Kolikon kaksi puolta. (Shakke&Jilli) K-18

Valériane hätkähti miehen äkillistä perääntymistä. Hän veti kätensä pois, aivan kuin siihen olisi sattunut. Hän ei kuitenkaan perääntynyt vaan seisoi paikoillaan tuijottaen miestä typertyneenä. Kaikkie ei ollut hyvvin, vaikka Noel muuta väittikin. Sen näki sokea kepilläänkin.
Jos toisella oli jokin hätänä, Valériane ei voinut jättää tätä yksin. Nainen oikeaisee hieman käsilaukkuaan ennen kuin ryntää ulos hissistä Noelin perään. Valériane juoksee miehen perässä ulos ja löytääkin tämän kyyristelemästä jalkakäytävältä. Hän rientää tämän rinnalle ja kyykistyy alas nähdäkseen paremmin miehen kasvot.
”Noel? Mikä sinun on? Sattuuko sinua päähän?” Valériane kyseli rauhallisella ja voimakkaalla äänellä, jotta toinen varmasti kuulisi. ”Onko sinulla lääkkeitä, joita tarvitset? 0Pitääkö minun kutsua apua?”

Irvistys muuttuu hiljaa virneeksi jossa on kuitenkin vielä kipua jäljellä. Leon nousee naisesta välittämättä ylös ja sukaisee hiuksensa otsalta taakse, hieraisten niskaansa. "Älä siinä touhota, nainen. Noel meni..nukkumaan.", Leon tuhahtaa ja kääntää katseensa Valérianen suuntaan. Miehen silmät laajenevat aavistuksen verran hänen tajutessaan kuka hänen vierellään oikein olikaan. Sihahdus karkaa miehen huulilta kuin äänetön kirous. Leon astuu askeleen kauemmas ja virnistys muuttuu inhoavaksi irvistykseksi. Nyt oli tehtävä jotain ja nopeasti.

Leon astui nopealla askeleella takaisin naisen eteen, ja laski lähes hellästi kätensä tämän olkapäälle tuoden kasvojaan lähemmäs. Hänen ilmeensä oli kylmä ja varoittava. "Jos puhut tästä kenellekkään, jos mainitset minusta sanallakaan, voin vannoa sen olevan viimeinen tekosi. Noel..me, tarvitsemme tämän työn.", Leon murahtelee hiljaisella äänellä. Hänen olemassolonsa oli uhattuna, eikä hän voinut vain tappaa tätä naista. Saakeli, nainenhan oli heidän uuden pomonsa lellitty pikkusisko, ja hän jäisi tämän tappamisesta hyvin äkkiä kiinni. Kaikkihan olivat nähneet naisen ryntäävän Noelin perään kadulle.

Helvetin Noel. Antaa nyt ohjakset hänelle paskimpaan mahdolliseen aikaan. Leon irroittaa otteensa Valérianesta ja kääntyy hieman sivuttain naiseen nahden, nostaen sormensa leukansa alle, miettien. Riittikö moinen uhkaus pitämään naisen suun kiinni? Leon katselee naista syrjäkarein, kuin tutkien naista päästä varpaisiin. Hänen aggressionsa sykähtää rinnassa polttavan liekin laillan ja Leon saa tehdä kaikkensa ettei käy naiseen käsiksi sillä siunaamalla hetkellä.

”Noe...” miehen nimi kuolee Valérianen huulille, kun mies nousee yht'äkkiä seisomaan. Hän ehtii ponkaista jo takaisin seisomaan, kun hän kuulee miehen sanat. ”Noel meni..nukkumaan." Mitä ihmettä tuo muka tarkoitti? Valériane yritti sanoa jotain, mutta ei tiennyt mitä. Miehen ääni kuulostaa ivalliselta. Ei lainkaan sellaiselta kuin mihin hän oli näinä kahtena päivänä tottunut. Noel neiditteli häntä eikä kutusunut häntä vain naiseksi, kuin se naisena oleminen olisi ollut suurikin synti.
Samassa Valériane tajuaa Noelin ilmeenkin muuttuneen. Mies ei pälyillyt hermostuneesti, tai hymyillyt ujosti. Noel irvisi hänelle, vieläpä todella vihaisen näköisenä.

