Tinatinista Civaksi

Civa asteli tyynesti pitkin Mykonosin rantakatua. Ilta oli mitä ihastuttavin. Aurinko oli juuri laskenut taivaanrannan taa ja hämyiselle taivaalle oli syttynyt tähtiä. Ilma oli vielä lämmin. Yli kaksikymmentä astetta, mutta paahtavan kuuman päivän jälkeen se tuntui vain miellyttävältä viileydeltä. Tähän aikaan ihmiset todellisuudessa lähtivät liikkeelle. Paahtavan kuuma aurinko ei houkutellut nykypäivänä kovin monia. Se kun alkoi olla yleistä melkein jokapuolella maapalloa. Lähemmäs sata vuotta sitten ihmiset matkustivat Kreikkaan nimen omaan palvomaan aurinkoa ja hankkimaan iholleen sen halutun rusketuksen, mitä moni nykypäivänänä vältteli. Nykypäivänä Mykonosin kadut rupesivat täyttymään käytännössä katsoen paljon myöhemmin kuin sata vuotta sitten. Maailma muuttui ja ihmiset sen mukana.

Civa taas nautti jokaisesta hetkestä jonka uskalsi viettää ulkona. Hämyiset hotellihuoneet ja muuta paikat, joissa hän oli kuluttanut viimeaikoina päiviään, tuntuivat suorastaan ahdistavilta. Mykonosin kadut taas olivat kuin aavikko ilman ristin sielua. Siltä se ainakin naisesta tuntui. Tinatini Kvaratskhelian kuolemasta oli kulunut liian vähän aikaa ja Kreikka tuntui olevan aivan liian lähellä Saksaa. Juuri sillä hetkellä mikään maailman etäisyys ei tuntunut riittävän. Siksi Civan oli pidettävä matalaa profiilia, varsinkin liikkuessaan ulkona.

Ja juuri siksi hän tarvitsi nyt Lagniaa. Hän oli saanut tiedot miehestä ollessaan vielä Tinatini. Päätöksiä tehdessään tuntemattomasta miehestä oli tullut hänen tärkein keinonsa päästä irti entisestä henkilöllisyydestään ja olemuksestaan. Tinatinin tappaminen olo ollut ensimmäinen askel ja nyt hänen oli otettava seuraava.

Civa oli jäljittänyt Lagniaa kahden kuukauden ajan niiden muutaman luotettavan kontaktinsa avulla. Hän oli oppinut tuntemaan jotenkin miehen käyttäytymistavat ja rutiinin, nyt piti enään iskeä. Tänä iltana hän oli jäljittänyt Lagnian Seireeniin, Mykonosissa sijaitsevaan yökerhoon. Se sopi täydellisesti naisen kuvioon. Julkinen paikka, ilman suurempia riskitekijöitä. Helppo paikka soluttautua huomiota herättämättä. Lagnia oli kuitenkin vampyyri ja mikäli hän piti itseään ollenkaan ajan tasalla vampyyrimaailman asioista, mitä hän varmasti teki, hän tunnistaisi Civan heti. Tinatini Kvaratskhelian kuva oli ollut jokaisissa uutisissa ja tiedotteissa, miehen ei olisi kuin tatvinnut vilkaista ohimennen Civaa ja tämä olisi tunnistanut hänet heti.

Nainen oli naamioitunut niin hyvin kuin nykyisessä tilanteessa se vain oli mahdollista. Hän oli hankkinut itselleen peruukin, meikannut ja muuttanut asuaan, jotta yksikään vampyyri ei ainakaan heti rupeaisi epäilemään häntä.

Juuri tällä hetkellä, hän näytti aika tarkalleen ikääntyneeltä ikiteiniltä. Se ei tietenkään tarkoittanut sitä, että nainen näyttäis mummolta lantiofarkuissa. Civalla oli pinkki suoralla otsatukalla ja muhkeilla kiharoilla, jotka laskeutuivat aina hänen alaselkäänsä asti. Meikki sopi täydellisesti yökerhoon ja pinkki huulipuna oli sävy sävyyn hänen hiustensa kanssa. Asun lisäksi nainen oli hankkinut itselleen tekokynnet ja alaselkään perhostatuoinnin, joka katoaisi pois muutaman suihkun jälkeen. Asun viimeinenkin yksityiskohta oli tarkkaan mietitty ja suunniteltu. Mikään ei saanut mennä pieleen, sillä pahimmassa tapauksessa yksikin virhe tarkoitti hänen kuolemaansa. Civan entinen työnantaja kun ei pitänyt petturuudesta, pienimmässäkään mielessä. Siinä Civa osasi samaistua, mutta omasta mielestään, hän ei ollut petturi.

Nykyään hän tunsi itsensä hyvin kaavoihinsa kangistuneeksi. Tai jos totta puhuttiin, hän oli ollut sitä jo lapsesta asti. Kun jo lapsesta asti oeptettiin seuraamaan samoja rutineeja, ne pinttyivät kuin pahin tahra kaakeliin. Yökerhoissa aikaansa viettävä vampyyri oli tehnyt samaa niin kauan kuin muisti, tai ainakin siitä asti kun oli päässyt yökerhoihin sisään. Naiset, viina ja tupakka olivat vain pieniä ihmisyydestä muistuttavia paheita, joista Lagnia nautti vielä nykyäänkin. Hän oli hieman liian vanha yökerhoelämään, ainakin ulkonäkönsä puolesta, sillä Lagnia muistutti noin 40-vuotiasta. Harmaantunut ja ryppyinen mies ei suinkaan ollut, vaan karkealla tavalla komea.

Arpisine kasvoineen ja hienoine pukuineen saattoi helposti erehtyä kuvittelemaan Lagniaa rikkaaksi, vanhaksi perverssiksi, joka rahojensa avulla havitteli nuoria naisia sänkyynsä. Todellisuudessa hänen ei kuitenkaan tarvinnut turvautua rahoihinsa saadakseen aina silloin tällöin naisen kotiinsa. Hänen tummansininen liituraita pukunsa kuitenkin kieli jo kauas miehen statuksesta. Lagnia vain ei osannut pukeutua muullakaan tavalla. Ihmisenä hän oli pukeutunut tällä tavalla työnsä puolesta, ja nytkin vielä ollessaan vampyyri hän jatkoi työtään.

