Kadonnut prinsessa

Terenja tarkastelee Mimin kasvoja, sitä miten värikäs ilmestys vain seisoi rätti käsissään veren tuoksun huumaamana. Poikkeuksellisesta verenhimostaan huolimatta nuorukainen ei ollut itse kokenut sitä tunnetta, jonka kanssa Mimi-chan nyt kamppaili. Sitä miten intensiivisen kokonaisvaltaisesti veri saattoikaan ottaa vastaveretetyn vampyyrin valtaansa. Terenja tiesi kyllä, mitä nälkä oli, mutta katsellessaan Mimin lamaantuneisuutta nuorukainen ei löytänyt itsestään mitään, millä samaistua ystäväänsä. Kunnes Kayan kasvot pyyhkäisivät Terenjan tajuntaa.

Verinen käsi painuu uudelleen nyrkkiin, mutta vain hetkeksi ja tällä kertaa suurempaa vanhinkoa aiheuttamatta. Punaisen silmän kiiluva katse siirtyy ovella seisovaan Stewardiin. ”Hmm... En muista kysyneeni mielipidettäsi asiasta.” Terenja van Hell pitää pienen tauon, ikään kuin mietiskellen asiaa tosissaan, kunnes yhä Stewardia tuijottaen laski leukaansa kulmiensa alta tuijottaakseen. ”Sen sijaan, että auot päätäsi turhista asioista, voisit tehdä jotain hyödyllistä. Kuten häipyä silmistäni ja mennä varmistamaan, että tohtori Bennet saa mukaansa kaiken tarvitsemansa.”, kylmät sanat viilsivät veitsenterävinä.

”Mene syömään. Jotain muuta kuin.. tuota.”, Terenja siirtää katseensa takaisin Mimiin, viitaten viimeisellä inhoavalla lauseellaan naisen mukanaan raahaamaan take-out ruokaan. Valkeakasvoisen nenä nyrpistyy hienoisesti tuon vilkaistessa ihmisruualta haiseviin pusseihin.

”Daphne, hanki minulle uudelleen ne New Yorkin kartat, joita kävimme läpi aikaisemmin. Ne, mihin on merkattu eri asuinalueet ja maamerkit sekä rakennukset, jotka ovat nähtävissä melkein mistä tahansa kaupungissa. Voit tulla mukaankin, jos saat tehtävän delegoitua, mutta se on äärettömän tärkeä. Haluan karttojen olevan pöydälläni kun palaan.”

Daphne nojasi seinään mietteliään näköisenä.. Vai että on turvataloon hyökätty, Heaven on siis taas mennyt rellestämään, mikä riesa. Paikka oli varmasti veren tahraama ja ruumiita olisi kaikkialla, ellei niitä olisi tietysti jo korjattu pois. Jos mitään tilannetta ei ollut, miksi ihmeessä se piti mennä tarkastamaan? No tietenkin, jos Heavenin jäseniä olisi yhä liikkeellä lähistöllä, se olisi taas asia ihan erikseen.

Kuultuaan nimensä Daphne keskeytti ajatuksensa ja kuunteli hänelle annetun tehtävän. Ihan helppo, jos häneltä kysytään. Hän nyt pääsi karttoihin helposti käsiksi. Olihan tyttö stradegi, muiden kuin stradegien ja van Hellin suvun jäsenet eivät saisi käydä arkistoilla. Tai ainakin sillä arkistolla, mistä Terenja oli karttoja pyytänyt.
- Selvä pyy, olen täällä kartat mukanani ennenkuin huomaatkaan, Daphne sanoi. Näiden sanojen saattamana tyttö lähtikin huoneesta reippalla kävelytahdilla korkokenkien korot hiukan kopisten kovaa lattiaa vasten.

Daphne laskeutui alas muutaman kerroksen, kunnes saapui alhaalla sijatsevaan kerrokseen, jossa Hell säilytti joitain tärkeitä arkistoituja tietoja ja karttoja. Tähän kerrokseen vaadittiin erillinen koodi, joka piti näppäillä, jos halusi kyseiseen kerrokseen. Siellä olisi juuri niitä karttoja, mitä Daphne oli hakemassa. Pian Daphne näki kollegan järjestelemässä arkistoja. Tätä tervehdittiin lyhyellä nyökkäyksellä ja jatkettiin matkaa. Sitten Daphne pääsikin jo sinne mihin halusi, avasi arkistokaapin ja alkoi selailemaan karttoja. Niitä oli paljon, mutta koska Daphne oli käynyt täällä aikaisemmin, tiesi neiti hyvin mistä etsiä. Hän selasi karttoja ja nappasi oikeat kartat monien karttojen välistä ja laittoi kaapin kiinni.

Daphne katsoi karttoja mielenkiinnolla, niihin tosiaan oli merkitty jokaikinen maamerkki, rakennus kuin asuinaluekkin. Aika tarkka kartta siis. Daphne astelikin reippain askelin Terenjan työhuoneeseen. Sitten Daphne laskikin kartan pöydälle suoraan Terenjan eteen.
- Siinä ne nyt ovat.., Daphne totesi perääntyen Terenjan työpöydältä.

Nanami virnisti tyttömäisesti Bennetille ja avasi ovea niin että mahtui siitä sisälle, ja seisoi sitten suorana kädet selkänsä takana ristissä. "Tohtori näyttää oikein komealta siviileissä.", Nanami virnisti mukamas sarkastisesti. Hän oikeastaan piti Bennetistä enemmän kun tuolla oli siviilit yllään, kuin nähdessään tuon työvaatteissaan.

