Kadonnut prinsessa

William sai nopeasti vastauksen rannemikroonsa. Ilmeisesti se, joka tällä kertaa viestiin hallinnon puolelta vastasi, oli kirjoittanut viestin useampaan kertaan: 'Tavattaessa Kaya van Hell on otettava huostaan ja kuljetettava ensi tilassa lähimpään päämajaan. Tulosta on ilmoitettava heti hallinnolle ja johtokunnalle. Kaikki Kaya van Hellin seurassa olevat vampyyrit on pidätettävä kuulusteluita varten keinolla millä hyvänsä. Yhtään ei saa päästää karkuun'.



Bennet kurvasi autonsa määränpäähänsä kolmen muun auton kanssa. Hän nousi autosta, ase valmiina. Terenja luultavasti oli jo paikalla. Stewart antoi tottuneesti käskyjä ryhmälleen. Toisen ryhmän tarkoitus oli haravoida ympäristö ammuskelijoiden varalta. Stewart ohjasi loput Terenjan ryhmästä asuntoon.

”Nousehän ylös sieltä Nanami. Työt kutsuu”, Bennet huikkasi autoon. Takaosasta hän otti kaksi kaksi suurta neliön muotoista pakkia, joista toisen hän ojensi Nanamille.

”Seuraahan sitten minua”.

Bennetin äänensävy oli nyt paljon lempeämpi kun aikaisemmin. Hän onnistui taikomaan jostain himpun verran myötätuntoa, vaikka ei tyttöä aivan ymmärtänytkään.

Kerrostalon ovelta veren haju löi vasten kasvoja niin voimakkaana, että Bennetin oli pakko vilkaista Nanamia. Nanami oli niin nuori, ettei Bennet ollut varma miten tämä reaogoisi tähän.

[Hus! *hätistelee Shakkea tiehensä* Paha koira!]

William hyppäsi auton kyydistä ja katsoi ympärilleen. Hänen varustuksensa kiinnittäisi ohikulkijoiden huomion hetkellä minä hyvänsä. Nopeasti hänen katseensa haravoi alueen, mittasi rakennusten korkeutta toisiinsa nähden. Suoraa katua pitkin hän näki vampyyrien valtaaman rakennuksen sisäänkäynnille. Auton ajaessa tiehensä William juoksi tien yli ja meni sisään lähimpään taloon.

Hissi vei hänet hetkessä katolle. Reunalta hänellä oli esteetön näkyvyys kadun kumpaankin suuntaan, asunnon ikkunoihin ja muutaman asteen verran syrjäkujalle rakennuksen taakse. Oli pilvinen päivä, täydellinen tarkka-ampujalle.

William oli vasta purkamassa varustustaan nähdessään Terenjan ryntäävän asunnon luokse. "Voi helvetti..." vampyyri mutisi tiiraillessaan alas Draculan mielenvikaiseen poikaan, joka hetkeäkään epäröimättä ryntäsi itsekseen suoraan sisään asuntoon. Mitähän Terenja olisi mahtanut ajatella, jos sisällä olisi vielä ollut joku? Huutanut apua? William tuhahti.

Juuri Williamin lopulta päästyä asemiin hänen rannemikronsa piippasi. Vampyyri hädin tuskin vilkaisi viestiä, skannasi vain avainsanat sen sisällöstä: päämajaan... pidätettävä... karkuun... Niin, niin. Siirtäessään katseen takaisin katutasoon hän näki auton ajavan pihaan ja tohtori Bennetin kumppaneineen astuvan ulos. William seurasi kiikarin tähtäimen läpi heidän astumistaan asuntoon. Hän huomasi toivovansa jonkun kävelevän heitä vastaan, vaikka tiesikin, että Terenja olisi jo houkutellut heidät esiin aiemmin. Mies pudisteli taas päätään itsekseen. Kävellä nyt suojaamattomana sisään asuntoon...

Daphne huokaisee, kun Terenja yhä koventaa ja koventaa tahtiaan. Mikä ihme kiire hänellä oli siihen taloon? Sen verran tyttö näki, että mihin suuntaan Terenja meni, joten automaattisesti tätä seurattiin. Hetkeksi kadotettiin näkyvistä. Nyt Daphnekin saapui yksin ison rakennuksen eteen. Daphne katsoo ympärilleen ja näkee ympäristn olevan autio ''vielä''.

Daphne astuu sisään varovasti ja tyynesti. Daphne ei vielä ollut aistinut yhtään ainutta vampyyria paitsi Terenjan. Daphne haistoi veren ja nyrpisti nenäänsä. Se haisi koko rakennuksessa ja paikastakaan ei voinut kukaan erehtyä. Ylimässä kerroksessa johon nuori neiti nyt suuntasu. Noniin aivan niinkuin Daphne oli arvellut. Ovet saranoiltaan, seinät tuusan nuuskana ja eteinen täysi sekamelska. Ja hyi mikä haju! Daphne haistoi terävänä useamman veren hajun, mutta kyllä hän sieti sen. Ei hän mitään heikkohermoista tyyppiä ollut.

Daphne ei kyennyt juuri nyt erottamaan veren hajuja toisistaan. Ne olivat täysin sekoittuneet. Tässä paikassa lemusi ainakin kolmen vampyyrin veren haju vähintään.

Daphne meni lähemmäksi ja katseli paikkoja. Tyhjältä näytti. Pian Daphne huomasikin Terenjan seisovan edessään. Daphne asteli tämän vierelle.
- Hirvittävä kaaos, Daphne totesi.
Daphne toivoi, että tutkimusryhmä saapuisi pian, sillä tämä asunto ei todellakaan ollut sellainen paikka, jossa Daphne haluaisi viettää aikaansa. Ainakaan kun se oli näin huonossa kunnossa ja pahinta koko paikka löyhkää ällöttävän vahvasti verelle.

((Nooh, miks kaikki pöllii mun vuoron paikkoja xD Meikäläinen kirjoittaa nyt tähän väliin.))

Hiljaisuus antoi ymmärtää tilanteen olevan ohitse, mutta tietysti se saattoi olla vain hämäystäkin. Asunnosta katolle johtaviin portaisiin kulkevat verivanat kuitenkin kertoivat ainakin yhden henkilön poistuneen ylös rappusia. Ase kädessään kasvojensa lähelle kohotettuna Terenja van Hell ottaa askeleen tuntemattomaan, täysin valmiina silpomaan vaikka paljain käsin jokaisen eteensä astuvan vampyyrin, joka yrittäisi estää nuorukaista löytämästä Kayaa.

Koko ajatus siitä, että Kaya saattaisi olla täällä teki Terenjasta suoraan sanottuna edesvastuuttoman. Välinpitämättömän tekojensa seuraamuksia kohtaan. Daphnekin saa jäädä juttelemaan yksinään käytävälle, nuorukaisen tehdessä sentään kaikkien oppien mukaan täydellisen siirtymisen varmistamattomaan asuntoon.

