Kaksi maailmaa. Jilli & Shakke (K-18)

Nanami katsoi hieman pää kallellaan Keonia. "Siviilit eivät varmaan tiedäkkään paljoa, mutta meillä oli koulussa muutama maininta aiheesta ja olen tutkinut aihetta itse jonkin verran. Kokeitani varten.", Neitokainen selosti samalla kun kävi täyttämässä Keonin tarjoamat astiat. Hän ojensi pian viimeisetkin ruuat Keonille. Tämän jälkeen mies saisi kyllä pukeutua.

Nanami harkitsi tarkkaan miehen sanoja siitä, mitkä tarinat ihmissusista eivät pitäisi paikkaansa? Hän ei toden totta muistanut kovinkaan huonoja tarinoita, mutta ehkä hän oli onnistunut löytämään kaikki luotettavat lähteet? "Kun olet syönyt ja pukenut, voisit kertoa minulle hieman lisää ihmissusista.", Nanamin silmät sädehtivät. Hän oli aikonut selailla jälleen nettiä, mutta toisaalta hänellähän oli elävä ihmissusi olohuoneessaan jonka suusta saisi pelkät faktat, joten miksi kahlata jälleen turhien tietojen ja tarinoiden seassa, jos niistä suurin osa kuitenkin osoittautuisi vääräksi? Nanami hypisteli tablettiaan sormet syyhyten kirjoittamaan muistiinpanoja.

Keon otti kiitollisena täydennyssatsin ruokaa vastaan ja jatkoi hotkimista samaan tahtiin kuin aikaisemminkin. Kun hän kuuli Nanamin ehdotuksen hänen suunsa loksahti auki ja hän naulitsi indigosilmiensä katseen naaraaseen, yrittäen etsiä merkkiä mahdollisesta vitsistä. Sitä ei kuitenkaan löytynyt. Nanami oli tosissaan. Keon sai ruokansa nieltyä ja muuttui vakavammaksi kuin oli kertaakaan heidän tuttavuutensa aikana ollut.
”Kai sinä tajuat, että olisi itsemurhaa paljastaa sinulle tietoa ihmissusista?” Keon kysyi ilme vakavana. Hän laski annoksensa syliinsä ja kieltäytyi katsomasta muualle kuin Nanamin silmiin. ”Voinhan minä sinulle jotain kertoa, mutta en todellakaan niin paljoa kuin luultavasti haluaisit. Tuskin tekään haluatte kaikkea itsestänne julkisuuteen mahdollisia vihollisia varten.”

Nanami kurtisti kulmiaan miettivänä. Mitä pahaa siinä oli jos hän tietäisi kaiken tarpeellisen? Tuskin hän niillä tiedoilla sotaa lähtisi rakentamaan, vaan halusi tiedot puhtaasi pelkkää tiedettä varten. "No, voit kertoa sen mitä pystyt. En minä teidän kimppuunne aio hyökätä, vai näytänkö tarpeeksi isolta ja vahvalta sellaiseen?", Nanami hymähti ajatukselle jossa hän yksin aikoisi haastaa kokonaisen armeijan ihmissusia. Tietysti hän voisi yrittää käyttää tilaisuutta hyväkseen ja luovuttaa tiedot Hellille, mutta ei hän sitä halunnut, hän pitäisi tiedot itsellään ja olisi viisaampi kuin muut. Ajatus oli oikein miellyttävä.

"Haluan tiedot ainoastaan tieteen nimissä. Jos tuntisit minut, tietäisi ettei paljon muu minua hetkauta.", Nanami hymyili ystävällisesti. Hänen ulkonäkönsä jo ehkä kertoikin sen, ettei tyttö paljosta muusta piitannut, ei ainakaan ulkonäöstä taikka ruuanlaitosta.

