Kaksi maailmaa. Jilli & Shakke (K-18)

Keon oli aivan yhtä lumoutunut Nanamin silmistä kuin tämä hänen. Toisen mielikuvista hän ei kuitenkaan osannut sanoa mitään. Hän tiesi ainoastaan mitä itse ajatteli. Nanamin silmät olivat kuin kauniit jalokivet, joita saattoi kuvitella löytävänsä ennemmin metsistä kuin korukauppiaiden holveista. Niitä kehystävät ripset olivat tummat. Eivät kuitenkaan mustat. Niissä oli sama sävy kuin Nanamin pörröisissä hiuksissa. Naaras näytti siltä, kuin olisi juuri noussut sängystä. Kasvot punoittivat vielä hieman, mutta se ainoastaan sopi vampyyrille. Keon uskoi, että osaisi pian piirtää Nanamin kasvot ulkomuistista tarkkailtuaan niitä niin tarkkaavaisesti kuluneen aamun aikana.
Keon aisti etäisesti, että toisen käsien liikkeet hidastuivat, mutta ei malttanut kiinnittää siihen juurikaan ajatuksiaan. Vihertävän harmaat veivät hänen huomionsa täysin.
Hän oli nostanut kätensä ammeen laidoille ja piti niitä edelleen paikoillaan. Jos hänen huomiokykynsä olisi riittänyt, hän olisi hyvinkin saattanut huomata puristavan laitoja kouriinsa. Aivan kuin hänen alitajuntansa käski ruumista pitämään kädet paikoillaan ja sormet kurissa. Muuten ne olisivat hyvinkin saattaneet lähteä tutkiskelemaan Nanamin kasvoja.

Nanamin kiinnostus oli puhtaasti fyysistä, hänen aivojensa tieteellinen puoli, siis suurin osa aivoista, tuntui napsahtaneen pois päältä ja lopulta neidon kädet pysähtyivät kokonaan eikä tämä edes huomannut nyt nojaavansa laitoihin tuijotellessaan Keonin silmiä ja kasvoja. Hän ei aikaisemmin ollut kiinnittänytkään huomiota siihen kuinka komea mies oli. Tuon kynityt hiukset olivat ehkä hieman huvittava lisä, mutta mikä Nanami oli muita neuvomaan ulkonäöllisissä asioissa? Ja Nanami oikeastaan piti siitä, etteivät ne olleet piirun päälle tasoitettu ja siistitty, vaan villimmät.. oli kai turhaa sanoa että villiys kiehtoi naista.

Nanami tutkaili myös miehen korvia joita peittivät useat eri korut ja kallisti hieman päätään ikäänkuin laskeakseen ne. Hänen teki kovasti mieli tökätä niitä, uteliaisuudesta, katsoa kilahtivatko ne hauskasti toisiaan vasten, mutta piti kätensä kurissa. Hän ei vieläkään huomannut laskeneensa käsiä ammeen laidalle. Nanami alkoi herätä lumouksesta vasta kun kaarelle taipunut selkä ilmoitti että epämukavassa asennossa ollaan oltu jo hyvä tovi ja nyt saisi riittää. Nanami räpäytti silmiään häkeltyneenä ja suoristi selkänsä joka päästi pienen valittavan naksahduksen. "Anteeksi..taisin unohtua ajatuksiini..", Nanami sanoi peitellen ja hymyili hölmistyneenä epävarmana siitä mitä juuri tapahtui.

Nanami puhui ja se sai myös Keonin palaamaan todellisuuteen. Hän ei tiennyt kuinka paljon aikaa oli ehtinyt kulumaan. Hänen oli pudisteltava päätään, saadakseen ajatuksensa selkenemään. Naaraan silmät olivat tainneet imaista hänet syvyyksiinsä hetkeksi. Ajantaju oli kadonnut heiltä kummaltakin tyystin.
”Ei siinä mitään. En minäkään taida olla juuri nyt kaikkein terävimmilläni”, Keon vastasi, mutta ei uskaltanut nostaa katsettaan uudestaan naaraan silmiin.

