Paskareissu

Baarin ovi kävi aina välillä kun lisää porukkaa tuli tai osa palasi takaisin sisään, eikä se liikuttanut Galea lainkaan. Hän piti katseensa varsin tylsistyneenä kaukaisuudessa ja huomasi lopulta tupakkansa palaneen loppuun. Noh, ei kai siinä, selvä merkki että oli aika lähteä. Hän kääntyi kohti suurta tuhkakuppia, ja jähmettyi niille sijoilleen, kun hänen katseensa kohtasi tutun katseen. Häneltä meni hetki saada itsensä taas liikkeelle ja käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oli hyvin todennäköistä, ettei Matt tunnistanut häntä, joten hänen oli turha panikoida ja pelätä joutuvansa kiusalliseen jälleennäkemiseen. Gale pudotti tupakkansa muina miehinä tuhkikseen ja suoristi selkänsä ja kääntyi poistuakseen autolleen.

Meg räpytteli silmiään kiivaasti. Mies hänen edessään puhua pälpätti, mutta hän ei kyennyt saamaan selvää sanoista. Hän tunsi jotain. Eikä nyt puhuttu pelkästään sellaisesta tunteesta, jonka saattoi aistia iholla. Tämä meni paljon syvemmälle. Se oli ikään kuin jälki, joka veti häntä puoleensa. Tämä oli Megille täysin uutta ja tavallaan melkoisen karmivaa.
”Sori”, Meg mumisi, ojentaessaan biljardimailansa edessään seisovalle miehelle. ”Minun täytyy... Käydä... Tuota... Tuolla...”
Hän ei viitsinyt selitellä enempää tyypille, joka todennäköisesti ymmärtäisi vielä vähemmän ja löytäisi pian uuden tytön hurmattavaksi.
Meg nappasi nopeasti takkinsa, joka oli levännyt baarijakkaran päältä ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea. Mitä lähemmäs hän uloskäyntiä pääsi, sitä vahvemmaksi jälki muuttui. Hän alkoi erottamaan jonkinlaisia kuvia. Kai tämä oli joku niistä noitajutuista, jotka saivat Matthewn niskavillat yleensä pystyyn. Kunhan hänestä ei tulisi selvännäkijää niin, kaikki olisi hyvin.

Päästessään ulos, hän näki Matthewn tuijottavan miestä. Jasonia. He olivat onnistuneet pelastamaan tuon pari vuotta sitten, siitä laitoksesta, jossa hullu professori teki kokeita vampyyreilla. Mies oli lähtenyt seuraavana päivänä omille teilleen. Ja päätynyt näemmä Yhdysvaltojen pohjoiselle rajalle.

Mies ehti kääntyä ennen kuin Matthew ehti yhdistämään kasvot aikaan ja paikkaan. Mikä jäisi tietysti lopulta vain vaivaamaan. Se ei ollut kuitenkaan niin iso homma, että hän olisi mennyt utelemaan tyypiltä missä oli tuon nähnyt.
Ei ennen kuin Meg ilmestyi jostain selittämättömästä syystä ulos, yksinään. Tuo näytti tunnisttavan miehen, joka kääntyi kävelläkseen pois. Meg lähti ottamaan askeleita rientääkseen miehen perään, mikä sai myös Matthewn liikkeelle. Pikkusisko pääsi nopeasti miehen luoksi ja kohotti kätensä tuota kohti, tarttuakseen tuota hartiasta. Tavoittaessaan takin verhoaman olkapään, Meg hymyili ja sanoi; ”Jason. Hei.”

