Silmiltä suojassa, suljettujen ovien takana. K-18

Rafael hymyili kun Jonathan yhä intti vastaan. Hänen hymynsä kuitenkin hyytyi kuullessaan ne hiljaiset mumisten lausutut sanat. Tietysti Jonathan oli ajatellut myös tätä vaihtoehtoa ja oli totta ettei mies ollut vielä kieltäytynyt mistään, mitä Rafael oli keksinyt pyytää.
”Tiedän ettet sinä kieltäydy”, Rafael aloitti, aikomuksenaan lausua ajatuksensa ääneen. Jonathanin oli tärkeä ymmärtää miksi hän ei ei pyytänyt aivan kaikkea, vaikka hänellä olisi ollut valtaa paljon enempää. ”Ja juuri siksi en sinulta kaikkea pyydäkkään. Vaikka tilanne olisi mielestäsi kuinka epämukava tahansa, tekisit sen silti. En halua saattaa sinua tilanteisiin, joissa tunnet olosi epämukavaksi Jonathan. Haluan, että palvelet minua vielä pitkään, sillä olet minulle täysin korvaamaton. En varmaan selviäisi sängystä ylös jos sinua ei olisi. Enhän minä löytäisi vaatteitani tai kalvosinnappejani, koska sinä tuot ne minulle aina. Huoneeni hautautuisi käytettyihin vaatteisiin ja muuhun vastaavaan, jos sinä et olisi siivoamassa jälkiäni.”
Rafael ei voinut sille mitään, miten häntä alkoi naurattaa oma saamattomuutensa. Hän ei puhunut vain lämpimikseen, vaan oli täysin totta ettei hän selviäisi alkuiltaa pidemmälle ilman Jonathanin apua. Olipa hänkin varsinainen mies.

Jonathanin käsi pysähtyi hänen kuunnellessaan Rafaelin puhumista. Tietysti sanat kävivät jollain tavalla järkeen, mutta oli hänen työtään toteuttaa jokaikinen pyyntö joka Rafaelin huulilta pääsisi oli se epämukavaa tai ei. Eikä hän vielä ollut koskaan ajatellut, ettei haluaisi tehdä jotain.
"Jos sallitte minun olla niin töykeä, sir, haluaisin sanoa etten aio lopettaa palveluksessanne mistään hinnasta, ellette itse päätä minua erottaa. En tule koskaan tuntemaan oloani epämukavaksi täyttäessäni teidän käskyjänne, sir.", Jonathan puhui hieman vapautuneemmin kuin oli aikonut. Hän halusi Rafaelin olevan itsekäs, hän halusin Rafaelin olevan täysin riippuvainen hänestä, jotta tuo ei voisi erottaa häntä. Hän halusi olla tarvittu. Jonathan ei tiennyt mitään pahempaa pelkoa, kuin se että Rafael päättäisi joskus erottaa hänet. Hitaassti hän laski sienen kylpyammeen reunalle, ja ryhtyi käsin huuhtelemaan saippuaa Rafaelin selästä. Aina häntä ei tarvinnut käskeä, ja Jonathan olisi mielellään hieronut Rafaelin selkää, mutta pelkäsi koskettaa toista ilman lupaa.

Rafael hymähti. Hän tiesi monenlaisia käskyjä, joilla voisi saada Jonathanin olon epämukavaksi. Kerran, hyvin nuorena poikana, hän oli nähnyt isänsä käskevän yhtä omista palvelijoistaan tekemään asioita, jotka rikkoivat kaikkia mukavuusrajoja, sekä henkilökunnan työsopimuksia. Siitä lähtien, Rafael oli tiennyt, että vaikka hänen vanhempansa näyttivät julkisesti täydellisen rakastuneilta, he olivat yhdessä vain muodon ja tavan vuoksi. Tämän tapauksen jälkeen Rafael oli nimittäin ruvennut kiinnittämään huomiota myös muihin yksityiskohtiin. Kuten siihen etteivät hänen vanhempansa nukkuneet yhteisessä makuuhuoneessa.
Ei sillä, että Rafael olisi missään tilanteessa ottanut isästään mallia. Seksiä varten, jos sitä ei muuten saanut, saattoi aina hankkia jonkun, jolle maksettiin juuri niiden tarpeiden tyydyttämisestä. Hänen talossaan asuvat palvelijat eivät olleet sitä käyttötarkoitusta varten.

