Kaksi maailmaa. Jilli & Shakke (K-18)

Nanami tunsi itsensä ensimmäistä kertaa aikoihin kunnolla uniseksi. Hän hieraisi uupuneesti silmäänsä ja oli jo vaipumassa jonkinsortin horrokseen kuunnellessaan Keonin tuhinaa kun tuo yllättäen puhuikin. "Hyvin.", Nanami totesi ja yritti käpristyä miestä vasten voidakseen levätä mukavasti ja nukahtaakkin, se vain oli vaikeaa kun Keon lepäsi päätään hänen niskaansa ja hän taas halusi päänsä vasten Keonin rintaa.
"Tuntuu ihan hyvältä. Uniselta.", Jälleen mutinaa joka kuulostikin väsyneeltä.

Keon huokaisi, eikä voinut mitään sen surulliselle soinnille. Keon Roy Hughes, sinä olet alhainen, hän mietti itsekseen. Sen lisäksi, että hän oli vienyt Nanamilta neitsyyden puoli väkisin, hän jäi äskeisen jäljiltä janoamaan lisää. Hänen olisi pitänyt hallita itsensä paremmin. Jo senkin puolesta, että huomenna kaikki palautuisi taas normaaleille urilleen. Hän palaisi laumansa luo ja Nanami jäisi tänne elämään omaa elämäänsä.
”Tein väärin. En olisi saanut alistaa sua tähän”, uros sanoi puoliksi itsekseen. Hän sulki silmänsä, koska liika informaatio hänen kehonsa ulkopuolelta tuntui juuri nyt hieman liialta. Ristiriitaisista tunteistaan huolimatta hän ei voinut kieltää itseltään Nanamin kyljen hyväilyä. Hän siveli kalpeaa ja pehmeää ihoa kevyesti sormiensä päillä. ”Tää olis voinu mennä toisella tavalla.”

Nanami vilkaisi hieman ihmeissään miestä vierellään. Oliko normaalia että miehille iski jokin ihmeen itsesoimaus aina seksin jälkeen? Ehkä miesten kehot eivät osanneet käsitellä orgasmia? Hän ei ollut koskaan oikein tutkinut asiaa, joten ei voinut tietää vastausta.
"Mikäs nyt tuli? Ei minua haittaa. Kuten varmaan huomasit, en hirveästi tapellut vastaan.", Nanami kurtisti kulmiaan hieman tyytymättömänä tilanteeseen. Hän olisi halunnut maata siinä rauhassa ja levätä.

Keon nosti päänsä harvinaisen rivakasti pystyyn ja katsoi Nanamia epäuskoisena. Hänen kulmansa olivat kohonneet melkein hiusrajaan asti. Indigosilmät tutkivat Nanamin kasvoja tarkkaavaisesti, kuin etsien merkkejä... Mistä? No, jostain mikä saattaisi kieliä siitä, että naaras veti häntä kuin pulkkaa perässään. Eikö naaraille neitsyyden menetys ollut iso juttu? Tai siis muille kuin ihmissusinaaraille.
”Ei mikään”, Keon vastasi venytellen. ”Ajattelin, että neitsyyden menettämisellä on teille naaraille jokin merkitys. Tai siis... Äh, anna olla.”

Uros murahti painaessaan päänsä takaisin alas.
”Tiesitkös, että sulla on aika perkeleen epämukava sohva?”

Nanami naurahti pienesti. Iso juttu? Hän ei ollut koskaan edes ajatellut seksiä tai siihen liittyvää ellei se liittynyt uuden lajin jalostukseen. "Et tainnut huomata, mutta olen hyvin keskittynyt tieteeseen. En ole koskaan edes suonut moiselle neitsyys hömpälle ajatuksia. Joten ei se niin iso asia ole ainakaan minulle.", Nanami hymyili ja painoi pienen suudelman miehen otsalle kuin rohkaistakseen tuota. Hän itse tunsi olonsa paljon rohkeammaksi miehen seurassa. Mitäköhän Bennet tuumaisi jos tietäisi..

"Kuten aiemmin totesin, olet tervetullut käyttämään sänkyäni, jos haluat enemmän mukavuutta. Olen pienempi ja mahdun sohvalle paremmin.", Nanami sanoi sen enempää ajattelematta.

