What happens in Saõ Paulo.. VAROITUS

Lucas nyökkäsi Kyogan vastaukselle. Nyt hän oli saanut jalan kuivattua ja veren vuodot kutakuinkin tyrehdytettyä. Niinpä hän ryhtyi kaivamaan ensiapulaukusta esiin riittävän isoja rasvalaastareita haavojen peitoksi. Kun hän on saanut ne paikoilleen, hän kietoi koiven ympärille puhtaan sidoksen. ”Anna jalan levätä, niin et revi haavoja uudestaan auki.”

Luucas nousi, siivosi tykötarpeensa ja ryhtyi valmistelemaan heille nuotiota. Ilta pimenisi nopeasti ja silloin tuli olisi valoksi ja puolustuskeinoksi pedoilta. Hän heitti kaiken roskan, jota haavanhoidosta oli tullut, nuotion pohjalle ja kasasi niiden päälle vasta kuivia polttopuita.
Kun nuotio syttyy, Lucasin oli siirrettävä huomionsa jaguaarin ruhoon. Hänen pitäisi nylkeä eläin ja paloitella ennen kuin se rupeaisi mädäntymään.

Kyoga nyökkäsi Lucasin ohjeistukselle. "Kiitos.", Tuo mumisi vielä hiljaa ennenkuin otti jälleen mukavamman asennon käsiinsä nojaten. Hän seurasi nuoren uroksen uteliaisuudella kaikkea Lucasin tekemään, se olikin ainoa mitä hän pystyi tekemään, sillä liikkumaan ja auttamaan hän ei selvästi hirveästi pääsisi. Hän kallisti hieman päätään mietteissään, voisiko hän ehkä sitten auttaa jotenkin?
Kyoga ei kuitenkaan keksinyt mitään miten voisi liikkumatta auttaa joten turhautuneena hän toi kätensä eteenpäin ja nojasi nyt etukenossa käsiinsä, näyttäen varsin lyödyltä ja turhautuneelta.

Lucas hoiteli jaguaarin pressun päällä varmoin ottein, kuten oli tehnyt satoja kertoja ennenkin. Hän säilöi jokaisen osan erikseen ja huolellisesti kylmälaukkuihin, joita hänellä oli autossaan. Näin liha selviäisi hengissä kotiin. Ilta hämärtyi koko ajan hänen puuhastellessaan.
Kun kissapeto oli siististi paloina ja oikeilla paikoillaan, hän ryhtyi valmistamaan heille päivällistä trangialla. Lucasin retkimuona ei ollut sellaista tylsää pussimuonaa, jota monet patikoijat käyttivät pitkillä matkoilla. Uros ei nimittäin viipynyt metsästysretkillään kovinkaan kauaa ja pysytteli aina lähellä autoaan ja sivilisaatiota. Ei hän tietenkään ruvennut keskellä sademetsää vääntämään mitään gourmet hampurilaisia, mutta perinteisempää kotiruokaa kylläkin. Tänään he söisivät riisiä, papuja ja jaguaarin lihaa. Sekä vaaleaa leipää, jota Marie-Teresa oli pakannut hänen mukaansa.
Reilu tunnin kuluttua hän ojensi pennulle kukkurallista lautasellista ruokaa. ”Syöhän siitä, niin saat hieman lihaa luittesi päälle. Jos meinaat jatkaa vielä pitkäänkkin sairaalapakoasi, niin et sinä tuolla rungolla kauaa selviä”, Lucas totesi.

Oli oikein mielenkiintoista seurata kuinka vanhempi uros käsitteli jaguaarin ruhoa. Hänen epäillyksensä toisen Tarzaniudesta olivat osuneet enemmän tai vähemmän oikeaan. Toinen selvästi osasi käsitellä puukkoa kuin omaa käden jatkettaan ja työskenteli nopeasti ja tehokkaasti. Kun ruoka saatiin valmistumaan ja lihasta nousevat tuoksut saavuttivat Kyogan nenän, hänen vatsansa murahti nälkäisenä. Niimpä niin, hän oli itse jäänyt ansaan yrittäessään metsästää itselleen ruokaa. Hän oli ollut typerän huolimaton eikä ollut muistanut katsoa mihin astui. Mistä ihmeestä hän olisi voinut tietää että näissä metsissä metsästettiin.
Kun hän viimein sai lautasen käsiinsä Kyoga katsoi sitä kuin taivaalta tippunutta enkeliä. Hänen nälkänsä iski täydellä voimalla ja hänen olisi tehnyt mieli kaataa kaikki suoraan pureskelematta alas kurkustaan. Hän kuitenkin muistaa suoda Lucasille murhaavan mulkaisun. Jo riitti vittuilut hänen koostaan.
"Ihan vaan tiedoksi, makasin koomassa enemmän tai vähemmän 80-vuotta, joten jätä mut rauhaan kokoni puolesta."

