Kolikon kaksi puolta. (Shakke&Jilli) K-18

”Edelleen, ole hyvä ja kutsu minua Valérianeksi. Saan kuunnella tuota neidittelyä aivan tarpeeksi muutenkin”, nainen totesi suoristautuessaan. ”Odottakaa toki täällä, niin minä palaan pian. Voitte sillä välin tutustua ohjelmiin itse. Kun palaan, iskemme kyntemme varsinaiseen kirjanpitoon. Miten juotte kahvinne?”
Kun Valériane saa mieheltä ohjeet kahvin valmistamiseen hän poistuu huoneesta, jättäen jälkeensä vain hajuvetensä tuoksun.

Valérienan oltua poissa viisitoista minuuttia, huoneen oveen koputetaan ja herra Torentto astelee sisään sen enempää lupia kyselemättä.
”Kuinka kaikki sujuu? Onko sisareni huolehtinut teistä hyvin?” mies kysyy astellessaan peremmälle huoneeseen. Hän istuutuu nojatuoliin vastapäätä Noelin pöytää. Miehen alla tuoli näyttää hävyttömän pieneltä, hänen istuessaan siinä, jalat hieman harallaan, selkänojaan nojaten ja kädet rinnalleen ristittyinä. ”Missä silmäteräni muuten on? Ette kai väitä, että perehdyttämisenne on jo ohitse?”
Ametistit tutkailevat Noelin kasvoja tarkkaavaisesti, etsien niistä jotakin. Miehen huulilla karehti tulkitsematon hymy, jota ei voinut pitää huvittuneena, julmana tai oikeammin minään muunakaan.

"Pahoittelen, neiti Valériane, mutten voi tehdä sitä.", Noel totesi ykskantaan naisen pyytäessä häntä lopettamaan neidittelyn. Hän ei vain kyennyt siihen. Ihmisten kutsuminen noiden etunimillä oli epäkohteliasta, ellei oltu ystävyystasolla, taikka muuten tunnettu jo pidempään.
"Kaksi sokeria, kiitos.", Noel vastaa kahvi kysymykseen ja syventyy sen jälkeen tietokoneen ohjelmiin, odottaen malttamattomana pääsyä kirjanpidollisiin asioihin. Hän hätkähti kun oveen koputettiin ja hänen katseensa singahti ylös juuri herrä Torentton astuessa sisään. "Herra Torentto.", Noel tervehtii miestä nousten ylös.

"Neiti poistui hakemaan kahvia, sir.", Noelin katse viipyi ehkä hetken liian pitkään noissa ametistisissa silmissä, joiden katsetta hän ei osannut tulkita. Lopulta hän kuitenkin sai katseensa käännettyä ja istui jälleen alas. "Kun hän palaa, käymme läpi hieman aikaisempaa kirjanpitoa, ja jatkamme perehdytystäni, sir.", Noel tunsi jostain syystä olonsa hieman tukalaksi miehen silmien katsoessa häntä, ja vielä enemmän häntä ahdisti tämä hassu istumajärjestely. Vain hetkeä aikaisemmin hän oli istunut pöydän tuolla puolen, joten tuntui jotenkin koomiselta että hänen pomonsa istui juuri nyt hänen edessään, väärällä puolella pöytää.

Herra Torentto nyökkäili Noelin selittäessä heidän suunnitelmiaan. ”Te ette sitten tosiaan aikaile töihin ryhtymisessä”, mies totesi, sivellen leukaansa jälleen tavalla, joka vaikutti ominaiselta hänelle.

Viljam ei voinut olla miettimättä, millaisen miehen hän oli onnistunut palkkaamaan. Tuo oli tosiaan ryhtynyt töihin siltä seisomalta, kun oli saanut kirjoitettua nimensä sopimukseen. Kovin moni ei olisi sitä tehnyt.
Noel oli tietämättään läpäissyt ensimmäisen kokeen, joita Viljam asetteli uusille alaisilleen tasaisin väliajoin. Näitä kokeita miehellä olisi edessä vielä tusinan verran, mutta hän oli onnistunut jo herättämään pomonsa mielenkiinnon, tavalla johon moni ei ollut hetkeen pystynyt.
”Onko mieleenne juolahtanut asioita, joiden ymmärtämistä minä voisin helpottaa?” herra Torentto kysyi, ovela hymy huulillaan. ”Sisareni on kuitenkin vain hätäapuna täällä, vaikkakin korvaamattoman sellainen, joten hän ei välttämättä osaa vastata aivan kaikkeen.”

Noel näytti miettivän hetken, olisiko hänellä kysyttävää uudelta pomoltaan. "En juuri nyt saa päähäni mitään, sir. Sisarenne on selittänyt hyvin yksityiskohtaisesti tietokoneenne järjestelmän, sekä käynyt läpi työnkuvani. Uskoisin olevani hyvin perillä, ja voivani aloittaa varsinaisen työn jo tänään, sir.", Noel tarkoitti että hän kävisi läpi mahdollisimman paljon viimeisimpien vuosien kirjanpitoa, tekisi muistiinpanot itselleen eniten toistuvista siirroista ja yhtiöistä ja summista. Hän oli ehkä neuroottisen tarkka työstään, sillä hän halusi tietää jos oli jotakin mitä hänen pitäisi erityisesti tarkkailla, summien muutoksia mikäli ne olivat vuosia pysyneet samoina. Hän ei tahtonut tehdä yhtäkään virhettä.

Kuitenkin herra Torentton läsnäolo sai Noelin tuntemaan itsensä vaivautuneeksi. Hän oli ollut jo helpottunut kerran päästyään jättiläisen omituisen katseen alta turvaan, ja nyt hän joutui sen alle taas. Hän huomasi välttelevänsä Torentton katsetta ja moittivansa itseään siitä. Ei ollut sopivaa käytöstä vältellä pomonsa katsetta. Hänen pitäisi kohdella pomoaan mitä kunnioittavimmin ja alentuvimmin. Niin hänen ottoisänsä oli hänelle opettanut.
"Haluan olla perillä viimevuosien kirjanpidosta, jos teillä ei ole mitään sitä vastaan että käyn tiedot läpi, sir. Onko mitään erityistä mitä minun pitäisi huomata numeroista, sir?", Noel keksi kuitenkin kysymyksen ja oli hyvillään. Hänestä tuntui että herra Torentto halusi hänen kysyvän jotain.

