Kuinka helppoa onkaan juonitella Draculan nenän alla? K-18

Lancelot murahteli nautinnollisesti Aurelian aloitettua kättensä liikkeet. Nautinnollista, hyvinkin. Lancelot hyväili tulevan vaimonsa selkää ja hiuksia, liu'uttaen lopulta kätensä naisen rinnoille, puristaen niitä hellästi. Samalla hän painoi huulensä vasten Aurelian huulia, kuin tukahduttaakseen omat ääntelynsä. Tämä tosissaan oli hieman erilaista kuin yleensä. Yleensä Lancelot vain otti sen mitä halusi, ja siinä se. Tällä kertaa koko homma tuntui enemmänkin rakastelulta kuin pelkältä seksiltä.

Jossain määrin ajatus tuntui naurettavalta. Lancelot oli kuitenkin mies, tuleva Draculan perijä. Ei kai hän nyt sentään ollut mikään naisten miellyttäjä? Kuitenkin lopulta suurin osa miestä oli sitä mieltä, että tämä oli vain hyvästä. Väliä sillä, mitä hän ajatteli. Lancelot jopa yritti käskeä itseään lopettamaan ajattelun kokonaan.

Aurelia vastasi miehen suudelmaan halukkaasti. Samalla hän vapautti molemmat kätensä laskeakseen Lancelotin housuja. Miehen löytäessä hänen rintansa, hänen oli pakko ynähtää suudelman lomasta.

Ujo nainen sai nopeasti autettua miehen housuistaan. Sitten hän riisui itseltään ainoastaan alushousut. Hetken aikaa Aurelia makoili sängyllä selällään, jalat ylös nostettuina. Hän puri kevyesti sormeaan ja mietti. Draculan linnassa puhuttiin valtavasti seksistä. Olisi voinut äkkiä kuvitella asuvansa ilotalossa kun kaikki linnan naiset kaakattivat kanojen tavoin kokemuksiaan toisilleen.

Ketterästi Aurelia kierähti ensin vatsalleen ja nousi siitä polvilleen. Hän konttasi lyhyen matkan Lancelotin luo ja laski päänsä suudellakseen miehen alavatsaa. Samalla hän keräsi rohkeutta ottaakseen miehen suuhunsa. Aurelia oli vain kuullut suuseksistä, mutta ei ollut koskaan tehnyt sitä. Ensimmäiseksi hän imaisi suuhunsa ainoastaan pehmeän kärjen. Lopulta hän uskaltautui ottamaan vartta enemmän suuhunsa.

Lancelot avusti kihlattuaan riisumaan housunsa kokonaan ja katsoi kun Aurelia riisui omat alushousunsa. Hetken aikaa mies oli paikoillaan ja katsoi mitä nainen keksisi, mutta se mitä hänen oma pieni ujo hiirulaisensa keksi, yllätti Lancelotin täysin.

Kylmät väreet kiipesivät ylös miehen paljasta selkää Aurelian suudellessa hänen alavatsaansa, ja intohimon täytteinen älähdys karkasi miehen huulilta naisen ottaessa hänen elimensä suuhunsa. Nuori perijä ei olisi koskaan uskonut Aurelian tekevän jotain tälläistä ilman että hän olisi tuota käskenyt, ja ehkäpä senkin takia se tuntui entistä paremmalta. Lancelot ei kyennyt tekemään muuta kuin puristamaan Aurelian hiuksia käsissään ja voihkimaan.

Aurelia oli tyytyväinen kuullessaan Lancelotin voihkeen. Ilmeisesti mies piti siitä, mitä hän teki. Hän otti kiinni kalun tyvestä ja liikutteli kättään pienesti suunsa tahdissa. Välillä hän nuolaisi muutaman kerran elintä koko varren pituudelta ja jatkoi sitten imemistään.

Lopulta Aurelia vetäytyi kauemmas. Hän kääntyi niin, että hänen pieni, pöyreä takamuksensa oli Lancelotiin päin kutsuvasti. Hän tunsi itsensä tyrkyksi, mutta se tuskin miestä haittaisi.

Lancelot tosiaankin piti Aurelian puuhista. Hän oli enemmän kuin tyytyväinen naisen rohkeuteen ja olisi varmasti nauttinut suihinotosta pidempäänkin, mikäli Aurelia sitä olisi vain jatkanut. Lopulta nainen kuitenkin lopetti, ja vaikka nuori perijä olikin hieman pettynyt, Aurelian kutsuva takamus pyyhkäisi pettymyksen nopeasti alleen.

Polvillaan Lancelot konttasi lähemmäs Aureliaa ja tämän nostettua, houkuttelevaa takamusta kohti. Hellästi mies tarttui naista lantiosta ja painoi vielä suudelman naisen selälle. Ensin Lancelot vei kuitenkin sormensa naisen pyhimmälle alueelle, hivellen Aurelian herkkiä kohtia hellästi, ennenkuin sujautti yhden sormen sisään. Hän halusi antaa Aurelialle samanlaista tyydystä kuin tuo oli tarjonnut hänelle.