Valériane oli avaamassaan jälleen suutaan kun Noel jo laskikin kätensä hänen olkapäälleen. Hänen teki mieli työntää mies kauemmas itsestään. Hän nostikin jo kätensä tuon rintakehälle. Hän ei halunnut tällaista Noelia lähellekkään itseään. Samassa miehen sanat porautuivat hänen tajuntaansa. Tappouhkaus hävisi kuuroille korville viimeisen lauseen kohdalla. ”Me, tarvitsemme tämän työn."
”Miten niin me?” Valériane lausui ajatuksissaan poukkoilevan kysymyksen ääneen. Hän tuijotti Noelia hämmentyneenä, ametistin väriset silmät levällään.
Jokin pieni ääni hänen päänsä sisällä käski häntä pakenemaan ja juoksemaan hengen edestä. Hän oli kuitenkin niin hämillään, ettei osannut reagoida tuohon perimmäiseen vaistoonsa.

Leon puristaa käsiään nyrkkiin ja puree hammasta yhteen. Nainen oli niin tyhmä! Ja niin.. hauras. Halu rikkoa, häväistä ja tappaa poltti kivuliaasti Leonin rinnassa. Perkele minkä tilanteen Noel olikaan saanut taas aikaan.
"Kuuntelehan sitten, ja kuuntele tarkkaan sillä en usko pinnani kestävän juuri nyt.", Leon irvistää ja kumartuu taas lähemmäs naista. "Noel on poissa, tällähetkellä. Hän ei kuule, näe eikä tunne sinua. Ohjaksissa olen nyt minä.", Leon uskoi sanojensa selittävän kaiken mutta tajusi sitten ettei hänen sanomassaan ollut sen enempää päätä eikä häntää kuin naisen hölmistyneessä ilmeessäkään. Leon läimäyttää käden otsalleen irvistellen. Miten helvetissä hän kykenisi rauhoittumaan tarpeeksi voidakseen selittää asian niin, että nainen ymmärtäisi hänen näkökulmansa? Hänen ainoat keinonsa rauhoittua olivat yleensä tappaminen, raiskaaminen ja kiduttaminen, ja mikään noista ei nyt kävisi päinsä.
"Anna minulle hetki.", Leon irvistää ja nostaa sormensa pystyyn kertoakseen naiselle että odottaisi hetken. Leon silmäilee ympärilleen villisti, mutta ei oikein keksi ratkaisua.
Lopulta mies iski hampaansa sormeensa. Kipu auttoi häntä rauhoittumaan.

"Noniin kokeillaan uudestaan..", Leon virnistää hieman rauhoittuneena ja katsoo sitten ympärilleen kuin uusin silmin. He olivat keskellä katua. "Mennään jonnekkin sivumpaan, älä huoli, en vie sinua pimeälle kujalle ja tapa, en vain halua ylimääräisiä korvia.", Leon ojentaa kätensä Valérianelle. "Kävellään.", Hän toteaa hyvinkin rauhallisella äänensävyllä. Leon aloittaa puhumaan jos Valériane seuraa häntä.
"Minä olen Leon. Olen osa Noelia, puoli hänestä joka hoitelee stressin ja muut henkiset rasitukset. Noel ei tiedä minusta, eikä kukaan muukaan, ja on erittäin tärkeää että asia pysyy niin."

Valéria astuu askeleen taaksepäin kun Noel lähestyy häntä. Hän ei pidä lainkaan miehen katseesta. Siinä näkyy jotain, mikä saa Valérian pelkäämään erityisesti ruumiinsa puolesta. Hän olisi jo halunnut juosta ja totella selviytymisvaistoaan, mutta miehen sanat ovat aivan liian kiehtovia.
Valériane yrittää epätoivoisesti jäsentää tietoa mielessään järjestykseen joka tuntuisi edes etäisesti loogiselta. Siinä ei vain tunnu olevan mitään järkeä. Jopa Noel tuntuu tajuavan sen, sillä mies näyttää turhautuneelta omiin sanomisiinsa.

Kun tämä kääntyy pois päin Valérianesta, naisen käsi sujahtaa turkiksen taskuun löytäen oitis sen, mitä halusikin. Sormet sulkeutuvat pienen painepullon ympärille. Hän ei lähtenyt koskaan Lontoon yöhön ilman kalmojuuri-villiruusu uutteesta tehtyä sumutintaan. Ihmismiehiä hän ei pelännyt, mutta oman rodun edustajat saattoivat olla hänellekkin vaaraksi. Spray hidasti yleensä hurjintakin hyökkääjää.
Silti hän ei juossut karkuun. Hän halusi tietää mikä Noelia vaivasi. Miten ihanasta, herkästä ja herttaisesta Noelista tuli tällainen... Hän ei keksinyt sopivaa sanaa kuvaamaan miestä edessään.
Hämmmennys rupeaa kuitenkin hiljalleen häviämään terveen järjen tieltä. Tilanne oli uhkaava, mutta hän halusi kuulla mitä Noelilla oli sanottavanaan. Hän ei epäröisi kuitenkaan puolustautua, jos tilanne sitä vaatisi.

