Paskareissu

Pelko kouraisi hänen sisusksiaan jälleen kerran, ja Jason nykäisi itseään vaistomaisesti irti tuolista kun vampyyri oli viimein irti kahleistaan. Jason ei voinut siirtää katsettaan pois tuota kalpeasta olennosta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli ollut kasvotusten vampyyrin kanssa, eikä hän suinkaan halunnut että tämä toistuisi. Hän värähti kuullessaan käskyn tehdä haava hänen ihoonsa, ja Jasonin katse lennähti toiseen työntekijään joka lähestyi häntä nyt veitsen kanssa. Ei, ei ei ei! Jason pudisti päätään kiivaasti, mutta koska hän puri edelleen kieltään, hän ei pystynyt ääneen kieltäytymään tästä kunniasta. Se ei kuitenkaan vähentänyt hänen pelkoaan lainkaan. Hänen katseensa lipui takaisin vampyyriin, hänen yrittäessään kaikin mahdollisin tavoin perääntyä tuolissaan kauemmaksi veitsestä. Ole kiltti äläkä ole nälkäinen.. Jason tiesi toiveensa täysin turhaksi.

Rupertiksi kutsuttu työntekijä, pääsi nopeasti ripuilevan vangin luokse. Hän tarttui miestä kiinni hiuksista, varmuuden vuoksi. Tuo saisi todennäköisesti itse suurempaa vahinkoa aikaan riuhtomalla itseään skalpellin läheisyydessä. Nopeasti, hän sai aikaan pienen pintahaavan, joka jäisi ihmisiltä taatutsti huomaamatta. Siitä kuitenkin tihkui verta juuri riittävästi, vampyyrin havaittavaksi.
Rupert perääntyi juuri parahiksi näkemään, kuinka vampyyrin silmiin syttyi nälkä. Näitä pidettiin ilman ravintoa juuri niin kauan kuin se oli vain mahdollista. Se teki näistä tilanteista ajoittain hieman ongelmallisia. Mutta olin elintärkeää heidän tutkimustyötään ajatellen.

Vampyyri lähti oitis lähestymään tuoliin kahlittua miestä, määrätietoinen katse silmissään. Tuo katse oli naulittu suoraan vangin kaulaan.
”Olkaa valmiina”, tohtori Mallory sanoi vakaalla äänellä seuratessaan tilannetta.
Koekappaleella ei ollut muuta asetta kuin hampaansa, sillä tuon kädet olivat tiukasti kahlittuina pakkopaitaan. Olento ei kauaa aikaillut. Päästyään vangin luokse, se upotti hampaansa muitta mutkitta kaulan suoneen ja ryhtyi imemään.

Viilto itsessään ei tuntunut juuri missään, eikä Jason ollut siitä niin kovin huolissaan. Eniten häntä huolettu tuo vampyyri. Heti kun viilto oli tehty, Jason avasi ähkäisten silmänsä yrittäessään riistää hiuksiaan pois työntekijän käsistä ja hänen katseensa liukui vampyyriin.. Ja hänen koko ruumiinsa jähmettyi. Tuo eläimellinen nälkä jonka hän näki vampyyrin silmissä. Tuo määrätietoinen tapa liikkua.. Jason uskoi sydämensä pysähtyvän juuri sillä hetkellä. Hänen silmänsä olivat laajenneet kauhusta, eikä hän kyennyt liikkumaan, ei vaikka olisikin ollut juuri sillä hetkellä vapaana.
Hän avasi suunsa protestoidakseen, mutta sillä hetkellä vampyyri upotti hampaansa hänen kaulaansa, ja sai Jason puremaan hampaansa yhteen. Hänhän ei vittu huutaisi kivusta.
Mutta se ei sattunutkaan, ei niin paljoa.. Se tuntui enemmänkin polttavalta. Jason tunsi kuinka polte lähti laskeutumaan kaulalta alaspäin, valtasi koko hänen ruumiinsa ja sai sydämen taas hakkaamaan villisti. Hengitys tihentyi ja hän tunsi..tiettyä kuumotusta myös reisiensä välissä. Hänen katseensa sumeni kuin huumattuna. Tältä siis tuntui kun vampyyri puri. Hän oli kuullut myrkystä jota vampyyrit erittivät pitääkseen uhrinsa tyytyväisenä ja hiljaa prosessin ajan. Hän ei vain ollut uskonut, että se oikeasti vaikuttaisi näin.