Varmistettuaan Aurelian olevan tarpeeksi märkä, Lacelot työntyi tuon sisälle hellästi.

Aurelia lähes kirkaisi Lancelotin aloittaessa oman leikkinsä. Äännähdyksen hän kuitenkin tukahdutti nopeasti samettiseen päiväpeittoon. Vaistomaisesti hänen lantionsa alkoi liikkua Lancelotin käden tahtiin. Olisi voinut kuvitella naisen kehräävän mielihyvästä. Juuri silloin hennosta naisesta sai nopeasti mielikuvan kiimassa kiehnäävästä kissasta.

Lancelotin työntyessä sisään, Aurelian hampaat pureutuivat päiväpeiton kalliiseen samettiin. Hän ei halunnut, että yksikään linnan jäsen kuulisi, mitä he touhusivat. Dracula tuskin katsoisi kovin hyvällä heidän esiaviollista seksiään.

Lancelot nosti tahtiaan hiljakseen ja pian hänen työntönsä olivatkin yhtä rajuja ja nopeita kuin ennenkin. Hiljaa mielihyvästä ynisten nuori perijä saavutti kliimaksiaan. Lancelot hiveli käsillään Aurelian selkää ja liu'utti kätensä pian tämän rinnoille, kuin ottaakseen tukea niistä. Hän hieroi niitä hellästi työntöjensä tahdissa.

Jos sillä hetkellä olisi palvelija rynnännyt huoneeseen, Lancelot olisi luultavasti repinyt tältä pään irti, ihan vain keskeyttämisen vuoksi, ja vain hieman sen vuoksi ettei hänen isänsä saisi tietää asiasta. Lancelot halusi pitää paikkansa tulevana Draculana keinolla millä hyvänsä.

Aurelia ynisi kallista päiväpeittoa vasteen. Hän työnsi itseään koko ajan tiukemmin Lancelotia vasten aivan kuin mies ei koskaan pääsisi riittävän syvälle. Kun Aurelia laukesi hänen koko ruumiinsa vapisi ja jännittyi. Naisen pää kallistui taaksepäin, suuret silmät olivat apposen auki ja aivan kuin hän olisi haukkonut henkeään, jonkin vanhan refleksin vuoksi.

Heti kun se oli mahdollista Aureli lysähti sänkyyn pienelle sykerölle. Hän piti silmänsä tiukasti kiinni. Hänestä nimittäin tuntui siltä, että maailma kiepsahtaisi oitis ylösalaisin kun hän avaisi ne. Sokkona hän hapuili Lancelotin kättä ympärilleen.

Lancelot päästi suustaan jonkin tukahdutetun huudon tapaisen lauetessaan, joka oli kuitenkin sen verran hiljainen ettei se kantautuisi huoneen ulkopuolelle. Tämän jälkeen hän lysähti Aurelian taakse makaamaan, pidellen silmiään kiinni. Hän koki sillä hetkellä jonkinsortin täydellistä euforiaa. Lancelot tunti itsensä ensimmäistä kertaa täysin tyydytetyksi. Aurelia sai hapuiltua miehen kädestä otteen ja vedettyä sen päälleen ilman perijän vastustelua. Jos Lancelot olisikin yrittänyt vastustella se ei olisi onnistunut, sillä tuo oli aivan poikki ja edelleen kuin toisessa maailmassa. Hän voisi hyvin nukahtaa siihen..

Aurelia nukahti, ainakin hetkeksi. Hän avasi silmänsä räpytellen tajuamatta ensin mitä hetki sitten oli oikeastaan tapahtunut. Seuraavaksi hän tunsi Lancelotin ruumiin omaansa vasten. Se sai onnellisen hymyn nousemaan hänen huulilleen. Miehen läheisyys tuntui suorastaan taivaalliselta.
Samassa kuva Ann-Mariesta ja Lancelotista käväisi hänen mielessään. Mustasukkaisuus oli petollista. Se sai Aurelian lopulta vetäytymään jälleen.

”Lancelot... Kulta, meillä taitaa olla vielä kädet täynnä puuhaa. Emme voi jäädä tähän”, Aurelia sanoi hennosti olkansa ylitse.

Uni oli tullut kuten Lancelot oli epäillytkin ja hän olisi varmasti nukkunut autuaan tietämättömän ties kuinka pitkään, ellei Aurelian hento ääni olisi häntä herättänyt. Edelleen unisena ja väsyneenä Lancelot murahti vastaukseksi ja kampesi itsensä ylös sängyltä. Hän katseli ympärilleen kuin ei olisi tiennyt missä oli ja kuka oli. Lopulta nuori perijä haroi hiuksiaan ja nousi sängyltä. Aivan, hänen piti palata Ann-Marien luokse.

"Juuri niin, aivan..", Mies mutisi alkaessaan pukeutumaan sen enempää sanomatta. "Pitää liehitellä sitä naikkosta.", Lancelot sanoi kuin ohimennen huokaisten. "Isän tahto.", Nuori perijä vilkaisi kihlattuunsa kuin tarkastellakseen tuon reaktiota viimeisiin sanoihin.

