Kaksi maailmaa. Jilli & Shakke (K-18)

Keon seurasi Nanamin liikkeitä kuin metsästäjä konsanaan. Mutta hänen ruumiinkielensä ei kertonut mitään uhkaavuudesta. Hän hymyili naaraalle pienesti ennen kuin käänsi katseensa ikkunaan.
Nanami sai odottaa turhaan mitään tieteellistä selontekoa ihmissusista ja heidän tavoistaan. Keon aikoi nimittäin kertoa oman kansansa tarinan. Heidän synnyintarinansa, joka kerrottiin jokaiselle pennulle iltasaduksi, jotta he muistaisivat Ensimmäiset. Keon oli itsekkin kuullut tämän tarinan useita kertoja. Ja jos hän joskus saisi lapsia, hän kertoisi tarinansa myös heille.

Nanamin istuuduttua seurasi hetken hiljaisuus. Keonin alkaessa puhumaan hänen äänensä oli pehmeä ja rauhallinen. Hän ei katsonut Nanamiin puhuessaan. Hän antoi tarinansa tulla.
”Meidän tarinoissamme kerrotaan: Kun Jumala loi maailmaan, hän laittoi paratiisiin ihmiset ja vampyyrit. Ensimmäinen vampyyri oli kauniimpi kuin yksikään naaras, joka tulisi koskaan maan päällä astelemaan. Hän puolisonsa oli komeampi, kuin uros, joka milloinkaan syntyy maan pinnalle. Rakkaudessaan Jumala ei nähnyt, että kauneus kovetti heidän sydämensä ja he rupesivat pitämään itseään Hänen kaltaisinaan. Mies ja vaimo houkuttelivat yhdessä ensimmäiset ihmiset syömään hedelmän hyvän ja pahan tiedon puusta. Jumala näki tämän ja se särki hänen sydämensä.
”Hän jakoi rangaistuksensa, mutta ei kyennyt rakkaudessaan ottamaan olennoilta pois kaikkea sitä minkä oli heille jo antanut. Niinpä hän päätti luoda rodun, joka olisi tasavertainen heidän kanssaan ja joka pystyisi pitämään yllä herkkää tasapainoa.
”Hän loi Ensimmäisen ihmissuden, jonka hän asetti vartioimaan Edenin portteja. Suuressa viisaudessaan hän loi Isälle puolisoksi ensimmäisen Naaraan. Hän antoi Heille voiman käydä vampyyreita vastaan, kun aika niin vaatisi. Heistä tuli maailman ensimmäiset suuret metsästäjät. Kerrotaan, että eläimet kavahtivat heitä ja piiloutuivat koloihinsa. Maailmassa ei tule koskaan olemaan Ihmissuden veroista metsästäjää. He saivat pitkän iän ja lupauksen tulevaisuudesta, jossa Heidän lapsensa täyttävät maan, kuten myös ihmisten ja vampyyrien lapset.
”Pitkään Uros ja Emo kulkivat maailmassa kahden oppiakseen voimansa ja tarkoituksensa. Vasta kun he olivat viisaita, he yhtyivät keskenään. He saivat lapsikseen seitsemän pentua, joista tuli maailman ensimmäiset Suojelijat. He saivat merkityksensä ja tehtävänsä nimistään. Seitsemän pentua olivat Uskollisuus, Rohkeus, Ketteryys, Voima, Lauma, Naaras ja Äly. He olivat ensimmäinen lauma.
”Uros ja Emo vetäytyivät taka-alalle ja ryhtyivät Opettajiksi. Kerrotaan, että nämä yhdeksän elävät edelleen meidän keskuudessamme, salaten todellisen olemuksensa. He eivät kuulemma halua laskeutua levolle ennen kuin tietävät varmasti lastensa olevan kunnossa.
”Myös ihmiset tuntevat tarinoita seitsemästä pennusta. He esiintyvät heidän pyhässä kirjassaan Tuomareina. Jumalan valittuina ja ihmiskunnan suojelijoina. Sitä he myös olivat. Seitsemän suojeli ihmiskuntaa. He nousivat vihollisia vastaan ja tekivät heistä selvää.