Keon nyökkäsi ymmärtäväisenä. ”No, tässä sinulle tietoa. Minä en voi päättää tällaisia juttuja yksilönä vaan minun pitää ajatella koko lauman ja tässä tapauksessa, koko lajini puolesta. Vaikka sinua ei kiinnostaisikaan tehdä saamillasi tiedoilla mitään, jota kuta muuta saattaa kiinnostaa. Jopa niin paljon ettei hän välitä millä keinolla saa ne tiedot itselleen. Eikä niitä kiinnosta välttämättä ihmissusien kloonaus vaan esimerkiksi koko lajin pyyhkäiseminen pois maailman kartalta. Minulle lauman vaaraan asettaminen olisi sama, kuin veisin henkilökohtaisesti koko perheeni teuraalle ja katselisin toimituksen vierestä.”

Keon rupesi taas syömään. Tällä kertaa hän kuitenkin söi paljon pienempiä palasia kerrallaan. ”Eikä sillä ole mitään väliä vaikka tuntisinkin sinut lapsuudestani lähti. Sinä olet eri lajia ja tilanne olisi siitä huolimatta sama.”

Nanami kohautti olkiaan. Hän ymmärsi kyllä Keonin kannan, muttei silti olisi halunnut asian olevan niin. Eihän hän aikonut kertoa tästä tapaamisesta kenellekkään. Joten kukaan ei tietäisi että hän tiesi paljon ihmissusista. Mutta hän päätti kuitenkin olla painostamatta Keonia puhumaan jos tuo ei kerta halunnut. "Kerro silti sen verran mitä voit. Kaikki on hyödyksi tutkimuksissani.", Nanami hymyili ja otti tablettinsa valmiiksi kirjoittaakseen kaiken muistiin, vaikka hänen muistinsa tarpeeksi ilmiömäinen olikin jottei välttämättä olisi tarvinnut muistiinpanoja.

"Sano kun haluat pukeutua.", Nanami totesi lyhyesti kun muisti jälleen kerran että hänen sohvallaan oli alaston mies.

Keon tarkkaili Nanamin puuhastelua syödessään. Hänen ilmeensä oli vakavoittunut viimeisempien minuuttien aikana monella asteella. Aivan kuin hän olisi saanut hetki sitten kuulla, että hän söi viimeistä ateriaansa ennen kuin astelisi teloitettavaksi.
Keon käänsi katseensa edessään olevaan ruokaan. Se oli ruvennut maistumaan tuhkalta. Ensimmäistä kertaa hänen kahdeksankymmenen vuoden elämänsä aikana tuntui, kuin hänellä ei olisi enää ruoka halua. Lauman vaaraan asettaminen oli tehokas tapa lopettaa syöminen. Hän voisi kirjoittaa tästä jonkinlaisen ihmedieetin naaraille.

Hän laski eväänsä Nanamin sohvapöydälle. ”Voin pukeutua nyt. Hoidetaan tämä sitten alta pois, koska et taida jättää minua rauhaan ennen kuin olen kertonut sinulle jotain.” Keonin katsoessa Nanamia hänen ilmeestään tuli mieleen, että yhtä hyvin hän olisi voinut pyytää mestaajaa kiirehtimään giljotiinin kanssa.

Nanami nyökkäili innostuneena eikä lainkaan huomannut Keonin mielialan alentumista. "Voisit aloittaa vaikka parittelurituaaleista.", Hän tokaisi vailla minkäänlaista häpeilyä tällä kertaa. Nyt tosiaan oli tieteestä kyse, ja vain puhtaasti tieteestä. Mitään muuta Nanamin päässä ei sillä hetkellä ollutkaan kuin tiedonjano. "Jos siis pystyt kertomaan niistä.", Nanami korjasi ja loi lähes aristelevan katseen mieheen. Hänellä olisi vaikka mitä kysymyksiä, mutta pelkäsi ettei saisi niihin kaikkiin vastausta.

Nanami herkesi tabletiltaan ja laski sen pöydälle ja näpäytti sen äänitysasentoon. Hän haluaisi käydä keskustelun läpi myöhemmin ja kirjoittaa niistä viralliset muistiinpanot, joihin voisi lisätä vielä omia ajatuksiaan ja kysymyksiään. Sitten hän nousi sohvalta ja tarttui hihattomaan paitaan jonka oli jättänyt sohvalle. "Noniin, kädet ylös, täältä tulee varas.", Nanami totesi eikä lainkaan edes huomannut tätä lapsekasta toteamusta. Se oli niitä harvoja lempeitä asioita joita hän perheestään muisti.

