Tänään Bloody Moonissa: Tankotanssia ja sokerisia drinksuja (K-18!)

((Kaksinpeli.

VAROITUS: Pelissä käsitellään kahden vampyyrin (m+n) seksuaallista kanssakäymistä. Joten alaikäiset ja heikkohermoiset hus, hus...))

Perjantai
11. Maaliskuuta 2149
Klo 19:48

Klubi tulisi jäälleen olemaan ääriään myöten täynnä. Jokainen Bloody Moonin työntekijä saattoi olla asiasta lähes sataprosenttisen varma. Siitä ei tosin voinut kuitenkaan syyttää kurjaa ilmaa, koska nykypäivänä ei tunnettu muuta kuin paahtava auringonpaiste tai happosateet. Happosateella kukaan ei lähtenyt kodistaan minnekkään, ei edes vampyyri, koska ilma oli silloin sama kuin mitä 2000-luvun alussa kuvattiin hirmumyrskyksi. Tänään aurinko oli taas paahtanut ihmisiä pilvettömältä taivaalta, eikä myrskyistä ollut pienintäkään tietoa. Tiettyjä vampyyreja tämä tosiseikka häiritsi, mutta Ana ei kuulunut niihin. Aurinko ei todellakaan häirinnyt naista, jolla alkoivat uhkaavasti häämöttää 450-vuotis syntymäpäivät.

Tosin, niinkuin hän niitä muka juhlisi.

Analla oli nyt tiedossa kutakuinkin tavallinen työvuoro Bloody Moon klubin baarimikkona. Tosin pientä lisämaustetta iltaan toi pomon palkkaamat muutamat tankotanssijat, joiden tarkoituksensa oli lisätä illan juhlafiilistä. No, ainakin illan miesasiakkaat tulisivat olemaan juhlatuulella, ainakin tietyssä mielessä. Ana ei ainakaan halunnut olla se, joka joutuisi illan päätteeksi siivoamaan vessat.

Bloody Moon avaisi ovensa noin tunnin kuluttua. Latinovampyyri oli vaihtanut jo työvaatteet ylleen ja nosteli nyt tuoleja alas pöydiltä ja pyyhki niitä. Lattia oli tahraton, vaikka edellisenä iltana paikka oli ollut myös tupaten täynnä. Se oli pesty edellisenä iltana niin, ettei yksikään kaatunut drinkki ollut jättänyt jälkeään sille. Paikan omistaja oli tästä aivan erityisen tarkka, eikä tämän orjien auttanut muuta kuin totella. Michin työntekijät kutsuivat itseään leikillään ja huvikseen orjiksi. Mich oli hyvä pomo, mutta tavattoman tiukka. Miehellä oli aivan tietty näkemys siitä miten asiat tuli hoitaa ja se oli hänen oma näkemyksensä. Jos joku poikkesi tästä ruodusta, tämä sai kuulla kunniansa. Moni Bloody Moonin orjista oli kuitenkin oppinut sanomaan tulisieluiselle pomolleen vastaan, mikäli homma ei toiminut ja turhan natinan ajaksi oli helpompi vain sulkea korvansa. Kukaan ei kuitenkaan turhaan halunnut riskeerata työpaikkaansa. Mich nimittäin antoi työntekijöilleen jotain tiettyjä etuisuuksia, jotka eivät missään nimessä tulleet kuuloonkaan vampyyrien, sekä ihmisten säätämien tieukkojen lainalaisuuksien suojissa. Näistä etuuksista pidettiin suut tiukasti supussa, jos haluttiin pitää työpaikka tai ylipäätänsä oma henkiriepu. Laittomasti veretettyjä vampyyreja ei nimittäin kukaan jäänyt kaipaamaan.

2150 vuosikymmen oli kaikella tapaa hyvin kova aika elää, varsinkin vampyyrille. Ei ihmisilläkään kyllä sen helpompaa ollut. Ana oli nähnyt paljon leppoisampia ja rauhallisempia suosikymmeniä ja -satoja. Erityisesti hän oli pitänyt 1970-luvusta, jolloin amerikassakin nautittiin rauhasta ja rakkaudesta. Harmi vain, että silloinkaan kyseinen rauha ja rakkaus ei ollut levittynyt ihmisiltä vampyyreille.

”Ana! Lopeta se haaveileminen!”

Ana havahtui mietteistään. Hän oli unohtunut tuijottelemaan hämärretyistä ikkunoista ulos, rätti kädessään. Mich oli herättänyt hänet kyseisistä haaveista kerta heitolla, tiukalla äänensävyllään.

”Meillä on tiukka aikataulu tänään”, Mich sanoi tuodessaan jokaiseen kassaan sen iltaisen pohjakassan. ”Jos et kykene noudattamaan sitä, niin voit saman tien kävellä ulos ovesta”.

Ana virnisti pomolleen, joka vaikutti tänään aivan erityisesti siltä, että joku oli tunkenut tämän anukseen rautakangen.

”Älä nyt revi kalsareitas Mich”, Ana nauroi jatkaen työtään. ”Kai rakastunut tyttö saa vähän haaveilla”.

Mich pudisteli tympääntyneen näköisenä päätään. Eihän Ana ollut rakastunut kehenkään, mutta tiukkapipoista pomoa oli joskus kiva kiusoitella. Ana oli todellinen ikisinkku. Hän oli ihastunut miljoonia kertoja pitkän elämänsä aikana, mutta ei ollut koskaan rakastunut. Sitä ihmettä odotellessa latinonainen saattoi hoitaa työnsä loppuun.

Neira huokaisi raskaasti ja virnisti saman tien perään. Elämä ei ollut helppoa, ei ollut ikinä ollutkaan nuorelle neidille. Nyt kumminkin rahaa tienaamaan ja pitääkseen hauskaa, aikoi hän uhmata tuota kirottua aurinkoa, vaikkakin laskevaa sellaista. Saisi häipyä hiiteen.. Tai ei sittenkään. Aurinko ei vain tainnut oikein pitää neidistä, eikä neiti siitä, koska se satutti häntä.
Nopeasti isot aurinkolasit silmilleen, suuren verenpunaisen hupparin ja ja mustan lätsän päähän laitettuaan, tyttö hyppäsi ensimmäisen kerroksen ikkunasta alas. Ja saman tien hän katui ideaansa, tiesihän hän, että jotkut ihmiset tekivät samoin, mutta ei tällä alueella, missä hän asui. Ja varsinkin kun hänen laskeutumistapansa oli liian sulava ja kaunis ihmiseksi.

Hitsi, enkö voi edes yrittää olla ihminen, hän kirosi hiljaa mielessään, mutta lähti kävelemään Bloody Moonin suuntaan. Hän ei vieläkään tiennyt, miten oli ajautunut juuri tuohon baariin tankotanssijaksi täksi illaksi, kun oli juuri kahden vuoden vampyyrin iällä sitä vältellyt. Vain varmuuden vuoksi.. Kukaan ei tuntunut ottavan vastuuta hänen verettämisestään, mutta Neira ei uskonut, että se olisi tarkoitus. Jokin vaivasi neitiä, tämän ajatellessa tuota, mutta ei muistanut lainkaan mikä. Muutenkin kaikki oli hieman outoa. Kaiken joutui opettelemaan itse. Eka kerta auringossakaan ei ollut jättänyt mitään hyviä muistoja..
Pian pitkähiuksinen tyttö huomasi jo seisovansa baarin edustalla, mutta kumminkin piilossa niin, ettei kukaan sieltä nähnyt häntä. Hetken tyttö vain seisoi siinä ja mietti elämäänsä. Hän ei tiennyt vampyyrien laeista oikein mitään, mutta sen hän tiesi, että taisi olla laiton luomus ja laiton ei ikinä ollut hyvä asia. Vittu, miksi juuri minä! Tyttö kirosi ja huomasi polkeneensa jalkaan asfalttiin liian lujaa. Asfalttiin jäi pieni särö. Huokaisen kuuluvasti, niin kuuluvasti, että takuulla lähimmät vampyyrit kuulivat, tyttö asteli baarin oven eteen ja avasi sen.

Neiran silmät rävähtivät auki, paikka oli aivan toista maata kuin hän oli ajatellut. Tietenkin hän oli kuullut kaikkia jänniä juttuja tästä paikasta, mutta kumminkin.. Vau! Neiti oli aivan ihmeissään ja pian hän huomasikin, että häntä tuijotettiin. Päättäväisesti kuin tietäen, mitä pitäisi tehdä ja kuinka toimia, hän asteli kauniin vampyyrin luokse, joka siivoili baaria kai iltaa varten, niin nopeasti ettei ihminen todellakaan olisi kulkenut.

”Anteeksi, olen tullut tänne töihin. Tankotanssijaksi, voisitko neuvoa..?” Mielessään Neira irvisti itselleen, se siitä kaikki tietävyydestä, kasvoillaan hänellä kumminkin oli pieni hymy, joka toimi hänen pokerinaamanaan. Häntä ei onnistaisi tänä iltana, no onneksi, hän oli nauttinut verta ennen kuin oli tullut tänne, ehkä se auttaisi asiaa. Hieman. Ainoa hyvä tieto illassa oli se, että hän tiesi hätkähdyttävänsä varmasti ainakin ihmiset ja ehkä jotkut vampyyritkin. Hän oli hyvä tanssia, ja tangolla varsinkin. Ja hänen asunsa, niukka veren punainen hieman läpinäkyvä toppi, joka ylettyi juuri ja juuri tissien alapuolelle ja pienet nahkaiset mustat shortsit joista näkyi kauaksi, ettei hänellä ollut alla mitään, saisi monet katselemaan häntä kiinnostuneena. Neira tiesi näyttävänsä aluksi useimpien mielestä suloiselta ja kuin baariin eksyneeltä lapselta. Sellainen hän ei kumminkaan ollut.

Bloody Moonia oli vaikeaa kuvailla oikeastaan yhdelläkään järkevällä sanalla. Se oli tilava yökerho, jossa oli iso tanssilattia. Tanssilattiaa lukuunottamatta kaikki lattiat olivat kiillotettua, musta kiveä. Kivi näytti aivan siltä, kuin sen mustan, lähes virheettömän pinnan seassa virtaisi kultaisia, pienen pieniä jokia. Kivi oli kuitenkin täysin kiinteää. Kiiltävä pinta oli käsitelty aineella, joka esti humalaisten ihmisten liukastelemisen lattialla. Sienien väri vaihteli syntisen punaisesta tapetista syvän tummanruskeaan ja mustaan maalipintaan. Se ei kuitenkaan näyttänyt missään määrin liian kirjavalta vaan sopi vampyyreiden suosimalle klubille. Pöytäpinnat olivat mustaa kiveä ja istuimet valkeaa, käsiteltyä nahkaa. Kun ovet avattaisiin ja ilta alkaisitoden teolla, valoja hämärrettäisiin sopivasti, jolloin paikkasaisi lopulta todella seksikkään tunnelman.

Klubi oli nopeasti silmäiltynä todella elegantti ja intiimi, mutta kuitenkin se sopi myös tavaööiseööe kadulla asuvalle vampyyrille. Jopa melkein paremmin kuin yhdelleekkään hienohelmalle.

Ana piti todella paljon työpaikastaan. Se oli täydellinen paikka katuvampyyrille, joka kaipasi eleganssia elämäänsä.

Latinonainen huomasi nopeasti ovella kurkkivan tytön. Kun tämä käveli hänen luokseen ja kertoi asiansa Ana hymyili. Luoja, miten tämä näyttikin aivan tankotanssijalta.

”Tervetuloa sitten”, Ana hymyili. ”Näytänkö sinulle missä voit vaihtaa vaatteesi? Ralph on juuri laittamassa tanssipaikkoja valmiiksi. Jos olet nopea, ehdit vielä hetken harjoitella ennen kuin me avataan”.

Pitkä vampyyrineito lähti astelamaan lanteet keinuen kohti henkilökunnan tiloja. Siellä oli pukuhuone erikseen esiintyjille. Huone oli pieni. Siellä oli muutama pukukaappi ja mukavan näköinen sohva. Mich oli myös hankkinut muutaman peilillisen, modernin pukeutumispöydän esiintyjiä varten. Tavallisilla työntekijöillä ei ollut tällaisia yleellisyyksiä, vaikka monen naistyöntekijän mielestä edes peili pukuhuoneessa olisi ollut tarpeen. Toisaalta minkäs sille voi, että pomo oli orjapiiskuri.

