Suvun ylpeys K-18

Macien sanat näyttivät olevan myrkkyä Sebastianille, eikä mies tahtonut uskoa korviaan, selkeästi. Daniel yritti parhaansa mukaan tekeytyä näkymättömäksi ja astua kauemmas, nyt kun miehen huomio oli siirtynyt toisaalle. Oli jo riittävän nöyryyttävää että he olivat kaikkien silmien alla, ja nyt hänen seuralaisensa vielä heitettäisiin ulos. Se tästä tosiaankin vielä puuttui. Daniel ei edes huomannut sitä itse, mutta siirtyessään kauemmas Sebastianista, hän asetti itsensä puolittain Liuksen taakse, kuin turvaan uroksen seläntaakse.
"Anteeksi mitä? Minä poistun kyllä, mutta Levi lähtee kanssani. Olen maksanut hänestä sievoisen summan, ja oletan että hän pitää kiinni sopimuksestaan.", Sebastian näytti melkein voitonriemuiselta mainitessaan sopimuksen jonka seuralaiset olivat allekirjoittaneet. Hän näytti varmalta siitä, että pienikokoinen platinablondi nielisi häpeänsä ja astuisi hänen rinnalleen kuten kunnon seuralaisen kuului.

"Jos hän ei pidä kiinni sopimuksestaan, hän joutuu huonoon valoon eikä pysty enää myymään itseään.", Tämä oli viimeinen pisara Danielille. Platinablondi oli jo melkein saanut itsensä koottua kasaan, kun tunsi murenevansa jälleen. Tällä kertaa raivosta.
"Sinä se tässä joudut huonoon valoon. Turha kuvitella että saisit enää yhtäkään seuralaista, Järjestö pitää siitä huolen, kunhan kuulee tästä.", Daniel nieleskeli kyyneliään, puristaen käsiään nyrkkeihin rystyset valkoisina. Häntä pelotti, Sebastian näytti nimittäin siltä että puhkeaisi raivoamaan ja riehumaan, koska vaivainen seuralainen oli kehdannut puhua hänelle vastaan. Pelkkä huora oli avannut suunsa ja kertonut tuolle kuinka asioiden oikea laita oli. Viha punehdutti Sebastianin kasvoja ja vääristi niiden ilmettä oikein rumaksi. Daniel oli tavallaan onnellinen että ilta päättyi nyt, täällä, eikä kahdenkesken suljettujen ovien takana.

Lius katseli tyytyväisenä kuinka Macie seisoi Sebastiania vastassa kadet lanteillaan ja tuima ilme kasvoillaan. Aivan kuin hän olisi ollut parhaillaan pistämässä omaa teini-ikäistään arestiin. Eikä naarasta näyttänyt lainkaan häiritsevän se, että Sebastian vaikutti hyökkäävän hetkellä millä hyvänsä ensimmäisen vastaantulijan kimppuun. Samassa hän huomasi Levin perääntyvän tilanteesta puolittain hänen taakseen. Tietenkään hän ei voinut olla varma liikkuiko blondi juuri tarkoituksella niin vai yrittikö hän päästä pakoon tilannetta. Oli syy mikä hyvänsä Lius astui mielellään entistä paremmin uroksen ja Sebastianin väliin. Tällainen oli omiaan rauhoittamaan edes hieman eläintä hänen sisällään. Hänen sisäinen sutensa oli nimittäin täysin valmis repimään ja raatelemaan koppavan, vihreäsilmäisen uroksen, joka oli aloittanut koko tilanteen.

Macie kohotti viehkeästi kulmaansa Sebastianin alakaessa sylkemään mielipiteitään vasten hänen kasvojaan. Hänen ilmeestä saattoi päätellä, että uros vain pahensi omaa tilannettaan.
”Minä otan oikein mielelläni yhteyttä seuralaisesi esimieheen ja kerron mitä täällä on tapahtunut”, Macie sanoi pitäen oman äänensä tyynenä. Naaras ei selvästikään alkanut horjua. Aivan kuin tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun hän oli vastaavanlaisessa tilanteessa. ”Jos ette poistu nyt, minä kutsun vartijat saattamaan teidät ulos. Eivätkä he ole kovinkaan helläkätisiä.”
Lius olisi voinut lyödä vetoa siitä, että vartijat olisivat tuntuneet kylpylätyöntekijöiltä hänen rinnallaan.

Levin menettäessä viimeiset itsehillintänsä rippeet, Liuksen olisi tehnyt mieli aloittaa Sebastianin löylyytys. Oli jo itsessään törkeää, että Levin täytyi kestää tällaista julkista nöyryytystä. Tämä kaikki meni kuitenkin jo liian pitkälle. Lius puristeli käsiään nyrkkiin asettuessaan entistä tukevammin Levin ja Sebastianin väliin, mikä sai Zachariaksen liikkumaan entistä levottomammin taustalla. Hän oli tosin sitä mieltä ettei veljellä ollut mitään syytä hermostua. Macie oli tällä hetkellä se, joka johti tätä sirkusta ja teki sen erinomaisesti. Lius ei ollut tehnyt mitään, vaikka hänen olisikin tehnyt mieli. Edes Zacharias ei voinut keksiä tästä minkäänlaisia jälkiseuraamuksia, jotka voisivat olla haitallisia heille ja laumalle.
”Mitä jos me siirtyisimme syrjemmälle”, Lius ehdotti Leville, yrittäen pitää äänensä mahdollisimman rauhallisena. Se kuitenkin värisi edelleen pidättellystä vihasta. ”Voisin viedä sinut siistiytymään.”
Uros haluaisi ehkä pestä kasvonsa kylmällä vedellä tai tehdä jotain muuta, mikä saisi hänet rauhoittumaan ja tilanteen unohtumaan. Ennen kaikkea Lius halusi viedä Levin pois Sebastianin lähettyviltä.

Sebastian näytti siltä että kiehui parhaillaan sisäisesti. Oli selvästi erittäin loukkaavaa ja nöyryyttävää, että häntä kohdeltiin tällä tavalla. Tuo käänsi lopulta viimein katseensa takaisin Danieliin, yrittäen vielä viimeisen kerran pelastaa omaa tilannettaan. "Levi, lähdetään?", Mutta Daniel ei olisi lähtenyt mistään hinnasta, ja platinablondi vain pudisti raivoisasti päätään piilopaikastaan Liuksen selän takaa. Se oli Sebastianille se viimeinen tikki, ja hetken aikaa Daniel tosissaan uskoi että mies alkaa riehumaan päättömästi, mutta nieleskeltyään hetken raivoaan Sebastian tuhahti kuuluvasti, mumisi jotain kiittämättömistä huorista ennenkuin kääntyi nopeasti kannoillaan ja suuntasi kohti ulko-ovea reippain askelin.
Daniel saattoi huokaista helpotuksesta, ainakin nyt, ja Liuksen tarjous siistiytymisestä kuulosta entistä paremmalta.

"Kiitos.", Daniel nyökkäsi, kääntäen selkänsä koko tilanteelle. Miten ihmeessä ilta olikin saanut tälläisen käänteen? Tämän oli pitänyt olla keikka helpoimmasta päästä. Vain hieman sosiaalista seurustelua sekä koristeena olemista. Sebastian ei edes ollut maksanut sitä pientä extraa päästäkseen illan päätteeksi lämmittämään Danielin vuodetta, mutta siitähän toki pystyi aina sopimaan jälkeenpäin, illan edetessä.
Onneksi sitä ei tarvitsisi nyt miettiä. Daniel saattoi ainoastaan toivoa, että Sebastian todella poistuisi, eikä jäisi minnekkään häntä odottamaan voidakseen viedä oman iltansa päätökseen. Danielin osoite oli salainen, vain hyvin harvat ja valitut tiesivät siitä, eikä rakennukseen muutenkaan päässyt ihan noin vain. Järjestö piti hyvää huolta työntekijöistään juurikin tälläisten mahdollisten uhkatilanteiden varalta. Seuralaisten Järjestö oli melko pieni yksityinen yritys, joka solmi sopimukset asiakkaiden ja seuralaisten välillä, sekä huolehti että jokainen seuralainen oli koulutettu. Danielin pomo, Järjestön omistaja, oli tietoinen uroksen tilanteesta, ja piti sitä omana syynään että häntä oli purtu, jonka vuoksi tuo oli sallinut hänen jäädä ja piti myös huolta siitä ettei hänen salaisuutensa tullut julki. Mies alkoi jo tosin olla iäkäs, eikä Daniel voinut olla varma mitä tulevaisuus toisi hänelle mukanaan.