Lagnia siveli huomaamattaan arpia kasvoillaan ja sytytti uuden tupakan. Yökerhon meteli oli mieluisaa verrattuna hänen oman kotinsa hiljaisuuteen. Suuren huvilan pitäminen kotinsa omasi omat huonot puolensa. Varsinkaan kun hänellä nykyisin harvoin enää kävi muita vieraita, kuin "liikemiehiä". Yksin ollessaan Lagnia hukuttautui kirjoihinsa, joita hänen omassa kirjastossaan oli paljon, vaikkakin mies olisi halunnut enemmän kirjoja. Suurimman osan hän oli kerännyt kun kirjat olivat vielä se yleisin lukumuoto. Lagnian vähän vähemmän salainen intohimo oli mytologia. Ei liene tarpeen mainita syytä, miksi Lagnia päätti ryhtyä asumaan Kreikassa?

Metelin ympäröimänä Lagnia saattoi rentoutua ja unohtaa hetkeksi itsensä ja menneisyytensä, ja keskittyä nauttimaan siitä mitä ympärillä tapahtui. Yökerhon yksityisessä nurkassa oli helppo rentoutua ilman pelkoa, että joku tunkeutuisi väkisin hänen lähelleen, ilman että hän lähestyisi heitä.

Civa vilkaisi itseään elektronisesta pelisitä yökerhon nurkan takana. Hän korjasi nopeasti huulipunaansa, ennen kuin vilkaisi nopeasti olkansa yli kulman taakse. Yökerhoon ei vielä ollut jonoa, koska ilta oli vielä nuori. Se sopi Civalle.

Kun hän oli varmasti viehättävä hän lähti kävelemään lanteitaan keikautellen. Se oli kävelyttyli, jotka hän oli harjoitellut usean vuoden ajan, kuten kymmeniä muitakin kävelytapoja ja tuhansia muita asioita, jotka helpottivat hänen soluttautumistaa ympäristöön kuin ympäristöön. Ja nämä taidot toimivat tälläkin kertaa. Sivusilmästä entinen henkivartija huomasi, miten ovimies kiinnitti huomiota hänen kävelytyyliinsä, erityisesti naisen pakaroiden seutuville. Se taas tarkoitti sitä, että portsari oli huomannut hänet tavalla, jota nainen toivoi. Hän asteli kuuliaisesti jonon perälle, eikä edes yrittänyt päästä sen ohitse sisään.

Eikä mennyt kauaakaan kun ovimies viittasi häntä luokseen. Civa kätki hymynsä ulkoiseen hämmennykseen, mutta lähti kuitenkin astelemaan gorillaa muistuttavaa miestä kohti. Mies päästi hänet jonon ohitse pyytämättä.

Yökerho oli kuten kaikki muutkin. Kiiltävät lattiat, tummat seinät, räikeät vilkkuvat valot. Tietyssä suhteessa maailma ei ollut muuttunut ollenkaan. Rooliaan jatkaen nainen astelee baaritiskille, tilaa juotavansa ja alkaa tarkkailla ympäristöään. Eikä mene kauaa, kun hän saa kohteensa silmiinsä.

Lagnia ei mitenkään yrittänyt käyttää asemaansa tai rahojaan hyväkseen saadakseen erikoista kohtelua. Hän oli ainoastaan käyttänyt rahojansa päästäkseen yökerhon omistajan kanssa hyviin väleihin, saaden näin siis itselleen pienen vip-nurkkauksen. Tyylitelty italiaano katseli tylsistyneen oloisena väkeä joka kansoitti sillä hetkellä yökerhoa. Hän nosti tuopin hienoa olutta käsiinsä, Engalantilaista Spitfirea, ja huomasi tuoppinsa olevan tyhjä.

Tummaverinen mies nousi ylös ja sipaisi hiuksiaan, jotka oli geelin avustuksella saanut pysymään takana, poissa silmiltään, ja varmisti hiustensa olevan ojennuksessa. Bisnesmiehenä hänen tuli pitää huolta ulkonäöstään, vaikkei Lagnia itse sen suuremmin oikein välittänytkään siitä. Hän näytti miltä näytti, eikä hän halunnut muuttuakkaan. Tiettyä lookkia hän kuitenkin tahtoi pitää yllä.

Lagnia asteli rennon oloisena tiskille, savuke yhä suupielestään roikkuen. Hänen pukutakkinsa oli avoinna paljastaen hopeanharmaan kauluspaidan sen alta. Hän nosti kätensä tervehdykseen baarimikkolle joka nyökkäsi, tietäen tarkalleen mitä herra Vivad tahtoi juoda. Lagnia kiinnitti huomionsa kuitenkin pian uusiin kasvoihin. Hän oli käynyt samassa yökerhossa tarpeeksi kauan muistaakseen vakiokasvot. Omalla tavallaan miehellä oli hyvä kasvomuisti; hän ei unohtanut niitä keiden kanssa oli jo maannut.

Pikaisella vilauksella Lagnia katsasti naisen vieressään ja hymyili pienesti. Hän piti naisen pinkeistä hiuksista. "Iltaa, neiti.", Lagnia kääntyi naista kohden tuoppi kädessään, hymyillen hurmaavasti. "Taidatte olla uusi täällä. Lagnia Vivad.", Hän ojensi kättään ystävälliseen tervehdykseen. Jostain syystä Lagnia ei ollut koskaan oppinut sisäistämään lempinimeään, "Italian Lohikäärme", jonka hänen klisheitä rakastava äitinsä oli hänelle antanut, ja joka myöhemmin oli jäänyt ja tarttunut häneen kuin tahra. Vaikkakin miehen selässä oli tyylitelty, yksityiskohtainen tatuointi aasialaisesta lohikäärme, tuo tatuointi ei suinkaan liittynyt klisheiseen nimeen lainkaan, se vain oli miehen kiinnostuksen osoitus mytologiaa kohtaan.

Tyytyväisenä Civa huomasi, miten mies lähti kävelemään baaritiskiä kohti lasin ollessa tyhjillään. Nainen loihti kasvoilleen ujon, hieman eksyneen oloisen ilmeen ja vilkuili ympärilleen silmät suurina, kuin olisi turisti. Turistihan hän todellisuudessa oli, mutta ei siinä mielessä kun ihmiset sen määrittelivät. Tai ylipäätänsä kukaan, joka oli matkustellut huvikseen, eikä pakosta.

