Kolikon kaksi puolta. (Shakke&Jilli) K-18

Leon seisoo typertyneenä paikoillaan tietämättä lainkaan mitä tekisi. Tämä nainen tosiaan oli hullu. Selväpäiset naiset eivät ensinnäkään kutsuneet häntä kotiinsa jos tiesivät hänellä olevan kaksi minää, toisekseen he eivät ehdotelleet yhteistä paineenpurkua. Leon jäi paikoilleen Valérianen kadotessa makuuhuoneeseensa ja mietti kuumeisesti. Ehkä nainen jättäisi kyselyt tähän. Hän ei ollut kertonut vielä paljoakaan mitään, mikä saattaisi kostautua myöhemmin. Ei kaikkia salaisuuksia kerrota heti. Ja toisaalta eihän sitä koskaan tiennyt vaikka naisen idea olisikin ollut hyvä.

Valériane palaa kahdenkymmenen minuutin kuluttua keittiöön. Hän on vaihtanut vaatteensa, pessyt meikkinsä ja laittanut tukkansa uudestaan. Nyt hän oli verhoutunut kiireestä kantapäähän mustaan nahkaan. Hänellä on näyttävät, polvimittaiset nahkasaappaat, joiden sisään housujen lahkeet oli piilotettuna. Paitaa ei näkynyt lyhyen nahkatakin alta. Hän oli nostanut hiuksensa korkealle poninhännälle pään päälle. Mukanaan hänellä oli kaksi yksinkertaista urheilukassia. Valériane oli todella kaukana siitä diivasta, joka lipui pitkin Queen's pearlin käytäviä. Hän muistutti enemmän sitä kovanaamaa, Alexia, joka oli johdattanut Noelin työhaastetteluunsa.
”Mennään sitten”, Valériane sanoo ja nyökkää kohti ovea, josta he olivat tulleet ojentaen samalla toista kassia Leonille. ”Pian saat nähdä millaisia harrastuksia hienostotytöillä saattaa olla.”

Valériane lähtee johdattamaan mietä takaisin hissille. Hississä hän painaa kellarikerroksen nappia. ”Me menemme autolla. Olin itseasiassa jo melkein valmis jättämään tämän iltaisen väliin, kun sinun kanssasi ilmeni tämä pikku... Juttu. Mutta tämä on huomattavasti parempi näin. Olen joutunut olemaan jo viikon erossa rakkaasta harrastuksestani.”

Hissi pysähtyy kellarikerrokseen ja avautuu valtavaan parkkihalliin. Valériane astelee suorinta tietä modernin, mustan urheiluauton luo ja heittää oman kassinsa sen takapenkille.

Leon seuraa ällistyneenä naista löytämättä sanoja. "Ja mitä veljesi ajattelee kun näkee kaiken tämän kameroistaan?", Leon saa lopulta kielensä toimimaan päästyään hissiin Valérianen perässä. Hän ei ymmärtänyt lainkaan millaisista harrastuksista saattoi nyt olla kyse. Hän oli enemmän pyörällä päästään kuin koskaan aikaisemmin. Noel olisi luultavasti jo tässä vaiheessa käpertynyt sikiöasentoon kun ei osaisi käsitellä asiaa. Mutta kaikki oli silti vielä hyvin. Nainen antaisi kysymystensä olla innostuttuaan uudesta asiasta.

”Veljeni ajattelee, että hänen sisarensa on taas lähdössä salille huolehtimaan kunnostaan ja ottaa uuden työkaverinsa mukaan. Hän saa myös huomenna varmistuksen ajatuksilleen puhuttuaan sisarensa kanssa”, Valériane toteaa tyynesti.

Hän käynnistää autonsa ja sen moottori lähtee ärjyen käyntiin. Kurvatessaan ulos parkkihallista hän rupeaa miettimään uudelleen kysymyksiä, jotka olivat jääneet hetkeksi unohduksiin. ”Puhuit äsken syntymästäsi. Miten sinä synnyit ja miksi?”
Valériane suuntaa autonsa keulan kohti huonomaineista satama-aluetta. Leon saattaa päätellä sen tosin vasta tienviittojen ruvetessa hiljalleen selkeyttämään määränpäätä.