Tohtori seurasi kiinnostuneena heidän vankinsa reaktioita puremaan. Ilmeisesti tätä miestä ei oltu koskaan aiemmin purtu, sillä ruumiin reaktio näytti tulevan selvänä yllätyksenä. Se näkyi miehen kasvoilla häviävän pienen hetken ajan, ennen kuin ilme muuttui hurmioituneeksi. Sen jälkeen tohtorin oli otettava nopeasti aikaa kellostaan. Koekappale ei saisi juoda liikaa, vaikka he huolehtivatkin niiden ravinnonsaannista. He eivät pitäneet niitä lemmikkeinään, joten säännöistä oli pidettävä kiinni.

”Irrottakaa se”, tohtori totesi hetken päästä ja sai näin työntekijänsä astumaan koekappaletta kohti sähköpamput ojossa.
Saadessaan sähköä, koekappale irrotti oitis otteensa ihmisestä ja perääntyi huoneen nurkkaan hienoisesti valittaen. Reaktio sai tohtori Malloryn hymyilemään. Juuri tästä syystä hän uskoi lähestyvänsä läpimurtoa. Nämäkin olennot pystyivät oppimaan, joka oli hänen tutkimustensa edellytys.
”Hyvä. Tarkailkaa sitä niin pyydän Pittsiä hakemaan tämän vangin pois”, tohtori Mallory ohjeisti työtntekijöitään tottuneesti. Vanki oli saatava pian pois paikalta, jotta he pääsisivät työskentelemään koekappaleen kanssa.

Häntä huimasi..häntä kuumotti.. Jason tajusi etäisesti hengityksensä vilkastuneen huohotukseksi. Hänen olonsa ei ollut mitenkään mainio, mutta silti se oli täysin ekstaattinen. Hän yritti purra huultaan ja pitää ajatuksensa selkeinä, mutta se oli hyvin, hyvin vaikeaa. Hänen ajatuksensa harhailivat ties missäkin, ja hän tiesi olevansa kovana, mikä sai hänet inhoamaan tätä tilannetta entisestään. Hän olisi halunnut anella vampyyria lopettamaan, hän olisi halunnut sanoa tuolle että tuo oli jo juonut tarpeeksi, mutta hän ei saanut sanaakaan suustaan. Vittu..

Kun kelpo tohtori ilmoitti ajan olevan täynnä ja työntekijät ryhtyivät irroittamaan vampyyria hänen kaulaltaan kuin iilimatoa, Jason valahti täysin rennoksi tuolille. Hän huohotti edelleen raskaasti, ja maailma tuntui pyörivän hänen silmissään, mutta kaikkien vahviten hän tunsi kuvotusta. Hän halusi oksentaa. Hän ei ollut varma oliko hänen ruumiissaan tarpeeksi voimaa liikkua, ja nyt hän ymmärsi miksi hänen uusi kaverinsa oli halunnut levätä. Ja vitut, hän kävelisi takaisin itse.

Sillä välin kun Rupert piti kumppaninsa kanssa koekappaletta aisoissa, tohtori Mallory asteli ovelle hakeakseen Pittsin. Vartija odotti kuuliaisesti oven ulkopuolella, kuten tuota oli pyydetty tekemään. ”Herra Pitts. Tulisitko ystävällisesti ohjaamaan vieraamme takaisin majoitustiloihinsa. Hän on melkoisen uupunut toimenpiteemme jäljiltä”, tohtori pyysi ystävällisesti hymyillen.
Pitts nyökkäsi hiljaa ja kääntyi palatakseen huoneeseen.