”Uskollisuus oli sisaruksista vanhin. Kerrotaan, että hän rakastui palavasti ensimmäiseen noitaan, joka oli ensimmäisen ihmisen vaimo. Hän vannoi ikuista uskollisuutta rakastetulleen, mutta ei suostunut koskemaan naaraaseen, sillä tämä kuului toiselle. Kun hän ei pystynyt pelastamaan noidan toista poikaa kohtaloltaan, hän ei enää ilmestynyt naaraalle. Mutta edelleen, hän valvoo naaraan jälkeläisiä suojellakseen mahdollisimman monia. Hän ei koskaan pariutunut kenenkään naaraan kanssa, pitääkseen rakkautensa Eevaan puhtaana.
”Rohkeus haastoi jokaisen joka osui hänen tielleen todistaakseen voimansa. Todelliseen koitokseen hän joutui kuitenkin vasta, kun hänen pentunsa meinattiin viedä häneltä. Oli vähällä, ettei hän uskaltanut enää katsoa seuraavaan auringon nousuun, koska pelkäsi ettei hänen pentunsa olisi enää silloin hänen kanssaan. Silloin hänen naaraansa asteli telttaan, jossa Rohkeus istui pentunsa vuoteen vierellä ja uros tiesi, pystyvänsä mihin vain niin kauan kuin naaras vain olisi hänen kanssaan.”
Keon jatkoi tarinaansa. Jokaiseen pentuun liittyi omansa ja hän kävi ne uskollisesti läpi. Tullessaan viimeisen pennun kohdalle, hän vaikeni hetkeksi.
”Naaras ei ollut pesueensa nuorin. Eikä hän myöskään ollut vahvin, mutta hän oli ehdottomasti rohkein.
”Hänen nimensä oli Deborah. Kaunein, lempein ja uskollisin naaras, jota maa päällään kantoi. Vieläkin emot antavat tyttärilleen hänen nimensä, toivoen että naaraan siunaus laskeutuisi heidän päälleen ja johtaisi heidät oikealle polulle.
”Deborah etsi paikkaansa kauan. Hän taisteli veljiensä rinnalla ja täytti tehtäväänsä, mutta hänen elämänsä oli tyhjää. Hänestä tuntui kuin hänet olisi nostettu jalustalle, jolta putoaminen olisi lopulta särkenyt hänet. Eräänä päivänä hän kohtasi nuoren uroksen taistelukentällä. Tämä uros oli ihminen. Vähäinen lajissaan, mutta se ei estänyt Naarasta rakastumasta. Sanotaan, että kun hän näki uroksen ensimmäisen kerran, tämä oli vain isompiensä lelu. Urokselle tehtiin hirvittäviä asioita. Deborah vei hänet telttaansa ja hoiti häntä.
”Kerran kun Deborah oli täyden kuun aikaan laumansa kanssa, ihmiset kaappasivat hänen uroksensa. Uros vietiin uhriksi vampyyreille. Kun hän sai kuulla asiasta, hän raivostui. Silloin hän rikkoi lakia ensimmäisen kerran.
”Naaras tappoi ne miehet. Hän raateli ne elävältä yksi kerrallaan. Varmistaen, että viimeinen asia, jonka he näkivät oli Naaraan kyynelten juovittamat kasvot.
”Sen tehtyään Deborah lähti vampyyrien luoksi, hakeakseen rakastettunsa, mutta hän oli myöhässä. Kun hän viimein saapui leiriin, hänen uroksestaan oli tehnyt heidän kaltaisensa. Deborah vangittiin ja tarkoituksena oli, että uros söisi ensimmäisen ateriansa Naaraasta.
”Deborahilla oli kaksi vaihtoehtoa. Hän voisi kuolla rakkaansa käsiin tai tappaa hänet. Hän ruokoili Jumalaa avukseen ja kuinka ollakkaan, Jumala tuli. Hän muutti Naaraan veren pahaksi vampyyreille. Naaraan uros joi, mutta ei saanut tehtäväänsä lähellekkään loppua, kun sudenmyrkky tavoitti hänen ruumiinsa. Deborah pystyi pakenemaan paikalta, eikä hänen tarvinnut turvautua kumpaakaan vaihtoehtoon.”
Saadessaan tarinansa viimein päätökseen, Keon saattoi viimein kääntää katseensa Nanamiin. Ulkona oli alkanut hämärtää, mutta silti uroksen silmissä saattoi nähdä kimmeltävän liikutuksen kyyneleet.
”Deborah oli raskaana tälle urokselle. Sanotaan, että hänen verenperintönsä virtaa myös meissä, tänä päivänä elävissä ihmissusissa. Siksi vampyyrit eivät voi juoda vertamme.”