Uros värähti. Parittelutapojen kertomisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Se tieto oli yleistä, eikä luultavasti aiheuttaisi vahinkoa. Se oli yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Asioiden valaiseminen vampyyrille saattaisi helpostikin onnistua.

Keon katsoi Nanamia synkeänä. Mutta kun naaras yllättäen kehotti häntä kohottamaan kätensä, samaan tapaan kuin hänen oma emonsa oli tehnyt, hänet valtasi outo, lämmin tunne. Hän katsoi Nanamia edelleen surullisin silmin, mutta jälleen samaan tarkkaavaiseen tapaan kuin hetkiä aiemmin kylpyhuoneessa.
Hän nosti käsiään kuin robotti, mitään ajattelematta ja odotti, että Nanami pujottaisi paidan hänen päänsä yli.

Nanami pujotti varovaisesti hihattoman paidan yli Keonin nostettujen käsivarsien ja sattui samalla vilkaisemaan tuon kasvoja. "No mikäs nyt?", Hän kallisti päätään ihmeissään. Jostain syystä mies näytti kovinkin surkealta. Ehkä hänen haavoihinsa sattui. Nanami mietti hetken mutta totesi sitten ettei omannu minkäänlaisia ihmisten lääkkeitä kipuun, sillä ei tarvinnut niitä itse.

Samassa hän muisti että Keonin bokserit olivat yhä kylpyhuoneessa, mikäli mies mielisi ne jalkaansa. Hän ei tosin vain halunnut ottaa asiaa puheeksi, koska ei välttämättä tahtonut.. hakea niitä. Jotenkin ajatus niihin koskemista nolotti häntä, olivathan ne kosketuksissa miehen genitaalialueisiin. Nanami päätti odottaa että Keon itse pyytäisi niitä ja nosti verkkarihousut sohvan nojalta. "Sitten jalat."

Keon laski katseensa. Luoja, hän oli varmaan näyttänyt hakatulta lapselta äsken, tapittaessaan Nanamia silmät surkeina ja suurina. Saipa vampyyri todella hyvän kuvan ihmissusista. Viimeisen vuorokauden perusteella naaras olisi hyvin voinut vetää omat johtopäätöksensä siitä, että ihmissudet olivat surkeita nyyhkyttäjiä, jotka eivät osaa pitää huolta itsestään.
Keonin oli pakko ryhdistäytyä. Hän voisi paljastaa Nanamille jotain pientä ihmissusien salatusta maailmasta. Jos hän pidättäytyisi yhdentekevyyksissä, sillä ei pitäsi olla mitään väliä.

Hän ojensi jalkojaan, pitäen samalla pyyhettä paikoillaan muniensa päällä. Nanami voisi vetää housut ylös puolireiteen ja sitten heidän olisi noustava.
”Me emme ole yksiavioisia. Tietysti, jos uros löytää naaraan, jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä, sille ei ole mitään esteitä”, Keon aloitti. ”Mutta kumppanin poismeno kaikissa muodoissa ei estä etsimästä uutta rakkautta. Pentuja syntyy harvoin jo senkin takia, että naaraiden kiima-aika on vain kerran vuodessa. Raskaudet ovat vaikeita ja saattavat johtaa sekä pennun, että naaraan kuolemaan. Tällä hetkellä meidän laumassamme on vain viisi pentua, vaikka se on yksi maailman suurimmista.”

Nanami nyökytteli kiivaasti kuunnellessaan, imiessään tietoa aivoihinsa kuin pesusieni. "Kovin mielenkiintoista. Samoin kuin tavallisilla susilla, kiima-aika on vain kerran vuodessa. Saavatko ihmissudet vain yhden pennun kerrallaan?", Nanami kyseli samalla kun kiskoi housut niin korkealle kuin kykeni ja ojensi sitten käsiään auttaakseen Keonin ylös. Pukemisen auttaminen näytti sujuvan Nanamilta luonnostaan, olihan hän hoitanut nuorempia sisaruksiaan lapsena. "Miksi synnytys on niin vaarallista?"

