Kadonnut prinsessa

Tohtori Kardosin huulille levisi tyytyväinen hymy. Hän näki Nanamista, miten tämä suorastaan janosi uutta tietoa. Tavallaan nainen näki tässä paljon itseään nuorempana. Vaikka Kardosin ollessa Nanamin ikäinen, maailmanaika oli ollut toinen. Ihmisenä siihen aikaan hänestä ei olisi välttämättä tullut koskaan sitä huippu laboranttia, joka hän oli nyt. Korkeintaan huippu sihteeri

”DNA muotokuva on todellakin epämääräistä tiedettä, koska DNA ei kuitenkaan aina kerro kaikkea. Mutta se antaa vahvat viitteet henkilöstä. Ei se nyt aivan huu haata ole, mutta ei tiedonlähteiden vahvimmasta päästäkään. Sinunkin on hyvä muistaa se Nanami”, Kerdos sanoi noustessaan seisomaan. Hän selasi työpöydällään olevaa mappihyllykköä, ilmeisesti etsiessään jotain tiettyä. ”Hoidit muuten todella hienosti ja siististi tuon veripankin jäljittämisen. Minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin lähettää kaksi kenttätutkijaa hommiin. Sinä sovit varmasti tähän työhön”.

Kehuessaan Nanamia unkarilainen vampyyri siirsi katsettaan kansioistaan sen verran, että sai hymyiltyä lämpimästi nuorelle vampyyrille. Tohtori Fanni Karos ei kuulunut niihin vampyyreihin, jotka jakelivat turhanpäiväisiä kehuja. Toisin kuin Bennet, joka ei tuntunut kehuvan ketään. Tosin se, että mies oli hiljaa oli jo eräänlainen kehu sekin. Kaikesta ystävällisyydestään huolimatta myös Kardos vaati hyviä tuloksia, eikä niitä saatu vain päätä silittelemällä. Mutta työntekijää ei pitänyt koskaan lyödä myöskään maanrakoon syyttä suotta. Unkarilainen osasi palauttaa alaisensa maanpinnalle tarvittaessa, mutta hän osasi antaa myös kiitosta. Bennet ja Kardos sopivat hyvin yhteen työtavoiltaan, mutta nämä ottivat usein yhteen periaate kysymyksien saralla. Niitä yhteenottoja ei kuitenkaan ollut tarkoitettu alaisten nähtäväksi.

”Mennään sitten”, tohtori sanoi napatessaan kansion hyllystä, joka oli ilmeisesti se, mitä hän oli etsinytkin. Nainen lähti johdattamaan Nanamia laboratorion läpi. Matka kesti hetken aikaa, sillä nainen pysähtyi usean työntekijän kohdalle kyselläkseen, neuvoakseen, kehuakseen tai moittiakseen. Lähes kaikki labran työntekijöistä oli nenä kiinni töissään ja lähinnä murahtelivat toisilleen tai Kardosille. Kukaan ei halunnut mokata tehtävässä, joka oli niin tärkeä itse Draculalle.

”Tri. Kardos!” Bennet asteli parhaillaan Kardosia kohti. ”Tarvitsetko Kingstonia? Minulla olisi tytölle akuuttia hommaa”.



Casseyn katse seurasi Terenjan perään. Hänen olis todella tehnyt mieli huutaa nuoren miehen perään oma kommenttinsa vastuun pakoilusta. Veteraani vampyyri kuitenkin nieli kaiken, mitä aikoi sanoa ja kääntyi Ivanin puoleen.

”Minä ja lähin kolleegani pysymme kyllä hiljaa”, hän sanoi. ”Ikävä kyllä keskuksemme on varsinainen juorukellojen pesäpaikka. Uskoisin, että tilanne on levinnyt jo useampiin suihin ja korviin”.

Oli välillä jopa hämmentävää, että kuinka paljon vampyyrit puhuivat, ja kuinka nopeasti sana liikkui eteenpäin. Hellistä kuitenkaan tuskin löytyisi yhtäkään, joka haluaisi kertoa Draculalle Terenjan kohtauksesta. Edes kaikkein kunnianhimoisimmat vampyyrit, eivät halunneet asettaa omaa päätään pölkylle. Francoise Dracula XIII, tuskin kuuntelisi hyvillä mielin arvosteluja juuri siitä vampyyrista, joka etsi kaikkein tulisimmin Hellin kadonnutta prinsessaa. Edes Cassey ei ollut niin itsetuhoinen.

”Mennään minun työhuoneeseeni, niin voimme käydä tapauksen kohta kohdalta läpi. Tiedät varmaan, ketä me etsimme?” Cassey sanoi ja lähti astelemaan hissejä kohti. Hänen työhuoneensa oli muutaman kerroksen alempana johtajista. Suurin kunnianosoitus, jonka tämä mies oli suostunut ottamaan Hellin johdolta oli yksityinen työhuone, jota Casseyn kaltaisilla rivimiehillä ei ollut.

”On helpottavaa saada sinut tähän mukaan. Ehkä voisimme viimein siirtää joitain resursseja muihin tehtäviin. Tämä operaatio on vienyt aivan liikaa aikaa ja työntekijöitä. Hellin tavoitteet ovat retuperällä ja siviilien turvallisuus on laskenut huolestuttavasti”.

Terenja poistumista saattoi joko katsoa vastuun pakoiluna tai yrityksenä välttää lisävahinkoja. Casey pystyisi paremmin kuin hyvin kertomaan venäläiselle kaiken mitä Kaya van Hellin etsinnöissä oltiin virallisesti saatu selville. Daphne Moreau taisi olla ainut, joka edes tiesi Terenjan saaneen aikaiseksi yhteyden Kayaan eilisaamuna ennen Catherine Rouxin nimelle vuokratun asunnon löytymistä.

Kukaan ei kuitenkaan tiennyt mitä Terenja oli kokenut tai nähnyt, sen enempää sisareensa omaaman yhteyden kautta tai juotuaan tuon verta. Ne eivät kuuluneet kenellekään muulle, noiden tietojen ja kokemusten jakaminen tuntui vähän samalta kuin Kayan pettäminen. Vaikka... Juuri nyt käytävää pitkin asteleva ja kulman taakse lopulta katoava tunsi tulleensa petetyksi. Sen yhden olennon suunnalta, johon oli kuvitellut voivansa luottaa ehdottomasti.

Katoamisellaan van Hellien pikku-prinsessa oli jättänyt veljensä yksin. Ennen Kayaa Terenja oli ollut aina yksin, eikä se koskaan ollut häirinnyt valkeaa hirviötä. Se ei ollut tuntunut miltään. Normaali olotila. Kuten asioiden kuuluikin olla. Terenja ei ollut kaivannut leimaantumista, sen mukanaan tuomaa kiintymystä ja rakkautta.

No, ei ennen kuin oli saanut ne. Eikä vampyyri nytkään kaivannut rakkautta tunteena. Terenja kaipasi kumppaniaan.

Nurkan taakse ehtinyt ei pakoillut vastuuta. Tuo yritti minimoida sitä tuhoa, jonka todellinen räjähdys saisi aikaan. Uhriksi ei riittäisi yksi hassu sihteeri, Terenja van Hell tuhoaisi itsensä samalla kun veisi mukanaan mahdollisimman monta viatonta. Kauas ei valkea vampyyri päässyt, kun Kayan olemus vyöryi hyökyaaltona nuoren van Hellin ylitse. Autiolla käytävällä huojahtava joutuu tukeutumaan seinään, kadoksissa olleen jäykistyneen kauhun täyttäessä tyhjiön.

Äkkiä Kaya oli siinä. Aivan lähellä, vaikka kilometrien päässä. Terenjan sisällä, kuten tyttö oli ollut... Aina. Hyvä kun nuorukainen muisti aikaa ennen Kayaa. Nuori nainen oli kauhuissaan, lamaantunut silkasta pelosta. Silti tuo oli taas olemassa ja nuorukainen pystyi tuntemaan sisarensa.

Casey sai toiveensa, kuten sai Lancelot van Hellkin. Kaya van Hellin etsinnät saatettiin lopettaa sekä niihin käytetyt voimavarat ohjata muualle.

Terenja van Hell tiesi täsmälleen missä kadonnut prinsessa oli.

”Kaya... Kuristan sen sian hänen omiin sisäelimiinsä. Sinua varten. Sinun takiasi. Tapan ne kaikki.”, suljettujen paikkojen kammosta kärsivä sai kuulla mielessään. Samat sanat sai kuulla Caseyn seuraan hylätty venäläinenkin, mikäli tuo salli nuoren van Hellin tunkeutua päähänsä. Vaikkei sanoilla välttämättä omanneetkaan suurtakaan järkeä tai informatiivista arvoa Hyräilijälle.

Sen pidempään ei valkea peto odottanut, sen suunnatessa asevarastolle. Chaos saisi tuntea nahoissaan Terenja van Hellin raivon. Kenties nuo onnistuisivat tappamaan nuorukaisen, mutta tuo aikoi päästää sisarensa vanginneen hengestään hinnalla millä hyvänsä.

Nanami oli mielissään kehuista joita sai tohtori Kardosilta, ja nyäkytteli päätään innokkaana naisen kertoessa hänelle hieman DNA-profiloinnista. "Ymmärrän. Ja kiitos.", Tyttö suorastaan sädehti ja oli yhtä hymyä tohtori Kardosin seurassa.

Hänen hyvä tuulensa ei tosin kestänyt kovinkaan kauaa. Bennetin äänen kuulessaan Nanamin mieliala laski hieman, varsinkin kuultuaan että Bennetillä olisi hänelle jotain muuta hommaa. Nanami olisi niin mielellään halunnut päästä kokeilemaan DNA-profilointia.

Nanami katsahti kohti tohtori Kardosia melkein tuskaa silmissään. Sitten hän kääntyi Bennetin puoleen ja yritti karistaa pettymyksen tunteet mielestään. "Mitä hommaa on, tohtori?", Hän hymyili pienesti. Ehkäpä Bennetillä olisi jotain yhtä jännittävää hommaa hänelle.

Hyräilijä nyökkäsi ja oli lähtemässä Veteraanin perään kunnes pysähtyi ja hänen silmänsä kaventuivat ja pieni venäjänkielinen kirosana karkasi tuon huulilta. Ivan käänsi päätään pienesti, aivan kuin olisi kuunnellut jotain kaukaisuudessa.
"Tämä saattaa kuulostaa, huvittavalta. ja samalla typerältä.. Juuri saamani tiedonmukaan, tiedän missä "Kadonnut Prinsessa" on, ja että hänen prinssinsä on kuohumassa yli kuppinsa, suosittelen ilmoittamaan turvahenkilökunnalle että Nuori herran Hellin eteen ei kannata astua, on parempi antaa tuon tehdä mitä haluaa, kunhan Hellin henkilökunnan sisällä ei tule uhreja.. Ja tietenkin, seurata häntä.. Josta tulikin mieleen onko teillä niitä pieniä apparatuksia jota monet käyttävät yhteyden pitoon, aion lähteä nuori herra Hellin mukaan kun tuo pelastaa prinsessansa.."

Ivan nuolaisi huuliaan pienesti ja hymähti, hänen kasvonsa kääntyen pieneen petomaiseen virneeseen.
"Pitäähän Prinssillä olla Vesikauhuinen koira mukana.." Ivan vakavoitui hetkellisesti. "Ilmoittakaa M'Lord Draculalle että tutkinnoissa on tapahtunut muutoksia."

Ivan vihasi näitä tilanteita, kaikki on ollut kuin tervassa, ja kun hänet herätetään autuaasta pimeydestä kaikki lähtee liikkeelle kuin vesi murtuneen padon lävitse, hukuttaen kaiken.

"Hämmentävää." Hän mutisi itsekseen kunnes keskitti ajatuksensa Terenjaan.
"Nuori herra Hell, jos sallinette minun liittyvän seuraanne, olisi ikävä merkintä tietoihini jos kuninkaallisen suvun vesa menehtyy minun vahdillani."