Torentto nojautui tuolissaan eteenpäin, laskien yläruumiinsa painon käsiensän kautta jalkojensa päälle. Hänen kasvonsa olivat jälleen vakavat.
Viljam tiesi tarkalleen millainen vaikutus hänellä oli niihin, jotka eivät tunteneet häntä. Hän melkein tunsi miten he kiemurtelivat hänen katseensa alla. Tosin, hän katsoi harvemmin muita alaisiaan samaan tapaan kuin herra Finleytä nyt. Mies oli kiinnittänyt hänen huomionsa tavalla, johon kukaan muu ei ollut pystynyt jo astellessaan hänen työhuoneeseensa. Mies näytti niin viattomalta. Viljamin mieleen oli juolahtanut miltä tuo, pesun kestävä nörtti näyttäisi kädet pään päälle sidottuina ja saisiko hänen piiskansa miehen ihon punoittamaan. Millaiselta tuo lempeä ääni kuulostaisi kun se olisi huohottamisesta käheä? Mies saisi pitää silmälasit päästään koko toimituksen ajan. Niissä oli jotain tavattoman kiihottavaa. Samoin kuin noissa lähes sokeissa silmissä, jotka yrittivät rajoittuneisuudestaan huolimatta rekisteröidä kaiken ympärillään tapahtuvan.

Viljam pudisti mielestään nämä sopimattomat ajatukset ja keskittyi jälleen herra Finleyn puheeseen.
”Minut täytyy sanoa, että tässä toimessa on ollut paljon vaihtelevuutta. Kirjanpito on liiketoimieni perusta, joten vaadin sen parissa työskenteleviltä enemmän kuin muilta alaisiltani”, hän sanoi lopulta, kun toisen vaaleanpunaiset, kapeat huulet lakkasivat liikkumasta. Miltä nuo kylmät huulet tuntuisivat hänen ihollaan? Entä niiden taakse kätkeytyneet maidonvalkeat torahampaat hänen valtimollaan..? ”Olen kuitenkin saanut pidettyä sen ajantasalla siitä huolimatta. Hotellieni tulot ovat nousseet viimeisen viiden vuoden aikana, samoin menot. Haluan sinun kiinnittävän huomiota erityisesti menoihin. Sinun on raportoitava minulle heti, jos löydät niistä virheitä. Pyydä Valérianea viemään sinut huomenna tukkutilauksista vastaavan herra Dooleyn puheille. Se mies on luotettava, joten saat häneltä varmasti kaikki tiedot yrityksemme tämän hetkisestä menekistä.”

Noel nyökkäsi hyvinkin vakavana ja ymmärtävänä. "Aivan totta, sir.", Noel ei ollut mielistelijä, mutta hänen aivan ilmiselvät huomautuksensa saattoivat usein kuulostaa siltä. Hän halusi tosiaankin perille tuloista ja menoista, ja hänen työnsä olisi ilman muuta raportoida muutokset reaaliaikaisesti pomolleen. 'Jokin hänen katseessaan ei ole oikein', kuiskasi ääni Noelin pään sisällä. Hän yritti hätistää ajatuksen pois, mutta kuultuaan tämän ajatuksen Noel tuli entistä tietoisemmaksi silmistä, jotka tuntuivat lähestulkoon syövän häntä. Kravatti tuntui kuristavan Noelia, ja hän siirsi katseensa tietokoneen ruudulle vain hetkeksi saadakseen ajatuksensa jälleen kasaan.

"Kyllä, sir. Yritän kartoittaa kaikki toimenkuvaani kuuluvat asiahenkilöt, sekä päästä perille yleisimmistä tuloista ja menoista.", Noel totesi viimein käännettyään katseensa takaisin herra Torentton suuntaan. Ajatukset alkoivat risteillä kuitenkin villisti hänen päässään hänen seuratessaan noita ametisteja silmiä, ja Noel huomasi että hänen olisi vaikea tehdä työtään mikäli hänen pomonsa seisoisi vieressä katsomassa. Hänen pitäisi ryhdistäytyä.

”Herra Dooley on teidän kannaltanne erityisen tärkeä. Siksi toivon, että kiinnitätte häneen aivan erityistä huomiota”, herra Torentto sanoo. ”Dooley on ollut minulla työssä jo viisikymmentä vuotta ja häntä luotettavampaa miestä saa etsiä. Mutta joudut silti kulkemaan paljon hänen vanavedessään ja nuuskimaan hänen tekemisiään.”
Hän näkee, kuinka hänen olemuksensa hämmentää tätä hiljaista, uutteraa, kirjatoukkaa. Hän näkee epävarmuuden kasvoilla ja samoin, jonkinlaista varmuutta, jota on hyvin vaikea tulkita.

Kuinka paljon hän näkee noilla silmillään? Torentto miettii kykeneekö toinen näkemään kuinka hänen violetit silmänsä tummuvat sopimattomista ajatuksista.
Hän nimittäin kärsi parhaillaan hyvin häiritsevästä mielikuvasta, jossa Noel on polvillaan tummalla parkettilattialla, kädet ylös sidottuina. Kalpea iho punottaisi hienoisesti lukuisista kepin tai raipain iskuista. Tuo norja selkä olisi nautinnosta hieman kaarellaan, suupielestä valuisi ohut noro kuolaa. Miehen sokeat silmät tuijottaisivat häntä anelevasti. Ne pyytäisivät lisää. Hän itse levittäisi jalkojaan, nostaisi toisen niistä sohvan reunalle, jolloin herkulinen valtimo hänen reitensä ja lantion yhtymäkohasta tulisi näkemiin. Hän saattoi nähdä sielunsa silmin, kuinka tuo toinen nuolaisisi hampaitaan, ennen kuin upottaisi ahneena hampaansa kyseiseen suoneen.
Nyt oli hyvä hetki ajatella työasioita. Pelkkiä työasioita. Ei Noelia selälleen tuon helvetin kirjoituspöydän päälle, ilkosen alastomana.

