Tänään Bloody Moonissa: Tankotanssia ja sokerisia drinksuja (K-18!)

Neira kuunteli hieman pää kallellaan Anan naurua, se oli kaunista. Neira piti todella sittä, kun ihmiset, tai no tässä tilanteessa vampyyri nauroi. Se toi neidille hyvänolon ja luottavaisen, vaikka tuo olikin luonteensa puolesta todella epäileväinen. Hän ei koskaan luottanut kehenkään sataprosenttisesti, ei edes veljeensä. Ja kun Neira huomasi kyyneleen Anan poskella, tämä katsoi hämmästyneenä. Hän ei ollut koskaan itkenyt vampyyrin elämässään, se tunne ei ollut päässyt valloileen. Neira ei itkenyt melkein koskaan, neiti luuli sen olevan heikkoutta, vaikka se ei ollut. Kun latino vampyyri pyyhkäisi kyyneleen pois, Neiran teki mieli kysyä asiasta, mutta hän ei halunnut olla tietämätön tai ainakaan vaikuttaa siltä, joten hän antoi asian olla.

”Ai no kai sitten, en ole ollut liiemmin vampyyrien kanssa. En ole uskaltanut.” Neira vastasi Analle hymyillen. Jos vanhempi vampyyri kumminkin sanoi kämppiksiäänhyviksi tyypeiksi, eivät he voineet olla täysin kamalia. Sen näkee sitten, ajatteli neiti mielessään.

Neira katseli ympärilleen uteliaana, tuo näki kauniin vanhan kirkon ja tunnisti sen, vaikkei koskaan ollut täällä päin kulkenut. Ja kun he pääsivät lähemmäs vanhemman vampyyrin asuntoa, Neira haistoi tupakan ja muunkin. Tuo katseli pieni pokerihymy kasvoillaan vampyyrejä, jotka olivat oven edessä ”tupakalla”. Kun yksi vampyyreistä sanoi Neiraa pieneksi, tuo sähisi mielessään tuolle, mutta ei ääneen, hän ei halunnut aloittaa samantien tappelulla. Hän vain katsoi pitkään toista suoraan silmiin ja seurasi Anan perässä. Varsinkaan jos he asuivat samassa talossa Anan ja hänen kanssaan. Nätisti, Neira, tuo ajatteli mielessään. Ihan rauhassa nyt.

Rappusia ylöspäin kiipeässään, Neira joutui hieman nyrpistä nenäänsä, hän ei ollut tottunut uhmehtuneeseen hajuun, mutta pian hän tottuisi siihen. Neidin omassa talossa tuoksui vain ruusuilta, joita hän toi kotiinsa paljon. Hän rakasti kukkien tuoksua, varsinkin kun ne tuoksuivat paremmalta vampyyrin sieraimissa kuin ihmisen.

Neiran suu nousi hymyyn, vahingoniloiseen hivene, mutta samaan aikaan lempeään kun tuo kuuli Anan avaaman oven takaan metelöinnin. Neira kurkisti rohkeasti kahta vampyyriä, jotka tappelivat jostakin. Nurkassa hän näki hopeahiuksisen nuoren näköisen vampyyrin, joka toljotti häntä. Neira katsoi pitkään takaisin, oliko hän muka jotenkin oudon näköinen? Neiti vilkaisi Anaa päin, mutta käänsi katseensa tappelevaan kaksikkoon nopeasti takaisin ja vilkuili ripisensä lomasta huomaamattomasti hopeahiuksista miestä. Tuo käveli heidän luokseen, ”Ana kuka tämä pieni on? Taasko sinä etsikselet uusia suojatteja.” Tuo kysyi punahiukisiselta vampyyriltä äänessään hieman ivallinen sävy.

Neira katsoi silmät palaen tuota vampyyriä, mutta ei kumminkaan vihaisesti. ”Olen Neira.” Tuo töksäytti.

Hopeahiuksinen vampyyri katseli päästä varpaisiin punaruskeahiuksista nuorta vampyyriä, tuo oli tietyllä tapaa jokseenkin arvaamattoman oloinen hänen mielestään.

Rapun ovi avautui todella avaraan tilaan, jossa oli aitoa parkettia olevat lattiat ja kauniin lilat tai violetit seinät. Seinien väri oli liian tumma lilaksi, mutta taas liian vaalea oikeaksi violetiksi. Jos katsoi oviaukosta vasemmalle, saattoi huomata, että parketti vaihtui puolessa välissä tilaa ja huoneen rakennekkin hieman. Siitä saattoi päätellä, että kutakuinkin keskellä huonetta oli ollut aikanaan yksi seinä. Anan ja tämän kämppisten asunto oli oikeastaan kaksi kerrostaloasuntoa. Kämppä tuntui silti aina silloin tällöin liian ahtaalta meluisalle vampyyrijoukolle. Se osa huonetta, johon kaksikko oli saapunut oli selvästi olohuone. Toinen puoli jatkui kyllä olohuoneena, mutta siellä oli jonkun sänky ja muita tavaroita. Tai no, sänky ja sänky, pari patjaa lattialla päällekkäin. Kaikki huonekalut olivat eriparia, mutta jollain tavalla sopivat yhteen. Ison huoneen vasemmalla puolella oli iso ikkuna, joka antoi sisäpihalle. Ikkunasta näki parin villiintyneen puun latvat, sekä hieman kauempana oleva puiden ympäröimä, kärsinyt koriskenttä.
Toisella puolella huonetta oli vain pari pientä ikkunaa, jotka oli peitetty verhoilla. Huoneessa oli kaksi keittiötä joista toista ei selvästikkään käytetty ainakaan siihen tarkoitukseen. Se ja sen ympäristö oli selvästi erilaisten maalien peitossa.

Derek ja Crystal olivat keskellä olohuonetta, jossa oli kolme sohvaa, kaksi kolmen istuttavaa, sekä yksi neljän istuttava. Kaikki sohvat olivat eriparia. Derek istui tyynen näköisenä yhdellä sohvalla, sädehtivä hymy kasvoillaan, katsoen koko ajan hänen edessään seisovaa selvästi vihaista vampyyrityttöä. Vampyyrityttö seisoi miehen edessä pelkissä hipsterien mallisissa alushousuissa ja niukoissa rintaliiveissä.

”Anna. Se. Tänne. Derek! Tämä on viimeinen varoitus!” Crystal sihisi asuintoverilleen.

”En minä ole mitään ottanut”, Derek näytti siltä kuin olisi kasvattanut päähänsä pirunsarvet, sekä sädekehän.

”Kuka muu täällä olisi niin lapsellinen”.

Huoneessa oli myös toinen vampyyrinainen, joka tyynen näköisenä sohvalla, lueskellen tabletiltaan jotain. Hän näytti siltä, kuin kahden aikuisen vampyyrin riitely oli jokapäiväistä.

”Terve Sam”, Ana hymyili astellessaan sisälle asuntoon. ”Pikkuinen on vähän hukassa. En voinut jättää sitä uloskaan”.

Ana asteli toisen sohvan taakse, katselemaan kädet lanteillaan kahta tappelevaa vampyyria. ”Mikä täällä on meneillään?” nainen kysyi kulmiaan kohauttaen.

”Tuo vei minun maalini!” Crystal suorastaan kirkui kääntyessään Anan puoleen ja osoittaen Derekiä.

”Hei Ana”, Derek hymyili entistä sädehtivämmin vanhemmalle vampyyrille.

”Älä kiusaa nuorempiasi Rek”, Ana huokaisi ja lähti astelemaan omaa huonettaan kohti. ”Tule tänne Neira!”

Neira katseli kahta tappelavaa vampyyriä ja Anaa joka sanoi väliin jotain. Neidillä ei ollut hajuakaan mistä kaksikko tappeli, mutta miespuolinen vampyyri oli näytettävästi vienyt toiselta jotakin maaleja. Maalakohan se tauluja? Mietti tuo, kunnes hopeahiuksinen vampyyri keskeytti tuon ajatukset.

”Ai eksyksissä, minä voin pelastaa sinut. Ana on tylsä pelastaja..” Tuo kiusasi molempia hyväntahtoisesti. Neira katsoi pääkallellaan Samia, ”Mistä sinä tiedät, miltä Neira pelastaa minut.” Tuo sanoi ilkikurisesti ja niin, että mitä tahansa toinen ajattelikin, sai lause ja äänensävy tuon ajatukset menemään raiteiltaan.

Samalla puhellessaan neiti katseli ympärilleen. Huoneesta näki selvästi, ettei se aina ollut ollut yhtenäinen, vaan kaksi erillistä huonetta, mutta kumminkin se sulautui mukavan hyvin yhteen. Neitiä häiritsi hieman Samin suoraviivainen toljotus, mutta ei kiinnittänyt itse suoranaista huomiota siihen. Anan kutsuessa Neiraa, tyttö lähti tuon perään samalla kun riisui vaatteitaan hieman. Sisällä ei tarvinnut pelätä aurinkoa, vaikka alkuyö olikin jo.

”Mitäs sulle on tapahtunut?” Sam kysyi ihmeissään, tuo hokasi heti Neiran arvet selässä.

Neira kääntyi ripeästi ja sähisi vampyyrille, ei uhkaavasti, mutta varottavasti. Ja ripeästi hän meni aivan Anan lähelle. Hopeahiuksinen vampyyri seurasi ilkeästi perässä.

Neira ei todellakaan halunnut puhua arvistaan, hänestä tuntui, ettei kukaan täällä pitäisi hänen vampyyrinmetsästys menneisyydestään. Arvet olivat tulleet vuosi ennen toisen muuttumisesta vampyyriksi. Hän oli jahdannut pitkään 12-vuotiasta ihmisiän mukaan naispuolista vampyyriä, joka tappoi kaikki tielleen osuvat. Neiti ei itse tiennyt sitä, mutta Heaven oli kanssa kiinnittänyt huomiota tuohon pieneen rasavilliin. Arvet olivat tulleet tytön hyökätessä takaapäin Neiran kippuun, se oli ikuisesti tytölle varoitus, ettei saisi luottaa viattomaan ulkonäköön. Arvet olivat olleet pitkään huonossa kunnossa, kuin niissä olisi myrkkyä, joka esti paranemisen. Myös sen takia, ne olivat niin selkäet ja hieman kuoppaiset, koska ne eivät olleet päässeet parantumaan.

Ana tönäisi Neiran ystävällisesti huoneeseen ja löi oven Samin nenän edestä kiinni. Oven kiinni lyöminen oli selvä merkki siitä, että Ana halusi olla ehdottoman rauhassa. Nainen oli hopeahiuksista noin sata vuotta vanhempi ja olisi kyennyt voittamaan tämän ihan minkälaisessa painissa vain. Ana ei suostunut olemaan miehen alapuolella edes seksin aikana. Totuushan oli, että nainen oli maannut jokaisen miespuolisen kämppiksensä kanssa ja tulisi makaamaankin jatkossa.

Nainen ei halunnut muodostaa parisuhdetta. Seksiä hän saattoi harrastaa jokaisen vastaantulijan kanssa ja tuttujenkin, mutta parisuhde ei ollut häntä varten. Vampyyrien ajassa se tuskin tulisi kestämään.

Crystal ja Derek olivat unohtaneet riitansa huomatessaan Neiran viimein riitelyltään. Kumpikin katsoi peittelemättömän uteliaina, kun neitokainen sipsutteli punapään perässä tämän huoneeseen. Kyseisessä asunnossa oli aivan normaalia, että vanhin vampyri nainen roudasi mukanaan jos jonkinlaisia vampyyreja asuntoon opastaakseen ja neuvoakseen heitä. Kaikki tiesivät Anan luonteen ja ymmärsivät sitä. Kuusikymppinen Crystal oli itsekkin yksi Anan suojateista. Hän ei ollut malttanut lähteä omille teilleen aikanaan, vaan jäi silloin mieluummin punapään luo. Derek purskati nauruun, kun Ana löi oven Samin nenän edestä kiinni.

”Sinulla ei taida olla asiaa sinne”, Derek sai sanottua naurunsa seasta.

”Crystal, meidän pitäisi aloittaa”, naisvampyyri sohvalla sanoi kohottamatta katsettaan tabletistaan.

”Derek! Ne maalit!”



Hetken kuluttua riitely jatkui Anan huoneen oven takana, Ana taas itse heitti käsilaukkunsa sotkuiselle sängylleen. Naisella oli käytössään kyseisen asunnon isoin makuuhuone. Se oli sotkuinen, mutta viihtyisä. Latinonaisen sängyn virkaa toimitti kahden maattava futoni, jonka päädyssä seisoi kaksi valtavaa peiliovea. Kyseiset ovet oli ruuvvattu seinään kiinni ja ne oli koristeltu omaperäisesti erillaisilla antiikkisilla heloilla ja kahvoilla. Futonin molemmin puolin oli kaksi valtavaa pinoa kirjoja, jotka naisella oli ollut mukanaan aina. Vampyyrinainen ei vain osannut luopua kokonaan kirjoista, vaikka niitä ei valmistettu nykypäivänä ollenkaan. Ikkunoissa oli viininpunaiset paneeliverhot, jotka päästivät vain vähän valoa huoneeseen. Tietysti huoneessa oli myös lipasto ja vaatekaappi. Olipa siellä myös pieni vaatekomero huoneeseen rakennettuna.

”Sinä voit nukkua täällä”, Ana sanoi. ”Minusta tuntuu, että se on kaikkein turvallisinta kun talossa asuu myös kolme pukkia. Pidä muuten varasi Samin suhteen. Toivoton naisten vokottelija”.

Ana rupesi riisumaan omia vaatteitaan kuin Neira ei olisikaan ollut huoneessa ja pian hän oli alusvaatteisillaan.

”Pitääkö meidän hakea tavaroita kämpiltäsi? Onko sinulla jotain mitä haluat ehdottomasti mukaan?” Ana kysyi avatessaan oman vaatekaappinsa oven.

Neira virnisti suloisesti kun punahiuksinen vampyyri pamautti Samin naaman edestä oven, nopeasti tuo myös unohti arpensa kun tämä alkoi tutkimaan Anan huonetta. Ei neiti kauaan ehtinyt katsella, kun tämä hokasi toisen vampyyrin strippituokion. Ei Neira kauhistellut asiaa, mutta ihmetteli hieman.

”Samin kaltaisia ne kaikki muutkin, jotka minä tunnen. Uskaltaako häntä ärsyttää?” Kysyi Neira äänessään hyvin voimakas ilkikurisuus. Hän rakasti kiusata ihmisiä, eihän hän ollut koskaan kohdannut tätä aikaisemmin oikein vampyyrejä. Hetkellisesti neidin mieleen tuli Maikol, mutta nopeasti tuo ravisti ihmismiehen pois päästään. Hän oli nyt täällä, vampyyrejen joukossa. Ei sopinut, että hän vain ajattelisi ystäviään tai veljeään. Tuota ehtisi murehtia myöhemminkin. ”Vaatteita ehkä hieman.” Neira sanoi välttelevästi, hän olisi mielummin roudannut kämppänsä tänne, jos olisi voinut, mutta se oli mahdotonta. Eikä neiti uskaltanut myöntää, että nukkui melkein joka yö nalle unilelunsa kanssa, jota tuolla oli jo nyt ikävä.

Neira pomppasi Anan sängylle ja huomasi, sen olevan oikein mukava ja pehmeä. Hän olisi voinut painaa päänsä tyynyyn ja jääd siihen lepäämään, mutta todellisuudessa tämä olisi halunnut lähteä metsästämään, mutta tiesi, ettei tarvitsisi verta vielä, joten antoi asian olla. Neira oli jättänyt vaattensa lattialle, joten hän istuskeli sängyssä vain tankotanssian asusteella, mutta neiti ei tuota häpeillyt. Hän tiesi olevansa jokseenkin hyvännäköinen, mutta ei todellakaan ollut itserakas, vaikka rakasti antaa sellaisen vaikutelman useille miehille.



Anan oven takana Sam toljotti hetken suu mutrussa ovea, protestoiden noin Analle, vaikka tiesi ettei toinen näkisi mitään. Hitto, uutta naisverta ja hän ei saanut edes tutustua. Saatanan vanhus, tuo kiros mielessään Anan. Telepaattisesti tuo sanoi Analle vain: ”Tuo se muija tänne perkele!” Ja mielessään hän myös ajatteli minkälainen Neira olisi alasti. ”Ja mä en saanut edes vastausta, kysy niist arvista, hei pliiiiiiis.” Tuo aneli Analle, Sam halusi todella tietää, mutta tiesi myös, ettei huoneeseen nyt ollut asiaa. Jossakin muussa tilanteessa hän olisi saattanut uhmata Anaa, mutta hänellä oli nyt kova tarve saada annettua itsestään hyvä kuva uudelle vampyyrille.

”Ole hiljaa, Derek.” Sam sanoi samalla kun kääntyi ovelta pois, hän kumminkin jäi lähettyville tarkkailemaan. ”Ihanku itseäsi ei kiinnostaisi.” Samassa tuo käänsi taas katseensa rapun ovelle kun tuo avautui, ”Hei Kayden.” Tuo sanoi ja virnisti miesvampyyrille, joka asteli sisään.

”Mikä täällä haisee? Onko Ana tuonut taas lisää rottia juoksemaan nurkille.” Tuo murahti, miehellä selkeästi oli todella huono päivä tänään.

”Kyllä ja ei. Se muija ei vaan ole rotta, ellei rotat ole sun mielestä seksikkäitä.” Sam naureskeli. He olivat Kaydenin kanssa hyviä ystäviä ja sen näki siinä, kuinka he välillä hyvin huolellisesti vittuilivat toisilleen.

”Sam, kuka sinun mielestäsi ei olisi seksikäs? Jos Ana toisi oikeasti rotan jolla on pimpero, panisit sitäkin. Minulla sentään on makua.” Tuo vastasi ja lösähti sohvalle Derekin viereen. ”Joko sä taas kiusaat Crystalia?” Tuo kysäisi, sillä oli kuullut noiden kahden tappelun ulos saakka. ”Crystal, voin auttaa sinua jos pidät strippituokion.” Tuo vinoili, vaikka tiesi, että todennäköisesti saisi päähänsä osuman jostakin.

Ana vilkaisi vaatteita etsiessaan Neiraa. ”Saat minulta nyt jotain päälle pantavaan. Otetaan huomenna paku ja haetaan sinulle ne tavarat, mitä haluat mukaan. Kun saat asetuttua ja hankittua vähän omaa tavaraa, saat oman huoneen. Meillä on yksi huone tyhjillään, mutta se on oikeasti tyhjä. Lattialla ei ole mukava nukkua. Voit hengata siellä siihen asti kun siltä tuntuu. Kukaan meistä ei ole häätämässä sinua pois”.

Ana löysi etsimänsä ja rupesi pukemaan. Hän olisi voinut mennä suihkuun, mutta ei jaksanut juuri nyt. Sitä paitsi, Neira piti saada asettumaan taloksi. Analle tämä oli rutiinia. Vampyyrien mittapuulla siitä oli kulunut vain hetki kun naisen edellinen suojatti oli muuttanut pois. Puolisen vuotta korkeintaan. Tavallaan oli jo aikakin, että tämä nappasi kadulta uuden suojatin.

Samalla nainen rähisi Samille telepaattisesti: ”Anna olla. Näet kyllä tytön, mutta Neiralla on juuri nyt ollut rankka ilta, joten parempi, että et ole heti raukka parassa kiinni. Muuten väännän munasi solmuun. Tiedät, että pystyn siihen”. Punatukkaisesta latino naisesta oli tavallaan tullut aikanaan pienen kommuunin johtaja tai pikemminkin isosisko, joka piti nuorempansa kurissa. Se oli tosin tavallaan luonnollista, kun nainen oli vanhin ja omisti asunnon. Tai ainakin hän oli ollut hylätyssä asuntoparissa ensimmäisenä. Muut olivat tulleet jälkikäteen.

”Saat minulta nyt jotain päälle pantavaa, jos tarvitset”, Ana sanoi kääntyen Neiran puoleen pukeuduttuaan. Hän oli vetänyt ylleen maata hivelevän pitkän hameen. Hame oli väliltään likaisen punainen, pikemminkin ruskea ja sen helmaa kiersi useat kultaiset paljettikuviot. Yliruumiinsa hän oli verhonnut johonkin satiiniseen korsetin tapaiseen, joka toimi lähinnä rintaliiveinä koska se ulottui reilusta naisen navan yläpuolelle. Väriltään kyseinen viritelmä oli suklaanruskea.

Nainen asteli nojaamaan lipastoonsa ja katsoi sängyllään olevaa. ”Sinulla tuskin on töitä. Haluatko mennä Derekille apulaistytöksi studiolle vai järkkäänkö sinulle hommaa Bloody Moonista. Pääset omille jaloillesi”.

Neira ei ollut nytkään poikkeustapaus. Ana oli hommannut muillekkin suojateilleen töitä, koska suurin osa heistä oli varjoissa piilottelevia surkimuksia.

”Minun puolestani voit härnätä Samia, mutta omalla vastuulla. Suosittelen kuitenkin, että tutustutte ensin. Eikä sinun tarvitse puhua mistään, mistä et halua”.



”Hei Kaiden”, kolmesta muusta suusta kantautui kuorossa, jonka jälkeen Crystal päätyi taas mulkoilemaan Derekiä vihaisesti.

”Vessassa”, Derek sanoi Crystalille irvistäen. ”Pöntön mutkassa”.

”Haistakaa vittu! Kumpikin ja sinä myös Sam!” Crystal sanoi painaen vessaan hakemaan ihomaalejaan. Crystal ei ollut sellainen sulojaan ihan kenelle tahansa jakeleva tyyppi. Kolmen jätkän kanssa asuessaan hän oli saanut kuulla aika usein siitä, että antoi ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa.