"Olen pahoillani tästä aiheuttamastani häiriöstä.", Daniel vilkaisi surkeana olkansa yli Macieen. Hän tunsi tarvetta pyytää anteeksi vaikka ei periaatteessa ollut tehnyt mitään väärää. Hän vain oli keskustellut jonkun toisen kanssa sillä aikaa kun hänen seuralaisellaan oli ollut liian kiire, liian salaisia bisneksiä joita hän ei voinut kuunnella. Daniel tunsi kyyneleiden kirvelevän jälleen silmissään, ja hän halusi juosta pois koko tilanteesta. Kuitenkin, hän tarjosi hillityn kumarruksen Macielle, sekä Zachariakselle, ja lähti suuntaamaan kohti kylpyhuoneita voidakseen siistiytyä.

Macie hymyili tyytyväisenä, hieman voitonriemuista hymyä, kun rettelöitsijä totesi viimein tulleensa nujerretuksi. Naaras ei ollut selvästikkään tottunut häviämään. Liuksen oli pakko kunnioittaa Macieta edes vähän tämän asenteen vuoksi. Vain idiootti ei olisi kunnioittanut. Naaras oli juuri nujertanut uroksen, joka olisi suutuspäissään onnistunut saamaan pahaa jälkeä aikaiseksi.
”Jos jäät norkoilemaan jonnekin lähettyville, minä saan tietää siitä. Mukavaa illan jatkoa”, Macie toivotti jo hieman turhan omahyväisesti Sebastianin loittonevalle sellälle. ”Ja te muut, näytös on ohi. Keskitytäänpäs jälleen taiteeseen. Olkaa niin hyvät ja hajaantukaa.”
Macie hoiti tilanteen loppuun asti kunnialla ja ryhtyi hätistelemään ihmisiä laajemmalle alueelle. Naaraan hallitessa tilannetta, Lius kääntyi entistä paremmin Levin ja yleisön väliin. Hän laski kätensä lähes suojelevasti uroksen kapeille harteille, ohjatakseen tuon lempeästi kohti wc:itä. Hän halusi saada Levin nopeasti pois, jotta ihmiset voisivat unohtaa hänet. Lisäksi, hän halusi itse pois veljensä ulottuvilta. Zacharias näytti siltä kuin olisi vaaninut sopivaa hetkeä hyökätä hänen kimppuunsa. Sen tämä varmasti tekisi, joten hän voisi käyttää tilanteen hyöydyksi ja piiloutua.

”Älä suotta kiittele.” Liuksen ääni oli pehmeä ja lempeä, hänen vastatessa Levin kiitoksiin. Sebastianin poistuttua, hänen oli paljon helpompaa hallita ääntään ja tunteitaan, vaikka raivo kytikin edelleen taustalla. Sitä ruokkivat mielikuvat, joissa Lius jäljittäisi ihmisen ja tappaisi tuon omaksi ilokseen, sekä kostoksi. Veriset mielikuvat, olivat vähällä saada hänet hymyilemään. Tässä tilanteessa oli kuitenkin parempi pitää kasvot peruslukemilla. Levi saattaisi päätyä kysymään, mikä häntä hymyilytti.

”Oletteko te pojat kunnossa?” Damiana riensi paikalle korot napakasti kopisten, tukka ja paita hulmuten, huolestunut ilme kasvoillaan. Vaikka hän olikin esittänyt kysymyksensä molemmille, naaraan huomio oli kuitenkin Levissä. Hän kiilasi itsensä näppärästi urosten väliin ja ryhtyi tekemään arviointia Levin kunnosta.
”Tuollainen poikaystävä ei ole hyväksi kenellekään”, Damiana totesi laskiessaan kätensä toisen harteille, jatkaen edelleen mittailujaan. ”Sinun pitäisi jättää tuollainen poika tai joudut vielä pahoihin vaikeuksiin.”
Lius kohotti hämmentyneenä kulmaansa. Damianan puheista saattoi päätellä, että naaraalta oli jäänyt kokonaan huomaamatta tilanteen ”palkattu seuralainen”-osuus. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Leviä oli nimittäin nöyryytetty aivan tarpeeksi yhden illan edestä.
”Cornelius, odota meitä tässä. Me menemme nyt siistiytymään”, Damiana ilmoitti, juuri ennen kuin kaappasi Levin käsikynkkäänsä.

Daniel olisi mielellään kyllä kiitellyt hieman lisää, mutta tyytyi vain hymyilemään väsyneen oloisesti Liuksen sanoille. Täydellinen fiasko ja katastrofi, se tämä ilta oli. Onneksi hän voisi pitää muutaman päivän vapaata, jättäytyä poist turhista sosiaalisista tilanteista. Hän voisi, kuten Sebastian oli asian niin kauniisti ilmaissut, huorata itseään ja tienata sillä kuukauden kiintiön täyteen. Kunhan pahin pöly olisi laskeutunut, hän voisi jälleen näyttäytyä julkisesti jonkun käsikynkässä. Juoruja saattaisi tosin liikkua vielä muutaman viikon ajan, mutta ajan kanssa nekin unohtuisivat ja ihmiset saisivat jälleen uutta juoruttavaa. Seurapiiri elämä oli tosiaan loistokasta.

Platinablondin huomio kääntyi Damianan suuntaan naaraan lähestyessä heitä nopeasti. Daniel oli jo aikeissa tarjota naiselle mahdollisimman ammattimaista ja lohdullista hymyä, vakuutella että kaikki oli kunnossa, kun naaras olikin jo hänen edessään ja ryhtyi puhumaan poikaystävästä. Tämä sai Danielin katsomaan naarasta epäuskoisena ja yllättyneenä, eikä hän voinut mitään pienelle naurahdukselle joka pyrki väkisinkin ulos hänen kurkustaan. Niimpä niin. Joko naaras esitti tahallaan tyhmää tai sitten tuo ei tosiaankaan ollut kuullut kaikkea pienestä välikohtauksesta. Tavallaan Daniel oli tästä kiitollinen.
"Minä teen niin, Damiana hyvä. En ollut tiennyt millainen moukka hän oikein on, ja voit olla varma etten tapaa häntä enää tämän illan jälkeen.", Daniel hymyili lievästi huvittuneena, sekä kiitollisena, ja hymy ulottui jopa hänen sinisiin silmiinsä, jotka punoittivat pidätellyistä kyynelistä.

Ja sitten Damiana kaappasi hänet mukaansa ja lähti kuljettamaan kohti wc-tiloja. Daniel vilkaisi ensin melkein hätääntyneesti Liuksen suuntaan olkansa yli, muttei pannut lainkaan vastaan. Oikeasti hän juuri nyt olikin mielellään naisen seurassa, sillä tavallaanhan hän oli tänä iltana ollut jonkun 'nainen', jota oli nyt nöyryytetty julkisesti. Wc:seen päästyään ja peilin eteen astuessaan Daniel sai huomata, että tämä reissu oli enemmän kuin tarpeen. Muutamat kyyneleet jotka olivat onnistuneet pakenemaan hänen poskilleen, olivat jättäneet ikävät juovat hänen kasvoilleen. Totta kai hän meikkasi, se kuului työn kuvaan antaa itsestään mahdollisimman hyvä kuva. Ei hän sentään meikannut kuten naiset, mutta piti vain hieman yllä täydellisyyttä kasvoissaan, peitti mahdolliset epäpuhtaudet ja jäljet joita ei ollut soveliasta näyttää kenellekkään.

”Hyvä, sillä muutoin minä joudun tulemaan läksyttämään sinua.” Damiana puhui Leville sellaisella äidillisen lempeällä tavalla, taluttaessaan tuota eteenpäin. ”Rakastuneena tehdään hölmöyksiä, mutta koskaan ei pidä unohtaa omaa itseään. Ihmiset eivät muutu ja väkivaltaiset taipumukset tuppaavat vain pahentumaan ajan kanssa.”
Damianan keskittyessä puhetulvaansa, Lius seurasi kaksikkoa pari askelta jäljessä, päätänsä pyöritellen. Tavallaan hän oli kiitollinen siitä, että Damiana oli rientänyt paikalle. Naaras osasi taatusti lohduttaa ja kääntää kurjan tilanteen jälleen paremmaksi. Lius olisi kuitenkin mieluiten hoitanut tilanteen itse. Hän olisi halunnut lohduttaa Leviä, kuivata tuon kyyneleet ja helpottaa oloa kaikilla muillakin tavoilla.
”Cornelius, kultaseni, jäisitkö vahtiin oven ulkopuolelle? Me tarvitsemme nyt hetken aikaa aivan kahden”, Damiana huikkasi ennen kuin katosi sisään naistenvessan ovesta.
”Tietysti”, Lius myöntyi, vaikka ei ollut aivan varma siitä, kuuliko naaras lopultakaan hänen vastaustaan. Vaikka hän olisi halunnut olla sisäpuolella, hän jäi lyhyeeseen käytävään aivan karmiininpunaisen oven ulkopuolelle käännyttääkseen jokaisen yrittäjän toiseen suuntaan.

