Kuinka helppoa onkaan juonitella Draculan nenän alla? K-18

Aurelian hento käsi hänen elimellään tuntui yllättävän hyvältä, vaikka nainen olisikin saanut olla hieman varmempi otteissaan, Lancelot päästi silti kurkustaan tyytyväisen murahduksen. Jokaisella kerralla maatessaan Aurelian kanssa, mies oli tuntenut lähes vallatonta mielihyvää siitä, että pystyi ohjailemaan naista mielensä mukaan. Hän tosiaan pääsi toteuttamaan myös sadistiuttaan Aurelian kanssa jo pelkästään sillä että nainen suostui makaamaan hänen kanssaan.

Oli omanlainen tunteensa pidellä sylissään jotain niinkin hauraan oloista kuin Aurelia. Oli hieman kuin olisi ollut kalliita posliineja täynnä olevassa liikkeessä, tai kuin olisi rakentanut korttitaloa, jonka yksikin virheliike saattoi rikkoa.

Kun Aurelia painoi päänsä Lancelotin olkaa vasten, kaulaansa tajoten, ei mies voinut olla virnistämättä. Hän lipaisi huuliaan kosteiksi, ja painoi ensin hellän suudelman naisen kaulalle, ennenkuin tämän hampaat tulivat esiin ja mies upotti ne Aurelian maidonvalkeaan ihoon. Jo pelkästään sekin tuotti suunnatonta mielihyvää. Lancelot olisi jo halunnut työntyä naiseen sylissään, rajusti ja väkivaltaisesti. Sen sijaan tämä kuitenkin liu'utti toisen kätensä alas Aurelian haaroille, ja hyväili tämän arimpia alueita, livauttaen ensimmäisen sormen sisään, ja pian toisen.

Aurelia vaikersi kun tunsi miehen hampaiden rikkovan ihonsa. Kipu kuitenkin hävisi nopeasti hampaista purkautuvan myrkyn myötä. Myrkky sai väreilevän henkäyksen purkautumaan naisen huulten välistä. Uudenlainen hyvänolon tunne valtasi naisen ruumiin joka kohda päästä varpaisiin. Se lähti väreilynä kaulalta ja levisi nopeasti.Hänen oli pakko ummistaa silmänsä, tuntiessaan ohuen verinoron valuvan hiljalleen kaulaa pitkin rintojen väliin ja siitä naisen litteälle vatsalle. Se tuntui lempeältä hyväilyltä.

Aurelia tiesi miehen olevan sadistinen ja nauttivan vallantunteesta. Tavallaan hän odotti hyvinkin suurella mielenkiinnolla sitä, mitä mies tekeisi hänelle, kun he vihdoin saisivat virallisesti maata yhdessä, eikä heidän tarvinnut peitellä tekemisiään uteliailta korvilta. Tavallaan hän myös pelkäsi sitä melkein kuollakseen.

Kun mies työnsi sormensa tytön sisään, tämä huokaisi jo kuuluvasti. Jo pelkästään kaksi sormea tuntuivat kiristävän ja täyttävän naisen. Hänen otteensa Lancelotin elimellä kiristyi ja toisella kädellään hän puristi miestä lähemmäs itseään.

Verenmaku täytti Lancelotin suun hänen nauttiessaan kihlattunsa verta. Hän kuitenkin kontrolloi itseään, eikä juonut liikaa. Heidän kummankaan ei pitänyt ottaa sitä riskiä, että jäisivät tästä kiinni. Van Hellien suku oli vanhollinen ja arvokas, ja sen vuoksi perinteistä ja arvoista pidettiin tiukasti kiinni. Lancelot vain ei niistä välittänyt. Samoin kuin Aurelia, hän odotti malttamattomana että saisi luvallisesti maata Aurelian kanssa, tosin hän ei pelännyt lainkaan sitä, mitä tulisi naiselle tekemään, mutta ainakaan kovinkaan hellempää se ei tulisi olemaan.

Aurelian huokailut vain kiihottivat Lancelotia entistään ja pian tämä ottikin sormensa ulos toisesta, tarttuen molemmin käsin naisen takamuksesta, voidakseen nostaa tämän parempaan asentoon. Ennenkuin hän kuitenkaan laski Aureliaa alas, hän nuolaisi tuon kaulaa kohdasta josta oli purrut. "Valmis?", Lancelot kuiskasi murahtaen Aurelialle, odottamatta kuitenkaan naisen vastausta, vaan laski tämän istumaan elimensä päälle, hitaasti ja lähes hellästi.

Aurelian koko ruumis vapisi kihlattunsa sylissä. Hän puristi silmänsä kiinni, koska kun ne olivat auki, tyttöä pyörrytti. Se ei johtunt vähäisestä verestä vaan kaikesta siitä, mitä hän koki. Vampyyrin kiihottavasta myrkystä elimistössään, Lancelotin hyväilyistä, tämän imiessä verta hänestä, sekä tämän sormista hänen sisällään.

Nainen älähti pienesti tuntiessaan, miten hänen tuleva aviomiehensä nosti häntä lantiosta. Aurelia tunsi miehen hampaiden irtoavan kaulaltaan. Hän tunsi Lancelotin miehuuden jalkojensa välissä valmiina työntymään sisään. Samassa mies nuolaisi hänen kaulaansa ja nainen värähti. Hän ynähti pienen vastauksen, jonka saattoi helposti päätellä myöntymisen merkiksi.

Lancelotin työntyessä hänen sisäänsä, Aurelia päästi äännähdyksen, joka ei voinut olla muuta kuin tukahdutettu kirkaisu. Nainen tunsi rikkoutuvansa jälleen. Hänen oli pakko purra hampaitaan yhteen, ei tosin sen vuoksia, että häntä olisi sattunut.