Neira nyökkäsi kauniille vampyyrille ja lähti tämän perään katsellen samalla ympärilleen. Paikka tuntui jostain syystä kodilta, enemmän kuin hänen oma kotinsa, se oli outo tuntemus. Mutta Neira oli jo jokseenkin oppinut arvioimaan tuntemuksiaan erilailla kuin ennen, muututtuaan vampyyriksi. Kaikki oli niin erilaista ja kumminkin samanlaista.

”Kiitos, haluaisin vain heivaa turhat vaatteen pois. En tarvitse muuta, tai no.. Jos juotavaa saisi hieman.” Jostakin syystä neiti huomasi olevansa rento tämän tuntemattoman vampyyrin kanssa, se lisäsi tämän uteliaisuutta ja myös varovaisuutta tuota kohtaan. Hieman naurahtaen lauseen perään, neiti katseli tankoja. Keskimmäinen olisi hänen, jos hän saisi sen vain päättää. Neiti ihmetteli, missä muut tanssijat olivat ja olivatkohan nekin vampyyreja vai ei, sillä nyt hän ei nähnyt muita. Nopeasti Neira kiitti vielä ystävällistä vampyyria ja nappasi ikävystyttävän lippalakkinsa pois päästään ja kirjaimellisesti heitti sen huoneen nurkkaan. Jos hän oikein katsoi, taisi se lentää sohvan taakse. Nopeasti neiti otti myös hupparinsa pois ja kengät, jotka olivat upeaa mustaa nahkaa, mutta avokkaat. Tänään hän kumminkin aikoisi aloittaa paljain jaloin. Neira nappasi vielä aurinkolasinsa pois päästään ja vapautti ylipitkät hiuksensa ponihännältä. Upeat punaruskeat hiukset näyttivät valossa tavallista punaisemmilta, mutta se oli vain hyvä. Neira toivoi niiden näyttävän samanlaisilta tanssi lattiallakin. Peiliin katsoessaan hän mietti taas saisiko turhanpäiväisiä huutoja laihuudestaan, joka ei ollut tahallista. Jos neidiltä olisi kysytty, pari kiloa ei olisi haitannut yhtään. Mutta minkäs sille mahtaa kun ei liho. No tänään en anna sen häiritä, lupasi Neira itselleen..

Vilkaistessa nopeasti tanssi lattialle Neiralle tuli mieleen eka kertansa vampyyrina, kun oli ollut baarissa tankotanssijana. 17 vuotta oli nuori ikä, mutta kukaan ei ikinä ollut kysynyt häneltä sitä.. Mietteisiinsä vaipuen, hieman silmiään ummistaen, suu raollaan ja näyttäen tahattomasti hieman siveelliseltä huoralta, jos näin voi sanoa, neiti mietti ensimmäistä kertaa kun tanssi vampyyrina. Se oli ollut kaaoksen omainen ilta, varsinkin kun hän oli ollut ihmisbaarissa. Outoa kyllä kukaan ei ollut tajunnut häntä vampyyriksi ennen kuin hän oli mennyt liikaa tanssin mukaan ja liikkeet olivat muuttuneet selvästi epäinhimillisiksi ihmiselle. Johtui kai siitä vampyyrien itse ruskettavasta, mietti Neira.

Muistaessaan taas toisen vampyyrin, Neira avasi silmänsä ja vilkaisi sivusilmällä tätä, ennen kuin kääntyi. Pitkät hiukset liikkuivat kuin tulinen vesiputous, kun neiti pää kallellaan tutki vampyyria nyt paremmin. Ei helvetti, hän on seksikäs! mietti Neira, ja huomaamatta tämän toinen kulmakarva nousi hivenen. Lempeästi hymyillen, ja pään keikahtaessa toiselle puolelle, neiti avasi taas suunsa, nyt varmempana kuin hetki sitten: ”Niin totta, haluaisin drinkin, jos se on sallittua täällä.”

Saman tien tytön teki mieli alkaa tanssimaan heti, johtuiko baarin tunnelmasta vai neidin omasta jännityksestä, mutta jostain syystä Neira tiesi, että tämä olisi erilainen ilta kuin hänen aikaisemmat olivat. Toivottavasti vain hyvä, ja sitten sisäänpäin irvistäessään neiti muisti taas, miksi epäili aikaisemmin illan menevän päin metsää. Hänen veljensä ja tämän ’jengi’ ramppasivat täällä välillä tiuhaan tahtiin. Ei siinä muuten, mutta veljen kaverit eivät tienneet hänen olevan vampyyri. Ja jostakin sanattomasta syystä he eivät Neiran veljen kanssa olleet ikinä keskustelleet asiasta, että miksi. Se vain oli tabu ja nykyään siis neiti oleskeli enemmänkin yksinään, koska ei voinut olla veljensä ja tämän kavereiden kanssa. Se oli ollut pitkään Neiran ainoa elämä.

Ana oli työvaatteisaan, mutta se ei tarkoittanut, että hänellä olisi yllään joku tylsä uniformu. Jalassaan hänellä oli pitkävartiset saappaat, joiden olikin tarkoitus näyttää paljon raskastekoisemmilta, mitä ne todellisuudessa olivat. Nainen, joka suunnitteli ja ompeli vaatteensa itse ei pitänyt siitä, että kengät olivat niitä harvoja asioita, jotka hän joutui ostamaan. Mutta kyseiset kengät sopivat täydellisesti hänen tyyliinsä. Ne ulottuivat hieman poleven alapuolelle ja olivat koristeltu muutamalla soljella ja erikoisella kultaisella niitillä. Niitit eivät olleet mitään teräviä piikkejä vaan pikemminkin koristeellisia medaljonkeja, jotka oli aseteltu saappaan varteen niin, että ne näyttivät riviltä nappeja. Materiaali oli pehmeää, mokkamaista nahkaa, joka oli tullut muotiin muutama vuosi sitten. Kenkien yli kymmensenttinen korko teki Anasta melkein kaksi metrisen, eli huomattavasti seurassaan olevaa tanssijatarta pidemmän. Loput jaloistaan vampyyri nainen oli verhonnut, iso reikäisin verkkosukkahousuihin. Jalassaan hänellä oli lyhyet shortsit. Hyvin yksinkertaiset, väriltään tummanruskeat. Niissä oli isot messinkinapit ja ne istuivat seksikkäästi naisen päälle. Vyötä hänellä ei ollut. Paita oli selvästi Bloody Moonin henkilökunnan paita. Siinä oli klubin logo ja väriltään paita oli musta. Ana ei kuitenkaan suostunut pukemaan ylleen ihan mitä tahansa hepenettä. Hän oli leikannut siitä tavallisilla keittiösaksilla naisellisemman ja omaan tyyliinsä sopivan. Muoto oli paljon paljastava toppi, jossa olkaimina toimi verenpunainen silkkinauha, joka oli sidottu kiinni niskan taakse. Alun perin paita oli ollut aivan liian iso naiselle, jolloin nainen saattoi sitoa sen vähäisen kangasmäärän, jonka oli ilmeisesti ollut paidan helma, kiinni vyötärölleen. Paita olisi paljastanut kaiken paljaasta ihosta ja terhakoista rinnoista ilman kultaista bikinien yläosaa, joka teki asusta edes hieman siveellisemmän, vaikka bikinien yläosa oli narumallia. Kaulassaan naisella oli asuun sopivat korut, samoin kuin korvissaankin. Hiuksensa latinonainen oli suoristanut tänään. Shokeeraavan punaiset hiukset eivät saaneet tänään lainehtia kauniisti naisen harteilla, mutta se ei tehnyt naisesta vähempää seksikästä.

Drinkki pyyntöön Ana naurahti lämpimän ystävällisesti: ”Tietty. Kunhan et sitten juo itseäsi siihen kuntoon, että putoat tangolta”.

Ana oli silmäillyt toista naista arvioiden. Tämä oli selvästi nuori vampyyri, koska ei selvästikkään kestänyt ulkona paahtavaa aurinkoa. Tytön pukeutuminen kieli tästä täydellisesti. Ana ei itse kyennyt muistamaan miltä aurinkoihottuma tuntui. Aurinkoihottumaksi vampyyrit kutsuivat nuorilla, aurinkoon tottumattomilla vampyyreillä esiintyvää oiireilua, jossa auringon polttama nahka kuoriutui kivuliaasti ja märkien. Ana oli pakoillut aurinkoa viimeksi tosissaan ainakin kolmesataa vuotta sitten. Pitkästä iästä oli hyötyä.

Muuten toinen nainen vaikutti oikein sievältä ja mukavalta. Ei lainkaan sellaiselta tanssijadiivalta, joihin Bloody Moonissa oli saanut tottua.

”Mä menen tekemään sitä drinkkiä. Mitä sais olla ja tuonko sen tänne, vai tuutko testailemaan tankoa?” Ana sanoi osoittaen kuin huomaamattomasti peukalollaan selkänsä taakse salia kohti. ”Muutkin tytöt ovat varmaan jo tulossa, joten jos haluat jonkun tietyn tangon niin kannattaa käydä varaamassa”.

Toisen vampyyrin puhuessa, Neira mietti, minkälaista olisi työskennellä baarissa, tanssilattian toisella puolella. Ainakin tässä paikassa olisi yksi mukava tyyppi seurana, tai ainakin lyhyen tuttavuuden perusteella. Kun vampyyri sanoi, että tangot saisi valita itse, pääsi neidin huulilta kaunis nauru, hieman lintumaisen laulumainen, mikä oli ominaista neidille. ”Tangolle kiitos ja valitse minulle itse jokin bueno drinksu, ei minua tuolta todellakaan hevillä alas tippumaan saa! Minä lähden lämmittelee tota beibii tässä edeltä! Kiitos!”

Neira oli innoissaan, niin innoissaan, että huomaamatta juoksi tangolle, ja nappasi keskimmäisen. Hän myös huomasi, että se oli ihan hivenen ohuempi kuin muut tangot. Mutta se ei haitannut, se oli neidille juuri sopiva. Neira tutki tankoa mietteissään ja yhdellä sulavalla loikalla hyppäsi niin korkealle, että tangon ympärillä olevat sormet hipaisivat kattoa. Nätisti pyörähdellen, kuin kiusaten katsojia, joita ei ollut paikalla vielä, paitsi satunnaiset baarin työntekijät, hän laskeutui alemmas. Juuri ennen kuin hän oli koskettamassa lattiaa, nosti hän taidokkaasti ja hyvin sulavasti jalat ylös, ristiin tangon ympärille, ja ilman minkäänlaisia vaikeuksia nosti keskiruumiinsa jalkojen yläpuolelle. Siitä neiti samalla tavalla taidokkaasti pyörähdellen laskeutui alas. Neira tunsi kuinka hänen kasvonsa alkoivat taas loistaa ja ilkikurinen, hieman viettelevä ilme saivat hänen kasvonsa valtaan. Tänään hän ottaisi kaiken irti itsestään. Kerrankin kun sai luvalla ylittää rajoja! Ja ihan kokeilun vuoksi, nyt kun katsojia ei vielä ollut, Neira otti taidokkaimmat liikkeensä ja pyöri tangon ympärillä, liikkui sulavasti ylös ja alas, ja neidin otti valtaan uudenlainen hurmos, kuin koskaan ennen. Ehkei vampyyrinä oleminen ollutkaan niin pahaa! Ainakaan sisällä. Ja ajantajuntansa menettäen Neira liikkui silmät kiinni ja hioi monimutkaista koreografiaansa, sillä hän tiesi, että niin ihmiset kuin vampyyritkin näkisivät sen kauneuden vain vilkaisulla. Hän liikkui kuin käärme, oli kuin tiikeri ja kuin merenneito joka laulullaan saisi miehet ajamaan karille. Tosin hän tanssi ja sydämestä tanssikin.

Sivusilmällään Neira katseli baaria tästä näkökulmasta, sillä hän jos kuka tiesi, että baari näytti erilaiselta tanssilattialta. Mutta toisin kuin yleensä, tämä baari näytti vain paremmalta. Baaritiskin takana oli joku joka katseli neitiä, mutta Neira ei tiennyt kuka se oli, tuntematon vampyyri neito oli kadonnut johonkin tai ainakaan nyt Neira ei saanut silmiin häntä.

Ja nopeasti Neira lopetti tanssahtelunsa. Joku mustahiuksinen vampyyrinainen, suunnilleen oikeasti alaston, ei samalla tavalla kuin hän itse, katsoi tätä hyvin tuimasti. Neiran teki mieli sähistä tuolle, mutta asettui mukavasti vain tankonsa viereen ja odotti. Mustahiuksisesta vampyyristä huokui vihamielisyys, sen Neira vaistosi vaikka tämä seisoi vielä suunnilleen toisella puolelle baaria. Neiti näki tuon kasvoilla oudon ilmeen, mutta ei ehtinyt tunnistaa sitä kun tuo jo liikkui. Ennen kuin ihmissilmä olisi värähtänyt, nainen seisoi aivan Neiran edessä ja sähisi hiljaa.