Shui kurkisti ovensuusta sisään etsien selvästi Nanamia, ja tyttö kääntyi katsomaan koiraa ja teki kädellään eleen että toinen saisi odottaa ulkopuolella. Korviaan hieman luimistaen Shui palasi istumaan paikalleen oven ulkopuolelle.

"Tohtori, otatteko aseenne mukaan?", Nanami kysyi kulmaansa kohttaen. Hän oli sujauttanut kassiinsa yhden aseen jonka oli ottanut laboratorion kaapista, muttei tiennyt tarvisiko sitä. Jos Bennet otti aseensa, Nanami ottaisi omansa laukusta ja laittaisi sen vyölleen. Hetken hän katsoi ulos ikkunasta, huokaisten kevyesti.

Mimi suorastaan juoksi ulos huoneesta. Hän ei sanonut sanaakaan kadotessaan ovesta ulos pelkkänä värikkäänä viuhahduksena. Stewart oli jo astelemassa ulos huoneesta nuoren vampyyrittären mentyä.

Samassa sekä Daphnen, Stewartin ja Terenjan rannehälyttimet piippaavat viestin merkiksi. Hellin hälytyskeskuksesta oli tullut viesti:

TEHTÄVÄ: Kiireellisyysluokka A.

Tämä viesti lähetetään vain asianomaisille.

Ammuskelu eteläisessä kaupungissa, vampyyrien asuttamassa rakennuksessa.
Silminnäkijän mukaan mahdollinen jengitappelu. Joku ampujista oli
mahdollisesti maininnut Kaya van Hellin nimen ja uhkaillut tätä. Mahdollisia
haavoittumisia, koko talo löyhkää verelle.

Asunnon, jossa ammuskelu ilmeisesti tapahtuu, omistaa C. Roux.
Keskeyttäkää kaikki tehtävät, jotka ovat alle kiireellisyysluokan A.

Paikalle lähetetään kaksi ryhmää, sekä kenttälaborantti ryhmä.

Ryhmänjohtajat:
Terenja
Quentin
tri. Bennet (laboranttiryhmä)

Kootkaa ryhmä ja lähtekää heti matkaan.

Viestin alalaidassa lukee osoite, joka täsmää Catherinen asunnon osoitteeseen.

Stewart kirosi lukiessaan viestin: ”Eivätkö ne katuvampyyrit osaa elää aiheuttamatta turhia ongelmia”.



Bennet ei näyttänyt reagoivan mitenkään Nanamin kommenttiin hänen vaatteistaan, vaan jatkoi toimiaan normaaliin tapaan. Myös Bennetin rannehälytin piippasi. Nanamilla ei sellaista vielä ollut, koska hän oli harjoittelija.

”Jaahas, suunnitelmien muutos”, Bennet sanoi lukiessaan viestin. Nopeasti hän selitti Nanamille muuttuneen tilanteen. ”Uskoisin meidän kummankin tarvitsevan aseistusta”.

Bennet asteli lukitulle kaapille ja avasi sen tunnusluvulla. Kaapista hän otti itselleen kaksi käsiasetta, lippaita ja viidakkoveitsen. Kun kaikki oli asetettu oikeille paikoille miehen vyölle, hän kääntyi Nanamin puoleen.

”Uskoisin, että voimme mennä aulaan odottomaan. Muut ryhmät lähtevät sitä kautta. Onki sinulla varmasti kaikki välineet mukana ja pakattuna niin kuin olen neuvonut?” Bennet kysyi naiselta.

Pöytänsä vieressä seisova Terenja van Hell katselee Mimin kiitoa ulos huoneesta, eikä voinut huulilleen hiipivälle poikamaiselle virnistykselle mitään. Vasen suupieli kohosi oikeaa korkeammalle, paljastaen aivan hienoisen vilauksen puhtaan valkoisia hampaita. Voi miten hurmaava tuo hymy olikaan, pahaa enteilevän mielenvikaisesta sävystään huolimatta.

Virnistys ei ihan ehtinyt puhjeta kaikkeen komeuteensa, kun ranteen suunnalta alkoi kuulua piipitystä. Terenja kiskaisi hillityllä nykäyksellä paitansa hihaa pois rannehälyttimen tieltä, nähdäkseen mitä näytössä luki. 'Ammuskelua eteläisessä kaupungissa vampyyrien asuttamassa.. blaa blaa...', tylpän tympyyntynyt ilme ehti kohota nuorukaisen kalpeaakin kalpeammille kasvoille. Kaikki tälläiset viivytykset veivät kallista aikaa. Aikaa, jonka Terenja halusi nyt käyttää ensimmäisen kunnon johtolankansa hiillostamiseen Kayan löytämiseksi.

Ilme Terenja van Hellin kasvoilla muuttuu nopeasti dramaattisella tavalla, kun viestiä aluksi hyvin ylimalkaisesti lukenut saavutti kriittisen kohdan. Kohdan, joka muutti aivan kaiken. '...omistaa C. Roux.' Enempää Terenja ei edes lukenut osoitteen lisäksi, harppaistessaan huoneen poikki syntyperäisen Draculan suvun jäsenen nopeudella repäisemään takkinsa ja asevyönsä jalallisesta naulakosta oven vierestä.