Kyogan ruvetessa ärhentelemään Lucas käänsi katseensa hetkeksi omasta lautasestaan pennun suuntaan, mutta ei kiinnitä moiseen enempää huomiota.
”No se selittääkin.”

Uros istuutui nuotion ääreen oman lautasensa kanssa ja rupesi lusikoimaan ateriaa suuhunsa. Syötyään hän pesi kumpaisenkin astiat, sekä varsinaisessa ruuanlaitossa käytetyt välineet ja kokosi retkikeittimen kasaan. Seuraavaksi hän päätyi miettimään heidän nukkumisjärjestelyjään. Teltta oli pieni, mutta ei hän voinut jättää pentua taivasalle. Toinenhan saattaisi onnistua hyvinkin tapattamaan itsensä vielä ennen auringonnousua. Heidän ei auttanut muu kuin nukkua somasti kylki kyljessä.
”Pääsetkö kontaten telttaan?” Lucas kysyi.

Lucas oli selkeästi sosiaalisten kanssakäymisten partaveitsi. Kyoga ehti jo ajatella että mies oli täysin vittumainen kaikille. Hän kuitenkin tuhahti tyytymättömänä ja alkoi lusikoida ruokaa suuhunsa erittäin nälkäisen ihmissuden tahdilla. Ei mennyt kovinkaan kauaa tyhjentää lautanen. Vatsa täynnä hän tunsi itsensä tyyneksi ja rauhalliseksi ja Lucasin tiskaillessa Kyoga saattoi katsella tummuvaa taivasta. Olihan hän toki kiitollinen siitä että hänet oli pelastettu, mutta pelastaja olisi saanut olla ehkä hieman mukavampaa seuraa. Joku joka ei koko ajan silittänyt sinua vastakarvaan.
Kyoga havahtuu jälleen omista ajatuksistaan hereille Lucasin puhuessa. Hän vilkaisee teltan suuntaan ja siristää hieman silmiään siirtäessään katseensa takaisin Lucasiin. "Enköhän..", Hän mumisee ja pelkkä ajatus konttaamisesta tuntui naurettavalta. Lisäksi hän mietti voisiko hän olla niin iso vaiva että veisi toiselta nukkumapaikan. Kyogalla ei ollut aavistustakaan mitä nukkumajärjestelyjä Lucas oli ajatellut..
Niimpä Kyoga asettuu varovasti kontilleen ja lähtee jonkinlaisena huvittavana ihmis-koira-versiona tepastelemaan kolmella raajalla kohti telttaa.

Lucas seurasi pennun etenemistä telttaan, eikä kommentoinut tuon etenemistyyliä mitenkään. Eihän hän nyt huvikseen kakaraa kannellut. Kun matka oli näin lyhyt Kyoga sai selvitä siitä itse. Häntä ei ollut pelastanut mikään sisar Hento Valkoinen, joka veisi pennun kuselle ja kantaisi sänkyyn. Ei. Lucas olisi tietysti voinut jättää kakaran haavoineen sademetsään, kun oli saanut tuon irti raudoista. Hankaloittihan tämä hieman hänen elämäänsä, mutta ei. Hänhän oli varsinainen pyhimys. Pyhä Lucas Santos.
Hän asteli edeltä avaamaan teltan ja sen sisätiloja suojaavan hyttysverkon vetoketjut. Heidän yöstään ei tulisi mukava. Lucasilla oli mukanaan vain yksi makuualusta, joka oli kyllä normaalia leveämpi, mutta ei kuitenkaan suunniteltu kahdelle täysikasvuiselle ihmissudelle. Makuupussin sai levitetyksi ja Lucas itse voisi nukkua käsivarsi tyynynään. Tämä oli kuitenkin yksi yö, joten he voisivat purra vain hammasta ja kestää.
Kun pentu olisi viimein teltassa, hän kömpisi tuon viereen ja ryhtyisi riisumaan kenkiä jalastaan.