Nanami oli odottanut enemmänkin joitain tietellisiä faktoja, ja vaikka puheet Jumalasta olivat yleensä vähintä mitä neito tahtoi kuunnella, hän kuunteli tarinan kuitenkin tarkkaavaisesti alusta loppuun. Nanami ei uskonut Jumalaan, hänelle tiede oli Jumala ja tiede oli kaiken luonut. Mutta silti tarina oli jossain määrin liikuttava, vaikkei se tarjonnutkaan yhtäkään vastausta hänene moniin kysymyksiinsä. Nanami vietti pitkän hetken tarinan päätyttyä hiljaisuudessa, pohtien olisiko tarinaan sittenkin saatettu piilottaa jotain, josta voisi olla apua hänen tutkimuksissaan.

Kun hänen aivonsa eivät löytäneet piilotettuja tieteellisiä faktoja, hän nyökkäsi, siirsi katseensa mieheen ja hymyili. "Kaunis tarina, oikein mielenkiintoinen.", Neitokainen totesi ja laski huolimattomasti kätensä Shuin turkille ja rapsutteli tätä vaitonaisena. "Mutta minä en valitettavasti usko Jumalaan, joka olisi kaiken luonut.", Nanami totesi hiljaisella äänellä, vilkaisten sitten pikaisesti Keonin suuntaan.

Keon pyyhki silmiään ja hymyili sitten Nanamille. ”Suoraan sanottuna en minäkään. On olemassa aivan liikaa todisteita kaikesta muusta”, Keon sanoi ja käänsi katseensa takaisin ikkunaan. Hän ei ymmärtänyt naaraita.. Ihmissusinaaraiden keskuudessa tämä tarina kirvoitti aina kyyneleitä ja liikutusta. Nanami vaikutti pikemminkin vain vaivaantuneelta. ”Mutta meidän historiassamme on kiistattomia todisteita ensimmäisestä Yhdeksästä. Samoin kuin teidän tarinoissanne on perää, sillä käsittääkseni teidän esiäitinne Lilith on ainakin ollut olemassa.”
Keon raapi paljasta rintakehäänsä ajatuksiinsa vaipuneena. ”Lisäksi monia muita tämän maailman tarinoita on voitu todistaa kiistattomasti todeksi, joten ei kai sillä ole liiemmin väliä miten kaikki on alkanut. Loppujen lopuksi kukaan ei ole koskaan löytänyt selitystä meidän lajiemme synnylle.”

Nanami nyökkäsi Keonin sanoille ja nojasi rentoutuneena selkänsä selkänojaan. "Tietysti todisteita voi löytää mistä tahansa jos vain etsii tarpeeksi kovasti, mutta yleensä sellaiset todisteet ovat vain keksittyjä, valheita joihin alkaa uskomaan kun tarpeeksi kovasti uskottelee sen itselleen olevan niin.", Nanami silmäili kattoa ja venytteli käsiään päänsä päällä. "Minä olen aina ihannoinut susia ja koiraeläimiä, lapsesta saakka. Ne olivat ainoita ystäviäni kotini läheisessä metsässä. Löysin satukirjan jossa kuvattiin vampyyreita ja heidän jalouttaan, enkä voinut olla yhdistämättä näitä piirteitä joita kirjassa kuvattiin susiin.", Nanami hymähti pienesti.