Kun mies ojentää kätensä Valérianea kohti, hän perääntyy jälleen. ”Älä koske minuun...” nainen sihahtaa hampaidensa välistä. Hänen torahampaansa pidentyvät ja silmissä leimahtaa viha. ”Osaan kävellä itsekkin.” Tämän sanottuaan hän lähtee kulkemaan miehen rinnalla, kosketusetäisyyden päässä. Nyt hänen jokainen lihaksensa oli kuitenkin jännittynyt ja valmiina puolustautumaan. Mielessään hän kertaa kaikkia niitä itsepuolustuksen oppeja, joita hänelle oli jankattu.
Miehen kertoma ei kuitenkaan antanut aivan sellaista selitystä, jonka Valériane voisi olisi toivonut saavansa. Helvetti, Noel ja Leon olivat kuin kaksoset... Samassa ruumiissa. Tai sitten Noelilla oli vain todella paha mielenterveydellinen häiriö. Eihän kenelläkään voinut olla kahta täydellisen erillaista persoonaa.
Valériane punnitsi miehen sanoja hetken aikaa mielessään.
”Minä en puhu tästä, mutta vain yhdellä ehdolla”, hän sanoi lopulta, vilkaisten miestä silmätpalaen.

Leon kohauttaa olkiaan naisen kieltäytyessä hänen kädestään ja työntää kädet sitten taskuihin. Hän kohottaa kulmiaan kuullessaan Valérianen sanat ehdosta. Leon seisahtuu ja luo naiseen hyvinkin kysyvän katseen. "Ja mikähän se on?", Aggressio alkaa jälleen kyteä miehen sisällä ja Leon saa tosiaankin tehdä kaikkensa ettei kävisi tähän naiseen käsiksi. Leon ei ollut se paras mies tosin hillitsemään hermojaan. Hän oli se osa Noelia joka purki kaiken aggression väkivallalla, hän ei tiennyt muutakaan tapaa purkaa näitä tunteita. Hän oli Noelin eläimellinen ja tappava osa.

"Kuule, jos tosiaan haluat kertoa Noelille, otat harteillesi hänen mielenterveytensä särkymisen. Poika paralla on sellainen menneisyys jonka hän oli lukinnut pois omasta muististaan, mutta minä muistan. Minä olen hieman kuin.. hmm.. Noelin isoveli. Minä huolehdin hänestä aina kun hän meinaa luhistua, minä otan ohjat kun henkinen stressi käy hänelle liiaksi. Minä suojelen Noelia.", Leon saa lopulta puetuksi sanoiksi sen, joka loppujen lopuksi kiteyttää hänen olemuksensa.

Valériane siristi Leonille silmiään. Hän piti tästä hetki hetkeltä yhä vähemmän. ”Kuuntele sinä minua. Loppujen lopuksi, Noel ei kiinnosta minua. Pidän hänestä ja hän on mukava. En tee hänelle pahaa. Mutta jos joudun valitsemaan hänen ja Viljamin väliltä, niin voit arvata minun valitsevan veljeni”, nainen sanoi jatkaen kävelyään rivakoin askelin, kädet taskuissa. Hänellä ei ollut käsitystä siitä mihin he loppujen lopuksi olivat menossa. Juuri nyt sillä ei ollut suurtakaan merkitystä. ”Lisäksi, jos vahingoitat minua jotenkin, niin se tulee olemaan sinun viimeinen tekosi. Viljam on hyvin suojelevainen minua kohtaan. Et elä montaa tuntia sen jälkeen kun hän saa selville.”
Se oli totta. Viljam piti sisartaan jalustalla kuin kalleinta aarrettaan. Hän ei vain tajunnut, ettei sisar ollut sokea. Valériane oli tietoinen veljensä pimeästä puolesta ja tämän hämärähommista. Hän tiesi tarkalleen mihin Viljam kykenisi kun häntä kohtasi vääryys.
”Joten minulla on oikeus ehtoihin. Lisäksi oma mokasi, että päätit tulla esiin silloin kun minä olen paikalla”, Valériane sanoi selventääkseen pointtinsa Leonille. Naisella ei tietenkään ollut pienintäkään hajua siitä, mitä hänen veljensä työhuoneessa oli tapahtunut juuri ennen kuin Noel oli syöksynyt hänen kanssaan hissii.

