Kuinka helppoa onkaan juonitella Draculan nenän alla? K-18

Alexandru tutkaili Lancelotin kasvoja kasvoillaan ilme, joka muistutti hyvin paljon lapsen ihmettelevää ilmettä. Lancelotista tilanne saattoi tuntua kauhealta, mutta nainen itse ei juurikaan pelännyt tilannetta. Niiden kymmenien vuosien jälkeen, jotka hän oli viettänyt viinan sumentamassa maailmassa olivat huomattavasti turkallisempia, kuin tämä aika, jonka hän vietti oman päänsä sisällä. Alexandrun tilanteessa oli melkein ystävällisempää pitää hänet omassa maailmassaan.

”Niin olen, mutta Lorella on hoitanut minua todella hyvin”, Alexandru silitti lempeästi poikansa poskea. ”Ja Aurelia myös. Sinulla on ihastuttava morsian kultaseni. Pidä hyvää huolta hänestä”.

Alexandru perääntyi hieman ja lähti astelemaan pukeutumispöytänsä ääreen. Pöytä, peileineen oli rokokoolainen taidonnäyte. Se oli veistetty ruusupuusta ja näytti aivan siltä, kuin peilin kehystä olisi kiertänyt kaunis ruusuköynnös. Pöydän ääressä nainen lisäsi aavistuksen hajuvettä ihoonsa antiikkisesta hajuvesipullosta. Silloin hento vaniljan ja liljojen tuoksu huoneessa lisääntyi.

Samassa huoneiston oveen koputettiin. Alexandru kutsui vieraan lähestulkoon livertäen sisään.

Caleb asteli huoneistoon hymyillen leveästi: ”Oletteko valmis rouva?”

Caleb oli tarkoituksella pukeutunut yhteen parhaimmista puvuistaan. Se oli tumman verenpunainen. Avonaisen takin helma ulottui polviin asti. Pukuun kuului musta, kultakirjailtu liivi ja ascot-solmio. Hiuksensa hän oli jättänyt auki, jolloin tummanruskeat kiharat kutittelivat hänen kasvojaan. Monen naisen mielestä Caleb oli tyrmäävän komea näky.

Veli vilkaisi nopeasta Lancelotia omahyväinen ilme kasvoillaan, ennen kuin siirsi huomionsa takaisin Alexandruun. ”Te olette hurmaava tänään, rouva”.

”Voi kiitos Caleb! Sinä todella tiedät mitä nainen haluaa kuulla. Äläkä suotta rouvittele. Mehän olemme sukua”, Alexandru sanoi ja melkein juoksi miehensä toisen vaimon, pojan ojennetuille käsivarsille. Hän antoi lämpimän, mutta kevyen poskisuudelman nuorukaisen molemmille poskille.

"Minä.. Minä pidän, Äiti. Lupaan sen.", Lancelot väänsi kasvoilleen hellän hymyn. Oli ehkä vain parempi antaa äidin elää omissa maailmoissa. Todellisuuden kertominen saattaisi vain aiheuttaa tuolle shokin, joka palauttaisi hänet aiempaan tilaansa. Niin pahalta kuin tämä tuntuikin Lancelotista, hän uskoi sen olevan parasta.

Nuori perijä oli juuri avaamassa suutaan, kun oveen koputettiinkin jo, ja hänen "pahin vihollisensa" astui ovesta sisään, lirkutellen hänen äidilleen. Lancelot soi Calebille murhaavimman katseensa. Mitä helvettiä tuo kusipää täällä teki? Ja minne tuo aikoi hänen äitinsä kanssa mennä?

"Onko teillä suunnitelmia, Äiti?", Lancelot jätti kokonaan huomioimatta Calebin läsnäolon, ei edes tervehtinyt tuota, vaan piti katseensa, sekä hurmaavan hymynsä äidissään.

Alexandru käänsi sädehtivän katseen Calebista Lancelotiin. Joku olisi helposti voinut kuvitella kyseisessä tilanteessa, ettei nainen aivan täysin tajunnut kuka Caleb oli. Olisi myös helposti voitu ajatella, että Alexandru kuvitteli Calebin olevan Lancelot, vaikka tunnisti kyllä oikeankin esikoisensa. ”Caleb vie minut pihamaalle kävelemään. Tulen hulluksi tässä huoneessa. Olen ollut sairaana aivan riittävän kauan, joten kaipaan ulos. Et sinäkään varmaan voisi kieltää sitä vanhalta äidiltäsi”.

”Alexia”, Caleb kutsui sujuvasti Alexandrua Francoisen antamalla lempinimellä, mikä sai naisen kihertämään kuin ujon teinitytön. ”Ulkona on pakkasta, joten suosittelen, että käyt hakemassa ainakin turkin päällesi”. Calebin hymy oli mairea ja liehittelevä. Juuri sellainen, jonka useat naiset olivat oppineet tuntemaan ja mistä he olivat oppineet tietämään Calebin haluavan jotain.

”Kiitos kun varoitit kultaseni”, Alexandru leperteli miehelle kuin suosikki pojalleen ja riensi sitten makuuhuoneeseensa. Huoneessa kuului oven kolahdus, joka kieli siitä, että nainen oli pyyhältänyt vaatehuoneeseensa valitsemaan sopivaa turkkia.

Caleb kääntyi pirullisesti hymyillen Lancelotin puoleen: ”Ajattelin viihdyttää äitiäsi, joka tuntuu kaipaavan huomiota. Sinulta sitä tuskin liikenee, kun Aurelia on niin kovin järkyttynyt jostain. Sinulla on varmasti yllin kyllin tekemistä kihlattusi lepyttämisen kanssa”.

