Tinatinista Civaksi

Civa katsoi Lagniaa kulmiaan kurtistaen. Ei aikomusta tappaa? Tavallaan nainen tosin ymmärsi sen. Turhat ruumiit eivät sopineet heidän työnkuvaansa. Miehen käskyä noudattaen nainen ampui Lokiin koko loppu lippaan. Luulisi sen pidättelevän miestä tarpeeksi kauan.

'Juuri nyt en ymmärrä sinua Lagnia, mutta uskon, että tiedät mitä teet?' Civa lähetti miehelle vastaukseksi.

Uusi ääni sai naisen kohottamaan katseensa ylös. Voi helvetin kuusitoista, uusi vampyyri tästä vielä puuttui.

Loki huusi tuskasta ja samalla huutoo sekoittua riemua luotien iskiessä häneen. Hän tosiaan oli masokisti. Lagnia sysäsi Lokin kauemmas päästän tuon valahtamaan seinää vasten maahan, yhä nauraen villisti. Äänen kuullessaan Loki nosti virnistävän katseensa ylös kattoa kohti. "Anaaa..", Loki nuolaisin huuliaan. Hän oli tuskissaan eikä jaksanut nousta ylös.

Lagnia katsoi katon reunalle, jossa nainen seisoi. Hän nielaisi. Hän pystyi aistimaan tämän vampyyrin olevan aivan jotain muuta. Ana hyppäsi alas ja laskeutui aivan Lokin vierelle, katsomatta kuitenkaan suojattiinsa, vaan katsoen kylmästi Lagniasta Civaan. "Hmm, näyttää siltä että joku vei leikkisi, Alexander?", Ana vilkaisi irotettua päätä Lagnian jaloissa.

Lagnia perääntyi Civaa kohden. "Tästä saattaa tulla suuri ongelma, jos nainen päättää hyökätä..Hän vaikuttaa vahvemmalta." Hän viestitti telepaattisesti.

"Haluaisin teidän ymmärtävän tämän olevan Chaosin aluetta. En siedä ulkopuolisia alueellani tekemässä mitä lystäävät.", Ana astui askeleen lähemmäs. "Onko teillä jokin syy?", Hän kallisti pienesti päätään. Käytöstapoja nämä kaksi eivät selvästikkään omanneet.

Civa tunnisti naisen heti. Tämä oli yksi isommista uhkista, jotka hänen oli tunnistettava Draculan henkivartijana. Anaclaudia Zalazar, Losin Chaosin pomo. Todella vanha katuvampyyri.

'Naisessa on luultavasti enemmän ongelmaa meille kuin pystymme käsittelemään. Tunnistan hänet ja hän on todella vanha. Luultavasti vanhempi kuin me yhteensä. Hän oli yksi isoimmista uhkista, kun tein töitä entiselle esimiehelleni', Civa lähetti miehelle. Jossain vaiheessa hän oli lakannut puhumasta Draculasta ja Hellistä. Mieluummin hän käytti kummastakin sanaa 'esimeis'. Lagnia tosin tiesi varsin hyvin kuka Civan entinen työnantaja oli ollut. 'Yrittäisin selvitä puhumalla'.

”Pyydämme anteeksi”, Civa aloitti. Hän toivoi omista byrokratian taidoista oli hyötyä tässä vaiheessa. ”Olimme hoitamassa työtehtävää, joka meille on annettu”. Civa osoitti päätöntä ruumista maassa. ”Tarkoitus oli hoitaa tappo ja lähteä maasta samantien. Emme todellakaan halua olla vaivaksi. Ikävä kyllä seuralaisenne vaikeutti asiaa. Tarkoituksenamme ei ole kuitenkaan tappaa häntä. Tainnuttaminen oli kuitenkin välttämätöntä, olemme siitä pahoillamme”.

Anaclaudia siirsi katseensa naiseen tuon aloittaessa puhumaan. Hän pystyi puheesta haistamaan kaiken sen byrokratian jota nainen kenties joskus oli joutunut opettelemaan. Hän melkein kykeni näkemään naisen the Hellin agentin asusteissa. Se ei kuitenkaan muuttanut sitä tosiasiaa, että nuo olivat tunkeutuneet hänen alueelleen, vahingoittaneet hänen jengiläistään, sekä vaikeuttaneet heidän omia asioitaan. Jhonnyn oli määrä kuolla joka tapauksessa, se oli ollut Lokin tehtävänä. Jhonny oli aiheuttanut aivan liikaa päänvaivaa, ja miehestä oli päästävä eroon. Noh, se homma oli ainakin hoidettu, vaikkei aivan Anan toivomalla tavalla.

Ana risti kätensä rinnalleen ja katsoi Civasta Lagniaan. Hän kallisti hieman päätään. Lagnian veri.. Siinä oli tuttu tuoksu. Hän käänsi katseensa hetkeksi Lokin suuntaan ja hymähti. Tämä oli siis Lokin ensimmäinen ja viimeinen verettämä vampyyri.