"Siitä se kaikki varmaan lähti. Olen siitä asti etsinyt todisteita susien ja vampyyreiden yhteisestä perimästä, ja uskon että vielä jonain päivänä kasvatan itselleni korvat ja hännän.", Nanami virnisti ehkä hieman lapselliseen tapaan. Hän oli ehkä hieman tärähtänyt, muttei niin vakavasti että olisi aivan harhainen. Hän uskoi sydämestään susien ja vampyyreiden olevan samasta kantajasta ja hän aikoi löytää todisteet. "Kerron sinulle mitä uskon; Kauan sitten maata asuttivat ihmiset ja sudet. Sudet elivät sovussa ihmisten kanssa niin kauan kuin kumpikaan osapuoli ei tappanut toisiaan, mutta eräät sudet kuitenkin mieltyivät ihmisen veren makuun niin, että muu lauam heidät hylkäsi. Evoluutio kuitenkin auttoi hylkijöitä, kehitti heitä paremmiksi, kunnes susi joka todella janosi ihmisverta, astutti yhden ihmisnaisen. Ja näin syntyi ensimmäinen vampyyri."

Keonin olisi tehnyt mieli sanoa, että Nanamin käsitys maailmasta oli umpihullu, samaten kuin tämä itsekkin, jos uskoi noin. Jokin kuitenkin esti häntä tekemästä niin. Hän ei halunnut taas pahoittaa naaraan mieltä. Edellinen kerta oli ollut jo riittävän ikävä. Mielummin hän pysyi hiljaa.
Keon vaihtoi hieman asentoaan ja älähti heti perään. Hankala asento epämukavalla sohvalla oli saanut hänen ruumiinsa kipeäksi, kuin hänet olisi pieksetty.
”Saanko laittaa jalat syliisi, että saan ruotoni suoraksi”, Keon kysyi ja katsoi Nanamia anovasti. ”Tämä asento alkaa käymään ikävästi kropan päälle?”

"Siitä vain. Voit toki nukkua myös sängyssäni, mikäli haluat. Minun ei oikeastaan tarvitse nukkua ja jos haluan, voin tehdä sen sohvalla ilman kipuja.", Nanami totesi hymähtäen. "Haluaisin myäs kysyä vielä muutaman kysymyksen pariutumisrituaaleistanne. Jos kiima-aika on tosiaan vain kerran kymmenessä vuodessa, eikö ole tutkittu lainkaan keinoa nopeuttaa kiertoa? Olen varma, että tämäkin johtuu geeneistä, niinkuin suurin osa ihmissusien, ihmisten ja vampyyreiden ongelmista ja tavoista on geeniperäistä. Kuten aiemmin tökerösti totesin..", Nanami hiljeni. Hän aikoi puhua jälleen jalostamisesta mutta pelkäsi että se saisi aikaan uuden raivonpuuskan Keonissa.

"Tarkoitan, että onko lainkaan erityisiä naaraita, jotka ovat kiimassa useammin? Oletteko kokeilleet joitain hedelmöittymistä kiihdyttäviä lääkkeitä?"

Keon laski jalkansa selkänojalta Nanamin syliin. ”Etkö ajattele koskaan mitään muuta kuin geenejä ja koeputkia?” Keon kysyi nojaten ohimoaan sohvan selkänojaan.
Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kuitenkin huokaisi. ”Vaikak kietoa saisi nopeutettua en usko, että kukaan naaras haluaisi kokea kiimaa useammin kuin kymmenessä vuodessa. Raskauskin on kovaa aikaa, mutta ei kiimakaan mitään ruusuilla tanssimista ole.” Keon irvisti, aivan kuin hänen päähänsä olisi pälkähtänyt jokin ikävä muisto. ”Kiima on tuskallista aikaa naaraille. Jos heillä ei ole urosta kumppaninaan silloin, suurin osa heistä on käytännössä katsoen sänkypotilaina. Himo yltyy niin pakottavaksi, että se sattuu. Tiedät varmaan millaista on haluta seksuaallisesti jotain. Kuvittele se moni kymmen kertaisena ja ilman helpotusta. Pariutuneet ihmissudet saattavat viettää kumppaninsa kanssa sängynpohjalla useita tunteja, jopa päiviä, vain parittelemassa. Sen jälkeen he ovat kumpikin niin uupuneita, etteivät pysty muuhun kuin nukkumaan ja syömään.”