"Ja entä jos veljesi saakin päähänsä kysyä asiasta jotain Noelilta? Noel ei ole hereillä nyt, mikä tarkoittaa sitä että huomenna hänellä ei ole minkäänlaista muistikuvaa tästä illasta, ja minä en voi siihen vaikuttaa.", Leon huokaisee. Vaikka Torentto kysyisikin sisareltaan ja saisi varmistuksen, tuo saattaisi silti kysyä jotain huoletonta ohimennen myös Noelilta, joka aiheuttaisi miehen totaalisen hämmentymisen ja koko hiton juonen paljastumisen. Oli oltava jokin keino välittää nämä tiedot Noelille ilman että miehen toinen persoona paljastuisi.
"Mietin sitä sitten myöhemmin..", Leon toteaa ennenkuin Valériane saa aikaa vastata. Hän hoitaisi kyllä ongelman jotenkin.

Istuessaan autossa Leon ei voi olla irvistämättä. Pitihän tuon sitten muistaa kysellä. Totta kai. Iltahan olisi muuten ollut aivan liian mukava.
"Minä synnyin kun Noelin mieli ei kestänyt enempää. Noel on orpo, asui kuusivuotiaaksi asti orpokodissa kunnes hänet veretettiin. Noelin mieli ei kestänyt verenhimoa ja syyllisyyden tunteita, joten minä synnyin hoitamaan ruokailun Noelin puolesta. Näin pikku-Noelin ei tarvinnut murehtia."

Valériane nyökkäsi silmät kiinni ajotiessä. ”Teidän mielenne siis jakautui kun Noelista tuli vampyyri”, hän toisti miehen sanoman ihan vain selventääkseen sitä itselleen. Se oli mieleltä tavallaan hyvinkin looginen puolustusvaihtoehto. Kaikki eivät osanneet jäädyttää tunteitaan. Suurin osa vampyyreista opetteli tunteiden hallintaa vasta kun uutuuden viehätys hävisi jossain muutaman sadan vuoden kieppeillä.
”Eli siis, voiko olettaa, että Noel ei tiedosta sinua sen vuoksi etttei pystyisi käsittelemään sinua ja asioita, jotka sinä teet hänen nimissään”, Valériane jatkoi päättelyään. ”Entä miksi sinä olet koko ajan hereillä? Siis Noelhan nukkuu silloin kun sinulla on hallinta, eikö niin? Miksi sinä et nuku silloin kun Noel on päällepäsmärinä?”

"Luultavasti.", Leon vastaa naisen päättelyyn ja pitää katseensa ikkunassa. "Tuohon en osaa vastata. En minä aivan jatkuvasti ole hereillä. Minä vain tiedän kaiken mitä tapahtuu, sillä minun muistoni ovat samat kuin Noelilla. Jos Noel kuitenkin kokee hiemankin ahdistusta, minä seuraan sivusta odottaen koska hän lykkää ohjakset minulle.", Leon selittää olkiaan kohauttaen. Hän ei pahemmin ollut käyttänyt aikaa pohtiakseen kuinka mieli oikeastaan toimi. Hän tiesi sen mitä tiesi ja lopuista hän ei luultavasti välittänyt tarpeeksi ottaakseen selvää.

Valériane rupesi lähestymään määränpäätään. Hänestä tuntui, että aina saadessaan Leonilta vastauksen kysymykseensä, kaksi uutta ponnahti esiin.
”Puhut siitä kuinka Noel antaa sinulle ohjakset käteen. Annatko sinäkinn Noelille vallan vapaaehtoisesti kun olet rällästänyt tarpeeksi?”

Valériane pysäköi autonsa aution näköiselle parkkipaikalle. Paikka oli täydellisen autio satama-alue. Missään ei näkynyt ristinsielua. Yhtään katulamppuakaan ei oltu sytytetty. Paikka oli luultavasti ollut käytössä viimeksi kaksituhattaluvun alussa.
Valériane sammuttaa moottirun ja nousee autosta.

"Kunhan olen purkanut Noelin mieleen kerääntyneet paineet, kyllä, minä poistun taka-alalle ja Noel herää tuntien itsensä ah niin virkistyneeksi eikä muista mitään.", Leon selventää naisen sanoja aivan kuin naisen sanat eivät olisi tehneet hänen teoilleen oikeutta. Kyllä hän teki enemmän kuin vain rellesti. Hänhän oli ainoa syy miksi Noel ei ollut hullu tai tulossa hulluksi.