Aurelian ilme synkkeni selvästi. Tällä kertaa hänen sinivihreät silmänsä tummuivat kiukusta, eivätkä himosta, kuten joitain hetkiä sitten. Äskeisen seksin mielihyvä kaikkosi hänen ruumiistaan kuin savu taivaalle. Vaikka Aurelia olikin hiljainen ja arka, ei se tarkoittanut sitä, etteikö hän pystynyt tuntemaan kiukkua tai mustasukkaisuutta. Juuri nyt hänen olisi tehnyt mieli mennä ja repiä Ann-Marien pää juurineen irti. Vaikka häntä oli pienestä pitäen kasvatettu seuraavan Draculan vaimoksi tai tarkemmin ottaen yhdeksi tämän vaimoista. Hän oli aina tiennyt, että Lancelotilla tulisi ollemaan kaksi muuta vaimoa kilpailemassa huomiosta, rakastelemassa miestä ja synnyttämässä tälle lapsia. Aurelia oli ainoastaan yksi kolmesta, mutta kasvatus ei tehnyt asiasta yhtään helpompaa kun oli rakastumassa. Mitään sanomatta Aurelia kääntyi pois päin Lancelotista ja kurottautui ottamaan aamutakkinsa vuoteen vieressä olevasta pienestä naulakosta.

”Olen loppu päivän kiinni töissäni. Minua odotetaan muutamaan kokoukseen, joten en usko, että minulla on aikaa sinulle tai kenellekkään muulle tänään”, Aurelia sanoi viileällä äänellä. ”Puhuin muuten eilen isäsi kanssa. Häidemme järjestely aloitetaan heti joulutanssiaisten jälkeen, samoin remontti.”
Remontilla Aurelia tarkoitti huoneisto kokonaisuutta, joka siirtyisi Lancelotin ja tämän ensimmäisen vaimon, eli tällä hetkellä Aurelian käyttöön. Tähän mennessä kumpikin oli asunut omassa huoneessaan kuin lapset vanhempiensa kodissa. Häiden jälkeen he muuttaisivat kyseiseen huoneistoon, mutta ennen sitä se olisi remontoitava nuorelle parille sopivaksi. Perinteiden mukaan suunnittelusta ja työstä vastasi ensimmäinen morsian. Aurelialle ja Lancelotille määrätty huoneisto oli ollut Dionisien ja Dacianan. Dionisie ei kuitenkaan tarvinnut sitä enään. Christina oli ainoa levolle astuneen Draculan hereillä olevista vaimoista ja hän asui omassa huoneessaan. Huoneisto oli siis täysin vapaa seuraavalle hallitsijaperheelle.
Aurelian kädet tärisivät niin, ettei hän meinannut saada aamutakkinsa vyötä solmittua. Hetki sitten hän oli ollut aivan rauhallinen. Hän oli jopa pystynyt viettelemään miehensä, ilman sen suurempia ongelmia ja se oli todella paljon häneltä. Pelkkä Ann-Marien ajattelu sai Aurelian hermostumaan ja suorastaan kiehumaan.

”Menen suihkuun”, Aurelia sanoi saadessaan aamutakin pysymään päällään jotenkin säädyllisesti.
Hän epäröi hetken aikaa, mutta päätti kuitenkin antaa Lancelotille lempeän suudelman, suoraan huulille. ”Rakastan sinua.”
Samassa hän olikin jo kadonnut kylpyhuoneeseensa ja lukinnut oven perässään.

Ann-Marie asteli kuumasta suihkusta, kuivaten hiuksia pyyhkeellä, hänelle tarkoitetun huoneiston oleskelutilaan. Draculan linnan huoneet olivat tosiaan yleellisiä. Diana ei ollut valehdellut tai liioitellut yhtään yhtään. Kylpyhuone oli käytännössä katsoen pieni yleellinen kylpylä ja huoneistoon oli luultavasti käytetty enemmän rahaa kuin hänen koko asuntoonsa. Ann-Marien oli selvästi kohennettava omia asuinolojaan Ranskassa, hän ajatteli istuutuessaan pehmeälle, samettiselle sohvalle. Huone tuoksui raikkaalle. Ikkunoita oli ilmeisesti pidetty auki päivä kausia, jotta talven kipakka raikkaus pääsisi sisään. Huoneeseen oli tuotu kukkia, jotka olivat ilmeisesti peräisin siitä samaisesta talvipuutarhasta, johon Lancelot oli hänet aikaisemmin johdattanut.