Eteinen vaikutti olleen taistelun päänäyttämö, muun asunnon näyttäessä säästyneen suuremmilta vahingoilta. Ei sillä, saranoiltaan suoraan revitty ovi ja sisään romahtanut ovenkarmi yhdessä veren määrän kanssa kertoivat kunnon yhteenotosta. Sisälle siirtyvä varoi sotkemasta todisteaineistoa, vältellen astumasta verilammikoihin tai muutenkaan tuhrimasta yhtään enempää kuin oli pakko. Terenja varoi askeliaan, kävellen mahdollisimman suorassa linjassa olohuoneeseen ja keittiöön varmistaakseen niiden olevan tyhjiä.

”Kaya?”, nuorukainen lopulta lausuu rakastamansa nimen kuulostellen vastausta. Hiljaisuus löi suoraan palleaan.

Nanami nousi autosta huokaisten. Hän tunsi itsensä masentuneeksi, inhimilliseksi, liikaakin. Hän ei halunnut edes olla ihminen. Hänen pyynnöstään Cael oli hänet verettänyt, ja sitäkin hän sai pyytää muutaman kerran. Hän kirosi mielessään verettäjäänsä. Miksi Cael oli kadonnut?

Nanami nappasi kassinsa, varmisti aseensa olevan taskussa ja lähti seuraamaan Bennetiä.

Kun Bennet avasi oven, Nanamin oli peitettävä nenänsä. Hän irvisti. Veren haju..Sitä oli liikaa. Hän oli syönyt, mutta ei kunnollista ateriaa. Veren haju väänsi hänen vatsaansa, samalla tavalla kuin ihmisillä tuntuu vääntävän kun heillä on aivan älytön nälkä. Nanami oli tottunut elämään nälkäisenä ollessaan vielä ihmislapsi, mutta nyt..

Nanami perääntyi askeleen ovesta, peittäen suutaan ja nenäänsä kädellään. Hän ei tahtonut sisälle. Hän tunsi tulevansa hulluksi verenhajusta. Hän puristi kätensä nyrkkiin. Hänen pitäisi kyetä menemään sisälle. Hänen pitäisi pakottaa itsensä! Hän ei tahtonut näyttää yhtään enempää heikolta Bennetin edessä, kuin oli jo näyttänyt.

((*Roikkuu Blackyn jalassa* Nuuu! Mie olen susi! *Kiehnäti*))

Loppu Terenjan ryhmästä nousi ylimpään kerrokseen, jossa verilöylyn jäljet olivat kaikkein selvimmät. Kaksi ryhmän jäsentä lähti yhdessä tarkastmaan kattoa tarkoituksenaan seurata portaissa kulkevaa verivanaa.

Stewart katseli ympärilleen, seisoessaan oviaukossa: ”Aikamoista tuhoa ne ovat saaneet aikaiseksi. Jos täällä ei ole enään ketään, voimme varmaan päästää Bennetin hommiin. Hän saa selvitettyä nopeasti, mitä täällä on tapahtunut”.

Stewart käski yhtä vampyyria hakemaan Bennetin ja kaksi muuta hän laittoi kuulustelemaan talon asukkaita.

Silloin Terenjan rannelähetin piippasi. Hän oli saanut viestin Mimiltä, joka oli huvikseen tutkinut tapausta vain koska oli kätevä käyttämään tietokoneita ja nokkela etsimään tietoa: 'Terenja, talo on Guardianin omistama. Ajattelin, että sinua kiinnostaa. Kaya tuskin on ollut tekemisissä vampyyrien hautaustoimiston kanssa vain hankkiakseen asunnon heiltä'.



Bennet näki nopeasti Nanamin reaktion.

”Autossa on kolme pussillista verta”, Bennet komensi. ”Juot ne ennen kuin tulet sisälle. Ehdit kyllä hommiin mukaan sittenkin. Mene nyt!”

Ylhäällä Bennet aloitti oitis työnsä. Ensimmäiseksi hän otti lattialla olevasta verestä näytteet, jos hän löytäisi tietokannasta vastaavat tiedot. Nykypäivän teknologia oli ihmeellistä. Vaikka isoon ammeeseen olisi kaadettu viidenkymmenen eri henkilön verta, Hellin laitteet pystyvät nykypäivänä erottelemaan jokaisen niistä Lisäksi kaikista laillisista vampyyreista löytyi tietokannat, jotka sisälsivät myös verinäytteen. Kun näyte asetettiin laitteeseen, se skannasi sen ja etsi yhteneväisyyden kaikkien vampyyreiden tietokannoista. Se oli koko tapauksen yksinkertaisin vaihe. Näin tiedettäisiin ketkä ovat olleet syypäitä tapahtuneeseen. Loppututkinnassa saattaisikin mennä sitten useampi viikko, jos halusi olla täsmällinen. Hänen olisi ehdottomasti kutsuttava paikalle lisä porukkaa labrasta perusteellisimpien tutkimusten vuoksi.

”Kolem laitonta vampyyria”, Bennet sanoi tutkiessaan nopeasti verinäytteet. ”Heitä ei löydy tietokannasta. Täällä on ollut ainakin neljä vampyyria. Neljännen veri täsmää täydellisesti Kaya van Hellin tietoihin. Sori pomo. Näyttäisi siltä, että meiän prinsessa on ottanut siipeensä ja pahasti”.


((Tännekkin vuorojärjestys muistutuksena meille kaikille, nyt kun saatin SunSet takaisin hommaan mukaan.

Jilli
Infinitum
Hannachu
SunSet
Shakur

Enkä taaskaan lue teidän valituksianne, mutta mulle voi silti valittaa. Muahhahhahhaa!

Infi, miksi alan omasta mielestäni kuulostaa sulta? Multa puuttuu enään kirotut nopat.)

[*potkaisee järkähtämättömästi Shaken irti jalastaan*]

William makasi talon katolla ja seurasi kiikaritähtäimensä läpi Hellin joukkojen liikkumista asunnon halki. Taas yksi väärä hälytys. Pian kaikki palaisivat häntä koipien välissä takaisin tukikohtaan ja spekuloisivat muutaman viikon ajan Kayan kohtaloa nuollakseen haavojaan. Ja William pääsisi takaisin kirjansa pariin, kenties maistelemaan hieman viiniin sekoitettua verta. Tällaiset keikat kiristivät aina hänen hermojaan. Täysvalmius tyhjän asunnon vuoksi. Pidätyspakko, ei kuollonuhreja. Ei, William ei pitänyt siitä.

Asunnon ollessa turvattu William veti itsensä taaksepäin, rentoutui ja antoi katseensa harhailla omia aikojaan. Hänen hommansa oli pitää katu puhtaana operaation loppuun asti, mutta hän ei uskonut vampyyrien olevan enää lähelläkään. Saastaisen kolon lähelle ei ollut järkeä tulla enää toistammiseen. Senhän tiesivät muurahaisetkin.