Keon käänsi katseensa uudestaan naaraaseen. Uroksen huulille levisi pirullinen virnistys. ”Eiköhän me olla jo päästy siihen pisteeseen, ettei meidän tarvitse kilpailla sänkypaikoista.”
Samassa Keon nousi seisomaan. Hänen jalkansa ei pettänyt, onneksi. Se olisi tehnyt tilanteesta täysin naurettavan. Hän nappasi Nanamin käsivarsilleen ja lähti kantamaan tätä kohti makuuhuonetta. Tai ainakin hän uskoi, että naaraan makuuhuone oli siinä suunnassa.

Huoneessa Keon melkein heitti naaraan sänkyyn ja kömpi tämän viereen, puoliksi tämän päälle. ”Olet aikamoinen pakkaus Nanami Kingston. Tiesitkös sen? Ajattelin hetken aikaa, että olisi mielenkiintoista päästä pääsi sisään. Totesin kuitenkin, että sieltä löytyisi vain koeputkia ja kaavoja, joista en ymmärtäisi hölkäsen pöläystä.”
Hän veti myllätyn peiton heidän päällensä ja hautasi sitten kasvonsa naaraan hiuksiin.

Nanami kiljaisi hiljaa säikähdyksestä kun hänet sillä lailla kaapattiin. Shui, joka oli koko illan makaillut nurkassa nosti päätään hieman mutta laski sen taas tassuilleen. Koira vaikutti lievästi mustasukkaiselta kun sitä ei huomioitu.
Nanami tömähti sängylle nauraen ja käpertyi sitten Keonin kylkeen kiinni. "On siellä muutakin, mistä varmasti ymmärtäisit jotain.", Nanami virnisti pienesti. "Mutta joo, suurin osa on koeputkia ja kaavoja, muistiinpanoja sun muita.", Hän hymyili lähes pahoittelevasti.

Keon hengitti Nanamin hiusten tuoksua syvälle sisään. Naaras ei tuoksunut kedon kukkasille, kuten muut. Mutta se ei ollut mitenkään paha asia. Rehut eivät olleet nimittäin kiihdyttäneet Keonia koskaan niin paljon, kuin Nanamin tuoksu.
”Ei se minua haittaa, vaikka en ymmärrä ajatuksistasi puoliakaan”, Keon sanoi. Hän vaihtoi asentoaan niin, että saattoi hypistellä naaraan hiuksia samalla kun jutteli tämän kanssa. ”Kuuntelen kyllä sitäkin parempi. Minä en tosin ole koskaan ollut mikään terävä päästäni. Pääsin peruskoulustakin läpi vain rimaa hipoen.”
Keon käänsi katseensa Nanamin kasvoihin ja hymyili.

Keon haistoi synkän, kitkerän aromin, joka vihjaisi yleensä jonkinlaisesta tyytymättömyydestä tai mustasukkaisuudesta. Hän ymmärsi nopeasti, että se oli lähtöisin Nanamin koirasta.
Hän päästi ilmoille, lyhyen, kimakan vihellyksen kutsuakseen koiran heidän seuraansa.

Nanami hymähti. Hän ei varmaan mitään muuta ollutkaan kuin terävä päästään. Ainoa asia josta hän todella oli ylpeä, oli hänen pääkoppansa ja sen sisältämät aivot. "Jos joskus tarvitset opetusta, voit luottaa minuun.", Nanami hymähti ja kiehnäsi miestä vasten. Hän nosti hieman päätään ihmetellen kun Keon vislasi, mutta pian hän ymmärsi miksi.

Hieman korviaan luimistava suurehko koirasusi astui makuuhuoneeseen ja riiputti päätään kuin häpeilevä pentu joka on tehnyt pahojaan. Shui katsoi emäntäänsä ja sitten vierasta urosta tuon vierellä sängyllä. Oliko emäntä vaihtanut hänet toiseen lemmikkiin? "Tule tänne, poika.", Nanami rohkaisi koiraansa hymyillen ja taputti paikkaa jalkojensa vieressä. Kimeästi ja innostuksesta haukahtaen Shui hypähti sängylle ja nuoli ensin Nanamin kasvoja ja kääntyi sitten katsomaan toista urosta kuin sanoakseen että naaras oli hänen emäntänsä.