Nanami katsoi hieman punastuneena lattiaa Keonin sanojen jälkeen. Ei, hän ei ollut koskaan halunnut ketään seksuaalisesti. Hän hädin tuskin tiesi millainen se tunne oli, sillä oli kokenut sen tänään ensimmäistä kertaa, eikä se hänestä niin paha ollut. Toisaalta, hän ei myöskään voinut kuvitella että se tunne sattuisi. Neitokainen oli hieman vaivaantunut, sillä hänen seurassaan oleva mies oletti hänen olevan kokenut. Miten hän voisi kertoa ettei ollut?

"Niin, no.. Se olisi lajinne säilymisen kannalta paljon parempi.. Ehkäpä jos pariutuisitte, tai ainakin teettäisitte pentuja, useammin ihmisten kanssa ja kymmenen vuoden välein sitten nämä ihmisten jälkeläiset pariutuisivat ihmissuden kanssa, olisi tuloksena useampi pentu ja lähes täydelliset ihmissuden geenit.", Nanami mutisi hiljaisena ja vältteli taas Keonin katsetta.

Keon tarkkaili Nanamin kasvoja, kun tämä punastui. Hän kurtisti kulmiaan. Olisiko mahdollista ettei naaras ollut koskaan ollut intiimissä kanssakäymisessä uroksen kanssa? Tämän reaktio ainakin kieli siitä. Keon mutristi huomaamatta mietteliäästi huuliaan. Heidän kulttuurissaan seksuaallinen kanssakäyminen oli täysin normaalia. Nuorille ja pariutumattomille susille järjestettiin iltoja, joita saattoi verrata orgioihin. Niissä nuoret pääsivät sinuiksi itsensä kanssa ja pariutumattomat pääsivät purkamaan paineita.

Nanamin ehdotuksen kuullessaan hän pudisti päätään. ”Ei onnistu. Ihmisnaaraat kuolevat lähes poikkeusetta raskauteen jo ennen kuin pentu syntyy. Parempi jos pariskunnasta naaras on ihmissusi ja uros ihminen. Ihmissusinaaraan ruumis jaksaa kantaa pennun vaadittavan ajan.”

Keonin sanoista huolimatta Nanami kuitenkin mietti, että raskauden olisi jossain määrin oltava kuitenkin mahdollinen myös ihmisillä. Jos pentu synnytettäisiin riittävän ajoissa, ennen kummankaan menehtymistä? "Kuinka pian raskauden jälkeen ihminen yleensä menehtyy, jos sattuu tulemaan ihmissudelle raskaaksi?", Nanami kuitenkin salaisesti suunnitteli rakentavansa koeputkilapsen. Jos hän saisi eristettyä vampyyrien ja ihmissusien DNA:sta toisilleen haitalliset osat pois, hän saattaisi hyvinkin pystyä kehittämään uuden ja vahvemman rodun.

Keon muutti hieman omaa ja jalkojensa asentoa sohvalla. Samalla hän onnistui vahingossa hipaisemaan paljaalla jalalla Nanamin toista rintaa. Keon ei itse edes huomannut sitä. Samalla hänen toisen jalkansa kantapää, painui Nanamin jalkojen väliin, hyvin lähellä niiden yhtymäkohtaa.
”Naaras voi menehtyä jopa parin kuukauden jälkeen. Jos hän jollain ihmeen kaupalla pystyy taistelemaan hengissä synnytykseen asti, hänen voimansa on niin loppu, että kuolee synnytyspöydälle. Lääkärit ovat yleensä siinä vaiheessa täysin voimattomia.” Keon huokaisi raskaasti. ”Myös lapsi voi menehtyä, jos naaraan ruumis hylkii raskautta.”

