Kolikon kaksi puolta. (Shakke&Jilli) K-18

Valérianen teki melkein mieli kiittää Leonia, kun tämä päästi hänet ahdistavasta tilanteesta. Mutta melkein, ei riittänyt avaamaan hänen suutansa. Sen sijaan hän kiskoi housut jalkaansa, avasi autonsa ovet ja pujahti omalle paikalleen.
Leonin ruvetessa puhumaan Valériane käänsi urtheiluautoaan pois satama-alueelta.
”Ota urheilukassi mukaan ja kirjoita siihen, jotain sen palauttamisesta minulle”, hän sanoo.
Valérianen pää tuntui virkeältä ja huomattavasti kevyemmältä. Tappelu ja raaka seksi olivat helpottaneet hänen oloaan tavalla, jota oli vaikea kuvailla. Hän uskoi selviävänsä jälleen hetken aikaa seurapiirineitinä.
”Tuletko toistekkin mukaani?”

Leon vilkaisi syrjäkarein Valérianen suuntaan. Hän lisäsi muistioon jotain ja työnsi sitten tabletin salkkuun. "Törmäsitte hississä, ja ulkona Noel mainitsi tarvitsevansa salia ja sinä ehdotit hänelle hyvää salia, kävitte teellä ja menitte yhdessä chekkaamaan salin.", Leon mutisi kääntäessään katseensa ulos ikkunasta. Hän taisteli pientä uneliaisuuden tunnetta vastaan joka johtui siitä että kaikki paineet oli purettu ja olisi aika päästää Noel taas valtaan. Onneksi hänellä ei ollut pakottavaa tunnetta levätä, hän olisi hyvinkin voinut olla hallitsevana persoonana muutamankin päivän, mutta purettuaan paineet hänelle tuli aina rento ja hieman utuinen olo, ja yleensä hän antoikin Noelin ottaa ohjat tunteen iskiessä häneen.
"Katsotaan.", Leon tuhahti. Hän ei tehnyt lupauksia kellekkään, eikä hän ollut varma kestäisikö uutta nöyryytystä.

Valériane vilkaisi syrjäsilmällä rentoutunutta miestä. Hän ei olisi ikinä uskonut, että hänen illastaan tulisi tällainen, kun Noel oli astellut hotellin hissien ovista sisään. Hän oli törännyt Noelin salaiseen... ”Veljeen”, joka asui miehen pään sisässä ja otti aina silloin tällöin ohjat omin käsiin. Sen sijaan, että hän olisi juossut kiljuen karkuun, hän oli kutsunut miehen kotiinsa. Näyttänyt hänelle yhden salaisimmista piirteistään ja päätynyt vielä huohottamaan oman autonsa konepellille tämän kanssa. Vaikka hän kertoisi tästä jollekkin, kukaan ei uskoisi häntä. Ei siinä, että hän olisi edes suunnitellut kertomista. Jotkut asiat olivat vain yksityisiä.
”Mihin jätän sinut?” Valériane kysyy kun auto lähestyi Lontoon keskustaa.
Nainen halusi kotiin, kuumaan suihkuun ja työasioita hoitamaan.

"Pleasant View motellille.", Leon mumisee vaivautumatta siirtämään katsettaan ikkunasta. Hän oli hyvinkin hiljainen silloin kun ei huutanut tai yrittänyt saada uhrejaan huutamaan. Leonilla ei enää tässä vaiheessa ollut lainkaan sanottavaa. Harvemmin hänellä oli tarvetta viipyä ohjaksissa näin kauaa, vaikka joskus hän halusikin huvitella koko rahan edestä ja rellestää muutaman päivän.

Valériane nyökkää hiljaa, eikä mene kauaakaan, kun hän pysäyttää autonsa motellin eteen. Paikka ei näyttänyt mitenkään silmiä hivelevältä ja hänen kävi miestä melkein sääliksi, mutta ei sanonut mitään. Hän odottaa, että Leon nousee autosta ja lähtee sitten ajamaan kotiin. Valériane ei harrastanut hempeitä jäähyväisiä ja uskoi Leonin olevan samanlainen. Heistä oli paljastunut pelottavan yhteensopivia piirteitä yhden illan aikana.

