Bad day (Kaksinpeli Jilli & Shakur) K-18

Ryan imi, nuoli ja näykki Lucan elintä. Samalla hän otti toisen kätensä mukaan auttamaan suuta. Toisella kädellään Ryan sai vedettyä Lucan lähemmäs tuolin reunaa, jolloin hän pääsi toisella kädellään hivelemään Lucan välilihaan ja peräaukkoa.

Seuraavaksi olisi Lucan vuoro laueta Ryanin suuhun. Ryan oli kuitenkin päättänyt, ettei hauskuus loppuisi siihen.

Hän virnisti hieman nuolaistessaan koko kalun vartta ennen kuin otti elimen jälleen kokonaan suuhunsa. Luca saisi muistaa kyseisen illan vielä pitkään ja saisi vielä nähdä useaan otteeseen märkiä unia siitä.

Luca vaikeroi niin hiljaa kuin kykeni, huohottaen aina kun ei vaikeroinut. Sillä hetkellä hän olisi halunnut lähes huutaa nautinnostaan.

Kun Ryanin sormet tavoittivat hänen välilihansa ja peräaukkonsa, Luca voihkaisi melko kovalla äänellä, hän ei vain kyennyt peittämään suutaankaan millään. Hän tunsi olevansa lähellä ja puri kovemmin alahuultaan, pitääkseen pahimmat äänet sisällään.

"Ry..ryan.. Pian..", Luca huohotti ja katsoi anellen kohti Ryania. Hän ei tiennyt toisen aikeista maksaa samalla mitalla takaisin, ja oletti ettei Ryan välttämättä tahtoisi hänen lastiaan suuhunsa. Kun Ryan kuitenkin jatkoi, Luca ei kyennyt enää pidättelemään.

Tukahdetusti hän huudahti lauetessaan Ryanin suuhun. Hänen selkänsä taipui kaarelle kuin kouristuksen saanut ja mies puristi silmiään kiinni saadakseen maailman lakkaamaan pyörimästä.

Ryan nieli kaiken viimeistä pisaraa myöten. Kun hän oli saanut hetken aikaa vetää itse happea, hän jatkoi suihinottoaan. Tiesiköhän Luca, kuinka seksikäs tämä oli lauetessaan?

Ryan aikoi jatkaa suihinottoaan niin kauan, että Luca kiihottuisi uudestaan ja mielellään, jos oli mahdollista olisi tulla taas hulluksi. Nyt oli oivallinen hetki työntää kaksi sormea Lucan peräaukkoon ja ruveta liikuttelemaan niitä siellä tasaisella tahdilla.

Ryan ei aikonut päästää poikaystäväänsä niin helpolla tämän järjestämän yllätyksen vuoksi. Tietysti kyseinen yllätys oli oikein mukava ja haluttava. Eikö siis Luca todellakin pitänyt palkita tästä. Samalla Ryanin oli pakko viedä vapaa kätensä omalle elimelleen. Lucan katseleminen oli kiihottanut hänet uudelleen kovaksi. Hän olisi itse pia valmis työntymän toisen sisään.

Luca huohotti lähes puolipyörryksissä vielä silloinkin kun Ryan aloitti uudestaan. Luca parahti ääneen tajuamatta hetkeen missä oli ennenkuin muisti ja katsoi alas Ryaniin, ymmärtämättä hetkeen mitä toinen oikein aikoi.

"Aaah..!", Lucan oli vaikea hillitä ääntänsä tuntiessaan sormet sisällään. Nopeasti hänen elimensä alkoi jälleen kovettua ja Luca, joka ei ollut edes ehtinyt saamaan hengitystään kunnolla tasaantumaan, alkoi uudestaa huohottaa kiivaasti.

Kun hän katseli miten Ryan alkoi tyydyttää itseään, hänen kalunsa saavutti täydellisen kovuutensa. Oli erittäin kiihottavaa katsoa kumppaninsa hyväilevän itseään. Ja jos Ryan ei pian ottaisi häntä, hän todella tulisi hulluksi, niin paljon hän sitä halusi.

"Ry..Pian..En kestä kauaa..", Jotenkin hän onnistui lausumaan sanat selkeästi kuiskaten huohotuksensa lomasta.

Ryan nousi kontalleen ja laski toimistotuolia, juuri sen verran, että oli aivan Lucan kohdalla. Hitaasti, itseään ja Lucaa kiusaten hän työntyi sisään. Ryanin oli pakko parahtaa päästessään määränpäähänsä. Hän oli Lucan edellisen käsittelyn jäljiltä niin herkillä, että olisi voinut tulla saman tien.