Valériane astui lähes kiinni Leoniin pakottaakseen hänet pysähtymään. Tällä kertaa olisi hänen vuoronsa tuoda kasvonsa kiinni miehen kasvoihin. ”Jos toimesi auttavat mitenkään päin ongelmia veljelleni tai hänen yritykselleen, niin kerron hänelle saman tien koko jutun. Sinä ja Noel saatte heittää silloin hyvästit muullekkin kuin pelkälle työpaikalle.” Naisen silmät katsovat Leonia jäätävästi. Enää niissä ei ollut tietoakaan siitä lämmöstä, jolla hän katsoi yleensä Noelia. ”Ymmärrätkö?”

Leon seisahtuu naisen pysäyttäessä hänet. Hän kohottaa kulmiaan kasvoillaan lähes tylsistynyt ilme. "Kuulehan neitiseni, etkö kuunnellut sanaakaan mitä sanoin? Noel on se heikompi, kun hän ei kestä päässään tapahtuvaa myllerrystä, hän antaa ohjat minulle, en suinkaan tee sitä väkisin. Ja jostain syystä Noel oli hyvin järkyttynyt, niin järkyttynyt että minun täytyi tällä kertaa hieman suostutella Noelia. Miksiköhän Noel oli järkyttynyt?", Leonin vihjaus on hyvin selkeä. Hänen kasvoillaan ei ole piiruakaan pelkoa. Hän ei pelännyt Valérianen veljeä, eikä hän pelännyt naisen uhkauksia.

"Kuten sanoin, Noel tarvitsee tämän työn. Miksi helvetissä minä tekisin mitään pilatakseni sen? Minä suojelen Noelia.", Leon sai itsensä kuulostamaan aikalailla paremmalta kuin oli, tai sellainen ajatus häneen ainakin pälkähti. Tämä nainen sai kuitenkin hänen verensä kiehumaan mikä ei ollut lainkaan hyvä. Häntä ärsytti. Ja se oli jotain, sillä yleensä Leon ajatteli vain Noelin olon helpottamista, ja oli siksi melkein tunteeton. Mutta nyt hän oli vallassa ja häntä ärsytti enemmän. Jos hän ei pian pääsisi purkamaan näitä tunteita, hän räjähtäisi, eikä Noelin olo helpottuisi lainkaan.

Valériane ei hätkähtänyt Leonin syytöksiä. Hän oli jo sanomaisillaan jotain kun tajusi missä he olivat. He seisoivat keskellä jalkakäytävää. Se ei ollut niitä kaikkein vilkkaimpia, mutta ei oikea paikka heidän sananvaihdolleen. Hän vilkaisi ympärilleen ja näki ihmisten ja vampyyrien astelevan sulassa sovussa kaupungin katuja pitkin.
”Tule. Tämä ei ollut vielä tässä, mutta me tarvitsemme yksityisemmän paikan tälle keskustelulle”, Valériane sanoi. Tarkkaillessaan nyt ympäristöään paremmin, hän tunnisti paikan. ”Jos haluat varmistaa etten minä puhu enkä pukahdat niin seuraat minua nyt kiltisti.”

Leon pyöräytti ivallisesti silmiään mutta nyökkäsi sitten. Hänhän oli alunalkaen sanonut että heidän pitäisi siirtyä syrjemmälle. Ja mitä nainen oikein halusi hänestä vielä?
"Ihan vain oman turvallisuutesi vuoksi, puhu nopeasti.", Leon lähti seuraamaan Valérianea, tukahduttaen raivoaan ja tarvettaan hajoittaa jotain. Kaikki niitä patoutumia jotka Noel oli joutunut kokemaan. Pelkkä ajatuskin siitä jättiläisestä suutelemasta Noelia sai Leonin raivonpartaalle. Hän kostaisi. Aivan varmasti. Mutta ei vielä.

Valériane asteli määrätietoisesti eteenpäin jonkin aikaa. Hän ei ottanut Leonin puheita kuuleviin korviinsakkaan. Hän totesi olevansa maailman itsetuhoisin vampyyri, johdatellessaan tätä hullua kohti omaa kotiaan. Toisaalta, se oli varmin ja turvallisin paikka puhua yhtään mistään. Heidän puheensa ei leviäisi kenenkään korviin. Mutta Leon ei voisi vahingoittaa häntä ilman, että jäisi kiinni Viljamille.
Vähän ajan päästä hän rupesi kaivamaan käsilaukkuaan. Hän kaivoi esiin avaimet kun tuli erään vanhan, uudelleen kunnostetuun pilvenpiirtäjän eteen. Hän avasi oven ja tilasi eteiskäytävään hissin.

