Kadonnut prinsessa

((No haluampa sinulle hieman täsmentää.. Kun omassa kirjoituksessa yhdessä vaiheessa kirjoitit näin (sivulla 6):

"Kaiken lisäksi neiti Moreau syyllistyi epäkunnioittavaan ja törkeään käytökseen esimiestään, van Hellin suvun jäsentä kohtaan.", tämän lausuessaan Terenja ei voinut olla virnistämättä. Vampyyrien lait eivät katsoneet hyvällä hallitsijasuvun jäsenten loukkaamista julkisesti. .

Että tuota tarkoitin.. Nuo mainitsevasi Daphnen sanat olivat vain toteamuksia ei suinkaan loukkauksia.. Ehkä siinä sanoissa saattoi olla uhmakuutta sitä en sitä kiistä.. Mutta ei voi olettaa, että se on loukkaus.. Kyllä pitää olla sen verran älliä päässä pomollakin.. En oleta, että hän sivuttaisi aihetta, mutta ei siitä nyt voi tulkita suoranaiseksi loukkaukseksi.. Enemmänkin loukkaus olisi tällainen:

''Hyvä on, sainkin jo kaiken haluamani tiedon'' Daphne sanoo kylmästi tyynellä äänensävyllä.
''Ja mitä muka hyötyisit minun käteni ampumisesta ja mitä luulet sillä saavuttavasi?''

Että ei se kyse ole pelkästään sanavalinnasta vaan se miten ne sanat tulkitsee.. Siihen ei edes tarvita mielenlukutaitoa!

Musta tästä asiasta voitaisiin kiistellä vaikka iäsyys, eikä asiaan siltikään yksimielisyyttä varmasti synny.., joten voitaisiin vain sopia, että jokainen tulkitsee tavallaan, jooko?? ))

((Bleh, antaa olla. ))

Nanami nyökkäili Bennetin puhuessa ja huokaisi. "Kai se on pakko.", Nanami virnisti pienesti, vaikka oli selvästikkin intoa täynnä päästä tekemään kokeita. Tyttö otti erotellun veren takkinsa taskuun jottei hävittäisi sitä ja lähti sitten seuraamaan Bennetiä.

Kävellessää Bennetin takana Nanami kirjoitti muistiin mitä mies hänelle kertoi. "Niinkö? Eli se on kuitenkin siis mahdollista?", Nanami puhui lähinnä itselleen, tehden muistiinpanoja asiasta. Hän kaipasi tosin jo kotiin, Shuin luokse, mutta näytti siltä ettei hänellä ollut valinnanvaraa tässä asiassa. Jos työpäivä venyisi, se venyisi.

Hetken aikaa nuori vampyyri mietti miten hänen koiransa mahtoi jaksaa. Odotti se häntä korvat luimussa inisten käytävällä, johon hän oli sen jättänyt, vai olisiko koira jo mennyt jonnekkin rauhalliseen paikkaan lepäämään? Nanami päätti kuitenkin keskittyä tehtävään joka häntä odotti edessä päin. Nyt ei ollut aikaa murehtia, nyt piti keskittyä. Päätettyään näin hymy karehti nuoren naisen huulille. Kokeet odottivat.

((*Päättää olla ottamatta kantaa asiaan*))

((Hei, muruset tädillä tuli juttu mieleen. Nyt, jos teistä näyttää siltä jossain tilanteessa, että aika ei riitä kahden vuoron kirjoittamiseen päivässä (Nyt puhun tästä meidän sisarussaagasta) niin Hellin vuoro ensisijaisesti. Mielellään tietty molempiin, mutta kuten huomaatte tämä peli on vuorokauden jäljessä Chaosia. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että vuoroja pitää supistaa ja jotain olennaista jättää kertomatta. Sitten kun tuntuu siltä niin hypätään seuraavaan hetkeen, mutta Hell on nyt ensisijainen vuorojen suhteen. Toimikaa vain tädin ohjeiden mukaan niin kaikki menee hyvin. ))

Taylor kurtisti hieman kulmiaan kuunnellessaan Daphnen selitystä. Hän oli nostanut käsivartensa ristiin rintakehälleen ja nojautunut kapealla penkillä sen verran taaksepäin sen verran, että hänen selkänsä kosketti pakun seinää. Hän näytti juuri sillähetkellä ankaralta isoisältä lapsenlapsensa kanssa. Taylor osasi olla tiukka ja vaativa tilanteen sitä vaatiessa, mutta hän osasi myös kunnioittaa työtovereitaan ja ymmärtää työtovereitaan. Moni nuori, vasta-alkaja oli tietyllä tavalla kiintynyt ikivanhaan vampyyriin ja ottanut tästä eräänlaisen isähahmon. Se ei tietenkään tarkoittanut sitä, että mies olisi ollut jollain tavalla lepsu.

Hän nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi Daphnen lopettaessa ja sanoi sitten: ” Aina on jotain tehtävissä. Ei sinulta tuollaisen virheen takia leikata päätä irti, mutta luultavasti sinut hyllytetään tästä tehtävästä. Aion olla itse asian suhteen yhteydessä Draculaan ja keskustella toimista asian suhteen. Voit kuitenkin varautua kuukausien mittaisiin paparihommiin tämän jälkeen. Jätän sinut nyt tänne autoon ja muodollisuuden vuoksi laitan oven lukkoon. Tulen pian takaisin ja kyyditsen sinut tukikohdalle. Ymmärrätkö? Tuskin sinä säilöön joudut, mutta kyllä tällä on seurauksensa, joten mieti ensi kerralla vähän tarkempaan, kun mielesi tekee ruveta tärvelemään rikospaikkaa”.

Tämän sanottuaan Taylor nousee seisomaan ja astelee ulos pakusta. Sanojensa mukaan hän lukitsee pakun ovet, jotka ovat tietysti vampyyrin kestävät. Daphne saa jäädä hetkeksi miettimään tekosiaan yksikseen tyhjään pakettiautoon.

Taylor itse lähtee astelemaan kohti valtavaa rakennusta ja suuntaa kulkunsa kohti sen ylimpiä kerroksia. Veren haju käytävillä, joka oli tyrmännyt monet muutkin työntekijät nuoremmat työntekijät, sai myös Taylorin värähtämään. Veren jano oli asia, joka ei muuttunut vampyyrin vanhetessa. Vanhemmiten sitä oppi kuitenkin hallitsemaan paremmin, mutta se ei tarkottanut sitä, etteikö Taylorinkin kurkkua alkanut niin sanotusti kuivamaan hänen kulkiessaan rappukäytävässä.

Vaikka vanha vampyyrimies oli odottanutkin muuta niin loppujen lopuksi rikospaikalla kaikki näytti olevan hallinnassa. Se oli vain hyvä merkki. Tutkijat olivat saaneet homman hyvin alkuun, eikä Taylor viitsinyt mennä sitä sotkemaan.

Taylor keskusteli nopeaan tahtiin Kierran kanssa ajatusten välityksellä, joten kukaan muu ei kuullut keskustelua. Tietyllä tavalla, Kierran vähäpätöiset tiedot tilanteesta saivat miehen synkistymään aavistuksen. Sitä ei kuitenkaan nähnyt ulospäin.

Periaatteessa Bennetin ei olisi tarvinnut tehdä enään juuri mitään rikospaikalla. Hänen hommansa oli kutakuinkin hoidettu, mutta koska hän oli kenttätutkijoiden johtaja, hänen oli jäätävä valvomaan työtä. Lisäksi Nanami oli saatava hommiin. Tyttö ei oppisi vain sivusta katsomalla.

Bennet ja Nanami olivat enään ne harvat, jotka saivat liikkua huoneistossa vapaasti. Muita kenttäagentteja taas hätyyteltiin pois tieltä.

”Kingston”, Bennet viittasi Nanamia lähemmäksi. ”Mene Jhonssonin kanssa katoittamaan keittiötä. Tutkikaan se tuuma tuumalta. Kaikki sormenjäljet, joka ikinen kolo ja kaapin takunen, sekä päällinen ja muista käyttää kumihanskoja. Äläkä sotke. Tottele Jhonssonia”.

Jhonsson oli sellainen mies, jota saattoi kutsua värittömäksi ja hiiren harmaaksi. Se ei tietenkään tarkoittanut, että hän olisi jotenkin harmaantunut tai kirjaimellisesti väritön. Mies vain hukkui massaan. Hän oli hiljainen puurtaja, joka teki omat työnsä moitteettomasti ja mukisematta, aivan kuin hänen tekemänsä työt olisivat aina olleet valmiina.

