Kolikon kaksi puolta. (Shakke&Jilli) K-18

Chaz älähtää kauhusta hänen katsellessaan miten Leon hyökkää Noelin kimppuun. Hän tarttuu jo miestä harteista repiäkseen tuon irti toisen puoliskonsa tappavasta purennasta. Huomatessaan ettei Noel lopultakaan tarvinnut apua hirviönsä selättämäseen, Chaz tuntee itsensä jälleen täysin turhaksi. Hänen sisuksensa tuntuu ontolta ja yksinäiseltä hänen seuratessaan ”kaksosten” kanssakäymistä.

Valériane tuntee miten Leon riuhtaisee kätensä irti hänen otteestaan. Hän oli myös valmis syöksymään auttamaan kaksikkoa, kun Noel saa Leonin kuriin.
Valériane tuntee itsensä aivan yhtä yksinäiseksi kuin Chaz. Hän nimittäin näkee nuoren vampyyrin ilmeen, tämän katsellessa Noelia.
”Noel. Tarvitsetko meitä enää? Minua ja Chazia”, Valériane kysyy yrittäen näin avata itselleen ja Chazille pakomahdollisuuden tukalasta tilanteesta, josta kumpikin kaipasi poispääsyä ennen lopullista romahtamista.

Noel siirtää katseensa Chaziin ja hymyilee anteeksi pyytävästi. Hänen omat tunteensa olivat aivan yhtä sekaisin kuin noiden kahden sivustakatsojan ja Valérianen esittäessä kysymyksensä, Noel tunsi että molemmat halusivat lähteä, poistua tästä hankalasta tilanteesta josta hän itsekkin olisi varmasti poistunut.
"Menkää vain. En voi pyytää teiltä enempää kuin olette jo tehneet. Kunhan Leon rauhoittuu, esitän teille molemmille kiitokseni ja anteeksi pyyntöni.", Noelin silmissä on surua ja väsymystä, mutta myös kiitollisuutta. Kunhan Chaz ja Valériane poistuisivat, hän nousisi ja etsisi aurinkohuoneesta heidän molempien vaatteet ja pukeutuisi sillä aikaa, kun Leon ruokailisi ahnaasti veripusseilla.

Leonin silmät vilkuilevat jatkuvasti ympärille aivan kuin haavoittuneen villipedon, joka haluaa varmistaa ettei kukaan käy hänen kimppuunsa. Hän seuraa tiiviisti Noelia tuon pukeutuessa ja tuodessa vaatteet hänen eteensä. "Pukeudu kun olet valmis.", Noel toteaa viileästi ja sanojen viileys saa Leonin säpsähtämään. Hän muisti, ja muistot palasivat vyöryen aiheuttaen hänen edelleen korjautuvalle päälleen lisää kipua. "Noel..", Leon kähisee tunnistamatta aluksi omaa ääntään. Se oli vielä toistaiseksi vieras. Hän kohottaa kättään veljeään kohti kuin apua ja pelastusta anoen, mutta Noel ei tartu siihen. "Ei. Minä olen pitänyt lupaukseni.", Noel tarvitsi aikaa itselleen poissa Leonin luota. Sanat kuitenkin satuttavat Leonia enemmän kuin Noel olisi osannut aavistaa, ja kyyneleet tulvahtavat uuden ruumiin poskille vailla mitään kontrollia. Noel säikähtää kyyneleitä, ja hänen ensimmäinen reaktionsa olisi ollut rynnätä lohduttamaan toista. Mutta Noel kovetti sydämensä ja tarkisti että Leonilla oli tarpeeksi syötävää, ennenkuin poistui aurinkohuoneesta voidakseen rauhoittua.