Ann-Mariella oli yllään ainoastaan purppuraiset, alusvaatteet ja aukinainen, kevyt aamutakki. Hän oikoi pitkiä sääriään sohvalla istuen. Pyyhkeen hän oli vain heittänyt lattialle. Nyt hän halusi ainoastaan nauttia lomastaan, jonka oli suonut itselleen. Vuosisadat tuntuivat kulkevan aivan liian nopeasti kun oli mieluisaa tekemistä, mutta vampyyrinkin oli joskus rauhoituttava.
Hänen huoneensa oveen koputettiin. Ann-Marie kutsui huoneesen pyrkijän sisään. Dianna asteli huoneeseen yhtä sädehtivänä kuin aurinko, kuten tavallista.
”Bonjour chers”, Dianna sanoi hymyillen.
”Bonjour à vous-même”, Ann-Marie vastasi hymyillen. Dianna oli ollut aina varsinainen väripilkku tässä maailmassa.
”Kiinnostaisiko sinua naisten pokeripeli?” Dianne kysyi lanteitaan keikauttaen ja ristien kätensä rinnalleen.
”Ehkä.”
”Hyvä. Pistä itsesi valmiiksi. Tulen hakemaan sinut sitten”, Dianna sanoi. Ja aivan kuten oli tullutkin, hän lähti kuin värikäs ja raikas tuulahdus.

Reaktio ei ollut se jota Lancelot oli odottanut. Kylmyys naisen äänessä oli jotain aivan uutta hänelle, ja Lancelot hämmentyikin aivan silmin nähden. Mies ei oikein osannut päättää mitä olisi tehnyt asialle. Lopulta Lancelot kuitenkin ainoastaan pukeutui, sillä ei osannut tehdä muutakaan. Hänelle oli opetettu hallitsemista, ei naisten lukemista, eikä Lancelot osannut lainkaan sanoa mistä Aurelian käytös johtui tai mitä se oikeastaan oli. Avuton naisten kanssa, voisi sanoa. "Ymmärrän. Tapaamme kunhan sinulla on aikaa."

Kuitenkin nuoren perijän huolet hälvenivät siinä vaiheessa kun hän sai kihlatultaan lämpimän suudelman. Lancelot hymyili Aurelialle. "Minäkin sinua. Nähdään myöhemmin.", Lancelot huikkasi kylpyhuoneeseen kadonneellen kihlatulleen ennenkuin poistui tämän huoneesta, lähteäkseen etsimään Ann-Marieta talvipuutarhasta, jonne tuon oli jättänyt. Nuoren perijän aivot olivat edelleen uniset.

Ann-Marie vain kohotti huvittuneena toista kulmaansa ja suupieltään Diannan perässä sulkeutuvalle ovelle. Draculan tytär ei ollut muuttunut laisinkaan. Toisaalta ei hänen tarvinnutkaan muuttua.. Ann-Mariessa ja Diannassa oli jotain samaa. Kumpikin oli päättäväinen ja kulki tahtoessaan vaikka läpi harmaan kiven. Liikemaailmassa siitä oli hyötyä. Ann-Marie oli nostanut sukunsa suosta kovalla työllä ja lujalla tahdolla. Nyt hänen perhettään arvostettiin jälleen, vaikkakin sitten hänen kauttaan.

Ann-Marie puraisi mietteliäänä huultaan, miettiessään mitä tekisi seuraavaksi. Hän päätti pukea päälle.
Hänen vaatteensa oli purettu siististi huoneen valtavaan vaatekaappiin. Ann-Marie katseli palvelijoiden kädenjälkeä ja oli tyytyväinen. Jokainen vaate oli saanut selvästi arvoistansa kohtelua, eikä mikään ollut rypyssä tai epäsiisti. Vierailla oli tuskin koskaan mitään moittimista, kun he poistuisivat linnasta.
Ann-Marie kurottautui ottamaan kaapista luonnonvalkoisen silkkisen haalarin. Se sopisi täydellisesti naisten pokeri-iltaan. Vaatekappale oli nimittäin Ann-Marien omasta mallistosta. Klassinen ja tyylikäs, eikä menisi koskaan pois muodista. Haalarissa oli kapeat olkaimet, tiukka miehusta ja vyötärö, sekä levenevä kangas laskeutui kauniille, hulmuaville laskoksille maahan. Lahkeet olivat kauttaaltaan löysät, mutta ne levenivät huomattavasti alaspäin. Katsoja ei välttämättä olisi erottanut mekkoa ja haalaria toisistaan. Puvun slkäpuolella oli samalla kankaalla päällysettyjä pikkuriikkisiä nappeja, jotka pitivät puvun kiinni. Nappeja oli Ann-MArien muistaakseen kaksikymmentäneljä.

Hentoinen aamutakki jäi lattialle pyyhkeen seuraksi, kun nainen rupesi pukeutumaan. Tämän jälkeen hän kuivasi hiuksensa tehokkaalla hiustenkuivaajalla ja rupesi sitten kihartamaan niitä. Naiset olivat kuin riikinkukkoja, olivat he sitten rikkaita tai köyhiä, mihinkään ikäluokkaan katsomatta, kaikki halusivat pöyhistellä vaatteillaan tai kauneudellaan.

Lancelot käveli kuin puolinukuksissa pitkin käytäviä, mutta kuitenkin jokseenkin ylväästi, se kun oli iskostunut nuoreen mieheen niin syvälle. Jos ei katsonut tarkkaan, ei välttämättä edes huomannut nuoren perijän olleen juuri herännyt ja edelleen hieman horroksessa. Lancelotin askeleet suuntasivat talvipuutarhaan, jonne hän oli Ann-Marien jättänyt, ja uskoikin löytävänsä naisen tuolta, vaikka miehen päässä ei hirveästi muuta kuin z-merkkejä liikkunutkaan.