[Minun piti olevinani kirjoittaa tähän oikein hieno vuoro tänään, mutta eipä siitä taas tulekaan mitään. Hypätkää yli, ja anteeksi että kiireiltäni viivytän muiden vuoroja. ]

((Mutkin voi hypätä yli, hullu vatutus päällä, eikä tee yhtään mieli pelata vittuuntunutta Terenjaa kun itseäkin vituttaa kiitettävästi xD ja Terenja todennäkösesti vaan seisoo ja odottaa, koska Taylor yrittää kävellä sisälle Kayan asuntoon))

Daphne kuunteli erittäin tarkkaavaisesti Taylorin selittäessä hänelle rangaistuksensa sisältöä. Daphne huomasi kuitenkin, että Taylor mainitsi arvoisan kreivi Dracula XII:n. Tästä tyttö ei selvästikkään ollut mielissään. Neiti ei pitänyt siitä, että Dracula saisi tietää hänen törttöilystään. Ja varsinkaan hänen poikansa ''ivaamisesta''.

Juuri ennen kuin Taylor lähti sanotessaan lukitsevansa oven, Daphne hymyili vienosti. Vaikka sitä ei nyt ensimmäiseksi olisi aavistanut. Tyttö nimittäin arvosti, että sai olla hetken rauhassa kenenkään häiritsemättä. Hän saisi miettiä asioita ihan vain yksikseen.
''Ymmärän täysin, sir..'' Daphne totesi tämän häipyessä pakusta.
Ehkä tämä oli juuri sitä, mitä Daphne tarvitsikin, hyllytyksen tehtävästä ainakin joksikin aikaa. Voisi päästä kaikesta siitä stressistä, mitä Kayan etsiminen toi mukanaan. Ja helpottunut varsinkin siitä, että pääsisi ainakin joksikin aikaa pois Terenjan silmän alta.. jos pääsisi.

Daphne ajatteli, miten itsekkäästi oli toiminutkaan. Hän oli ehkä vaikeuttanut muidenkin etsintöjä omalla törttöilyllään. Ei Daphne tekoaan katunut, sillä oli saanut selville parhaan ystävänsä henkilöllisyyden. Oli nimittäin niin, että Kaya elikin kaksoiselämää. Varsin mielenkiintoista.. Daphnelle ei tullut edes mieleenkään, että hänen tuntemansa Kaya eläisi kaksoiselämää. Daphne alkaa ajattelemaan tunteeko hän Kayaa sittenkään niin hyvin kuin olikaan luullut?..

((Toimin Shakurin sihteerikkönä ja laitan hänen vuoronsa tänne puolestaan, koska tämä on töissä.))

Rikospaikan tutkiminen oli juuri sellaista, kuin Nanami oli toivonutkin. Toisaalta nuori nainen olisi kylläkin kaivannut hieman enemmän verta, kenties jopa ruumiita, mutta hän oli silti tyytyväinen päästyään tekemään oikeasti jotain muutakin, kuin pilalle meneviä kokeitaan, joihin hänellä ei edes ollut lupaa.

Nanami siirtyi lähemmäs Bennetian tuon viittoillessa häntä. "Joo, selvä, tohtori.", Nanamin täytyi myöntää, hän oli pettnyt jouduttuaan Jhonssonin työpariksi. Hän vilkaisi olkansa yli tuota hiljaista, mitäänsanomatonta miestä. Nanami kuitenkin siirtyi Jhonssonin luokse tutkiakseen keittiön Bennetin ohjeiden mukaisesti.

Silmälasiensa asentoja korjaten nainen veti kumihanskat käteensä ja virnisti itselleen. Hän oli aina halunnut napauttaa hanskat käteensä oikealla rikospaikalla. Itsekseen hiljaa hihittävä nuori vampyyri oli luultavasti juuri niin sekopäinen näky kuin joku vain voisi mielipuolisesta tohtorista kuvitella. Valkoinen labratakki sekä silmälasit vain tehostivat tätä pientä illuusiota. Ainoa mikä sen rikkoi oli naisen pieni ja heiveröinen ulkomuoto.

”Nanami, tuohan ne verinäytteet nyt tänne. Käyn viemässä ne pomolle”, Bennet sanoi nopeasti muistaessaan kyseiset putkilot. Terenja tuskin pitäisi turhista viivytyksistä sisarensa kallisarvoisen veren suhteen.

Saatuaan näytteet Nanamilta hän lähti viemään niitä Terenjalle, jotta pääsisi sitten viimein itsekkin keskittymään työhönsä, joka oli lähinnä alaisten vahtimista.

”Sir”, Bennet saapui Terenjan luo vakava ilme kasvoillaan. ”Tässä nämä nyt olisi. Eroteltuna ja valmiina käyttöön. Jos saan neuvoa en rupeaisi kuitenkaan naukkailemaan niitä vielä täällä vaan etsisin jonkun rauhallisemman paikan sitä varten”.

Terenjan reaktio aiemmasta ryypystä oli ollut sen verran vahva, että Bennet pelkäsi kuuden uuden koeputken sisällön vaikutuksia nuorehkossa vampyyrissa. Bennetistä yhden murhenäytelmän jälkien tutkiminen riitti vallan mainiosti. Hän ei ainakaan halunnut ruveta todistamaan Dracula XIII pojan sekoamista tutkinta paikalla vain siksi, että sisaren verikuvat eivät miellyttäneet nuorta herraa.

”Muutenkin, meidän porukalla näyttää olevan homma hallinnassa. Täällä ei taideta tarvita enään muuta kuin vain muutama kenttäagentti suojaamaan. Muut voisivat palata tukikohdalle”, Bennet sanoi ympärilleen katsellessaan. ”Tilanne näyttää rauhoittuneen sen verran, että te kaikki muut olette vain meidän tutkijoiden tiellä, jos saan sanoa näin”.

Taylor katseli kiinnostuneena, miten Bennet antoi ohjeita harjoittelijalleen ja siirtyi sitten Terejan luo, mukanaan joitain koeputkillisia jotain, mikä näytti selvältä vereltä. Hyvin ohuelta sellaiselta tosin. Taylor ei itse ollut todellakaan mikään tiedemies, mutta uskoi tieteeseen, silloin kun tiedettä olivat tekemässä oikeat asiantuntijat. Mies ei missään nimessä luottaisi omiin koetuloksiinsa, jollei joku olisi niitä tarkastamassa. Siksi hän ei ollut tiedemies.

Myös Taylorista tilanne rikospaikalla näytti olevan täydellisessä hallinnassa. Kenttäagenteilla ei olisi enään mitään tehtävää paikalla. Tutkijoiden työ sen sijaan oli vasta alakanut. Ainut asia minkä hän halusi vielä tehdä oli juttuttaa Terenjaa. Niinpä vanha vampyyri ei aikaillut enempää vaan asteli itseään huomattavasti nuoremman kenttäkomentajan luo.

”Terenja, sir”, Taylor tervehti kolleegaansa nyökäten. ”Kuulisin kernaasti raportin tilanteesta. Sinulla on varmaankiin tilanteeseen nähden huomattavasti selkeämpi käsitys tästä, kuin näillä toheloilla, jotka keskittyvät kukin omaan hommaansa. Haluaisin myös kuulla selvityksen neiti Moreaun tapaukseen. Otan vastuulleni naisen kuljettamisen säilöön”.

Taylor oli selvä ja lyhytsanainen mies. Harvemmin hän mielellään kierteli sanomisiaan vaan meni suoraan asiaan. Osasi hän myös tarvittavan smal talkin, jos tilanne vaati sitä. Tämä ei kuitenkaan tarvinnut. Kentällä smal talk oli ajan hukkausta ja turhanpäiväistä hienostelua.

”Voisimme mennä ulos puhumaan. Pois tutkijoiden tieltä. Uskon heidän tarvitsevan kaiken mahdollisen tilan, joka meillä on antaa. Emmekä me varmastikkaan halua sotkea rikospaikkaa entisestään”.

((Kukkuluuruu... Sanoisin tilanteen olevan kentällä sen verran selvä, että seuraavassa vuorossa hyppään seuraavaan päivään, joten kirjoittakaa vuoronne sen mukaan. Ellei jollakin ole jotain mitä haluaa ehdottomasti lisätä ja se kestää useamman vuoron.))

Tilanne näytti lopulta rauhoittuneen. Hiljaisena ja mietteliäänä William otti tavaransa ja kulki asunnon halki. Hänen katseensa pyyhkäisi ohikulkijoiden yli. Tutkijoita, kenttäagentteja, juoksentelua, laatikoita, näytteitä. Aseita. William tajusi olevansa väsynyt; hän oli maannut auringossa koko päivän, seurannut sivusta Terenjan raivoa, joka hänen väsyneissä muistoissaan oli kuin toinen aurinko. Hän tervehti vaitonaisena Bennettiä, Tayloria, satunnaisia muita tuntemiaan vampyyreitä, muttei pysähtynyt puhumaan kenenkään kanssa. Hän oli työnsä tehnyt ja halusi nyt kotiin, takaisin kirjansa ja musiikkinsa ääreen.