Rafael suoristi asentonsa ammeessa kun Jonathan lopetteli saippuoimista ja ryhtyi huuhtelemaan hänen selkäänsä. Hän ryhtyi levittämään vaahtoavaa saippuaa uudelleen omalle keholleen, miettien samalla voisiko pyytää Jonathania hieromaan selkäänsä. Ajatus houkutti häntä jo sen vuoksi, että hän tiesi miten autuaan olon sellainen sai aikaan. Eikä se nyt ollut missään mielessä sopimatonta, ellei siitä tehty sellaista. Rafael uskoi, että Jonathan pysyttelisi mielellään siellä soveliaisuuden oikealla puolella.
Hiljalleen Rafael huomasi myöntyvänsä yhä enemmän ajatukseen.
”Jos et tosiaankaan tunne oloasi epämukavaksi, niin olisin todella kiitollinen, jos hieroisit minua. Mutta vaadin sinua kieltäytymään, jos et halua. En voi velvoittaa sinua tähän millään tavalla tai verukkeella”, Rafael sanoi lopulta, antaen periksi. Hän halusi kuitenkin, että Jonathan pitäiisi kiinni omista oikeuksistaan ja kieltäytyisi, jos niin haluaisi.

"En missään nimessä tunne oloani epämukavaksi tälläisestä, sir.", Hän hymyili itselleen. Hänellä oli lupa koskettaa isäntäänsä, vaikka tämä sotikin kaikkea sitä vastaan mitä hän oli päättänyt. Hitaasti hän laski kätensä Rafaelin hartioille, ja ryhtyi hieromaan hartioita vakaalla otteella, pyöritellen peukaloitaan voimakkaasti kovilla lihaksilla. Jonathan sulki silmänsä ja nielaisi. Hän oli haaveillut isäntänsä koskettamisesta jo pitkään, vaikkakin ehkä hieman muulla tavalla, tämä silti kelpasi hänelle. Hartioilta hän hieroi tietään niskalle, työskennellen täsmällisesti lihaksien avaamiseksi. Hän vain toivoi että tämä auttaisi Rafaelia rentoutumaan, hän halusi niin kovasti olla tuolle hyödyksi. Hän tiesi yhtä hyvin kuin Rafael, mihin vanhempi herra Lupei oli palvelijoitaan käyttänyt, sillä moiset asiat kiersivät helposti palveluskunnan kesken. Joskus hän oli toivonut, että Rafael pyytäisi häneltä vastaavaa, eikä hän olisi koskaan kieltäytynyt jos tuo pyytäisi. Hän kuitenkin tiesi, ettei niin tulisi tapahtumaan. Rafael oli täydellinen herrasmies myös palvelijoilleen, tuo ajatteli palvelijoitaan paljon enemmän kuin kukaan muu hänen tuntemansa ylhäistön jäsen. Lisäksi, jo pelkästään tämä riitti Jonathanille.
"Sanokaa jos teen liian hellästi tai liian kovaa, sir. Kertokaa minulle mistä haluatte minun hierovan."

Rafael hymyili Jonathanin vakuutellessa hänelle edelleen ettei tällainen pyyntö ollut mitään. Hän tosin uskoi edelleen ettei mies olisi vieläkään myöntynyt ja sanonut vihaavansa tällaista.
Isännän ajatukset kuitenkin katkesivat sillä siunaamalla hetkellä, kun Jonathan tarttui kiinni hänen harteistaan ja ryhtyi käsittelemään kovettuneita lihaksia. Eikä hän voinut mitään sille, että voihkaisi nautinnosta kun hänen hartiansa alkoivat hiljalleen lämmetä ja pehmentyä toisen otteiden myötä.
Rafaelin hartiat rentoutuivat, hänen antautuessaan hieronnalle. Kädet laskeutuivat velttoina alas, veden varaan ja pää painui alas samalla kun silmät sulkeutuivat. Hän oli juuri päässyt maistamaan pientä palaa taivaasta. Eikä olisi ihmetellyt, jos Jonathan olisi myöntänyt harjoitelleensa juuri tätä varten. Ihan vain siltä varalta, että isäntä saattoi joskus kaivata helpotusta lihastensa kireyteen.
”Teet juuri oikein. Tämä tuntuu hyvältä”, Rafael mumisi. Tosin tämä tuntui enemmän kuin vain hyvälle, hän ajatteli työntäessään hartioitaan aavistuksen lujempaa Jonathanin käsiä vasten.