Sitten mies hymähti. Vai että muurahaisia...

[Jilli, se on se pelinjohtajan sielu. En myönnä minkäänlaista korruptoimisen mahdollisuutta. ]

Bennetin saavuttua paikalle ja otettua näytteensä Terenja käy tarkistamassa vielä kylpyhuoneen. Nuorukainen oli jättänyt sen viimeiseksi, koska joutuisi astumaan vereen päästäksee kylpyhuoneen ovelle. Siihen saakka tulevan Draculan pikkuveli oli seissyt aseensa kanssa valmiina turvaamaan tohtoria, mikäli joku päättäisi äkkiä rynnistää ulos. Asunto kuitenkin tuntui tyhjältä, se tuntui tyhjältä.

Veri tosissaan haisi siinä määrin, että heikompihermoiset ihmiset olisivat avanneet ikkunan tai hakeneet happimaskeja selviytyäkseen. Asetta pitelevä käsi laskee, Terenjan seisoessa valkomustana haukkana Bennetin yllä. Tarkkailemassa petolinnun malttamattomilla silmillään odottaen tuloksia. Helvetti vie viimein jotain vastauksia!

C.Roux kummitteli kiihtynyttä mielentilaa taas lähentelevän päässä ja kun Bennet ilmoittaa verilammikosta löytyvän myös Kayan verta kolmen tuntemattoman lisäksi... Oli Terenja van Hell hyvin lähellä ruumiillistua maanpäällisen helvetin esiin manifestoivaksi mustaksi aukoksi, joka imisi tuhoon tuomiten kaiken sisäänsä.

"Haluan tietää välittömästi ketä nuo kolme muuta olivat ja mitä helvettiä täällä on tapahtunut. Minua ei kiinnosta miten se tehdään tai mitä se maksaa...", nuorukainen puristaa asetta kädessään niin lujaa, että sen kahvan teräs oli antaa periksi. "Haluan sen tehtävän NYT!"

Järkkymättömän hyvän koulutuksen saanut älykäs vampyyri tuntui repeilevän liitoksistaan katsellessaan veristä eteistä. Pelkkä ajatus siitä, että joku oli taittanut hiuksenkin Kayan päässä syöksi Terenjaa käsin kosketeltavaan raivoon, joka alkoi näkyä nuorukaisen punaisissa silmissä verenhimoisena hehkuna.

Ainut asia, mikä juuri nyt kaikaisi hetkeksi vereen pakkautuvan raivon matkan vampyyrin aivoihin oli rannemikron piippaus. Sekään ei yksin riittänyt, mutta Mimiltä saatu viesti pysäytti Terenjan hetkeksi. Vain hetkeksi. Guardianin yhteys tähän asuntoon ei voinut olla sattumaa. Kuten ei Kayan verikään lattialla.

Daphne katseli Bennetiä, kun tämä näytti ottavan verinäytteitä ja analysoivan niitä. Neiti katsoi tarkkaavaisena asuntoa, ettei asuntoon olisi jätetty pommia tai jotain. Pommin jälkiä ei näkynyt. Bennetin julkaistua verinäytteen tuloksen jopa nuoren ja tavallisesti tyynen Daphnenkin pupillit suurenivat. Oliko Kaya ollut täällä?? Daphne hämmästyi tällaista sattuman oikkua... Ei.. Ei se ollut sattumaa. Daphne puristi kätensä nyrkkiin.

Daphne oli samaa mieltä kuin Terenja. Se joka julkesi vahingoittaa Kayaa.. Hänen parhainta ystäväänsä, joka hänelle on ikinä ollut... ansaitsee kunnon rangaistuksen... Jos Daphne ikinä sattuu löytämään ne kolme joille nuo kyseiset veret kuuluvat. Hän vannoi, että repisi heiltä päät irti omin käsin, jos ikinä Daphne löytäisi nämä. Daphne oli suuntaamassa kohti ulko-ovea ja sanoi ikäänkuin yhtyen Terenjan sanoihin ja lisäsi:
- No, paras sitten pistää vauhtia.., tyttö hymähti tullessaan Terenjan kohdalle.

Daphne ei ikinä antaisi anteeksi sille, kuka kehtasi vahingoittaa Kayaa. Daphne halusi etsiä heidät ja tappaa ne saman tien, jos mahdollista. Ikinä ennen Daphne ei ollut koennut yhtä suurta murhanhimoa.
Nyt Daphne kuitenkin näytti aivan tyyneltä, vaikka hänen pään sisällä kaikki oli täysin päinvastaista.

Daphne katsoi muitakin paikalla olleita. Daphnekin huomasi pahan aistimuksen tässä paikassa, hän halusi metsästää Kayaa vanhigoittaneet vampyyrit ja ihmiset. Hän ei jaksaisi tässä vaiheessa välittää muiden kommenteista. Hän menisi ulos, vaikka sitten yksin. Daphne tiesi varsin hyvin toimiensa olevan järjen vastaista, hänen antoi tunteidensa ottaa vallan.

Bennetin käsky tuli Nanamin korviin väkevänä ja lujana. Hänen kehonsa tärisi ja huomaamattaan hän lipoi huuliaan. Nopeasti Nanami kuitenkin pyörähti ympäri ja palasi autolle veripussien kimppuun, nälkäisenä.

Syötyään tarpeeksi Nanami huokaisi. Hän oli näyttänyt varmasti täydelliseltä keskenkasvuiselta kakaralta. Hitaasti Nanami ujuttautui ulos autosta ja lähti takaisin talolle.

verenlöyhkä tuntui edelleen sietämättömältä, mutta tällä kertaa hän kesti sen. Vaikka se tuntuikin repivän häntä jälleen nälän suuntaan, Nanami pystyi työntämään sen seikan mielestään. Suurta kassiaan raahaten Nanami kulkeutui yläkertaan Bennetin luokse.

Hän oli varovainen eikä astunut yhteenkään veriläiskään. Sitä oli paljon, joten homma ei ollut mitenkään helppo. Hän laski kassinsa lattialle, mahdollisimman varoasti. Hänen kätensä hipaisi laboratoriotakin taskua, jossa aseen paino tuntui helpottavan hänen oloaan hieman. Ties vaikka jostain joku kohta hyökkäisi.

Nanami katsoi Bennetiä tuon puhuessa. Hän ei ollut varma mistä aloittaisi. Tämä oli hänen ensimmäinen kertansa kunnolla kentällä. Häntä jännitti hieman. Naisen kasvoille alkoi kaareutua innostuksen hymy hiljalleen.

Bennet kohotti kulmiaan saadessaan Terenjalta suoran käskyn: ”Selvä. Nuori herra on hyvä ja odottaa hetken”.

