Rise (K-18)

”Yritän auttaa heitä kumpaakin”, Joshua sanoi. Hän vaihtoi keskustelun kuitenkin nopeasti ajatusten tasolle, siltä varalta, että Loki ymmärtäisi mistä he puhuivat ja rupeaisi sen vuoksi epäröimään. ”Meillä ei ole tietoa, eikä tataitoa, eikä myöskään resursseja pitää Jeremiahia kovinkaan kauaa samassa tilassa. Haluan kuitenkin käydä läpi kaikki vaihtoehdot ennen kuin luovutan. Jeremiah saattaisi reagoida Lokin läsnäoloon, jos hyvin käy.”
Joshua lähti astelemaan Lokin ja Anan edeltä Jeremiahin huoneen ovea kohti. Hän avasi sen ja astui sisään ensimmäisenä.

Jeremiah makasi vuoteella selällään. Joshua oli pessyt tuon jo pariin otteeseen ja vaihtanut jo ensimmäisellä kerralle tuon päälle löysempää ja mukavampaa vaatetta. Harmaat verkkarit ja valkea t-paita olivat hieman liian isot, mutta ainakaan ne eivät kiristäneet. Pojan tummat hiukset olivat kasvaneet kahdessa viikossa ja kaipaisivat pian kipeästi leikkausta. Nyt ne olivat ruvenneet taipumaan loiville kiharoille. Jeremiahin kasvot olivat ovea kohti ja toinen käsi lepäsi vatsalla. Kyseisestä kädestä lähti letku veripussiin, joka oli vielä puolillaan.
”Tulehan lähemmäs. Tämä on meidän ystävämme Jeremiah. Ehkä sinä muistatkin hänet”, Joshua sanoi ojentaen kätensä Lokille, jotta tuo tulisi lähemmäs.
”En tainnut kertoa sinulle koskaan, että Loki oli valmis myymään itsensä Valerialle, jotta tyttäreni ei antaisi Jeremiahia Dezille ja suostuisi olemaan itsekkin koskematta poikaan. Loki oli valmis tekemään juuri niin kuin Valeria halusi, jotta Jeremiah olisi turvassa.”
Joshua sipaisi lempeästi Jeremiahin otsalta pois yhden pitkäksi venähtäneen suortuvan.

Ana nyökkäsi ymmärtäen hyvin Joshuan ajatuksen kulun. Heistä kumpikaan ei tiennyt, mitä tehdä tässä tilanteessa, joten oli parasta kokeilla joka ikinen päähän pälkähtävä ajatus, joka kuulosti edes etäisesti toimivalta. Huoneeseen päästyään Ana laski irti Lokin kädestä ja työnsi hellästi poikaa selästä hieman eteenpäin, kohti Joshuan ojennettua kättä. Loki astui kiltisti Joshuan vierelle ja siirsi sitten katseensa sängyllä makaavaan vampyyriin. Hän kallisti päätään ja kurtisti hieman kulmiaan, kuin miettien. Muuten hän pysyi täysin paikoillaan ja reagoimattomana.
"Et kertonut. Kuulostaa siltä, että poika tosiaan oli leimaantumassa. Tai sitten häneltä oli herännyt muutama aivonystyrä henkiin, jotka tosin nyt näyttävät olevan lopullisesti poissa. Alexanderin kannalta voimme kääntää tilanteen päälaelleen, käyttää tämä tilaisuus hyväksi ja kasvattaa hänestä kunnon vampyyri. Jeremiahin kohdalla taas.. jos hän ei herää, en enää tiedä mitä tehdä. Voin kysyä neuvoa yhdeltä noidalta, mutten ole varma auttaisiko sekään tässä tilanteessa. Olisipa joku vampyyri joka osaa parantaa tälläisiä.", Ana mumisi vastauksensa ja risti kädet rinnalleen. Chronos oli toki jonkinsortin lääkäri, mutta tuo oli vielä Nykissä, eikä Ana uskonut että mieskään osaisi parantaa tälläistä.

”Katuvampyyrina on paskamaista joutua tällaiseen tilaan. Hellillä olisi varmasti joku, jolla olisi edes teoreettinen pohja tällaisiin tilanteisiin, mutta Jeremiahia ei voi sinne viedä. Hänet todennäköisesti otettaisiin kiinni ja herätessään hän joutuisi järjestelmään.”
”Et taida muistaa häntä?”Joshua kysyi lempeästi Lokilla. Varovaisesti hän otti kiinni vaalean vampyyrin ranteesta, kuitenkin niin löyhästi että tuon oli mahdollista vetää kätensä irti ja johdatti pojan koskettamaan Jeremiahin kasvoja. ”Te olitte ystäviä. Sinä sanoit häntä pätkäksi ja kuljit hänen perässään joka paikkaan.”
Joshua avasi mieltään ja hyvin varovaisesti ujutti Lokin mieltä kohti äänettömiä mielikuvia. Hän valikoi ne tarkasti ja lähetti eteenpäin vain ne, joissa pojat olivat yhdessä. Hän antoi Lokin nähdä kuvia Jeremiahista silittelemässä tuon hiuksia, nauramassa, hymyilemässä, hipaisemassa ohimennen Lokin poskea tai anatamassa pienen pusun toisen poskelle. Hän toivoi saavansa aikaan reaktion, jolla Loki voisi auttaa Jeremiahin takaisin tähän maailmaan.