Jonathan tunsi lievää punoitusta kasvoillaan kuullessaan kuinka Rafael voihkaisi. Tältä se siis oikeasti kuulosti, kun toinen voihki nautinnosta. Hän oli aina kuvitellut millaiselta se kuulostaisi, ja tämä oli paljon parempaa kuin mikään mitä hän oli kuvitellut. Tosin, hän haluaisi myös kuulla kuinka Rafael voihkisi puhtaasta nautinnosta jotka ei voinut saavuttaa muutoin kuin seksin avulla.
Hän joutui pudistamaan päätään hieman heittääkseen moiset ajatukset päästään. Hän siirsi käsiään niskalta takaisin hartioille Rafaelin työntäessä niitä hänen käsiään kohden. Hän hieroi hetken aikaa hellemmin, hän halusi kuulla kuinka Rafael pyytäisi häntä tekemään sitä kovempaa. Hän tiesi olevansa typerä ja ylittävänsä ties kuinka monia rajoja sillä hetkellä, mutta ei välittänyt. Hän tarvitsi tätä yhtä paljon kuin Rafael tarvitsi lihastensa rentoutusta.

Pitkät yöt, jotka Rafael vietti kumartuneena kirjojensa tai tietokoneensa ääressä, olivat selvästi vaatineet veronsa. Jumittuneet lihakset vetivät hänen tyhtiään lysyyn, vaikka se olikin lähes aina moitteeton, sillä seurauksella, että hänen niskansa olivat aina aamuisin arat. Tällainen helpotus sai hänet murahtamaan syvältä vatsan pohjalta.
Jossain vaiheessa Jonathanin otteet muuttuivat hellemmiksi. Oikeastaan hieman turhankin helliksi, mikä sai Rafaelin kurtistamaan kulmiaan. Hän pyöristi vaistomaisesti selkäänsä palvelijan helliä käsiä vasten ja hoputti tuota käheällä äänellä: ”Kovempaa Jonathan kiltti. En minä mene rikki, vaikka runnoisitkin minua hetken koko voimalla.”

Jos Rafael olisi tiennyt mitä hän ajatteli sillä hetkellä, tuo olisi varmasti perääntynyt inhoten. "Kuten tahdotte, sir.", Jonathan joutui kamppailemaan saadakseen sanat ulos suustaan tyyninä, ja kovensi jälleen käsiensä otteita aivan kuten häntä oli käskettykin. Hän olisi voinut itsekkin voihkaista nautinnosta, sillä äänet joita Rafael päästi olivat liikaa. Hänen kiihotuksensa palasi polttavana roihuna alavatsaan ja sai hänen housujensa etumuksen kiristymään. Jonathan puri huultaan pitääkseen itsensä mahdollisimman tyynenä ja hiljaisena, keskittyen pelkästään siihen että hieroi Rafaelin hartioita. Hän siirsi käsiään hieman, jotta pääsi hieromaan myös selkää lapaluiden kohdalta, ennenkuin siirtyi taas niskalle ja siitä hartioille.

Rafael äännähti tyytyväisenä Jonathanin koventaessa jälleen käsiensä otteita. Hänen päänsä nytkähti vaistomaisesti taaksepäin toisen löytäessä peukalollaan jonkin erityisen kireän kohdan. Ajoittain hänen täytyi purra huultaan pitääkseen suurimmat mölyt mahassaan, sillä tuntemukset liikkuivat aika ajoin aivan kivun ja nautinnon välisellä rajalla, mikä tuntui aivan liialta kestää.
Jonathanin siirtyessä hänen lapaluidensa väliin, Rafaelin ranka kaareutui sen voimasta. Tietyllä tapaa hänestä tuntui kuin hän olisi maannut pilven päällä ja samalla pyörinyt kivikkoista jyrkännettä alas. Kumpikaan ei tuntunut pahalta, kun ne oli tällä tavalla yhdistetty.
Omaksi yllätyksekseen Rafael kuitenkin huomasi, miten hänen kehonsa alkoi lämmetä entisestään, vaikka kylpyvesi jäähtyi hiljalleen. Samaan aikaan hän rentoutui yhä enemmän ja alkoi kaivata sänkyään, sekä hetken yksityisyyttä.