Nanami otti loputkin siteet irti, laittoi veden valumaan ja poistui pikaisesti kylpyhuoneesta. Hän suuntasi kulkunsa keittiöön, heitti likaiset siteet roskiin ja nappasi jääkaapista itselleen uuden veripussin jonka tyhjensi hyvinkin nopealla tahdilla. Mitä ihmettä äsken oli oikein tapahtunut? Kihelmöinti jota hän oli tuntenut, ei ottanut laantuakseen ja hän tunsi jonkinlaista pakottavaa tunnetta alavatsansa seudulla. Oliko tämä sitä mitä kutsuttiin kiihoittumiseksi? Nanami suuntasi koneelleen, hän päätti tarkistaa asian netistä.

Nanami lähti huoneesta niin kiireellä, että unohti laittaa veden valumaan. Keon mutristi huuliaan, mutta ei halunnut häiritä naarasta enempää. Hän nojautui varovaisesti eteenpäin avatakseen hanan. Modernin kosketusnäytön avulla hän valitsi nopeasti haluamansa lämpötilan ja sääti niin, että veden syöttö loppuisi kun amme olisi riittävän täynnä.
Keon nojautui taakse päin ja antoi lämmön virrata jäseniinsä virtaavan veden mukana. Tosin, juuri nyt kylmä suihku olisi saattanut olla kuumaa kylpyä parempi vaihtoehto. Hän antoi asian kuitenkin olla ja sulki sen sijaan nautinnollisesti silmänsä.

Hän mietti tilannettaan. Alle vuorokaudessa hän oli saanut itsensä tilanteeseen, johon hän ei olisi uskonut koskaan joutuvansa. Jo vampyyrin pelastamaksi tuleminen oli sellainen, mitä yksikään ihmissusi ei uskonut kokevansa. Ihmissudet olivat tietyllä tapaa luontaisia vihollisia.
Koulussa Keonille oli opetettu, että ihmissudet olivat syntyneet varjelemaan maailman herkkää tasapainoa. He olivat vaaka ihmisten ja vampyyrien välillä. Heidän oli pidettävä tilanne rauhallisena ja vaa'an kupit samalla tasolla. Ihmisten uudenlainen tietoisuus ja osan vampyyriväestön agressiivisuus hankaloitti hommaa kuitenkin ikävästi.
Yleensä ihmissudet veätyivät omiin oloihinsa ja tulivat esiin ainoastaan silloin kun tilanne vaati. Tietysti edellisiltaisen kaltaisia onnettomuuksia sattui.

Toinen asia, jota Keon ei ollut koskaan osannut kuvitella tapahtuvan itselleen. Vampyyrien ja ihmisten väliset suhteet eivät olleet tavattomia. Sellaista sattui kun eli lähekkäin, mutta ihmissusien ja vampyyrien väliset suhteet olivat olemattomia. Sen sijaan Keon huomasi, ainakin ruumiinsa haikailevan tuon omalaatuisen, vampyyrinaaraan perään. Heidän rotunsa erosivat suunnattomasti toisistaan, mikä teki tilanteesta ylitsepääsemättömän. Lisäksi se poikkesi täysin kaikista mahdollisista normeista.
Keon oli kasvatettu lievään halveksintaan vampyyreja kohtaan. Hän piti jopa vampyyreiden hajua epämieluisena. Siitä huolimatta hän oli maannut äsken, ikävän sattumuksen kaitta tosin, puoli alastomana ja -kiihottuneena yhden vampyyrin kanssa, hyvin lähekkäin. Lisäksi hän piti kyseistä naarasta myös hyvin viehättävänä tapauksena.

Hetken näpyteltyään koneella Nanami sai vastauksen polttavaan kysymykseensä. Kyllä, ainakin koneen mukaan hänen epäillyksensä osuivat oikeaan ja hän oli tuntenut kiihottuneisuutta ihmissutta kohtaan. Tästähän se ilo irtoiaisi, Nanami mutristi huuliaan ja lipui tietokoneelta omaan huoneeseensa, unohti sulkea koneen ja hakujensa tulokset, ja lysähti hetkeksi vuoteelle.

Mitähän Bennet sanoisi jos kuulisi, että Nanami oli ottanut ihmissuden kotiinsa ja vieläpä tuntenut jotain mitä ei olisi saanut tuntea tuota kohtaan. Mutta minkä hän sille mahtoi että hänen ruumiinsa toimi ilman lupaa ja tunsi mitä itse halusi. Nanami hautasi nolostuneena kasvonsa tyyneihin ja mietti, mitä hänen pitäisi tehdä.