Ulkoa päin katsottuna Civan oli tarkoitus näyttää siltä, kuin ei oikeastaan tietäisi miten oli yökerhoon päätynyt ja samalla Liisalta ihmemaassa. Hiukan yli kaksikymmentä vuotiaalta näyttävä nainen ei periaatteessa erottunut yökerhon muusta väenpaljosta juurikaan, joten tiettyjen yksityiskohtien oli kiinnitettävä Lagnian huomio. Pinkit hiukset olivat yksi näistä syöteistä.

Lagnian saatuaan juomansa ja puhutellessaan Civaa, nainen vaihtelee tunnetiloja säikähdyksestä hämmästyneeseen ja lopuksi loihtii kasvoilleen varautuneen, mutta ystävällisen hymyn. Ykstyiskohdilla oli väliä, niin hänelle oli opetettu ja siihen kuului myös ilmeiden ja ennen kaikkea silmien hallinta. Myrkynvihreiden piilolinssien takaa oli nähtävä kaikki ne samat ilmeet, jotka näkyvät pinkki tukkaisen kasvoillakin.

”Izvinite?” venäjän oli sujuttava moitteettomasti ja niin, että siitä saattoi löytää aksentin, joka viittasi moskovaan. Seuraavaksi nainen vaihtoi kieltään englanniksi, korostaen kuitenkin koko ajan vahvasti venäjää. ”Englantini on hieman huonoa. Anteeksi kovasti. Olen Stasya Lepushin, herra Vivad. Hauska tutustua”.

Civa ojensi miehelle kätensä, josta löytyivät niin hyvin hoidetut rakennekynnet, kuten muutamia huolella valittuja sormuksia, joista yksi oli venäläistä desingia.

”Olen ensimmäistä kertaa Kreikassa ja aivan hukassa”, Civa naurahti hermostuneesti pälyillen ympärilleen, aivan kuin tilanne olisi ollut epämukava, mutta kuitenkin toivottu.

Välillä näytteleminen otti koville. Aluksi oli vaikeaa asettua rooliin ja tarpeeksi pitkän ajan kuluttua siitä oli vaikea astua pois. Sen kanssa oppi kuitenkin elämään.

Lagnia näytti yllättyneeltä naisen aksentista ja ensimmäisestä sanasta. Nainen oli siis venäläinen. Lagnia oli kiertänyt maailmaa isänsä kuoltua ja asunut milloin missäkin maailman kolkassa, joten hän osasi useimpia kieliä, vaikka ei läheskään täydellisesti. Juuri sen verran, että kykeni kommunikoimaan. "Так вы русский. Приятно познакомиться.", Lagnia hymähti. Hänen venäjänsä takelteli verrattuna naisen kieleen, mutta olihan se ymmärrettävää, hän kuin ei syntyperijään ollut venäläinen.

Lagnia äiti oli latvialainen, josta hänen sukunimensä vihjasi, ja isä italialainen. "Jos tahdot, voin hieman kertoa sinulle parhaista ravintoloista, sekä hotelleista joissa kannataa yöpyä, mikäli tahdotte.", Lagnia vaihtoi jälleen kotoisampaan englannin kieleen, josta oli oppinut pitämään paljon enemmän kuin omasta äidinkielestään. Lapsena hänen äitinsä oli opettanut hänet kaksikieliseksi, ja tämänkin vuoksi Lagnian oli helppo oppia uusia kieliä.

Hän ojensi kättään osoittaen kohti omaa nurkkaustaan. "Pöytäni sijaitsee tuolla.", Hän hymyili niin hurmaavasti kuin vain aito italialainen kykeni. Mikäli nainen, Stasya hän muistutti itselleen, lähtisi hänen seuraansa, hän johdattaisi tämän pöytäänsä.

Kala oli tarttunut syöttiin. Tyytyväisyys väreili Civan sisällä. Hän ei antanut kuitenkaan kyseisen tunteen vallata itseään. Moni asia saattoi mennä vielä pieleen, vaikka alku näyttikin todella lupaavalta. Lupaava alku ei kuitenkaan koskaan täysin taannut onnistumista.

”Voi kyllä olen”, Civa vastasi sädehtien ja tietysti venäjäksi. Hän muutti käytöstään hieman. Tarkoituksena oli antaa Lagialle sellainen kuva, että Stasya riemastui kuullessaan omaa äidinkieltään ensimmäistä kertaa ulkomailla. Tahdikkaana hän ei kuitenkaan ruvennut vaatimaan uutta seuralaistaan puhumaan pelkkää venäjää.

”Voi kiitos”, nainen hymyili ja lähti astelemaan kohti italiaisen herramiehen pöytää. Pöytä oli intiimisti sivummalla. Todellisuudessa pöytä oli matala neliskulmainen lasipöytä, jonka korkeus riitti seisottaessa alle polvien. Sen ympärillä oli juuri sopivan pehmeä sohva, joka kaareutui puoliympyränä pöydän ympärille. Civa laski ensimmäiseksi huurteisen mansikka margarita lasinsa pöydälle ennen kuin istuutui. Hän nosti toisen täyteläisen säärensä toisen päälle ja laski kätensä sirosti syliinsä, hymyillen alituiseen isännälleen.

”Olen tyytyväinen hotelliini”, nainen sanoi sitten jatkaen puheenaiheesta, jota mies oli hänelle tarjonnut. ”Mutta muusta kuulisin mielelläni. Tämä saari on aivan uskomaton. Kuin paratiisi maan päällä”.

Lagnia laski tuoppinsa lasinalusen päälle ja istuutui siirtäen katseensa jälleen uuteen seuralaiseensa. Mies ei pystynyt lakata ajattelemasta, miltä naisen veri hänen kielellään maistuisi. Hän kuitenkin oli vampyyri, eikä sitä käynyt kieltäminen. Hän ei ollut koskaan edes masentunut tai yrittänyt kieltää sitä tosiasiaa, että hänen oma suojattinsa oli antanut hänelle kasvoillaan olevat arvet sekä tehnyt hänestä pedon.