Leon ei vaivautunut kiittämään kyydistä tai mistään muustakaan. Hän nousi autosta, nappasi kamansa mukaan ja paineli motellihuoneeseen joka ei loppujen lopuksi ollut niin surkea, vaikka ulkokuori ei ollutkaan yhtä upea kuin hänen työpaikkansa. Mutta se riitti Noelille joten sen oli riitettävä hänelle. Päästyään sisälle Leon potkaisee kengät jalastaan, riisuutuu ja kömpii lopuksi vuoteeseen. Silmälasit hän jättää yöpöydälle josta Noel voi ne löytää ja sulkee silmänsä, vaipuen jälleen taka-alalle.

Aamulla tavalliseen tapaan aikaisin Noel avaa silmänsä muistissaan suuri aukko. Töytyi johtua siitä päänsärystä, mies päätteli hamutessaan silmälasit pöydältä nenälleen. Hän huomasi oven vieressä vieraan kassin ja nousee ylös tutkiakseen asiaa. Urheiluvaatteita? Oliko hän lopulta liittynyt salille ja käynyt ostamassa kamppeet?
Noel kaivelee salkkuaan ja huomaa tablettinsa ja ottaa sen esille tarkastaakseen päivän aikataulunsa. Käynnistettyyään tabletin ensimmäisenä hän huomaa muistion.
"Kiitä neiti Valérianea salivaatteiden lainasta, teestä ja hyvän salin neuvomisesta. Muista palauttaa tavarat.", Noel kallistaa hieman ihmeissään päätään mutta kohauttaa olkiaan.
Lopulta Noel laittautuu valmiiksi ja päättää käydä kahvilla ennen töitä, sillä aikaa oli. Kahvilassa Noel näpytteli läppärillään, sillä oli tajunnut jotain liittyen herra Torentton puuttuviin rahoihin, jotain hyvin yksinkertaista, ja näpyteltyään hyvän aikaa Noel vilkaisee kelloa ja toteaa olevansa pian myöhässä.

Kello tosin tuli vasta kahdeksan kun Noel painaa hissin nappia. Hän päättää ensitöikseen suunnata Torentton huoneeseen jättääkseen miehelle muistion selvittämistään asioista. Rahaa oli kadonnut, ja hän oli onnistunut selvittämään varkaan. Päästessään jo tutuksi tulevalle ovelle, Noel koputtaa ja astuu sisään.
"Hyvää huomenta, Emma. Onko herra Torentto jo paikalla?"

Emma istuu pöytänsä ääressä, kumartuneena käsilaukkunsa puoleen etsien selvästi jotain. Hän kohottaa katseensa oven käydessä ja hymyilee Noelille samaan tapaan kuin tähänkin asti. ”Hei Noel. En ole nähnyt häntä vielä tänään. Kello on kuitenkin jo yli kahdeksan, eikä hän ole ilmoittanut muutoksista, joten eiköhän hän pian tule. Jos sinulla on jotain jätettävää hänen toimistoonsa, voit viedä sen itse. Ovi on auki. Tai voin ilmoittaa hänelle, että etsit häntä. Kumpi vain käy minulle.”
Emma kumartuu takaisin laukkunsa puoleen. Löytäessään etsimänsä, hän nousee seisomaan. ”Minä käyn hakemassa itselleni kahviosta aamiaista. En ole juonut varmaan ikuisuuksiin! Kulmahampaani ovat törröttäneet kuin sapellit jo jonkin aikaa”, nainen sanoo ja suuntaa ovelle.


Torentto ei tiennyt mikä häneen oli oikein iskenyt. Mutta jotenkin asiat olivat menneet siihen pisteeseen, että hän veti käteen omassa toimistossaan työpöytäänsä nojaten. Hän oli edellisenä iltana tarkastanut, että Valériane oli päässyt turvallisesti kotiin. Sisar oli kuitenkin ollut ensin myöhässä aikataulustaan ja sitten ilmestynyt asuntoonsa Noelin kanssa.
Torentto ei ollut varma kummasta oli enemmän mustasukkainen. Siitä, että hänen alaisensa oli jollain tapaa sekaantunut hänen kallisarvoiseen sisareensa vai, että Valériane oli houkutellut miehen kotiin hänen sijastaan. Sisko oli onnistunut siinä missä hän ei. Tosin vietettyään muutaman intensiivisen hetken turvakameroiden ääressä, Torentto oli saanut todeta, ettei sisar ollutkaan kellistänyt miestä. Sen sijaan Valériane oli vienyt tämän salille. Mikä oli huomattavasti mieluisampi vaihtoehto.
Miettiessään mitä ne kaksi oikein puuhasivat, hän oli yrittänyt keskittyä töihinsä. Noelin selvitettyä hänelle clubin todellisen tilanteen, hän oli päättänyt jäädä toimistolleen yöksi. Hän oli puhunut oman etsivänsä kanssa, joka oli jatkanut siihen, mihin Noel oli jäänyt. Hän oli itse ruvennut tekemään järjestelyjä tulevan varalle, sillä näillä näkymin Freeman ei pysynyt kauaa töissä.