"Maailma on tehty meille vaikeaksi.", Ana huokaisi ja seurasi tarkkaavaisesti Joshuan tapaa yrittää muistuttaa Lokille kuka vuoteessa oikein makasi. Loki antoi Joshuan laskea kätensä Jeremiahin kasvoille, ja tuo intoutuikin tökkimään poskia, nenää ja otsaa varovaisesti. Outojen mielikuvien ryhtyessä tulemaan hänen päähänsä hän kuitenkin jäykistyi ja peruutti. Loki nosti toisen käden korvalleen kuin estääkseen näitä outoja kuvia pääsemästä hänen sisälleen. Hän ei ymmärtänyt mitä kuvat olivat ja mistä ne tulivat. Hän ei tiennyt ja se pelotti.
"Ihan rauhassa, Alexander. Ne ovat vain muistoja.", Ana astui lähemmäs valmiina tarttumaan blondiin mikäli tuo aikoisi jälleen ryhtyä riehumaan. Samalla hän vilkaisi Joshuaa.
"Ei taida olla paras lähestymistapa. En ymmärrä, miten joku voi menettää muistinsa näin täydellisesti."

Joshua lopetti oitis muistojen lähettämisen kun Loki reagoi niihin pelokkaasti. Hänen teki mieli kiroilla, mutta päätyi puremaan hampaansa yhteen. Ei ollut mitään syytä pelästyttää Lokia yhtään enempää.
Hän oli odottanut Lokin vapautumista bunkkerista kuin kuuta nousevaa, siitä lähtien kun Jeremiahin tilaan ei ollut tullut minkäänlaisia muutoksia moneen päivään. Nyt hän vasta tajusi, kuinka paljon oli luottanut siihen, että poika palautuisi kun saisi tuntea Lokin läsnäolon lähellään. Turhautuneena hän päätyi vetämään sormiaan hiustensa lävitsi, yrittäen kuumeisesti miettiä miten tilannetta voisi vielä muuttaa. Mitä hän voisi vielä tehdä. Mitä hän oli unohtanut tai mitä he eivät olleet vielä kokeilleet.
Joshua tunsi turhautumisen hyökyvän ylitseen.

Samassa hän muisti miten voimakkaasti Loki oli reagoinut Jeremiahin ruokaillessa siitä huorasta. Toinen oli ollut selvästi mustasukkainen. Idea alkoi muotoutumaan hänen päässään. Tämä oli parempi kuin se, että hän pitelisi veistä Jeremiahin kaulalla Lokin nähden. Joshua oli tosin valmis toteuttamaan senkin, jos tämä ei tuottaisi minkäänlaista tulosta.
”Älä sinä nyt sitten rupea mustasukkaiseksi.” Joshua vilkaisi Anaclaudiaa nopeasti ennen kuin polvistui sängyn vierelle. Hän sipaisi lempeästi Jeremiahin otsaa. ”Yritän vain pelastaa nämä pojat.”
Joshua ei ollut varsinaisesti riemuissaan siitä, mitä aikoi seuraavaksi tehdä. Siitä huolimatta hän painoi huulensa Jeremiahin huulille. Toivon mukaan Lokin leimaantuminen oli edennyt niin pitkälle, että muistinmenetyksestään huolimataa tuo reagoisi tähän, edes jotenkin. Ehkä se auttaisi muistoja palautumaan.

"Mustasukkaiseksi? Minä? Miksi?", Ana katsoi Joshuaa kummissaan ja hänen silmänsä tuntuivat muuttuvan lautasen kokoisiksi hänen nähdessään Joshuan idean. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, eikä edes tuntenut mustasukkaisuutta. Miksi hän olisi tuntenut? Hänellä ei ollut siihen pienintäkään syytä. Sen sijaan hän siirsi katseensa Lokiin, joka tarkasteli toimitusta hämillään. Sen sijaan että hän olisi reagoinut tapahtumaan aggressiivisesti, Loki ryhtyi apinoimaan Joshuaa. Hän asettui polvilleen vuoteen viereen ja odotti että Joshua irroittaisi huulensä Jeremiahista, voidakseen matkia Joshuaa. Hän oletti, että häneltä vaadittiin asioiden toistoa, että tämä oli vain yksi esimerkki siitä, mitä hänen pitäisi tehdä. Jokin kyllä tuntui kummalta. Loki nosti käden rinnalleen ja puristi kättään nyrkkiin. Hän ei ymmärtänyt mikä se oli, mikä siellä tuntui, mutta jokin tuntui puristavan häntä.