Elämä jatkui, oli hän ihminen tai ei. Lagnia oli niitä tyyppejä, jotka näkivät melkein joka asiassa jotain positiivista. "Ah, hienoa. Tällä saarella on myös niitä hotelleja, jotka kohtelevat vieraitaan kuin saastaa.", Lagnia totesi hieman harmitellen. Jokaisessa maassa oli omat mädät hedelmänsä, myös hänen rakastamallaan Mykonoksen saarella. Mutta se ei kuitenkaan riittänyt ajamaan italialaista pois. "Suosittelen Me'Creme ravintolaa, mikäli pidät ranskalaisesta ruuasta. Keitot ovat taivaallisia.", Lagnia hymyili.

Hän huomasi tuijottavansa naisen kaulaa. Oliko hän tosiaan ollut niin nälkäinen? Lagnia nosti äkkiä katseensa takaisin naisen myrkynvihreisiin silmiin, ja hymyili lähes anteeksi pyytävästi, mikäli hänen seuralaisensa olisi huomannut hänen tuijottaneen. Olihan siitä jo hieman aikaa kun hän oli viimeksi ruokaillut. Vastahan hän oli toissa iltana palannut "liikematkaltaan", eikä ruokailu ollut muistunut hänen mieleensä vasta kuin nyt.

Lagnian epäonneksi, jos hän erehtyisi ruokailemaan Civasta, tämä saisi erittäin pahat myrkytysoireet saadessaan pisarankin naisen verta kielensä päälle. Civa oli niin täynnä kalmonjuuri-villiruusu uutetta ja kuollutta verta, että oli ihme, ettei tämä ollut tuupertunut jo aika päiviä sitten. Hellissä työskennellessään henkivartijan oli siedätettävä ruumiinsa kestämään niitä pahimpia myrkkyjä, joita vampyyrit kykenivät vain tuntemaan. Tällöin kohteen suojeleminen ei estynyt, vaikka joku käyttäisikin aineita henkivartijoihin.

Naisen ei siis tarvinnut kuin pitää mies erossa verestään siihen asti kunnes saisi varsinaisen asiansa esitettyä ja kaikki oli hyvin.

Civa huomasi miten mies silmäili hänen kaulaansa. Hän loi kasvoilleen hämmentyneen ilmeen, kosketti arasti kaulaansa ja siirsi katseensa alas. Ujon ja hämmentyneen oloisena hän sanoi: ”En ole oikeastaan liiemmin tutustunut erilaisiin ruokakulttuureihin. Perheeni parissa arvostetaan perinteistä venäläistä keittiötä suuresti. Isäni mielestä kaikki muu on roskaa”.

Stasya oli tarkoin mietitty, harjoiteltu ja sisäistetty rooli, aivan kuten jokainen Civan esittämä rooli. Hän suhtautui työhönsä ja tavoitteisiin sellaisella intohimolla, mitä Hellissä ei oltu aikaisemmin nähty. Siksi hän oli usein saanut työssään peiterooleja. Työnantaja tiesi naisen suoriutuvan niistä kunnialla, eikä kenenkään ollut tarvinnut koskaan pettyä hänen suorituksiinsa. Stasya oli vain jatkoa tuhansille muille hahmoille, joina Civa oli esiintynyt. Eikä tässäkään tapauksessa mitään oltu jätetty arvailujen varaan. Naisella oli jokaiseen Lagnian kysymykseen looginen ja järkevä vastaus.

Lagnia nyökkäsi ymmärtäväisenä Stasyalle. "Ymmärrän. Siksi minun onkin lähes pakko suositella sinulle mainitsemaani ravintolaa. Pidät varmasti heidän ruuastaan.", Lagnia ei voinut olla hymyilemättä. Hän oli itse nauttinut aikoinaan kovastikkin ihmisten ruuasta, silloin kun oli syönyt sitä täyttyäkseen. Nykyään hän söi ihmisten ruokaa vain harvoin.

Italian Lohikäärme nojasi selkänojaa vasten ja kohotti tuoppinsa huulilleen, siemaisten pitkän, janoaan tyydyttävän huikan. Se ei kuitenkaan täyttänyt häntä, ja Lagnia tiesi, että pian hänen olisi lähdettävä ruokailemaan. Kotonaan hänellä oli useampi pussillinen verta, joita hän saattoi käyttää hätätapauksessa. Lagnia harvoin kuitenkaan "saalisti" vapaa-ajallaan.

Hän vilkaisi ranteessaan olevaa kelloa. Jostain syystä hän ei tänään oikein ollut yäkerho tuulella, vaikka oli tänne asti tullutkin. Vanhat tavat pysyivät tiukassa. Hän nosti katseensa takaisin seuralaiseensa ja hymyili. Hän tutkaili naista tarkkaan. Jokin ei tuntunut oikealta. Lagnia oli vuosien varrella oppinut kuuntelemaan vaistojaan, ja jokin naisen myrkynvihreissä silmissä kertoi hänelle toisenlaista tarinaa, kuin mitä nainen kertoi.

”Pyydän anteeksi herra... Vivad? Menikö oikein?” Civa kysyi kumartuen hiukan eteenpäin tuolissaan. Hän nojasi kädellään reiteensä niin, että suurin osa käsivarrsta vain lepäsi, kun taas kyynärpää hoiti tukemisen. Samalla avarakaula-aukkoinen teki tehtäväänsä, paljastaen Lagnialle hyvin hoikan naisen runsasta povea. ”En ole oikein yökerhotyyppiä. Ikävä kyllä taisin eksyä matkallani tänne. Kuten sanoin olen Kreikassa ensimmäistä kertaa ja minulla on toivoton suuntavaisto. Haluaisin vain hotellilleni lepäämään”.

Civa vei kätensä lasinsa jalalle ja nosti sen, samalla kun nousi hitaasti ylös, varmiastaen että Lagnia näki, mitä hänellä oli tarjolla. Hän vei lasin huulilleen, katsoen edelleen miestä suoraan silmiin. Hän maistoi suolan huulillaan ennen kuin tequilan maku vyöryi hänen makuhermoilleen kaiken sen maniskan ja muiden aromien läviste.

Civa huomasi, että mies alkoi hiljalleen epäillä. Tilanne oli saatava etenemään. Saadakseen kaiken mitä halusi, nainen oli valmis menemään miehen kanssa vaikka sänkyyn asti, jos mikään muu ei toiminut. Entisen Draculan henkivartijan oli päästävä piiloon. Mieluummin usemmaksi vuodeksi. Niin pitkäksi aikaa, että Tinatinin kuoleman aiheuttama kohu laantuisi. Kaikkein mieluiten hän ottaisi kaiken irti siitä ajasta, jonka joutui olemaan vajonneena maan alle ja Lagnia oli oikea mies auttamaan häntä.