Astuessaan illalla kotinsa eteiseen William henkäisi syvään. Hän sulki oven huolellisesti, hitaasti ihan, ja heitti laukkunsa eteisen nurkkaan. Hän riisui raskaat kenkänsä ja heitti jopa sukat lattialle, upottaen paljaat varpaansa pehmeään mattoon. Mies käveli olohuoneeseen ja upposi takaisin nojatuoliin, josta kaikki oli lähtenyt liikkeellekin. Ympärillä kaikki oli kuten ennen, kuin hän ei olisi ollut poissa lainkaan. William sulki silmänsä ja antoi hitaasti nousevan musiikin valua ylitseen.

[Tämä jäänee minun viimeiseksi vuorokseni, ellei myöhemmin pelissä Williamia satuta kaipaamaan johonkin. Kiireet puskevat päälle, enkä osaa kunnolla keskittyä vuorojen kirjoittamiseen, joten on parasta että vetäydyn takaisin stalkkeriksi.]

Pimeydessä olisi ollut lähes täydellisen hiljaista ilman ulkomaailman ääniä. Askeleiden kaikua käytävältä, jonkun Hellin New Yorkin tukikohdassa työskentelevän kävellessä ohitse suljetun oven. Askeleet hidastuivat epäröiviksi, kävelijän melkein pysähtyessä oven ulkopuolelle. Empien sen edessä kaiketi tavaillen hermostuneena oveen kiinnitetyssä kullanvärisessä kylttiin kaiverrettua nimeä. Terenja van Hell.

Sisarensa etsintöjä johtava nuori van Hell oli lukinnut ovensa, vetänyt raskaat pimennysverhot ikkunoiden eteen ja sammuttanut valot. Pimeys oli täydellistä, kietoi työhuoneensa etuosaan sijoitettuun sohvaryhmään kuuluvalla nahkaisella nojatuililla istuvan syleilyynsä. Valkea vampyyri oli aina löytänyt jonkinlaista.... Mielenrauhaa pimeydestä. Kun ympärillä oleva maailma ei päässyt stimuloivaan nuorukaisen sisällä asuvaa petoa ruokkien sairaan sielun verenhimoa.

Mustalla nahalla verhoiltu hyvin klassisella tavalla tyylikäs nojatuoli kannatteli sille istuutunutta juuri oikein. Ollen täsmälleen tarpeeksi pehmeä kuitenkaan upottamatta. Nojatuolissa pimeässä istuva tuijotti eteensä, yrittäen lepuuttaa ylikierroksilla eilisestä aamupäivästä asti käynyttä mieltään. Toisin kuin Terenjan ympärillä olevat saattoivat kuvitella, murhanhimoisena mielipuolena oleminen ei ollut helppoa. Etenkään, kun sinun oli hillittävä itseäsi. Kayan kanssa se oli helppoa, suorastaan vaivatonta, Hellin prinsessan kyetessä silittelemään veljensä sisällä asuvan pedon niskavillat alas. Kukaan muu ei kyennytkään edes koskemaan unestaan heränneeseen ja levottomasti häkkinsä reunoja kiertävään hirviöön menettämättä ainakin yhden raajoistaan.

Kuononsa kohottaen peto nuuhki ilmaa, suupielet kuolasta vaahdoten. Hetki oli lähestymässä. Hetki, jona Terenja van Hell antaisi sisäisen verenhimonsa kuohua yli reunojen ja vapauttaisi sisällään asuvan ikiaikaisen olennon. Eikä Kaya ollut paikalla estämässä sitä. Täydellä kapasiteetillaan ristiretkellä oleva Terenja ei ollut laisinkaan viehättävä asia. Vampyyrin verenhimo saattoi olla kiehtovaa ja jopa kiihottavaakin normaalissa tilanteessa, mutta tähän asti pahimmillaankin Terenja ei ollut lähelläkään... Voi laupias taivas, ei lähelläkään sitä tuhovomaa, johon peto kykeni ollessaan todella irrallaan.

Niin oli tapahtunut vain kerran aikaisemmin, Terenjan ollessa suurinpiirtein yhdeksän vuotias ihmislapsen iässä. Ruumiiden siivoamisessa oli mennyt useita päiviä, lapsenkasvoisen hirviön teurastettua kokonaisen sisäoppilaitoksellisen ihmislapsia. Poika oli saatu vangituksi, mutta tuo oli ennen sitä onnistunut henkisesti repimään rikki ainakin neljä vampyyrilasta, joita oli kutsunut ystävikseen. Kyseiset vampyyrit tuskin edes aikuistuessaan toipuisivat kokemastaan. Dracula oli joutunut käyttämään valtaansa hyväkseen saadakseen kaiken... Lakaistuksi maton alle.

Empivät askeleet lähtevät liikkelle oven takaa, kiirehtien eteenpäin käytävällä. Uskaltamatta koputtaa hirviön linnan portteja.

Terenja oli halveksinut äitiään vuosia siitä, miten Alexandru riudutti itseään tyylittömästi alkoholissa. Vain siksi, että Francoise oli verettänyt Kayan ja rakasti tytärtään suunnattomasti. Terenja oli pitänyt äitiään typeryksenä, naisen pitäessä itseään erossa miehestä, johon oli leimaantunut. Tekemällä itsensä tällä tavoin hulluksi. Inhokseen nuori herra van Hell joutui myöntämään kykenevänsä melkein... Melkein samaistumaan niihin tunteisiin, jotka horjuttivat Draculan ensimmäisen vaimon mielenterveyttä.

Etenkin kun Terenjan sosiopaattisten taipumusten vuoksi nuorukaisen mielenterveys oli kyseenalaista jo alun alkaenkin. Oliko sitä edes olemassa alunperinkään. Todennäköisesti Terenja pysyi kasassa silkan älynsä ansiosta. Oli tehnyt sitä ennen leimaantumistaan. Nyt edes normaalia valtavasti korkeampi äö ei tuntunut pitävän pimeässä istuvaa pinnalla.

Saatuaan ajatuksensa edes jotenkin rauhoittumaan, valkeasta marmorista veistetty alkoi käymään läpi eilen tapahtuneita. Yrittäen pitää mielensä objektiivisena tutkaillessaan kaikkea saamaansa informaatiota. Sitä oli kerääntynyt yhdessä päivässä enemmän kuin koko etsintöjen aikana. Sosiopaattisen rauhallisesti nuorukainen ohitti Daphne Moreaun kanssa tapahtuneen, koska tapahtumien ajattelu olisi nostattanut verenhimon uudelleen. Valkea vampyyri oli pistänyt raportin eteenpäin naisen tekosista ja samalla vaatinut tuon sijoittamista muualle - nuori van Hell ei halunnut nähdä Daphnea edessään. Ellei tuo sitten ollut kontallaan anteeksi antoa pyydellen.

Terenja aloitti yhteydestä, jonka oli onnistunut rakentamaan Kayaan ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Keskittyen rakkaansa mielestä löytämiin kuviin, joiden samankaltaisuuden sisarensa verestä kokeneisiinsa Terenja oli yhdistänyt. Ne tuntuivat vierailta, nuorukainen ei koskaan ollut kokenut sisarensa... Käsittelevän maailmaa yhtä voimakkaasti kuvin. Etenkin sellaisin, jotka eivät selvästikään ollut heijastus paikasta, jota sisar katseli parhaillaan.

Huomaamattaankin Terenja tavoitteli taas Kayan mieltä. Vahingossa, päätettyään jo aikaisemmin ettei tekisi niin. Ei ennen kuin saisi selvyyttä siihen yrittikö Kaya karistaa veljeään jäljiltään. Pelkkä ajatuksen poikanen sai veren kuohahtamaan.

Sillä samalla hetkellä Terenja tuntee ikään kuin astuvansa läpi suljetusta ovesta, jota Kaya oli pitänyt visusti kiinni. Nuorukainen oli kuvitellut ettei nainen kyennyt ottamaan yhteyttä, mutta nyt tuosta tuntui kuin sisar yrittäisi pitää rakastaan loitolla. Käsinojalla käsivarsiaan lepuuttavan sormenpäät painuivat vasten nahkaista verhoilua.

Terenja näki Kayan silmin miten... Reed River repi naisen alleen ja raiskasi tuon. Vielä tuona hetkenä nuori van Hell ei tunnistanut edessään näkemiään kasvoja, mutta uskokaa huviksenne - Chaosin New Yorkin johtaja kuoli tuona hetkenä. Reed ei vain tiennyt sitä vielä.