Nähdessään miten Loki reagoi, Joshuan olisi lähinnä tehnyt mieli hakata päätään seinään tai juosta junan alle. Olihan se positiivista, että poika innostui suutelemaan toista. Siitä näki kuitenkin selvästi ettei Loki tehnyt sitä koska halusi, vaan koska jostain syystä uskoi, että häneltä odotettiin sitä.
”Minulta loppuvat kohta keinot...” Joshua vaikersi sanat lähes epätoivoisena Anaclaudian mieleen. Hän ei itsekkään käsittänyt sitä, miksi Jeremiahista oli tullut hänelle tällä tavalla tärkeä. Hänestä tuntui, että olisi epäonnistunut pahimman kerran, jos poika ei heräisi ja, että olisi pettänyt kaikki sen vuoksi. Vaikka tilanne ei ollut vähimmässäkään määrin edes hänenv vikansa.

Samassa Loki nostikin kätensä rinnalleen kummastuneen näköisenä. Oliko tuo sittenkin tuntenut jotain nähdessään Joshuan koskettavan Jeremiahia.
Joshuan olisi tehnyt mieli kirota jälleen, mutta hän ei aikaillut. Hän suuteli Jeremiahia uudelleen. Tällä kertaa pidempään ja syvemmin. Ei hän siitä nauttinut, liikutteli vain huuliaan toisen suulla, mutta hänen oli pakko yrittää. Sen jälkeen hän vei nämä huulien liikkeet alemmas Jeremiahin kaulalle.

"Minulla ei niitä koskaan ollutkaan, joten tämä on edes jotain.", Ana totesi ja huokaisi. Hänellä ei ollut mitään ideaa siitä, miten tämän tilanteen voisi pelastaa. Miten Jeremiahin voisi pelastaa. Kuuliko tuo unessaan mitään? Näkikö tuo unia? Ana oli muutamaan otteeseen käynyt Jeremiahin huoneessa, puhunut tuolle ja kertonut raskaudesta, miten se oli tähän asti edennyt ja mitä hänellä oli vielä edessään, toivoen sen auttavan, mutta ei.
Loki päästi kurkustaan jonkinlaisen inahduksen Joshuan kumartuessa suutelemaan Jeremiahia uudelleen. Hän nosti kätensä miehen olalle, ja puristi paidn nyrkkinsä sisään hätääntyneen näköisenä. Häneen koski, sellaisella epämiellyttävällä tavalla josta hän ei pitänyt eikä ymmärtänyt, ja hän yritti hakea turvaa Joshualta tarttumalla tuohon kiinni, toivoen tuon lopettavan ja kertovan hänelle, miksi häneen sattui.
"Jotain näyttää tapahtuvan kuitenkin, edes Alexanderin päässä. Harmillista ettei samaa voi sanoa Jeremiahista.."

Joshua irrottautui Jeremiahista tuntiessaan kosketuksen olallaan. Hän kääntyi katsomaan hätääntyneenän näköistä Lokia. Tuo selvästi tunsi, mutta ei ymmärtänyt. Tämähän oli edistystä.
”Sinuun sattuu, koska minä suutelen ja kosketan häntä”, Joshua sanoi. Hänellä ei ollut pienintäkään hajua siitä, mitä hänen pitäisi tehdä tai sanoa, mutta tämä oli edes jonkinmoinen edistysaskel. Kun Jeremiah ottaisi samanlaisen ja osoittaisi edes jonkinlaisia elonmerkkejä. ”Sinä et haluaisi, että muut koskevat häntä tai hän koskee ketään muuta. Eikö niin? Sinä pidät hänestä. Haluat suojella häntä ja tehdä saman kuin minä äsken. Muistatko?”
Joshuan olisi tehnyt mieli lähettää kuvia uudelleen Lokin mieleen, mutta ei uskaltanut tällä kertaa toimia varoittamatta. ”Loki, lähetän sinulle taas kuvia päähäsi. Ne eivät satu. Ne ovat minun muistojani. Minä olen nähnyt ne asiat kerran ja ne ovat täällä tallessa.” Joshua kosketti ohimoaan merkitäkseen muistojen paikan Lokille. ”Lähetän niitä sinulle, jotta voisit muistaa Jeremiahin jälleen. Sinulla on samanlaisia kuvia jossain mielessäsi. Meidän täytyy löytää ne. Älä pelkää. Lopetan heti, jos niin haluat.”
Joshua aloitti uudelleen mielikuvien siirtämisen Lokin mieleen, katsellen tuon reaktioita ja oli valmis lopettamaan heti kun näyttäisi siltä, ettei mies kestäisi.