Tyynnytelläkseen itseään hän suuteli Lucaa pitkään ja hartaasti. Luca tuntui taivaalliselta ja jo aloittaessaan hitaan työntelynsä Ryan tiesi, ettei kestäisi pitkään. Kaikki oli sillä hetkellä aivan liian kiihottavaa.

Luca parahti ja hänen selkänsä taipui kaarelle Ryanin vihdoin työntyessä hänen sisäänsä. Hän veti syvään henkeä ja sai pian Ryanin huulet omiaan vasten. Luca vastasi suudelmaan enemmän kuin kiitollisena. Sidottuna olemisessa oli jotain aivan liian kiihottavaa, jota Luca ei edes ymmärtänyt.

Hän olisi sillä hetkellä voinut kuolla onnellisena. Päivä oli ollut lähes täydellinen, ja ilta sitäkin täydellisempi. Luca nautti hiljaa voihkien Ryanin liikkeistä, ja huomaamattaan hän itki, tosin onnen kyyneleitä eikä kivun.

Ryan kohotti toisen kätensä sivelemään Lucan hiuksia, tätä edelleen suudellen.

Ryan tunsi kuinka Lucan kyyneleet valuivat hänenkin kasvoilleen. Jos hän olisi ollut yhtään enemmän järjissään, hän olisi lopettanut lykkimisensä siihen paikkaan.

Nyt hän pystyi vain kuiskaamaan Lucan huulia vasten: ”Min-ä... tulen... p-pian...”

Eikä tarvittu montaa työntöä enään, kun Ryan laukesi jälleen Lucan sisään huutaen, romahtaen sitten lattialle selälleen.

Luca yritti myötäillä Ryanin liikkeitä, mikä oli mahdotonta tuoliin sidottuna. Hän tunsi Ryanin huulet omiaan vasten, ja yritti pidättää itseään heittämästä päätään taaksepäin huutaakseen nautinnostaan.

Luca kuuli Ryanin kuiskauksen, muttei kyennyt vastaamaan siihen millään tavalla. Hän itsekkin oli niin lähellä ettei vain kyennyt rekisteröimään sellaista asiaa kuin puhe aivoihinsa.

Luca laukesi hieman, vain muutamaa sekunttia, aiemmin kuin Ryan, ja huusi tukahdetusti kohti kattoa. Ryanin lysähtäessä lattialle, Luca lysähti vasten tuolin selkänojaa johon hänet oli sidottu. Hän huohotti raskaasti, hien valuessa pitkin hänen lähes alastonta vartaloaan. Hän tärisi ja maailma tuntui tosissaan pyörivän.

Hetken Luca uskoi pyörtyvänsä, mutta sitten maailma lakkasikin pyörimästä.
"Ry..Oletko kunnossa?", Luca yritti yhä saada hengityksensä tasaantumaan.

Ryan kohotti kätensä merkiksi siitä, että oli kunnossa, mutta ei vain yksinkertaisesti kyennyt puhumaan. Ryanin päässä pyöri ja hänestä tuntui, että hän olisi maannut meren pohjassa, sillä liikkuminen tuntui hyvin vaikealta. Hänen oli pakkko sulkea silmänsä hetkeksi. Onneksi kylmä lattia auttoi häntä pitämään päänsä selkeänä ja nousemaan sitten ylös.

Noustuaan Ryan hymyili Lucalle: ”Olet sinä sitten aikamoinen pakkaus”.

Ryanin huulilla karehti ilkikurinen, mutta onnellinen hymy, kun hän sitten rupesi irrottamaan poikaystäväänsä tuolista.

”Tuliko sinulle kertaakaan mieleen, että meillä olisi töitä”, Ryan kysyi hekotellen. ”Tai, että kuka tahansa olisi voinut kävellä ovesta sisään kuullessaan meidän möykkäämisemme? Esimerkiksi minun isäni?”

Luca virnisteli mukamas viattoman oloisesti Ryanille tuon vapauttaessa häntä. "Kyllä, täytyy myöntää että asia kävi mielessäni.", Hän virnisti leveämmin ja näytti kieltään Ryanille. Sehän häntä oli kiihottanutkin, ajatus siitä että kuka tahansa saattaisi kävellä sisään hetkenä minä hyvänsä.

Kun Ryan oli saanut hänet vapautettua, Luca nousi ylös ja suuntasi sohvan luokse, jonka vieressä hänen vaatekassinsa oli. Sen enempää sanaakaan sanomatta hän alkoi pukeutua Heavenin asusteisiin.