Valériane nousee seisomaan ja astuu Chazin eteen. Hän ojentaa nuoremmalle vampyyrille kätensä, auttaakseen tuon ylös ja ulos huoneesta. Chaz tarttuu siihen kiitollisena kuin pelastusrenkaaseen. Hän antaa naisen johdattaa itsensä pois huoneesta.
Valériane vetää Chazia perässään aina yläkertaan johtavien portaiden päähän. Tasanteella hän pysähtyy.
”Haluat varmaan olla rauhassa nyt?” hän kysyy lempeästi ja yrittää hymyillä.
Chaz nyökkää.
Valériane osoittaa omimansa huoneen viereistä ovea. ”Tuossa on toinen vierashuone. Voit levätä siellä. Minä olen tässä toisella puolella, jos kaipaat jotain.”
Chaz nyökkää uudestaan ja astelee sisään hänelle osoitettuun huoneeseen.
Valériane puolestaan sulkeutuu omaansa.

Leon on aivan yksin. Hän istuu alastomana edelleen noitien ja Chazin piirtämissä ringeissä ja tuijottaa eteensä kyynelistä sumeilla silmillä. Noel oli hylännyt hänet. Noel oli kieltäytynyt hänen kädestään. Noel oli..noel..noel.. Sanat pyörivät Leonin päässä ja lopulta tuo kohottaa katseensa kohti kattoa ja huutaa surusta ja raivosta, ennenkuin päättää vihoissaan antaa Noelille opetuksen, kunhan voimistuu hieman. Hän käy uudestaan käsiksi veripusseihin ja tyhjentää ne yksi kerrallaan ahnaasti.Häntä raivostutti. Häntä ärsytti. Noel oli pettänyt hänet. Toisella ei ollut mitään oikeutta hylätä häntä näin kaiken sen jälkeen mitä hän oli tuon eteen tehnyt. Ei saanut. Ei voinut. Ei helvetti vieköö voinut! Kyyneleet eivät kuitenkaan tunnu tyrehtyvän vaikka Leon kuinka komentaa itseään. Hänen tukkansa sojottaa suuntaan jos toiseen vain heikosti enää ponnarin pitelemänä ja Leon tuntee tärisevänsä raivosta. Hänen koko kroppaansa särkee edelleen ja kaikkein eniten hänen päätään. Leon ei kuitenkaan välitä vaan nousee huterasti ylös totutellen uuteen vartaloonsa ja onnistuu juuri ja juuri pukeutumaan menettämättä tasapainoaan.

Noel kuuntelee hetken oven ulkopuolella tapahtumia ennenkuin suuntaa ulko-ovelle. Hän pyytäisi kyllä anteeksi ja kiittäisi Chazia ja Valérianea, mutta juuri nyt hän kaipasi ulkoilmaa, joka tervehti häntä mukavalla tuulahduksella. Noel istuutuu seinän viereen ja katselee taivasta miettien tilannettaan. Mitä hänen pitäisi tehdä seuraavaksi? Hän ei uskonut voivansa jatkaa enää työssään herra Torenttolle, joten mitä hän tekisi? Siirtyisi jälleen eteenpäin kuin koditon? Olihan hänellä nyt toki hieman enemmän rahaa, mutta hänen omatuntonsa soimaisi varmasti jos hän vain lähtisi ja jättäisi Torentton pulaan. Hän kallisteli päätää miettiessään ja näytti varmasti hyvin koomiselta, sillä Noel ei edes ollut huomannut tukkansa olevan hieman taaksepäin suittu mutta kuitenkin pörrössä jokaiseen suuntaan, aivan kuin hän olisi juuri nukkunut makeasti ja herännyt. Hän mietti Chazia, ja sitä, mitä toinen mahtoi hänestä ajatella. Hän halusi olla Chazin kanssa, mies oli ollut hänelle hyvä ja hän tunsi kiintymystä nuorempaa kohtaan.