Päästyään talvipuutarhaan Lancelot silmäili hetken ympärilleen unisena, kunnes tuo heräsi siihen todellisuuteen, ettei nainen jota hän etsi, ollutkaan siellä. Nuori perijä oli ymmällään eikä kyennyt hetkeen käsittämään että Ann-Marie olisi saattanut lähteä. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, kauanko oli edes ollut Aurelian kanssa. Jonkin aikaa Lancelot vain tuijotti tyhmänä talvipuutarhaa suu hieman auki, ennenkuin mies ravisti päätään kuin herätäkseen. Hän kääntyi ympäri ja etsi lähimmän palvelijan käsiinsä, kysyäkseen minne Ann-Marie oli mennyt. Kyseltyään hieman Lancelot viimein tiesi naisen huoneen ja suuntasi sitä kohden. Kaikkea hän joutuikin sen naisen eteen tekemään. Lancelot huokasi uupuneena mielessään, kuinka raskaaksi hänen elämänsä oikein muuttuisikaan.


Mikhail pukeutui huoneessaan ylelliseen hopeanhohtoiseen smokkiin. Hän oli mennyt lupaamaan osallistumisensa johonkin naisten pokeri-iltaan. Ja vaikka hän ei lainkaan odottanut tapahtumaan innolla, niin Mikhail uskotteli itselleen saavansa edes jonkinlaista seuraa itselleen yöksi, ja näin ajatellessaan miehen komeille kasvoille nousi saalistavan pedon hymy, viekas ja itsevarma. Mikhail asteli peilin eteen, katseli istseään varsin tyytyväisen oloisena ja alkoi sukia hiuksiaan taakse. Niin hänen hiuksensa pysyivät jos mies oli tosissaan, kuin tuulen pyyhkäiseminä ja piteleminä, mutta nyt Mikhail kuitenki vain sitoi hiuksensa kiinni onnettomalle pienelle ponihännälle takaraivoonsa, jolloin muutama lyhyempi suortuva karkasi koristamaan hänen kasvojensa reunoja.

Nopea nyökkäis peilikuvalle ja Mikhail oli valmis noutamaan Selenen "juhliin". Hän tosiaan toivoi löytävänsä mahtavan persoonan illan aikana, mutta toisaalta silmää hivelevä ulkonäkökin kelpaisi paremman persoonan puutteessa. Niimpä Mikhail suuntasi askeleensa ulos huoneestan, Selenen ovelle, jossa mies koputti kuin elegantti palvelija ainakin. Kun Selene avaisi oven, Mikhail kumartaisi syvään. "Arvon neito, olen tullut noutamaan teitä satumaiseen iltaan."

Selenellä oli yllään klassisen tyylinen puku, joka muistutti melkeinpä enemmän toogaa. Hämyisessä valossa näytti kuitenkin siltä, kuin nainen olisi pukeutunut virtaavaan veteen. Vesi olisi välkehtinyt samalla tavalla linnan imartelevassa valaistuksessa. Hiuksensa hän oli kammannut pukuun sopivalle kampaukselle.
Selene kohotti kulmiaan aavistuksen kummastuneena, kuullessaan Mikhailin sanat. ”Minä keskittyisin sinuna joihinkin muihin naisiin kuin minuun.”

Selene asteli Mikhailin ohitse ja lähti suuntaamaan käytävää pikin huoneeseen, johon Diana oli kutsunut vieraansa.

Diana oli valinnut illan huoneeksi yhden omista suosikeistaan linnassa. Se sijaitsi linnan ensimmäisessä kerroksessa. Huoneen oli rakennuttanut Clarise Dracula IV. Se oli toiminut aikanaan eräänlaisena pienempänä valtaistuinsalina. Nyt se oli ainoastaan yksi juhlahuoneista.
Se muistutti pientä yleellistä keidasta. Kolme seinistä oli täysin laisia kuten myös suurin osa katosta. Huone muistutti näinollen jonkinlaista kasvihuonetta, vaikka katossa komeilikin kolme, Vennäjältä tilattua valtavaa kattokruunua. Lattia oli hempeän väristä mosaiikkia ja keskellä huonetta oli pieni suihkulähde valtavine kultakaloineen. Naisten pelipöytä oli asetettu niin, että he saattoivat nähdä siitä linnan puutarhan ja siellä tuikkivat tuhannet valot. Näky oli huumaava ja jokainen ajatteli mielessään, että tulevan Draculan nuorikko oli onnistunut tehtävässään.
Illassa ei tarjoilla muuta syötävää kuin pieni valikoima sokerisia leivonnaisia. Viiniä, sekä punaista, että valkoista ja kuohuvaa, oli varattu useampia litroja. Se jos jokin oli varmaa, että kyseistä jumalten juomaa kului ja reilulla kädellä.