Kysymyksiä olisi vaikka millä mitalla lisää. "Entä miten pari yleensä valitaan? Alfa uros valitsee itselleen naaraan? Onko teillä alfaa ja muuta hierarkiaa?", Nanami ei edes tällä hetkellä kiinnittänyt huomiota Keonin alastomuuteen, vaan toimi kaikessa rauhassa esitellen kysymyksiään.

Keonia melkein huvitti Nanamin esittämien kysymysten määrä. Hänestä tuntui, että hän olisi aivan kuitti kun tämä olisi ohi. ”Vain yksi pentu kerrallaan, jos sitäkään. Pennut syntyvät aivan liian usein kuolleina. Minulla voisi esimerkiksi olla kolme vanhempaa sisarusta. Kaikki kuolivat kohtuun. Yrittämisestä se ei ole kiinni. Ihmissudet rakastavat yrittämistä, tuloksista huolimatta. Minä ja äitini meinasimme kuolla synnytykseen. Naaras kantaa pentua noin kymmenestä yhteentoista kuukauteen.”
Keon nousi Nanamin avustamana seisomaan. Hän piteli edelleen pyyhettä paikallaan tasapainoillessaan sen ainoan terveen jalkansa varassa.
”Me olemme jo alkio vaiheessa niin agressiivinen laji, että emon ruumis saattaa vain lyödä liinat pohjaan omaksi parhaakseen. Raskaus on naaraille rankkaa aikaa. Ja tietysti myös uroksille kun saa pelätä koko ajan, että oma kvina voi kuolla minä hetkenä hyvänsä. Ilo on tosin sitä suurempi kun terve pentu syntyy ja naaras voi hyvin.”

Kun Nanami saisi nostettua housut, Keon vain kiskaisisi pyyhkeen pois eikä näin ollen olisi taas vilauttelemassa mitään kriittistä.
”Meillä on alfa, joka on lauman johtaja, mutta parin valitseminen ei mene ihan noin. Emme kuitenkaan ole aivan eläimiä, joten naaraiden valinta on tasapuolista. Mutta niin eläimelliseltä kuin se kuulostaa, me valitsemme kumppanimme hajun perusteella. Siinä missä vampyyrit ja ihmiset etsivät miellyttävää luontoa ja ulkonäköä, me etsimme miellyttävää hajua. Se takaa pennuille hyvät geenit. Alfan vihkimysseremoniassa, valittu uros kyllä parittelee vapaaehtoisen naaraan kanssa, mutta se on pikemminkin symboolista.”

Kun housut olivat tiiviisti Keonin jalassa hän saattoi istuutua. Hän tarvitsi kuitenkin vielä hieman Nanamin tukea, ettei vain rojahtaisi alas.

Nanamin nyökyttely jatkui. Oikein mielenkiintoista, oikein mielenkiintoista. Ei ollut ihme että ihmissusia oli niin vähän ja että niistä tiedettiin niin vähän, raukat luultavasti pelkäsivät sukupuuttoa. Jos ihmissusien geeneistä saisi jotenkin karsittua pois tuon ylimääräisen aggressiivisuuden, heitä voisi olla enemmänkin.. Nanami oli aivan muissa maailmoissa kiskoessaan housut Keonin jalkaan ja auttaessa tuon viimein istumaan.

"Geeniperimästä saattaa löytyä vastaus aggresiivisuuteen. Sen saattaisi jopa kyetä karsimaan pois, jos tarpeeksi kauan ja hartaasti työskentelee. Onko teidän joukossanne tutkijoita?", Nanami puhui enemmänkin itselleen kuin Keonille. Neito oli täysin omien ajatuksiensa vallassa, vaikka kuuntelikin jokaisen sanan, vaikka ehkä näytti sitlä ettei kuunnellutkaan. Hänen silmänsä kiiluivat aina samalla tavalla kun hän oli innoissaan, ja sitä hän nyt toden totta oli.