Pukeuduttuaan Luca kääntyi takaisin Ryaniin virnistäen tuolle. "Noh, olemmeko valmiit, pomo?"

”Olemme”, Ryan vastasi, vetäessään itse vielä takin ylleen. ”Vein kaikki varusteet jo autoon”.

Ryan nappasi nopeasti pöydällä odottavat autonavaimet mukaansa ja lähti astelemaan ulos huoneestaan. Hississä hän valitsi napin, jonka avulla hissi vei heidät kellarikerrokseen, jossa Heavenin autopaikat sijaitsivat. Ryan oli päättänyt ottaa yhden firman autoista käyttöönsä. Se oli uusinta mallia, kulki kuin unelma ja siinä oli kaikkai mahdolliset lisävarustelut.

Ryan hyppäsi kuljettajan paikalle ja käänsi avainta virtalukossa. Nopeasti hän näppäili osoitteen navigaattoriin, joka ilmoitti, että heidän matkansa kestäisi kahdestakymmenestä minuutista puoleen tuntiin.

Luca tarkisti vielä aseensa lippaan ennenkuin työnsi sen vyöllään odottavaan koteloon. Hän lähti seuraamaan Ryania kassi olallaan äänettömästi. Hän seurasi hieman Ryanin jäljessä, jotta he olisivat vain "pomo" ja tuon apuri. Lucaa ei ollut määrätty tehtävään, vaan Ryan oli pyytänyt hänet mukaansa.

Autoon päästyään Luca hieman rentoutui. Hän istui mahdollisimman rentona ja katseli ikkunasta. "Haluaisitko muuten kertoa enemmän keikasta?", Hän mumisi miltei unenomaisesti. Olihan hän juuri lauennut kahdesti, saanut elämänsä parhaan suihinoton ja kokenut kiinni jäämisen mahdollisuuden tuomaa jännistystä. Vähemmästäkin väsyi.

Ryan ohjasi auton näppärästi ulos autohallista.

”Joku silminnäkijä oli nähnyt toissailtana jonkun vanhan kirkon luona liikettä”, Ryan sanoi lopulta. Nyt hän saattoi keskittyä rauhassa ajamiseen. Ryan piti ajamisesta. Ainut asia hänen työssään, jossa saattoi rentoutua ja joka ei aiheuttanut suuria paineita. Samassa hän näppäili radion päälle ja etsi sieltä lempikanavansa, joka soitti parhaillaan vauhdikasta ja modernia tanssimusiikkia. ”Silminnäkijä myös vannoi, että oli nähnyt kiiluvat silmät. Tietenkään varmaa tietoa siitä, että se olisi vampyyri ei ole. Keikka on hyvin yksinkertainen, mutta pakko hoitaa. Suoraan sanottuna en ymmärrä miksi minut laitettiin tähän hommaan. Firmalla olisi ollut varmasti toistakymmentä tyyppiä, joilla on hommia kymmenen kertaa vähemmän kuin minulla”.

Se oli vale. Ryan tiesi tasan tarkkaan, miksi hänen isänsä syyti hänelle hommia niin paljon. Vanha ukko ei hallunut, että Ryan viettäisi aikaa kotona Lucan kanssa. Ukko ei ollut vieläkään hyväksynyt poikansa ilmiselvää homoutta.

Vai vihkaa Ryan vilkaisi Lucaa. Luca ei ollut tyhmä, joten Ryan ei voinut olla aivan varma tajusiko tämä, mitä Miquel von Heaven yritti tehdä. Ryan taas yritti kaikkensa ollakseen Lucan kanssa niin paljon kuin mahdollista.

Samassa Ryania alkoi hymyilyttää: ”En pistäisi vastaan useammasta samanlaisesta yllätyksestä työhuoneessani, kuin se minkä järjestit minulle tänään?”

Luca silmäili maisemia ja kuunteli sekä Ryania että musiikkia. Hän itse piti hieman kovemmasta, rokkaavammasta musiikista. Mutta auton kuski sai päättää kanavan jota he kuuntelivat.

"Minä teidän kyllä miksi sinut määrättiin tehtävään, ja usko huvikseksi ettei suuri von Heaven aio maksaa minulle tästä ylitöitä.", Luca virnisti ja pudisti sitten päätään hymyn kuollessa hänen huuliltaan. Hän ei ollut niin tyhmä kuin oli hyvännäköinen.