Jonathan toisti reittiään ja tunsi kuinka lihakset sulivat hetki hetkeltä hänen käsiensä alla rennommiksi. Hänen oma kireytensä housuissa ei kuitenkaan vielä ottanut helpottuakseen, mutta se menisi ohi, varmasti, ennenkuin hän nousisi tästä ylös. Jonathan ei missään nimessä tahtonut näyttää Rafaelille tätä puolta itsestään, ellei isäntä sitä pyytäisi. Hän hieroi kovin ottein väsymättömästi, kuvitellen samalla mielessään Rafaelin ja neiti Rominan välillä vaihdettuja suudelmia, jotta saisi kehonsa rauhoittumaan kivun kautta, jota hän tunsi sydämessään aina kun näki mielessään ne suloiset suukot.

Rafael olisi voinut jäädä tähän pidemmäksi aikaa, mutta kylpyvesi hänen ympärillään jäähtyi jäähtymistään ja hän saattoi jälleen tuntea vilunväreitä ihollaan. Nyt olisi hyvä hetki nousta ammeesta. Hän kaipasi vaatteita päälleen ja takan lämpöön, sillä vaikka kylpy ja hieronta olivatkin tehneet ihmeitä, hän tunsi olonsa edelleen veteläksi. Eikä hän voinut olla ihmettelemättä, miten oli onnistunut saamaan itsensä näinkin uupuneeksi.
”Kiitos Jonathan. Eiköhän tämä riitä tältä erää”, Rafael sanoi tehostaen sanojaan nojautumalla kauemmas Jonathanin käsistä. Hitaasti hän nousi ylös ammeesta ja yllättyi siitä, miten raskailta hänen jalkansa yhtä'äkkiä tuntuivat. Itseasiassa hänen koko vatalonsa tuntui painavan useita kymmeniä kiloja enemmän kuin aikaisemmin. Se tosin johtui mitä todennäköisemmin ainoastaan väsymyksestä.
Rafael raahusti ne muutamat askeleet lattian poikki, jotka vaadittiin ammeelta tangolla roikkuvien pyyhkeiden luo. Hän otti yhden ja kuivasi itsensä. Huomattavasti laiskemmin ottein kuin yleensä. Hänen ajatuksensakin tuntuivat kulkevan tavallista hitaammalla.

Jonathan säpsähti kun Rafael yllättäen totesi tämän olevan tässä. Ehkä niin oli parasta. Hän oli juuri saanut kehonsa taas rauhoittumaan, ja jos tätä olisi vielä jatkunut, hän ei olisi välttämättä saanut sitä enään hallintaansa. Jonathan nousi paikaltaan ja asteli yhden käsipyyhkeen luokse pesualtaan lähellä ja kuivasi kätensä nopeasti, pitäen katseensa visusti pois ammeesta nousevasta Rafaelista. Hän laski hihansa takaisin alas peittämään ranteet ja napitti ne kiinni ennenkuin uskaltautui vilkaisemaan Rafaelia kohden. Hän kurtisti kulmiaan huomatessaan miten hitaasti tuo kuivasi itseään.
"Oletteko kunnossa, sir? Vaikutatte hyvin väsyneeltä.", Jonathan tunsi jälleen samaa huolta kuin aikaisemmin, ja oli jo ottamassa askelta voidakseen rientää isäntänsä luokse, mutta onnistui lopulta hillitsemään itsensä.

Rafaelin hiukset tippuivat edelleen vettä ja iho oli jäänyt paikoitellen kokonaan kuivaamatta, kun hän kietoi pyyhettä lantiolleen. Hän ei kuitenkaan jaksanut välittää. Hän halusi ainoastaan painua hetkeksi pitkälleen ja ummistaa silmänsä.
”Tunnen itseni hyvin väsyneeksi”, Rafael mumisi vastaukseksi Jonathanille. ”Voisin ottaa lyhyet nokoset, ennen kuin katat minulle seuraavan aterian.”
Rafael lähti laahustamaan makuuhuonettaan kohti, yrittäen saada raskaat jalkansa tottelemaan aivojen hitaita käskyjä. Matka ovelle tuntui loputtomalta ja kun hän viimein ylitti huoneiden välisen kynnyksen, hän tunsi itsensä kuoleman väsyneeksi. Enää hän ei jaksanut edes ihmetellä kurjaa oloaan, vaan keskittyi siihen, että pääsisi lopulta istumaan sängynlaidalle, eikä lysähtäisi makaamaan lattialle.