Nanami kiikutti verinäytteet kiltisti Bennetille, ojentaen jokaisen putkilon huolellisesti ja varovasti vanhemman vampyyrin käsiin. Hän ei ainakaan tahtonut olla se, joka pudottaisi nuo Terenjalle tärkeät koeputket maahan ja saisi raivot yllensä.

Luovutettuaan veriputket Bennetin huostaan Nanami palasi jatkamaan omaa työtään. Hän tiesi, mitä rikospaikalla tehtiin ja tiesi mitä hänen tulisi itse tehdä. Olihan hän opiskellut tätä, kuunnellut luennoilla tarkasti ja lukenut vieläpä hieman enemmän kuin häneltä oltaisiin oletettu.Tutkiminen ja kokeiden teko oli se, mikä oli Nanamin mieleen. Pienestä ja heiveröisestä ulkonäöstään huolimatta tyttö osasi kuitenkin myös olla jääräpää.

Täydellisessä hiljaisuudessa työskenteleminen ei ollut pahasta, mutta Nanami huomasi usein yrittävänsä päästä silittämään Shuita, jonka hän oli jättänyt jälkeensä. Laboratoriossa kokeita tehdessään Shui oli aina hänen pöytänsä alla vaatimassa rapsutuksia, ja nyt kun kukaan ei ollut häntä häiritsemässä, Nanami tunsi itsensä hyvin häirityksi. Hän kuitenkin onnistui pitämään kätensä kurissa ja tekemään sen, mitä häneltä vaadittiin. Hän aikoi läpäistä harjoittelukurssinsa suosiolla, hyvin arvosanoin, eikä vain rimaa hipoen.

Se oli kaikki niin rauhallista, syleilevä pimeys, sitten se kaikki muuttui kun repeävä kangas; pimeys muuttui kirkkaudeksi joka repi hänen tajuntaansa sormet upposivat tuon omiin hartioihinsa ja hampaat kasvoivat esiin sieraimet vetivät tunkkaista ilmaa hänen keuhkoihinsa, yskäys ja kirkkaus väistyi kun hän avasi silmänsä niiden pieni magentainen hehku tasottui kun hän tottui pimeään, sormet liikkuivat rauhallisesti tunnustellen tuota viininpunaista silkkiä, hän korahti ja käänsi päätään sen mitä pystyi arkussaan selkärangan valittaen luiden heräten. Sanojen porautuen hänen kalloonsa.

"Minä olen Dracula XIV, herää sinulle on tehtävä, sinun tehtäväsi on selkeä etsi hänet, etsi hänet heti, tämä on sinun tehtäväsi herännyt. Älä annan kenenkään tulla eteesi, tuo hänet takaisin.. ilmoittaudu Terenja:lle sinä löydät hänet.. Nyt mene!

Ivan ravisti päätään ja ojensi sormenpäitään arkkunsa kantta vasten ja kansi räjähti saranoiltaan, Ivanin astuen ulos. Kellari.. Hänen arkkunsa puiseen rahti laatikkoon verhottuna pienen paperin leijuen maahan pölyn mukana, hän kurottui poimimaan en lukien hiljaa. "Särkyvää." tuo virnisti ja käänsi päätään. Hänen heräämisensä varmasti kuului jonnekkin, hän katseli ympärilleen kunnes löysi oven ulos kellarivarastosta.
Kohentaen takkiaan hän avasi oven ja suuntasi vaistomaisesti pienempään varasto huoneeseen löytäen pitkän puulaatikon, upottaen kyntensä puuhun hän repi laatikon säleiksi ja katseli tuppea johon hänen armaansa oli verhottu, asettaen sen rauhallisesti selkäänsä, hymähtäen hän poistui varastosta suunnaten kohti portaita kavuten niitä ylös rauhallisesti hyräillen rauhallisesti sulkien puoliksi silmänsä.
Askelien ollen keveitä, melkein kuin tanssia
Gryssler Buildingin käytävien täyttyen tuosta aavemaisesta hyräilystä.

[Tervehdykset kaikille.]

Huhut siitä, että van Hellin suvun prinsessan etsinnöissä oli edetty huimasti ja että Kaya van Hell saattoi olla jopa New Yorkissa, olivat levinneet kuin estelemätön tulipalo ympäri New Yorkin toimipistettä. Seuraavana päivänä kaikki tiesivät tapahtuneesta ja varmasti huhut olivat levinneet muuallekkin Amerikkaan ja muihin maihin. Kyseinen juoru oli haluttu ja mielenkiintoinen. Aivan kuin julkkisjuorut konsanaan. Toisaalta, jokainen van Hellin suvun lapsista oli eräänlainen vampyyri maailman julkkis. Heidän kasvamistaan ja etenemistä urillaan seurattiin tiiviisti. Kuten myös heidän vanhempiensakkin. Jokainen, joka seurasi näitä vampyyrimaailman juoruja tiesi tarkalleen miltä Kaya van Hellin elämä näytti ulospäin. Prinsessan katoaminen oli kohauttanut koko vampyyri kansaa ja nyt kun sen selvittäminen näytti etenevän kohautti aivan yhtä massiivisesti.

Tämä aiheutti sen, että Chrysler buildingissa kuohui. Suurin kuohunta sijaitsi laboratorioissa ja tutkimushuoneissa, jossa työntekijät olivat tehneet töitä lähemmäs vuorokauden. Rikospaikka oli käytännössä katsoen tyhjennetty lähes täydellisesti ja kaikki oli tuotu Hellin laboratoriotiloihin. Jokainen esine käytiin yksityiskohtaisesti ja tarkkaan lävitse, jotta kaikki siitä selviäisi. Sormenjälki ja muut elämää selvittävät tutkimukset olivat pieniä ja rutiininomaisia. Suurempaa vaivaa tuotti se mistä kyseinen esine oli hankittu. Laboratoriotyöt oli jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen ryhmä tutki ammuskelua ja yritti selvittää tapahtumien kulkua. Toinen ryhmä selvitti huonekalujen ja muiden tavaroiden lähteitä. Kolmannelle tutkimusryhmälle oli jäänyt itse rakennus. Terenja tulisi saamaan jossain vaihseessa lähes täydellisen selonteon alkaen rakennuksen rakentamisesta siihen pisteeseen asti, kun Kaya van Hell oli edellisenä päivänä astellut ulos rakennuksesta.

Ensimmäinen ryhmä tutki myös Kayan liikkeitä sen jälkeen kun tämä oli lähtenyt rakennuksesta. Näillä näkymin näytti kuitenkin siltä, että pikku prinsessan jäljet katosivat jäljettömiin. Tieto tuskin miellyttäisi Terenja van Helliä, eikä kukaan tutkijoista halunnut kertoa ikäviä uutisia arvaamattomalle komentajalle. Siksi kaikki pyrkivät tekemään kaikkensa, jotta Kaya van Hellin liikkeet saataisiin selville mahdollisimman tarkkaan.

Bennet johti näitä tutkimuksia ankaralla kädellä. Häntä itseään ei oikeastaan edes kiinnostanut Kaya van Hellin kohtalo. Huojentavaa oli se, että Dracula XIII ja tämän perijä olivat turvassa. Näin ollen Hellin turvallisuus oli turvattu. Bennet oli itse päässyt tekemään töitä Kaya van Hellin kanssa, eikä voinut kieltää sitä, etteikö nuori vampyyri nainen ollut taitava työssään ja hänen menetyksensä oli ikävä takaisku. Kuitenkin etsintöjen laajuus ja siihen käytettävät firman massiiviset voimavarat olivat suoranaista haaskausta. Näitä ajatuksiaan vanha englantilaismies ei kuitenkaan sanonut ääneen. Saattoi olla nimittäin kohtalokas virhe, jos kyseiset ajatukset kantautuisivat niiden korviin, joiden Kayan löytymisellä oli merkitystä.

Bennet oli laittanut myös Nanamin töihin ja oli antanut tälle tarkat ohjeet siitä, että tällä hetkellä tytön koiralla ei ollut minkäänlaista asiaa laboratorioon, jossa työskenteli kymmeniä muita vampyyreja. Koiran pitäminen laboratoriossa tälläisen työn aikana oli ikävä riski. Eläin saattaisi tahattomastikkin sotkea kaikki koetulokset. Vanha tohtori heittäisi varmasti nuoren harjoittelijatyttösen vaiheessa niskaperse otteella takaisin koulun penkille mikäli löytäisi koiran laboratoriosta.

