Kolikon kaksi puolta. (Shakke&Jilli) K-18

Hetken kuluttua Torentto vetäytyy allaan olevasta miehestä ulos. Hän rupeaa irroittamaan solmioita tämän kädestä. Kun miehiset koristukset lojuvat lattialla, hän vetää Noelin syliinsä nojatuoliin, ruveten hieromaan tämän harteita ja käsiä. Vampyyrina Noel palautuisi nopeasti käsiensä hankalasta asennosta, mutta Torenttolla oli henkilökohtaista kokemusta siitä millaista sidottuna oleminen oli ja miltä sen jälkeen tuntui.
”Oletko kunnossa?” mies kysyi hieroassaan parhaillaan miehen toista kättä.

Noel oli jo valmis rientämään vaatteidensa luokse, pyytelemään anteeksi antoa ja juoksemaan karkuun heti kunhan hänen kätensä olisivat vapaat, ja sen takia mies lähestulkoon järkyttyy Torentton vetäessä hänet syleilyynsä nojatuoliin. Hänen silmänsä ovat kuin ajovaloihin jääneellä peuralla, ja Noel ei voi kuin tuijottaa häkeltyneenä.
"Ky-kyllä, sir.", Noel änkyttää ja palauttaa todellisuutta mieleensä. Hänen olonsa oli mahtava, vaikkakin uupunut.

Torentto siirtää kätensä hieromaan Noelin harteita. ”Oletko varma. Alistuminen vaatii melkoista luottamusta. Se voit tulla järkytyksenä näin yllättäen, varsinkaan kun meillä ei ole sovittuna minkäänlaisia pelisääntöjä.”

Torentto oli hyvin hallitseva ja harrasti seksiä vain ja ainoastaan tällä tavalla. Hänen kumppaneillaan ei ollut juurikaan sananvaltaa asioihin. He saattoivat joutua hyvinkin usein omien sietokykyjensä äärirajoille. Torentto halusi kuitenkin huolehtia, että jokainen nautti. Jokaisella oli mahdollisuus lopettaa homma kesken ja hän katsoi, että jokainen joka lähti hänen luotaan, poistui samassa kunnossa kuin oli tullutkin.
”Tämä ei vaikuta sopimuksellisesti sinun työhösi mitenkään, mutta suoraan sanottuna minä voisin jatkaa sinun kanssasi tapaamisia tällaisissa merkeissä”, Torentto sanoo. ”Minusta ei edelleenkään saa rakastajaa. Mutta jos haluat naida kanssani jatkossakin, olisin enemmän kuin innoissani asiasta.”

"Olen varma, sir.", Noel toteaa pitäen katseensa lattiassa. Hän ei halua Torentton näkevän pientä hymyä joka kaartaa hänen huuliaan. Noel saa kuitenkin sen pian hallintaan, pitäen jälleen kasvoillaan ammattimaista ilmettään.
Noel haluaa vastata myöntävästi Torentton puheisiin jatkosta, mutta ei keksinyt aivan miten muotoilla asian. 'Oi kyllä, se olisi mukavaa' ei tainnut olla aivan oikea sanavalinta. Noel katsoo hieman ujona lattiaa miettien miten parhaiten ilmaista halunsa.

"Se.. Minä, haluan, sir.", Noel saa lopulta pakotettua sanat suustaan. Äkkiä hän muistaa miksi oli ylipäätänsä rynnännyt johtajan huoneeseen. Noel kääntyy Torenttoa kohden kuin sähköiskun saaneena.
"Sir, syy miksi ylipäätänsä vaivasin teitä näin aikaisin aamulla.", Noel aloittaa ja nousee äkkiä, hilaa alastoman ruumiinsa lattialla lojuvaan elektronisen muistion luokse ja nostaa sen lattialta, palaten takaisin Torentton luokse. Hän ojentaa muistiota, seisoen ryhdissä, alasti miehen edessä.
"Sain selville tilin omistajan, sir. Muistio sisältää kaikki yksityiskohdat siitä, miten olen ratkaisuun päätynyt, paitsi laitonta osuutta, sir.", Noel toteaa hieman nolona. Hän ei vielä tiennyt, millainen suhtautuminen Torenttolla oli laittomuuksiin.
"Hakkeroiduin pankin tietoihin, sir.", Noel selventää, ettei jäisi lainkaan epäselväksi mikä oli miehen mielestä laitonta.