Leon nousi autosta ja katseli epäillen ympärilleen. Minne ihmeeseen nainen oli hänet tuonut?

Valériane näki miehen epäilevän ilmeen ja naurahti. ”Älä anna ulkonäön pettää. Täältä löytyy varsinainen ihmemaa sellaiselle, joka sitä kaipaa”, nainen sanoo hymyillen ovelasti. Hän kumartuu ottamaan treenikassinsa auton takapenkiltä heittääkseen sen olalleen. ”Mennäähän sitten. Muuten, yksi juttu, täällä minä en ole Valériane Torentto. Minut tunnetaan täällä Tonina. Kukaan ei esinny oikealla nimellään, koska tämä on enemmän tai vähemmän halveksittava harrastus.”
Sen enempää nainen ei selittele.

Valériane lähtee kulkemaan kohti alueen pimeintä kolkkaa hyvinkin luotaantyöntävää rakennusta kohti. Hän kulki paikassa niin kuin olisi ollut kotonaan ja tuntenut joka sopen. Ja niinhän hän tunsikin. Tämä paikka oli hänen henkireikänsä.
Hän kiersi varastorakennuksen taakse, josta löytyi pieni metallivahvisteinen ovi. Oven edessä seisoi suurikokoinen mies, joka näytti tosin keijukaiselta, jos häntä olisi verrattu herra Torenttoon.
”Terve Toni. Kuka kaverisi on?” mies kysyi silmäillen Leonia päästä varpaisiin.
”Tuttu, joka kaipaa pientä irtiottoa”, nainen sanoi hymyillen.
”Ei kai siinä sitten mitään”, mies sanoo väistyen oven tieltä. Ilmeisesti tällä ei ole aikommustakaan avata ovea naiselle.
Se ei Valérianea näytä häiritsevän, sillä hän kiskaisee oven auki. Sen takaa ilmestyy pilkkopimeät ja kapeat portaat. Kun ovi avataan, sisältä rupeaa kantautumaan epämääräisiä ääniä. Nainen ei siitä välitä vaan ryhtyy laskeutumaan portaita alas.

Leon nappaa toisen treenikassin istuimensa alta ja paiskaa oven kiinni. Hän oli hyvinkin epäileväinen, ja viimeistään siinä vaiheessa kun Valériane toteaa ettei huoleen ole aihetta, hän epäilee vielä enemmän. Vai että ihmemaa. Vielä epäillyttävämpää on, ettei kukaan käytä oikeaa nimeään. Leon pyöräyttää silmiään. Hän oli Leon ja sillä siisti, häntä ei löytyisi mistään rekisteristä vaikka etsisi.

Leon mulkaisee suurta miestä ovella ja astelee sitten pimeään portaikkoon naisen perässä. Mitä ihmeen ääniä alhaalta kantautui? Lähes sokeana hänen kuulonsa oli erinomainen, ja hän höristikin nyt korviaan saadakseen selville mitä alhaalla tapahtui ennenkuin hän näkisi sen omin heikoin silminsä.

Valériane marssii portaita alas ja tulee käytävään, johon on sytetty muutamia lamppuja. Nainen kävelee käytävän päähän aukinaiselle ovelle. Sen takaa paljastuu pukuhuone, joka voisi löytyä mistä tahansa Ö-luokan punttisalilta. Seinillä kulki huonokuntoisen näköisiä kaappeja, joiden lukkoina toimivat sähköiset numeroyhdistelmälukot. Suurimpaan osaan kaappien ovista oli maalattu graffitteja.
”Aika vaihtaa vaatteet”, Valériane sanoo astellessan yhden kaapin luo johon hän näppäilee pitkän numerosarjan. ”Laita kamasi tänne. Et ole jäsen, joten sinulla ei ole omaa lokeroa.”
Nainen rupeaa riisumaan vaatteitaan siinä Leonin silmien edessä. Hän on nopeasti pelkissä mustissa urheilualusvaatteissaan. Lähes täydellinen alastomuss ei näytä haittaavan häntä. Ainakaan hän ei pidä kiirettä kaivaessaan kassistaan muuta pälle pantavaa.