Gallerian naistenvessa ei ollut sellainen perinteinen julkinen käymälä. Kun paikkaa oli kunnostettu, wc-tiloihin oli käytetty rahaa. Lattia oli marmoria, jonka väri vaihteli kermanvaalean, beigen, kullan ja hentoisen oranssin sävyissä. Seinät oli laatoitettu isoilla marmorilevyillä, joiden värit olivat huomattavasti lattiaa vaaleampia. Wc-kopit, olivat pieniä yksityisiä huoneitä, pähkinäpuisten ovien takana. Ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään, mikä ehkäisi hieman bakteerien leivämistä. Vastakkaisella pitkällä seinustalla oli rivissä kuusi isoa, keraamista pesuallasta, joiden yllä oli automaattiset hanat ja saippua-annostelijat. Taso oli seinien ja lattian tavoin kallista marmoria, jonka pinnassa risteili kullanhohtoisia suonia. Lavuaarien väleissä oli pieniä koreja, jotka sisälsivät pieniä naisellisia tykötarpeita, deodoranttia, pieniä pullollisia tavallisimpia hajuvesiä, kasteusvoidetta, -pyyhkeitä, puutereita ja ripsivärejä. Suoraansanottuna kaikkea sellaista, jolla saattoi pelastaa oman iltansa. Katossa komeili kaksi pientä kristallilampua ja peilin yläpuolella kulki rivissä pallolamppuja, varmistamassa, että valoa riitti pienimpienkin virheiden korjaamiseen.

Damiana asteli suorinta tietä wc-koppiin. Hänellä ei ollut kummoinenkaan tarve moiselle vierailulle, mutta tällä tavalla hän saattoi antaa Leville hieman omaa, ykstyistä aikaa pelin edessä. Kaunis, vaalea uros voisi hetken aikaa koota ajatuksiaan ennen kuin joutuisi puhumaan kenellekään. Ollessaan hetken kuluttua valmis, hän astui ulos ja laski mustan, keinojalokivin koristellun gluts-laukkunsa marmoritasolle. Hän kaivoi käsilaukusta esille oman huulipuikkonsa ja ryhtyi tottuneesti siistimään omaa meikkiään, joka ei varsinaisesti sitä tarvinnut.
”Cornelius saattaa sinut kotiin, joten pääset turvallisesti perille”, Damiana ilmoitti, sujauttaessaan huulipunansa takaisin laukkuun. ”Hän on oikein hyvä poika ja olevat varmasti turvassa hänen kanssaan.”

Daniel keskittyi ensimmäisenä sukimaan hiuksensa pois kasvoiltaan. Hänellä oli aina mukanaan hiuslenkki tälläisten tapausten varalta, ja muidenkin, joten hän saattoi sukia hiuksensa nopeasti ja tottuneesti taakse ja sitoa ne kiinni. Tuijotettuaan vielä hetken omaa peilikuvaansa, ajatusten risteillessä hänen päässään kaoottisessa järjestyksessä, hän kumartui ja laski kätensä hanan alle saadakseen pestyä kasvonsa. Vesi oli ihanan viileää, ei liian kylmää muttei kuumaakaan, ja oli omiaan poistamaan illan järkytykset pois hänen mielestään. Daniel pesi kasvonsa puhtaiksi meikistä, kurotti kätensä pienen pyyhkeen luokse ja kuivasi kasvonsa huolellisesti. Ulkonäkö ei muuttunut juuri mihinkään meikin jäljiltä, mutta iho oli nyt astetta vaaleampi kuin äsken, sekä luonnollisen näköinen. Hän ei näyttänyt enää elottomalta nukelta, joista lähes kaikki tuntuivat pitävän. Nyt hän näytti elävältä ihmiseltä.

Seuraavaksi hän saattoi siirtää huomionsa takaisin Damianaan. Vaikka Daniel ei juurikaan pitänyt ihmissusista, tämä naaras vaikutti oikein mukavalta, sellaiselta kenen kanssa hän voisi tulla toimeen ja jota hän pystyisi ehkä joskus kutsumaan ystäväkseen. Tosin, he tuskin tapaisivat enää tämän jälkeen, muttoin kuin satunnaisesti ja sattumalta vastaavanlaisissa tilaisuuksissa. "Olen oikein kiitollinen tästä, Damiana. Uskoisin kuitenkin, että pääsen turvallisesti kotiin itsekkin.", Daniel hymyili, osoittaakseen olevansa nyt kunnossa. Hän ei aikonut enää vaivautua meikkaamaan uudestaan, vaan oli parempi antaa kaiken olla ja keskittyä siihen että hän pääsisi rauhallisesti kotiin ilman enempiä nöyryytyksiä. Lisäksi, hän ei kovin mielellään antanut kenellekkään osoitettaan, ainakaan ensimmäisellä tapaamisella. Järjestö oli tarkka seuralaisistaan ja halusi pitää nuo turvassa, ja vaikka Danielilla oli täysi oikeus kertoa kenelle halusi oman osoitteensa, Järjestö neuvoi kuitenkin olemaan hyvin varovainen kenelle osoitteen antoi. "Asun aivan keskustassa ja pääsen varmasti taksilla. En haluaisi olla yhtään enempää vaivaksi."

Damiana seurasi Levin siistiytymistä. Tämän sitoessa hiuksia niskaan poninhännälle, naaras otti käsilaukustaan esiin kamman ja siirsi sen lähemmän urosta. Hän tiesi tarkalleen kuinka paljon mukavampaa oli poistua paikalta siistinä ja huoliteltuna, eikä ryvettyneenä ja itkuisena. Yksityiskohdat olivat tärkeitä ja ne auttoivat myös tukkimaan yleisön suut. Jos Levi olisi ollut joku hänen laumansa nuorista, hän olisi todennäköisesti jo kampaamassa tuon hiuksia.
”Höpö, höpö. Siitä ei ole vaivaa”, Damiana sanoi heilauttaen väheksyvästi kättään. ”Cornelius tekee sen varmasti oikein mielellään. Satuitko huomaamaan, miten hän on katsellut sinua koko tämän ajan. Hän oli myös valmis puolustamaan sinua. Hän odottaa varmasti oven takana tilaisuutta ryövätä sinut minun kynsistäni ja ehdottaa itsekkin sitä, että saa saattaa sinut. Usko pois. Minä tunnen kaikki poikani, vaikka he välillä yrittävätkin pimittää minulta tietoa.”
Sokealtakaan ei oli jäänyt huomaamatta se, että Cornelius oli vähintäänkin viehtynyt tästä vaaleasta uroksesta. Poikaparka ei vielä itsekkään ymmärtänyt täysin tunteitaan, mutta ne selviäisivät tälle aikanaan. Cornelius kun oli aina ollut hieman hitaasti lämpenevää tyyppiä, aivan kuten Zachariaskin. Siinä suhteessa veljekset olivat hyvin samanlaisia.

”Hänestä sinä saisit kunnollisen, vahvan uroksen itsellesi”, Damiana sanoi lempeästi. Tähän asti hän oli nojaillut lantiollaan lavuaaritasoa vasten, mutta irrottautui siitä nyt omille jaloilleen seisomaan. Hän kuorotti molemmat kätensä, siistiäkseen edes hieman Levin etuhiuksia. ”Ja jos hän joskus kohtelisi sinua huonosti, minä voisin tulla paikalle ja palauttaa hänet ruotuun. Cornelius ei kuitenkaan ole paha. Joskus hieman ajattelematon ja tietyssä suhteessa hieman äkkipikainenkin, mutta hän haluaa aina hyvää. Lisäksi, hän on oikein kelpo kokki, silloin kun viitsii tehdä jotain eikä tyydy vain lämmittämään asioita mikrossa.”