Torentto olisi voinut tuulettaa Noelin vastatessa myöntävästi. Sen sijaan hän tyytyi palkitsemaan miehen suudelmalla niskaan.
Tämä tarkoitti sitä, että hänen pitäisi järjestää Noelille sekä vaitiolosopimus, että sopimus heidän välisestään seksuaallisesta kanssakäymisestä. Hän toimi aina niin. Näin asiat eivät pääsisi leviämään ja kummallakin oli selvät sävelet siitä mitä tulisi tapahtumaan. Monet hänen kanssaan olleet hämmästyivät siitä, että seksiin tarvittiin kirjallinen, vedenpitävä sopimus. Torenttolle se oli puolestaan aivan normaali käytäntö. Tällainen yllättävä, toimistossa harrastettu, pikaseksi ei puolestaan ollut miehelle lainkaan normaalia.

Mies päästää Noelin sylistään ilman minkäänlaisia vastaväitteitä. Hän kohottaa kysyvästi toista kulmaansa Noelin ruvetessa selventämään vierailunsa syytä. Katsellessaan ryhdissä seisovaa, alastonta, kirjanpitäjäänsä, Torentton huulille karkaa häikäilemättömän seksuaallinen hymy. Hänen mieleensä luikahtaa oitis muutama idea siitä, miten hän voisi saada Noelin jälleen vaikertamaan.
Mielikuviensa toteuttamisen sijaan, Torentto ottaa muistion käsiinsä ja rupeaa tutkailemaan toisen aikaansaannoksia. Noelin mainitessa laittomuudet, hän vain nyökkää. Pankin tietoihin hakkeroituminen ei häntä liikuttanut. Jos joku saisi siitä tietää, se olisi pienin murhe verrattuna siihen, mitä muuta hänen alaisensa tekivät. Useimmiten hänen omasta käskystään.
Asiat olivat juuri niin kuin hän oli olettanutkin. Herra Freemanin pitkään jatkuneelle työsuhteelle tulee hyvin äkkinäinen päätös.

”Kiitos Noel. Kuinka kauan aikaa sinulla meni tämän tiedoston laatimiseen? Maksan sinulle korvauksen menetetystä ajasta”, Torentto sanoo sulkiessaan kansion ja laskiessaan sen pöydälle. ”Onko se sinun tarjouksesi lisäavusta clubini tiliasioiden kanssa edelleen voimassa? Jos on niin tapaisin mielelläni sinut ja Valérianen tänään siihen liittyen myöhemmin tänään. Tarvitsen nimittäin teidän kummankin apua jonkin aikaa tästä eteenpäin, jotta homma ei hajoaisi aivan käsiin.”
Torentto on ruvennut puhumaan työasioista, istuen ilkosen alastoman työhuoneensa nojatuolissa. Jossain vaiheessa hän on riisunut omatkin housunsa ja nyt ne lojuvat lattialla työpöydän vieressä. Silti, vaikka hän olisi johtanut johtokunnan kokousta aatamin asussaan, kukaan ei olisi varmastikkaan kyseenalaistanut hänen päätöstään.
”Ilmoitan teille milloin ja missä tapaamme. Minulla on hieman järjesteltävää tässä ensi töikseni. Lisäksi laitan sinulla sähköpostia liittyen tähän meidän kahden väliseen järjestelyyn.”