Aurelian koko hento ruumis kaareutui ja kaatui taaksepäin. Pian hän melkein makasi huohottaen miehen sylissä, odottaen mitä tuleman piti.

Päästyään sisälle sinne minne tahtoikin, Lancelot antoi Aurelian hetken levätä sylissään, ennenkuin hänen sormensa pureutuivat Aurelian lantiolle, Lancelotin alkaessa nostamaan naista ylös, ennenkuin laski toisen rajusti alas. Myös Lancelotin oli tukahdutettava äänensä huultaan puremalla.

Hän taivutti päätään taaemmas vasten sohvan selkänojaa, nostaen ja laskien Aureliaa sylissään, samalla kun työnsi itse lantiotaan ylemmäs aina laskiessaan naista. Hän olisikin saattanut olla hellä, jos olisi tiennyt miten, mutta koska Aurelia ei koskaan valittanut, hän ei myöskään olla muuta kuin raju.

Aurelia voihki ja ynisi tuskin kuuluvalla äänellä. Hän antoi miehensä viedä, osaamatta tehdä muutakaan. Lancelot oli raju ja kovakourainen, mutta Aurelia ei edes tiennyt paremmasta. Lancelot oli hänen ensimmäisensä. Ei se kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö nainen olisi nauttinut tästä kaikesta. Hän piti miehen rajuudesta ja rikkoutumisen tunteesta. Kai hauras nainen toivoi, että joku rikkoisi hänet.

Aurelia kampesi itsensä ylös, takaisin istuvaan asentoon ja kietoi kätensä Lancelotin kaulan ympäri. Hän puristi silmänsä ja suunsa tiukasti kiinni lauetessaan miehen syliin. Nainen ei päästänyt ääntäkään, mutta hänen ruumiinsa vapisi hervottomasti ja hän melkein pelkäsi putoavansa miehen sylistä.

Jokaisella työnnöllä Lancelot muuttui rajummaksi, kuin hän olisikin yrittänyt rikkoa hauraan naisen sylissään. Hänen työntönsä olivat vaativia, ja tähtäsivät vain siihen yhteen tiettyyn asiaan; hänen oman mielihyvänsä täyttymykseen. Jos Aurelia nautti samalla, niin hyvä. Jos ei, niin asialle ei voinut mitään. Eihän nainen edes sanonut vastalauseita.

Aurelia laukesi ensin, ja Lancelot vaati vielä muutaman työnnön, ennenkuin kuin lähestulkoon paiskasi naisen alas syliinsä, työntyen niin syvälle kuin pääsi. Häneltä pääsi tukahdutettu henkäys ja miehen selkä taipui kaarelle vasten sohvan selkänojaa.
Hetkeen Lancelot ei voinut muuta kuin puristaa Aureliaa itseään vasten lähes suojelevaisesti.

Aurelia avasi silmänsä räpytellen. Hän nojasi ruumistaan Lancelotin ruumista vasten. Lihaksikas, kova miehen ruumis tuntui hyvältä naisen omaa, honteloa, värisevää ruumista vasten. Laiskasti ja hitaasti enkelimäinen nainen käänsi päätään, niin että hänen huulensa lähestulkoon koskettivat Lancelotin kaulaa. Pieni hymyn kare viipyi tämän huulilla, ennen kuin hän lempeästi suuteli kihlattunsa kaulaa.

Pakkoavioliitto saattoi olla ikävä. Aurelia ja Lancelot oli kihlattu toisilleen jo lapsina. Nykymaailmassa tällaisia avioliittoja oli yhä vähenevässä määrin. Ainoastaan Dracula joutui ottamaan ensimmäisen vaimonsa pakosta. Kaksi muuta hän saattoi valita kutakuinkin oman mielensä mukaan. Ainoat ehdot olivat, että Draculan vaimojen oli oltava puhdasverisiä ja hyvistä, arvostetuista perheistä. Aurelia ja Lancelot saisivat tuskin koskaan tietää, olisivatko he päätyneet naimisiin, jos heitä ei olisi pakotettu siihen. Aurelia oli nyt hyvin nuori. Vain 81 vuotias, käytännössä katsoen vasta lapsi, vaikka ihmisille se oli kokonainen ihmisikä. Eikä Lancelotkaan ollut häntä kovin paljon vanhempi. Ihmisenä Aurelia olisi mahdollisesti hyvällä lykyllä täyttänyt kahdeksantoista. Se oli vähän ikää, jopa vampyyrille.

”Luulen, että minua kaivataan jo”, neito kuiskasi, noustessaan pystyyn Lancelotin sylissä. Hän soi kihlatulleen lämpimän, lähestulkoon rakastavan hymyn miehelle.

Se saattoi johtua äskeisestä seksistä tai jostain selittämättömästä, mutta kun Aurelia nousi varovaisesti Lancelotin sylistä, hänen liikkeensä olivat mahdollisesti tahtomattakin hiukan viekottelevat. Aurelia asteli hakemaan lattialla lojuvat vaatteensa, lanteet aavistuksen keinuen. Neitokainen, ei halunnut jättää aivan kaikkea palvelijoiden kerättäväksi. Mieluummin hän keräsi vaatteet yhteen kasaan kylpyhuoneessa sijaitsevaan pyykkikoriin.

Hän asteli takaisin oleskeluhuoneeseen silkkinen aamutakki yllään. Aamu takki oli kauniin vaalean punainen, sen hihansuissa ja helmassa oli hieman röyhelöitä. Aamutakin selkäpuolella kiemurteli monimutkaisen näköinen, todella värikäs kukkaköynnös.

”Herra Muller, nykyisen rouvansa kanssa tulee kello yhdeksäntoista”, Aurelia sanoi makuuhuoneensa ovelta. Nykyisellä rouva Mullerilla tarkoitettiin elämäntapaa, jolla moni tavallinen vampyyri eli. Herra Muller eli avioliittojaan seitsemänkymmenen vuoden sarjoissa. Ensin kaksikymmentä vuotta mukavaa, yksinkertaista poikamies elämää ja sitten viisikymmentä vuotta rakastavaa avioliittoa. Tämä oli vampyyreille todella yleinen elintapa, kun heidän elinikänsä oli niin tavattoman pitkä.