((Pahoitteluni en saanut sähköpostiini ilmoitusta että oli ilmestynyt vuoroja. -Z))

Tohtori Kardos käännähti kannoillaan kohti Bennettiäö ja katsoi tätä aivan kuin olisi nähnyt hänet ensimmäistä kertaa. Hän mittaili miestä ovela pilke silmissään ja hymyili sitten lähes ilkikurisesti. Aivan kuin hän olisi ollut keijukainen, jolla oli pahat mielessään. Naistohtorin kasvojen piirteet olivat hyvin jämäkät ja lähes alkukantaiset. Hänen silmänsä paloivat aina kun hän teki jotain mieluista, kuin milläkin pakanajumalalla. Hän meikkasi hyvin vähän, jos silmien rajaamista, ripsiväriä ja kevyttä sipaisua huulipunaa pystyi sanomaan meikkaamiseksi. Ruumiin piirteitä lukuunottamatta unkarilainen vampyyri oli hyvin hillitty. Hän ei koskaan käyttänyt kirkkaita värejä tai mitenkään räväköitä vaatteita. Nytkin hänellä oli yllään laboratoriotakkinsa alla kevyestä kankaasta tehty helmenhohtoinen mekko. Mekossa oli kaksi kerrosta kangasta. Alempi kerros oli hyvin haalean ja hennon persikan punainen. Kangas kiilsi kuin helmistä kudottuna. Ensimmäisen kankaan päällä oli herkkä pitsikangas, joka oli voinut hyvin olla jonkinlainen sukukalleus. Tohtori kardosilla oli kaulassaan pitkä helminauha ja ranteessa vaalea, pehmeänahkainen rannemikro, joka oli uusinta huutoa Hellissä. Jalassaan naisella oli hyvin yksinkertaiset ja feminiiniset korkokengät. Mustat, vallattomasi kihartuvat hiuksensa nainen oli sitonut niskaan hyvin onnettomaksi poninhännäksi, sillä pisimmät hiukset kutittivat hädin tuskin Kardosin leukaa. Näin ollen naisen ohimoilla ja poskilla tanssahteli suloisia, kiiltävän mustia kiharoita.

”Kuulkaahan tohtori Bennet. Tarvitsisin neiti Kingstonin apua eräässä kokeessa. Haluan kuulla ehdottomasti hänen mielipiteensä asiasta, joten jos teidän asianne voisi odottaa”, tohtori Kardos hymyili lähes tyttömäisen veikeästi itseään hieman vanhemmalle vampyyrille.

”En mielelläni antaisi tehtävän odottaa”, tohtori Bennet suorastaan murahti katsellessaan tohtori Kardosin kiusaamista. Miehestä oli jopa naurettavaa, että Fanni Kardosin kaltainen arvokas tutkija käyttäytyi noin naurettavasti.

Tohtorin ilme vakavoittui nopeasti, hänen huomatessaan, ettei mies suoranaisesti lämmennyt hänen leikilleen. ”Tohtori Bennet. Annoitte Kingstonin minun laboratoriooni töihin, joten minä määrään mitä hän tekee, jo pelkän asemani puolesta, kunnes katson, ettei häntä enään tarvita. Sen sijaan, että häiritset meitä näinkin kiireisenä ajankohtana, voisit mennä etsimään jonkun tyhjän toimittajan avuksesi. Minä lähetän Kingstonin luoksesi, kun en enään tarvitse häntä. Onko selvä?”

”Hän on minun harjoittelijani Kardos”, Bennetin ilme synkistyi ja hänen kulmansa kurtistuivat uhkaavasti.

”Jonka lahjoitit minun hoiviini. Muistaakseni sinä et ole saanut lähiaikoina ylennyksiä, joten olet edelleen minun alaiseni. Joten mene etsimään joku muu avuksesi. Minä tarvitsen neiti Kingstonia”, tohtori Kardosin puhe muuttui hitaammaksi ja loppua kohden hän painotti jokaista tavua erikseen, puhuen kuin jollekkin hidasälyiselle. Kätensä hän oli nostanut lanteilleen ja näytti juuri sillä hetkellä lastentarhan opettajattarelta. Tosin hänen mekkonsa helma oli turhan lyhyt lastentarhan opettajalle.

Tällä kertaa Bennet ei sanonut mitään vastaan. Hän murahti ennen kuin kääntyi ja lähti marssimaan ulos laboratoriosta, joka kuului unkarilaisnaisen reviiriin. Kyseinen nainen hymyili omahyväisesti ja itsetietoisesti loitonevan miehen selälle vielä hetken aikaa tämän lähdettyä.

”Jatketaanhan matkaa Nanami”, harjoittelijalle suotu hymy oli aito ja lämmin. Odottamatta minkäänlaista vastausta tohtori Kardos lähti jatkamaan matkaan.

Hetken kuluttua he saapuivat työpisteelle, jossa ei sillä hetkellä työskennellyt ketään. Pöydällä oli teline, jossa oli lukuisia koeputkia täynnä puhdistettua ja eriteltyä verta. Teline, joka selvästi toimi sähköllä, kenutteli koeputkia, jotta veri ei hyytyisi. Litkun sekaan oli kyllä lisätty lukuisia aineita, jotka muummuassa estivät veren hyytymisen, mutta mikään ei tietenkään ollut varmaa. Varsinkin laboratoriossa työskentelevät halusivat pelata varman päälle, jotta kokeiden tulokset olivat mahdollisimman tarkkoja.

”No niin, Nanami? Oletko sinä puhdistanut verta aemmin?” tohtori kysyi ottaessaan yhden koeputken käsiinsä. Hän ravisteli nestettä hiukan, jotta kaikki aineet sekoittuisivat varmasti toisiinsa.



Cassey on kovaa vauhtia johdattamassa Ivania omaa työhuonettaan kohti. Huomattavasti vanhemman vampyyrin vieraskielinen kiroilu sai miehen kääntämään päänsä tämän suuntaan. Veteraanin kulmat kurtistuivat aavistuksen ja ne jatkoivat kurtistumistaan entisestään kun venäläinen kertoi kuulemastaan.

Puolen vuoden armottoman etsinnän jälkeen tyttö vain ilmestyi esiin kuin taikaiskusta? Oliko tämä enään mahdollista? Tahtomattaankin Casseyn päähän pälkähti ajatus siitä, että poika olisi vain seonnut tyystin ja kuvitellut löytävänsä siskonsa. Mies tiesi hyvin mitä veljen ja sisaren välillä oli meneillään. Niin tiesi moni muukin Hellin johdossa. Draculan kannalta ikävä huhu kuului juuri niihin juoruihin, jotka leviävät kulovalkean tavoin suusta suuhun. Tämä oli yksi niistä syistä, jonka vuoksi Cassey ei ymmärtänyt miksi Francoise oli määrännyt Terenjan etsimään kadonnutta sisartaan. Olkootkin niin, että poika oli se, joka kaikkein palavammin halusi löytää kadonneen, mutta veteraani ei halunnut uskoa, että se oli kaikkein paras vaihtoehto.

”Hälytän joukot teidän peräänne. Piiritämme alueen ja pidämme yhteyden päällä mahdollisten ongelmien varalta. Pidä sinä huoli Terenjasta. Pojan mielenterveys ei taida olla nyt vakaammillaan. En haluaisi epäillä etteikö tämäkin olisi pojan oma harha”, samalla Cassey rupesi irroittamaan omaa rannelähetintään. ”Käytä tätä niin minä hankin itselleni toisen. Menen ilmoittamaan asiasta saman tien Lancelot van Hellille. Hän voi ottaa asiat hallintaansa täällä, kun minä itse tulen myös kentälle. Uskon, että tuleva Dracula osaa selvittää tilanteen myös tämänhetkiselle vallanpitäjälle”.

Samalla jo mies lähetti uskolliselle avustajalleen Kierralle telepaattista viestiä. Nainen osaisi pistää homman aluilleen sillä välin kun Cassey kävisi itse informoimassa tilanteesta Draculan perijälle.

((Casseyn osiosta nyt tuli vähän sekava, kun kaikilla on asiaa mulle just nyt.))

Suunnitelma ei syntyi itsestään, nopealla vauhdilla yrittäessään pysyä pitkin käytävää harppovan vampyyrin askelten vauhdissa. Verenhimo oli noussutta takaisin pinnalle, pulppuamaan tummana ja sakeana portaisiin suuntaavan nuoren van Hellin olemuksen saumoista. Erilaisena kuin aikaisemmin, valkean pedon hyökättyä oven läpi sihteerinsä kimppuun. Nyt sen mukana valui kostonjano, kirkas kuulas halu kostaa kaikki viimeaikoina koettu nöyryyttävä lemmenkipeys. Se teki hissin sijaan portaisiin suuntaavasta vampyyristä entistä vaarallisemman, koska nyt... Nyt Terenja mietti tarkkaan miten tuhoaisi Kaya van Hellin paniikkiin ajaneen jengipomon.

Mielipuolinen eläin oli vaarallinen toki impulsiivisenakin, mutta sen saattoi luottaa toimivan vaistonvaraisesti - järjettömästi. Hyökkäävän jokaisen vastaantulijan kimppuun vailla erottelua. Älykäs peto se vasta hirvittävä olikin, aidosti karmaiseva.

Asevarasto sai jäädä. Kaikki tarvittava löytyi asunnolta, jonka olemassa olon nuorukainen oli salannut Helliltä. Kaya yksin tiesi, miten kadonneen prinsessan veli piti aina huolen siitä, että tuolla oli omat piilopaikkansa minne ikinä sitten menikään. Terenja harvoin yöpyi omasta tahdostaan paikoissa, josta tuon olisi pitänyt. Sanoi nauttivansa siitä ettei kukaan voinut vain ilmaantua paikalle. Noiden oli pyydettävä lupaa päästä nuorukaisen seuraan, se antoi omanlaisensa vallantunteen. Kyse oli toki salailusta ja kieroilustakin, mutta ennen kaikkea henkisen pesäeron tekemisestä.

Älykäs mieli punoi käden käänteessä toimintasuunnitelmaa, johon osaksi kuului lopun yksikön taakseen jättäminen. Se tulisi olemaan helppoa kenttäjohtajalta, joka tiesi täsmälleen miten Hell toimi. Osasi kaikki organisaation opit ja käsikirjat ulkoa. Oli kasvanut kaikkien järjestön ideologioiden ja toimintamallien keskellä, oppien vihaamaan suurinta osaa. Toki mukana oli sellaisiakin, joita nuorukainen arvosti ja piti arvossa. Stradegioita, jotka toimivat.

Mikä tahansa stradegia oli kuitenkin kierrettävissä, kun tiesit täsmälleen miten se toimi. Portaikkoa pitkin alas rakennuksen takaoville suuntaavaa törmäsi rappusissa poikaan. Vampyyrilapseen leikkimässä mielikuvitusystävineen vaaleansinisellä muovisella leikkipyssyllä. Lapsi raukka ei tainnut tietää kuka kulman takaa eteen astui, osoittaessaan virnistäen Terenja van Helliä aseellaan.

'Pum! Kuolit!' kauniin kalpeakasvoinen tuskin seitsemää vuotta vanhempi vampyyrilapsi ilmoittaa ylpeästi, tuo leveä virne sinertävillä huulillaan. Mustat hiukset siististi sellaiseen pottamalliin leikattuna, joita näki aasialaisilla koulupojilla.

Hetken verran mitä tahansa olisi voinut tapahtua, universumin pidättäessä hengitystään. Tyylikkäisiin tomuisiin vaatteisiinsa sonnustautuneen Terenja van Hellin katsahtaessa päätään kallistaen poikalapseen. Pieneen vampyyrin alkuun, joka oli mitä ilmeisimminkin isänsä tai äitinsä työpaikkaan tutustumassa. Lapsikin ehti epävarmasti laskea aseenta, leuankin laskiessa kun poika valmistautui näyttämään syylliseltä.

Hitaasti, ikään kuin epäuskoisena, Terenja kohottaa oikean kätensä syntymästään asti hiljaisen ja liikkumattoman sydämensä päälle. Kalpeat hienopiirteiset sormet painuivat vasten rintakehää saaden liivin satiinin ryppyyntymään. "Arh...", Terenja yritti imitoida ihmisten pitämiä kuolonkorinoita, ottaessaan teatraalisen horjantavan askelman alaspäin rappusissa. Vasemmalla kädellään seinästä tukea ottaen leikkikuolemaa tekevä vampyyri horjahtelee alas portaita, kunnes oli nyt jo riemukkaasti hymyilevän vampyyrilapsen tasolla.

Silloin Terenja iskee selkänsä seinää vasten, valuen istumaan lattialle veltoksi valahtaen. Silmänsäkin sulkien. Lapset eivät osanneet pelätä hirviötä, olipa kyse sitten ihmis- tai vampyyrilapsista. Leikisti käytävällä kuolleen ei oltu koskaan sallittu leikkiä nuorempien sisarpuoliensa kanssa. Draculan toinen ja kolmas vaimo olivat kieltäneet lapsiaan menemästä isoveljensä lähelle. Mikä oli luonnollisesti tehnyt tuosta hurjan paljon kiehtovamman. Ja Terenja oli nauttinut. Kieroillut. Aiheuttanut päänvaivaa ja mielipahaa varjoissaan.

