Highway to hell. K-18

”Älä mökötä. Pääset ajamaan myöhemmin”, Jack totesi vilkaistuaan ilmettä naaraan kasvoilla.
Kilttinä poikana hän odotti, että Natalie pääsi asettumaan taakseen istuimella ja oli varmasti kyydissä ennen kuin polkaisi pyörän käyntiin.
Hän ei ollut koskaan ollut mikään moottoripyöräintoilija. Harleyn ostamiseen oli liittynyt ajatus viikonlopuista ilman mitään tekemistä, mutta Jack ei voinut kieltää sitä miten huumaavalta käynnissä oleva moottori tuntui. Kun siihen lisättiin vielä naaras, johon hän kävi kuumana ja joka painautui tiiviisti kiinni selkää vasten, tunne oli käsittämätön. Saadakseen muuta ajateltavaa kuin Natalien rinnat kiinni hänessä, sekä reidet puristumassa molemmin puolin hänen lantiotaan, Jack lähti liikkeelle.
Pyörä kulki kuin unelma, vaikka hän itse niin ajattelikin. Kuukausi tolkulla jatkunut kunnostustyö oli tuottanut tulosta ja Jack saattoi helposti kuvitella miten hänen uskollinen autonsa, jäisi yhä useammin seisomaan talliin. Tie tuntui kulkevan heidän allaan kuin itsekseen. Aivan kuin pyörä ei olisi liikkunut vaan maailma heidän ympärillään.
Jack ei varsinaisesti kaivannut enää adrenaliinipiikkejä. Hän oli saanut niitä riittämin yhtä elämää varten, mutta kiihdytti vauhtiaan miellyttääkseen Natalieta. Ehkä naaras malttaisi jopa istua hänen kanssaan syömään, jos matkalla saisi edes hieman vauhdin tarvettaan tyydytetyksi.

Jack suuntasi ulos kaupungista syrjäisimmille teille, eikä mennyt kauaakaan kun heidän ympärillään oli metsää. Ihan kaikkea New Yorkin osavaltio ei sentään ollut pistänyt palasiksi, vaikka rakensikin uusia taloja innokkaasti.

Vauhti ja viima rentouttivat häntä hetkellisesti, mutta mitä nopeammaksi Jack nosti nopeuden, sitä kuumempana hänen kroppansa alkoi käydä. Adrenaliini tuntui herättävän sen horroksesta, jossa se ei koskaan edes ollut, ja sydän pumppasi huumaavaa ainetta hänen koko kehoonsa. Nat kuitenkin istui kiltisti hiljaa takana, piteli kiinni uroksesta ja katsoi kypäränsä visiirin läpi kuinka maisemat vaihtuivat. Oli toisaalta hyvin jännittävää olla toisen kyydissä, kun ei itse kyennyt hallitsemaan pyörää. Tämä sai Natin jännittymään entisestään ja adrenaliinin huokumaan voimakkaampana.

Maisema maihtui kaupungista metsään, ja kypäränsä suojissa naaras kohotti kulmaansa. Minne ihmeeseen Jack oikein vei häntä? Nat kuitenkin kielsi itseään antamasta mielikuvituksensa lentää. Tuskin Jack vei häntä metsään raiskatakseen ja tappaakseen. Ja jos veikin, toinen saisi ainakin tapella ennenkuin saisi haluamansa. Nat ei voinut mitään näille hölmöille ajatuksille, jotka saivat hänet hymähtämään ääneen. Moottorin kehräys kuitenkin auttoi häntä rentoutumaan, ja keskittyessään ohi vilahtaviin, tummiin maisemiin, hän onnistui jopa unohtamaan tuperät ajatuksensa.

Ajettuaan lähes tunnin, Jack suuntasi kulkupelin vatatien vierellä sijaitsevan ravintolan pihalle. Paikka oli rakennettu suurimmaksi osaksi hirsistä ja mainosti lähiseudun parhaita pihvejä. Se oli ihan kunnon ravintola eikä mikään kuppainen snägäri. Sen asiakkailta ei kuitenkaan vaadittu smokkia ja eteen oli parkkeerattu muutama muukin moottoripyörä tila-autojen lisäksi.
Vanhasta tottumuksesta Jack kuljetti oman pyöränsä hieman syrjemmälle parkkiin ja sammutti sen. Oli ehkä hieman sääli lopettaa ajaminen tähän, sillä Natalie hänen takanaan, kädet hänen vyötärönsä ympärillä, tuntui hyvältä ja oikealta. Hän olisi voinut ajaa vaikka maailman ääriin näin. Suunnitelmat olivat kuitenkin toiset.
Vedettyään kypäränsä pois päästään Jack vilkaisi olkansa ylitse. ”Kaikki okei siellä?”

Kunhan Natalie oli hilannut oman ahterinsa ylös, myös uros nousi pyörän selästä.
”Saat ajaa sitten takaisin päin mentäessä. Tuntui yksinkertaisemmalta, että minä ajan nyt kun tiedän reitin”, Jack selitteli, kun ei tiennyt mitä muutakaan sanoisi.

Vauhdin hidastuminen tuntui samalta kuin hiljalleen kimppuun hiipivä masennus. Nat oli nauttinut kyydistä, sillä toisen kyydissä oleminen oli jännittävämpää kuin ajaa itse. Tuntui hyvin omituiselta kun ei itse voinut olla ohjaksissa, vaan piti luottaa siihen ettei kuski kolaroi. Itse jos kolaroit, saatoit syyttää vain omaa osaamattomuuttasi ja tyhmyyttäsi. Ja Nat luotti itseensä liikaa uskoakseen voivansa kolaroida ihan tuosta noin vain. He pysähtyivät lopulta mukavan näköisen paikan eteen, ja kun pyörä oli turvallisesti pysähtynyt, Nat nousi jalkaansa heilauttamalla kyydistä ja riuhtoi kypäränsä päästään.