Loki kallisti päätään ymmärtämättä täysin Joshuan sanojen merkitystä. Hän kuitenkin rauhoittui hieman koska tuo ei enää tehnyt sitä.. Suuteluksiko sitä sanottiin? Loki käänsi katseensa takaisin sängyllä makaavaan Jeremiahiin, joka ei näyttänyt minkäänlaisia elonmerkkejä. Hän ei edes kuunnellut Joshuan selitystä tutkaillessaan Jeremiahin kasvoja, ja samassa kuvat täyttivät jälleen yksi kerrallaan hänen päänsä. Loki jäykistyi, mutta tarkkaili mielessään olevia kuvia pää kallellaan. Hän ei vieläkään ymmärtänyt niitä, miten ne toimivat, miten pystyi näkemään edessä olevan miehen päänsä sisällä eloisana. Ja toinen mies kuvissa taisi olla hän itse? Loki ei ollut tästä varma, mutta sellainen tunne hänellä oli. Hän avasi suunsa, ja äännähteli, kykenemättä muodostamaan sanoja ja tarttui Jeremiahia hartiasta ja ravisteli hellästi, äännähdellen epätoivoisesti. Aivan kuin nukkuja olisi lähettänyt kuvat hänen päähänsä, ja hän olisi yrittänyt pyytää tuota lopettamaan. Toinen käsi puristi edelleen rintaa, ja toinen yritti herättää Jeremiahia.

Joshua seurasi Lokin reaktioita hiljaa. Kai tämä jonkinlaista edistystä oli. Ainakin poika reagoi Jeremiahiin jollain tavalla, vaikka tuon puuhia oli lähes tuskallista seurata. Joshua toivoi, että Loki ravisteli Jeremiahia, koska halusi tuon hereille. Eikä siksi, että toinen näytti hauskalta kun ruumis hykyi. Tosin epätoivoiselta kuulostavat äännähdykset kielivät ainakin siitä ettei blondi varsinaisesti nauttinut tästä tilanteesta.
Ravistelu ei tosin näyttänyt vaikuttavan millään tavalla. Joshua oli kuitenkin toivonut, että viikkoja unten mailla viettänyt poika olisi reagoinut edes Lokin ääneen. Tosin Jeremiah ei välttämättä tunnistanut Lokia pelkästä epämääräisestä äännähtelystä.
”Hänen nimensä on Jeremiah”, Joshua sanoi. Hän saatttoi vain toivoa, että Loki ainakin yrittäisi kutsua toista nimeltä. ”Je – re – mi – ah.”
Samassa Jeremiahin kasvojen ilme kiristyi aavistuksen ja tuo ynähti hiljaa, aivan kuin ei olisi pitänyt siitä, että häntä ravisteltiin. Joshua tosin oli liian keskittynyt Lokiin huomatakseen moista.

Loki katsoi surkeana Joshuaa tuon lausuessa Jeremiahin nimen. Hän avasi suunsa ja sulki sen, avasi uudelleen ja yritti muodostaa ymmärrettävää sanaa. Ensimmäisellä yrityksellä suusta pääsi vain sarja äännähdyksiä ja mies näytti siltä kuin olisi ollut hyvinkin turhautunut siihen, ettei hän kyennyt tekemään sitä mitä häneltä pyydettiin.
"Je...re..", Hän yritti parhaansa, ja vaikka tavut olivat tunnistettavampia kuin ensimmäiset yritykset, ne olivat silti kaukana kunnollisesta puheesta. Ana kuitenkin katsoi suurella mielenkiinnolla toisen ponnisteluja, se oli nimittäin jollain tapaa hyvinkin suloista. Loki tosiaan oli kuin pieni lapsi, joka yritti oppia lausumaan uutta sanaa. "Hyvä, Alexander. Juuri noin.", Ana kannusti lempeällä äänellä jotta poika ei tuntisi olevansa huono ja turhautuisi enempää. Poika käänsi katseensa Anaan ja kallisti päätään. "Hy..vä.."