”Älä uhkaile minua. Käsittääkseni olemme pienessä pattitilanteessa, joten meidän on tultava toimeen keskenämme”, Valériane sanoi odottaessaan hissiä. ”Ja ennen kuin menemme sisälle asti, suosittelen sinua imitoimaan Noelia käytökselläsi. Joudut pian kameroiden eteen, joita Viljam vahtii herkeämättä. Ne eivät kuitenkaan tallenna puhetta. Haluan esittää sinulle muutaman kysymyksen. Minun on saatava tietää sinun... teidän tilanteestanne enemmän, jotta voin huijata veljeäni. Hänkään ei ole tyhmä ja hän tuntee minut aivan liian hyvin.”

Hissi iloitti olevansa alhaalla ja Valériane astelee sisään.

"Minä en uhkaile, minä varoitan koska olen hyvin mukava ja ystävällinen.", Leon murahti. Hän ei kyennyt muistamaan kenenkään koetelleen hänen hermojaan tällä tavalla sen Meynardin jälkeen.
"Hetkonen? Esittämään Noelia? Onkohan tämä nyt ihan viisas idea.. Jos veljesi saa tietää Noelin käyneen luonasi, siitä ei luultavasti hyvää seuraa.", Leonin kasvoille ilmestyi inhoa kuvastava irvistys hänen ajatellessaan mitä kaikkea se jättiläinen saattaisi Noelille tehdä mustasukkaisuuttaan, jos sillä miehellä sellaisia tunteita oli. Leon kuitenkin ryhdisti selkänsä kuten Noel, ja väänsi kasvonsa asiallisiksi, kuten Noelilla.

Valériane näppäili hissin numerotauluun erillisen koodin. Se kuului kattohuoneiston turvallisuusjärjestelyihin. ”Tämä on kaikkein turvallisin vaihtoehto. Me teemme vain töitä. Noelilla tuli jotain kysyttävää ja minä kutsuin hänet ystävällisesti teelle luokseni, selvittääkseni hänelle asian. Lisäksi Noelin ei tarvitse edes tietää asiasta, koska Viljam kysyy asiaa suoraan minulta”, Valériane sanoi. Viljam tekisi juuri niin. Hän tunsi veljensä.

Kun nainen sai numerokoodin näppäillyksi, hissi lähti lipumaan ylöspäin. Matkaa tuntui kestävän ikuisuuden, mutta lopulta se avautui suoraan upeaan eteiseen. Eteinen oli malliltaan säännöllisen viisikulmion muotoinen. Keskellä kattoa roikkui upea, valkoinen kattokruunu ja suoraan sen alapuolella oli huoneen mallinen pähkinäpuinen pöytä. Jokaisella seinällä oli ovi. Ulko-oven lisäksi kaksi niistä oli vaatekaappeja. Kahdesta muusta pääsi peremmälle asuntoon. Pöydän päällä oli valtava maljakko täynnä kukkia. Valériane asteli ulos hissistä ja rupesi ripustamaan takkiaan suureen seinään upotettuun vaatekaappiin.
”Ensimmäiseksi kerrot minulle miksi Noel oli niin stressaantunut veljeni luota palatessaan”, nainen sanoi ripustettuaan takkinsa henkariin.

Leon katseli naisen asuntoa hieman kulmiaan kohottaen. Tälläinen asunto voisi olla mukava. Hän asteli naisen perässä sisään, riisui trenssitakkinsa ja ripusti sen roikkumaan. Hän yritti olla kuin Noel. Olihan hän sentään tarkkaillut miehen tekemisiä taka-alalta jo koko oman ikänsä. Leon seurasi Valérianen perässä yhtä jäykästi kuin Noel.
"Oletko aivan varma että haluat tietää?", Leon yritti kätkeä virnistyksen. Miksi helvetissä naisella piti olla kameroita? Eikö tuo kaivannut omaa rauhaa? Leon ei olisi lainkaan ihmetellyt, jos Torentto olisikin haaveillut insestistä ja vedellyt käteensä katsellessaan siskoaan kameroista.
Riippumatta Valérianen vastauksesta, Leon avaa suunsa. "Veljesi hieman..Suuteli Noelia. Vähän väkisin, vähän rajusti.", Leonin oli vaikea pitää kasvonsa tyyninä muistellessaan koko asiaa. Oli kauheaa, kun jouduit seuraamaan tilannetta sivusta etkä voinut tehdä asialle mitään.