Jonathan seurasi Rafaelin etenemistä hetken aikaa, mutta lopulta hän ei enää vain voinut katsoa sivusta, kuinka toinen näytti laahustavan viimeisillä voimillaan kohti sänkyään. Jonathan liikkui nopeasti ja tavoitti Rafaelin vain muutamalla askeleella. "Suokaa anteeksi, sir.", Jonathan pahoitteli etukäteen ennenkuin nosti Rafaelin syliinsä ja kantoi tuon vuoteelle. Hän laski isäntänsä hellästi alas, kiskaisi peitteet tuon alta ja peitteli sen jälkeen kuin lapsen. "Haluatteko, että kutsun lääkärin, sir?", Jonathanin ilme oli täynnä huolta ja vakavuutta, hän ei kestäisi sitä jos Rafael sairastuisi. Hän vilkaisi takkaa kohden varmistaakseen että se hohkasi huoneeseen lämpöä, ennenkuin käänsi katseensa takaisin Rafaeliin.

Rafaelilla ei ollut voimia, eikä oikeastaan enää haluakaan, vastustella Jonathania kun mies kaappasi hänet syliinsä. Hän saattoi ainoastaan huokaista helpotuksesta tuntiessaan lakanoiden kosketuksen paljaalla ihollaan. Hänen raskas päänsä suorastaan upposi paksun untuvatyynyn uumeniin, eikä hän edes jaksanut etsiä parempaa asentoa vuoteellaan kuin se, johon Jonathan hänet jätti.
Hänen kulmansa painuivat kuitenkin tyytymättömään kurttuun Jonathanin puhuessa lääkäristä. Ei hän mitään lääkäri kaivannut. Ainoastaan hetken unta ja lepoa, ehkä hieman ruokaa ja verta. Sitten hän olisi jälleen oma itsensä. Ei tämä sen kummempi juttu ollut. Hän oli vain rehkinyt hieman liikaa ja ylittänyt omat voimavaransa.
”Ei tarvitse. Anna minun vain nukkua hetki.” Rafael ehti juuri sanoa lauseensa loppuun, ennen kuin hänen aivoissaan kääntyi katkaisia off-asentoon ja hän nukahti auttamatta.

Jonathan ei ollut lainkaan tyytyväinen tilanteeseen. Hän ei kuitenkaan halunnut toimia Rafaelin seläntakana ja jos tuo ei kerran tahtonut lääkäriä, hän ei kutsuisi sellaista. Vielä. Jonathan kuitenkin otti itselleen tuolin vuoteen vierelle johon istui vahtimaan isäntänsä unta. Hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta nousta paikaltaan ennenkuin Rafael heräisi ja hän pääsisi varmistamaan tuon kunnon, päättämään tarvitsisiko tuo lääkäriä vai ei. Yöstä ja aamusta tulisi pitkä, mikäli Rafael nukkuisi pidempään, mutta sillä ei ollut väliä. Hänellä ei ollut juurikaan muita töitä tällä hetkellä, kuin Rafaelin käskyjen toteuttaminen, joten hän saattoi hyvin viettää aikansa vuoteen vierellä istuen.

Jossain vaiheessa syvä uni muuttui kevyemmäksi, mutta Rafael ei tuntenut oloaan lainkaan levänneeksi, vaan pikemminkin kuoleman väsyneeksi. Hänen mielensä tuntui kulkevan valkeassa sumussa. Ajatukset kulkivat yksittäisinä, kaukana toisistaan ja mahdottomina yhdistää yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Rafael ei tiennyt missä oli tai miten oli tähän päätynyt ja sen selvittäminen tuntui vain yksinkertaisesti liian työläältä.
Sen sijaan hän alkoi jossain vaiheessa miettimään miksi oli ylipäätänsä herännyt, jos sitä nyt heräämiseksi saattoi kutsua. Hänellä oli jäätävän kylmä, koko ruumis tärisi kuin hän olisi ollut jollain tärisevällä alustalla ja hampaat kalisivat yhteen. Rafael saattoi kuulla millainen kolina hänen purukalustostaan lähti. Lisäksi hänen päässään pyöri.
Mutta nämä eivät olleet mitään verrattuna siihen, miltä hänen kurkussaan tuntui. Se oli niin kuiva, että jano tuntui korventavana poltteena, joka ylsi aina rintalastasta leukaperiin ja takaraivoon asti. Rafael olisi voinut huutaa sen vuoksi. Hän taisi yrittääkin, mutta avautuvien huulien lomasta pääsi ilmoille ainoastaan käheä korahdus.
Ilmeisesti hän oli sittenkin hieman enemmän kuin vain väsynyt.