Noel on selvästi ylpeä työstään. Hän tosiaan halusi pitää tämän työpaikan ja kaikki sen tarjoamat mukavuudet, joten hän todellakin pisti parastaan. Kun kiertää tarpeeksi kauan työstä toiseen ja teki mitä erikoisimpia töitä, laittomista laillisiin, sitä oppi hyvin äkkiä erilaisia kykyjä sekä arvostamaan työtään. Jos kaikki kävisi hyvin, Noel ostaisi jo piakoin itselleen oman asunnon, sen sijaan että asuisi motelleissa ja hotelleissa, ja vaihtaisi paikkaa aina tarpeen tullen. Virkavallan kanssa Noelilla ei onneksi ollut aiemmin ongelmia, mikä tietysti auttoi.

"Noin puolitoista tuntia, sir.", Noel joutui miettimään vastaustaan vain hetken. Suurin osa siitäkin ajasta oli kulunut hakkerointiin ja pankin turvatoimien ohitukseen. Loput hän sai näppäiltyä nopeasti ylös.
"Kyllä, sir. Autan mielelläni", Noel toteaa ryhdikkäänä. Kun Torentto istuu jälleen työpöytänsä takana, Noel siirtyy lähemmäs omia vaatteitaan ja alkaa pukeutua, valmistautuen näin palaamaan normaaliin.
"Selvä, sir.", Noel vastaa saatuaan vaatteensa ylleen. Hän napittaa vielä puvuntakkinsa kiinni ja kääntyy kohtaamaan Torentton katseen.
"Minä palaan nyt töihin, sir. Odotan yhteydenottoanne.", Noel kumartaa hieman päätään ja odottaa sitten lupaa poistua.

Torentto kohotti kulmaansa kuullessaan ajan, jonka Noel oli käyttänyt onkiakseen nämä tiedot selville. Hänen palkkaamansa yksityisetsivä ei ollut päässyt vielä edes alkuun.
”Maksan sinulle 3 000£ tästä. Siinä on vaarallisentyön lisä ja pieni bonus hyvin tehdystä työstä, jota en sinulta edes pyytänyt. Ja jos tarvitset apua, yhtään missään, rahallisesti, järjestän sinulle palkkaennakkoa. Sinun tuleva työhistoriasi, minun listoillani, tulee olemaan pitkä. Onneksi olkoon herra Finley, olette tehneet itsestänne korvaamattoman minulle alle viikossa”, Torentto toteaa hetken mietittyään. ”Voit mennä nyt. Ja kiitos vielä tästä.”


Valériane odottaa Noelia työhuoneessa kahden kahvin kanssa. Koska kello on yhdeksän ja Noel ei vaikuta persoonalta, joka myöhästeli, Valériane ei voinut olla miettimättä mitä Leon oli lopulta päätynyt tekemään. Oliko tämä vajonnut takaisin taustalle ollenkaan?
Valériane oli palannut motellilta suoraan kotiinsa. Suihkun jälkeen hän oli yrittänyt tehdä töitä. Siitä ei ollut kuitenkaan tullut mitään, kun Noelin ja Leonin tilanne oli pyörinyt hänen mielessään. Lopulta hän oli päätynyt tutkimaan erillaisia persoonallisuushäiriöitä verkon tietokannasta. Hän toivoi, ettei parivaljakosta iskeytyisi hänelle minkäänlaista pakkomiellettä.
Tilanne ei nimittäin näyttänyt hyvältä, sillä nainen oli kymmentä vaille seitsemän havahtunut toddellisuuteen erillaisten mielenterveyshäiriöiden maailmasta. Hänellä oli tullut kiire pukea ja laittaa itsensä valmiiksi työpäivää varten. Toinen ongelma, että joku mielipuoli oli vallannut hänen päänsä aamulla vaatehuoneessa. Hän oli päätynyt pukeutumaan yksinkertaiseen mustaan, kireään kynähameeseen ja jakkuun. Ilman alusvaatteita tai paitaa. Hiuksensa hän oli nostanut seksikkäälle, huolettomalle nutturalle. Jalassaan hänellä oli täysin vuodenaikaan sopimattomat remmisandaalit. Aivan kuin hän toivoisi Leonin ilmestyvän ja ottavan hänet heidän työpöyällään.
Se jo mikä olisi järjetöntä.