Koko muu tiimi meinasi unohtua nuorukaisen liikkuessa aikailematta halki rakennuksen kohti en ulko ovia. Tulkoot perässä, vitut protokolista. Kyseessä oli varmasti se asunto, jonka Terenja oli nähnyt Kayan mielessä. Maisemana sinisilmäisen hirviön takana. Ja ne tietokoneen ruudulla vilisseet tiedostot Rouxin perheestä. Mitä helvettiä oli oikein tekeillä?

Terenja ei tosissaan odotellut, ellei tuota alettu pysäyttämään. Tuo suunnisti suorinta tietä ulos tukikohdan ovista kävellessään aseidensa lippaita tarkistellen. Käsiaseita Terenjalla oli kaksi, joihin löytyi sekä uv-luoteja että kuolleen miehen verellä täytettyjä. Kuolleen miehen verta löytyi myös kestävissä koeputkimaisissa pienissä säiliöissä, mutta ne oli tarkoitettu nuorukaisen lempiaseen kanssa täytettäviksi. Uniikkia japanilaista miekkasepän käsityötä oleva wakizashi oli ollut lahja Kayalta, eikä Terenja koskaan lähtenyt kentälle ilman sitä. Nykyisin ei juuri minnekään. Lyhyt miekka oli vain 54cm pitkä ja se oli helppo piilottaa takin alle, kainalokotelon tyyliseen ratkaisuun vasemmalle kyljelle. Miekan lyhyyden vuoksi sen terä oli todella ohut ja siksi myös järjettömän terävä, kerrassaan mainio apuväline kaulojen katkomiseen ja paljon helpommin kuljetettava kuin kokopitkä katana olisi ollut. Kidutusvälineenäkin wakizashi oli osoittautunut kerrassaan oivalliseksi, etenkin kun sen terän voiteli kuolleen miehen verellä tai kalmanruusu uutteella.

Sitäpaitsi, Terenja olisi tuntenut itsensä idioottimaiseksi heiluessaan ympäri kaupunkia samurai miekka kourassa. Rajansa kaikella.

Daphnen rannehälyttimestä alkoi myös kuulua piipitystä. Vai että ammuskelua jossain vampyyrien asuttamassa talossa..
- Voi kun hienoa..., huokaistiin sarkastisesti ääneen.

Tämän jälkeen Daphne tarkisti vielä osoitteen ja säntäsikin oikopäätä työhuoneeseensa. Salaisesta lipastostaan tyttö asetti vyölaukkuihinsa pari pistoolia, hän myöskin latasi ne ja otti muutamia lisäammuksia mukaan. Oma uniikki hienon samettisen kädensijan omaava tikari asetettiin paikalleen vyölle, tikarissa oli myös kultaisia kiemurakuvioita. Se ei ehkä vetänyt vertoja Terenjan hienoille miekoille, mutta ei silti tarkoita, ettei sekin soveltuisi katkomaan kauloja. Tikari oli nimittäin juuri teroitettu niin teräväksi, että pelkkä terään koskeminen jo sai aikaan mukavan haavan.

Kaikki tarpeellinen kerättynä mukana, Daphne lähtikin työhuoneesta vauhdilla, kyse oli kuitenkin kiireisestä tehtävästä. Eikä tyttö halunnut jäädä jälkeenkään. Vaikka ei nuoren vampyyrin nopeudessa ja ketteryydessä ollut moittimista. Oma liivi sutaistiin päälle ennenkuin syöksyttiin Terenjan perään.
- Minäkin lähden edeltä... tulkaa te muut perässä, huikattiin niille, jotka odottelivat jo muita aulassa.

Daphne ottikin Terenjan nopeasti kiinni. Saavuttaessa tämän Daphne vaihtoi reippaaseen kävelytahtiin. Terenja oli aina niin kärsimätön, hyvä ettei juossut suoraan omaan hautaansa.. tosin ei Terenja kuitenkaan nyt niin tyhmä olisi.. mutta pointti on sama.

Kuka ihme olisi voinut aiheuttaa moisen metakan? Se saataisiin pian selville, kunhan saavuttaisiin ensin paikan päälle. Tosin Daphnekaan ei tiennyt yhtään mitä heillä tulisi olemaan vastassa. Pitää olla aika paljon pokkaa, jos haluaa rellestää tuolla tavalla. Ja varsinkin sellaisella paikalla, missä asui muitakin. Niin rasittavaa kuin se onkin silti Daphne käveli reippain askelin kohti heidän päämäärää

((Hannachu: Nyt mun on pakko kysyä, menihän Terenja jo ulos Hellin kampuksen ovista? Jos ei joutuisin muuttamaan viestiäni vähän...))

((Ulos asti se kävelee JOS kukaan ei pysäytä ))

Nanami nyökkäili kuunnellessaan Bennetin selostusta tulevasta muutoksesta. Hän nyökkäsi vielä kerran verkkaisesti ja astui ulos ovesta, ja alkoi penkoa kassiaan. Hän löysi kassista käsiaseensa sekä muutaman ylimääräisen lippaan. Aseen Nanami sujautti laboratoriotakkinsa taskuun, joka roikkui juuri sopivasti naisen käden ulottuvilla, olihan hän sentään niin pieni.

Kassin hän jätti koiran kannettavaksi. Se oli melkoisen painava. Nanami hyppeli oven edessä jalalta toiselle kuin lapsi, jolla on kova vessahätä. "Mennään jo, tohtori!", Nainen uikutti. Hän oli todella innoissaan mahdollisesti vaarallisesta tehtävästä, mutta samalla häntä jännitti kovasti. Kassistaan Nanami löysi vielä päähänsä lippalakin, joka suojaisi häntä enimmältä auringolta. Nyt ei ollut aikaa käydä aurinkorasva kylvyssä.