Siinä vaiheessa yötä kun Rafael oli ryhtynyt tärisemään, Jonathan oli noussut paikaltaan ja rientänyt puhelimen ääreen. Hänen ei ollut tarvinnut seistä sen ääressä kauaa kun oli jo saanut lääkärin kiinni ja pyytänyt tuota tulemaan niin kiireesti kuin vain pystyi. Nyt hän saattoi enää odottaa, istua ja katsella, kuinka hänen isäntänsä tärisi peittojen alla vaikka huoneessa paloi edelleen takka. Jonathan inhosi itseään sillä hetkellä, koska ei ollut soittanut lääkäriä heti, vaan oli odottanut. Hän oli ristinyt sormensa leukansa alle ja nojasi yhteenliitettyihin käsiinsä, rukoillen että hänen isäntänsä selviäisi.
"Olen pahoillani, sir.. Älkää kuolko.. Rafael..", Jonathan puristi silmänsä kiinni kuiskatessaan sanansa ilmoille. Oli ensimmäinen kerta, kun hän puhutteli isäntäänsä tuon etunimellä tuon läsnäollessa.

Ei mennyt kuin muutama tunti puhelusta, kun lääkäri jo saapuikin. Toinen palvelija toi hänet ylös Rafaelin makuuhuoneeseen, ja erittäin huolestuneen näköinen Jonathan pomppasi tuoliltaan ylös tehdäkseen tohtorille tilaa.

Graham Hallow, oli yksi Draculan linnan alueen lääkäreistä. Hän oli toiminut Lupein perheen lääkärinä jo vuosisatojen ajan. Nuori Rafael oli ollut hänen potilaansa syntymästään asti. Vampyyrit tosin harvoin sairastivat, joten hän ei ollut nähnyt tätä kyseistä nuorta herraa tuon teini-iän jälkeen, jolloin kasvuun liittyvät tarkastuskäynnit olivat päättyneet. Ja jos kaikki olisi mennyt hyvin, hän olisi saattanut tavata nuoriherra Lupein vasta, kun tuon mahdollinen tuleva vaimo olisi raskaana.
Vampyyrit eivät kuitenkaan olleet enää aivan yhtä immuuneja sairauksille kuin ennen vanhaan. Virusten kehittyessä koko ajan, ne olivat löytäneet myös keinon levitä vampyyreiden elimistöön. Graham ei kuitenkaan ollut vielä saanut tietoon tapausta, mistään päin maailmaa, jossa vampyyri olisi kuollut tällaiseen supervirukseen.
Oireet saattoivat tosin olla ikäviä ja niitä piti osata hoitaa jo pelkästään potilaan olon helpottamiseksi. Kuin myös sairausajan lyhentämiseksi.

Rafael Lupein tapauksesta hän ei ollut kuitenkaan saanut vielä mitään muuta tietoa kuin, että mies kärsi mitä ilmeisimmin kovasta kuumeesta. Siihenkin tulisi kuitenkin pian muutos.
Graham astui Rafaelin makuuhuoneeseen ja kiitti palvelijaa, joka oli hänet paikalle johdattanut, ennen kuin kääntyi Jonathanin puoleen.
”Hyvää yötä Jonathan”, Graham sanoi, nyökäten miespalvelijalle. Hän asteli suorinta tietä sängyn luokse, kiertäen sille puolelle sänkyä, jossa tärisevä mytty sijaitsi. Laukkunsa hän laski yöpöydälle. Sieltä hän kaivoi esiin kumihanskat, jotka hän veti käsiinsä ennen kuin raotti Rafaelin peittoa. ”Kertoisitko minulle tarkemmin millaisia oireita herra Lupeilla on ollut ja milloin ne ovat mahdollisesti alkaneet?”