Sen lisäksi, että Diana oli menestyvä ja älykäs bisnesnainen, hän oli myös varsinainen seurapiiriprinsessa. Ranskassa hän järjesti omassa talossaan useita vampyyreiden parempiosaisille suunnattuja tapahtumia, eikä hän aikonut tehdä poikkeusta Draculan linnan joulutanssiaisten kohdalla. Samalla kun miehet polttelivat sikareita, hörppivät konjakkia ja puhuivat politiikasta oli myös naisten oikeus pitää hauskaa. Francoise ei sanonut tähän mitään, sillä hän tiesi tyttärensä osaavan. Alexandru olisi voinut hoitaa naisten viihdyttämisen, mutta ei juuri nyt ollut siinä kunnossa ja Aurelialla oli aivan liiaksi kiireitä.
Diana antoi palveluskunnalle viimeisiä neuvoja. Hän oli pyytänyt Butleria, linnan päähovimestaria, huolehtimaan kaikkien rouvien hyvinvoinnista illan aikana. Butler otti Dianalta vielä viimeisiä ohjeita vastaan Draculan esikoistyttäreltä.

Ann-Marie katseli itseään arvostelevasti peilistä. Hänen asunsa kaipasi vielä jotain, korujen lisäksi, mutta hän ei millään keksinyt mitä. Hiuksensa hän oli kiinnittänyt niskaan tyylikkäällä, antiikkisella, hiusneulalla.

Mikhail virnisti pienesti Selenen sanoille ja hymähti. "Totta kai, mutta yrittänyttä ei laiteta, Selene kulta. Myös virtaava joki voi vaihtaa suuntaa, joten mikset sinäkin muuttaisi joskus vielä mieltäsi.", Tuo kiusoitteli lähtiessään seuraamaan Selenen perässä, vain kolme askelta tämän jäljessä, kuin paraskin hovimies. Kätensä vampyyri oli kuitenkin työntänyt taskuihin, saavuttaen näin hieman nuorekkaamman ja huolettomamman ulkonäön kuin hovimiehillä.

"Kerrohan vielä, miksi suostuin tähän?", Mikhail raotti silmiään viiruiksi, teeskennellen väsynyttä. Tosiasiassa ajatus kanalauman kanssa seurustelusta väsytti, mutta toiveet yöseurasta pitivät miehen liikkeellä. Se, ja tietenkin se että Selene olisi hänelle tämän jälkeen velkaa.



Lancelot seisoi hetken aikaa Ann-Marien oven edessä tietämättä ensin mitä tehdä. Mitä hän sanoisi naiselle? Sori, kesti hieman, kävin puuhastelemassa kihlattuni kanssa? Lancelot selvitti kurkkuaan ja kohotti sitten kätensä ja koputti. Toisen kätensä mies vie samalla takuunsa, nostaen pienen korurasian sieltä. Hän oli matkallaan ehtinyt pysähtyä ja napata sen mukaansa, hyvitteöylahjaksi Ann-Marielle siitä, että nainen oli joutunut odottamaan häntä näinkin kauan.

Idea ei ollut muodostunut nuoren perijän mieleen heti, vaan tuo oli jo ehtinyt kertaalleen päästä melkein Ann-Marien ovelle, kunnes oli muistanut että hänen Isänsä painotti aina lahjoja ja niiden arvoa, samoin kuin hänen äitinsä olisi saattanut sanoa. Niimpä Lancelot oli kääntynyt, noutanut korun ja palannut ovelle.

Kun Ann-Marie avaisin, Lancelot soisi naiselle pienen kumarruksen. "Pyydän anteeksi viivästystä.", Lancelot sanoi ja suoristauduttuaan hän ojensi samettista korurasiaa Ann-Marielle. Sen sisällä oli hyvin kaunis mustin koristein ja timantein viimeistelty rintaneula.

Selene asteli eteenpäin selkä suorana kuin itse muinaisen maailman kuningatar. ”Jaa-a, minusta tuntuu, että kuvittelet saavasi sängynlämmittäjän niistä aatelisnaisista, jotka illan emäntä oli kutsunut paikalle. Siellä on myös viiniä ja shamppanjaa, joten nautintoaineistakaan tuskin on puutetta. Myönnä pois, että haluat liehitellä niitä naisparkoja.”

Selene vilkaisi taakseen, silmät läikähtäen.


Ann-Marie käänsi katseensa peilistä ovea kohti. Hänen huolitellut kulmansa kurtistuivat aavistuksen. Nainen vilkaisi korun tapaista, siroa kelloa ranteessaan. Diane oli tuskin tullut häntä hakemaan, koska hän ei ollu lähimainkaan myöhässä. Sitten hän muisti Draculan pojan Lancelotin.
Nuori prinssi oli ilmeisesti saanut asiansa hoidettua.

Ann-Marie vilkaisi itseään peilistä. Hän oli tyrmäävä, vaikka itse sanoikin. Ennen ovelle menoaan, hän puki jalkaansa, asuunsa sopivat hopeiset korkeakorkoiset kengät.
Huoneensa oven hän avasi hymyillen.