”Sinä. Olet. Minun. Tangollani.” Tämä sanoi ja otti Neiran tankoa pitelevästä kädestä kiinni, hyvin lujasti. Niin lujasti, että teki kipeää.

Voi vittu.. Ajatteli Neira, hän ei oikein tiennyt, että mitä pitäisi tehdä. Hänelle oli sanottu, että saisi ottaa minkä tahansa tangon ja hän oli lämmittänyt sen itseään varten. Se uhma joka oli ollut voimakasta jo neidin ollessa ihminen, oli pääsemässä valloilleen, mutta tämä yritti jarrutella itseään. Nopeasti mustahiuksisen vampyyrin taakse vilkaisten ja kun ketään ei näkynyt tulevan apuun, Neira päätti hoitaa asian itse. Niin kuin aina.

”Minulle sanottiin, että saan ottaa minkä haluan. Joten ole hyvä ja mene minun taakseni, kiitos.” Neira sanoi, viileällä äänellä. Tosin neiti oli varuillaan, sillä hän vaistosi, että tämä vampyyri oli vanhempi. Mutta toisaltaan Neira uskoi olevansa tuota vahvempi, mutta ei halunnut ottaa riskejä. Hän kun ei tiennyt, minkälaiset säännöt vampyyreilla olivat.

Toinen tanssija iski kyntensä Neiran käteen, mutta neiti ei näyttänyt kipuaan, vaikka kynnet lävistivät hänen ihonsa ja pieni verivana alkoi valua kättä pitkin. Hän nosti katseensa suoraan naisen silmiin ja katsoi suoralla vihallaan tuota. Syyttäen häntä kaikesta, mitä Neiralle itselleen oli sattunut, oli hän syyllinen tai ei. Mutta uhma ja viha teki tehtävänsä, vampyyri hämääntyi ja tämän pasmat menivät sekaisin.

”Päästä irti minun kädestäni!” Neira sähisi nyt tosissaan ja tiesi, että kohta alkaisi tapahtua, ellei nainen perääntyisi. Toisaltaan neitiä pelotta hirveästi, että hän oli väärässä paikassa, jos se punatukkainen vampyyri oli valehdellut tai ei tiennyt miten asiat olivat? Mutta Neira ei aikonut perääntyä itse, hänelle ei ollut opetettu sellaista kasvatusta, mutta nätisti hän yritti olla, hän oli aina toivonut olevansa ns. kuninkaallista sukujuurta. Mutta nyt Neira ei muistanut kunnolla hyviä käytöstapoja, joita oli saanut ihmisenä hyvin hienostuneelta rouvalta ja korkea-arvoiselta sellaiselta, vaan piti kiinni tangostaan.

Ana hymyili nuoren vampyyrin innostukselle, kun tämä pyyhälsi suorinta tietä salin puolelle tanssitangoille. Latino pyöritteli huvittuneesti päätään ja meni baaritiskin luo sekoitteleemaan tanssijattaren tilaamaa drinkkiä. Silloin toinen tanssijoista saapui. Ana viittoi tälle nopeasti pukuhuoneen sijainnin ja jatkoi sitten omia hommiaan.

Ana viihtyi baarissa. Vaikka se olikin käytännössä katsoen vain väliaikaista työtä. Ana työskenteli Bloody Moonissa useana iltana, mutta ei silti kuulunut vakioporukkaan. Naisella oli todellinen elämä ja niin kutsuttu työ muualla. Hän kuului Chaosin jengiin ja kuului siellä taistelijoihin. Eli niihen vampyyreihin, jotka lähetettiin tiukan paikan tullen mätkimään porukkaa omien taitojensa mukaan. Bloody Moon oli Analle huvia ja hyvä tapa rentoutua, sekä tehdä oikeaa työtä. Hän oli kuulunut Chaosiin iät ja ajat, eikä sitä meininkiä jaksanut päivästä toiseen, varsinkin kun asiat alkoivat mennä hiljalleen huonommalle tolalle jengissä. Jengit periaatteet ja ajatusmaailma sopi Analle hyvin. Hän oli kyllästynyt piileskelemään. Vampyyrit olivat kymmenen kertaa ihmisiä vahvempi ja selviämiskykyisempi rotu. Miksi heidän piti sitten piileskellä? Ihmisten kuuluisi piilotella ja pelätä heitä, kuten ne tuhannet muutkin eläinrodut, joita ihminen teurasti huvikseen. Ana ei ollut ikinä tappanut huvikseen. Ja se oli Anasta hyvin suoriuduttu, kun otti huomioon, että hän oli yli kolmesataa vuotias. Hän oli tappanut kyllä selviytyäkseen ja ollessaan uhattu, mutta ei juonut koskaan uhriaan kuiviin. Hän piti huolen siitä että hänen veripussinsa selviäisivät ja pystyisivät jatkamaan elämäänsä. Paras oli tietysti, jos ihminen itse tarjosi itseään. Hän oli ollut omasta mielestään kiltti ihmisille, mutta sai palkaksi piilotella kuin eläin. Se ei ollut hänestä oikeudenmukaista elämää.

Ana otti Neiran drinkin mukaansa ja lähti astelemaan tangoille, kun hän huomasi kahden tanssijattaren kissatappelun. Ralph oli huomannut sen aikaisemmin ja rientanyt rauhoittelemaan tyttöjä.

”No niin, rauhoittukaa nyt. Tankoja riittää kaikille!” Ralph sanoi astellessaan tyttöjen viereen katsoen kumpaakin tuimasti.

Ana asteli myös paikalle ja laski lasin lähellään olevalle pöydälle: ”Jos, ette nyt asetu heitän teidät kummatkin pihalle, joten antakaa olla jos haluatte saada palkkanne. Täällä ei rähistä. Ei asiakkaat, eivätkä työntekijät”.

Ana tiesi, että pystyisi taittamaan niskat kummaltakin taistelevalta primadonnalta, ilman että edes rasittuisi siitä. Tytöt olivat selvästi nuoria vampyyreja. Ihastuneet vampyyri huhuihin ja uuteen voiman tunteeseen, joka veretys toi mukanaan muutamiksi kymmeniksi vuosiksi. Kyseinen huuma haihtuisi iän myötä ja siitä tulisi arkea. Sitä ennen tyttöjen oli tiedettävä rajansa.

Mustahiuksinen vampyyri käänsi nopeasti katseensa kun hänen taakseen tuli ensiksi Ralph ja toinen punahiuksinen, jonka tämä tiesi Anaksi. Vanha vampyyri, kannattaisi varoa, mutta mustahiuksinen ei ikinä ollut jaksanut varoa. Hän oli aina saanut kaiken minkä ikinä halusi ja haluaisi nyt keskimmäisen tangon. Oli tolppia kuinka monta tahansa! Joten tämän suusta pääsi pieni sähähdys ja silmät kaventuivat viiruiksi.

”Hei! Mikä sinun nimesi on?” Neira kysyi nopeasti, hän ei tiennyt miksi, mutta alkoi yhtäkkiä pelätä tuon mustahiuksisen vampyyrin puolesta. Miksi kaikki onnistui jollakin lailla menemään kaaokseen, kun hän oli paikalla?

”Olen Mulan.” Vastasi toinen, kääntyen nyt taas Neiran puoleen. ”Minä tanssin siinä tai sinä kuolet.” Kuiskasi tuo hyvin hyvin hiljaa, niin ettei tämän huulilta edes oikein lähtenyt ääntä. Ja upotti kynsiään vielä enemmän toisen käteen. Mulan olisi halunnut toisen parahtavan kipua, mutta tämän ilme ei edes värähtänyt, vaikka varmasti tuota sattui.

Neiralla meni hermot, hän yritti olla mukava ja palkaksi saa uhkauksia, nyt sai riittää! Nopeasti Neira päästi irti tangosta, jolloin toinen päästi samalla kynnet irti tuon kädestä. Mulan oli jo astumassa voitonriemuisena keskimmäiselle tangolle, kun Neira puski itsensä koko voimallaan tuota vasten. Molemmat lensivät keskelle baarin lattiaa, mutta ennen kuin kukaan ehti puuttua asiaa, neiti laski huulensa toisen huulille. Se toimi, mustahiuksinen ei yrittänyt mitään vaan jäi ihmettelemään mitä toinen aikoi. Hämmennystä hyväksi käyttäen Neira, siinä toisen päällä istuessaan ja ennen kuin muut ehtisivät puuttua asiaan jos puuttuisivat, laski kätensä toisen nyt paljaana olevalle glitorikselle, minihame teki tehtävänsä. Ja painoi rajusti, niin, että mustahiuksinen vampyyri vavahti ja päästi kuuluvan äännähdyksen. Sitten Neira hyppäsi vampyyrin päältä pois niin nopeasti kuin pystyi ja asettui keskimmäiselle tangolle.

”Mulan, tule. Mitä sinä siellä makoilet kun pitäisi tanssia!” Neira oikein kehräsi toiselle vampyyrille, hän vältti katsomasta Ralphia ja Anaa, koska ei oikein tiennyt tulisiko nyt huutoa tai jotain pahempaa.. Olisi niin helppoa jos joku kertoisi säännöistä! Jos niitä edes oli. Ainakaan täällä ei saanut tapella, mutta se oli Neirasta vain hyvä. Neitiin olisi todella sattunut jos baarin kauneus olisi tuhoutunut, vampyyrien tappeluista ei ikinä seurannut mitään pientä tuhoa. Tai näin Neira ainakin oli kuullut ja oppinut itse, niinä surullisina kertoina kun oli vahingossa tavannut toisen vampyyrin.

Mulan nousi, tuosta näki kauaksi, että toinen oli aivan pyörällä päästään. Hetken vain tanssijatar istui lattialla, mutta nousi viimein istumaan ja käveli muitta mutkitta Neiran takana olevalle oikean puoleiselle tangolle. Tanssijatar katsoi Neiraa sumein silmin, kuin oikeasti näkemättä mitään, mutta toisen hymyillessä hänelle, hymyili hän takaisin, kuin pikkutyttö rakastetulleen.

Neira huokaisi, se oli toiminut. Taas. Neira ei tiennyt miksi hänen juttunsa toimivat välillä noin hyvin. Eihän hän oikeastaan ollut tehnyt yhtään mitään. Kuhan vain kiusasi hieman, mutta useimmiten juuri tuollaiseksi kaikki menivät. Jotenkin lamaantuneiksi ja tuijottivat Neiraa vielä pitkään. Neira käänsi katseensa mustahiuksisesta vampyyrista, huokaisi, ongelmana oli nyt saada tuo lamaantuminen pois, koska muuten toinen seuraisi pitkään Neiraa minne vain. Toisilta se katosi nopeammin, kuin toisilta. Samassa neiti huomasi baarin alkaneen täyttyä. Paljonkohan hekin olivat nähneet.. mietti Neira, mutta viimein kääntyi katsomaan toisia, joiden katsettaan itse asiassa pelkäsi. Tappelu oli kiellettyä, mutta oliko toisen viekoitteleminen tuolla lailla? Varovainen hymy kasvoillaan, peläten, että oli juuri pilannut iltansa aivan itse, hän katsoi Anaa ja Ralphia.

Anan kulmat kohosivat hiusrajaan asti, kun hän näki miten pikkuruinen tanssija löi toiselle jauhot kurkkuun. Ralph näytti aivan yhtä puulla päähän lyödyltä. Tappeluita Bloody Moonissa oli nähty kymmeniä per ilta, mutta tämä oli konkarityöntekijöille täysin uutta. Toisaalta, veri ei lentänyt joten kaikki oli hyvin.

”Nyt tytöt olette ihmisiksi, ettei meidän tarvitse perua erikoisiltaa”, Ana sanoi tiukasti ja lähti kävelemään takaisin tiskin taakse, jossa häntä kaivattiin sillä hetkellä kaikkein eniten.

Hämmentyneen näköinen Ralph ei tainnut keksiä oikein muuta vaihtoehtoa, kuin luikkia punatukkaisen naisen perään kuin hämmentnyt koiranpentu.

Ana tarttui töihinsä, kun klubi alkoi hiljalleen täyttyä, mutta hän tarkkaili kuitenkin koko ajan tankotanssijoita, joihin viimeinenkin tyttö oli viimein liittynyt. Punapää, tummaverikkö ja blondi, Mich oli selvästi valinnut tanssityttönsä tarkoin. Tytöissä oli jokaiselle jotakin. Ana ei voinut olla ihailematta pomoaan syvällä sisimmässään. Tämä todella tiesi mistä rahaa nyhdettiin.