Aurelian hentous hänen sylissään..kuin hauras kukkanen, jos sitä kohteli yhtään kovakouraisemmin se hajosi palasiksi. Aurelian noustua Lancelot jäi vielä hetkeksi paikalleen, rauhoittuakseen ja kootakseen itseään. Hän ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta kihlattunsa viekoittelevaa nousua sylistään, tai tuon lanteiden liikkeitä tämän kävellessä pois. Jollain tavalla Lancelotille jäi..tyhjä olo naisen noustua hänen sylistään.

Lancelot nousi hitaasti sohvalta, kiskoen housut kunnolla jalkaansa ja sulkiessaan ne. Hän katseli hetken mietteissään lattiaa, ennenkuin Aurelian ääni herätti miehen mietteistään. Hän soi Aurelialle rakastavan hymyn, ja kallisti hajamielisesti päätään. "Selvä on. Käyn siistiytymässä.", Lancelot asteli kihlattunsa eteen, ja painoi suudelman naisen otsalle. "Nähdään myöhemmin."

Lancelot poistui huoneesta ennenkuin kävisi Aureliaan käsiksi uudemman kerran. Seksi sai hänen ajatuksensa aina sekaisin. Se saattoi miehen jotenkin euforiseen ja rentoon tilaan, jolloin tuo ei kunnolla kyennyt ajattelemaan selkeästi. Omassa huoneessaan Lancelot kävi pikaisessa suihkussa ja valitsi sitten itselleen puhtaat vaatteet. Hiljakseen hänen ajatuksensakkin alkoivat jälleen luistaa samaa vanhaa rataa kuin aiemminkin. Hän olisi valmis tapaamaan herra Mullerin ja tämän nykyisen vaimon. Vielä hiusten kampaus ja oikominen järjestykseen.

Täsmälleen kello yhdeksäntoista, Aurelia avasi linnan pääoven uusille vieraille. ”Tervetuloa Romaniaan”. Aurelia soi vieraille sädehtivän, moneen kertaan harjoitellun, kohteliaan hymyn. Aurelia oli pukenut ylleen kauniin, villa kankaisen mekon. Se oli väriltään tumman vihreä. Kevyen näköinen helma hipoi naisen polvia. Siinä oli kaunis, avara kaula-aukko, jota reunusti musta pitsi. Miehusta ja 3/4 hihat olivat kireät, mutta helma, kauniin kellomainen. Aurelia oli asettanut kauniin rintaneulan. Rintaneulassa oli kaksi hopeasta ja peräkkäin asetetuista timanteista tehdyt oksat. Oksissa markkeerasi kukkia, hailakan siniset, sileiksi hiottuja kiviä. Sirmessaan hänellä oli hopeinen, timantein ja samanlaisin sinisin kivin koristeltu sormus. Kaulassaan hänellä ei ollut mitään, mutta korvissaan, kauniit timattiset korvakorut. Koruissa oli ikäänkuin kaksi peräkkäistä timanteista rakennettua pisaraa ja lopuksi helmimäinen, suuri, hiottu pisara. Hiukset Aurelia oli nostanut ylös ja kiinnittänyt kahdella kauniilla kammalla. Kammat olivat todella hienoa käsityötä. Kukin kampa oli kuin yksittäinen täydellinen, hailakan vihreä, läpikuultava lumpeenlehti, jossa helmeili, kauniita kirkkaita lasista tehtyjä kastepisaroita.

Albrech Muller ei ollut aatelinen, kuten monet muut maajohtajat. Hän kuului vampyyrien neuvostoon ja oli kohonnut sinne täydellisesti omilla ansioillaan. Mies oli pitkä ja lihaksikas. Hänellä oli yllään kallis puku, kuten monella kaltaisellaan. Nykyinen rouva Muller oli tyylikäs ilmestys. Tällä tuskin oli mitään tekemistä Hellin kanssa.

Albrech katsoi Aureliaa tarkkaan päästä varpaisiin: ”Tämä on siis seuraava rouva Dracula. Varsinaista jalokiveä sinä oletkin piilotellut meiltä Lancelot”.

Lancelot oikaisi vielä pukutakkinsa rintamusta ennenkuin Aurelia avasi oven, ja oven auetessa mies soi kohteliaan, lyhyen kumarruksen vierailleen. Hän olisi mielummin ollut tekemässä vaikka paperitöitä, kunhan olisi saanut olla omassa rauhassa. Vieraiden vastaanotto ei ollut Lancelotin mielipuuhaa, mutta onnekseen mies osasi olla näyttämättä sitä.

Herra Mullerin kohteliaalle kommentille Lancelot soi pienen hymyn, kietoen sitten kätensä Aurelian hartioille kuin suojellakseen tuota kaikkien ahnailta käsiltä. "Kiitän, herra Muller. Minulla on käynyt tuuri, että kaltaiseni houkka on saanut näinkin kauniin helmen.", Vaatimattomuus oli eräänlainen hyve, ja sillä sai usein kalasteltua pisteitä kohteliasuuksien suhteen. "Näytätte sädehtivältä, rouva Muller.", Kohtelias, komea hymy suotiin myös nykyiselle vaimolle.

"Käykää toki peremmälle.", Lancelot astui sivuun oven edestä ja viittasi vieraita kädellään sisään. Lancelot johdatti vieraansa peremmälle. Jos hän olisi vain saanutkin valita jotain muuta tekemistä. Jossain mielensä porukoilla kylmäkiskoinen tuleva Dracula osasi aavistaa, että ilta ei pitänyt mitään kovin hyvää mielessään. Ja se johtui yksin Kayasta.