"Se oli siistiä.", Hän vastaa Jackin kysymykseen iloisesti. Vielä enemmän hänen ilmeensä kirkastui kun Jack lupasi että hän saisi ajaa takaisin. Täällä syrjäisemmillä teillä hän voisi todellakin ottaa selvää harrikan huippunopeudesta. Tosin kakspäällä se ei yltäisi niin huimiin lukemiin kuin yksin.
"Ihan oikeesti? Ootko varma että uskallat mun kyytiin?", Nat virnisti pienesti ja laski kypäränsä harrikan penkille Jackin noustua kyydistä. Nat pyörähti ympäri voidakseen tarkkailla hirsipuutaloa, jossa heidän olisi määrä syödä. Paikka vaikutti idylliseltä, ehkä hieman rauhallisemmalta ja seesteisemmältä kuin mitä Nat olisi odottanut. Noh, ehkä hänenkin olisi hyvä edes joskus käyttäytyä kuin normaali naaras, eikä kuvitella omaavansa urosten hormooneja kropassaan.

Jack pyöräytti silmiään naaraan kysymykselle. Kyse ei ollut niinkään uskaltamisesta. Hän ei olisi nimittäin millään malttanut odottaa, että voisi istua Natalien takana, naaras omalla paikallaan hänen reisiensä välissä ja painautua tuon kapeaa selkää vasten. Kyse ei todellakaan ollut uskaltamisesta. Pikemminkin tarpeesta. Vaikka tämän iltainen ei johtaisikaan minkäänlaisiin vaaka mambo harjoituksiin, niin Natalien kyydissä istuminen ajaisi asian vallan mainiosti.
”Enköhän.”

Jack laski kätensä Natalien ristiselälle ja lähti johdattamaan tuota kevyesti työntäen kohti ravintolaa. Paikka oli hieman korkeammalla maanpinnasta, rakennettuna ilmeisesti jonkinlaisen kallion päälle, joten sinne piti nousta liuta hirsiportaita. Jack päätti tällä kertaa olla herrasmies ja kulkea Natalien rinnalla, eikä takana, jossa olisi ollut tosin huomattavasti miellyttävämmät näkymät.
Ruuan tuoksu ja lämpö nousivat muurina vastaan kun ovi avattiin. Paikassa oli hieman metsästysmajamainen tunnelma, mikä teki siitä ainoastaan huomattavasti kotoisamman. Siellä ei ollut hovimestaria, joka olisi johdatttanut heidät pöytään vaan Jack valitsi heille syrjäisen loossin ikkunan vierestä, josta näki metsään ja kaistaleen alapuolella olevaa parkkipaikkaa.
Tarjoilija kipitti nopeasti tuomaan heille ruokalistat. Farkkuihin, kauluspaitaan ja siistiin pikku essuun pukeutunut tummatukkainen naaras, mittaili Jackiä arvioivasti päästä varpaisiin. Uroksen olisi tehnyt mieli kirota. Naaraiden metsästysvietillä ei sitten ollut mitään rajaa.
”Tulen ottamaan pian tilauksenne. Saisiko olla juotavaa?”
”Yksi olut ja kannullinen vettä minulle. Natalie?”

Sisäpuolelta paikka oli itseasiassa enemmän miellyttävä kuin Nat oli osannut odottaa. Hän oli ajatellut ettei voisi viihtyä näin seesteisessä ympäristössä, mutta ajatus oli osoittautunut vääräksi, sillä istuessaa Jackin valitseman pöydän ääreen, ja vilkaistessaan ulos ikkunasta kohti metsää, hän tunsi olevansa kotona. 
Ruokalistat saadessaan Nat kohotti hieman kulmiaan tarjoilijan peittelemättömälle vilkuilulle ja pyöräytti itsekseen silmiään. Siitä vaan. 
"Hmm, voisin ottaa kokista, iso lasi kiitos.", Nat ei halunnut riskeerata mitään kun ajaisi takaisin Jack kyydissään. Toki yksi tuoppi ei olisi tehnyt pahaa, mutta Nat ei aikonut riskeerata kummankaan henkeä edes sillä 0,0001 promillella. Nat hymyili soi hymyn tarjoilijalle joka kertoi naaraalle varmasti, ettei hän pelännyt toisen läsnäoloa mitenkään. 

Sitten olikin aika alkaa tutkailla ruokalistaa. Nat puraisi huultaan tajutessaan miten nälkäinen oli, vasta kun ryhtyi lukemaan erilaisista pihveistä, joita paikalla oli tarjolla. Oli lähellä ettei hän alkanut kuolaamaan. Pihvi kuulostaisi erittäin hyvältä.

Tarjoilijatar kirjasi juomatilauksen ylös, vilkaisemattakaan Natalieta, mikä sai Jackin kihisemään kiukusta. Hän ei pitänyt lainkaan tuon tyyppisistä naisista ja miettien voisiko kysyä jonkun toisen tarjoilemaan heille. Natalie ei tosin näyttänyt olevan moksiskaan moisesta.
”Palaan pian.” Tarjoilija väläytti Jackille pepsodenthymynsä ja poistui paikalta lanteet keinuen. Uros puolestaan piti katseensa tiukasti ruokalistalla.