Keon lillui ammeessa ajatuksiinsa vaipuneena yli tunnin. Vesi oli ehtinyt jo viiletä, kun hän havahtui todellisuuteen. Hänen mietteensä pyörivät lähinnä pörrötukkaisen vampyyrinaaraan ympärillä. Hän saattoi nähdä Nanamin liikehtivän edessään sielunsa silmin. Tiesikö naaras edes, miten taidokkaasti hän liikkui? Nanami oli tosiaan onnistunut pistämään hänen päänsä pyörälle. Tilanne luultavasti helpottuisi, kun hän pääsisi lähtemään. Siihen tosin menisi tovi.
Hän ei voinut kuitenkaan jäädä ammeeseen makaamaan. Hänen oli peseydyttävä ja noustava ylös. Siihen tosin tarvitsi epätoivoisesti Nanamin apua.
”Nanami!”

Nanami oli ehtinyt torkahtaa haudattuaan kasvonsa tyynyihin, vajonnut mukavaan tiedottomaan pimeyteen ja nyt hän havahtui mukavasti ja lohduttavasta pimeydestä nimensä kutsuun. Ensimmäinen paniikinomainen ajatus oli, että hän oli torkahtanut töissä ja Bennet kutsui häntä, mutta todellisuus hiipi hiljaa paikoilleen ja Nanami muisti missä oli ja kuka häntä oikein kutsui.

Nopeasti neitokainen nousi vuoteesta mutta pysähtyi nähtyään itsensä peilistä. Hänen vaatteensa olivat hieman veren tuhrimat, luultavasti siitä että Keon oli maannut hänen yllään kylki vuotaen. Nanami kiskoi t-paidan yltään ja kumartui kaapista ottamaan ensimmäisen käteen sattuvan, hieman tyköistuvamman v-kauluksisen topin, ja suuntasi kulkunsa kylpyhuoneeseen.

Hän astui sisään ja varoi jälleen taas katsomasta muualle kuin Keonin silmiin. "Niin?"

Keonia hymyilytti kun Nanami asteli sisään kylpyhuoneeseen. Aivan kuin hän ei olisi tuntenut kuuluvansa siihen. Hän istui nyt ammeessaan suorana, rintakehä paljaana. Ylös nostetulla polvellaan hän peitti näköetäisyyden nivusiinsa. Sen sijaan hänen nännilävistyksensä kimaltelivat kylpyhuoneen kolkossa valossa. Isojen renkaiden läpi olisi helposti mahtunut työntämään kaksi kapeaa sormea. Keon oli hankkinut ne nuoruuden huumassa ja oli tykästynyt niihin niin kovin, että oli valmis menemään hautaan niiden kanssa. Hänen äitinsä oli tosin ollut vähällä pyörtyä nähdessään pojan turmellun yläruumiin.
”Olen pahoillani, mutta taidan tarvita jälleen apua”, Keon sanoi etsien Nanamin katsetta silmillään. Se ei ehkä ollut kaikkein viisainta, mutta ne tuntuivat vetävän hänen silmiään mangeetin tavoin puoleensa. ”Voin pestä itseni etupuolelta, mutta tarvitsen apua selän, sekä kyljen kanssa.”
Jos tällainen järjestely ehkäisisi uudet kiusalliset tilanteet.

"Selvä.", Nanami totesi hiljaisesti vältellen yhä katsomasta Keonin suuntaan. Hän asteli ammeen luokse ja istuutui lattialle Keonin ammeen vierelle. Hylly hänen päänsä yläpuolella sisälsi pesutarvikkeet, ja Nanami kurotti ne käsiinsä. Varovaisesti hän asetti vapaan kätensä Keonin selälle ja työnsi tuon ylävartaloa edemmäs jotta pääsisi tuon selkään käsiksi.

"Nojaa hieman.", Tilanne oli hyvinki huvittava. Nanami tunsi jääneensä loukkuun johonkin 2000-luvun alkupuolen romanttiseen roskaelokuvaan, jossa päähenkilöt lopulta rakastuisivat palavasti toisiinsa. Ajatus oli naurettava. Vampyyri ja ihmissusi yhdessä? Ei tässä maailmassa, ehei. Vaikka he päätyisivätkin moiseen hulluuteen, kummankaan lajin muut edustajat tuskin hyväksyisivät sitä. Ei siis että se tapahtuisi, Nanami muistutti hätäisesti itselleen.