Valériane vilkaisi kelloaan hermostuneena varmaan viidettä kertaa saman minuutin aikana. Aika tuntui tosiaan matelevan tällaisina hetkinä.
Noel ei ollut edes ilmoittanut hänelle mitään.
Samalla Valériane mietti kuumeisesti miten hän saisi selvitettyä Noelille edellisen illan mahdollisimman hienovaraisesti. Hän päätyi kävelemään ympäri työhuonetta turhautuneena.

Noel poistuu Torentton työhuoneesta verkkaisesti ja suuntaa nopein askelin kohta omaa työhuonettaan. Hän ei edes pysähtynyt vilkaisemaan oliko Emma palannut paikalle ja kenties kuullut kaiken mitä huoneessa oli vielä hetki sitten tapahtunut. Noel tunsi kasvojaan kuumottavan moisesta ajatuksesta, mutta rivakalla pään pudistuksella siitä selvittiin.

Päästyään työhuoneeseensa hän yllättyy hieman nähdessään Valérianen siellä odottamassa. "Hyvää huomenta, neiti Valériane.", Noel nyökkää päätään, jättää päällystakkinsa naulakkoon ja sujahtaa työpöytänsä taakse aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, ainakaan mitään erikoista.
"Kuinka voitte tänä aamuna, neiti? Näytätte hieman kireältä."

Noelin astellessa sisään huoneeseen, Valériane ei ollut varma olisiko hän halunnut huokaista helpotuksesta vai pettymyksestä. Yksi asia oli kuitenkin varmaa. Kaksikko oli naurettavann helppo erottaa toisistaan. Varsinkin kun oli viettänyt osan yöstään toisen alla. Hänen ei ollut tarvinnut kuin vilkaista Noelia tietääkseen kumpi oli puikoissa tänä aamuna.
Naisen teki mieli värähtää omille ajatuksilleen. Hän oli toitottanut itselleen, että Leonin kaltaiseen sekopäähän sekaantuminen, edes hetkeksi oli ollut iso virhe. Tosin, jos asiat menisivät hyvin, hän olisi tekemisissä vain Noelin kanssa.

Valériane loihtii kasvoilleen tutun sädehtivän hymynsä ja pukee ylleen työpersoonansa. ”Voin hyvin. Minulla oli yöllä vain pieniä ongelmia liittyen omaan työhöni.” Samalla nainen päättää ottaa härkää sarvista ja rupeaa työstämään Noelin muistoja Viljamia varten.
”Helpottiko päänsärkysi lopulta?”

Noel luo hieman hämmentyneen katseen Valérianeen kaivellen muistiaan. "Kyllä, neiti.", Hän ei tiennyt miten hän voisi kertoa pomonsa sisarelle kärsivänsä muistikatkoksista. Samalla hän muistaa muistilapun jonka oli jättänyt itselleen. "Ah, nyt muistankin, unohdin ottaa lainaamanne vaatteet mukaan, pahoittelen, neiti.", Noel ei lainkaan saa päähänsä mitään puuttuvasta loppuillastaan. Hän muisti kärsineensä migreenistä lähtiessään töistä ja päästyään raikkaaseen ilmaan, hänen filminsä katkesi siihen. Hän ei voisi kertoa asiasta, ei millään. Valériane kertoisi varmasti Torenttolle, ja hän saisi luultavasti potkut, sillä hän oli riski. Vaikka johtaja olikin sanonut että hänestä oli tullut korvaamaton, Noel tiesi kuitenkin että häntäkin parempia työntekijöitä oli.

”Ei se mitään”, Valériane sanoi helauttaen samalla kättään välinpitämättömästi ja istuutui pöytää vastapäätä sijaitsevalle nojatuolille. ”Mutta minähän sanoin, että salillä piipahtaminen on hyvää stressinpurkua. Sitä paitsi, sinät olet miellyttävää seuraa.”
Valériane kohotti katseensa Noelin silmiin ja toivoi, ettei Leon rupeaisi kuvittelemaan liikoja itsestään.
Heidät keskeytti Valérianen BalckBerry, joka piippasi äänekkkästi naisen käsilaukussa. Se sai hänen kulmansa kurtistumaan ja kaivamaan laitteen esiin. ”Ah, orjapiiskuri veljeni haluaa tavata meidät kello yhdeltä Electricassa”, Valériane sanoi tutkittuaan kannettavan toimistonsa ruutua.