Bennetin apuna ja apulaislaboratorion johtajana toimi tohtori Fanni Kardos. Tohtori Kardos oli lähellä Bennetin ikäluokkaa, suorasanainen unkarialainen vampyyri nainen. Erittäin pätevä työssään ja hoiti laboratoriotaan armeijan kaltaisella tiukalla kurilla. Bennet ei olisi voinut olla tyytyväisempi työpariinsa. Yhdessä Bennet ja Kardos saivat suorastaan ruoskittua tulokset alaisistaan.

Tohtori Kardosin työtapa oli täsmällinen. Hänen alaistensa vastuulla olevat kokeet ja muuta faktat tarkastettiin kolmeen kertaan ja neljännen kerran Kardos kävi itse kaiken läpi vaihevaiheelta, jotta lopputulos oli varmasti oikein. Hän paiski itse töitä samaa tahtia mitä vaatia alaisiltaan, eikä oikeastaan hyväksynyt yhtään virhettä keneltäkään. Ei edes itseltään.

Nanami työskenteli Fann Kardosin vieressä laboratoriossa. Tohtori oli tietyllä tavalla mieltynyt omasta mielestään hyvin hupaisaan tyttöön ja ohajasi tätä melkein äidillisesti. Bennet oli tästä tyytyväinen, sillä hänellä ei ollut aiana aikaa katsoa harjoittelijansa perään, kun massiivisen tehtävän koko labrallinen osuus oli kaatunut hänen niskaansa.



Francoise Dracula XIII sulkee työkoneensa yksityisessä lentokoneessa ja huokaisee. Kun hän oli saanut kuulla rakkaan pikku tyttönsä etsintöjen tuottaneen viimein jonkinlaista tulosta, vampyyri maaiman vallanpitäjä oli pakannut tavaransa ja lähtenyt kohti New Yorkkia. Sen lisäksi Casey Taylorin lähettämä viesti huolestutti häntä hieman. Daphne ja Terenja olivat joutneet jonkinlaiseen välienselvittelyyn keskenään.

Terenja oli Francoisen poika ja Daphne oli hänen tyttärensä paras ystävä. Kaya joka oli suojelevasti sulkenut orpotytön siipiensä suojaan oli tuonut tytön samalla, jopa tahtomattaankin, lähemmäs Draculaa. Dracula oli oppinut tuntemaan Daphnen ja joskus jopa, enkelimäisen tyttärensä sitä pyytäessä, harkinnut orpotytön adobtoimista. Tähän asti mies oli ollut tyytyväinen tytön työpanokseen, mutta nyt näytti siltä, että Kayan katoaminen alkoi verottaa muitakin vampyyreja kuin huolestunutta isää.

Taylor oli kertonut viestissään tarkkaan oman mielipiteensä asioiden laidasta, mikä sai Draculan miettimään, pitäisikö hänen siirtää etsintöjen vastuuta jollekkin sellaiselle vampyyrille, jolla ei ollut niin vahvaa tunnesidettä Kayaan. Nykypäivänä Francoise tiesi tarkalleen missä Terenjan ja Kayan välillä mentiin. Se oli ollut järkyttävä ja suorastaan shokeeraava uutinen vampyyrien niin kutsutulle kuninkaalle. Tosin leimaantumisen välinen vahva side saisi Terenjan etsimään sisartaan maailman ääriin, mitä isä halusi käyttää epätoivoiseksi hyväkseen. Toisaalta se saattoi olla myös huutava virhe. Francoise halusi nähdä tilanteen omin silmin ja arvioida sen.

Daphnen suhteen mies oli osannut tehdä nopean päätöksen. Hän oli siirtänyt tytön toisiin tehtäviin ja vapauttanut hänet samana päivänä kotiinsa. Dracula aikoi kyllä puhutella nuorta vampyyrinaista tarkkaan tapahtumista.

Apeana mies kohotti katseensa yksityiskoneen pienen matkustamon perälle. Sen lisäksi, että Kayan tapaus tuotti miehelle suurta huolta, hänen rakkaan vaimonsa Alexandrun hulluus oli edennyt jälleen uudelle tasolle. Enään nainen ei marinoinut itseään kalliissa viineissä. Hän oli jopa onnistunut hankkimaan itselleen takaisin sen arvokkaan olemuksensa, joka oli Draculan ensimmäiselle vaimolle suorastaan olennaista. Tämä oli jälleen kiinostunut ulkonäöstään ja siitä, että se oli tip top, mikä oli joidenkin silmissä lähestulkoon huojentamaan. Nyt kuitenkin nainen, joka oli aina vihannut Draculan rakasta tytärtä Kayaa koko sydämestään, oli adobtoinut itselleen tyttären. Cassie oli mitä suloisin vampyyrilapsi tumman suklaanruskeineine hiuksineen ja violetteine silmineen. Uusi isä ei vain kyennyt tuntemaan sitä samaa lämpöä, jonka hän oli kokenut aina katsoessaan rakasta Kayaansa. Se ei tietenkään ollut Casien vika. Nyt kun tyttö vain oli osa perhettä Dracula ei voinut muuta kuin varmistaa sen, että Cassie saisi juuri sen saman, mitä Kayakin oli saanut, vaikka mies ei koskaan pystyisi rakastamaan pikku tyttöä niin kuin rakasti omaa kadonnutta prinsessaansa.

Adobtiolapsen hankkiminen ei huolestuttanut Draculaa vaan se, miten Alexandru kutsui tyttöä yhä useammin Kayaksi ja puki tämän Kayan vaatteisiin. Hän oli pienelle vampyyritytölle se äiti, mitä Kaya oli mahdollisesti lapsuudessaan kaivannut. Alexandru eli Cassien kanssa Kayan lapsuutta uudelleen. Tosin tällä kertaa hänen roolinsa oli tytärtään rakastavan ja jumaloivan äidin rooli.

Francoise ei olisi halunnut ottaa Alexandrua mukaansa New Yorkkiin, varsinkaan Cassien kanssa. Varsinkin kun Alexandrun päällimmäinen ajatus oli esitellä Terenjalle tämän uusi pikkusisko. Terenja tuskin iloitsisi siitä, että äiti joka ei koskaan kyennyt rakastamaan Kayaa ja oli pyrkinyt tekemään tytön elämästä helvetin, hankki hulluuden puuskassa Kayalle eräänlaisen sijaisen.

Draculan ensimmäisen vaimon hulluus oli todella edennyt uudelle tasolle.

((Saatiin sitten uusi pelaaja. Olkaa kilttejä Zielle. Ei kiusata, eikä purra, eikä potkita. *hyppii Ziegrandin luo ja tarrautuu kiinni tähän johonkin vyötärön kohdille* Isovelii-i-ii! (Se siitä PJn arvokkuudesta)))

[Helvetti, Hannachu, tuo oli varmaan koko pelin tyylikkäin vuoro tähän asti. Mutta, miksi, miksi sinun piti kirjoittaa äö kun se on ÄO? Äo äo äo!
...

*luikkii nauraen pakoon ennen kuin PJ tulee paikalle potkimaan ulos*
Pysyn tästä eteenpäin kiltisti jossakin sivusyrjällä katselemassa. Laittakaa YV jos jotakin tapahtuu.]

((Minähän olen aina kiltt... Neevermind. Hahmoistani en kuitenkaan mene laisinkaan takuuseen Mitäs annatte mun pelata sosiopaattisia vampyyrejä ))

Työhuoneensa täydellisessä pimeydessä istuva ei miettinyt verellä täytettyjä koeputkia, joita Nanami parhaillaan käsitteli tukikohdan laboratoriossa. Terenja ei miettinyt vanhempiensa saapumista, ei ollut koko asiasta edes tietoinen eristettyään itsensä muusta maailmasta, ajatustensa virtaa selvitelläkseen. Analysoidakseen eilisen tapahtumia ja niiden aikana kerättyä informaatiota.

Tyynen objektiivisena pysyminen ei ollut helppoa, Kayan katoamisen sekä kaiken siihen liittyvän hipaistessa lähempää nuorukaista kuin Terenja normaalisti olisi antanut tehtäviensä koskaan edes käydä. Tyypillisemmässä tilanteessa nuori herra van Hell ei olisi käyttäytynyt läheskään niin arvaamattomasti, kuin oli esimerkiksi eilen käyttäytynyt Catherine Roux nimelle vuokratussa huoneistossa. Ei sillä, että Daphne olisi päässyt missään nimessä kuin koira veräjästä puhuteltuaan Terenjaa kuin oli nuorukaista puhutellut. Nojatuolissaan istuva ei sietänyt niskoittelua, ei vaikka se miten yritettiin tehdä... No, sillä miten se tehtiin ei ollut rahdun vertaa merkitystä.