Samassa enkeli lipuu huoneseen. Viljam ei tosin ollut varma, kumpaa enkeli lopultakin saapui pelastamaan, häntä vai Noelia?
Valérianella on käsissään kaksi kahvikuppia ja hän yllättyy selvästi nähdessään veljensä istumassa nojatuolilla Noelin työpöydän edessä. ”Anteeksi, enhän keskeyttänyt mitään?” nainen kysyy silmiään räpytellen, tasapainoillessaan kahvikuppien kanssa.
Onneksi keskeytit.
”Et laisinkaan”, herra Torentto sanoo noustessaan seisomaan. ”Valériane, kulta, varaisitko sinulle ja herra Finleylle huomiseksi aamuksi tapaamisen herra Dooleyn kanssa?”
”Tietysti”, Valériane sanoi laskiessaan kuppeja Noelin kirjoituspöydälle.
”Tutustuttakaa hänet myös mahdollisimman nopeasti Roseen. Pieni kiertokäynti huomenna ei välttämättä olisi pahittteeksi.”
”Kuten haluat”, Valériane nyökkää.
”Loistavaa. Vetäydyn takaisin ylhäiseen yksinäisyyteeni ja jätän teidät tänne kahdestaan”, herra Torentto sanoo, äänessään jonkinlainen sävy, joka saa hänen sisarensa kurtistamaan kulmiaan.

Herra Torentton poistuttua Valériane kääntyy hämmentyneen näköisenä Noelin puoleen. Ilmeisesti hänen armas isoveljensä teki juuri asioita, joita ei yleensä tehnyt työpaikallaan.
”Ei kai hän ruvennut heti kiusaamaan sinua?” Valériane kysyy, lievää huolta äänessään.
Hän oli elänyt koko elämänsä Viljamin kanssa, mutta Noel oli vasta tavannut miesvampyyrin. Eikä Viljam ollut kovinkaan hyvä antamaan kunnollista ensivaikutelmaa.

"Teen parhaani, sir.", Noelin näkökenttä välttelee nousemasta Torentton kasvoihin, hän oli aivan liian tietoinen noista ametisteista silmistä voidakseen katsoa niitä nyt uudestaan. Hän pelkästi unohtuvansa tuijottamaan mikäli vilkaisisi niitä vielä uudestaan. Oloa ei helpottanut lainkaan kun hänen ruumiinsa muisti noiden isojen käsien kosketuksen ja tunteen jonka se oli aiheuttanut. Nyt jumaliste, Noel! Mies kirosi mielessään ja yritti ryhdistäytyä. Hän ei keksinyt mitään sanottavaa ja hiljaisuus alkoi jo venyä tuskalliseksi.

Ja lopulta Valériane saapui ja tosiaankin pelasti Noelin epämukavalta tilanteelta. Jättiläisen poistuttua Noel tunti voivansa taas keskittyä työhönsä ja kaikkeen muuhunkin ilman häriötekijöitä. Hän kääntää kuitenkin katseensa naiseen hieman hämmästellen. "Kiusannut? Ei lainkaan, neiti, hän antoi minulle neuvoja.", Eihän Noel tietenkään voinut sanoa, että tunsi olonsa kiusaantuneeksi uuden pomonsa lähettyvillä puhtaasti siksi että oli tainnut kiinnostua miehestä muutenkin kuin vain ammatillisesti.

Nainen kurtisti kulmiaan saadessaan Noelin vastauksen. Hetken tuumailun jälkeen hän päätti kuitenkin jättää asian sikseen. ”Valériane”, hän kuitenkin korjasi jälleen miehen neiditellessä.
Valériane työnsi pienemmän kahvikupin miehelle ottaen itse isomman, joka oli ilmesestikkin café Latte.
”Näytän sinulle vielä kalenterisi ennen kuin syvennymme kirjanpitoon”, hän sanoo kiertän jälleen pöydän toiselle puolelle seisomaan. ”Tarkasta se tasaisin väliajoin, sillä armas veljeni saattaa lisäillä sinulle sinne itsekseen tapaamisia, joista sinun on oltava perillä. Yleensä saat kyllä ilmoituksen kun kalenteriisi merkitään tapahtuma, mutta jos et ole tietokoneen ääressä se saattaa jäädä sinulta huomaamatta.”
Valériane avaa nopeasti esiin kalenterin. ”Kuten näkyy”, nainen sanoo osoittaen violetteja merkintöjä avautuvan viikon jokaiselle illalle. Tämä huomio saa naisen kuitenkin kurtistamaan kulmiaan. ”Hetkonen, palaverit ovat veljeni kanssa...” Nainen näyttää perinjuurin hämmentyneeltä. Hän tuijottaa avaamiaan merkintöjä, kuin yrittäen käsittää mikä niiden tarkoitus oli. Hänen veljensä ei koskaan tehnyt tällaista. Kenenkään kanssa. Nyt hän oli varannut Noelille viikon jokaisen viimeisen työtunnin.
”Yleensä sinulla olisi vain yksi kokous Viljamin kanssa viikossa ja se on perjantai-iltana. Hän haluaa silloin tilinpidon viikkoraportin”, Valériane mumisee puoliksi itsekkseen ja vain puoliks Noelille.