Kun Bennet astuisi ulos ovesta, Nanami lähti kävelemään hieman tuon perässä. Olihan iso mies paljon nopeampi kävelemään, sillä naisen jalat olivat lyhyet ja jos Bennet kävelisi rivakasti, pitäisi Nanamin lähes juosta tuon perässä pysyäkseen tahdissa mukana.

Bennet vilkaisi ovensa takana olevaa koiraa: ”Koira jää muuten tänne”.

Mies katsoi Nanamia todella tiukasti. Laboratoriossa viihtyvän koiran mies saattoi ehkä katsoa sormiensa lävitse, mutta eläimen paikka ei ollut rikospaikalla.

Bennet oli nähnyt vuosien aikana, mitä erikoisempia harjoittelijoita, eikä Nanami ollut edes erikoisemmasta päästä. Kyseinen tyttö oli sentään kehityskelpoinen ja juuri siksi Bennetin oli oltava tiukka. Hän piti itseään omasta mielestä lempeänä miehenä. Joka viikkoisessa kokouksessa Bennet pääsi tapaamaan todellisia ruudin keksijöitä ja tiukkapipoja, jotka saivat hermoromahduksen irtonaisesta hiuksesta. Kyseiset tiedemiehet, eivät katselisi Nanamia hetkeäkään nurkissaan. Olisivat jo varmaankin palkanneet palkkasoturit naisen perään.

”Koira voi sotkea tärkeitä todistusaineistoja. En voi hyväksyä sitä paikan päällä”, Bennet katsoi Nanamia todella tiukasti. ”Jos tahdot, voit jäädä tänne koiran kanssa, mutta koira ei tule mukaan. Lisäksi, jos jäät labraan, joudun alentamaan arvosanaasi. Valinta on kuitenkin sinun. Miettisin kuitenkin tarkkaan mitä valitsen. Uran, vain eläimen, joka kuolee ennen kuin sinä olet elänyt edes mainittavan osan elämääsi”.

Tämän sanottuaan Bennet lähti astelemaan ulos huoneesta. Hän huikkasi vielä keskeltä käytävää: ”Odotan ala-aulassa viisi minuuttia!”

((Lyhyt on mutta, nyt ei pää jostain syystä toimi. Anteeksi.))

Ryhmässä ei tainnut olla ainuttakaan jäsentä Terenjan lisäksi, joka olisi osannut yhdistää asunnon omistajan C. Rouxin ja Kaya van Hellin toisiinsa. Eipä siis ollut mikään ihme, ettei muilla ollut samanlaista tulen palavaa kiirettä päästä paikalle kuin kumppaniaan kuumeisesti etsivällä nuorukaisella. Toki... Tiedote oli ilmoittanut silminnäkijöiden kuulleen Kaya van Hellin nimen lausuttavan, mutta kuten etsintöjen aikana oli jo käynyt ilmi – se ei valitettavasti vielä välttämättä tarkoittanut yhtikäs mitään. Vampyyrien maailma oli täynnä niitä, jotka toivoivat olevansa instrumentaalisia Draculan kadonneen tyttären löytymisessä. Toivoen täten pystyvänsä pönkittämääna semaansa.

Mutta Kayan nimi yhdistettynä asunnon omistajaan... Mikäli sydän vampyyrin rinnassa olisi vielä lyönyt, se olisi hypähtänyt jättäen yhden iskun välistä. Nyt piti vain päästä paikasta A paikkaan B. Terenja oli jo siirtänyt tiedotteessaan saaman osoitteen rannemikronsa navigointiohjelmaan, joka ilmoitti valkohiuksiselle van Hellin suvun vesalle optimaalisimman reitin käytettäväksi, etäisyyden ja mikä oli nopein tapa päästä perille.

No, helikopteri olisi ollut kätevin, mutta se kiinnitti ihan liian paljon huomiota. Autolla liikkuminen taas riippui ruuhkasta, jota navigointiohjelma ei osannut arvioida. Terenjan teki mieli yksinkertaisesti lähteä juoksuun. Kiitää halki kaupungin kohti sitä yhteyttä, jonka oli aikaisemmin onnistunut saavuttamaan.

Daphnea vilkaistaan verenpunainen silmä hehkuen silmäkulmasta, Terenjan hidastamatta vauhtiaan yrittäessään tehdä päätöstä kulkuneuvon suhteen. Juokseminen... Se taisi olla paras keino liikkua kun omasi vampyyrin nopeuden. Toisaaltaan he saattaisivat kiinnittää epähaluttua huomiota Heavenin osalta, joka oli mitä ilmeisemmin myös liikkeellä tänään. Ainut näkyvissä oleva silmäkin katoaa, Terenja van Hellin kohottaessa aurinkolasit silmilleen.

((Kävikö tekstin kanssa kämmi vai sekoileeko mun netti? näyttää samaa tekstiä toistettuna. O.o))

((Juu, olin onnistunut liittämään sen kahdesti. Diggaan kirjottaa wordissa vuorot, kun karmalla on tapana kiusata meikäläistä eli en uskalla kirjottaa suoraan tähän ))

(( Uskaltamattomuus johtunee siitä, että kirjoitat pitkään ja pelkäät foorumin potkineen sinut pihalle siihen mennessä kun painat "Lähetä" nappia? Jos näin on, teeppä niin että kirjoita ihan rauhassa tähän, kopio teksti ennenkuin lähetät sen, jolloin se on tallessa mikäli foorumi potkii pihalle. Itse harrastan tätä joskus, kun omat wordit tahtoo kans kiusailla.))