Pojan kävellessä hihittäen lähemmäs, vampyyri räväyttää punaiset silmänsä auki. Virnistää leveästi koko hammaskalustollaan. "Tuleeko sinusta agentti?", yhä lattialla istuskeleva tiedustelee pojalta, joskin lakkaa leikkimästä velttoa ruumista. Lapsen alkaessa nyökyttelemään villisti, peto nuolaisee huuliaan. "Siinä tapauksessa... Tarvitset rannemikron.", valkea vampyyrissä on tomuisuudessaan ja kuivuneista veritahroistakin huolimatta jotain niin lumoavaa, ettei lapsi voi muuta kuin astua lähemmäksi katselemaan silmät suurina, miten vieras aikuinen riisuu oman rannemikronsa. Pitää sitä ilmassa ja odottaa, että poika tarjoaa omaa pienen pientä rannettaan.

"Noin.", asiaankuuluvan juhlavasti rannemikronsa pojan käteen kiinnittävä nyökkää. Nousten sitten seinästä tukea ottaen jaloilleen. "Nyt sinä olet ihan oikea Hellin agentti ja minulla on sinulle tehtävä...", Terenja kumartuu, supattaen ohjeita lapsen korvaan.

Caseyllä tulisi olemaan hauskaa yrittäessään paikantaa van Hellin suvun valkeaa sekopäätä. Tuon rannemikron mukaan nuorukainen seikkaili ympäri taloa, juosten sen osasta toiseen summamutikassa. Riippui etsintäjoukkojen omasta nokkeluudesta, miten nopeasti nuo käsittäisivät seurailevansa 7-vuotiasta lasta, jonka kämmenselkään joku oli kirjoittanut avain-ovikoodin, jolla päästä kaikkiin mahdollisiin huoneisiin tukikohdassa.

Sillä välin Terenja van Hell oli kadonnut, poistunut kuin tuhkana tuuleen. Mikä olisi ollut melko ironinen ilmaisu, jos nuori van Hell olisi omannut erään Hyräilijän taidoista materialisoitua. Nuorukainen oli katkaissut yhteytensä venäläiseenkin, suunnatessaan mahdollisimman nopeasti asunnolleen varustautumaan. Vaihtamaan päälleen hellin erikoisagenteille kuuluvan rynnäkkövarustuksen, mustaa erikoisvalmisteusta kommandopipoa myöten, joka teki noista kasvottoman massan hyökkäyksen keskellä.

Terenja halusi nähdä miten taitava isän paikalle manaama venäläinen olikaan, miten luotettava. Valitettavasti nuorukainen tarvitsi tuota onnistuakseen suunnitelmassaan. Vaihtoehdot kun olivat joko helliläiset tai tuo ryssä. Vasta seistessään hylätyn kerrostalon katolla tarkoituksellisesti aivan toisella puolella New Yorkia Chaosin tukikohdasta katsottuna Terenja avasi mieltään sen verran, että vanha vampyyri saattoi luikahtaa läpi. Nähdä missä nuori van Hell oli. Terenja ei kieltänyt Ivania tuomasta Caseyn miehiä mukanaan, mutta haihtuisi kyllä sen sileän tien kun aistisi ylimääräisten läsnäolon.

Tämä oli kuitenkin ainut tapa testata venäläistä, joka varmasti ymmärtäisi rannemikro-tempauksesta ettei valkea van Hell halunnut seuralaisia. Viivyttely oli kuitenkin tuskaa, Kayan kauhun kirkuessa nuorukaisen pään sisällä.

Nanami katsoi ihmeissään ensin Bennetiä ja sitten tohtori Kardosia. Tytön katse kävi vuorotellen molemmissa vampyyreissä ja tämä räpytteli silmiään ihmeissää. Tappelivatko Bennet ja Kardos hänestä? Vai oliko Kardos vain huomannut hänen haluttomuutensa lähteä Bennetin mukaan ja siksi pelastanut hänet? Nanami ei tiennyt vastausta mutta tyttö oli silti kuin puulla päähän lyöty.

Tyttö kumarsi päätään Bennetille pienesti tohtori Kardosin kehottaessa heitä jatkamaan matkaa, ja hetken päästä hämmentyneen ilmeen tilalle nousi virnistys, kun tyttö viimein käsitti mitä oikein oli tapahtunut. "Tuo oli aika mahtavasti tehty, tohtori Kardos.", Nanami virnisti lapsellisen ilkikurisesti. "En oo koskaa nähny kenenkää sanovan Bennetille vastaan!", Hän hihkui innoissaan.

Päämäärään päästyään Nanami katsoi laitteistoa ja astui tohtori Kardosin vierelle. "Joo, me ollaan kokeiltu verenpuhdistusta teorialuennolla.", Nanami nyökytteli katsellessaan tohtorin puuhia, naisen ottaessa koeputken käsiinsä. "Ja vähän aikaa sit mä sain kokeilla verenerottelua kentällä!", Nanami virnisti ylpeänä. Tyttö piti työstään, ja tahtoi olla siinä hyvä. Hän oli ylpeä oppiessaan uutta.



Raskas hiljaisuus istui painostavana Hellin erään työhuoneen sisällä. Sanaakaan ei sanottu, mutta ärtymyksen pystyi silti aistimaan huoneessa. Lancelot van Hell seisoi ikkunan ääressä, asetellen orkkideoja mielensä mukaisesti ikkunalaudalle. Hän oikoi kukan lehdet ojennukseen ja suihkutti lehdille hieman vettä. Mies oli ilmeetön, mutta tämän siniharmaista silmistä näki ärtymyksen. Kääntyessään työpöytää kohden seuraava Dracula asetti pöydälle muutaman eksoottisemman kukkalajikkeen, muun muassa itämaisen bonzai puun, jonka oksat mies oli trimmannut huolella.

Hän järjesti vielä pöydän tavarat ojennukseen; sähkökansiot siistiin pinoon oikealla sivulle, sähkökynät vasemmalle, jättäen keskellä olevan tilan vapaaksi. Kun pöytä oli lähes pakkomielteisen lailla siistissä järjestyksessä, mies saattoi istua työpöydän ääreen ja ryhtyä selailemaan kansioita jotka lepäsivät nyt siististi hänen oikealla puolellaan. Viimeisimmät päivitetyt tiedot Kaya van Hellin katoamiseen liittyen. Kansiossa ei tietenkään ollut aivan viimeisiä tietoja, tietoja Terenjan lähdöstä ja Kayan olinpaikan löytymisestä.

Lancelot selasi painostavan hiljaisuuden jatkuessa kansioita, siristäen silmiään aina välillä, nenäänsä nyrpistäen joka osoitti selvää inhoa. Hän ei ollut lainkaan tyytyväinen siihen että Hellin varoja käytettiin tälläiseen typerään juttuun.Hän olisi voinut keksiä viisitoista parempaa kohdetta sijoittaa Hellin varat ja resurssit kuin Kayan etsiminen näin suurella caliiberilla. Luettuaan Kayaa koskevat kansiot läpi tulea Dracula laskee ne käsistään takaisin pöydälle, siistiin pinoon ja tasaa niiden kulmat jotta ne ovat täydellisessä linjassa.

Tumman ruskeat hiukset löysällä ponnarilla pitävä nojautuu taaemmas tuolissaan ja hieroo hetken ohimoitaan. Käytävillä kuului hälinää mikä ei ainakaan auttanut jo ennestään kireää vampyyriä rentoutumaan. Huone oli järjestetty siististi ja Lancelot oli tuonut mukanaan muutamia kukkiaan. Vuosien aikana mies oli oppinut rentoutumaan hieman, ja kukkien hoidosta oli tullut miehelle lähes pakkomielteinen tapa purkaa ärtymystään. Kaikki varmasti tiesivät ettei Lancelot ollut se hellin mies maailmassa, ja sadistinen peto sai useinkin kamppailla itsensä kanssa säilyttääkseen kylmän ja hillityn olemuksensa. Aurelia oli auttanut miestä rauhoittumaan, mutta vain pintapuolisesti.

"Aurelia, tuo minulle viiniä.", Tulevan Dracula toteaa kylmästi pitkän ja painostavan hiljaisuuden jälkeen naiselle seurassaan, ensimmäiselle vaimolleen. Lancelot olisi tahtonut nousta tuolistaan, astella ovelle ja paiskata sen karmeistaan irti ulospäin, ja huutaa kurkkusuorana noita metelöiviä imbesillejä olemaan hiljaa. Sen sijaan mies kääntyi bonzai puuta kohden, suki sen lehtiä ja tarkisti oksien olevan ojennuksessa. Vaikutti hieman siltä, ettei yksikään van Hell ollut aivan täysin järjissään. Ainakaan veljeksistä Lancelotista ja Terenjasta ei voinut sanoa kummankaan olevan järjissään.

Ivan seisoi paikoillaan tutkien rannemikroa pienen uteliaisuuden pilkahtaen hänen silmissään, hän ei vaan voinut sille mitään. uusi teknologia oli aina kiinnostavaa hänelle, kaikki tuntui liikkuvan niin nopeasti kun hän nukkui. Ivan havahtui pienesti Terenjan läsnäolosta ja hymähti pienesti, hän suuntais katseensa C:hen ja hymyili tuolle. "Minä menen Nuori herra Hellin mukaan nyt.. Kerätkää tukiryhmä, mutta minusta tuntuu että tässä on jotain.. "Henkilökohtaista" minä pidän yhteyttä teihin "Tällä" kapistuksella." Ivan heilutti rannemikroa ja asetti sen sitten ranteeseensa. "Minä pidän hänet turvassa, parhaani mukaan ja tuon hänet ja tämän.. Kayan takaisin.." Ivan ei jäänyt odottamaan C:n vastausta hän osoitti tuolle kunniaa ja käveli käytävää pitkin pois kunnes hän vain katosi sumun saattelemana.

Ivan seisoi rakennuksen katolla ja käänsi päätään, yrittäen saada Terenjan olinpaikan parempaan tietoonsa, ainakin oikean suunnan, hänen aistinsa olivat vielä hiukan tahmeat ja ruosteessa, mutta hänen piti liikkua nopeasti,hän verrytteli sormiaan ja naksautti niskansa ravistaen tuota kankeaa olotilaa pois, kunnes hän hyppäsi alas katolta, sukeltaen muutaman ikkunavälin.

Hellin tekniikko joi lämmitettyä kahvikupistaan jonka reunaan oli painettu. "Java", haukottellen hän katsoi ulos ikkunasta ja näki kuinka joku sukelsi pää edellä ikkunasta alas, tekniikko älähti ja nousi seisomaan katsoen alas ikkunasta nähden ketään kunnes lepakko suhahti ikkunan ohitse lentäen pois.
Tekniikko kääntyi katsomaan kahvikuppiaan ja nyrpisti nenäänsä ja paljasti hampaansa pienesti kunnes vakavoitui ja katseli ympärilleen tuhahtaen.

Ivan saapuisi Terenjan luokse heti kun nuori Vampyyri antaisi olinpaikkansa paremmin esille, Ivan ei piilotellut sitä että hän yritti poimia tuon olinpaikkaa esille.

Tohtori Kardos hymyili Nanamin kommentille: ”Tohtori Bennetille pitää ajoittain vastaan. Lisäksi niin kauan kun minun palkkashekissä on isompi summa kuin hänellä, minulla on oikeus sanoa hänelle vastaan”.

Tällä viittauksella Fanni Kardos tarkoitti olevansa paremmassa asemassa kuin Bennet. Hellissä työntekijän arvon pystyi lukemaan helposti palkkashekin numeroista. Se oli lähes julma, mutta todellinen fakta.

”Veren putsaaminen ja erottelu on käytännössä katsoen sama asia”, tohtori Kardos sanoi hymyillen. Hän nosti hieman koeputkea kädessään. ”Tässä on aineita, jotka estävät veren hyytymisen, mikä helpottaa sen tutkimista hiukan pidemmänkin ajan jälkeen. Se ei kuitenkaan säily ikuisesti, joten tutkimukset täytyy tehdä mahdollisimman pian siitä huolimatta”.

Kardos kaatoi pienen lirauksen verta pieneen steriiliin kuppiin. Tätä ennen hän oli vetänyt käteensä kumihanskat. Kupin, joka oli pikemmin lasilevy kuperalla pinnalla, nainen asetti pieneen luukkuun pöydällä olevassa koneessa.

”Veri lisätään tähän, varovaisesti. Emme halua näytteen menevän pilalle tai likaantuvan. Verta ei pysty puhdistamaan montaa kertaa niin, että siitä saisi sen jälkeen irti jotain. Ymmärrätkö?”