Aurelia hymyili Lancelotille. Hän oli hermoillut saksalaisen maajohtajan tapaamista toden teolla. Tämä kohtaaminen kuitenkin kuului hänen ensimmäisiin näytönpaikkoihinsa tulevana Draculan ensimmäisenä vaimona. Monique oli viimeaikoina keskittynyt hänen koulutuksessaan juuri arvovieraiden vastaanottamiseen, koska tällaisia kohtaamisia tanssiaisten emännällä tulisi olemaan edessään vielä lukuisia.

Neito irrottautui varovaisesti Lancelotin otteesta auttaakseen vierailta näiden ulkovaatteet pois. Tämän jälkeen hän luovutti ne odottavalle palvelijalle, joka oli iäkäs vampyyri mies. Kyseinen herra oli palvellut Draculan linnassa lähestulkoon syntymästään asti.

”Jos minä olen jotain oppinut elämäni aikana”, Albrech sanoi ojentaessaan Aurealialle vielä hattunsa ja hansikkaansa suoden tälle mairean hymyn. ”Francoise osaa valita vaimot, sekä itselleen, että näemmä myös perijälleen”.

Katja Muller antoi Aurelian auttaa itseään vaitonaisena. Tämä oli vasta kolmas kerta tälle tuoreelle maajohtajan vaimolle, kun hänkin saapui Draculan linnaan joulutanssiaisiin. Vaikka hän olikin ollut Albrechin kanssa naimisissa jo kymmenen vuotta. Tämän naisen kaltaiselle siviilille jokainen tämän kaltainen tilaisuus oli ainutlaatuinen. Ties milloin hän löytäisi itselleen seuraavan aviomiehen, joka kuljettaisi hänet Draculan linnaan juhlimaan. Ellei hän sitten sattuisi löytämään seuraavaa aviomiestään juuri kyseisistä juhlista.

Katja oli selvästi paljon Albrechia nuorempi. Ehkä kolmesataa vuotias. Hänellä oli iättömät, hyvin hoidetut kasvot, raskaat luomet, huolellisesti tehty meikki. Sysimusta, lyhyt polkkatukka. Hän oli pukeutunut kalliiseen, moderniin jakkupukuun, jonka silkkinen kangas oli väriltään rauhdan harmaa. Puvun materiaali kieli siitä, että se oli luultavasti Albrechin maksama.

”Tahdotteko mennä lepäämään matkanne jälkeen vai voimmeko tarjota teille juustoja yhdessä mukavista takkahuoneistamme?” Aurelia kysyi kohteliaasti. ”Palveluskuntamme toimittaa tavaranne huoneeseenne, joka on toivottavasti mieleisenne”.

”Kohteliaskin vielä”, Alberch hymyili hyväksyvästi. ”Meille maistuisi juusto ja mukava seura. Ehkä tilkkanen vertakin”.

”Tätä tietä”, Aurelia sanoi hymyillen, lähtien johdattamaan vieraitaan kohti yhtä juhlakerroksen takkahuoneista. ”Tanssiaisjärjestelyt ovat vielä hieman kesken, joten pahoittelen mahdollista kaaosta”.

Aurelian ohjatessa vieraat takkahuoneeseen Lancelot antoi plavelusväelle ohjeet siitä mitä heidän piti tuoda. Juustot ja viinit olivat laitettu jo valmiiksi esille juuri hetkeä aikaisemmin, mutta veren Lancelot halusi tarjoiltavan mahdollisimman tuoreena. Ei heillä sentään ollut ihmisiä varastossa kuin karjaa, mutta pussiverikään ei maistunut enää hyvälle jos se oli hetkenkin aikaa esillä liian kauan.

Ohjeistettuaan palvelijoita Lancelot seurasi tulevan vaimonsa perässä ja johdatti tämän kanssa vieraat takkahuoneeseen. "Aurelia on tehnyt kovasti töitä näiden juhlien eteen, ja minusta hän on pärjännyt aivan mainiosti.", Lancelot kehui kihlattuaan hymyillessää Mullerin pariskunnalle. Hän kehotti heitä istumaan ylellisiin nojatuoleihin, istuen sitten itse vasta näiden jälkeen heitä vastapäätä.

Vai että hyvä seura.. Lancelot tunsi jo nyt päänsäryn alkavan kumistella ohimoissaan. Hyvää seuraa hänestä ei luultavasti saisi tekemälläkään, ainakaan jos aidosti hyvää seuraa halusi. Osasihan Lancelot esittää osansa näissä vieraanvaraisissa istujaisissa, mutta nauttisiko hän tästä? Tuskimpa sentään. Varsinkaan jos herra Muller päättäisi ruveta puhumaan politiikasta ja vastaavasta, Lancelot epäili ettei selviäisi hengissä. Hän uskoi vakaasti sillä hetkellä että vampyyri kykenisi kuolemaan tylsyyteen.

Aurelia kosketti lempeasti Lancelotin hartiaa ennen kuin kumartui tarjoamaan vieraille juustoa, keksejä ja tuoreita hedelmiä. Neito toivoi saavansa sulhaseltaan apua. Hän tiesi miten jutellaan kohteliaasti niitä näitä, mutta kaikki muu meni tytöltä täysin yli.

”Uskon, että Aurelian juhlista tulee upeat”, Albrech hymyili. ”Jokainen kutsuttu vampyyri suorastaan kuhisee uteliaisuudesta jo senkin takia, että pääsevät näkemään morsiammesi. Sitä ei kuitenkaan aivan joka juhlissa julisteta tulevalle Draculalle uutta morsianta. Lisäksi, moni haluaa tietää onko morsiammestasi järjestämään juhlia, jotka vetävät vertoja äitisi, Alexandrun, juhlille”.