Keon huokaisi helpottuneena päästessään istumaan. ”Toitko sitä tummaa olutta? Voisin ottaa nyt pullollisen. Ja myös niitä maissilastuja ja guacamolea.”
Keon otti mukavamman aseonnon sohvalla. Jos hänen aavistuksensa Nanamista nimittäin osuisi oikeaan, hän olisi heidän juttutuokionsa jälkeen väsyneempi kuin kunnon seksin jälkeen. Nanami vaikutti nimittäin siltä, että oli valmis imemään kenestä tahansa mehut hetkessä pihalle.
”Agressiivisuutta karsitaan pois sillä, että pariudumme ihmisten kanssa. Meillä on myös muita tapoja purkaa patoutumia. On tunnetusti tiedossa, että kahden ihmissuden lapset ovat agressiivisempia kuin ihmisen ja ihmissuden. Joskus kuitenkin käy niin, että kaksi ihmissutta vain yksinkertaisesti löytävät toisensa, kuten minun vanhempani. He tapasivat parittautumisyössä ja ovat olleet siitä lähtien erottamattomat. Se jäi heidän ensimmäiseksi ja ainoaksi yökseen muiden nuorten kanssa.”

Nanami nousi kuuliaisesti ylös ja asteli jääkaapille korvat höröllään jotta kuulisi kaiken eikä mitään jäisi häneltä väliin. Hän kiikutti kuin kiltti kotivaimo konsanaan Keonin pyytämät purtavat tuolla ja istui takaisin sohvapöydälle miestä vastapäätä. "Hmm, eli jos ihmisen geenejä sekoitetaan ihmissuden geeneihin, on tulos huomattavasti parempi, aggresiivisuuden kannalta, siis.", Nanami korjasi ettei kuulostaisi aivan sydämettömältä. Idea pursuilivat hänen aivoissaan ja Nanamin oli pakko nostaa tabletti käsiinsä kirjoittaakseen niistä muutaman ylös.

Jospa ihmissuden ja ihmisen sekotuksen jälkeläinen pariutuisi ihmissuden kanssa, eikö tuloksena silloin olisi jo vähemmän aggresiivinen, mutta kuitenkin lähes puhdas ihmissusi? Jos niiden jälkeläinen taas pariutuisi puhtaan ihmissuden kanssa, muutaman sukupolven jälkeen tuloksena oli puhdas mutta vähemmän aggresiivinen yksilö. Tietysti tälläisen jälkeläisen pystyisi myös luomaan ilman ihmissusia. Hänellä oli ihmissuden DNA:ta, ja hän voisi soveltaa näitä ideoitaan yrittäessään kenties ensimmäistä kertaa luoda jotain aivan itse. "Entä onko rodullanne jotain muita yleisiä heikkouksia? Tarkoitan tällä lähinnä suvussa tai lajissa kulkevia sairauksia, sinun ei tarvitse kertoa minulle millä teidät kykenee tappamaan tai muuta."

Keon otti kiitollisena Nanamin tuomiset vastaan. Hän avasi tottuneesti olutpuollon hampaillaan. Ensimmäisellä huikalla hän tyhjensi puoli pulloa kerta heitolla. Luultavasti hän ei juurikaan ehtinyt nauttia oluen mausta. Hän asetti guocamolepurkin syliinsä avattuaan sen ja repäistyään maissilastupussin auki.
”Meillä ei ole juurikaan heikkouksia. Vanha perimä kertoo, että meidät luotiin täydellisiksi sotilaiksi, jonka vuoksi heikkouksia ei juurikaan jätetty. Sen sijaan meille on suotu erilaisia ominaisuuksia Sen lisäksi meille on suotu tiettyjä ominaisuuksia, jotka tekevät meistä vaarallisia vastustajia myös vampyyreille. Meillä on muutamia juttuja, mutta me emme esimerkiksi sairastu ollenkaan ja kuten huomaat, paranemme nopeasti. Vaikkakaan emme niin nopeasti kuin te vampyyrit. Taistelukentällä meitä ei saa pysäytetyksi ennen kuin olemme suorittaneet tehtävämme. Eli käytännössä katsoen, tappaneet vihollisemme.”