Valériane avasi yhden ovista, joka vei heidät valtavaan saliin. Ensimmäiseksi saattoi nähdä vastapäisen seinän, joka oli pelkkää ikunaa. Näkymä antoi öiseen Lontooseen, jossa neonvalot loistivat kuin eriväriset tähdet. Vasemmalla oli tilava oleskelualue takan ääressä. Se ei ollut olohuone. Siinä kestittiin vieraita heidän odotellessa illallisen valmistumista tai juteltiin treffiseuralaisen kanssa ja juotiin viiniä, juuri ennen kuin siirryttiin makuuhuoneen puolelle. Tältä alueelta nousi kaksi porrasaskelmaa seuraavalle tasolle, jolla sijaitsi valtavan kokoinen moderni ruokapöytä ja keittiö. Tämän asunnon kustannuksissa ei oltu säästelty, sen näki jokainen. Eikä turvajärjestelyjä tarvinnut epäillä hetkeäkään.
Valériane asteli keittiöön, jossa hän jätti käsilaukkunsa sivuun lattialle ja rupesi keittämään teetä.
”Et voi kertoa minulle veljestäni mitään mitä en jo tietäisi”, nainen sanoi kaataessaan vettä teepannuun. ”Tiedän, että hän on jotain heteron, bin tai homon välimaastosta. Minun veljeni ei rakastu. Tiedän, että hän pyörittää bisneksiä, jotka eivät kestä päivänvaloa. Tiedän, että hän on sadisti ja pitää yllä yksityistä clubia, jossa samanlaiset pervot pääsevät piiskaamaan ”palvelijoitaan”. Joten en usko, että pystyt yllättämään minua.”

Valériane napsautti vedenkeittimen päälle juuri kun Leon kertoi hänen veljensä ja Noelin kohtaamisesta. ”Tuo selittääkin muutaman jutun”, nainen vain toteaa olkiaan kohauttaen.

"Otat asian yllättävän hyvin.", Leon sanoi yllättyneenä. Sanoillaan hän tarkoitti tietysi Torenttoa itseään ja sitä miten hyvin Valériane suhtautui veljensä eriskummallisiin piirteisiin. Leon ei tosin voinut sanoa olevansa paljoa parempi, sillä hän oli vain henkilö joka purkasi alkuperäisen minänsä stressin väkivallalla. Ei Leon tosin ollut pyytänyt saada syntyä tai tulla tälläiseksi.
Hän vilkuili hieman ympärilleen ja vilkaisi sitten Valérianea.
"Mitä haluat tietää? Ja varoitan vielä kerran, etten välttämättä kestä kovin kauaa."

Valérianen katse tummui muutaman asteen Leonin huomauttaessa hänen suhtautumisestaan veljensä eriskummallisuuksiin. Kyllä, Viljamilla oli omat tapansa elää elämäänsä, mutta eikö heillä jokaisella ollut? Valérianella oli myös omat tapansa helpottaa stressiä ja hänellä oli myös omia liiketoimia, jotka eivät aina nekään kestäneet päivänvaloa.
Oli ironista ajatella, kuinka samanlainen hän oli veljensä kanssa ja silti kuin eri maailmoista.
Lisäksi Valériane antaisi veljelleen anteeksi melkein mitä vain, tietäen kuinka paljon tämä häntä rakasti. Sellaista rakkautta ei vain ollut. Hän käänsi katseensa pois ja sulki silmänsä, jotta Leon ei näkisi kuinka paljon Viljamin tekemisillä oli sisarelle merkitystä. Hän ei ollut tosin maininnut sitä kaikkein merkittävintä asiaa.

Eikä hänen pahussoikoon tarvinnutkaan!
Valériane suoristi ryhtinsä ja käänsi katseensa takaisin Leoniin muistuttaen itseään siitä, ettei pitänyt lainkaan tuosta miehestä.
Hän mietti kysymyksiään hetken aikaa. Niitä oli pienoinen määrä hänen päässään, eikä hän oikeastaan tiennyt mistä olisi pitänyt aloittaa. Lopulta hän päätti kokeilla ensimmäiseksi kaikkein olennaisinta kysymystä.
”Mistä minä erotan teidät ja tiedän milloin kumpi on paikalla? Ilmestytkö koskaan kun Noel tekee työtä?”
Teepannu vihelsi. Valériane ottaa kaapista esiin kaksi mukia ja rupesi valmistamaan heille teetä. ”Sinun on parempi juoda tämä. Viljam tietää miten minä tyrkytän teetä jokaiselle vieraalleni.”