Samassa ovenpielestä kuului koputus. Ovella seisoi Francoisen toisen vaimon Constantan vanhin poika Caleb.

”Toivottavasti en häiritse. Kuulin, että meillä on arvovieraita ja ajattelin tulla tervehtimään”, Caleb hymyili mitä hurmaavammin.

Nuori mies oli komea ilmestys kenen tahansa silmissä. Hän oli Lancelotia vanhempi ja todellisuudessa hänen olisi pitänyt periä Draculan virka, ellei Francoise olisi leimaantunut Alexandruun. Caleb oli perinyt molemmilta vahemmiltaan parhaat puolet. Aurelia ei ollut vieläkään tottunut näkemään komeampaa vanhempaa veljeä. Caled asui normaalisti Englannissa, sillä hän oli Englannin maanjohtaja. Nyt hän oli kuitenkin tullut jouluksi kotiin viettämään aikaa perheensä kanssa.

”Caleb van Hell!” Albrech suorastaan huudahti riemusta. ”Sinua pirulaista ei ole vähään aikaan näkynyt”.

Saksan maajohtaja nousi seisomaan kätelläkseen toista maajohtajaa, joka oli Aurelian silmissä vain hemmoteltu pentu. Aurelia osasi jonkin verran lukea kaltaisiaan, eivätkä hienot puitteet olleet sokaisseet hänen näkökykyään. Lancelot sentään oli aito, ainakin hänen seurassaan, vaikka se aitous ajoittain pelottikin naista. Caleb oli kaikkea muuta.

"Äitini juhlille on vaikea löytää vertaista, mutta uskon Aurelian pärjänneen enemmän kuin mainiosta. Näemme hänen kovan työnsä hedelmät juhlissa.", Lancelot hymyili omahyväisesti, aivan kuin kunnia onnistuneista juhlista tulisi hänelle, eikä hänen kihlatulleen. Lempeä kosketus olkapäällä sai Lancelotin kohottamaan kulmiaan kusuvänä, kuitenkin tämä ymmärsi vihjeen. Oli parempi pitää keskustelu niissä näissä, jotta Aurelia ei nolaisi itseään, heidän kummankaan takia.

Julkea koputus kuitenkin keskeytti tulevan Draculan kun tämä oli avaamassa suutaan kysyäkseen kuinka heidän vieraidensa matka oli mennyt. Kylmän julma silmäpari kohtaa ovella seisovan isoveljen, mutta ennenkuin kukaan muu ehtii huomata tuota murhaavaa katsetta, se sulaa jälleen kohteliaan hienostuneeksi hymyksi. Lancelot oli kuitenkin hienostunut ja arvokas perijä, eikä Caleb.

"Hyvää iltaa, veljeni.", Lancelot nousi seisomaan ja teki kunniaa vanhemmalle veljelleen, hyvien tapojen mukaisesti. Vaikka hän olikin arvoasteikossa korkeammalla, hänen kuului silti osoittaa kunniaa itseään vanhemmille, ansaitsivat he sen tai eivät. Tämä tästä vielä puuttuikin. Lancelotin ei ollut vaikeaa arvata että hänen veljellään oli jotain mielessä. Yleensä tuleva Dracula olisi hermostunut äärimmäisesti siitä, että hänen vanhempi veljensä tuli varastamaan humiota itselleen, mutta ehkä hän tässä tapauksessa sallisi sen.

Istuessaan takaisin alas, Lancelot kohotti viinilasin huulilleen siemaisten hieman, kuin maistellen. Erinomaista.

”Terve pikkuveli”, Caleb hymyili Lancelotille peitellyn omahyväisesti. Ajoittain saattoi näyttää siltä, ettei vanhemmalla veljellä ollut muuta elämän tehtävää, kuin ärsyttää Lancelotia. Kun hän oli tervehtinyt kohteliaasti vieraita, puristanut Albrechin kättä ja antanut ystävällisen suudelman Katjan poskelle, tämä kääntyi Aurelian puoleen. ”Suloinen sisareni”, Caleb antoi toiselle lempeän suudelman molemmille poskille, vaikka Aurelia ei tehnyt elettäkään tervehtiäkseen lankoaan.

”Hei, Caleb. Istu toki seuraamme”, Aurelian hymy oli aavistuksen pakotettu.

”Kiitos mielelläni”, Caleb sanoi istuutuen yhteen huoneen antiikkisista nojatuoleista.

Caleb vei tottuneesti keskustelun politiikkaan ja Hellin toimintaperiaatteisiin, sekä viimeiaikaisiin tapahtumiin, joista hän oli maajohtajana itsekkin hyvin selvillä. Albrech tarttui tähän puheenaiheeseen innokkaasti. Hänellä oli monia mielipiteitä ja ideoita siitä, miten Hellin toimintaa voisi parantaa ja miten vampyyrien elinoloja voisi kohentaa byrokratiasta käsin. Aurelia putosi nopeasti kärryiltä. Hänet oli koulutettu olemaan Draculan vaimo, ei Hellin työntekijä ja vaimona hänen tehtävänsä olivat kotona. Näin ollen hän pidättäytyi keskustelusta, mutta huolehti kuitenkin, että kaikkien lasit ja lautaset olivat koko ajan täynnä. Muuten hän vilkuili vaivihkaa kelloa ja mietti mitä kaikkea hänen pitäisi vielä tämän vuorokauden puolella vielä tehdä.

Neljän tunnin kuluttua Katja rupesi liikahtelemaan levottomasti ja tylsistyneen näköisenä.

”Voi minua, aika taitaa rientää toden teolla kun on hauskaa ”, Albrech sanoi vilkaistessaan takan päällä olevaa kelloa. ”Meidän olisi varmaankin aika vetäytyä huoneeseemme, vai mitä kultaseni?”

Katja soi miehelleen vaikean hymyn: ”Mielellään. Haluaisin siistiytyä hieman”.