Keon kauhaisi tortilla lastullaan ison köntin vihreää tahnaan ja pisti koko komeuden suuhunsa kerralla. Ihminen ei olisi voinut edes ajatella napostelua sen ruoka määrän jälkeen, jonka Keon oli kauhonut kurkustaan alas. Ihmissutta se ei tosin näyttänyt häiritsevän pätkääkään.

"Mielenkiintoista. No, ompahan vähemmän hommia minulle.", Nanami totesi iloiseen sävyyn. Hänen sanansa saattoivat kuitenkin olla hyvin omituisia, sillä hän ei lainkaan paljastanut mitä hommia oikein tarkoitti. Eikä Nanami aikoisikaan paljastaa vaikka häneltä kysyttäisiin. "On perin kummallista, että teidät on niin sanotusti luotu täydellisiksi mutta ette silti pysty pitämään kantaanne parempana. Ette selvästikkään ole ymmärtäneet jalostuksen päälle.", Nanami puhui jälleen lähinnä itselleen eikä tarkoittanut mitään pahaa sanoillaan.

"Koiristakin jalostetaan pois tarpeettomat ja haittaavat ominaisuudet. Olen varma että saisin ihmissusistakin kitkettyä pois liian aggressiivisuuden.", Sanat osoitettiin tabletille joka äänitti yhä. Aivan kuin ei enää muistaisi miehen olemassaoloa, Nanami kääntyy sivuttain ja näpyttelee jotain tabletilleen.

Keon mulkaisi Nanamia vihaisesti. Hänen silmiinsä syttyi tuli, joka olisi saanut monien polvet tutisemaan pelosta. Vaikka Keon olikin loukkaantunut ja varoi käyttämästä ruumistaan liaan agressiivisesti, ei hänelle olisi ollut mikää ongelma hyökätä Nanamin kimppuun silmän räpäyksessää. Uroksen kurkusta kumpusi matala, varoittava murina.
”Lopeta meistä puhuminen tuohon sävyyn”, Keon murisi hampaidensa välistä. Pinnan alla kiehuva kuuma kiukku saivat uroksen kasvot etsimään uusia muotoja. Kasvojen katsoja oli vaikea päättää oliko Keon vain todella vihainen, vai puskiko hänestä läpi jokin eläimellinen. ”Me emme todellakaan oli mitään villakoiria, joista voi tehdä mieluisia parittamalla. Me olemme evoluution muovaavia sotakoneita. Ymmärrätkö sitä narttu? Agressiivisuus on vain hyväksi kun taistellaan elämästä ja kuolemasta verenimijöiden kanssa.”

Keonin ruumiin jokainen lihas oli jännittynyt kuin viulun kieli. Ilma uroksen ympärillä väreili aivan kuin hänen ihonsa olisi yllättäen kuumentunut.

Nanami säikähti hätkähtäen ja vilkaisi varovaisesti Keonin suuntaan. Hänen silmistään paistoi loukkaantuminen sekä ihmestys. Hän ei lainkaan ymmärtänyt miksi mies sillä tavalla yhtäkkiä hänelle suuttui. Shui oli ilmestynyt emäntänsä taakse ja painanut päänsä alas ja korvat luimuun, ja murisi myös puolestaan varoittavasti toiselle urokselle. Nanami laski nopeasti kätensä Shuin päälle rauhoitallakseen tuota, mutta koirasusi ei poistunut emäntänsä vierestä.

"En mä sitä niin tarkoittanut..", Nanami mutisi pahoillaan ja siirsi katseensa pois. Tämän iltainen keskustelutuokio taisi olla tässä. Neitokainen nousi vaitonaisena pöydältä ja vilkaisi vielä sivusilmällään miehen suuntaan ennenkuin asteli keittiöön, haki itselleen pussin verta ja sulkeutui tämän jälkeen makuuhuoneeseensa Shui seuranaan, joka mulkoili alati paheksuvasti vierasta urosta.

Keonin olemus muuttui kun hän kuuli Nanamin pahoittelevan äänen. Hän räpytteli silmiään ja pudisteli päätään saadakseen ajatuksensa selkeytymään. Keon oli kahden ihmissuden jälkeläinen, mikä teki hänestä agressiivisen ja äkkipikaisen, kuten oli Nanamille äsken kertonut. Hänen olisi pitänyt osata hallita itsensä. Eihän naaras ollut tarkoittanut mitään phaa. Eihän hän tuntenut ihmissusia. Ei tämä voinut mitenkään tietää, kuinka ylpeitä he saattoivat ajoittain olla.