Leon päästi äänettömän huokauksen huuliltaan. "Eikö se nyt ole aika selvää?", Hän peitti parhaansa mukaan virnistyksen joka yritti kohota hänen huulilleen. Omasta mielestään heidät oli helppo erottaa toisistaan, jos ei jo pelkästään kasvojen ilmeiden muutoksesta, puhetavasta tai hiusten sukimisesta ollut jo itsestään selvyys niin Leon ei tiennyt mikä oli itsestään selvää.
"Ei, en tule esiin yleensä Noelin tehdessä töitä. Hän pystyy hautautumaan numeroihinsa niin hyvin että hänellä ei ole aikaa stressata. Ja ihan pieni tavallinen työstressi ei saa minua hereille.", Leon näyttää miettivän sanojaan. "Helpoiten tunnistat minut tästä.", Leon osoittaa taakse suittuja hiuksiaan. "Noel ei koskaan pidä hiuksiaan näin, hän kampaa ne aina oikealle, samperin nössö.", Leon virnistää tahtomattaan. Hän yritti muistuttaa itselleen että nyt he olivat kameroiden alla.
"Onko mitään kohtaa missä voisin olla enemmän oma itseni? Noelin esittäminen käy hermoille ja se ei ole lainkaan hyvä juttu. Ymmärrät kyllä kunhan olen selittänyt sinulle kaiken mitä keksit kysyä."

Valériane nyökkäsi keittiön nurkkaan, josta tasot erkanivat seinästä pitkäksi niemekkeeksi. ”Tuossa on kuollut kohta. Kamera ei aivan ulotu sinne asti”, hän sanoo lusikoidessaan teetä siivilään. ”Olen tuntenut Noelin niin vähän aikaan, että minun on vielä vaikea sanoa mikä on ilmiselvää. Tuo tukka-juttu auttaa kyllä. Tosin mitään hätää ei tuskin ole, jos maltat pysyä poissa silloin kun Noel työskentelee.”

”Kai sinä muuten tajuat, että veljeni haluaa tehdä Noelista seuraavan subinsa?” Valériane toteaa hetken kuluttua. Hän ei ollut aivan varma oliko Leon tajunnut sen jo. Tosin Noel ei ollut juurikaan tekemisissä Viljamin kanssa ja yhdestä suukosta sitä ei välttämättä osannut päätellä. Valériane puolestaan osasi lukea merkkejä, joita veli oli jättänyt taakseen varsin huolimattomasti.
Hetken päästä hän ojentaa toisen teekupin Leonille ja nojautuu itse betoniseen työtasoon. ”Miten sinä purat Noelin paineita?”

Leon siirtyy hieman kiitollisena paikkaan josta häntä ei voi kameroin huomata. Hän lähestulkoon huokaisee helpotuksesta ja antaa ryhtinsä hieman rentoutua, kunnes Valérianen sanat uppoavat hänen tajuntaansa. "Siis mitä?", Leon näyttää aidosti järkyttyneeltä. Noelistahan ei mikään subi tulisi. Perse oli myös hänen, ja kellään ei ollut sinne asiaa jos häneltä kysyttiin. Leonin katse synkkeni monta astetta ja mies puristeli huomaamattaan toista kättään nyrkkiin ottaessa teekupin vastaan. Häntä inhotti.

"Ja tämä ei sitten poistu tästä talosta? Se mitä kerron sinulle?", Leon ei halunnut riskeerata vapauttaan kertomalla tälle naiselle jota ei edes tuntenut kaikki salaisuutensa. Jokin naisessa kuitenkin..sai hänet hieman rauhallisemmaksi. Jostain syystä hän ei ollut vielä hakannut tätä tohjoksi, eikä syy ollut pelkästään se, että se olisi Noelin kannalta vaarallista.

”Minun veljeni ei rakastu keneenkään. Ei ole koskaan rakastunut”, Valériane sanoi. ”Hänen ainoa tuntemansa parisuhteen muoto on Herran ja subin välinen suhde. Tämä johtuu eräästä seikasta, joka liittyy meidän menneisyyteemme.”
Valérianea puistatti aina kun hän joutui ajattelemaan sitä naista. Hän oli saanut tietää tapahtuneesta vasta vuosisatoja myöhemmin ja senkin vahingossa Vivieniltä. Viljam ei tiennyt hänen tietävän. Kyseinen tapahtuma oli saanut hänet avaamaan lopullisesti silmänsä ja tutkimaan hieman tarkemmin perhetaustojaan.
”Lisäksi hän on tottunut saamaan haluamansa. Ei sellaisella tavalla kuin ajattelet. Hän ei ole mikään rikas lellipentu. Hän vain tekee töitä niin kauan, että onnistuu tavoitteissaan.”