Oli lähes huvittavaa miten hyvin Damiana osasi ja yritti myydä Liusta hänelle, ottaen huomioon että hän oli juuri 'eronnut' yhdestä miehestä. Damiana tarkoitti varmasti hyvää, mutta Daniel tiesi ettei voisi seurustella. Hän oli seuralainen, ja mikäli hän koskaan tulisi rakastumaan, kumppanin täytyisi elää sen faktan kanssa että hän oli vuosikaudet myynyt seuraansa ja kehoaan muille. Kuka sellaista halusi?
Uros seisoi paikoillaan hieman häkeltyneenä Damianan käydessä kiinni hänen hiuksiinsa ja ryhtyessä oikomaan niitä paikoilleen. Kurittomat suortuvat tuppasivat kihartumaan heti jos olivat kosketuksissa veden kanssa, vaikka hän kuinka iskisi niihin suoristavaa tököttiä ja silittäisi ne silitysraudalla suoriksi. Daniel ei kuitenkaan kestänyt sitä, miten lämpimästi naaras puhui oventakana odottavasta uroksesta ja siitä, kuinka tuo jo lähestulkoon maalasi heille yhteistä tulevaisuutta.

"Damiana.. Minä olen Seuralainen. Sebastian ei ollut poikaystäväni vaan asiakkaani.", Hänen äänensä oli mahdollisimman lämmin ja ystävällinen, aivan kuin hän olisi yrittänyt mahdollisimman lempeästi palauttaa naarasta takaisin todellisuuteen. Hän hymyili, yritti pitää tilanteen ja ohjat käsissään ja kertoa Damianalle ettei hän voisi suinkaan ryhtyä tuon pojan heilaksi. Elämä vain ei ollut ihan niin yksityiskohtaista. Hitaasti Daniel myös otti naaraan kädet omiinsa, ja katsoi tätä silmiin edelleen hymyillen ja ystävällisesti. "Mutta kiitos. Sait minut rauhoittumaan ja oloni kohenemaan. Olen varma, että Lius löytää itselleen vielä kumppanin jota voit paapoa samalla tavalla.", Jostain syystä Danielia kylmäsi, aivan kuin hän olisi jättämässä jäähyvästejä rakkaalle ystävälle tai perheenjäsenelle.

Damiana naurahti kevyen huvittuneesti kun Levi ryhtyi oikomaan hänen käsityksiään itsestään. Naisen mustat silmät tuikkivat hyväntahtoisesti. ”Minä tiedän. Ikävä kyllä, olin yksi niistä monista, jotka kuulivat sen miehen pikku palopuheen. Minusta olit kuitenkin kokenut aivan riittävästi nöyryytystä yhdeksi illaksi. Olen silti sitä mieltä, että sinun pitäisi jättää hänet. Varmasi sinun avuillasi on varaa valikoida”, Damiana sanoi. Hän puristi Levin kädet omiinsa ja silitteli peukaloillaan miehen sormia. ”Se ei kuitenkaan muuta näkemystäni siitä, että sinä tarvitsisit kunnon uroksen. Sellaisen, joka voi pitää sinusta huolta. Eikä sitä, että Cornelius pitää sinusta.”

Damiana hivutti kätensä irti Levin käsistä ja kääntyi laukkunsa puoleen. Hän otti sieltä esiin pienen, valkokultaisen, pikkuruisilla mustilla jalokivillä koristellun rasian. Sieltä hän otti esille yhden kerman värisen käyntikortin ja ojensi sen Leville.
”Siinä on puhelinnumeroni ja muut yhteystietoni. Olen vielä ensi viikon New Yorkissa. Me voisimme käydä lounaalla yhdessä”, Damiana sanoi hymyillen. ”Minulle voi soittaa muutenkin, jos kaipaa juttuseuraa.”
Damiana hymyili sujauttaessaan käyntikorttirasiansa takaisin laukkuunsa ja ottaessaan sen jälleen kannettavakseen. ”Mennäänhän sitten, että Cornelius voi päästä saattamaan sinut kotiin.”
Jälleen Damiana pujotti kätensä Levin käsikynkkään ja johdatteli uroksen ulos wc:stä, jonka ulkopuolella Lius odotti.

Koko sen ajan, kun oli joutunut seisomaan yksin käytävässä ja odottamaan, Lius oli tapellut vastaan pakottavaa halua salakuunnella. Terävän kuulonsa avulla, hän olisi voinut kuulla vaivatta kaiken sen mitä Damiana ja Levi puhuivat. Hän osasi itseasiassa kuvitella ainakin Damianan osuuden, mutta se ei ollut sama asia kuin tietäminen. Hän oli kuitenkin pidätellyt halujaan vain koska salakuunteleminen oli epäkohteliasta. Lisäksi Damiana olisi varmasti vedellyt häntä myöhemmin pitkin korvia, jos saisi hänet kiinni.
Kun pari asteli ulos wc:stä, Liuksen katse lennähti ensimmäisenä Leviin. Hän mittasi uroksen päästä varpaisiin selvittääkseen, että tämä oli varmasti kunnossa. Ainakin vaalea uros näytti paremmalta kuin mennessään. Damiana oli tietysti yhtä hymyä, kuten aina.

"Sitten sinä tiedät myös etten minä voi seurustella kenenkään kanssa.", Daniel hymyili hieman vaivautuneena. Tuntui hassulta selitellä omia elämänvalintojaan jollekkin, jonka oli vasta tavannut hetki sitten. Hän kuitenkin tunsi poskiensa punehtuvan hienoisesti Damianan mainitessa jälleen kerran, täysin suoraan, että Lius olisi hänestä kiinnostunut. Sen ei pitäisi olla hänelle mitään uutta. Miehet, naiset, urokset, naaraat.. Niin moni oli häneen ihastunut ja hänestä kiinnostunut, ettei Daniel enää pysynyt laskuissa mukana. Joten sehän oli hänelle arkipäivää ja pelkästään hyvä asia, joten miksi hän tunsi jonkinlaista lämpöä sisällään tästä tiedosta?
"Kiitos, Damiana.", Daniel otti käyntikortin vastaan ja sujautti sen liivinsä sisätaskuun talteen, jottei hukkaisi sitä. Hän voisi, ehkäpä, jopa käydä lounaalla tämän naaraan kanssa. Hän pystyi helposti unohtamaan että tämä oli ihmissusi.

Päästyään ulos wc:stä Daniel hymyili jo paljon rennompana. Aikaisempi nöyryytys oli vain inhottava muisto joka sekin pyyhkiytyisi lopulta hänen mielestään. "Suo anteeksi että jouduit odottamaan, Lius.", Daniel nyökkäsi kiitoksen merkkinä. Hän oli tavallaan alistunut kohtaloonsa että tämä suurempi uros tosiaan veisi hänet kotiin, sillä Damiana ei pahemmin ollut kuunnellut hänen vastaväitteitään. Eikä platinablondi uskonut, että tummempi uros kuuntelisi myöskään. Daniel sipaisi yhden kostuneen, kurittoman otsahiussuortuvan pois kasvoiltaan, muiden hiusten pysyessä edelleen kiltisi ponnarilla. Hän halusi kotiin, kuumaan kylpyyn ja rentoutua viinilasin kanssa. Kenties hän soittaisi Alanille ja kertoisi tälle tästä hirvittävästä illasta ja he voisivat lopulta nauraa koko jutulle ja sille, miten typerästi Sebastian oli käyttäytynyt. Alan oli hänen paras ystävänsä. Mies oli toiminut aikoinaan myös seuralaisena, mutta mennyt ja löytänyt itselleen lopulta vaimon. Daniel ei suinkaan ollut kateellinen, hänhän oli itse valinnut tämän elämän. Hän oli onnellinen ystävänsä puolesta.