Jos Lancelot olisi ollut vapautuneesti tässä seurassa, hänen kasvoiltaan olisi voinut lukea kaikkea tylsistymisen ja murhanhimon väliltä. Juuri se aihe jota hän halusi välttää, oli tietenkin se aihe josta Caleb alkoi vaahtoamaan. Lancelot itse pysyi mahdollisimman ulkopuolisena keskustelusta, ottaen osaa vain silloin kun sitä vaadittiin. Muuten hän pysyi hiljaa ja kuunteli, ja kuvitteli mielessään kuinka repisi Calebin pään tuon harteilta, murjottuaan ah-niin-rakasta veljeään ensin mitä eriskummallisimmilla esineillä joita Draculan linnasta löytyi.

Nämä ajatukset pitivät kohteliaan hymyn Lancelotin kasvoilla ja saivat tuon pysymään järjissään keskustelun aikana aina siihen asti kunnes Muller ilmoitti että heidän olisi aika vetäytyä huoneeseenne. "Toivottavasti nautitte olostanne. Joku palvelusväestämme näyttää teille huoneenne. Kutsukaa, mikäli tarvitsette jotain.", Lancelot nousi tuolistaan tehden kunniaa Mullerille ja tämän vaimolle, lähtien sitten saattamaan näitä palvelusväen osaaviin käsiin.

Palatessaan hetken päästä takkahuoneeseen, ensimmäinen asia jonka hän teki oli mulkaista hyvin vapautuneesti ja murhaavasti vanhempaa veljeään, peittelemättä. Jos murhanhimolla olisi ollut oma tuoksunsa, koko takkahuone olisi sillä hetkellä täyttynyt tuosta hajusta.
"Teitkö tuon aivan tahallasi?", Lancelot kysyi uupuneena. Hän ei jaksaisi veljessotaa juuri sillä hetkellä.

Aurelia keräsi parhaillaan lautasia ja viinilaseja tarjottimelle Lancelotin tullessa takaisin. Hän oli todella huojentunut, että tilanne oli ohi ja hän oli selvinnyt siitä kunnialla. Lancelotin ollessa poissa Caleb oli kiusoitellut häntä minkä oli kerennyt. Vanhempi veli kiusasi häntä ajatuksella siitä, millainen sulhanen tämä olisi, jos olisi perijä. Aurelian olo oli erittäin vaivautunut Calebin seurassa.

Caleb vain virnisteli veljelleen: ”Mitä minä nyt tein?”

”Menen hoitamaan vielä viimeiset juhlajärjestelyt tältä päivältä. Käsken palveluskuntaa siivoamaan tämän huoneen”, Aurelia oli jäykkä kuin heinäseiväs pyyhältäessään Lancelotin ohitse huoneesta. Jos se olisi ollut mahdollista, nainen olisi varmasti vihertänyt hienoisesti, koska tunsi itsensä todella huonovointiseksi.

”Tulin tervehtimään vieraita kuten tapoihin kuuluu”, Caleb sanoi noustessaan nojatuolistaan. ”Minäkin olen Draculan poika, vaikkakaan en hänen perijänsä. Ja sinuna huolehtisin enemmän kihlatustasi kuin minusta. Hän ei näytä voivan kovin hyvin. Ellei se sitten johdu siitä, että hän on joutunut viettämään koko illan sinun kanssasi. Silloin sinun kannattaa pysyä kaukana hänestä, tai pahennat tilannetta”.

"Veit keskustelun alueille, joissa Aurelia ei ole hyvä.", Lancelot päästi pitkän, ärtyneen huokauksen purkautumaan huuliltaan. Jos hän ei olisi tehnyt sitä, hän olisi luultavasti ruvennut murisemaan kuin mikäkin eläin ja käynyt vanhemman veljensä kimppuun. Aurelian ilmeestä hän saattoi mitä sillä aikaa oli tapahtunut kun hän oli ollut poissa huoneesta. "Aivan, oikein. Tervehdit vieraita. Sen jälkeen olisit voinut olla kohtelias ja antaa tulevan Draculan hoitaa vieraanvaraisuudet, niinkuin kuuluu.", Lancelot nosti katseensa lattiasta, painottaessaan sanaa tuleva Dracula, virnistäen.

"Aurelia paralla on ollut paljon tekemistä, eikä hän ole oikein ehtinyt lepäämään saati syömään. Eikä sinun naamataulusi näkeminen näemmä paranna hänen oloaan.", Lancelot hymyili lempeästi, välittämättä Calebin vihjauksista siitä että hän olisi syypää Aurelian huonovointisuuteen. He kumpikin kuitenkin tiesivät totuuden. Lancelotilla oli täysi työ yrittää pitää itsensä sivistyneesti kurissa veljensä läsnäollessa. Tuntui todella että Caleb oli omistanut pitkän elämänsä hänen ärsyttämiselleen.

Pitkälle..Ellei jotain epämukavaa sitten sattuisi. Näillä ajatuksilla leikkiminen sai sadistisen hymyn nousemaan Lancelotin kasvoille, tehden tuosta pelottavan näköisen. Hän paljasti sillä hetkellä todellista puoltaan, jota näki vain harvoin.

Caleb nauroi suorastaan helisevästi. Kuin vain ärsyyttääkseen, hän teeskenteli pyyhkivänsä näyttävästi naurunkyyneleitä silmäkulmistaan.
”Aureliahan teki siis aivan oikein pysyessään sivussa keskustelusta, jota ei osaa”, Caleb sanoi omahyväisesti. ”Lisäksi vaimojen, myös tulevien ei tarvitse edes välittää politiikasta. Olisit vain onnellinen. Jos Aurelia olisi minun kihlattuni, hänen ei tarvitsisi edes osallistua tällaisiin keskusteluihin”.