Mikä oli luonnollisestikin hienoisessa ristiriidassa sen kanssa, miten Terenja arvosti tilanteen sanelemaa omatoimisuutta. Uhmalla ja omatoimisuudella oli kuitenkin rakenteelliset eronsa, joille mielipuolisen tarkkaavaiset vaistot olivat herkkiä.

Rauhallisena pysyminen, asioiden katseleminen tunteiden sijaan puhtaalla älyllä oli alunperinkin vaikeaa, mutta Terenjan lipsahdettua tavoittelemaan rakastaan kesken kaiken ja tavoittaen Kayan sängystä toisen miehen kanssa... Sanottakoon, ettei se auttanut tilannetta pätkääkään. Etenkään kun Terenja kuvitteli pienen hetken raivokkaan mustasukkaisessa päässään Kayan makaavan vampyyrin kanssa omasta tahdostaan. Kiitos suuremmille universaaleille voimille siitä, ettei harhaluulo kestänyt paria hassua sekunttia enempää. Mustasukkaisuus säilyi, mutta sen väri vaihtui.

Peto nuorukaisen sisällä kuiskutteli karhean käheällä äänellään. Ehdotteli suloisia ehdotuksiaan Terenjalle, aistittuaan verenpunaisen raivon täyttävän sielun sijasta löytyvän tyhjiön. Maireasti peto arveli, että he löytäisivät Kayan paljon nopeammin jos ryhtisivät harventamaan New Yorkin asukaslukua. Niin vampyyrien kuin turhanpäiväisten ihmistenkin osalta. He voisivat tappaa jokaisen eteensä tulevan, kylvää kuolemaa kunnes jäljellä ei enää ollut kuin nainen, jonka luokse sosiopaatin sydän kaipasi. Kaipasi silti, vaikkei kyseinen sydän ollut lyönyt kertaakaan vampyyriksi syntyneen olemassaolon aikana.

"Veri sen kurkku auki. Revi jos rakastat minua." Terenja ei tiennyt ehtikö raiskauksen uhriksi joutunut Kaya kuulla sanat mielensä perukoilla, tunnistaa sen miten veljen äänessä kaikui pedon kuiskuttelu.

Kaya oli työntänyt Terenjan taas kauemmas, sysäissyt sivuun ja kieltänyt olemasta osa itseään. Siltä se nojatuolistaan ylös ponnistavasta vampyyristä ainakin tuntui. Pimeydessä matala mahonkinen sohvapöytä tempautuu ylös lattiasta, räsähtää voimalla vasten ikkunoita särkien ne. Pöytä lentää ulos päivänvaloon, sisälle purkautuvien auringonsäteiden tehdessä lopun Terenja van Helliä rauhoitelleesta pimeydestä.

Paljastaen ulkomaailmalle sen olennon, joka oli herännyt levottomasta unestaan hetkeä aikaisemmin. Valtimoverenpunaiset silmät kiiluen, hitusen kumarassa seisova vampyyri murisi kulmahampaansa paljastaneena. Pimeään tottuneiden silmien pupillit säikähtivät, muuttuivat neulanpään kokoisiksi pisteiksi keskellä punaista hehkua.

Infinitum kirjoitti:[Helvetti, Hannachu, tuo oli varmaan koko pelin tyylikkäin vuoro tähän asti. Mutta, miksi, miksi sinun piti kirjoittaa äö kun se on ÄO? Äo äo äo!
...

*luikkii nauraen pakoon ennen kuin PJ tulee paikalle potkimaan ulos*
Pysyn tästä eteenpäin kiltisti jossakin sivusyrjällä katselemassa. Laittakaa YV jos jotakin tapahtuu.]

((Hei, minä tuleva media-assistentti kirjoitan yhä puolet ajasta ammattini "media assistenttina" ))

Töitä paiskiessaan saattoi helposti unohtaa olevansa nälkäinen, varsinkin jos töitä oli paljon ja niillä oli kiire. Nuori vampyyri ei kuitenkaan pystynyt tälläiseen unohdukseen. Hän hieraisi suutaan yhä useammin ja useammin nälkänsä kasvaessa. Hän ei pystynyt unohtamaan nälkäänsä, mutta unohti kylläkin omaavansa muutaman pussin verta oman pöytänsä laatikossa.

Vaikka nälkä pitikin nuorta vampyyria kourissaan, Nanami kykeni sysäämään sen taka-alalle ajatuksistaan, jossa se vain välillä muistutti olemassaolostaan. Nanamilla oli erinomainen keskittymiskyky mitä kokeiden tekemiseen tuli, ja tohtori Kardosin kanssa työskentely miellytti nuorta siinä määrin, että tämä oli valmis paiskimaan enemmänkin töitä. Tapa jolla tohtori Kardos häntä ohjasi, sai Nanamin vaatimaan itseltään aina vain parempaa työntekoa. Hän ei aikonut jättää yhdenkään pienen hiussuortuvan DNA:ta tutkimatta, yhdenkään veren tutkimista väliin.

Vaikka tohtori Kardos pitikin laboratoriota rautaisella otteella kurissa, Nanami vain arvosti tätä ominaisuutta. Kun Bennet oli kertonut hänelle, ettei Shuilla ollut minkäänlaista asiaa sisälle laboratorioon, Nanami ei ollut laittanut vastaan. Koira odotti silläkin hetkellä labran ulkopuolella kiltisti. Shui oli hyppinyt väsynyttä nuorta vasten tämän palatessa Chrysler Buildingiin, ja Nanami oli suonut pikaiset rapsutukset koiralle, ennenkuin oli seurannut muuta ryhmää takaisin työntekoon. Kilttinä koirana Shui oli tietysti seurannut perässä, vain jäädäkseen taas ulkopuolelle.

Nyt Nanami tuskaili nälkänsä kanssa. Hän oli saanut tehtäväkseen selvittää, mistä veripankista Kayan asunnossa olleet veripussit olivat. Hän analysoi veren ja erotteli DNA:n kaikista pusseista, jonka jälkeen hän syötti tiedot koneelleen ja lähti etsimään veren omistajaa kaikista veripankeista. Kun hän löytäisi luovuttajan, hän löytäisi pankin. Homma ei ollut vaikea, vaan harjoittelijalle juuri sopiva. Nanami työnsi tablettinsa sähkökynän korvansa taakse ja kirjoitti juuri tutkimansa veripussin tiedot koneelle, jolloin haku käynnistyi. Hän piti tarkkaa kirjaa prosessistaan, koska hän ei halunnut epäonnistua.

Ivan käveli rauhallisesti portaita ylös kunnes saapui aulaan, hän katsoi ympärilleen rauhallisesti, pieni virne kiipesi hänen piirteitään pitkin, kohentaen kaulustaan hän suuntasi kohti portaita, astellen kahden Hellin agentin ohitse jotka värähtivät kun tunsivat jotain epämiellyttävää selkä rangoissaan, katsahtaen toisiaan.

"Näitkö jotain?" vahti kysyi.
"E." toinen murahti ja jatkoi tuijottamista ovelle, Ivanin sulkien oven heidän takanaan astellen portaita ylös hyräillen hiljaa, kaikki tuntuivat olevan kiireisiä laborantit ja assistentit kävelivät hänen ohitseen tai melkein juoksivat aivan kuin näkymätön piiska olisi ruopinut noita kovempaan tahtiin. Ivan pudisti päätään. Hänen sormensa sipaisivat erään laborantin hartiaa, hänen äänensä oli matala ja rauhallinen. "Sisar, missä on herra Hell?" Assistentti säpsähti ja katsoi äänen suuntaan, rintalasta, nostaen päätään hitaasti suun aueten hiukan kuin kalalla joka oli nostettu maljastaan. "H-h-hän. M--inä en tiedä" Nainen sopersi.

Ivan tuhahti ja hymyili naiselle "Ei se mitään sisko, enköhän minä pian löydä jonkun esimiehen täältä.." Hän nyökkäsi naiselle ja jatkoi taivaltaan katsellen ympärilleen. Siitä oli aikaa kun hän oli ollut hereillä, ja hän oli varma että tämä ei ollut Moskova.. Hänen ympärillään ei puhuttu Äidinmaan kieltä..
Tai no yhtä niistä.

Ivan tuijotti hissiä pienen tovin ja hänen sormensa sohaisivat satunnaista nappia ja sen jälkeen odotti ovien sulkeutuvan, hyräillen rauhallisesti.

Eräs hellin agentti katseli assistenttia ja yskäisi. "Kelle sinä oikein puhuit?" "
"Noh sille komealle venäläiselle."
"Täh"
"Nii-i sille komealle venäläiselle joka meni juuri hissiin."
Agentti rykäisi ja raapi leukaansa. "Ei täällä ketään venäläistä ol-" Agentti otti radion ja otti yhteyttä keskuskseen. "Joku ilmoittakaa herra Van Hellille että täällä kuljeskelee joku venäläinen vampyyri.. Ja se meni hissiin, kerroksesta ei ole tietoa."
Assistentti sopersi.