Keon kohautti ohimennen olkiaan. ”Rakennustyömaalla ei juurikaan aivoja tarvita. Pärjään ihan hyvin, vaikka olenkin idiootti.” Keon taputti myös paikkaa sängyssä ja haukahti koiralle, hyvinkin luontevasti. Ihminen ei olisi koskaan kyennyt niin aidon kuuloiseen äännähdykseen.

Se rapsutti koiraa korvantakaa. Hän ymmärsi hyvin eläimen reviiritietoisuutta. Hän oli tunkeilija toisen alueella. Ja luoja sentään, Keon ei olisi ollut yhtä lempeä kuin Shui. Hän olisi tehnyt toiselle urokselle hyvinkin selväksi kenen tontilla tämä asteli.
”Terve roikale”, Keon sanoi rapsutellessaan koiraa.
Sitten hän sujautti kätensä takaisin peiton päälle ja painoi päänsä patjalle. Hän piirteli kevyitä ympyröitä Nanamin alavatsalle.

Nanami hymähti Keonin sanoille ja helli sitten koiraansa rapsutuksilla ja silityksillä, kunnes kävi itsekkin makaamaan. "Tiedätkö, minun pomoni ja työharjoitteluohjaajani on ihan mäntti. Hän ei anna minun koskaan ottaa Shuita labraan, vaikka sinänsä kyllä ymmärrän sen, että siinä on vaarana että Shuin karvat sotkevat näytteet, mutta se osaa olla tosi kiltisti pöydän alla, eikä levittele karvojaan ympäri.", Puhuessaan Nanami näytti hieman mököttävältä. Hänellä oli kerrankin joku, kelle purkaa turhautumistaan Bennetiin, vaikka Keon ei tuota tuntenutkaan.

"Hän on tosi vanha, tai siis minuun verrattuna, ja todella tiukkapipoinen.", Tuntui rennolta ja luontevalta puhua sillä tavalla Keonin kanssa. Mutta kuten Keon, myöskään Nanami ei saanut luovuttaa minkäänlaisia tietoja jotka voisivat olla haitaksi hänen rodulleen. Ei sillä että Nanami hirveästi välitti muista vampyyreistä, mutta hän aikoi hyötyä muista niin kauan kuin kykeni.

Keon katseli Nanamin makuuhuoneen kattoa. ”Kai sillä tyypillä on ihan pätevä syy siihen. Ja kyllä ne koirankarvat leviää, vaikka niitä ei erikseen levittelisi. Tiedän omasta kokemuksesta. Löydän omia karvojani välillä mitä ihmeellisimmistä paikoista.”

Ajatus kodista toi mukanaan toisen ajatuksen, joka ei ollut aivan yhtä mieluisa. Hänen olisi lähdettävä huomenna. Hänen äitinsä olisi varmaan jonkinsorttisen hermoromahduksen partaalla, kun ei saanut poikaansa kiinni puhelimella. Marla Hughes soitti pojalleen noin kolme tai neljä kertaa päivässä. Ihan vain kuullakseen, että aikuinen lapsi hengitti vielä. Hän ei voinut viipyä pidempään.
Nyt he elivät Nanamin kanssa omassa kuplassaan. Aivan kuin jonkinlaisessa aikalukossa. Sellaiseksi se oli muuttunut viimeistään siinä vaiheessa kun Keon oli puoli väkisin maannut naaraan kanssa. Todellisuus oli kuitenkin vain tuntien päässä.
Ja todellisuus teki asioista aina mutkikkaamapaa.

”Minun pitää mennä huomenna.”

Keonin sanat tuntuivat jonkinlaiselta iskulta. Hän tiesi, että miehen olisi lähdettävä ennemmin tai myöhemmin, tiesi että viikonlopun jälkeen tuskin enää koskaan näkisi tuota. Mutta silti sanat tuntuivat pahoilta ja lopullisilta. Nanami käänsi kylkeään, selkä nyt Keonia kohden ja rapsutteli sen sijaan hajamielisesti Shuita. Hän ei halunnut sanoa mitään eikä keskustella aiheesta. Jotenkin hän vain oli onnistunut kiintymään tähän ventovieraaseen mieheen joka oli hänen oman lajinsa yksi pahimpia vihollisia.