Vartija asteli tuoliin kahlitun miehen luokse. Tuo ei näyttänytkään enää yhtään niin uhmakkaalta kuin heidän tullessaan. Jos Pitts ei tietäisi mitä huoneessa oli tapahtunut, hän olisi voinut veikata miehen saaneen juuri elämänsä parasta seksiä.
Ei mennyt kauaa kun hän oli jo saanut miehen irti ja mukaansa. ”Mennäänhän sitten kaveri.”

Jason yritti saada ruumistansa takaisin kontrolliin. Alaston, läski isoäiti..alaston, läski isoäiti.. Hän toisti tätä kuvaa ja mantraa mielessään niin pitkään, että alkoi rauhoittua. Hieno homma. Hänen hengityksensä alkoi tasaantua, mutta kuvotus ei kadonnut minnekkään. Se johtui varmaan kehon shokista, verenhukasta. Jason nosti vaivalloisesti katseensa vartijaan joka oli hänet tänne raahannut ja kiinnittänyt tähän helvetin tuoliin. Nyt äijä irroitti hänet ja kiskaisi hänet jaloilleen jotka tuntuivat hieman liian huterilta kantaakseen hänen painoaan. Siitä huolimatta Jason pakotti ne pysymään hänen allaan tukevasti.
"Haista vittu.", Hän totesi kuivasti sylkäisten ja yritti riuhtaista itseään irti vartijan otteesta. Hän vittu vieköön kävelisi aivan itse. Hän ei antaisi näille saatanan sadisteille sitä tyydytystä että valahtaisi nyt lattialle ja joutuisi talutettavaksi.

”Olehan kunnolla”, Pitts ärähti, ravistellen vankia hieman, jotta tuo muistaisi paikkansa. Helvetti, hänen nelnilleen ei hyppisi yksikään, joka ei ollut riittävän korkeassa asemassa tekemään sitä.
”Rauhallisesti herra Pitts”, tohtori Mallory moitti. ”Emmehän halua vieraamme vahingoittuvan yhtään sen enempää kuin on tarve.”
”Anteeksi tohtori.”

Pitts tiukensi otettaan vangin käsivarresta, lähtiessään taluttamaan tuota ulos huoneesta. Hän ei ehkä voinut rangaista miestä tohtorin nähden. Mutta jos tuo vielä kerran pomppisi hänen silmilleen, he voisivat etsiä paikan johon tohtorin silmät eivät näkisi. Kellarissa oli paljon huoneita ja Pittsillä yleisavain, joka sopi kaikkiin lukkoihin.

Hah, tämäkin apina joutui tanssimaan kelpo tohtorin pillin mukaan! Jason ei voinut mitään virneelle joka kohosi hänen kasvoilleen. Hän naurahti kuivasti, sillä vaikka tämä apina yritti olla kovaakin kovempi, tuo ei voinut retteilöidä sen enempää kuin hänkään. Häntä ei varsinaisesti haitannut se, että tuo retuutti häntä kuin mitäkin rättiä mukanaan ulos huoneesta, mutta Jasonilla oli kuitenkin ylpeytensä josta hän halusi pitää kiinni.
"Mä voin kuule kävellä ihan itekki, saatanan apina. Päästä nyt irti.", Jason riuhtaisi itseään vielä kerran irti vartijasta, vaikka hänen jalkansa huojahtivatkin siinä samassa melkein hänen altaan. Sillä ei ollut merkitystä vaikka hän kaatuisi ensimmäsiten askeleiden jälkeen ja saisi taistella itsensä ylös, kunhan hän vain saisi kävellä itse.