Joshua vilkaisi Anaclaudiaa tuon kehuessa Lokia puoliksi lausutusta nimestä. Heidän herättely-yrityksensä olivat näemmä muuttuneet puhekouluksi. Mikä sai hänet miettimään sitä, olisiko parempi vain yrittää myöhemmin uudestaan. Lokilla näytti olevan aivan riittämään tekemistä siinä, että tuo yritti muodostaa oikeanlaisia äännähdyksiä. Ilmeisesti mies oli unohtanut jo Jeremiahin olemassaolon ja rintansa kivun kokonaan. Eikä jälkeen mainittukaan antanut heille apua. Sen kun vain retkotti sängyllä kuin ruumis.
”Juuri niin. Hyvä”, Joshua sanoi nostaen kätensä pörröttämään Lokin hiuksia.
Samassa Joshua havaitsi pientä liikettä toisesta silmäkulmastaan. Hän kääntyi, ollen varma siitä, että liikkeen aihauttaja oli sisään pörrännyt kärpänen. Kun mitään ötökkää ei kuitenkaan näkynyt tai kuulunut, hän siirsi epäröivän katseensa Jeremiahiin. Pojan ilme oli muuttunut. Ei paljoa, mutta riittävästi sen huomaamiselle. Lisäksi tuon vatsan päällä lepäävä käsi nytkähti. Aivan kuin Jeremiah yrittäisi vihdoin ja viimein taistella unta vastaan.
”Jeremiah”, Joshua kutsui poikaa nimeltä. Hän pyyhki kädellään pojan pitkäksi päässeitä hiuksia pois tuon silmiltä ja otsalta. ”Nyt olisi hyvä hetki herätä.”

Loki näytti tyytyväiseltä saamiinsa kehuihin ja käänsi Joshuan mukana huomionsa taas sängyllä makaavaan. "Je..re.. erää.", Hän toisti parhaansa mukaan Joshuan perässä ja laski taas kätensä Jeremiahin olkapäälle, ravistellen tuota jälleen. Hän kallisti päätään ja äänteli jälleen aivan kuin olisi yrittänyt puhua enemmänkin, mutta ei onnistunut muodostamaan tunnistettavia sanoja.
"Jotain näyttäisi tapahtuvan.. Ehkä tämä kokeilusi tuotaa sittenkin tulosta, edes jonkun verran.", Ana puhui hiljaisella äänellä Joshuan mieleen. Hän seisoi edelleen paikallaan Lokin takana, kädet rinnalla ristissään ja tutkaili tilannetta sivustakatsojan varmuudella. Hän kiinnitti erityisesti huomiota Lokin käytökseen ja Jeremiahiin. Hän toivoi, ettei Loki muistaisi kaikkea, se olisi pojalle parempi ja tuo saattaisi kyetä normaaliin elämään.

Joshua vilkaisi Lokia kun tuo päätyi jälleen ravistelemaan Jeremiahia hartiasta. Hän totesi nopeasti, että nyt oli hänelle hyvä hetki väistyä. Hän siirtyi kauemmas vuoteesta, päästääkseen Lokin lähemmäs nukkuvaa.
”Hyvä poika. Jatka vain”, Joshua sanoi Lokille, jotta tuo ei ainakaan lähtisi seuraamaan häntä, vaan jatkaisi yrityksiään. Hän kuitenkin pysytteli poikien lähellä, hieman enemmän taka-alalla, antaen noille kuitenkin riittämiin tilaa.
Jeremiahin kulmat kurtistuivat kevyesti, aivan kuin hän olisi kuullut mitä ympärillä tapahtui, mutta ei varsinaisesti pitänyt kuulemastaan. Pojan luomet värähtelivät kuin tuo olisi yrittänyt katsella ympärilleen, vaikka silmät olivat edelleen suljettuina. Käsi nytkähteli edelleen, kuin sitä olisi yritetty liikutella, mutta voimat eivät riittäneet siihen. Jeremiah ynähti uudestaan.
”Minä toivon tosissaan, että tämä toimii. Jeremiah voi joko herätä tuosta tai vajota entistä syvempään uneen.” Joshuan katse oli nauliintunut sängyllä liikahtelevaan poikaan. Tämä oli paljon enemmän kuin se, mitä he olivat tähän asti saaneet tuosta irti. Toivon mukaan se oli positiivinen merkki.

Loki kääntyi katsomaan Joshuaa kun tuo siirtyi kauemmas, ja oli jo aikeissa seurata miestä kun hänelle annettiinkin ohje jatkaa. Loki käänsi katseensa takaisin Jeremiahiin ja jatkoi ravistelua. "Je..re. He..rää.", Hän oli malttamaton näkemään heränneen Jeremiahin, sillä sillä tuntui olevan suuri merkitys hänen seurassaan oleville. Hän halusi olla hyvä poika ja onnistua, jotta saisi lisää kehuja. Loki kallisti päätään kun Jeremiah ei kuitenkaan näyttänyt avaavan silmiään. Hän kumartui lähemmäs toista ja painoi huulensa uudestaan tuon huulille, kömpelöön suudelmaan, ja lipaisi toisen huulia vielä kielellään ennenkuin palasi ravistelemaan toista.
"Toivotaan ettei ainakaan jälkimmäistä. Mutta en halua myöskään työntää Alexanderia liian pitkälle. Hän vaikuttaa turhautuvan nopeasti jos ei onnistu, ja meillä ei ole mitään takuita siitä, ettei hän ryhdy aggrressiiviseksi turhautuessaan tarpeeksi."