Caleb painotti tarkoituksella ikävään sävyyn sanoja 'minun' ja 'kihlattuni'. Aurelia kun olisi hyvin voinutkin olla Calebin kihlattu.

”Ja jos hänellä on rankkaa luulisi, että sinä tekisit kaikkesi helpottaakseen hänen oloaan”, Caleb sanoi lähtien astelemaan ulos huoneesta. ”Minä tekisin niin. Tai no, voisin itseasiassa tehdäkkin, kun sinä et tunnu kerkiävän”.

Caleb lähti astelemaan itsekseen hekotellen kohti omaa huoneistoaan. Hän oli jälleen onnistunut provosoimaan ja ärsyttämään vanhempaa veljeään. Lisäksi uusi suunnitelma oli pälkähtänyt hänen päähänsä.

Lancelot seisoi huoneen ovella, pidätellen hullua sadistia kurissa sisällään. "Älä elättele turhia toiveita, veljeni. 'Olisi' on raskas sana.", Tuon virneenkin alla häälyi kuiten vihan leimahdukset. Caleb osasi painaa juuria oikeita nappeja saadakseen Lancelotin ärtymään. Hän tiesi hyvin, että mikäli hänen Isänsä ei olisi leimaantunut hänen äitiinsä, Calebista olisi tullut seuraava Dracula. Veljesten kyvyillä johtaa ei niinkään ollut asian kanssa tekemistä.

Calebin pyrkiessä Lancelotin ohi, nuorempi veli tarttui rivakalla otteella veljeään ranteesta, estäen toista lähtemästä. Lancelot ei edes kääntynyt katsomaan Calebin suuntaan, piti vain toisen hetken paikoillaan. "Varoitan sinua, Caleb.", Sanat olivat kuin murahdus. Vielä jonain päivänä veljekset luultavasti päätyisivät käsirysyyn. Eikä siihen tällä menolla menisi kauaa.

"Vaikka oletkin vanhempi, ja sinusta OLISI voinut tulla Dracula, sinusta ei tule. Muista se, Caleb. Minä olen perijä, et sinä.", Nämä sanat tulivat ulos virneen saatelemana, Lancelotin viimein kääntäessä sadistisen katseensa veljeensä. Osasi hänkin painella toisen ärsytysnappuloita.

”Sinä et ole vielä Dracula, Lancelot. Vielä voi tapahtua paljon”, Caleb virnisti. Jos häntä ärsytti se ei ainakaan vielä näkynyt päälle päin. Toinen oli rauhallinen kuin viilipytty hänen katsellessaan veljeään virnistellen. ”Etkä sinä ole Aurelian kanssa vielä naimisissa”.

Samassa Cristina sattui astelemaan käytävällä huoneen ohitse. Vanhan vampyyrinaisen ilme oli tuima. ”Hyvät herrat!”

Cristina katseli veljeksiä läpitunkevalla katseellaan mittaillen heitä päästä varpaisiin. Tavallaan kyseinen nainen oli heidän isoäitinsä, vaikka heidän sukuyhteydet eivät menneetkään aivan verilinjassa.

”Luulisi nuorilla herroilla olevan parempaakin tekemistä kuin rehennellä toisilleen kuin kukot tunkiolla”, Cristinan äänensävy oli aivan yhtä terävä kuin hänen katseensa. ”Mars, matkoihinne siitä. Olette aikuisia miehiä, ettekä mitään nulikoita”.

Caleb riuhtaisi kätensä Lancelotin otteesta ja marssi matkoihinsa. Cristina vilkaisi ohimennen vanhemman veljen perään, ennen kuin kääntyi Lancelotin puoleen: ”Lancelot, sinä olet seuraava Dracula. Anna veljesi härnäämisen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olet paljon hänen tuittuilunsa yläpuolella. Ainakin toivon niin”.

Tämän sanottuaan Cristina marssi tiehensä.

Myrkyllistä sanaista arkkuaan avaava keskeytetään säälimättömästi, Cristinan sattuessa paikalle. Suoraan sanottuna Lancelot olisi ollut valmiina tempomaan pään veljensä harteilta juuri sillä sekunnilla, ellei Cristina olisi tullut väliin. Tuleva Dracula antoi veljensä riuhtaista itsensä vapaaksi mulkaisten tuon perään. Niin myrkyllisiä sanoja oli tihkunut tuon suusta, ettei Lancelot aikonut antaa asian olla. Ei varmanakaan. Jotain hän keksisi..

Calebin mentyä Lancelot siirsi katseensa Cristinaan, kasvot jälleen peruslukemilla, aivan kuin mitään ei olisi äsken sattunutkaan. "Pahoittelen mahdollista häiriötä sekä keskenkasvuista käytöstäni.", Lancelot kumarsi vanhemmalle naiselle, suoristi sitten pukunsa etumuksen ja lähti astelemaan omaa huonettaan kohden. Vielä hänellä olisi aikaa hukuttautua tekemiseen, ennenkuin se narttu palaisi linnaan..

Samassa hän muisti Calebin sanat, ja päättikin kääntyä ympäri. Hän voisi auttaa Aureliaa mikäli nainen tarvitsisi apua, mutta vain pitääkseen silmällä, ettei hänen veljensä tosiaankaan saisi päähänsä kokeilla mitään tyhmää. Ei kannattanut ottaa riskejä kun oli Caleb kyseessä. Lancelot suuntasi suorinta tietä etsimään Aureliaa. Hänen kasvoiltaan paistoi ärtymys, jos sen vain osasi sieltä etsiä.

Veljesten riidellessä keskenään Aurelia oli ehtinyt varmistaa vielä viimeiset asiat siltä päivältä. Mielissään hän huomasi, että seuraavan parin päivän aikana hänellä ei ollut juurikaan mitään akuuttia tanssiaisiin liittyvää tekemistä. Kerrankin he olivat edellä aikataulusta, joten naisella oli aikaa viimeinkin levätä hetki ja tehdä mahdollisia hienosäätöjä mikäli tarve vaatisi. Hän saattaisi käydä vihdoin kaikessa rauhassa läpi sen, mitä oli tehty, mitä oli tekemättä ja mitä oli muutettava.