Päästessään ulos huoneesta Pitts antoi mihen kaatua, kun tuo riuhtoi itseään itsepäisesti irti hänestä. Jos tuo välttämättä halusi kyntää maataa, niin saihan tuo sen tehdä. Lisäksi, moinen suunsoitto oli tavattoman ärsyttävää. Hän voisi oikeasti antaa tyypille kunnon opetuksen. Eipä tuo ehtisi kovinkaan kauaa muistelemaan sitä, mutta ainakin tuo rettelöisi huomattavasti vähemmän täällä olo aikanaan.

”Mennäänhän sitten”, Pitts totesi tylysti ja riuhtaisi vangin jälleen ylös. Tuo voisi, joko kävellä tai kompuroida tai sitten vain raahautua hänen perässään, aivan miten itse halusi. Nyt hän ei kuitenkaan kävellyt kohti häkkihuonetta, vaan suuntasi sen vieressä sijaitsevaan pieneen välinevarastoon. Pikku huoneessa säilytettiin lähinnä siivousvälineitä, vessapaperia, kumihanskoja ja muuta vastaavaa.
”Sisälle siitä”, Pitts murahti tönäistessään miehen sisälle huoneeseen kaiken tavaran keskelle.

Kova lattia tervehti hänen polviaan iloisesti ja sai hänet älähtämään yllätyksestä. Okei, hän ei ollut tosissaan uskonut että vartija päästäisi hänestä irti ja antaisi hänen kaatua. Wau, tämä oli varmasti jo jonkinlaista edistystä. Jason ei kuitenkaan aikonut jäädä lattialle miettimään maailman menoa, vaan kompuroi ja horjui itsensä pystyyn, tietysti pienellä avustuksella hänen uudelta parhaalta kaveriltaan apinalta. Hän seurasi melkein kiltisti perässä vartijan retuuttaessa häntä jälleen, kompuroiden aina välillä omiin jalkoihinsa.
Okei, tämä ei nyt ollut oikea paikka. Jason muisti mistä ovesta mentiin hänen uuteen tilapäiseen asuntoonsa, ja tämä ei ollut se ovi. Se varmistuikin siinä vaiheessa kun vartija avasi oven ja paljasti sen takaa ties mitä kaikkea roinaa.
"Mit-", Jason ei ehtinyt pidemmälle ihmetyksessään kun jo tunsi käden työntävän itsensä rajusti kaiken sen roinan keskelle niin, että hän menetti taas vaihteeksi tasapainonsa. "Haista nyt saatana vittu! Tarviiko ihan koko ajan tyrkkiä saatana!", Jason kirosi raskaasti kootessaan itseään lattialta.

Sillä välin kun suurisuu keräili itseään latttialla, Pitts sulki oven heidän perässään ja varmisti, että se meni taatusti luukkoon. He eivät kaipaisi minkäänlaisia häiriötekijöitä tänne. Hyllyltä hän nappasi yhden avaamattoman paketillisen kumihanskoja ja repi pakkauksen auki. Hän nyhti aukosta ulos kourallisen vinyylikäsineitä ennen kuin kyykistyi vangin eteen.
”Mä kyllästyn melkoisen nopeasti tollaisiin turhanpäiväisiin suunsoittajiin. Joten tukitaanpa ensimmäiseksi toi sun leipäläpes.” Puhuessaan hän tarttui miehen kovakouraisesti kiinni mihen leuasta ja pakotti tuon suun auki. Avonaiseen suuhun hän tunki sen kokonaisen kourallisen kumihanskoja suukapulaksi. Nyt mies olisi ja pysyisi hiljaa juuri niin kauan kuin hän halusi. ”No niin. Mitäs kivaa me sitten keksittäis?”
Kysymys oli tietysti retorinen, sillä hänen keskustelukumppaninsa ei pytyisi siihen vastaamaan. Lisäksi Pittsillä oli hyvin vahva mielipide siitä, mitä hei voisivat tehdä suljetussa komerossa ja minkä mies tulisi muistamaan taatusti koko loppuelämänsä.