Joshua nyökkäsi Anaclaudialle, kun hänellä ei ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä tai keskittymiskykyä jakaakseen ajatuksiaan telepaattisesti. Hän keskittyi seuraamaan Jeremiahin ilmeitä ja eleitä, nähdäkseen heräisikö tuo lopulta. Lokin painaessa kömpelön suudelman toisen suulle, Jeremiahin huulet avautuivat. Kuin tuo olisi unessaankin yrittänyt vastata siihen. Liike luomien takana kiihtyi ja kasvot muuttuivat alati. Joshua olisi halunnut hoputtaa Lokia suutelemaan Jeremiahia uudestaan, mutta toisella ei näyttänyt olevan hajuakaann siitä mitä oli oikeasti tekemässä.
Sitten Jeremiah liikkui ensimmäistä kertaa kunnolla. Joshua olisi voinut vannoa, että hänen sydämensä pysähtyi, vaikka se ei ollut lyönyt enää pitkään aikaan. Jeremiah kääntyi kyljelleen, kohti Lokin ääntä. Käsi johon oli kyketty tippaletku, joka huolehti siitä, että Jeremiahin ruumis pysyisi jatkossakin käynnissä, liukui Lokin kädelle.
”Loki...” Jeremiah mumisi unissaan.
Ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon Jeremiah näytti oikeasti siltä kuin vain nukkuisi, eikä ollut kuollut sillä hetkellä kun jonkun silmä oli välttänyt vahtimasta.

Loki kallisti päätään Jeremiahin liikkuessa ja hän käänsi innostuneen katseensa Anaan ja Joshuaan, haluten selvästi kehuja siitä, että oli onnistunut saamaan liikettä aikaan. Hän jähmettyi kuitenkin sillä hetkellä kun Jeremiah laski kätensä hänen kätensä päälle ja kutsui häntä nimellä, joka oli eri kuin jolla kaksi muuta olivat häntä kutsuneet. Hän käänsi hitaasti katseensa takaisin nukkuvaan ja kallisti uudelleen päätään. Miksi nimen kuuleminen sai hänet tuntemaan itsensä tälläiseksi? Outo, puristava tunne palasi ja Lokin ilme muuttui turhautuneeksi, aivan kuin hän olisi yrittänyt pakottaa itseään muistamaan ja ymmärtämään.
"Hyvä Alexander, jatka vain.", Ana kannusti toista rauhallisella äänellä. Loki nosti vapaan kätensä ja apinoi jälleen Joshuan liikkeitä, pyyhkäisten kömpelösti suortuvia pois Jeremiahin kasvoilta. "He..rää.", Hän toisti, sanojen tullessa ulos suusta hieman helpommin kuin aikaisemmin, mutta kuitenkin haparoivina ja katkonaisina. "Je..re..mi..ah."

Jeremiahista tuntui hetken aikaa siltä kuin koko se paikka, missä hän oli, olisi tärissyt. Hetken päästä hän pystyi kuitenkin kohdistamaan tuntemuksen toiseen hartiaansa, todeten jonkun ravistelevan häntä. Hän erotti ääniä ympäriltään, mutta ei ottanut selvää sanoista. Itseasiassa kaikkein mieluiten hän olisi halunnut olla kuulematta yhtään mitään ja vajota takaisin siihen mustuuteen, jossa oli ollut. Tällainen keskittyminen tuntui hirvittävän uuvuttavalta. Olisi ollut paljon helpompaa päästää irti.
Yksi ääni oli kuitenkin tavattoman tuttu ja sai lämpimän tunteen kerääntymään jonnekkin rinnan tietämille. Loki. Mies oli täällä. Hänen luonaan. Tuo ei oli palannut sen naisen luota. Jeremiah halusi koskettaa Lokia, mutta hän ei tiennyt tarkalleen missä tuo oli ja hänen kätensä tuntui samalta, kuin hänen suoniinsa olisi ruiskutettu lyijyä.
Jeremiah keskitti kuitenkin kaikki voimansa toiseen käteensä, nosti ja kurotti.

Joshuan silmät laajenivat, kun hän näki miten Jeremiah yritti nostaa kättään Lokin suuntaan. Siitä ei kuitenkaan näyttänyt tulevan mitään. Käsi putosi hervottomana takaisin patjalle vähän väliä. Joshua tarttui hellävaraisesti kiinni siitä, auttaen Jeremiahia tavoitteessaan. Hän kohotti sitä kohti Lokin kasvoja, jonne se selvästi olisi halunnut.
”Loki...” Nimi purkaantui Jeremiahin huulilta uudelleen, kuin mies olisi ollut ainoa asia, joka piti hänen tietoisuutensa kytköksissä tähän maailmaan.