Valériane oli juuri viskannut valkoisen rituaalimekon yltään lattialle, kun kuulee Leonin tuskanhuudon. Hän kääntyy vaistomaisesti vierashuoneen ovea kohti ja ottaa jo puolittaisen askeleen sen suuntaan ennen kuin pysähtyy.
Oliko hänen viisasta sekoittaa päätään yhtään enempää? Kuinka fiksua olisi mennä alakertaan ja kohdata Leon? Kuinka kauan häneltä kestäisi saada päänsä ja elämänsä jälleen kokoon?

Valériane kumartui nostamaan mekon takaisin lattialta ja pukemaan sen päälleen, vannoen samalla itselleen, että pystyisi riuhtaisemaan itsensä irti Leonista. Hänen olisi vain ensin saatava nähdä tämä vielä kerran, nyt kun muutos oli loppusuoralla ja mies oli enemmän oma itsensä kuin hetki sitten.

Hän siirtyy porraskäytävään kiskoen mekkoa yhä ylleen. Portaita laskeutuessaan hän suoristaa vielä sen helmaa. Hän hiipii paljain jaloin aurinkohuoneen ovelle ja jää katselemaan vierasta miestä, joka pukee parhaillaan vaatteita päälleen. Valériane nojaa ruumistaan ovenpieleen miettien mitä sanoisi.
”Miltä sinusta tuntuu?” Valériane kysyy lopulta, uskaltautuen viimeinkin avaamaan suunsa.
Kyllä hän saisi vielä omat asiansa järjestymään. Tämä olisi viimeinen kerta kun hän puhuisi Leonin kanssa.

Leonin katse säpsähtää kohti ovea ja hän kyyristyy vaistomaisesti hieman kuin odottaen ovella olijan käyvän hänen kimppuunsa. Hän rentoutuu kuitenkin tunnistaessaan Valérianen ja lysähtää sitten istumaan lattialle, sillä hän ei vielä oikein hallinnut uutta kehoaan. Tärähdys joka lysähdyksestä aiheutuu lähettää uusia kivun aaltoja hänen päähänsä ja Leon haroo varovasti takaraivoaan joka parhaillaan korjautui. Se oli jo melkein ehjä, mutta Leon saattoi vielä tutnea sormiensa alla kohdan jonka oli iskenyt päin seinää ruumiin kuuluessa vielä toiselle.

"Hieman paremmalta.", Ääni on yhä hieman käheä ja Leon selvittelee kurkkuaan saadakseen äänensä toimimaan kunnolla ja katsoo Valérianea varautuneesti. Hän ei ollut varma miten reagoida naiseen, sillä hänen päänsä ja tunteensa tuntuivat olevan edelleen tornadon silmässä.

Valériane hymyilee surumielisesti ja nyökkää. ”Se on hyvä kuulla”, hän kuiskaa.
Hänestä oli outoa puhua miehelle. Periaatteessa siinä oli Leon. Hän tunnisti miehen sanoista ja eleistä. Ääni ja ulkoinen olemus kuuluivat kuitenkin toiselle ja se hämmensi naista ydintä myöten.

Hän mietti kuinka paljon mies muisti heidän juuri kokemastaan operaatiosta. Luultavasti hyvin vähän, vietettyään osan ajasta aivokuolleena. Ehkä Valérianen perinaiselliset tunteenpurkaukset olivat menneet mieheltä täysin ohitse. Valériane saattoi vain toivoa sitä.
Samalla hänen katseensa kiinnittyy Leonin liikkeeseen, kun tämä hieroo takaraivoaan. Naisen silmät kaventuvat aavistuksen, sitten hän muistaa haavan.
”Haluatko minun vertani? Se on vahvempaa kuin tuo pussitavara. Se saattaa auttaa sinua palautumaan. Ymmärrän tietysti, jos kieltäydyt...” Valériane ei tiedä miten jatkaa. Luoja, hän joka oli yleensä niin sanavalmis ja tilanteen herrana, oli nyt kuin ujosteleva, pelokas lapsi.