Kuitenkin, lopulta hän ei ollut saanut kovinkaan paljoa mitään tehdyksi, kun mielikuvat Noelista risteilivät hänen päänsä sisällä. Hän oli ravannut ympäri huonetta. Ottanut verta omasta varastostaan. Mutta mikään ei ollut auttanut.
Lopputulos oli ollut kaikesta huolimatta, että hänellä oli housuissaan täydellisen kivikova erektio, joka ei laskenut. Seuraavat tapahtumat olivat olleet kuin unta.

Hän oli nojautunut työpöytäänsä vasten ja sivellyt etumukseensa muodostunutta telttaa boksereidensa lävitse. Oman käden kosketus oli tuntunut hyvältä, mutta ei kuitenkaan taivaalliselta, mitä se olisi voinut olla. Todettuaan, että oli vain yksi asia, joka hänen tilannettaan saattoi tähän hätään auttaa, hän oli avannut paitansa napit. Hän oli hivellyt lihaksikasta rintakehäänsä, silmät suljettuina, kuvitellen, että hänen vatsalihastensa muotoja piirtävä käsi oli ollut Noelin.
Hitaasti hän oli avannut housunsa, laskenut niitä ja boksereitaan, vapauttaakseen haaransa niiden puristuksesta. Hänen kalunsa oli ponnahtanut hänen vatsaansa vasten, innokkaana kaikkeen mahdolliseen toimintaan. Torentto oli liuttanut toisen kätensä pehmeille kuulilleen, jotka tuntuivat isoilta ja tiukoilta. Koskettaessaan niiden samettista pintaa, kuuma, miellyttävän sähköiskun kaltainen tunne oli noussut niistä suoraan hänen kyrpänsä kärkeen asti. Hän oli voihkaissut. Hän kuvitteli, että oman kätensä sijasta, Noelin suu olisi kietoutunut hänen vartensa ympärille. Käsi sai kuitenkin kelvata tähän hätään.

Hänen ruumiinsa taipui oitis kaarelle kun hän rupesi vetelemään varttaan. Emma pysyisi taatust poissa hänen huoneestaan, eikä hänellä ollut sovittuja tapaamisia vielä vähään aikaan. Ehkä hän pystyisi tämän jälkeen kohtaamaan Noelin ilman, että kävisi käsiksi mieheen.

Tullessaan huoneeseen, Noel näkisi pomonsa, nojaamassa pöytää vasten, selkä kaarelle taipuneena, hyväilemässä omaa, valtaisaa elintään. Paita roikkuisi avattuna päällä, rintakehän tatuoinnit olisivat pingottuneet, ihon kiristyessä lihasten päällä. Torentton silmät olisivat suljettuina, kasvojen ollessa kattoa kohti ja suu aavistuksen auki.

"Selvä, kiitos. Jätän sen hänen toimistoonsa, joten kun hän tulee voit kertoa minun käyneen.", Noel toteaa suoden kohteliaan hymyn Emmalle. Hän uskoi alkavansa olla hiljakseen hyvä tässä hymyilemisessä. Usein uudessa työpaikkassa häneltä kesti pitkän aikaa ennenkuin rohkeni olemaan muutakin kuin vain vakavamielinen ammattilainen. Hän oli joutunut joskus hymyilemään asiakkaille, mutta se oli ollut vain tekohymyä. Tämä oli jollain muotoa erilaista, melkein aitoa, ja Noel oli varma että tämä oli hyvä työpaikka. Hän kaivoi salkustaan esiin elektronisen muistion valmiiksi ja avasi oven ja astui huoneeseen silmät vielä hetken aikaa muistiossa.

Se mitä Noel näki kohotettuaan katseensa sai hänet täysin jähmettymään. Nuorukaisen silmät leivisivät hämmästyksestä sekä järkytyksestä. Tahtomattaankin hänen katseensa nauliutui herra Torentton valtavaan elimeen sekä käden liikkeisiin. Noel punastui. Hänen kasvonsa ja korvansa tuntuivat polttavan kuumilta ja punaisilta kuin vastavalutettu veri. Hänen suunsa aukesi ja Noel aukoi ja sulki sitä kuin kala kuivalla maalla. Näky oli saanut hänet pois tolaltaan, eikä Noel osannut reagoida tälläiseen tilanteeseen. Selvä oli, hyvästi työpaikka.