Loki jähmettyi kun Joshua nosti Jeremiahin kättä hänen kasvojaan kohden. Hän ei pyrkinyt pakoon, mutta ei selvästikkään tiennyt myöskään miten reagoida siihen. Ja taas tuo outo nimi. Loki äännähti tyytymättömänä ja näytti surkealta. Hän halusi pois tilanteesta, mutta tiesi että häneltä odotettiin tätä. Niimpä hän ravisti toista olkapäästä hieman kärsimättömämmin, äännähdellen samalla ahdistuneesti.
"He..rää. Her..ää. He-rää.", Hänen päähänsä koski ja hän halusi vain palata takaisin siihen huoneeseen, jossa oli pimeää ja hiljaista. Sinne huoneeseen jossa oli turvallista eikä kukaan tullut satuttamaan häntä tai vaatimaan häneltä mitään. Hän ei muistanut yksinkertaisesti mitään, ja kaksi hänen takanaan tuntui kuitenkin odottavan että hän muistaisi. Loki käänsi epätoivoisesti katseensa Anaan kuin toivoen, että nainen auttaisi häntä herättämään Jeremiahin.

Joshua kurtisti kulmiaan Lokin ahdistuneelle ilmeelle. Se ei johtunut siitä, että Jeremiah nukkui. Ei. Loki ahdistui koska ei onnistuntu siinä mitä häneltä pyydettiin.
Joshua tajusi menneensä aavistuksen liian pitkälle poikien kustannuksella. Jeremiah oli loppujen lopuksi täysin turvassa, vaikka pysyikin unten mailla. Joshua yritti järjestää ajatuksiaan järkeviksi ja sulki silmänsä hetkeksi. Hän oli nähnyt tämän ennenkin. Vampyyrit heräsivät myös huomattavasti pidempien aikojen päästä, täysin kunnossa. Jeremiahilla ei ollut mitään hätää, eikä tuota voinut herättää väkipakolla.
Joshua irrotti otteensa Jeremiahin kädestä ja painoi sen sijaan omansa Lokin käsille, jotta tuo rauhoittuisi hieman. ”Alexander. Voit lopettaa. Ei mitään hätää. Teit parhaasi”, Joshua sanoi rauhallisella äänellä, toivoen sen rauhoittelevan Lokia. ”Sinun ei tarvitse saada häntä hereille, jos et pysty siihen. Se ei ole sinun vikasi, että hän nukkuu. Me voimme lähteä tästä huoneesta nyt, jos haluat. Jeremiah pärjää.”

Loki käänsi katseensa Joshuaan surkeana tuon kertoessa, että hän voisi lopettaa. Hän oli pettänyt nämä kaksi epäonnistumalla. Lisäksi, hän olisi kuitenkin halunnut nähdä tämän miehen hereillä. Niimpä hän pudisti kertaalleen päätään ja irroitti kätensä Joshuan otteesta. Hän yrittäisi vielä kerran. Sen jälkeen hän luovuttaisi. Mutta vielä yksi kerta. Loki kumartui jälleen lähemmäs Jeremiahin kasvoja ja painoi uuden kömpelön suudelman tuon huulille, pysyen paikallaan hieman pidempään tällä kertaa. Hän yritti komentaa ruumistaan ottamaan ohjat, tekemään niinkuin se tuntisi luonnolliseksi, mutta hän ei osannut. Hän ei voinut muuta kuin istua lattialla typeränä ja pidellä suutaan toisen suuta vasten ja toivoa, että se toimisi. Loki kuitenkin perääntyi turhautuneena. Hän tunsi silmiään kirveltävän epäonnistumisesta ja nosti toisen kätensä koskettamaan poskeaan. Se oli märkä. Tuodessaan sormensa takaisin silmien eteen, hän huomasi märän nesteen olevan punaista. Loki huudahti pelästyneenä ja perääntyi lattiaa pitkin kauemmas, aivan kuin se olisi auttanut. Ana kyykistyi nopeasti pojan vierelle ja kietoi kätensä tuon harteille ja hyssytteli poikaa rauhallisesti. "Ei mitään hätää, Alexander, ei mitään hätää. Se on kyynel, se ei ole paha asia. Ihan rauhassa."