Nanami hätkähti pientä sipaisua rinnallaan ja tuntiessaan nyt kantapään lähellä intiimialueitaan, hän huomasi jälleen tuon kihelmöivän ja polttelevan kutinan alavatsassaan. "Entä jos naista voimistettaisiin? Miten myrkyllistä vampyyrinveri on ihmissusille? Ja jos nainen selviää lähes loppuun saakka, voidaan lapsi synnyttää keisarinleikkauksella, joka saattaisi taata molempien hengissä säilymisen.", Nanami mutisi hiljaisesti yrittäessään siirtää takapuoltaan niin että saisi hieman siirrettyä huomaamattomasti Keonin jalkaa pois herkimmiltä alueiltaan, mutta sai aikaan vain jalan liikauttelua joka ei parantanut hänen kihelmöintiään.

Keon pudisteli päätään uudestaan. ”Me saamme pahat myrkytysoireet pienestäkin määrästä vampyyrinverta. Olemme vuodepotilaina pitkän aikaa sen jälkeen”, Keon selvitti. ”Aivan kuin sudenveri vampyyreille. Ja usko pois, että lääkärimme ovat yrittäneet kyllä kaikkensa saadakseen naaraat selviämään.”
Keon näytti surulliselta katsoessaan Nanamia. Hän ei tajunnut ollenkaan naaraan levotonta liikehdintää. Hän kuvitteli, että Nanami kihisi ainoastaan innosta kun pääsi käyttämään aivojaan geeniperimän kehitykseen.

"Olette siis kokeilleet keisarileikkausta? Entä jos pentu on ihmisnaisen kannettavana, eikö sen vampyyrinveren vastustuskyvyn pitäisi pienissä määrissä kohota, sillä meidän veremmehän on kuin huumetta ihmisille?", Nanami jatkoi kyselyjään vaikka tunsikin itsensä hyvin vaivaantuneeksi. Hän inahti hiljaa liikahtaessaan jälleen, tuntiessaan pienen piston jalkovälissään joka aiheutui pienestä liikkeestä jonka kantapää aiheutti.
"O-olisiko mitenkään mahdollista että siirtäisi jalkaasi hieman?", Nanami sanoi lopulta posket punaisena, eikä pelkästä nolostuksesta, kun ei kestänyt enempää.

”Naaraan vatsassa on silti ihmissusi. Pentu kuolisi myrkytykseen ja naaras joutuisi hengenvaaraan”, Keon selitti. Ei hän mikään lääkäri ollut, mutta hän oli elänyt riittävän kauan kuullakseen näitä juttuja laumassaan. Raskaus oli arka paikka kaikille, sillä sen tehokkaampaa ihmissuden tappajaa ei ollutkaan. Jokainen hengissä selvinnyt naaras ja elävänä syntynyt pentu oli taivaan lahja.
Nanamin esittäessä kysymyksensä, Keonin nenään kiiri makea ja mausteinen tuoksu, jonka hän saattoi tunnistaa missä tahansa. Naaras oli kiihottunut. Uroksen katse suorastaan lennähti omiin jalkoihinsa ja hän tajusi mitä oli onnistunut huomaamattaan tekemään. Hän heitti jalkansa pois Nanamin sylistä, niin rivakasti, että liike sai hänet älähätämään. Vammat paranivat hyvää vauhtia, mutta äkkinäiset liikkeet saivat ne aristamaan ikävästi.
”Sori.” Keonin kasvot punehtuivat myös. Häntä nolotti se, mitä oli saanut aikaan Nanamissa, sekä myös se, että kiihottumisen tuoksu oli saanut hänet itsensä puoli kovaksi. Löysiin verkkareihin tämä oli kuitenkin helppo piilottaa.

”Sinä taidat olla neitsyt.”
Jo ennen kuin lause oli pullahtanut kokonaan Keonin suusta hän kirosi raskaasi mielessään suun ja aivojensa välistä hidasta yhteyttä. Pitikö hänen mennä möläyttelemään kaikenlaista.