Terenjan sihteerikön tehtäviä sinä päivänä hoitava vampyyri tyttö oli hyvin vähällä kiivetä säikähdyksestä kattoon kun hän kuuli valtavaa ryminää esimiehensä työhuoneesta. Mimin työparina toimiva, huomattavasti hillitympi ruskeaverikkö ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä, kun hän kuuli lasin särkyvän. Hän ei millään olisi uskaltanut mennä koputtamaan Terenjan ovelle tai soittaa miehen toimistoon kysyäkseen tarvitsiko tämä apua.

Mieluiten tyttö olisi pitänyt ruokatuntinsa nyt ja kohauttanut tietämättömän näköisenä olkiaan kun joku olisi kysynyt mitä tapahtui.

Samassa sihteerikkö sai viestin rakennuksesta liikkuvasta venäläisestä vampyyristä. Tyttö parka olisi voinut ruveta itkemään siltä seisomalta. Varovasti hän painoi pienen mikrofoonin nappia, ilmoittaakseen Terenjalle asiasta. Samalla hän asettui tuolillaan niin, että voisi syöksyä tarvittaessa pöydän alle turvaan.

”Sir, rakennuksessa liikkuu tuntematon venäläinen vampyyri. Sain sellaisen käsityksen, että kyseinen henkilö etsii teitä”, sihteeri sanoi värisevällä äänellä mikrofooniin ja silmäili kauhuissaan esimiehensä ovea. Hän ei aikonut olla se, joka joutuisi Draculan verenhimoisen pojan ensimmäiseksi uhriksi, mikäli tämä päättäisi rynnätä ulos toimistostaan.



Fanni Kardos oli tyytyväinen työntekijöihinsä, kun he ottivat kerrankin työnsä vakavasti. Luultavasti huhut Daphnen ja Terenjan niin kutsutusta sanaharkasta saivat tutkijat tekemään töitä hiukan ahkerammin, etteivät joutuisi kokemaan samaa kohtaloa kuin Daphne. Hellin piirissä hyllyttäminen oli melkoinen julkinen häpeä. Se tarkoitti todella ikäviä ja mielenkiinnottomia töitä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Hän oli juuri astelemassa oman työpöytänsä luo kun kiinnitti huomionsa nuoreen harjoittelijatyttöön, Nanamiin. Tohtori kallisti päätään hieman ja hymyili. Nanami paiski töitä kuin ammattilainen, valittamatta ja määrätietoisesti. Tähän mennessä vanhemmalla asiantuntijalla, ei ollut ollut mitään huomautettavaa tytön työstä. Bennetkin oli kehunut nuorta harjoittelijaa, mikä merkitsi paljon. Jäykkä brittimies lausui harvoin kohteliaisuuksia, eikä varsinkaan turhia sellaisia. Mies vampyyri oli kyllä huomauttanut tytön nuoresta iästä ja sanonut sen näkyvän, mutta sehän oli täydellisen ymmärrettävää. Ainakin nais tohtorin silmissä. Hän ja Bennet olivat olleet myös nuoria, vaikka yli kahdensadan vuoden jälkeen sitä olikin vaikea muistaa. Kardos arvosti kuitenkin suuresti kollegansa mielipidettä, eikä kyseinen kollega ollut tälläkään kertaa ollut väärässä.

Kardos aikoi tarkkailla Nanamin opintoja tästä edespäin tiukalla silmällä. Sillä jos tyttö jatkaisi samalla pontevuudella ja tahdonvoimalla Kardos ottaisi hänet töíhin omaan labraryhmäänsä oitis.

Vanhempi nais tohtori asteli Nanamin selän taakse ja katsoi mitä tyttö oli tekemässä. Hymy levisi tämän huulille.

”Olet edennyt todella hyvin Nanami. Kun olet saanut tuon tehtyä niin pidä tauko ja syö jotain. Käy haukkaamassa raitista ilmaa samalla”, Kardos sanoi hymyillen, selkänsä suoristaen.

Hellin tarkoitus ei ollut tappaa työntekijöitään työntekoon, vaikka vampyyrin tapauksessa se taisikin olla lähes mahdotonta. Kardos kuitenkin piti huolen omista työntekijöistään.

Ivan olisi tuskin voinut herätä parempaan aikaan kellarihaudastaan, ainakaan jos asiaa katseltiin pöytänsä takana Terenja van Hellin työhuoneen ulkopuolella istuvan sihteerikön kannalta. Ei sillä, että rikkoutuneiden ikkuinoiden jättämästä aukosta suodattuvassa valokeilassa seisova kykeni tunnistamaan kenestä oli kyse pienestä kaiuttimesta kuuluvien pelokkaiden sanojen perusteella. 'Venäläinen vampyyri' kertoi loppupeleissä aika vähän. Hissiin vastikään astellut vain sattui omaamaan äärimmäisen hyvän ajoituksen, sillä vanha vampyyri saattoi olla ainoa lähimaillakaan, joka kykenisi taltuttamaan nuoren van Hellin. Ainakaan nyt, kun peto tuon sisällä oli astunut ulos häkistään ja villillin maanista naurua räkättäen etsi tapoja toteuttaa itseään. Pitkään kestäneen levottoman korianunen päätyttyä.

Kultainen nimikyltti lakkasi olemasta, kun raskas puinen ovi ei vain lentänyt saranoiltaan - se pirstoutui useampaan osaan mustaan silkkiseen kauluspaitaan, sen päälle vedettyyn tummanharmaaseen puvunliiviin ja mustiin reisistä löysiin sekä erinäisten vetoketjullisten taskujen kansoittamiin housuihin pukeutunut vampyyri yksinkertaisesti iskeytyi siitä lävitse. Loikaten suoraan sihteerinsä pöydälle nelin kohtin kyykkimään, kuin jokin alkuaikainen demoni. Valkeasta marmorista veistetty tuijotti tuolillaan istuvaa naista päätään kallistaen, valtimoverenpunaisen silmän kiiluessa mielipuolisena kun pieneksi muuttunutta pupillia ei ollut ensin erottaa. Kunnes se suureni elohopean tavoin nestemäisesti, ironisella tavalla kauniin kullanvärisen hehkun synnyttyä erottamaan punaisen mustasta.

"Missä Mimi on?", kulmahampaansa paljastanut kysyy, ääni karmivalla tavalla raukean kehräävänä. Pienen pieni järjen ääni tavoitteli kohti valoa, Terenjan etsiessä huomaamattaan lemmikkiään. Nuorukainen ei kenties rakastanut värikästä sihteeriään samalla tavalla kuin sisartaan, mutta sosiopaatti oli raivokkaan kiintynyt lemmikkiinsä. Mimi olisi voinut antaa pöydällä kyykkien kohti naisvampyyriä kumartuvalle muuta ajateltavaa kuin Kaya makaamassa toisen vampyyrin alla. Terenja näki silmissään raiskaajan naaman. Kuuli päässään tyhjyyden, kun sisar ei ollut reagoinut veljensä sanoihin vaan työntänyt tuon pois päästään.

Sairas mieli tavoittelee vaistomaisesti kaukana olevaa uudelleen, astuen kaikkien Terenjan ympärillä olevien epäonneksi uudelleen läpi Kayan suljettuna pitelemän oven. Tällä kertaa todistaakseen sitä, miten rakastamansa nainen juotti vapaaehtoisesti vertaan suurikokoiselle vampyyrille. Aivan toiselle miehelle kuin se, joka oli aikaisemmin raiskannut Hellin pikku-prinsessan.

Sihteerikön olo alkoi käydä suhteellisen tukalaksi, Terenjan tuijottaessa ainoalla näkyvissä olevalla silmällään naista vain parin hassun senttimetrin päästä. Näkemässä edessään olevaa, näkien ainoastaan Kayan antamassa toisen juoda vertaan. Ennen kuin nuorukainen ehti edes ajatella mitä teki, tuo oli tarttunut naista kaulasta. Kuristaen, upottaen kynsiään läpi ihon ja lihan.

Nanami keskeytti työnsä kuullessaan tohtori Kardosin äänen selkänsä takaan. Tyttö virnisti tyytyväisenä ja nyökkäsi tohtorille mielissään. "Kiitos. Se tekisikin oikein hyvää.", Kuullessaan sanat "syö" ja "raitisilma" saivat Nanamiin vain lisää puhtia. Hän voisi otta mukaansa muutaman pussi verta ja suunnata hetkeksi Shuin kanssa ulos istumaan hetkeksi ennenkuin palaisi jälleen takaisin töihinsä.

