Kaksi maailmaa. Jilli & Shakke (K-18)

Keon hymähti. ”Voin keksiä sinulle jotain todella mieluista palkkioksi juoksemisestasi”, Keon totesi napsauttaessaan kahvinkeittimensä päälle. Hänen päähänsä rupesi oitis virtamaan mielikuvia Nanamista edellisenä iltana. Hymy hiipi hänen huulilleen, kun hän mietti mitä kaikkea voisi vielä tulevaisuudessa tehdäkkään naaraalle.
Vaikka heidän suhteensa ei kestäisi, hän aikoi pitää huolen siitä ettei naaras varmasti unohtaisi sitä.

Kun Nanami kietoi kätensä hänen ympärilleen takaapäin, Keon nojasi luonnostaan naarasta vasten. ”Mitä mietit?” hän kysyi hetken aikaa jatkuneen hiljaisuuden jälkeen.

"Elämän suuria valintoja.", Nanami totesi painaessaan otsansa vasten Keonin kuumaa ruumista. Hänen päähänsä pälkähti ajatus kuinka hienoa olisikin herätä muutaman päivän päästä ja huomata olevansa raskaana, hänen elämäntyönsä saisi päätöksen siinä samassa, jos se vain olisi mitenkään mahdollista. Hän kyllä kehittäisi vielä hybridin, joka ei epäonnistuisi tai menehtyisi, vaikka siihen menisi hänen koko pitkä elämänsä.

"Mietin, teinkö oikein halutessani vampyyriksi, mutta nyt on myöhäistä miettiä moista. En ole koskaan katunut, mutta joskus kaipaan..ihmismäisyyttä.", Nanami hymähti hiljaisesti ja silitteli toisella sormellaan Keonin vatsaa. Tuntui jotenkin kovin hassulta tämän miehen kanssa. Hän tunsi itsensä aivan eri ihmiseksi.

”No, etpä sinä sille mitään enää mahda, kun vamprismiin ei ole parannuskeinoa. Aivan kuin ei ole lynkatropiaankaan”, Keon tokaisi. Hän ei halunnut hätistää Nanamia pois läheltään, mutta hän kaipasi kipeästi kahvikuppia. Kahvi oli nimittäin melkein valmista. Hän kurotteli avaamaan kappeja. ”Ymmärrän kyllä, että ikuinen elämä kiehtoo jokaista. Myönnän, myös minua ja sen vuoksi tulee joskus tehtyä hätäisiä päätöksiä. Jos meidän suhteemme tästä jatkuu niin minun pitää tuoda luoksesi astioita. En voi aina syödä suoraan kattilasta.” Hänen pitäisi tuoda Nanamin luo myös joitian pieniä perusruokatarvikkeita.
Hän löysi hieman pölyttyneen kupin, ilman että joutui edes liikkumaan.

Kuumat väreet kulkivat pitkin Keonin ruumiin kun Nanami hiveli sormillaan hänen paljasta vatsaansa. Jos naaras jatkaisi samaan malliin, Keonin aamukahvi ehtisi jäähtyä.

"En voi, mutten kadukkaan. Joskus tietysti mietin teinkö oikein, mutta tämä on tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin mitä menneisyyteni tarjosi. Tuskin olisin enää edes hengissä.", Nanami tokaisi ja siirtyi askeleen kauemmas Keonista jotta tuo saisi rauhassa juotua kahvinsa. Kun tuli köyhistä oloista, tottui olemaan saamatta mitään, joten Nanami ei toisaalta osannut edes kaivata kahvia taikka muuta.

"No sitten varmaan tuot astioita.", Nanami naurahti hieman huvittuneena. Samaan aikaan todellisuus iski ja Nanami jopa hieman säikähti. Tulevaisuus ihmissuden kanssa. Jonkinmoinen pieni paniikkirotta puraisi Nanamia tuon sisuksissa. Entä jos mies suuttuisi taas, kuten eilen illalla? Kestäisikö hän moista riitelyä useinkin? Ja myös sitoutuminen jossain muodossa sai neidon hieman hätiköimään. Mieshän olisi täällä useammin? Saisiko Nanami lainkaan aikaa omille kokeilleen?

Neito työnsi moiset ajatukset yhtä nopeasti sivuun kuin ne olivat tulleetkin. Hyöytyä Keonista olisi paljon, eikä hänen kannattanut murehtia turhia sillä ei osannut ennustaa. Päivä kerrallaan, kuten Keon oli sanonut.