Lagnia nyökkäsi naiselle, joka nousi ylös. Naisen käytös sai hänet epäilemään enemmän. Oliko nainen kenties nähnyt hänen epäilynsä. Mies kuitenkin taikoi huulilleen hurmaavan hymyn. Stasya ei ollut ainoa joka osasi näytellä. Lagnia oli usein joutunut tilanteisiin joista ei pitänyt, mutta jotka vaativat hänen hymyään. Samalla tavoin hän oli onnistunut uskottelemaan eräälle surullisen kuuluisalle kohteelleen olevansa vain asiakas..

"Haluatteko että saatan teidät? Tunnen kaupungin kuin omat taskuni.", Lagnia viimeisteli juomansa tottuneella pitkällä huikalla ja nousi itsekkin. Hän työnsi uuden savukkeen huuliensa väliin, sytyttäen sen. Hän työnsi kädet taskuihinsa ja lähti astelemaan ovelle. Hän voisi tarkistaa naisen henkilöllisyyden kotiin päästyään. Ja ainahan hän voisi esittää pieniä, jodattelevia kysymyksiä naiselle saattaessaan tuota. Ellei nainen paljastaisi hänelle todellisia aikeitaan, hän saisi Lagnian puolesta etsiä apua tai mitä haluisikin, muualta.

Lagnia hyvästeli portsarin käden heilautuksella joka nyökkäsi maksavalle asiakkaalle kuten kohteliaan portsarin kuuluikin. Lagnia työnsi käden takaisin housun taskuunsa, ja kääntyi odottamaan Stasyaa, kasvoillaan yhä kohteliaan lempeä hymy. Hän esitti sitä vanhaa herrasmiestä joka oli.

”Jos siitä ei vain ole teille vaivaa”, Civa hymyili ystävällisesti. Nainen jätti puoliksi juodun juomansa pöydälle ja nousi seisomaan kun hänen seuralaisensakkin nousi. ”Olen todella pahoillani, että keskeytän iltanne näin”.

Civa asteli seuralaisensa perässä ulos. Mies ei ollut selvästikkään tarttunut uuteen syöttiin. Suunnitelmaa oli muutettava. Civan oli kehiteltävä sitä samalla, kun seurasi Lagniaa ulos klubilta. Nainen ei uskonut kohtaloon. Hän uskoi määrätietoisesti aseteltuihin tavoitteisiin, joita kohti pyrkiä. Tavoitteita saattoivat tosin vaikeuttaa ulkoiset tekijät. Kuten tässä tapauksessa Lagnia.

Jos nainen saisi nyt houkuteltua miehen sivummalle suuremmasta metelistä, hän voisi kertoa miehelle asiansa suoraan, kasvotusten.

Hymyillen nainen asteli ulos klubilta kohti seurassaan olevaa herrasmiestä.

”Kreikan yö on ihastuttava”, nainen sanoi hymyillen. ”Asutteko te täällä?”

"Älkää suotta pyydelkö anteeksi, olin muutenkin jo väsynyt.", Lagnia hymyili väsyneesti, ilmentääkseen väsymystään. Hän veti keuhkoihinsa savua ihmisille tottuneella tavalla. Hän lähti astelemaan rennosti eteenpäin, ennenkuin muisti ettei edes tiennyt naisen hotellia. "Missä hotellissa asutte?", Hän soi naiselle jälleen patentoidun italiaanon hymynsä ennenkuin käänsi katseensa taivaalle. Kreikan yöt todella olivat kauniita.

"Asun. Saaren itäpäässä.", Lagnia ei aikonut paljastaa sen enempää. Hän ei ollut mitään takeita siitä, ettei nainen ollut hänen henkensä perässä. Hänen toimialallaan oli vaaransa. Kun oli tappanut tarpeeksi monta henkilöä, arvokastakin sellaista, alkoi saada hiljakseen myös vihollisia. Lagnia kuitenkin piti työstään, ei sillä että hän olisi pitänyt tappamisesta, mutta hän tunsi olevansa hyvä työssään, ja siksi piti siitä.

Civa lähti astelemaan miehen rinnalla: ”Hotellin nimessä taisi olla sana Paradise. Olen pahoillani tästä vaivasta. Saavuin vasta tänään”.

Civa katseli nopeasti ympärilleen yrittäen näyttää siltä, kuin miettisi mitä kautta oli tullut paikan päälle todellisuudessa hän katseli ihmisiä ympärillään. Heitä oli vähän. Kukaan tuskin hänen perässään.

Samassa nainen astahti, kuin epähuomiossa huonosti, jolloin korkea korko lipesi hänen altaan ja hänen nilkkansa taipui inhottavasti. Nilkka päästi ilmoille ikävän rusahduksen, jonka jopa ihmisen huomattavasti heikompi kuulo haivaitsi. Vampyyrille kyseinen rusahdus oli kuin maanvyöry. Civa älähti kaatuessaan maahan. Asfaltti puri hänen polviensa ihoa.

Se oli ainut virhe naisen suunnitelmassa. Vampyyri haistaisi veren, Lagnia tietäis naisen vuotavan sitä vaikka vain vähän, mutta hetken kuluttua haavaa ei enään olisi. Nilkan olikin ollut tarkoitus taittua. Se paranisi kyllä, kunhan se onnistuisi kuitenkin luomaan illuusion siitä, että nainen satutti nillkansa toden teolla. Nyt hänen oli toimittava nopeasti.

Lagnia pudisteli päätään Stasyan anteeksi pyynnöille. "Älkää suotta pyydelkä anteeksi, ei tästä ole vaivaa.", Lagnia oli selvästi keskittyneempi taivaaseen ja ympäristöönsä kuin seuralaiseensa, muuten mies olisi helposti pystynyt estämään naisen kaatumisen. Lagnian reagointi oli hioutunut vuosien saatossa huippuunsa, ja mikäli hän olisi nähnyt Stasyan kaatumisen Lagnia olisi kaapannut naisen syliinsä.