Neira huokaisi helpotuksesta kun vanhempi naisvampyyri vain käski tyttöjä olla nätisti. Hän oli siis jotenkin, kai, onnistunut olla pilaamatta iltaansa. Ainakaan näin aluksi, ajatteli hän hymyillessään edessä seisovalle miehelle. Selvästi ihmismiehelle. Samassa neiti huomasikin Anan tuoman lasin hänelle.

”Anteeksi, voisitteko antaa tuon minulle?” Kysyi Neira kehräten, tietäen, että ihmisnuorukainen menisi pyörälle päästään. Ja niin tuo vain ojensi lasin, jonka neiti nätisti kulautti kurkusta alas ja antoi takaisin nuorukaiselle. Hetkeksi silmät ummistaen Neira alkoi tanssia. Joku laittoi juuri sopivasti musiikkia kovemmalle.

Neira huomasi nopeasti, että oli illan tankotanssijoista paras tanssija, vaikkakaan ei halunnut sitä ainakaan itse ääneen myöntää. Toki kaksi muutakin olivat todella hyviä, mutta neiti vain oli parempi. Olihan tanssi ollut aina lähellä hänen sydäntään. Keskittyen tanssiin, mutta samalla ihmis- ja vampyyri vilinään baarissa, Neira tutki ympäristöään. Hän huomasi, mitä monet, varsinkin ihmismiehet ajattelivat Neirasta ja kahdesta muusta. Parilla taisi olla aika kireät tunnelmat housuissa jo nyt, vaikka ilta oli nuori.

Baarissa oli melkoinen hässäkkä, hän huomasi, että oli niitä jotka olivat varta vasten tulleet pitämään hauskaa, mutta hän kyllä näki myös ihmisiä jotka olivat tulleet katsomaan heikäläisiä, vampyyrejä. Se ei tiennyt ikinä hyvää, ainakaan neidin mielestä. Ihmisillä oli niin outo tapa ajatella vaikkakaan ei hän itse ollut paras sitä sanomaan. Olihan hän vasta ollut itse vähän aikaan vampyyri ja ilman opastusta. Tanssin kieputuksessa ja taas silmänsä sulkiessaan Neira vajosi ajatuksiinsa ja muistoihinsa, mutta kaunis sulavaliikkeinen tanssi ei loppunut missään vaiheessa. Se vain tuli neidiltä luonnostaan.


Neira muisti kuinka heräsi kauniista huoneesta, joka oli täynnä verta. Ja sen tuoksu, veren tuoksu oli huumaavaa. Sitä oli aivan pakko saada. Nousten sängyltä, joka huoneen vereisyyteen nähden oli aivan puhdas valkoisine lakanoineen, neiti tutki huonetta tarkemmin. Hän ei ollut ollut täällä aikaisemmin, ei ikinä. Sen neiti muisti. Huone oli kaunis, ja kalliin näköinen. Ihan kuin se olisi kuulunut johonkin prinsessa satuun. Hieman epäilevänä Neira seisahtui keskelle huonetta ja kuulosteli. Oli aivan hiljaista, joko tämä huone oli yksi talo tai sitten täällä ei ollut muita. Ja sitten iski paniikki. Neira parahti kuuluvasti ja tämän jalat pettivät alta. Hän oli vampyyri. Hänet oli veretetty! Mitä minä teen, uikutti neiti ääneen. Häntä pelotti olla yksin, tuntemattomassa paikassa ja aivan uudessa elämässä. Siltikään Neiralla ei käynyt edes mielessä tappaa itseään, miksi olisi? Ei hän vampyyrejä vihannut mutta ei kyllä rakastanutkaan.

Nopeasti Neira ryhdistäytyi, aluksi oli syötävä. Se oli varmaa, koska kurkkua kuivasi niin helvetin pahasti. Sen jälkeen hän menisi…Toffeen luokse, ei hänellä muitakaan ollut. Purren huultaan neiti avasi huoneen oven ja järkyttyi pahanpäiväisesti. Oven takana oli tyhjää. Pelkkää tyhjää. Ei siis siinä mielessä, että se leijuisi. Hän oli kaksikerroksisen talon ylemmässä kerroksessa ilman, että alas olisi muuta vaihtoehtoa kuin hypätä. Miten helvetissä hän oli edes päässyt tänne? Pari askelta peruuttaen ja yrittäen katsoa toista reittiä pois huoneesta, sitä löytämättä neiti ei voinut kuin hypätä. Mutta ennen sitä hän katsoi huoneen ainoaan lipastoon, joka ei ollut…tuhoutunut? Sillä vaikka huone oli kaunis, hyvin kaunis, oli siellä kaikki rikkinäistä. Tyhmäkin tajusi, että siellä oli ollut pienimuotoinen sota käynnissä. Lipastossa oli ase, määrätietoisesti neiti nappasi sen ja juoksi huoneen ovelle jonka oli jättänyt auki ja hyppäsi alas. Neira parahti kivusta, tajuamatta ettei häntä oikeasti sattunut kunnolla, vampyyrinä olemisessa oli etunsa todellakin. Nyt hän katsoi taivaalle ensimmäisen kerran, aurinko sattui pahasti silmään, mutta muuten neito ei reagoinut siihen millään lailla, hän oli varjossa, talo loi hänelle varjon auringosta, jota hän ei tajunnut varota. Ja niinpä uhkarohkeasti ja myös tyhmästi Neira astui talon suomasta suojasta paahtavan auringon armoille, vain shortsit ja toppi päällään. Hiljaisen aamun rikkoi tuskan kiljunta.


Neira ravisti hiljakseen päätään avaten silmänsä palatakseen nykyhetkeen ja huomasi, että heille oli tullut paljonkin katsojia. Baari oli täynnä, siis todellakin täynnä. Yrittäen unohtaa muistonsa ja varsinkin muiston kivusta, neiti hymyili lähemmälle nuorukaiselle hänen edessään. Tämä hymyili takaisin lumoutuneena. Samassa Neira huomasi, kahden muun tanssijattaren astuvan alas lavalta ja seurasi näitä. Kiusallaan Neira hipaisi kädellään nuorukaista, jolle oli hymyillyt. Säännöistä kun neiti ei tiennyt, niin ajatteli hän napata tuon loppuillasta mukaansa ja syödä. Blondi tanssijatar käveli suoraan baari tiskille joten Neira seurasi perässä. Vain huomatakseen, että tummaverikkö seurasi häntä kuin hai laivaa. Hitto… Ajatteli neiti päässään ja irvisti hieman, mutta laittoi naamalleen perushymynsä kun saapui baaritiskille. Nopeasti siihen tuli tungosta lisää, kun tanssijattaria katsoneet ihmiset ja muut tulivat alitajunnaisesti perässä. Neira nappasi tuolin itselleen ja Mulan nappasi tuon vierestä ja katsoi haltioissaan Neiraa, mikä ahdisti silmiinpistävästi tuota.

”Öö Mulan, tuo mies katselee sinua kiinnostuneena. Mene tanssimaan hänen kanssaan?” Ehdotti hän viekkaasti, koska todellakin huomasi että heistä oltiin kiinnostuneita. Mustahiuksinen vampyyri kääntyi katsomaan miestä kuin transsissa, mutta käänsi nopeasti katseensa takaisin Neiraan. ”Haluaisin tanssia sinun kanssasi..” Tuo sanoi ujosti. Poissa oli se kaikki uhma ja ilkeys, mitä tuo oli Neiraa kohtaan ensikättelyssä tuonut julki.

Neira mietti kuumeisesti, hän oli ensimmäistä kertaan kokeillut niin sanottua lumovoimaansa vampyyriin ja se toimi yllättävän hyvin. Se oli hyvä mutta paha, neiti ei todellakaan halunnut fania itselleen, jos Mulania siksi pystyi sanomaan. Neira kokeili toista taktiikkaa, helvetti, hän halusi rentoutua! ”Mene tanssimaan hänen kanssaan. Heti.” Neira suoraan käski, huomaamattaan hieman sihisten niin, että blondi hänen vieressään kääntyi katsomaan tuota kulmat koholla.

Tummaverikön kulmat taas kurtistuivat harmista, mutta totteli Neiraa ja meni tanssimaan miehen kanssa. Tuo oli kuin hyvin humalainen vampyyri, joka ei todellakaan tainnut tiedostaa ympärillään mitään muuta kuin Neiran. Ja tämä kadutti Neiraa enemmän kuin mikään.
”Ana, tekisitkö uuden shotin?” Kysyi tämä tajuamatta lainkaan, ettei ollut edes katsonut oliko toinen baaritiskin takana vai ei.

Se, että klubilla oli täyttä tarkoitti vain sitä, että Anan oli paiskittava töitä kovemmin. Se ei kuitenkaan häirinnyt vanhaa vampyyria. Kyseinen baarimikko kuitenkin inhosi eniten niitä iltoja, jolloin joutui seisoskelemaan tyhjän panttina. Niitä oli onneksi nykypäivänä suhteellises harvoin. Kireä tilanne ihmisten ja vampyyreiden välillä sai kummankin rodun elämään kuin viimeistä päivää. Vampyyrien uhasta huolimatta myös ihmiset haluivat ulos. Kahvilan, klubin, baarin tai elokuvateatterin omistaminen kannatti tänä aikana, kun ihmiset oikeastaan suurkuluttivat tällaisia paikkoja. Ne, jotka tiesivät, Ana kuului näihin, niiden mielestä 2150-luku oli täydellinen uusinta 1920-luvulle. Silloin maailmaa hämärsi pelko seuraavasta sodasta, nykyään ihmisiä pelottavat vampyyrit, mikä puolestaan aiheuttaa saman reaktion ihmisissä. Analle tämä merkitsi mukavan tuntuisia tippejä kukkarossa.

Lisäksi kyseinen vampyyrinainen olisi tuskin viitsinyt vaivaantua töihin, jos tiedossa olisi ollut pienikin mahdollisuus hiljaisesta illasta. Analla kun oli tälläkin hetkellä monta rautaa tulessa oman jenginsä kanssa. Chaos oli tilanteessa, mikä vaati jokaisen jengiläisen jakamattoman huomion, senkin lisäksi ettei tilanne leviäisi Chaosin vihollisille. Kyseistä tilannetta hyväksi käyttäen, moni varmasti kykenisi pistämään Chaosin maanrakoon sitä tietoa käyttäen. Tilanne huolestutti myös Anaa, joka ei aivan pienistä jaksanut stressata, kun kyse oli nuorisosta. Nyt oli ehkä vanhemmankin vampyyrin aika stressata.

Työ Bloody Moonissa toi kuitenkin Anasta hyvää vastapainoa jengin tilanteeseen. Senkään vuoksi nainen ei ollut kieltäytynyt työvuoroista, kun niitä oli tarjottu hänelle. Klubilla työskentely oli hyvin yksinkertaista ja simppeliä. Rauhallisena iltana siinä ei ollut mitään mikä vaatisi, jonkinlaisia erikoisia älykkyyden ponnistuksia ja se sopi hyvin Analle sinä päivänä.

Samalla kun nainen palveli asiakkaitaan parhaan kykynsä mukaan hän vilkuili lavalle. Hän oli kuitenkin vanhin työntekijä. Hänen oli rynnättävä väliin tappelussa, koska suurin osa Anaa vanhemmista vampyyreista viihtyi toisenlaisissa paikoissa. Bloody Moonissa tuskin oli monenkaan mielestä mitään vikaa, mutta ikävä kyllä asiakaskunta koostui vampyyrin palvojista ja nuorista vampyyreista, jotka tulisivat jäämään vampyyrinmetsästäjän haaviin viikon kuluessa. Ana ei ollut julma ajatellessaan näin, hän oli realisti. Suurin osa nuorista vampyyreista oli antanut vampyyrinveren nousta päähänsä. Omasta mielestään nämä vampyyrit olivat juuri nyt kuolemattomia ja voittamattomia sankareita, joiden edessä siinsi loputon tulevaisuus. Juuri nämä ajatukset saivat heidät kävelemään suoraan viidakkoveistä päin. Ana jos kuka tiesi, ettei vampyyrina olo ollut pelkkää synkkää glamouria. Suurimmaksi osaksi se oli henkensä edestä taistelemista.

Neiran pyytäessä uupuneen näköisenä shottia, Ana ei voinut olla virnistämättä: ”Noinko rankkaa se tanssiminen on?”

Ana oli itsekkin tanssija. Neirasta näki kuitenkin kilometrin päähän, että uupuminen taisi johtua jostain aivan muusta kuin tanssimisesta.