Lius hymyili Levin puhuessa ja todettuaan, että tämä oli kunnossa. Damiana oli mitä ilmeisemmin pitänyt miehestä omaan totuttuun tapaansa hyvää huolta. Levi näytti itseasiassa melkein paremmalta nyt, kuin ennen kokemaansa nöyryytystä. Raikkaammalta ja puhtaammalta. Lius piti kuitenkin asain omana tietonaan. Jos Damiana oli onnistunut pyyhkimään nöyryytyksen pois tuon mielestä, hän ei halunnut olla se, joka palauttaisi ikävät muistot.
”Ei siinä mitään. Pikku juttuhan tämä oli”, Lius vastasi.
”Cornelius. Minusta sinun täytyisi saattaa Levi kotiinsa. Varmuuden vuoksi”, Damiana sanoi, koskettaen lempeästi uroksen hartiaa, pitäen edelleen Levin käsikynkässään. Hän esitti mielipiteensä viattomasti, pikemminkin lempeän huolissaan Levistä, kuin vihjailevasti. Näin Lius ei pääsisi mokaamaan, eikä Levi uskaltaisi hänen kuultensa enää kieltäytyä. Hänelle oli aivan sama, mitä vaalea, hentoinen uros kuvitteli omista seurustelumahdollisuuksistaan. Asioilla oli tapana järjestyä, jos oikein halusi. ”Minun on jäätävä vielä tänne. Muutama taulu kiinnostaa minua, enkä ole vielä ehtinyt tavata taiteilijaakaan. Uskon, että te kaksi pärjäätte kuitenkin mainiosti kahdestaan.”
Lius nyökkäsi Damianan ehdotukselle. Ensinnäkin oli turha vastustella kovapintaista italialaista naarasta, toisekseen, hän oli itsekkin suunnitellut vievänsä Levin kotiin. Ainakin hän olisi paikalla, jos tuohtunut asikas olisi keksinyt jonkinlaisia kostotoimenpiteitä Levin varalle. ”Onnistuu.”
”Hienoa. Hyvää yötä sitten kullat.” Damiana kurottautui antamaan lempeän suukon Liuksen poskelle ja taputtamaan hymyillen toista. Sitten hän kääntyi Levin puoleen ja teki tälle saman. ”Muistahan soitella. Muutoin etsin sinut itse käsiini.”
Tämän sanottuaan Damiana katosi jälleen ihmismassaan.

”Meidän pitää varmaankin käydä hyvästelemässä illan emäntä ja isäntä”, Lius sanoi, kääntyen takaisin Levin puoleen Damianan mentyä, tarkoittaen sanoillaan Macieta ja veljeään. Olihan tämä kutsuvierasnäyttely. Samalla hän voisi hienovaraisesti kertoa Zachariakselle minne oli menossa ilman, että tuo voisi järjestää minkäänlaista kohtausta. Lisäksi isoveli ei pääsisi alfan ominaisuudessa nalkuttamaan hänelle myöhemmin, kuin jos hän vain katoaisi.

Daniel ei enää yrittänytkään väittää vastaan Damianalle. Pelkkä tämä lyhyt tapaaminen oli opettanut hänelle, ettei tämän naaraan kanssa kannattanut ryhtyä väittelemään. Liekö sitten että hän tunsi paljon samankaltaisi persoonia, jotka ottivat ja tekivät lähestulkoon mitä tahtoivat, kyselemättä juuri muilta lainkaan.
"Kiitos vielä, Damiana. Minä lupaan soittaa.", Daniel suukotti naaraan poskea ennenkuin tuo ehti vetäytyä hänestä irti, ja vilkutti sitten jälleen tuon loittonevalle selälle kuten aikaisemminkin. Ja sitten tuo oli poissa ja hän oli enää kahden Liuksen kanssa. Uros oli auttanut häntä kovasti, suojellut häntä kuten Damiana oli sanonut, joten kaipa hänen pitäisi jollain tapaa osoittaa kiitollisuuttaan. Daniel näytti vaipuvan hetkeksi omiin ajatuksiinsa, miettien pitäisikö uros kenties koruista tai jostain vastaavista, mutta siirrettyään katseensa tuohon hän totesi, että tuskimpa.

"Se olisi varmasti soveliasta.", Hän nyökkäsi Liuksen sanoille, pohtien edelleen millaisella lahjalla urosta kiittäisi. Hän oli huono keksimään lahjoja henkilöille, joita ei tuntenut. Sitä paitsi, yleensä hän oli se joka sai lahjoja, eikä päinvastoin. Hänellähän ei ollut muuta kuin rahaa sekä kehonsa, ja Lius ei vaikuttanut mieheltä joka kaipasi rahaa.
Joten jäljelle jäi..Daniel tunsi poskiaan kuumottavan ja pudisti päätään. Ehei, tuskin Lius myöskään halusi häneltä seksiä. Tai, eihän hän tiennyt. Hän voisi kohdella tuota kuin yhtä asiakkaistaan, paitsi että ilmaiseksi tällä kertaa. Niin, vastapalveluksena. Daniel nyökkäsi tällä kertaa, päättäväisenä. Hänellä ei ollut tarjota muutakaan vastapalvelukseksi saamastaan avusta.

”Kyllä. Se olisi”, Lius vastasi pehmeällä äänellä. Jälleen, kuten aikaisemminkin, hän vei kätensä Levin ristiselälle ja lähti ohjaamaan tuota hienovaraisesti oikeaan suuntaan. Hän toivoi, että asetelma pitäisi myös uteliaat ihmiset loitolla. Levi tuskin kaipaisi ympärilleen enää yhtään hössöttävää ventovierasta. Eiköhän hänessä itsessään ja Damianassa ollut aivan riittämiin kestämistä. Ikävä kyllä, hän ei voinut suojella Leviä uteliailta katseilta. Heti tullessaan näkyviin, he saivat huomiota osakseen. Ihmiset eivät onneksi rynnänneet heidän luokseen, mutta katseissa oli aivan riittämiin kestämistä.
Lius luovi heidän tiensä läpi ihmispaljouden, pitäen Levin koko ajan suojelevasti lähellään. Juhlakansa väisti ja teki tilaa, kun he kulkivat ohitse. Lius yritti olla antamatta heille lisää supattamisen aihetta, sivuuttamalla heidät täysin. Toisaalta se ei tehnyt heistä näkymättömiä. Illan tapahtumat ja nyt, kun heidät nähtiin yhdessä, synnytti jo melkoisesti puheenaiheita.

Liukselta meni hetki löytää Macie ja Zacharias. Kaksikko oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja juttelivat keski-ikäiselle pariskunnalle, kutakuinkin keskellä galleriaa. Maciella oli kädessään punaviinilasi, mutta Zacharias ei juonut mitään. Ehkä tämä ei halunnut pilata keskittymiskykyään tai sitten hän uskoi saavansa itsestään enemmän irti selväpäisenä kun Lius näyttäisi viimein naamansa.
Lius aikoi olla nopea ja tehdä tästä tapaamisesta niin lyhyen kuin se vain oli mahdollista.

Macie näytti äkkäävän heidät ensimmäisenä. Lius oli kuitenkin varma, että Zacharias aisti heidät paljon aikaisemmin.
”Hei. Oletteko te kunnossa?” Macie kysyi ystävillisesti, mutta niin hiljaa etteivät kaikki kuulleet.
”Kyllä. Kiitos”, Lius vastasi hymyillen. Hän vältteli parhaansa mukaan veljensä katsetta. ”Lupauduin saattamaan Levin kotiinsa, jotta vältymme mahdollisilta ikäviltä yllätyksiltä ja tulimme nyt hyvästelemään.”
”Hienoa. Ikävää ettei iltanne mennyt aivan suunnitelmien mukaan”, Macie kääntyi nyt hymyillen Levin puoleen. ”Jos joudut firmasi kanssa ongelmiin tämän iltaisen vuoksi, autan sinua mielelläni ja todistan puolestasi. Yhteystietoni löytyvät näyttelyn nettisivuilta.”
”Kiitos, että kävitte”, Zacharias kiitti hiljaisella äänellä ja ojensi kätensä Liukselle, kuin ei olisi tätä koskaan nähnytkään.
”Ilo on kokonaan minun puolellani herra Waylon. Näyttely on upea. Saatan, ehkä hankkia yhden teoksista itsellenikin”, Lius sanoi ja hymyili leveästi omalle vitsilleen, jonka vain he kaksi saattoivat ymmärtää. Zachariaksen katse oli paljon puhuvan tuima. Tämä ei selvästikkään pitänyt siitä, mitä hän oli seuraavaksi tekemässä ja yritti parhaansa mukaan tehdä sen selväksi katseessaan.

Onneksi hän oli osannut varautua ihmisten katseisiin, ja saanut koottua itsensä täysin ennenkuin he olivat lähteneet luovimaan tietään väkijoukon läpi. Daniel piti kasvonsa ystävällisessä hymyssä ja piti päänsä pystyssä, eikä vältellyt kenenkään katsetta tarkoituksella. Hän käyttyi aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hän tiesi että näissä seurapiireissä juorut kukoistaisivat, ja voisivat elää vielä pitkänkin aikaa, mutta hän yritti parhaansa mukaan olla ajattelematta asiaa. Jos tämä tekisi tahran hänen maineeseensa, hän pystyisi pyyhkimään sen pois käyttäytymällä aivan tavalliseen tapaansa. Nämä ihmiset eivät voineet riistää häneltä hänen ylpeyttään, eivätkä edes Sebastianin loukkaavat sanat voineet satuttaa häntä.