Jason nousi käsiensä varassa polvilleen ja siitä istumaan kunnolla. Hän kuuli apinan typerät sanat ja pyöräytti niille silmiään, oli aikeissa vastata jotain hyvinkin typerää kun sormet yllättäen pureutuivat hänen leukaansa. Jasonin silmät levisivät hämmästyksestä, kun yllättäen hänen suunsa oli täynnä kumihanskoja. Ne maistuivat kamalalta, eikä hän oikein pystynyt enää nielemäänkään kunnolla. Pelko kouraisi hänen vatsaansa. Tämä muistutti aivan liikaa sitä yhtä kertaa.. Jason tajusi olevansa kauhuissaan ja lähti epätoivoisesti perääntymään miehestä niin kauaksi kuin pystyi. Hän inhosi jokaista pientäkin kosketusta miehiltä, hän inhosi sitä miten tuo puhui samaan tapaan kuin se aikaisempi kaveri. Kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä ja niskaansa ja saivat hänet voimaan entistä pahemmin. Jason pudisti päätään vastaukseksi apinan sanoille. Ei niin mitään kivaa.

Pitts liikkui nopeasti. Hän tarttui nopeasti kiinni vankinsa hartiasta, estääkseen tuon pakenemisen. Tuon oli turha enää perääntyä, kun oli suun soitollaan ensin aiheuttanut koko tämän tilanteen.
”Sä taisit tykätä siitä, kun se vampyyri puri sua”, Pitts kysyi käheällä, kiukun kyllästämällä äänellä. ”Se niiden myrkky on aika tujakkaa kamaa. Se sais impotentillakin seisomaan. Saati sitten tollaiselta mieslutkalta kuin sä.”
Jälleen hän liikkui. Hän nousi miehen jalkojen päälle ja tarttui nyt kiinni käsirautoja yhdistävästä kettingistä. Tuo ei pääsisi nyt potkimaan tai huitomaan kahlituilla käsillään, vaan olisi täysin hänen armoillaan.
”Mieti ensi kerralla, kun rupeat aukomaan päätä muille”, Pitts murisi ja ryhtyi pakottamaan toista lattialle vatsalleen.

Ei, ei ei ei ei. Jason pudisti entistä kiivaammin päätään. Hän ei tosiaankaan ollut tykännyt siitä vampyyrin ruokana olemisesta, eikä hän tosiaankaan ollut mikään saatanan mieslutka. Pelko puristi hänen sydäntään väkivaltaisesti, eikä hän voinut mitään kyyneleille jotka pyrkivät kostuttamaan hänen silmiään. Hän halusi perääntyä, hän halusi paeta, mutta vartija oli nopeampi kuin hän. Helvetin homot! Miksi vitussa niiden piti ryhtyä pakottamaan kyrpäänsä joka saatanan reikään?! Jason yritti vastustella, hän tosiaankin kiemurteli niin paljon kuin kykeni, vaikkei se auttanutkaan paljoa.
Ja sitten hän makasi lattialla vatsallaan. Kyyneleet valahtivat hänen kauhusta kalvenneille poskilleen ja hän tuijotti ovea kuin rukoillen että sieltä pamahtaisi joku. Häntä yökötti jokainen kosketus jonka apina jätti hänen iholleen, ja hän yritti sylkeä hanskoja suustaan tuloksetta.

”No niin, katsotaanpa mitä täältä löytyy”, Pitts mumisi itsekseen saatuaan toisen miehen vatsalleen lattialle.
Ei tämä tällainen ollut varsinaisesti Pittsin lempipuuhaa. Mutta oltuaan riittävän kauan töissä laitoksessa, hän oli saanut huomata kuinka tällä tavoin vangeista sai helposti säyseämpiä ja tottelevaisia. Duke oli kerran kehunut, kuinka oli taltuttanut jonkun vankilakorston sähköpampulla ja tällä tavalla. Se kaappi oli ollut hyvinkin säyseää kaveria viimeiset päivänsä. Lisäksi, Pitts ja Duke eivät olleet ainoita, jotka tekivät tätä.