Bennet otti salkustaan muutaman koeputken ja pipetin. Lattialla ollut veri ei ollut vielä hyytynyt kunnolla, joten sitä saattoi käsitellä vielä. Bennet otti verta koeputkiin ja nousi seisomaan: ”Ilmotan päämäjaan, että lähettää laboratorioryhmän tänne. Johdan itse tutkimuksia ja huolehdin siitä, että saatte kaiken tiedon, jonka tarvitsette. Tulen kohta takaisin, koska uskon teidän saavan hyvin pian alustavaa tietoa tapahtuneesta. Voitte antaa ohjeita muulle ryhmälle”.

Silloin Bennet kääntyi ensimmäisen kerran Nanamin puoleen: ”Tulehan tyttö. Opetan sinua tekemään veren erottelun. Siitä on hyötyä sinulle tulevaisuudessa. Ota itsellesi kaksi koeputkillista verta maasta ja tule sitten autolle. Nopeasti kun veri vielä juoksee”.

Samassa Stewartin lähettämät, katolla olleet, agentit palasivat.

”Verijälkiä on selvästi katolla ja joku on paennut itään päin meistä kattojen kautta sir”, toinen agenteista ilmoitti. ”Veri jäljet kuitenkin loppuvat. Lähetämmekö agentin tutkimaan, jos pidemmältä löytyy jotain?”

Stewart tuli yhdestä huoneesta kumihanskat kädessään: ”Yhdestä kaapista löytyi ruisku, pullollinen kuollutta verta ja kalmojuuri-villiruusu uutetta. Kummastakin pullosta on selvästi otettu niitä. Muuten huoneistossa on selvästi asunut naisihminen. Kaapeista löytyy naisten vaatteita. Yhdessä huoneessa on kotilaboratorio. Eteisestä huolimatta kaikki paikat ovat tip top kunnossa. Labrarotat saavat tutkia paikan paremmin, jahka Bennet saa kutsuttua porukan paikalle”.

Bennetin käytössä oleva auto oli kuin pieni mukana kulkeva laboratorio. Veren erottelu kävi siellä helposti. Toimenpide tehtiin aina, kun niin kutsutulla rikospaikalla oli useampi vampyyri ja mahdollisesti vuotanut veri oli sekoittunut muihin. Toimenpide onnistui tosin vain, jos vampyyri oli laillinen, eli hänestä löytyi kaikki tiedot vampyyreiden tietokannasta. Koska kyseessä oli Kaya van Hell, tietoa löytyi enemmänkin. Se ei kuitenkaan Bennettiä kiinnostanut. Hän tarvitsi vain Kayan veren rakenteen ja tämän DNAn. Kyseiseen hommaan oli kehitelty aivan oma laitteensa. Kun otetun näytteen tyhjensi koneeseen ja syötti sinne mallin eroteltavasta verestä se teki kaiken työn puolesta. Kun kone oli erotellut halutun veren muusta verestä, kone sylkee veren uuteen koeputkeen ja lisää siihen hyytymistä estävän aineen. Tämä tarkoittaa sitä, että veri on paljon ohuempaa käsittelyn jälkeen, mutta se säilyttää muistot, jotka vereen on sisältyneet.

Terenja oli halunnut nopeita vastauksia ja niitä hän myös saisi. Kun hän joisi koeputken sisällön hänen pitäisi saada mielikuvat päähänsä aivan kuin hän joisi uhristaan.

Bennet suoritti aluksi varsinaisen erottelun ja neuvoi sitten Nanamia tekemään omilla näytteillään saman. Kahteen kertaan, jotta nainen varmasti oppisi. Bennet itse säästi yhden koeputkellisen varmuuden vuoksi. Kaksi hän erotti, jotta verta olisi varmasti riittävästi.

Tämän tehtyään Bennet asteli Terenjan luo ja ojensi koeputken tälle: ”Hörppäsehän siitä. Sinun pitäisi nähdä neiti van Hellin silmin tapahtuneet. Ainoa vaan, että toimi, joka verelle tehdään saattaa tehdä muistikuvista hiukan epätarkkoja, mutta luulisi pääpiirteiden selviävän. Tällä saa nopeita vastauksia”.

Jonkin ajan kuluttua pilviverho hajaantui ja päästi auringon hyväilemään maisemaa. Kirkas valo sai Willamin säpsähtämään. Suora altistuminen paahteelle oli hänelle jo vaaratonta, mutta hänen silmänsä eivät olleet koskaan täysin sopeutuneet vampyyrin elämään. Vastahakoisesti mies poimi aurinkolasit taskustaan ja laittoi ne silmilleen. Hänestä tuntui aina, kuin maailma olisi jollain tavoin latistunut linssien ruskean kuorrutuksen alla, mutta hänellä ei ollut valinnanvaraa. Silmiään siristellen hän jatkoi asunnon ympäristön vahtimista.

Hitaasti valon kulma muuttui. Välillä aurinko palasi pilveen, välillä se palasi takaisin Williamin kiusaksi. Mies tavoitti itsensä vilkuilemasta kelloa. Hän olisi täällä vielä hyvän aikaa. Perkeleen kakara.

((Vuoro tulee asap Tarkistelen vain PJltä pari asiaa!))

Terenja ei halunnut vain tietää mitä paikalla oli tapahtunut vaan myös paikalla olijoiden identiteetit, voidakseen rutistaa irti joka ikisen tiedonjyvän Kayaan liittyen. Hyvää vauhtia kaikki ympäriltään tuhoaksi mustaksi aukoksi muuttuva halusi tietää siitäkin huolimatta, vaikka Kaya olisi löytynyt viiden minuutin päästä kulman takaa täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Terenja van Hell halusi repiä rikki kaikki, jotka olivat pitäneet sisarta erossa veljestään. Nuorukainen tulisi metsästämään syyllisiä varmasti siihen saakka, kunnes noista jokainen oli siirtynyt ikuisuuteen lopullisella tavalla.

Nuoren van Hellin mielentilasta kieli varsin räikeästi se miten tuo nakkasi alas kurkustaan Bennetin tarjoaman koeputkon sisällön edes odottelematta, että tohtori sai sanottavansa sanotuksi. Tohtoria ulos auton luokse seurannut kiskaisee verilitkun alas kurkustaan kuin tequilashotin, sulkien verenpunaiset silmänsä.

Kayan verestä kohoava näytelmä oli tosissaan häälyvä, hiukain kuin olisi katsellut televisiota lasiseinän läpi, jonka päällä juoksi vettä. Auton vieressä kadulla seisova vampyyri sulki ulkomaailman mielestään, keskittyen kaikella tahdonvoimallaan näkemään mitä nainen oli nähnyt verensä valuessa lattialle. Hämäränä Terenja näki silmiensä edessä rakastettunsa seisomassa eteisessä, katsomassa itseään peilistä. Ei.. ei itseään. Jotakuta takanaan seisovaa hahmoa. Naista. Naista pukeutuneena Heavin kenttäagentin uniformuun.