Päästessään Macien ja Zachariaksen luokse, Daniel soi heille pahoittelevan hymyn. "Olen pahoillani myös omalta osaltani, että aiheutin kohtauksen tilaisuudessanne.", Platinablondi osoitti sanansa yhtä lailla molemmille, ja kumarsi päätään vielä painottaakseen sitä, miten pahoillaan oikeasti oli.
"En usko että kohtaan pahemmin ongelmia Järjestön puolesta, mutta pidän tarjouksenne mielessäni.", Daniel lupasi Macielle. Järjestö suhtautui seuralaisiin samoin kuin mikä tahansa kunniallinen firma suhtautui tärkeisiin työntekijöihinsä, ja tälläisiä tilanteita oli sattunut ennennkin. Tosin tämä oli ensimmäinen kerta kun se sattui Danielille itselleen. "Kiitos illasta, herra Waylon, taulunne olivat kerta kaikkiaan kauniita. Jätin itseasiassa tarjouksen yhdestä, ja toivon että jatkatte maalaamista.", Daniel väläytti urokselle komeimman hymynsä, sen joka kertoi siitä että hän oikeasti tarkoitti sanojaan.

Macie hymyili Leville edelleen koko hammasrivistönsä leveydeltä. Uroksen pahoitellessa vielä kerran tapahtunutta, hän heilautti vähättelevästi hyvin hoidettua kättään. ”Voi, älä huoli. Minun näkemykseni mukaan sinulla ei ollut osaa eikä arpaa siinä pikku välikohtauksessa. Jotkut eivät vain osaa pitää tunteitaan sisällään ja tällaista tapahtuu. Älkää huoliko. Olette tervetullut näyttelyyn koska tahansa uudelleen. Toivottavasti kotimatkanne sujuu miellyttävämmissä merkeissä.”
Macie vilkaisi vihjailevasti Liuksen suuntaan ja vinkkasi vielä silmäänsä. Lius tyrmistyi naaraan suorasukaisukaisesta vihjailusta ja halusi kiikuttaa Levin pois kuuntelemasta moista. Macie oli pahempi kuin Damiana, joka sentään tarkoitti vain hyvää ainaisella asioihin puuttumisella.

Samassa Macie huomasikin jotain hieman kauempana ja hyvästeltyään vielä kerran, hän riensi hoitamaan emännän velvollisuuksiaan. Mistä Lius oli melkoisen huojentunut. Zacharias vain vilkaisi naaraan perään ja yritti sen jälkeen saada uudelleen Liuksen huomion, mutta turhaan. Lius ei aikonut ottaa veljeltään ohjeita tässä asiassa ja läksytyksen hän kestäisi sitten myöhemmin. Nauttikoot isoveli sillä välin jälleen yhdestä lukuisista juhlailloistaan.
”Kiitos”, Zacharias vastasi Levin kehuihin omaan tyynen hiljaiseen tapaansa. ”Toivottavasti saatte haluamanne teoksen.”
Liuksen olisi tehnyt mieli kehottaa, aivan kiusallaan, veljeään olemaan edes hieman iloisempi. Sitä hän ei kuitenkaan voinut tehdä, kun otti huomioon etteivät he tässä tilanteessa voineet tuntea toisiaan.
”Hyvää yötä”, Lius toivotti vielä nennen kuin lähti ohjaamaan Leviä ulos kadulle.

Päästyään gallerian ovista ulos, Lius nuuhki ilmaa yrittäen etsiä Sebastianin hajujälkeä. Ikävä kyllä, hän ei olisi tunnistanut hajua täysin sisällä leijailleiden parfyymien vuoksi. Jotain viitteitä hän olisi voinut saada, jos niitä olisi ollut. Äkkiseltään vaikutti siltä, että uros oli lähtenyt kuten oli pyydettykin. Lius aikoi olla silti varuillaan aina siihen asti, että Levi oli suljettujen ovien takansa suojassa.
”Eihän sinulla vain ole kylmä”, hän kysyi urokselta pannessaan merkille kylmän ilman ja Levin ohuen puseron. Olivathan he toki ihmissusia ja pärjäisivät vähemmälläkin, mutta hän halusi varmistaa toisen olevan kunnossa ja pärjäävän. Hän voisi itse luopua helposti takistaan, jos tarve vaatisi.

"Kiitos.", Daniel kiitti vielä kertaalleen Macieta, ja oli kuin ei olisi nähnyt naisen vihjailua. Hän koki moista usein. Jotkut hänen asiakkaistaan nimittäin halusivat että hän esitti aitoa poikaystävää, ja piti työnsä visusti salassa. Moinen vihjailu oli siis hänelle tuttua, eikä vaivannut häntä mitenkään. Hänhän jopa aikoi toteuttaakin moiset vihjailut tarjoamalla kehonsa Liukselle vastapalvelukseksi tuon avusta.
Daniel vilkutti jälleen yhdelle loittonevalle selälle, ennenkuin siirsi huomionsa takaisin Zachariakseen. "Minä toivon niin myös. Kyseinen teos muistuttaa minua kovasti kotimaastani, ja uskon että se sopisi täydellisesti kokoelmaani.", Olihan hänellä ties kuinka paljon hienoja teoksia seinillään, ja vaikka Daniel ei varsinaisesti ollut mikään taiteen fanaattisin fani, hänestä oli mukavaa kun seinillä oli hieman eloa ja väriä. Hänellä oli sisustusvaiheessa ollut hieman ulkopuolista apua, mutta lopulliset päätökset hän oli kuitenkin tehnyt itse. "Hyvää yötä ja illan jatkoa teille, herra Waylon. Toivottavasti tapaamme vielä.", Daniel toivotti hyvät yöt illan päätähdelle jonka jälkeen hän saattoi antautua jälleen Liuksen ohjattavaksi.

Ulkoilma oli mukavan viileä, suorastaan rauhoittava ja seesteinen. Daniel kiskoi sisäänsä tätä viileää ilmaa ja tunsi miten se tyynnytti kaikki mahdolliset vihan ja nöyryytyksen jäänteet hänen sisältään. Hän hämmästyi hieman herrasmiesmäistä kysymystä jonka Lius hänelle esitti, mutta soi urokselle kuitenkin lämpimän hymyn. "Ei suinkaan. Minä pikemminkin nautin hieman enemmän viileästä ilmasta.", Daniel sai jälleen tilaisuuden siirtyä omien ajatuksiensa sekaan. Uskaltaisiko hän kutsua Liuksen omaan kotiinsa? Vai pitäisikö hänen ehdottaa miehelle hotellia? Tässä, ulko-ovella, kaikkien uteliaiden ollessa vielä hieman liian lähellä, hän ei voinut kuitenkaan alkaa ehdottelemaan ja kysymään. Hänen olisi tehtävä se niin, ettei tästä koituisi mitään hallaa heidän kummankaan maineelle sen enempää.
"Asun aivan keskustassa, joten matka ei ole kovin pitkä.", Daniel tunsi hieman vaivautuvansa tästä. Eihän siinä periaatteessa ollut mitään vikaa jos hän toisi uroksen kotiinsa, mutta hän piti mieluiten kotinsa vieraiden ulottumattomissa. Hänellä oli toki työhuone, joka oli juuri sellaisia tilanteita varten, mutta se tuntui silti jotenkin..liian henkilökohtaiselta. Hänhän aikoi tehdä tämän ilmaiseksi.

Lius hymyili Levin vastaukselle. Tuo oli oikeassa. Viileä, joulukuinen yöilma oli paljon miellyttävämpi vaihtoehto, kuin parfyymin ja muiden hajusteiden täyteinen sisäilma. Lisäksi, he olivat tosiaan ihmissusia. He olisivat voineet juoksennella yössä ilkosillaan, eivätkä he silti olisi palelleet.
”Hyvä. Yritetäänhän sitten saada taksi”, Lius sanoi. Hän otti Leviä kevyesti kiinni kädestä ja asteli kadunvarteen. Vaikka he eivät olleet aivan ydinkeskustassa, takseja liikkui tälläkin alueella tiheään. Galleria sijaitsi lähellä uusia, trendikkäitä yökerhoja, drinkkibaareja ja ravintoloita. Koska kello ei lopultakaan ollut kovinkaan paljoa, niillä riitti vielä asiakkaita. Lisäksi, he eivät olleet kovinkaan kaukana uusitusta, rantaboulevardin asuinalueesta. Taksit pysähtelivät siellä täällä ottaakseen ihmisiä kyytiin ja jättääkseen heitä oikeaan osoitteeseen. Ei menisi kauaakaan, kun he saisivat kyydin.