Kyoga pääsi telttaan tekemättä itsestään sen enempää narria. Hän istahti mukavasti telttaan ja totesi sen olevan melkoisen pieni, mutta hän pärjäisi kyllä itsekseen. Mutta tähän tulikin pian muutos, kun Lucas istahti hänen viereensä ja alkoi ottamaan kenkiään irti. Joutuisiko hän jakamaan tämän pienen teltan toisen uroksen kanssa? Ajatus ei ollut mitenkään houkutteleva, mutta vaihtoehtoja ei tainnut olla. Kyoga oli silti tyytymätön tilanteeseen, ja se näkyi hänen kasvoiltaan kun hän lopulta onnistui kampeamaan ainokaisen kenkänsä jalastaan ja viskaamaan sen teltan ulkopuolelle. Hän käänsi selkänsä Lucasille, ja asettui niin teltan reunaan kuin vain mahdollisesti pääsi ja käpertyi mahdollisimman pieneksi keräksi. Hän ei ollut mitenkään kovin innokas jakamaan yösijaansa toisten kanssa, varsinkaan tuollasten Tarzanien kanssa, lisäksi hänestä tuntui pahalta vaivata muita näin. Sehän olikin ollut yksi syy hänen karkaamiseensa. Hän oli usein kuullut kuinka hoitajat kuiskivat hänen ovensa ulkopuolella. Kertaakaan hän ei ollut kuullut mistä ne olivat puhuneet, mutta häntä oli alkanut ahdistaa tarpeeksi jotta hän karkasi. Jostain syystä hän ei vain tahtonut olla taakka kenellekkään.

Lucas riisui kenkiensä lisäksi myös paitansa ja irrotti metsästysveitsen vyöltään. Viimeksi mainittua hän ei tosin jättänyt kovinkaan kauas kätensä ulottuvilta. Koskaan ei voinut tietää mihin heräisi keskellä yötä. Sulkiessaan telttansa vetoketjuja hän vilkaisi Kyogan suuntaan, muttei sano mitään.
Hän asettui pitkäkseen, avaten makuupussin niin, että siitä riittäisi heidän kummankin lämmikkeeksi. Siis, jos pentu uskaltaisi tulla hieman lähemmäs. Hän asetti kätensä päänsä alle ja sulki silmänsä.

Kyoga kietoi kädet ympärilleen. Hän sai kiittää ihmissuden kroppaansa siitä että ainakaan toistaiseksi hän ei palellut, ja toivoi ettei palelisi koko yönä. Kun oli ollut jonkin aikaa hiljaista ja liikkumatonta, Kyoga kohottaa hieman päätään vilkaistakseen taakseen Lucasin suuntaan. Toinen oli levittänyt makuupussinsa niin että hänkin mahtuisi kömpimään sen alle, mutta se taas tarkoitti sitä että hänen olisi mentävä lähemmäs, ja sitä hän ei halunnut tehdä.
Niimpä Kyoga laski päänsä takaisin tyynylle, jonka vohki itselleen kun se kerta oli käyttämättömänä heidän välissään ja nukahti.
Unissaan Kyoga ei tosin ollut niin ylpeä. Kropan tuntiessa kylmää se reagoi hivuttautumalla lähemmäs lämmön lähdettä, ja jos Lucas olisi aamuvirkku tuo saattaisi hyvinkin löytää nuoren uroksen kylkeensä kiinni käpertyneenä.

Sunnuntai 05.12.2150

Lucas heräsi siihen, että kuuli lintujen hiljalleen heräilevän teltan ulkopuolella. Hän piti kuitenkin silmiään edelleen ummessa, antaen päälleen aikaa totutella ajatukseen ylös nousemisesta. Kun hänen pääns hiljalleen herää, hän alkoi tiedostamaan asioita ympärillään. Ensimmäinen minkä hän tajusi, oli ettei hän ollut makuupussissaan yksin. Hän oli kietoitunut jonkin hintelän, mutta kovan ympärille kuin käärme. Oli vetänyt sen käsivarsiensa puristuksessa aivan kiinni ruumiiseensa ja olipa hän ilmeisesti kietonut myös jalkansa sen ympärille, aivan kuin olisi yrittänyt suojella sitä.
Lucas raotti silmäänsä ja havaitsi ensimmäiseksi naamansa edessä likaisen hiuspörrön.