Valérianen oli pakko kohottaa toista kulmaansa kun Leon varmisti ettei heidän pikku juttutuokionsa leviäisi eteenpäin. ”Kuten sanoin jo aiemmin, olemme pienessä pattitilanteessa. Emme voi kumpikaan levitellä toistemme sanomisia ympäriinsä ilman, että toinen saa tietää ja järjestää toisen pois päiviltä. Voit siis luottaa siihen, että kaikki mitä sanot jää näiden seinien sisäpuolelle.”

Moni nainen ei olisi suhtautunut tällaiseen tilanteeseen samalla tavalla kuin Valériane. Hänen äitinsä olisi pyörtyä kupsahtanut jo siinä vaiheessa, kun Leon näyttäytyi ensimmäisen kerran. Eikä hän olisi kutsunut miestä oman kattonsa alle. Valériane tuntui olevan suorastaan kuin kala vedessä.

Leon nyökkää Valérianen puheille tuntien pienoista kuvotusta. Hän ei millään suostuisi luovuttamaan Noelia kenenkään subiksi helposti. Ellei Noel itse suostuisi siihen hän tekisi kaikkensa estääkseen sen.
"Puran Noelin aggressiot ja stressin tappamalla, raiskaamalla, kiduttamalla.", Leon virnisti ja virne oli hänelle aivan liiankin ominainen. Se sai hänen kasvonsa näyttämään samaan aikaan hyvin komeilta ja hyvin pelottavilta. "Olen varsinainen sadisti, ja sekin on kaikki Noelin syytä, ainakin tavallaan.", Hän hymähti.

"Mitä muuta haluaisit tietää, neiti?"

Valéria kurtisti kulmiaan kuullessaan Leonin vastauksen. Oli siinäkin tapoja purkaa stressiä. Tosin hän ei ollut itsekkään mikään moraalin vartija. Valéria oli tappanut ja kiduttanut, harrastanut seksiä myös itsekkin. Joskus kaikkia yhtä aikaa. Sellaista sattui paremmissakin piireissä, eikä Valériane todellakaan kuulunut niihin kuvioihin.
”Aika riskialtista. Eikö sinustakin? Voit jäädä kiinni ja Noelia syytetään siitä. Sinulla tuskin on omia henkilötietoja”, Valériane kysyi. Samassa hänen päähänsä pälkähti aivan hullu idea. Tosin se ei ollut tämän illan aikana ensimmäinen.

”Sinulla tuskin on toisia vaatteita mukana?” hän kysyi viitaten Leonin yllä olevaan pukuun.

"Ei jos tietää mitä tekee. Olen purkanut Noelin paineita siitä asti kun.. synnyin? Onkohan se oikea termi.", Leon kurtisti kulmiaan miettivänä ja loi sitten ihmettyneen katseen naiseen. "Anteeksi? Ei, miksi ihmeessä minulla olisi ylimääräiset vaatteet mukanani?", Leon ei oikein osannut päättää oliko nainen sittenkin hullu vai ei.

Valérianen kasvoille levisi virne, joka oli jostain ilkikurisuuden ja puhtaan julmuuden välimaastosta. Jälleen hänen kasvonsa muistuttivat pelottavalla tavalla hänen veljensä kasvoja. Naisen silmiin ilmestyi tuike, joka kieli kärsimyksen aiheuttamisesta ja nautinnosta. Oli kuin se hurmaava, lämminhenkinen, hotellilla häärivä bisnesnainen olisi hävinnyt ihan kokonaan.
”Lainaan sinulle jotain ja me lähdemme sitten yhdessä purkamaan paineita, jos ei rakentavasti niin ainakin riskittömästi”, Valériane sanoi. ”Autan sinua auttamaan Noelia säilyttämään työpaikkansa vielä hyvin pitkään. Samalla näet miten minä puran painetta.”
Valériane laski teekuppinsa isoon teräksiseen tiskialtaaseen. ”Sinun on parempi odottaa täällä. Viljam ei välttämättä riemastu, jos näkee sinut minun makuuhuoneessani.”