Kuuliaisesti Ana nappasi tiskin alta shottilasin ja kaatoi tämäniltaiselle työkaverilleen tuhdin ryypyn. Se vähennettiin tietysti tanssijan palkasta. Tosin esiintyjillä oli sama henkilökunta-alennus kuin baarimikoillakin.

Neiran oli aivan pakko nauraa Anan kommentille, tanssiminen raskasta? No ihmisenä ehkä hieman, vampyyrinä ei lainkaan. Mutta nopeasti neiti lopetti nauramisensa, mutta aito hymy jäi tämän kasvoille.

"Hah, ei lainkaan. Mietin tässä vain kuinka onnistun saamaan aina ongelmia aikaseksi.." Neiti vastasi hieman anteeksipyydellen, vaikka ei ollutkaan Anaa kohtaan tehnyt mitään. Samalla Neira nappasi vampyyrinaisen tekemän lasin ja kulautti sen suoraan kurkusta alas. "Mulan on pihkassa minuun." Neira tokaisi, nyökäten Mulaniin päin, joka edelleen tanssi miehen kanssa, tosin nyt tummaverikköinen vampyyri näytti pääseen jo vähän Neiran "lumouksesta" eroon, jos sitä sillä tavalla pystyi sanomaan. Neira ei todellakaan tiennyt mistä hänen kykynsä "lumota" oli peräisin, se vain toimi useinmiten. Itse neiti epäili sen johtuvan hyvin suorasta tavasta "mennä asiaan" ja jättää leikki kesken, jos vaikka se aiheutti niin sanotusti koukuuntumisen?

Samassa Neira kuuli äänen, joka oli maailman ihanin neidin maailmassa ja tällä hetkellä se kaikista ei toivotuin. "Toffee.." Pääsi kuiskauksena neidin huulilta, vaalea tanssijatar vilkaisi Neiraa ripsiensä lomasta. "Kuka?" Tämä kysyi uteliaana. Blondi vampyyri oli jollakin tapaa hyvin vähäsanainen ja hiljainen, kuin haluaisi olla hyvin huomaamaton.

Toffee ja tämän "jengi" sai nopeasti huomiota baarin asiakkailta, olivathan pojat ihmisiksin todella hyvännäköisiä ja kaiken lisäksi melko kovaäänisiä. Tosin koko Neiran tuntema porukka ei ollut paikalla, vain neljä hänen veljensä lisäksi.

"Hän on minun veljeni." Vastasi Neira hiljaa, kuin ollakseen mahdollisimman huomaamaton. Ja juuri kun neiti päätti, että nyt olisi varmaan vessakäynnin paikka, vaikka ei hän sellaista olisi tarvinnut, huomasi tämän veli sisarensa. Tuon silmät suurenivat. "Ana, antaisitko minun hoitaa tämä? He eivät tahdo pahaa, ovat ystäviäni.." Tuo sanoi, ennenkuin nousi penkiltä. Eihän Neira voinut tietää puuttuisiko Ana asiaan vai ei, eihän hänellä ollut minkäänlaista käskyvaltaa vanhempaan vampyyrinaiseen. Hän vain toivoi saavansa hoitaa itse asiansa. Hänenhän syytä kaikki mellakointi olisi, jos sellaista tulisi.

"Neira?" Toffee kysyi hiljaa, katsoen samalla taakseen, muu jengi ei ollut vielä huomannut hänen sisartaan. "Mitä sinä täällä teet?" Tuo kysyi katsoen samalla Anaa ja vaaleaverikköistä vampyyriä. Veljen mielestä ei ollut lainkaan hyvä, että sisar tapaili muita vampyyrejä. Varsinkin kun sisko oli vielä nuori vampyyri.

"Olen illan yksi pääesiintyjistä. Jos olisit muullakin asialla kuin seksin, olisit lukenut tarkemmin illan ohjelman ja arvannut minun olevan täällä.." Sanoi Neira vaikka tiesi, ettei veli olisi todellakaan arvannut siskonsa olevan täällä. Olihan hän hyvin tarkasti vältellyt muita vampyyrejä viime kahden vuoden aikana. Mutta yksin eläminen alkoi jo kyllästyttää, Neira oli sosiaallinen ja halusi olla "ihmisten ilmoilla". Hän ei halunnut istua neljän seinän sisällä yksinään ja peläten kokoajan, kun ei tiennyt vampyyrin elämisestä mitään. Ja sitäpaitsi nälkää oli hieman vaikea hallita, vaikkakin neiti pystyi siihen yllättävän hyvin nuoreksi vampyyriksi.

"Ai että tanssimassa.." Toffeen kasvoille tuli lempeä hymy, hän tiesi kuinka intohimoisesti sisko rakasti tanssimista ja tiesi sisarensa olevan vielä hyvä siinä. Ja samassa muu jengi huomasi Neiran.

"NEIRA??!" huusi tumma nuorukainen, nimeltään Maikol. Kasvoillaan tuolla oli epäuskosta kertova ilme ja sitten hämmästystä. Maikol käveli nopeasti Toffeen ja Neiran vierelle, muun porukan seuratessa perässä, sillä nyt hekin huomasivat ystävänsä, jota eivät olleet nähneet kahteen vuoteen. "Mitä helvettiä sinä täällä teet? Ei, missä helvetissä olet ollut kaksi viimeistä vuotta?!" Tuo melkein huusi, pari baarin muutakin asiakasta alkoi kiinnittämään tähän huomiota.

"Ssh. Hiljempaa Maikol. Kiva nähdä sinua pitkästä aikaa, olen ollut hieman .. lomailemassa." Neira vastasi hieman epävarmasti hymyillen, hän huomasi kuinka baarin asiakkaat selvästikkin olivat kiinnostuneita tilanteesta. Samalla kun hän vastasi ystävälleen vältellen tuon kysymystä, tämä vilkaisi selkänsä taakse. Toivottavasti Ana oli tietoinen tilanteesta.. "Mitä sinulle kuuluu?" Kysyi Neira vuorostaan, yrittäen kääntää keskustelun itsestään pois. Näytettävästi kukaan ei vielä ollut huomannut hänen muuttuneen hieman kahden vuoden aikana eri olennoksi.

Maikol katsoi Neiraa kulmat kurtussa, kolme muuta nuorta miestä olivat taaempana, mutta kaikki katsoivat Toffeen sisarta hyvin kiinnostuneina. "Ei nyt puhuta minusta, missä sinä olet ollut? Ois ihan kiva kuulla sustakin välillä jotakin! Toi Playboy ei suostunut kertomaan mitään sinusta!" Kesken lauseen Toffee kumautti hiljaa toista päähän. "Ole hiljaa Maikol. Sisko halusi olla rauhassa.." Tuo sanoi ja vilkaisi pahoittelevasti Neiraa päin.

Juuri kun Neira oli avaamassa suutaan, Maikolin takana oleva vaalea nuorukainen, huudahti järkyttyneenä: "Sinä olet vampyyri!!" Kaikki kuusi hätkähtivät rajusti. Toffee ja Neira, koska salaisuus oli paljastunut ja muut koska tajusivat vasta nyt asian. "EI HELVETTI!" Huusi Maikol niin kovaan ääneen, että taisi jäädä baarin pauha kakkoseksi.

"Hiljempaa Maikol! Lennätte ulos kohta! Lennätän teidät itse!" Sähähti Neira ystävälleen, koska tuota alkoi ärsyttää tuo huutaminen. Vampyyrin korvat kumminkin olivat herkemmät kuin ihmisen.

"Kuka sinut oikein veretti? Tapan sen idiootin!" Maikol sanoi nyt paljon hiljempaa, mutta ääni täynnä vihaa. Muukin porukka alkoi selvästikkin olla tappelu tuulella.

"Entiedäää...." Vastasi Neira hiljaa. "En muista.." Tuo sanoi kuin itsekseen, samalla hän vilkaisi taakseen, pyytäen Anaa apuun. Jostakin syystä neiti luotti tuohon vampyyriin. Hän saisi varmasti miehet rauhoittumaan ilman väkivaltaa. Tai no.. Pari mustelmaa sinne tai tänne?

Ana jatkoi töitään kuunnellen samalla ohimennen Neiran höpöttelyä. Aavistuksen vanha vampyyrinainen kohotti kulmiaan, kun Neira mainitsi ongelmien aikaan saamisen. Mulan oli aloittanut rähinän, eikä Neira. Vanhempi vampyyrinainen olisi hoitanut homman hiukan eritavalla, mutta kaikesta päätellen pikku tanssijatar oli vielä nuori. Nuoret vampyyrit elivät vielä niin paljon tunteella, että tavallaan tytön tapa hoitaa tilanne oli ymmärrettävä. Vampyyrit tunsivat kaikki tunteet lähes satakertaisina ihmisiin verrattuna ja nuoret vampyyrit eivät osanneet yleensä kontrolloida niitä. Juuri siitä syystä vampyyreiden ensimmäiset elinvuodet olivat kaikkein rankimpia ja lähestulkoon hengenvaarallisia. Ylitse vuotavat tunteet ja kykenemättömyys niiden hallintaan johtivat kaikkein useimmin vampyyreiden kuolemaan.

Joka tapauksessa, tanssijoiden aiempi rähinä ei ollut missään nimessä Neiran syytä. Siitä kaikki tilanteen näkevät olivat saattaneet olla samaa mieltä.

Se, että Mulan oli ihastunut tanssijattareen oli puhtaasti nuoren vamyyrin oma syy.

Ana pani nopeasti merkille sisään astelevan nuorisojoukon. Se sai naisen kurtistamaan kulmiaan. Varsinkin Neiran huomautus siitä, että tämä hoitaisi homman sai Anan varpailleen. Jos tilanteesta syntyisi tappelu nainen ei todellakaan antaisi tanssijattaren hoitaa hommaa itsekseen.

Vaikka vampyyri jatkoi töitä baaritiskin takana aivan normaalisti, kuin mitään ei olisi tapahtunut, suurin osa naisen huomiosta oli koko ajan kiinnittyneenä Neiraan ja tämän ystäviin. Pikku hiljaa keskustelun jatkuessa Anan huomio kiinnittyi muun baarin mukana entistä enemmän kaveriporukkaan, joka rupesi käymään kovaääniseksi. Kuitenkin klubin muussa metelissä Anan oli vielä käytettävä vampyyrin herkkää kuuloa kuullakseen mistä nuoriso jutteli. Lyhyestä keskustelusta kävi naiselle ilmi paljon. Todella paljon. Neira oli siis vasta kaksivuotias vampyyri. Lempeä ja osittain myös huvittunut hymy viivähti naisen huulilla. Tyttö oli tosiaan nuori, eikä vain näyttänyt siltä. Lisäksi baarimikko saattoi päätellä, että tyttö ei ollut tavannut oikein muita vampyyreja muuttumisensa jälkeen.

Pian kävi myös ilmi, että tanssijattaren ystävät eivät tienneet tytön olevan vampyyri. Siinä vaiheessa Ana viittoi työtoverilleen, että menisi selvittämään tilanteen.

”Onko täällä ongelmia?” Anan ilme oli kuoleman vakava hänen tullessaan paikalle. Hän katsoi jokaista Neiran ystävää erikseen, jolloin jokainen sai osakseen naisen myrkyllisen katseen. ”Tänne ei tulla riehumaan ja häiritsemään, joten jos ette osaa olla asiallisesti voitte kävellä ovesta ulos saman tien”.

Ana irvisti niin, että hänen terävät, maidonvalkoiset kulmahampaansa välähtivät, eivätkä varmasti jääneet huomaamatta.

Neira huomasi Anan tulevan tiskin takaa hänen vierelleen, pieni hymy nousi nuoren vampyyrin huulille. Siitäpähän saisivat, tulivat pilaamaan hänen iltansa. Vaikka ei se heidän syynsä ollut, mutta kumminkin, Neiraa kismitti ja melko paljon vielä. Hän ei jaksanut draamaa elämäänsä, hän olisi halunnut juosta ystäviensä luokse ja halata heidä lujaa, ja kysellä kuulumisia. Mutta ei, joku oli muuttanut hänet vampyyriksi ja tuo kaikki oli viety häneltä. Kaksi vuotta hän oli ollut yksin ja ensimmäistä kertaa kun hän uskaltautui ulos, omiensa joukkoon, jokin menee vikaan.