"Vai että maistuisi samaiset yllätykset useamminkin..", Nuori mies naurahti. Hän mietti sitä mitä tapahtuisi, jos Ryanin isä tosissaan joskus tuollaisena hetkenä sattuisi kävelemään sisään ovesta. Tuo luultavasti joko ampuisi hänet itse, tai lähettäisi hänet vampyyreitä kuhisevaan koloon kuolemaan.

Luca huokasi pienesti. Jos hän joskus saisikin Ryanin täysin itselleen, niin että tuon isä hyväksyisi poikansa homouden, hän olisi onnellisin mies maan päällä. Jostain syystä hänellä oli tosin huono aavistus siitä, ettei niin kävisi.

Ryan vilkaisi Lucaa kuullessaan tämän kommentin omasta isästään. Hän ei voinut muuta kuin nauraa tuolle kommentille.

”Kyllä hän maksaa. Hän on valmis antamaan minulle koko omaisuutensa siitä hyvästä, että en tule enään sinun luoksesi töiden jälkeen”, Ryan kääntyi valtatielle. Nyt hän saattoi painaa vähän kaasua ja nauttia moottorin kehräämisestä.

Valtatie oli autio. Yhtään autoa ei kulkenut heidän rinnallaan tai ajanut heitä vastaan. Ryan älysi vilkaista auton kelloa ja kohotti kulmiaan sen ollessa puoli kaksitoista. Ilmeisesti heidän toimistoleikeissään oli vierähtänyt useampikin tovi.

”Kyllä minulle yllätykset aina kelpaavat”, Ryan sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Tosin, sinä riität minulle vallan mainiosti ilman minkäänlaisia yllätyksiä”.

Puhuessaan Ryan vei kätensä toisen reidelle ja puristi ystävällisesti siitä sanojensa painoksi.

Luca tuhahti Ryanin sanoille mukamas pilkallisesti. Hän kuitenkin pian alkoi nauramaan toisen kommentille. "Ihan varmasti. En yhtään ihmettelisi, jos jonain päivänä saisin yksin keikan mennä putsaamaan kokonaisen vampyyri pesän, isäsi käskystä tietysti.", Luca virnisti ja käänsi kasvonsa kohti Ryania.

Hän hymyili Ryanille ja asetti oman kätensä toisen käden päälle, puristaen sitä kevyesti. "Ehkä minä näen sinut joskus hoitsun asussa.", Luca virnisti kieltään näyttäen Ryanille ja repesi sitten nauramaan mielikuvalleen.

Kertaakaan suhteen aikana Luca ei ollut valittanut "naisen" roolistaan. Ja vaikka ulkopuoliset olisivat sanoneet että Lucan kuuluisi olla "mies", niin hän ei välittänyt. Moiset roolijaot olivat hänestä typeriä. Jos he molemmat olivat tyytyväisiä ja saivat tyydytyksen, niin mikä siinä oli sitten vikana?

Ryan nauroi Lucan kommentille: ”Älä huoli. Minä tulen kyllä pelastamaan sinut. Tapan joka ikisen vampyyrin, joka himoitsee sinun valtimoitasi”.

Ryanin ote Lucan jalasta lujittui aavistuksen verran. Ryan ei sitä huomannut. Hän oli onnellinen Lucan kanssa, eikä halunnut ketään muuta nukkumaan öisin viereensä. Menettämisen pelko kummitteli kuitenkin aivan liian usein Ryanin mielessä. Se oli pelottavan vahva tunne. Luultavasti se ei olisi ollut yhtään niin voimakas, jos hänen perheensä olisi hyväksynyt hänet. Ainoa Ryanin perheenjäsen, joka hyväksyi Lucan ja otti tämän aina avoimin sydämin vastaan, oli Ryanin pikkusisko Miranda. Harmi vain, että sisko reissasi mieluummin ympäri maailmaa kuin tuki veljeään New Yorkissa.

Ryan ei tietenkään voinut sisartaan syyttää tästä. Jos Ryanilla ei olisi ollut omia velvollisuuksiaa, varmasti hänkin olisi lähtenyt aika päiviä sitten.

Samassa Luca heitti kommenttinsa hoitsun asusta ja Ryan repesi nauramaan: ”Minua et tule koskaan näkemään sellaisissa hepenissä”. Ryan painotti sanaa hepeneet.