Leonin katse syttyy nälästä Valérianen tarjotessa vertaan, mutta mies kääntää samassa katseensa pois kuin häpeillen. Siitä oli vuosikymmeniä kun hän oli tuntenut tämän nälän. Hän muisti sen elävästi vaikka siitä olikin aikaa, sillä se oli ollut hänen syntymänsä, ensimmäiset muistot Noelin auttamisesta, ja ne olivat hänelle tärkeitä, vaikka hänen olonsa olikin hylätty. "En tiedä.. Kyllä, ja ei. Kyllä enemmän, mutta en tiedä onko se viisasta.", Leon virnistää itselleen ominaiseen tapaan hämillään ja katsoo sitten Valérianea nälkäisenä.

Valérianen silmiin syttyy lempeä tuike, joka raivaa tieltään aiemman ilmeettömyyden. Hän astelee Leonin luokse peremmälle huoneeseen. Valériane ei itse tiedä vastasyntyneen nälästä mitään, koska oli itse syntynyt vampyyrina. Hän oli kuitenkin nähnyt sitä elämänsä aikana ja tiesi sen olevan yksiä vahvimpia haluja ja tarpeita maailmassa.
Hän polvistuu Leonin eteen ja vetää hiuksensa sivuun kaulaltaan. Enää tämä yksi pieni palvelus... Sitten hän vapauttaisi itsensä miehestä.
”Uskon pystyväni selättämään sinut, jos otat liikaa”, Valériane sanoo taivuttaen kaulaansa.
Jos hän siis haluaisi selättää miehen...

Leon olisi halunnut pystyä kontrolloimaan itseään ja kieltäytyä himottavasta suonesta joka pullisteli Valérianen kauniin ihon alla. Hän ei kuitenkaan kykene siihen vaan upottaa hampaansa naisen kaulaan heti kunhan tuo on vain taivuttanut päänsä hänelle mieluisaan asentoon. Hän tuntee kuinka voimakkaampi veri täyttää hänen suunsa ja tuntee, kuinka hänen ruumiinsa voimistuu ja alkaa toimia paremmin.

Valériane sulkee silmänsä autuaana Leonin hampaiden upotessa hänen lihaansa ja huokaisee kiitollisena miehen myrkyn lähtiessä kulkemaan vastakkaiseen suuntaan hänen verensä kanssa. Valériane tuntee olonsa rentoutuvan ensimmäistä kertaa sitten sen jälkeen kun hän oli astunut ulos autostaan hotellin pihalla. Hänestä tuntui kuin hän olisi voinut vain vajota ja upota hyvänolon tunteeseen ja unohtua sinne.

Leon juo alkuun hyvinkin ahnaasti, imien Valérianen kaulaa kuin vastasynytnyt lapsi olisi saattanut imeä äitinsä rintaa. Ei mene kuitenkaan kauaa kun Leon muistaa jälleen kuka on, missä on ja mitä tekee, ja hän lopettaa. Ei, hän ei voinut juoda liikaa. Se olisi vaarallista. Niimpä Leon pakottaa itsensä irti, vaikka hänen nälkänsä tuntuukin kyltymättömältä, hän pakottaisi itsensä tuntemaan olonsa täydeksi.
"Kiitos, Val. Kaikesta.", Leon kuiskaa ollen yhä melkein kiinni Valérianen ihossa ennenkuin vetäytyy naisesta irti.

Paniikki iskee Valérianeen kuin hyökyaalto, yhtä yllättäen ja yhtä musertavan, hänen kuullessaan Leonin sanat. Hän tuntee kuinka jokin hänen sisällään särkyy kuin lasi, pieniksi pirstaleiksi. Naisen koko ruumis rupeaa vapisemaan hänen aivojensa tulkitessa sanat hyvästijättönä. Hän tarraa kätensä kiinni miehen hartioihin puristaen niitä kouristuksen omaisesti, kyynelten lähtiessä vierimään uudelleen pitkin hänen poskiaan.
Pieni, ikävän sävyinen ääni, nakuttaa jossain Valérianen takaraivossa ettei hänen olisi pitänyt tulla alakertaan. Hänen olisi alun alkaenkin pitänyt jättää mies jakautuneen persoonansa kanssa täysin oman onnensa nojaan.
Ääni kuitenkin hukkuu nopeasti täysivaltaisen pakokauhun alle.