Nyt kun kangaskerrokset eivät peittäneet naisen ruumista, Leon saattaa nähdä sen koko komeudessaan. Sen lisäksi ettei Valérianella ollut grammaakaan ylimääräistä treenatussa kropassaan, sitä peittivät sieltä täältä koristeelliset tatuoinnit. Hänen reisiinsä oli kuvattu hyvinkin aidon näiköiset piikkilanka sukkanauhat, jotka näyttivät pureutuvan ihoon asti. Realistisen näköiset verinorot lähtivät valumaan kuvan siitä kohtaa jossa piikit upposivat lihaan. Hänen selkärangassaan kulki latinankielinen rukous. Vatsasta lähti ruusuköynnös, joka ulottui reilusta naisen alushousujen alle. Sen loppua ei ainakaan näkynyt. Oikeassa kyljessä oli vielä lintu, kuolemaisillaan, takertuneena orjantappuroihin.

Leon katsoo vain hetken Valérianen estottomuutta. Häntä ei itseään myöskään häirinnyt alastomuus saati sitten muiden alaston vartalo. Leon oli tottunut katselemaan mitä kauniimpia vartaloita, kiemurrellen tuskasta, hikisinä, mustelmaisina. Ajatus sai miellyttävät väreet kulkemaan miehen selässä kun tuo alkoi höllentää solmiotaan ja riisumaan. Leon ei ollut mikään steroidilihaskimppu. Hänen vartalonsa oli hyvässä kunnossa ja lihakset näkyivät kyllä nyt kun hän oli pelkissä boksereissaan, mutta hän ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään päin ylitreenatulta. Noel ei hirveästi välittänyt kuntosaleista, ja Leon piti kunnon yllä omilla 'harrastuksillaan'.

Leonin iho on lähes virheetön. Ainoastaan muutamat arvet rikkovat tuon maidonvaalean silkkisen ihon täydellisyyden, joista suurin oli Leonin selän läpi kulkeva arpi joka ulottui aina oikeasta olasta vasemmalle kyljelle. Hän penkoi aivan rauhassa treenikassia kunnes kiskoi siellä olevat vaatteet ylleen.

Valériane kiskoi ylleen ainoastaan joogahousut urheilurintaliiviensä seuraksi. Käsiinsä ja jalkoihinsa hän kietoi ainoastaan siteet suojaksi. ”Lähdetäänhän sitten leijonan luolaan”, nainen sanoo paiskatessaan kaapin oven kiinni.
Hän lähtee kävelemään huoneen toisessa päässä sijaitsevalle ovelle, jonka takaa kuului meteliä. Samainen älämölö oli kantautunut myös portaiden yläpäähän.

Oven takaa aukeni sali. Sen reunoja kiersivät katsomot, joissa istui vampyyreja katselemassa huoneen keskustaan. Siellä oli valtava matto, jossa parhaillaan kaksi vampyyrinaista otti mittaa toisistaan. Yleisö hurrasi ja meno näytti raa'alta.
”Harrastan underground vapaaotteluita. Kaikki on sallittua paitsi pään poikki leikkaaminen”, Valériane sanoi ja virnisti Leonille. ”Luuletko tämän helpottavan Noelin stressiä?”

Jonkinlainen kieroutunut virne leviää Noelin kasvoille hänen nähdessään mitä oven takaa paljastuu. Kyllä, tämä tekisi hyvää Noelille, ja nainen oli aivan oikeassa, yämä oli paljon riskittömämpää kuin murhaaminen ja raiskaaminen, tosin jälkimmäisestä hän ei oikein halunnut luopua. Toisaalta, hän voisi hankkia itselleen muutaman vakiolelun, joilla helpottaa sen puolen paineita.
Leon vilkaisee vielä ympärilleen salissa ja saattoi tuntea kuinka hänen lihaksensa värisivät odotuksesta ja jännityksestä. Koko illan aggressiot saisivat pian purkautua laillisella turpiinvedolla.
"Naiset vastaan naiset ja miehet vastaan miehet?", Leon siirtää katseensa matolle jossa kaksi naista ottelivat. Hänen täytyisi otella ilman lasejaan. Hänellä ei ollut varaa antaa niiden hajota ottelussa, sillä muuten hän ei pääsisi hankkimaan uusia ajoissa, eikä näkisi lähteä täältä. Leon kykeni kuitenkin taistelemaan melko hyvin ilman lasejaankin.