Nuorukaisen hampaat kirskahtavat yhteen, kertoen tuon seurassa olijoille ettei Terenja pitänyt näkemästään.

Heavenin uniformuun pukeutuneella oli kädessään ase ja seuraavaksi tuo ampui Kayaa selkään. Terenja kykeni tuntemaan luodit omassa selässään, niiden levittäessä kuolleen miehen verta vampyyrin kudoksiin. Nuorukaisen teki mieli käänttyä repimään takanaan seisovan kurkku auki. Onneksi tuo kuitenkin tajusi ettei kokemus ollut tuon oma. Terenjan takana autoa vartioimassa seisova Hellin agentti tuskin olisi arvostanut kohtaloaan.

Veren tarjoamassa näytelmässä Kaya näytti jäävän kahden Heavenin agentin väijytykseen, sillä luoteja seurasi veitsi vatsaan. Paitsi, että.. Jokin ei loksahtanut kohdalleen. Se saattoi toki johtua veren laimeudesta, kuten tohtori Bennet oli varoitellut Terenjan kuuroille korville, mutta jostain syystä nuorukaiselle tuli sellainen olo, että tapahtumat eivät seuranneet toisiaan saumattomasti. Niiden väliin tuntui jäävän jotain. Pienen pieni vilahdus jostain muusta. Vähän kuin huonosti editoitu filmi.

Kaikkein suurimman loven tarinaan kuitenkin teki näytelmän viimeinen näytös. Kaya oli kai ollut selkäänsä saamien luotien sisältämän kuolleen miehen veren heikentämä, sillä Terenja olisi voinut vannoa näkevänsä rakkaansa iskemässä itseään veitsellä vatsaan. Eikä peilin heijastuksessa seissyt Heavenin uniformuun pukeutunut nainen vaan verinen pitkä vampyyrimies. Niin suurikokoinen, etteivät tuon kasvot mahtuneet kokonaan peiliin.

Verikuva saa Terenja van Hellin haukkomaan henkeään ja painumaan kivusta kaksin kerroin. Kivusta, jollaista ei ollut ennen tuntenut – koska se oli 100% henkistä.

Daphne halusi etsiä Kayaa satuttaneet ihmiset, mutta tiesi kuitenkin joutuvansa odottaa. Hell ei nimittäin ollut mitään maailman kiirellisempää porukkaa, vaan kaikki tehtiin huolellisesti loppuun ennekuin tehtiin mitään hätiköityä. Daphnekin oli oppinut tämän tavan jo nuorena. Tosin hänelle piti kärsivällisyyttä aika rankoin otein opettaa. Nuorempana tyttö oli niin kärsimätön ettei paremmasta väliä. Nykyään Daphne osasi tämän jo lähes täydellisesti ja näin rauhoitti itsensä ja pakotti itsensä ajattelemaan jotain muuta kuin Kayaa.

Daphne katseli ympäri asuntoa, jos voisi löytää jotakin. Tavalliselta kaikki näytti, muttei se silti tarkoittanut, että Daphne olisi uskonut, ettei siellä olisi voinut olla jotain. Laitettuaan läpinäkyvänväriset kumihanskat kädessä, Daphne alkoi tutkimaan kaikkia mahdollisia kaappeja. Pettymyksekseen hän huomasi tavaroiden olevan tavallisia tavaroita, jota nyt jokainen tarvisi elääkseen. Koti oli varmastikkin ollut siisti, ennen tappelua siis. Kaikki muu oli aika paikallaan, paitsi eteinen oli kuin myrskyn jäljiltä.

Juuri, kun Daphne oli luovuttamassa, Daphne huomasi ehkä sattumalta panssarioven. Ovi oli tiukasti kiinni tai jopa lukossa. Daphnea alkoi kyseinen ovi kiinnostamaan hyvinkin paljon ja päättikin jäädä tutkimaan sitä vähäksi aikaa..

Nanami nyökkäsi innoissaan Bennetille. Hän tuntui jo kokonaan unohtaneen aiemmat erimielisyydet sekä sen, ettei hänen rakas koiransa ollut hänen mukanaan. Hän keräsi näytteet verestä, ja lähti sitten nopeasti seuraamaan Bennetiä.

Autolle päästyään Nanami odotti ensin neuvoja, ja toimi sitten niiden mukaan. Hän työskenteli aivan liian ylivarovaisesti, ottaen huomioon hänen tavallisen töskentelytapansa. Mutta tämä olikin työtä. Nanami ei tahtonut mokata ensimmäistä kunnollista kenttähommaansa. Jos hän suoriutuisi hyvin, hän saattaisi saada kunnollisen luvan kokeilleenkin.

Erottelun jälkeen Nanami seurasi sivusta kun Bennet vei koeputken Terenjalle. Hänen silmänsä suorastaan tuikkivat lasien takana kun hän kurkisteli Bennetin takaa, melkein ujostellen Terenjaa. Tosin se johtui vain siitä että hän halusi nähdä mitä Terenjalle tapahtui veren juotuaan.

"Hei, tohtori.", Nanami kuiskasi nykien Bennettiä hihasta. "Tieteellinen selitys tuolle?", Hän osoitti sormellaan Terenjaa joka taipui parhaillaan kaksinkerroin kivusta. "Kuuluko tuo asiaan?", Nanami kallisti päätään. Hän oli erittäin kiinnostunut, ja sen saattoi nähdä jo kauas.

Bennet tarkkaili Terenjan reaktiota vaitonaisena. Hän oli elämänsä aikana nähnyt useita muitakin leimaantuneita vampyyreja, eikä se hänestä ollut koskaan kaunista katseltavaa. Olla nyt niin riippuvainen jostakusta, että toisen läsnäolon puute voi tappaa. Ja se on aika paljon, kun kyse on vampyyreista. Bennet rukoili hiljaa mielessään, ettei koskaan leimaantuisi. Hänen silmissään se nimittäin näytti kiroukselta.

Nanamin kysyessä tieellistä selitystä Terenjan reaktioon Bennet naurahti: ”Tuo, neiti Kingston ei johdu tieteestä. Vampyyrin veren voi puhdistaa, jotta veren vuodatuksen aikan ajatellut mielikuvat saadaan näkymään uudelleen juotaessa kyseistä verta, mutta tuo mitä Terenja kokee, johtuu puhtaasi leimaantumisesta. Ja äkkiseltään päätellen se ei ole mukavaa katseltavaa. Sanoisin äkkiseltään, että Kaya van Hellin tila ei ole hyvä”.