Kardos hymyili ja asteli toiselle puolelle pöytää ja konetta. Siellä oli näyttö kaikkine nappuloineen. ”Sitten vain käynnistetään kone ja se tekee työ. Yksinkertaista ja simppeliä. Kiehtovinta on kuitenkin lopputulos. Se mitä tämä kone saa aikaa”.



Aurelia, Lancelotin ensimmäinen vaimo, jopa hätkähti hieman miehensä puhuessa hänelle. Mikä ei ollut ylllättävää, jos tunsi tätä, miehen somasta harrastuksesta huolimatta. Nainen istui melkein toisella puolen huonetta pienellä, tyylikkäällä sohvaryhmällä kädessään tabletti, jolla seurasi erään tärkeän huoneen tapahtumia kaukana Romaniassa. Aurelia ei olisi halunnut olla hetkeäkään erossa pienestä tyttärestään. Draculan ensimmäisenä vaimona, hänellä oli kuitenkin velvollisuuksia, varsinkin kun Lancelot ei ollut ottanut itselleen vielä muita vaimoja, jotka Aurelia itse olisi voinut määrätä suorittamaan vaimojen velvollisuuksia. Nyt hänen ei auttanut muu kuin jättää rakas lapsensa Romaniaan lastenhoitajien huostaan. Huolehtivainen äiti oli sitä mieltä, että hänen pienokaisensa ei ollut tarpeeksi vanha vielä matkustamaan.

Aurelia oli kaikessa suhteessa pienikokoinen. Siro ja hoikka, pienet kädet, jalat ja jopa kasvot. Hänen ulkomuotonsa oli kuin enkelillä, mikä saattoi olla ironista, koska hän oli syntyperäinen vampyyri. Punakultainen kihara oli karannut hänen poskelleen nutturasta, jolla kaikkein mieluiten piti hiuksiaan. Vapaana ne olisivat ulottuneet naisen lanteille asti. Yllään hänellä oli vihreän umbran värinen silkkinen jakkupuku. Tai, jakku oli siististi laskostettuna sohvalle. Siihen kuuluva mekko oli hänen yllään. Miehusta oli avara ja olisi voinut paljastaa kaistaleen kauniista rinnoista, jos niitä olisi ollut. Tai olihan neidolla rinnat, ne olivat vain kovin pienet. Edes raskaus ei ollut suonut niille minkäänlaisia etuja, kuten monelle muulle naiselle. Sen helma oli liehuva ja kevyt.

”Kyllä, Lancelot”, Aurelia vastasi miehensä komennukseen astellen kaapille, joka ajoi sillä hetkellä viinivaraston virkaa.

Aurelia oli saanut tehdä töitä kokonaisen vuorokauden, että väliaikainen työhuone oli miehen mieleinen. Se tarkoitti pieniä, mutta Lancelotille tärkeitä yksityiskohtia, joista vaimo oli vastuussa. Sihteerikkö ja vaimo muuttuivat tietyissä tilanteissa samaksi. Vaikka neito olikin syntynyt ylhäiseen perheeseen, niin nyt hän oli varsinainen sätkynukke. Vaikka hänellä olikin valtaa Romaniassa ja pieni, lähes olematon valta aviomieheensä, hän oli pelkkä nukke.

Hän kantoi aviomiehelleen viiniä. Hienointa mitä kaapista vain löytyi ja toi sen hänen pöydälleen. Tarkalleen oikeaan kohtaan. Ei tarpeeksi kauas tämän käden ulottuvilta, mutta kuitenkin niin, ettei se ollut miehen tieltä.

”Ole hyvä. Rakkaani”, Aurelia puhui tuskin kuiskausta kuuluvammin. Tosin hänen ei tarvinnut. Eikä hän tainnut edes osata. ”Isänne on täällä minä hetkenä hyvänsä. Menenkö häntä vastaan?”

Sihteeri, mikä sihteeri.



Cassey ei kauaa odottanut, vaan lähti rientämään kohti työhuonetta, jonka tiesi olevan Lancelotin käytössä. Kierra saisi koota joukot, sillä aikaa kun hän raportoisi uudesta käänteestä Lancelot van Hellille. Nainen saisi hakea hänelle myös toisen rannelähettimen.

Nanami katsoi silmät sädehtien laitetta heidän edessään. Hän kuunteli tarkkaavaisesti kaiken mitä tohtori Kardos sanoi ja painoi jokaisen sanan visusti mieleensä. Hän nyökkäili innostuneesti Kardosin kysyessä ymmärsikö hän ja leveä, lapsenomainen hymy kaartui tytön kalpeille huulille. "Joo, ymmärsin! Ihan mahtavaa."

Nanami siirtyi lähemmäs konetta Kardosin laittaessa verinäytteen koneeseen ja hän paloi halusta päästä painamaan sitä taianomaista nappulaa joka tekisi lopulta kaiken työn heidän puolesta ja antaisi heille sen toivotun profiloinnin. Mielessään tyttö toivoi voivansa olla joskus yhtä arvostettu laborantti kuin tohtori Kardos oli. Hänkin halusi päästä sanomaan vastaan Bennetille, varsinkin mitä hänen koiransa päästämiseen laboratorioon tuli.

Jos hän olisi yhtä arvovaltainen kuin Kardos, Bennet ei voisi käskyttää häntä ja kieltää Shuita olemasta laboratoriossa. Tai näin Nanami ainakin kuvitteli. "Mistä tää lähtee käyntiin? Kuinka kauan kestää tuloksien saaminen? Kuinka luotettava koneen antama profilointi on prosenteissa?", Nanamin kysymystulva oli ehtymätön. Tyttö halusi saada tietää kaiken mahdollisen.



Tulevan Draculan hermo oli tosissaan hieman koetuksella, mutta hän pystyi silti huomaamaan ensimmäisen vaimonsa pienoisen säpsähdyksen hänen puhutellessaan tuota. Tai no, käskiessään tätä tuomaan hänelle viiniä. Vaikka Lancelot pitikin Aureliasta, nainen oli silti hieman liian.. hidas ja hiljainen hänen makuunsa. Hän olisi voinut melkein sanoa rakastavansa tätä naista, jonka oli valinnut ensimmäiseksi vaimokseen, mutta leimaantumaan mies ei vielä ollut ehtinyt. Hän siniharmaat silmät kävivät vaimossa, joka nyt haki miehelleen viinin sanomatta lainkaan vastaan, ja laskiessaan lasin täysin sille kohdalle johon Lancelot sen halusi.

Pieni, sadistinen virne käväisi miehen huulilla. Hän oli huutanut useita kertoja vaimolleen tuon laittaessa lasin väärään paikkaan, tai laittaessa muita tavaroita väärin, mutta nyt nainen oli oppinut. Lancelot jollakin sairaalla tavalla toivoi naisen tekevän virheen, jotta saisi syyn läksyttää tuota, purkaa omaa ärtymystään. Jossakin sisimmässään, hyvin syvällä, Lancelot tiesi sen olevan väärin.

"Kiitos.", Lancelot murahti vastaukseksi ja siemaisi viinistä hieman. Laskiessaan lasin tasan samalle paikalle johon Aurelia oli sen laskenut, hän nosti katseensa ensimmäiseen vaimoonsa. "Mene vain. Ilmoita hänelle että annan täysimittaisen raportin hänelle hetimiten.", Lancelot siirsi yhtä sähköistä kynää millin verran muita kohden ja samassa hänen oveensa koputettiin. Nostaessaan katseensa hän ei näyttänyt tyytyväiseltä siihen että hänen rentoutumisensa keskeytettiin. "Sisään.", Hän kutsui arvovaltaisella äänellään. Lancelot istui selkä suorana tuolissaan, käset siististi ristissä pöydällä. Hänen tummanruskeat hiuksensa laskeutuivat aaltoillen ponihäntään saakka, josta ne jatkoivat aaltoiluaan aina puoleen selkään saakka.

Tekniikko viimeisteli kuppinsa ja poistui huoneesta rauhallisesti vetäen syvään henkeä ja puhui hengityksensä alta. "Tämä ei ole hyvä asia, tämä mutkittaa asioita, tämä ei ole hyvä.." Hän harppoi pitkin käytäviä mennen agenteista ohitse hymyillen heille ja tervehtien oikein iloisesti ja aina kun hän oli poissa näkyvistä hän jupisi itsekseen, hänen sormensa koukistelivat ajoittain, pakottaen hänen ottamaan kiinni lehtiöstä ja muka tutkimaan sitä sihahdellen.

Teknikko sulki oven takanaan ja katseli ympärilleen, valot välkkyivät ja mittarit raksuttivat hän tarkisti lukemat kahteen kertaan ja nyökkäsi, jonka jälkeen hän otti kiinni pienestä vivusta ja käänsi sitä muutaman päätteen rätisten ja alkaen piipittämään hetkellisesti kunnes hän istui alas ja alkoi näpyttelemään päätteelle, tutkien karttaa ja hänen luiset kasvonsa kääntyivät virneeseen ja hänen sormensa upposivat noihin ruskeisiin likaisiin hiuksiin ja hän paljasti hampaansa, silmien seuraten punaista pistettä kartalla. "Bingo.." Hän sanoi ja sulki päätteen, kääntäen vivusta ja poistui toimistosta liikkuen kohti laboratoriota kävellen hieman kyyryssä ja "säikkynä" kunnes hän koputti laboratorion oveen puhuen säikysti ja pelokkaasti kuin pieni hiiri.

"A-anteeksi voisinko läh-lähteä tä-tänään aikaisemmin tohtori Kh- ai hän ei ole täällä v-v-v oisitteko käy- -käydä kysymässä?"Teknikko änkytti ja katseli jalkojaan.
Pian joku laboranteista koputtaisi huoneen ovea jossa Kardos ja Nanami olivat.

Kardos hymyili aurinkoisesti Nanamille. ”No, sanotaanko noin 60 – 70%. Loppu onkin sitten todella epätarkkaa, koska emme tiedä lainkaan mitä kyseiselle henkilölle on tapahtunut. Onko hän joutunut onnettomuuteen. Onko hän saanut vakavan sairauden, jota ei näy DNAssa ja joka on muuttanut kohteen ulkonäköä tai onko hän ollut plastisissa leikkauksissa. Tutkimus antaa kuitenkin pohjan kaikelle. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle”.

Kardos seurasi koneen ruutua, jossa välkkyivät numerot, kun kone kävi saamaansa näytettä läpi. Kun tohtori oli varma siitä, että kone toimisi hän otti sen kansion, jonka oli aiemmin ottanut mukaan ja liitti sen koneeseen. ”Katsohan nyt tarkkaan. Saat käydä muut näytteet lävitse yksin”.

Kardos viittoili Nanamia lähemmäs itseään koneen päätteen ääreen. ”Sinun ei tarvitse nyt muokata asetuksia, koska haluamme tällä kertaa kaikilta näytteiltä samaa. Koneella on oma muisti ja siitä voi myöhemminkin selata kaiken mitä sillä on tehty. Mitä on tutkittu, lopputuloksen ja tiedot siitä koneesta, johon tiedot on tallennettu, sekä täydelliset varmuuskopiot, joita ei tosin saa auki koneelta käsin. Käsitelty näyte on pilalla. Sitä ei voi käsitellä uudestaan, joten sen jälkeen testikupit huuhdellaan ja viedään desinfioitavaksi. Älä kaada levylle koko koeputken sisältöä. Tähän”, nainen osoitti pientä ruutua, jossa näkyi numerosarja. ”Lisäät koeputken kyljessä olevan numeron. Teidämme mistä putkestä näyte on otettu. Saat lisättyä sen vain napauttamalla ruutua, jolloin kohdistin siirtyy siihen ja sitten vain näppäilet yhdistelmän. Muuta sinun ei tarvitse muutta. Tuosta käynnistetään prosessi. Kone ilmoittaa kun se on valmis ja näkyy kansiosta. Siihen menee noin muutama minuutti. Saat suorittaa muut näytteet itsenäisesti, jonka jälkeen katsomme yhdessä, mitä meillä on kasassa”.

Samalla oveen koputettiin. Tohtori Kardos kurtisti hieman kulmiaan kutsuessaan koputtajan sisään. ”Pärjäät varmasti hetken aikaa itseksesi. Jokainen koeputki on käsiteltävä. Tulen takaisin hetken kuluttua. Jos tulee ongelmia, odota minua”.