Saatuaan avustetuksi Keonin selän ja kyljen varovaisen pesun, Nanami nojautui taaemmas ja antoi pikaisesti katseensa viivähtää miehen yläkropassa. Hän kiinnitti erityisesti huomiota nännilävistyksiin, eikä voinut olla ajattelematta miten kivulias prosessi saattoi ollakkaan. Nanamin omat rinnat olivat melkoisen herkät, joten hän ei kuvitellutkaan lävistävänsä niitä. "Tarvitseko muuta?", Pesun edetessä Nanami oli kyennyt hieman rentoutumaan ja pystyi nyt jopa hymyilemään normaalisti.

Keon yritti hymyillä Nanamille rohkaisevasti, kun tämä lähti lähestymään tätä. Naaras ei kuitenkaan antanut siihen mahdollisuutta katsoessaan koko ajan muualle kuin häneen. Se siitä sitten, Keon mietti. Ehkä näin oli kuitenkin parempi. Käskettäessä hän nojasi kuuliaisesti eteenpäin.
Kun Nanami pesi hänen selkäänsä ja kylkeään, Keon saattoi itse huolehtia rintakehästään. Samalla hän nautti salaa naaraan hellävaraisesta koskettelusta. Se tuntui suorastaan luvattoman hyvältä.
Keonin päähän pälkähti ajatus siitä, ettei hän ollut koskaan kokenut samanlaista kipinöintiä ja vetoa oman lajinsa naaraiden kanssa. He olivat olleet käytännössä katsoen miellyttäviä, mutta välttämätön paha, johon törmäsi elämänsä aikana. Tietysti hän oli osallistunut lukuisiin nuorten pariutumisjuhliina, mutta ne olivat olleet ainoastaan hetken huvia. Seksuaallinen tyydytys tuntui miellyttävältä, mutta koskaan Keon ei ollut erityisemmin himoinnut petikumppaniaan. Ei siinä, että hän ei kutsunut hänen ja Nanamin välistäkään vetovoimaa himoksi. Ainoastaan vetovoimaksi. Siihen se sitten jäikin.

Kun Nanami oli suoriutunut tehtävästään, Keon saattoi suoristaa ruotunsa.
”Suoraan sanottuna minun pitäisi päästä täältä varmaan pois. Ellet halua pitää minua lopun aikaa ammeessa”, Keon totesi ja yritti leipoa vitsitä tilanteestaan. Hänen mielestään vitsi oli tosin helvetin huono.

"Empä tiedä, välttyisimpähän edestakaisin raahamiseltasi.", Nanami virnisti ilkikurisesti vastaukseksi ja kumartui sitten tyhjentämään ammeen kosketusnäytöltä. Tämän jälkeen hän nousi, kääntyi ympäri ja etsi käsiinsä pyyhkeen samalla kuin odotti ammeen tyhjentymistä ja kääntyi sitten jälleen Keonia kohden pitäen pyyhettä valmiina jotta saattaisi sillä peittää näkyvistä kaiken mitä hänen ei kuuluisi nähdä. Hän kuitenkin unohti että joutuisi auttamaan Keonin vielä ylös, ja tämän muistettuaan hän laski pyyhkeen ammeen reunalle ja ojensi molemmat kätensä Keonille.

"Varovasti ettet liukastu..", Nanami mutisi, toivoen ettei uutta kaatumista tulisi vastaan. Ammeen pohja saattoi kosteana ja märkänä olla hyvinkin petollinen, varsinkin huonompikuntoiselle ihmissudelle jonka tasapainoelin ei tahtonut toimia kunnolla. Varmuuden vuoksi Nanami otti jaloillaan tukevan asennon, valmistautui henkisesti jäämään rutistuksiin ihmissuden alle uudestaan.

Keon virnisti Nanamille tämän letkauttaessa hänelle takaisin. Naaras ei tosiaan ollut hullumpi. Ilman hänen ympärillään väreilevää vampyyrin löyhkää olisi helposti voinut kuvitella, että tämä olisi ihmissusi.
”Lupaan ja vannon pyhästi, että pysyn tästä eteen päin sohvalla. Ainakin siihen asti, että onnistun itse klenkkaamaan kylpyhuoneeseen”, Keon sanoi. Ja nostipa hän vielä juhlallisesti käden sydämensä päälle.