Loki katsoi ärtyneenä Civaa kohden. Hän nousi hoippuen ylös, ottaen tukea seinästä. Kuolleen miehen veri hänen elimistössään yritti lamaannuttaa häntä, mutta Loki taisteli tunnetta vastaan kaikella tahdonvoimallaan. Anaclaudia oli pumpannut verta häneen, mutta ei koskaan näin suuria määriä. "Anaa.. Toi ämmä..", Blondi aloitti huuliaan nuolaisten. "Käytöstavat, Alexander. Älä ala haukkua nyt, pidä itsesi kurissa jollet halua takaisin liekaan.", Ana keskeytti

Lagnia ei ollut uskoa silmiään. Loki ei tehnyt elettäkään, vain koska tämä vanhempi vampyyri oli tuota kieltänyt. Silloin aikoinaankin Loki oli ollut lojaali, mutta tämä oli aivan erillaista. Loki ei ollut koskaan hyväksynyt ketään määräilemään itseään. "
"Sinä.", Anaclaudia siirsi katseensa Lagniaan. "Nouki tuo pää ja katoa parisi kanssa. Ensi kerralla jos haluatte 'metsästää' maillani, oletan että katsotte viisaimmaksi ilmoittaa siitä etukäteen. Minulla oli aikomuksena hankkiutua eroon Jhonnystä, päättömästä ystävästämme, ja siksi Alexander varmasti..harmistui. Hän oli odottanut välienselvittelyä Jhonnyn kanssa jo jonkin aikaa. Suotte varmasti anteeksi hänen käytöksensä.", Ana hymyili, mutta hymy oli kaukana ystävällisestä.

"Ana!", Loki ähkäisi murahtaen. Hän ei selvästikkään pitänyt siitä että Ana aikoi antaa asioiden olla vain pienellä puheella.

Civa siirsi katseensa Lagniaan. 'Minä lähden ainakin', nainen välitti miehelle. Häntä ei todellakaan kiinnostanut jäädä katsomaan, jos hänen opettajansa jäisi selvittämään ilmeisen sotkuisia välejään jonkun mielipuolen kanssa.

”Kiitos. Emme vaivaa teitä enään”, Civa sanoi ja lähti astelemaan pois päin, kohti hotellia.

Naisen olisi tehnyt mieli repiä peruukki päästään jo nyt, mutta taisi olla parempi pidättäytyä rooliasussa hotelliin asti. Hotellihuoneessa hän rupesi repimään vaatteita yltään, peruukki mukaan lukien. Hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen keikkaan. Hän olisi halunnet sen olevan siistimpi ja ilman minkäänlaisia yllätyksiä. Kaiken lisäksi naista heikotti, tämä Jhonny oli ottanut hänestä aivan liikaa verta.

Lagnia kumarsi kohteliaasti Anaclaudialle ja lähti seuraamaan Civan perässä noukittuaan maasta Jhonnyn pään mukaansa. Hänen pitäisi kuitenkin lähettää se heidän työnantajalleen lahjapaketissa. Hän vilkaisi vielä viimeisen kerran Lokin suuntaan. Hänellä oli tunne että he tapaisivat vielä joskus.

"Lagni!", Loki sähähti loittonevan Lagnian perään, mutta Ana pysäytti hänet tarttumalla häntä lujasti olkapäästä. "Annahan olla, Alexander. Tulehan sitten.", Anan ääni oli kylmä, eikä jättänyt varaa vastaväitteille. Yhä heikkona oleva Loki kääntyi murahtaen ympäri ja lähti seuraamaan Anaclaudiaa.


Matkallaan hotellille Lagnia oli piilottanut irtopään muutaman pussin sisälle, ja lopuksi vielä lahjapakettiin, kirjaimellisesti, jotta näytti vain siltä kuin mies olisi ostanut tuliaisia. Päästyään huoneeseen hän huokaisi raskaasti ja katsoi Civaa joka repi rooliasuaan pois päältään. "Pahoittelen, Lokin ilmaantuminen.. ei ollut suunnitelmissa. luulin hänen kuolleen."

Civa kirjaimellisesti repi vaatteet yltään. Valkoinen mekko oli riekaleina hotellihuoneen lattialla ja perukki viskattuna sotkuiseksi mytyksi huoneen nurkkaan. Jostain syystä nainen oli järkyttyneempi kuin pitkään aikaan. Luultavasti verenhukka ja äskettäinen hengenvaara olivat tehneet tepposet. Nimittäin nyt nainen asteli ympäri huonetta alusvaatteisillaan, ilman minkäänlaista kunnollista päämäärää. Vuotanut veri oli kuivunut hänen käsivarrelleen, kaulalleen ja rinnoilleen.