Hän oletti jo olevansa kuivilla, turvassa epämukavalta teeskentelyltä että oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Gale puhalsi ilmaa keuhkoistaan tyytyväisenä ja työnsi kädet taskuihinsa. Hän muisti kaksikon vain siksi, että se reissu ei suostunut katoamaan hänen muistoistaan, ei vaikka hän kuinka yritti. Hän oli aloittanut uuden elämän ja yritti nyt elää sitä vapaana menneisyydestään. Mutta näköjään se ei toiminut.
Ja sitten hänen olkapäähänsä tartuttiin ja hän kuuli nostalgisen äänen. Hän pysähtyi, kirosi tuuriaan hetken aikaa ennenkuin pakotti kasvoilleen kysyvän ilmeen ja kääntyi ympäri. Totta kai se oli Meg, hän oli tunnistanut naisen äänen, mutta ei kai siinä ollut mitään jos edes vähän teeskenteli tietämätöntä.
"Ai, terve. Hmm..Meg, niinhän?", Jason - siis Gale - hymyili hieman ja nosti sitten katseensa sisaresta tuon perässä tulevaan veljeen. Noniin, kaipa sitä sitten piti leikkiä että oli huippukivaa nähdä tällein tosi pitkästä aikaa.

Matthew katseli miten mies pysähtyi ja näytti tunnistavan hänen siskonsa, sekä kuinka Megin huulille leviää leveä hymy. Hänellä kellot eivät vain soineet vieläkään. Tyyppi ei ollut kovin erikoisen näköinen tapaus ja saattoi olla kuka vaan.
”Jep”, Meg vastasi miehelle laskiessaan kätensä alas. ”Mukava nähdä sinut vapaana ja elossa.”

Vapaana ja elossa? Megin sanat saivat hänet kurtistamaan kulmiaan. Ne tuntuivat täysin järkeenkäyviltä. Missä he olivat oikein törmänneet tähän kaveriin? Matthewta alkoi toden teolla häiritsemään ettei hän muistanut. Meg sen sijaan näytti muistavan. Täysin vaivatta vieläpä. Sisko oli yhtä hymyä ja auringonpaistetta. Ja mitä ilmeisemmin tämä tyyppi muisti myös heidät.

Jason - siis Gale - hymähti Megin sanoille hänen vapaudestaan ja elossa pysymisestään. "Enemmän tai vähemmän joo.", Häntä ei juurikaan huvittanut jäädä tähän baarin pihalle muistelemaan yhtä elämänsä kauheinta kokemusta, mutta näytti hieman siltä ettei hänellä juurikaan ollut vaihtoehtoja. "Tekin ootte selvästi vielä verenimijöiden niskanpäällä.", Hän huomautti kuin jatkaakseen tätä keskustelua. "Keikalla täällä vai muuten vaan läpikulkumatkalla?", Kumpikin vaihtoehto kävisi hänelle mainiosti. Jos nuo olisivat keikalla hän voisi yrittää varjostaa sisaruksia ja napata muutama hyvä kuva, jos taas vain matkaa jatkamassa niin sekin sopisi hänelle enemmäin kuin hyvin.
Gale nosti katseensa Megistä Mattiin. Kaveri ei näyttänyt muistavan häntä vaikka he olivatkin jakaneet mukavat tunnit yhdessä siinä saatanan haisevassa. Sääli, ja Gale oli tästä kateellinen.

Meg hymyili entistä leveämmin. Jason vaikutti paljon rennommaltta, eikä yhtä idiootilta nyt kun aikaa oli päässyt kulumaan. Nyttemmin Meg tosin ymmärsi Jasonin käytöstä hieman paremmin. Matthew oli jossain vaiheessa paljastanut, että epäili yhden tutkimuskeskuksen vartijoista raiskanneen miehen rangaistukseksi tai huvikseen. Matthewkaan ei ollut tiennyt tarkkaa syytä, mutta veikkasi Jasonin puolelta tullutta jatkuvaa suunsoittoa. Megin oli todella käynyt sääliksi miestä, mutta se ei ollut mikään syy ruveta paapomaan yhtään ketään. Paskaa tapahtui ja oli itsestään kiinni jäikö siihen vellomaan.

”Njääh”, Meg naurahti heilauttaen kättään välinpitämättömästi. ”Eivät ne verenimijät meitä selätä. Vaikka onhan tässä toki ollut pari tiukkaakin tilannetta.”
Meg tiesi tarkalleen, miten Matthew mulkaisi häntä parhaillaan murhaavasti. Hän tiesi myös syyn siihen.
”Olimme keikalla. Pikku pesä. Rutiinihommaa. Nyt nautimme vapaa-ajasta, mutta jatkamme pian matkaa”, Meg sanoi, yrittäen olla mahdollisimman epämääräinen, jotta Matthewn ei tarvitsisi myöhemmin valittaa kuinka hän juorusi kaikille heidän asioitaan. ”Entä sinä? Miten olet jatksellut? Asutko täällä?”