”Joo, Ana toi sellaisen aika simpsakan tyttösen tänne. Oli kuulemma eksyksissä. Sam oli jo muna pystyssä menossa. Luuli ilmeisesti pääsevänsä kolmen kimppaan”, Derek tokaisi, vilkaistessaan Crystalin ystävän perään, kun tämä seurasi kaveriaan. Derek oli pannut kyseistä ystävää tatuointi tuolissa, useammankin kerran. Jos Crystal olisi tiennyt siitä, mies olisi ollut tälläkin hetkellä hirtettynä munistaan kattoon.

Derek ajatteli samalla tapaan kuin Ana. Kun elämä jatkui käytännössä katsoen ikuisesti, oli turha muodostaa mitään pysyvää parisuhdetta. Sadassa vuodessa kyllästyisi nopeasti, vaikka se oli yksi tuhnu verrattuna vampyyrien todelliseen elämän pituuteen.

”Nätti.” Neira sanoi vanhemmalle vampyyrille kun näki tuon vaihtamat vaatteet. ”Olisiko sinulla lainaa minulle jotain suurta t-paitaa? Haluisin hieman..kotoisampaa päälle.” Tuo sanoi ja vilkaisi Anan peilistä tanssi asuaan. Se oli kaunis, mutta ei käytännöllinen noin muuten vain hengailemiseen. Eihän tuo haitannut häntä, mutta neiti ajatteli, että oli fiksumpaa pukea päälleen jotain muuta. Neira kurtisti kulmiaan kuullessaan Anan sanovan, ettei hänen tarvinnut puhua mistään mistä ei halunnut. Neiti ei tiennyt vampyyrein telepatiasta, joten tuo oletti toisen vain kuulleen Samin kysymyksen ja hänen sähähdyksen siihen.



Sam nauraa räkätti kuullessaan Crystalin haistattavan vitun kaikille, ”Kayden, et sinä tuolla lailla saa Crystalilta. Minäkin osaan paremmin.” Tuo vinoili, mutta saikin huomata, että Kaydenilla oli todellakin helvetin huono päivä tänään. Tuo ponkaisi sohvaltaan todella nopeasti ja mätkäytti Samia nenään. ”Ai saatana, vitun homo!” Tuo kiljui kuin nainen mustahiuksiselle ystävälleen, samalla kun rusautti nenänsä takaisin paikoilleen. Verta oli tullut, mutta vuotaminen loppui nopeasti. Vampyyrien paranemisvauhti oli todella nopeaa. ”Mikä vittu sinulla tänään on!” Tuo huusi vampyyrimiehen perään, kun tuon pitkä heviletti vilahti oveasta. Sam saeurasi perässä, häntähän ei lyöty tostanoin vaan ilman seuraksia. Nopeasti tuo saikin ystävänsä kiinni ja potkaisi tuota selkää kaikella voimalla minkä sai itsestään irti.

”SAM VITTU!” Kiljui tuo nyt vuorostaan kun pyöri nätisti rappuset alas. Alhalla Kayden nousi ylös ja juoksi takaisin Samin luokse ja pian Crystalin ja Derekin perässä jatkaen he jatkoivat tappeluaan nyt olohuoneessa.



”Voin aloittaa Bloody Moonissa,” neiti sanoi hymyillen. Neira säpsähti hieman kun kuuli Samin huudon, ”Mitä tuolla tapahtuu?” Neira kysyi ihmeissään, hän ei ollut tottunut asumaan paikassa jossa tapeltiin. Kyllähän Toffeen kämpillä tapeltiin kans paljon, mutta se oli pientä vampyyrien tappeluihin. Samassa jostakin päin taloa kuului ääni, jota Neira ei vielä ollut kuullut. Tuo meni rohkeasti avaamaan Anan oven ja pääsi katselemaan livenä kovanluokan painia.

Ana nyökkäsi tytölle kääntyen kaappiinsa. Hän oli isompi kuin Neira, mutta ompelijana hän oli tehnyt joitain käytännöllisiä, pienempiä vaatteita suojateilleen. Nyt hän kaivoi kaapista esiin löysän topin ja haaremihousut. Toppi oli vaalean kerman värinen ja housut mustat. Hän viskasi ne sängylle tytön eteen. Samassa metakka olohuoneessa alkoi, mikä sai vampyyrinaisen ryntäämään olohuoneeseen, nähdäkseen Samin juoksevan Kaydenin perään. Crystal ystävineen oli päätynyt kurkistelemaan kylpyhuoneen ovesta.

”Mitä täällä tapahtuu?” Ana tivasi tuimana Derekiltä.

”Kaydenilla on huono päivä ja Sam vittuili sille”, mies sanoi noustessaan. Hän asteli omaa huonettaan kohti iskien silmää Anan takana kurkistelevalle Neiralle. Hän itse ei ainakaan aikonut olla paikalla, kun Ana rupeaisi repimään kahta äkäpussia irti toisistaan.

”Neira, mene vaihtamaan ne vaatteet. Niiden pitäisi olla sopivat sinulle”, Ana sanoi ennen kuin otti muutaman askeleen painijoita kohti, jotka olivat päätyneet takaisin asuntoon. ”Nyt helvetti soikoon!” Ana karjaisi kaksikolle. ”Voitte painia mielin määrin ulkona, mutta täälle ette tappele!”

Nopealla, ihmissilmälle täysin huomaamattomalla liikkeellä, Ana nappasi kumpaakin kiinni niskasta. Vanhempana vampyyrina hänen voimansa riittivät kummankin taltuttamiseen. Hän antoi kyntensä upota kummankin miehen niskaan.

”Riittikö jo, vai haluatteko lisää?” vastauksesta riippuen Ana oli valmis heittämään kummankin miehen alas portaita.

Kayden murisi Analle mutta riistäytyi kauemmas tuon kynsistä. ”Riittää.” Tuo tokaisi hyvin ilkeästi. Ana kumminkin tunsi Kaydenin sen verran hyvin, että tajusi tuolla vain olevan huono päivä ja siksi tuon olevan niin kylmäkiskoinen. Samassa mies hokasi Anan huoneen ovella olevan nuoren vampyyritytön. ”No heeeeeeisan...” Tuo kujerteli Neiralle.

”Kayden älä viitsi! Minun!” Huusi Sam ystävälleen suu mutrussa, mutta virnisti suloisesti Neiralle, mutta sai huomata hymyn pääsevän vain tuon selkään toisen mennessä takaisin Anan huoneeseen vaihtamaan vaatteita. ”Ana hei, miksi et tuo useemi tollassia söpistyksiä. Sun edellinen oli ihan homehtuneen lumpun näköinen. Niinkuin Kaydenkin nyt.” Tuo sanoi huvittuneesti, samalla kun hieroi niskaansa. Haavat paranivat nopeasti, mutta ei ollut kiva tulla retuutetuksi. ”Sitä paisti toi aloitti!” Hän jatkoi kuin pikkupoika äidilleen.

Neira astui huoneesta ulos ja katseli kaikkia vuoronperään. ”Sam, mä voin olla sun sillä ehdolla, että sä oot mun lemmikkikoira, joka voi mennä kuseksimaan ulos nyt. Kiitos.” Tuo sanoi katsoen Samia kasvoillaan todella ilkikurinen ilme. Anan vaatteet sopivat hyvin Neiralle, kuin toinen olisi ne vartavasten hänelle tehnyt. Toppi korosti upeasti tuon rintoja.

”Täh.” Sam töksäytti, ei hän ihan tuollaista vastausta odottanut ”Ana sun misus on aika kylmä..” Tuo valitti telepaattisesti. Samalla hän lösähti sohvalle niin, ettei kukaan muu mahtunut siihen enään. Olihan sohva nyt vapaa, joten mies aikoi nauttia hetken ihanasta aitiopaikasta. Kayden tuli perässä ja nosti Samin jalat voimalla pois tieltään, niin, että tuo melkein veti kuperkeikan sohvan käsinojan yli.

”Älä viitsi Sam, edes rotan pimpero ei kostuisi sulle.” Tuo sanoi, mutta taputti ystävällisesti toista päähän, kun tämä pääsi takaisin sohvalle istumaan.

”No ei sulle ainakaan..” Kuiskasi Sam takaisin, mutta hymyili Neiralle valloittavasti.

”Mitä sinä teet maaleilla?” Neira kysyi Crystalilta, nyt kun ehti. Hän ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota Samiin, mutta kääntyi hivenen tuota päin vain, että pystyi tiedostamaan toisen paremmin.

Derek uskaltautui ulos huoneesta, kun kuuli Anan saaneen tilanteen hallintaan. Hän ei viitsinyt välittää nuorempien kinaamisesta. Derek Anan kämppiksistä kaikkein lähimpänä naisen ikää. Hän oli 313 vuotias ja punapää oli häntä kolmisenkymmentä vuotta vanhempi. Ana nauroi parhaillaan remakasti Neiran kommentille siitä, että Sam voisi olla hänen koiransa: ”Älähän nyt Sam. Sinulle tekee ihan hyvää saada välillä nenillesi naiselta”. Nainen kommentoi tälle telepaattisesti ja meni istumaan vapaalle sohvalle.

”Neira oli tänään tanssijana Bloody Moonissa”, nainen tokaisi hymyillen. ”Varsin kerkiäväinn tyttö. Pääsi illan aikana ongelmiin yhden toisen tanssityttösen ja jätkälauman kanssa. Eikä päässyt edes toiselle tanssikierrokselle ennen tätä”. Analla ei ollut pienintäkään aikomusta paljastaa toisille, poikien olevan Neiran ystäviä. Tyttö saisi kertoa itse, jos halusi.

Crystal ystävineen asteli nyt siihen toiseen keittiöön, joka oli maalin peitossa. Crystal oli riisunut jo rintaliivit yltään.

”Terve vain. Mä olen Derek”, mies sanoi istuutuessaan toiselle sohvalle. ”Ole kuin kotonas”.

Neiran huomion kiinnittyessä Crystalliin tyttö hymyili. ”Me ollaan kehotaiteilijoita. Ollaan lähdössä huomenna ulos ja maalataan toisemme sitä varten. Tässä menee useampi tunti, joten pakko aloittaa nyt”.

Toinen tyttö hymyili myös Neiralle: ”Minä olen Vicky ja tuo noita-akka on Crystal”.

”Mikä helvetin noita-akka?!”

”Voisit olla ajoittain vähän pirteämpi”, Vicky virnisti ottaessaan paletin esiin ja tursottaessaan siihen sinistä maalia reilusti. ”Istu”.

Ana hymyili Neiralle: ”Crystalilla näkee harvoin oikeaa paitaa päällä. Yleensä se on maalattu”.

”Joo. Siksi tuo nirppis ei suostu ottamaan multa tatuointia”, Derek virnisti. ”Missä Ana meinaat nukkua? Oletettavasti tuo meidän uusi asukki nukkuu sun huoneessa”.

”Sohvalla”, Ana vastasi kulmiaa kohauttaen. ”Sikäli, että nukun”.

”Ai tanssia, no tassihan hieman mulle beibi!” Sam lausahti ja asteli sohvalta aivan Neiran eteen. Mies joutui hieman nojautumaan eteenpäin, koska oli pidempi kuin nuori nainen. ”Miten niin nenilleni, odotahan vaan Ana, meitsi saa tolta tänään!” Lausahti Sam taas telepaattisesti. Hänellä oli jokseenkin suuret luulot itsestään. Eihän miestä oltu torjuttu moneen vuoteen, paitsi hänen kämppiksensä, mutta hän oli aina jokseenkin vitsillä heitä kohtaan aina puhellut häröjä. Vaikka Ana olikin hyvä seksissä.. Nopeasti Sam vilkaisi Anaan murhaavasti, koska tajusi, että Ana oli varmasti kuullut hänen ajatuksensa. Turpa kiinni! Tuo sanoi vielä kunnes varmisti, että ajatukset pysyivät vain hänen ominaan.

Neira nosti päätään Samin tullessä hänen eteensä. ”Minkälaista tanssia saisi olla listalla, koira?” Tuo sanoi hyytävästi mutta samalla ilkikurisesti. Ja ennenkuin toinen ehti vastata mitään, neiti kurottautui ja puraisi ilkeästi tuota korvasta. Ja nopeasti hän kans meni Crystalin ja Vicky nimisen vampyyrin luokse, kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Maalaatteko itseänne vain huvinvuoksi vai onko huomenna joku tapahtuma?” Kysyi Neira oikeasti kiinnostuneena. Itse hän ei ollut ikinä kokeillut mitään kohenmaalausta, mutta tämä vaikutti mielenkiintoiselta.

”SE PURI MUA.” Sam huusi aidosti järkyttyneenä, mutta ei lainkaan vihaisena. ”Neira. Puri. Mua. AU.” Tuo sanoi ja katsoi silmät pyöreänä pitkähiuksista tyttöä joka meni muitta mutkitta muiden luokse. Mutta samassa hän kääntyi Kaydenin puoleen, joka oli tipahtanut sohvalta nauraa räkättäessä niin pahasti.

”Hahahhaha.....Mä taidan olla rakastunut. ” Tuo sanoi hyvin epäselkeästi, koska ei pystynyt kunnolla puhumaan naurun lomasta. Tuon poskilla valuivat verensekaiset kyyneleet, niin paljon tuota nauratti. ”Neira pisteet sulle! Oot ihana!” Tuo huusi vampyyrineidolle, joka katseli juuri Crystalin ja Vickyn maaleja. ”Ana, hitto, nyt löysit hyvän.” Tuo tokaisi vielä naurun lomasta, kunnes punnersi itsensä takaisin sohvalle samalla kun pyyhki kyyneliään poskiltaan pois. ”Crystal, kyllä sä välillä aika noita-akka olet. Mutta seksikäs versio sellaisesta, tuutko yökylään mun luokse?” Tuo heitti. Ja kaikki paikalla olijat tiesivät, että mustahiuksinen vampyyri oli tosissaan vaikkakaan ei uskonut toisen tulevan hänen luokseen.

"Mä tuun nukkuu sun viereen Ana, ei ton luokse uskalla mennä..." Valitti Sam samalla kun hieroi korvaansa ja palasi sohvalle istumaan.

Koko huone rämähti kaikuvaan nauruun Neiran purressa Samia. Crystal, Vicky, Ana ja Derek nauroivat katketakseen, eikä Kayden ollut ainoa, joka pyyhki naurun kyyneleitä poskiltaan.

”Taidat sopeutua tänne hyvin, Neira”, Ana hymisi saadeessan naurunsa kuriin. Hän joutui kuitenkin edelleen pitelemään vatsaansa naurun ponnistustensa vuoksi. ”Ei nuo meidän pojat taida pärjätä sulle”. Ana virnisti Samille hyvän tahtoisesti ja heitti tälle telepaattisesti: ”Siitäs sait pukki. Tule tädin viereen, niin minä hoidan”.

”Minä tykkään sinusta”, Crystal hymyili. Tyttö oli yleensä varsin hitaasti lämpenevä, mutta ilmeisesti Neiran hampaat olivat tehneet naiseen vaikutuksen. ”Huvikseen. Teemme tätä aika usein”.

Sam toljotti kaikkia hivenen närkästyneenä, ei tuo nyt noin huvittavaa ollut... Kuulessaan Anan telepaattisen vastauksen tuo käänsi katseensa vanhemaan vampyyriin ja hymyili valloittavasti ja lähetti lentosuukon.

”Sam, älä viitsi. Minä tuun mukaan” Kayden vastasi, sillä tajusi, mitä häneltä todennäköisesti oli jäänyt väliin. Samalla hän virnisti Analle myös valloittavasti. Tuossa tilanteessa, molempien miehen virnuilessa, tietämätön olisi saattanut luulla heitä veljeksiksi. Heidän hymynsä olivat niin samankaltaiset.

Neira naurahti Anan kommentille, ”Noh, olenhan koko ikäni elänyt vain miesten keskellä. Siinä oppii jos jonkinlaista jekkua.” Tuo sanoi ja kääntyi sitten Crystalin puoleen. ”Kiitos. Voisinko minä tulla joku päivä mukaan? En tänään. Tarvitsen aikaa palautua vel... jätkälaumasta joka alkoi rähinöimään baarissa tänään. Ja teidän pitää näyttää miten tämä toimii. ” Tuo sanoi. Mielessään tuo mietti Kaydenin sanoja, hän ei viitsinyt katsoa enää taakseen, mutta mietti, mitä häneltä oli mennyt ohi ja miten. Hän kuuli vain muiskauksen sohvien suunnalta ja Kaydenin kommentin. Eihän Neira tiennyt mitään vampyyrien telepatiasta, mutta, ehkä hän oppisi jossain vaiheessa. Hän oli niin tietämätön ja nuori, monessa mielessä.

Ana supisti suutaan Kaydenille ja pudisti päätään. Hän ei välittänyt kolmen kimpasta, vaikka häntä olisi panettanut kuinka. Yksi mies kerrallaan riitti vallan mainiosti naiselle. Vaikka valinnan varaa oli koko ajan riittävästi. Derek oli hänen suosikkinsa, mutta vaihtelu virkisti. Ana tiesi, ettei miehenkään elämä pyörinyt pelkästään Anan ympärillä. Se sopi hänelle vallan mainiosti.

Tällä hetkellä Ana oli todella kiitollinen siitä, että Neira oli sopeutunut niin nopeasti porukkaan. Sillä vaikka hän oli se, jotka suojatit hankki, niin tavallaan he kaikki kouluttivat heitä.

Samassa Ana naurahti ja vilkaisi Derekiin. Ilmeisesti kaksikko oli keskustelut samalla miehen kanssa telepaattisesti. Samille nainen lisäsi edelleen telepaattisesti: ”Minä tulen sitten sinun viereesi. Sohva on liian ahdas meille molemmille”.

Crystal oli suorastaan lumoutunut Neirasta: ”Me voidaan maalata sut. Tätä ei oikeastaan voida tehdä ilman kokemusta”.

Vicky oli alkanut sivellä sinistä maalia Crystalin ihoon. Hän oli aloittanut tummansinisen värin sivelyn navan yläpuolelta ja lähestyi kovaa vauhtia toisen paljaita rintoja.

”Vicky on hyvä maalaamaan vaatteita. Minä maalaan vähän vapaammin”, Crystal selitti samalla. ”Minä en osaa tehdä aidon näköisiä vaatteita”.

”Oih, se olisi todella mukavaa.” Neira vastasi naiskaksikolle. ”Mutta ei tänään. Tarvitsen aikaa miettiä.” Tuo sanoi hymyillen vaikka kaikki paikalla olevat tajusivat sanoista, että neidillä oli oikeasti ollut hieman rankka päivä. ”Teetkö Vicky sitten vaatteita, jos osaat kerran maalata niitä kans paremmin?”


”Neira, aijotko nukkua yksin?” Kayden huudahti, sillä ei hän halunnut jäädä ilman yökaveria jos Sam varasi Anan jo itselleen. Perkele, tuo ajatteli. Ja olisi hienoa olla ensimmäinen, joka pääsisi Neiran pöksyihin.

Neira kääntyi sohvalla istuvan puoleen ja kipitti lähemmäs istuen lattialle sivuttain, näin nähden kaikki paikalla olevat vain pienellä pään kääntämisellä. ”En. Aijon nukkua itseni kanssa.” Tuo vastasi ja hymyili viekoittelevasti vampyyrimiehelle, ihan vain kiusallaan.

Kayden punastui vampyyrin hennolla tavalla Neiran sanoista ja varsinkin tuon viekoittelevasta hymystä, se todellakin sai Kaydenin sekaisin. Hetken aikaan tuo vain toljotti lattialla istuvaa vampyyriä, jonka pitkät hiukset nyt levisivät hieman latvoista lattialle sikinsokin. ”Minä menen ulos.” Tuo sanoi ja meni niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt sanomaan mitään. Kayden tarvitsi todella naista tänä iltana, tai no yönä. Hänellä oli panetusta ollut jo pari päivää ja Anan tuodessa uutta verta kämpille, meni tuon pasmat hieman sekaisin. Nopeasti tuo löysikin ihmisnaisen, jonka viekoitteli itselleen, vaikka tuo ei ollutkaan niin hyvännäköinen. Panetuksen ja nälän, sillä saisi pois kumminkin


Sam nauroi Neiran kommentille. Hän ei todellakaan ollut ainut joka sai pakit, mutta huomatessaan hymyn Neiran kasvoilla, meni tuollakin pasmat hieman sekaisin. Tosin vampyyrimies ajatteli sen johtuvan siitä, ettei ollut tottunut Neiraan vielä tai tuon läsnäoloon ja käyttäytymistapoihin. ”Kuka hän oikein on..?” Tuo kysyi telepaattisesti Analta. ”Vaikuttaa kuin hänen sisällään olisi enemmän kuin päällisin puolin vaikuttaa.” Kääntyen Anan puoleen ja ihan vain kaikkien kiusaksi hän sanoi ääneen, ”Mennäänkö Ana kulta?”

Vicky vilkaisi Neiraa kuin hölmöä: ”Minä olen maalari, enkä mikään ompelija. Ei se ole yhtään sama asia”.

Crystal nauroi: ”Olethan sinä. Hiukan eritavalla, kuin sanan varsinaisessa mielessä”.

Vicky sihahti, että toisen oli nostettava kädet ylös, jos halusi saada ylleen hihattoman. Luultavasti tämä antaisi toisen pitää käsiään ylhäällä tavallista pidempään ihan vain kiusakseen. Blondille ei vittuiltu. Crystal ei kuitenkaan lopettanut virnuilemistaan hetkeksikään. Neira oli onnistunut piristämään häntä, vaikka kaikki muut asunnossa olevat tuntuivat olevan täysiä idiootteja.