Kaikki huomasivat kuinka toinen vampyyri tuli tiskin takaa heidän luokseen, tuosta huokui voima, mutta Toffee ei huomioinut sitä. Hänen päähänsä ei mahtunut juuri nyt muuta kuin sisarensa. Varsinkin kun tuo näki kuinka sisar selkeästi rentoutui enemmän toisen vampyyrinaisen tullessaan heidän luoksee. Neidin veli huomasi myös Neiran hymyn ja tuon kasvoilta saattoi aivan kuka tahansa lukea, ettei tuo pitänyt lainkaan sisarensa lämmenneistä väleistä toiseen vampyyriin. Toffee vilkaisi Anaa myrtyneesti ja hivenen vihaisesti, vaikka hänen olisi pitänyt pelätä vanhempaa vampyyriä, joka teki selväksi ettei täällä rähinöity. Pojan suu oli tiukkana viivana, kun hän käänsi katseensa takaisin sisareensa. "Neira, sinä tiedät aivan hyvin, ettei sinun kannattaisi olla täällä. Ja kuka helvetti tuo on olevinaan?" Toffee töyksäytti ulos ja osoitti Anaa pilkallisesti huomaamattaan. Hän vain oli huolissaan sisarestaan ja halusi pitää tämän turvassa, mutta sisar oli hivenen omapäinen, vaikka kaksi vuotta kesti tuolla hakea vapauttaan takaisin.

Maikol vilkaisi Toffeeseen kasvoillaan ilme josta kuvastui selkeästi epäusko, "Sinäkö et ole kertonut meille, että Neira on vitun saastainen vampyyri vaikka tiesit siitä!? On siinäkin vittu mies!" Vaikka ääni tummalla nuorukaisella oli hiljainen, saattoi äänestä kuulla selkeästi mielipahan ja vihan. Kenellekkään ei jäänyt epäselväksi mitä tuo ajatteli vampyyreistä. "Neira, kai tää on vaan joku huono vitsi?" Tuo huokaisi ja katsoi vetisin silmin nuoreen neitiin, haluten muuttaa tuon kaksi vuotta sitten tapahtuneen yön toisenlaiseksi. Samassa Maikol tuli taas tietoiseksi edessään seisovasta punahiuksisesta vampyyristä, nuori mies katsoi tuota hivenen ujosti kulmiensa alta, mutta käänsi katseensa nopeasti taas nuorempaan vampyyriin tuon vierellä. Miehen koko ruumis oli jännittyneessä tilassa, Maikol tappoi vampyyrejä, hänellä oli koulusta siihen. Hän rakasti tappaa niitä, siinä oli haastetta. Mutta Ana taisi olla aika iso pala nielaistavaksi.

Ana suorastaan sähisi Toffeelle. Taikoitus oli vain pelästyttää poika ja tämän kaverit. Analla ei ollut tarkoituksena tuoda eväitä töihin tai ottaa take awayta, ironisesti sanottuna.

”Kuulehan rääpäle”, Ana sanoi tökkäisten Toffeeta rintaan etusormellaan, jonka kova kynsi kiilteli punaisessa lakassa. Vampyyreiden kynnet ovat todella kovaa materiaalia ja tavalliset kynsileikkurit vain särkyvät niihin. ”Minä olen tämän paikan työntekijä, enkä halua tänne minkäänlaisia rähinöitä. Ja ihan vain tiedoksi, vampyyrien kannattaa nimen omaan olla toistensa seurassa. Ihmisten seurassa luontaiset vaistot vuotavat usein yli. Mikä tarkoittaa sitä, että ihme, ettet ole vielä päätynyt lounaaksi”.

Ana suoristi selkänsä ja mulkoili uhkaavana nuorisolaumaa. Maikolin kommentti Neirasta ja vampyyreista sai monen muukin vampyyrin nousemaan seisaalleen ja puristelemaan nyrkkejään. Anakin sähisi ja tällä kertaa hänen kulmahampaansa eivät todellakaan jääneet keneltäkään huomaamatta.

”Kuules itikka”, Anan ääni oli pehmeää kuin hunaja, mutta todella myrkyllistä hunajaa. ”Tuollaisia kommentteja ei kannata laukoa baarissa, joka on täpötäynnä vampyyreja”.

Nyt moni katseli porukkaa murhaavasti ja hetkenä minä hyvänä joku vampyyreista voisi suutuspäissään hyökätä. Ei välttämättä tappaakseen. Pikemminkin huomauttaakseen käytöstavoista.

Neira vilkaisi Anaa ja nyökkäsi tälle, ei oikein tiennyt miksi, mutta tunsi tarpeelliseksi tuon pienen eleen. Samalla hän virnuili, sillä vaikka hän ei halunnut veljelleen tai ystävilleen tapahtuvan mitään, häntä nauratti kuinka koko jätkälauma säpsähti Anaa. Ja sitäpaitsi neidin päässä kiehui, hän ei sietänyt haukkuja, ei millään tasolla, eikä varsinkaan asiasta mille ei mahtanut itse mitään. Ellei Toffee lähtisi ulos baarista muiden kanssa, Neira joisi kaikista veren. Nuoren vampyyrin tunteet kuohusivat, neiti näki kaiken melkein verenpunaisen uvun takaa. "Ulos. Te kaikki. Ulos!" Neira sanoi niin hiljaa ettei kukaan muu kuin hänen veljensä ja tuon jengi kuullut hänen sanojaan. Paitsi tietenkin baarin muut vampyyrit, jotka saattoivat kuunnella heidän keskustelujaan ja Ana.

Toffee ja Maikol katsoivat silmät suurina vanhempaa vampyyriä, todellakin, hän oli todella seksikäs, mutta myös todella pelottava. Vaikka kaverukset eivät tienneet, eivät he ennen olleet nähneet paljon vanhempaa vampyyriä, heille he eivät olisi pärjänneet vaikka todella hyviä olivatkin. Anaa he eivät voittaisi tappelussa, vaikka ehkä hyvällä lykyllä saisivat hieman satutettua. Hyvällä onnella. Ja kun Anan kynsi osui Toffeen rintaan, pääsi pojan suusta pieni vingahdus, niin pieni, että vain Ana ja Neira vampyyreinä kuulivat sen. Maikol ei sanonut mitään, vilkaisi Toffeeseen vain, katsoi sitten Anaa ja sitten Neiraa joka käski heidät ulos. Maikolin mielessä oli vastata äänekkäästi takaisin, mutta samassa Toffee lähti kävelemään ulos, joten hän seurasi. Ulko-ovelle oli pitkä matka, ja tuossa ajassa Maikol ehti huomioida monet vihaiset silmäparit heihin suunnattuna.

Neira ei todellakaan olettanut, että Toffee uskoisi sisartaan, mutta tämä todella lähti, vilkaisten Anaan nyt hieman peloissaan. Ehkä tuo oli jopa tajunnut suloisessa päässään, ettei Anaa kannattanut suututtaa. Muu jengi seurasi perässä ja niin meni Neirakin. Tämä vilkaisi Anaa, pyytäen katseella tuota seuraamaan. Hän ei jostain syystä halunnut olla yksin ystäviensä kanssa, ehkä Ana estäisi häntä, jos verenhimo vielä yltyisi. Mutta ei hän voinut pakottaakkaan toista seuraamaan, Neira ei edes tiennyt saiko hän itse poistua baarista, koska oli siellä kumminkin esiintyjänä tänä iltana. No tulen takaisin... Mietti tuo päässään, vaikkakin jokin pieni vaisto sanoi hänelle, ettei hän palaisi enää. Ainakaan tänä iltana.

"Asia on niin, et..." aloitti Toffee sisarelleen hyvin määräilevään sävyyn, mutta Neira raapaisi tuota rajusti poskesta keskeyttäen näin hänet. "Minä puhun, sinä kuuntelet. Te kaikki kuuntelette ja helvetti soikoon se joka alkaa pelleilee tulee juoduksi tyhjäksi!" Neira sihisi raivoissaan, mutta ei enään niin raivoissaan kuin sisällä. Raikas ilma teki hyvää nuoren vampyyrin mielelle. Äänestä kumminkin kuuli, että sanojen takana oleva uhkaus oli otettava todesta. Kun Neira näki veren veljensä poskella, kuinka se valui hiljalleen alemmas, jano täytti melkein tuon mielen. Neiti kumminkin yritti keskittyä, vaikka se vei kovasti voimia. Kääntäen katseensa verestä pois, huomasi neiti kuinka muut olivat jämehtyneitä kauhusta ja valmiina tappamaan hänet. Hän tiesi veljensä jengin taustoista ja tiesi, että jos rähinä tulisi, hänen olisi tapettava kaikki. Neira ei kestäisi sitä. "Kuunnelkaa, olkaa kilttejä.." aloitti tuo nyt lempeämmin, mutta katsoen kumminkin tiiviisti kaikkia vuorotellen silmiin, pakottaen näin heitä kuuntelemaan. "Minä en voinut tälle mitään. En muista illasta mitään kun minut veretettiin, heräsin vain aamulla tajuamatta mistään mitään, ennen kuin menin aurinkoon. Minut verettänyt vampyyri ei ollut paikalla, eikä ole liiemmin ilmestynyt senkään jälkeen. Minä lähdin tulemaan takaisin kämpille, mutta auringossa palattuani, juoksin yhden varjoisen kujan suulle. Siellä oli kaksi lasta, jotka olivat kuulleet minut ja nähneet. He olivat juoseet sinne pakoon minua." Neira sulki silmänsä muistojen tullessa hänen mieleensä. Hän sulki mielestään vaan kaiken mikä liittyi vereen, hän muisteli lasten kasvoja ja heidän ilmeitään. "Kuulin heidän sydämenlyönnit, kuulin kuinka veri kohisi heidän suonissaan. Minuun sattui ja veri huusi minua. Ja se tuoksu.. En ole ikinä haistanut mitään niin hyvää. En voinut vastustaa. En edes halunnut. Minä hyökkäsin toisen lapsen kimppuun ja iskin hampaani hänen ihonsa läpi. Se riitti, sekosin hetkellisesti. Etsin toisen lapsen käsiini ja sen jälkeen aloin metsästämään. Metsästin loputtomasti ja taukoamatta." Neira pudisti hieman päätään, ja katsoi pahoittelevasti ystäviinsä. Heidän kasvoillaan oli kauhun naamio ja heidän silmistään näki, kuinka vastenmielisenä he pitivät entistä ysväväänsä. Neiran teki mieli itkeä. "Meni jonkin aikaa ennen kuin tajusin, mitä tein, mutta en osannut enää lopettaa. Huomaamattani olin lähestynyt kämppäämme ja eräänä iltana eksyin alaovelle. Kuuntelin tarkasti ja haistelin. Astini olivat herkistyneet kaikesta siitä verestä, minkä olin juonut. Haistoin sinut Maikol, muistin tuoksusi, vaikka haistoin sen nyt vahvempana. Haju jälkesi ei ollut kamalan vanha, olit mennyt ovesta hetki sitten, mutta et ollut sisällä. Olit menny toiseen suuntaan, metsälle. Minun teki mieli lähteä jahtaamaan sinua ja juoda kuiviin, mutta silloin kuulin Toffeen äänen. Hän puhui puhelimessa. Kuulin äänessä selkeästi kireyttä ja huolta, mutta kaikkein vahviten kuulin siinä väsymyksen. Hän etsi minua, soitteli ympäri kaupunkia, mutta ei löytänyt. Se selvitti ajatukseni ja päätin mennä hänen luokseen. En tiennyt mitä tapahtuisi, mutta tiesin, etten tarvitsisi verta ainakaan hetkeen. Ehkä osaisin vastustaa. Sisälle päästyäni ja sisäoven edessä olessani, olin jo perääntymässä, sillä haistoin veren voimakkaana ja liian houkuttelevana. Mutta juuri silloin Toffee astui sisäovesta ulos, kai lähteäkseen seuraamaan teitä, mutta näki minut. En osanut sanoa mitään tai tehdä, seisoin vain hänen edessään ja odotin miten hän reagoisi. Aluksi luulin, ettei hän tunnistaisi minua, sillä hän katsoi kuin muukalaista. Lopulta hän tunnisti. Sain jostakin voimaa olla... juomatta. Ja niin sain kerrotuksi tarinani. Toffee pelkäsi puolestani ja sovimme, että tulisin aina välillä käymään, mutta että soittelisin joka päivä. Hän ei halunnut kertoa teille, enkä minäkään. Lähdin ennen kuin tulitte. Sen jälkeen olen ollut yksin ja oppinut hallitsemaan verenhimoani. Ja nyt ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen olen ulkona ja te tulette pilaamaan iltani!" Neira lopetti todella kärrttyisesti, hemmetti, eikö hän todellakaan saisi nauttia lainkaan elämästään? Ja todellakin, niinkuin Ana oli sanonut, hänen oli parempi vampyyrejen kanssa. Joten Toffee saisi pitää mölyt mahassa.