Leon säpsähtää ja sähähtää kivusta Valérianen tarratessa häneen pakokauhun omaisesti. Pelko käväisee Leonin uusissa silmissä hänen katsoessa naista aivan ymmällään. Oliko hän tehnyt jotain väärin? Eikö hänen ollutkin kuulunut kiittää tätä kaikesta mitä tuo oli hänen ja Noelin vuoksi tehnyt.
"Val, mitä ihmettä sinä teet?", Leonin silmistä näkee että Valérianen ote sattuu häneen, mutta mies ei tee elettäkään riistäytyäkseen siitä. Hän näkee paniikin naisessa, ja pysyy tämän vuoksi paikoillaan.
"Minä en ole menossa minnekkään. Minä halusin vain kiittää, koska olet auttanut minua, meitä, niin paljon."

Menee huomattavan pitkä aika siihen, että Leonin sanat pääsevät puskemaan Valérianen pakokauhun lävitse. Tiedon päädyttyä viimein hänen aivoihinsa, vapina rupeaa hiljalleen lakkaamaan ja hänen otteensa miehen hartioista rupeaa hiljalleen hellittämään. Kyyneleet valuvat edelleen hänen poskiaan pitkin ja hän katsoo Leonia kauhuissaan.
”Ei tässä näin pitänyt käydä...” hän henkäisee peloissaan, mutta ei suostu irrottamaan vieläkään kunnolla otetta miehestä.

"Mitä tarkoitat?", Leon kallistaa päätään ja hänen löyhästi kiinni olleet hiuksensa karkaavat lopulta niitä pidätelleestä ponnarista, jolloin päältä pidemmät hiukste alkavat nyt sojottaa hullunkurisesti ympäriinsä, kaartuen Leonin pään liikkeiden mukana. Hän on aivan ymmällään Valérianen käytöksestä, sillä hänellä ei ollut läheistä kokemusta kenestäkään muusta kuin Noelista, eikä Noel käyttäytynyt koskaan näin, johtuen tietysti osin siitä että hän oli huolehtinut ettei mikään vaivaa häntä. Ehkäpä Valériane kaipasi myös itselleen siskoa päänsä sisälle huolehtimaan asioista.

Valériane nielaisee. Hänen katseensa harhailee pitkin Leonin kasvoja kuin yrittäen rekisteröidä tämän uusia piirteitä, etsien niistä jotain tuttua. Miehen katse oli kuitenkin tuttu. Valériane olisi tunnistanut sen missä vain.
”Minun ei olisi pitänyt kiintyä sinuun”, hän kuiskaa lopulta hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Kukaan ei ole tehnyt mitään niin pahaa, että ansaitsisi minun kiintymykseni...”

Valériane palasi mielessään jälleen siihen hetkeen, kun kokonainen sali oli saanut hänen kättensä tuotoksena uuden karmivan maalikerroksen vampyyrien verestä. Valériane oli itsekkin yltä päältä tuon paksun, punaisen nesteen peitossa. Hän ei muistanut mitä oli tapahtunut. Sieltä Viljam oli löytänyt hänet ja vienyt pois. Valérianeilla oli tänäkin päivänä vain hämäriä muistikuvia tapahtuneesta.

Nykyhetkessä nainen purskahtaa lohduttumaan itkuun ja peittää kasvot kämmeniinsä.

Leonin silmät leviävät hämmennyksestä ja hän kallistaa päätään uudemman kerran. Hän alkoi epätoivoisesti penkoa muistojaan siltä varalta, että Noel olisi törmännyt vastaavaan Valérianen purskahtaessa itkuun. Hänen katseensa on hyvin tuima hänen pinnistellessään muistikuvia, kunnes lopulta vanhan Meynardin muisto ponnahtaa hänen mieleensä.