”Uskoisin, että tulevan Draculan ei tarvitse pyydellä alamaisiltaan anteeksi kiireitään”, Ann-Marie sanoi asiaankuuluvan kohteliaasti. Hänen silmiinsä syntyi kuitenkin innostunut tuike kun hän näki korurasian. Siinä tuskin oli kihlasormusta, vaikka Lancelotin aikeet olivat ilmiselvät. Ulkoasustaan huolimatta, korut miellyttivät aina Ann-Marieta. Hetken aikaa hän näytti innostuneelta lapselta jouluaamuna.

”Käykää sisään sir”, Ann-Marie sanoi ottaessaan rasian itselleen. Kohteliaasti, kuten häneltä odotettiin, hän avasi lahjansa heti. Se oli kerrassaan ihastuttava.

"Näet suoraan lävitseni, rakas Selene.", Mikhail naurahti pienesti ja pudisti päätään, karkulaisten hiussuortuvien heilahdellessa hänen päänpudistuksensa tahdissa. Tottakai Selene hänen aikeensa tiesi, hän oli noudattanut samaa kaavaa jo useita satoja vuosia. Ja koska hän oli Selenen ja muiden kanssa ollut lähes koko pitkän elämänsä, niin totta kai nuo tunsivat hänet.

"Usko pois, sänkyni on yllättävän kylmä öisin. Minua ihan paleltaa ilman sängynlämmittäjää.", Mikhail virnuili Selenen takana.



"Tuleva Dracula tai en, kuuluu hyviin tapoihin pyytää anteeksi mikäli antaa seuralaisensa odotuttaa.", Lancelot puhui jälleen kuten asemaansa kuului, eikä aikaisemmasta uneliaisuudesta ollut enää merkkiäkään jäljellä. Ann-Marien kutsumana hän asteli sisään huoneeseen katsellen hienostuneen tutkivana ympärilleen. "Oletteko menossa kenties jonnekkin?", Lancelot huomautti kohteliaasti katseltuaan hetken Ann-Marien koreaa ulkomuotoa. Ehkäpä joku oli järjestämässä illanistujaisia, kuka ties. Aurelia ei ainakaan ollut maininnut mitään.

”Tervetuloa!” Dianna sädehti Selenen astellessa juhlasaliin. ”Oi, saamme siis aavistuksen silmäniloa tähän iltaan.”
Naisen silmissä välkähti ilahtuneisuus hänen huomatessa Mikhailin. Dianna tarkasteli miestä päästä varpaisiin ja hymähti tyytyväisenä. ”Näytät komealta Mikhail. Tulkaa peremmälle ja ottakaa viiniä tai shamppanjaa. Jos mieli tekee jotain muuta, ilmoittakaa minulle. Odotamme vielä muutamia leidejä saapuvaksi.”

Diannalla oli yllään hyvin tyylikäs, ihonmyötäinen 30-luvun henkinen mekko, joka ulottui juuri ja juuri vesirajaan. Draculan vanhin tytär näytti hyvin tyylikkäältä ja seksikkäältä.


Ann-Marie hymyili Lancelotille. ”Sisaresi Dianna on kutsunut minut naisten pokeri-iltaan. Tiedossa on aivan liikaa viiniä ja armotonta rahantuloa”, nainen sanoi ja asteli huoneen poikki makuuhuoneeseen, jossa hänen pukeutumispöytänsä sijaitsi. Hän totesi uuden rintakorunsa sopivan hyvin tämänilataiseen pukuunsa.
”Minulla ei ole kuitenkaan vielä kiire”, Ann-Marie sanoi kiinnittäessään korua pukunsa miehustaan.

Mikhail kumarsi Diannalle arvokkaasti ja aivan liioitellusti. "Jään kuitenkin täysin kauneutenne varjoon, Lady.", Mikhail tarjosi Diannalle komeimman hymynsä minkä löysi, ja seurasi sitten kilttinä poikana Selenen perässä. Hänen ei ehkä kannattaisi välttämättä pyrkiä petiin Draculan tyttären kanssa, mutta ehkäpä paikalta löytyisi joku muu, silmää hivelevä tapaus. Mikhail oli kyllä pistänyt merkille Diannan varsin seksikkään asun.



"Niinkö? Kuulostaa varsin hauskalta.", Lancelot totesi päätään nyökyttäen. Vai niin. Dianna siis tosiaan järjesteli illanistujaisia jälleen. Ja vieläpä naisten pokeri-ilta! Rahvaanomaista, mutta sallittakoon. Hän ymmärsi kyllä, että myös korkeamman luokan väki nautti joskus alemman luokan huveista. "Älkää toki minun takiani viivytelkö. Jos teitä odotetaan, minä poistun."

Selene tuuppasi Mikhailia kylkeen kyynärpäällään. Hän oli huomannut Mikhailin katseen ja kumpikin heistä tiesi tarkalleen kuka Dianna oli.
”Pidä silmäsi kurissa. Käsittääkseni Dianna van Hell on kihloissa”, Selene kuiskasi ja painotti sanoja ”van Hell” ja ”kihloissa”.

Kaikki kuitenkin tiesivät, ettei van Hellien moraali ollut siitä korkeimmasta päästä ja Selene saattoi vain toivoa, ettei Mikhail saisi kärsiä juuri tästä piirteestä.