Nyt hajonneen ihon alta tihkuvien nesteiden haju leijaili suoraan hänen nenäänsä. Veren haju niistä vahvimpana, vaikka sitä ei tullut edes puhumisen arvoiseksi asti, Lagnia pystyi sen haistamaan. Kuitenkin ääni, joka Stasyan nilkasta oli lähtenyt tuli päälimmäisenä hänen tajuntaansa. Lagnia kumartui huolestuneen oloisena naisen vierelle, asettaen toisen kätensä varovasti naisen olalle.

"Oletteko kunnossa, neiti?", Lagnia ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut. Tämä sattumus oli aivan liian täydellisesti ajoittunut ollakseen täydellinen, todellinen vahinko. Ja älähdys oli ollut miehen mielestä aivan liian vaimea. Jos tämä nainen olisi ollut ihminen, tuo olisi varmasti kiljunut tuskaansa niin, että Lagnia olisi saanut käyttää seuraavan päivän tärykalvojaan parannellessaan.

Civa veikätensä nilkalleen ja tunnusteli sitä: ”Uskoisin niin. Minun pitänee kuitenkin päästä hetkeksi istumaan jonnekkin. Nilkkani tuskin ottaa painoa vielä kovinkaan paljon vastaan”.

Samalla nainen rupesi riisumaan korkokenkiä jalastaan. Miehet eivät ehkä tajunneet sitä, mutta korkokengät olivat täydellinen lähitaisteluase silloin kun sitä vaadittiin, eikä muuta ollut lähietäisyydellä. Varsinkin jos kenkien korot oli suunniteltu erityisesti aseiksi. Ulos päin näytti siltä, että Civalla oli jalassaan aivan tavalliset, Italian mestareiden suunnittelemat klassikko kengät. Todellisuudessan Civa oli itse muokannut niitä hieman. Korot sai tarpeen tullessa nopealla, vahvalla nykäyksellä irti ja ne palsativat pienet, käytännölliset pistoveitset. Nainen kuitenkin toivoi, ettei niitä tarvinnut käyttää tänä iltana.

”Auttaisitteko minut jonnekkin istumaan hetkeksi herra Vivad? Lepuutan nilkkaani hetken ja sitten voimme jatkaa”.

Lagnia nosti sen enempää kyselemättä tai odottelematta Stasyan syliinsä, kuin prinsessan ja lähti astelemaan eteenpäin. "Uskoisin, että tarkoititte Paradise Song hotellia, hmm?", Lagnia oli ilmeetön. Hän ei pitänyt tästä tilanteesta. Se haiskahti petokselta. Mies käveli ripeästi, mutta kuitenkin niin sulavasti, ettei loukkaantunut nainen hänen sylissään kärsinyt enempää kipuja hänen kävelystään.

Kun he pääsivät tarpeeksi kauas yökerhosta, Lagnia seisahtui lähelle muutamaa penkkiä, joita oli asetettu tien vierelle. Hän laski Stasyan penkille ja kumartui sitten aivan naisen eteen, asettaen toisen kätensä selkänojaa vasten, Stasyan pään viereen. "Ja nyt jos neiti on hyvä, ja kertoo minulle mitä oikeasti haluaa.", Hänen ilmeensä oli vakava.

Lagnia oli koulutettu tappaja, hän tiesi osasi hyvin arvioida ihmisiä, hänen työnsä vaati sitä. Kun syntyi mafiaperheeseen, vaihtoehtoja uran kannalta ei ollut paljon, ja aina sait pälyillä olkasi yli, halusiko joku sinut hengiltä.

Miehen paljastaessa sen, että tiesi Stasyan olevan epärehellinen naisen kavoille levisi hymy. Stasya ei ollut epärehellinen, koko naista ei vain todellisuudessa ollut edes olemassa. Nainen kohotti varovaisesti kätensä viestien, ettei aikonut mitään uhkaavaa ja riisui pinkin peruukkinsa, sekä samalla hiusverkon, joka piti hänen oikeita hiuksiaan aloillaan peruukin alla. Tummanruskeat, lähes mustat hiukset valahtivat valtoimikseen. Civa oli hankkinut pidennykset heti lähdettyään, jotta saisi edes jonkinlaista ulkonäöllistä suojaa, vaikka ei käyttäisikään peruukkia.

”Peiteroolini ei siis mennyt läpi”, nainen vastasi tyynesti. Yht'äkkiä naisen englanti oli niin virheetöntä, kuin saattoi olettaa ihmiseltä, joka puhui sitä äidinkielenään. Venäläinen aksentti oli tipotiessään ”En itseasiassa oelttanutkaan sitä loppujen lopuksi sinun kaltaiseltasi ammattilaiselta”.

Nainen laski peruukin penkille ja riisui seuraavaksi piilolinssinsä.

”Olen Cvijeta Nikolić”, Civa sanoi hymyillen edellen. ”Tai olen ollut hetken aikaa. Sitä ennen olin the Hell Organisationin johtajan, Draculan, henkivartija Tinatini Kvaratskhelia. Tulin tänne ja etsin teidät käsiini, koska tarvitsen kipeästi apuasi. Enempää en voi kuitenkaan mainita näin julkisella paikalla. Itseasiassa, sanoin jo aivan liikaa ottaen huomioon, että istun penkillä keskellä saarikaupunkia Kreikassa”.

Naisen aloittaessa puhumaan Lagnia suoristi selkänsä ja työnsi kädet taskuihinsa, katsoen naista kylmästi, tappajan analyyttisella katseella. Hän kuunteli rauhallisena naisen puhetta ja huokaisi. The Hellin entinen työntekijä? Lagnia ei tosiaankaan kaivannut enempää ongelmia elmäänsä. Ja kuulemansa perusteella tämä nainen olisi juuri sitä; ongelma. Kuitenkin hän ymmärsi naisen huolen ja Lagnia nyökkäsi päätään. "Alahan sitten kävellä, neiti."

Lagnia lähti kävelemään takaisin yökerholle päin, hänen autonsa oli parkeerattu sen lähistölle. Hän ei ollut halunnut viedä naista autolleen. Ajaessaan hän olisi ollut haavoittuvainen, paljon helpommin hyökättävissä, joten siksi hän oli aluksi päättänyt viedä naisen kauemmas kävellen. Hän kaivoi taskustaan jälleen savukkeen. Lagnia tiesi polttavansa aivan liikaa, mutta hei, hän oli vampyyri, eikä hänen tarvinnut pelätä samalla tavalla kuin ihmisten. Hän kuitenkin työnsi savukkeet takaisin taskuunsa, ottamatta uutta huuliensa väliin.