"Kiitos, öh, salin näyttämisestä, neiti.", Noel sanoo hieman takellellen. Jos Noel kärsisi tavallisista muistikatkoista, se olisi aivan ilmiselvää hänen käytöksestään. Hänen katseensa harhaili työpöydällä hänen yrittäessään kaivaa muistiaan. Ensimmäistä kertaa hän jopa mietti, miksei pystynyt muistamaan ja voisiko asialle tehdä jotain. Muistin väkinäinen kaivelu aiheutti Noelille päänsärkyä, ja mies hieraisi takaraivoaan ja päätti antaa asian olla.

"Niin, hän mainitsi siitä ennenkuin poistuin hänen toimistostaan, neiti.", Noel sanoo kuin ohimennen ja avaa tietokoneensa voidakseen käydä töihinsä käsiksi.

Voi helvetti! Oliko Noel ollut Viljamin toimistossa aamulla? Valérianen katse singahtaa näytöltä suoraan mieheen, yrittäen miettiä oliko veli aiheuttanut vaaratialanteita. Toivottavasti hän oli edes malttanut pitää näppinsä erossa tällä kertaa. Hänen ei tarvinnut tehdä subia jokaisesta johon sattui törmäämään ja josta kiinnostui.
Omaksi kauhukseen Valériane huomasi olevansa mustasukkainen. Vain vähän, mutta kuitenkin, eikä se ollut hyvä merkki. Joillekkin mustasukkaisuus merkitsi rakkautta, mutta hänen vinksahtaneelle mielelleen se oli omistushalua. Valériane oli saanut oppia kantapään kautta, ettei hän omistanut ketään. Hän ei halunnut moisten tunteiden sotkevan elämäänsä yhtään enempää.

Hän päätti siirtää ajatuksensa varsinaiseen ongelmaan. ”Tiedätkö yhtään mihin iltapäiväinen palaverimme saattaisi liittyä?”

"Herra Torentto kaipaa ilmeisesti hieman lisäapua klubinsa kanssa, uskoisin, neiti.", Noel toteaa lyhyesti ja ehkä hieman vältellen. Hän pitää katseensa tiiviisti ruudussa näkemättä siinä kuitenkaan juuri mitään. Hän ei missään nimessä halunnut puhua aamusta enempää. Noel pelkäsi punan kohoavan kasvoilleen jo pelkästä ajatuksesta ja hän ei halunnut että Valériane saisi tietää mitään aamuisesta. Pelkästään jo aamun ajattelu sai Noelin tuntemaan olonsa epämukavaksi, kuin sormet olisivat kutitelleet hänen aivojaan, eikä tunne ollut missään mielessä miellyttävä.

Valériane kurtisti kulmiaan huoletuneena. Mitä clubilla oli tapahtunut? Hän ei pitänyt Noelin äänensävystä. Mies vältteli aihetta selvästi jostain syystä. Nainen olisi halunnut tietää enemmän ja toivoi, että hänelläkin olisi ollut turvakameroita veljensä ympärillä, jotta hän saattaisi tarkastaa asiat itse myös jälkeen päin. Tilanne oli kerrassaan epäreilu.
Olihan hänellä tavallaan ollut vakooja toimistossa samaan aikaan Viljamin ja Noelin kanssa, mutta Leonista ei ollut juuri nyt mitään hyötyä. Ensinnäkin, hän oli jo päättänyt pitää etäisyyttä Noelin toiseen puoliskoon. Toiseksi, hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, milloin Leon pääsisi jälleen vapaaksi.
Pyöriteltyään hetken epämääräisiä mietteitä päänsä sisällä, Valériane päätti lopulta, että oli toistaiseksi parempi keskittyä ihan vain työntekoon. Se oli parasta lääkettä kireille hermoille, eikä hän pääsisi asiassa eteenpäin ennen heidän kello yhden kokoustaan. Niinpä hän ottaa läppärinsä ja syventyy omaan osuuteensa työstä.