Luca nosti Ryanin kättä kasvojensa lähelle ja suuteli tuon kämmentä hellästi. "Niin, olethan sinä minun Romeoni.", Ja jostain syystä hänestä tuntui sillä hetkellä että elämä olisi ohi. Luca räpytti silmiään pari kertaa ihmeissään. Tunne oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Hän pudisti päätään itselleen ja hymyili sitten itselleen. Omituisia ajatuksia. Luca käänsi kasvonsa takaisin Ryania kohti ja katseli tuota hetken aikaa hiljaa.

"Vai niin, no herran on hyvä tietää että minä en aio kykkiä keittiössä pelkkä essu ylläni odottamassa joka ilta.", Luca sanoi, yrittäen kuulostaa katkeralta. Hän ei kuitenkaan onnistunut vaan hymähti sitten. "Jotkin toiset hepeneet sitten, kenties?", Hän virnisti ja livautti kätensä Ryanin reidelle, silitellen sitä hitaasti, ylös kohti haaroja, ja taas alas, kuin kiusaten.

"Onko vielä pitkä matka?"

Ryan rupesi kiemurtelemaan Lucan kosketuksen alla. ”Lopeta nyt. Me olemme kohta ojassa jos jatkat tuohon tahtiin”.

Ryan vilkuili ulos ikkunasta oikeaa tienhaaraa. Sen löydettyään hän käänsi autonsa pienemmälle tielle.

”Sanoisin, että vielä kymmenisen minuuttia”, Ryan sanoi. ”Parkkeeran auton hiukan kauemmaksi kirkosta. Kävelemme muutaman sata metriä sinne siltä varalta, että siellä on oikeasti vampyyreja”.

Ryan katsoi Lucaa sivusilmällä: ”Onko kaikki hyvin? Jännittääkö sinua tämä?”

Luca virnisti ilkikurisesti. "Ei minua haittaisi joutua ojaan kanssasi.", Hän näytti kieltään mutta lopetti kuitenkin toisen kiusaamisen ja istui jälleen kiltisti omalla puolellaan.

Hän tuijotti ikkunasta sumein silmin. Oli pimeää ja häntä väsytti, mutta itsehän hän oli halunnut tulla mukaan, joten oli turha valittaa. Kun he kääntyivät pienelle sivutielle, häntä rupesi hieman hermostuttamaan, vaikkei mitään syytä ollutkaan.

"Jännittää? Minua vai?", Luca hymähti itsevarmasti ja otti aseensa esille ja latasi sen valmiiksi, asettaen sitten varmistimen päälle ja sujautti aseen takaisin koteloonsa. "Kysymys kuuluu pikemminki; pelottaako sinua?", Vaikka hän virnuilikin, häntä silti tosissaan jännitti. Mutta miksi? Ja miten Ryan oli huomannut sen? Luca kiusaantui ajatellessaan miten paljon hänen poikaystävänsä oikeastaan hänestä tiesi. Tuo osasi lukea häntä kuin avointa kirjaa.

Silloin Ryan sammutti auton valot ja moottorin, antaen sen liukua vielä vähän matkaa eteenpäin sammutettuna. Sitten hän painoi jarrua, kunnes auto pysähtyi kauniisti tien sivuun.

”Perillä”, Ryan sanoi. ”Voit toki jäädä autoon. Pidän radioyhtetyden päällä, jos tarvitsen apua”.

Tämän sanottuaan Ryan nousi autosta ja asteli takakontille. Takakontista hän otti itselleen käsiaseen ja viidakkoveitsen. Hän varasi itselleen mukaan myös useamman lippaan varmuuden vuoksi. Koskaan ei voinut olla liian varma. Lisäksi hän otti muutaman ruiskun mukaansa. Kyseiset ruiskut sisälsivät kuolleen miehen verta enemmänkin kuin vampyyrin lamauttavan annoksen. Ne oli kehitelty sitä varten, että joutui vampyyrin kanssa lähikontaktiin. Silmilleen hän asetti Heavenin viralliset lasit ja kytki ne päälle. Näin hän olisi yhteydessä Heavenin tukikohtaan koko ajan.

”Testi. Testi, kuuluuko? Tässä Ryan von Heaven, kuuleeko keskus?” Ryan testasi lasien radioyhteyttä.

”Keskus kuulee. Voitte aloittaa tehtävän”.

Luca irvisti pienestä ärtymyksestä. Hän ei tahtonut Ryanin kohtelevan häntä kuin jotakin prinsessaa. Hän oli sentään saanut koulutuksen taistella vampyyreja vastaan ja hän aikoi myös tehdä sen. Tahtoi Ryan tai ei, hän tulisi mukaan.