Nanamin ojentaessa käsiään Keonille, uros tarttui sekä naaraan käteen, että ammeen reunaan. Näin hän sai toisen avulla hilattua itsensä pystyyn. Ainoa vain, ettei hänelle jäänyt ruumiinosia peittämään nivusiaan tai ottamaan pyyhettä ammeen reunalta. Hän seisoi huterasti jaloillaan, Nanamin edessä ammeessa, eikä mitään jäänyt arvailujen varaan. Ei edes hänen elimensä päässä komeileva titaaninen lävistys.

Vasten kometoja jotka kiirivät Nanamin päässä kuin kiljaisut, hänen silmiensä liike lähti yläkropalta ja päättyi alas, vaikka Nanami kuinka yritti käskeä silmiään siirtymään takaisin ylös, hän näki enemmän kuin tarpeeksi sinä pienenä hetkenä jonka katsoi. No tuon vasta täytyikin sattua, Nanami tuumasi samalla kun hän tunsi kasvojaan jälleen kuumottavan. Hän käänsi katseensa aivan liian hätäisesti pyyhkeeseen jotta olisi voinut yrittää uskotella miehelle ettei ollut nähnyt mitään.

Varovasti, hyvän varovasti, Nanami irroitti toisen kätensä Keonista ja nosti varoen pyyhkeen ammeen laidalta ja ojensi nyt aiempaakin nolompana miehelle. Jokainen ruumiin liike kertoi, että Nanami oli nähnyt sen mitä hänen ei olisi pitänyt, eikä neitokainen lainkaan osannut peittää reaktiotaan.

Keon virnisti nolona, ottaessaan pyyhkeen vastaan. Hän uskoi pysyvänsä ainakin jotenkin pystyssä Nanamin tuen avulla. ”Sori. Ei taidettu ajatella tätä alkua pidemälle”, hän sanoi.
Pyyhkeen kietominen lanteille ei onnistunut, joten hän tyytyi pitämään sitä kädelään muniensa edessä.

”Tarvitsen lisätukea, jotta pääsen täältä pois”, Keon tokaisi ja yritti ohittaa nolon tilanteen mahdollisimman hienovaraisesti. ”Tule tähän eteen ja pidä minua edelleen kädestä kiinni. Sitten tue toisella kädelläsi minua alaselästä. Näin saan tukea kädestäsi ja estämme sen, etten välttämättä kaadu selälleni. Yritän päästä istumaan ammeen reunalle. Jalkani ei ota vielä kunnolla painoa vastaan.”

Nanami nyökkäili ja tahtoi epätoivoisesti tästä tilanteesta pois, joten teki työtä käskettyä. Hän asetti kylmän, vastentahtoisen kätensä Keonin kostealle alaselälle joka tuntui edelleen lähes polttavan kuumalta hänen omaa kylmyyttään vasten. Oltuaan pääasiallisesti vain vampyyrien kanssa tekemisissä, Nanami oli ehtinyt jo lähes unohtaa miten lämpimältä toisen henkilön ruumis saattoi tuntua. Shui oli tietysti eriasia. Yleensä niin reipas ja omapäinen Nanami oli nyt kuitenkin kuin ujo koulutyttö.

Hän auttoi parhaansa mukaan miehen istumaan ammeen laidalle, vältellen katsomasta alas. Kuka ihme edes lävisti omat genitaali alueensa? Oliko siinä edes oikeasti mitään järkeä? Nanami ei ymmärtänyt miksi kukaan haluaisi tuottaa itselleen moista kipua, ja mitä iloa siitä edes oli jos sitä ei kukaan muu edes voinut nähdä? Paitsi tietysti hänen kaltaisensa jotka sen näkivät vahingossa.

Kun Nanami laski kätensä Keonin alaselälle, uroksen vartaloa pitkin kulki värähdys, jonka he kumpikin varmasti tunsivat. Keonissa se aiheutti nopean, miellyttävän tunteen, joka oli jo pian hävinnyt. Hän yritti sivuuttaa sen mahdollisimman nopeasti.
Kun hän oli ammeen reunalla, hän saattoi viimein nousta huterasti seisomaan. Hänen päähänsä pälkähti ajatus. Kun laumalle selviäsi mitä kaikkea Nanami oli tehnyt hänen hyväkseen, naaraan ei koskaan tarvitsisi pelätä. Hänestä tulisi tietyllä tapaa lauman jäsen ja häntä suojeltaisiin hamaan loppuun asti. Ihmissudet olivat perusluonteeltaan äkkipikaisia, mutta myös helvetin uskollisia. Keon meitti nolona, miten hänen äitinsä tulisi palvomaan maata Nanamin jalkojen alla. Kelpaisikohan naaraalle uusi äitihahmo? Marla Hughes adobtoisi Nanamin mielellään tämän jälkeen tyttärekseen.
”Mennään vain”, Keon sanoi kietoessaan kätensä Nanamin harteille, ottaakseen tukea. Ei menisi kauaakaan kun murtuma antaisi jo ottaa hieman painoa jalalle. Keonin oli maltettava vielä hetki.