Hetken kuluttua Noelin sähköpostikansio kilahtaa. Hän on saanut sähköpostiviestin Torenttolta.

Hyvä herra Finley,

Nautin suunnattomasti aamuisesta palaveristamme. Olitte kerrassaan loistava ja pelastitte päiväni. Jos saan ehdottaa, niin tapaisimme tänään uudestaan saman asian äärellä.
Odotan vastaustanne.

Noel suorastaan säikähtää sähköpostia luettuaan sen. Uudestaan samana päivänä? Ajatus kihelmöi hieman ja Noel on jälleen kahden vaiheilla. Hän tuijottaa sähköpostia sormet näppäimistön yllä. Hänen kätensä tärisivät vain hieman ja Noel puristi ne nyrkkiin saadakseen ne rauhoittumaan. Vaikka hän jollain tasolla halusikin sanoa ei, niin suurin osa hänestä oli kuitenkin myönteisellä kannalla. Hänen sormensa näppäilevät lopulta nopea vastauksen.

Odotan tapaamistamme, missä haluatte meidän tapaavan ja koska, sir?

Lähetettyään viestin Noel huokaisee helpotuksesta ja sulkee silmänsä hetkeksi rentoutuakseen.

Yllättäen miehen silmät rävähtävät auki ja hän iskee nyrkkinsä voimalla pöytään. Leon sukaisee selkeästi raivostuneena ja turhautuneena hiukset otsaltaan ja hänen silmänsä salamoivat selkeästä raivosta. "Helvetti!", Kuuluu kirous ja Leon painaa päänsä käsiinsä yrittäessään selvästi rauhoittua. Hän oli riistänyt ohjakset saadakseen purkaa omat turhautumisensa, sillä muuten Noel tulisi kärsimään koko loppupäivän päänsärystä.

Valériane syventyy puolestaan omiin töihinsä. Hän kuulee Noelin työskentelevän koneella. Mutta viimeisten päivien aikana kyseisistä äänistä oli tullut niin tuttuja ettei nainen reagoinut niihin sen kummemmin. Joillekkin äänille vain tapahtui niin. Ne sulautuivat taustaan, eikä niitä enää edes huomioinut.

Valériane hätkähtää Leonin kirousta niin, että on vähällä pudottaa kannettavansa lattialle. Hän katsoo miestä, joka nojaa päätään käsiinsä. Naisen on pakko räpytellä silmiään, koska ei vain suostunut uskomaan niitä. Hänen katseensa sinkoili miehen ruumiilla etsien siitä juuri ne piirteet, joista kaksikon erotti. Lopulta hän oli varma, että hänen eilinen leikkikaverinsa oli tullut käymään.
”Leon?” nainen kuiskaa kuitenkin varovaisesti peläten kuitenkin olleensa väärässä.

Leon nostaa katsettaan vain hieman, juuri sen verran että saa Valérianen palavien silmiensä eteen. "Niin?", Hänen äänensä on raivosta kylmä ja sana on ivallisesti venytetty, aivan kuin olisi ollut päivän selvää kuka oli puikoissa sillä hetkellä.
Leon nojautuu taaemmas tuolillaan ja tuijottaa kattoa kuin katto olisi tehnyt hänelle paljonkin pahaa. Lopulta hän laskee kuitenkin katseensa takaisin. Hän olisi halunnut hajoittaa muutamankin esineen toimistossa, mutta se ei käynyt päinsä. Hän halusi vain hieman kirota ja päästää höyryjä ennenkuin päästäisi Noelin takaisin. Ei ollut aivan fiksua riistää ohjia väkisin.