”Kuka helvetti se blondi oli?” Civa kivahti. Hän ei voinut lopettaa kävelyään edes puhuessaan, mutta samalla hän väänteli hermostuneen oloisena käsiään.

Lagnia oli yllättynyt Civan reaktiosta. Hän istui sängyllä ja katseli Civan päämäärätöntä kävelyä edes takaisin. Naisen hermot olivat selvästi riekaleina.

"Loki on entinen oppilaani, ja verettäjäni. Tosin hän veretti minut vahingossa.", Lagnia pudisti päätään itselleen ja löysäsi kravattia kaulassaan, lysähtäen lopulta selälleen sängylle. Päivä oli ollut hänellekkin raskas.

Hän ei ollut edes koskaan odottanut törmäävänsä Lokiin, ainakaan tälläisissä olosuhteissa. "Oletin hänen kuolleen.", Lagnia jatkoi ja tuijotti kattoa.

Civa jatkoi kävelyään pudistellen kuitenkin päätään sen näköisenä kuin olisi kieltäytynyt uskomasta tapahtumia. Naisen hermot todella olivat riekaleina. Menisi tovi, että hän saisi koottua ne uudelleen. Verenhukka ei kuitenkaan auttanut asiaa ollenkaan.

”Se mieshän oli raivohullu! Kuvitteli, että meidän välillämme olisi jotain... Sehän on aivan... Aivan järjetöntä. Ethän sinä koske alaisiisi”, Civan ääni oli tavoittamassa suorastaan hysteerisen soinnin.

Nyt hän oli kuitenkin malttanut pysähtyä. Hän istahti sohvalle ottaakseen kengät pois jaloistaan, mutta sen hetkisessä mielentilassaan hän ei saanut kenkiensä pieniä hihnoja pysymään käsissään.

"Rauhoitu, Civa.", Lagnia nousi istumaan ja katsoi Civaa kohden niin rauhoittavalla ilmeellä kuin vain kykeni. Hän ei olisi koskaan uskonut Civan omaavan tälläistä puolta itsessään. Ei keikka kuitenkaan ollut epäonnistunut, eikä kumpaakaan ollut sattunut pahasti. lagniankin vatsan haavat olivat jo alkaneet parantua.

Hän nousi sängyltä ja asteli matkalaukkunsa luokse, otti sieltä pari veripussia ja ojensi niitä sitten Civalle. "Syö vähän niin olosi helpottuu.", Hän hymyili hieman Civalle. Ei. Ei se ollut mitenkään järjetöntä että Loki oli olettanut heidän olevan jonkinlainen pari.

Olihan hän maannut Lokin kanssa useammin kuin kerran sinä aikana jona he olivat työskennelleet yhdessä. Lähinnä ehkä sen takia että Loki itse oli tullut hänen päälleen, mutta lopputulos oli jokatapauksessa sama. Nyt hänen pitäisi vain saada Civa takaisin raiteilleen.

Nainen kohotti katseensa Lagniaan, kun tämä käski hänen rauhoittua. Naisen silmät olivat suurina ja huulet värisivät. Itseasiassa koko nainen vapisi kuin hullu. Naisen pitkän elämän aikana näin oli tapahtunut vain kerran. Silloinkin tilanne oli ollut suhteellisen samanlainen. Verenhukka ja kuolemanvaara vaikuttivat naisen psyykkeeseen niin, että tämä joutui jonkinlaiseen shokkitilaan. Silloinkaan tämän rauhoitteleminen ei ollut helppoa. Civa oli jouduttu laittamaan pakkopaitaan ja hänen kehonsa oli pumpattu täyteen rauhoittavia. Silloin hän oli tosin ollut useita kymmeniä vuosia nuorempi.

Hän otti vastaan mieheltä saamansa veripussit, mutta onnistui pudottamaan ne lattialle sen seurauksena, että rupesi itse itkemään hysteerisesti.

Silmiensä edessä nainen saattoi nähdä Lokin metallikynsien vilahtavan edessään, viiltävän ihoa samalla kun vampyyrin terävät kulmahampaat upposivat hänen kaulaansa. Huomaamattaan nainen alkoi raapia kaulaansa siitä kohtaan, mistä Jhonny oli purrut häntä. Eikä mennyt kauaakaan kun kynnet rikkoivat kaulan ihon.

"Hei hei, Civa..", Lagnia huolestui entisestään Civan alettua itkeä ja raapia itseään. Mies tarttui tiukasti Civan ranteeseen, mutta kuitenkin hellästi. Lopulta Lagnia sulki Civan syliinsä, jotta nainen ei voisi ainakaan vahingoittaa itseään.

Pyöriteltyään naisia tarpeeksi kauan sitä oppi myös rauhoittamaan noita. Jotkut Lagnian pokaamat naiset olivat olleet hieman samantapaisia, hermostuneet jostain ja käyneet hysteerisiksi, ja Lagnia oli hiljakseen oppinut rauhoittamaan noita.