Noel ottaa kahvikupin kiitollisena vastaan ja rullaa tuoliaan hieman sivuun jotta Valérianella olisi helpompi käyttää konetta ja näyttää hänelle merkinnät. Noel kallisti hieman päätään nähdessään läjän merkintöjä joiden mukaan hänen pitäisi tavata pomonsa jokaisena iltana. Tämä sai miehen suun kuivumaan. Hän ajatteli ametistien silmien katsetta, suurta kättä hänen selällään ja väristyksiä jotka kosketus oli aiheuttamut.
Noel nielaisi kuivasti ja kuunteli naisen hämmästystä. "Herra Torentto haluaa varmasti vain pitää silmällä, että teen työni oikein, neiti. Olen kuitenkin vielä melkoisen nuori, joten on aivan ymmärrettävää että herra Torentto tahtoo varmistaa minun olevan ajan tasalla, neiti.", Noel tarjoaa sen ainoan loogisen selityksen jonka keksi.

Hän ei kuitenkaan kykene uskomaan omia sanojaan. Jokin ei nyt ollut lainkaan kohdillaan, sellainen tunne hänellä oli. Tässä oli kyse jostain muustakin, kuin vain hänen työstään. Tai eihän Noel voinut sitä tietää, se oli vain tunne vatsanpohjassa, joka saattoi aivan hyvin johtua vain hänen omasta hermostuneisuudestaan. Noel yritti sysätä tunteet mielestään ja keskittyä työhön

Valériane kurtistaa jälleen kulmiaan, kuin Noelin vastaus ei tyydyttäisi häntä. Jotkut johtajat saattaisivat hyvinkin tehdä niin, mutta ei Viljam. Hän päättää kuitenkin jättää asian käsittelyn sikseen. Oli turha huolehtuttaa Noelia Viljamin tavoilla ja mielenlaadulla.
”No, mutta... Täydennän itse kalenterianne ja sovin meille tapaamisia hotelliemme esimiesten kanssa. Yritetään hoitaa kaikki mahdollisimman nopeasti alta pois”, Valériane toteaa lopulta ja sulkee miehen kalenterin. ”Ruvetaan nyt tutkailemaan sitä kirjanpitoa.”
Valériane avaa asiaankuuluvat tiedostot, jonka jälkeen hän kiertää Noelin tuolin istuutuakseen pöydän reunalle tämän toiselle puolelle. Näin mies pääse itse tutkailemaan tilitietoja, eikä hän itse seisoisi tämän tiellä.

Nainen nostaa itsensä pöydälle ja ristii sirot nillkkansa, laskien toisen kätensä polven päälle. Toisella hän siemailee kahviaan ja odottaa, että Noel ryhtyisi töihin.
Samalla hän ei kuitenkaan voinut olla miettimättä veljensä käytöstä. Yleensä, saatuaan palkattua työhön jonkun, Viljam ei halunnut kuulla kyseisestä henkilöstä mitään ellei siihen liittynyt raportointi. Hän saattoi kysellä uudesta tyypistä ohimennen tämän kouluttajalta, mutta ei ottanut asioita selville muutoin. Hän oletti, että saadessaan työntekijänsä eteensä viikkoraportin kanssa, tämä tietäisi tarkalleen missä mennään.
Viljam ei ollut niitä pomoja, jotka tarjosivat auliisti apuaan alaisilleen. Nämä saivat pärjätä yksin ja todistaa kykynsä yksin. Muutoin heidän työhistoriansa yrityksessä olisi kirjaimellisesti poispyyhittyjä.

Noel nyökkäilee ja lopulta hänen silmänsä syttyvät eloon hänen päästessään käsiksi varsinaiseen työhön. Salkustaan jota Noel oli roikottanut mukanaan, hän ottaa esille melko halvan oloisen tabletin ja nyt kun nainen on poissa hänen tieltään, Noel unohtaa toisen olemassaolon täysin. Hän silmäilee numeroita tietokoneen ruudulla ja kirjoittaa muistiinpanoja itselleen tabletilleen katsomatta kertaakaan alas tablettia kohden.

Hän kirjoittaa itselleen ylös yritykset, niiden tuottamat tulot tai menot, lisäilee itselleen muistutuksia kuten 'selvitä onko vuosittainen vai kuukausittainen meno' ja jatkaa näin jonkin aikaa, pysäyttäen muistiinpanojensa teon vain kun hän haalii kahvikupin käteensä siirtämättä katsettaan kuitenkaan ruudusta. Meni hetki jos toinenkin, ennenkuin Noel muisti olevansa yhä seurassa ja hän käänsi päätään sen verran että sai Valérianen näkökenttäänsä, kuin odottaen että nainen sanoisi jotain hänen unohtumisestaan numeroihin taikka muistiinpanojen tekemisestä.

Valériane huomaa itsensä pian hyödyttömäksi. Hänen huulilleen nousi tyytyväinen hymy. Hän hämmästyi aina siitä, millainen ihmistuntija hänen veljensä oli. Hän osasi poimia massasta itselleen juuri ne henkilöt, jotka halusi ja jotka tiesi itselleen hyödyllisiksi. Noel vaikutti juuri sellaiselta kirjanpitäjältä, jota hotelleille oli kaivattu.
Valériane pani kuitenkin merkille miehen halvan tabletin. Hänen pitäisi sanoa siitä Viljamille. Noel tarvitsisi kunnon työkalut, joissa olisi samat ohjelmat kuin hänen pöytäkoneessaan ja niiden pitäisi olla yhteydessä toisiinsa. Kirjanpitäjän ei pitäisi joutua tuskailemaan, jos huonojen työvälineiden vuoksi jotkut dokumentit jäävät pois kokouksesta.

Valériane nousi pöydältä saatuaan kahvinsa juoduksi ja ottaa yhdestä pöytälaatikostaan kannettavan tietokoneensa. Läppäri on pieni ja käytännöllinen. Hyvin helppo sujauttaa käsilaukkuun kun lähtee sovittuihin tapaamisiin työhuoneen ulkopuolelle. Noel tarvitsi myös vastaavan.
Hän istuutuu pöydän toiselle puolelle juuri siihen nojatuoliin, jossa hänen veljensä oli istunut aiemmin. Valérianen alla tuoli ei näytä lainkaan hävyttömän pieneltä. Itseasiassa nainen on tuolin kanssa täysin sopusuhtainen, toisin kuin jättiläismäinen veljensä.
Noelin syventyessä tutkimaan kirjanpitoa hän rupeaa järjestämään heidän tulevan viikon tapaamisiaan henkilöstöpäälliköiden ja esimiesten kanssa. Samalla hän ilmoittaa työvälineistä vastaavalle osastolle Noelin tarpeista.