Pitts vei kätensä allaan olevan housunkaulukselle ja ryhtyi repimään niitä alas piukeiden, pyöreidenn pakaroiden tieltä. Toki hän toivoi, että housut paljastaisivat altaan jotain muhkeampaa ja naisellisempaa, mutta aivan kaikkea ei voinut saada. Onneksi tälläkin tapauksella oli reikä, joka helpotti hommaa suunnattomasti. Eikä Pittsin tarvinnut kiskoa housuja sen enempää alemmas kun kyseinen ruumiinaukko paljastuisi.
Saatuaan pakarat paljaaksi, hän alkoi löysäämään omaa vyötään. Tätä oli turha pitkittää yhtään sen enempää, kuin oli tarve. Joten kunhan Pitts saisi itsellään seisomaan, he voisivat hoitaa rangaistuksen pois alta.

"Nnghh! Mmnnhg!", Jason yritti vastustella apinan alla, hän yritti huutaa kumahaskojen lävitse kieltoja. Häntä inhotti, häntä pelotti. Hän ei kestänyt tätä tunnetta. Miksi se tapahtui taas? Menneisyys sekoittui helposti nykyisyyteen, eikä Jason enää välittänyt siitä missä oli ja kuka häneen koski. Hän halusi pois tilanteesta, nyt.
Hänen äänensä nousi tukahdetun karjunnan tasolle siinä vaiheessa kun hänen housunsa kiskottiin alemmas. Jason yritti kääntyä jotta voisi huitaista vartijaa kahlituilla käsillään. Hän yritti potkia ja rimpuilla, ryömiä karkuun ja huutaa niin kovasti kuin hänessä vain riitti energiaa. Hän ei halunnut tätä, hän ei halunnut että se tapahtuisi uudestaan!

Pitts vain naulitsi miehen tiukemmin lattiaa vasten, niskasta kiinni pidellen, tuon ryhtyessä riuhtomaan aiempaa hurjemmin. Tämä sujuisi toki huomattavasti helpommin, jos hän saisi käyttää molempia käsiään omien housujensa avaamiseen, mutta kävi se näinkin.
Siinä samalla kun Pitts piteli miestä amoillaan, suurimmaksi osaksi omalla ruumiinpainollaan, hän rupesi vetelemään omaa kaluaan kovaksi. Tämä ei tosiaan ollut se, mitä hän kaipasi juuri nyt, mutta olisi loppujen lopuksi sen arvoista.

Lopulta, hän sai itsensä riittävän valmiiksi, voidakseen työntyä allaan räpiköivän miehen sisään. Hän nyki molempien housuja entistä alemmas, saadakseen itselleen tilaa ja ryhtyi asettelemaan elintään kohdilleen. Löytäessään aukon suun, hän työntyi nopeasti, pidättelemättä sisälle.

Rypistely ei loppunut, vaikka hän äkähti tukahtuneena tuntiessaan käden painavan itseään tiukemmin lattiaan, se vain päinvastoin lietsoi hänen paniikkiaan ja sai hänet huutamaan kovempaan, sen verran minkä kumihanskoilta suussaan pystyi. Hän yritti jopa laskea takamustaan kohti lattiaa jotta tekisi tämän entistä vaikeammaksi apinalle.
Kauhu, repivä tuska, epäusko. Ne salpasivat hänen hengityksensä kun vartija yllättäen runnoikin itsensä hänen sisäänsä. Hän ei aluksi pystynyt huutamaan, sillä ilma lukkiutui hänen keuhkoihinsa kivuliaasti, suostumatta alkuun liikkumaan. Ja kun hän viimein pystyi huutamaan, hän teki sen niin kovaa ja tuskaisesti kuin pystyi. Hän yritti anella apinaa lopettamaan, hän itki ja nyyhkytti. Kuola valui hänen suupieliään pitkin lattialle hänen yrittäessä haudata kasvonsa käsiinsä. Oli häpeällistä olla mies ja tulla miehen raiskaamaksi. Jason ei tuntenut tästä minkäänlaista mielihyvää, pelkkää häpeää ja kuvotusta, ja kipua.