Caleb oli sattumalta nähnyt kyynelehtivän Aurelian käytävällä juoksemassa omaa huonettaan kohti. Hän ei ollut aivan varma tiesikö Lancelot tapahtuneesta, mutta ainakin hän sai tästä uuden aseen korkea arvoisempaa veljeään vastaan. Jos Aurelia oli järkyttynyt jostain, mitä Lancelot oli tehnyt, neito olisi luultavasti helposti vieteltävissä.



Selene koputti Mikhailin huoneen oveen toivoen, että mies olisi siellä. Dimitri oli juuri häätänyt naisen huoneestaan, koska tämä oli häirinnyt miehen meditointi harjoitusta. Selene oli hiukan nyreä senkin vuoksi, mutta eniten häntä ärsytti saamansa kutsu.

Diana van Hell, Selene ei juuri nyt muistanut mikä van Helleistä kyseinen nainen oli ja minkä arvoinen, oli kutsunut hänet naisten pokeri-iltaan. Ikävä kyllä hänen kaltaisensa vampyyri ei voinut kieltäytyä van Hellin kutsusta, vaikka olikin tuhansia vuosia vanhempi. Selene ei missään nimessä jaksaisi niitä aateliskanoja yksikseen. Hän vaikka pakoittaisi Mikhailin mukaansa.

”Mikhail! Oletko siellä? Selene täällä! Avaa nyt tuo himputin ovi!” nainen ei voinut olla kieltää olevansa nyt kärsimätön, mutta se johtui vain hänen mielialastaan.

Vaikka Lancelot olisikin sillä hetkellä voinut murhata Calebin tuon röyhkeydestä, mies soi veljelleen korkeintaan säälivän hymyn. Sisällä, pinnan alla, Lancelot kihisi raivosta, mutta ulospäin hän ei antanut sen näkyä. "Miten ihailtavaa sinulta, veliseni. Ja uskon tietäväni miksi Aurelia oli hieman allapäin, katsos kun Isä oli järjestänyt minulle treffit tulevan toisen vaimoni kanssa.", Lancelot virnisti pirullisesti Calebille.

Virne kertoi täysin sen mitä Lancelot ajatteli; Minusta tulee Dracula, sinusta ei. Minulla on kohta kaksi vaimoa, sinulla ei edes tyttöystävää. "Minusta tulee pian liiankin kiireinen, kahden vaimon tyydyttäminen ja iloisena pito ei ole niin helppa, mutta toisaalta, ethän sinä sellaisesta tiedä, etkä tule tietämään.", Vaikka Lancelot olisikin mielellään käskenyt Calebia pysymään kaukana äidistään, hän tiei ettei voisi tehdä sitä.

"Äiti, minun on valitettavasti mentävä nyt.", Lancelot huhuili turkistaan etsivän äitinsä perään. "Palaan myöhemmin uudestaan katsomaan miten voit.", Tämän jälkeen hän soi Calebille pirullisimman, ilkeimmän virneensä mitä osasi. "Pidähän huolta Äidistäni, veli."; Hän tiesi, mitä Caleb tähän luultavasti vastaisi, joten nopein askelin Lancelot poistui huoneesta ennenkuin hänen veljensä voisi vastata. Hän ei halunnut kuulla sitä.


"Tullaan tullaan!"; Mikhail huudahti oven läpi ja asteli huoneessaan, yhä vettä valuvana suihkun jäljiltä. Miehellä ei ollut yllään mitään, ainoastaan pyyhe päänsä päällä jolla tämä kuivasi juuri hiuksiaan. Vanha vampyyri avasi oven vailla minkäänlaista häpeää siitä, että joku muukin kuin Selene saattaisi nähdä hänen sukukalleutensa. Olivathan jo melko monet palvelijoista sen nähneet, tai tunteneet.

"Mitä nyt, Selene?", Mikhailin äänessä ei ollut ärtymystä, mutta ehkä hivenen verran huolta, kun nainen noin kiireellä halusi hänen avaavan. Oven avattuaan Selene saisi nähdä Mikhailin kropan koko loistossaan, vailla minkäänlaista peittelyä. Laiskanomaisesti mies kuivaili hiuksiaan seistessään alasti oviaukossa.

Caleb ei edes viitsinyt vastata Lancelotille. Haukkuva koira ei pure, vai miten ihmisillä oli tapana sanoa. Mies tiesi, että oli osunut ainakin johonkin veljen aroista paikoista. Hänen teki mieli nauraa veljensä kommentille vaimojen viihdyttämisestä.

Todellisuudessa Caleb ei edes kaivannut vaimoa itselleen. Lancelotin kihlattujen vieminen miehen nenän edestä kyllä auttoi suunnitelmien eteenpäin viemisessä, mutta ei hän niitä naisia halunnut. Naisista oli hirvittävä vaiva, mutta mitä tuli niiden tyytyväisenä pitämiseen, Caleb osasi kyllä tyydyttää useammankin naisen yhtä aikaa. Hänen ei tarvinnut loukkaantua nenäkkään pikkuveljensä kommenteista.

Alexandru asteli takaisin, juuri Lancelotin sulkiessa oven perässäään ja näytti hetken aikaa pettyneeltä, kunnes Caleb tarjosi tälle kättään. ”Menemmekö kaunokainen?”



Volodya asteli tylsistyneenä pitkin Draculan linnaa. Linna oli toki pramea, mutta ei hänestä vetänyt vertoja venäläiselle arkkitehtuurille. Nytkin hän olisi halunnut olla kotonaan Bartoszewiczin kartanossa. Toisella nuorella perijällä olisi ollut kädet täynnä työtä omien liiketoimiensa parissa, eikä hän olisi joutanut liehitellä korkeampiaan jossain typerissä joulutanssiaisissa. Tulevan herra Bartoszewiczin läsnäoloa kuitenkin odotettiin, tai oikeammin vaadittiin, vampyyrien suurimmissa juhlissa. Volodyan isä oli tehnyt hyvin selväksi, mitä tapahtuisi, jos nuorukainen ei olisi paikalla, kuten hänen arvolleen sopi.