"Ja kun nainen on raskaana, hänellä hyrräävät hormoonit hyvinkin vahvasti, poikaseni. Silloin naiset ovat arvaamattomia, sano minun sanoneen!" Meynard huitoo karttakeppiään dramaattisesti selittäessään kukkasista ja mehiläisistä nuorelle Noelille tämän istuessa kynttilän valaisemana, kauhusta kankeana. "Ensin ne ovat ihan normaaleja, ja sitten, PAM! Ne itkeä vollottavat kuin maailmanloppu olisi tullut. Silloin, poikaseni, kannattaa lepytellä naisia. Pitää tietää, mistä nainen pitää!"

"Val.. Mistä sinä pidät? Oletko raskaana?", Leon on aivan viaton esittäessään kysymyksen. Meynardin selostama hysteria oli ainut josta mies oli Noelille opettanut. Hän ei ollut käynyt läpi kaikkia vampyyreiden mahdollisia tunnekuohuja, sillä oli varmasti olettanut Noelin oppivan ne itse.

Valérianen nyyhkäykset loppuvat kuin seinään. Hän istuu hetken aikaa aivan hiljaa paikoillaan sanomatta sanaakaan, kuunnellen. Oliko hän tosiaan kuullut oikein? Oliko Leon todella kysynyt, oliko hän raskaana?
Valériane laskee kätensä hitaasti alas ja tuijottaa Leonia kuin maailman seitsemättätoista ihmettä. Suu auki ja silmät suurina. Lopulta hänen huulensa kaartuvat huvittuneeseen hymyyn ja pian hän purskahtaa nauruun, joka on aivan yhtä hysteerinen kuin hänen äskeinen itkunsa.
Lopulta hän rauhoittuu, mutta nyt hänen silmänsä tuikkivat, ensimmäistä kertaa satoihin vuosiin, aidon lämpimästi.
”Voi luoja Leon. Ei. En ole raskaana. Mistä sinä sait tuollastai päähäsi?” Valériane kysyy lempeästi kurottaen kätensä miehen poskelle ja silittelee sitä hellästi.

Leon kauhistuu kun Valériane tuijottaa häntä järkyttyneen oloisena. Meynard oli varoittanut myös tästä. Naise olivat hyvin herkkiä varsinkin moisille kysymyksille ja Leon jo odottaa saavansa selkäsaunan, kun Valériane alkaa nauraa hysteerisesti. Leon on hyvin hämillään ja kurtistaa kulmiaan melkein vihaisena. Hän ei perhana ymmärtänyt missä mentiin! Missä oli Noel joka tiesi häntä paremmin nämä asiat, vaikka toisen miehen tunneskaala oli ehkä vain lusikallisen verran hänen omaansa pienempi?!

Lopulta Valériane rahoittuu ja Leon kavahtaa hieman naisen kättä alkuun, peläten sen olevan isku. Kun se ei kuitenkaan ole, Leon saattaa hieman rauhoittua ja kääntää katseensa hämillään pois.
"Vanha Meynard sanoi, että naiset ovat epävakaita ja hysteerisiä raskauden aikaan..", Hän mutisee selitellen.