"Tohtori Hallow.", Jonathan kumarsi lääkärille ja pitäytyi sivussa, katsoen tuskastuneena Rafaelin suuntaan ennenkuin kiinnitti huomionsa tohtoriin. Hän inhosi omaa voimattomuuttaan. Ehkäpä hän seuraavaksi opiskelisi lääketiedettä, jotta hänen ei tarvitsisi enää koskaan kutsua lääkäriä Rafaelille? Jonathan melkein hymähti ajatuksilleen, miten naurettavaa se olikaan tässä tilanteessa.
"Nuori herra ei kertonut minulle mitään tarkemmin, mutta huomasin hänen saavan vilunväristyksiä, ja hänellä vaikutti olevan kylmä. Lihakset olivat jumissa ja hän oli erityisen väsynyt.", Jonathan puri alahuultaan. Hän ei osannut kertoa kaikkea niin tarkasti kuin olisi halunnut, koska Rafael ei ollut puhunut hänelle. "Ne alkoivat vain muutamia tunteja sitten, neljä ja puoli, jos tarkkoja ollaan.", Tämän Jonathan kykeni sanomaan vilkaistuaan taskukelloaan. Hän oli hyvin tarkka kellonajoista, sillä yleensä kaikki tapahtui kartanossa kellontarkalla rutiinilla.

Graham nyökkäsi Jonathanin selostukselle. Näistä oireista oli mahdotonta sanoa mitään. Tauti saattoi olla mikä tahansa. Kun kylmä ja vilunväreet menivät todennäköisesti nousevan kuumeen piikkiin, sillä miehen iho oli nyt koskettaessa tulikuuma.
Nopealla liikkeellä lääkäri työnsi peiton kokonaan pois Rafaelin päältä ja nosti myös tuon vyötäröä hädintuskin peittävän märän pyyhkeen lattialle. Hän siristi aavistuksen silmiään paljastuneelle iholle. Rafaelin jaloissa, lantiolla ja rintakehässä oli isoja, läiskäisiä, punaisia renkaita.
”Näitä ei ilmeisesti ole ollut vielä silloin kun nuoriherra on asettunut levolle”, Graham kysyi osoittaen yhtä rinkuloista kahdella sormellaan. ”Olisit varmaan muutoin maininnut minulle niistä.”
Renkaat antoivat Grahamille epäilyksen, jonka johdattelemana hän ryhtyi tutkimaan Rafaelin jalkoja. Hän kiinnitti huomionsa suurimmaksi osaksi polviin ja nilkkoihin, mutta tunnusteli myös miehen hyvin muotoutuneita sääriä. Hän löysi etsimänsä ihonalaiset kyhmyt ja kuten oli olettanutkin, miehen polvet ja nilkat olivat turvonneet. Hän tarttui kiinni jaloista ja ryhtyi liikuttelemaan niitä. Hän taivutteli raajoja nivelten kohdalta, mikä sai Rafaelin älähtämään unissaankin selvästä kivusta.

Jonathan tunsi tutun mustasukkaisuuden piston tohtorin ryhtyessä tutkimaan ja koskettelemaan nyt alastonta Rafaelia. Hänen katseensa synkkeni aavistuksen verran, mutta hän onnistui peittämään oman ärtymyksensä helposti. Hän yllättyi nähdessään renkaat joita tohtori osoitti, ja pudisti kiivaasti päätään tuon kysymykselle. "Ei ollut, sir.", Hän vahvisti vielä ääneen. Selkänsä takana hän puristi käsiään nyrkkeihin niin kovasti, että kynnet uhkasivat upota kämmenten pehmeään lihaan. Häntä pelotti. Mitä ihmettä nuo jäljet olivat? Tulisiko Rafael selviytymään? Huultaan purren hän seurasi äänettömästi vierestä, kuinka tohtori liikutteli Rafaelin jalkoja ja raajoja. Katse tummui vihasta jälleen, kun hänen isäntänsä älähti kivusta. Hänen olisi tehnyt mieli rynnätä työntämään tohtori kauemmas hänen rakkaasta isännästään, mutta hän tiesi että se jos mikä olisi typerin teko jonka hän voisi tehdä. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja kuin vain seistä avuttomana vieressä.