”Nanami, anna anteeksi!” Keon huudahti kun naaras sulkeutui omaan huoneeseensa.
Keon ponkaisi ylös sohvalta, muistamatta lainkaan ruumiinsa sen hetkisiä vajavaisuuksia, tarkoituksenaan lähteä naaraan perään. Tilanne päätyi siihen, että hän rojahti vatsalleen lattialle, murtuneen jalan pettäessä. Keonin huulilta karkasi lukuisia monimuotoisia kirosanoja, kun kova lattia iski hänen jo valmiiksi kipeää ruumistaan vasten.

Nanami kuuli miehen huudon, kuuli tömähdyksen joka ei voinut tarkoittaa kuin sitä että mies oli nyt rähmällään lattialla, mutta Nanami ei kyennyt nousemaan sängyltään jonne oli käpertynyt. Hän oli toden totta pelästynyt katsetta miehen silmissä ja tuon murisevaa äyskähtelyä, eikä hän tahtonut juuri sillä hetkellä nähdäkkään toista, vaikka tuo kuinka makaisi tuskissaan lattialla. Shui makoili sängyllä neitokaisen vieressä, vahtien valppaana suljettua ovea, kuin valmiina ponnistamaan ylös ja hyökkäämään jos joku astuisi siitä luvatta. Hänen emäntänsä tunteita ei loukattu, eikä tuota uhattu ilman seurauksia.

Meni lähes kaksi tuntia ennenkuin Nanami uskaltautui nousemaan vuoteestaan ja suuntasi hiipien ovelle ja painoi korvansa siihen kiinni kuullakseen, tapahtuiko toisella puolella vielä liikehdintää. Shui oli nyt koko ajan tiiviisti hänen vierellään eikä selvästi olisi tahtonut että emäntä palaa sen ilkeän uroksen luokse.

Keon piteli jalkaansa. Kipu tuntui nousevan suonia pitkin ylös hänen jalkaansa pitkin. Miksi helvetissä hänen piti ärähtää Nanamille sillä tavalla? Loppujen lopuksi naaras oli tehnyt ehdotelman siitä, miten heidän lajistaan voisi tehdä entistä paremman ja kestävämmän.
Keon vilkaisi ylös päin Nanamin makuuhuoneen ovelle. Naaras ei ilmeisestikkään ollut tulossa katsomaan mitä hänelle oli tapahtunut. Hän ei tosin voinut syyttää toista siitä. Luultavasti pieni naaras oli todella säikähtänyt hänen purkaustaan.
Miksi hänen piti olla tällainen äkkipikainen paskiainen? Ehkä hän voisi hyvittää Nanamille tapahtuneen kertomalla joitain vanhoja legendoja ihmissusien historiasta. Se saattaisi piristää naarasta.

Keon tarttui sohvan reunaan ja hilasi itsensä varovaisesti istuvaan asentoon. Hän kirosi huomatessaan, että oli onnistunut sotkemaan sohvan ja lattian oluella ja guocamolella.
Kun Keon ei pääsisi etsimään siivoustarvikkeita, hän kiskoi varovaisesti paidan päänsä yli ja rupesi siivoamaan sotkujaan sillä. Mitään suurta vahinkoa tuskin sattuisi, sillä paidan voisi pestä jälkeen päin.
Saatuaan siivotuksi, hän kiskoi itsensä sohvalle makaamaan.

Nanami raotti varovaisesti ovea ja kurkisti sen rakosesta ennenkuin astui ulos huoneestaan ja vilkaisi olohuoneeseen. Näytti siltä että mies oli päässyt takaisin sohvalle, vaikka Nanami saattoikin haistaa oluen ja guacamolen sekoituksen keskenään, hän ei osannut epäillä miehen sotkeneen. Nanami ei tiennyt miten riita ratkaistaisiin. Hän astui varovasti lähemmäs sohvaa silmät tiukasti lattiassa ja näpräsi hermostuneena käsiään. Hän oli vielä aivan liian nuori ollakseen vahvamielinen vampyyri.