Valériane nauraa jälleen. Tällä kertaa hänen äänensä oli kuitenkin huvittunut, mutta lämmin. Hysteria oli ammennettu toistaiseksi tyhjiin ja naisen todellinen olemus rupeaa tihkumaan läpi kovan suojakuoren alta.
Valériane oli aina voinut kuvitella itsensä joksikin, jossa oli kerroksia. Hän esiintyi töissä sosiaallisissa tilanteissa sosiaallisena ja iloisena, ehkä hieman tyhjäpäisenä naisena, jota kiinnostivat niin juoruilu kuin julkiset tapahtumat. Sen alta löytyi kerros, joka koostui puhtaasta ammattitaidosta, itsevarmuudesta ja työmoraalista. Sitten tuli kivenkova ulkokuori, jonka lävitse ei ollut kenelläkään asiaa. Leon oli törmännyt tähän kuorikerrokseen useammin kuin kerran. Yksikään näistä pinnoista ei kuitenkaan näyttänyt todellista Valérianea. Sillä kaikkien näiden teräksisten suojien takana, pulppusi pehmeä ja lämmin sisus, joka oli vahingoittunut monet kerrat. Sen vuoksi päällimmäiset kerrokset olivat niin paksuja ja läpi pääsemättömiä.
Leon oli tosin onnistunut juuri murtamaan jokaisen niistä. Nyt naisen pehmeä sisus vuoti ilmoille.

”Leon, sinulla on vielä paljon opittavaa naisista, jos kuvittelet, että me olemme epävakaita vain raskauden aikana. Me olemme aina epävakaita”, Valériane toteaa lopulta lempeästi. ”Minä en ole raskaana. Meynard olisi voinut kertoa sinulle ja Noelille hieman tarkemmin siitä miten vampyyrinainen tulee raskaaksi. Eikä vain keskittyä meidän ailahtelevuuteemme.”
Valériane painaa päänsä alas pahoittelevasti.
”Minä kiinnyn todella nopeasti. En puhu rakastumisesta, koska sitä tämä ei todellakaan ole. Pikemminkin se, mikä minut valtaa vastaavissa tilanteissa, on rakastumisen sairas, mielipuolinen serkku”, Valériane rupeaa selittämään tilannetta Leonille. ”Minä puhun ennemmin kiintymisestä, koska olen todennut etten vain osaa rakastaa.”

Leon nyökyttelee päätään kuin ymmärtäisi. "Kyllä Meynard kertoi miten raskaaksi tullaan.", Leon otti Valérianen sanat tosissaan, ja hetken hän taisi muistuttaa enemmän Noelia kuin omaa itseään. Se kaikki johtui kuitenkin muutoksista. Kunhan Leon tokenisi ja saisi muutaman päivän aikaa, mies olisi luultavasti jälleen oma kylmä, välinpitämätön itsensä jota ei edes olisi kiinnostanut naisen hysteria. Jos hän olisi ollut oma itsensä, hän olisi luultavasti läimäissyt Valérianea kasvoihin ja käskenyt naista ryhdistäytymään. Nyt hän oli kuitenkin vielä liian pyörällä päästään voidakseen olla oma itsensä.

"Vai niin. En väitä ymmärtäväni täysin, mutta uskoisin ymmärtäväni hieman paremmin.", Leon toteaa lopulta ja nyökkää vahvistukseksi. Naiset olivat siis hulluja, loppujen lopuksi. Hänen täytyisi varoittaa Noelia kunhan tuo ensin leppyisi hänelle.

Valériane katselee Leonia hetken aikaa pää kallellaan. ”Ei. Sinä et ymmärrä. Jos ymmärtäisit, olisit yrittänyt jo tappaa minut, puhtaaksi itsepuolustukseksi”, nainen sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen.
Sen sanottuaan hän nousee viimein ylös lattialta. ”Olin menossa suihkuun. Jos sinua kiinnostaa tappaa aikaa kanssani tai haluat päästä kokeilemaan uutta ruumistasi, olet tervetullut kanssani ylös. Muutoin minä jätän sinut tänne omaan ylhäiseen yksinäisyyteesi.”

Tämän sanottuaan Valériane lähtee astlemaan ulos huoneesta suunnatakseen vierashuoneen suihkua kohti.