Olohuoneessa hän vajosi kiitollisena sohvalle, huolehtien, että pyyhe peitti varmasti strategiset ruumiinosat.
”Kiitos. Lupaan korvata tämän sinulle. Leikkaa vaikka vielä tuppo hiuksiani niitä sinun kokeitasi varten, ainakin näin alkajaisiksi”, Keon sanoi nostaessaan kätensä silmiensä päälle.

Nanami ei kovasti tiennyt ihmissusista tai heidän tavoistaan, ainoastaan sen pienen vähän mitä oli lukenut ja kuullut. Hänen täytyisi totta tosiaan etsiä enemmän tietoa kunhan kerkeäisi. kiltisti hän avusti miehen sohvalle ja auttoi tuon vielä istumaankin ennenkuin vetäytyi hieman kauemmas. Sama pieni hullunkiilto syttyi hänen silmiinsä kun Keon lupasi hänelle vielä hiuksiaan.

"Tuskin ihan kokonaista tuppoa tarvitsen, muutama juuri riittää.", Nanami säteili kiitollisena ja siirtyi jo kiskaisemaan ihmissuden päästä muutaman hiuksen juurineen. Samassa hän jo riensi hakemaan putkilon johon saattoi säilöä hiukset jottei hukkaisi niitä. "Äläkä väitä että olen hullu.", Nanami tokaisi palattuaan olohuoneen puolelle ja vilkaisi varoittaen Keonia silmäkulmastaan. "Olen aivan varmasti oikeassa, ja todistan sen vielä jonain päivänä.", Jos Keon olisi tuntenut Nanamin elämäntarinan, tuo ei ehkä olisikaan niin nopeasti tuominnut neitokaisen kokeiluja.

Keon naurahti ja älähti heti perään, kun Nanami jo kiskoi hänen hiuksiaan. ”Et sitten voinut leikata niitä?” Keon kysyi nyreänä hieroessaan päätään.

Hän pyöräytti silmiään Nanamin toteamukselle aikeistaan todistaa väitteensä. ”Haluaisin tosiaan nähdä ne todisteet. Sillä jos et ole vielä tajunnut, niin minä olen todennäköisemmin polveutunut susista kuin sinun lajisi. Taisit nimittäin nähdä viimeyönä ainakin osan paremmasta puolestani.”
Keon laskeutui makuulle sohvalle, hyvin tietoisena siitä, että tarvitsisi pian Nanamin apua mieliessään ylös ja pukeakseen vaatteet ylleen. Samassa hänen vatsansa kurahti. Hänellä oli kiljuva nälkä. Milloin hän oli viimeksi syönyt? Jos ei laskettu sitä onnetonta aamuista lihakimpaletta, niin viimeksi edellisenä päivän. ”Minun on muuten nälkä. Viitsitkö kokata? Voin luvata, ettei siihen hommaan liity alastomia ruumiinosia.”

Nanami mutristi huuliaan suppuun vastaväitteeksi Keonin sanoille. "Mikäli et ole lukenut historiaa, et tiedä mitään.", Nanami totesi kopeasti ja käänsi selkänsä miehelle ikään kuin murjottaakseen, vaikka oikeasti häntä hymyilytti. Mies oli yhdessä asiassa aivan oikeassa; tuo oli sillä hetkellä paljon lähempänä sutta kuin hän. Joten tämä oli käytettävä hyödyksi.