Noelin vilkaistessa häntä, Valériane kohottaa katseensa työstään. ”Tuliko sinulle jotain kysyttävää?” Valériane kysyy hymyillen, hieman huvittuneena miehen ilmeelle. Aivan kuin hän häiritsisi suuresti jotain tärkeää.

Noel etsii hetken sanojaan, aivan kuin Valériane olisi yllättänyt hänet salaa tuijottamatta. "Ei, huomasin vain unohtuneeni numeroihin, neiti.", Noelin suupielet kaartuivat hieman pikaiseen hymyyn joka kuitenkin katosi piakoin. Hän voisi olla numeroiden parissa vaikka koko yön, mutta hänellä ei ollut vielä aavistustakaan siitä, kuinka kauan hänen yleensä kannatti ensimmäisenä päivänä hautautua työhön.
"Onko tälle päivälle vielä jotain erityistä, vai pitäisikö minun poistua tältä päivältä kunhan olen tarkastanut numerot, neiti?", Noel kääntää katseensa takaisin Valérianen suuntaan.

Hän ei ollut lainkaan varma tarvitsiko hänen käydä vielä raportoimassa ensimmäisestä päivästään herra Torenttolle, ja jos hänen pitäisi, hän ounasteli siitä tulevan hieman tavallista tukalampaa hänen omalta osaltaan. Noel tunsi pientä nälkää joka kutitteli hänen hampaitaan, ja olisi varmasti parempi jos hän saisi poistua motelliinsa ruokailemaan ja pyyhkimään tämä hyvinkin kummalliseksi muuttunut työpäivä mielestään. Muuta kummallista ei ollut kuin herra Torentton pistävät silmät, jotka kummittelivat Noelin mielessä.

Valériane hymyili lämpimästi vastaukseksi Noelin tunnusteassa unohtaneensa naisen olemassaolon täysin. Jälleen hänen oli pakko ihailla veljensä ihmistuntemusta.
Noelin kysyessä oliko päivä pulkassa, Valériane vilkaisi kalliin näköistä kelloa ranteessaan. ”Oi!” nainen henkäisi nähdessään miten paljon se jo oli. Hänen silmänsä, jotka olivat samanlaiset kuin veljellään, laajenivat hämmennyksestä. Viisarit tikittivät varttia valla yhdentoista kohdalla. ”Minun on ehdottomasti lähdettävä nyt.” Nainen sulkee läppärinsä ja nousee paikaltaan. Hänen äänessään kuultaa hätäännys, josta saattoi päätellä, että hän oli jo myöhässä jostain. Hänen liikkeensä ovat myös nopeita ja kuvastavat kiirettä. ”Jos sinusta tuntuu siltä, että haluat vielä tarkastaa jotain niin kaikin mokomin. En estele sinua. Viljam... Tarkoitan siis, herra Torentto, poistuu paikalta tunnin kuluttua, joten teidänkin kannattaa lähteä siihen mennessä. Sen jälkee ovet hissi lukitaan, eikä kenelläkään ole tähän kerrokseen mitään asiaa ennen aamua.”

Valériane astelee antiikkiselle kaapille, joka seisoo huoneen nurkassa lähellä ovea, avaa sen oven ja ottaa sisältä käsilaukkunsa ja verenpunaisen villakangastakkinsa. Se on hankittu huoneeseen nimen omaan ulkovaatteita ja -kenkiä varten.
”Johtaja pyysi sinua käymään toimistossaan enen lähtöään, joten suosittelen tekemään niin”, Valériane totesi vetäessään takkia päälleen. ”Yritä muistaa, että täällä tehdään kaikki täsmälleen minun veljeni mielihalujen mukaan. Eli antaa hän millaisia käskyjä tahansa, totelkaa häntä.”
Nainen on jo menossa ovesta ulos, kun hän näyttä muistavansa jotain. ”Muuten, minä tulen huomenna aamulla töihin vasta kello kymmeneltä. Te voitte tulla aikaisemmin, jos haluatte. Hissillä ei pääse tähän kerrokseen ennen kahdeksaan, joten sitä aikaisemmin ei kannata tulla. Tapaan sinut täällä ja aloitetaan sitten työt.”
Puhuessaan hän on riisunut mustat piikkikorko avokkaansa ja vaihtanut niiden tilalle seksikkäät saappaat, jotka toimivat paremmin Lontoon lumisilla kaduilla.
Hän suo Noelille vielä yhden lämpimistä hymyistään ja toivottaa hyvät yöt, ennen kuin poistuu.

Noel oli hieman hämillään naisen yhtäkkisestä kiireestä ja häneltä olisi hyvinkin voinut mennä suurin osa selostuksista aivan ohi korvien ellei mies olisi kiinnittänyt erityistä huomiota jokaiseen sanaan. Naisen mentyän Noel jäi yksin ja vilkaisi jälleen kahvikuppiaan. Hän joi sen tyhjäksi ja vilkaisi sitten ovelle kuin peläten herra Torentton pamahtavan uudelleen sisään. Hänen olisi kuitenkin käytävä pomonsa luona ennen kotiin lähtöään. Noel vilkaisi numeroita kuin kaivaten, vilkaisi sitten vielä tablettinsa muistiinpanoja ja päätti että tämä riittäisi tältä erää. Hän sulki ohjelmat ja tiedostot ja lopulta koko tietokoneen. Hän haali harvan omaisuutensa kasaan, suoristi selkäänsä ja kravattiaan, ja poistui työhuoneesta sulkien oven visusti perässään.