Tapahtui muutakin mitä Noel ei ollut odottanut. Hän tunsi nipistelyä haaroissaan ja osasi tulkita tämän kiihottumiseksi. Nyt jos koska olisi oikea aika kääntyä ja juosta niin perhanan kovaa kuin jalat kantoivat. Mutta hänen jalkansa eivät liikkuneet. Sekunnit tuntuivat tunneilta Noelin seisoessa suu auki, kasvot punaisina ja selkeä kohoama omissa housuissaan.

Oli suorastaan mielenkiintoista, miten ajatteleva olento saattoi uppoutua omiin mielikuviinsa niin, että ulkopuolinen maailma unohtui täysin. Torentto kyllä kuuli oven avautuvan, mutta hänen aivonsa eivät rekisteröineet sitä. Ne keskittyivät täydellisesti miehen haaroissa roihuavaan tunteeseen ja luomaan mielikuvia siitä ujosta kirjanpitäjästä, kädet selän taakse sidottuina, nuolemassa hänen kaluaan.
Vedellessään kulliaan, Torentto hieroi turvonnutta terskaansa peukalollaan harkituin, voimakkain liikkein. Hän puristi pallejaan, jotka roikkuivat kalun alapuolella ja tunsi jälleen tutun syöksähdyksen ruumiissaan.

Hän jatkoi, kunnes joku hänen aivojensa osa napsahti päälle. Hänen työhuoneensa ovi oli auennut.
Miehen katse singahtaa salamana ovelle. Hänen himosta, lähes mustiksi tummuneet silmät kiinnittyvät suutaan aukovaan Noeliin. Seuraavaksi nämä siirtyvät miehen kasvoista tuon haaroihin. Jestas sentään, hänen suloisella, ujolla kirjanpitäjällään seisoi. Tämähän sattui mukavasti.
Himolla oli vahvasti näppinsä pelissä, Torentton aivoissa kehkeytyvän suunnitelman kanssa. Tuntui kuin Noel olisi tuotu hänelle tarjottimella, juuri silloin kun hän miestä kaipasi.

Torentto nousi seisomaan ja lähti lähestymään miestä. Hän saattoi vaikuttaa uhkaavalta, mutta hän kulkee kuitenkin miehen ohitse ja sulkee oven tämän perässä. Hän seisoo kasvot oveen päin, tutkaillen sen teräksistä pintaa. Noel seisoo kaiketi edelleen hänen takanaan.
”Minä kiihotan sinua. Eikö niin?” Torentto sanoo käheällä äänellä, joka on matala ja vahva. Sen sävy antaa vahvasti sen kuvan, että Noelin kannattaisi vastata äkkkiä ja rehellisesti.

Noel on yhä täydellisestä hämmästyksestään niin lukossa, että vaikka hänen takaraivossaan tuntui kuin siellä olisi hakattu moukarilla ja kiljuttu samaan aikaan 'JUOKSE', hän ei kyennyt. Jalat korkeintaan tärisivät, mutta eivät suostuneet nousemaan yksi kerrallaan kuljettaakseen hänet ulos tästä pienestä painajaisesta.

Torentto huomasi hänet. Noel nielaisi ja oli jo saamassa suutaan ja jalkojaan toimimaan kun jättiläinen jo nousikin ja marssi häntä kohti. Noniin, hienoa Noel, voit heittää hyvästit hengellesi. Noel puristi silmänsä kiinni odottaen iskua, sen sijaan hän kuuli oven sulkeutuvan. Hän kuolisi, kuolisi aivan varmasti. Helvetti.

Hän ei kuitenkaan ollut odottanut Torentton puhuvan. Noelin silmät rävähtävät auki kysymyksestä ja mies tuntee kasvojensa kuumotuksen vain pahentuvan.
"Mi-mi-minä..", Noel änkyttää. Hän ei muistanut koska oli viimeksi änkyttänyt, mutta luultavasti viimeksi lapsena, Meynardin kouliessa hänestä ammattilaista.
"Ky-kyllä, sir.", Noel saa lopulta sanottua. Häntä pelotti valehdella.