Samassa hänen mieleensä tuli pieni ongelma, jota hän ei ollut ajatellut aiemmin. Hän oli ihmissusi. Mikä tarkoitti suoraan sanottuna tasmaaniantuholaisen ruokahalua. Kun siihen lisäsi vielä sen, että hän malttoi harvoin syödä kunnolla työpäivän aikana, hän ei tosiaankaan tulisi täyteen yhdestä pikku pihvistä. Periaatteessa sillä ei ollut mitään väliä, mutta Natalie saattaisi katsoa hänen syömistään kummastellen.
Tästäkin syystä treffailu ei sopinut hänelle. Jack ei ollut ollut riittävän pitkää aikaa ihmissusi, että muistaisi tällaiset mokomat pikku jutut.
Tarjoilija palasi pikavauhtia ottamaan heidän tilauksensa, mikä sai Jackin puremaan huultaan. Hänellä oli järkyttävä nälkä, joten ei kai siinä auttanut. Hän selittäisi tilanteen nopealla aineenvaihdunnalla tai jollain muulla vastaavalla.
”Aluksi metsäsienikeitto. Sitten talon isoin pihvi. Jos olisi mahdollista tehdä siitä tupla-annos niin olisin tyytyväinen. Sitten grillattua metsäkalkkunaa, sama homma, jos mahdollista. Annos savustettua lohta valkosipuliperunoilla ja vaikka pari talon juustopurilaista.”
Tarjoilija katsoi häntä kuin avaruusolento olisi tanssinut hänen edessään hulaa. Hetken viiveellä naaras rupesi kirjoittamaan tilausta ja oli jo lähdössä, kun Jack viittoi häntä jäämään. ”Seuralaiseni ei ole vielä tilannut.” Uros ei voinut mitään hentoiselle punalle poskillaan, kun tarjoilija kääntyi katsomaan Natalieta, kuin tuolle olisi kasvanut toinen pää.

Nat mietti, paljonko kehtaisi syödä. He eivät olleet puhuneet mitään siitä, että Jack tarjoaisi, ja Nat kyllä ainakin oli ihan valmis maksamaan omasta ruuastaan. Nat selaili vielä hetken ruokalistaa, kun tarjoilija jo palasikin flirttailemaan hänen deittinsä kanssa. Nat ei juurikaan ollut mustasukkaista tyyppiä, vielä, joten hän päätti jättää mokoman hutsukan omaan arvoonsa täysin. 
Natin mielestä siinä ei ollut mitään outoa, että Jack tilasi kuin villilauma koiria odottaisi ruokaa pihalla. Päätettyään oman tilauksensa, Nat laski ruokalistansa ja odotti, että uros saisi tilattua oman kasansa ruokaa, ennenkuin tekisi oman tilauksensa. Tarjoilija meinasi kuitenkin juosta jo karkuun ennenkuin Nat oli ehtinyt ees suutaan avaamaan. Uros onneksi viittoi naisen jäämään.

"Minä voisin ottaa alkuruuaksi tonnikalasalaatin ja sipulirenkaita. Pääruuaksi valkosipulipihvi, talon juustohampurilainen ateriana ja jälkiruuaksi ottaisin talon erikoisen jäätelöannoksen.", Nat soi tarjoilijalle söpöimmän ja viattomimman hymynsä, minkä vain osasi, ja ojensi kiltisti ruokalistaansa takaisin naiselle. Siitäs sai. Hänen vatsassaan olisi ollut vielä tilaa toiselle ja varmaan kolmannellekkin pihville, mutta syötiin nyt vähän vähemmän. Ehkä Jack vain ajattelisi hänen syöneen jo kotona hieman. Nat ei halunnut vaikuttaa siltä, että hän odotteli koko päivän hermostuneena näitä treffejä eikä ollut muistanut syödä aikaisemmin.

Tarjoilija kirjasi myös Natalien tilauksen ylös silmät pyöreinä.
”Itseasiassa, pistä ne sipulirenkaat tuplana”, Jack sanoi laskien sekuntteja siihen milloin tarjoilijan polvet pettäisivät alta. Tuo ei ollut ilmeisesti tottunut väkeen joka oikeasti söi elääkseen.
Naaras lähetti heidän valmiin tilauksensa yhdellä napin painalluksella suoraan keittiöön. Kun homma oli hoidettu, naaras luikki paikalta paljon huomaamattomammin kuin aikaisemmin. Kai tuo pelkäsi Natalien ja Jackin syövän seuraavaksi hänet.

Jack puolestaan olisi voinut rakastua Nataliehen siltä seisomalta. Hän oli hieman pelännyt, että naaras oli niitä, jotka elivät pelkillä rehuilla, mutta näillä näkymin tuolla oli kunnon ruokahalu. Oli mukavaa olla sellaisen naaraan kanssa, joka ei tasapainotellut anoreksian ja bulimian välimaastossa.
”Saitko lisää sähköiskuja tänään?” Edessä olisi hyvä hetki odottelua, joten oli parempi edes yrittää viritellä keskustelua kuin pällistellä ikkunasta ulos. Jack tajusi, että olisi voinut aloittaa keskustelun jostain muusta. Kun hän vain miettikin häntä ja Natalieta siinä pienessä kylpyhuoneessa, hänen oli pakko vaihtaa hieman asentoa, sillä hänen housunsa rupesivat kiristämään.

Jack tosiaan olisi voinut valita puheenaiheensa paremmin. Tuo ei ollut ainoa, joka muisteli hänen pientä tunarointiaan työmaalla, pienessä pienessä vessassa jossa mahtui hädin ja tuskin kaksi ihmissutta seisomaan ilman ihokontaktia.
"En, mä osaan oikeesti tehä töitä ilman säkäreitä.", Nat näytti hieman nololta, sillä se pieni sähköisku oli johtunut pelkästään Jackin läsnäolosta. Hän yritti vitsailla tyylillä "olen oikeasti aikuinen!", mutta sen sijaan että se olisi ainkaan helpottanut hänen oloaan, se tuntui tekevän hänet surkeammaksi. Hän oli aikuinen, mutta juuri nyt hänestä tuntui siltä kuin hän olisi taas ollut teini, joka on ihastunut itseään vanhempaan.