”Sanoin juuri, että ainoa sääntö on ettei vastustajan päätä saa irrottaa hartioiden välistä”, Valériane sanoo. Leon saisi varmasti turpaansa, jos joku kuulisi hänen sanovan jotain tuollaista. Täällä kaikki olivat tasavertaisia asemasta, sukupuolesta, uskonnosta tai ruumiin heikkouksista riippumatta. Tämä oli heidän tapansa poistaa stressiä tai kuten Valérianen tapauksessa, muistutus siitä illaista oli olla elossa. ”Haastaja valitsee parinsa. Hei, Leroy!”
Viimeiset sanansa nainen huusi isolle tummalle miehelle vähän matkan päässä. ”Kuka on seuraava?”
”Ei ole seuravaa”, musta mies huusi takaisin tervehtien Valérianea käden heilautuksella. ”Hiljainen ilta. Pistänkö sinut listalle beibe?”
”Toki.”
”Kenet haastat?”
Valériane virnisti Leonille ennen kuin huusi vastauksen Leroylle. ”Tämän uuden kaverin. Leonin.”
”Menkää valitsemaan aseet, jos otatte sellaiset. Tämä matsi päättyy kohta”, Leroy neuvoi, viitaten selkänsä taa.

Leon kohottaa kulmakarvojaan, ja vaikka hänen kasvoillaan onkin yllättävän tylsistynyt ilme, hänen silmänsä kielivät pienestä ihmetyksestä. "Sinä, haastat minut?", Leon ei oikeastaan uskonut korviaan. Hän ei oikeastaan välittänyt siitä, löikö naista vai miestä, mutta naiset olivat Leonin silmissä heikompi osapuoli, aina. Hän ei koskaan päästänyt naista niskansa päälle ja Leon joutui oikein kallistamaan päätään miettiäkseen, oliko hän missään muussakaan tilanteessa päästänyt naista päälleen.
"Hmh, eipähän tule mieleen..", Mies mutisee itsekseen melkein yllättyneenä.

”Jep. Älä anna ulkokuoren hämätä. Et voi muuten kieltäytyä haasteesta kun olet astunut tähän tilaan”, nainen sanoi ja virnisti ennen kuin lähti astelemaan kohti nurkkaa jonne Leroy oli osoittanut.
Siellä oli hyllyissä ja laatikoissa kattava valikoima erillaisia aseita, joita käytettiin katutappeluissa. Kettinkejä, nyrkkirautoja, ruoskia, metallitankoja, pesäpallomailoja ja jopa veitisä, sekä puukkoja, mutta ei yhtään tuliasetta. Valériane mittaili katseellaan valikoimaa. Lopulta hän nappasi itselleen pari kettinginpätkää molempiin käsiin. ”Ota sinäkin jotain, ettei hommasta tule liian kesyä.”

Valériane alkoi tuntemaan tutun kutinan ruumiissaan. Hän odotti tätä. Hän saattoi melkein tuntea ensimmäisen iskun ruumiissaan ja kivun ensimmäisen humahduksen. Hän ei tehnyt tätä voittaakseen otteluita vaan saadakseen mahdollisimman pahasti selkäänsä.

Leon vilkaisi asevalikoimaa nyrpistäen nenäänsä. Hänelle moiset kuuluivat makuuhuoneeseen, ei tappeluun. "En harrasta aseellista taistelua.", Leon mutisi silmäillen naisen ketjuvalintoja. Mikään kättä pidempi ei vain sopinut Leonin käteen taistelutarkoituksessa. Hänestä tulisi kömpelö, joten mies päätti otella tyhjin käsin.
"Älä pelkää, ei tästä liian kesyä tule vaikka olenkin tyhjin käsin.", Leon virnisti ilkeästi. Hän saattoi tuntea kuinka paineet alkoivat kerääntyä ja kasaantua, valmiina päästäkseen nyrkinheilautuksen mukana ulos.