Kyoga tuhisi tyytyväisenä syvässä unessa. Hänen maailmassaan oli kaikki sillä hetkellä täysin täydellistä. Hänen oli lämmin ja hänellä oli turvallinen olo. Hän ei tosiaankaan ollut niitä jotka heräsivät heti aamusta kun ensimmäiset linnut alkoivat laulaa, varsinkaan eilisen kaltaisen päivän jälkeen. Hän oli ollut väsyneempi kuin oli aavistanutkaan, ja nyt hän nukkuisi rasituksensa pois. Kyoga liikahti, hän kiehnäsi päätään ja paranteli asentoaan. Hän inahti huokaisten ja kohotti hieman kasvojaan, joita koristi sillä hetkellä pieni puna. Hän näki unta, hieman eroottisempaa laatua, ja liikahteli siihen malliin että hänen olonsa ei ollut kaikkein mukavimmasta päästä. Kyoga suoristi hieman vartaloaan painuen lähemmäksi Lucasia, painaen tietämättään myös erektiotaan toista kohden. Hän huokaili.

Hiuspörrön havaitsemisen jälkeen Lucas huomasi unilelunsa liikahtelevan ja ääntelehtivän levottomasti. Pienet ynähdykset eivät jättäneet juurikaan arvailujen varaan sitä, millaisia unia pentu parhaillaan uneksi. Eikä myöskään se, miten hän painautui isompaa ihmissutta vasten kalu tanassa.
Lucas ei vonut mitään kasvoilleen kohoavalle punalle. Vaikka hänen laumansa ei sitä tiennyt, hän oli suuntautunut seksuaallisesti vahvasti miehiin päin. Ja pentu oli harvinaisen suloinen nyt kun tuo ei ärhennellyt hänelle ja ynähteli kiihkoissaan. Lucas tiesi kuitenkin olevansa harvinaisen itsekäs paskiainen, jos nyt käyttäisi hyväkseen Kyogan haavoittuvaista tilaa, jota pentu ei itse kontrolloinut, vaikka ajatus olikin houkutteleva.

"Nnh..", Kyoga ynähti ja räpäytti silmiään kerran ja toisenkin, unen hälventyessä hänen mielestään. Ensimmäinen asia jonka hän pani merkille oli hänen erittäin epämukava olonsa joka johtui pakottavasta erektiosta hänen housuissaan. Toinen oli se että hänellä oli lämmin. Liiankin lämmin. Hänen silmänsä avautuivat kunnolla ja kun hän tajusi, missä oli ja mitä oli suurinpiirtein meneillään, nuori uros punastui vielä enemmän järkytyksessään. Hän oli painautunut aivan kiinni Lucakseen ja hänen housuissaan jöpötti pahimman luokan aamustondis. Päivä ei siis voisi enää paremmin alkaa! Kyoga sävähti kauemmas ja kompuroi itsensä istumaan ja mahdollisimman kauas toisesta uroksesta kasvoillaan ilme joka syytti toista juuri raiskauksesta. Sanaakaan Kyoga ei kuitenkaan saanut suustaan. Hän puristi nyrkkiinsä makuupussia kuin kainosteleva neito ja toisella hän yritti makuupussin suojissa painaa erektiotaan kokoon.

Jaahas, hänellä oli siis teltassaan punasteleva neitsyt. Olipa onni ettei hän ollut ehtinyt toteuttaa tai edes miettimään pidemmälle päähänsä pälkähtäneitä ideoita. Lucas nousi istumaan paikallaan kiinnittämättä huomiotaan Kyogaan sen erityisemmin. Antaa toisen rauhoittua ja koota itsensä äskeisen jälkeen.
”Juotko sinä kahvia, jos keitän?” hän kysyi kiskoessaan paitaa päälleen, valmistautuessaan kömpimään ulos teltassa. Uros oli vähällä purskahtaa nauruun nähdessään pennun ilmeen. Aivan kuin hän olisi ottanut pojan juuri väkisin kaikissa mahollisissa asennoissa siinä makuualustalla, vaikka he olivat olleet vielä hetki sitten kummatkin umpi unessa.
Lucas päätyi keskittymään kenkiensä pukemiseen, saadakseen kasvojensa huvittuneen ilmeen kuriin.
”Puramme sen jälkeen teltan ja suuntaamme minun laumani luokse.”