Tietokone piippasi kertoen hänelle löydöksensä tulokset. Nanami ei olisi voinut olla iloisempi tämä oli viimeinen hänen tarvitsi. Sunset puistoa vastapäätä, 5th avenuella sijaitseva veripankki. Nanami tulosti vielä tulokset ja kiikutti koneen tulostamat vastaukset tohtori Kardosille. "Tässä ovat kokeen tulokset. Saanko nyt mennä?", Niin innoissaan kuin tyttö olikin laboratoriotyöskentelystä kuin täysivertainen ammattilainen, hän kaipasi taukoa jo enemmän kuin mitään muuta.

Jos Nanami saisi myöntävän vastauksen, tyttö kipaisi hakemaan oman työpöytänsä laatikosta kolme pussia verta, jotka neiti työntäisi labratakkinsa taskuun samalla kun ryntäisi ulos laboratoriosta. Shui tervehti tyttöä haukahtelemalla iloisesti ja hyppimällä lähes pienempää vampyyria vasten. "Shh, Shui! Ei häiritä muita!", Nanami rapsutti koiraa korvan takaa ja avasi ensimmäisen veripussinsa, ruokaillen pussin nopeasti tyhjäksi. Se ei kuitenkaan vienyt hänen nälkäänsä täysin. "Lähdetään, tule Shui.", Nanami heitti tyhjän veripussin roskikseen samalla kun asteli hissien luokse.

Hän painoi nappia ja ryhtyi odottamaan hissin saapumista. Päivä oli ollut uuvuttava ja pitkä, mutta Nanamilla silti riitti vielä virtaa. Hän näyttikin hieman väsähtäneeltä, hiuksien karkailtua ponnaristaan ja sähkökynän ollessa unohtunut tytön korvan taakse. Shui istui emäntänsä vierelle hissiä odottamaan.

Ivan seisoi hississä, apaattisen hissi musiikin kaivautuen hänen korviinsa kuin torakat, hänen silmänsä olivat puoliksi suljettuina, hän hymähti ja nuokkui, kunnes hissi pysähtyi hän aisti sen. Tuon verenhimon ja alistavan tunteen kuinka joku oli pakokauhun ja hulluuden rajoilla, joku oli hukkumassa. Ivan avasi silmänsä ja tuijotti Nanamia, tuon nähden vain nuo mystiset Magentan väriset silmät varjoissa ja terävän susimaisen hymyn Ivanin puhuessa. "Väärä kerros.." ja Hissi pamahti pienesti tärähtäen, sumupilven repeytyen tuuletus hormiin, sumun pureutuen tuuletus kanavia pitkin ylemmäs kohti tuota hulluutta jonka hän aisti.

Terenja pystyi ehkä aistimaan sen kuinka jokin tuli häntä kohti, ehkä peto hänen päässään maistoi ilmassa sen kitkerän maun, tuhkan johon oli sekoittunut vanhaa kuivunutta verta kun tuuletus aukossa vapautui kolinaa ja meteliä kun sen kansi pamahti paikoiltaan ja sumu valui alas kuin likainen vesi, ottaen muodon noiden Ivanin katseen pureutuen tuohon hänen äänensä ollen rauhallinen teräksisellä vivahteella.

"Onko tuo sopivaa käytöstä miehelle sinun statuksellasi?"
Ivan piti katseensa tuossa ollen noin puolentoista metrin päässä, repaleisen takin liehuen pienesti.
Huoneen ilman ollen raskaampaa aivan kuin sade pilvi olisi tunkeutunut huoneeseen. Ivanin piirteet nykivät pienesti, hän vaikutti huvittuneelta mutta nyt ei ollut aika virnistää.
Nyt oli aika Hävetä

Terenjan nuori sihteeri olisi voinut juosta kirkuen karkuun, miehen tullessa ulos omaperäisellä tyylillään. Pelolla oli kuitenkin usein ikävä, lamaannuttava vaikutus. Jos pelko itsessään ei olisi riittänyt, niin Terenjan demonimainen olemus olemus olisi toiminut lamaannuttavan myrkyn tavoin vampyyriin kuin vampyyriin. Lisäksi yhtäkään Hellin sihteeriä ei oltu koulutettu taistelijaksi. Heille on annettu koulutus joka takaa selviämisen kaduilla, niin ihmisiä kuin vampyyrejakin vastaan. Yksikään sihteeri ei kuitenkaan tulisi koskaan pärjäämään Terenja van Hellille, kun tämä raivostui toden teolla.

”Mi-millä on kaksi päivää vapaata sir. Minä olen teidän sihteerinänne sinä aikana”, tyttö näytti siltä kuin purskahtaisi itkuun tai pyörtyisi hetkenä minä hyvänsä.

Kun tyttö tunsi Terenjan kynsien uppoavan kaulansa lihaan kirkaisu karkasi tämän huulilta. Tytön silmissä välkkyi puhdas pakokauhu. Hän ei kyennyt näkemään muuta kuin Terenjan yhden verenpunaisen silmän. Kuuma verivana valui hänen kaulaansi pitkin rintakehälle. Kyyneleet kihosivat tytön silmiin kun hänen oli pakko sulkea ne ja toivoa, että kaikki olisi mien ohi.



Kardos oli palannut omalle työpistelleen, joka ei sijainnut kovin kaukana Nanamin työpisteestä. Vaikka se oli lähes keskellä labortatoriota siitä oli tehty yksityinen toimistotila ääntä eristävillä lasiseinillä. Edes vampyyrin kehittyneet ja erittäin tarkat korvat, eivät pystyneet läpäisemään lasien tuomaa suojaa. Kardos avasi oman tietokoneensa. Samalla hän vilkaisi muutamaan monitoriin, joista näki laboratorionsa ja kaikki sen työpisteet. Määrätietoinen johtaja tiesi aina tarkalleen, mitä hänen alaisensa tekivät. Naiselle se oli tärkeää. Tavallaan hän oli kontrollifriikki, mutta hän ei kestänyt sitä, jos joka ikinen lanka, ei ollut hänen käsissään. Jos joku asia ei mennyt niin kuin hän halusi, se pakotettiin menemään. Päämääriensä vuoksi nainen oli valmis menemään vaikka kuinka lävitse pääsemättömän esteen läpi. Hän vaati itseltään ja alaisiltaan täydellisiä työtuloksia. Yhteenkään virheeseen ei ollut varaa. Tietyssä tilanteessa se saattoi vaatia paljon enemmän kuin jonkun hengen.

Fanni Kardos otti yhden elektronisen kansion pöydältään. Siihen oli tallennettu kaikki mahdollinen tieto Kaya van Hellistä, mitä oli koskaan tallennettu vampyyreiden tietokantaan. Muutamalla sähkökynän näpäytyksellä nainen sai kansion ruudulle kuvan Kayasta. Hän laski kansion pöydälleen ja otti esiin verinäytteen, joka oli kerätty kentältä. Se oli puhdistettu muusta verestä ja eroteltu tarkkaan. Siinä ei ollut enään pienintäkään pisaraa muun kuin Kaya van Hellin verta. Näitä näytteitä Kardosilla oli edessään tusinan verran. Osa niistä hänen oli tarkoitus juoda saadakseen päähänsä Kaya van Hellin verikuvat. Toisin kuin Terenjalle, tälle rautaiselle ammattilaiselle, jolla ei ollut minkäänlaista tunnesidettä Hellin kadonneeseen prinsessaan, ne olivat tiedettä. Ei tapa löytää kadonnut siinä silmänräpäyksessä kun veri soljahtaa kurkusta alas.

Samassa Nanami tuo tuloksensa hänelle. Kardos hymyilee ystävällisesti ottaessaan Nanamin tuoman elektronisen kansion.

”Kiitos Nanami. Tulethan viimeistään puolentoista tunnin kuluttua takaisin. Olet ansainnut taukosi ja minusta tuntuu, että koirasi vaatii ulkoilua”, Kardos hymyili.

Nanamin mentyä Kardos avaa tytön tuoman kansion ja aloittaa oman työnsä. Ensimmäiseksi nainen ilmoitti Bennetille tarvitsevansa paikalle työparin, joka voisi lähteä kentälle kymmenessä minuutissa.



”Laskeudumme pian. Sinun pitäisi valmistella Cassie aurinkoa varten”, Francoise sanoi katsoessaan vaimoaan.

Kaikesta huolimatta leimaantuminen ei poistanut rakkautta, jota hän tunsi naista kohtaan. Alexandrun menettäminen olisi loppujen lopuksi paljon pahempaa kuin Kayan menettäminen. Siihen Francoise todella kuolisi.