Johdatettuaan naisen autolleen Lagnia avasi kuskin puoleisen oven ja istui penkille odottamatta sen suuremmin naista. Hän ei epäillyt vähääkään naisen kykyä kävellä. Hän oli huomannut polven naarmunkin jo parantuneen. Saaren itä päähän, hänen huvilalleen, oli sen verta matkaa, ettei Lagnia tosiaan aikonut kävellä sitä. Hän käynnisti auton ja odotti että Civa pääsisi apukuskin paikalle ennenkuin lähtisi ajamaan.

"Antaahan sitten kuulua loputkin tarinasta.", Lagnia totesi kylmästi.

Kiitos vampyyreille ilmiömäisen paranemiskyvyn, naisen nilkassa ei todellakaan ollut enään mitään vikaa. Vian korjaantuminen oli tosin sattunut vietävästi. Civa oli kuitenkin koulutettu siihen, että mitään, mitä hänen ruumiissaan tapahtui, ei näytetty ulkopuolisille. Varsinkaan mitään sellaista mikä voisi jotenkin kieliä heikkoudesta. Lagnia sai kyllä nähdä sen, että nainen oli vampyyri. Hän sai huomata nopean kyvyn parantua, varsinkin kun nainen oli kertonut tarkoitusperistään.

Civa nousi seisomaan ja hänen lähtiessään kävelemään, peruukkiaan mukana raahaten, nainen oli kuin eri henkilö. Peruukin riisumalla oli kadonnut keimaileva kävelytyyli ja kaikki muukin mikä oli mahdollisesti kielinyt naisen olevan joku muu kuin Civa. Nyt tilalla oli viivoitin suora ryhti, rivakka kävelytyyli, jossa nainen ei jäänyt hetkeksikään Lagnian jälkeen. Stasya oli päässyt lepoonsa. Tyttöä ei tarvittu enään.

Nainen ymmärsi nopeasti, ettei hänen seuralaisensa turhia odottelisi. Niinpä tämä ei jäänyt seisomaan suu auki, kun mies istui autoon ja odottanut, että hänen seurassaan olisis herrasmies. Nainen avasi auton oven ja astui autoon istumaan. Kun mies jo lähti ajamaan, nainen kiinnitti vielä turvavyötään. Vampyyri tai ei, saihan sitä liikennesääntöjä noudattaa.

”Olin Draculan kaikkein lähin virkamies. Hänen ensimmäinen henkivartijansa ja samalla uskottunsa”, Civa aloitti. ”Tiesin kaiken Draculasta, jopa enemmän kuin hänen oma perheensä. Olin nimittäin aina paikalla. Samalla sain tietooni asioita, jotka eivät todellakaan miellyttäneet minua. Hell organisation voi olla maailman suurin konserni, mutta se ei tarkoita, että työntekijät noudattaisivat sen periaatteita. Edes Dracula ei seiso omien sanojensa takana. Näkisin kyseisen organisaation mielellään raunioina jalkojeni juuressa. Minua ei varsinaisesti kiinnosta se, mitä asiaa kyseinen konserni ajaa takaa, mutta omista periaatteistani en jousta.

”Päätin lavastaa oman kuolemani ja onnistuikin siinä. Tinatini, Draculan henkivartija on kuollut ja vieläpä tieteen avulla todistetusti. Nyt minun on vain vajottava suoraan sanotusti maan alle mielellään kymmeneksi vuodeksi tai useammaksi. Vampyyreilla kun on veemäisen pitkä muisti.

”Sain ensimmäiset tietoni sinusta ollessani Draculan henkivartija. Sinusta muodostui tärkeä osa suunnitelmaani sen onnistumisen kannalta. En nimittäin aio maata laakereillani yli kymmentä vuotta. Aion käyttää sen ajan hyödykseni ja siinä vaiheessa te astutte kuvaan”.

Civa käänsi katseensa vieressään istuvaan mieheen- Hän ei enään viitsinyt pelleillä hymyillään nyt kun mies tiesi, kuka hän oli. Mies saisi häneltä hymyn silloin kun oli ansainnut sen.

Lagnia kuunteli vaitonaisena Civan kertomusta. Ongelma, sitähän nainen suorastaan huusi siinä istumalla Lagnian vieressä. Mutta toisaalta, Lagnia oli nähnyt potentiaalia naisessa. Enää nykyään hän harvemmin toimi yhtä impulsiivisesti kuin aikoinaan, tietyt kokemukset opettivat, mutta silti.. Siitä oli aikaa kun hänellä oli ollut ketää seuranaan tai opetettavanaan, ja kuten mies oli itselleen jo aiemmin todennut; huvilassa alkoi olla liiankin hiljaista.

"Mitä siis haluat? Oppia palkkatappajaksi?", Lagnia vilkaisi sivusilmällään Civan suuntaan ajaessaan. Hänen kotinsa sijainti ei niinkään ollut mikään tarkoin varjeltu salaisuus, mutta ei Lagnia kuitenkaan ollut tatuoinut otsaansa osoitettaan. Oikeastaan hänen ei olisi pitänyt viedä naista kotiinsa, mutta Lagnia pystyisi luultavasti muuttamaan helposti uuteen osoitteeseen mikäli uskoisi olevansa vaarassa. Hänen vaistonsa sanoivat että naiseen saattoi luottaa.

Lagnia ajoi nopeusrajoitusten mukaisesti suoraan siis huvilalleen, ja parkkeerasi auton talliinsa. Tallista johti ovi sisälle taloon, ja Lagnia asteli sisälle sen suurempia sanomatta. Huvila oli tilava, hyvin toteutettu ja mukavasti sisustettu. Antiikkia ja erilaisia mytologiasta kieliviä esineitä oli hyllyissä koristeena, mutta päälimmäisenä sisustuksessa näkyi kuitenkin kodikas italialainen tyyli.