Hänen aivojensa laukkaavat kaaviot kuitenkin keskeytyivät Keonin vatsan kurinaan ja miehen kokkauspyyntöihin. "Kokata?", Nanami katsoi lähes yhtä järkyttyneenä kuin aiemmin päivällä. Hän ei muistanut oikeen koskaan laittaneensa ruokaa. Silloin kun hän vielä oli ollut ihminen, hän oli ollut hyvin aliravittu ja äiti oli "laittanut ruuan". Vampyyrina nanami ei edes tarvinnut ihmisten ruokaa eikä siksi ollut vaivautunut opettelemaan kokkaamisen jaloa taitoa.

"Minä.. en osaa.", Nanami totesi häveten. Kaikkien naisten luulisi osaavan kokata, mutta Nanami ei ollut koskaan kuvitellut tarvitsevansa moista taitoa, ja hän joka yleensä tahtoi tietää ja osata kaiken, tai no ainakin kaiken kiinnostavan, luulisi osaavan edes jotain persujuttuja. Mutta jopa Shui söi lihansa raakana.

Keon olisi voinut ponnahtaa puhtaasta hämmästyksestä ylös sohvalta. Nainen, joka ei osannut kokata? Vampyyri osasi tosiaan yllättää yhä uudestaan.
”Minun olisi selvästi pitänyt tuupertua jonkun muun vampyyrin eteen”, Keon mumisee. ”Auttaako, jos neuvon. En ole itsekkään kummoinen kokki, mutta syön kaiken lihan enemmän tai vähemmän raakana. Muu pitää valmistaa. Tai sitten voit tuoda minulle sen tortillalastu pussin ja guacamole purkin ainakin näin alkajaisiksi.” Keon vaihtoi hieman asentoa sohvalla ja ikävä hankaus muistutti häntä siitä ettei hänen haavojaan oltu sidottu vielä uudestaan.

”Helvetin, helvetti”, hänen suustaan pääsi. Peräjälkeen ilmestyvät vastoinkäymiset saivat hänet hermostumaan. Hän ei ollut tottunut olemaan näin avuton. Juuri nyt hänen olisi tehnyt mieli rikkoa jotain, ihan vain purkaakseen agressioitaan. Sen sijaan hän tyytyi hakkaamaan nyrkillä otsaansa.

Nanami näytti selkeästi hieman ehkä loukatulta Keonin mumistessa. Nanami tunsi itsensä hyödyttömäksi eikä pitänyt siitä. Nenäänsä nyrpistäen neito asteli huoneeseensa, veti tabletin esiin ja astui sen turvin keittiöön. Langaton yhteys nettiin toi hänelle kokin taidot, niin hän ainakin uskoi. Hän ei edes kuunnellut Keonin sanoja, eikä ottanut kuuleviin korviinsakkaan että häntä olisi voitu neuvoa. Ehei, hän ei aikonut olla hyödytön ja ottaa ohjeita vastaan sellaiselta joka ei myöskään ollut alan ekspertti, joten Nanami aikoi pärjätä ominpäin.

Kesti hetki ennenkuin Nanami edes löysi netistä mitään mitä voisi hyödyntää, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan mitkä jotkin ruokanimet tarkoittivat tai sisälsivät, mutta kun hän viimein löysi jotain joka vastasi edes joitain ainesosia hänen jääkaapissaan, hän kävi toimeen.
Suurin osa ruuanvalmistusväleistä tosin olivat labravälineitä, sillä neitokainen ei kokannut eikä siksi omistanut lähestulkoon mitään. Asunnosta löytyi toki paistinpannuja ja kattiloita, joita ei ollut koskaan käytetty. No, nytpä kerta olikin ensimmäinen.

Nanamin ensimmäinen ruuanlaitto ei sujunut aivan mallikaasti ja ilman haavoja. Monesti keittiön suunnalta sai kuulla sihahduksia ja kirouksia ja tyytymätöntä muminaa kokkauksen logiikan puutteesta. Lopulta hän kuitenkin sai valmistettua höyrystettyjä vihanneksia sekä lihapataa. Lautasten puuttuessa Nanami kantoi kattilat ja padat pöytään ja ojensi jonkin sorttisen kauhan jolla mies voisi syödä.

Keon kiehui hiljaa omassa kiukun liemessään sohvalla. Nanamin aloitettua hänen nenäänsä kiiri kuitenkin nopeasti herkulliset tuoksut, jotka saivat veden herahtamaan hänen kielelleen. Se puolestaan sai hänet hivuttautumaan istuvaan asentoon, vaikka hänen haavojaan kiristi liikkeen vuoksi ja kurkottelemaan kaulaansa, nähdäkseen paremmin keittiöön.
Kiukku väistyi hiljalleen huvittuneisuuden tieltä, kun hän kuunteli Nanamista lähteviä ääniä.