Kyogan oli vaikea uskoa tätä aamua edes todeksi. Hän tunsi silmiään kirveltävän, aivan kuin hän olisi ollut valmis itkemään. Voisiko tästä tilanteesta tulla yhtään nolompi? Lucas kuitenkin onnistui puhumaan kuin mitään ei juuri olisikaan tapahtunut, mikä sai Kyogan hieman rauhoittumaan. Hän kuitenkin tunsi itsensä vielä hyvin naurettavaksi, ja suojatakseen omaa ylpeyttään hän vaihtoi nolouden vihaan. Hän mulkaisi hyvin vihaisesti Lucasin suuntaan. "Ei kiitos.", Hän totesi tarjoukselle kahvista nenäänsä nyrpistäen ja mutisi itsekseen jotain pedofiileista. Hän ei voisi poistua teltasta ennenkuin saisi jalkovälinsä kuriin. Hän keskittyi ajattelemaan ikävintä asiaa jonka tiesi; käsiään. Niiden ruhjottu ja runnottu ja arpinen iho oli omiaan saamaan kenen tahansa seksuaaliset mielihalut laskemaan, ja se auttoi myös Kyogaa. Hän oli henkisesti vielä teinin tasolla, ja teinit nyt tunnetusti olivat erittäin itsetietoisia ulkonäöstään ja pieninkin virhe oli yleensä maailmanloppu, vaikkei Kyoga nyt ihan niin turhamainen ollutkaan. Mutta hän ei silti pitänyt käsiensä ulkonäöstä.
Saatuaan kehonsa jälleen kuriin hän varmisti että nahkakäsineet olivat yhä tiukasti hänen käsissään ja ettei hänen housujaan oltu availtu ennenkuin ryömi ulos teltasta. Hän nousi varoen ja hieman huojuen seisomaan, kokeillen laskea painoa vasemmalle, haavoittuneelle jalalleen. Kivun aalto kiipesi haavasta ylöspäin, mutta se ei ollut enää niin paha kuin eilen.

Lucas kömpi ulos teltastaan kohauttaen ensin olkiaan Kyogan vihamieliselle kieltäytymiselle kahvista. No nyt rupesi kuulostamaan tutummalta. Pentu oli saanut puhtinsa takaisin hetken hämmennyksen jälkeen.
”Varo sitä koipeasi, ettet revi haavojasi uudelleen auki”, hän komensi vielä ohimennen ennen kuin pentu saisi ideoita.

Lucas keitti itselleen kahvia ja heti kupillisen saatuaan, hän ryhtyi keräämään tavaroitaan autoon. Aurinko ei ollut ehtinyt nousta vielä ja aamunkoiton saattoi huomata vain siitä, että yön piemeys oli muuttumassa aamun harmaaksi. Lucas ei ottaisi pennulta apua vastaan, vaikka tuo yrittäisi sitä tarjota. Hän viskoo tavaroita maasturinsa lavalle ja köyttää ne vielä kiinni. Kun hän on saanut kaiken valmiiksi ja myös puhtaaksi huuhdotun kahvikupin mukaan matkaa, hän viittoi pentua hyppäämään kyytiin.
”Saamme aamiaista kunhan pääsemme kotiini. Marie-Teresa on todennäköisesti huhkinut jo monta tuntia hellan ääressä”, Lucas sanoi kiivetessään kuskin paikalle. ”Marie-Teresa on sisareni.”

Kyoga mulkaisi Lucasia tuon neuvoessa häntä. Kyllä hän nyt perhana sen verran ymmärsi ettei aikonut lähteä luikkimaan ympäri sademetsää tälläisen jalan kanssa. Hän kuitenkin istui kiltisti maahan jalat ristissä ja nojaili etukenossa käsiinsä. Hän kävi juuri tapahtuneita asioita uudestaan mielessään läpi. Kuinka hitossa hän oli voinut hivuttautua unissaan toisen uroksen viereen nukkumaan ja näkemään siihen päälle vielä eroottista unta? Hän oli niin nolona tapahtuneesta että olisi voinutkin harkita metsään luikkimista, vain pakoon päästäkseen. Oli toisaalta ihan ymmärrettävää että hän näki sellaisia unia. Hän oli kuitenkin ollut hyvin pitkän aikaa koomassa, eikä ollut päässyt purkamaan paineitaan. Eikä edes nyt. Hän tarvitsisi kyllä helpotusta, kunhan pääsisi omaan rauhaansa..
Kun leiri oli purettu, Kyoga nousi varovasti pystyyn ja hypähteli yhdellä jalallaan toiselle puolelle autoa ja kapusi ähkien ja vaivalloisesti auton kyytiin.
"Selvä.", Hän totesi Lucasin puheisiin sisarestaan edelleen mököttävällä äänellä.