Lagnia johdatti Civan oleskeluhuoneeseensa jossa oli hylly kaupalla kirjoja sekä muutama oikein houkutteleva sohva. Baarikaappikin huoneesta löytyi, ja Lagnia suuntasi ensimmäisenä sen luokse kaatamaan itselleen viskiä. "Haluatko jotain?", Lagnia kysyi kääntämättä edes katsettaan Civan suuntaan. "Istu toki alas.", Hän tarvisisi vielä hieman enemmän tietoja naisesta ennenkuin alkaisi kouluttaa tätä.

Civa uskoi myös rehellisyyteen. Hän ei pitänyt itseään valehtelijana esiintyessään toisena henkilönä. Naiselle se oli pikemminkin näyttelemistä. Se oli näyttelemistä, joka kuului hänen työhönsä.

”Kyllä. Haluan palkkatappajaksi”, Civa sanoi kiertelemättä. ”Minulla on omia tavotteita, joita aion päästä toteuttamaan, kunhan niiden aika tulisi. Tällä hetkellä olen kuitenkin täydellisesti tyhjän päällä. Minulla ei ole mitään, pientä määrää rahaa ja muutamaa vaatekertaa lukuunottamatta.

”Kuoleminen on kurjaa”, nainen naurahtaa. ”Ymmärrän miksi joillakin ihmisillä on niin kauhea hinku vampyyreiksi”.

Nainen tiesi nähdessään huvilan ensimmäiseltä vilaukselta, että miehellä oli paljon enemmän rahaa kuin moni lähde antoi ymmärtää. Civa oli vaikuttunut. Hän astui ulos autosta katsellen ahneesti ympärilleen. Rakennus oli vaikuttava. Se osoitti hyvää makua, varakkuutta, mutta ei kuitenkaan sillä mahtailevalla tavalla, sekä kiinnostusta ja arvostusta mytologioihin. Oli helppo arvailla, mikä kreikan jumalille osotetuista temppeleistä oli ollut talon esikuva.

Sisällä talossa oli vielä vaikuttavampaa. Erityisen vaikutuksen Civaan tekivät huolella valitut empirehuonekalut, sekä taide, jonka aiheena olivat eri maanosien mytologiat. Oleskeluhuoneesta löytyi lisää empire huonekaluja. Kiiltävä puu ja kalliit metallilyötteet suorastaan säihkyivät naisen silmissä. Hän asteli istumaan sohvalle, jonka verhoilu oli pehmeää, yleellistä samettia. Sohvan käsinojina toimivat pienoiskoossa olevat, siivekkäät sfinksit.

”Sinulla on todella hyvä maku sisustamisen suhteen. Vai onko tämä vaimosi käsialaa?” Civa hymyili. ”Konjakkia, jos löytyy”.

Lagnia oli lähes yllättynyt kuullessaan Civan kysymyksen. Eikö naisen lähteistä ollut senkään vertaa apua, että nainen olisi tiennyt hänen karsastavan moisia suhteita? Huvittuneena Lagnia kuitenkin kaatoi konjakkia naiselle lasiin, hienointa vuoden 1811 konjakkia jota omisti, ja kääntyi sitten ojentaakseen lasin naiselle.

"Vaimo?", Hän hymähti huvittuneena. "Minulla ei ole ollut koskaan vaimoa, enkä usko että tulee olemaan.", Onnekseen Lagnia saattoi todeta ettei ollut koskaan vampyyriksi tulemisensa jälkeen leimaantunut, saati edes tuntenut minkäänlaisia rakkauden tunteita kehenkään. Hän eli työlleen, niin hänet oli opetettu. Tunteet vain hidastivat häntä ja olivat haitta keikkojen onnistumiselle. Hän istui vapaalle nojatuolille ja laski oman viskilasinsa sivupöydälle lasinalustan päälle. Hän oli tarkka huonekaluistaan ja piti niistä hyvää huolta.

"Mitä sinulla on siis mielessä? Vietät luonani muutaman vuosikymmenen ja opettelet palkkatappamisen salat, ja häivyt sitten? Mitä minä hyödyn tästä?", Vaikka Lagnia ei niinkään ollut rahan perään, hän tienasi sitä ihan tarpeeksi jo itse, halusi hän kuitenkin hyötyä koko ruljanssista jotain. Jos Civa tosiaan oli entinen the Hellin työntekijä, hän saattaisi joutua kärsimään naisen piilottelusta. Kärsimään, kuten oli kärsinyt Lokin kanssa.

Totta kai Civa tiesi, ettei Lagnialla ollu vaimoa, eikä ollut koskaan ollutkaan. Kyllä nainen osasi lukea läksynsä ja oli myös lukenut ne. Kaikkea tietoa ei kuitenkaan pitänyt paljastaa ja eikä sitä koskaan tiennyt, jos Lagnia piilotteli pientä salavaimoa talossaa, poissa siitä hämärästä julkisuudesta, jossa eli.

”Eikö tiedän italialaisten pitäisi olla tulisia rakastajia? Eikö kukaan nainen ole vain onnistunut sulattamaan sydäntäsi”, Civa kiusoitteli ja maistoi sitten konjakkia. Maku olisi voinut viedä kielen mennessään.

”Mitä sanoisit, jos opin ohella tekisin töitä sinulle”, Civa aloitti. Hän oli suunnitellut ehdotuksensa tarkkaan. Kukaan täysijärkinen ei suostunut nykypäivänä auttamaan ketään ilmaiseksi. Se ei ikävä kyllä nykymaailmassa kantanut kovin pitkälle. Kaikelle oli asetettava hinta. ”Ja sinä saat 50 prosenttia kaikista keikkapalkkioistani. Saat työntekijän ja voitat siinä vielä hyvin rahallisesti. Loppujen lopuksi, minua ei voida syyttää mistään, koska minua ei virallisesti ole olemassa, jolloin sinuakaan ei voida yhdistää minuun tiukan paikan tullessa”.

Viidestäkymmenestä oli hyvä aloittaa. Tietysti nainen oli valmis antamaan enemmän, varsinkin kun palkkatappajat tienaavat nykymaailmassa hyvin, jos ovat taitavia. Viidessä kymmenessä oli varaa tinkiä, riippuen miehen ahneudesta, mutta luultavasti Civa saisi sovittua miehen kanssa juuri sen summan jota oli ajatellut tai jopa paremman.

Kaiken lisäksi Civalla oli hyvät pohjat. Dracula koulutti henkivartijansa hyvin