Tanssiaiset olisivat vielä menneet mutta, että hänen oli oltava paikalla päiviä aikaisemmin joidenkin typerien illalliskutsujen vuoksi. Se meni yli miehen hilseen.

Maryana tietysti nautti tilanteesta. Hän sopi täydellisesti kaikkiin mahdollisiin seurapiiritapahtumiin ja edeusti hienosti tuoreen aviomiehensä sukua. Volodyasta Maryanan läsnäolo olisi voinut riittää aivan hyvin näissä tanssiaisissa.



Selene oli jo avaamassa suunsa, kun Mikhailin huoneen ovi avautui. Nainen sulki nopeasti suunsa ja peitti silmänsä kädellään: ”Mikhail! Pue vaatteet päällesi! Me emme ole enään Antiikin Roomassa!” Hän kuitenkin asteli huoneeseen ja sulki oven perässään. Missään vaiheessa hän ei kuitenkaan ottanut kättä pois silmiensä edestä.

Selene oli kuin Mikhailin siveellinen ja ujosteleva pikkusisko, monessakin mielessä. Jo senkin puolesta, että hän piti mielellään vaatteet päällään, eikä välittänyt nähdä tovereitaan alastomina. Hän saattoi vitsailla Mikhailin seksiseikkailuista, mutta rupesi punastelemaan, jos puhe meni siitä yhtään intiimimmäksi. ”Kerron asiani, jahka olet peittänyt tietyt ruumiinalueesi”.

Päästyään ulos huoneesta, Lancelot puri hampaitaan yhteen hillitäkseen itsensä kiroamasta ääneen ja hajoittamasta mitään. Caleb oli jälleen onnistunut ärsyttämään häntä, ja Lancelot oli melko varma, että jossain vaiheessa heille tulisi sanailua suurempi välienselvittely. He molemmat inhosivat toisiaan, joten kaipa se oli välttämätöntä, että he pian tappelisivat muutenkin kuin vain lapsellisilla loukkauksilla.

Astellessaan käytävää eteenpäin, Lancelot päätti pistäytyä ensin Aurelian luona, ennenkuin palaisi Ann-Marien luokse. Jos puheet Aurelian mielialasta olivat totta, Lancelotin olisi varmasti yritettävä lohduttaa tuota, jotenkin. Ja samalla hän voisi sitten purkaa jälleen omaa vihaansa Aureliaan, jollakin tavalla. Aurelia salli sen, tuosta tosiaan tulisi hänelle erinomainen vaimo.

Matkallaan kohti Aurelian huonetta Lancelot oli lähellä törmätä venäjän nuoreen perilliseen. "Kas, anteeksi.", Lancelot kumarsi aavistuksen pahoitellessaan läheltä-piti-tilannetta. Kasvonsa nostaessaan hän hymyili pahoittelevasti Volodyalle. "En lainkaan katsonut eteeni."


Mikhail katsoi kummissaan Selenen käytöstä ja kääntyi naisen perään tuon rymistellessä käsi silmiensä edessä sisälle huoneeseen. Mikhail itse ei nähnyt mitään hävettävää alastomuudessaan. Mutta kuitenkin, kuultuaan Selenen sanat, mies otti pyyhkeen päästään ja kietoi sen lanteilleen huokaisten lähes dramaattisesti.

"Noniin, voit jo avata silmäsi. Piilossa on.", Hän tuhahti js pöyräytti utuisia silmiään leikillään, ennenkuin sitten risti kätensä puuskaan rinnalleen, seisoen Selenen takana, odottaen mitä naisella olisi sanottavanaan. "Noh? Mikä oli asiasi?", Oli huvittavaa, miten nolostunut Selene oli vain pienestä alastomuudesta.

Volodya jopa hätkähti, kun erään kulman takaa, häntä päin rymisteli yksi, erittäin tyylikkäästi pukeutunut tornado. Mies onnistui väistämään täpärästi Lancelotin tieltä, yhdellä ripeällä askeleella sivuun. Hän katsoi ikäistään miestä kulmat koholla ja sai hämmästyksekseen huomata tämän olevan tuleva Dracula. Volodyan mielestä Lancelotin kaltaiselle miehelle ei sopinut käytävillä poukkoileminen tornadon tavoin, mutta temperamenttinen venäläinen joutui hiljaa mielessään myöntämään, että sortui siihen ajoittain itsekkin. Hyvin harvoin tietysti.

”Anteeksipyyntö hyväksytty”, Volodya tvastasi pientä ylimielisyyttä äänessään pyyhkäisten olematonta pölyä, kalliin takkinsa hihasta. Aivan kuin läheltä piti-törmäys olisi vaurioittanut vaatetta pahoinkin. ”Ymmärrän tietysti, että kaltaisellasi miehellä on suunnattomasti kiireitä, eikä aina ehdi katsoa eteensä”. Venäläisen äänestä oli vaikea päätellä, oliko sanat tarkoitettu naljailuksi vai kohteliaaksi huomautukseksi.

Volodya katseli Lancelotia päästä varpaisiin selvästi arvioiden.



Selene raotti ensin varovasti sormiaan ja todettuaan Mikhailin todella peittäneen sukukalleutensa, hän laski kätensä viimein alas. Nyt kun hän näki eteensä, hänen ei tarvinnut seistä hölmönä oven edessä vaan hän saattoi astella istumaan.

”Minut kutsuttiin naisten pokeri-iltaan tänään”, Selene sanoi nyreästi, ristiessään kätensä rinnalleen. ”Saan katsella monta tuntia aateliskanoja kittaamassa viinejä, pelaamassa rahasta ja kaakattamassa. Enkä millään jaksaisi. Haluatko tulla mukaan?”