Nyt nainen saattoi mennä tiedustelemaan juoksupojalta tämän asiaa. Hän uskoi voivansa jättää Nanamin huoletta hoitamaan tälle annettua työtä ilman, että sen kanssa tulisi ongelmia.

”Minä tulen mukaan. Jos joku haluaa tänään lähteä aikaisemmin, siihen pitää olla helvetin hyvä syy”, tohtori kivahtaa juoksupojalle. Hän ei voinut ymmärtää, kun on meneillään yksi niistä kiireisimmistä päivistä, että joku tulee pyytämään häneltä lupaa lähteä. Jokaiselle työntekijälle oli varmasti töitä useaksi tunniksi vielä tästä eteenpäin. Tohtori itsekkin saisi painaa töitä vielä monta tuntia ennen kuin saattoi edes uneksia kotiin lähdöstä.



Aurelia astui ovesta ulos samaan aikaan, kun Cassey asteli sisään. Cassey vilkaisi ohimennen tulevan Draculan arkaa ja ujoa vaimoa, joka oli harvinainen näky New Yorkin toimipisteessä. Nuori nainen oli vanhan vampyyrin silmiin surullisella tavalla kaunis. Kaiken lisäksi neito näytti koko ajan siltä, kuin olisi purskahtamaisillaan itkuun. Se sai monet epäilemään sitä, miten Lancelot mahdollisesti kohteli suloista pikku vaimoaan.

”Sir, minulla on uutta tietoa sisarestanne”, Cassey sanoi saman tien oven sulkeuduttuaan hänen perässään. Hän seisoi huoneen toisella puolella, täydellisessä ryhdissä kädet selän takana. Veteraani tiesi tarkalleen, miten Draculoiden, niin tulevien, nykyisten ja entisten edessä käyttäydyttiin. Hän oli saanut kunnian tutustua niin Francoiseen kuin Lancelotiin, kuin myös heidän kummankin edeltäjään, Lancelotin isoisään.

”Kaya van Hellin olin paikka on mahdollisesti selvinnyt. Keräämme parhaillaan ryhmää, joka lähtee paikan päälle. Terenja van Hell ja tämä vampyyri... Ivan, ovat jo lähteneet matkaan. En tiedä valitettavasti vielä muuta, mutta olen itse lähdössä johtamaan tätä iskuryhmää”.



Aurelia oli ulko-ovella juuri parahiksi, kun Francoise saapui autollaan paikalleen. Mies astuu ulos autosta ja tämän kuljettaja lähtee viemään autoa parkkihalliin.

”Aurelia kulta”, Francoise hymyilee miniälleen. ”Taasko Lancelot laittaa sinut juoksemaan?”

”Ei sir”, Aurelia sanoo päänsä kainosti alas painaen ja katsellen kengänkärkiään sen sijaan, että olisi katsonut appiukkoaan silmiin.

”Sir? Kovin muodollista kultaseni. Enkö ole moneen kertaan pyytänyt sinua kutsumaan minua isäksi”, Francoise sanoo tarttuen Aureliaa molemmista hartioista kiinni. ”Lancelot ei ole siis vieläkään saanut sinua hymyilemään”.

Nuori nainen nostaa katseensa ja hänen silmistään vanhempi vampyyri saattaa lukea pienen säikähtämisen: ”Ei tämä sitä ole si... Isä”.

”Ikävöit Clarissaa, niinkö?” Francoise oli isä ja juuri sillä hetkellä hänkin joutui tahtomattaan olemaan erossa kalleimmastaan Kayasta. Hän tiesi hyvin mitä Aurelia kävi läpi.

”Niin”.

”Pikku enkelisi voi hyvin. Voit olla varma siitä. Kävin itse katsomassa häntä, ennen kuin lähdin”.

Aurelian silmiin syttyi kirkas valo, joka kuvasti suunnatonta rakkautta pientä tyttöä kohtaa, joka juuri tällä hetkellä oli Lancelotin ainut perijä.

”Mitä, jos menisimme”.

”Kyllä sir”.

”Isä, Aurelia. Isä”.

Nuori vampyyrin alku nyökkäili sitä innokkaammin mitä enemmän hän sai kysymyksiinsä vastauksia. Kun tohtori Kardos lähti, Nanami katsoi silmät tuikkien konetta ja melkein kuolasi tietäessään että hän saisi käyttää sitä ihan itse, tehdä kokeet aivan yksinään ilman että joku hengittäisi hänen niskaansa odottamassa pienintäkin virhettä.

Ensimmäisen näytteen Nanami teki varovaisesti, lähes vapisevin käsin, niin innoissaan ja varuillaan nuori oli. Hän ei halunnut mokata. Ensimmäiset tulokset saatuaan Nanami hoiti loput paljon itsevarmemmin. Tyttö ei edes olisi kuullut jos Kardos olisi tullut takaisin kysymään miten hänellä sujui, niin täysin keskittynyt hän oli.

Aina tuloksia odottaessaan hän kirjoitti omalle tabletilleen muistiinpanoja siitä, mitä oli tehnyt ja mitä oli saanut tulokseksi. Nanamin tabletilta löytyi luultavasti kaikki mitä tyttö oli koskaan tehnyt, kuullut ja oppinut. Muistitabletti oli tytölle tuon elämä, lähestulkoon. Hän ei mennyt minnekkään ilman sitä, eikä koskaan unohtanut kirjoittaa asioita muistiin. Sieltä löytyivät myös hänen omien kokeidensa muistiinpanot ja tulokset.


Lancelotin kulmat kohosivat Casseyn nähdessään, ja ne kurtistuivat alaspän veteraanin kertoessa mitä asia koski. Vai niin.. Vai oli Kaya löytynyt? Tämä oli hienoa, sillä nyt the Hellin varat voitaisiin siirtää muualle, parempiin tarkoituksiin. Lancelot oli tyytyväinen tähän tulokseen, vaikka ei oikeastaan sen suuremmin välittänytkään kayan löytymisestä.

"Vai niin. Hienoa työtä. Ottakaa Terenja kiinni ja katsokaa ettei hän tee mitään..typerää.", Lancelot kohotti ristityt kätensä ja nojasi leukaansa niihin, miettivän, sadistinen ja julman näköisenä. Niin, olisihan harmi jos hänen pikkuveljelleen sattuisi jotain. Toisaalta, jos Ivan oli Terenjan mukana, tuo olisi turvassa, mikä oli hyvä. Loppujen lopuksi, jollain ihmeellisellä tavalla Lancelot kuitenkin välitti pikkuveljestään. Olihan tuo sentään hänen pikkuveljensä, puhdasverinen ja ylpeä vampyyri.

"Haluan täyden selonteon tilanteesta kun saavutte paikalle, sekä haluan että pidätte minut ajan tasalla. Raportoin tästä Draculalle itse. Pitäkää minuun yhteys rannemikronne avulla. Jokainen tilanne päivitys heti minulle.", Lancelot nousi tuoliltaan ja suoristi puvuntakkinsa etumusta. Kaya.. Hän olisi voinut hyvinkin antaa nuoren tytön kuolla, tuo oli vain veretetty, roskasakkia oleva vampyyri, mutta silti hänen isälleen niin kovin rakas. Lancelot ei voinut sietää tätä faktaa, eikä varsinkaan sitä, että hänen äitinsä oli ajettu hulluuden partaalle sen kuraverisen veretetyn hupakon takia.

Kaiken kaikkiaan oli turvallista sanoa Lancelot halveksivan Kayaa sekä tuon veriperintöä, ja inhoavan naista sen takia mitä hänen äitinsä oli tuon takia kärsinyt. Lancelot jumaloi äitiään ja halusi suojella tuota. Ja Kaya oli tehnyt hänen äidilleen vain huonoa, minkä takia tyttö olisikin saanut hänen puolestaan kuolla.

Tekniikko odotteli kuin koira joka oli tehnyt väärin laboratorion ovella, ja hänen silmänsä laajenivat pienestä kauhusta kun Kardos marssi paikalle hän alkoi änkyttämään jo puolessa välissä kuuloetäisyyttä ja tuntui olevan valmis juoksemaan karkuun.

"T-t-tohtori K-k-k-k-ardos kuinka mu-kavaa tav-ata tei-tei-dät. M-m-minä ta-htoisin läh-tt-tt-eä kotio ai-kai sem-m-in. K-kun mi-minulla on...ta-paami-nen" Tekniikko tuijotti Kardosia silmiin näyttäen säikyltä.

(Anteeksi lyhyt vuoro mutta tähän ei vielä oikein pidempää saa mahtumaan ^^)

Fanni Kardos eli aina omien periaatteittensa mukaan. Hänen äitinsä oli kasvattanut hänet niin, elämään ja ajattelemaan omien periaatteiden mukaan. Häntä eivät muut ohjailleet ja hän teki itse omat valintansa. Kardosilta ei herunut myötätuntoa niitä kohtaan, jotka elivät nuoleskellakseen ylimpiään ja joilla ei riittänyt oma potenttiaali täyttämään kaikkia omia realistisia unelmia. Tohtori Kardos eli nimittäin omaa, vaatimatonta ja inhimillistä unelmaansa.

Teknikko, joka halusi loppu päivänsä vapaaksi, kuului niihin, joita tohtori halveksi. Ei tietenkään ääneen. Hän ei vain juurikaan välittänyt änkyttävistä ihmisistä tai vampyyreista. Se kieli jollain tavalla tietynlaisesta tahdottomuudesta.

Samassa, kun naisen katse kohtasi teknikon katseen, hänen päänsä ikään kuin tyhjeni. Tunnetta on vaikea kuvailla, jollei sitä itse koe ja vampyyrit kokevat toisen lumovoiman todella harvoin, jos koskaan. On olemassa ehkä yksi vampyyri sadasta tai jopa tuhannesta, joka on lumottu kerran elämässään. Tohtorin valtasi tyyni hyväntuulisuus. Silloin hänestä oli mitä oikeutetuin teko päästää hyvin työnsä tehnyt työntekijä ansaitullle vapaalleen.

”Ole hyvä vain. Jos voit niin jätä minulle vielä raportti tästä päivästä, mutta jos sinulla on kiire, sen ehtii huomennakin. Toivon onnistunutta tapaamista, nyt minun on kuitenkin mentävä. Harjottelijani jäi yksin labraan”, tohtori Kardos hymyili, mahdollisesti hiukan poissaolevasti ja lähti sitten astelemaan takaisin Nanamin luo.

Tohtori tulisi tuskin koskaan tajuamaan tilannetta kunnolla, vaikka olikin hetken päästä oma itsensä.

”Miten sujuu?” nainen kysyy kun pääsee takaisin Nanamin luo. ”Ei tainnut tulla ongelmia?”



”Ymmärrän täysin sir”, Cassey sanoi. Välillä hän osasi todella hämmästellä aatelisten mielenliikkeitä. ”Pidän teihin henkilökohtaisesti yhteyttä ja saatte varmasti tietää kaiken tarvittavan säännöllisin väliajoin. Älkää huoliko, pelastamme sisarenne”.

Tämän sanottuaan Cassey kääntyi kannoillaan kuin sotilas. Hän lähti aloittamaan operaatiota, joka saattaisi auttaa Hellin takaisin oikeille raiteilleen. Kyseisen kerroksen hissien luona hän tapasi Aurelian ja Draculan. Casseyn oli kumarrettava, ennen kuin jatkoi matkaansa.

”Vielä täällä Cassey? Luulin sinun kyllästyneen?” Francoise hymyili lähes huvittuneesti.

”En koskaan sir. Nyt minun on mentävä”, Cassey sanoi lähtien hissien suntaan. Juuri nyt hänellä ei ollut aikaa jaaritella. Kierra odotti häntä välinevarastolla.

”Sihteerikkö on hoitajan luona ja selviää varmasti. Yksikkö on valmis lähtemään”, Kierra sanoi. Hän oli pukeutunut kenttäasuun, johon kuului kaikki luotiliivistä lähtien. Naisella oli jopa kenttälasit silmillään.

”Hienoa Kierra. Oletko katsonut minun varusteeni valmiiksi?”

”Kyllä”.

”Loistavaa. Heitän rytkyt niskaan niin lähdetään. Mene huolehtimaan, että porukka on valmis lähtemään heti kun hyppään autoon”.



Francoise asteli vanhimman poikansa huoneeseen sen suuremmin koputtelematta. Hän oli kuitenkin toinen niistä, jotka olivat Lancelotia korkeammalla. Hänen ei tarvinnut koputella.

”Kuulehan poikani. Sinun pitäisi kohdella vaimoasi helläkätisemmin”, Francois sanoi hymyillen astellessaan poikansa pöydän luo kädet levällään. ”En ole koskaan nähnyt vampyyria, joka näyttää luuhistuvan hetkenä minä hyvänsä”.