Derek nauroi, kun oli Kaydenin vuoro saada nenilleen. Hän vilkaisi miehen perään ja venytteli hieman. ”Jaa-a, kai sitä pitää lähte metsälle ennen kuin baarit menevät kiinni”.

”Derek ei välitä runsaasti marinoidusta verestä”, Ana sanoi hymyillen Neiralle. ”Eli, hän ei välitä juoda umpi humalaisesta. Mutta, ole kuin kotonasi”.

Ana nousee sohvalta ja astelee Samin edellä toisen huoneeseen. Hän huolehti siitä, että ovi tulisi varmasti kiinni, vaikka vampyyrien seksi ei jäisi millään huomaamatta, kun kyseessä oli niin vanha talo. Sama kuin seinien tilalla olisi ollut yksittäisiä lakanoita.

Crystal vilkaisi Anan perään: ”Tämä kämppä on kuin mikäkin bordelli”. Tämän tyttö totesi sekä Neiralle, että Vickylle.

”Kyllä se yksin asumisen voittaa”, Vicky mumisee, keskittyessään vetoon aivan Crystalin kainalon tietämillä.


Neira naurahti Derekille ja katseli kuinka tuo lähti. Tuon perässä vaikka eri suuntaan lähtivat Ana ja Sam. Vain Vicky ja Crystal jäivät paikoilleen maalailemaan, vaikka näyttivät siltä, etteivät nyt keksittyneet kamalasti Neiraan. Hän oli yksin, taas. Hetken neiti istui lattialla, kunnes nousi ja meni Anan huoneeseen. Hiljaa tuo laittoi oven kiinni ja meni istumaan sängylle. Vaikka hän oli onnellinen päästessään vampyyrejen kanssa elämään nyt ja kun kaikki vaikuttivat joksenkiin ottaneen hänet mukaan ilman ongelmia, hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Toffee.. tuo ajatteli ja nousi sängyltä. Huoneen takaseinällä oli ikkuna jonka luokse tuo meni ja avasi sen. Raikas yöilma tuulahti suoraan sisään. Neira haisteli ilman erillaisia tuoksuaja ja nautti raikkaasta ilmasta. Ikkuna oli juuri tarpeeksi suuri, joten hän kiipesi istumaan sen reunalle niin, että jalat roikkuivat ulkona. Neiran teki mieli polttaa, mutta hänellä ei itsellään ollut mitään mitä polttaa.



Kun Sam pääsi huoneen sisälle Anan kanssa, tämä hyökkäsi muittamutkitta naisen kimppuun kaataen tämän yllätyksen voimalla sängylle. Sam nousi itse istumaan Anan päälle ja piti tuon käsi tuon pään yläpuolella, vaikka tiesi, että toinen olisi halutessaan voinut päästä siitä irti. Nopeasti mutta hellästi Sam laski päätään ja antoi kiihkeän suudelman vanhemman vampyyrin huulille.


Ana vastasi miehen suudelmaan aivan yhtä kiihkeästi. Hän voisi hetken aikaa leikkiä miehen kanssa ja olla se heikompi osapuoli, vaikka asia ei todellakaan mennyt niin. Nyt hänen olonsa oli sen verran väsynyt, että hän oli ihan mielellään toisen riepoteltavana.

Samalla hän nosti toisen jalkansa koukkuun, niin että sai työnnettyä toisen lähemmäs itseään takamuksesta. Suudelman lomassa nainen näykkäisi miehen huulta rajusti, mutta kuitenkin hellästi, niin etteivät hänen hampaansa ainakaan vielä rikkoneet ihoa.


Sam murahti mielihyvästä kun Ana näykkäisi häntä huulesta. Nopealla liikkeellä tuo riisui Anan alasti päästäen tuon käsistä. Samalla hän riisui oman vaalean t-paitansa ja löysät farkkunsa. Keppi ojossa jo hän suuteli Anaa suulle ja pikkuhiljaa tämä meni alemmas rintoj kohden. Suudelmian välissä tuo näykki samalla toisen ihoa rikkomatta tuota. ”Ana..” Tuo kuiskasi suudelmien välistä. Hänellä ei ollut asiaa, mutta mielihyvästä' tuo sanoi kauniin vampyyrin nimen, jota hän jostakin syystä rakasti hyvin paljon. Hän välitti myös Anasta, mutta ei niin kuin kaksi paria olisi rakastunut. Hän ei tuntenut rakkautta ketään kohtaan, välitti vain paljon. Sekusaallista vetoa mies tunsi melkein jokaiseen kauniiseen naiseen, mutta senhän kaikki tiesivät. Sam siirsi Anan käsiä niin, että pystyi pitämään niitä vain yhdellä kädellä ranteista kiinni. Vapaalla kädellä hän otti toisen nännin sormiensa väliin ja alkoi hellästi, mutta rajusti pyörittelemään tota.



Neira istui ikkunalla ja mietti illan tapahtumia. Mitä hän todella tekisi, jos ystävät eivät halunneet enää olla hänen kanssaan? Tietenkin hän tiesi, ettei voisi pitää heitä enää loputtomasti hänen kanssaan, mutta hän oli vielä kiinni sen verran ihmisyydessään, että tuska, jonka hän tunsi menettämisen pelosta, oli voimakas. Niin voimakas, että hetkeäkään epäröimättä tuo hyppäsi ikkunasta alas. Alas päästyään tuo vingahti hieman, koska laskeutuminen oli tällä kertaa hieman karumpi kuin aikaisemmat. Neira nuuhkaisi ilmaa ja haistoi Kaydenin tuoksun, vampyyrimies oli kulkenut tästä hetki sitten.


Anan hengitys kiihtyi hiljalleen huokailuksi hänen antaessa miehen tehdä taikojaan. Nainen nautti seksistä. Kuka hullu ei olisi nauttinut. Kun Sam riisui hänet, vaatteiden alta paljastui täydellisesti Derekin tekemä taideteos. Oikeasta polvitaipeesta ylöspäin lähtevä, saman puolen rinnan sivuun päättyvä värikäs kukkaköynnös oli henkeäsalpaava. Köynnös kiemurteli niin, että osa kukista komeili naisen paljaalla pakaralla, osa vatsalla ja osa kyljellä. Vaaleanpunaiset, puolittain avautuneet ruusut olivat ainoat toistuvat kukat kuvassa. Muut kukat olivat jokainen erillaisia lehtineen. Naisen suusta karkasi pieni kirkaisu, kun miehen hampaat liikkuivat hänen ruumiillaan ja toinen samanlainen äänähdys, kun tämä tarttui hänen nänniinsä. Nainen olisi voinut tarttua miehen penikseen, jos tämä ei olisi lukinnut Anan käsiä hänen päänsä yläpuolelle. Nyt nainen saattoi antaa itsensä nauttia hetken aikaa, ilman velvollisuuksia miehen kosketuksesta.


Sam naurahti lempeästi kuullessaan Anan äänähdykset samalla kun päästi tuon käsistä irti päästessään näin päänsä kanssa alemmas. Toinen käsi ryhtyi hieromaan kunnolla vasenta rintaa kun Sam taas laski päänsä Anan oikealle rinnalle. Tuo kiusasi hetken kielellään pystyssä seisovaa nänniä, kunnes lopulta otti sen suuhunsa ja alkoi imemään melkein kovakouraisesti. Käsi taas päästi toisesta rinnasta irti ja lähti hivellen naisen alastonta ruumista alaspäin kunnes oli tuon lantion kohdalla. Hieman painaen, kiusaten, mies alkoi hieromaan naista lantiosta. Samalla hän nousi kontilleen jotta pääsisi käden kanssa alemmas. Kun käsi laskeutui lopulta häpykummulle, puraisi Sam Anaa rinnasta niin, että hampaat menivät ihon läpi. Mies oli hieman kärsimätön tänään.



Neira seisoi hetken kadulla katsellen ympärilleen. Lopulta tuo lähti kävelemään eteenpäin katsellen samalla ympärilleen. Ei hän kauas aikonut mennä, mutta halusi hieman kävellä. Hän rakasti ulkoilmaa varsinkin pimeällä.


Loppujen lopuksi näytti siltä, ettei Analla ollut minkäänlaista mahdollisuutta päättää seksin tahdista. Mies oli ottanut ohjat alunalkaen omiin käsiinsä ja naisella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin maata paikallaan kovaäänisesti voihkien. Samin kädet olivat taitavat. Latino nainen voihki ja vaikersi liikahdellen levottomana miehen alla. Hän yritti hiukan levittää jalkojaan ja luoja hän oli märkä. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt pieni tovi. Juuri sellainen, että aika sai naisen haluamaan enemmän ja teki tästä malttamattoman. Kynnet pureutuivat lakanoihin, eikä olisi vaadittu paljon, että ne rikkoisivat niiden pinnan naisen purressa huultaan, ettei olisi huutanut. Miehen kuitenkin viedessä kätensä Anan hävylle, hänen oli pakko huutaa. Tämän koko ruumis vapisi himosta, selän taipuessa aavistuksen kaarelle.

Samassa Samin terävät kulmahampaat pureutuivat naisen rinnan pehmeän ihon lävitse. Valloilleen pääsevä vampyyrin myrkky sai naisen voihkaisemaan ja sulkemaan viimein silmänsä. Vaikka myrkyn aiheuttama nautinto muistutti vain etäisesti seksuaallista himoa ja nautintoa, se kuitenkin vain yllytti sitä. Ana oli täysin vietävissä. Sam oli lumonnut hänet tavalla, jossa ei moni onnistunut. Derekin ja Kaydenin eduksi oli sanottava, että nämä pojat olivat aivan yhtä taitavia sängyssä kuin ysätävänsäkkin.

Anan toinen käsi hakeutui Samin selkään ja hän antoi kynsiensä hivellä miehen selkää, aiheuttaen näin kirkuvan punaiset juovat vaaleaan selkään. Ne kuitenkin parantuisivat. Hiljalleen. Juuri nyt Ana oli täysin Samin armoilla, mutta se aika olisi pian ohi. Pian mies saisi huutaa naisen nimeä tuskan sekaisen nautinnon siivittämänä. Kivun ja täyttymyksen raja kun oli hyvin pieni.

Samin käden liike jäi lyhyeen kun Anan kynnet porautuvivat hänen selkäänsä. Kuuluva murahdus pääsi tuon suusta nautinnosta. Anan olisi pitänyt olla kiltisti, Samin leikit jäi kesken. Mies nousi vampyyrinaisen jalkoejen väliin nostaen niitä samalla pois tieltään. Väkivaltaisesti, tuo työntyi toisen sisään, tietäen Anan pitävän rajummasta seksistä. Sam yritti hillitä itseään ja pitää tahdin aluksi hitaana.



Neira päätti lopulta lähteä kävelemään kirkolle päin, samasen, jonka he olivat Anan kanssa kävelleet aikasemmin illalla ohi. Samalla tuo mietti päivän tapahtumia kertaalleen, taas, mielessään. Mutta nyt kunnolla, kiinnittäen jokaiseen yksityiskohtaan huomiota.

Pian tuo huomasi, että käveli aivan väärään suntaan, kirkko oli aivan toisella puolella Anan asuntoa ja samalla neiti huomasi vanhemman vampyyrin menneen kiertotietä asunnolleen. Miksiköhän..? Samassa Neira kuuli valtatien äänet, autoja ei ollut paljoa, mutta jonkinverran kumminkin. Hetken päästä hän oli tien reunalla. Tämä tuoksu..? Neira ajatteli ja tajutessaan, tuon silmät suurenivat teevadin kokoisiksi. Toffee! Toffee on seurannut meitä! Ei helvetti, äkkiä pois. Kuin sokea Neira juoksi eteenpäin siihen suuntaan mihin nokka näytti, eli hetken aikaa valtatienreunaa pitkin ja sitten asuinalueelle.


Ana suorastaan ulvahti miehen työntyessä hänen sisäänsä. Alun nautinnosta aiheutunut huuma oli hävinnyt ja nainen tiesi viimein mitä tahtoi, eikä se tarkoittanut sitä, että hän menisi Samin mielen mukaan. Latino nosti jalkaansa niin, että hänen jalkapöytänsä ulottui hopeatukkaisen rintakehälle ja potkaisi. Riippuen siitä mihin mies lentäisi tai kaatuisi, nainen ryömisi perässä ja asettuisi tämän vatsan päälle hajareisin istumaan. Häntä ei pompottanut kukaan, edes sängyssä. Mikäli nainen pääsisi miehen päälle, tämä kumartuisi ja upottaisi hampaansa miehen kaulavaltimoon. Vain sen verran, että saisi oman myrkkynsä miehen elimistöä turruttamaan. Mahdollisesti hän saattaisi ottaa muutaman kulauksen verta miehen kaulasta.



Derekin, joka tunnisti paremmin hajut kuin kasvot, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kuka häntä kohti oli tulossa. Neiran haju voimistui vampyyrin sieraimissa ja sai miehen hymyilemään. Oliko tyttö päättänyt karata Anan siipien suojasta? Muuta selitystä mies ei keksinyt. Minkä muun vuoksi pikkuinen lähtisi hortoilemaan, kun juuri tuli pelastetuksi.

Neiran ollessa melkein Derkin kohdalla, mies huomasi tämän juoksevan. Se sai vanhemman vampyyrin kulmat kohoamaan. Oliko jotain tapahtunut.

”Hei! Kirppu! Täällä näin”, tatuoija huusi tytölle. Mikäli tämä jatkaisi juoksuaan, tämä luultavasti juoksisi tytön perään. Jos jaksaisi.


Samin suusta pääsi naurahdus tuon lentäessä lattialle ja kun tämä huomasi Anan tulevan nätisti perässä, päätti hän antaa ohjat tuolle. Jos hänen tahtinsa ei kelvannut, niin mentiin sitten toisen tahdilla. Kunhan jotain tapahtuisi. Sam kehräsi kiusallaan vanhemmalle vampyyrille, viekoitellen. Ja esitellen suloisinta hymyään mikä sai naisen ku naisen sydämen lepattamaan. Ainoa ongelma oli, että Ana olisi todennäköisesti jo aikoja sitten tottunut toisen hymyyn. Mutta eihän se mitään haitannut.



Neira säpsähti todella pahasti Derekin huutoa, eikä aluksi tunnistanut vampyyrimiestä. Lopulta vasta tuon kohdalla tämä hokasi kuka huusi ja että hänelle huudettiin.

”Mikä kirppu mä sulle oon.” Tuo tiuskaisi ilkeään sävyyn, ”Oi, anteeksi. En tarkoittanut. ” Tuo jatkoi ystävällisemmin. Neira meni nopeasti Derekin luokse ja jäi tuon luokse. Nopeasti neiti vilkaisi taakseen, vaikka tiesi, ettei veli ensinnäkään olisi pysynyt vampyyrin perässä. Ja toiseksi, veli ei ollut paikalla. Vain tuon haju. Mikä oli Derekin kohdalla heikkoa, veli oli ollut jossain lähistöllä, mutta ei tässä.


Näppärästi Ana ohjasi miehen sisäänsä, eihän tämä ollut hänen ensimmäinen kertansa. Kolmessasadassa vuodessa ehti olla pedissä useamman kerran. Nainen tiesi tasan tarkkaan mistä piti ja mitä halusi. Hän aloitti rytmikkään liikkeen, mikä oli huomattavasti nopeatempoisempaa kuin Samin aloittama. Latino osasi kuitenkin kiusoitella, vaikka tahti olikin nopeaa. Naisen lantio liikkui kuin vatsatanssijalla, eikä se ollut haparoivaa tai junttaavaa vaan tämä tiesi tarkalleen mistä nautinto lähti.



Derek virnisti Neiralle. Tyttö oli sähäkkä pakkaus, vaikka olikin aikamoinen kääpiö kaksimetrisen ja rotevan vampyyrin rinnalla. Kyseinen jättiläinen kuitenkin piti sähäkästä.

”Älä nyt vedä hernettä nenään”, mies totesi nauraen. Tämä ei ollut yksin. Neira oli juossut alueelle, jossa oli runsain määrin pienkerrostaloja ja liiketiloja. Derekin seurassa oli toinen vampyyri. Nainen oli pukeutunut nahkavaatteisiin ja värjännyt hiuksensa jopa vielä shokeeraavamman punaisiksi kuin Ana. ”Soph, tässä on Anan uusin suojatti Neira”. Derek sanoi kääntyessään kyseisen naisen puoleen. Miehen äänensävystä ja olemuksesta saattoi päätellä, että hän tunsi naisen jo useamman vuoden tai vuosisadan takaa.

Nainen katseli pikku tanssijatarta päästä varpaisiin hymyillen: ”Ana osaa kyllä valita suojattinsa. Meinaako hän esitellä tytön Chaosille?”

”Jaa-a”, Derek kohautti olkiaan. ”Tuo kirppu tuli vasta tänään. En tiedä lainkaan Anan suunnitelmista. Mitä sinä muuten täällä hortoat? Eikös sinun pitäisi olla kämpillä?”


Sam murahteli vampyyrinaisen alla nautinnosta, hän antoi toisen kiusata itseään. Mutta halusi antaa itsekkin jotakin. Tämä nousi istumaan niin, että sai kiedottua toisen käden Anan lantion ympäri ja toisen käden hän asetti nätisti kupinmuotoisena tuon rinnalle. Hiljalleen, kiusaten, tämä hieroi niin hellästi, että se olisi voinut kutittaakin Anaa. Ja salaman nopealla liikkeellä tuo nipistu nännin sormien väliin taas.



Kuka tuo on? Mietti Neira Derekin seurassa olevaa vampyyrinaista, ainakin Derek tunsi tuon, mutta Anan kämpillä hän ei ollut kun Neira siellä vielä oli ollut itse.

”Lähdin kävelemään. Oli niin ikävystyttävää.” Neira sanoi, vältellen, mutta piti äänensä sen verran ilkikurisena, ettei kumpikaan vampyyreistä voinut huomata todellisuutta. Toffee.. Tuo ajatteli. ”Ei kai siellä koko aikaa tarvitse olla?” Neira kysyi hymyillen, hän halusi jatkaa. Yksin. Mutta nyt vain takaisin päin kämpille. Eikä hän viitsinyt lähteä ennenkuin oli varma mihin nuo kaksi menivät. Jos hän lähtisi ensimmäisenä ja nuo kaksi seuraisivat Anan kämpälle, tuntisi Neira itsensä hölmöksi. Hölmö minä olenkin, kun panikoin tuolla lailla, neiti ajatteli ja pudisteli päätään mielessään.


Ana antoi miehen kietoa käden ympärilleen ja antoi tämän osallistua. Nyt hän oli sillä tuulella. Hän muutti liikkeitään vaativammiksi. Latino ei todellakaan tarvinnut helliä liikkeitä ja hyväilyjä. Seksi oli seksiä ja rakastelu rakastelua, eikä Ana tuntenut tarvetta rakasteluun. Hän ei ollut rakastunut.

Anan voihkinta alkoi muuttua kovemmaksi ja kimeäksi. Vaikka hän ei kaivannutkaan sitä läheisyyttä ja lämpöä, niin hänen oli kiedottava kädet Samin ympärille, kun hän tunsi himonsa yltyvän. Eikä se ollut enään pelkkää himoa. Lauetessaan nainen olisi varmasti huutanut niin, että koko vanha New York olisi raikanut, ellei olisi iskenyt hampaitaan miehen hartiaan. Hampaat upposivat jälleen Samin ihoon, mutta tällä kertaa Ana ei juonut.



Derek katsoi Neiraa ja huokaisi sitten: ”Sori Soph. Mä lähden viemään tota pirpanaa kämpille, kun se näyttää eksyneen”.

Rocka billy-mies oli nähnyt niin monet Neiran kaltaiset tytöt, että osasi omalla tavalla tulkita heitä kuin avointa kirjaa. Ei Anakaan ollut ollut aikanaan samanlainen kovanaama, mitä tämä oli nykyään. Kaukana siitä. Silloin mies olisi ehkä voinutkin rakastua viattomaan vampyyri tyttöön, joka eli satumaailmassa, jota todellisuus ei todellakaan ollut.

”Selvä, nähdään taas Derek”, Sophiksi kutsuttu nainen sanoi hymyillen lämpimästi. Samassa nainen suikkasi lempeän suudelman miehen poskelle.

Tottuneesti Derek pyyhkäisi huulipunan jämät poskeltaan ja vinkkasi Neiraa seuraamaan: ”Tulehan kippu, ennen kuin aurinko nousee. Sinä et tainnut vielä kestää aurinkoa”.


Samin suusta pääsi pieni huuto kun Anan hampaat iskeytyivät tuohon, tuo tarrautui omilla kynsillään Anaan kiinni lauetessaan ja siinä vaiheessa myös kuuli moni muukin tuon.



Neira hymyili kun Derek hyvästeli toisen vampyyrin. No, hän voisi miettiä huoneessa sitten asioita loppuun, taas kerran. Derekin seurassa oli ihan kivaa ja näin hän ei ainakaan harhailisi enään muaalle. ”Mikä on Chaos?” Tuo kysyi muistaessaan oudon nimen. Ja samassa tuo hokasi vampyyrimiehen viimeisen lauseen. ”ÄH! Aurinko vihaa minua! Sattuu niin perkeleesti että...” Tuo marisi suoraan sanottuna. Neira rakasti aurinkoa. Tai no, oli rakastanut kaksi vuotta sitten. Vampyyriksi muututtuaan aurinko oli alkanut selkeästi vihaamaan häntä ja hän takaisin sitä. Ei sillä tavalla tarvinnut satuttaa, kun ei hän ollut tehnyt mitään pahaakaan.