”Leimaantumiseen taas ei ole koskaan löytynyt tieteellistä selitystä. Kuten ei myöskään siihen, miksi kuollut veri ja kalmojuuri-villiruusu uute on meille kuin myrkkyä. Leimaantuminen vain tapahtuu, ilman minkäänlaista järkevää selitystä. Se on kuitenkin yksi vahvimpia luonnonlakeja, jotka pätevät vampyyreihin. On kuitenkin tutkittu, että leimaantuminen synnyttää vahvoja jälkeläisiä kahden leimaantuneen vampyyrin välillä, joten kaiketi sitä voi sanoa eräänlaiseksi lisääntymisvietiksi. Se on vain aika helvetinmoinen riesa tietyissä tapauksissa, kuten nyt”, Bennet selittää nyökäten lopuksi Terenjan suuntaan. ”Sinä voisit olla nyt hyödyksi Kingston. Ota auton kautta yhteyttä tukikohtaan ja pyydä meille lisää kenttälaborantteja tänne. Yksi ryhmä riittää aluksi, mutta varmista että siellä on mukana kaksi asiansa osaavaa väkivaltaisten yhteenottojen erikois tutkijaa. Osaat varmaan käyttää meidän radiolaitteita”.

”Tarvitsetteko jotain sir”, nämä sanat Bennet osoitti Terenjalle. ”Me hoidetaan lisävoimia tänne, että saadaan selville kaikki tapahtumat piirun tarkkaan”.

Stewart vilkuili Daphnen perään koko ajan. Hän tiesi tämän olevan veretetty vampyyri. Luultavasti juuri siksi Stewart ei luottanut täysin Daphneen, varsinkin kun naisen erikoisosaaminen on aivan muualla kuin kenttätutkinnassa.

”Älähän koske mihinkään”, Stewart huikkasi naisen perään.

”Sir”, yksi kenttäagenteista, joilla oli perustava tutkijan koulutus asteli Stewartin luo. ”Kämppä on täynnä jemmoja, joihin on piilotettu aseita. Makuuhuoneesta löytyi ainakin viisi kätköä. Käsiaseita ja viidakkoveitsiä, sekä kuollutta verta sisältäviä luoteja. Kaikki kätevästi käden ulottuvilla paikasta riippumatta. Terenja herralle olisi varmaan hyvä kertoa tästä”.

”Minä hoidan”, Tewart sanoi miettien millainen mielipuoli asunnossa oli oikein asunut. Hän lähti etsimään Terenjaa pihalta.

[Koulukiireet painavat sen verran pahasti päälle, että jätän yksinkertaisesti Williamin kärsimään auringosta seuraavankin vuoron ajan. Jatkakaa.]

(Ruokalistalla: Hitaasti kypsytetty, grillattu vampyyri)

Kaksin kerroin taipunut olisi haukkonut henkeä kivusta, jos olisi tarvinnut happea elääkseen. Terenja oli syntynyt vampyyriksi, joten nuorukainen ei omannut impulsia tehdä sitä vanhasta tottumuksestakaan. Vampyyrin kannatti osata esittää hengittävänsä liikkuessaan lähikosketuksessa ihmisten kanssa, etenkin silloin kun tuo halusi yrittää sopeutua noiden joukkoon.

Verivanat lakanankalpeilla kasvoilla eivät olleet epätavallinen näky, mutta Terenja van Hellin suoristautuessa tohtori Bennet ja tuon seurana uteliaana tapahtumia seuraava harjoittelija saivat todistaa jotain aidosti harvinaislaatuista. Kun veri verenhimostaan kuuluisan vampyyrin kasvoilla valuva veri ei ollut mielipuolisuuden edessä henkensä menettäneen uhrin. Paksu tummanpunainen vana sai alkunsa nuorukaisen ainoan näkyvillä olevan silmän kulmasta. Se sai alkunsa kyynelenä, yhtenä ainoana, joka vieri alas valkoista poskea pitkin.

”Uudelleen. Minun on nähtävä se uudelleen.”, ryhtinsä suoristava katsoo suoraan tohtori Bennettiin ja hetken verran näytti siltä, että Terenja oli valmis iskemään nyrkkinsä miehen kasvoihin. Terenja ei tosin halunnut varsinaisesti lyödä nimenomaan Bennettiä – tuo vain halusi repiä jonkun riekaleiksi.

”Tarvitsen myös jonkun, joka kykenee repimään esiin kaiken, mitä tästä rakennuksesta on tiedettävissä. Sen omistajan, historian, asukkaat, entiset asukkaat... Haluan tietää joka ikisen tiiliskiven historian.”, verivanaa poskeltaan pyyhkimättä äänensävyltään viiltävän viileäksi muuttunut ilmoittaa.

Odottaen Bennetin taiteilevan uuden vericoctailin, jonka avulla Terenja voisi nähdä Catherinen muistot uudelleen. Sielussaan, jonka olemassaoloa voisi kyseenalaistaa tuhat vuotta, nuorukainen tiesi täsmälleen mitä oli nähnyt. Terenja ei vain tiennyt miksi.

Daphne tunnusteli panssariovea. Näytti olevan lujaa tekoa, muttei näyttänyt olevan kuitenkaan läpipääsemätön. Tuo laboratorio saattaisi sisältää hyvin arvokasta tietoa.. Tosin, jos hän yrittäisi räjäyttää oven auki, hän saattaisi tuhota arvokasta todistusaineistoa. Hänen pitäisi siis keksiä jonkinlainen hieman ''hellempi'' tapa murtaa ovi. Daphne hakuili asettaan laukustaan. Tähän aseeseen ei ollut ladattu suinkaan mitään kuolleen miehen veri ammuksia, vaan tämä oli teräksinen, jonka ammukset läpäisivät melkein minkä tahansa metallin.

Pienen harkinnan jälkeen Daphne latasi miniaseensa ja tähtäsi kohti panssarioven lukkoa. Daphne tähtäsi hyvin tarkkaan, sillä jos ammus olisi ampunut ohi, se olisi tietänyt ongelmia. Ammuksen kuitenkin osuessa maaliinsa, Daphne vielä voimakkaalla potkaisulla potkaisi oven saranoiltaan. Sääli oli tuhota jotakin ilman lupia, mutta Daphnesta tuntui, että kyllä se olisi sen arvoista.

Hiljalleen Daphne astui hiljaiseen laboratorioon. Se oli samanlainen kuin Hellinkin labrat. Tosin tämän huoneen keskellä näytti olevan iso pöytä, joka oli täynnä keitinlaseja, koeputkiloita ja lasisauvoja. Joitain kemikaalejakin pöydällä näytti olevan. Se kuitenkin, mikä lopulta kiinnitti Daphnen huomion oli pöydällä olevat raportit sekä hylly täynnä asiapapereita.