Selene nosti toisen jalkansa toisen päälle ja leikitteli tapansa mukaan ilmassa roikkuvan jalan kengällä. Selene harvoin malttoi pysyä paikoillaan ja se ilmeni pieninä kärsimättöminä eleinä ja olemuksena.

"Kyllä tosiaan. Työt pitävät minut kiireisenä, ja kun vielä pitäisi ehtiä liehitellä kihlattuani.", Lancelot naurahti kuivasti, edelleen hieman anteeksipyytävällä sävyllä, vaikka todellisuudessa mies olisikin halunnut karjua Volodyalle, että tuo olisi katsonut eteensä tarkemmin. "Kertokaa toki, jos voin mitenkään hyvittää käytökseni.", Lancelotin kasvoille vaihtui nyt kuivan virallinen ilme. Hän oli ollut matkalla Aurelian luokse, mutta kenties hän ehtisi hyvittää ryntäilynsä pikaisella kahvilla tai vastaavaa.

Oli aina hyvä pitää hyvät suhteet muihin, korkea-arvoisiin vampyyreihin. Koskaan ei tiennyt, josko heidän apuaan tarvitsisi, ja jos hän saisi "ystäviä", hän voisi joskus käyttää noita hyväkseen. Ei sillä, että hänen oikeastaan Draculana tarvitsisi tehdä moista, mutta vielä, perillisenä, hän saattaisi hyötyä ystävyyssuhteista.



Mikhailin naama venähti hänen kuultuaan Selenen pyynnön. Oliko nainen tosissaan? Kutsuiko tuo todella hänet pelaamaan pokeria kanalauman kanssa, joista moniin Mikhail ei edes katsoisi kahta kertaa? Vaikkakin vanha vampyyri oli panseksuaali, ei se tarkoittanut etteikö tuo olisi voinut pitää hauskaa myös niiden kanssa, joiden ulkonäkö miestä miellytti.

Lähinnä hänen panseksuaalisuutensa tarkoitti sitä, ettei Mikhail tuntenut muita kohtaan lähes mitään, jos noiden persoona ei miellyttänyt miestä. Hauskaa sai silti pitää, ja tätä Mikhail tekikin. Toisaalta, jos Selene kerran häntä näin pyysi..

"Empä oikein tiedä, Sele..", Mikhail mutisi. Hän kiusaisi Seleneä hetken, ennenkuin antaisi periksi. Laittaisi naisen lupaamaan tehdä jotain Mikhailin hyväksi, vastapalvelukseksi. "En minä oikein tiedä. Niissä vanhoissa kanoissa tuskin on ketään loistavaa persoonallisuutta, jonka vuoksi uhrautuisin.."

Volodya katseli Lancelotia edelleen arvioivasti, mutta näytti selvästi miettivän ehdotusta. ”No, voisimme sopia illallisesta. Vaimoani varmasti mielyttäisi tutustua teidän... Kihlattuunne. Hän nauttii aina uusista tuttavuuksista ja ties vaikka neidot löytäisivät yhteiden sävelen”.

Volodya hymyili pienesti. Hän halusi näyttää, että venäjällä arvostettiin naisia ja että Maryanan etu meni hänen omansa edelle. Illallisehdotuksen tarkoitus oli nimenomaan näyttää, että hän ajatteli aina ensin nuorta rouvaansa. Venäläisellä ei ollut mitään henkilökohtaista Lancelotia vastaan, mutta hän oli ylpeä omasta maastaan ja tavoistaan. Se johti väistämättä siihen, että mies aavistuksen halveksi muun maan kansalaisia.

”En halua kuitenkaan enempää häiritä teitä, sillä teillä näyttää olevan kiire”, Volodya sanoi ja astui sivuun, kuin hän olisi antanut Lancelotille tietä leveällä käytävällä. ”Voimme sopia illallisesta myöhemmin, jahka teillä liikenee aikaa”.



Aurelia oli turhautunut. Hän pesi kasvojaan varmasti viidettä kertaa hyvin lyhyen ajan sisään. Itkulle ei vain tuntunut näkyvän loppua. Hän oli aloittanut meikkaamisen yhtä monta kertaa kuin oli pessyt kasvonsa, mutta oli joutunut aina keskeyttämään sen uuden itkunpuuskan tullen.

”Neiti? Voinko auttaa?” kylpyhuoneen ovesta kurkkaava palvelustyttö kysyi. Hän oli tullut vaihtamaan huoneen lakanat, kun oli sitten kuullut ääniä kylpyhuoneesta.

Palvelustytön ääni sai Aurelian hätkähtämään pienesti. Hänen kätensä vapisivat aavistuksen ja uusi verinen kyynel vierähti hänen poskelleen. Palvelustyttö katsoi Aureliaa hetken ja jätti sitten työnsä astellen kylpyhuoneeseen. ”Lasken neidille rentouttavan kylvyn. Taidatte olla nyt sen tarpeessa ja olen täällä sanomassa jokaiselle, että tarvitsette hetken omaa aikaa. Tuskin linna romahtaa, jos te suotte itsellenne hetken hengähdystauon”.

Aureliasta ei juuti nyt ollut vampyyria sanomaan palvelustytölle vastaan. Tyttö taas laski jo vettä suureen marmoriammeeseen. Hän auttoi Aureliaa riisuutumaan ja astumaan ammeeseen. yllätyksekseen, ylhäinen vampyyrinainen, saattoi todeta, että kuuma vesi ihoa vasten tuntui hyvältä. Palvelustyttö hämärsi hieman kylpyhuoneen valoja, laittoi musiikin soimaan ja sulki kylpyhuoneen oven perässään, taaten näin Aurelialle oman rauhan.