Valériane ei epäillyt hetkeäkään sitä etteikö Leon antaisi hänelle turpaan niin lujaa kuin nyrkeistä lähtee. Nainen itseasiassa odotti sitä oikein kieli pitkällä. Hän piti itseään kipunarkomaanina. Eikä se ollut mitenkään helppoa. Hyvin pitkään, ennen tälle underground salilille löytämistä, hän oli yrittänyt mitä eriskummallisimpia ja vaarallisimipia keinoja addiktionsa lääkitsemiseen. Tappelun sai aikaan kuka tahansa, mutta ensin oli löydettävä tappelukaveri, joka ei laskisi alleen ja juoksisi pakoon tai vaihtoehtoisesti, innostunut niin paljoa, että oli valmis tappamaan. Valériane oli kokenut muutamia läheltä piti tilanteita, mutta oli pyrkinyt viisastumaan niistä.
Tämä sali oli ollut taivaanlahja. Kuolemaa ei tarvinnut pelätä vaan kaikki pääsivät kokeilemaan omia rajojaan niin turvallisessa ympäristössä, kuin se oli vain mahdollista. Jos joltain lähti mopo käsistä, muut tulivat auttaamaan altavastaajaa. Tietysti, onnettomuuksia sattui. Mikään ei ollut täysin riskitöntä.
Jotkut harrastivat tätä myös rahan vuoksi. Ottelut olivat aitoja ja vedonvälitys suorastaan kukoisti. Voittanut tappelija sai myös osuutensa näistä rahoista. Osuus ei ollut iso, joten jotkut saattoivat tapella monta kertaa yössä.
Eikä haasteesta saanut kieltäytyä. Valériane oli joutunut tappelemaan monta kamppailua täysin puolikuntoisena, jonkun haastettua hänet heti edellisen jälkeen. Paranteluaikaa ei jätetty ja vasta kun erän jälkeen poistui pukuhuoneen puolelle, oli turvassa. Sen jälkeen ei tosin ollut enää mitään asiaa matolle samana iltana.

Valériane kietoi kettingit osittain nyrkkiensä sisään, jolloin niiden päät jäivät roikkumaan. Hän oli tunnettu niiden käytöstä. Ei siksi, että olisi ollut jotenkin erityisen taitava, vaan siksi, että valitsi aina ne. Aseista huolimatta, Valériane taisteli enemmän paljain käsin kuin niitä hyödyntäen.

Hän siirtyi katsomaan keskeneräistä ottelua ja valmistautumaan seuraavaan. Hän tunsi molemmat naiset, jotka tällä kertaa olivat kehässä. Hän oli myös tapellut molempien kanssa. Ottelu oli kääntymässä loppua kohden. Sen aavisti, kun osasi lukea merkkejä.
”Rupea valmistautumaan. Meidän vuoromme on aivan kohta. Äläkä sitten tosiaan arkaile. Tätä pelataan loppuun asti ja voittaja selviää vasta kun toinen ei nouse”, Valériane sanoi Leonia vilkaisten.
Naisen silmissä paloi kiihko, joka muistutti hieman sitä, kun narkkari pääsi iskemään sormensa himoitsemaansa aineeseen.

Leon pyöräyttää hartioitaan ja päätään muutaman kerran venytelläkseen ja antaa niiden naksahtaa epämiellyttävän rusahduksen saattelemina. Tavallisessa katutappelussa ei pahemmin valmisteluja kaivattu, kunhan olit virkeä mieleltäsi ja keholtasi, pärjäsit hyvin. Leon nostaa käden kasvoilleen ja riisuu lasinsa silmiltään. Epämukava tunne pyyhkäisee miehen yli samalla kun näkökenttä rajoittuu voimakkaasti. Sumea maailma tervehti häntä vasemmasta silmästä. Hän oli jo ehtinyt painaa reitin matolle mieleensä, joten hänen ei välttämättä tarvitsisi nähdä sitä löytääkseen perille. Leon vain toivoi ettei melu yltyisi, jotta hän pystyisi keskittymään ääniin matolla ja taistelemaan nolaamatta itseään aivan liian pahasti.

