi Danielille täydellisesti.

Aseteltuaan peruukin huolellisesti omalle telineelleen, Ibbie ryhtyi kattamaan kahvikuppeja pöytään. Nopeasti hän kävi Danielin kaapit läpi etsien jotain pientä hyvää kahvin kanssa, mutta totesi nopeasti, että he saisivat tyytyä pelkkään kahviin. Mikä oli toki parempi, kun mietti, että herkut tuppasivat menevän suoraan hänen lantiolleen.
Silloin Daniel palasikin kylpyhuoneesta ja ilmoitti menevänsä pukemaan bokserinsa. ”Hyvä on. Vaikka olisin minä voinut sinua noinkin katsella”, Ibbie sanoi kaivaessaan esiin kasvonaamiota, joka oli tarkoitettu Danielille tälle aamulle. Kunhan mies saisi sen kasvoilleen, he voisivat keskittyä tuon kynsiin. Ibbie kiitti luojaansa, että mies piti ulkonäöstään vähintään yhtä hyvää huolta kuin kuka tahansa nainen. Todennäköisesti pelkkä kynsien nopea lakkaus riittäisi heidän tarpeisiinsa.

”Istu tuohon niin levitän tämän kasvoillesi”, Ibbie sanoi, viittoen yhtä tuolia kohti ja heilutteli toisessa kädessään kasvonaamioputelia. Hän levittäisi aineen siveltimen avulla, jonka jälkeen sen annettaisiin vaikuttaa. ”Sitten saat valita yhden noista kynsilakoista, niin saamme ainakin sinun kyntesi kuntoon.”