Lucas ei kiinnittänyt Kyogaan sen enempää huomiotaan vaan keskittyi auton ohjaamiseen ulos viidakosta. Matka oli hyvin epämukava ja töyssyinen ja joku huvipuistolaitekin olisi todennäköisesti tarjonnut tasaisemman kyydin. Muuta ei tosin voinut odottaa kun otti huomioon, että he olivat viidakkossa.

Kahden tunnin töyssyisen ajomatkan jälkeen he pääsivät aukealle, jonka keskellä tönötti huterannäköinen mökki. Laudat näyttivät lähes lahoilta ja katto oli rakennettu pellistä. Vaikka rakennelma muistuttikin autiotaloa, sen pihalla roikkui vaatteita pyykkinarulla, sen eteen oli parkkkeerattu muitakin autoja ja maassa lojui erinäisiä tavaroita, joista ei ainakaan vielä ollut tulossa osaa luonto lahoamisen seurauksena. Ikkunoissa lepatti pitsiverhot ja piipusta tuprusi ohut vana savua.
”Tervetuloa kotiin”, Lucas totesi pysäyttäessään auton.
Samassa hökkelin ovi avautui ja kuistille riensi nuori urs, joka ei vaivautunut käyttämään portaita, vaan hyppäsi kaiteen ylitse pihamaalle.
”Lucas!” tuo huusi iloisena juostessaan autoa kohti.

Uros oli nuoremman näköinen kuin Lucas, mutta muuta eroa heissä ei juurikaan ollut. Hänen tukkansa oli vain lyhyempi ja hän oli hieman hontelompi, muutoin urokset olivat kuin kaksi marjaa.
”Hei Davi”, Lucas tervehti toista laskeutuessaan autonpenkiltä maahan.

Kyoga puristi penkkiä allaan molemmin puolin ja yritti olla pomppimatta kattoon joka ikisen täyssyn kohdalla joka heidän vastaansa tuli. Miksi kukaan asuisi täällä korvessa? Eikö kaupungissa asuminen olisi ollut helpompaa? Kyoga ei kuitenkaan valittanut sanallakaan vaikka aina välistä hänen kipeä jalkansa tärähtikin epämukavasti lattiaan.
Kun he vihdoin ja viimein pääsivät aukiolle jossa epäillyttävän näköinen mökki seisoi, Kyoga saattoi sisäisesti huokaista helpotuksesta siitä että he olivat viimein perillä ja hänen luinen takamuksensa ei joutuisi kestämään ainakaan enempää töyssyjä. Hän oli myös kiitollinen siitä että oli ylipäätään päässyt pois viidakosta, vaikka teknisesti ottaen he olivat siellä edelleen. Mutta Kyoga epäili ettei lähin kylä tai kaupunki ollut kuitenkaan kovin kaukana. Kyoga valmistautui hivuttautumaan autosta juuri kun hökkelin ovi avautui ja sieltä ryntäsi ulos Tarzan junior. Kyoga kohotti hieman kulmiaan huvittuneena siitä että Tarzanilla oli nuorempi veli, mutta hänen täytyi myöntää itselleen ettei Lucas aivan paska tyyppi voinut olla jos tuon veli kerta piti tästä niin paljon.

Kyoga ei kuitenkaan ollut kovin kiinnostunut seuraamaan tätä lämmintä jälleen näkemistä. Hän hivuttautui ovesta puoliksi ulos ja pudottautui tukevalle maankamaralle terveen jalkansa varaan ja hyppelehti sitten hieman kauemmas autosta jotta kykeni sulkemaan oven ilman että jätti ruumiinosiaan oven väliin. Häntä harmitti hänen puuttuva kenkänsä. Tulisi epämukava matka ulos tästä saakelin tiheiköstä vain yhdellä kengällä, mutta hän ei ainakaan ollut huomannut Lucasin ottaneen sitä mukaan heidän jätettyään karhunraudat taakseen. Lisäksi hänellä ei ollut rahaa. Hän oli käyttänyt kaikki pöllimänsä rahat näihin varusteisiin, ja no, selvitäkseen hengissä hän tarvitsi rahaa. Kunhan hän kykenisi hieman kävelemään, hän lähtisi täältä ja etsisi kenties pätkätöitä päästäkseen alkuun.