Derek nappasi nopeasti modernin älypuhelimen taskustaan ja näpytteli sillä viestin Analle. Nainen osasi olla välillä toivottoman huolestunut suojateistaan. Piirre oli todella suloinen, sen kovan ulkokuoren rinnalla, jota nainen piti yllä. Derek oli ollut tosiaan ihastunut Anaan. Tämä oli ollut todella suloinen ja viaton nuorempana. Kumpikaan näistä piirteistä ei kuitenkaan ollut kestävää laatua. Maailma oli kasvattanut Anasta kovan ja kestävän.

Mies oli ollut tosiaan ihastunut aikanaan punatukkaiseen naiseen. Silloin naisen hiukset olivat olleet, lähes mustat, tummansuklaan ruskeat ja nainen oli ollut kaikin puolin erillainen. Sekään tunne ei ollut kestävää. Derek oli kuitenkin saanut Anasta elinikäisen ystävän ja petikumppanin. Heidän välillään oli aina ollut outo yhteys ja se oli vain vahvistunut vuosien varrella.

Mies kuitenkin ymmärsi Anan niin kutsutun rotu-uskollisuuden. Vampyyrikanta oli huvennut huomattavasti kun Heaven oli muuttunut Hellia tehokkaammaksi Kayan van Hellin katoamisen jälkeen. Tilanne oli ennen kaikkea ikävä heidän kannaltaan. Jokaisen syntyneen vampyyrin suojeleminen oli lähestulkoon velvollisuus niille, jotka olivat oppineet selviämään nykyisessä karussa maailmassa.

”Sinun ei kannata lähteä hortoilemaan ilmoittamatta kenellekkään meistä”, Derek totesi yställisesti. ”Olet nyt sellaisella alueella, missä kaikkien kanattaa olla varovainen. Jopa minun”.

Neiran kysymys Chaosista sai miehen kurtistamaan kulmiaan. Eikö tyttö tosiaan tiennyt Chaosista? He elivät kuitenkin Amerikassa missä Chaos oli koko maanlaajuinen. Tytön seuraava kommentti sai miehen kurtistamaan kulmia entistä enemmän ja jopa pysähtymään.

”Kerrohan, kuinka paljon sinä tiedät ylipäätänsä vampyyrinaolosta?” Neiran puheista saattoi nopeasti tehdä sen johtopäätöksen, että tämä oli aivan pihalla. Oliko tyttö taas yksi niiden vastuuttomien vampyyreiden verettämä tapaus. Jos oli, Derek ymmärsi paremmin kuin hyvin, miksi Ana oli valinnut juuri Neiran seuraavaksi suojatikseen. Latino naisella tuntui olevan joku mystinen aisti nuorempien suhteen. Jotenkin nainen tiesi heti kuka tarvitsi apua. Tosin, rocka billy oli viettänyt tytön kanssa vasta olemattoman hetken kahdestaan jutustellen ja epäily tämän tietämättömyydestä oli herännyt oitis.



Ana rojahti selälleen huohottaen. Vaikka vampyyrit eivät hengittäneetkään sanojen varsinaisessa merkityksessä, joillakin vampyyreilla moni hengittämiseen liittyvä asia tuli luonnostaan. Latino naisen ei olisi tarvinnut tasata hengitystään, mutta se tuli jonkinlaisena jäänteenä jostain. Hengittämiseen liittyviä toimintoja voisi verrata ihmisten häntäluuhun tai umpisuoleen, käytöstä poistunut jäänne esivanhemmilta.

Nainen oli vielä osittain Samin päällä sulkiessaan silmät viileällä parketti lattialla. Hänen päässään humisi. Nihkeäksi muuttunut iho tarttui osittain imukupin lailla kiinni lattiaan ja tuntui hieman ikävältä. Samin aikaan saamat haavat selässä paranivat kohisten, mutta kirpaisivat. Kirvely oli kuitenkin lähes huomaamatonta. Kyseiselle naiselle se oli kuin ikävä aavistus.

Hetken aikaa lattialla maattuaan, päänsä huminaa tasattuaan, nainen kierähti kyljelleen niin, että pääsi siitä nousemaan ketterästi ylös. Eikä siitä kulunut kauaakaan kun tällä oli jo vaatteet päällä.

”Anna Neiran olla hetken aikaa ja tiedät tasan tarkkaan mitä tarkoitan”, Ana totesi viileästi pukiessaan vaatteita päälleen. ”Tytöllä on vielä sopeutumista. Hän tuskin vielä kaipaa turhia tunteita sekoittamaan päätään”.

”Ana! Sait viestin!” kuului Crystalin huuto olohuoneesta.

Astellessaan ovesta ulos Ana loi vielä viimeisen vilkaisun Samiin: ”Minä voin kyllä pitää sinut tyytyväisenä, jos se saa sinut pitämään ainakin toistaiseksi näpit irti Neirasta. Sano sama vielä Kaydenille”.

Neira olisi voinut mutristaa suutaan Derekille, jos olisi uskaltanut. Eihän hän mikään pikkutyttö ollut.. tuo ajatteli, mutta nyökkäsi vain hivenen poissaolevana kun toinen käski olla lähtemättä, jos ei ilmoittanut. Neiti ei oikeastaan lainkaan tajunnut mitä vaarallista täällä voisi olla? "Mitä täällä sitten on?" Tuo kysyi, sillä ei voinut olla kysymyättäkään.

Ja samassa hän katui sitä... Ai, että mitä hän tiesi vampyyrinä olemisesta. Miten niin? Oliko hänellä jäänyt jotain ohitse sitten? "No, liikun nopeammin, näen, haistan, kuulen paremmin. Olen sulavampi, kestän enemmän. Paranen nopeasti. Tarvitsen verta elääkseni. Öö. Aurinko satuttaa..." Tuo luennoi nostaen aina yhden asian kohdalla sormensa ylös huomaamattaan. Neira ei uskalatanut katsoa vampyyrimieheen, hän tunsi itsensä niin tyhmäksi... Ehkä hän lähtisi vaan takaisin kotiin ja jatkaisi samaan malliin kuin kaksi vuotta oli jatkanut. Tämä nyt kun ei mennyt ihan niinkuin piti. Hän olisi antanut mitä vain tietääkseen kaiken, tämä oli niin noloa! Neira päästi ilmaa keuhkoistaan kovaäänisesti turhautuneena.


"ANA ÄLÄ VIITSI!" Sam huudahti tuon perään, mutta ei tiennyt aikoiko Ana ottaa huutoa kuuleviin korviinsa. Helvetti, joko se lähti tuo nurisi ajatuksissaan. Nopeasti vampyyrimies pukeutui ja meni Anan perään.

"Kukas salainenihailija sinulla muka on?" Tuo kiusasi, kun kuuli vampyyrinaisen saaneen viestin. Itseasiassa, vaikka Sam yritti olla kuin ei kiinnostaisi, oikeasti häntä kiinnosti. Vampyyrimies oli ollut aina hyvin utelias kaikesta ja halusi tietää mahdollisimman paljon. Vaikka toinen ei ikinä olisi kenellekkään myöntänyt, vaikka joku olisi arvannut, mitä kukaan ei vielä ollut tehnyt, Sam tunsi itsensä turhan usein hyvin yksinäiseksi.


Telepaattisesti Sam sanoi Analle, "En lupaa mitään. Kyllä sinä minut tunnet niinkuin Kaydeninkin.. Ja en todellakaan sano mitään, oot mun vaimo!" Viimeinen lause meni aivan överiksi, sillä Ana saattoi kuulla kujerruksen millä se toiselle lähetettiin telepaattisesti.

Derek huokaisi kuuluvasti. Tyttö oli varmasti yksi Anan nuoremmista tai vain tyhmemmistä suojateista. Muilla tuntui olevan edes jonkinlainen itsesuojeluvaisto. Neiralla taas ei minkäänlaista.

”Miten sinä olet vielä hengissä? Nykymaailmassa vampyyri ei voi elää pelkästään tunteella. Ihan miten vaan, vaikka meiltä lähtee henki heikommin kuin ihmisiltä ja olemme vahvempia, on olemassa paljon meitä ovelampia saalistajia” Derek sanoi virnistäen ilkikurisesti tytölle. ”Oletko koskaan kuullut vampyyrin metsästäjistä. Tuollaiset kirput ovat niille herkkupaloja. Vampyyrivoimista ei ole hyötyä jos niitä ei osaa hyödyntää. Lisäksi kaikki vampyyrit eivät ole samanlaisia kuin Ana. Jotkut juovat vampyyrin verta tai tappavat huvikseen lajitovereitaan. Tämä seutu ei ole lainkaan turvallista, jos ei tiedä mitä pitä tehdä tai missä liikkuu. Sopeutuminen ja sulautuminen ei ole aina paras ratkaisu, kun elää tällä alueella”.

Derek purskahti makeaan nauruun tyttöä kuunnellessaan. Se tuli syvältä ja oli matala, mutta selvästi hyväntahtoinen. Se ei ollut mitään paskamaista ja pilkkaavaa naurua. Miestä vain selvästi huvitti nuoremman vampyyritytön sanomiset. Tämä oli todellinen keltanokka.

Mies virnisteli ilkikurisesti, kun muodosti telepaattisen yhteyden tanssijattareen. Se ei vaatinut paljoa, koska tyttö oli täysin avoin kaikelle. Tällä ei ollut tullut ilmeisesti pieneen mieleenkään, että vampyyreilla oli myös toisenlainen kommunikointitapa. Tämä käännähti ketterästi kannoillaan, kävellen nyt takaperin, niin että kulki hiukan toisen edellä. Tatuoija pystyi näin etsimään silmillään, jossa läikehti poikamainen pilke, tytön silmät.

”Et taida tietää tästäkään”, mies toteaa tytölle telepaattisesti, virnistellen edelleen.



Ana nappasi kännykkänsä, joka oli olohuoneen pöydällä. Hän oli jättänyt sen kotiin töihin lähtiessään. Nainen harvoin piti kännykkää mukanaan tai edes käytti sitä. Hän ei halunnut olla sidoksissa teknologiaan, vaikka olikin kokenut kännyköiden tulemisen huuman. Hän itse oli sentään paljon kyseisiä puhelimia vanhempi. Voi olla, että juuri siitä syystä, hän nautti elämästään enemmän, mitä useammin kapine vain unohtui jonnekkin.

Naisen kulmat kurtistuivat hänen lukiessaan Derekin viestin. Neira ei siis ollut malttanut pysyä Anan makuuhuoneessa. Tyttö ei ollut tietenkään ensimmäinen, joka halusi nauttia uudesta tilanteestaan tai oli vain halunnut karata. Apu oli aluksi kuulostanut hyvältä, mutta nuoren vampyyrin saattoi helposti ahdistua. Mitä nuorempi vampyyri oli, sitä enemmän tunteet kuohuivat ja sitä helpommin tehtiin äkkinäisiä päätöksiä, jotka eivät aina olleet hyviä.

Derek oli kuitenkin luvannut tuoda Neiran kotiin. Samille nainen vastasi hajamielisesti: ”Miedän pieni on lähtenyt harhailemaan”.

Nainen laski puhelimen takaisin pöydälle ja lähti omaan huoneeseensa, josta nappasi mukaansa pyyhkeen. Hän aikoi viimein mennä suihkuun pestäkseen työillan ja Samin jälkeensä jättämät eritteet.

”Minä en ole kenenkään vaimo. Enkä koskaan tule olemaankaan”, Ana sanoi Samille telepaattisesti, luoden tähän vielä todella aidon ja murhaavan katseen, jonka Crystal ja Vikcy näkivät myös.

Punapään mentyä ja suljettuaan kylpyhuoneen oven perässään Crystal virnisti. Vikcy oli saanut maalattua hänen ylleensä tummansinisen paidan pohjan. Nyt tämä oli aloittanut huomattavasti vaikeamman osuuden. Paidan oli tarkoitus olla moderni, kiina-vaikutteinen ja monimutkaisten, yksityiskohtaisten silkkilanka kijailuiden maalaaminen oli huomattavasti monimutkaisempi ja pitkäaikaisempi projekti.

”Olitko noin huono sängyssä?” Crystal kysyi ärsyttääkseen miestä, joka oli juuri saanut jonkinlaisen läksytyksen naiselta, jonka oli vienyt makuuhuoneeseensa. Kenellekkään lähitienoolta ei varmasti ollut jäänyt epäselväksi, mitä huoneessa oli tapahtunut. ”Onneksi en ole antanut sinulle”.

Neira nauroi sydämensä pohjasta Derekille kun tuo kertoi vampyyrinmetsäjäjistä, ”Älä kerro kiltti muille, mutta MINÄ olen vampyyrinmetsästäjä. Tai olin.” Sivu silmällään neiti katsoi Derekkiä, peläten tuon reaktiota. Mutta toisaaltaan, hän ei olisi voinut olla sanomatta. Neira ilkeili hieman, kertoen, ettei ollut niin keltanokka kaikessa, vaikka nuori ja tietämätön olikin. Hän itseasiassa piti vampyyrinmetsästäjä menneisyydestään, tosin asiaan varmaan vaikutti se, ettei hän muistanut muuta menneisyyttään. Tosin Neiraa yllätti tieto, että vampyyrit saattoivat juoda toistensa verta, tappaakseenko? Tuo mietti, mutta ei sanonut mitään ääneen. Hän ei itseasiassa Mitäviedes halunnut tietää.

Neira melkein hyppäsi viisi metriä ilmaan Derekin ottaessa häneen telepaattisesti yhteyttä. Automaattisesti vaikka hänellä ei ollut kokemusta telepaattisesti yhteydestä hän sulki mielensä, ja vastasi ääneen, tietämättä, että olisi voinut telepaattisestikkin vastata, ”En...” Kasvoillaan tuolla oli hämmennystä täynnä kertova ilme.


Sam katsoi närkästyneenä Crystalia, ”En todellakaan. Tuo johtuu Neirasta. Hän on lähtenyt harhailemaan. Olisi edes harhaillut minun luokseni eikä Derekin..” Tuo kertoi aidosti harmissaan. Sam meni odottamaan, ilkeästi ja tietäen saavansa Anan vihat päällensä, tuon huoneeseen uutta vampyyrinaista joka taloon oli tullut. San todella halusi tutustua uuteen vampyyrineitoon, jollakin tapaa tuo kiehtoi vampyyrimiestä enemmän kuin kukaan muu aikaisemmin.


Derek kohotti kulmiaan. Vai oli tyttö ollut metsästäjä. Varsinaista ironiaa. Vampyyrien metsästäjä joutuu elämään itse vampyyrinä loppuelämänsä. Kaiken kukkuraksi vampyyrin elämä on pitkä. Oman kolmesataa vuotta kestäneen elämänsä aikana mies oli huomannut, että vampyyrit rakastavat ironiaa. Suurin osa vampyyreista, jotka janosivat kostoa metsästäjälle päätyivät usein muuttamaan metsästäjän itsensä vampyyriksi. Se oli ehdottomasti yksi pahimmista kostoista ja suurin osa näistä vampyyreista päätyivät juomaan vampyyrin verta. Elleivät sitten surmanneet itseään tai tulleet hulluiksi. Vampyyrin oli mahdollisesti helpompi tulla hulluksi kuin ihmisen. Lähestulkoon ikuinen elämä, johon lisätään mahdollinen mieltä tuhoava koston himo tai vastaava, soppa oli valmis.

”Näytät olevan suhteellisen sinut asian kanssa”, Derek sanoi. ”Moni kaltaisesi olisi saattanut seota lopullisesti. Sinä et näytä olevan moksiskaan”.

Mies vain hymyili tyytyväisenä Neiran reaktioon telepaattisesta viestinnästä. ”Sinulla on vielä paljon oppimista pikkuinen. Sinulla kävi todella tuuri, että Ana noukki sinut matkaansa”.



Ana värähti kylmän veden osuessa ruumiiseensa. Vanhassa putkistossa oli omat huonot puolensa. Vedellä kesti aivan turhan kauan lämmetä. Hiljalleen se kuitenkin muuttui lämpimämmäksi ja nainen saattoi astua kunnolla suihkun alle.

Hetken aikaa latino vain seisoi suihkun alla ja mietti, antaessaan veden valua päästä varpaisiin. Hän oli tehnyt tätä jo melkein sata vuotta. Oikeastaan niin kauan kuin vampyyreiden turvallisuus oli alkanut rapisemaan. Ana ei tiennyt mistä suojelunhalu tuli. Luultavasti hänen puhtaasta rotu-uskollisuudestaan. Hän ei voinut sille mitään. Derek oli naljaillut hänelle siitä usein, mutta tuli tempperamenttinen nainen ei ollut ottanut miestä kuuleviin korviinsakkaan.


Neira kuunteli Derekkiä pää hieman kallellaan. ”Seonnut? Sujut? En ymmärrä miksi en voisi olla sujut asia kanssa. Tai siis... Onhan minulla omat syyni, mutta enemminkin minua häiritsee kun en muista kuka minut veretti tai miksi. Ja en kykene edes muistamaan. Ainut miksi en haluisi olla tälläinen on veljeni, ja ystäväni.. He vihaavat minua nyt..” Hermostuneisuus kuului neidin puheessa, varsinkin lopussa. Nopeasti tuo vilkaisi taakseen, katsoakseen näkyisikö Toffeeta vaikka tiesi ettei hän olisi täällä. Eikä edes saisi, eikä hän edes halunnut nähdä veljensä syyllistämän täytteisiä kasvoja. Anteeksi... Tuo ajatteli mielessään ja huokasi raskaasti myös, mutta ei ääneen. Hän ei halunnut näyttää tunteitaan. Sen hän oli oppinut kauan sitten. Ei saanut näyttää tunteitaan, ainakaan liikaa, syvällisimmät asiat piti pitää itsellään ennenkuin tiesi, että toiseen voisi luottaa. Ei saanut olla hyvä uskoinen, eikä saanut kertoa liikaa, vain tarpeeksi, että toinen hämääntyisi, että Neira luottaisi tuohon. Mutta jollakin tapaa neiti todella luotti Anan ystäviin ja Anaan, vaikka heitä ei ollut kauaan edes tuntenut.


”Jotkut vampyyrinmetsästäjät sekoavat täysin kun heidät veretetään”, Derek sanoi. ”Se on heille aivan liian... Hm... Miten sen nyt sanoisi. Tavallaan se on heille liian raskasta. Heitä on kasvatettu koko ikä vihaamaan vampyyreja. Ei ole helppoa olla yht'äkkiä sellainen peto, jota vihaa. Varsinkin kun verenhimo on aluksi voimakasta. He luulevat sen jatkuvan loputtomiin ja tappavat itsensä”.

Derek asteli eteenpäin varmoin askelin ja pian talo näkyikin jo.

”Älä lähde toiste hortoilemaan. Olen tosissani. Ota joku meistä mukaan”, mies sanoi katsoen kerrankin vakavana Neiraan. ”Et ole ensimmäinen suojatti. Meillä on kokemusta sen verran, että pari hortoilijaa on kuollutkin. Emme voi auttaa siinä vaiheessa, vaikka haluaisimmekin. Sinä kuitenkin vaikutat siltä, että haluaisit jatkaa elämääsi”.


Mistäs sinä sen tiedät vaikka haluisinkin kuolla.. Neira ajatteli, eikä katsonut Derekkiin. Samalla hän mietti toisen sanoja. Miksi hän ei ollut seonnut? Hän oli rakastanut veren makua ja metsästystä.. Se oli ollut ihanaa, mielenkiintoista ja kutkuttavaa. Hän oli todella nauttinut siitä ja niinä kertoina kun neiti oli ajatellut asiaa, hän oli pelännyt itseään vain sen vuoksi, että rakasti juodessaan uhristaan. Vain siinä vaiheessa hän oli halunnut tappaa itsensä, kun ei enää melkein pystynyt lopettamaan ajoissa juodessaan verta veljestään. Se olisi ollut kamalaa, mutta hän ei ollut tappanut tuota. Ainakaan vielä. Neiran silmät suurenivat hänen tajutessaan, että jos veli tulisi tänne, yksin tai muiden kanssa, hän ei ehkä pääsisi pois enää ikinä. Minun pitää puhua Anan kanssa... Tuo ajatteli, mutta tiesi, ettei puhuisi.

Samassa Neira huomasi talon edessä tupakalla olevan vampyyrin, ”Kayden!” Tuo huudahti, jokseenkin iloisesti. ”Tule!” Tuo kutsui Derekkiä ilkikurisesti ja onnellisesti hymyillen, kun juoksi Kaydenin luokse.

”Hei kirppu.” Kayden vastasi virnistäen leikkisästi, mikäs siinä jos naiset juoksivat hänen luokseen. Telepaattisesti tuo kertoi asiasta Samille, jolta sai vain vihasen murahduksen takaisin. ”Missäs sinä olet ollut Derekin kanssa? Etkai vaan päästänyt häntä pukille?” Tuo sanoi ja toi naamansa aivan lähelle vampyyrineidon kasvoja, niin, että saattoi haistaa tuon hengityksen.

Neira säpsähti sisäisesti Kaydenin tullessa häntä aivan lähelle, mutta ulkoisesti mitään ei tapahtunut. Tuo puhalsi vampyyrimiehen kasvoille ja perääntyi takaisin Derekin luokse, yrittäen ottaa tuota kädestä, pyytäen näin leikkiin mukaan. ”Eihän sitä koskaan tiedä?” Tuo vastasi vinkaten silmää ja nojautuen hieman enemmän Derekkiin päin.

Kaydenin kasvot tummuivat hieman tunteesta, jota hän ei osannut käsitellä. Kai hänellä oli jokin yksinäinen tai ei ehkä niin yksinäinen kilpailu siitä, kuka saisi Neiran ensimmäiseksi, jos kukaan saisi lainkaan.

Sam oli melkein lähdössä kovalla kiireellä Anan huoneesta nappaamaan Neiran itselleen, tuon kuullessaan Kaydenin päänsä sisällä. Mutta lopulta päätti pysyä edellisessä suunnitelmassaan.