Aurelia näytti säikähtävän Draculan sanoja. Nainen asteli istumaan sohvalle, jossa olisi mahdollisimman piilossa ja poissa tieltä miesten keskustellessa. Samalla hän mietti ja toivoi, ettei Lancelot kehittelisi isänsä sanoista jotain sellaista, josta saisi syyn rangaista häntä. Aurelia pelkäsi miestään, mutta oli kuitenkin kiintynyt tähän. Olihan mies antanut hänelle kuitenkin jotain, mikä oli tällä hetkellä arvokkaampaa, kuin mikään muu hänen elämässään. Clarissa oli hänelle kaikki kaikessa. Ei hän voinut vihata miestä, joka oli antanut hänelle jotain niin kaunista ja ainutlaatuista, vaikka heidän avioliittonsa oli velvollisuus, eikä se perustunut rakkauteen. Tietysti se saattaisi muuttua ajallaan jonkinlaiseksi rakkaudeksi. Olihan heillä vielä kokonainen ikuisuus aikaa yhdessä.

Nanamilta kesti muutama sekuntti huomata tohtori Kardosin palanneen, ja tyttö viimein huomasi tämä kääntyi sädehtien kohti Kardosia sujauttaen oman muistitablettinsa taskuun. "Ei minkäänlaisia! Aivan mahtava prosessi!", Tyttö olisi voinut hyppiä ylös alas, niin innoissaan hän oli.

Lopulta Nanami sai kuitenkin hilittyä itsensä. "Viimeisen putkilon tulokset ovat juuri tulossa, sitten kaikki on käsitelty.", Samassa kone ilmoittikin prosessin olevan valmis, ja Nanami kaivoi pikaisesti tablettinsa taskusta ja kirjoitti tuloksen ylös. Hän ei halunnut jättää mitään muistista.

Lancelot kääntyi kukkiensa puoleen Casseyn lähdettyä huoneestaan. Hän tunsi jonkinlaista rauhallisuutta hoitaessaan niitä, suihkuttaessa hellästi vettä niiden terälehdille. Lancelot oli huomannut kykeneväsä ajattelemaankin selkeämmin hoitaessa kukkiaan. Mutta ajatellessaan Kayaa ja sitä mitä tuo oli hänen äidilleen aiheuttanut, hän ei tuntunut pystyvän rauhoittumaan ei millään.

Viha kupli hänen sisällään pelkästä ajatuksesta Kayasta palaamassa takaisin. Hän pitäisi sille puoliveriselle "prinsessalle" pienen puhuttelun kylläkin, kunhan saisi ensin täydellisen selonteon siitä, mitä oli tapahtunut. Sitten hän voisi siirtää Hellin varat ja resurssit paljon parempiin käyttötarkoituksiin.

Ovensa auetessa Lancelot nosti päänsä kukkiensa puolesta ja soi isälleen pienen, pakotetun hymyn. Hän arvosti isäänsä, mutta ei pystynyt ymmärtämään miksi mies jumaloi Kayaa, ja se laski Lancelotin arvostusta isäänsä. Asiaan vaikutti myös hänen äitinsä mielenterveys, josta Lancelot ei uskonut isänsä välittävän. Olihan mies sentään tuonut kaiken pahan alun itse tähän perheeseen.

"Tietysti, Isä. Olen ollut vain hieman..kireänä Kayan etsintöjen vuoksi, ja tästä syystä laiminlyönyt Aureliaa.", Hän soi pikaisen, lähes murhaavan katseen Aureliaan, mutta ilme katosi yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Hän tiesi ettei Aurelia ollut sanonut mitään, mutta nainen voisi tosissaan edes yrittää näyttää vähemmän hauraalta.

"Istu toki, Isä. Minulla on sinulle uutisia Kayasta.", Lancelot istui omalle tuolilleen viitaten kädellään Draculaa istumaan häntä vastapäätä. "Kaya on ilmeisesti löydetty. Iskujoukot ovat matkalla hakemaan pientä prinsessaa kotiin.", Lancelotin kasvoilla käväisi halveksiva hymy, joka sekin oli kuitenkin samassa poissa. Hän kertoi Draculalle kaiken minkä oli kuullut Casseylta, ja kertoi myös veteraanin luvanneen pitää hänet ajantassa tasaisin väliajoin.

"Aurelia, kultaseni, voisitko tuoda minulle pussin verta.", Lancelot soi vaimolleen hurmaavimman hymyn minkä osasi, ennenkuin kääntyi takaisin Isänsä puoleen. "Olen varma, että Kaya saadaan jo tänä iltana takaisin kotiin."

Tekniikko kiitteli ainakin minuutin verran tuota lupaa joka hänelle oli suotu ja samalla hän virnisti leveästi sisäisesti kävellen kömpelösti hissiin, tervehtien kaikkia tuttuja ja ei niin tuttuja. Tekniikko oli säälittävä jopa vampyyrien mittapuulla, ei mitään itsetuntoa, ainoa syy miksi hän oli tuolla oli se että hän osasi käyttää koneita ja korjata niitä, hän odotteli kun hissi laskeutui alas, vetäen syvää henkeä katseen terävöityen, kunnes hissi kilahti ja ovi aukesi jälleen pelokas ja tyhmän oloinen tekniikko vilkutti muille "Työkavereilleen" jotka katsoivat läpi tuosta, nyökäten hajamiellisesti. Tekniikko meni parkkihalliin ja lähti auton romullaan kohti kotiaan.

Auto pysähtyi nuhjuisen kerrostalon eteen ja Tekniikko käveli sisään ulko-ovesta käytään jonka lamput eivät toimineet kunnolla. Hän avasi asuntonsa oven ja lukitsi sen takanaan, huokaisten syvään ja nosti katseensa, nuo pelokkaat silmät olivat terästäytyneet ja niiden ruma ruskea pigmentti alkoi hitaasti väistyä pois paljastaen mustan iiriksen jonka keskellä oli pienehkö jäänsininen piste. Hän
käveli pois eteisestä suoristaen selkänsä nikamien ja luiden naksuen kun hän sai noin 20cm lisää pituutta ja hänen hintelät kätensä saivat hieman lisää massaa. Tekniikon riisuutuen likaisesta kauluspaidastaan ja heitti silmälasit pöydälle hänen likaiset hiuksensa valuivat alas kuin öljy saaden kiiltävän mustan sävyn. Nuo hieman pyöreät kasvot kapenivat ja alkoivat saavuttaa täydellistä symmetrisyyttä kun "Teknikko" hankkitui eroon noista liian pienistä vaatteista, ei enään merkkejä pienestä ylipainosta, hän tuijotti itseään peilistä kuinka hänen kehonsa muovautui siihen mikä hän oli, täydellinen, komea.. Vaarallinen hän nauroi hiljaa hänen hiuksiensa kiemurrellen kuin käärmeet ottaen itseensä kalanruodot ja pienet helmet ja metallin palasia, hän kumartui peilin edessä kiinnittäen lävistyksiään kun hänen puhelimensa soi;

-Niin? Tämän on parasta olla tärkeää.
-Noh siis joo, sää niinku käskit sanoa jos Chaok:sella tapahtuu jottain..?
-Niin minä sanoin, oleppa sitten kiltti alainen ja kerro mitä siellä tapahtuu.
-Noh siis jotain tappelua ja hämminkiä.
-Mahtavaa, kiitoksia pysy poissa ongelmista.
- Selvä pyy herra E, selvä pyy.

E huokaisi ja pyöräytti silmiään, kaikki alkoi tapahtua niin nopeasti, etenkin kun hän näki henkilöitä joita ei toivonut paikalle, se ämmä varmasti ohjasi kaikkea unessaan..

E tiukensi vyönsä ja asetteli sormuksia sormiinsa ja kalliin kellon ranteeseensa hänen shokeeravan kalpea ihonsa alkoi asettua normaaliin väriinsä, pian E:n vetäen verenpunaisen kauluspaidan sen peitoksi ja mustan pikkutakin, hyräillen rauhallisesti kun hän solmi verenpunaisen kravattinsa ja asetti siihen pienen koristeen, ristin. Kuinka ironista.

E: taputteli pikkutakkinsa taskuja hajamielisesti kävellen ympäri asuntoaan ja murahti, kunnes napsautti sormiaan ja kääntyi ympäri kävellen vaatekaapille avaten sen. "Ha, tännehän minä jätin ne.." Hän ojensi kätensä ja otti aurinkolasinsa kuivuneen "ruumiin" vierestä ja taputti tuota poskelle. "Älä huoli, älä huoli lainaan elämääsi vielä jonkisen aikaan.. "Hän hymyili ja asetti pyöreät purppura linssit päähänsä ja käveli ulko-ovea kohti avaten vaatekaapin ottaen sieltä paksun puuvilla takin jonka jälkeen hän poistui ikkunasta ääneti, kadoten kadulle.

Hänellä oli tärkeä tapaaminen, ja hänen seuralaisensa odotti häntä kuollaakseen.

Tohtori Kardosin oli hieman ravisteltava päätään saadakseen sen hieman selkeytymään. Hänen päänsä tuntui jotenkin sumuiselta edelleen.

”Hienoa. Nyt voimmekin sitten ruveta tarkastelemaan mitä me olemme saaneet”, tohtori Kardos sanoi hymyillen. Hän asteli irrottamaan kansiota koneesta. ”Mennään minun työhuoneeseeni. Saamme olla siellä kutakuinkin rauhassa”.

Tohtori lähti astelemaan kohti omaa työhuonettaan. Hänen työhuoneensa sijaitsi keskellä suurta laboratoriosalia. Se oli huone, joka oli rakennettu lasista. Mikään, mitä työhuoneessa tehtiin, ei jäänyt salaan. Onneksi Fanni Kardos ei ollut näitä vampyyreja, jotka harrastivat irtosuhteita työtoveriensa kanssa. Kardos ei itseasiassa harrastanut juuri minkäänlaisia suhteita yhtään kenenkään kanssa. Huolimatta siitä, että huone oli lasinen koppi, se oli tilava ja ilmastoitu.

”Heräsikö sinulle jotain uusia kysymyksiä prosessista?” tohtori kysyi hymyillen Nanamilta, osoittaen tälle tuolia työpöytänsä vierestä, niin että myös Nanami näkisi tietokoneen ruudun. Nainen itse liitti kansion tietokoneeseen ja käynnisti näppäimistön, joka oli käytännössä liiketunnistin valoja heijastettuna pöydälle.



Aurelia hätkähti hieman Lancelotin katsetta ja painoi katseensa takaisin polviinsa yrittäen olla mahdollisimman huomaamaton. Kun mies pyysi verta Aurelia nousi salamana pystyyn.

”Tuonko teillekkin sir?” Aurelia kysyi appiukoltaan, ennen kuin astuisi ulos ovesta.

”Jos siitä, ei vain ole vaivaa kultaseni”, Francoise hymyili. Hän todella piti Aureliasta.

Francoise Dracula XIII kulmat olivat kurtististuneet aavistuksen hänen perillisensä sanoessa, että hänen pikkuisensa olisi mahdollisesti löytynyt. Tietysti jälleen kerran uusi toivon pilkahdus syttyi miehen sydämeen. Ikävä kyllä, viimeisen puolenvuoden aikana miehestä oli tullut realisti. Hän oli ehtinyt aivan liian monta kertaa iloita pikkuisensa löytymisestä ja aivan yhtä monta kertaa hän oli joutunut pettymään.

Francoise oli aina jumaloinut tytärtään. Kaya oli ollut hänen päiviensä kirkkain valo. Hän oli halunnut antaa tyttärelleen kaiken, minkä vain pystyi. Tytär oli myös antanut isälleen mahdollisuuden olla ylpeä. Tietysti hän rakasti kaikkia lapsiaan. Jokainen tytär ja poika olivat hänelle kaikki kaikessa. Jokainen Francoisen vaimoista oli antanut hänelle kauniita lapsia ja mies oli ylpeä jokaisesta heistä. Tietysti, Terenja pelotti miestä. Se ei saanut kuitenkaan vanhempaa vampyyria lopettamaan poikansa rakastamista.

Kayan ja Terenjan suhde oli ainoa asia, mihin Francoise oli koskaan pettnyt lapsissaan. Terenja ei sopinut Kayalle. Kaya oli liian puhdas ja hyvä Terenjan kaltaiselle mielipuolelle. Francoise halusi tyttärelleen jotain paljon parempaa, kuin hullun mielipuolen.