Chaz rojahtaa toisen vierashuoneen sängylle ja sulkee silmänsä. Hän oli juuri hyödyntänyt oman huoneensa suihkua ja vaihtanut vaatteensa pyjamaan. Hänellä oli yllään mustaharmaat flanelliset yöhousut ja JAPAN Red Rosiesin paita.
Hän oli kuullut Leonin huudon alakerrassa ja jotain liikehdintää. Nyt koko talossa oli kuitenkin täysin hiljaista. Chaz oli miettinyt omaa tilannettansa kuluttaessaan noitasiskosten kuumaa vettä suihkussa ja todennut, että juuri sillä hetkellä kaikkein järkevin vaihtoehto oli puhua asiat halki Noelin kanssa. Hänen olisi kuitenkin odotettava, että Noel tulisi hänen luokseen.

Vaikka sitä ei moni uskonut, Chaz ei tykyttänyt itseään muille väen väkisin. Hän antaisi Noelille tämän vaatiman ajan, jos se ei nyt kuitenkaan käsittäisi kokonaista ikuisuutta. Hän ei painostaisi miestä mihinkään...

Leonilta ei mene kauaa tehdä päätöstä liittyen Valérianen kutsuun. Hän nousee ylös lattialta ja sukaise sekaisin olevaa hiuspehkoaan ja suuntaa naisen perään.Hän ei sillä hetkellä halunnut olla yksin. Hän ei halunnut ajatella Noelin kieltäytymistä. Mikä tahansa olisi parempaa kuin sen tilanteen läpikäyminen uudestaan ja uudestaan.

Noel ei tunnu saavan ajatuksistaan kiinni. Kaikki oli vielä liian omituista jotta hän voisi tehdä vakaita päätöksiä. Ehkä puhuminen jollekkulle auttaisi. Samassa Chazin kascot pomppaavat miehen mieleen ja hän tuntee olonsa jälleen yksinäiseksi. Noel päättää kysyä, halusiko toinen enää edes nähdä häntä.
"Chaz?" Noel tavoittelee toisen mieltä.

Valériane kuulee askeleista, miten Leon lähtee hänen pesäänsä. Se saa lempeän hymyn nousemaan hänen huulillensa. Hän ei välittänyt syistä, miksi mies lopultakin jätti aurinkohuoneen tullakseen hänen kanssaan. Pääasia oli, että hän tuli.

Valériane astelee omimaansa huoneeseen ja jättää oven auki Leonia varten. Oli outoa ajatella, että jossain päin taloa vaelteli Noel, joka oli nyt täysin irrallaan synkästä kaksosestaan. Tämä oivallus, sai Valérianen omistushaluisen puolen kuiskuttelemaan naiselle, että nyt Leon oli vihdoin hänen. Mies ei jakanut ruumistaan enää toisen tietoisen puoliskon kanssa, joten Noel ei päässyt sotkemaan asioita.
Hammastaan purren Valériane yritti painaa nämä ajatukset takaisin alitajuntaansa. Hän ei voinut ajatella Leonista noin. Luultavasti, kun mies hieman toipuisi tapahtumista, hän lähtisi toteuttamaan itseään oman ruumiinsa turvin.

Valériane kiskoi mekon yltään ja pudotti sen lattialle, aivan kuin oli tehnyt joitain hetkiä aiemmin, astellakseen tällä kertaa kylpyhuoneeseen ja suihkuun.


Chazin oli pakko hymähtää tuntiessaan Noelin ajatukset. Tämä oli jo ironista. Hän oli luvannut antaa miehelle aikaa ja nyt tuo käytännössä kolkuttelee hänen ovelleen.
”Hei Noel... Tiesitkö, että me taidamme puhua enemmän näin ajatusten kautta kuin oikeasti”, Chaz kuiskaa lempeästi vastauksensa Noelin mieleen. Hän sulkee käpertyy kyljelleen sängyllä ja vetää yhden tyynyistään rintaansa vasten, sulkien uudelleen silmänsä. Hänen kurkkuaan kuristi itku, mutta hän halusi keskittyä nyt täysin Noeliin, eikä omaan säälittävään surkutteluunsa.
Jos tämä olisi viimeinen kerta, kun hän puhuisi Noelin kanssa, hän halusi muistaa sen.