Selenen silmät kaventuivat viiruiksi. Hän tunnisti äänensävyn Mikhailin äänessä ja tiesi tämän kiusaavan häntä: ”Mitä haluat, että teen?” Selene ei ollut niitä vampyyreja, jotka halusivat piinata itseään turhaan, jos oli mahdollista selvitä helpommalla. Mikhail osasi olla ajoittain yksi maailman ärsyttävimmistä olennoista, mutta palvelus palveluksesta tuntui ihan reilulta tässä tilanteessa. Varsinkin kun Selene ei todellakaan halunnut mennä yksin pokeri-iltamiin.

"Ehdotuksenne kuulostaa aivan mainiolta.", Lancelot totesi hymy kasvoillaan. Tämä tosiaankin oli hyvä idea. Mikäli Aurelia ystävystyisi jonkun toisen kanssa, saattaisi Lancelot saada pienen taakan pois omilta harteiltaan. Toki hän näkisija käyttäisi Aureliaa hyväkseen kuten aiemminkin, mutta tällä kertaa vain niinkuin itse haluaisi. Mikäli siis Aurelia ystävyisi Volodyan vaimon kanssa.

"Jos vain sopii, vierailen henkiläkohtaisesti luonanne sopimassa illallisesta kanssanne myöhemmin. Nyt, suokaa anteeksi.", Lancelot kumarsi syvään ja ohitti Volodyan, kiiruhtaen nyt jälleen kohti Aurelian huonetta. Päästyään huoneelle hän koputti oveen, muttei kuitenkaan odottanut vastausta. Hän oli Aurelian kihlattu, tuleva Dracula. Hän teki siis kuten halusi.


Mikhail virnisti Selenelle. "Näit siis suoraan lävitseni.", Mikhail näytti miettivän, ennenkuin virnisti pirullisesti ja nojautui lähemmäs istuvaa Seleneä. "Miten olisi, yksi yö kanssani?", Mikhail oli ennenkin käyttänyt samaa vitsiä, ja aina se oli vitsinä pysynyt. Edes Selene ei voisi koskaan tietää, tarkoittiko Mikhail edes puolileikillään sanojaan, vai oliko tämä tosissaan. Sillä Mikhail ei itsekkään tiennyt.

"Tai sitten... Lunastan palvelukseni myöhemmin.", Hän virnisti pienesti ja suoristautui. "Koska kekkereet alkavat?", Mikhail venytteli lihaksikkaita käsiään päänsä yläpuolella, jännittäen samalla treenatut vatsalihaksensa.

Aurelian palvelustyttö riensi makuuhuoneesta oleskeluhuoneeseen Lancelotia vastaan. ”Olen pahoillani sir, mutta neiti ei ole nyt valmis tapaamaan vieraita”, tyttö nosti kädet topakasti lanteilleen ja katsoi Lancelotia silmät rissä. ”Hän tulee luoksenne heti kun pystyy”.



Selenen olisi tehnyt mieli potkaista Mikhailia jonnekkin nivusten tietämille. ”Ennemmin menisin kailottamaan Heavenin toimistoon, että olen vampyyri, kuin menisin sinun kanssasi sänkyyn”, nainen vastasti topakasti. ”Neiti van Hellin kutsussa luki, että kello kahdeksantoista, joten siihen on vielä muutama tunti aikaa”.

Selene nousi seisomaan ja asteli ovelle: ”Kiitos Mikhail. Saat kyllä vastapalveluksesi”.

Lancelot pysähtyi kuin seinään palvelustytön ilmestyessä kieltämään häntä. Häntä? Tukeva Draculaa? Komenteliko vaivainen palvelustyttö häntä? Jo valmiiksi pahantuulinen perijä katsoi murhaavalla ilmeellä palvelustyttöä. "Anteeksi kuinka? Asiani on tärkeä, eikä se odota.", Tavallaan hänen puheensa olivat totta, olihan hän tullut lohduttamaan kihlattuaan, joten Aurelian kannalta asia olisikin tärkeä.

"Siirtykää sivuun, ellette toivo menettävänne päätänne.", Lancelot totesi kylmän rauhallisesti.
"Aurelia! Kultaseni, onko kaikki hyvin?", Lancelot huudahti palvelustytön pään yli. Hän halusi Aurelian kuulevan hänen tulonsa, ja rientävän hänen luokseen kuten aina.


Mikhail virnisti Selenelle. "Joten arvasin vastaukseksi. Hyvä on, minä haen sinut huoneestasi hieman ennen kello kahdeksaatoista, sopiiko?", Mikhail huikkasi vielä Selenen perään, ennenkuin nainen katoaisi. Hänellä olisi hyvin aikaa valmistautua muutamassa tunnissa.

Jeanette niminen palvelustytön teki mieli näyttää nyreää naamaa, mutta keräsi kuitenkin tavaransa lähteäkseen. Ei hän kuitenkaan ollut niin tyhmä, että rupeaisi vastustamaan Lancelotia. Vaikka Jeanette olikin halunnut auttaa Aureliaa, joka oli paljon kihlattuaan parempi persoona, Lancelotin vastustaminen olisi ollut tyhmää keneltä tahansa. Tyttö tiesi hyvin, millainen Lancelot oli huonoina päivinään ja nyt miehellä oli selvästi sellainen. ”Neiti on kylpyhuoneessa”, Jeanette sanoi, ennen kuin hävisi ulos palvelusväen ovesta.

Aurelia oli kuullut Lancelotin äänen huoneensa puolelta. Hän tiesi hyvin, ettei Jeanettesta olisi vastustamaan Lancelotia, kun mies niin päätti. Tytöllä oli kyllä tarpeen vaatiessa kipakka kieli, mutta tulevan Draculan suututtamisessa ei taas ollut mitään järkeä. Aurelia ei olisi kyllä millään malttanut nousta ylös ammeesta. Kuuma vesi tuntui miellyttävältä naisen viileää ruumista vasten ja se rentoutti hänen kireää olemustaan. Lancelot tuskin antaisi kuitenkaan periksi ennen kuin sai tavata morsiammensa.