Pitts katseli seinää edessään paiskoessaan itseään vangin sisään yhä uudelleen ja uudelleen. Hän ei välittänyt katsella toisen miehen kiemurtelua. Hänelle tämä oli hieman sama kuin runkkaaminen. Se ei tuottanut sen erityisempää mielihyvää ja siinä oli ainoastaan yksi päämäärä. Tosin tällä kertaa se ei ollut hänen laukeamisensa. Se oli vain pelkkä boonus. Pääpointtina oli saada vanki ojennukseen.

Lopulta Pitts laukesi hiljaa urahtaen ja homma oli ohitse. Hän nousi sen verran miehen päältä että sai tungettua veltostuneen kalun omiin housuihinsa. Hän ei tosin välittänyt nykiä panopuunsa housuja kovinkaan paljoa ylemmäs. Sen verta, että ainakin osa pakaroista peittyi.
Nopeasti hän ponnahti ylös ja tarttui samalla kiinni vangin käsivarresta repiäkseen myös tuon ylös. ”Mennäänhän sitten.”

Koko toimituksen ajan Jason vaikersi tukahdettuna, välillä huutaen. Hänen taistelutahtonsa oli todellakin tällä nujerrettu. Ei ollut mitään jäljellä. Hän olisi mielellään yrittänyt niellä kumihanskat ja tukehtua niihin, mutta sekään ei onnistunut. Jason nyyhkytti säälittävästi siinä vaiheessa kun tunsi apinan laukeavan sisäänsä. Hän olisi halunnut oksentaa, ja tukehtua sitten oksennukseensa kun ei saanut sitä ulos suustakaan.
Hän ryhtyi kakomaan siinä vaiheessa kun vartija kiskaisi hänet jaloilleen. Häneen sattui, häntä kuvotti ja hän oli edelleen verenhukasta heikkona. Hän halusi kuolla. Sekin oli parempi kuin elää tässä häpeässä.

Pitts oli tyytyväinen säyseyteen, jonka oli vangissa saanut aikaiseksi. Homma oli toiminut juuri niin kuin oli pitänytkin. Hän ei tuhlannut sanoja, vaan lähti raahaamaan miestä ulos komerosta ja takaisin häkkihuoneeseen, jonne hänen olisi pitänyt tuo alunalkaenkin viedä. Parempi saada tyyppi häkkiin ja pois jaloista, jolloin hän voisi itse jatkaa muita töitään. Jotka eivät olleet kovin kummoisia, mutta parempia kuin tällainen lapsenvahtina oleminen.

Pitts tyrkki miehen edellään häkkihuoneen ovelle, siitä sisään ja niin edelleen aina häkkiin asti. Hän tönäisi tuon sisään oviaukosta, välittämättä siitä päättikö tuo kaatua vai pysytellä jaloillaan.

Matthew ponkaisi seisaalleen sillä samaisella hetkellä kun huoneen ovi avautui ja hänen kohtalotoverinsa retuutettiin sisään. Mies näytti kertakaikkisen surkealta. Paljon surkeammalta, kuin miltä hän oli näyttänyt ensimmäisen session jälkeen. Lisäksi noilla oli mennyt paljon pidempään mitä Matthew oli olettanut. Mitä todennäköisemmin hänen sellitoverilleen oli tehty jotain muutakin kuin tarjoiltu lounaana.