Hetken kaikki olivat hiljaa, Neira katseli ystäviään kasvoillaan jännittynyt ilme. Miksei kukaan sanonut mitään? Olihan hän kumminkin sama henkilö kuin ennenkin! Hän vain eli eri ravinnolla kuin ennen! "Toffee..?" tuo kuiskasi ja käänsi vilkaisi veljeensä, uskaltamatta katsoa kunnolla. Tuon poski vuoti edelleen ja vaikka Toffee olikin pyyhkinyt verta hihaansa, sen tuoksu ei lähtenyt.

"Mutta Neira, sinä olet vampyyri. Sinut pitää tappaa!" yksi Toffeen takana olevista nuoristä miehistä sanoi.

"Minä olen sama henkilö kuin ennenkin, elän vain eri ravinnolla. Keittomaisemmalla. Ja sitä paitsi Nik, sinä panet vampyyrinaisia ja annat silloin heidän juoda itsestäsi vaikka et tiedä tappavatko ne sinut. Ja jos haluat lopettaa leikin, sinä rikot tuon rannerenkaasi, jossa on kalmojuuri ja villiruusu juutetta. Luuletko siis olevasi jotenkin parempi? Sinä tapat koska näät vampyyrin, mä tapan koska tarvitsen ruokaa hengissä pysymiseen!" Neira huusi. Ja vaikka hän tiesi Nikin taustoista, hän ymmärsi viimein, ettei kaikki vampyyrit olleet pahoja. Ei hän itsekkään ollut. Hänen vain piti saada ruokaa. Neira huokaisi raskaasti, häneltä alkoi voimat loppua tähän.

Ana ei pitänyt ollenkaan noista ihmismiehistä, joita Neira kutsui ystävikseen. Vanhalle vampyyrinaiselle, pojat olivat tästä eteenpäin grilliruokaa. Jos yksikään kaveruksista tulisi naista pimeällä kujalla vastaan, tämän ei tarvitsisi miettiä millä tyydyttäisi nälkänsä.

Nainen virnisti tyytyväisenä, kun nuorukaiset lähtivät astelemaan ovesta ulos. Tämän kulmat kuitenkin kurtistuivat, kun Neira nyökkäsi häntä tulemaan mukaansa. Tsirbula meinasi tosissaan mennä puhumaan poikien kanssa vielä äskeisen rähinöinnin jälkeen. Tyttö oli tosiaan vietävissä. Anaa se huolestutti, varsinkin kun tämän kaverit näyttivät siltä, että tappaisivat Neiran yhteisestä menneisyydestään huolimatta. Tyttö oli liikaa kiinni ihmisyydessään. Se tappaisi tämän ennen aikojaan. Ihmisyys oli niitä asioita, joista vampyyrin oli ehdottomasti päästävä eroon. Se oli kuin vanhanaikainen laastari, joka oli vain repäistävä pois. Muuten kävi köpelösti. Ana oli itse oppinut sen kantapään kautta.

”Neira!” Ana huudahti tytön perään toivoen tämän kuulevan ennen kuin astelisi ovesta ulos. ”Minusta sinun ei kannata olla heidän kanssaan. Kuten sanoin, vampyyrit kuuluvat vampyyrien joukkoon”.

Vampyyrit pitivät myös yhtä. Ana ei vain voinut jättää Neiraa itsekseen. Tyttö tarvitsi ehdottomasti vampyyrien seuraa. Ruuan kanssa ei sopinut veljeillä. Se ei tehnyt hyvää, varsinkin jos ruoka pisti vastaan.

Ei mennyt kauaakaan ja nainen oli ulkona käsilaukkunsa kanssa. Hän ehti juuri kuulla kaveriporukan keskustelusta sen osan, missä joku pojista ilmoitti, että Neira pitää tappaa.

”Minusta metsästäminen on paljon eettisempää kuin karjatalous”, Ana puuttui puheeseen. ”Me metsästämme ravintomme ja annamme jokaiselle mahdollisuuden elää. Enkä minä ole koskaan juonut uhriani kuolemaan asti”.

Ana piti dramaattisen tauon ja irvisti: ”Okei, pari kertaa on käynyt vahinko. Te ihmiset kuitenkin kasvatatte eläimiä ruuaksi. Paskoissa oloissa, ilman mitään muuta mahdollisuutta kuin lautaselle pääseminen. Minä voisin tappaa teistä jokaisen, ihan vain huvikseni. Me vampyyrit kuitenkin tiedämme, että ruoka voi potkia takaisin ja siksi en käy suoraan teidän valtimoihinne kiinni. Teillä ihmisillä kun on paha tapa ainakin yrittää dominoida”.

Ana vilkaisi myötätuntoisesti Neiraa: ”Miettikää kaksi kertaa, ennen kuin nimittelette ketään saastaiseksi pedoksi. Yhdellänikään tuntemallani vampyyrilla ei ole minkäänlaista ongelmaa, joka olisi johtunut liiasta syömisestä. Tässä on Neira kamppeesi. Me lähdetään nyt. Hoidin homman pomon kanssa, joten älä huoli”.

Ana viskasi Neiran tavarat tytön syliin ja oletti, että tämä pukisi ne päälleen. Nainen aikoi viedä tytön toistaiseksi pois paskasta seurastaan. Kirpun oli hyvä päästä omiensa seuraan.

Toffee katsoi Anaa silmät pyöreinä, hän ei tainut kunnolla edes kuulla vanhemman vampyyrin puhetta. Ainut mitä hän tajusi, oli se, että sisko oli selkeästi tuon puolella eikä hänen! Eihän Neira voinut tehdä niin, eihän? Tuo ajatteli hädissään. Sen myös näki nuoren miehen kasvoilta.

Nik katsoi hyvin vastenmielisenä Anaan, mutta joutui mielessään hieman potkia itseään persuksiin. Vampyyri puhui sinänsä totta, mutta ne olivat vain eläimiä. Mitä niistä? Kai. Poika käänsi katseesa pois ystävästään ja toisesta vampyyristä. Eikä Nik tappaisi Neiraa, hän tiesi, että Toffee tappaisi varmaan hänet sen jälkeen. Mutta kumminkin.. Ei Neira voinut enää olla sama kuin ennen. Ja Nik värähti hieman, niinkuin kaikki muutkin, kun Ana kertoi pari vahinkoa tapahtuneen saaliillaan.

Neira katsoi Anaa suurin silmin, mutta kumminkin kasvoillaan naamio, josta ei varmasti saanut kukaan mitään selvää. Neiti ei tiennyt mitä ajatella. Ja kun Ana kertoi, ettei tuntenut yhtäkään vampyyriä jolla olisi syömisen kanssa ongelmia, neidin kulmat kurtusuivat. Hän muisteli alku aikojaan vampyyrinä.
Yhtäkkiä Neiran kamat lensivät tämän syliin ja ne olisivat varmasti tipahtaneet maahan, ellei hänellä olisi vampyyrin refleksejä ja nopeutta. Tuo vilkaisi Anaan päin ja kun tuo, Neiran mielestä selkeästi käski mennä mukaan, mietti tuo vain hetken. Miksi hän jäisi niiden luokse, jotka vihaavat? Ana näytti ainakin välittävän. Niimpä tämä vain kääntyi ja seurasi vanhempaa vampyyriä, hän menisi sinne minne tuokin. Ja vaikka Neiran teki luonteensa puolesta kapinoida vanhempaa vampyyriä vastaan, ei hän tehnyt sitä. Tällä kertaa.

Neiti kuuli kuinka veli huusi häntä selän takana, huolissaan, mutta tuo ei välittänyt. Vilkaisi vain tuota, kertoakseen, että kuuli, mutta ettei tulisi takaisin. Nopeasti Neira puki päälleen enemmän vaatetta, vaikka ilta oli jo pimentynyt, hän pelkäsi kumminkin aurinkoa edelleenkin liian paljon.

"Mihin me menemme?" Neira kuiskasi hiljaa, uskaltamatta puhua kunnolla, mutta tietäen, että Ana kuulisi hänet. "Anteeksi.. He ovat oikeasti kultaisia. Eivät vain.. Osaa käyttäytyä. Ja ei Toffee meinannut pahaa kun sanoi sinusta ilkeästi. Hän on huolissaan minusta. Vaikka saisikin jo päästää irti. En minä ikuisesti voi juoda hänen vertaan." Puheli neiti huomaamattaan, tuota pelotti hieman. Hän luotti Anaan, mutta ei osannut oikein olla tuon seurassa. Mistä vampyyrit puhuivat? Verestäkö pelkästään?

Ana lähti kävelemään edeltä tietäen Neiran seuraavan. Nainen piti omiensa puolia. Hän ei antanut muutaman ihmispojan satuttaa kaltaisiaan.

Ana ei ajatellut niinkuin valta osa vampyyreista. Vaikka hän jättikin uhrinsa henkiin, nämä kuolivat hyvin nopeasti verenhukkaan sen jälkeen. Mutta mitä väliä sillä oli, kun ihmiset tappoivat vampyyreita vielä ahkerampaan kuin vampyyrit ihmisiä. Mitä väliä sillä oli, että Ana antoi uhriensa kuolla. Hän voisi jättää ne henkiin, mutta se ei sopinut hänen ajattelumaailmaansa. Neira oli kuitenkin niin nuori, ettei tämän tarvinnut tietää siitä. Latinonainen kyllä tunsi monia vampyyreja joiden ajattelutapa oli ystävällisempi. Nämä vampyyrit olivat kuitenkin nuoria. Nainen itse oli saanut pelätä henkensä puolesta yli kolmesataa vuotta. Siksi hän oli liittynyt Chaosiin. Chaos ajoi vampyyrien puolta, eikä vain epätoivoisesti räpiköinyt ihmisten aiheuttamaa tuhoa vastaan, kuten Hell.

”Olemme menossa kämpilleni”, Ana tokaisi Neiran kysymykseen ja heitti ystävällisen hymyn selkänsä taakse. ”Minusta tuntuu, että kaipaat vampyyrien seuraa”.

”Järkyttyneinä ihmiset puhuvat usein totta. Ystäväsi pelkävät sinua Neira ja varmasti ennemmin tai myöhemmin tappaisivat sinut. Luultavasti myöhemmin, jos välittävät sinusta vielä”, Ana jatkoi kävellessään. ”Lisäksi joutuisit ennemmin tai myöhemmin hyvästelemään heidät. He ovat ihmisiä Neira. He eivät elä edes sataa vuotta. Vampyyrit ja ihmiset eivät kuulu yhteen. Verettäjäsi olisi pitänyt olla vastuuntuntoisempi”.

Neira näki kuinka Ana katsoi taakseen ja väläytti neidille hymyn. Hän olisi vastannut tuohon, mutta ei ehtinyt ennen kuin toinen jo käänsi katseensa. Neira käveli reippaasti Anan viereen, hän ei halunnut jostain syystä kävellä tuon takana. Ehkä neidillä oli hieman liikaa itserakkautta, hivenen. Mutta hän ei olisi halunnut alistua. Kenellekkään. Mutta joissakin tilanteissa oli pakko, nyt oli pakko. Mitä hän mahtaisi muka nuorena vampyyrinä vanhemmalle vampyyrille. Kun Ana sitten vastasi Neiran kysymykseen, kohotti tuo kulmiaan hivnen yllättyneenä.

"Onko sinun luonasi enemmänki vampyyrejä? Ehkä ne eivät pidä minusta ja joudun lähtemään taas omille teilleni." Tokaisi tuo, mutta äänestä kuuli selvästi, ettei tuota huolettanut lainkaan. Mikä sinänsä oli hieman yllättävää, mutta toisaaltaan hän oli taas vasta uuden elämänsä alussa. Mutta yllättävän kypsä ikäisekseen. "Olet oikeassa Ana, mutta minä tunnen heidät paremmin. Jos he näkevät minut yksin jossain, ehkä siinä vaiheessa. Varsinkin.. Jos olen metsästämässä, mutta ei ainakaan Toffee. Hän eu pystyisi. Ei pystynyt silloinkaan." Sitten tuo hiljeni hetkeksi ja katseli taivaalle. Hänen verettäjänsä.. "En tiedä kuka minut veretti. Enkä muista siitä yöstä mitään. Enkä edellisistä päivistä oikein. Jokin hämärtää muistojani, muistankohan koskaan siitä mitään?" Tuo kysyi, mutta enimmäkseen vain itseltään.