”Hetkinen vain! Tulen aivan pian” Aurelia huusi kihlatulleen ja nousi ammeesta varovaisesti, ettei liukastuisi. Hän kuivasi itsensä ja kietoi silkkisen aamutakin ihoaan vasten. Todellisuudessa hän ei olisi edes halunnut nähdä Lancelotia. Se olisi sattunut aivan liikaa sen jälkeen, mitä hän oli saanut nähdä linnan kasvihuoneessa. Toinen nainen painautuneena Aurelian rakkaan ruumista vasten ei todellakaan ollut ollut mikään kaunis näky naisen silmissä. Aurelialla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuka nainen oli ollut, mutta todellisuudessa hän ei edes halunnut tietää.

Aurelia ei pitänyt kiirettä toimiessaan kylpyhuoneessa, mutta ikävä kyllä, aivan liian nopeasti hän joutui avaamaan huoneen oven. Hän asteli Lancelotin luo, katse alas painettuna, eikä nostanut sitä hetkeksikään miehen silmiin puhuessaan tälle. Juuri nyt, Aurelialla ei riittänyt voimia siihen. ”Halusitte tavata minut...” Aurelia oli jo lisäämäisillään lauseensa loppuun 'herra van Hell', mutta ajatteli sen olevan aivan liian ilmiselvää.

Lancelotilla oli täysi oikeus liehitellä muita naisia. Pitäisihän hänen valita Aurelian seuraksi vielä kaksi muuta vaimoa, turvaamaan van Hellin suvun jatkuvuus. Aurelialla ei ollut pienintäkään syytä vihoitella miehelle, mutta se ei tosin tarkoittanut sitä, etteikö hän saisi surra omaa osaansa. Eikä hänen oikeastaan tarvinnut edes rakastaa Lancelotia. Hän oli ollut tyhmä elätellessään romanttisia unelmia heidän kahden välilleen. Lancelot ei tulisi koskaan olemaan pelkästään hänen. Aurelia voisi aivan yhtä hyvin lopettaa haaveilun heti ja keskittyä muihin asioihin, joista piti. Tietysti hän miellyttäisi myös Lancelotia, mutta tasan tarkkaan vain niin paljon, kuin hänen tarvitsi.

"Mikä hätänä, Aurelia?", Lancelot näki jo kaukaa kihlattunsa olevan erikoisella tuulella, allapäin, voisi jopa sanoa. Lancelot ei ollut ekspertti naisten suhteen, ja tuskin tulisi koskaan olemaankaan. Mutta osasi hän sentään nähdä kun hänen tuleva vaimonsa käyttäytyi tavallisesta poiketen. "Johtuuko tämä tapaamisestani Ann-Marien kanssa? Jos niin on, ymmärräthän, että se johtuu tilanteestani tulevana Draculana, ja Isäni toiveesta."

Selvästikkin Lancelot yritti lohduttaa tulevaa vaimoaan, vaikka ei luultavasti onnistuisikaan siinä kovin hyvin.
"Olen pahoillani jos sain sinut tolaltasi, rakas.", Lancelot hymyili hellästi. Hymyn taakse kätkeytyi kuitenkin paljon muuta, kuin pelkkää rakkautta. Lancelot välitti Aureliasta, mutta ei rakastanut tätä, ainakaan vielä. Tai ainakaan herrä perillinen ei sitä itselleen tunnustanut.

"Kai tiedät, että välitän sinusta kovasti?", Lancelot ojensi käsiään Aureliaa kohden, kutsuen tuota syleilyynsä.

Aurelia sulki silmänsä pieneksi hetkeksi. Kun hän oli varma, että kyyneleet pysyivät aisoissa, hän nosti katseensa suoraan Lancelotin silmiin. ”Ymmärrän tietysti. Sinun on tehtävä velvollisuutesi perijänä ja minu tehtäväni on tukea sinua. Joten Älä sinä minusta huolehdi, minulla ei ole mitään hätää”.

Valheita kaikki tyyni. Aurelia kuitenkin toivoi, ettei olisi liian läpinäkyvä. Hän oli suoristanut ryhtinsä ja loihtinut kasvoilleen tyynen ilmeen, lempeän hymyn kera. Seuraava henkinen isku vasten naisen kasvoja tuli kuitenkin nopeasti. Lancelot sanoi välittävänsä hänestä. Ei rakastavansa tai että olisi rakastumassa. Hän vain välitti.

Aurelia ei kuitenkaan aikonut näyttää miten sanat saattoivat satuttaa.

”Minäkin välitän sinusta”, Aurelia vastasi, hymyillen edelleen ja asteli kihlattunsa syleiltäväksi. Nyt hän joutui käyttämään jälleen kaiken tahdonvoimansa, ettei itkisi miehen rintaa vasten.

Lancelot sulki Aurelian käsivarsiensa suojaan ja rutisti tätä hellästi itseään vasten. Hyvä, vaikutti siltä että kaikki tulisi olemaan hyvin. Lancelot kykeni kuitenkin aistimaan, ettei tämä ollut vielä tässä. Siinä Aureliaa halatessaan, mies mietti tarkasti, mitä voisi sanoa. Hänen tulisi pitää Aurelia itseensä rakastuneena, uuten Caleb saattaisi viedä naisen häneltä, ja sitähän Lancelot ei voisi sallia.

Seuraavat sanat vaativat Lancelotilta paljon; "Rakastan sinua.", Sanat olivat vain hädin ja tuskin kuultavissa, mutta ne olikin tarkoitettu vain Aurelian korville. Ja Lancelot halusi Aurelian ymmärtävän, miten vaikeita nuo sanat olivat miehelle lausua. Halusi että Aurelia tosissaan uskoisi hänen tarkoittavan niitä, mutta tietävän myös ettei kuulisi niitä sanoja turhan usein.