Nat avasi suunsa jatkaakseen keskustelua, tai edes vaihtaakseen sen suuntaa, mutta hänen suustaan ei tullutkaan mitään. Tämä taisi ollakkin ensimmäisiä kertoja, kun Nat ei tiennyt mistä puhuisi. Hänen silmänsä kävivät ikkunassa, ja hän muisti uroksen Harleyn. Siitähän he voisivat puhua.
"Tiedätkös, mä aattelin kans hommata harrikan joku päivä. Sellasen makeen sinimustan, jossa on ainakin 8 kuutioinen moottori, kolmesataa heppaa ja mahtava huippunopeus.", Moottoripyöristä Nat ainakin kykenisi puhumaan, eikä hänen tarvitsisi muistella noloa välikohtausta vessassa. Pelkkä ajatus tuntui saavan hänet kosteaksi.

Jack hymyili lämpimästi Natalien vastaukselle. Hän nojautui mukavampaan asentoon pehmeällä tuolilla ja katseli pöydän toisella puolella istuvaa naarasta. Loppujen lopuksi, kun unohti turhan stressaamisen kaikista pikkuasioista ja jätti taka-alalle ajatuksen siitä, että nämä olivat treffit, tämä oli oikeastaan aika mukavaa.
”Mä en ole oikeastaan koskaan ollut mikään moottori-intoilija”, Jack sanoi. Jep, hänen intressinsä olivat olleet aivan jossain muualla. Niistä hän oli myös tehnyt itselleen työn joksikin aikaa, kunnes oli todennut ettei hänen kupolinsa enää kestänyt sitä. Joten kun hän oli saanut tilaisuuden lähteä, hän oli nostanut kytkintä ja vitun lujaa. ”Mä ymmärrän moottoreista ja hevosvoimista vain sen verran, mitä olen ottanut selvää. Ja itseasiassa musta tuntuu, että moni varaosamyyjä on viilannut mua linssiin ihan kuus nolla. Ton Harleyn piti olla täyte niille tunneille, kun mulla ei ollut mitään muuta tekemistä. Ja nyt alkaisi pikkuhiljaa näyttämään siltä, että pitäisi kehitellä joku uusi projekti viikonlopuille.”

Tarjoilija toi sipulirenkaat pöytään, dibbikastikkeidensa kera. Tuo oli selvästi tointunut järkytyksestään, sillä silmäripsien lomasta suoritettava vilkuilu jatkui jälleen. Jack ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaan odotti siihen asti, että naaras suostuisi poistumaan.
”Sä olet ilmeisesti harrastanut pyöriä pidemmän aikaa kun tiedätkin niistä jotain.” Uros otti yhden friteeratuista rinkuloista, uitti sitä salsaa sisältävässä pienessä astiassa ennen kuin työnsi sen suuhunsa.

"Varaosamyyjien kaa kannattaa kyl olla varovainen. Ne suorastaan haistaa, jos et tiiä mitä oot tekemässä ja hakemassa, ja tuputtaa sulle sen kaikkein kalleimman osa, plus kakskytä ylimäärästä osaa joilla et oikeestaan tee hevonpaskaakaan.", Nat myönnytteli. Voi kuinka monesti hänellekkin oltiin naurettu kun hän oli kävellyt liikkeeseen sisään ostamaan omaan pyöräänsä osia, ja kuinka hän oli lopulta onnistunut hiljentämään karskit äijät tiedoillaan. Nykyään Natilla oli yksi tietty kauppa jossa hän kävi. Myyjä oli ystävällinen eikä lainkaan ajatellut, että koska Nat oli narttu, hän ei tietäisi mistään mitään.

"Joo, pennusta asti, melkeimpä. Mun isä oli mekaanikko, ja oon sit tullu pyörineeks moottorien parissa. Mun isoveli kuitenkin tietää enemmän ku mä, ja se auttaa mua useesti Kawasakin kanssa jos on ongelmia. Sekin tosin on opettanu mua, vaikka ei voikkaan sietää ajatusta musta sen kyydissä.", Nat virnisti ajatellessaan Hyden ilmettä joka kerta, kun hän nousi pyöränsä satulaan. Nat tarttui kuumaan sipulirenkaaseen, uitti sen omassa dipissään ja haukkasi puolikkaan. Jestas miten hyvää. Nopeasti loppupuoliskokin katosi hänen suuhunsa, ja seuraava nousi jo koristaan.

Jack kiinnitti huomiota nopeasti kahtee asiaan Natalien puhuessa. Tuo puhui itsestään pentuna, ei lapsena tai mukulana tai kakarana, vaa pentuna. Saattoihan se olla, että Jackin oma mielikuvitus teki tepposensa, mutta hän ei voinut olla miettimättä sanan syvempää merkitystä. Toisekseen naaras puhui isästään menneessä aikamuodossa. Oliko Natalien isä kuollut? Kai tuo olisi sanonut 'on', vaikka isä olisikin jäänyt jo eläkkeelle. Jackin tapoihin ei kuitenkaan kuulunut udella, joten hän piti suunsa kiinni havainnoistaan ja keskittyi ruokaan edessään.
”Vai että isoveli?” Jack kysyi hymyillen. ”Et ole tainnut kertoa veljellesi, että lähdit tänään ulos miehen kanssa? Päätellen siitä, että perhekalleuteni ovat yhä tallella.”
Jack tiesi tasan tarkkaan omasta kokemuksestaan, kuinka suojelunhaluisia isoveljet saattoivat olla pikkusiskojaan kohtaan. ”Millainen perhe sinulla on muutoin?”