Nanamista lähti mieto tuoksu, jonka Keon oli oppinut yhdistämään suruun. Nanimin kääntäessä hänelle selkänsä, uros hivuttautui aivan kiinni naaraan selkään. Samalla hän kietoi tiukemmin kätensä tämän ympärille. Heidän ihonsa, kylmä ja kuuma, koskettivat toisiaan koko matkalta. Keon hireoi leukaansa pehmeästi Nanamin päälakea vasten hakien siitä lohtua sekä itselleen, että toiselle.
Keon uskoi osaavansa arvella, mitä Nanami ajatteli, vaikka ei mikään ajatustenlukija ollutkaan. Tilanne harmitti häntäkin. Jos he olisivat olleet edes samaa lajia, kaikki olisi ollut paljon helpompaa. Keon kuitenkin tiesi muutamia vanhoja tarinoira vampyyrien ja ihmissusien välisestä rakkaudesta. Mutta niistä oli jo kauan. Nykymaailma ei taunnut olla aivan yhtä suvaitsevainen. Ja vaikka olisikin ja he voisivat Nanamin kanssa pariutua, Keonin täytyi tuottaa laumaan ainakin yksi pentu. Se tiesi lukuisia parittelukertoja jonkun muun naaraan kanssa.

”Nanami”, Keon kuiskasi lempeästi. ”Tämä taitaa olla aivan hullua, mutta en välitä. Joudun huomenna palaamaan omaan elämääni. Laumani on muuten huolesta suunniltaan. Sinä olet kuitenkin aivan erikoislaatuinen naaras, joten katsotaanko tätä, mitä meidän välillämme tapahtuu, päivä kerrallaan? Ei päätetä vielä mitään, koska en minä ainakaan halua jättää yrittämättä. Voihan olla, että parin päivän päästä vihaamme toisiamme.”

Nanami tiesi etteivät vampyyrit katsoneet hyvällä jos joku saisi tietää heidän välillään tapahtuneista asioista. Hän oli vieläpä the Hellillä työharjoittelussa, ja siellä jos jossain häntä kiellettäisiin tuhlaamasta aikaa tälläiseen hölynpölyyn. Hän rutisti peittoa tiukemmin rintaansa vasten ja yritti hokea itselleen, ettei välittänyt Keonista lainkaan. Tämä oli vain ollut tälläinen koe, eikä mitään sen enempää. Mutta silti hän ei olisi halunnut päästää toista lähtemään.

Keonin sanat saivat neidon kuitenkin räpyttelemään silmiään ihmeissään. Ehdottiko tuo, että he jatkaisivat tapailua ja katsoisivat, onnistuisiko suhden ihmissuden ja vampyyrin välillä? Nanami käänsi päätään hieman taakseen nähdäkseen, pilailiko mies hänen kustannuksellaan. Kun merkkejä sellaisesta ei tuon indigo silmissä näkynyt, Nanami käänsi katseensa jälleen pois ja hymyili hieman iitsekseen. "Se voisi olla mukavaa.", Hän nyökkäsi sanojensa painoksi ja rutisti uupuneet silmänsä kiinni, kieltäen kuitenkin itseään kuvittelemasta liikoja.

Keon suukotti Nanamin päälakea. ”En uskalla luvata enempää, kuin yhden päivän kerranllaan, kjarena”, Keon kuiskutteli rauhallisesti. Hän sulki myös silmänsä silitellen samalla Nanamin kylkeä peiton alla. Samalla hän tutki sormillaan naaraan vartalonmuotoja ja totesi niiden olevan täydelliset.
Sokkona hän työnsi päätään eteenpäin ja etsi Nanamin niskan, jota alkoi suukotella lempeästi. Hän ei itse halunnut edes ajatella huomista pidemmälle. Naarashan oli siinä hänen edessään ja aivan kiinni hänessä, joten miksi murehtia tulevaa juuri nyt. He voisivat tutkailla rauhassa suhteensa laatua ja kun ongelmia ilmenisi niin ratkoa ne sitten sen pohjalta.
Ne olivat kuitenkin jälleen sitä tulevaisuutta, jota Keon ei halunnut edes ajatella.