Valériane sai kaipaamansa vastauksen jo nähdessään miehen silmissä tapahtuneen muutoksen. Sokea tai ei, Leonin silmät olivat tavattoman ilmeekkäät.
Nyt myös naisen olemus muuttui. Se ei tosin johtunut siitä, että hänen päänsä sisässä olisi ollut kaksi eri henkilöä. Valériane vain oli täysin erillainen miehen eri persoonien seurassa.
Valériane ponkaisi seisomaan ja laski läppärin nojatuolille ennen kuin astui työpöydän eteen. Hän nojasi kämmeniään sen pintaan, jolloin hän oli hieman kumarassa ja jakun alla vapaana olevat rinnat yrittivät työntyä esiin kaula-aukosta.
”Mitä sinä täällä teet?” nainen sihahti vihaisena. Vaikka hän olikin ruvennut pitämään enemmän Leonista, jonka sielunmaailma oli paljon lähempänä hänen omaansa, mies oli tupsahtanut paikalle aivan väärään aikaan. ”Eikö sinun pitäisi olla nukkumassa?”

Leon siirsi katseensa Valérianen silmiin ja puri kieltään jottei olisi iskenyt naista nyrkillään sillä siunatulla sekunnilla kun nainen toi itsensä iskun etäisyydelle. "Minun oli pakko.", Leon toteaa lyhyesti ja siirtää katseensa pois. Hän vilkaisi seinää ja mietti, kestäisikö se muutaman nyrkin iskun hajoamatta. Hän tiesi kuitenkin ettei nyt ollut oikea aika alkaa riehua.

"Jos et halua että Noelin aivot räjähtävät, niin anna minun olla hetki rauhassa. Päästän hänet ihan kohta takaisin.", Leonin katse näyttää hieman tuskastuneelta miehen tukahduttaessa raivoaan. Tämä ponnahduksen turvin hän selviäisi iltaan asti.

Valériane perääntyi askeleen. Todellisuudessa hän olisi halunnut syleillä miestä ja kertoa tietävänsä miltä se tuntui. Hän tiesi millaista oli olla vankina omassa kehossaan. Ei ehkä samalla tapaa kuin Leon oli, mutta tiesi kuitenkin millaista oli olla häkkilintu.
Sen sijaan hän sanoo: ”Olen oven ulkopuolella jos tarvitset jotain.”

Valériane poistuu huoneesta ja nojaa lopulta toimiston oveen. Hän sulkee silmänsä tuntiessaan päänsäryn ohimoillaan.

Leon vilkaisee Valérianea melkein kiitollisena tuon poistuessa huoneesta. Leon perääntyy hieman tuolilla pöydästä, nojaa käsivartensa reisiinsä ja riiputtaa päätään hetken. Leon ei tee muuta kuin nojaa reisiinsä kuin unohtuneena omiin maailmoihinsa. Hän ei ollut koskaan ajatellut haluavansa ulos Noelin päästä, hän oli siellä suojellakseen heikompaa minäänsä, ja siihen hän oli tyytynyt. Hän luultavasti huolehtisi toisesti kuollakseen jos ei olisi tämän pään sisällä.

Rauhoituttuaan Leon kutsuu Valérianea takaisin huoneeseen ennenkuin palaa takaisin taka-alalle. Kun Valériane olisi jälleen huoneessa, Leon neuvoisi naista istumaan ja olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin Noel olisi vasta hetki sitten näpytellyt tietokonetta.
Leon kääntyy konetta kohden, kuin imitoiden Noelia, sohii hiukset takaisin niinkuin ne olivat olleet vielä jokin aika sitten, ja sulkee silmänsä. Seuraavaksi silmien avaaja oli jälleen Noel.