Tottakai Daphne tiesi, ettei toisten papereita saanut mennä tutkimaan omin luvin. Mutta kyse olikin nyt tiedon hankinnasta, ei ollut varaa hienosteluun. Niimpä Daphne kävikin jo heti papereihin käsiksi. Papereita oli satoja, jotenka niiden kaikkien läpikäyminen veisi paljon aikaa. Daphne aloittikin jostain mustasta kansiosta, jossa oli lisää raportteja. Tämä oli hyvin kiintoisaa.. Daphne kävisi läpi raportteja huolellisesti läpi. Yksi kerrallaan..

Nanami kuunteli pää kallellaan Bennetin selostusta, silmät sädehtien. Hän oli tiedonjanoinen nuori, ja ennenkuin Bennet ehti päästä edes selostuksensa loppuun asti, käskyyn ottaa radioyhteys, Nanami luikahti Bennetin takaa lähemmäs Terenjaa.

"Anteeksi.", Nanami hymyili ujosti lähestyessään Terenjaa. Hän näytti huolestuneelta. "Oletteko kunnossa?", Hän oli hämillään Terenjan reaktiosta ja jopa peloissaan, mutta hänen sisintänsä kutitti tiedonjano.
Nanami ei tietenkään suoraan uskaltanut kysyä, mitä kaikkea tuo oli nähnyt, mutta ehkäpä jos hän olisi ystävällinen, hän saisi kysyä.


Sillä hetkellä Nanami ei ajatellut olevansa töykeä, tai ajatellut mitään muutakaan kuin asian tutkimista perinpohjaisesti. Hän olisi halunnut juoda itse verta ja nähdä kaikki itse, mutta hänelle ei edes tullut mieleen kysyä lupaa moiseen Bennetiltä. Hän voisi kokeilla sitä joskus itsekseen..

Nanamin mieleen putkahti, että olikohan verestä löydettyjä muistijälkiä mahdollista väärentää. Hän ei ollut muistanut kysyä sitä Bennetiltä, niimpä hän päätti kysyä asiaa kunhan olisi saanut vastauksensa Terenjalta. Hän kirjoitti kysymyksen muistiin tabletilleen että muistaisi sen. Kysymyksen perään hän kirjoitti toisenkin; 'onko mahdollista selvittää onko muistijälki väärennetty?'.

Bennet katsoi Terenjan nousemista ja värähti. Bennet oli tehnyt töitä jo monta vuotta Terenjan kanssa. Terenja oli miehen silmissä hyvä joukonjohtaja ja oli hän oppinut tuntemaan hieman myös toisen mielipuolisuutta. Bennet oli itse työskennellyt Hellillä vuosikymmeniä. Ei hänen työuransa vanhimmasta päästä ollut, mutta riittävän pitkä, jotta hän saattoi sanoa nähneensä melkein kaiken. Nyt hän näki jopa Terenjan itkevän, vaikka se olikin vain yksi kyynel. Se kyynel sai Bennetin toivomaan entistä enemmän sitä, ettei leimaantuisi koskaan.

Nanamin hyöriessä Terenjan ympärillä Bennet murahti: ”Nanami Kingston, minä annoin sinulle tehtävän? Mikä osa siitä jäi ymmärtämättä? Kentällä noudatetaan esimiehen käskyjä. Kun olet saanut hoidettua ensimmäisen hommasi, juokse ylös ja ota lisää verinäytteitä. Tästä taitaa tulla vaativampi operaatio, kuin aluksi ajattelimme”.

Bennet nappasi käsiinsä koeputken, jossa oli veri, jonka Nanami oli eritellyt ja ohentanut. ”Tää satsi tuskin näyttää samat mielikuvat kuin edellinen”, Beent varoitti.

Samassa Stewart juoksi pihalle: ”Terenja! Asunnosta löytyi useita asekätköjä! Kaikki ripoteltu enemmän tai vähemmän käden ulottuville”.

Samassa kyseisestä asunnosta kajahti laukaus, joka oli lähtöisin Daphnen aseestä.

”Mitäs helvettiä?” Bennet kohotti kulmiaan, samalla kun hänen vapaa kätensä lennähti asekotelolle vyöllä. ”Stewart mitä siellä tapahtui ennen lähtöäsi?”

Stewart näytti hämmentyneeltä pälyillessään ylös oma ase ladattuna.

Williamin ihoa kirveli. Kaikkea hän päätyikin tekemään Hellin takia. Jälleen kerran hänen katseensa kulkeutui kelloon. Puolitoista tuntia. Sen oli pakko riittää.

Tarkka-ampuja purki varusteensa ja oikaisi selkänsä, venyttäen olkapäitään parhaansa mukaan. Hän olisi voinut vaikka vannoa, että vuodet olivat jo alkaneet nakertaa hänen vanhoja luitaan. Tai kenties tietyn ajan ohitettuaan mies ei vain malta maata kovalla maalla niin kuin aiemmin. Mieli pehmenee, vähitellen hurjimmankin tahdon liekin on pakko laantua. Ah, ollapa nuori.

Vampyyri alkoi nauraa itsekseen. Hän pudisteli päätään nostaessaan laukkunsa katon reunalta. Katsottuaan vielä viimeisen kerran alas kadulle hän kääntyi ja astui takaisin sisään kerrostalon hämyiseen käytävään. Sisätilat tuntuivat nyt ahtailta ja valottomilta. Katossa murtunutta keltaista valoa esiin sylkevä sähkövalo särisi hiljaa, juuri Williamin kuulon rajoilla. Katkaisijan ohi kulkiessaan mies löi valot poikki ja lähti laskeutumaan portaita siunatun pimeyden poikki.

Ulkona kadulla aurinko iski jälleen koko raivollaan. William kirosi sitä mielessään kuin vain vanhaa ystävää voi kirota. Hän harppoi tien yli ja näki Hellin haltuunsa ottamalla pihalla Terenjan tutun hahmon. Mies oli juuri saapumassa kuuloetäisyydelle, kun pihan halki kaikui pamahdus. Hänen pysähtyessään Terenjan ja Bennetin eteen hänen huulillaan kaarehti hienoinen hymy, vaikka hänen vaaleat silmänsä tunnustivatkin tilanteen vakavuuden. "Hankaluuksia?" hän kysyi tohtorilta keikauttaen merkitsevästi päätään Stewartin suuntaan.

Täsverisen vampyyrin suonissa juoksi sula laava, Terenjan tuijottaessa eteensä astuvaa nuorta vampyyrinaista. Tekemättä elettäkään pyyhkäistäkseen kyyneleen jälkeensä jättämään verivanaa poskellaan, sen erottuessa yhtä selkeästi kuin veriset jalanjäljet lumihangesta. Yksi ainut kyynel, mutta silti se oli yhdessä kaikkien muiden harvinaisten kyynelten kanssa enemmän kuin Terenja oli ikinä vuodattanut kenenkään muun vuoksi.