Käytävällä Noel seisoi hetken aikaa keräten itseluottamustaan ja rohkeuttaan. Hän lähti astelemaan käytävää kohti Torentton huonetta, yrittäen miettiä mitä voisi tuolle päivästään kertoa, kun ilkikurinen ääni hänen päässään kehotti Noelia haistattamaan työlle pitkät. Aina joskus Noel ihmetteli mistä moiset ajatukset kumpusivat, mutta lopulta hän oletti sen olevan mielensä humoristinen osa, ja että hänen huumorintajunsa vain oli sen verran huono että jopa hän itse kummasteli omia vitsejään.
Käytävät olivat hiljaisia ja Noel liikkui lähes äänettömästi. Hän oli jo nuorena halunnut oppia kävelemään vailla ääntä, sillä sillä tavoin hän kuulisi muiden liikkeet. Lopulta hän löysi tiensä herra Torentton toimistolle, koputti oveen sihteerikön huoneessa ja saatuaan sihteeriltä luvan astua sisään Noel nyökkäisi naiselle päätään.
"Vieläkö herra Torentto on paikalla?", Noel vilkaisi suuria pariovia edessään ja tunsi sähköisen värinän kulkevan selkäänsä pitkin.

Sihteeri, jota Valériane oli kutsunut Emmaksi, oli tekemässä itsekkin lähtöä. Hän oli saanut takkinsa jo päälleen ja sulki parhaillaan tietokonettaa.
”Kyllä on. Menkää vain sisään”, sihteerikkö toteaa ja katsoo Noelia hymyillen. ”Onneksi olkoon muuten työpaikasta. Olette tehneet voikutuksen johtajaan. Hän on haastatellut hakijoita viimeiset kaksi kuukautta pitämättä yhestäkään niin paljoa, että olisi palkannut heidät töihin.”
Saatuaan tietokoneensa suljetuksi ja tarkastettuaan, että kaikki oli valmiina seuraavaa päivää varten, nainen nostaa käsilaukkunsa olalleen ja lähtee kotiaan kohti.

Kun Noel astelisi herra Torentton työhuoneeseen, tämä löytäisi miehen ravaamassa ympäri huonetta kuin raivohärkä, puhelin korvallaan. Miehen torahampaat näyttivät pidemmiltä ja hänen silmänsä muistuttivat hätkähdyttävästi pallosalamaa.
”Minä lähden kohta sinne ja kun tulen, haluan aivan vitun tarkan selonteon siitä, kuka munasi! Haluan hänen päänsä hopeavadilla ja mediumina!”
Oven käydessä mies luo hurjistuneen katseen sen suuntaan saadakseen tietää kuka häntä kehtasi häiritä. Nähdessään Noelin, miehen silmien katse tummuu, jostain muusta kuin raivosta, jota hän tunsi. Hän viittoi miestä istumaan tuoliin ja odottamaan, että hän saisi puhelun hoidetuksi.
Herra Torentto lopettikin puhelun muutamalla äkäisellä sanalla.

”Miltä tilikirjat näyttivät?” herra Torentto kysyy, huomattavasti rauhallisemmalla äänellä kuin se, jolla hän oli äsken raivonnut yhdelle alaiselleen.
Mies asteli Noelin eteen nojten painosta työpöydän reunaan. Oli varsinainen luonnonihme ettei siron näköinen rakennelma ruvennut natisimaan miehen valtavan ruumiin alla. Hänen jalkansa ovat hieman harallan, kädet ristissä rintakehällä ja katse naulittuna Noeliin.

"Kiitos.", Noel mutisee sihteerille ja odottaa hetken että tuo poistuu. Noel pyöräyttää hartioitaan ja venyttää niskaansa rentoutuakseen. Hänen oli unohdettava kaikki omituinen ja heitettävä ne mielestään. Saatuaan itsensä viimein järkevään ja rauhalliseen tilaan, Noel koputtaa kohteliaasti parioviin ennen sisään astumista.

Ja huomasi heti että se oli virhe. Jättiläisen raivoamista puhelimeen oli suorastaa kauhistuttava katsoa. Mies näytti tavallistakin suuremmalta ja entistä pelottavammalta. Noel kuitenkin pani merkille silmien katseen muuttumisen, ja istui varovaisesti tuolille johon hänet viitattiin. Hän kirosi mielessään ettei ollut odottanut lupaa astua sisään, mutta sihteeri oli kehottanut häntä menemään sisään ja Noel ei tosiaankaan ollut odottanut tälläistä näkyä edessään.

Kun puhelu viimein päättyy Noel nostaa kohteliaasti katseensa lattiasta jossa oli tuijottanut mattoa kohti eteensä tulevaa jättiläistä.
"Numerot vaikuttavat hyviltä, sir. Uskoisin olevani perillä suurimmasta osasta menoja ja tuloja, sekä niiden lähteistä ja kohteista.", Noel yrittää pitää katseensa tyynenä ja olonsa rauhallisena antaessaan silmiensä kohdata jättiläisen katseen. Hän oli vain töissä, hän oli ammattilainen. Hänen tuli käyttäytyä sen mukaan.

Viljam pani merkille, että toisen istuessaan hänen edessään nojatuolilla ja hänen itsensä seisoessa pöytäänsä nojaten, Noelin ei tarvitsisi kuin nojautua hieman eteenpäin ja olisi hänen haaruksiensa kohdalla. Jälleen häiritsevä mielikuva valtaa hänen mielensä.
Tuo kirjanpitäjä, tuossa tuolilla, alastomana, kädet sidottuna, ottamassa häneltä suihin. Viljam ohjailisi miehen pään liikkeitä tämän hiuksista. Mielikuva saa hänen oman katseensa tummuvan entisestään.

Hän joutui keskittymään Noelin sanoihin, saadakseen niistä tolkkua. ”Kuulostaa hyvältä. Panin merkille, että Valériane on saanut sovittua sinulle liudan tapaamisia huomiselle. Toivon, että olet maanantaihin mennessä täysin hotellin tilanteen tasalla, muutoinkin kuin kirjanpidollisesti.
”Valériane on ollut yhteydessä myös meidän välinepuolellemme. Saat huomenna jotain uusia laitteita helpottamaan työtäsi. Saat itsellesi läppärin ja tabletin kokouskäyttöön ja uuden BlueBerryn, jotta sinuun saadaan yhteys, olit sitten missä tahansa. Sisareni opastaa varmasti niiden käytössä.”
Herra Torentto tarkkaili Noelin reaktiota kuulemiinsa uutisiin, mielenkiinnolla.