Leon suuntaa nyt lähes sokean katseensa Valérianen suuntaan. Hän painaa mieleensä kehonkieltä jonka näkee sumeasti, painaa mieleensä äänet jotka naisesta lähtee. Hänen piti muistaa voidakseen pärjätä, vaikka Leonilla ei ollut pienintäkään epäillystä voitostaan. Vastustaja oli kuitenkin vain nainen, ja oli nainen kuinka vahva tahansa miehet olivat vahvempia, näin Leon oli aina uskonut. "Nyt nähdään onko vanhan kunnon Meynardin opeista mitään hyötyä.", Leon virnistää enemmän itsekseen kuin Valérianelle.

Valérianen ainoa valmistautuminen kehää varten oli lihasten jännittäminen ja rentouttaminen. Hänen silmänsä ovat nauliintuneena edessä näkyvään tappeluun. Hän odottaa malttamattoman omaa vuoroaan ja joutuu käyttämään kaiken tahdonvoimansa pysyäkseen paikallaan. Muutoin hän olisi luultavasti kävellyt malttamattoman ympyrää ja luonut vihaisia silmäyksiä ottelijoihin, jotka veivät hänen aikaansa.
Viimein toinen naisista vajoaa lattiaan, eikä hänellä ole enää voimia nousta. Voittaja julistetaan ja Leon käsketään Valérianen kanssa matolle.

Valériane astelee maton toiseen laitaan, kääntyy kohti Leonia ja jää odottamaan.
Joku viheltää pilliin erän alkamisen merkiksi.

Leon astelee tyynen rauhallisena kehään, vaikka hänen verensä kuohuu sisällä. Koko illan hän oli pidätellyt itseään, hokenut ettei naista ollut viisasta tappaa. Ja nyt, nyt hän pääsisi purkamaan sen jättiläisen aiheuttamat paineet. Villi virnistys kaartaa Leonin huulia. Hän seisoo rauhallisesti paikallaan vaikka jokainen osa hänestä huutaa jo hyökkäämään. Hän näkee naisen hahmon ja ääriviivat edessään. Hienoa, se riittäisi hänelle.

Leon kuulee pillin vihellyksen ja ottaa tukevan asennon. Nainen saisi hyökätä ensin, kuuluihan se hyviin tapoihin. Leon saattaisi jopa ottaa iskun vastaan ihan vain huvin vuoksi. Hän ei niinkään ollut masokisti, vaikka kipu olikin yksi tapa purkaa paineita, mutta enemmän Leon halusi aiheuttaa kipua kuin ottaa sitä vastaan.

Valériane pettyy hieman, kun mies ei oikopäätä hyökännytkään. No, se ei ollut ongelma, riitti kunhan tappelun vain sai käyntiin. Hän saattoi jo miltein tuntea kuinka hänen ruumiinsa reagoisi kipuun. Aloitus oli kuitenkin aina yhtä ikävää. Miksi kaikki uudet miestulokkaat halusivat leikkiä herrasmiestä joutuessaan naista vastaan?

Nainen rupesi pyörittelemään kettinkejä käsissään miettiessään hetken aikaa toiminta suunnitelmaansa. Tosin loppujen lopuksi sillä ei ollut juurikaan väliä. Hän halusi Leonin ainoastaan kimppuunsa.
Niinpä hän päätti hyökätä yksinkertaisesti suoraan edestä, tähdätä miestä terräsvahvisteisella nyrkillä leukaan. Isku olisi helppo torjua.

Leon virnisti pirullisesti. Nainen joko pilaili hänen kustannuksellaan tai aliarvioi hänet pahasta, ja Leon pisti rahansa ensimmäisen piikkiin. Jopa lähestulkoon täysin sokeana Leon pystyi lukemaan iskun. Hän viivytteli paikoillaan niin kauan, että isku olisi lähestulkoon koskettanut häntä, ennenkuin siirsi siirsi oikean jalkansa kaaressa liu'uttaen vasemman jalkansa taakse, saaden näin kehonsa kaartumaan siististi ja sulavasti oikealle, samalla kun vasen käsi kohosi ylös kuin siirtääkseen Valérianen kättä sivumpaan jotta se varmasti harhautuisi reitiltään.
Oikean kätensä Leon puristi tiukkaan nyrkkiin ja latasi kohti Valérianen vatsaa.