"Shh, ei hätää.", Hän kuiskasi rauhoittavasti ja lempeästi Civan korvaan. Oli tämä miten "noloa" tahansa, ja vaikka Civa haukkuisi hänet toivuttuaan pehmoksi, tärkeintä oli nyt saada nainen rauhoittumaan. Hän siis hyssytteli Civaa kuin lasta, ja piteli tuota itseään vasten.

Civa yritti pyristellä Lagnian otteesta, aivan kuin hän olisi peloissaan, mutta taipui lopulta miehen syliin. Hän kuuli etäisesti tämän sanat. Omat pelot olivat kuitenkin ottaneet naisesta vallan tällä kertaa. Kuitenkin, hiljalleen, hän rupesi tuntemaan miehen ruumiin omaansa vasten. Samalla hän alkoi tuntemaan Lagnian kosketukset ja kuulemaan miehen sanat.

Todellisuudessa nainen ei ollut koskaan ollut kenenkään kanssa todella näin lähekkäin. Hän oli elänyt maailmassa, jossa hellyydenosoitus oli heikkous ja läheisyyden sekä lämmön korvasi armoton kuri. Nainen oli koulutettu tiukassa valvonnassa, jossa ei ollut mahdollisuus kokea oikeastaan mitään normaalin nuoren elämään kuuluvaa. Civan elämä oli tähdännyt aina tiettyihin, todella korkeisiin päämääriin. Epäonnistumisista rankaistiin ankarasti. Ehkä myös tämän takia nainen reagoi niin voimakkaasti mahdolliseen epäonnistumiseen. Hänet oli ehdollistettu rangaistuksille asioiden mennessä pieleen.

Hiljalleen naisen itku rauhoittui hiljaiseksi nyyhkytykseksi. Pakonomaisten ja hysteeristen liikkeiden tilalle tuli raikeus ja voimattomuus. Loppulta Civa ei jaksanut muuta kuin vain olla Lagnian sylissä, viimeisten nyyhkäyksien ravistellessa hänen kehoaan.

Vihdoin Civa alkoi hiljakseen rauhoittua. Lagnia huokaisi helpotuksesta päänsä sisällä, mutta ei vielä hievahtanutkaan paikoiltaan. Hän odottaisi näin aina siihen saakka kunnes Civa itse sanoisi kaiken olevan hyvin. Lagnia suorastaan pelkästi, että jos hän päästäisi liian aikaisin irti, Civa alkaisi uudelleen hysteeriseksi.

Hän kiitti onneaan että omasi edes jonkinlaisen rauhoittelu-taidon. Ja oli myös tyytyväinen ettei joutunut paniikkiin itse. Civa oli saanut hänet takaisin järkiinsä siellä kujalla. Jos Civa ei olisi kutsunut häntä ja muistuttanut häntä työstä, hän olisi luultavasti vain tuijottanut suu auki Lokia koko loppuyön, tai ainakin siihen asti kunnes Loki olisi tapanut hänet.

Lagnia oli lähes varma siitä että he näkisivät Lokin vielä. Ennemmin tai myöhemmin tuo etsisi hänet käsiinsä, koska nyt tuo tiesi hänen olevan elossa. Lagnia vain toivoi, ettei se tapahtuisi silloin kun Civa oli paikalla.

Civa räpytteli silmiään auki. Veriset kyyneleet rupesivat kuivumaan hänen kasvoilleen ja kaulalleen. Naista rauhoitti suunnattomasti Lagniasta lähtevä tuoksu. Kahdenkymmenen vuoden aikana hän oli oppinut tunnistamaan sen missä vain. Siitä oli tullut Georgialaiselle eräänlainen turvallisuuden tunnusmerrki. Hän saattoi nykyään olla täysin rauhallisin mielin ainoastaan Lagnian huvilassa miehen ollessa paikalla. Uusi työ oli paljon hektisempää ja vaarallisempaa, kuin turvamiehen työ. Kahdenkymmenen vuoden aikana Civa oli oppinut nukkumaan. Hän nukkui ainoastaan keikkojen jälkeen, jolloin sai ruumiinsa ja mielensä rentoutamaan ja sillä tavoin pyyhittyä viimeisimmän hirmutekonsa pois mielestään. Tämän keikan jälkeen nainen nukkuisi varmasti useamman päivän ja näkisi koko sen ajan levottomia unia.