Derek tunnisti Kaydenin hajun jo kilometrien päähän. Hän oli tiennyt, että mies oli ovella. Miehen hajumuisti oli hämmästyttävä ja kun sen yhdisti miehen vampyyrin aisteihin ja kykyihin, hän oli lähes voittamaton. Hän haistoi vihollisensa ennen kuin näki sen. Lisäksi kaikki erittivät erillaisia hajun vivahteita tunnetilastaan riippuen, jotka oli helppo tunnistaa. Ana taisi olla kuitenkin ainoa, joka tiesi miehen kuudennesta aistista. He olivat kuitenkin sopineet, että sen oli turvallisempaa pysyä salassa.

Nyt kun he saivat Kaydenin näkökenttäänsä, Derek ei yllättynyt. Tosin miehen reissu oli kestänyt yllättävän lyhyen aikaa. Ilmeisesti tämä oli saanut haluamansa nopeasti. Tyytyväisenä mies katsoi kun Neira juoksi Kaydenin luo. Tuo kyllä sopeutuisi porukkaan.

”Hei Kayden. Minä en koske alaikäisiin. En ole pedofiili”, Derek vastasi virnistäen. ”Neira on aivan liian nuori minulle. Ja sinullekkin, senkin käppänä”.

Mies ei antanut tytön koskea itseensä vaan vetäisi kätensä pois. Tatuoijaa ei juuri nyt kiinnostanut minkäänlainen draama.



Huoneeseensa tullessaan Ana löysi Samin sieltä. ”Nyt annat minulle helvetin hyvän syyn siihen miksi olet täällä ja sen jälkeen painut helvettiin”, nainen sanoi. Hän seisoi ovella jalat harallaan, kädet lanteillaan, pelkkä pyyhe päällään ja mulkoili Samia murhaavasti. ”Voin potkia sinut pihalle koska vain, jos et noudata sääntöjäni”.

Olohuoneesta kantautui Crystalin makea nauru. Ei ollut epäilystäkään, etteikö tämä olisi kuullut kuinka Ana läksytti Samia. Kuten sanottu, asunnon seinät olisivat voineet olla silkkipaperia.


Neira ei lainkaan loukkaantunut Derekin sysätessä hänen kätensä pois, mutta loukkaantui siitä, että häntä sanottiin kakaraksi. Olihan hän, mutta.. Se ei tuntunut mukavalta. Joten ilman, että tuo sanoi kummallekkaan mitään, hymyili vain nätisti, tuo käveli suoraan sisään, rappusia ylös. Neiti huomasi nyrpistävänsä taas nenäänsä hivenen päästessään ummehtuneisiin rappusiin, tottuminen vei aikaa. Kuullessaan Crystalin naurun tuo kohotti kulmiaan, kunnes olohuoneeseen päästyään näki Anan pyyhe päällä seisomassa huoneensa ovella. ”Hei Ana, anteeksi kun lähdin.” Tuo huikkasi samalla kun käveli ovelle. Siinä samassa tuo näki Samin, joka istui hivenen pelästyneen ja melkoisen närkästyneen näköisenä Anan sängyllä. Mutta Samin nähdessä Neiran tuon kasvot muuttuivat lempeiksi.

”Hei emäntä.” Sam sanoi Neiralle, nähdessään tuon tulevan Anan vierelle huoneen ovelle ja omaksuen lempinimensä neidolta. Nopeasti tuo asteli ja suorastaan änki Anan ohitse, hän ei halunnut menettää päätään. Olohuoneessa hän ajatteli olevansa edes jotenkuten turvassa, hän ei kumminkaan ollut tehnyt mitään väärää, paitsi mennyt istumaan Anan sängylle ilman lupaa tai kutsua.

”Hei koira, onko virtsankarkailua kun et ulos saakka päässyt?” Neira sanoi, nauraen samalla lempeästi. Sanoillaan hän meinasi Anan vihaista olemusta ja sitä kun Sam oli ollut sängyllä istumassa ja aivan väärässä huoneessa. Samassa tyttö säpsähti hieman, hänen jokainen aistinsa varoitti auringosta. Onko nyt jo aamu..? Tuo ajatteli hämillään ja automaattisesti tarkasti kaikki ikkunat joista ei kumminkaan auringon alkusäteet päässyt mistäkään. Helvetti, taas yksi kaunis päivä vihattuna, tuo ajatteli ja asteli masentuneena Anan huoneeseen, pyysi Analta uudestaan anteeksi ja meni sängylle makaamaan.

Samin teki mieli rynnätä Neiran perään tuon nähdessään neidin masentuneen ilmeen, mutta Anan vihainen olemus pelotti vampyyrimiestä sen verran, ettei viitsinyt ottaa riskiä. Hän yritti ottaa telepaattisen yhteyden neitoon, mutta huomasi törmäävänsä toisen mieltä ympäröivään muuriin.



Kayden nauroi vatsansa pohjasta Derekille, ”Noh, ei hän ainakaan sinunlaistasi vanhaa käppänää olisi halunnut.” Tuo sanoi ilkikurisesti, mutta ilme muuttui hämmennykseksi nopeasti kun Neira hymysuin vain käveli sisään. ”Mikäs sille tuli?” Tuo ajatteli ääneen ja päätti lähteä sisään kävelemäään myös, mutta päätti ensiksi jäädä odottamaan Derekkiä.


Ana kääntyi Samista Neiraan. Hän pudisteli päätään sen näköisenä kuin ei olisi pitänyt kuulemastaan. ”Sovitaanko, että tästä lähdin pyydät jonkun mukaan kun lähdet ulos. Hetken aikaa vain. En haluaisi tarjota apuani turhan päiten”.

Samassa Sam luikki Anan ohitse. Latino jatkoi vihaista mulkoiluaan vielä kun Derek asteli huoneeseen.

”Sam. Miten sinä onnistuit jälleen suututtamaan minun kauniin vaimoni?” Derek sanoi virnistellen.

Ana näytti entistä epätoivoisemmalta ja nosti kädet pystyyn sen näköisenä, että oli valmis hyppäämään junan alle, kun sellainen tulisi vastaan. Hän kääntyi ja asteli omaan huoneeseenseensa.

Nainen oli juuri saanut puettua alusvaatteet itselleen, kun Neira pyyhälsi huoneeseen. Latino kurtisti hiukan kulmiaan, mutta ymmärsi nopeasti mistä oli kyse. Tyttö oli sen verran nuori, ettei kestänyt aurinkoa. Nainen kävi sulkemassa huoneensa oven, jotta yksikään asunnon muista vampyyreista ei tulisi heitä häiritsemään. Sen jälkeen nainen vetäisi alas ikkunoiden yläpuolella odottavat, rullalla olevat pimennysverhot. Tämän jälkeen vanhempi nainen istahti sängyn laidalle Neiran viereen.

”Voit olla tässä huoneessa aivan vapaasti”, Ana sanoi lempeällä äänellä. ”Olohuoneessa on myös pimennysverhot. Käyn kohta vetämässä ne alas. Pärjäätkö täällä, jos lähden hoitamaan asioita?”

Olohuoneessa Derek rojahti sohvalle makaamaan. Hänen suunnitelmansa olivat menneet täydellisesti mönkään, kun uusi tyttö oli päättänyt lähteä hoipertelemaan. Titeysti hän olisi voinut jättää pirpanan oman onnensa nojaan, mutta Ana tuskin olisi pitänyt siitä. Derek piti asunnosta, eikä halunnut vaihtaa sitä turhanpäiväisen pikku riidan vuoksi.

”Sam, älä mene ärsyttämään Anaa”, Derek sanoi peittäessään käsivarrellaan silmiään. ”Tiedät millainen hän osaa olla suuttuessaan ja kuinka arka tilanne Neiran muutto on juuri nyt. Voisit odottaa pari päivää ennen kuin rupeat sooloilemaan. Ja sinä myös Kayden”.

”Kiitos. Ana..” Neira kuiskasi, hän tunsi itsensä niin heikoksi. Hän kääntyi ikkunan puoleen makaamaan ja katsoi ajatuksissaan ikkunan pimennysverhojen läpi auringon paistamaan kaupunkiin. Siellä on varmasti kaunista... Tuo ajatteli hajamielisenä. Hän kaipasi aurinkoa, todella. ”Haluan kävellä ulkona yksin aina välillä, mutta.. Jos käy niin ilmoitan tästä edespäin ja pidän mieleni auki?” Tuo sanoi, hän ei halunnut lapsenlikkaa vaikka ymmärsikin yskän, miksi hänelle sellainen pitäisi antaa. ”Kyllä minä selviän Ana, en ole niin.. heikko.” Tuo sanoi ennemminkin itselleen kuin Analle, vaikka latino sen varmasti kuulikin. ”Mene vain.” Lopetti Neira ja sulki silmänsä yrittäen nukkua hieman. Hän tarvitsisi yön taas tullessa verta lisää. Hänen pitäisi lähteä metsästämään.

Sam katsoi hieman närkästyneenä Derekkiin, ”En minä tyhmä ole vanhus.” Ääni oli kumminkin melko lempeä, hän ei haastanut nyt riita. Hän oli oikeasti huolissaan Neirasta. Sam vilkaisi Kaydeniin joka nojaili vain seinään ajatuksiin hautautuneena, tuon kasvoilla oli kumminkin ilme, joka sai Samin niskakarvat nousemaan..


Ana katseli hetken aikaa sängyllään nukkuvaa vampyyri tyttöä, miettien millainen vampyyri halusi verettää lapsen. Latino naisen silmissä Neira oli lapsi. Oli miten oli, myös ihmislapset olivat viattomia. Lapset harvoin tekivät mitään pahaa kenellekkään, vaikka olivatkin ihmisiä.

Huokaisten nainen nousi sängyltä ja asteli vaatekaapilleen. Nainen vaihtoi puki päälleen, nappasi käsilaukkunsa ja marssi suorinta tietä ulos asunnosta.

Ana saapui takaisin auringonlaskun aikaan. Hän näytti rättiväsyneeltä tullessaan takaisin. Derek oli tullut vain vähän aikaisemmin takaisin tatuointiliikkeestään ja makoili jälleen sohvalla. Crystal ja Vicky olivat lähteneet omille teilleen jo aikoja sitten saadessaan työnsä valmiiksi.


Neira kuuli kuinka Ana lähti ja jäi vain sängylle makaamaan. Häntä ei itseasiassa väsyttänyt lainkaan, mutta hän halusi unohtaa hetkeksi kaiken ja vain olla. Pois kaikki stressi ja huoli mikä hänen sisällään myllersi. Hän kuuli kun Ana tuli takaisin huoneeseen joten hän vain oletti, että tuolta unohtui jotain. Mutta kuullessaan kuiskausena oman nimensä hän avasi silmänsä. Sam? Tuo ajatteli, samalla kuin nousi istumaan sängyllä ja katsoi huoneeseen tullutta vampyyriä.

Sam oli mennyt nopeasti huoneeseen Anan lähdettyä. Hän oli huolissaan Neirasta, tytöllä oli selkeästi jokin hätänä. Vampyyrimiehen kaikki vaistot kertoivat sen. Hän tunsi selässään Kaydenin katseen ja tiesi, että hänen ystävänsä katsoi toista murhaavasti. Huoneeseen päästyään hän sulki oven ja näki kuinka Neira makasi sängyllä selkä häneen päin. ”Neira..” Tuo kuiskasi lempeästi ja meni sängylle istumaan huomatessaan toisen nousevan istumaan. ”Onko kaikki hyvin? Olet.. hieman poissa oleva.” Tuo kysyi.

Neiran silmät suurenivat hieman kuullessaan vanhemman vampyyrin kysymyksen, toisen äänensävy toi mieleen hänen veljensä. ”Ei mitään vakavaa. Kaikki on vain hieman uutta..” Tuo vastasi vältellen, koska ei oikeastaan tiennyt mitä Sam ajoi takaa kysymyksellään. Ja neidin mielessä kaikui Anan varoitus.

”En minä halua udella liikaa, mutta olen aidosti huolissani sinusta. Me olemme täällä kaikki hyvin kiinni toisistamme ja tiedämme toisistamme melko paljon vaikka kaikilla on jotakin salaisuuksia aina. Huolehdimme toisistamme ja autamme, jos jokin on hätänä. Sinä kuulut nyt perheeseen vaikka olet vasta ensimmäistä päivää täällä. Ana tuo usein suojatteja ja me muut autamme häntä, jos vain hänen suojattinsa haluavat sitä. Ana on huolissaan myös sinusta, mutta hän antaa sinulle ehkä hieman enemmän tilaa, että kerrot sittenkun olet valmis. En halua itsekkäään painostaa sinua, mutta haluan vain kertoa, että voit kertoa murheesi jos haluat. Vaikka me tappelemme täällä usein, olemme kumminkin ystäviä” Sam kertoi, yrittäen saada Neiraa avautumaan ja ymmärtämään enemmän tätä paikkaa, koska tuo sanoi kaiken olevan niin uutta. Samalla hän kumminkin huomasi haluavansa nuora vampyyriä paljon, mutta hillitsi itsensä. Ainakin vielä.

”Tiedän, ennenkuin muutuin vampyyriksi. Minulla oli samanlainen perhe kuin teillä, mutta kanssa hieman erilainen. Minä kaipaan heitä, varsinkin veljeäni Toffeeta. Hän on auttanut minua paljon ” Tuo kertoi, mutta kumminkin hieman vältellen. Hänellä oli Samin lähellä outo tunne jota ei ymmärtänyt lainkaan.

”Olet vielä hyvin inhimillinen, koska olet nuori. Vaikka on paha sanoa näin, sinun pitäisi unohtaa heidät vaikka ikävöitkin, sillä loppujen lopuksi he vanhenevat ja kuolevat sinulta pois. Itse olen syntyjääni vampyyri joten en tiedä tuollaisesta paljoonkaan. Mutta tiedän sen mitä olen nähnyt ja kuullut. Joten voin vain yrittää ymmärtää.” Sam sanoi samalla kun katsoi Neiraa silmiin, vampyyrineito oli siirtynyt istumaan hänen viereensä. ”Olet nälissäsi?” Tuo jatkoi vielä, kun huomasi pienet nälkiintymisen merkit nuoren vampyyrin kasvoilla.

”Yep. Olen syönyt viimeksi ennenkuin menin Bloody Mooniin tanssimaan. Menen metsästämään ensi yönä.” Kertoi Neira, samalla kun ajatteli Samin sanoja. Hän oli kuullut ne aikaisemminkin, mutta hän ei voinut eikä halunnut unohtaa edellistä perhettään. Hän haluaisi tavata Toffeen vielä ja alitajunnaisesti tiesi, että näkisikin.

”Voin tulla mukaan, sinun ei todellakaan ole hyvä liikkua yksin, olet vielä niin nuori. Ulkona on paljon vaaroja kuten vampyyrinmetsästäjät joille sinunlaisesi nuori vampyyri on herkkupala.” Sam kertoi, hivenen enemmän huolissaan.

Neiraa nauratti Samin kommentti, hän oli käynyt tämän keskustelun ennenkin, vähän aikaa sitten. Mutta piti naurut sisällään ja vastasi vain, ”Minä tiedän. En ole niin tietämätön kuin luulet ja kyllä minä osaan tapella. Ainakin ihmisiä vastaan. Todella helposti.” Tuo kertoi hieman vältellen, vaikka tiesikin, ettei toinen ymmärtäisi hänen vältellyään. Samin kasvot olivat myös hyvin lähellä Neiran omia, mikä sai hänet varuilleen. Hän ei halunnut ehkä vielä olla kahdestaan tuon kanssa, vaikka luottikin omiin vaistoihinsa ja taitoihinsa. Hänellä oli jokseenkin hyvä tapa päästä pois ongelmista. Tosin, hän ei ollut ennen kiusannut vampyyrejä seksuaallisesti.

”Et ehkä, mutta lupaa minulle, ettet mene yksin. En haluaisi.. Huolestuttaa muitakaan. Me olimme huolissamme, kun karkasit tänään. Mihin muuten menit?” Sam kysyi. Samalla hän hillitsi itseään nyt täysin voimin, Neiran läheisyys näin kahden kesken oli melko intiimiä Koko vampyyrineito oli melko intiimi, jos näin voisi sanoa.

”Menin kävelylle. Tarvitsin aikaa ajatella ja hetken olla yksin. Tänään on tapahtunut niin paljon.” Neira vastasi hymyillen lempeästi Samille, hänestä oli mukavaa kun täällä olevat olivat huolissaan, vaikkakin hänestä se oli turhaa.

”Aijaa okay.” Sam sanoi ja nousi seisomaan, ”Jätän sinut nyt nukkumaan, taisin häiritä sinua hieman..” Hänellä oli kiire päästä pois, muuten hän ottaisi Neiran siinä ja heti. Ennenkuin toinen ehti vastata hän palasi olohuoneeseen ja huomasi samassa Kaydenin joka oli siirtynyt Anan oven eteen. ”Kuuntelitko sinä!?” Sam sähätti hiljaa ystävälleen. Toinen vain nyökkäsi ja palasi sohvalle.

Aurinko laski heidän vain viettäessään aikaansa olohuoneessa ajatuksissaan. Ensimmäistä kertaa vuosien aikana, kaksikko ei puhunut toisilleen pitkään aikaa ja todella kilpailivat toistensa kanssa.


Ana kurtisti kulmiaan huomatessaan Samin ja Kaydenin sohvalla sen näköisinä kuin suurempikin sota olisi syttynyt. Neira oli tainnut pyörittää kumpaisenkin täysikasvuisen vampyyrimiehen pikkusormiensa ympärille täysin. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun nainen oli alkanut ottamaan suojatteja, hän mietti oliko Neiran pelastaminen fiksua. Tytöllä oli vähän turhan vahva vaikutus Samiin ja Kaydeniin. Sillä saattoi olla ikävä vaikutus asunnon yleiseen ilmapiiriin. Latino ei kaivannut muutoksia. Hänen ja hänen neljän kämppiksensä yhteen sovittaminen saman katon alle oli jo ollut prosessi itsessään. Rauha oli saavutettu pitkän työn ja tappelun tuloksena. Se ei kaivannut häiriöitä. Jos tilanne kärjistyisi Ana joutuisi potkimaan tytön pihalle. Naisen niin kutstuttu perhe oli hänelle tyttöä tärkeämpi.

Derek näytti taas siltä, että olisi kuollut sohvalle, mutta se nyt oli normaalia. Luultavasti mies kuunteli musiikkia samalla.

”Jätkät hei, lähdetään hakemaan Neiran tavaroita mahdollisimman pian”, Ana hihkaisi toivoen saavansa aikaan jonkinlaisen reaktion. ”Voi olla, että tarvitsemme vähän miehistä voimaa mukaamme, enkä tarkoita nyt muuttokuormaa”.

Ana mietti kulmat kurtussa Neiran ystäviä, jotka eivät välttämättä sulattaneet sitä, että tyttö oli lähtenyt vampyyrin matkaan.

Sen kummempia murehtimatta nainen asteli omaan huoneeseensa ja huhuili Neiraa: ”Hu huu! Ilta on jo pitkällä. Sinunkin pitäisi nousta”.

Nainen viskasi käsilaukkunsa lattialle ja katseli sängyssä makoilijaa: ”Lähdetään hakemaan kamppeitasi. Sitten voit lähteä kannsani metsästämään”.

Sam ja Kaydenin nosti päätään Anan tullessa sisään, ”Hei mami.” Kayden vastasi virne huulilla ja sai vilkaisun Samin suunnalta. Kayden ei ymmärtänyt miksi hänen ja Samin tilanne meni tällaiseksi yhden nuoren vampyyrin takia.

”Yees, me tulemme auttamaan!” Sam vastasi Analle automaattisesti monikossa häntä ja Kaydeniä tarkoittaen. Vaikka kaksikolla oli eripuraa eivät he voineet kauaan olla vihaisia toisilleen. Ja tavat olivat iskeneet juurensa ja lujaan. Sam vilkaisi Anan perään kun tuo avasi huoneen oven, Neira nukkui.



Neira heräsi Anan tuloon, mutta ei aluksi jaksanut reagoida mitenkään. Kuullessaan auringon painuneen alas neiti piristyi hieman, kyllähän hän tiesi sen, mutta jostakin syystä vasta jaksoi nousta ylös kun Ana kertoi sen. ”Okaay.” Tuo vastasi ja virnisti perään iloisena, Anan kanssa metsään. Hän ei ollut ennen mestästänyt vampyyrin kanssa. Tuo nousi sängyltä nopeasti ylös ja haroi käsillään pitkiä hiuksiaan takuista pois. Oli se helppoa kun omisti terävät ja vahvat kynnet, toimivat harjana hyvin. ”Minun onkin jo kamala nälkä.” Tuo tokaisi vaikka tiesikin Anan todennäköisesti tietävän asian itsekkin. ”Kuule...” Neira aloitti mutta huitaisi kädellään, ettei sittenkään mitään. Hän mietti veljeään, ja muita talon vampyyrejä. Hän oli kuullut Samin sähädyksen Kaydenille. Hänestä taisi olla pahasti ongelmia.. Ehkä hänen pitäisi vain jäädä kotiin, tuo mietti osta hieman kurtussa.


Kiusallaan, mennessään omaan huoneeseensa nainen muiskautti lempeän suudelman Kaydenin poskelle ja lähetti tälle viekkaasti hymyillen: 'Tulenko minä tänään sinun huoneeseesi?' Kiusallaan nainen keikautti muutaman kerran takamustaan kävellessään huoneeseensa. Miehelle ei varmasti jäänyt epäselväksi mitä Ana ajoi takaa. Jos vanhemman naisen huomio veisi poikien ajatuksen muualle pikku vampyyrista. Ainakin toisen pojan huomion.