Torentto hymyili synkästi mielihyvästä kuullessaan Noelin vastauksen. Tietysti kiihottuminen oli ollut ilmiselvää. Hän halusi kuitenkin miehen myöntävän sen hänen kuultensa. Torentto tiesi, että oli edellisenä iltana luvannut pitää näppinsä erossa kirjanpitäjästään. Tilanne oli kuitenkin aivan liian herkullinen.
Lisäksi se, miten Noel kutsui häntä taas etuliittellä 'sir', kiihotti häntä entisestään. Kaiken olisi kuitenkin tapahduttava toisen suostumuksesta. Hän ei pakottaisi Noelia mihinkään. Kuten ei ketään muutakaan.

”Haluatko sinä minua?” oli seuraava kysymys. Torentto esitti sen täsmälleen samalla äänensävyllä kuin aikaisemmankin kysymyksen.

Noel kykeni tuntemaan kuinka hänen koko ruumiinsa alkoi täristä. Tilanne pelotti häntä, mutta samalla se myös sai hänet tuntemaan paljon muutakin, lähinnä lantionsa seudulla. Seuraava kysymys kuitenkin piinasi hänen ajatuksiaan. Jos hän vastaisi myöntävästi, hänen ei tarvinut olla suurikaan nero tietääkseen mitä tapahtuisi, mutta jos hän vastaisi kieltävästi, Noel pelkäsi henkensä puolesta. Hänen takaraivonsa takoi ja käski kieltämään asian. Noel ei kuitenkaan voinut tehdä sitä, ei itselleen eikä Torenttolle.

"Ky-kyllä, sir."

Torentto olisi voinut voihkaista kuullessaan Noelin vastauksen. Hänen ruumiinsa kiihtyi kiihtymistään. Jos mies olisi vastannut kieltävästi, hän olisi päästänyt tuon lähtemäänn ja olisi jättänyt asian sikseen. Silloin tässä olisi vain tapahtunut pienoinen väärinkäsitys.
Vastauksen ollessa kuitenkin myöntävä, Torentto kääntyy kohti Noelia. Hän astelee tämän selän taakse, ja vetää tuon lantion kiinni omaansa. Hänen elimensä jyskytti nyt vaativana Noelin pakaroiden väliin jäävää vakoa vasten. Mies tuntisi sen taatusti.

”Haluatteko te, herra Finley, että minä nain teitä?” Torentto sanoi, kumartuen kuiskaamaan tämän miehen korvaan. Hän käyttää kaikkein pehmeintä ääntään, liittäen jo pelkään ilman väreilyyn lupaukseen siitä, ettei Noel hevillä unohtaisi, jos antautuisi hänelle.

Noel hätkähtää kosketusta lanteillaa ja hänen koko ruumiinsa vavahtaa hänen tuntiessaan Torentton elimen takapuolellaan. Ilman että Noel edes itse tajusi, hän työnsi aavistuksen verran lantiotaan taakse kuin vastaanottaakseen Torentton sykkivän elimen.
Noel päästi tahattoman inahduksen kurkustaan kuullessaan kuiskauksen aivan korvallaan. Hän tunsi polttelua ja mukavaa nipistelyä haaroissaan eikä hänen järkensä enää toiminut. Tuntui kuin hänen päänsä sisällä olisi ollut vain kiihottumisen sankkaa sumua. Jopa jyskytykset ja ääni hänen päässään hiljenivät sen alle. Noel oli täysin Torentton vallassa, kuin hypnotisoituna.

"Kyllä, sir.", Tämän Noel sanoi ääni hiljaisena, kiihkosta paksuuntuneena, mutta varmana. Hän seisoi yhä jäykkänä paikoillaan, uskaltamatta liikkua ennenkuin häntä käskettiin.

Torentton huulilta karkasi tahaton voihkaisu, aivan Noelin korvan juuressa, hänen tuntiessaan miten toinen painoi takamustaan häntä vasten. Miehen hentoinen inahdus oli puolestaan musiikkia Torentton korville. Hän ei ollut uskonut, että tämä kävisi näin helposti. Jos hän olisi tiennyt, millainen nälkä Noelin sisällä asui, hän olisi jättäytynyt tälle kiinni housut kintuissa jo edellisenä iltana.
Torentto painoi omaa lantiotaan tiukemmin kiinni Noelin takamusta vasten, vaikka joutuikin hieman levittämään haarojaan, jotta olisi samalla korkeudella.
”Minun on varoitettava teitä herra Finley. Minä en ole hellä rakastaja. Minä otan ja annan, oman mieleni mukaan. Mutta voin vakuuttaa teille, että kun te tottelette minua, te anotte lisää sitä, mitä annan teille. Tulette laukemaan yhä uudestaan ja uudetaan. Ja palaatte aina uudestaan luokseni. Tulette rakastamaan sitä mitä minä teille teen.”
Torentto kuiski sanat Noelin korvaan, hieroen samalla nenäänsä tämän pehmeisiin hiuksiin ja korvan taakse.
”Kysyn teiltä nyt uudestaan. Jos vastaatte myöntävästi, emme voi palata enää entiseen”, Torentto sanoi. Hän lipaisi kielellään Noelin korvaa ja otti sien sitten hampaidensa väliin. Pidentynyt kulmahammas puri nipukkaa aavistuksen liian lujaa, jotta se olisi tuntunut pelkästään hyvältä.
”Haluatteko te, että minä nain teitä herra Finley?”