Davi vilkaisi autosta ulos kavunnutta Kyogaa kiinnostuneena, sillä hän ei ollut aluksi huomannut, mitä hänen veljensä oli kantanut mukanaan viidakosta. Nopeasti hän kuitenkin huomasi toisen loukkaantuneen jalan ja ryhtyi laskemaan yksi plus yksi. Uros kiiruhti heidän vieraansa luo ja kaappasi tuon käsivarren päänsä yli, voidakseen auttaa miehen sisälle taloon.
Lucas hymyili Davin selän takana nostaessaan reppua ulos autostaan.
Heidän kotinsa ovi avautui toistamiseen ja Marie-Teresa astui sisältä ulkoilmaan. Sisko oli kovasti veljiensä näköinen, mutta ei mikään poikatyttö, josta ei erottanut, minkälaiset vehkeet hänen housujensa alle kätkeytyi. Naaras oli muodokas niin lantion kuin rintamuksenkin kohdalta. Muualla ruumiissa olikin sitten hyvin muotoutuneita lihaksia, jotka kertoivat ettei hän viettänyt päiviään veljiensä passattavana. Hänen sysimustat hiuksensa lainehtivat villista, alas harteita myötäillen ja ulottuivat lantion tietämille. Nainen oli pukeutunut hyvin lyhyisiin, vaaleista farkuista pätkästyihin shortseihin, toppiin ja vaelluskenkiin. Paksujen ripsien kehystämä, oliivinvihreä katse naulitui tarkkaavaisena Kyogan kasvoihin ja siitä haavoittuneeseen jalkaan.
”Vie hänet pöydän ääreen Davi”, sisar komensi pehmeällä, täyteläisellä äänellä.
”Onko meillä aamiaista?” Lucas kysyi sisareltaa kulkiessaan Davin ja Kyogan perässä kohti taloa.
”Kuule vaikka koko laumalle, joten syömään siitä koko konkkaronkka.”

Nuori uros oli jo henkisesti valmistunut siihen että hän kyyhöttäisi mielummin koko päivän ja vaikka yön jossain mökin nurkassa itsekseen, kunhan pääsi sinne asti loikkimalla. Hänen suunnitelmansa pilasi kuitenkin Tarzan junior, jota ilmeisesti kuitenkin puhulteltiin Daviksi, joka kaappasi hänen kätensä harteilleen ja avusti häntä eteenpäin. Kyoga ei ollut tottunut tälläiseen kohteluun eikä varsinkaan tälläiseen läheisyyteen. Hän katseli silmät pyöreinä hetken aikaa toista nuorta urosta ennenkuin näytti luovuttavan ja antoi toisen auttaa itseään. Kyoga riiputti päätään ja antoi otsahiustensa peittää kasvonsa.
"Kiitos.", Hän mutisi ja yritti piilottaa punastumisensa koko maailmalta. Tämä lauma Tarzaneita tuntui olevan aivan liian läheistä tyyppiä, ja se sai Kyogan tuntemaan itsensä vaivautuneeksi. Hän oli taakka, ja silti häntä kohdeltiin kuin lauman jäsentä. Se tuntui hyvin hämmentävältä.
Kun Tarzanin vaimo, tai tässä tapauksessa sisar, Jane astui ulos Kyoga ei voinut olla näkemättä yhdennäköisyyttä. Tuolta Tarzan siis näytti naaraana. Hän nyökkäsi ujon tervehdyksen naaraan suuntaan Davin taluttaessa hänet sisälle.