Samalla hän meitti, mitä vanhempi vampyyri sanoi hänelle. Tietenkin hän oli miettinyt aikaisemmin juuri sitä ongelmaa, kuinka hän vain eläisi pitkään, jos ei tullut tapetuksi ja hänen ystävänsä kuolisivat viimeistään vanhuuteen. Huomaamattaan tuo vilkaisi taakseen, etsiäkseen veljeään, vaikka he olivatkin jo kaukana baarista. Sitten Neira vilkaisi toista vampyyriä ja mietti, Ana oli kaunis, joten olisikohan tuon kotikin?

Ana vilkaisi sivusilmällä rinnalleen juoksevaa vampyyrityttöä. Tämä oli kaikin puolin nuori. Aivan liian nuori veretettäväksi. Nainen vihasi niitä vampyyreja, jotka verettivät ihmisiä huolehtimatta seurauksista. Hän ei koskaan tekisi niin. Sen vuoksi latino oli päättänyt, ettei koskaan itse verettäisi ketään, missään tilanteessa.

”Ihmiset ovat ailahtelevaisia. Heidän mielensä muuttuu moneen kertaan lyhyen elämän aikana ja pohjimmiltaan he tottelevat vaistojaan. Sinä voit uskoa kumppaneistasi mitä haluat, mutta minun mielestäni on paras, että unohdat heidät. Olet heille kuollut. Et ole ihminen. Olet vampyyri, etkä voi sille enään mitään. Minä synnyin vampyyriksi ja olen aina elänyt maailmassa, jossa saan pelätä henkeni puolesta ihmisten sokean pelon takia. Menetin perheeni ihmisille”.

Ana oli piileskellyt kolme sataa vuotta. Hänen perheensä ei ollut onnistunut siinä. Heidät oli tapettu. Se jättää arvet myös vampyyriin.

”Asun tällä hetkellä neljän muun vampyyrin kanssa. Eivätkä he välitä. Voit nukkua minun huoneessani. Sinä varmaan nukut?”

Neiran suu meni tiukaksi viivaksi kun Ana kertoi mitä tuon perheelle oli käynyt. Hänenkin perhe oli tapettu... Hän ei muistanut heistä mitään, vain äidin ruskeat silmät. Toffee oli ainut mitä hänellä oli. Toisaaltaan Neiraa taas suututti Anan sanat, ei hän halunnut unohtaa. Ei ikinä. Oli hänellä kumminkin hyvät muistot ystäviensä, tai entisten ystäviensä kanssa. Tuo huokaisi ja vilkaisi syrjäsilmällä Anaa, "Ei Toffee. Hän haluaa, että olen hengissä. Missä muodossa tahansa. Hän ei vain.. Tykkää siitä miten pysyn hengissä, siksi hän aina antoi minun juoda itsestään verta. Se vain oli.. Tukalaa. Koska en ikinä tiennyt pystynkö lopettamaan. Mutta en ainakaan ole vielä tappanut häntä. Muista en tiedä.. Saatat olla oikeassa." Neira ei halunnut myöntää, mutta tiesi alitajunnassaan Anan puheet todeksi. Maikolkin todennäköisesti kääntyisi häntä vastaan. Mutta ei veli, sen neiti tiesi. Uskoi.

Neira naurahti, se oli kellomaista naurua ja samaan aikaan kuin linnun viserrystä. Hyvin kaunista. "Silloin tällöin. Nukkuminen on mukavaa, mutta olen huomannut, että en tarvitse sitä enää samalla tavalla kuin ihmisenä. Minkälaisia muut vampyyrit ovat?" Neira kysyi uteliaana, hän ei ole ollut muiden vampyyrejen kanssa. Kerran hän näki yhden. Ja onnistui hyvällä lykyllä tappamaan tuon, mutta sitä tuo ei kertoisi vanhemmalle vampyyrille. Mutta neiti oli kumminkin vain puolustanut itseään, tuntematon miesvampyyri oli melkein tappanut hänet.

Samaa aikaan kun he kävelivät, neiti katseli ympärilleen. Hän halusi löytää takaisin, jos ongelmia tuli. Ja samalla hän huomasi, että he kävelivät koko ajan kauemmaksi alueelta, jonka hän tunsi. Oma koti jäi kauaksi taakse. Uusi elämä oli alkamassa toden teolla.

Ana oli viemässä Neiraa vanhaan New Yorkkiin. Jos he olisivat hengittäneet, he olisivat huomanneet ilman muuttuvan selvästi saatuneemmaksi ja likaisemmaksi. Se ei kuitenkaan vampyyreja haitannut. Vanhassa New Yorkissa oli joitain harvoja puistoalueita, jotka olivat kuitenkin huonossa kunnossa. Ihmiset eivät enään asuneet siellä.

”Derek on idiootti. Sam on idiootti ja Kayden on idiootti. Crystal on ok”, Ana kohautti olkiaan. ”Tavallisia vampyyreja. En minä osaa muuta sanoa”.

Ana ei todellakaan osannut sanoa muuta. Hän oli aina elänyt vampyyrien maailmassa. Hän oli tottunut ainoastaan vampyyreihin.

”Eivätkä he sinua hyljeksi. Osa heistä on veretettyjä. He tietävät miltä tuntuu olla vastasyntynyt”, Ana sanoi. ”Ja kämppä on minun”.

"Miksi sitten asut idioottien kanssa?" Neira töksäytti aivan suoraan ja häpeilemättä. Ei hän ainakaan jaksaisi.. Joten saisi katsella, mitä tästä tulisi. No ainakin hän yrittäisi, Ana yritti auttaa, joten hänellä ei varmaan ollut kamalan paljon varaa valittaa.

Neira käveli eteenpäin, hänellä oli hyvin levoton olo. Ehkä häntä jännitti. Pian hän huomasi matalemman talon edessään, tuo väläytti hymyn nyt taakseen jääneelle vampyyrille, ja hypähti talon katolle ja juoksi sen läpi, hypäten toisesta päädystä takaisin alas. "Sori Ana, mutta en ole saanut irrotella kunnolla. Koko ajan saa pelätä. Kaikkea. Olisi voinut, se joka veretti minut, edes jättää lapun 'Älä mene aurinkoon' Kukaan ei voinut keroa, ettei vampyyri pysty olemaan auringossa. Tai nuori ainakaan. Helvetti.''

Neiti pyörähti ympäri niin nopeasti kuin pystyi, samalla hänen hupparinsa tipahti pois. Vetoketju oli hajonnut. "Ups." Neira nosti hupparinsa maasta sirosti mutta ei laittanut sitä enään takaisin, oli jo tarpeeksi pimeää, että hän uskalsi olla ilman. Neidin kääntyessä, nostamaan hupparia maasta, venytti tuo vasenta kättään niin, että pieni verenpunainen toppi valahti melkein kokonaan alas. Samalla se paljasti ikävät arvet tuon yläselässä. Nopeasti, häpeissään neiti nosti paitansa ylös ja päättikin laittaa hupparin takaisin päälleen. Heh.. Tuo ajatteli ja päätti olla sittenkin ihmisiksi. Tai jotain.

Ana purskahti heleään, hyväntahtoiseen nauruun. Nainen joutui jopa pyyhkäisemään yhden naurun kyyneleen poskeltaan. Naurusta ei tullut hetkeen loppua ja se pakotti vanhemman vampyyrin pysähtymään hetkeksi nojaamaan käsiä polviin. Miksi hän asui idioottien kanssa? Tyttö oli tosiaan nuori, eikä selvästikkään ollut ollut suuremmassa kanssakäymisessä kaltaistensa kanssa. Neiralle tekisi hyvää joutua tönäistyksi ”vampyyripesään”. Tämä pääsisi oppimaan kantapään kautta. Olivathan hänen asuintoverinsa välillä täydellisiä idiootteja ja kusipäitä, mutta todellisuudessa, Ana ei voisi kuvitellakkaan asuvansa muiden kanssa. Porukka oli eräällä tavalla latino naiselle se perhe, jonka hän oli aikanaan menettänyt.

Edes Neiran tulo ei muuttaisi tilannetta juuri mihinkään suuntaan.

Asunnossa oli ollut ennenkin ”pieniä”, kuten kämpän muut vampyyrit kutsuivat vastaveretettyjä. Derek vertaisi Anaa usein neitsyt Mariaan tai vittuili tälle kutsumalla tätä pyhäksi Ana-Marieksi. Tällöin mies sai hyvin, hyvin usein nyrkistä tai jostain irrallisesta esineestä päähänsä. Ana oli lajiuskollinen, jos niin pystyi sanomaan. Vampyyreja ei koskaan ollut liikaa tässä maailmasa ja jokainen vastasyntynyt oli ansainnut tilaisuuden elää. Ana auttoi pienet alkuun, mahdollisesti tutustutti heidät Chaosiin ja päästi sittenH elämään omaa elämäänsä, kun uskoi holhokkiensa selviytyvän maailmasta. Jotkut tosiaan jäivät Chaosiin ja jotkut taas lähtivät kokeilemaan siipiään muualla maailmalla. Analle sillä ei ollut väliä.

Ei Ana pitänyt itseään minään pyhimyksenä. Pikemminkin vapaaehtoistyön tekijänä tai opettajana.

”He ovat ehkä idiootteja, mutta joka tapauksessa hyviä tyyppejä. En asuisi kenenkään muun kanssa, jos saisin valita”, Ana sanoi saatuaan tulvivan naurunsa loppumaan. ”Tavalllaan voisin sanoa heitä perheeksi, mutta jos sanot tästä heille, kiellän kaiken”.

Ana hymyili vain ystävällisesti, kun Neira hyppäsi talon katolle. Vanhempi nainen rupesi miettimään, miltä tuntui kun vampyyrien voimat eivät olleetkaan aluksi itsestään selvyys. Kun Neira hieman sähläsi nainen vain naurahti hyväntahtoisesti.

Ana johdatti Neiran erään kirkon ohitse. Kirkko oli rakennettu goottiseen tyyliin. Sen julkisivusta nousi kaksi tornia, joiden katto oli luultavasti aikanaan ollut kuparia, nyt se oli pudonnut ja paljasti altaan lahoamassa olevat kattorakenteet. Apilakuvioin koristellut ikkunat oli rikki ja kirkon piha rehotti kasvillisuudessaan. Ruohoon olisi hyvin voinut piiloutua täysikasvuinen krokotiilii, eikä kukaan olisi osannut epäillä. Kirkko oli tosiaan parhaat päivänsä nähnyt. Se ei kuitenkaan vähentänyt sen loistoa. Rakennus olisi hyvin voinut olla vanha rouva, joka kaikista vanhuuden tuomista vioistaan huolimatta käveli ylpeänä, pystypäin, vaikka joutuikin nojaamaan kävelykeppiin.

Kirkon jälkeen Ana kääntyi Classon Avenuelle. He olivat tulleet jo pitkän matkaa pois Bloody Moonin luota. Alueella oli joitain 2000-luvun alussa rakennettuja rakennuksia ja vanhempiakin. Kaikin puolin alue oli vuosien varrella käynyt ränsistyneemmäksi. Vampyyreille alue sopi täydellisesti.

Vielä jonkin aikaa käveltyään he tulivat pienten, noin kolmikerroksisien talojen alueelle, joiden alakerrassa oli useita liiketiloja. Ana johdatti heidät vanhan, vaaleanruskeista tiilistä rakennetun talon luon. Tuon talon alakerrassa oli tatuointistudio, joka näytti toimivan edelleen.

”Tuo on Derekin studio”, Ana nyökkäsi paikkaa kohti. Hän käveli punaiseksi maalatun panssarioven luo. Ovi oli auki ja sen vieressä oli vampyyreja tupakalla. Vampyyrien hajuaisti oli pettämätön, joten nopeasti saattoi päätellä, että kyseiset verenimijät polttivat tupakan seassa jotain muutakin.

”Terve Ana”, yksi vampyyri naisista hymyili ottaessaan sätkän kaveriltaan.

”Uusi pikkainen vai, An?” toinen paikalla oleva vampyyri virnisti.

”Jep”, Ana vastasi astellessaan sisään ovesta. Neiralle hän sanoi rapussa: ”Nuo asuvat samassa talossa”.

Nainen johdatteli Neiran kolmanteen kerrokseen portaita pitkin. Talossa ei ollut minkäänlaista hissiä ja rapussa haisi hieman ummehtuneelle. Ana avasi yhden oven ja tämän oven takaa paljastuva meteli löi heitä vastaan.

”Derek! Senkin ääliö! Anna se takaisin!” kirkunaa muistuttava huuto lähti Crystalista, Anan ainoasta naiskämppiksestä.

”Älä viitsi Crys!” Derek nauroi vastaan.