"Hyden ei tarvitse tietää aivan kaikkea minun elämästäni. Riittää, että se stalkkaa mua työmaalla ihan tarpeeksi.", Nat totesi virnistäen. Ei, hän ei ollut kertonut menevänsä treffeille, sillä Hyde olisi luultavasti halunnut hetinyt tavata Jackin, pitänyt tuolle ristikuulustelun ja ties mitä kaikkea hullua. Mutta sellainen isoveljestä oli tullut, kun oli joutunut leikkimään aikuisempaa kuin oli, jo pentuna. Nat oli vielä ollut teini-iän kynnyksellä heidän vanhempiensa kuollessa, ja Hyde oli joutunut ottamaan isän roolin, vaikka Marla olikin ottanut heidät tassujensa suojiin, Hyde oli silti kokenut tarpeelliseksi huolehtia Natista kuin isä.

"Ei oo ku vaan mä ja Hyde.", Nat kohautti olkiaan kuin ei olisi halunnut puhua asiasta, ja vei toisiksi viimeisen sipulirenkaansa suuhunsa. Kumpa ruoka tulisi jo, he pääsisivät molemmat syömään ja ehkäpä vaihtamaan puheenaihettakin. Nat ei mielellään puhunut kuolleista vanhemmistaan.
"Entäs sulla sitten?"

Jackin ilme synkistyi muutamalla asteella, kun Natalie kertoi perheestään. Hän ei kysellyt enempiä, sillä aihe oli taatusti kipeä. Eikä hänelle tullut edes mieleen kysyä, kun hän sai jo muuta mietittävää.
Tämän takia hän ei käynyt treffeillä. Toisten kanssa joutui tilanteisiin, jolloin hänen odotettiin kertovan jotain itsestään. Olisihan hänellä ollut paljonkin kerrottavaa, mutta joistain asioista ei kuulunut puhua ja toisista taas ei halunnut puhua. Valehtelua Jack kuitenkin vihasi ja sittä, että joutui usein kertomaan vain osittaisia totuuksia. Perheeseen liittyvä kysymys oli helppo, mutta vaikeampia olisi taatusti tulossa ja hän joutuisi todella miettimään mitä voisi kertoa.
”Ei ole muita kuin mä”, Jack totesi ykskantaan siivoten sipulirenkaan puolikkaalla dippikupin reunoja.

Samassa se samainen tummatukkainen tarjoilijatyttö tulikin heidän luokseen, apuvoimien kanssa, kantaen heidän aterioitaan. Jackin vasta kurahti kuuluvasti kun hän sai ruuan silmiinsä.
Lautaset laskettiin heidän eteensä ja uros päätti aloittaa keitosta, koska se oli kaikkein nopeimmin tuhottu.

Samanlainen tarina, kuin hänellä itsellään. Ei ollut niin kivuliasta enää ajatella vanhempiensa menetystä, kuin vuosia sitten, mutta miellyttävä puheenaihe se ei koskaan ollut.  Nat nyökkäsi Jackille ymmärtäväisenä. Heidän ei oikeastaan tarvitsisi puhua mistään, jos se olisi parempi. Nat oli tottunut olemaan hiljaa Hyden ja Keonin keskustellessa, mutta useinmiten hän nautti myös suupäänä olemisesta. Ei silti luultavasti olisi kauhean järkevää alkaa udella toisen syvimpiä salaisuuksia ja syntejä ekoilla treffeillä.

Ruoka saapui, ja Nat tuijotti omia ruokiaan malttamattomana. Ensimmäisenä hän siirtää eteensä salaatin, yksinkertaisesti vain koska piti tonnikalasta, ja alkoi seivästää salaatin osia haarukallaan, ennenkuin survaisi ne suuhunsa. Se oli taivaallista. Parempaa sai varmasti hakea, ainakin kun salaatista oli kyse. 
Alkuruoka ei ollut kovin suuri, joten se oli tuhottu oikeastaan alta aikayksikön, vaikka Nat pitikin huolta siitä, että söi siististi ja rauhallisesti, eikä ahmien.  Seuraavaksi häntä odottikin tuoksuvin pihvi sitten miesmuistiin, ja Nat sai tosiaankin hillitä itseään pysyäkseen rauhallisena sitä syödessään. Hänen olisi oikeastaan tehnyt mieli tunkea pihvi lautasineen suuhunsa.

Keiton jälkeen Jack siirsi huomionsa pihveihin, jotka lepäsivät ranskalaisista perunoista kootun vuoren päällä. Hän söi tasaiseenn tahtiin, ei ahmien, mutta ruoka hupeni lautaselta kuitenkin. Hän pureskeli huolella jokaisen suupalan, miettien turvallisia keskustelunaiheita. Yleensä perheestä puhuminen oli yksi näistä, mutta ei heidän tapauksessaan. Uros ei halunnut pilata tunnelmaa ikävillä muistoilla. Sen lisäksi hän ei halunnut johdatella puhetta sellaisille osa-alueille, joista ei voinut itse puhua. Politiikasta hän ei osannut väitellä. Eikä se muutoinkaan tuntunut treffeille sopivalta aiheelta.
Tietenkään aina ei tarvinnut olla suuna päänä, varsinkin silloin kun syötiin. Huomio kiinnittyi helposti ateriaan, heidän tapauksessaan aterioihin, edessä ja aterimien kilkatus täytti tyhjyyden. Jack kuitenkin nautti Natalien puheesta. Toinen oli niin eloisa ja se välittyi äänen, sekä puhetapaan. Ehkä se juuri häntä viehättikin naaraassa. Hänen oma elämänsä oli synkkää, eikä hän ollut moneen vuoteen kyennyt näkemään valoa tunnelin päässä, joten Natalien kaltainen energiapakkaus tuntui tuovan hieman aurinkoa jopa harmaaseen joulukuuhun. Vaikka Jack tunsikin kovaa, fyysistä vetovoimaa ja puhtaasti himoitsi naarasta, tällaisella hetkellä hänen mielessään ei ollut ensimmäisenä seksi. Ajatus siitä kyti taustalla voimakkaana ja erilaiset mielikuvat risteilivät hänen päässään, mutta se ei ei ollut päällimmäisenä. Vaikka hänen munaskunsa rupeaisivat muistuttamaan mustikoita värinsä puolesta, häntä ei olisi harmittanut vaikka ilta päättyisi ihan vain ruokailun ja moottoripyöräajelun jälkeen.
Helvetti, olihan hänellä oma oikea kätensä, jos paineet kävivät liian suuriksi kestää. Natalie ei ollut mikään pumpattava nukke. Naaras ansaitsi parempaa kuin olla hänen yhden illan tyydytyksensä.