"A-anteeksi.", Nanami kuiskasi hennolla äänellä sohvan takaa. Hän ei keksinyt muutakaan sanottavaa ja seisoi vain paikoillaan käsiään turkiskellen, kuin lapsi joka oli tehnyt jotain tuhmaa. Nanami vain ei ollut hyvä kestämään räyhäämistä. Shui inisi hiljaisesti ja katsoi emäntäänsä. Se ei lainkaan pitänyt emännän äänensävystä eikä siitä, että vieras uros oli tämän aiheuttanut.

Keon yritti nukkua. Uni auttaisi vammoja paranemaan nopeammin. Jos hän nukkuisi hän pääsisi nopeammin pois vaivaamasta Nanamia. Oli suorastaan mielenkiintoista, miten häntä kiinnostivat moiset yksityiskohdat. Normaalisti hän halusi nopeuttaa paranemistaan itsensä vuoksi ja päästäkseen ylös sairasvuoteeltaan. Nyt hän ajatteli enemmänkin Nanamin mukavuuttaa kuin omaansa. Se sai Keonin irvistämään. Hänen vanhempansa olivat aina huomautelleet hänelle, kuinka itsekeskeinen hän osasi olla. Hänen emonsa oli usein sanonut, ettei hän löytäisi koskaan mukavaa naarasta itselleen tuijotellessaan alituiseen vain omaa napaansa.
Kun emo olisi nähnyt hänet nyt.
Keonin mielestä hänen oma ulkonäkönsäkään ei ollut omiaan viihdyttmään naaraita. Naarat halusivat pariutua jonkun vahvan ja kookkaan uroksen kanssa. Keon oli heidän silmissään, iästään huolimatta, keskenkasvuinen rääpäle. Joitain saattoi kiinnostaa kyllä Keonin tapa alistaa itseään kookkaammat urokset, mutta hän ei ollut heille sopiva elinkumppani.

Keon kuuli Nanamin huoneen oven avautuvan. Hän odotti hiljaa, sydän kurkussa lyöden, tulisiko naaras ulos huoneestaan. Kun hän viimein kuuli askelia, hänen huulilleen nousi lempeä hymy.
Nanamin asteltua sohvan taakse, hän käänsi katseensa naaraan kasvoihin. Keonin sydän sykähti ja hänen kurkkuaan kuristi, kun hän näki toisen synkeän ilmeen. Aivan kuin tämä olisi hänen vikansa.
”Anna minun pyytää anteeksi sinulta”, Keon sanoi. Hänen äänensä oli pehmennyt monella asteella ja oli suorastaan käheä. Hän nosti jalkansa sohvan selkänojalle ja taputti vapautunutta paikkaa. ”Tule istumaan tähän niin kerron sinulle jotain.”

Nanami katsoi varovaisesti vilkuillen sohvalta vapautunutta paikkaa ja kiersi sohvan ympäri hitaasti, varovaisin askelin ja istui hitaasti alas kädet sylissään, vilkuillen vähän väliä silmäkulmastaan miehen suuntaan, kuin peläten että tuo hyökkäisi hänen kimppuunsa tai alkaisi uudestaan rähjäämään. Shui asteli hetken edestakaisin sohvan edessä, yrittäen löytää sohvalta paikkaa johon hivuttautua noiden kahden väliin, mutta kun paikkaa ei löytynyt, uros tyytyi istumaan Nanamin vierelle ja mulkoilemaan Keonin suuntaan.

Neitokainen vilkuili kuitenkin toiveikkaana miestä, odottaen mitä tuo kertoisi. Ehkäpä kjotain oikein mehukasta josta olisi hänelle hyötyä kokeissaan? Saman aikaisesti kun Nanami odotti innolla, hän myös hieman pelkäsi uutta tunteenpurkausta. Mutta miehen äänensävy kuitenkin vihjasi, ettei tuo ainakaan tappamaan häntä alkaisi, joten Nanami uskalsi rentoutua hieman miehen vieressä.