”Eipä mitään. Et sinä pomppimalla pääse noita portaita ylös”, Davi sanoi viitaten kuistin viiteen portaaseen, kuin hän auttaisi loukkaantuneita joka päivä.
Hän auttoi varmoin ottein Kyogan ylös rappusia ja ohjasi tuon ovesta sisään pieneen keittiöön ja sen pöydän ääreen. Talo oli hämärä. Seiniä ei oltu maalattu tai ehostettu vaan paikka näytti ennemminkin kalustetulta ladolta. Se oli kuitenkin siisti. Missään ei näkynyt hiukkastakaan pölyä, eikä siellä haissut home vaan ruoka. Banaanimuffinssien, munien, pannukakkujen ja pekonin, sekä tietysti kahvin tuoksut täyttivät pienen huoneen. Pöytä oli pyöreä ja sen ympärillä oli neljä tukevaa puutuolia, joista yhteen Davi auttoi Kyogan.
Vanhemmat sisarukset olivat seuranneet kaksikkoa ja Marie-Teresa asteli hellan ääreen, ruvetakseen annosttelemaan ruokaa lautasille. Sitä ennen hän otti kuivaustelineestä kuitenkin yhden lautasen lisää, koska he olivat saaneet yhden ylimääräisen suun pöytäänsä. Lucas jätti reppunsa siististi oven pieleen ennen kuin asteli istumaan Kyogan viereen.

”Mitä sinulle on tapahtunut?” Davi kysyi silmät tuikkien istuutuessaan Kyogan toiselle puolelle, samalla kun Marie-Teresa iski lautasen heidän vieraansa nenän eteen.
”Davi. Tuo muffinssit pöytään”, sisar komensi tottuneesti nuorempaa veljeään.

Koko tilanne oli liian hämmentävä Kyogalle. Hän oli juuri mannut 80-vuotta koomassa ja ainoa kontakti muihin oli sen jälkeen ollut hoitajat ja lääkärit, jotka olivat viipyneet hänen luonaan vain sen verran kuin heidän piti. Kyoga oli tottunut kahdessa viikossa minimaaliseen kosketukseen ja keskusteluun, ja se oli periaatteessa kaikki mitä hän kykeni muistamaan ihmisten kanssa olosta. Hän kääntää päänsä Davin suuntaan, sillä hän oli hieman hämmentynyt siitä miten toinen kyseli häneltä noinkin innostuneena hänen halastaan. Kyogan harmiksi Davi vain oli sattunut istumaan hänen sokealle puolelleen, joten Kyogan täytyi kääntää päätään hieman enemmän voidakseen nähdä toinen kunnolla, mutta kun Kyoga oli avaamassa suutaan vastatakseen niin Davi komennettiinkin jo auttamaan. Niimpä Kyoga tyytyi pitämään omaa hiljaisuuttaan yllä ja käänsi katseensa lautaseen joka hänen eteensä laskettiin.
Hän tunsi itsensä niin suureksi taakaksi, jälleen. Nämä ihmissudet pitivät hänestä huolta koska heistä tuntui että heidän oli pakko. Eihän kukaan tahtonut toisen kuolemaan omatunnolleen. Näin Kyoga ainakin päätteli.

”Pistähän poskeesi”, Marie-Teresa kehotti Kyogaa hymyillen. ”Juotko kahvia? Vai ottaisitko mieluummin jotain muuta?”
Davi oli ponkaissut pöydästä oitis käskyn saatuaan ja melkein juossut ne kaksi ja puoli askelta, jotka tarvittiin päästäkseen työtasolla lepäävän ison muffinssikorin luokse. Pesueen nuorin laski korin keskelle pöytää samalla kun Marie-Teresa nosti sille hillon ja voin, joka oli tarkoitettu leivosten kanssa.
Davi istui takaisin paikoilleen. ”Niin mitä sinun jalallesi kävi?”
”Davi, hengitä hieman ja anna Kyogan syödä”, Lucas totesi ottaessaan sisarensa ojentaman aamiaislautasen vastaan. Hän laski sen eteensä ja rupesi voitelemaan höyryävää muffinssia kullankeltaisella voilla.
”Kyoga? Sekö sinun nimesi on? Minkä maailainen se on? Ei ainakaan brasialalainen.” Davi sai Lucasin komennosta vain lisää vettä myllyynsä.
Marie-Teresa laski pikkuveljensä eteen lautasen ja jätti oman lautasensa pöytään siihen ainoalle vapaalle paikalle, kaataakseen urosväelle ensin kahvia. Toisin kuin veljiensä, hänen lautasensa ei ole täynnä rasvaisia herkkuja, vain pari pannukakkua ja tuoreita hedelmiä.