Lempeästi hymyillen nainen istui sängylle tytön viereen ja pörrötti tämän tukkaa. Analle tuli tyttösestä mieleen hänen oma pikkusiskonsa. Hän ei ollut tosin nähnyt Aishaan reilusti yli sataan vuoteen. Siskokset olivat riitaantuneet todella pahasti, eivätkä olleet sen jälkeen pitäneet yhteyttä. Suoraan sanottuna punatukkainen nainen ei ollut enään edes aivan varma siitä elikö hänen sisarensa enään. Se oli valitettavaa, mutta kumpainenkin tytöistä oli varsinaisia jääräpäitä, eikä kumpikaan suostunut antamaan omissa mielipiteissään periksi. Tytöt tulisivat tuskin koskaan sopimaan riitaansa. Varsinkin kun he olivat ikiaikaisessa sodassa täysin eri puolilla.

”Meillä on jääkaapissa pari pussia verta. Voi mennä hetken aikaa ennen kuin pääsemme metsästämään”, Ana hymyili. ”Sinulla alkaa muuten huomenna työt Bloody Moonissa”.

Ana hymyili noustessaan ylös sängyltä. Hän aikoi jälleen vaihtaa vaatteensa. Vaikka vampyyrit eivät hikoilleet hänestä tuntui inhottavan likaiselta vaatteissa, joissa oli ollut koko päivän.
”Kun menemme metsälle, niin haluaisin jutella kanssasi. Ei mitään vakavaa, älä siitä huoli. Haluatko vaihtaa vaatteita? Minulta saattaisi löytyä jotain muutakin päälle pantavaa”.

Ana väläytti uudelle suojatilleen mitä aurinkoisimman hymyn seisoskellessaan jälleen tytön edessä alusvaatteisillaan.

Kaydenin kasvoille tuli viekas hymy ja hän näytti automaattisesti kieltä Samille, saadessaan kutsun Analta. Hänen ei tarvinnut edes vastata vampyyrinaiselle, kyllä tuo tiesi, että hän ottaisi Anan mielellään.

Sam katsoi Anan perään ja naureskeli makeasti tuolle, nainen todella aikoi pitää heidät väleissä. Telepaattisesti Sam kiitti Anaa, hän ei halunnut menettää ystäväänsä vaikka pieni vampyyrineito latino vampyyrin huoneessa ei riittäisi siihen. Paitsi eripuraan heidän välillään.

Neira hämmästyi Anan pörröttäessä hänen hiuksiin, mutta väläytti pienen hymyn tuolle. ”Ai huomenna jo? En tarvitse, vaihdan kotona sitten.” Tuo vastasi latinovampyyrille. Hän meni ovelle ja avasi sen Anan vaihdettua vaatteitaan, vaikka olettikin että varmaan moni oli nähnyt tuon vähemmissäkin vaatteissa. Samalla neiti mietti kuumeisesti mitä asiaa Analla oli hänelle, vaikka häntä ei pelottanut oli hän huolissaan.


Nainen hymyili Neiralle jälleen ystävällisesti, vetäessään leikeltyä t-paitaa ylleen. ”Jos haluat saada itsellesi muodostettua jonkinlaisen arkirytmin vampyyrina, sitä ei kannata viivytellä kauhean pitkään. Bloody Moonissa on lisäksi työpulaa. Minäkin tulen huomenna töihin. Autan sinut alkuun. Voimme sitten puhua pomon kanssa tanssivuoroista. Ei sinun sentään pelkästään tarvitse kaataa viinaa juopoille kun osaat muutakin”.

Anan vaihdettua vaatteensa hän asteli olohuoneeseen: ”No niin, jätkät, perseet ylös ja lähdetään roudaamaan. Crystal taitaa olla ulkona Vickyn kanssa”.

Derek nousi sohvalta sen näköisenä, kuin ei olisi ollut valmis liikkumaan seuraavaan sataan vuoteen. Hän ei kuitenkaan nurissut vastaan vaan asteli ensimmäisenä ulos ovesta.

Naisella oli jälleen mukanaan uskollinen käsilaukkunsa, hänen astellessaan ulos asunnosta. Tällä kertaa Ana asteli talon takapihalle, jossa seisoi vanhalta näyttävä pakettiauto. Olisi varmasti todellinen ihme, jos se liikkuisi eteenpäin muutamaa metriä enempää.

”Kayden ja Sam taakse. Derek ajaa ja minä menen Neiran kanssa eteen”, Ana lateli ohjeita kuin mikäkin perheenäiti.


Neira hymyili Analle, ”Selvä. Saanpahan omaa rahaakin nyt kunnolla niin kallis makuni pääsee voimiinsa,” Tuo sanoi jokseenkin rakastavalla äänensävyllä, mikä oli hieman outoa. Neira vain rakasti kaikkea kallista, siis vain kallista, kallis oli hienoa ja täydellistä. Ja vaikka neiti oli joutunut elämään melko tavanomaista elämää oli hän aina ollut melkoinen diiva rahan suhteen. Kuin hän olisi oikeasti muualta kuin vampyyrinmetsästäjän perheestä.

Nopeasti neiti meni Anan perässä taloon ja huomasi Kaydenin ja Samin tulevan mukaan. Tuon kasvoille nousi hivenen hämmästynyt ilme, aikoivatko he roudaa koko hänen kämppänsä tänne?

Sam ja Kayden nousivat molemmat samaa aikaa sohvalta ja virnistivät toisilleen. Neirasta kilpailu oli alkanut taas, mutta leikkisempään sävyyn. Pojat menivät molemmat neidin sivuille ja kävelivät aivan lähellä tuota, hipaisten aina välillä tuon kättä. Anan käskeässä heidät taakse ikäloppuun pakuun, pojat näyttivät molemmat myrtynyttä naamaa. Selkeä salaliitto teoria heidän mielestään, mutta nätisti he menivät sisään.

”Sinä saat sitten kantaa kaiken raskaan, minä otan vain höyhenen kevyet. Olen jo niin vanha, että en jaksa raskaita kantamuksia. ” Sanoi Sam dramaattisesti Kaydenille, samalla kun piti dramaattisesti kättään otsallaan ja huokaisi raskaasti.

”Siltä sinä näytätkin. Ei taida vehkeet enää toimia kun naamakin on ryppyinen kuin tuhatvuotinen kilppari ja nuo harmaat sinun hiuksissasi. Aijai...” Kayden vastasi takaisin ja pullisteli lihaksiaan kuin lukiopoika.

Neira nauroi poikien tolailulle, mutta keskittyi sen jälkeen katsomaan ikkunasta ulos. Osaisikohan Ana hänen luokseen vai joutuiko hän näyttämään tietä. Varmaankin.


Ana nousi Neiran viereen autossa ja vilkaisi pakun taakse poikiin: ”Olkaahan sitten ihmisiksi. Me tuskin halutaan herättää mitään ylimääräistä huomiota”.

Derek käynnisti auton, joka käynnistyessään kuulosti yskivältä vanhukselta. Pakun sisällä haisi jälleen ummehtuneelle. Se oli sisältä, jos mahdollista, vielä ränsistyneemmän näköinen kuin ulkoa. Tosin ei käynyt valittaminen, sillä porukka ei yleensä tarvinnut autoa.

”Neira sinun pitää opastaa meidät perille. Missä päin asut? Mieti samalla mitä kaikkea tarvitset mukaasi. Otetaan sinulle vain välttämättömin mukaan, koska pakuun ei mahdu kauheasti”, Ana selosti. ”Onko mahdollista, että meitä on vastassa ikäviä yllätyksiä? Kuten ne eiliset kaverisi?”

Anan puhuessa Derek ajoi pois sisäpihalta ja ihme kyllä auto ei lyyhistynyt kahden metrin jälkeen. Derek taas itse näytti siltä, että voisi lyyhistyä. Tatuoiminen oli vampyyrille rankkaa. Mies oli kaiket päivät tekemisissä veren kanssa ja itsehillinnän oli silloin oltava kohdillaan.


Anan kysyessä ongelmia Neiran pää nytkähti hivenen taaksepäin äkkinäisesti, oli kuin hän olisi saanut sähköiskun. ”En tiedä.” Tuo vastasi ääni kylmänä, mutta hiljaa sisimmissään hän oli huolissaan. ”En usko että minun odotetaan palavaan kotiin.” Tuo jatkoi. Auton jatkaessa eteenpäin neiti kertoi ohjeita samalla kun mietti kuumeisesti. Mitä jos joku odottaisi häntä siellä? Mitä jos jotakin pahaa tapahtuisi? Jostakin syystä Neira tiesi, ettei paha tapahtuisi hänelle.

Piakkoin he pääsivät ikälopulla autolla pihaan saakka, kaikki olivat hyvin ihmeissään auton suorituksesta. Neira kömpi ylös autosta nopeasti ja haistoi ilmaa. ”Ana, minä menen ensiksi yksin. Pyydän teidät muut jos tulee jotakin.” Tuo sanoi melko käskevään äänensävyyn. Neiti tiesi mitä tekisi. Toffee odotti häntä sisällä, tuon veren tuoksu kutsui häntä tulisena. Yllätyksekseen hän sai huomata, että hän oli enemmänkin vihainen veljelleen kuin muuta. Eihän neiti ollut enää mikään pikkutyttö. Neira ei välittänyt ihmisistä joita saattoi liikkua ulkona, ainakaan hän ei kuullut tai haistanut muita kuin veljensä, joten hän hyppäsi kadun puoleisesta ikkunastaan sisään.



”Hei Toffee.” Tuo sanoi jäätävästi kun näki veljensä istumassa lattialla. Tuo käännähti nopeasti säikähtäneenä, sillä ei ollut kuullut sisarensa tuloa. ”Pysy siinä. Mitä teet täällä?” Neira jatkoi samalla jäätävällä äänellä, olisi voinut luulla että hänen suustaan lentäisi pieniä lumihiutaleita tai huoneen peittäisi halla.

”Mutta Neira... Odotin vain sinua. Tajuatko lainkaan kuinka huolissani sinusta olin?!” Toffee huusi sisarelleen. Hän huomasi jo nyt toisessa eron, mikä oli tullut vain yhdestä yöstä vampyyrien luona tai päivästä. Hän ei kestänyt menettää kaunista sisartaan.

”En ole yksin, joten ole nätisti. Muut tulevat samantien paikalle jos alat vittuilemaan minulle, millään tavalla. Minä en ole enää pikkutyttö vaikka olenkin nuori. Sinä kuolet aikasemmin kuin minä ja vanhenet kun minä pysyn samana. Olen kuolematon.” Neira sanoi veljelleen katsoen toista tiiviisti silmiin, yrittäen saada tuota ymmärtämään, ettei hänestä tarvinnut huolehtia. Vaikka häntä itseään satutti sanoa veljelleen näin tai puhua lainkaan kylmään äänensävyyn, ei hän nähnyt nyt muuta ratkaisua.

Toffee nousi lattialta ja tuon poskelle valui kyynel. ”Minä tiedän. Tiedän enemmän kuin sinä tiedätkään minun tietävän. Mutta pyydän, ettet karkaisi tuolla tavalla. Olen odottanut sinua ja etsinyt, ilman minkäänlaista johtolankaa. En halua menettää sinua!”

Neiralla meni pasmat hieman sekaisin kun veljen poskelle valui kyynel, telepaattisesti tuo pyysi Anan sisään, ellei toinen ollut tullut salaa hänen taakseen jo. Veli ei ainakaan ollut reagoinut siihen mitenkään. ”Menetät kumminkin joskus. Tajuatko sinä lainkaan paljon minuun sattuu nähdä kuinka sinä vanhenet ja kuolet pois minun elämästäni?” Neira sanoi nyt hivenen lempeämmin mutta kumminkin kasvoillaan kylmä ilme. Hän ei voinut näyttää tunteitaan nyt, muuten veli tietäisi miten voittaisi.



Sam ja Kayden vitsailivat koko automatkan takapenkillä samalla kun Neira näytti tietä ja oli vaisu. Sam huomasi Neiran jännittyvän koko ajan enemmän ja enemmän kun he pääsivät lähemmäksi ja tiesi muidenkin huomanneen sen. Samalla hän kuunteli mitä Ana ja Neira puhuivat ongelmista. Takapenkkiläiset olisivat valmiita tappelemaan, kunnon tappelua ei ollutkaan ollut pitkään aikaan.

”Onko tiedossa ongelmia?” Kayden sanoi virnisteli takapenkillä saman tien, kun he pääsivät perille ja kun hän nousi autosta pois. Hänkin haistoi ihmisen sisällä talossa. Mutta Kayden ei todellakaan odottanut Neiran menevän yksin sisään ja varsinkaan ikkunasta. ”Perkele! Mennäänkö?” Tuo kysyi Analta ja odotti kanaemon vastausta. Tuo varmasti tiesi, mikä oli paras tapa hoitaa asia.


Ana tarkkaili Neiraa koko automatkan kulmat kurtussa. Hän oli ollut samassa tilanteessa ennenkin. Hän muisti elävästi yhden hoidokeistaan. Pieni brittityttö oli ollut luokkaretkellä New Yorkissa ja epäonnekseen oli muuttunut vampyyriksi. Siitä oli jo joitain kymmeniä vuosia. Tyttöparka oli ollut paniikissa ja eronnut ystävistään ja luokkatovereistaan, koska pelkäsi tulevansa tapetuksi, jos joku saisi selville totuuden. Ana oli onnistunut löytämään tytön vain kolme päivää tapahtuneen jälkeen. Kayden, Sam ja Derek muistivat pikku Tessan varmasti elävästi. Tyttö oli ollut muuttuessaan vasta kuusitoista. Tapansa mukaan Ana oli ottanut tytön luokseen. Aluksi homma olikin mennyt ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa tyttö oli ruvennut kaipaamaan takaisin britteihin. Lopulta tämä olikin karannut. Tessa oli palannut vain viikon kuluttua järkyttyneenä siitä, että oli verenhimossaan onnistunut tappamaan koko perheensä. Tämä ei ollut kyennyt hyvästelemään.

Nyt Neira oli saman valinnan edessä. Hän voisi joko hyvästellä ystävänsä ja veljensä ja antaa heidän elää ihmisenä säilyttäen kauniit muistot Neirasta tai sitten ottaa se riski, että jonain päivänä hän tappaisi heidät. Tai päin vastoin. Vampyyrit ja ihmiset olivat kuin vesi ja öljy ja Ana henkilökohtaisesti ei uskonut, että kaksi täysin eriluontoista rotua voisi elää sovussa. Jompi kumpi tuhoaisi toisen ennen pitkää ja henkilökohtaisesti, Ana toivoi että vampyyrit ehtisivät ensin.

Neiran noustessa autosta Ana nousi tämän perässä. Hän toivoi, että Neira osaisi tehdä oikean valinnan.

”Odotetaan hetki”, Ana sanoi katsellessaan Neiran perään. ”Neiran pitää tehdä itse valintansa, muuten hän ei välttämättä koskaan sopeudu meidän elämäämme. Te tiedätte sen itsekkin”.

Tessa kummitteli edelleen Anan mielessä. Ana ei varmasti koskaan unohtaisi tyttöä. Hän olisi voinut kävellä levottomasti ympäri pihaa, mutta sen sijaan hän tyytyi nojamaan auton konepeltiä vasten.

Myös Derek oli noussut autosta ja kävellyt Anan rinnalle. Kaikesta huolimatta Derekiä ja Anaa olisi voinut luulla pariskunnaksi. Sellaiseksi, joka oli elänyt pitkään yhdessä ja nähnyt paljon. Heidän suhteensa olisi voinut olla yhtä vakaa kuin kallio. Kaksikko luki jo nyt toisiaan kuin avointa kirjaa pienimmästäkin eleestä tai ilmeestä, tai vain aavistuksesta. Derek tiesi tarkalleen mitä Ana olisi juuri sillä hetkellä halunnut tehdä. Tämä olisi halunnut juosta sisään ja repiä suojattinsa veljen pään irti. Antaa veren virrata ja näyttää Neiralle, mikä tämä todellisuudessa oli. Derek ajatteli Anan tavoin. Vampyyrit oli luotu saalistamaan ihmisiä.

Neiran telepaattinen viesti oli hieman epäselvä. Ana tajusi nopeasti, ettei tyttö ollut oppinut käyttämään sitä vielä kunnolla. Vanhempi vampyyri osasi kuitenkin tulkita sitä suurin piirtein.

”Hajaannutaan ja mennään sisälle. Pysykää te muut piilossa toistaiseksi”, Ana sanoi suoristaessaan itsensä.

”Tiesitkö, että tyttö on vampyyrinmetsästäjä?” Derek kysyi katsoen Anaa kulmat kurtussa. ”Luultavasti myös tuo ihminen, mikä odottaa meitä”.

Anan ilme muuttui huolestuneemmaksi. ”Odottakaa”, hän sanoi Samille ja Kaydenille. ”Mistä sinä sen teidät?”

”Kirppu kertoi minulle eilen”, Derek vastasi. Hän oli sytyttänyt sikarin, jota imeskeli nyt katsoessaan Anaa vakavin silmin.

Ana mutristi huuliaan huolestuneen näköisenä. Vampyyrinmetsästäjät oli otettava aina vakavasti. Varsinkin, jos kyseisen metsästäjän omainen oli muuttunut vampyyriksi. Metsästäjät olivat välillä todella kostonhimoisia ja periksiantamattomia. Toffee saattaisi tuottaa elossa heille enemmänkin ongelmia. Pahimmassa tapauksessa, koko Neiran jengi olisi tapettava. Neira saattaisi paihimmassa tapauksessa metsästämään ystäviään. Se saattaisi olla tytölle liikaa.

”Se poika on tapettava, mikäli Neira päättää jäädä meidän luoksemme. Tiedätte hyvin, ettei vampyyrinmetsästäjiä voi jättää eloon. Neira ei saa kuitenkaan tietää asiasta. Koko muu jengi pitää luultavasti myös ottaa hengiltä. Ei kuitenkaan vielä”, Ana lähettää koko porukalle telepaattisesti. Niin oli turvallisempi puhua. ”Te voisitte katsoa mitä saatte aikaiseksi kun vien Neiran metsästämään. Nyt mennään ylös... Varovasti”.


Neira vilkaisi taakseen, Ana oli tullut paikalle. Muut pysyivät näytettävästi vielä ulkona.. Toffee ei reagoinut millään tavalla Anaan, ainakaan ulkoisesti. Kuinka tyhmää, Neira ajatteli ja pyöräytti silmiään. Veli huomasi tuon turhautuneen eleen sisarensa kasvoilla.

”Mitä..?” Tuo kysyi surullisena, äänestä huokui oikein kaikki se suru ja menetyksen pelko, mitä veli tunsi sisällään.

”Sitä vain että olet HELVETIN tyhmä. Ana on vanha vampyyri, hän pystyisi tappamaan sinut pikkurillillään....eikun hiuskiekurallaan. Mieti sitä. Ja onko ihan pakko olla noin vitun dramaattinen? Minä olen vampyyri, sinä ihminen.” Neira sanoi ja oli jo itsekkin varma, että puheen mukana lensi pieni jääpaloja veljen suuntaan. No jotenkin tuo pitäisi saada tajuamaan, edes jotakin..

”Minä tiedän.. Mutta en pelkää häntä, vaikka minun pitäisikin. Tiedän paljon enemmän, mitä olen ikinä opettanut.” Toffee sanoi ja vilkaisi Anan suuntaan. Mutta sisarensa hämmästykseksi kasvoissa ei ollut lainkaan vihaa, vaan kiitollisuutta. ”Olen kiitollinen hänelle, mutta minun tappamiseni ei auta sinua. Tiedät sen itsekkin.. Jos minä en pidä sinusta huolta niin jonkun pitää huolehtia kumminkin.” Tuo sanoi melko hiljaa ja käänsi katseensa lopuksi takaisin sisareensa. Kasvoilla häivähti hieman se rakkaus, mikä ei ollut sisaruksille luontaista. Vaan paljon enemmän kuin pitäisi tuntea ikinä.

Neira meni hiljaiseksi veljensä sanoista, mutta lopulta tuo purskahti niin raikuvaan nauruun, että alhaalla olevat vampyyritkin varmasti kuulivat sen ja ihmettelivät. ”Olet kiitollinen? Et. Sinä et suostu katoamaan minun elämästäni ennenkuin minä tapan sinut itse.” Neira sanoi todella nokkavasti ja olisi jatkanut, mutta näki veljensä kasvoilla rakkauden häivähdyksen, mikä sekoitti neidin ajatukset totaallisesti. Hän oli joskus aikaisemminkin nähnyt sen, pariinkin kertaan ja aina se oli saanut hänet epäilemään vanhempiaan, vaikka ei ymmärtänyt tai osannut yhdistää puuttuvia palapelejä. Sitä paitsi hän tiesi, että hajoaisi itse palasiksi jos Toffee kuolisi. Hänen olisi tehtävä se itse, jos muka joskus ikinä pystyisi.. ”Ja mitä sinä muka tiedät enemmän. Minä opin ja parhaiten minua opettaa vampyyrit. Et sinä.”


Ana katseli sisarusten riitelemistä kulmat koholla. Hän käski telepaattisesti alahaalla olevia poikia tulemaan myös ylös. Häntä hämmästytti hivenen se mitä Toffee sanoi. Luultavasti, vaikka vampyyrin metsästäjä olikin, poika ei ollut aivan sisäistänyt sisarensa vampyyriutta. Mitä ilmeisemminkin tämä ei suostunut päästämään sisartaan menemään, vaikka mikä tulisi. Toffee pitäisi tosiaan tappaa.

”Neira. Tämä on ajanhukkaa. Otetaan tavarasi ja häivytään”, Ana sanoi nuoremmalle tytölle.

Samassa Derek hyppäsi ikkunasta sisään: ”Terve. Tarvittiinko täällä apuja?”