Jason kompuroi sitä mukaa mitä vartija häntä tyrkki eteenpäin. Hänen jalkansa eivät halunneet kantaa häntä, eikä hän tahtonut saada juurikaan happea. Hän yritti työntää kielellään kumihanskoja ulos suustaan kun apina ei niitä kerta vaivautunut hänen suustaan ottamaan. He pääsivät lopulta huoneeseen jonka hän jakoi uuden kaverinsa kanssa, eikä Jason tahtonut nähdä tuota juuri sillä hetkellä. Tuo varmasti ilkkuisi hänelle, sanoisi ivallisesti "mähän sanoin" ja nauraisi päälle, koska hän oli ollut niin saatanan luupää ja uhitellut viimeiseen asti. Enää hän ei uhitellut, eikä tulisi olemaan oma itsensä taas hetkeen. Hän muisti näin käyneen viimeksikin. Vittu, että hänellä oli oikeasti huono tuuri.

Jason silmät havaitsivat liikettä kaverin häkistä, mutta hän kääsi häveten katseensa pois ja antoi apinan työntää hänet omaan häkkiinsä, jonne Jason kompuroi komeassa kaaressa ennenkuin kaatui lattialle. Hän ei välittänytkään nousta, nosti vain kätensä suulleen ja kaivoi ne saatanan hanskat ulos. Kyllä, hän oli vasta nyt tajunnut sen että vaikka hän oli käsiraudoissa, hänen kätensä olivat hänen edessään ja hän saattoi tehdä näin.

Matthew katseli kulmat kurtussa vartijan kovakouraista kohtelua. Olihan häntäkin retuutettu milloin mitenkin, mutta tuo alkoi olla jo liioittelua. Onneksi se jäi siihen. Kun vartija oli saanut toisen sisälle häkkiin, tuo lukitsi oven, varmisti sen ja lähti pois huoneesta. Tällä kertaa tyyppi jätti poistuessaan heille valot päälle. Matthew ei ollut aivan varma siitä olivatko lamput parannus vai pahennus heidän oloihinsa. Hän ei välittänyt katsella ympärilleen, sillä hajussa oli jo aivan riittämiin.
Sivusilmällä hän huomasi sellitoverinsa kaivavan suustaan ulos jonkinlaista limaista klönttiä. Hän olisi halunnut kysyä, mitä tuolle oli tapahtunut, mutta ei ollut aivan varma olisiko todella halunnut tietää vastausta. Oli myös hyvin todennäköistä, ettei toinen halunnut edes vastata sellaiseen kysymykseen.
Sen sijaan Matthew alkoi puhumaan jostain aivan muusta: ”Oletko vielä innokas pakenemaan?”

Saatuaan kasan kumihaskoja suustaan hänen henkensä kulki helpommin. Jason viskasi kasan kauemmas itsestään inhoten ja ryhtyi nykimään housujaan paremmin ylleen, se saatanan apina kun ei ollut välittänyt tehdä sitä loppuun asti. Hän oksetti tuntiessaan kuinka jotain lämmintä ja märkää valui hänen pakaroiltaan reisille.. Ja tietäessään sen olevan sekoitus verta ja spermaa, Jason ei voinut itselleen. Hän ponkaisi polvilleen ja konttasi pikavauhtia häkkinsä nurkkaan ja oksensi.
Sekään ei kuitenkaan helpottanut hänen oloaan juurikaan, vaan hän tunsi itsensä edelleen likaiseksi. Rauhoituttuaan hieman hän pyyhki suupieliään ja tämän jälkeen yleisesti kasvojaan. Hän halusi pyyhkiä itkun jäljet pois. Hän halusi kuolla häpeästä. Sen sijaan hän kompuroi itsensä pystyyn, laahusti vuoteelle ja rojahti sille, vetäytyen niin pieneksi kuin vain oli mahdollista. Hänen uusi kaverinsa puhui hänelle, mutta hän ei halunnut kuunnella. Hän pelkäsi naapurin kysyvän jotain, pelkäsi tuon ilkkuvan.. Parhaansa mukaan Jason oli kuulematta, mutta hän ei voinut mitään sille, että kaverin sanat kuulostivat sillä hetkellä pilkalta. Hän puri hammastaan ja yritti tukahduttaa kyyneleet ja nyyhkäykset jotka pyrkivät uudelleen esiin, eikä vastannut.