Nanami kuunteli Keonin hengitystä ja tunsi sen kuumana niskanssaan. Se tuntui mukavalta ja rentouttavalta. Hän halusi toivoa että he voisivat olla yhdessä, eikä hän välittänyt mitä muut vampyyrit sanoisivat, kunhan hän saisi olla Keonin kanssa. Hiljakseen neidon ajatukset alkoivat harhailla eikä mennyt aikaakaan kun tuo jo nukkui sikeästi.

Keon kuunteli hetken aikaa Nanamia kun tämä nukkui. Huolimatta siitä, ettei naaraan tarvinnut hengittää hän tuhisi aivan hiljaa. Ääni sai Keonin hymyilemään hieman. Hän veti Nanamia tiukemmin rintaansa vasten ja yritti nukkua. Nyt kivut eivät estäneet häntä saamasta unta, vaan hillitön halu suojella naarasta. Aivan kuin koska tahansa, joku hullu, verenhimoinen tappaja hyppäisi sisään ikkunasta ja yrittäisi käydä naaraan kimppuun. Ajatus oli täysin järjetön, mutta Keon ei vointu sille mitään. Hän kuului niihin ihmissusiin, jotka olivat hyvin tarkkoja reviiristään.
Lopulta Keon kuitenkin nukahti.

Nanami ei useaa tuntia nukkunut. Hän nousi aikaisin ja suunnisti erittäin nälkäisenä jääkaapilleen hivuttauduttuaan ensin hyvin varovasti Keonin vierestä. Ensin hän ruokki kuitenkin nälkäisen Shuin suurella annoksella raakaa lihaa ja otti sitten itse kaksi pussia verta, jotka lämmitti pikaisesti ennenkuin kävi ruokailemaan. Hänen nälkänsä oli hänet herättänyt. Eilinen "kokeilu" oli uuvuttanut hänet täysin ja hänen ruuan tarpeensa vastasi sitä tasoa. Syötyään Nanami kävi lenkillä Shuin kanssa ja palasi takaisin koiran saatua tehdä tarpeensa.

Mikäli Keon nukkuisi vielä tässäkin vaiheessa, Nanami suuntaisi "labraansa" tekemään jotain muistiinpanoja ja tutkimuksia sillä aikaa kun mies nukkui.

Keon nukkui paljon pidempään kuin Nanami. Hän heräsi kuitenkin outoon tuntemukseen, että jotain hänen vierestään puuttui. Vasta kunnolla herättyään hän tajusi mitä se oli. Nanami oli ilmeisesti jo noussut. Se sai Keoninkin istumaan. Hän raapi unisena päätään ja yritti saada päänsä toimimaan jälleen täydellä teholla. Siihen tosin meni yleensä hetki ennen kuin näin kävi.
Keon nousi ylös vuoteesta ja asteli ulos makuuhuoneesta, ilkosen alastomana. Nanamin lainaamat verkkarit olivat mytyssä sohvan vieressä. Kotilaboratoriossaan istuva Nanami veti häntä puoleensa kuitenkin huomattavasti vahvemmin.

Tyytyväisenä virnistellen Keon ateli Nanamin taakse ja kietoi kätensä tämän kaulaan takaapäin.
”Huomenta kjarena.”

Nanami oli ehtinyt jo syventyä koekeisiinsa, ja tihrustaen ruutua lasiensa läpi hän kävi läpi muistiinpanoja sekä jo tehtyjä kokeita, jotka valitettavasti olivat epäonnistuneet. Hän kuitenkin kävi kaiken läpi, etsien heikkoutta kaavasta joka olisi syynä epäonnistumiseen. Vaikutti tosin siltä ettei suurta vastausta löytyisi, vaan että vika oli suoraansanottuna lajeissa, joiden DNA tuntui hylkivän toisiaan.

Niimpä kun Keon kietoi kätensä Nanamin ympärille, itsekseen mutissut vampyyri säikähti koska ei ollut kuullut toisen heräävän ja nousevan. "Säikäytit minut!", Nanami katsoi lähes järkyttyneenä alastonta miestä. "Mitä jos minulla olisi ollut jotain kallisarvoista meneillään? Vaikka DNA:ta jota en saa hankittua lisää ja olisin kaatanut sen?", Neidon ilme kuitenkin suli säikähtäneestä hymyyn ja hän sipaisi kädellään Keonin käsiä.