Rauhoittumisen myötä maailma hänen ympärillään rupesi realistisoitumaan. Aluksi hän oli tuntenut vain Lagnian lähellään, nyt nainen rupesi tiedostamaan myös ympärillään olevan maailman. Se sai helakan punan nousemaan hänen kasvoilleen. Häntä nolotti niin paljon, ettei kukaan varmasti ollut nähnyt niin kirkasta punaa yhdenkään vampyyrin kasvoilla. Hän oli romahtanut keikan jälkeen. Lagnialla olisi kaikki mahdolliset syyt potkia hänet helvettiin, vaikka Civa oli suunnitellut, että voisi asua miehen luona vielä kymmenen vuotta, että Tinatinin kuolema unohdettaisiin varmasti. Nyt hän oli omasta mielestään munannut kunnolla. Sen lisäksi hän nojasi esimieheensä, tämän sylissä ilman minkäänlaisia kunnollisia vaatteita. Vaaleanpunainen pitsi, kun ei juurikaan jättänyt paljoa arvailujen varaa.

Nainen ei edes vilkaissutkaan Lagniaan päin kun työnsi tätä kauemmas. Mies varmasti huomaisi hänen nolostumisensa, joten nainen yritti kiirehtiä hotellin kylpyhuoneeseen mahdollisimman nopeasti pelastaakseen ne viimeiset jäljellä olevat arvokkuuden rippeet.

Lagnia yllättyi kun Civa yhtäkkiä työnsi häntä kauemmas, niin uppoutunut ajatuksiinsa mies oli, että tuo kaatui persiilleen lattialle. Lagnia katsoi ällistyneenä Civan perään joka ryntäsi kiirellä kylpyhuoneeseen. Lagnia tuijotti nyt tyhjää sohvaa silmät suurina ja räpäytti sitten silmiään muutamaan kertaan ennenkuin vihdoin sai kammettua itsensä ylös lattialta.

"Oletko kunnossa, Civa?", Lagnia koputti kylpyhuoneen oveen ja istahti sitten sängylle odottamaan vastausta. Hän ei ollut odottanut tälläistä reaktiota. Hän oli kuvitellut Civan pyytävän anteeksi ja sellaista, mutta ei suoraa ryntäystä vessaan.

Mitenköhän tästä eteenpäin? Jos Civa halusi vielä jatkaa alalla, hänen olisi varmistettava ettei saisi enää moisia kohtauksia. Jos sellainen sattuisi keikan keskellä, Civa menettäisi varmasti henkensä.

Civaa hävetti ja nolotti. Hän saattoi tuntea armottoman kuumotuksen kasvoillaan. Miksi juuri nyt? Hän oli selvinnyt monta vuotta ilman kyseistä ongelmaa. Kerran aiemmin se oli sattunut työtehtävän jälkeen. Kuten silloinkin, nytkin nainen oli saanut pidettyä kontrollin niin kauan kunnes tilanne oli ollut viimein ohitse. Sen jälkeen hän oli romahtanut. Edellinen kerta oli ollut silloin kun nainen oli vasta aloittanut työnsä Draculan henkivartijakaartissa. Hän oli ollut nuori, täynnä kunnianhimoa ja hinkua näyttää taitonsa. Se oli ollut ensimmäinen ulkomaanmatka. Civa oli matkustanut Draculan ja muun turvatiimin kanssa Lontooseen. Nainen oli päntännyt monta viikkoa ennen matkaa kaikki mahdolliset turvatoimet ja toimintasuunnitelmat mitä matkasta oli olemassa. Hänen olisi pitänyt tietää tarkalleen miten oli toimittava, mutta reilusti ennen Hellin Lontoon toimipistettä Chaos oli hyökännyt heidän kimppuunsa. Tilanne oli ollut ensimmäinen, jossa naisen olisi pitänyt toimia. Sitä ennen hän oli vain seisoskellut Draculan läheisyydessä ja näyttänyt uhkaavalta. Kun hänen olisi pitänyt toimia, hän oli kyennyt vain seisomaan kauhusta kankeana paikallaan. Hänen aivonsa olivat tyhjentyneet täysin kaikesta informaatiosta. Kuitenkin, jotenkin ihmeen kaupalla, hän oli onnistunut kuin onnistunutkin pelastamaan Draculan yhden hyökkääjän veitseltä. Ilman tätä onnenpotkua Civa oli varmasti alennettu joksikin ö-luokan turvamieheksi.

Hän oli ollut koko matkan ajan jäykkänä kuin rautakanki ja koko ajan varpaillaan. Vasta kun Dracula oli saatettu turvallisesti oman linnansa suojiin, Civa oli seonnut. Pakokauhu ja paniikki olivat näyttäneet todelliset kyntensä. Naisen työtoverit olivat joutuneet sitomaan hänet pakkopaitaan ja pumpanneet naisen täyteen rauhoittavia aineita. Kyseinen tilanne ei jostain syystä kantautunut koskaan Draculan korviin ja eikä mennyt kauaakaan kun Civa oli saanut ylennyksen. Siitä lähtien Hellissä ei ollut tapahtunut virheitä.

Civa luuli pääseensä asiasta jo yli, mutta niin ei tainnut kuitenkaan olla.