”Toivottavasti tarkoitit kaupungin uutta keskustaa sanoessasi, että asuntosi sijaitsee keskustassa”, Lius sanoi odotellessaan ohitse ajavaa taksia. Hänestä tuntuisi, että menettäisi yöunensa, jos Levi asuisikin keskellä Manhattania, joka nykypäivänä suorastaan kuhisi vampyyreja. Vaikka ne verenimijät kunnioitivatkin tietyllä tasolla ihmissusia, mätiä omenia oli kaksi yhtä kunnollista kohti. Eipä ihmissusien tarvinnut olla kovinkaan peloissaan, mutta Levi vaikutti Liuksen silmissä melkoisen heiveröiseltä. Hän ei ollut varmaan eläessään nähnyt yhtä sirorakenteista ihmissutta. Lasisista, kirkkaasti valaistusta pilvenpiirtäjistä koostuva uusi keskusta, tuntui paljon rauhoittavammalta vaihtoehdolta. Siellä turvajärjestelytkin olivat aivan omaa luokkaansa.

Daniel naurahti heleästi Liuksen toteamukselle ja soi urokselle rauhoittavan hymyn. "Kyllä, uudessa keskustassa. Kattohuoneistossa, hyvin tarkkaan vartioidussa pilvenpiirtäjässä. Kukaan ei pääse hissiin aulasta ilman että vartija tilaa hissin alas, eikä sinne noin vain tulla ilmoittamatta.", Daniel ei tiennyt miksi hänen täytyi kertoa nämä yksityiskohdat rauhoitellakseen Liuksen mieltä. Totta, hän ei osannut tapella eikä ollut edes mitenkään vahva, mutta kyllä hän luultavasti pärjäisi jos tarve tulisi. Ainakin hän voisi juosta karkuun jos ei muuta.
Siinä heidän seistessään kadun varressa, Daniel vilkuili hieman ympärilleen ja totesi heidän olevan kutakuinkin muiden korvien ulottumattomissa. Toki ihmisiä käveli ohi, mutta kukaan noista ei tuntunut kiinnittävän heihin mitään huomiota. Olisi siis paras aika toimia nyt, niin taksillekkin olisi helpompi kertoa oikea määränpää.

Hitaasti ja viekoittelevasti, Daniel painautui tiukemmin kiinni Liukseen. Hän epäili tämän uroksen olevan niitä, joille piti nostaa takapuoli pystyyn ja kertoa olevansa valmiita, jotta nuo osasivat käydä toimeen. Danielilla oli useita keinoja ja tapoja tehdä tämä. Jokaiselle asiakkaalle hän räätälöi oman roolin tarkkailtuaan noita ensin illan ajan, päätellen sen perusteella mistä nuo pitäisivät. Jotkut pitivät siitä että hän otti itsevarmasti ohjat käsiinsä ja kertoi ja toimi tarkalleen niinkuin halusi, kun taas jotkut pitivät enemmän siitä että hän esitti kokematonta neitsyttä. Se rooli oli ehkä lähimpänä todellisuutta, mutta Daniel oli kaukana kokemattomasta. Oli myös asiakkaita jotka halusivat hänen olevan päällä, mutta Daniel itse ei tästä pitänyt niin kovasti. Hän nautti enemmän antajan roolista.
"Haluaisin kiittää sinua tästä illasta..", Hänen äänensä oli pehmeä kuiskaus, ja Daniel vei toisen kätensä Liuksen rinnalle kuin tunnustellakseen tuon sydämen lyöntejä. Vapaalla kädellään hän tarttui hellästi Liuksen ranteeseen ja kuljetti uroksen käden omalle selälleen, ja liu'utti sitä hitaasti alemmas. Tämän selkeämmin hän ei pystyisi ilmaisemaan että kiittäisi kehollaan.

Lius naurahti Levin vakuutteluille tietäen kuulostavansa idiootilta. He tuskin tunsivat toisiaan ja hän uteli jo huolissaan toisen asumisjärjestelyitä. Onneksi hän ei voinut vaikuttaa yhtään enempää tungettelevalta. Varsinkin kun kaikki ihmissudet olivat tarkkoja reviiristään ja hän olisi itsekin tuntenut olonsa kiusaantuneeksi vastaavanlaisesta. Toivon mukaan Levi kuitenkin tajusi, että hän oli vain huolissaan tuon turvallisuudesta.

Hän oli jo sanomaisillaan jotain, kun Levi olikin yht'äkkiä aivan kiinni hänessä. Sanat jäivät jumiin kurkkuun ja hän katsoi blondia hämillään. Olihan hänellä ollut tiettyjä haaveita siitä hetkestä lähtien kun oli huomannut uroksen juhlissa. Hän ei ollut kuitenkaan osannut odottaa tätä. Levin viesti oli harvinaisen selvä, kun tuo liu'utti hänen kättään alemmas selkäänsä pitkin. Vaatteiden kangas oli niin ohutta, että hän saattoi tuntea uroksen ihon lämmön sormenpäillään. Ei tarvittu tämän enempää, kun Liuksen oma ruumis pääsi myös jyvälle tilanteesta ja hyrähti käyntiin kuin uusi auto. Edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää sen verran pitkä tovi, että se ryhtyi käymään heti ylikierroksilla. Polte lähti leviämään hallitsemattomana roihuna hänen lantionseudultaan muualle vartaloon ja sytytti matkallaan joka ikisen hermopäätteen. Refleksinomaisesti hän veti Leviä tiukemmin itseään vasten ja tunnusteli tämän vartaloa. Toinen oli ehtinyt kuljettaa hänen kätensä niin alas, että sormet upposivat kiinteään pakaraan. Hän oli valmis tositoimiin. Eikä häntä juuri nyt haitannut se, että he olivat keskellä jalkakäytävää ja kuka tahansa saattaisi kävellä heidän ohitseen.
”Ei sinun tarvitse.” Liuksen ääni oli madaltunut monella asteella ja kiellostaan huolimatta, hän ei osannut päästi irti Levistä.

Kiihottumisen tuoksi leijaili hitaasti hänen nenäänsä, ja Daniel tiesi tämän olleen oikea lähestymistapa. Hän löysi aina sen oikean tavan jokaiselle erikseen. Ehkä se oli sitä vuosien suomaa kokemusta. "Sanot ettei tarvitse, mutta haluat sitä silti, aivan kuten minäkin.", Daniel lähestulkoon kehräsi, piirrellen pieniä kuvioita sormillaan Liuksen rintaa vasten. Hän inahti houkuttelevasti tuntiessaan sormien puristuvan pakaraansa, ja soi Liukselle himosta tummenneen katseen joka kertoi toiselle urokselle hänen olevan tähän aivan yhtä valmis kuin tuokin. Hänelle tämä oli vain työtä, tapa kiittää. Tässä ei ollut mitään ihmeellistä.

"Asuntoni lähellä on mukava hotelli, voisimme mennä sinne ja voisit antaa minun osoittaa kiitollisuuteni.", Oli loppujen lopuksi kuitenkin parempi, ettei hän kutsuisi Liusta kotiinsa. Hänen täytyi muistuttaa itseään jatkuvasti siitä, että tämä uros oli myös ihmissusi, sellainen josta hän halusi pysyä erossa. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä yhdenkään lauman tai vastaavan kanssa. Daniel oli tehnyt nyt kaikeensa selväksi Liukselle, ja oli enää uroksen päätettävissä, haluaisiko tuo hänen kanssaan sänkyyn vai, vaikka se olikin melkoisen ilmeistä että halusi.