Noelin kulmat kohosivat, kielien miehen hämmästyksestä. Hän ei ollut odottanut saavansa uusia laitteita käsiinsä, vaikka hänen täytyi myöntää että ne helpottaisivat hänen työtään kummasti. "Kiitän, sir.", Noel nyökkäsi asialliseen sävyyn ja vaikeni. Hänellä ei ollut tietoakaan mitä muuta hänen tulisi sanoa. Aikaisemmissa työpaikoissa hänen oli korkeintaan tarvinut kertoa työn alkaneen hyvin tai esittää kysymyksiä jos niitä oli, jonka jälkeen hänelle sanottii kiitos ja nähdään huomenna. Hän ei ollut tottunut tilanteisiin joissa hänen piti miettimällä miettiä mitä sanoa. Tästä syystä Noel ei pitänyt sosiaalisista tilanteista. Tämän takia hänen työnään oli numerot, jotka eivät valehdelleet, eivät puhuneet turhia eivätkä odottaneet että hän puhuisi niille.

”Älä suotta kiittele. Ne ovat työkaluja, joita tarvitset saadaksesi työssäsi parhaita mahdollisia tuloksia”, herra Torentto sanoi. Hän piti siitä, miten Noel toisteli koko ajan sanaa 'sir'. Hän halusi tosin kuulla sen aivan toisenlaisessa tilanteessa.
”Minun puolestani tämä päivä oli tässä. Lähden tarkastamaan tilannetta toiseen paikkaan, mutta sinä voit lähteä kotiin. Me tapaamme jälleen huomenna.”
Hän ei vaivautunut kysymään oliko Valéria ohjeistanut miestä siitä mihin aikaan he aloittaisivat. Hän oletti sisarensa tajunneen sellaisen yksityiskohdan aivan itse.

Herra Torentto suoristautuu seisomaan ja asteli työhuoneensa ovelle avatakseen sen Noelille. ”Levätkää kunnolla herra Finley, sillä minä odotan teiltä paljon”, mies sanoi seisoessaan oviaukossa ja pitäen sitä auki uudelle alaiselleen. Hän lisäsi tarkoituksella tumman sävyn ääneensä, jotta hänen hyvän yön toivotuksensa voisi käsittää mahdollisimman moniulotteisesti.
Siinäpä teille mietittävää, herra Finley. Mitäs sekoitat minun pääni olemuksellasi? Täällä en voi edes hipaista sinua, vaikka haluaisin naida aivonne pellolle.
Viljam varoi kuitenkin tarkoin, ettei Noel kuulisi näitä ajatuksia. Hän sulki mielensä visusti, jottei yksikään pieni ajatuksen poikanen pääsisi harhailemaan omille teilleen.

Noel kohottautui tuolistaan jättiläisen asteltua ovelle sitä hänelle avaamaan. "Hyvää yötä, sir. Näkemiin.", Noel lähti huoneesta rivakammin kuin hänen oli ollut tarkoitus. Jättiläisen viimeiset sanat luultavasti piinaisivat häntä lopun yötä, sillä äänen paino ei ollut ollut aivan normaali. Noel lähes tulkoon pakeni hotellista, vaikka hänen askeleensa olivatkin hallitut ja rauhallisen oloiset. Päästyään ulos rakennuksesta Noel antoi kylmän ilman hyväillä kasvojaan.

Jokin kuitenkin muuttui miehen ilmeessä. Hänen kasvonsa kiristyivät ilkeään virneeseen ja vapaa käsi kohosi huolettoman rentona ylös, ja sukaisi hiukset otsalta taakse rennompaan lookkiin. Silmissä oli kylmä katse joka ei ollut aiemmin siellä ollut.
"Aa-ah. Olipas siinä.", Leon kujersi ilkikurisesti työntäessään kädet taskuihin. Typerä pieni Noel ei ymmärtänyt taaskaan lainkaan mitään. Oli suoranainen onni että Noelilla oli hänet. Pikkuinen oli saanut aivan liikaa tunneperäistä stressiä tästä päivästä, ja nyt oli hänen vuoronsa päästää nuo höyryt ulos. Leon virnisti, sillä hänellä oli tunne että pääsisi jaloittelemaan useamminkin nyt kun Noel oli aloittanut työnsä uudessa paikassaan.

Leon suuntasi askeleensa kohti lähintä baaria. Hän etsisi itselleen kivan lelun jolla helpottaisi Noelin paineita. Noel ei ollut tietoinen toisesta, vaarallisesta persoonasta sisällään. Hänen kehoaan asuttivat kaksi eri puolta kolikosta; kiltti, hiljainen ja alistuva Noel, sekä villi, äänekäs ja sadistinen Leon. Leon pyöritteli mielessään heidän uutta pomoaan ja tuntemuksia joita tuo oli aiheuttanut Noelissa. Ongelmia saattaisi olla tulossa. Leon ei voinut ottaa valtaa aina kun halusi, vaan Noel pikemminkin sysäsi sen hänelle kun ei itse kyennyt kestämään tilannetta. Mikäli Leon oli oikeassa, jättiläinen tekisi vielä siirtonsa rikkoakseen Noelin, ja jos hän joutuisi jättiä vastaan, siitä tulisi mielenkiintoista. Murhanhimoinen virne sai Leonin huulet erkanemaan toisistaan hänen astellessaan kohti baaritiskiä. Mielenkiintoista tosiaan.