Valériane seisoo oven ulkopuolella toivoen, ettei kukaan tulisi kyselemään miksi hän seisoi paikoillaan tekemättä mitään. Hän halusi antaa Leonille tämän tarviseman ajan. Samalla hän kuitenkin kuunteli korvat höröllään, mitä huoneessa tapahtuisi. Jos mies rupeaisi rikkomaan paikkoja, hänen olisi pakko puuttua asioihin. Muutoin hän joutuisi selittelemään Viljamille mitä huoneessa oli tapahtunut.
Samalla hän mietti omia tuntemuksiaan. Sitä, miten vahvasti hän pystyi samaistumaan Leoniin. Mies oli vankina omassa ruumiissaan. Valériane oli ollut vankina omassa perheessään. Häntä oli varjeltu niin huolella, ettei nainen ollut saanut mennä aluksi edes ulos. Hän saattoi muistaa sen vielä elävästi, vaikka siitä olikin jo satoja vuosia. Vankeus oli syönyt nuorta vampyyria sisältä päin. Edelleenkin hän eli ollakseen veljelleen juuri se sisar, jonka tämä halusi. Sen takia hän hakeutui sellaisten harrastusten pariin, jotka saivat hänet elämään, eikä olemaan pelkkä tyhjä kuori.

Kun Leon hetken päästä kutsuu häntä, Valériane pujahtaa huoneeseen kasvot ilmeettöminä kuin naamio. Hän asettuu paikoilleen ja yrittää jälleen syventyä työhönsä. Hän ei kuitenkaan voi sille mitään, että kyyneleet yrittävät puskea yli hänen kyynelkanavistaan. Hän ei itkenyt Leonin vuoksi. Hän itki itsensä vuoksi ja siksi, ettei vieläkään ollut päässyt yli häntä vainonneesta paskasta.
Sivusilmällä Valériane vilkaisi mieheen. Noel oli palannut.

Noel saa vastauksen Torenttolle lähettämäänsä viestiin:
Ilahduttavaa kuulla, että tekin olette yhtä innoissanne tästä. Tulen hakemaan teidät asuntonne edestä klo. 21:00. Mikäli ilmoitatte minulle osoitteenne. Jostain syystä sitä ei löytynyt tiedoistanne.

Tämän iltaisen tarkoituksena on näyttää teille mihin olette ryhtymässä. En yhtään ihmettelisi, jos tämän illan jälkeen ette halua enää nähdäkkään minua. Minusta teillä on kuitenkin oikeus tietää mihin olette ryhtymässä.

V. Torentto

Mietittyään hetken mihin olikaan unohtunut, Noel jatkaa näppäimistön naputtelua varsin tottuneesti, vailla viiveitä. Hän vilkaisee ruutua kiinnostuneena saatuaan uuden sähköpostin. Noel nielaisee luettuaan sen. Häntä epäillytti lähteä Torentton mukaan, ja varsinkin kun mies varoitteli häntä moiseen tapaan. Alkuun Noel ei edes tajunnut puheita asunnosta, kunnes hänen päähänsä pälkähti hänen asuvan ei niin hienossa motellissa, ja samassa Torentton aikaisemmat sanat rahallisesta avusta ponnahtivat myös hänen mieleensä. Hän ei millään voisi sanoa asuvansa motellissa, sillä hän oli varma että Torentto yrittäisi ainakin tarjota hänelle joko palkkaennakkoa tai vastaavaa.

Noe ei saanut antaa sen tapahtua. Hän nojasi taaemmas ja näytti miettivän. Hän voisi tietysti yrittää valehdella, mutta siinä ei olisi minkäänlaista järkeä, hän jäisin luultavasti valheesta vain hyvin äkkiä kiinni. Lopulta Noel vilkaisee Valérianeen, aivan kuin haluisi kysyä naiselta apua, mutta puree sitten kieltään. Eihän hän edes tiennyt miten asiansa muotoilisi, eikä hän halunnut paljastaa mitään mitä oli tapahtunut aamulla. Lopulta Noel kääntyy ruutua kohden.

Kello 21:00 sopii mainiosti. Valitettavasti en ole vielä ehtinyt hankkia omaa asuntoa, muutettuani vasta kaupunkiin, sir. Mutta voisimme tavata jossain muualla?
Noel Finley

Noel saa hyvin nopean vastauksen sähköpostiinsa.

Missä sinä asut?