Keon kääntyi ympäri ja nojasi nyt paljasta lantiotaan keittiön työtasoon. ”Minne sinä nyt kipität?” Keon kysyi kulmiaan kurtistaen, kun Nanami hieman perääntyi. ”Tulehan tänne. Minusta on mukavaa, kun tarraudut minuun. Vai mentäisiinkö sohvalle? Vai leikitkö mieluummin hullua tiedemiestä sillä aikaan kun minä hörpin tätä sumppia ja katselen sinun telkkariasi.”
Luoja, heillä oli vielä paljon opeteltavaa toisistaan. Keon mutristi miettiväisenä huuliaan ja kallisti samalla päätään ajatuksiinsa vaipuneena. Hän ei tiennut Nanamista muuta kuin, että tämä oli vampyyri ja hänellä oli hullun tiedemiehen oireita, sekä hän oli ollut eiliseen iltaan neitsyt. Ilmeisesti naaras oli kasvanut aika karuissa oloissa. Tämä oli työharjoittelussa Hellillä ja hänen ohjaajansa oli joku mulkku-Bennet. Siinä oli tasantarkkaan kaikki, mitä hän naaraastaan tiesi. Karua.

"Hmm, kaikki vaihtoehdot ovat melko houkuttavia, mutta ensin minun täytyy kuitenkin päästää Shui ulos käymään lenkillä, sekä hakea täydennystä verivarastooni. En kuitenkaan voi juoda sinusta.", Nanami irvisti leikkisästi eikä ollut aivan varma tilanteesta vieläkään, vaikka kuinka yritti sivuuttaa ajatukset päästään. Hän rohkaisee kuitenkin mielensä ja astuu takaisin lähemmäs Keonia ja kietoo kätensä toisen lämpimän keskivartalon ympärille. Lämpö oli yksi niitä asioita joita hän kaipasi. Oli joskus hieman masentavaa kun ainoa mitä omasta ihosta huokui oli kylmyys. Onneksi moinen tunne meni pian ohi, kun Nanami vain muistelikin aikaansa ihmisenä. Hän ei kaivannut perhettään eikä sitä jatkuvaa nälän ja heikkouden tunnetta. Isossa perheessä ruokaa ei ollut paljon, varsinkaan kun rahaakaan ei perheeltä löytynyt. Ainoa henkilö jota Nanami kaipasi oli hänen verettäjänsä. Hän toivoi tapaavansa miehen vielä joskus voidakseen kiittää tätä.

Keon vetää Nanamin tyytyväisenä itseään vasten, kietoen kätensä tämän harteille. Naaras tuntui tavattoman hyvältä siinä häntä vasten. Tuon ruumiin mutkat tuntuivat sopivan täydellisesti Keonin omiin muotoihin. Nanamin pehmeät rinnat painautuivat paidan läpi hänen kovaa ruumistaan vasten. Samassa hän muisti miten naaras oli edellisenä iltana lauennut jo pelkästään rintoja kiusaamalla. Tämä muistikuva sai aikaan värähdyksen Keonin alaruumiissa. Tämän seurauksena uroksella oli jo hyvin varteenotettava vaihtoehto sille, miten he voisivat viettää aamunsa. Eikä siihen kuulunut koiran kusettaminen tai ruokakaupassa käyminen vampyyrien tapaan.
Keon hörppää kahvia kupistaan, hymyillen onnellisena mielikuvilleen. Samalla hän silittelee sylissään olevan naaraan hartiaa, jolla hänen kätensä lepää.

”Jos minulla olisi muutama ehjä vaatekappale voisin auttaa sinua. Mutta taitaa olla parempi, etten häpäise itseäni julkisella vilauttelulla”, uros sanoo, vastaten näin Nanamin pohdintoihin.
Hän laskee kahvikupin kädestään keittiön työtasolle, kietoakseen toisenkin kätensä tuon harteiden ympärille saaden naaraan näin entistä tiiviimmin itseään vasten. Hän laskee päänsä vasten pehmeitä hiuksia ja nuuskii tyytyväisenä naaraan tuoksua. Toinen tuoksui hennosti saippualle ja edelleen hienoisesti seksille. Keon tappeli hetken aikaa omien halujensa ja moraalisesti oikein toimimisen välimaasossa, pohtien nostaisiko Nanamin nyt suoraan keittiöntyötasolle vai päästäisikö tämän toimittamaan asioitaan hyvissä ajoin. Ensimmäinen vaihtoehto oli huomattavasti houkuttavampi.
”Onko sinulla kauhea kiire?” Keon päätyy lopulta kysymään.