Nyt hän kuitenkin pakotti itsensä rauhoittumaan. Aika koittaisi kyllä, ennemmin tai myöhemmin. Mutta nyt hänen olisi hoidettava tämä yö ensin alta pois. Leon hymyili komeasti baarimikolle tilatessaan juotavaa. Hän jopa sai Noelin vaikuttamaan lähes häikäisevän komealta hymynsä kanssa. Hiusten ja hymyn yhteisvaikutus tekivät tylsästä jaetusta kasvosta paljon viettelevämmän oloisen. Leon antoi katseensa kiertää ympäri baaria, etsien sopivaa uhria.

Vähän matkan päässä Leonista istui Elena. Satakuusikymmentäneljä senttinen vaaleatukkainen, herkkä kaunotar. Naisen hiukset oli nostettu säntilliselle nutturalle, hänen kasvoissaan oli vain vähän meikkiä. Hieman kultaista luomiväriä, korostamassa kauniita kullanvihreitä silmiä ja persikan väristä huulipunaa. Hän oli pukeutunut seksikkääseen, mutta ei liian paljastavaan mekkoon. Hänen jalassaan oli pikävartiset, yksinkertaiset nahkasaappaat ja pitkähelmaisen takkinsa hän oli laskostanut baarijakkaran selkänojalle. Hän sekoitteli konemaisesti kahvia kupissaan, joka oli hänen edessään tiskillä.
Huolella laitetusta ulkonäöstään huolimatta, nainen näytti maansa myyneeltä.
Hän oli sopinut treffit työvuoronsa jälkeen, tähän nimenomaiseen pubiin ja nyt mies oli tehnyt hänelle oharit. Tämä oli lähettänyt tälle yksinkertaisen viestin, jossa hän ei eddes selittänyt kunnolla miksi joutui perumaan.

Elena tunsi itsensa rumaksi, luontaantyöntäväksi ja tylsäksi ihmiseksi, jota kukaan ei halunnut tavata.
Hän olisi halunnut lähteä jo kotiin. Ja samalla hän halusi pysyä kodistaan mahdollisimman kaukana. Siellä ei olisi muuta kuin tyhjä asunto häntä odottamassa. Loppujen lopuksi hän oli jäänyt baariin ja tilannut jo toisen kahvinsa.

Leonin katse siirtyi henkilöstä toiseen. Hän halusi rikkoa jotain. Tuhota. Mielihyvän väreet saivat nipistelyä aikaan hänen ihossaan moisten ajatuksien myötä. Ja sitten hän löysi sen. Tavanomaisen mutta herkän koriste-esineen tässä räkälässä. Leon virnisti, nousi tuoliltaan ja suuntasi kauniin naisen vierelle, kasvoillaan mitä ystävällisin ja komein hymy, johon Leon yksinkertaisesti kykeni näyttämättä todellista luontoaan. "Hei, kukkanen, miksi ihmeessä olet yksin?", Leon avaa aivan normaalilla 'kuinka päiväsi on menny' äänensävyllä, josta kuultaa kuitenkin pieni häivähdys sääliä joka kertoo kuulijalleen että mies välittää ja tahtoo tietää mikä on vialla.

Naiset olivat helppoja, miehet hieman hankalampia. Naisesta yleensä näki jo heti mistä tuo pitäisi ja kuinka helppoa rikkominen olisi. Ja tänä iltana oli helposti rikottavan vuoro. Joskus Leon tykkäsi haastaa itseään, mutta tänään hänen piti vain saada posliini esine käsiinsä ja paiskata se lattialle tuhanneksi osaksi. Leon nojasi tiskiin Elenan vieressä ja soi rohkaisevan hymyn neidolle jotta tuo uskaltaisi avautua hänelle.

Elena hätkähti ääntä lähellään. Hän nostaa pelästyneen katseensa mieheen, joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä hänen viereensä. Nainen räpäyttää muutaman kerran silmiään, aivan kuin ei olisi uskonut niitä. Seuraavaksi hän puri vaistomaisesti huultaan. Se oli paha tapa, joka oli kulkenut hänen mukanaan vuosikymmenten ajan, eikä hän ollut osannut opetella irti siitä. Edelleen hämmentynyt katse mittailee Leonia katseellaan. Mies näytti mukavalta ja fiksulta, jos ulkomuotoon oli yhtään luottaminen. Tosin, niin hänen treffiseuralaisensakin oli vaikuttanut, mutta loppujen lopuksi mies oli tehnyt hänelle oharit.
Elenan ilme synkkenee monta astetta, kun hän miettii oliko hänet hylätty jonkun missi-tyyppisen heitujan takia. Miehiä tuntui harvemmin kiinnostavan se, mitä naisten korvien välissä oli, heitä kiinnosti vain se mitä vaatteiden alta paljastui.

Samassa oma henkilökohtainen alennustila valoi naiseen uutta itseluottamusta. Osasi hänkin olla sellainen. Hänkin voisi hypätä yhden yön suhteeseen tuosta noin vain, välittämättä pätkääkään seuraavasta päivästä.
Nyt hän katsoi Leonia aivan uusin silmin. Tämä mies vaikutti mukavalta ja kiltiltä. Ei hän varsinaisesti halunnut miehen sydäntä särkeä, mutta pikku hulluttelu ei tekisi lainkaan pahaa. Hän oli raatanut töissä niskalimassa, eikä hän antaisi jonkun itserakkaan kaksilahkeisen pilata iltaansa.
Kyllä, tämä hurmaava nörtti saisi toimia Elenan henkilökotaisen pikku esityksen välikappaleena.

Elena vapauttaa huulensa hampaidensa välistä ja hymyilee ujosti. ”Minulle tehtiin oharit”, hän vastasi miehen kysymykseen.
Samassa hän olisi voinut läimäistä itseään. Ei ketään miestä huvittanut kuulla onnetonta nyyhkytystä ja surkeaa valitusta naisen suusta. Varsinkaan, jos suunnittelivat vievänsä naisen sänkyyn. Elenan oli ehdottomasti ryhdistäydyttävä.
”Ajattelin siitä huolimatta rentoutua hieman nyt kun minulla on viimeinkin hieman vapaata”, Elena sanoi ja loihti kasvoilleen mahdollisimman pirteän hymyn.