”Kai ymmärrät Lancelot, että olemme olleet turhan monta kertaa lähellä Kayan löytymistä ja silti, emme ole saaneet sisartasi kotiin”, Francoise sanoi hieroen toisella kädellä ohimoaan. Miehen mielessä kummitteli hänen suloinen Kayansa, sellaisena jona mies oli tämän viimeksi nähnyt. Se oli ollut Draculan linnan joulutanssiaisissa melkein vuosi sitten. Tämän vuotisiin tanssiaisiin ei olisi enään montaa päivää. ”Suoraan sanottuna, en usko tämänkään vihjeen johtavan pitkälle, mutta toivon koko sydämestäni, että saisin pikku tyttöni takaisin”.

”Tuskin tämä on sinullekkaan helppoa. Kaya on kuitenkin pikkusisaresi”, Francoise totesi viimeiseksi.

Draculan linna oli täynnä salaisuuksia, jotka eivät yltäneet Draculan korviin. Varsinkin hänen kaikki lapsensa olivat salailun ja piilottelun mestareita. Francoisella ei ollut pienintäkään käsitystä siitä mitä Lancelotin ja Kayan välillä oli joskus tapahtunut. Lancelotin virka seuraavana Draculana olisi ollut silloin todella huteralla pohjalla, jos isä olisi saanut kuulla edes aavistuksen siitä mitä poika oli tehnyt sisarelleen.

Nanami asteli iloisena tohtori Kardosin perässä tuon työhuoneeseen ja katseli ympärilleen ihaillen työhuonetta.
"Oikeastaa joo. Osaatko selittää mitä kaikkea kone verestä tutkii tullakseen tulokseen? Pelkästään DNA:n? Ottaako se huomioon puna- ja valkosolujen määrän?", Nanami oli elementissään tehdessään kysymyksiä. Hän oli monen professorin pieni päänvaiva loputtomine kysymyksineen.

Ennenkuin Kardos ehtisi vastata, Nanami nappasi muistitablettinsa jälleen esille ja otti kynän valmiiksi, jotta voisi kirjoittaa saamansa vastaukset ylös. Laboratoriotyöt sekä opiskelun jos minkä Nanami otti vakavasti. Hänestä luultavasti tulisi aikanaan hirveä työnarkomaani joka eli vain työlleen, mutta tällä hetkellä tyttö osasi myös nauttia vapaa-ajastaan.

Ehkä Shuin kuollessa Nanami hukuttautuisi siihen mitä rakasti yhtä paljon kuin lemmikkiään; työhön.Tälläiset ajatukset tyttö kuitenkin työnsi visusti mielensä perukoille, hän ei edes tahtonut ajatella koirasutensa kuolean joskus. Hän toivoi pystyvänsä vielä löytämään keinon pidentää lemmikkinsä ja ystävänsä elämää, ennenkuin olisi liian myöhäistä.


"Ilmeisesti Terenja on saanut yhteyden Kayaan.", Lancelot totesi hymyillen, kuin rauhoitellakseen Isäänsä, vakuuttaakseen tälle että löytyminen oli tällä kertaa ihan totta ja mahdollista, eikä vain pieni toivonpilkahdus. Lancelot tiesi että hänen oli näyteltävä huolehtivaa isoveljeä, vaikka hän ei oikeasti välittänyt. Kayan pahoinpitelyn, lähinnä fyysisen, mies oli lopettanut jo jokin aika sitten. Hän ei aikonut tuhlata aikaansa moiseen hupakkoon, saati sitten liata käsiään veretetyssä vampyyrissä.

"Tämä on ollut rankkaa meille kaikille, Isä. Mutta uskon että tällä kertaa saamme Kayan takaisin.", Tai sitten sopi toivoa vain, että Terenjan ja muiden keikka menisi perseelleen ja Kaya kuolisi ristitulessa tai jotain. Tälläiset ajatukset kutkuttelivat Lancelotin mielenporukoilla ja saivat miehen hymyilemään aidosti. Hän tosiaan oli oppinut rauhoittumaan ja pitämään itsensä kurissa, siihen osasyynä oli Aurelia ja heidän pieni tyttärensä jota mies rakasti aidosti ja lempeästi.

Aurelia vain oli..hieman liian taipuvainen. Hän oli liian hauras Lancelotin makuun, ja tämän vuoksi mies usein huomasikin tiuskivansa tälle. Jälkeen päin Lancelot olisi pyytänyt anteeksi, mikäli hänen kirottu ylpeytensä olisi antanut myöten. Kyllä hän toisinaan osasi pyytää anteeksi, muttei selvästikkään tarpeeksi usein. Lancelot välitti Aureliasta, ja toivoi naisen tietävän sen.

Hän nyt vain oli tälläinen.

”Vampyyrit toimivat eritavalla kuin ihmiset. Ihmiset ovat monimutkainen organismi, jossa kaikella on merkityksensä”, tohtori Kardos aloitti, nojaten hieman tuolissaan ja nosti jalkansa toisen päälle. Puhuessaan hän elehti käsillään. Hän ei kuitenkaan huitonut käsillään jokaiseen ilmansuuntaan puhuessaan. ”Oikeastaan on tieteellinen ihme, että vampyyrit pystyvät elämään pelkällä verellä. Se on kuin taikaa ja sotii kaikkea meidän oppimiamme vastaan. Tiede ei ole vielä tänäkään päivänä löytänyt mitään syytä sille miten vampyyrit pystyvät elämään pelkällä verellä.

”Vampyyrin verta tutkitaan myös hieman eri tavalla, kuin ihmisten verta. Tuo kone kaivaa verestä DNA:n, jonka se käsittelee ja purkaa niin sanotusti purkaa sen osiin. Se ikään kuin käy läpi kromosomit, joita löytää ja rupeaa siitä tutkimaan DNA:ta. Tarpeen vaatiessa se myös pystyy jatkamaan DNA:ta, jos se on epäselvä. Silloin tulos on tietysti hieman heikompi kuin ehjästä DNA-rihmastosta luettu tulos. Suurin osa meidän saamistamme tuloksista on koneen jatkamia, koska puhdistusprosessissa hyvin usein näyte vaurioituu, mikä on hyvin ikävää. Senkään vuoksi tulos ei ole kovin luotettava. Me vain saamme hyvin harvoin puhtaita koepaloja, jonka vuoksi lähes kaikki näytteet on puhdistettava laboratoriossa.

”DNA:sta kone etsii kaiken tiedon, mitä ihmisestä on saatavilla luustosta silmien, hiusten ja ihon väriin, kaikki mikä on geeneissä valmiina. Lisäksi se pystyy jopa mahdollisesti löytämään jotain tietoa mahdollisesta verettäjästä, jos vampyyri on veretetty. Kone on todella pitkälle kehittynyt ja muutama vuosikymmen sitten tällaista teknologiaa ei osattu edes kuvitella”.

Tohtori Kardos suoristi asentoaan ja kääntyi tietokoneensa puoleen; ”No niin, katsotaas”.

Tietokoneen ruutuun ilmestyi valtava määrä tekstiä. ”Meidän pitää tehdä vielä yksi juttu ennen kuin saamme parhaan mahdollisen muotokuvan valmiiksi. Nyt muotokuva on pelkkänä tekstinä ja koodina, mutta Hellilla on myös ohjelma, joka voi muuttaa DNA-luku laitteen tuottamat tiedot kolmeulotteiseksi kuvaksi”, tohtori Kardos sanoi. ”Nykypäivänä on ihmeellistä olla tutkija”.

Samassa nainen painoi yhtä nappia, jolloin ohjelma alkoi toimimaan ja luomaan kuvaa. ”Nyt odotetaan hetki”.



Aurelia asteli huoneeseen mukanaan tarjotin, jossa oli kolme korkeaa lasillista täynnä verta. Hän sulki oven perässään ja asteli pöydän luo ja asetti kaksi laseista pöydälle appiukkonsa ja aviomiehensä eteen. Tarjottimen ja kolmannen lasin hän vei sohvapöydälle ja otti itse viimeisen lasillisen. Olihan hänenkin syötävä.

”Kiitos Aurelia - kulta”, Fracoise hymyili miniälleen ja otti oman lasinsa. Hän vajosi pieneksi hetkeksi ajatuksiinsa miettien Lancelotin nuorempaa veljeä. Hän oli nimennyt Terenjan juurikin sen vuoksi Kayan etsintöjen johtoon, koska uskoi poikansa löytävän nopeammin rakkaansa. Hän oli itsekkin leimaantunut, vaikkakin Alexandru oli nykyisin huonossa kunnossa, ei Francoise kyennyt olemaan rakastamatta tätä. Hän tiesi tarkkaan millainen yhteys leimaantuneilla oli. Hän oli itsekkin kokenut sen ja koki parhaillaan. Vaimon koko ajan heikentyvä mielenterveys oli surullista, mutta edes Draculan keinot eivät riittäneet auttamaan siinä. Francoisen ei auttanut muu kuin tukea kultaansa ja toivoa, että tämä paranisi. Leimaantumisen taakka oli raskas kantaa, vaikka ympäröivät mahdollisuudet olisivat olleet suopeammat. Francoise ei voinut kuvitella kuitenkaan hylkääväänsä rakasta tytärtään, edes Alexandrun vuoksi. Vaikka Terenjasta oli nyt apua Francoise ei pystyisi varmasti koskaan hyväksymään lastensa leimaantumista.

Tosin Kayan katoaminen oli saanut miehen miettimään asioita. Mikäli tyttö löytyisi Francoisen oli puhuttava tämän kanssa pitkään ja hartaasti.

”Toivon totisesti, että Kaya löytyy viimein”, Francoise totesi. ”Ehkä Alexandrunkin olo paranisi hieman, jos tyttö löytyy. Onko etsintäryhmästä kuulunut vielä mitään?”

Aurelia istui sohvalla vaitonaisena kuunnellen miesten keskustelua vain sivu korvalla. Hän oli ottanut jälleen tablettinsa ja katseli jälleen kuvaa pikkuisensa huoneesta. Tyttö oli päivälevolla. Clarissa oli kasvanut huimasti. Hän oli seitsemän vuotias, mikä oli ihmisille noin viisi vuotta. Pikkuinen oli todella tomera prinsessa. Aurelia olisi halunnut olla kotona Romaniassa pikkuisensa luona. Hän odotti mitä hartaimmin, että Lancelot ilmoittaisi töiden New Yorkissa olevan ohi. Clarissa oli perinyt isältään paljon. Hiukset tulisivat olemaan kuitenkin samankaltaiset kuin äidillään. Niistä tulisi kuitenkin hieman tummemmat kuin Alexandrun kultaisista kutreista.

Nanami kuunteli vakavoituneena Kardosin sanoja, kirjoittaen jokaisen sanan muistiin. Vuosien varrella hänestä oli kehittynyt melkoinen pikakirjoittaja. Olisihan hän tietysti voinut äänittää kaiken puheen tabletillaan, mutta Nanami piti kirjoittamisesta, ja näin kaikki varmasti jäi hänen päähänsä. Tytöllä oli ilmiömäinen muisti, jos hän vain halusi.

Tohtori Kardosin lopettaessa puheensa ja kääntyessään koneen puoleen, Nanami kumartui lähemmäs nähdäkseen paremmin, pitäen kuitenkin tablettinsa käsillä valmiina kirjoittamaan tulokset ylös. Häntä jännitti kovasti, eikä hän olisi millään malttanut odottaa tuloksia ilmestyväksi. Hän seurasi myös samalla tiiviisti kaikkea mitä tohtori Kardos teki.


Kuullessaan Draculan sanat hänen äidistään, Lancelotin ilme synkkeni hetkeksi. Hän todella epäili äitinsä olon paranevan Kayan nähdessään. Hän kuitenkin loi kasvoilleen turhautuneen ilmeen ja pudisti hitaasti päätään, ikäänkuin katuen. "Valitettavasti ryhmä lähti vasta matkaan. Ilmoitan toki sinulle, Isä, kunhan saan kuulla jotain.", Lancelot odotti huonoja uutisia, toivoi niitä lähestulkoon. Jos hänen Isänsä tietäisi hänen ajatusmaailmansa menosta, tuo varmasti hyllyttäisi hänet seuraavan Draculan paikalta, ja sitähän ei saanut tapahtua.

Mitä vain, kunhan hän pysyisi vielä vallassa. Hän jopa sietäisi Kayaa aina siihen saakka kunnes voisi huomaamattomasti poistaa tuon kuvioista. Siinä ei sinänsä ollut mitään, jos Terenja nousisi valtaan, olihan tuo sentään puhdasverinen vampyyri ja Draculan jälkeläinen, mutta Terenjan mukana valtaan nousisi myös Kaya, ja sitä Lancelot ei voinut sallia. Jo nyt, vaikka Kayaa ei oltu varmasti löydetty, kylmä mieli harkitsi vaihtoehtoja naisen poistamiseksi.