Jeremiah tunsi Lokin huulet omillaan. Hän tiesi niiden olevan Lokin. Eivät ne voineet olla kenenkään muunkaan, kuka häntä nyt suutelisi. Hän halusi vastata suukkoon, mutta huulien liikuttaminen tuntui aivan yhtä jähmeältä kuin kädenkin. Hän sai kuin saikin supistettua niitä ja avattua hieman suutaan, mutta sitten toinen olikin jo poissa. Ilmeisesti tuo ei ollut huomannut hänen suutelevan takaisin.
Sitten Lokin kauhun huudahdus järisyttikin hänen sumeaa maailmaansa. Jeremiah halusi ylös. Hän halusi nähdä mikä Lokin pelästytti tuolla tavalla. Hän ryhtyi kamppailemaan kuin henkensä hädässä sitä mustuuttaa vastaan, joka uhkasi koko ajan nielaista hänet uudelleen.

Joshua katseli Lokin suuteluyritystä. Poika ei halunnut selvästikkään luovuttaa. Toivon mukaan se ei kuitenkaan johtuisi vain siitä, että tuo halusi miellyttää heitä. Jeremiahille olisi pettymys ja järkytys kun tuo heräisi, eikä Loki tunnistaisi häntä. Ehkä tämä oli ollut virhe. Olisi kaiketi parempi antaa pojan vain nukkua kun tuon ruumis sitä kaipasi. Saattoi olla typerää yrittää herättää tuota vastentahtoisesti.
Silloin Loki pelästyi kyyneleitään, mikä sai Joshuan ryntäämään nopeasti Anan ja pojan luokse.
”Ne eivät ole rauhallisia. Niitä tulee silloin kun olet surullinen”, Joshua jatkoi Anan lepertelyä omallaan ja kurottautui pyyhkimään Lokin kyyneleet pois peukalollaan.

Loki pyyhki kättään epätoivoisesti housuihinsa ja oli jo nostamassa käsiään kasvoilleen kun Joshua teki sen hänen puolestaan ja pyyhki veriset kyyneleet pois hänen kasvoiltaan. Hän äännähti surkeana ja takertui Anaan ja hautasi kasvonsa naisen rintaa vasten. "Eiköhän tämä riitä tältä päivältä. Voimme yrittää aina uudestaan, Alexander.", Ana yritti lohduttaa toista ja silitti tuon vaaleita hiuksia rauhoittelevasti. Hän ei voinut olla hymyilemättä ironisesti koko tilanteelle. He olivat Joshuan kanssa kuin mitkäkin vanhemmat, yrittäessään lohduttaa säikähtänyttä lasta. Ainoa vain että tämä lapsi oli häntä itseään reilusti pidempi ja suurempi ja kaikenlisäksi aikuinen mies. Ana nousi lattialta ja auttoi Lokin mukanaan pystyyn. "Mennään alakertaan. Hoidetaan tuo sinun hiuskuontalosi kuntoon.", Ana puhui vain rauhoitellakseen Lokia, joka tuntui epävarmalta. Tuon katse siirtyi vähän väliä Jeremiahiin, mutta lopulta Loki kuitenkin päätti seurata Anaa.

Loki vaikutti epävarmalta ja levottomalta. Joshua sätti itseään. Hän oli ajatellut liikaa omia tavoitteitaan, eikä Lokin hyvinvointia. Tämä oli ollut selvästi liikaa yhdelle päivälle ja Ana oli oikeassa siitä, että nyt oli hyvä hetki lopettaa, vaikka Jeremiah oli selvästi reagoinut Lokin läheisyyteen. Poikaa ei kuitenkaan voinut pakottaa hereille unesta, jonka tarkoitus oli vain ja ainoastaan tervehdyttää.
”Tulen ihan kohta perästä. Varrmistan vain, että Jeremiah jää hyvään asentoon”, Joshua sanoi noustessaan myös ylös lattialta. Hän tunsi itsensä sairaanhoitajaksi hyysätessään Jeremiahia. Tosin, sellaista poika olisi nyt tarvinnutkin ja kipeästi. Olisikohan jossain joku hoitaja, jonka he voisivat kaapata ja pakottaa hoitamaan Jeremiahia. Tai lääkäri. Tosin heidän pitäisi varmaan verettää molemmat, jotta nuo eivät pakenisi. Nyt pojan oli vain tyydyttävä häneen.

Joshua seurasi Anan ja Lokin menoa huoneesta ulos, ennen kuin kääntyi Jeremiahin puoleen. Poika näytti jälleen täysin elottomalta. Äskeisestä ei ollut mitään merkkejä tuon kasvoilla ja vartalokin näytti jälleen rennolta. Kädet eivät nykineet tai pyrkineet mihinkään.
Hellävaraisesti Joshua liikutteli Jeremiahi löytääkseen tuolle sopivan asennon. Hän siirsi tuon päälle vielä ohuen viltin ja pöyhi tyynyä. Saatuan asennon mieleiseksi, hän seurasi Anaa ja Lokia alakertaan.