Sanat olivat kuin huumaavaa myrkkyä jotka poistivat Noelin mielestä kaiken sen mitä siellä olisi vielä saattanut olla jäljellä järjestä. Noel taivutti päätään aavistuksen sivulle ja ynähti uudelleen. Hän tunsi pakottavaa tarvetta saada jättiläinen sisälleen ja toisen lupaukset olivat juuri sitä mitä hän halusi. Leonin tapaan Noel ei välittänyt liiemmin herkistelystä sängyssä, vaikka sekin olisi tietysti voinut olla mukavaa, Noel ei vain ollut koskaan saanut juuri sen tyyppistä hellyyttä joka olisi saanut hänet syttymään niin valtavasti kuin hieman erilaiset leikit.
"Kyllä, sir. Haluan, että naitte minua.", Noel kuiskaa ääni käheänä.

Torentto olisi voinut laueta housuihinsa saman tien kuullessaan Noelin vastauksen. Miehen ääni oli juuri niin seksikäs kuin hän olikin kuvitellut kun se oli himosta käheänä.
Saatuaan haluamansa vastauksen, Torentto kumartui vielä kuiskaamaan Noelille; ”Saamasi pitää.” Sitten hän perääntyi miehestä ja kiersi tämän eteen. Hän risti kätensä rintakehälleen ja katseli Noelia kuin miettien, mitä seuraavaksi tekisi tuolle. Todellisuudessa, kaikki oli jo valmiina hänen mielessään. Hän oli nähnyt tämän tilanteen jo ennalta omissa kuvitelmissaan ja nyt hän pääsisi viimein kokemaan sen.
”Teidän on riisuuduttava herra Finley”, Torentto sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Samalla kun riisuudutte, käymmme hieman läpi sääntöjä, jotka teidän on hyvä muistaa. Tämä on minun tapani toimia ja varoitin teitä tästä jo ennen kuin ryhdyimme tähän.
”Ensinnäkin, haluan, että tottelet käskyjäni mukisematta seuraavasta hetkestä alkaen. Pidän kovasti siitä, miten kutsutte minua sir:eksi, joten saatte jatkaa samaa rataa. Käsittelyni aikana te tulette käskemään minua lopettamaan, monta kertaa, vaikka ette todellisuudessa halua minun lopettavan. Sen vuoksi tarvitsemme turvasanat. Älä käytä niitä turhaan. Vain silloin kun olet tosissasi. Sana 'sininen' tarkoittaa, että haluat lopetta sen hetkisen aktiviteetin, mutta olet valmis jatkamaan muuten. Sana 'punainen' tarkoittaa, että haluat lopettaa kokonaan. Ymmärrätkö?”

Torenttolle tämä oli täysin tavallinen tapa toimia. Hän teki näin kaikkien sänkykumppaniensa kanssa. Hän toivoi, ettei Noel säikähtäisi tässä vaiheessa ja luikkisi pakoon.

Noel laskee salkun ja elektronisen muistion käsistään lattialle hyvin jäykästi. Hän pitää katseensa lattiassa, sillä pelkäsi rohkeutensa pettävän jos nostaisi katseensa jättiläisen tummiin silmiin. Saatuaan kätensä vapaiksi, hän alkaa napittamaan puvun takkiaan auki hieman tärisevin käsin, samalla kun kuunteli tarkoin herra Torentto puhetta. Se kävi täysin järkeen, vaikkakin sai hänet hieman pelkäämään sitä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

Saatuaan puvuntakkinsa ja liivinsä pois yltään, Noel laskostaa ne siisti viereensä lattialle ja alkaa napittamaan kauluspaitaansa auki. Saatuaan itsensä riisuttua boksereihin asti, Noel epäröi. Häntä ujostutti jostain syystä paljastaa itsensä niin täydellisesti kenenkään edessä. Lopulta hän kuitenkin muistuttaa itselleen sen olleen käsky, ja pudottaa bokserinsa jalastaan.
"Kyllä, sir, ymmärrän.", Noel puristaa kertaalleen silmänsä kiinni ja nostaa katseensa. Hänen silmissään on samaan aikaan hyvinkin ujo ja epäröivä katse ja samalla hyvin päättäväinen. Hänen oma elimensä sykki jännityksestä ja kiihotuksesta.