[Selaimessa kirjoittamisessa on silloinkin vielä sellainen riski, että valitsee vahingossa tekstilaatikon ulkopuolella olevan ikkunan ja painaa backspace-nappia. Tämä kävi minulle ihan vastikään ja pyyhki pitkän työn tuloksen taivaan tuuliin. Suosittelen siis jatkamaan Wordissa kirjoittamista.]

((Uskaltamattomuus johtuu siitä, että mä olen ihan tarpeeksi taitava esim. sulkeakseni ikkunan vahingossa jne Plus olen tottunut olemaan luottamatta nettiyhteyteen, koneeseen yms. Turvallisempaa kirjottaa wordillä, eipä katoa vuorot pieruna saharaan. Yleensä.))

((Itsehän kirjoitan aina kirjoitusohjelmalla. Helpompi muutella ja lisäillä asioita, jos tulee jotain uutta mieleen. Ja koska kopioin kaikki vuorot samaan syssyyn niin helpompi tarkastaa muiden vuorot suoraan kirjoitusohjelmasta. Lisäksi saan helpommin taltioitua kaikki pelit sillä tavalla. En tosin ole käyttänyt wordiä varmaan neljään vuoteen.))

Terenjan vaihtaessa juoksuun, Daphnekin nopeuttaa etenemisensä juoksuun. Tarkkaavaiset myrkynvihreät silmät, jotka olisivat lamaannuttaneet kenet tahansa ihmisen katselivat ympärille. Daphne rupesi väkisinkin miettimään kuka mahtoi olla ammuskelun takana. Kiirellisyysluokan mukaan ei ainakaan mikään kamalan heikko henkilö tai tässä tapauksessa henkilöt.

Sillä aikaa, kun Terenja ja Daphne juoksivat kohti Catherine Rouxin omistamaa asuntoa, saattoi vastapuoli kehittää jo jonkinlaista suunnitelmaa. Tosin ei Daphne tiennyt oliko vastapuoli edes tietoinen heidän saapumisestaan. Heidänkin olisi järkevää kehittää jonkinlainen suunnitelma.. ihan vain varman päälle.

Daphne kohtasi tässä vaiheessa hetken verran Terenjan toisen verenpunaisen silmän katseen. Katseeseen Daphne vastasi omalla katseellaan. Sitten Daphne alkoikin kehittää suunnitelmaa. Daphne mietti kuumeisesti olisiko heidän parempi työskennellä yhdessä vaiko erikseen. Kummassakin suunnitelmassa oli hyvät ja huonot puolet. Daphnea harmitti se, ettei muut ryhmät olleet ainakaan vielä ennättänyt heidän peräänsä. Jos kaikki olisivat lähteneet samaan aikaan suunnitelman muodostaminen olisi rutkasti helpompaa. Mutta eihän Daphne uskaltanut jättää Terenjaa oman onnensa nojaankaan.. Varsinkaan, kun ei tiedetty ketä siellä olisikaan vastassa..

Kunhan muutkin joukot ehtisivät heidän peräänsä, voitaisiin laatia jonkinlainen suunnitelma. Vielä tässä vaiheessa Daphne päätti pysyä Terenjan kanssa ongelmien varalta. Daphne tosiaan toivoi, että joukot olisivat jo tähän hetkeen mennessä edes päässeet matkaan..

"Ei muuten jää!", Nanami polki jalkansa lattiaa vasten kuullessaan Bennetin tuomion. Hän ei voisi jättää Shuita, eikä koirakaan varmaan suostuisi jäämään tänne. Nanami porhalsi Bennetin perään, koira vierellään.

"Eikä sotke. Shui voi odottaa ulkona!", Nanami jatkoi seuratessaan itseään monta kertaa suurempaa vampyyria. Koira oli hänen parinsa eikä hän voinut olla ilman sitä, missään. Varsinkaan jos he menivät mahdollisesti vaaralliseen paikkaan, Shui tahtoi varmasti olla paikalla emäntäänsä suojellakseen.

Yhtäkkinen muisto palautui Nanamin mieleen. Jotain mitä Cael, hänet verettänyt vampyyri oli sanonut.. Mutta Nanami ei aivan muistanut mitä. Se oli jotain susiin liittyvää.. Muisto katosi Nanamin kuullessa Bennetin sanat Shuin eliniästä. Vaikka nainen tiesi totuuden, sen kuuleminen silti järkytti häntä, siinä määrin että nainen valahti kalpeammaksi ja seisahtui.

Kuinka Bennet kehtasi! Hänen olisi näemmä vaihdettava laborantista johonkin yksikköön jossa sallittiin koirat! Nanami tuijotti Bennetin selkää vihasta ja pettymyksestä lamaantuneena. Shui seisoi hänen
vierellään korvat luimussa, uikuttaen.

Kun Terenja oli pyyhältänyt ulos ovesta oli jäänyt Stewartin tehtäväksi koota loput joukoista. Vanhempi vampyyri kirosi raskaasti Terenjaa. Hänestä moinen äkkipikaisuus ei sopinut lainkaan Hellin johtokunnalle. Stewart ei kyennyt ymmärtämään miten hänestä oli tullut moisen pilalle hemmotellun teinipojan alainen.