”Mattie!”
Matthew kääntyi katsomaan baarin ovelle, jossa hänen vokottelemansa brunette sipsutteli heitä kohti stilettikorkojen kopistessa asfalttiin. Hän oli jo unohtanut kyseisen primadonnan, Megin järjestämän tilanteen vuoksi. Omaksi onnekseen nainen osasi selvästi muittuttaa omasta olemassaolostaan. Päästessään heidän pikku ryhmänsä luokse, brunette loi Megiin mitä murhaavimman katseen. Aivan kuin tuo olisi kuvitellut Matthewn siskon olevan jonkinlainen uhka.
Ai niin, eihän barbie tiennytkään heidän sukulaissuhteestaan.

Jason naurahti mukamas huvittuneena Megin sanoille siitä, etteivät vampyyrit suinkaan voittaisi noita. Niin no, noinhan hänkin oli aikoinaan ajatellut. Nykypäivänä hän ei poistunut kodistaan ilman, että kantoi mukanaan asetta jolla torjui myös vampyyrit. Hänellä oli ollut pienoinen työ saada aikaan haalittua niinkin paljon rahaa. Noh, eihän hän mikään rikas ollut siltikään, pärjäsi juuri ja juuri omillaan, ja nytkään hän ei tienaisi tästä keikasta aivan liikaa.
"Ihan hyvin. Vaihdoin aliasta ja aloitin alusta, vaikka se olikin vähän työn ja tuskan takana. Asustelen tässä lähellä, palasin juuri töistä.", Hän vastasi kysymykseen juuri sillä samaisella hetkellä kun se pirun puuteribrunette päätti astua kuvioihin. Hienoa, tämä oli kuin selvä merkki itse Jumalalta että hänen olisi aika liueta paikalta.

"Teillä näyttääkin olevan vähän muuta puuhaa, joten mä taidan tästä hilppaista.", Jason virnisti ilkikurisesti, varsinkin Mattille. "Oli kiva nähä, Meg. Ja sut kans, Mattie.", Hän venytti bruneten käyttämää lempinimeä Mattista tahallaan, kuin kertoakseen miten naurettavalta se oikeasti kuulosti. Hän olisi toki voinut jäädä katselemaan mitä seuraavaksi tapahtui, ja huolimatta siitä että hän oli jo sanonut hyvästinsä, hän ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Tämä tilanne tuntui vain liian herkulliselta jotta hän olisi vain voinut lähteä.

Meg katseli miten Matthewin Bimbo-Barbie kietoi omistavasti kätensä miehen käsivarren ympärille. Hän ei voinut vain käsittää mitä Matthew näki noissa naisissa, jotka olivat toistensa kopioita. Eihän niissä ollut mitään muuta kuin nätit kääreet, ei minkään päällä.
Samassa hän lennätti katseensa takaisin Jasoniin tuon puhuessa. Megin silmät kaventuivat pieniksi viiruiksi, hänen osoittaessaan Matthewta ja ruskeaverikköä. ”Hei! Älä kuvittele, että minä liittyisin jotenkin tuohon.”
Megin sanat saivat Matthewn pyöräyttämään silmiään, kuin sanoen ettei Meg sitten vain koskaan aikuistunut.

”Tulehan muru”, Matthew sanoi kietoen kätensä naisen lanteille ja vetäen tuota lähemmäs itseään. ”Annetaanpa lemmenparille hieman omaa rauhaa ja siirrytään me vaikka tuonne jonottamaan taksia.”
”Okei.” Brunette piristyi selvästi saadessaan Matthewn huomion takaisin itselleen. Tuo kiehnäsi vartaloaan miestä vasten kuin kermaa odottava kissa, parin lähtiessä kävelemään pois päin.
”Ällöä”, Meg mutisi pariskunnan perään.