Pihvejä seurasivat nopeasti metsäkalkkunan fileet.
”Mistä asioista sinä pidät? Tällä hetkellä tiedän vain, että olet moottoripyöriin hurahtanut sähköasentaja, jolla taitaa olla raskaan puoleinen musiikkimaku. Viimeisimmän päättelin paidastasi.” Jack viittasi nopeasti haarukallaan hupparin alta pilkottavaan bändipaitaan.

Ruoka oli yksi asioista, jotka tuntuivat melkein pyhältä Natille. Hän söi antaumuksella, vaikkakin hillitsi himoaan ahmia, ja nautti jotaisesta mausta joka sekoittui yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi hänen kielellään. Hyvä ruoka oli jotain, mistä ei kannattanut tinkiä. Lautaset tyhjenivät molemmilla huimaa vauhtia, ja hiljaisuus ei tuntunut liian painostavalta. Jotkut kokivat jatkuvan puheen tarpeelliseksi, mutta Nat osasi myös arvostaa näitä hiljaisia hetkiä. Niissä oli oma viehätyksensä. Kumpikin todisti olemuksellaan ja hiljaisuudellaan sen, että ruoka oli niin hyvää, ettei sitä tarvinnut ääneen sanoa. 

Pihvi katosi samaa tietä salaatin kanssa, ja oli aika siirtyä hampurilaiseen. Nat nostaa suurikokoisen, majoneesia tihkuvan hirviön käsiinsä valmiina haukkaamaan, kun Jack avaa jälleen suunsa puhuakseen.
"Hmm. Monestakin asiasta. Urheilusta, huvipuistoista, fysiikasta.. Näin muutaman mainitakseni. Mitään suurempia intohimoja ja harrastuksia en juurikaan omista. Taidan olla tylsä, kun elän työlleni ja pyörälleni.", Nat virnisti pienesti ja haukkasi hampurilaisestaan. Hän söi suunsa tyhjäksi ennenkuin jatkoi.
"Minulla tosin on pieni haave, että jättäisin raksan joku päivä taakseni ja avaisin oman pyöräliikkeen. Möisin ja kunnostaisin pyöriä ja varaosia. Sitä varten mun on tosin vielä opiskeltava pyöristä enemmän.", Jos Jack olisi käynyt peremmällä naaraan kodissa, tuo olisi olohuoneesta löytänyt melkoisen kasan kirjoja, joissa puhuttiin lähinnä moottoripyöristä ja niiden rakenteista. Hän yritti vapaa-aikanaan hieman oppia lisää, ja muutama markkinoinnin- ja yrittäjä-oppaankin hän oli onnistunut haalimaan hyllyynsä. Niihin hän ei tosin vielä ollut koskenut, koska pelkkä ajatuskin sai hänet tuntemaan itsensä lopen uupuneeksi. Ehkä jonain päivänä.
"Onks sulla mitään erikoisia haaveita?"

Oli mukava katsella naarasta, jolla oli kunnon ruokahalu. Jack ei ollut tosin koskaan nähnyt kenenkään muun syövän samalla tavalla kuin itsensä ja hänellähän nyt oli se yksi pikku ongelma, joka nyt vain kulutti kaiken minkä hän söi. Eikä hän voinut olla miettimättä, olisko Nataliella sama ongelma. Jackilla ei ollut mitään käsitystä ihmissusista. Häntä oli purtu ja jätetty sitten oman onnensa nojaan varmana siitä, että tulisi kuolemaan. Niin ei ollut kuitenkaan käynyt. Hetken kuluttua hän oli huomannut osaavansa muuttaa muotoaan hevosen kokoiseksi sudeksi.
”Vai, että huvipuistoista.” Jack hymähti, ottaessaan eteensä sen lautasen, jossa oli lohta. ”Pitäisikö minun viedä sinut seuraavalla kerralla huvipuistoon?”
Hänen naaraansa siis piti vauhdista ja jännityksestä sen kaikissa muodoissa. Mieltymykset moottoripyöriin ja hupilaitteisiin, kertoi nimenomaan siitä. Todennäköisesti tuo oli kokeillut myös benjihypyt ja vastaavat.
Ainoa vain ettei Natalie ollut Jackin naaras.
Kunnianhimoakin tuolta löytyi ja tarkat suunnitelmat omasta tulevaisuudestaan. Se oli hyvä. Se auttoi puskemaan eteenpäin elämässä. Sen vuoksi Jack laahasi paikallaan.