Eihän Terenja ollut mikään teini enään, mutta siltä se Stewartista tuntui. Hänen koko perheensä oli ollut aina Hellin palveluksensa. Stewartin koko suku oli ansioituneita Hellin jäseniä. Pari vanhempaa oli yltänyt jopa neuvoston pöydän äärelle asti. Stewart oli toistaiseksi perheen nuorin. Hänellä oli kolme veljeä, joista jokaisella oli oma kenttäryhmä johdettavanaan. Itseasiassa hän itse oli perhepäivällisillä todellinen pilkanaihe, koska ei ollut päässyt yhtä ylhäälle. Nyt hän toimi jonkun rikkaan kersan lapsenvahtina.

Stewart tapasi Bennetin ala-aulassa.

”Missä se sinun harjoittelijasi on?” Stewart kysyi kulmiaan kohauttaen.

”Miettimässä. Jos hän tulee, niin hänen pitäisi olla tässä kahdessa minuutissa”.

”Hyvä lähdemme samantien. Terenja ja Moreau menivät edeltä”.



Mimi pyyhälsi täyttä vauhtia päin Nanamin selkään, kaatuen itse tämän vuoksi.

”Anteeksi!” tyttö parahti melkein itkien. Päivän koettelemukset tuntuivat olevan hänelle jopa vähän liikaa. Tämän vuoksi hän ei ollut osannut katsoa edes eteensä kiiruhtaessaan mahdollisimman kauas Terenjan verestä.

Mimi oli nuori. Sen tiesivät kaikki. Ilman Terenjan apua hän olisi tuskin kelvannut Helliin edes sihteeriksi. Johtokunta oli kuitenkin mieltynyt Mimiin, toiveenaan päästä joskus tämän pöksyihin. Mimi oli siitä kuitenkin autuaan tietämätön. Hän oli todella naivi ja ei oikeastaan edes kunnolla tajunnut miksi kaikki miehet olivat hänelle niin ystävällisiä kaiken aikaa. Loppujen lopuksi tytöllä ei ollut juurikaan todellista tajua maailman menosta.

Hän oli kyllä hyvin tietoinen siitä, että vampyyreja metsästettiin koko ajan ja oli vaarallista liikkua yksin ulkona, varsinkin niillä alueilla missä asui paljon ihmisiä. Siinä oli kuta kuinkin kuitenkin kaikki tieto, minkä Terenja oli saanut istutettua hänen söpöön pikku päähänsä.

Ilman todellista mahdollisuutta Kayan löytymiseen, Terenja tuskin olisi toiminut niin harkitsemattomasti kuin nyt toimi lähtiessään kiitämään kohti rannemikron määrittelemää osoitetta, halki 2000-luvun alkupuoliskon loistosta kuihtuneen New Yorkin. Leimaantuminen voimisti tunteita entisestään. Niitä, jotka ajoivat Terenjaa lähes pakonomaisesti kohti C.Rouxin omistamaa asuntoa. Aikaisemmin saatu yhteys Kayaan ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen ja tämä ilmoitus kahakasta vampyyrien asuttamalla alueella, ei voinut olla yhteensattumaa. Etenkään kun silminnäkijä oli kuullut Kayan nimen huudettavan.

Mielikuvat jäänsinisistä silmistä, omasta kuolleesta ruhosta makaamassa päättömänä kujalla sekä Kayan tuntemasta pelosta ja tuskasta palasivat Terenjan mieleen kirkkaina. Saivat ripeästi liikkuvan puremaan hampaitaan yhteen kirskahtaen. Daphnen kanssa juoksevan kulmahampaatkin paljastuivat.

Kaya oli pulassa, Terenja oli varma siitä!

”Lakkaa kuhnailemasta ja pistä vauhtia!”, Terenja ärähtää Daphnelle aiheettomasti, mikä kertoi jo omaa selkeää kieltään nuoren vampyyrin kiihkeästä mielentilasta. Heaven ja Chaos saisivat tuntea nahoissaan Terenja van Hellin vihan koko mittakaavassaan, kunhan nuorukainen vain löytäisi sisarensa ja saisi selville mitä tuolle oli oikein tehty.

Päämäärä lähestyi hurjaa vauhtia, Terenjan koetellessa nopeutensa rajoja.

Nanami oli niin vaipunut järkytykseensä ettei edes ensin huomannut että häneen oli törmätty. Sitten hän heräsi mietteistään ja katsahti taakseen jossa Mimi oli pyrstöllään. "Anteeksi.", Nanami puhui hiljaisella äänellä. Hän kääntyi uikuttavan koirausen vierelle ja kyykistyi. Eihän naisen olisi edes tarvinnut kyykistyä, niin pieni hän kuitenkin oli, mutta kyykistyi silti.

Hetkeen Nanami ei edes huomioinut Mimiä vaan keskitti huomionsa koiraan. Hän kietoi kätensä koiran kaulalle ja halasi. "Shui, ole kiltti poika. Odota täällä. Odota.", Hänen olisi mentävä Bennetin mukana, hänellä ei ollut varaa antaa arvosanojensa laskea. Raskaasti huokaisten Nanami irrotti otteensa koirasta ja nousi ylös. "Paikka, Shui.", Nanamin äänensävy oli käskevä. Koiran täytyi odottaa häntä täällä.

Sitten Nanami kääntyi kannoillaan, otti kassin maasta ja pinkaisi juoksuun kohti aulaan. Hän ei kestänyt riipivää tunnetta joka puristi hänen rintaansa. Shui joka oli istunut maassa, nousi seisomaan, muttei lähtenyt perään. Se uikutti hiljaa, mutta totteli.