Tyytyväinen hymy huulillaan hän tarkisti vielä kerran tabletiltaan kaiken päivän aikana tehdyn, jottei varmasti unohtanut mitään. Seuraavana aamuna hän voisi tavata somistajan ja keskustella tämän kanssa kaikessa rauhassa mahdollisista tarvittavista muutoksista liittyen linnan koristeluun. Ruokalista oli jo valmiina, eikä hänen tarvitsisi vahtia vielä yli viikkoon mitään, mitä keittiössä tapahtui. Tavaratilaukset oli lähetetty jo viime viikolla, jolloin ne saapuisivat ajoissa. Tänään hän oli ehtinyt tekemään alustavat suunnitelmat kukka-asetelmista floristin kanssa, mutta niiden kanssa ei ollut järkeä kiirehtiä ainakaan vielä viikkoon, sillä kukat kuolisivat, jos ne asetettaisiin liian aikaisin esille. Musiikki oli kunnossa, vieraiden majoitus oli kunnossa ja Aurelia alkoi olla hiljalleen tyytyväinen itseensä.

”Miten sujuu kultaseni?” Cristina asteli Aurelian luo, lempeä äidillinen hymy huulillaan.

Aurelia vastasi naiselle hymyllä: ”Olemme edellä aikataulusta. Ajattelin pyhittää pari seuraavaa päivää mahdolliselle hienosäädölle”.

”Loistavaa kultaseni”, Cristina hymyili. ”Menehän nyt huoneeseesi lepämään. Olet ansainnut sen. Pienet nokkaunet tuskin tekisivät pahaa sinulle. Vaikka olemme vampyyreita, ei meidänkään kannata väheksyä unen tuoman levon parantavaa vaikutusta mielelle ja ruumiille”.

Cristina halasi miehensä lapsenlapsen lapsen kihlattua lämpimästi ja antoi kevyen suukon tämän otsalle: ”Sinä pärjäät mainiosti”.

Cristina oli todella ottanut Aurelian siipiensä suojaan, eikä tyttö voinut olla turvallisemmassa paikassa, kun otettiin huomioon se mitä Draculan linnassa tapahtui alituiseen. Cristinasta Aurelia oli aivan liian viaton kuulemaan sen kaiken, vielä. Neito kasvoi päivä päivältä vahvemmaksi ja itsevarmemmaksi naiseksi. Aikanaan tuleva Dracula ei edes pystyisi vastustamaan tuon naisen valtaa. Näin Cristina ajatteli katsellessaan nuoren neidon menoa juhlakerroksesta asuinkerrokseen ja omaan huoneeseensa.

Asuinkerroksen käytävällä Aurelia törmää Calebiin, jolla oli kasvoillaan jälleen se tuttu omahyväinen hymy. ”Hyvää iltaa sisar rakas”.

Aurelia pysähtyy kuin seinään kuullessaan Calebin äänen. Hän oli syventynyt tablettinsa muistiinpanoihin, niin ettei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, kuka häntä mahdollisesti kävelee vastaan linnan käytävillä.

”Hei Caleb”, Aurelia vastaa viileästi ja on jo jatkamassa matkaa, kun hänen kihlattunsa omahyväinen veli estää häntä kulkemasta ohitseen, tarttumalla tätä käteen.

”Näytät todella kauniilta. Suorastaan sädehdit. Harmi, ettei pikkuveljeni osaa arvostaa sitä”, Caleb sanoi sipaisten Aurelian poskea.

Aurelia yrittää perääntyä, mutta ei pääse irti vahvemman vampyyrin otteesta: ”Mitä tarkoitat?” Aurelian tavallisesti enkelimäinen ääni on muuttunut ilkeäksi sihahdukseksi.

Lancelot kävi etsintöjensä aikana läpi kaikki oleskeluhuoneet sekä juhlasalit, löytämättä kuitenkaan Aureliaa. Mies kihisi kiukusta sisäisesti, ja tavallisesti arvokas ilmekkin oli alkanut saamaan vihan vivahteita, jotka näkyivät vain harvoin. Pitikö kaiken mennä pilalle juuri tänään? Tänään kun hän vähiten kaipasi harmeja? Ilmeisesti piti. Eikai siinä. Lancelot kirosi äänettömästi ja päätti katsoa vielä Aurelian makuuhuoneesta, josko nainen olisi sinne päätynyt.

Käytävää pitkin kulkiessaan hän suunnitteli kaikenlaisia ilkeyksiä, sadistisia julmuuksia, joita voisi toteuttaa muutamille perheenjäsenilleen. Luultavasti hän ei niitä pääsisi kaikki ainakaan toteuttamaan, mutta kai vampyyritkin saivat haaveilla?

Lancelot heräsi todellisuuteen kuullessaan kauempana käytävältä Aurelian äänen, sekä sen omahyväisen paskaisen, joka kuvitteli olevansa kaikkia parempi. Tämä siis oli puhtaasti Lancelotin mielipide, eikä hän olisi yllättynyt vaikka kaikki olisivat olleet hänen kanssaan samaa mieltä.
"Mitä oikein kuvittelet tekeväsi, Caleb?", Lancelotin ääni oli kylmä ja rauhallinen. Hän oli päättänyt, ettei aikoisi veljensä ärsyttää itseään. Nopealla liikkeellä Lancelot asteli Calebin taakse ja tarttui kovakouraisesti veljeään ranteesta, puristaen kovalla voimalla, vaatien tuota irroittamaan otteensa.
"Etkö sinä tiedä ettei toisen omaisuuteen saa koskea ilman omistajan lupaa?"