Torentto hymyili miehelle lähes lempeästi. Hän riisuu oman kauluspaitansa ja pudottaa sen lattialle jalkoihinsa. Housujensa hän antaa vielä pysyä paikoillaan, vaikkakin ne paljastava jo sen, minkä oikeammin kuuluisi olla peitossa.
Toerentto astelee Noelin eteen, kohottaa kätensä ja sivelee tämän poskea. Hellyydenosoitus on enemmän kuin yllättävä, kun mies totesi juuri hetki sitten ettei aio olla hellä.
”Pelkäätkö sinä Noel?” Torentto kysyy lähes kuiskaten.

Noel säpsähtää hieman kosketusta mutta pitää itsensä paikoillaan ja katseensa Torentton silmissä.
"Hieman, sir.", Noel myöntää ääni vakaana. Hänen ei enää tässä vaiheessa kannattanut valehdella, siitä olisi hänelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Hänen alastomuutensa sai hänet ujostelemaan ja himoitsemaan miestä edessään vielä enemmän. Noelin silmät olisivat halunneet vaellella Torentton keholla, syövyttää mieleensä kaikki nuo tatuoinnit ja yksityiskohdat, mutta hän oli tehnyt päätöksensä katsoa jättiläistä silmiin, kuin osoittaakseen että oli valmis.

Torentto nyökkää Noelin vastaukselle. ”Muista, että turvasanat ovat sinua varten. Älä epäröi käyttää niitä”, mies muistuttaa katsoen Noelia yhtä syvälle silmiin kuin tämä katsoi häntä. ”Muistatko ne? Sano ne minulle ja kerro mitä ne tarkoittavat. Sitten voimme jatkaa.”

Kun Noel olisi varmistanut hänelle, että muistaa heidän yhteiset sääntönsä, Torentto astelee työhuoneensa seinään upotetulle vaatekaapille. Hänellä on siellä aina vaihtovaatteet mukana hätätilanteiden varalla. Lisäksi hän oli nostanut sinne aiemmn käyttämänsä liivin ja takin. Vaatteiden kanssa tangolla riippui muutama solmio. Ne eivät varsinaisesti olleet tarkoitettu tähän käyttöön, mutta kelpasivat vallan mainiosti.
”Aloitamme kevyesti. Jos tämän kertaisen jälkeen haluat vielä tulevaisuudessa jatkaa, sovimme tarkemmat säännöt ja silloin me kokeilemme myös monia muita tapoja. Nyt sidon kuitenkin vain kätesi”, Torentto sanoo palatessaan Noelin luo solmiot käsissään.
”Käänny”, mies käskee. ”Kädet selän taakse. Niin yhteen kuin vain saat.”

Noel nyökkää kysymykselle. "Sininen, mikäli haluan lopettaa nykyisen aktiviteetin, punainen, mikäli tahdon lopettaa kokonaan, sir.", Noelin muisti oli välillä pelottavankin hyvä, vaikkei aivan valokuvamuisti, ja jos ei otettu pieniä mustia-aukkoja huomioon jotka ilmenivät aina välillä keskelle hänen hyvää muistiaan. Noel seuraa miestä katseellaan kun tämä astelee vaatekaapilleen ja odottaa hieman kauhulla mitä tuo sieltä toisi. Noel rentoutuu huomatessaan sen vain olevan solmio, ja sanat "aloitamme kevyesti" kuulosti enemmän kuin hyvältä Noelin korviin.

Kuuliaisesti hän kääntyy ja ristii ranteensa kiltisti selkänsä taakse niin hyvin kuin vain saa käsiään venytettyä. Noel on jo malttamaton, ja vilkaistessaan alas hän huomaa olevansa jo lähes täysin kovana, vaikka mitään muuta ei vielä olekkaan tapahtunut kuin hieman puhetta ja kuiskuttelua. Tämä saa Noelin kasvot kuumottamaan, sillä jollain tasolla häntä hävetti olla niin halukas jo valmiiksi.