Keonin oli pakko myöntää, että nuori vampyyri vaikutti aika sisukkaalta tapaukselta. Moni nuorempi ihmissusi olisi voinut ottaa hänestä oppia.
Kun Nanami sitten kiikutti tuotoksensa Keonille, tämä nappasi astiat muitta mutkitta itselleen ja rupesi hotkimaan ruokaansa.
”Oletko muuten tavannut montakin ihmissutta ennen minua?” Keon kysyi hetken päästä, saatuaan vatsansa vaiennettua ainakin toistaiseksi. Siitä huolimatta hän jatkoi syömistään. Hänen äitinsä olisi läväyttänyt häntä jo korville, sillä hän puhui sujuvasti ruoka suussa.

Nanami katsoi Keonin ruokailua hieman ällistyneenä. Hän muisti kyllä moisenkin ruuan nälän, muttei koskaan ollut itse päässyt ahmimaan ihmisten ruokia samalla tavalla. Varovaisesti, kuin ujostellen, neitokainen ryösti pienen palan lihaa padasta Keonin nenän edestä ja katseli sitä hetken, käännellen käsissään. Hän ei ollut tainnut syödä kunnollista lihaa koskaan. Epäröiden neitokainen laittoi palasen suuhunsa ja yllättyi. Ihmisten ruoka siis saattoi oikeasti olla hyvää, vaikka tuskin hänen kokkaustaitonsa yltivätkään pitkälle, niin ainakin se hänen mielestään oli syömiskelpoista. Saatuaan suunsa tyhjäksi hän siirsi katseensa takaisin edelleen alastomaan Keoniin.

"Olisit voinut pukeutua ensin. Äläkä puhu ruokaa suussa, tuo on ällöttävää.", Nanami nyrpisti nenäänsä mutta pudisti sitten päätään. "En yhtäkään. Harvemmin ne the Hellin rakennuksilla pyörivät.", Nanami hymähti. Hän harvoin poistui rakennuksesta kauemmas, korkeintaan läheiseen metsään jos omasi hetkellisen hengähdystauon.

Keonin ruuan lapioiminen suuhun pysähtyi hetkeksi, kun Nanami otti ruuan murenen itselleen. Hän tarkkaili naaraan tekemisiä ja ilmeitä kiinnostuneena. Kun mitään sen kummempaa ei ollut tapahtunut hän jatkoi syömistään. Keonista olisi voinut helposti kuvitella, että tämä olisi loukkaantumisen lisäksi nähnyt myös nälkää.
”Jos et muista, satun tarvitsemaan apua pukeutumisessa. Minä en juurikaan kumartele tai kohottele käsiäni. Me emme parane silmän räpäytyksessä, kuten te. Me tarvitsemme hieman aikaa”, Keon sanoi, kun oli nielaissut ensin kuuliaisesti. Hän ojensi tyhjät astiat Nanamia kohti. ”Saisiko lisää?” hän kysyi virnistäen pahoittelevasti.

”Ajattelin, vain kuin otat niin tyynesti sen, että sohvallasi toipuu ihmissusi. Me ei olla yhtä yleisiä kuin vampyyrit ja ihmiset. Rajallinen lisääntyminen tekee meistä aika pienen kannan. Sen lisäks teikäläiset ovat aika verenhimoista sakkia”, Keon selitti kysymystään. Hän ei kyllä ymmärtänyt, miksi hänen olisi ylipäätänsä tarvinnut tehdä niin. Nanamin kanssa kommunikoiminen oli kuitenkin yllättävän helppoa. Keon tapitti häntä samalla, koko ajan niillä indigonsinisillä silmillään. ”Harva siviilivampyyri edes tietää meikäläisten olemassaolosta, vaikka tarinoita on olemassakin. Puolet niistä tosin pitää harvemmin paikkaansa.”
Kunhan Nanami ottaisi kattilansa ja pannunsa, Keon nojautuisi hieman taaksepäin sohvalla, vatsaansa hellästi hieroen. Pyyhe lepäsi hänen sylissään, peittäen kaikkein kriittisimmän, mutta näyttäen kuitenkin kaistaleen tuuheaa karvoitusta jalkojen yhtymäkohdassa.