Nanami oli jo vastaamassa, ettei se mitään, kun Keon möläytti sen mitä hän ei ollut uskaltanut itse sanoa. Neidon silmät levisivät hämmästyksestä ja järkytyksestä. Kuinka toinen oli arvannut sen? Hetken mietittyään hän kuitenkin päätteli, ettei se kai niin vaikeaa ollut arvata. Hän avasi suunsa vastatakseen jotain, sulki suunsa, avasi sen taas ja sulki vielä kertaalleen. Lopulta hän vain tyytyi nyökkäämään pitäen katseensa visusti lattiassa.

Keon nousi sen verran, että sai pörrötettyä Nanamin päätä. Naaraan hiuksista tuli mieleen turkki. Pehmeä, naarassuden turkki. Keonin oli pakko vetää kätensä aikomansaa nopeammin pois, sillä hänen kämmentään oli ruvennut kihelmöimään. Hän jätti tuntemuksen omaan arvoonsa. Se ei kuitenkaan ainakaan auttanut tilaa, joka oli keskittynyt hänen jalkojensa väliin. Vielä siellä ei kuitenkaan näkynyt mitään näkyvää merkkiä Keonin mielenkiinnosta.
”Ei siinä mitään pahaa ole”, hän tokaisi rauhoitellakseen vampyyria. ”Sori, mutta mun on pakko kysyä, että miten helkkarissa se on mahdollista?”

Keon oli todennut jo aikaisemmin, että Nanami oli sievä. Sellaisella oudolla nörttimäisellä tavalla. Ja vaikka naaras ainakin yritti kovasti peittää muotojaan epämuodostuneiden vaatteittensa alle, oli selvää että tältä löytyi ne. Keonin katse viivähti naisen rinnoissa, jotka saivat ihonmyötäisen, hihattoman topin kankaan kirsitymääna autuaallisesti niiden kohdala. Oli siis ihme, ettei joku outo, nörttimäinen, Nanamin ikätoveri ollut saanut naaraan mielenkiintoa heräämään niin paljon, että he olisivat viettäneet yön yhdessä.
Toisaalta Nanami oli nuori. Luultavasi Keonia itseään huomattavasti nuorempi. Ehkä naaras oli niin keskittynyt koeputkiinsa, ettei ollut huomannut kiinnostuneita uroksia ympärillään.
”Sinä olet kuitenkin aika söpö. Luulisi, että joku uros olisi saanut sinun pääsi kääntymään”, Keon sanoi ja toi näin ajatuksensa julki.

Nanami katsoi Keonia kuin ei olisi koskaan kuullutkaan mitään oudompaa. "En..ei.. Minä.. ", Neitokainen ei selkeästikkään tiennyt mitä sanoa joten tukki suunsa. Olihan hän pitänyt yhdestä miehestä, vampyyristä joka hänet veretti ja jätti lopulta. Mutta tunne ei koskaan ollut ollut oikein vahva. Ehkä Nanami oli siinäkin vampyyrissä vain nähnyt isähahmon jota ei ollut koskaan saanut. Toisaalta, hän oli ollut vielä nuori ihminen silloin, joten kai hänen hormooninsa olivat jollain määrin toimineet. Mutta ei hän ollut tälläistä kihelmöintiä tuntenut verettäjänsä kanssa.

"Olin minä kerran ihastunut, mutta se ei ollut tälläistä..", Nanami mutisi hiljaa ja alkoi jälleen hermostuneesti vääntelemään käsiään.

Keon nosti kyynärpäänsä sohvan selkänojan päälle ja nojasi päätään sen kämmeneen. Hän katseli Nanamia tarkkaavaisesti. Hänen silmiensä sävy oli tummunut aavistuksen. Ihminen ei olisi välttämättä erottanut sitä huoneen hämärässä valaistuksessa, mutta vampyyrien ja ihmissusien näkö riitti siihen kyllä.
”Se ei ollut millaista..?” Keon sanoi yrittäen rohkaista Nanamia jatkamaan.

Nanami oli entistä suloisempi ollessaan hämillään. Keonin teki tavattomasti mieli saada naaraan olo hieman helpottuneemmaksi. Jollain tavalla. Hän kuitenkin piti kätensä kiltisti kurissa. Heidän tilanteensa oli muutenkin jo riittävän erikoinen. Heistä kumpikaan tuskin kaipasi siihen yhtää enempää mutkia.