Hän kuuli Lagnian kysymyksen, mutta ei pystynyt vastaamaan. Ei nyt. Häntä nolotti aivan liikaa. Pitäisikö hänen ruveta jo kotimatkalla katselemaan asuntoja ja lentoja pois Lagnian luota. Mies tuskin suostuisi enään katsomaan häneen päinkään.

Nainen päätti ottaa tällä kertaa kylmän suihkun, jos se herättäisi hänet. Civan oli pakko saada ajatuksensa kulkemaan, joten hän käänsi suihkun hanan niin kylmälle kuin mahdollista. Ei mennyt kauaa kun hänen hampaansa rupesivat kalisemaan, mutta siinä ei ollut riittävästi syytä säätää vettä lämpimämmälle. Huolellisesti hän pesi kaiken veren pois, samoin kulahtaneen meikin. Tämän jälkeen hän kuivasi itsensä ja hiuksensa. Samalla hän mietti milloin he lähtisivät pois Losista. Lagnian tuntien mahdollisimman pian. Niinpä nainen meikkasi itsensä kerrankin itsensä näköiseksi. Nuupahtaneiden ruusujen väristä huulipunaa, selvät, mutta ei liian vahvat rajaukset, ripsiväriä ja ennen kaikkea tätä itseruskettavaa voidetta jottei hän ainakaan aiheuttaisi lisää ongelmia. Nopeasti nainen harjasi vielä hiuksensa ennen kuin astui ulos kylpyhuoneesta.

Katsomatta mieheen päinkään, mikäli tämä mahdollisesti oli vielä paikalla, Civa asteli matkalaukulleen, jossa hänen vaihtovaatteensa olivat.

Lagnia istui sängyllä ja odotti. Hän kuuli suihkun äänen ja huokaisi. Jotain asialle olisi tehtävä, mutta mies ei vain yksinkertaisesti kyennyt keksimään mitä. Hän kaatui selälleen sängylle ja tuijotti kattoa, odottaen että Civa tulisi ulos kylpyhuoneesta.

Kun kylpyhuoneen ovi aukesi, Lagnia nousi istumaan ja oli aikeissa jo hymyillä Civalle ja kysyä tuolta oliko olo jo parempi, mutta ennen kuin hymy ehti edes kaartua Lagnian huulille, Civa marssikin vain hänen ohitseen omalle matkalaukulleen. Lagnian ilme kuvasi lähinnä tyrmistystä ja ärtymys alkoi hiljakseen syttyä miehen sisällä. Hän kurtisti kulmiaan ja nousi sängyltä.

"Civa, ymmärrän kyllä jos et halua puhua asiasta, mutta olisi ehkä parempi jos kertoisit mitä on meneillään. Jos et saa tuota hallintaan, olet vaarassa menettää henkesi mikäli saat tuollaisen..kohtauksen ollessasi keikalla.", Lagnia huokasi ja raapi takaraivoaan. Hän ei lainkaan tiennyt mitä sanoisi naiselle.

Civa otti matkalaukustaan esiin mustat puuvillakankaiset housut. Ja rupesi vetämään niitä jalkaansa. Housut olivat syväntummansiniset liituraitahousut, joiden lahkeet kapeinivat alaspäin mentäessä. Vaikka malli muistutti pillifarkkuja, sitä ne eivät olleet.

”Ei tuota satu kesken keikkaa”, Civa totesi tyynesti. Hän ei yksinkertaisesti uskaltanut kääntyä Lagniaa kohti. Juuri sillä hetkellä jokaikinen lihas naisen ruumiista oli jännittynyt silkasta hermostuneisuudesta. Juuri nyt nainen toivoi, että osaisi lukea miehen ajatuksia tietääkseen mitä tuo mietti hänestä. ”Tätä sattuu vain, kun asiat eivät mene suunnitellusti. Pystyn pitämään pääni kasassa siihen asti, että saan homman hallintaan ja hoidettua. Eikä tämä ollut niin paha kuin aiemmin”.

Seuraavaksi nainen veti ylleen läpikuultavan, valkoisen topin, jonka oli tarkoitus olla ainoastaan aluspaitana. Hän sulloi padan helman housujensa vyötäröstä sisään, ennen kuin veti housujen vetoketjun kiinni. Hänen kätensä tärisivät hienoisesti, mutta hän voi jo paljon paremmin. Paniikkikohtaus oli ohitse, eikä luultavasti edes uusiutuisi ennen kuin joskus hamassa tulevaisuudessa.

Tässä vaiheessa Civa antoi periksi hetken mielijohteelle ja Lagnialta mitään kyselemättä asteli jääkaapille, josta löysi pienen pullollisen kelpoa punaviiniä. Hän kaatoi pullon sisällön lasiinsa ja hörppäsi pitkän kulauksen. Alkoholi kutkutteli mukavasti naisen kurkkua ja sai hänet jopa hiukan rentoutumaan. Käsien tärinä ei kuitenkaan kadonnut mihinkään.