Luca nousi autosta Ryanin perässä ja otti aseensa jo valmiiksi käteensä. Hän varmisti lippaan vielä kertaalleen ennenkuin oli tyytyväinen ja uskoi sen olevan käyttökelpoinen. Hän antoi kätensä joka piteli asetta roikkua suorana hänen sivullaan ja odotti että Ryan saisi itsensä valmiiksi.

Itse hän asetti silmilleen yönäkölasit, jotta näkisi tässä pimeydessä edes jotain. Luca kääntyi katsomaan Ryania. Hänen ilmeensä oli kuoleman vakava, kuten aina ennen tehtävän aloitusta. Hän otti työnsä vakavasti. Vuosien varrella tuo kylmä ilme tulisi jäämään hänen kasvoilleen, mutta juuri tällä hetkellä se näkyi vain tämän sortin tilanteissa.

"Mennäänkö?"

Ryan nyökkäsi ja puhui jälleen lasiensa kautta keskukseen: ”Lähdemme nyt liikkeelle”.

Ryan kulki aivan tien reunassa, puristaen viidakkoveistä kädessään, valmiina iskemään ensimmäiseltä vastaan tulevalta vampyyrilta pään irti.

Kirkko oli pieni, mutta omalla tavallaan todella kaunis. Se oli vanha puukirkko, pienen hautuumaan keskellä. Jos ei sattunut tietämään sen olevan siinä, olisi saattanut ajaa sen ohi huomaamatta sitä laisinkaan. Kirkko oli lähes hautautunut ympärillään rehottavaan runsaaseen kasvillisuuteen. Ryan mietti oliko se hyvä vai huono juttu heidän kannaltaan.

Kirkon pihamaalla ei näkynyt liikettä, kun Ryan kurkkasi aidan yli.

”Luulisin, että reitti on selvä”, Ryan kuiskasi.

Hänen kätensä hipaisi lähes huomaamattomasti asetta vyöllään, valmiina ottamaan se esiin, jos tarve sitä vaatisi.

”Minä menen ensin. Seuraa perässä, jos reitti on selvä”, Ryan kuiskasi Lucalle.

Samassa hän hypähti aidan yli.

Luca seurasi vaitonaisena Ryanin perässä tutkien maastoa samalla. Hän yllättyi hieman siitä, miten sievä kirkko oikeastaan oli, vaikka hänen olisikin pitänyt nähdä se päivän valossa pitääkseen siitä, sillä nyt pimeässä se näytti tuholta. Sievältä sellaiselta.

Hän pysähtyi Ryanin vierelle aidan luokse ja kuullessaan käskyn odottaa hän nyökkäsi. Hän piti aseensa valmiina ja odotti että Ryan kertoisi reitin olevan selvä. Jos hän ei kuulisi mitään.. Noh, vampyyrit saisivat tuta hänen luotiensa ja jos sekin pettäisi, jos ne hirviöt kävisivät Ryanin kimppuun ja häneltä loppuisi luodit, hän peittoaisi vampyyrit vaikka paljain käsin!

Luca kurkisti varoasti aidan yli, varoen paljastamasta itseään mahdollisille vampyyreille. Hän odotti edelleen lupaa ylittää aidan. Tälläisessä tilanteessa hän todella oli kuin Ryanin alainen.

Silloin Lucan laseihin asennetusta lähettimestä kuului Ryanin ääni: ”Reitti on selvä. Olen kirkon ovella. Tule vain perässä”.

Ryan oli ottanut viimein aseen kotelostaan ja oli valmiina ampumaan, jos vampyyrit hyökkäisivät Lucan ylittäessä kirkon pienen pihamaan. Samalla Ryan katsoi ympärilleen, rekisteröiden päässään kaikki ne paikat josta vampyyrit saattaisivat hyökätä. Kirkon pieni torni ei suinkaan ollut viimeisimpänä listalla.

Vielä kirkon pihamaalla ei näkynyt mitään epäilyttävää. Ryan toivoi, että tehtävä olisi pian ohitse ja hän pääsisi kotiin nukkumaan, Lucan viereen.

Samassa Ryan havahtui ajatuksistaan. Oli vaarallista miettiä muuta kuin tehtävää, kentällä ollessaan. Luca saisi odottaa hetken aikaa. Tehtävän jälkeen hän olisi taas kokonaan ja täysivaltaisesti poikaystävänsä käytettävissä. Nyt Ryanin oli muistettava, että oli Heavenin kenttäagentti työtehtävässä. Ajatus ei saisi herpaantua hetkeksikään.