Leimaantuminen ei todellakaan ollut armollista kaikessa ehdottomuudessaan. Jättämättä vaihtoehtoja. Ellei Terenja olisi leimaantunut Kayaan, nuorukainen olisi voinut valita selkänsä kääntämisen tässä ja nyt. Lopettaa sisarensa etsimisen ja päättää, ettei tuo merkinnyt enää mitään. Leimaantuneelle vampyyrille se oli kuitenkin sama asia kuin tuo olisi repinyt raajansa irti ja väittänyt pärjäävänsä ilmankin. Ihan yhtä hyvin kuin ennenkin. Jalattomana ja kädettömänä.

Terenja oli ajatellut, että Kayaa uhkailtiin tai kenties pidettiin niin huonossa kunnossa ettei tuo kyennyt kommunikoimaan. Vastaamaan veljensä yrityksiin ottaa yhteyttä. Aikaisemmin lähelle uskaltanutta Nanamia suoraan silmiin mielipuolisella hehkulla tuijottava oli kuvitellut jonkun kiduttavan Kayaa. Kenties sen sinisilmäisen hirviön, jonka Terenja oli nähnyt yhdessä käsittämättömien näkyjen kanssa. Yhdessä omaa kuolemaansa käsittelevän näyn kanssa.

Nyt... Nyt Terenja oli nähnyt Kayan Heavenin agenttien kynsissä. Näyssä ei ollut mitään vikaa muutoin,mutta ne eivät jotenkin... Sulautuneet yhteen kovinkaan hyvin. Minkä Terenja olisi vielä ymmärtänyt, veren antamien mielikuvien ollessa usein jokseenki sekavia. Häälyväisiä. Ne itsessään eivät olisi saaneet aikaan verenpunaisen silmän kulmasta valunutta kyyneltä. Kaya iskemässä itseään veitsellä vatsaan taas riitti. Oli ihme, ettei Terenja luhistunut polvilleen kadulle. Nuorukainen kykeni tuntemaan teräksen leikkaamassa lihaksiaan ja sisuskalujaan. Tuntemaan Kayan kivun.

Kipu ei kuitenkaan auttanut ymmärtämään. Pakottiko joku naisen lavastamaan haavoittumistaan? Kuolemaansa? Jostain syystä se ei ollut maku, joka Terenjan suuhun oli jäänyt veren antamasta informaatiosta. Terenjasta tuntui siltä kuin häntä yritettäisiin vedättää. Mikä kouraisi sisäelimissä huomattavasti veitsen iskua pahemmin. Miksi Kaya halusi tehdä hänelle tämän?

Miksei nainen vastannut!? Terenja teki melkein väkivaltaisen hyökkäyksen Kayan suuntaan ajatuksillaan, niiden ryöpytessä hämmennyksestä ja kiukusta paksuina.

Huulet vetäytyivät hampaiden edestä, paljastaen esiin työntyneet kulmahampaat, Terenjan tuijottaessa eteensä typerästi tuijottamaan tunkenutta. Nuorukaisen olemus oli jännittynyt ja oli helppo kuvitella tuon kohta hyökkäävän repimään naisen pään irti, jos tuo kysyisi vielä yhdenkin idioottimaisen kysymyksen. Nanami oli hyvin vähällä päätyä uhriksi kaiken Terenja van Hellin tunteman raivon alttarille, kun laukaus yläilmoissa keskeyttää uhkaavaan suuntaan muuttuneiden sekunttien kulun.

"Steward, mitä helvettiä?", Terenja rähähtää. Kayan veri ei selvästikään ollut tehnyt nuorukaiselle hyvää, kaiken sen itsehillinnän ja älykkyyden, jolla nuorukainen yleensä työn hoiti varisi kadulle. Tuli tuulen mukaansa pyyhkäisemäksi. Normaalisti Terenja oli hyvä johtaja, mutta tänään... Tuo oli vampyyri, joka pelkäsi kuollakseen menettäneensä elämänsä tärkeimmäin henkilön

Sanat asunnosta löytyneistä asekätköistä eivät suinkaan olleet menneet kuuroille korville. Oliko joku nuoremmista kenttä agenteista tyrinyt ja laukaissut aseen vahingossa kerätessään todistusaineistoa? Koska laukauksia kuului vain yksi, kyse tuskin oli hyökkäyksestä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että asialle saattoi vain kohauttaa harteitaan.

"Bennet, valmistele minulle niin monta koeputkellista verta kuin pystyt.", kätensä takkinsa helman alle aseen kahvalle vievä Terenja van Hell käskee, joutuen jättämään jo valmiina olevan veren juonnin myöhemmäksi. "William.", punainen silmä luo merkitsevän katseen paikalle saapuneeseen nyökäyttäen päällään oven suuntaan, viitaten katolla itsensä grillaamisen lopettanutta seuraamaan. Nopeat askeleet veivät ylösrappusia, aina takaisin Catherine Rouxin asunnolle saakka.

Laukaus oli aiheuttanut selkeästi sekasortoa paikalle olevissa agenteissa, hyvä ettei Terenjakin saanut oman aseesta luotia otsaansa juostessaan rappusia ylös. Luojan kiitos aseensa johtajaansa kohti osoittanut oli kokeneempi agentti, eikä tuon liipaisin sormi ollut yhtä herkässä kuin tähtäys käsi noin muutoin. Kaikki näyttivät typerän tietämättömiltä siitä, mitä asunnossa oikein tapahtui.

Tietämätön oli Terenjakin, aina siihen saakka kunnes asuntoa uudelleen tarkastamaan saapuneen tie vie panssariovelle, jonka lukko on paskaksi ammuttu. Oven takaa avautui laboratorio, joka todellakin olisi voinut löytyä mistä tahansa Hellin pientukikohdastakin. Tälläisiä ei pistetty kasaan tuosta noin vain. Etenkään kun jo ihan ihmistenkin virkavalta valkoi laboratoriolaitteiden ostoa ja myyntiä, yrittäessään metsästää mm. crystal methiä tuottavia huumelabroja. Jos kalusto oli hankittu laillisesti, siitä jäi jälki seurattavaksi.

Toisaaltaan Kaya oli jo asunut Guardianin omistamassa kiinteistössä... Jostain syystä labrakaluston jäljittäminen tuntui turhalta yritykseltä.

Kadulla herännyt murhanhimoinen halu purkaa omaa turhautuneisuutta johonkuhin oli yhä voimissaan ja panssariovelle pysähtyneen kohottaessa katseensa Kayan papereita tonkivaan Daphneen. Ei ollut enää epäilystäkään siitä, kenelle tämä asunto kuului. Kenellä muullakaan olisi ollut tälläistä laboratoriota. Asunnossa melkein jopa tuoksui Kayalta.

"Näpit irti Kayan tavaroista tai murran kätesi.", sanat lausuva ääni oli viiltelevän kylmä, mutta siihen oli ladattu sellainen määrä jännitettä, että se olisi voinut tappaa jo pelkällä painostavuudellaan.