Vaihtoehtoja sellaiseen oli niin paljon, ja jokaista ajateltava niin tarkkaan että siihen kuluisi vielä paljon aikaan, ennenkuin Lancelot edes päätyisi tulokseen. Hänestä tuntui hieman pahalta ajatella sellaista, ainoastaan siksi että hänen rakas pikkuveljensä oli seonnut päästään ja rakastunut sellaiseen..puoliveriseen. Halveksittavaan elämänmuotoon. Lancelot nosti lasillisensa verta toisella kädellään, katsellen hetken sen punaista hehkua ennenkuin siemaisi sitä hienostuneesti.

"Mainota verta, kiitos rakkaani.", Lancelot soi Aurelialle lämpimän hymyn, ja vilkaisi tablettiin naisen käsissä. Hänen vaimonsa varmasti katseli parhaillaan heidän tytärtään, Lancelotin pientä ylpeyden aihetta. Hän pystyi jotenkin arvailemaan miltä hänen isästään tuntui Kayan ollessa kadoksissa. Lancelot itsekkin olisi hieman menettänyt järkeään jos Clarissa olisi kadonnut. "Miten pieni tähtönen voi?", Hän kohotti kulmiaan aidon hymyn valaistessa miehen kasvoja. Hymyn, jota ei näkynyt kovinkaan usein.

Muutamalla tiedostetulla napin painalluksella, Kardosin tietokone tulkitsisi kaikki DNA-näytteet hetkessä. Heillä olisi kuitenkin noin kymmenen minuuttia aikaa ennen tulosten valmistumista.

”Voisimme pitää pienen tauon”, tohtori sanoi noustessaan tuoliltaan. ”Tulokset valmistuvat kymmenessä minuutissa.”

Tohtorilla oli paljon kevyempi syy tauon pitämiseen, kuin Nanami voisi ehkä kuvitella. Fanni Kardos rakasti vahvaa ja aitoa italialaista cappuccinoa, sekä passion sikareita. Hänen pieni haaveensa sillä hetkellä oli mennä hakemaan kahvi ja nauttia yksi savuke yhtiön tupakkatiloissa. Elämän pienet ilot tekivät kuolemattomuudesta elämisen arvoista.



Aurelia hätkähti aavistuksen Lancelotin puhutellessa häntä. Vuosien saatossa he olivat oppineet ymmärtämään toisiaan. Se ei kuitenkaan ollut saanut Aureliaa unohtamaan pelkojaan. Hän ei voinut luonteelleen mitään.

Olihan hän kerran ollut rakastunut. Suoraan sanottuna palavan rakastunut Lancelotiin. Mustasukkaisuus oli kuitenkin asia, jolta eivät välttyneet edes kaikkein jalosukuisimmatkaan. Aurelia tunsi van Hellin suvun perinteet ja oli valmis noudattamaan niitä, mutta hänen sydämensä oli toista mieltä. Hän pystyi tulemaan toimeen Ann-Marien kanssa, mutta oli aivan eri asia hyväksyä toinen nainen hänen aviomiehensä sängyssä. Nyt Lancelotin toinen vaimo oli myös raskaana ja odotti perillistä. Vaikka tämä olikin tehnyt hyvin selväksi, ettei halunnut lapsistaan Draculoita. Joskus tilanteet kuitenkin muuttuivat ja laki tulisi sopimuksien tielle. Vahvassa van Hellin johtajasuvussa Aurelian oli vaikea nähdä pikkutyttöään seuraavana Draculana. Olisiko mahdollista, että Lancelot hylkäisi esikoisensa, jos Ann-Marie synnyttäisi pojan.

”Clarissa voi hyvin kultaseni. Hän on parhaillaan levolla”, Aurelia sanoi. Aavistukseen huultaan purren hän sulki tabletin. Hänen ei ollut ehkä soveliasta, tulevan Draculan ensimmäisenä vaimona, tehdä omiaan Draculan ollessa paikalla.

”Pikku enkelinne vain jatkaa kasvamistaan”, ylpeä isoisä tokaisi omalta paikaltaan. ”Voitte ehkä ymmärtää tuskani Kayan katoamisen vuoksi.”

Samassa Francoise kulautti lasinsa tyhjäksi. ”Minun on hoidettava eräs ikävä asia pois päiväjärjestyksestä. Varmaan parempi, että teen sen heti. Uskon ja luotan siihen Lancelot, että saan kaikki tarvittavat tiedot ensi kädessä itselleni? Palaan niin pian kuin se on vain mahdollista?”

Tämän sanottuaan Francoise nousi ja lähti huoneesta. Hänen oli todellakin parempi hoitaa tämä pois alta.

Nanamin ilme kuvasti lähestulkoon täydellistä pettymystä. Kymmenen minuuttia? Se tuntui sillä hetkellä ikusuudelta! Tiedon nälkäinen mieli suorastaan mourusi ja kuhisi päästä käsiksi tietoihin jotka koneen ruudulle ilmestyisi kunhan testin tulokset olisivat valmiit. Kuitenkin nuori vampyyri ei voinut mitään prosessin nopeuttamiseksi, joten tämä väänsi kasvoilleen hymyn ja nyökkäsi.

"Sopiihan se, tohtori Kardos. Minä voisin vilkaista Shuita sillä aikaa, kun odotamme tuloksia. Raasu on varmasti tylsistynyt odotellessaan minua.", Mitä enemmän Nanami puhui ja ajatteli rakasta ystäväänsä, sitä aidommaksi tämän hymy hiljalleen muuttui. Tabletti sujautettiin laboratoriotakin taskuun ja nuori vampyyri venytteli. "Palaan kymmenessä minuutissa!", Näiden sanojen saattelemana Nanami suuntasi ulos laboratoriosta, jonka ulkopuolella Shui jo odottikin häntä heiluen.


"Mainiota. Olisimmepa voineet ottaa hänet mukaan.", Lancelot huokaisi hiljaa. Pikku-Clarissa oli perillisen silmäterä, eikä hän voinut kuvitellakkaan hylkäävänsä saatika unohtavansa lastaan, vaikka Ann-Marie olisikin saanut pojan. Toki Lancelot toivoi myös poikaa, mutta esikoinen oli aina esikoinen, eikä sitä muuttanut mikään. Kun Dracula puhui, hymy suli Lancelotin kasvoilta ja tämä käänsi katseensa Aureliasta Isäänsä. Ilme oli melkoisen tuima, ja Lancelot yritti saada jonkinasteista tuskaa kuvastumaan ilmeestään. Hän ei kestäisi jos Clarissa katoaisi, mutta hän ei koskaan ymmärtäisi Isänsä tunteita. Kaya oli kuitenkin vain veretetty vampyyri, ei aito eikä edes oma lapsi.

"Ymmärrän kyllä, Isä. Ikäväkseni joudun todeta pystyväni kuvittelemaan sen liiankin hyvin.", Pieni valkoinen valhe, jossa kuitenkin oli mukana ripaus totuutta. Hän siemaisi verta lasistaan ja katsoi kulmat kohollaan Isäänsä. Kiireinen asia? Mihin se voisi liittyä? Epäilyksen verhot alkoivat kutoa itseään laskelmoivan perijän mieleen.
"Tietysti ilmoitan. Aivan hetimiten kun vain saan itse tietoa.", Lancelot vakuutti Isälleen ja olisi saattanut tämän ovelle ellei Dracula olisi jo ehtinyt pyyhältää ulos huoneesta. Lancelot lähes vajosi tuoliinsa ja loi katseensa Aureliaan. "Kultaseni, tule tänne.", Lancelot ojensi toista kalpeaa kättään ensimmäistä vaimoaan kohti.

Tohtori Kardos katsoi lähes nauraen pois päin rientävä Nanamia. Tytöstä näkyi kilometrien päähän, että hän oli vasta lapsi. Nuorena vampyyrina selviytyminen New Yorkin kaltaisessa suurkaupungissa saattoi olla vaikeaa. Omaksi onnekseen Nanami oli löytänyt nopeasti Hellin suojiin. Tyttö olisi saattanut olla muuten hyvinkin kuollut. Eikä tulisi unohtaa, että tytöstä tulisi myös olemaan vielä jonain päivänä suurta hyötyä Hellille. Fanni Kardos tunnisti lahjakkuuden kun sellaisen näki. Kun lahjaan lisättiin sopiva määrä intoa tulos olisi henkeä salpaava. Poistuessaan tohtori Kardos lukitsi lasisen työhuoneen oven perässää ja lähti astelemaan laboranttien taukotiloja kohti. Hän ei halunnut, että kukaan pääsisi urkkimaan tai sotkemaan tuloksia, jotka valmistuivat hiljalleen. Sillä välin tohtori itse saattoi maistaa pienen palan taivasta. Hän saattoi suorastaan jo maistaa cappuccinon kielellään. Ajatus kofeiiniin addiktoituneesta vampyyrista oli lähestulkoon naurettava, mutta Fanni ei voinut luonteelleen mitään.


Aurelia painoi päänsä alas. Hän ei voisi kuvitella millaista Clarissan menettäminen olisi. Se olisi varmasti lähellä kuolemaa. Nainen ei voinut mitään siltä, että ahdistava tunne hänen rinnassaan kasvoi kun hän mietti asiaa. Kaikkein paras olisi, jos hän olisi vain pyyhkinyt tällaiset hölmöt ajatukset mielestään. Kayan katoaminen oli kuitenkin koskettanut Aurelaa omalla tavallaan. Tilanne oli todistanut sen, ettei edes Draculan tytär ole koskaan täysin turvassa, vaikka niin olisi voinut kuvitella. Maailma muuttui päivä päivältä pelottavammaksi paikaksi elää.

Aurelia hätkähti hieman kun kuuli oven sulkeutuvan Draculan perässä. Hän ei ollut edes huomannut, että appi oli ollut tekemässä lähtöä. Samassa Lancelot jo kutsuikin häntä.

Aurelia nousi paikaltaan. Hänen polvensa tuntuivat tutisevan hienoisesti. Katse alas luotuna hän asteli Lancelotin eteen. Hän piti käsiään edessään, eikä katsonut aviomiestään. Aurelia oli ennen kaikkea pelokas nainen. Lancelot oli ajoittain näyttänyt millaisiin asioihin pystyi ja monen vuoden ajan vaimo oli ollut tälle vain käyttöesine, jonka oli saanut lahjaksi. Siltä naisesta itsestään ainakin tuntui. Tietysti tulevan Draculan käytös oli ajan myötä muuttunut. Siihen saattoi olla yhtä hyvin osasyynä perheen painostus kohdella kihlattua hyvin.

Nuori vampyyri tervehti iloisesti häntäänsä heiluttavaa koiraa. Nanami kyyristyi suurehkon uroksen armoille ja istahti käytävälle seinän viereen, antautuen koiran nuoltavaksi. "Noniin, poika, riittää jo!", Nanami naurahti ja työnsi Shuin kauemmas itsestään, hymyillen kuitenkin ja rapsutellen urosta, joka hetimiten kävi makaamaan emäntänsä vierelle. Hajamielisesti koiraa rapsutellen nuori vampyyri antoi mielensä vaellella koetuloksissa, odottaen malttamattomana tohtori Kardosin paluuta. Hän myös odotti hetkeä jolloin pääsisi kotiin, mutta sillä hetkellä koetulokset olivat mielessä eniten.



Lancelot soi Aurelialle jonkin asteisen ohimenevän ja pikaisen hymyn. "Onko kaikki hyvin? Näytät hieman hiljaiselta.", Sitähän hänen vaimonsa oli aina, mutta nyt nainen vaikutti tavallista pelokkaamalta. Liekö ero heidän tyttärestään aiheuttanut sen, vaiko sitten tänne tuleminen ylipäätään. Lancelot oli huono lukemaan naisia, ja joskus tosiaan tuntuikin siltä, kuin Aurelia olisi hänelle vain esine, joka hänelle oli annettu. Olihan nuori perillinen onnistunut herättämään tunteita itsessään tätä naista kohtaan, vaikkei niitä tunteita voinut leimautumiseksi sanoa, mutta silti edes jotain kiintymystä. Ja tämä kiintymys vaati miestä ottamaan naisen huomioon hieman hellemmin, vaikka joskus kiintymyksen ääni tukahtuikin muiden tunteiden alle.

(Pahoittelen lyhyyttä ja tasoa, sama homma tänään kuin eilen -.-)