Lohella lastattu haarukka pysähtyi puoliväliin Jackin suuta kun Natalie kysyi hänen haaveistaan. Olihan hänellä haave, elää huomiseen asti, mutta sitä hän ei voinut ääneen sanoa. Vaikka Jack uskoikin nyt olevansa turvassa ja niin erossa entisestä elämästään kun se vain oli mahdollista, hän ei voinut pitää seuraavaa päivää itsestään selvyytenä. Se todennäköisesti kostautuisi ikävällä tavalla.
”Ei oikeastaan. Elän päivä kerrallaan”, Jack vastasi kysymykseen ja jatkoi siitä mihin oli jäänyt lohensa kanssa. Savustettu kala suorastaan suli hänen kielensä päällä. Maku oli uskomaton. ”Tällä hetkellä elän enemmän tai vähemmän kiertolaisen elämää. Vaihdan kaupunkia aina työmaan valmistuessa.”
Hän ei ollut uskonut jatkavansa tästä aiheesta, mutta tässä sitä vain puhua pälpätettiin kuin mikäkin moottoriturpa. Mutta eikö ollutkin reilua, että Natalie sai tietää hänen olevan liikkuvaista sorttia. Ainakaan naaras ei alkaisi maalailla romanttisia kuvia pentulaumasta, omasta mökistä ja muusta sellaisesta, kun tiesi ettei Jack ollut jäämäässä.

Jackin sanat saivat Natin pysähtymään kesken haukkauksen. Hän kuitenkin jatkoi nopeasti, ettei uros vain näkisi hänen reaktiotaan. Tuntui pahalta että toinen lähtisi heti kun heidän työmaansa valmistuisi, ja vaikka Nat ei olisikaan halunnut sitä kuulla,  hän arvosti kyllä uroksen rehellisyyttä. Tästä ei siis ainakaan voisi kehittyä mitään sen suurempaa ja pidempää juttua. Se harmitti, sillä hän tunsi valtavasti vetovoimaan tätä urosta kohden, ja vaikka Nat nyt ei ollutkaan aivan vielä alkanut suunnitella omia pentuja ja idyllistä laumaelämää, niin olisi hän mielellään kuitenkin viettänyt enemmänkin aikaa Jackin kanssa. 

"Voithan sä viedä, jos uskaltaudut kaikkiin laitteisiin mun kanssa.", Nat totesi hymyillen syötyään jälleen suunsa tyhjäksi. Hän yritti käyttäytyä kuin sillä ei olisi mitään merkitystä, että pian Jack lähtisi ja hän ei näkisi urosta enää koskaan. Natille kiertolaisen elämä ei ehkä olisi sopinut, juurikin sen takia että hän halusi perustaa oman pienen liikkeensä. Ja mitähän Hydekin sanoisi, jos Nat ilmoittaisi yllättäen lähtevänsä vasta tapaamansa uroksen kanssa kiertämään maailmaa. Toisaalta ajatus tuntui mielenkiintoiselta ja houkuttelevalta, mutta Nat ei uskonut että voisi jättää veljeään, Keonia ja Marlaa taakseen. 
"Kuulostaa jännältä. Oot varmaan ollu sitte jo tosi monessa kaupungissa? Mikä on mesta on ollu hienoin?", Nat yritti jatkaa keskustelua normaaliin sävyyn.

Jack kurtisti kulmiaan. Hän oli huomannut Natalien pysähtyvän hetkeksi, kun oli maininnut omasta kiertolaiselämästään.
Olisihan se ollut hienoa jäädä johonkin, vakiinnuttaa elämä ja hankkia ystäviä ja ehkä jopa oma perhe. Koska hänen oli pysyttävä liikkeessä koko ajan, hän ei voinut hankkia ystäviä, koska joutuisi jättämään ne pian taakseen. Sen takia hän ei myöskään hän ei voinut ruveta seurustelemaan ja rakastua. Jack oli vain valinnut aikaisemmin huonosti, ilman kunnollisia käsitystä siitä mihin oli ryhtymässä ja nyt se kostautui. Hän kuitenkin piti elämästään, vaikka se kummoista ollutkaan ja halusi pitää siitä kiinni. Kun vaihtoehdot olivat joko pysyä liikkeessä tai ruumisarkku, hän valitsi ensimmäisen.
Joten miksi helvetissä hän oli pyytänyt Natalien ulos. Kyllä, hän piti naaraasta kovasti ja vietti mieluusti aikaa tämän kanssa, mutta eikö tämä ollut jo julmaa heitä molempia kohtaan.

Jack laski aterimet lautasen reunalle ja antoi periksi halulleen hieroa silmiään. Ei hänellä ollut enää nälkäkään.
Paitsi, että hänen oli pakko ryhdistäytyä. Hän ei ollut yksin ja tälläinen surkuttelu ei sopinut seuraan.
Mitä Natalie olikaan kysynyt äsken?
”En itseasiassa osaa sanoa. Viihdyn aika paljon omissa oloissani, enkä ole sellaista tyyppiä, joka ravaisi nähtävyydeltä toiselle. Eli käytännössä katsoen tiesin jokaisesta kaupungista ainoastaan silloisen työmaani, vuokra-asuntoni ja läheisimmän baarin, sekä pizzerian.” Jack yritti virnistää, kuin hänen mitäänsanomaton elämänsä olisi oikeasti ollut huvittava. ”Ei kovin hohdokasta elämää siis.”

Nat nyökkää hieman vaitonaisena Jackin sanoille. Kuulosti enemmänkin siltä, että toinen pakoili jotain, kuin vietti mielellään kiertolaisen elämää. Jokainen, joka oikeasti halusi viettää elämänsä maata kierrellen varmasti kiertäisi myös katsomassa edes jotain nähtävyyksiä. Kuulosti omituiselta, jos ei tiennyt muuta kuin ne mitä tarvitsi elääkseen. Hyvin omituiselta. Nat katsoi jäljellä olevaa puolikasta hampurilaistaan sekä jäätelöannosta, joka oli jo alkanut sulamaan, ja totesi, ettei hänen tehnyt enää mieli syödä. Mikä oli hassua, sillä juurihan hänellä oli ollut tappava nälkä. Hänen ruokahalunsa oli selvästi vain päättänyt lähteä.