”Tulehan tänne Jonathan. Minulla on sinulle tehtävää lähipäiviksi”, Graham sanoi viittoen palvelijaa lähemmäs. ”Ota ensin laukustani itsellesi kumihanskat. Emmehän me halua, että tartunta leviää.”
Kun Jonathan olisi toiminut hänen ohjeidensa mukaan ja seisoisi sängyn vierellä, lääkäri ohjaisi tuon kädet tunnustelemaan Rafaelin sääriä. ”Tunnet varmaan nuo ihonalaiset kyhmyt? Pieniä. Liikkuvia. Rakeisia, vai mitä? Haluan sinun seuraavan niiden kehitystä. Raportoi minulle, jos ne kasvavat ja kun ne leviävät ylös päin. Tämä tauti lähtee aina jaloista ja leviää ylöspäin. Huomaat varmaan myös, että herrasi jalat ovat turvonneet polvien ja nilkkojen kohdalta. Se johtuu nivelistä. Hyvin todennäköistä on, että myös hänen lantionsa, olkapäidensän ja käsiensä nivelet turpoavat samaan tapaan. Ne ovat kipeitä, joten ei kannatta liikutella nuorta herraa enempää kuin tarve vaatii.”
Graham perääntyi potilaan luota ja riisui hanskat käsistään, heittääkseen ne roskakoriin, vain ottaakseen uudet tilalle. Hetken aikaa hän tutki laukkuaan, kunnes löysi etsimänsä. Pienen lasisen pullon, jossa oli kirkkaan väristä seerumia. ”Annan nivelten turvotusta alentavaa lääkettä. Muuta minä en oikeastaan voi tehdä. Tämä on reumakuumetta ja menee vampyyreilla yleens ohi itsekseen. Tämä on jälleen yksi niistä ihmisten superviruksista, jotka ovat kehittäneet vastustuskyvyn lähes kaikille vasta-aineille. Se ei kuitenkaan ole vampyyriruumista vahvempi, joten herra Lupein elimistö polttaa taudin loppuun ennemmin tai myöhemmin.”

Jonathan astui lähemmäs ja nyökkäsi, kaivaen itselleen tohtorin laukusta parin kumihanskoja, jotka veti käsiinsä. Ensimmäisenä hänen mielensä loihti niiden käytöstä kaikkea mukavaa, vaikka tämä ei tosiaankaan ollut paras mahdollinen hetki moisille ajatuksille. Hän laski varoen kätensä Rafaelin säärelle, tohtorin ohjaamana, ja tunnusteli pieniä kyhmyjä sormiensa alla. Hän nielaisi. Pitäisikö hänen siis tutkia Rafaelin jalat tähän tapaan joka päivä, seurata niiden etenemistä..ylöspäin? Jonathan veti kätensä pois heti kun saattoi, sillä ajatus oli jollain tapaa hyvinkin pelottava.
"Ymmärrän, sir. Kuinka useasti minun täytyy tutkia nuoren herran jalat?", Jonathan toivoi vastauksen olevan vain muutamia kertoja, sillä hän pelkäsi menettävänsä itsehillintänsä jos saisi ksoketella isäntäänsä liian usein, vaikka tuo olikin sairas. Oli kuitenkin helpottavaa tietää, että Rafael parantuisi itsestään kunhan ruumis polttaisi taudin aiheuttajat. "Entä ruokailu? Onko suositeltavaa kytkeä häntä tippaletkuun paranemisen vauhdittamiseksi, sir?"

”Noin neljän tunnin välein. Vampyyreilla tämä tauti etenee nopeasti. Se on itseasiassa eräänlainen pikakelaus ihmisten versiosta. Ettekä te tutki pelkästään jalkoja vaan seuraatte kyhmyjen leviämistä”, Graham oikaisi, ottaessaan laukustaan esiin steriilisti pakatut neulat ja ruiskun. Hän avasi pakkauksia järjestelmällisesti pöydän päällä, varoen kontaminoimasta niitä pintoja, jotka olisivat kontaktissa Rafaeliin. ”Jos teille on ongelma tutkia esimerkiksi lantionseutua, hankkikaa paikalle joku, joka pystyy siihen. Minulla ei ole itselläni aikaa ravata täällä koko aikaa. Taudin etenemistä on siitä huolimatta tarkkailtava, sillä komplikaatioiden riski on aina olemassa. Pyrin kuitenkin käymään kerran yössä, kunnes nuori herra on terve.”
Graham oli saanut lääkkeen ruiskuun ja naputteli sen pintaa nyt napakasti poistaakseen ilmakuplat.
”Tässä tapauksessa yltiöpäinen ravitseminen saattaa tehdä taudista entistä ärhäkämmän. Joten verta annetaan vain äärimmäisissä tapauksissa. Milloin herra on ravinnut itseään viimeksi?”