Derek hymyili sädehtivästi Toffeelle väläyttäen ulos työntyviä vampyyrin hampaitaan. ”Poika näyttää maukkaalta”.


Toffee kurtisti kulmiaan kun muut vampyyrit tulivat sisään. Neira sen sijaan taisi sädehtiä huomaamattaan. Pojan silmät suurenivat Derekin sanoista, mutta muuten naama pysyi peruslukemilla. ”Niin kuulemma näytän ja maistunkin.” Tuo sanoi, vaikka tiesi, että olisi todella idioottimaista uhmata vampyyriä. Mutta toisaaltaan, Toffee ei edes tajunut sanoneensa ajatuksiaan ääneen ennenkuin vahinko oli jo tapahtunut.

”Onko ihan pakko puhua verestä kun minulla on nälkä?!” Neira taas ärähti veljelleen ja Derekille. Vaikka tiesi, ettei se olisi heidän syytään. Nopeasti neiti vampyyrin etuja hyväkseen käyttäen, nappasi 3 matkalaukkua huoneen perältä ja pakkasi vaatteensa ja tyynynsä ja hyvin nopeasti myös salaisen unilelunsa laukkuihin. Aikaa ei ollut mennyt edes kauan, kun neiti oli valmis. ”Selvä. Bye Toffee.” Tuo sanoi ja hyppäsi vain ikkunasta alas. Todella typerää kylläkin koska alueella asui paljon ihmisiä, vaikka tässä talossa asunutkaan kuin Neira.


Sam ja Kayden tulivat nopeasti perässä ja heidänkin katse kiinnittyi Neiran veljeen. Tosin molemmat pojat katsoivat tuota kuin aasia, tuon vastatessa Derekin sanoihin. ”No saakos ottaa maistiaisen?” Kayden kiusasi, ennenkuin meni Neiran perässä. Hänen mielestään mieheen ei tarvinnut tuhlata enempää aikaa jos tuosta ei edes saisi oikeasti välipalaa.

Sam taas toljotti Toffeeta edelleen kuin tyhmä. Ana, jokin ei täsmää tässä... Tuo yritti selittää telepaattisesti. Samin vaisto sanoi, että Neirassa ja Toffeessa, molemmissa oli jotain hämärää. Ja vaikka häntä alkoikin kismittää kun Kayden meni Neiran perään, hän ei aikonut lähteä ennenkuin Ana lähtisi.

”Ottakaa minut mukaan.” Toffee sanoi enemmänkin sisarensa selälle kun tuo hyppäsi ikkunasta alas. ”Pystytte vahtimaan minua paremmin, etten ilmaannu silloinkun ei pitäisi ja tietäisitte koko ajan liikkeeni ja pystyisitte puuttumaan asioihin heti kun haluatte.” Tuo selitti. Sisällään hiljaa syvällä tuo mietti sitä, kuinka hän ajautuisi Neiran perässä suoraan vampyyripesään, mikä oli todella tyhmää. ”Kukaan ei seuraa minua. Vaikka ette uskoisikaan sanaani, sillä minäkään en usko teidän. Minua ei seuraa kukaan, näin muut viimeksi Bloody Moonissa.” Tuo selitti ja odotto vastausta.


Ana oli tyytyväinen Neiran nopeuteen. Tyttö tuskin jäisi turhia haikailemaan ihmiselämäänsä. Pahin oli kuitenkin vielä vasta edessä päin. Derek nuolaisi kiusallaan huuliaan ja astahti uhkaavasti lähemmäs Toffeeta, ennen kuin seurasi Neiraa ja Kaydenia.

Ana kohotti Samille kysyvästi kulmiaan tämän lähettäessä hänelle. ”Mitä?” nainen kysyi takaisin, samassa Toffee esitti ehdotuksensa, jolle vampyyrinainen ei voinut muuta kuin nauraa.

”Sinut? Meidän mukaamme? Haloo ja herätys poikanen. Voimme ehkä vahtia sinua, mutta sinä et pysty vahtimaan kuutta vampyyria. Astuisit vampyyrien pesään ja sitä sinä et halua”, Ana sanoi astellen pojan eteen. ”Me emme ole niitä hyviä vampyyreja. Meille sinä olet ruokaa. Pelkkää herkullista ravintoa poikaseni. Meidän kanssa asumisesi olisi sama kuin asuisimme herkullisen, kauniisti tarjoillun ja hyvin valmistetun pihvin kanssa saman katon alla. Me söisimme sinut, ennen kuin ehtisiti 'kissaa' sanoa. Mennään Sam”.

Ana asteli ikkunan luo ja käännähti vielä Toffeeseen: ”Vampyyrin metsästäjä tai ei, tuskin haluat törmätä kehenkään meistä pimeällä kujalla, poikaseni”.

Ana hyppäsi muiden perään ikkunasta.

”Lähdetäänhän sitten”, nainen sanoi hymyillen ylpeänä Neiralle.

Neira katsahti Anaan hymyillen ja hyppäsi autoon takaisin laitettuaan kamanasa ensin sisään. ”Mennään nopeasti, hän tulee muuten perään. Varmaan juoksee jo alaspäin. Ei helvetti kuinka tyhmä veli minulla on!” Tuo murisi kiukkuisena. Neira halusi nopeasti pois ja ei kumminkaan halunnut. Mutta hänellä oli nälkä, kova nälkä ja ajatukset eivät suostuneet pysymään kasassa. Hänen teki mieli lähtä ottamaan tästä näin ensimmäinen ihminen joka tulisi vastaan. Ja veli oli tällä hetkellä lähin. Nopeasti pois, nopeasti... Tuo vain ajatteli.

Sam katseli Toffeeta ja tuon kasvoja, ilmeitä ja kuunteli niin hyvin kuin pystyi. ”En tiedä Ana, jokin mättää ja helvetin pahasti. Anna minun miettiä.” Tuo lähetti telepaattisesti Analle ja meni vain hieman myöhässä tuon perässä takaisin autolle. Toffee katsoi silmät suurina Samia, mutta jostakin tuo löysi kovuutta ja kasvojen ilme meni lukemattomaksi. Sam oli nähnyt tuollaisen ilmeen ennenkin, Toffee tiesi, että hänestä yritettiin ottaa selvää.

”Minä löydän Neiran. Aina. Tai hän tulee minun luokseni. Minä en aijo luovuttaa. Te olette ällöjä koska juotte ja tapatte meitä normaaleja ihmisiä, mutta en minä pysty vihaamaan Neiraa tai edes halua oli hän vaikka rupikonna tai vampyyri. Se on minulle ihansama.” Toffee sanoi hiljaa Samille, tietäen, että alhaalla olevat vampyyrit olivat varmasti kuulolla. Mutta nämä sanat olivat tarkoitettu vain Samille.

”Minä pidän hänestä huolta. Me pidämme, kaikki. Pysy poissa nätisti niin Neiran ei tarvitse katsoa sinun kuolemaasi silmiensä edessä. Lähetyt vielä kerrankin häntä niin minä tapan sinut.” Sam sanoi murhaavasti ja hampaitaan näytellen. Hän päästi vampyyrinsä valloilleen todenteolla ja se oli viimeinen pisara nuorelle ihmismiehelle, pakokauhu näkyi tuon kasvoilta. Viimeinkin, Sam ajatteli. Kova pala toinen oli, sitä ei voinut kieltää, mutta helvetin helppo murtaa fyysisesti. Ja todella tyhmä, kun ärsytti vampyyrejä.

Sam meni autolle ja istui takaisin takapenkille. Tämä otti telepaattisen yhteyden Kaydeniin ja kyseli tuon mielipidettä tilanteesta. Kaydenilta tuli sama epävarma vastaus mitä varmasti jokainen vampyyri täällä aisti. Tilanteessa oli jotain outoa, heiltä puuttui tietoa. Sam otti yhteyden Anaa ja kyseli tuolta pitäisikö heidän hieman hiillostaa Neiraa sen jälkeen kun toinen oli saanut syödäkseen. Nyt he menisivät takaisin kämpille.


Derek lähti liikkeelle nopeasti, poltellen paksua sikaria, jonka haju levisi autoon ja sai ainakin Anan nyrpistämään nenäänsä. Samin kummitellessa edelleen hänen päänsä sisällä nainen uppoutuu ajatuksiinsa. Jo pelkästää se, että jokainen autossa olevista vampyyreista, Neiraan lukuun ottamatta, piti ihmisiä pelkkänä ruokavarastona ja vihasi vampyyrin metsästäjiä. Epämiellyttävät tuntemukset saattoivat johtua puhtaasti siitä, että he olivat vierailleet juuri entisen vampyyrinmetsästäjän kotona.

'Annetaan Neiran vielä olla', sekä Sam, että Kayden saattoivat nyt kuulla Anan äänen päänsä sisällä. 'Ollaan kaikki varuillamme tuon pojan suhteen. Jos se astuu rajan yli, tapetaan saman tien. Neiran ei välttämättä tarvitse tietää tästä. Jos tilanne muuttuu kriittisemmäksi, voimme jututtaa Neiraa. En tietenkään voi estää teitä ottamasta asioista selvää itsekseen'.

Viimeinen huomautus oli lupa sille, että pojilla on vapaa kädet, jos he halusivat tutkia asiaa itsekseen.

'Ole sinä kuitenkin Kayden kotona ajoissa, jos haluat minut viereesi', tämä huomautus oli tarkoitettu ainoastaan Kaydenille.

”Lähdetään metsästämään heti kun olet heittänyt kamppeesi sisälle”, Ana sanoi hymyillen Neiralle. ”Päästään viettämään vähän aikaa tyttöjen kesken. Jätetään nämä gorillan pojat kotiin”.

Derek nauroi Anan kommentille gorillan pojista: ”Varo vain Neira. Ana on meistä gorilloista se kaikkein pahin”. Mies väläytti tytölle mallipojan hymynsä ajaessaan.


”En yhtään ihmettele, naiset ovat luonnostaan vahvempia kuin miehet.” Neira vastasi Derekille, samalla kun nyökkäsi Analle. Lauseesta kumminkin puuttui pieni iva ja huvittuneisuus, mikä sai sen kuulostamaan jostakin syystä vain entistä hullunkurisemmalta. Päästessään kämpin eteen, Neira nappasi kamansa ja juoksi sisälle odottamatta muita. Hän halusi nopeasti metsälle, hän ei edes vaihtanut vaatteita ja pian hän olikin jo taas ulkona. ”Mennäänkö Ana?” Tuo kysyi, odottaen.

Sam katseli koko matkan Neiraa, kun tuo vain katseli ikkunasta ulos, eikä puhunut lainkaan. Oikeastaan kukaan ei puhunut, ainakaan ääneen. Muussa tilanteessa Sam olisi varmaan alkanut heittää herjaa Derekille sikarin polttelusta, mutta nyt mies pysyi vaiti ja ajatteli hiljaa mielessään. Hän todellakin aikoi selvittää mikä asiassa mätti, sillä jos sitä ei selvitetty niin heidän perheensä saattoi olla vaarassa. Tuo nyökkäsi vain Kaydenille ja ystävykset hyppäsivät autosta samaan aikaan ulos. Pian he olivat muualla ja tulisivat joskus.


”Mennään”, Ana nyökkäsi. ”Pidä sinä Derek mökki pystyssä, kun me tytön mennään hurvittelemaan”.

”Kyllä kulta”, Derek virnisti, vaikkakin hänen suunnitelmiinsa kuului vahvasti yläkerran sohva.

Ana vinkkasi Neiran mukaansa. Hän lähti johdattelemaan tätä pois päin asunnostaan.

”Sinulle varmaan sopii, että et metsästä aluksi yksin. Tämä kuuluu niihin käytäntöihin, joita olen käyttänyt kaikkien suojattieni kanssa”, Ana sanoi hymyillen hieman. ”Miltä sinusta tuntui jättää veljesi taaksesi?”

Metsästysretken tarkoitus oli ennen kaikkea jutella Neiran kanssa. Uusi tilanne ei koskaan ollut helppo. Analle uudet tilanteet olivat harvinaisen tuttuja. Hänen elämässään niitä oli riittänyt. Jokainen uusi mutka oli kuitenkin tehnyt hänestä vahvemman ja varmemman. Hän tiesi täydellisesti miten halusi elää oman elämänsä ja nyt hän elikin sitä juuri niin kuin halusi. Juuri nyt hän halusi sitä samaa myös Neiralle, joka oli viimeiset vuotensa elänyt veljensä häkkilintuna. Joskus rakkaus saattoi olla helvetillisen tukahduttavaa. Neiran kohdalla se oli tainnut olla juuri sitä.


Neira meni nopeasti Anan perään ja kuunteli tämän sanoja. Kasvoillaan tytöllä oli pieni hymy, aito sellainen vaikkakin tunteensa hän piti sisällään. ”Hän tulee tiukasti perässä, kuin olisi minun varjoni.” Neira vastasi ääneen Analle tuon kysymykseen ja vain nyökkäsi, että ymmärsi ettei saisi metsästää yksin. Asia harmitti häntä todella, koska hän rakasti varsinkin yöllisiä seikkailuja yksinään, mutta elämä oli muuttunut nyt, joten hänen oli sopeuduttava uusiin sääntöihin ja tottumuksiin. Ja tietenkin hän ymmärsi, että oli vaarassa koko ajan. Nuorena vampyyrinä niinkuin muutenkin.

Päänsä sisällä Neira mietti kertoja, jolloin oli nähnyt samanlaisen tai samankaltaisen ilmeen veljensä kasvoillaan kuin tänään. Ne tulivat aina tilanteessa, kun hän oli vaarassa tai lähdössä pidemmäksi aikaa pois. Hän ymmärsi veljeään, sillä hän halusi mielellään itsekkin olla tuon lähellä. Mutta vasta tänään Neira ajatteli, ettei siinä ollut kaikki. Samassa hänen alitajuntansa lähetti hänen silmiensä eteen äitinsä kasvot. Neiran silmät suurenivat hieman hetkeksi, mutta muuta reaktiota asialla ei ollut.



”Noniin Kayden. Mitä mieltä olet?” Sam kysyi ystävältään, he istuskelivat Neiran asunnon lähellä katolla ja katselivat niitä harvoja ihmisiä jotka alhaalla kulkivat.

”En tiedä. Tilanteessa todellakin mättää jokin. Neira ja Toffee ovat vaarallisen kiinni toisissaan. Ainakin Toffeen puolelta, ja se houkka käyttää hyväkseen Neiran ihmismäisyyttä joka sykkii neidissä aika voimakkaana vielä. Se on itseasiassa yksi hänen viehätyksenä, eikö?” Kayden kysyi virnistäen Samilta ja väisti nopeasti tuon kättä.

Sam hymähti kun hänen nyrkkinsä meni nätisti Kaydenin kasvojen ohi. ”Todellakin käyttää, mutta Neira vastaa melko kylmästi takaisin. Mutta en meinannut sitä... Meinasin... En tiedä. Lähdetään hänen peräänsä pimeällä, tunnistamme kyllä hänen hajunsa vielä.”

”A-a. Minä menen petiin ajoissa, you know it. Meitsi ei aijo katella jotain tylsää ihmistä, jos en saa siitä edes ravintoa tai seksiä. Ja se on mies. Hyi.” Kayden valitti kuin pikkupoika, hän aikoi mennä ajoissa kämpille, kun kerrankin vähään aikaan oli saanut perheen äidiltä kutsun. Näin Kayden ajatteli Anaa, perheen äitinä, mutta ei oikeana äitinä. Vaan vampyyrinä joka huolehti heistä kaikista niin petheenjäseninä kuin ystävinäkin. Ja helvetin kuuma Anakin oli, kukaan talossa ei voinut sitä kieltää. Olivat muutkin vampyyritytöt kauniita, mutta Anassa oli sitä voimaa mikä vetosi Kaydeniin helvetin pahasti.

”No aha. Minä jatkan sitten yksin.” Sam sanoi.


Ana muikisti huuliaan sen näköisenä kuin ei olisi pitänyt Neiran vastauksesta. Eikä hän pitänytkään siitä. Poika ei tainnut tosissaan tietää, mihin hän sotkeutuisi, jos ei hyväksyisi sisarensa poismenoa. Vampyyrin metsästäjä tai ei, ne vampyyrit joita poika oli saanut hyppysiinsä ja tapettua olivat luultavasti nuoria ja tyhmiä. Vanhemmat eivät noin vain jääneet vampyyrin metsästäjän jalkoihin. Olihan Anakin kohdannut vampyyrinmetsästäjiä elämänsä aikana. Niistä sai huvia, mutta ei kuitenkaan ateriaa. Useimmat joivat juuri sitä yrttiseosta, joka oli vampyyreille myrkkyä.

”Neira, sinun pitää päästää irti siitä pojasta”, Ana sanoi lujasta. ”Joko välttelet häntä tai tapat hänet. Sinulla on vampyyrinä vaihtoehdot vähän vähäisinä. Ihmiset ja vampyyrit eivät voi olla yhdessä. Sinä olet niin nuori, että saatat tappaa sen pojan ihan vahingossa ja minusta tuntuu, että sinä et halua elää sellaisen taakan kanssa. Parempi antaa sen pojan olla”.

Ana tiesi mistä puhui. Hän oli rakastunut nuorena ihmiseen. Nuoreen komeaan poikaan, joka oli varastanut naisen sydämen kokonaan itselleen. Rakkaustarina oli päättynyt synkällä tavalla, eikä nainen suostunut puhumaan siitä kenellekkään. Derekin kanssa hän oli puhunut siitä joskus, mutta muille se ei kuulunut. Derek osasi pitää suunsa supussa.

”On olemassa myös toisin ajattelijoita, jotka uskovat, että vampyyrit ja ihmiset pystyisivät elämään rinnakkain. Minä en usko siihen huuhaahan. Ihmiset ovat riistaa, samalla tavalla kuin heille esimerkiksi lehmät”, Ana selitti kävellessään. ”Ja kyllähän sen näkee, miten ihmiset kohtelevat lehmiä. Kasvattavat puhtaasti ruuaksi, ilman sen suurempaa tarvetta elää sovussa ja rinnakkain. Lisäksi meitä ajaa suurempi himo ja tarve ravintoon kuin ihmisiä. Me emme selviä millään korvaavalla tuotteella. Tämä saattaa kuulostaa julmalta, mutta se on nyt sinun elämääsi, joten sinun on paras tottua siihen, jos haluat selvitä hengissä. Minulla on ollut ennenkin sinun kaltaisiasi huollettavanani, tiedän mistä puhun. Sen lisäksi minulla on kolmesataa vuotta elämää takanani. Maailma opettaa, jos minä en siihen pysty”.


Neira käännähti nopeasti Anan suuntaan ja seisahtui, vaatien näin vanhemman vampyyrin seisahtumaan kans, jos halusi puhua hänen kanssaan. Neira ymmärsi ja tiesi niin hyvin kuin pystyi, mistä Ana puhui, mutta Neira todellakin oli nuori. ”Ana minä tiedän, enkä voi vaatia sellaista itselleni. Minä en tapa häntä, olen juonut hänestä enemmän kuin laki sallii. Hän on ollut minun saalini useita kertoja ja aina minä olen lopettanut. En ole pystynyt jatkamaan, vaikka se idioottimaiselta kuulostaa jopa minun mielestäni. Toffee on ainut mitä minä olen elämäni aikana sisäistänyt itselleni. Hän tuntee minut ja hyvin. Vanhempamme kuolivat ja Toffee pelasti minut ja piti huolta. Hän on kaikki mitä omistan ja mitä en voi enää omistaa. Tiedän, että joku teistä tappaa hänet, ja sille minä sitten olen vihainen. Ja itsellenikin jos sen joskus teen, vaikka en usko. Mutta Toffee ei lopeta vaikka hän kuolisikin. Hän ei vihaa vampyyrejä. Meillä oli omat syymme miksi heitä jahtasimme.” Neira lopetti kesken kun tajusi, että hän alkoi kertomaan asioita jotka olivat vain hänen ja hänen veljensä välejä. Oli totta, he kaksi olivat jahdanneet vampyyrejä eri syystä kuin muut vampyyrinmetsästäjät. He eivät vihanneet vampyyrejä, tai ainakaan Neira ei vihannut. Veli ei pitänyt heistä, mutta ei vihannut myöskään. Heillä oli omat henkilökohtaiset syynsä, jotka olivat niin kaukaa haettuja, mutta kumminkin heille kahdelle tärkeitä. ”Minä en Ana oleta, että ihmiset ja vampyyrit eläisivät rinnakkain. Minä tiedän kuinka kova vietti molemmilla on tappaa toisiaan. Mutta jos minä olen vampyyri ja veljeni ihminen, me kaksi elämme rinnakkain sovussa. Vaikka hänen pitäisi tajuta pysyä poissa. Mutta häntä pakottaa tulemaan minun luokseni nyt jokin muu kuin suojeluvietti, en vain tiedä mikä se on. Ja tiedän, hän kuolee joskus, mutta jos hän kuolee luonnollisesti voin olla onnellinen, että olen saanut viettää ne vuodet kun hän eli, hänen kanssaan. En vaadi teiltä hyväksyntää, ja en todellakaan halua hänen tulevan tänne ja pilaavan kaikkea, sillä tarvitsen opastusta! Ja sinä tiedät sen ja niin tietää hänkin. Nyt kyllä hajoaa pää, haluan ruokaa.” Neira lopetti. Hänelle oli sitäpaitsi tullut pahamieli, hän ei halunnut eripuraa Anan ja hänen välille. Hän piti todella Anasta, hän oli kuin kauan kadoksissa ollut isosisko.


Ana pysähtyi ja kohotti kulmiaan. Tytössä oli sisua, mutta tämä oli edelleen nuori. Viisaus tulisi vanhemmiten. Sen latino tiesi paremmin kuin hyvin.