Lagnia katseli Civan toimia sanomatta mitään ja kuunteli naisen selitykset hiljaisuuden vallitessa. Hänen omat ajatuksensa olivat myös hieman karkuteillä, joten homma ei ollut lainkaan helppo. Hänen pitäisi joko saada Civa avautumaan hänelle, tai yrittää kehittää jonkinlainen suunnitelma naisen hengen turvaamiseksi. Se tarkoitti luultavasti sitä, ettei Civa tulisi hetkeen tekemään keikkojaan yksin. Joko nainen saisi mukaansa jonkun Lagnian muista miehistä, tai sitten nuo vain varjostaisivat Civan jokaista liikettä keikalla.

"Civa, olisi ehkä parempi että pidät muutaman päivän vapaan, mitäs sanot?", Lagnia yritti hymyillä vaikkei nainen häneen katsonutkaan. Lagnia seurasi Civaa katseellaan kun nainen asteli jääkaapille hakemaan punaviinin, ja pudisti sitten hienoisesti päätän.

"Yritä saada itsesi koottua niinä parina päivänä jona pidät lomaa.", Lagnia ei tienyt mitä muutakaan tekisi, paitsi että pakottaisi naisen muutaamän päivän vapaalle. Olihan hän kuitenkn Civan pomo, ja Lagnia piti huolen työntekijöistään.

Viinilasi oli vähällä pudota naisen käsistä, kun mies ehdotti hänelle lomaa. Civa malttoi kääntyä viimein Lagnian puoleen. Naisen tummanharmaat silmät laajenivat kuin kauhusta tämän katsoessa sängyllä istuvaa pomoaan. Olisiko sana 'loma' synonyymi 'potkuille'. Saatuaan ilmeensä neutraallimmaksi nainen pudisteli päätään.

”En minä tarvitse lomaa. Tilanne on jo hallinnassa”, Civa sanoi. Hän joutui kuitenkin nojaamaan vaitonaisena tyylikkääseen kaappiin, jonka ovien takana minibaari oli. ”Enhän minä osaa olla edes lomalla. En ole lomaillut yli viiteenkymmeneen vuoteen”.

Naisen tyynessä äänessä haivähti aavistus paniikkia. Se oli hyvin olematon aavistus, mutta mahdollisesti Lagnia aistisisi sen. Civa mietti jo kuumeisesti mistä saisi itselleen asunnon. Mieluiten hän tekisi Lagnialle töitä vielä sen kymmenen vuotta, että saisi rahaa säästöön, ennen kuin lähtisi. Eikä hän uskonut olevan vielä turvallista esiintyä vampyyrimaailmassa Cvijeta Nikolićina. Tämä vilkaisi kädessään olevaa viinilasia ja sen enempää miettimättä kulautti sen koko sisällön kerralla kurkusta alas. Lasin hän laski kaapinpäälle ja asteli takaisin matkalaukulleen voidakseen jatkaa pukeutumistaan.

Jälleen uusi huokaisu, yksi niistä harvoista ihmisten tavoista jotka Lagnialle oli jäänyt, pakeni miehen huulilta. "Civa, minä en ehdota että pitaisit lomaa. Minä käsken.", Hän kuuli pienoisen paniikin häivähtävän naisessa ja valmistautui jo uuteen paniikki kohtaukseen.

"Vain muutama päivä, kunnes saat itsesi kasattua ja levättyä hieman. Sitten voit palata takaisin töihin.", Jos Civa yhtään tunsi Lagniaa, hän tietäisi miehen tarkoittavan sanojaan. Lagnia ei ollut turhien puheiden mies, eikä mies yleensä myöskään kierrellyt asioissa, vaan sanoi ne suoraan. Jos hän olisi halunnut anaa Civalle potkut, hän sanoisi sen suoraan.

"Ymmärrätkö sinä, Civa?", Lagnian ilme oli tuima ja vakava. Mies ei sietänyt niskoittelua työntekijöiltään. Kaavoihin kangistunut vampyyri halusi hoitaa asiat omalla tavallaan, ja halusi että muut kunnioittivat sekä häntä että hänen tapojaan niin kauan kuin työskentelivät hänelle.

Civa oli vetänyt ylleen mustan kauluspaidan, mutta ennen kuin hän ehti alkaa napittamaan sitä, hänen kätensä valahtivat sivuille. Naisen ilme oli tyhjä hänen tuijottaessaan ulos ikkunasta. Juuri sillä hetkellä hän ei tuntunut näkevän kaunista kaupunkimaisemaa, joka ikkunan takaa avautui.

”Selvä. Pidän loman”, Civa totesi, mutta vieläkään hänen silmissään ei näkynyt elonmerkkejä. Naisen ääni oli muuttunut myös tyyneksi, mutta hyvin värittömäksi. Siitä ei voinut aistia enään minkäänlaisia tuntemuksia tai tunteita. Juuri sillä hetkellä nainen oli kuin sulkeutunut kirja, tyhjillä kansilla. Hän ei antanut lukijalleen mitään viitettä sisällöstä. ”Miten tämä vaikuttaa työsuhteeseemme?”