"Kai sinä tiedät sen, Aurelia?", Lancelot kuiskasi vielä lopuksi ennenkuin vetäytyi hieman irti Aureliasta, voidakseen katsoa naista silmiin, kuin vakuutellakseen.

Aurelian silmät rävähtivät auki ja hän perääntyi katsoen Lancelotia silmiin. Hän halusi uskoa noihin kahteen sanaan, mutta silti, hänen oli pakko etsiä miehen silmistä vakuutus siitä, että ne olivat aitoja. Voi luoja, miten hän olisikaan halunnut uskoa sanoihin ilman pienintäkään epäilyksen häivää.

Lancelotin ilme oli vakava, kuten saattoi olettaa tässä tilanteessa. Aurelia puraisi pienesti huultaan. Hän oli hämillään, eikä ollut aivan varma siitä mihin voisi sillä hetkellä uskoa. Kuva Lancelotista toisen naisen lähellä ja suudeltavana kummitteli edelleen Aurelian mielessä ja se sattui.

Naisen suuret, jäänsiniset silmät tutkailivat edelleen Lancelotin kasvoja kun hän kuiskasi, lähes epävarmasti: ”Minäkin rakastan sinua”.

Vaikka Lancelotin sanat olisivatkin olleet totta, tilanne ei välttämättä tulisi pysymään aina sellaisena. Tulisi muita vaimoja, jotka saattaisivat olla kauniimpia ja mielenkiintoisempia kuin Aurelia. Aurelian olisi tehtävä töitä pitääkseen Lancelot itsellään.

”Onko sinulla kiire?”

Lancelotin kasvoille ilmestyi hymy Aurelian sanojen myötä. Hienoa, nainen luotti hänen sanoihinsa lähes sokeasti, vaikkakin Lancelot pystyi lukemaan Aurelian silmistä pienen epävarmuuden. Pääasia oli, että nainen uskoi häntä.

"Ei oikeastaan, kuinka niin?", Lancelot kallisti päätään kysyvänä ja siveli hellästi käsillään Aurelian olkapäitä. Hänellä ei ollut minkäänlaista ideaa siitä, mitä Aurelia haluaisi hänestä. Kenties jutella jostain asiasta? Eivätkös naiset halunneet aina jutella.

"On minulla jonkin verran aikaa."

”Odota tässä. Pyydä vaikka palvelijoita tuomaan jotain. Minulla menee hetki. Odotathan”, Aurelian ääneen olisi voinut helposti kuvitella pienen hätäännyksen, tai sitten se oli vain kiirettä.

Odottamatta vastausta nainen riensi makuuhuoneeseensa ja sulki pariovet perässään. Hän asteli vaatehuoneeseensa ja rupesi etsimään sopivia vaatteita. Hän valitsi nopeasti kaikkein tyrmäävimmät alusasut, jotka omisti. Vaivalloisesti hän puki päälleen norsunluun värisen korsetin, joka toi hänen olemattomia rintojaan edes vähän esille. Hän valitsi samansävyiset alushousut ja sukkanauhaliivit. Seuraavaksi hän ruopesi penkomaan sukkalaatikkoaan. Onneksi hän käytti lähestulkoon pelkästään stay-uppeja. Nyt hän valitsi beiget, joissa oli kaunis pitsi ylhäällä. Jalkaansa Aurelia puki korkeakorkoiset valkoiset kengät. Viisitoistasenttiset korot eivät tuntuneet sopivan Aurelian jalkoihin. Hänen tukkansa oli vielä märkä, mutta se oli ruvennut kuivumaan ja kihartumaan.

Pukeutumispöytänsä luona nainen sipaisi silmiinsä maskaraa ja huulinsa hentoa punaa. Hän toivoi näyttävänsä miellyttävältä Lancelotin silmissä.

Aurelia ei kuitenkaan aikonut mennä hakemaan Lancelotia oleskeluhuoneesta, vaan hän kiiruhti sängylle makaamaan. Nainen levitteli hunajanvaaleat hiuksensa pitkälle päänsä ympärille, asettuessaan poikittain sängylle makaamaan. Hän yritti löytää seksikkään asennon, mutta ei ollut varma epäonnistuiko vain, koska loppujen lopuksi hänellä ei ollut mitään käsitystä seksikkyydestä.

Kun hän uskoi näyttävänsä hyvältä, hän kutsui Lancelotia ja yritti näyttää viettelevältä. Toivottavasti hän ei tenyt itsestään täyttä pelleä, maatessaan siinä hiukset levällään, kalliissa alusvaatteissa. Aurelian teki mieli sulkea silmänsä, jotta ei näkisi Lancelotin ilmettä. Jos hänen sydämmensä olisi lyönyt, se olisi hakannut kurkussa. Aurelia toivoi, ettei Lancelot nauraisi.

Lancelot ei pyytänyt palvelijoita huoneeseen häärimään odotellessaan Aureliaa. Hän seisoi ainoastaan paikoillaan ja odotti, josko Aurelia pian tulisi takaisin. Odotellessaan Lancelot ehti tehdä suunnitelmiaan Volodyan ja tämän vaimon illallisen suhteen, sekä Ann-Marien suhteen. Hän suuntaisi tästä suoraan Volodyan luokse, sopisi tarkan ajankohdan päivälliselle ja suuntaisi sen jälkeen Ann-Marien luokse ja pahoittelisi viivytystä.

Kun Aurelia vihdoin kutsui Lancelotin luokseen, mies huokaisi äänettömästi. Mitähän Aurelialla oikein oli mielessä? Rauhallisesti nuori perijä suuntasi makuuhuoneeseen ja oven avatessaan tuo hämmentyi täysin. Aurelia todellakin oli seksikäs siinä maatessan, jotenkin niin enkelimäinen. Tavallista hauraammalta näyttävä noissa valkoisissa asusteissaan.