Nanami pääsi Bennetin luokse, eikä edes vilkaissut mieheen. Hän oli tuolle hyvin vihainen, suorastaan raivoissaan. Sanaakaan hän ei sanonut, odotti vain että Bennet lähtisi edeltä johdattamaan häntä.

Bennet vilkaisi Nanamiin hyvillään. Tyttö oli tehnyt oikean päätöksen, hänen mielestään. Kun eli yhtä pitkään kuin vampyyri, valinnat kantautuivat paljon pidemmälle, jolloin niitä oli mietittävä paljon tarkempaan. Bennet tiesi sen itse. Hän oli ollut töissä Hellillä yli sata vuotta. Olihan hänelläkin ollut koira joskus. Silloin hän oli ollut vielä kiinni inhimillisyydessään.

Nanami tulisi oppimaan ajan kanssa. Jonain päivänä hän olisi täysiverinen vampyyri ja inhimillisyys olisi pelkkä muisto vain. Ehkä silloin Nanami ymmärtäisi millaista olit todella olla vampyyri.

Bennet nyökkäsi Stewartille: ”Me olemme valmiit. Nanami, autoon!”

Bennet nousi itsekkin autoon. Se oli pieni ja moderni pakettiauto. Autoon mahtui kaikki tarpeellin tykötarpeisto. Bennet ja Nanami istuisivat etupenkillä. Pakettiauton taaksi hyppäsi yksi teknisen puolen pojista. Hän varmisti sen, että tekniikka pelasi kentällä ja piti yhteydet kunnossa sekä kentällä olijoihin, että päämäjaan.

Bennet antoi osoitteen äänellä ohjattavalle navigaattorille ja pyysi tätä valitsemaan nopeimman tien. Nykypäivän navigaattorit oli ohjattu suoraan satelliittimiin. Niihin välittyi tieto ruuhkista ja tietyömaista salaman nopeasti, jolloin ne osasivat ohjeiden mukaan valita oikean reitin ja muuttaa sitä tarpeen vaatiessa. Ne olivat paljon tarkempia vehkeitä kuin 2000-luvun alun ensimmäiset naviraattorit.

”Pääset kohta tosi toimiin Nanami”, Bennet sanoi. Hän ei suinkaan yrittänyt pitää ystävällismielistä keskustelua yllä. Se ei kuulunut missään määrin hänen tapaoihinsa. Hän vain antoi ohjeita Nanamille tulevaisuuden varalta. ”Kenttä on aivan erillainen maailma kuin laboratorio. Toivon sinun suhtautuvan siihen sen mukaan. Raportissa kerrottiin, että asunnolla ammuskellaan tai on ammuskeltu. Luultavasti siellä on tehty paljon muutakin kuin ammuskeltu, joten on turha odottaa muutamaa pientä ja siistiä luodinreikää seinässä. Uskoisin, että siellä on veri lentänyt ja paikkoja hajoitettu. Kentällä eivät heikkohermoiset pärjää, joten toivon, että olet juuri syönyt”.

[No niin, täältä tulee. Edellinen kirjoittamani vuoro on reilusti edellisen vuosikymmenen puolella, joten sallikaa minulle hetki ravistella pölyä niskastani.]

William Milton oli kotonaan kuullessaan rannemikron piippaavan keittiön pöydällä. Hän huokaisi, laski kirjan kädestään, sammutti levysoittimen ja kiirehti keittiöön. Hän rypisti mietteliäästi kulmiaan lukiessaan viestin. Pikku Kaya? Kyseessä lieni taas uusi väärä hälytys.

Asia täytyi tietenkin tarkastaa. Kymmenen minuuttia myöhemmin William käveli jo pitkin Hellin käytävää. Ympärillä kävi melkoinen hälinä. Vaikka hälytys oli lähetetty vain asianomaisille, sirpaleita viestistä oli jo leviämässä kuten viesteillä on. Kaya van Hellin kohtalo kiinnosti monia organisaatiossa. Vampyyri katseli ohi kiirehtivää mielenkiinnottomin silmin, mutta hymyili sisällään. Kukaan ei katsonut takaisin, eikä kukaan pysäyttänyt häntä matkalla pukuhuoneeseen.

William vaihtoi nopeasti arkivaatteensa Hellin kenttäpukuun. Hän kiinnitti Solaris-aseensa tiukasti lanteilleen, varmisti tarkkuuskiväriinsä olevan turvattu ja heitti varustelaukun harteilleen. Ulos mennessään hän nyökkäsi lyhyesti muutamalle tutulleen, mutta jatkoi sanaakaan sanomatta matkaa. Ulkona häntä odotti tummaksi maalattu henkilöauto, jonka ratissa Hellin agentti istui jo odottamassa häntä. "Tiedätkö osoitteen?" William kysyi. Agentti nyökkäsi. "Jätä minut kaksi korttelia pohjoiseen."

Auton lähtiessä liikkeelle William käänsi huomionsa takaisin rannemikroon. Hän näpytteli siihen nopeasti viestin: "Milton matkalla kohteeseen. Pyydetään lisäohjeita Kayan löytymisen varalle." Olihan hän saanut samat ohjeet monesti aiemmin, mutta näki paremmaksi varmistaa. Hän oli itsekin omalla tavallaan varsin mieltynyt Kayaan, eikä kokenut minkäänlaista tunnontuskaa suunnittellessaan naksuttavansa tytön ympäriltä lakoon joka ikisen vampyyrin, jos se sitä sattuisi vaatimaan. Omia lukuun ottamatta, tietenkin.