Vihdoin nainen nosti kätensä napittaakseen paitansa, mutta edelleenkin hänen silmänsä tuijottivat jonnekkin kaukaisuuteen. Civa vihasi heukkouttaan, joka sai hänet lamautumaan asioiden mennessä pieleen. Vielä hän ei ollut keksinyt keinoa taltuttaa sitä. Luultavasti se seuraisi häntä hänen loppuelämänsä, mikä tarkoitti sitä, että hänen oli suunniteltava keikkansa tarkemmin. Hänen oli otettava tarkemmin huomioon asiat, jotka saattoivat mennä pieleen.

Naisen olisi purettava tämä keikka mielessään pieniin palasiin ottaakseen selvää, mikä niistä virheistä oli se, joka oli laukaissut paniikkikohtauksen. Luultavasti se oli Lokin astuminen kuvioon.

Lagnia katsoi kulmat kohollaan Civaa tuon esittäessä kysymyksensä. "Ei millään tavalla. Jatkamme kuten aiemminkin.", Vaikka Lagnia pitikin naisista, joskus hänen täytyi myöntää naisten olevan aivan liian hankalia hänen käsiteltäväkseen. Aina välillä hän ei ymmärtänyt lainkaan mitä naiset ajattelivat, ja nekin ajatukset osoittautuivat liian monimutkaisiksi hänen aivokapasiteetilleen.

Civa luultavasti ajatteli liikaa tämän "loman" tarkoitusta, ja vaikka Lagnia kuinka yrittäisi vakuuttaa naiselle sen olevan vain muutaman päivän mittainen, Civa ei silti välttämättä uskoisi häntä. Hänen pitäisi siis vain yrittää jatkaa kuten aikaisemminkin.

"Lähdemme muutaman tunnin päästä takaisin.", Lagnia vilkaisi Civaa kohden ja rojahti sängylle selälleen. Oli aivan liian uuvuttavaa yrittää vakuutella kaiken olevan hyvin, kun asiat eivät kuitenkaan loppujen lopuksi olleet hyvin. Lokin ilmaantuminen ei ollut kuulunut suunnitelmiin, ja Lagnia jopa harkitsi miehen tapattamista. Kuitenkin hän tiesi, ettei voisi tehdä sitä. Jo pelkästään se, että Loki työskenteli Chaosille jonka pomona oli vanha vampyyri, hankaloitti asiaa.

Asioilla oli yleensä tapana mennä kerralla pieleen, nähtävästi.

Civa käänsi katseensa hämmästyneenä Lagniaan. Hän ei ollut uskoa korviaan. Tosin Lagnia ei ollut yksikään Hellin työntekijöistä. Hellissä tällainen kohtaus olisi vakuutteluista huolimatta maksanut Civalle työpaikkansa. Nainen oli tottunut horjumattomaan kuriin ja tiukkaakin tiukempiin sääntöihin, jotka johdattivat Hellin työtntekijät ainoastaan täydellisiin tuloksiin. Tällainen tilanne oli naiselle täysin uutta. Se että nainen pelkäsi Lagnian antavan hänelle potkut ei johtunut siitä, että naisena hänen ajatuksen juoksunsa oli turhan monimutkaista ja hän takertui välillä huolissaan pikku asioihin. Civa oli kasvatettu pelkäämään sääntöjä. Hänet oli kasvatettu pyrkimään täydellisyyteen ja erinomaisuuteen. Se, joka ei kyennyt tähän oli pohjasakkaa. Vampyyreiden silmissä, ihmistäkin arvottomampi.

Naisen hämmentynyt ilme suli nopeasti helpottuneeseen hymyyn.

”Kiitos Lagnia. Olen silloin valmis”.

Tällä kertaa nainen sai napitettua paitansa ongelmitta. Hän päätti ihan vain oman, henkilökohtaisen pienen juhlansa kunniaksi juoda toisenkin lasillisen viiniä. Sanoi mies siihen mitä sanoi. Työpaikan pitämistä kannatti aina juhlia.



Civa nukahti lentokoneeseen. Se oli melkein tavatonta ottaen huomioon, ettei nainen ollut syntyjään ihminen. Kuitenkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana hän oli oppinut nukkumaan keikkojensa jälkeen. Tällä kertaa hän kuitenkin vaipui niin sikeään uneen, ettei Lagnia saisi häntä hereille Kyproksella.

Civa ei nähnyt unia. Hänelle nukkuminen oli pikemminkin aivojen kytkemistä pois päältä. Hän ei edes kaivannut unia. Mutta nukkuessaan hänen kasvonsa rentoutuivat kerrankin, eikä hänen otsansa ollut kurtussa, niin kuin useimmiten hänen valveilla ollessaan.