Lancelot astui epäröiden sisälle. Hän sulki oven perässään ja nielaisi hieman. Ei ollut lainkaan Aurelian tapaista tehdä näin. Sanaakaan sanomatta nuori perillinen astui eteenpäin samalla kun alkoi riisua vaatteitaan. Lopulta, suurimman hämmennyksen kadottua, mies nousi vuoteelle paidattomana, hymy kasvoillaan. "Näytät tyrmäävän kauniilta.", Hän onnistui sanomaan ennenkuin painoi huulensa vasten Aurelian huulia. Kaikki olivat oikeassa; tästä naisesta kannatti pitää kiinni, varsinkin jos näitä yllätyksiä tulisi useammin.

Nyt Aurelia alkoi epäröimään. Lancelotilla oli ollut aina aiemmin ohjat käsissään. Nainen ei tiennyt miten hänen pitäisi jatkaa. Hän makasi sängyllään punastellen kuin neitsyt ja loi katseensa alas Lancelotin lähtiessä lähestymään häntä.

Epävarmuudestaan huolimatta nainen kuitenkin vastasi miehen suudelmaan hetkeäkään epäröimättä. Hän sulki silmänsä ja vei sormensa miehen pitkien hiusten sekaan. Hiukset tuntuivat silkkisiltä Aurelian käsissä ja se sai hänet hymyilemään pienesti toisen huulia vasten. Varovasti hän avasi nauhan, jokai sitoi miehen hiukset kiinni ja antoi tummanruskeiden, lähes mustien hiuksien valua kasvoilleen.

”Lance... Lot, mitä haluat minun tekevän?” Aurelia henkäisi miehen huulia vasten.

Lancelot antoi hiustensa valua vapaina alas Aurelian kasvoille, sipaisten suortuvan pois naisen silmiltä. Hänen tuleva vaimonsa tosiaan muistutti hieman neitsyttä, punastellessaan siinä hänen allaan. Kysymys, jonka Aurelia kuitenkin esitti, latisti hieman yllätystä rohkeasta, uskaltavaisesta naisesta. Lancelot ei kuitenkaan pahemmin tästä välittänyt, vaan hymyili rohkaisevasti kihlatulleen.

"Ensimmäiseksi sinun kannattaisi varmaan auttaa minua riisutumaan.", Lancelot virnisti pienesti, näykäten kihlattunsa kaulaa. "Sen jälkeen haluan sinun tekevän mitä ikinä haluatkaan tehdä.", Sanat olivat ennemminkin haaste kuin rohkaisu. Lancelot nautti Aurelian kiusaamisesta ja yllyttämisestä. Ehkä jonain päivänä Aureliasta kasvaisi rohkea vaimo, tai sitten nainen jäisi ainaiseksi pieneksi hiirulaiseksi. Kummin vain, Lancelot välitti naisesta silti.

Nuori perijä vetäytyi hieman kauemmas, jotta Aurelia voisi avustaa häntä riisuutumisessa. Hän alkoi aukoa housujensa nappeja hitaasti, lähes viettelevästi, kuin odottaen Aureliaa repimään ne hänen päältään.

Aurelia nousi varovasti polivelleen vuoteellaan ja rupesi lähestymään tulevaa aviomiestään. Hän vei kätensä Lancelotin lanteille niin, että kosketuksen saattoi juuri ja juuri aistia. Peuramaiset, jäänsiniset silmät katselivat herkeämättöminä miehen silmiin, naisen painaessa pehmeät huulet miehensä huulille. Aurelian suudelma oli lempeä ja ujo, aivan kuin hän olisi ollut jälleen ensimmäistä kertaa miehensä kanssa. Siinä oli kuitenkin jonkinlaista uutta varmuutta. Aivan kuin Aurelia olisi päättänyt henkensä uhalla pitää miehen itsellään.

Sulavasti pieni käsi livahti Lancelotin housunkauluksesta sisään ja tarttui määränpäähänsä. Samalla Aurelia suuteli kihlattuuan irrottamatta hetkeksikään huuliaan tästä.

Ynähdys karkasi perijän kurkusta vasten kihlattunsa huulia, kun Aurelia tarttui hänen miehuuteensa. Lancelot kietoi kätensä naisen ympärille ja siveli hellästi tämän selkää ja hiuksia. Tälläistä hyvää kannatti odottaakkin, vaikka sitä ei usein saisikaan.

"Aurelia.", Lancelot kuiskasi hellästi naisen korvaan vetäydyttyään ensin hieman irti tästä, jotta kuiskaaminen oli mahdollista. Hän näykkäisi naisen kaulaa, melko rajusti, raapien maidon valkeaa ihoa hampaillaan. Peto joka nukkui Lancelotin sisällä alkoi heräillä, kiitos Aurelian.

Aurelia ynähti tuntiessaan rakkaansa hampaat kaulallaan. Hän lähes valahti Lancelotia vasten, sulkien silmänsä. Nainen suorastaan vapisi. Nyt hänen kätensä rupesi kuitenkin liikehtimään Lancelotin housuissa. Se teki kevyttä, härnäävää edestakaista liikettä. Toinen käsi eksyi selälle ja samassa hyvinhoidetut, vahvat, viilatut kynnet upposivat lihaksikkaan selän ihoon.

Naisen huulilla karehti lähes näkymätön hymy. Lancelot sai hänen ruumiinsa palamaan. Tällä kertaa aivain eri tavalla kuin aemmin. Ensimmäistä kertaa Aurelia oli mukana muutenkin kuin pelkkänä nukkena, jota mies sai ripotella haluamallaan tavalla. Tällä kertaa myös Aurelia janosi tyydytystä, mutta aikoi huolehtia myös siitä, ettei Lancelot unohtaisi tätä kertaa.