Keon perääntyi hieman nähdäkseen, oliko naaras tosissaan siitä mitä sanoi. Ilmeisesti oli. Sen todettuaan uros ei voinut muuta kuin pyöräyttää silmiään. Mihin helvettiin hän olikaan ryhtynyt tämän naaraan kanssa? Jostain syystä Keon aavisteli ongelmia ja päänsärkyä aivan lähitulevaisuudessaan.
”Oletteko te vampyyrit aina noin äkeinä näin aamu tuimaan?” Keon kysyi suoristautuessaan. Vaistomaisesti hän rupesi hieromaan Nanamin hartioita vilkuillen tietokoneen ruutua tämän edessä. Todettuaan, ettei saisi Nanamin tekemisistä mitään selvää, hän antoi asian olla. ”Onko sinulla kahvia?”

"En minä ole äkeä, totesin vain ettei selkääni saa hiippailla jos olen keskittynyt.", Nanami yritti hymyillä pahoittelevasti. Hän ei halunnnut kinastella heti aamusta, mutta halusi myös että Keon olisi tulevaisuudessa hieman varovaisempi, sillä Nanami ei tosissaan halunnut menettää yhtäkään koetta säikähdyksen takia.

"Öö, en ole varma. Saattaa jossain kaapissa olla.", Nanamin ruoka ja juomavalio koostuivat lähes yksinomaan verestä. Joskus hän saattoi juoda kahvia tai teetä, mutta muisti harvoin ostaa niitä.

”Pyysin sinua tuomaan sitä eilen. Toivon ettet ole unohtanut. Muuten heivaan sinut tuosta ikkunasta niska-persotteella hakemaan sitä. Ellet sitten halua nähdä helvetin kiukkuista ihmissutta”, Keon sanoi ruvetessaan penkomaan kaappeja. Hänen huuliltaan karkasti tyytyväinen murahdus kun hän löysi haluamansa. Nykypäivänä kahvinkeitin kuului asuntojen perusvaatimuksiin. Onneksi Nanamin asunto kuului juuri tämän ikäluokan taloihin. Keon annosteli kahvia ja vettä keittimeen samalla kun rupesi puhumaan Nanamille.
”Annan sinulle taas rahaa, niin voit käydä hakemassa minulle ehjiä ja puhtaita vaatteita. En voi lähteä tassuttelemaan kotiini ilman rihmankiertämää, vaikka sinulle olisikin mieluisampaa tuijotella minua alasti. Tarvitsen farkut, pitkähihaisen paidan, lippalakin ja kengät. Kerron sinulle kyllä kokoni, joten älä huolehdi, että ostat vääränlaiset.”

Keon vilkaisi Nanamia. Naaras näytti siltä kuin ei olisi oikein tiennyt miten suhtautua siihen, että hänen asunnossaan hiippaili mies. Siitä päätellen, että tämä oli ollut vielä edelliseen iltaan asti neitsyt, hän oli tuskin koskaan tuonut miehiä tänne. Se sai Keonin rinnassa lämpenemään miellyttävästi. Hän oli Nanamin ainoa uros.

Nanami pyöräytti huvittuneena silmiään ja viimeisteli näpyttelynsä koneella ennenkuin siirsi lasit silmitään otsalle ja venytteli hieman selkäänsä."Olet sinä aikamoinen juoksuttaja.", Hän tuhahti mukamas vihaisena mutta virnuili kuitenkin niin  ettei voinut erehtyä luulemaan Nanamin oikeasti olevan vihainen. "Ole onnellinen että minulla oli vapaa viikonloppu. Se on harvinaista herkkua."

Neitokainen nousi tuoliltaan ja asteli keittiöön ja kietoi kätensä alastoman Keonin vartalolle ja halasi tämän selkään. Toinen tuntui niin lämpimältä. Aina joskus Nanami kaipasi omaa ruumiinlämpöä, kaipasi hengittämistä ja sydämentykytyksiä, mutta nyt oli jo myöhäistä katua. Sitäpaitsi, oli tässä jotain hyvääkin; hän eläisi hyvin pitkään ja ehtisi varmasti noiden vuosien aikana kehitellä jos minkälaisia hybridejä