Kuten arvata saattoi etumatkaa lähes holtittomasti ottanut Terenja saapui paikalle ensimmäisenä. Juoksemaan lähteminen oli alkanut tuntumaan jo matkalla typerältä. Jotenkin kovin... Ihmismäiseltä pakottavassa tarpeessaan kiitää eteenpäin omin voimin niin nopeasti kuin pääsi. Terenja oli syntynyt vampyyriksi, joten ei ollut koskaan inhimillisyyttä kokenut. Mikäli valkean vampyyrin olisi pitänyt arvioida miltä tuntui olla ihminen, tämä pakottava tarve juosta kohti aikaisemminvuttamaansa yhteyttä Kayaan. Tavallaan Terenjan olisi kai kuulunut vihata sisartaan, tuon tuodessa mielipuolisen verenhimoisen vampyyrin maailmaan riippuvuuden, jollaista siinä ei ennen Kayaa ollut löytynyt.

Tavallaan, Terenjan olisi kai kuulunut vihata rakastaan, joska tuo teki vampyyriksi syntyneestä... Ei nyt inhimillistä, mutta heikomman ollessaan poissa. Heikkomielisen vähintäänkin päätellen tavasta, jolla Draculan poika oli kiitänyt New Yorkin katuja ja kujia pitkin päivänvalossa. Terenja oli nopea, mutta moinen oli silti typerää. Jättää taakse muu ryhjä ja jopa Daphne vaikutti jääneen jälkeen Terenja van Hellin vauhdista.

Katu, jolla C. Rouxin nimellä oleva asunto sijaitsi vaikutti aivan liian rauhalliselta Terenjan saapuessa paikalle. Ensimmäisenä, kuinkas muutenkaan. Ammuskelun äänistä ei ollut enää jälkeäkään, mutta tapa, jolla taloissa asuvat vampyyrit pysyttelivät sisällä verhot ikkunoidensa eteen vedettyinä kertoi omaa tarinaansa. Jos riehujat olisivat olleet ketä tahansa, katuvampyyritkin olisivat ryhtyneet vastatoimiin. Eivät nuokaan kai ihan mitä tahansa sietäneet oman kotinsa lähettyvillä. Terenja hidasti tahtiaan sen minkä malttoi, oikean käden hakeutuessa napsauttamaan vyöllä roikkuvan pistoolin kotelon napin auki, käden sitten laskeutuessa kuolleen miehen verellä täytetyillä luodeilla varustetun aseen kahvalle.

Ei tarvinnut astua kuin rapun alaovesta sisään ja veren löyhkä löi täysillä päin kasvoja. ”Kaya...”, nuorukainen sihahtaa hampaitaan kiristellen ja aseen kotelosta ulos vetäen Terenja lähti kiipeämään ylös rappusia. Kerros kerrokselta varmistaen etenemisensä. Yksin paikalle ryhtääminen oli jo typerää, mutta suorastaan idioottimaiseksi heittäytyminen oli turhaa. Mitä hyötyä Terenjasta olisi rakkaalleen kuolleena?

Veren tuoksu sai ensimmäisen kerran vatsan vääntymään, koko Terenjan elämän aikana. Pelkästä ajatuksesta,että Kaya voisi olla... Ei, ajatus siirretään jyrkästi sivuun.

Viimein mustaan uniformuunsa pukeutunut saavuttaa ylimmän asuinkerroksen. Asunnosta ei voinut erehtyä. Irti revitty ovi, puolet karmista ja seinästä paskana ja käytävälle saakka leviävä veri. Verta oli paljon, luultavasti useamman kuin yhden vampyyrin.

Nanami asteli autoon yhä mitään sanomatta. Hän oli vihainen Bennetille, lähinnä pelkästään siksi että tuo oli mennyt muistuttamaan häntä Shuin lyhyesä eliniästä. Hyvällä tuurilla hän saisi pitää Shuin itsellään vielä kymmenisen vuotta, mikä oli hyvin lyhyt aika vampyyrille.

Huokaisten Nanami istui etupenkille, nojaten päätään kämmeneensä. Hän mietti rakasta koiraansa, 4-vuotiasta pientä Shuitaan. Cael oli myös pitänyt koirista ja susista, mutta Nanami uskoi vampyyreiden syntyneen susista, ja hän oli varma että jonain päivänä hän pystyisi muuntelemaan vampyyreiden geenejä niin, että nämä muistuttaisivat enemmän esi-isiään.

Tuntui kuin hänen verettäjänsä olisi palannut hänen mieleensä nykyään yhä useammin. Siitähän oli jo kauan kun Nanami oli tuon viimeksi nähnyt. Cael oli kadonnut sen sileän tien melkein heti kun oli verettänyt Nanamin. Hän muisti toki yhä ne kesäiset päivät, kun oli istunut Caelin vierellä puun juurella kotinsa läheisessä metsässä. Niin, hän oli ollut silloin vasta pieni lapsi..

Nanami heräsi ajatuksistaan kuullessaan bennetin puhuvan. Hän vilkaisi vanhempaa vampyyria kylmästi silmäkulmastaan ja käänsi katseensa jälleen takaisin tiehen.
"Mmh..", Nanami mutisi vastaukseksi. Hän ei tahtonut sillä hetkellä kuulla sanaakaan Bennetin suusta.

((Blackyyy~! *Hyppää syliin rapsutettavaksi*))