Ann-Marie asteli esiin makuuhuoneestaan.

”Luulisi tulevalla Draculalla olevan korkeampi valta alempiarvoisiin perheenjäseniin. Jos myöhästyn teidän takianne, niin se tuskin haittaa sisartanne”, Ann-Marie totesi. Hän huomautteli aika tiheään ja piikikkäästi Lancelotille tämän käytöksestä ja arvoasemasta. ”Minua kiinnostaisi tietää, että miksi Dracula XIV. juoksee ympäri linnaa kiikuttamassa kalliita lahjoja alempiarvoisille vierailleen.”
Nainen katseli Lancelotia tutkivasti, pää kallellaan, ennen kuin asteli baarikaapille, joka oli ääriään myöten täynnä. Tällä kertaa enimmäkseen viinejä. Kaapit täytettiin ilmeisesti sen mukaan kuka huoneessa milloinkin majaili.
”Minä voisin hyvin ottaa lasillisen viiniä ensin”, Ann-Marie sanoi ottaessaan esiin pullon ja kaksi kristallista lasia. ”Entä te, sir?”

Mikhail katsahti Selenä viattomasti. "Kyllähän sinä minut paremmin tunnet!", Mutta ajatus kuitenkin oli käynyt Mikhailin päässä, ja hän tiesi myös että jos Dianna pyytäisi, hän ei myöskään kieltäytyisi, vaikka nainen olikin van Hell ja kihloissa. "Minä pidän käteni irti hänestä, ja silmäni, sillä voinhan minä katsella sinuakin.", Mikhail vinuili ilkikurisesti. Tätä menoa Selene luultavasti työntäisi hänet Diannan syliin, kunhan vain pääsisi hänen kiusoittelustaan eroon.



Lancelotin oli muuttui hieman tukalaksi Ann-Marien huomauttelusta. Nainen sai hänet tuntemaan itsensä jälleen pikkupojaksi jota koulutettiin ymmärtämään oma arvonsa. Hän tiesi olevansa tuleva Dracula, ja käyttäytyikin sen mukaan, mutta jotenkin hänen yrittäessään miellyttää Ann-Marieta asiat eivät menneetkään niin helposti, kuin hän oli kuvitellut.
"Lahja oli pahoitteluni myöhästymisestä, sekä lahja muuten vain kauniille naiselle. En tiennyt, että on olemassa laki jonka mukaan tuleva Dracula ei saisi antaa lahjoja.", Lancelot seisoi arvokkaan näköisenä vaikka tuntisikin olonsa hieman epämukavaksi.

"Voin ottaa lasillisen, mikäli teillä todella ei ole kiire.", Lancelot loi katseensa Ann-Marieen. Hän halusi tätä naista jollain eläimellisellä tavalla, vaikka tuo saikin hänen olonsa tukalaksi aina välillä. Mutta Ann-Marie oli täysin Aurelian vastakohta, ja se viehätti nuorta perijää suuresti. Vaikka hän olikin juuri ollut Aurelian kanssa, sai nuori perijä huomata että voisi hyvin tehdä hommat uudestaan Ann-Marien kanssa, vaikka heti.

Ann-Marie hymyili hän laski lasit pöydälle ja kaatoi ne miltein piripintaan. ”Mies voi tuoda naisille lahjoja, oli Dracula tai ei. Mutta toki naista kiinnostaa, miksi hän lahjoja saa ja otan huomautuksenne kohteliaisuutena.”

Ann-Marie istuutui sohvalle ja taputti paikkaa vieressään. ”Tule tänne istumaan.”
”Koru on jokatapauksessa ihastuttava ja toit sen juuri oikeaan aikaan. Tuskailin juuri, että puvustani puuttu jotain. Tietyllä tavalla pelastit minut pinteestä”, Ann-Marie sanoi sivellen korun kimmeltäviä kiviä. ”Kukat olivat tosin ajaneet tässä tilanteessa asiansa oikein hyvin. Vastaisuuden varalle, pidän erityisesti mustista kalloista.”

Lancelot nyökkäsi ja otti lasin pöydältä ja asteli sitten kutsuttuna Ann-Marien viereen sohvalle. "Olen tyytyväinen että pidätte siitä. Oletinkin teidän pitävän siitä, sillä se muistutti minua teistä heti sen nähtyäni.", Jostain syystä Lancelot ei osannut oikein rentoutua Ann-Marien seurassa, vaan hän piti yllä jäykkää etikettiä, varsinkin puhuessaan. Hän oli nuori perijä, ja hänen oli käyttäydyttävä sen mukaisesti.

Himonsa Lancelot yritti parhaansa mukaan unohtaa. "Minä muistan seuraavalla kerralla.", Hän hymähti pienesti ja siemaisi viiniään hienostuneesti. Vai mustia kalloja. Hän yrittäisi muistaa, mutta jossain vaiheessa, kun hän olisi Dracula, hänen pitäisi luultavasti kirjoittaa muistilista jokaisen vaimonsa lempikukista sun muista, että muistaisi ne. Tuntui, että jo nyt oli liikaa muistettavaa.