Miellyttävät väreet lähtivät kulkemaan eteenpäin Levin piirrellessä koukeroita hänen tynnyrimäiseen rintakehäänsä. Lius tunsi hengityksen takeltelevan kurkussaan, vaikka hän yrittikin pidellä kynsin hampain kiinni itsehillintänsä rippeistä. Levi tuntui kuitenkin tietävän tarkalleen mitä oli tekemässä. Perhmeällä äänellä lausutut, kehräävät sanat tekivät kieltäytymisestä yhä vaikeampaa. Lisäksi hotelli kuulosti hyvältä. Hänen ei tarvinnut tungetella, eikä viedä Leviä omaan kotiinsa, jonne Zacharias saattaisi ilmestyä hetkenä minä hyvänsä. He olisivat puolueettomalla maaperällä ja voisivat tehdä mitä ikinä halusivat.
Ainut vain, että hän ei harrastanut tällaista. Vaikka häntä himotti todella päästä Levin lakanoiden väliin ja paljon sitäkin syvemmälle, hän kaipasi enemmän. Lius ei ollut edes nuoruudessaan harrastanut yhdenillan juttuja. Hän oli vienyt petikumppaninsa aina treffeille, useimmiten kahdille ennen kuin oli alkanut edes vihjailemaan mitään sen kummempaa. Tilanne oli kaikin puolin hyvin outo.

Lius liu'utti kättään ylemmäs, jääden silittelemään toisen uroksen alaselkää pehmein liikkein. Levin, himosta tummennut katse oli omiaan ravistelemaan hänen itsehillintäänsä.
”Minä en yleensä harrasta tällaista...” Vastustellessaan edelleen Lius veti Leviä entistä tiukemmin itseään vasten ja painoi kavonsa tuon hiuksiin. Hän nuuski huumaantuneena uroksen tuoksuja, kallista, mietoa shampoota, hajusteita ja niiden alta esiin puskevaa himoa. Tuoksut saivat hänen päänsä pyörälle ja haluamaan entistä enemmän. Hänen ruumiinsa oli ottamassa vallan ja viemässä häntä kuin pässiä narussa. ”Haluaisin viedä sinut ensin ulos... Tutustua sinuun...”
Lius nosti toisen kätensä Levin takaraivolle, avasi tuon hiukset ponnarilta, voidakseen upottaa sormensa platinanvaaleiden suortuvien sekaan. Tunne oli omituisen kiihdyttävä. Lius oli tottunut kumppaneihin, joiden hiukset olivat paljon lyhyemmät. Nyt hän saattoi oikeasti kieputtaa sileitä suortuvia sormiensa ympärille.

Daniel olisi voinut huokaista ja pyöräyttää silmiään uroksen kielloille. He molemmat tiesivät illan päättyvän loppujen lopuksi vuoteeseen, sillä Daniel ei aikonut luovuttaa aivan näin vähällä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hänen asiakkaansa leikkivät vaikeasti saatavia. Daniel tiesi myös tarkalleen mistä naruista hän voisi vedellä saadakseen haluamansa. Tämä oli kuitenkin loppujen lopuksi hänen omaa, itsekästä tahtoaan ja yritystä. Hän ei halunnut tuntea olevansa velkaa Liukselle.
"Lius..", Daniel aloitti melkein huohottaen, tuntiessaan kuinka uros avasi hänen hiuksensa ja upotti sormensa hänen hiustensa sekaan. "Minä haluan tätä.. tarvitsen tätä..", Hänen äänensä oli tuskin enää käheä kuiskaus ja hän nosti anovat suuret silmänsä Liukseen, kuin syyttäen urosta siitä että häneen sattui kun tuo ei suostunut hänen itsekkääseen toiveeseensa.

Okei, ehkä hän meni jo liian pitkälle, mutta tilanne oli temmannut platinablondin mukaansa täysin. Hänelle tämä oli ennalta suunniteltu rooli, asiakasta varten joka syttyi tälläisestä kissa-hiiri leikistä. Se toimi myös hänellä itsellään, sillä Daniel saattoi tuntea oman pikkuveitikkansa jäykistyvän hiljakseen housuissaan. Onneksi hänen housunsa olivat sen verta löysät ettei seisokki paistaisi aivan heti kaikille. "Anna minun korvata apusi sinulle.", Daniel antoi rinnalla levänneen kätensä liukua hitaasti Liuksen hyvin muodostuneita vatsalihaksia pitkin hitaasti alemmas, vietellen.

Lius murisi hiljaa Levin anoville sanoille hengittäen edelleen sisäänsä tuon tuoksuja, jotka huumasivat paremmin kuin yksikään tunnettu huume. Hän oli jo valmiiksi aivan toisen vietävissä, sitten Levi katsoikin häntä niillä suurilla sinisillä silmillään. Sydäntäsärkevä katse oli taatusti tarkkaan mietitty ja harjoiteltu, mutta se toimi ja oli viedä täysikasvuiselta ihmissudelta käpälät alta. Lius oli ollut niin oikeassa miettiessään aikaisemmin illalla, että tämä viehättävä uros saisi kaiken haluamansa, pelkästään huuliaan mutristamalla. Maailmassa tuskin oli ketään, joka olisi voinut sanoa ei moiselle ilmeelle.
”Tiedätkö, että tuollainen ilmeily on todella julmaa?” Lius kysyi pyyhkäisten kämmenellään vaaleita suortuvia pois toisen kasvoilta. Aivan kuin hänen olisi tarvinnut nähdä noita vaaleita jalokiviä sen tarkemmin ollakseen hukassa.
Hän oli jo sanomaisillaan jotain muuta, mutta silloin Levin käsi lähti kulkemaan hitaasti alas hänen kehollaan ja sanat muuttuivat matalaksi voihkaukseksi, joka kumpusi ulos jostain hyvins syvältä. Eikä hän enää muistanut mitä oli sanomassa. Hän ei malttanut odottaa, että siroluinen, vaalea käsi pääsisi viimein maalinsa. Hänen täytyi saada olla Levin kanssa tänä yönä. Lius oli valmis tappamaan jokaisen, joka vain yrittäisikin estää häntä. Hänen mieleen suorastaan ponnahti kymmeniä ideoita siitä, mitä hän voisi tehdä toisen uroksen kanssa tänä yönä. Yhteenkään niistä ei liittnyt nukkumista.

Lius ei voinut muuta kuin painaa ahneet huulensa Levin pehmeille huulille ja pakottaa ne auki kielellään. Hän halusi kipeästi tietää miltä toinen maistuisi, nyt kun tiesi tarkalleen miltä tuo tuoksui. Hän toivoi kuitenkin, että olisi ajanut partansa ennen galleriaan lähtöään. Toivon mukaan se ei raapisi liiaksi Levin kasvoja, hän ei nimittäin ehtinyt juurikaan varomaan, keskittyessään lähinnä ahmimaan toisen huulia. Samaan aikaan hän antoi sormiensa kietoutua entistä tiiviimmin vaaleiden suortuvien sekaan ja vei toisen kätensä puristamaan uudelleen pyöreää pakaraa. Hän olisi halunnut nostaa Levin syliinsä, omaa erektiotaan vasten ja että uros kietoisi pitkät, kapeat jalat hänen vyötärönsä ympärille.

Hymy oli vähällä livahtaa hänen kasvoilleen Liuksen todetessa, että hänen harjoiteltu "minä pyydän ja anelen" ilme olisi ollut julma, mutta Daniel onnistui kuitenkin pitämään tuon kaihoisan anovan ilmeen kasvoillaan kaikesta huolimatta. Siitä huolimatta että hän teki tämän omana itsenään, hän ei voinut mitään sille että suoritti tätä täydellisesti roolin alla. Eihän olisi oikeasti käyttänyt näitä temppuja saadakseen haluamansa.. vai olisiko? Daniel huomasi aina välillä olevansa hukassa siitä, mikä oli oikeasti häntä itseään ja mikä vain seuralaisen rooli.

Niitä hänen ei kuitenkaan tarvinut enää miettiä. Liuksen huulet vasten hänen omiaan kertoivat siitä, että hän oli voittanut, ja tulisi saamaan haluamansa. Hän avasi mielellään huulensa toiselle, päästäen tuon tutkimaan suutaan ja makuaan. Hänen kätensä joka oli liukunut aikaisemmin uhkaavasti alemmas pysähtyi aivan housujen vyötärönauhalle. Tämän pidemmälle hän ei menisi julkisilla paikoilla.
Vaikka suudelma olikin viedä häneltä jalat alle ja uhkasi pyyhkiä hänen päänsä tyhjäksi, Danielin täytyi muistuttaa itselleen sitä, kuka oli. Hän ei voisi harrastaa tälläistä keskellä katua. Niimpä hän painoi molemmat kätensä Liuksen rinnalle, ja yritti painaa urosta kauemmas itsestään. "Lius.. Ei tässä..", Hän yritti epätoivoisesti kuiskata käheällä äänellään toisen huulia vasten.