Nanami katsahti melkein säikyn oloisesti miehen suuntaan. Hän ei löytänyt sanoja kuvaamaan tämän hetkistä tilannettaan, paitsi ehkä tieteellisiä termejä. "Se ei saanut vatsaani kihelmöimään. Se ei ollut seksuaalista.", Nanami sai lopulta tokaistuksi selvästikkin nolostuneena. Mielessään hän sätti itseään siitä ettö käyttäytyi kuin pahainen koulutyttö joka puhui ensimmäistä kertaa seksistä. Juurihan he olivat viettäneet lähes koko illan puhuen ihmissusien parittelusta, ja nyt hän alkoi punastella?

Keon vaihtoi jälleen asentoaan. Hän hieroi kasvojaan, jos se vaikka auttaisi häntä selvittämään ajatuksiaan. Hänen maailmansa oli kääntynyt alle vuorokaudessa täysin ylösalaisin. Juuri nyt hänestä tuntui, että siitä ollut jäljellä enää mitään tuttua johon tarttua kiinni.
”Helkkari, ollaan mekin pari valjakko”, Keon naurahti päätään pudistellen ja nosti sitten katseensa Nanamiin.

"Anteeksi?", Nanami sanoi hieman hämillään ja tuijotti Keonia hämmentyneillä silmillään. Hän ei oikein ymmärtänyt mitä toinen tarkoitti sanoillaan, ja hän oli edelleen hyvin nolona ja hyvin vihainen itselleen.
Nanami nosti katseensa kattoon ja oli ikäänkuin tutkailevinaan sitä. "Millaista...millaista se on?", Hän sai viimein kerätyksi rohkeutta kysyä kysymyksensä, joka oli jo kylpy ajoista asti vaivannut häntä. Millaista oli seksi?

Keon virnisti niin leveästi, että oli ihme etteivät hänen kasvonsa haljenneet suun kohdalta kahtia. ”Se riippuu paljon kumppanista. Ja jonkin verran molempien aiemmista kokemuksista, mutta sillä ei ole oikeastaan väliä. Pääasia on, että kemiat toimii, koska kaiken muun voi oppia. Jos kumppani on hyvä ja tietää mitä tekee, se on hyvää. Suoraan sanottuna, sitä on vaikea kuvailla mitenkään. Mutta kun olet kerran saanut ja sinulla ei ole päässäsi vikaa, niin haluat taatusti lisää.”
Herra mun varjele, Keon mietti. Hän ei ollut koskaan kuvitellut joutuvansa pitämään vampyyrille seksivalistusta.

Nanami nyökkäili vakavan näköisenä ja siirsi katseensa lattiaan. Vai että hyvää. Noh, hän ei voinut sanoa ennenkuin olisi itse joskus kokeillut. Ehkä hänen pitäisi, jos tämä kihelmöinti ei hellittäisi ja ainoa parannus olisi tehdä..se. Hän oli jälleen avaamassa suutaan kysyäkseen vielä jotain, mutta sulki suunsa jälleen, koska ei tiennytkään mitä hänen suustaan tulisi. Jotain vielä nolompaa? Hän kuulosti varmaan melko tyhmältä ja lapsekkaalta, kokeneen miehen edessä.

Samassa Keon huomasi miten tämä kaikki puhe seksistä oli ruvennut vaikuttamaan häneen. Puoli kova oli jo suoranaista vähättelyä. Hän laski käsivartensa syliinsä, peittääkseen pullottavan etumuksensa. Tuskin Nanami kaipaisi kiimaista ihmissutta ensimmäiseksi sänkykumppanikseen. Himot menisivät ohi ja sitten hän voisi etsiä jonkun kivan vampyyriuroksen partnerikseen. Sillä välin Keon voisi vetää käteen omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.
”Ei sulla kiire ole. Sä taidat olla kuitenkin aika kakara vampyyrien mittapuulla”, Keon totesi tarkoituksenaan helpottaa Nanamin oloa.