”Selvä”, nainen kohautti olkiaan ja kuulosti siltä, kuin Neira olisi juuri pyytänyt häntä keittämään kahvia.

Tämä nyökkäsi hieman villiintyneeseen puistoon. Puisto oli joskus ollut hyvin hoidettu ja sievä. Itseasiassa oli ihme, että puisto oli vielä olemassa. Olisi voitu kuvitella, että se oli jyrätty, niin kuin monet muutkin New Yorkin puistot. Se oli kuitenkin jäänyt. Jostain puoden latvojen yläpuolella saattoi nähdä pienen pilkahduksen muistomerkkiä, joka paikalle oli pystytetty aikoja sitten. Nyt sekin seisoi puiston uumenissa sellaisena, että oli todellinen ihme, että se pysyi pystyssä. Paikallinen nuoriso hengaili puistossa ja sieltä oli mahdollista saada niin sanottua pikaruokaa. Käytännössä puisto oli vampyyrien Mc Donald's.

”Kirsikka vai vanilja?” Ana kysyi kaivaessaan käsilaukkuaan. Hän nosti sieltä esiin kaksi oluttölkkiä, jossa toisessa oli kirsikka- ja toisessa vaniljaolutta. ”Tärkein sääntö metsästämisessä on sopeutuminen”.

Latino antaa toisen tölkeistä Neiralle ja avaa omansta, ottaen siitä sitten pitkän huikan. Hän vinkkasi Neiraa seuramaan.

Kun nainen lähti kävelemään uudestaan, hänen askeleensa olivat muuttuneet hiukan hoiperteleviksi, kuin hän olisi nauttinut useammankin oluen, kuin vain yhden huikan kädessään olevasta.


Neira äimästyi Anan reaktiosta, mutta vain nyökkäsi tuolle takaisin. Pian hänkin huomasi puiston jossa oli nuoria. Neiran teki mieli mennä maistamaan hieman tai hieman enemmänkin kaikista. Vanilija, Neira sanoi. Hän tiesi sopeutumisesta, mutta ei ollut kokeillut tätä tapaa vielä. Hän oli ennemmän uhkarohkea ja töykeä. Neira matki Anaa, mutta jäi erään puun varjoon nojailemaan. Hän oli hokannut nuoren miehen vähän matkan päässä kusella, tuo oli hyvin komea ja kauas näki jo, että hän oli muualta. Neira otti hieman eksyneen ja tylsistyneen ilmeen kasvoilleen ja nojaili puuta vasten vain hieman heiluen.

”Hei, oletko eksynyt?” Mies kysyi ja Neira käänsi katseensa hymyillen tuohon.

”En, olen tylsistynyt. Ystäväni lähti tuonne.” Hän sanoi ja osoitti hivenen jonnekki siihen suuntaan mihin Ana meni, hän ei aikonut kertoa, kuka hänen ystävänsä oli, mutta Anan suunnalla oli paljon ihmisnuoria. Mies jäi Neiran viereen, joten neiti hymyili hyvin kauniisti ja näki kuinka puna nousi nuoren miehen poskille. Nam, neiti ajatteli.


Ana seurasi sivusilmällä Neiraa. Harvoin vampyyria tarvitsi metsästämään opettaa, Ana mietti hymyillen. Hän asteli itse portaat ylös monumentille, jossa todella nuoria teini-poikia. Pojat olivat tuskin lähelläkään täysi-ikäisyyttä tai edes ajokorttia. Pojista kahdella oli kitara mukana ja porukan tarkoitus oli ilmeisesti vain istua ja soitella.

”Hei, pojat”, Ana sanoi noustessaan viimeisen portaan. Hänen askelluksensa hoipersi edelleen aavistuksen.

Pojat nyökkäsivät ja mumisivat jotain vastaukseksi Anan tervehdykseen. Kaksi kuudesta jäi kuitenkin katsomaan Anaa kiinnostuneena. Se tarkoitti, että nainen saisi ruokansa tästä porukasta. Hänen ei tarvitsisi lähteä etsimään pidemmältä. Asia olisi ollut toinen, jos jokainen poika olisi kääntänyt katseensa pois. Silloin naisen ei olisi kannattanut edes yrittää.

”Oi, te soitatte kitaraa”, naisen ilme näytti kirkastuvan hieman. ”Minä lauloin, joskus hurjina nuoruus vuosinani”. Ana oli vetävä, mutta hän ei mennyt enään teini-ikäisestä, se oli todellinen fakta, joten hänen oli turha edes esittää teini-ikäistä. Kukaan ei uskoisi sitä. Parempi olla suoraan niin vanha kuin miltä näytti. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteivätkö seikkailunhaluiset teini-ikäiset olisi kiinnostuneet vanhemmasta naisesta.

”Lauloitko sä ihan bändissä?” toinen mahdollisista uhreista kysyi esittäen hymyn, jota oli luultavasti harjoiteltu pitkään peilin edessä.

”Joo. Minulla oli bändi kavereideni kanssa. Me vain jämähdimme siihen autotallivaiheeseen”, Ana näytti hieman nololta, mutta kuitenkin hyvän tuuliselta.

”Mihin sä olet täti ukkos jättäny?” yksi pojista nälväisi ja suurin osa remahti nauruun.

Ana näytti hämmentyneeltä ja ehkä hiukan nololta. ”Kotiinhan minä”, Ana vilkaisi olkansa yli. ”Minun taitaa olla parempi lähteä”.

Tämän sanottuaan hän tosiaan asteli poikien ohitse. Kuitenkin, hän ei ehtinyt kuin toiselle puolelle monumenttia, kun askeleet lähtivät seuraamaan häntä. Ana hymyili. Kala oli tarttunut syöttiin.


Neira puheli nuoren miehen kanssa, kunnes tämän kännykkä soi. Tuo pahoitteli ja vastasi puhelimeen ja alkoi puhumaan kieltä, jota Neira ei tunnistanut. Hän ei ollut harjoitellut oikeastaan mitään kieltä, mutta haluaisi kumminkin. Pian mies lopetti.

”Anteeksi, veljeni tulee tähän.” Mies hymyili pahoitellen, mutta piti Neiraa edelleenki kädestä kiinni.

Neira hymyili miehelle, mutta mielessään hän mietti, lähtisikö vain pois. Veli ei vältämättä ollut hirveän helppo syötti ja oli vaikeaa jos toinen roikkuisi mukana koko ajan, kun hänellä oli aivan kahden keskeisiä suunnitelmia tuon miehen kohdalla. Pian Neira kuulikin huudahduksen ja kääntyi katsomaan. Tytön silmät levisivät järkytyksestä, toinen mies oli aivan hänen vieressään olevan kaksoisolento! Mies istahti Neiran eteen ja kertoi nimensä. Neira hymyili vain nätisti takaisin ja otti Anaan telepaattisen yhteyden, että tämä voisi katsoa Neiran suuntaan. Tyttön viesti oli naurusta iloinen ja niin hän nauroikin ääneen, ”Ihmeellistä! Kuinka olettekaan samannäköisiä, olettekohan muullakin tapaa samanlaisia?” Neira sanoi ja nojautui hieman hänen eteensä istuvaa kaksosta päin. Miehen poskille nousi puna. Jes, kaksoisruoka, Neira ajatteli ja alkoi suunnittelemaan miten saisi molemmat syötyä.


Kun Neira lähetti Analle telepaattisesti, naisella oli parhaillaan kädet, tai oikeammin suu täynnä työtä. Teinipoika oli ollut naurettavan helppo saalis. Naisen ei ollut tarvinnut muuta kuin pikkurilliään heilauttaa ja tämä oli langennut hänen syliinsä. Sehän oli tietysi pojan oma tappio.

Pojan veressä maistui alkoholi ja pilvi. Se ei saanut Anaa kuitenkaan lopettamaan. Pienet tötsyt tulivat ajoittain aivan tarpeeseen. Eikä näin tuore veri mennyt pienestä sivumausta pilalle. Nainen antoi pojan vajota jalkoihinsa, kun oli saanut tarpeekseen. Ehkä poika kuolisi, ehkä ei, tämä ei voinut sitä tietää, eikä häntä liiemmin kiinnostanutkaan. Hymyillen Ana nuolaisi huuliaan, joille oli jäänyt muutama veripisara. Nainen saattoi melkein tuntea, miten pilvi humisi hänen päähänsä. Se tuntui hyvältä.

Tyytyväisenä kuin kerman lotkinut kissa hän lähti etsimään Neiraa ja löysikin tämän nopeasti.


”Hei Ana...” Neira sanoi hivenen sammaltaen, ihmismiehet olivat juopuneet hyvin. Neira oli saanut heidät juomaan hyvin pahaan känniin itsensä. Toinen miehistä oli sammuneena ja maisteltuna, toinen oli Neiran sylissä. Neira tunsi alkoholin ja veren maun suussaan ja nautti siitä, vielä vähän hän joisi toisesta miehestä ja sitten voisi ehkä lähteä kotiin... Ehkä.


”Sinua taisi onnistaa”, Ana hymyili. Miehet jäisivät mitä luultavamminkin henkiin, jos Neira ei enään söisi heistä. Jos söisi, Ana hämmästelisi suuresti pienen tytön ruokahalua. ”Oletko kohta valmis. Minä voisin lähteä kotiin. En ole ehtinyt huilaamaan tänään vielä ollenkaan. Jos haluat lähteä vielä ulos, voisit yrittää puhua Derekin ympäri”.

Puhuessaan Ana oli kyykistynyt Neiran viereen ja katseli tämän uhreja, jos mahdollista hiukan halveksivasti.


”Mmmmm....” Neira sanoi ja nousi ylös, hän olisi halunnut syödä vielä, mutta näki Anan halveksivan katseen, vaikka ei ymmärtänyt mistä se tuli. ”Mennään vain.” Neira sanoi ja lähti käppäilemään kotia kohti, tietäen Anan tulevan perässä. Nyt pää hieman selkeämpänä, kun nälkä ei sumentanut häntä, hän muisti äitinsä kasvot. Toffee ei näytä äidiltä. Isää en muista, mutta... Toffee ei edes näytä minulta. Mielessään Neira vahti, ettei hänen päähänsä ollut kenellekkään pääsyä, hän halusi ajatella itsekseen. ”Ana, kerro minulle sinun elämästäsi?” Neira pyysi hymyillen valloittavasti, hän halusi oppia tuntemaan Anan paremmin ja halusi hetkeksi muuta ajateltavaa kuin omat asiansa.


Ana lähti astelemaan Neiran rinnalla, jättäen tytön aterian rippeet lojumaan nurmelle.

”Ei ole paljon kerrottavaa. Synnyin vampyyriksi, minulla oli perhe, kasvoin, opin ja näin maailmaa. Liityin Chaosiin joitain vuosia sitten, koska uskon jengin kykenevän parantamaan maailmaa hivenen”, Ana kohautti olkiaan kerran. ”Minulla on ollut suojatteja pidempään kuin jaksan muistaa. Loppujen lopuksi, elämäni on varsin pitkäveteistä. Kolmesataa vuotta on kulunut, enkä ole saanut aikaan oikein mitään muistelemisen arvoista”.

Tietysti Anan elämään oli mahtunut monen moista, joista moni varmasti kuulisi innoissaan. Nainen ei ollut vain sitä kaikkein avautuvinta tyyppiä. Hänen oli vaikea puhua itsestään, vaikka hänelle ei oikeastaan ollut tapahtunut kovin ikäviä asioita. Muutama vähän kurjempi, mutta ne eivät haitanneet, kun ne jätti omaan arvoonsa.

”Olen varsin tylsä vampyyriksi”, Ana tokaisee. ”Moni vampyyrinpalvoja pettyisi minuun rankasti”.


”En usko sinua Ana.” Neira vain tokaisi ja antoi asian olla. Hän oli mielissään kun sai kuulla edes jotakin, vaikka arvelikin toisella olevan paljon enemmänkin kerrottavaa. Mutta eihän hänkään kertonut kaikkea suoraan, todellakaan. Tai ainakaan helposti. Pian he olivat kämpillä ja Neira hypähti hyvin pikkulapsen tavoin Derekin viereen sohvalle. ”Hei, mikä toi naarmu tuolla seinässä on? Mä luulin, ettet sä ois kissa.” Neira kiusasi, vaikka Derek vaikuttikin siltä kuin olisi nukahtanut sohvalle ikuisiksi ajoiksi. Melko eloton siis.


Sam katsoi Kaydenin perään kun tuo lähti kämpille ja odotteli hetken. Sitten hän hyppäsi alas katolta kun ketään ei ollut näkyvissä ja käveli ripeästi Neiran asunnon eteen. Toffee tuoksui siellä melko voimakkaasti edelleen. Sam vilkaisi ympärilleen ja kuunteli, lähettyvillä ei ollut ihmisiä, mikä sinänsä oli melko yllättävää kun mietti, että alua missä nuori vampyyrineiti asui, oli ihmisten suosimaa. Hän hyppäsi avoimesta ikkunasta sisään, se oli jäänyt auki Toffeelta tai Neiralta kun tämä oli lähtenyt kohti uutta elämäänsä.

Sisään päästyään Sam katseli hetken ympärilleen, huone oli myllätty. Hetken aikaa vampyyrimies mietti kuka täältä oli etsinyt ja mitä, mutta päätti sitten tarkistaa nopeasti asunnon itsekkin. Hän oletti Toffeen etsineen sisarestaan jotain tietoa. Typerä ihminen... Sam ajatteli. Vampyyrillä ei mennyt kauaan, mutta sekosorron siasta huone oli siistimpi tutkimisen jälkeen. Eihän täällä ole mitään Sam ajatteli. Samassa hän huomasi Neiran sängyn alla jonkinlaisen rasian, vampyyri noukkasi sen ja avasi, mutta rasia oli tyhjä. Edellinen avaaja oli rikkonut lukon, päästäkseen käsiksi sisältöön. Sam päätti lähteä seuraamaan Toffeen hajujälkeä.


Kayden pääsi kämpille hieman Anaa ja Neiraa myöhemmin. ”Heissan mussut.” Tuo lurkutteli molemmille vampyyrinaisille, mutta vinkkasi vain silmää Analle. Kayden huomasi kuinka Neira katsoi häntä hivenen pitkään ja sitten Anaa, mutta jäi istumaan hymyillen sohvalle. Hö, ei sitten yhtään mustasukkainen, Kayden ajatteli hivenen harmissaan.


Derek ähkäisi hieman Neiran istuessa samalle sohvalle, jonka mies melkein täytti koko ruumiillaan. Vaivalloisen näköisesti hän raotti silmiään, nostaen käsivartensa lepäämään otsalleen.

”Terve kirppu. Teilläpä ei kauaa mennyt. Kävittekö nappaamassa pikaruokaa?” Derek kysyi.

Ana naurahti tyytyväisenä. Vitsi oli oikeastaan Derekin keksimä. Se oli alkanut silloin, kun Ana oli vienyt miehen puistoon ensimmäistä kertaa. Muitta mutkitta nainen marssi suihkuun. Kaydenin tullessa nainen oli ehtinyt käydä jo suihkussa, kuivata hiuksenja ja pukea päälleen, sen verran mitä lyhyen kimonon alle mahtui. Teinipojan verestä nautittu pilvi ja suihku olivat saaneet naisen rentoutumaan silmiin nähden. Hän oli jopa ehtinyt avaamaan yhden oluen.

Kaydenin istuessa sohvalle nainen hivuttautui aivan tämän viereen ja oli kuin kiimainen kissa. Tarkkakorvainen olisi voinut kuvitella naisen jopa kehräävän.

”Hei kultu”, nainen sanoi näykkäisten samalla kiusaten Kaydenin korvaa. Tämän jälkeen tällä tuli kuitenkin kiire ottamaan olutta pöydältä.

”Neira, mitä tuo meidän Ana söi?” Derek kurtisti kulmiaan. Hän tiesi tarkalleen, että naisen juoma veri ei ollut päihteetöntä kun näki, miten nainen kiehnäsi Kaydenissa täydellisesti omien tapojensa vastaisesti. ”Tyttö on tainnut ottaa jotain miestä vahvempaa”.


”Öm. Itse asiassa en tiedä. Taisi olla ajatukset muualla. Varmaan jotakin pilviveikkoa...?” Neira mietti, hän ei todellakaan ollut hokannut katsella Anan perään. Hän kun luotti, ettö Ana osaisi tehdä kaiken itse. Ja hänhän tässä taisi olla nimenomainen suojatti jonka perään piti vahtia koko ajan, kui pepusta... Neiti ajatteli mielessään.

”Ooh.” Kaydenin suusta pääsi kun Ana näykkäisi häntä korvasta. Hän oli juuri tarraamassa Anaa kiinni kun tämä jo kipitti pöydälle oluen luokse.

Neira hokasi tämän, ”Voi Kayden! On se varmaan rankkaa kun pieni alkoholi menee noin ison ja raavaan miehen edelle. Et sinä tolla saa, aijai. Yritä kovemmin.” Neira kannusti ja hymyili ilkikurisesti perään. Hänellä oli todella hyvä olo jostakin syystä, vaikkakin hän arveli sen johtuvan siitä, että piti mielessään hyvin lukittuna laatikon mihin kuului Toffeen ajatteleminen.



Sam löysi pian perille ja kuuli Toffeen hengityksen ohuiden seinien läpi vampyyrin aisteillaan. Toffee oli tullut todella vastenmieliseen mestaan, parakkitalojen ihmemaahan. Mutta vampyyrimiehen mielestä oli todella omituista, että täällä ei ollut muita kuin Toffee vaikka parakkeja olikin paljon. Ja täällä oli ollut paljon vampyyrejä aikaisemmin päivällä. Samin kulmat kurtistuivat, kaikki ei todellakaan ollut kohdallaan.


Ana kipitti takaisin sohvalle onnellisena oluestaan ja näytti lapselta, joka oli juuri saanut tikkarin. Hän nosti jalkansa sohvalle niin, että hän saattoi laittaa kätensä, jotka molemmat pitelivät oluttölkkiä, reisiensä ja rintojensa väliin. Anan jalat olivat aavistuksen harallaan, eikä lyhyt kimono käynyt tosiaankaan minkäänlaisista housuista. Kuuliaisesti naisella oli kuitenkin selvästi pitsiset alushousut jalassaan.

Derek vain nauroi reipasta nauruaan Analle ja Kaydenille. Hän käännähti kyljelleen sohvalla ja nousi sen verran, että saattoi nojata poskeaan toiseen käteensä.

”Vähentäisit niitä pilviveikkoja Ana”, Derek hörähti. ”Älä huoli Neira. Kyllä vampyyrinkin pitää joskus irrotella”.

Derek iski Neiralle poikamaisesti silmää ja pukkasi tätä leikkisästi jalalla takamukseen, vain koska tytön pieni pylly nyt sattui olemaan hänen jalkansa ulottuvissa.

Ana kikatteli sohvalla, oluttaan juoden vilkuillen koko ajan Kaydenia kuin koulutyttö ihastustaan.

Kayden nautti selkeästi Anan koulutyttö ihastus käyttäytymisestä, mutta kesken ajatuksiensa Neira sai potkun pepulleen. Tyttö hypähti melkein kattoon saakka, mutta palasi nopeasti istumaan sohvalle. Hän murisi kuin tiikeri Derekille, mutta todella leikkisästi, niin ettei se jäänyt keneltäkään huomaamatta. "En edes tiennyt että vampyyri voi humaltua tuolla tavoin." Neira sanoi Derekille Anaan viitaten, mutta nolostui samantien. Hänhän ei todellakaan halunnut olla täysin tietämätön vampyyririesa uusille ystävilleen. Samassa tyttö hokasi Samin olevan poissa, missäköhän tuo oli... Neiti mietti samalla kun katse kiersi huonetta ja korvat kuulostelivat miehen perään.

"Jotain taitaa näkyä....." Kayden tokaisi kuiskaten Analle ja katseli tuon kauniita pitsialushousuja. "Joko mentäisiin?" Kayden tokaisi ja nappasi Anan todella nopeasti syliinsä, mutta jäi kuuliaisena odottamaan Anan reaktiota. Hän ei halunnut käyttää tuon päihtynyttä tilaa hyvin, tosin vain siksi, että aamulla saattaisi tuon pään ollessa selvä Kaydenilla hivenen tukalat paikat. Kannattaisi siis odottaa nätisti, siitä saisi enemmän irtikin.


Sam mietti hetken aikaa, mitä hänen pitäisi tehdä. Ja yritti ottaa Anaan telepaattisesti yhteyttä, mutta ei jostain syystä onnistunut siinä. Samassa Toffee avasi parakin oven, mutta sen sijasta että tuo olisi tullut yksin, tuli hänen perässään vampyyrinainen. Kaunis brunette jolla oli melkein maahan saakka pitkät hiukset. Ja päällään vain pitkä vaalea mekko. Sam perääntyi nopeasti hieman ja hyppäsi hennosti yhden parakin päälle, niin ettei ääntäkään tullut. Mitä helvettiä täällä tapahtuu..... tuo mietti ja yritti kuulostella noiden kahden puhetta. Mutta siinä samassa vampyyrinainen taisi aistia Samin läsnäolon, sillä tämä käännähti nopeasti katsoen Samiin ja katosi yöhön. Toffee jäi hölmistyneenä seisomaan parakin eteen katsellen ympärilleen. Sitten tuo meni sisään, joten Sam päätti lähteä takaisin kämpille kertomaan Analle tietonsa. Vampyyrinmetsästäjä joka halusi siskovampyyrinsä luokse suunnilleen hinnalla millä hyvänsä ja on tekemisissä vampyyrejen kanssa? Epämiellyttävää.... Sam ajatteli samalla kun juoksi kattoja pitkin kohti kotia.