Torentto heittää toisen solmioista olalleen sitoakseen Noelin kädet kyynärpäiden kohdalta tiukasti yhteen. Hän varmisti solmun ja sen pitävyyden, siirtyen sitten sitomaan miehen kädet vielä ranteiden kohdalta. Nyt Noelin olisi mahdoton liikuttaa niitä yhtään mihinkään. Hän olisi kuitenkin muuten vapaa, mikää luultavasti rauhoittaisi toista.

Aivan ensimmäiseksi Torentto halusi toteuttaa juuri sen fantasian, mikä oli pyörinyt hänen mielessään kaikkein eniten. Noel ottamassa häneltä suihin.
”Ensimmäiseksi saat miellyttää minua. Jos hoidat työsi hyvin, palkitsen sinut. Jos et, saat rangaistuksen. Ymmärrätkö?” Toerenttolla ei kuitenkaan ollut pienintäkään epäilystä siitä, etteikö toinen hoitaisi tehtäväänsä hyvin mallikkaasti. Hän oli odottanut niin kauan tätä, että oli lähes valmis laukeamaan, ilman minkäänlaisia valmisteluja. ”Käy polvillesi ja nai minua suullasi, aina siihen asti kunnes käsken sinua lopettamaan.”

Noel inahti hiljaa tuntiessaan käsiensä jäävän vangeiksi. Samalla se kiihotti häntä ja hieman pelotti. Hän kääntyi kuitenkin Torenttoa kohden päättäväisenä tuon saatua hänen kätensä sidottua. Noelin silmät laajenivat hieman hänen kuullessaan ensimmäisen käskyn. Hän tahtomattaankin siirsi katseensa alas Torentton valtavalle vehkeelle, eikä voinut kuin epäillä hetken, mahtuisiko se lainkaan hänen suuhunsa, saati sitten hänen sisäänsä.
"Kyllä, sir."

Äänettömästi nielaisten Noel kuitenkin laskeutuu varovasti polvilleen. Hän vilkaisi vielä hieman peläten ylös Torentton silmiin, mutta tuo lopulta epävarmasti suunsa lähemmäs Torentton sykkivää elintä. Hän lipaisee sitä ensin kielellään epävarmasti, kuin varmistaakseen sen olevan oikea, ennenkuin ensin kostuttaa vartta liikuttamalla kieltään koko pituudelta ylös ja alas, kunnes lopulta ottaa sen kokonaan suuhunsa. Kuten Noel oli arvellutkin, se oli iso. Hän sai tosiaan venyttää hieman leukaluitaan saadakseen sen kunnolla mahtumaan, ja alkoi lopulta liikuttaa päätään, hyväillen vartta samalla kielellään.

Voi Pyhä äiti, Lilith! Tämä oli parempaa kuin yksikään fantasia. Noel oli niin säyseä ja niin halukas. Juuri sellainen mies, josta Torentto haaveili. Mies totteli epäröimättä hänen käskyjään ja puhutteli häntä juuri niin kuin kuuluukin. Jättiläinen tiesi tarkalleen, että mies ansaitsisi tulevan palkintonsa ja vielä tuhatmäärin enemmän.
Torentto tunsi palliensa kiristyvän, kun hän näki Noelin epävarman katseen. Hän joutui pidättelemään itseään jo ensimmäisestä lipaisusta alkaen. Tuo ujo, varovainen kirjanpitäjä oli paljon seksikkäämpi, kuin mies oli saattanut kuvitellakkaan, ollessaan polvillaan hänen edessään. Yksikään mielikuva ei tehnyt oikeutta tälle näylle.
Hän voihkaisi syvään ja matalalta, kun kalun pää liukui Noelin suuhun. Hän oitis rupesi tahtomattaan liikuttamaan lanteitaan tämän tahtiin. Ei tarvittu kovinkaan paljoa työtä Noelilta, kun Torentto tuli jo tämän suuhun muristen syvältä rinnastaan. Viimeisempien päivien himo ja halu olivat tehneet hänestä heikon pidättelemään laukeamistaan. Nyt kun hän sai juuri sen mitä halusi, lähes tarjoiltuna eteensä, paluuta ei enää ollut.

Hän ei kuitenkaan antanut Noelille lupaa lopettaa. Tämä ei loppuisi tähän. Mies saisi tehdä hänet jälleen kovaksi. Sen jälkeen, tämä olisi ansainnut palkintonsa.