"Noh, ehkä jonain päivänä löydät kaupungin johon haluat jäädä ja asettua.", Nat pakotti hymyn kasvoilleen ja laski kädet syliinsä, nojautuen vasten selkänojaa. "Mä oon ainakin ihan täynnä, enkä usko että pystyn syömään enempää.", Virne hänen kasvoillaan oli luultavasti melkein aito, tai ainakin Nat uskoi sen olevan. Nämä treffit eivät menneet aivan kuten hän oli olettanut. Nat oli toivonut räväkkää naurua, hauskoja keskusteluja, villiä ajelua ja ehkä hieman petipainia jälkeenpäin. Nyt näytti kuitenkin siltä, että ilta oli saanut varsin synkän käänteen ja se tulisi päättymään hiljaisuudessa, hyvän yön toivotuksiin ja siihen että hän nukkuisi jälleen yksin. Ehkä hänen pitäisi siirtää huomionsa muihin, vakaampiin uroksiin jotka eivät lähtisi heti yhden työmaan valmistuttua.

”Jep. Eihän sitä koskaan tiedä.” Itseasiassa Jack olisi voinut jäädä jo ensimmäiseen kaupunkiin, pyyhkiä pöydän puhtaaksi ja aloittaa alusta. Hän tarvitsisi kadotakseen huomattavasti enemmän kuin uuden osoitteen.

Jackia harmitti se, että hän oli onnistunut tuottamaan Natalielle selvää mielipahaa puheillaan. Kun naaras ilmoitti olevansa täynnä, Jack viittasi tarjoilijan heidän luokseen. Hän päästäisi naaraan ajamaan pyörällään. Se kaipasivat kumpikin pientä tuuletusta raskaan aterian päälle ja pieni harrikalla ajo kelpasi siihen loistavasti. Ehkä heidän kummankin mielialakin kohoasi lopulta. Tämän kun ei pitänyt olla onneton ilta.
Tarjoilijan tullessa maksupäätteensän kanssa pöydän äärelle Jack kaivoi esiin korttinsa, vilkaisten ohimennen Natalieta. ”Minä maksan, koska minä toin sinut tänne. Joten älä suotta kaiva mitään esiin tai rupea mököttämään minulle.”
Jack maksoi heidän ateriansa ja nousi pöydästä kiskoen takkia ylleen. ”Mennäänhän sitten niin saat antaa minulle kunnon kyydin.”

Nat oli jo työntämässä kättään takkinsa taskuun kun Jack totesi maksavansa kaiken itse. Noh, mikäs siinä. Nat ei aikonut ruveta kinastelemaan asiasta jos uros kerran välttämättä tahtoi maksaa tähtitieteellisen laskun, tai naaras ainakin oletti sen olevan melko suuri, ottaen huomioon heidän tilaamansa määrän. Sen sijaan hän kohottaa hymäyttäen olkiaan ja nousee sitten pöydästä, kiskaisten takin ylleen.
"Toivottavasti oot henkisesti valmistautunu.", Natin mieliala ei vielä ollut kohonnut, mutta ajaminen kohottaisi sitä varmasti. Hän osasi kuitenkin näytellä omasta mielestään melko hyvin, ettei häntä vaivannut mikään.
"Kiitos ruuasta. Kiitoksena saat tosiaankin elämäsi kyydin.", Sanat olisi hyvinkin voinut ymmärtää kahdella tavalla, ainakin Natin silmänvinkkauksesta päätellen. Hän asteli Jackin edellä ulos, suoraan pyörälle, eikä jälleen voinut muuta kuin ihailla sitä. Tällä kertaa hän päästäisi moottorissa piilevän pedon valloilleen, ja näyttäisi Jackille mitä oikeasti tarkoitti ajaa.  Nat nappasi kypäränsä istuimelta ja laski sen päänsä päälle keikkumaan, ja kääntyi sitten kohti urosta, päättäväinen hymy kasvoillaan.

Eikä Jack voinut mitään sille, että veri rupesi pakkautumaan alakertaan, täydellisenä seurauksena Natalien silmäniskulle. Jumalauta, hän ottaisi naiselta vastaan ihan minkälaista kyytiä tahansa ja antaisi itse tuolle samalla mitalla. Ihan missä tahansa asennossa ja milloin tahansa.
Hän lähti seuraamaan naarasta ulos yhtä kiltisti, kuin tuo olisi sitonut talutushihnan hänen kaulaansa ja vetänyt siitä. Hän heilautti virnistäen kättään tarjoilijalle, joka katsoi happamana takaisin. Paska mäihä, mutta Jack ei ollut koskaan välittänyt moisista itsensä tyrkyttäjistä.
Jack olisi hyvinkin saattanut rakastua jossain toisessa elämässään naaraaseen, jota nyt seurasi parkkipaikalle. Jos elämä olisi kulkenut toisella tavalla, hän olisi hyvinkin saattanut laittaa nyt kaikkensa peliin, hurmata tuon vuoteeseen ja lopulta ehkä jopa alttarille kanssaan. Natalien kaltaiset iloiset ja aidot naaraat olivat harvassa.

Ravintolan ulkopuolella hän viskasi pyörän avaimensa Natalielle. Hän oikeastaan odotti tulevaa pyörällä ajoa. Eikä vähiten siksi, että hänellä olisi loistava syy painautua tuota vasten pyörän selässä ja saisi tuntea naaraan reisiensä välissä samalla kun hevosvoimat jylläisivät heidän allaan.
”Mennäänhän sitten”, hän sanoi hymyillen Natalielle. Hän istuutui pyörän selkään omalle paikalleen, joka oli tällä kertaa istuimen takaosassa, odottaen naaraan istuvan omalleen.